TUE ANTIFAA - STÖD ANTIFA

perjantai 13. helmikuuta 2015

Maanpuolustusasiaa

Kun olen myöntänyt avoimesti kannattavani Natoon liittymistä ja olevani monilta mielipiteiltäni aika lailla vasemmistokriittinen (heh heh), se on kummasti ärsyttänyt vasemmistolaisia urputtajia. Luonnollisesti äärioikeiston tahtia tämä ei ole haitannut, he nimittelevät minua edelleenkin stalinistiksi ja putinistiksi, silloin kun eivät syytä ryssänvihasta. Se viimeksi mainittu syytös voi olla aiheellinenkin, koska minulla on realistinen, eli synkkä, asenne Venäjään, mutta stalinisti- ja putinistiheitot kuuluvat enemmän tahattoman huumorin alueelle.

Mutta leikki sikseen. Puhutaanpa vakavaa asiaa, nimittäin maanpuolustusasiaa.

Suomelle on ollut erittäin haitallista, että maanpuolustus sinänsä on leimautunut oikeistolaisuudeksi ja armeija valkokaartiksi. Tähän on historiamme kannalta ymmärrettävät syyt, mutta aika moniin asioihin on, eikä niitä silti tarvitse hyväksyä. Jos Arska kusee gambinoissaan kadulle keskellä päivää, siihenkin on historiamme ja kulttuurimme kannalta ymmärrettävät syyt, mutta emme me silti ole julistaneet kadulle kusemista kansallishyveeksi.

Vastaavasti vasemmiston olisi päästävä laiskaksi tavaksi latistuneesta maanpuolustusvastaisuudestaan; samalla olisi hyvä jos armeijassa laajalti ymmärrettäisiin, että kaikki oikeistolaiset poliittiset linjaukset eivät ole puolustusvoimien edun mukaisia. Esimerkiksi valtionvastainen talousliberalismi päätyy väistämättä eturistiriitaan sellaisen laitoksen kanssa, joka on riippuvainen vahvasta, verotus- ja järjestelykykyisestä valtiosta.

Tämänhän näkee esimerkiksi niistä libertaareista, jotka kieltäytyvät aseista, koska armeija komentovaltaisena laitoksena on ristiriidassa heidän hörhöaatteensa kanssa. Sodasta puhuttaessa he ovat sitä mieltä, että esimerkiksi talvisota oli heidän vapauskäsitteensä kannalta täysin yhdentekevä yhteenotto, koska molemmat puolet olivat heidän mielestään pahoja komentovaltioita. Talvisodan aikainen suomalainen perusporvari, jota olisi uhannut Siperian-matka tai reikä takaraivossa Venäjän miehitettyä maan, olisi ehkä ollut eri mieltä.

Demokratioissakin joudutaan, tai saatetaan joutua, sotakannalle siirryttäessä ottamaan niin kansalaisten ammattiosaaminen kuin yksityiset kiinteistöt valtion valvontaan. Libertaristien mielestä tällainen on kuitenkin samaa pahaa valtiojohtoisuutta kuin kommunismikin. Se, että kyseessä on tilannekohtainen, tilapäinen ja kansanvaltais-perustuslaillisesti sovittu valtiojohtoisuus, ei heitä kiinnosta. Heidän mielestään vapauden pyhä sinetti on kerran murrettuna yhtä lopullisesti rikki, oli sitä särkemässä sitten kotimainen hätätilaviranomainen tai vieraan valloittajan komissaari.

Maanpuolustushengelle yhtä haitaksi on sellainen hommalainen rasismi, jossa Suomen nykyisten kansalaisten keskuudesta jatkuvasti etsitään alaryhmiä erotettaviksi ja leimattaviksi. Se paljon puhuttu talvisodan henki tarkoitti, että kaikki vetävät tarvittaessa yhtä köyttä eivätkä jää keskinäisten riitojensa juoksuhautoihin. Erityisryhmien tarpeiden huomioonottaminen on oleellinen seuraus siitä talvisodan hengestä. Äärioikeiston mielestä kuitenkin kaikkien pitäisi olla samanlaisia äärioikeistolaisia pölhöjä kuin he itse, tai vaihtoehtoisesti hyväksyä olevansa heitä huonompia.

