Samaa maata kuin maalarin housut - Lika goda kålsupare

Esittelen teille kaksi Venäjän juoksupoikina toimivaa suomalaista. He ovat kotoisin poliittisen spektrin eri äärilaidoilta.

Tämän blogin yleissävyn mukaisesti ensimmäiseksi puhutaan Sampo Terhosta, joka nojailee Suomi-nimisen laivan tyyrpuurin puoleiseen reelinkiin. Terho on, kuten tiedämme, perussuomalaisten äärimmäistä äärilaitaa, joka on kunnostautunut melko avoimesti rotuopillisilla kirjoituksilla. Nyt Terho kehuu Venäjää estottomasti turvalliseksi maaksi. Venäjä on hänen mukaansa sitoutunut noudattamaan ihmisoikeussopimuksia, kun tosiasiassa Venäjällä on nimenomaisesti säädetty laki, joka mahdollistaa Euroopan ihmisoikeussopimusten noudattamatta jättämisen. Päälle päätteeksi Venäjän ihmisoikeustilanne on sellaisella tolalla, että Suomesta on viime vuonna saanut turvapaikan 85 Venäjän kansalaista. Venäjä ei siis ole turvallinen maa.

Kokonaan eri juttu sitten on, että Venäjällä ei ole mitään asiaa lykätä tänne omia paperittomien laumojaan. Toisin kuin Venäjän maahanmuuttopolitiikkaa aiemminkin ylistäneet persut tuntuvat luulevan, itänaapurin rajat vuotavat, ennen muuta entisten neuvostotasavaltojen suunnalta, ja maassa on dokumentoimattomia ja rekisteröimättömiä maahanmuuttajia kuin Jenkkilässä konsanaan. Huomattava osa Venäjän paperittomista on jo ehtinyt oppia venäjää ja hankkia maasta jotain hanttihommia. Oikeutta myöten Venäjän kuuluisi siis hyväksyä tämä porukka kansalaisikseen.

Toinen Venäjän juoksupoika notkuu laivan vasemmalla reelingillä, nimittäin Esko Seppänen. Hiljattain Seppänen paheksui Facebook-sivullaan jotain kokousta, jossa Suomi istui samoissa pöydissä Puolan ja Liettuan kaltaisten russofobisten maiden kanssa. Siis maat, jotka ovat olleet puoli vuosisataa Venäjän sorron alla, eivät saa olla "russofobisia". Samanaikaisesti Seppänen olisi varmasti ensimmäisenä ymmärtämässä ja hyvittelemässä jonkin latinalaisen Amerikan maan vihamielisyyttä Yhdysvaltoja kohtaan. Siinä ei sinänsä olisi mitään väärää - on jota kuinkin selvää, että lattareissa ollaan katkeria jenkeille ja halutaan kokeilla vasemmistolaisia ja sosialistisia ratkaisuja "nyt kun lopultakin saa" - mutta on raivostuttavaa, että Itä-Euroopan mailla ei saisi olla samasta syystä oikeutta olla katkeria Venäjälle.

Seppänen itse asiassa havainnollistaa sitä, mikä on vikana vasemmiston asenteissa Itä-Euroopan maita kohtaan. Se olettaa, että itäeurooppalaiset ovat lopullisesti pilalla ja vasemmistolaisten arvojen tavoittamattomissa. Itse asiassa itäeurooppalaisilla ei todellakaan olisi mitään vasemmistolaisuutta vastaan - siis jos vasemmistolaisuudella tarkoitetaan ammattiliittoja, hyvinvointivaltiota, kaikille yhteistä terveydenhuoltoa ym. Valitettavasti vain liian suurelle osalle vasemmistoa Venäjän ymmärtäminen ja hyysääminen on luovuttamaton vasemmistolainen arvo. Heti kun itäeurooppalaiset alkavat puhua Venäjän uhasta ja tarpeesta varustautua sen varalle, lännen vasemmistolaiset järkyttyvät: tuohan on kamalaa russofobiaa!

Sen sijaan voisi kenties ajatella niin, että itäeurooppalaisilla on oikeus katkeruuteensa Venäjää kohtaan, ymmärtää sitä ja pyrkiä yhteistyöhön heidän kanssaan tältä pohjalta. Voisi vasemmisto senkin tajuta, että Venäjä on tietoisella, taistelevalla otteella liikkeellä juuri niitä humaaneja arvoja vastaan, joiden puolustajana vasemmisto itsensä mielellään näkee.

