perjantai 30. kesäkuuta 2017

En usko kommunismiin - Jag tror inte på kommunismen

En nimittäin usko siihen, että suomalaiset ns. kommunistit (tällä tarkoitan joko SKP:hen tai Vasemmistoliiton perinnesiipeen kuuluvia oikeita kommunisteja, en niitä kilttejä ja harmittomia nuoria vasemmistolaisia, joita oikeisto älyllistä laiskuuttaan haukkuu "kommunisteiksi") oikeasti kannattaisivat kommunismia. 

Jag menar med det här att jag inte tror att finska s k kommunister (härmed avser jag verkliga kommunister som hör till Fkp eller ingår i Vänsterförbundets traditionalistiska flygel, inte de snälla och ofarliga unga vänstermänniskor som högern i sin intellektuella lättja kallar för kommunister) alls skulle vara för kommunism.

Kommunismi tarkoittaa ymmärtääkseni vallankumouksellista sosialismia, johon oleellisesti kuuluu ajatus tehtaiden, pankkien ja tuotantovälineiden kansallistamisesta, rikkaiden pääoman ottamisesta kansan, työväenluokan tai rahvaan omistukseen. En sano, että tämä olisi järkevää, sopivaa tai suositeltavaa, mutta ymmärrän kyllä, että tällaisille ideoille löytyy kannattajansa yhteiskunnasta - äänestäväthän jotkut jopa Halla-ahoa, jonka poliittinen aate sentään on vielä tätäkin typerämpi ja vahingollisempi. Ongelma on siinä, että edes kommunistiset puolueet tai tunnustautuneet kommunistit eivät Suomessa oikeasti aja kommunismia.

Om jag inte är helt ute och cyklar så betyder kommunism detsamma som revolutionär socialism, som går ut på att förstatliga fabrikerna, bankerna och produktionsmedlen - att överföra de rikas kapital till folkets, arbetarklassens eller pöbelns ägo. Jag anser inte att detta vore särskilt klyftigt, lämpligt eller rekommenderbart, men jag förstår att dylika idéer vinner anhängare i samhället - som vi vet finns det även folk som röstar på Jussi Halla-aho, vars politiska ideologi är ännu dummare och skadligare. Problemet är att inte ens kommunistiska partier eller uttalade kommunister i Finland på riktigt vill främja kommunism.

Katsotaan nyt jotain Esko Seppästä, joka julisti äänestävänsä seuraavissa vaaleissa presidentiksi Sauli Niinistöä, ilmeisesti siksi, että tämä on hänen mielestään ulkopoliittisesti oikeilla linjoilla, ts. riittävän myöntyväinen Venäjän suuntaan. Tämä siis on Seppäselle tärkeintä presidenttiehdokkaassa. Luulisi, että vanhalle SKP:n miehelle olisi talouspoliittisten periaate-erojen vuoksi mahdotonta kannattaa presidentiksi kokoomuslaista. Mutta ilmeisesti Seppäsen kommunismissa ei ole kysymys (eikä ole ehkä koskaan ollutkaan) mistään muusta kuin myöntyväisyydestä Venäjälle päin.

Tänk er t ex Esko Seppänen, som förkunnat att han i nästa presidentval kommer att rösta på Sauli Niinistö, tydligen därför att denne enligt hans mening har rätt utrikespolitisk attityd, dvs är tillräckligt undfallande mot Ryssland. Det här är alltså det som Seppänen finner viktigast i en presidentkandidat. Man kunde tänka sig att en gammal kommunist p g a principiella motsättningar i ekonomiska frågor skulle ha oövervinnerligt svårt att gilla en presidentkandidat med samlingspartistisk bakgrund. Men tydligen handlar inte Seppänens kommunism (och har kanske aldrig handlat) om något annat än undfallenhet mot Ryssland. 