Ennen vanhaan, kun äärioikeiston päävihollinen olivat aseistakieltäytyjät, sillä oli tietty moraalinen perustelu tähän pröystäilyynsä. Ei ole mitään fasismia olla sitä mieltä, että asepalveluksen suorittanut on joltain kannalta kansalaiskuntoisempi kuin aseistakieltäytyjä. Toinen asia on, että äärioikeisto silloin ennen vanhaan julisti tätä kansalaiskuntoisemmuuttaan uhkailemalla sivareita tappamisella. Tappouhkailu ja syrjimisvaatimukset olivat sitä fasismia. Mutta se maanpuolustushenkinen perusasenne, joka äärioikeiston öykkäröinnissä vääristyi muiden kansalaisten uhkailemaksi ja vainoamiseksi, oli sinänsä ymmärrettävä.

Fiksummat maanpuolustuksen ystävät osasivat toteuttaa sitä perusasennetta järkevämmin ja vetoavammin. He löivät suuren näyttelijän elkein rintaansa julistaen puolustavansa kuolemaansa asti niin naisia, lapsia, vanhuksia kuin sivareitakin, koska se oli sotilaan velvollisuus. Tämä tapa toimi huomattavasti paremmin. Siihen turvautumalla maanpuolustajat saattoivat nimittäin palauttaa itselleen sen moraalikukkulan kuninkuuden, jonka pasifistit olivat ryöstäneet omakseen.

Nykyiset äärioikeistolaisemme taas julistavat, että hyysäri- ja neekeri-Suomen edestä ei sotahuutoa esitetä eikä pistintä nosteta. Hommafoorumilaisten maanpuolustustahto on siksi tutkitustikin surkea verrattuna kansalaisten keskitasoon. Koko touhua johtava orjallisesti palvottu mestari (siis se ulkomaisen propagandan kääntäjärele) on itse käynyt siviilipalveluksen, mikä vielä 90-luvulla olisi ollut äärioikeistopiireissä ennenkuulumatonta. Siitä huolimatta hommalaiset ovat omasta mielestään kovastikin korkeamoraalisia ja hienoja ihmisiä ja katsovat koko muun Suomen olevan sekulia rupusakkia nimenomaan isänmaallisuuden kannalta.

Toki – merkillistä kyllä – silloin kun hompanssit vedetään tilille maanpuolustustahtonsa vähäisyydestä, heiltä putkahtaa sellaisia odottamattoman rehellisiä vastakysymyksiä kuin: Miksi maahanmuuttokriitikoiden pitäisi olla erityisen isänmaallisia? Miksihän? Ehkä siksi, että he itse halveksuvat kaikkia muita ja antavat ymmärtää olevansa kaikkia muita isänmaallisempia.

Tuo kysymys kuitenkin paljastaa taas kerran sen George Orwellinkin korostaman eron isänmaallisuuden ja (hommalaisten julistaman) ”kansallismielisyyden” välillä. Isänmaallisuus tarkoittaa sitä, että minä ja sinä kannatamme Suomen vapautta ja teemme yhteistyötä sitä puolustaaksemme, vaikka Suomen vapaus merkitseekin meille eri asioita. Kansallismielisyys tarkoittaa sitä, että asianomaisella on tällainen omasta mielestään hyvinkin hieno suunnitelma Suomen tulevaisuudeksi, jota toteuttamaan hän lupaamme kysymättä pakottaa minut ja sinut, ja jollemme alistu hänen tahtoonsa, hän julistaa meidät Suomen vihollisiksi, mokuttajiksi ja homojen perseennuolijoiksi.

Ennen vanhaan Suomen naapurina oli Neuvostoliitto. Koska Suomi oli itsenäistynyt Venäjän hallinnasta samoihin aikoihin kun Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi, Suomen politiikka oli aina jossain määrin vanhan venäjyytemme muistoa ja oman sisällissotamme (joka oli ennen muuta Venäjän sisällissodan yksi haara) jatketta. Tämän historiallisen taustan vuoksi vasemmisto meillä vierasti armeijaa ja suhtautui aatteelliseen sukulaiseensa Neuvostoliittoon tietyllä ymmärtämyksellä.

Siinäkin vaiheessa kun Neuvostoliiton hirmuvaltaisuuden oli tunnustanut suuri osa vasemmistoakin, sitä ei haluttu avoimesti (eikä varsinkaan yhdessä porvarien kanssa) arvostella. Neuvostoliitto oli vasemmistolle vähän niin kuin ullakolla asuva ikivanha homekorvainen sukulaissetä, joka harhoissaan uhkaili ohikulkijoita pyssyllä. Tietenkään höperön vaarin touhuja ei hyväksytty, mutta toisaalta hänestä piti pitää jonkinlaista huolta ja ottaa vastuuta, koska hän oli sukua.