Seppänen julkaisi Facebook-sivullaan pian edellämainitun päivityksen jälkeen (jota minä kommentoin, ja jota jostain syystä en sen jälkeen enää löytänyt hänen sivultaan) uuden, jossa hän julisti latteaa paasikiveläis-kekkoslaista valtioviisautta siitä, kuinka Suomen tässä maantieteellisessä asemassa pitää olla reaalipoliittisesti mielin kielin Venäjään päin. No mikäs siinä, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka pitkälti pitää reaalipolitiikan nimissä sietää avoimesti fasistista naapuria, jonka kanssa ei ilmeisesti voi sopia pitäviä sopimuksia.

Jag ska presentera för er två personer som agerar springpojkar åt Ryssland i finska politiska livet. De befinner sig i olika extremiteter på det politiska spektrumet.

Som sig bör i den här bloggen ska vi allra först ta upp Sampo Terho, som står vid styrbordsrelingen på skeppet Finlands översta däck. Som vi vet representerar Terho den yttersta extremhögern i Sannfinländarna och har profilerat sig genom att i sina drapor öppet främja rasläror. Nu hyllar Terho Rysslan hämningslöst som ett tryggt land. Enligt honom har Ryssland förpliktat sig att iaktta alla konventioner om mänskliga rättigheter, men i verkligheten har det i Ryssland stiftats en särskild lag som möjliggör myndigheterna att kringgå de europeiska människorättskonventionerna. Till på köpet är situationen i Ryssland sådan att 85 ryska medborgare i fjol beviljats asyl i Finland. Ryssland är sålunda inget tryggt land.

Sen är det en helt annan historia att Ryssland inte är berättigat att skeppa hit sina skaror av oregistrerade invandrare. I motsats till vad sannfinländarna - som även tidigare prisat invandringspolitiken i Ryssland - verkar inbilla sig, är gränserna hos vår östra granne rätt illa bevakade, och landet vimlar av odokumenterade invandrare minst lika mycket som Förenta Staterna. En stor del av de oregistrerade i Ryssland har lyckats t o m lära sig språket och hitta jobb. Sålunda borde Ryssland i princip acceptera dem som medborgare.

En annan springpojke lutar sig mot babordsrelingen - Esko Seppänen heter han. Nyligen ogillade han på sin Fejasida något möte där Finlands representanter satt vid samma bord som ryskfientliga Polen och Litauen. Länder som i ett halvt århundrade lidit under ryska oket får alltså inte uppträda "ryskfientligt". Men hur månne skulle Seppänen förhålla sig till ett latinamerikanskt lands fientlighet mot Förenta Staterna? Säkert med stor förståelse och empati, vilket jag inte förebrår honom, ty det är helt naturligt att latinamerikanska länder är sura på jänkarna och nu vill experimentera med socialism när de kan. Men det gör mig rasande att östeuropeiska länder inte får vara bittra på Ryssland av liknande skäl.

Fallet med Seppänen åskådliggör fint vad som är fel med vänsterns attityder mot Östeuropa. Vänstern utgår från att östeuropéerna är skämda och oemottagliga för vänsterns värden och värderingar. I själva verket skulle östeuropéerna ingenting ha emot vänstern, om alltså vänstern definieras som fackrörelse, välfärdsstat, hälsovård för alla osv. Dessvärre ser en alltför stor del av vänstern en överdriven förståelse för och empati med Ryssland som ett vänstervärde de inte kan ge avkall på. Om en östeuropé tar upp det ryska hotet och nödvändigheten att rusta upp mot detta hot, tappar vänstern fattningen: det där är ju förskräcklig russofobi!

I stället kunde man kanske utgå från att östeuropéerna har all anledning att ogilla Ryssland, visa förståelse för det och sträva till samarbete med dem på denna grundval. Vänstern kunde också äntligen inse, att Ryssland nu medvetet och militant är ute efter att utplåna precis de humana värden som vänstern gärna anser sig försvara.


Snart efter den statusuppdatering som jag här kommenterar (och som jag av något skäl inte längre hittat på hans Fejasida) skrev Seppänen snart en ny, där han förkunnade trött statsklokhet i Paasikivis och Kekkonens anda om hur Finland av realpolitiska skäl bör stryka Ryssland medhårs. För all del, men det skulle vara intressant att höra, hur långt man ska gå i att i realpolitikens namn tolerera en öppet fascistisk granne som inte håller några avtal.