Se oli ymmärrettävää vielä silloin, kun Venäjän paikalla oli ideologisesti kommunistinen neuvostovaltio. Mutta kysyn taas kerran: miksi ihmeessä kommunisti asettuisi millään tavalla tukemaan fasistisen, imperialistisen nyky-Venäjän asiaa, jos hän ottaa kommunisminsa vakavasti? Kommunistisesta - siis oikeasti kommunistisesta eli radikaalin marxilaissosialistisesta - näkökulmasta tuntuisi itse asiassa uskottavammalta asettua pragmaattisin perustein Yhdysvaltain ja Naton puolelle.

Det här må ha varit förståeligt när vår östra granne ännu hette Sovjetunionen och var en ideologiskt kommunistisk stat. Men jag frågar en gång till: varför skulle en kommunist på något sätt solidarisera sig med det nuvarande fascistiska, imperialistiska Ryssland, om han tar sin kommunism på allvar. Ur kommunistisk - alltså genuint kommunistisk, radikalt marxistisk och socialistisk - synvinkel vore det faktiskt mera trovärdigt att av pragmatiska skäl ta parti för USA och Nato.

Tämä ei todellakaan ole tarkoitettu provokaatioksi eikä absurdiksi huumoriksi. Siihen on syynsä, että bolševismi nousi valtaan juuri Venäjällä: tsaarivalta edusti 1900-luvun alussa nimittäin sellaista absoluuttista monarkismia, itsevaltiutta, jota Länsi-Euroopassa ei ollut esiintynyt vuosisatoihin, ja äärivasemmistolaisuus oli luonnollinen reaktio tähän. Se, että Putin haikailee tsaarivaltaan, on taantumuksellisuutena niin äärimmäistä, että sen tulisi herättää yhtä ankara, selkäytimestä nouseva vastareaktio kaikissa Ranskan vallankumouksen (ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen) jälkeisten demokratia-aatteiden kannattajissa, myös kommunisteissa.

Det här är inte menat som provokation eller absurd humor. Det var inte utan skäl som bolsjevismen precis i Ryssland tillskansade sig makten: tsarismen utgjorde i början av 1900-talet en så arkaisk kvarleva av absolut monarki att någonting liknande inte på århundraden hade förekommit i Västeuropa, och vänsterextremism var en naturlig reaktion på detta. Att Putin längtar efter tsarväldet är någonting så extremt reaktionärt att det borde leda till en liknande, ryggmärgsmässig motreaktion hos alla som omfattar den efter franska revolutionen och amerikanska självständighetsförklaringen uppkomna idén om demokrati, inklusive kommunisterna.

Kommunistin tulisi kyetä ymmärtämään, että Yhdysvallat on - kaikista kiistämättömistä yhteiskunnallisista ongelmistaan huolimatta - hänenkin kanssaan viime kädessä samalla puolella maailmanhistorian suurta vedenjakajaa, kun taas Putinin Venäjä haluaa pakottaa meidät sen väärälle puolelle. Tämä tarkoittaa, että kommunistinkin tulisi voida nähdä Nato pienempänä pahana kuin sen riskin ottaminen, että Venäjä saa länsimaiset demokratiat myrkytettyä sillä keskiaikaisella feodalismillaan.

En kommunist borde kunna inse, att Förenta Staterna trots alla sina obestridliga samhälleliga orättvisor är på samma sida om historiens stora vattendelare som han, medan Putins Ryssland vill tvinga oss gå över till den sämre sidan om den. Detta innebär att även en kommunist bör kunna se Natomedlemskapet som en mindre risk än att Ryssland lyckas förgifta de västerländska demokratierna med sin medeltida feodalism.

En sano, että kaikkien kommunistien pitäisi nyt heti kääntyä Naton kannattajiksi tai että ei olisi olemassa hyviä argumentteja vastustaa Natoa. Minäkin voisin mainita useita, mutta en todellakaan aio sitä tehdä: Naton kannattajana minulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä vastapuolen läksyjä heidän puolestaan. Sitä mieltä kuitenkin olen, että kommunistien uskottavuutta nimenomaan kommunisteina - radikaaleina sosialisteina ja fasismin vastustajina - parantaisi kummasti, jos heidän Sodomastaan ja Gomorrastaan löytyisi edes se yksi vanhurskas, joka uskaltaisi kysyä, onko viisasta puhua "liennytyksestä" ilmifasistisen, sodanhaluisen ja kaikki sopimukset rikkovan Venäjänmaan kanssa.