Sosialistien ja porvarien vastakkainasettelusta ei ollut mikään pakko tulla niin syvää ja katkeraa kuin siitä tuli. Jos väitätte vastaan, otan mielelläni puheeksi Irlannin tilanteen. Siellä nimittäin sosialismi ja työväenaate ovat jääneet melko lailla poliittiseen paitsioon, koska Irlannin oman sisällissodan osapuolten – vapaavaltiolaisten ja tasavaltalaisten – poliittisten perinteiden jatkajat ovat huomattavasti tärkeämmässä roolissa.

Tämä ei tarkoita, ettei Irlannissa olisi sosialismia, ammattiliittoja tai uusvasemmistolaisuutta. Kyllä siellä on. Ne vain eivät ole – tämä ei ole vitsi – politisoituneet sillä tavalla kuin meillä. Ne ovat pikemminkin osa politiikan työkalupakkia, josta tasavaltalaiset ja vapaavaltiolaiset kaivavat välineitä käyttöönsä.

Ei meilläkään ole mitään syytä lähteä siitä, että maanpuolustuksen ja kansallismielisen oikeiston imagoyhteys olisi jotenkin Jumalalta annettu maailmanjärjestyksen osa. Itse asiassa yksi asia, mistä Hommafoorumia joskus tulevaisuudessa ehkä kiitämme, on juuri se, että se on pystynyt yhdistämään rasismin, fasismin ja maanpuolustusvihamielisyyden. Homma on sellaisten ihmisten ansari, jotka ovat lurjuksia sekä puolustusvoimien, maahanmuuttajien, ympäristönsuojelijoiden, legalistien että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannattajien näkökulmasta.

Hompanssit ovat oikein hyvä yhteinen vihollinen sekä puolustusvoimille että rasismin vastustajille, sekä vasemmistolle että maltillisille porvareille (joita Hommalla joka tapauksessa nimitellään kommunisteiksi). Kamppailu hompansseja ja heidän terroriaan vastaan on uusi talvisodan henki, joka yhdistää kunnon ihmiset konnia vastaan. Olemalla hompansseja vastaan olet ympäristönsuojelun, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja maanpuolustuksen puolella: hyvän puolella pahaa vastaan, parhaiden sivistysarvojen puolella raakalaisuutta vastaan, lännen puolella Venäjän iestä vastaan – sitä iestä, jota nyt Ukrainan niskaan väkivalloin sovitetaan.

Venäjän uusi asema poliittisella kartalla on omiaan selventämään sitä, kuka on vihollinen ja maanpetturi. Venäjä on nykyään ennen muuta taantumuksen asearsenaali ja tukija, aivan kuten se oli tsaarien aikana. Se tukee avokätisesti äärioikeistolaisia liikkeitä kautta lännen, ja myös Suomessa se näkee perussuomalaiset tärkeänä liittolaisenaan. (Tämän saattoi lukea hiljattain esimerkiksi Venäjän verkossa – Suomi Venäjän mediassa -blogista, joka kertoo suomeksi, mitä Venäjän tiedotusvälineet meistä sanovat.) Tietenkin Venäjää tukevat vanhasta muistista myös oikeat kommunistit (jotka eivät todellakaan ole sama asia kuin kaikenlaiset harmittomat ”ollaan kilttejä toisillemme” -lällävasemmistolaiset), mutta he ovat luultavasti jo aikoja sitten liittyneet persuihin.

Puolueesta sai nimittäin hiljattain potkut muuan itse itselleen ”Berija”-lempinimen antanut sälli, joka vähän liian avoimesti, roimasti ja rehellisesti kannatti Venäjän maailmanvaltaa bäckmanilaisessa hengessä. Vihjetietona olen kuitenkin kuullut, että persuihin on hivuttautunut muitakin poliittista kotia vaille jääneitä, Venäjää ihailevia kommunisteja. He ovat oikeuttaneet tämän itselleen olettamalla, että persut ovat aito kansan vallankumouspuolue; ja kun kansa (ketkä siihen sitten kulloinkin lasketaan) nousee vallankumoukseen, kommunistien kuuluu astua vallankumouksen johtoon tietoisena etujoukkona, sehän on vähän niin kuin kommunismin idea – eivät he muuten kommunisteja olisikaan.