Jag vill inte säga att alla kommunister nu genast borde konvertera till Natoanhängare eller att det inte skulle finnas trovärdiga argument mot Nato. Jag kunde nämna flera, men tänker inte göra det: Natomotståndarna bör helst göra sina hemuppgifter själva. Däremot anser jag att kommunisternas trovärdighet just som kommunister - radikala socialister och antifascister - skulle öka markant, om man i deras Sodom och Gomorra hittade ens en enda rättfärdig, som skulle våga ställa frågan, hur klokt det alls är att tala om "avspänning" med ett öppet fascistiskt, krigstokigt och fördragsbrytande Ryssland.

Ja on aivan turha puhua tässä yhteydessä Donald Trumpista ja kaikenlaisen taantumuksellisuuden, naisvihan ym. vahvistumisesta Yhdysvalloissa. Olemme jo nähneet (minä jo yli kymmenen vuoden ajan, profeetta kun olen), että juuri se on sitä Venäjän vaikutusta länsimaiseen demokratiaan. Parasta ja uskottavinta kommunismia olisi tässä tilanteessa Venäjän vaikutusvallan vastustaminen.

Och det är helt bortkastat att här försöka byta samtalsämne och börja tala om Donald Trump och om hur reaktionära attityder, kvinnohat osv stärks i USA. Vi har redan sett (jag sedan mer än tio år tillbaka, profet som jag är) att sådana tendenser är ett resultat av ryska influenser på den västerländska demokratin. I den här situationen skulle den bästa och mest trovärdiga formen av kommunism innebära att man bekämpar det ryska inflytandet.

Viimeksi kun Venäjää hallitsi tsaari, nimenomaan äärivasemmisto vihasi itänaapuriamme kaikkein eniten - ja hyvällä syyllä, koska Venäjän armeija osallistui demokraattisen liikehdinnän tukahduttamiseen muissakin maissa, Euroopan santarmina. Jos kommunistit oikeasti tuntisivat oman liikkeensä ja aatteensa historian, he älyäisivät palata sen silloisiin äänenpainoihin nyt kun Putin vastaavasti on palauttamassa Venäjän siihen rooliin, joka sillä oli Nikolai I:n aikana.

Senast när Ryssland styrdes av en tsar var det precis yttervänstern som mest hatade vårt östra grannland - och det med ett gott skäl, ty ryska armén var med om att kväsa ned demokratiska rörelser även i andra länder, som "Europas gendarm". Skulle kommunisterna ha någon insikt i sin rörelses historia, skulle de återgå till de tongångar som på den tiden var förhärskande i kommunistiska kretsar, inte minst därför att Putin nu håller på att återbörda Ryssland till den roll det spelade under Nikolaj I.

Ja mitä sitten siihen kommunismiin (oikeaan kommunismiin ilman Venäjän nöyristelyä) tulee, lukija on varmaan kiinnostunut tietämään hyväksynkö sen. Totta kai hyväksyn sen niiltä osin kuin se ei ole ristiriidassa perustuslain eikä ihmisoikeuksien kanssa. Hyväksyisin samoin ehdoin jopa hompanssiaatteen, jos hompanssit eivät olisi tuhonneet uraani mediassa eivätkä terrorisoineet läheisiäni. Koska hompanssit tekivät näin, haluan kostaa heille henkilökohtaisesti. 

Och vad sen gäller kommunismen - i ordets egentliga mening, alltså en kommunism utan kryperi för Ryssland - är läsaren säkert intresserad av huruvida jag accepterar den. Visst accepterar jag all kommunism som inte står i konflikt med grundlagen eller de mänskliga rättigheterna. På samma villkor skulle jag även acceptera högerextremismen, om inte högerextremisterna hade förstört min karriär i medierna eller terroriserat mig närstående människor. Men de har gjort både det ena och det andra, vilket innebär att jag vill ta personlig hämnd på dem.