Persujen ja äärioikeiston keskuuteen levinnyt lännenvastaisuus ja Venäjän ihailu selittyy toki muullakin tavalla. Esimerkiksi sillä, että persut ovat – kaiken muun ohessa – Keskustan änkyräosasto. Maalaisliiton/Kepun luonne suomalaisessa politiikassa oli pitkään olla se porvaripuolue, joka hoitaa idänpolitiikan. Sille pestille tarvittiin porvaripuolue, koska vaihtoehto oli, että Neuvostoliitto pitää ainoastaan kommunisteja luotettavana yhteistyökumppaninaan Suomessa, ja senhän me arvaamme, miten kalpaten siinä olisi käynyt. Valitettavasti vain tästä välttämättömyydestä Keskusta teki hyveen. Siksi meillä on niin keskustalaisia kuin persujakin, jotka vastustavat EU:ta ja länsiyhteyksiä. Heidän mielestään vanhasta muistista niin vain kuuluu tehdä.

Hiljattaisen tutkimuksen mukaan muuten Venäjälle hännystelyä ja suomettuneisuutta sietävät kaikkein vähiten vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, koska hommalaisten kiroama ”vihervasemmistolaisuus” on itse asiassa syntynyt 80-luvulla hyvin pitkälle kyllästymisestä taistolaiseen kommunismiin ja sen Neuvostoliiton-palvontaan. On suorastaan huvittavaa, millä innolla hommalaiset leimaavat esimerkiksi Heidi Hautalaa taistolaiseksi ja stalinistiksi, vaikka hän aikoinaan osallistui mm. Puolan solidaarisuusliikkeen tukitoimintaan, jota oikeat taistolaiset tietenkin pitivät neuvostovastaisuutena.

Toisaalta tietysti ne samat Venäjää kritisoivat vasemmiston ja vihreiden idealistit suhtautuvat kyräillen myös puolustusvoimiin ja aseperustaiseen turvallisuuspolitiikkaan – aatehistoria nimittäin vaatii. Sen sijalle he ehdottavat kansalaisyhteiskuntien vuorovaikutusta rauhan takeeksi. Periaatetasolla se on hyvä idea. Valitettavasti Putinin politiikassa on kyse juuri siitä, että luonnollinen vuorovaikutus Venäjän ja vapaiden länsimaiden välillä tieten tahtoen tukahdutetaan. Kansalaisjärjestöjä leimataan ulkomaisiksi bulvaaneiksi ja kortistoidaan sellaisina, epäilemättä tarkoituksena sulkea järjestöjen jäsenet myöhemmin uuteen vankileirien saaristoon ja upottaa johtajat suohautaan. Voi siis sanoa, että A-suunnitelma on pettänyt. Vihreiltä ja vasemmistoidealisteilta tulee siksi voida kysyä, mikä heidän B-suunnitelmansa sitten on, jos kerran armeija ja Nato eivät kelpaa.

Toki ainakaan vihreät eivät ole läheskään niin ehdottoman maanpuolustus- tai Nato-vastaista porukkaa kuin luullaan. Toisin kuin hommalaiset valehtelevat, siellä on itse asiassa yllättävänkin paljon Reserviupseerikoulun käyneitä poliitikkoja, jotka suhtautuvat maanpuolustukseen huomattavasti myönteisemmin kuin keskitason hommalainen. Nyt kun uusi turvallisuuspoliittinen keskustelu esimerkiksi Natosta on nousemassa, tällaisilla vihreillä on tärkeä rooli armeijan ja vapaamielisten, demokraattisten kansalaisten yhteisen Nato-myönteisen painostusryhmän kehittämisessä.







lauantai 17. tammikuuta 2015

Somali riehui kännissä kirveineen

Ilmeisesti Oulussa joku somalitaustainen veikko on riehunut kännissä kirves kädessä, surmannut pari ryyppykaveriaan ja sen jälkeen onnistunut vielä pääsemään hengestään uhittelemalla poliiseille. Poliiseilla lienee näkökulmastaan ollut asialliset syyt turvautua tappavaan voimaan, mutta sitähän mahdollisuutta ei täysin voi sulkea pois, että halla-aholaisesta muslimiterroristikohkauksesta ahdistuneina he ovat saattaneet hätäännyksissään hairahtua ylimitoitettuun voimankäyttöön pitäessään (ehkä tiedostamatta) somalimiehen tekemää väkivaltaa mystisesti pahempana ja vaarallisempana kuin valkoisen miehen. Toki tällaisissa tapauksissa on ennenkin saatettu surmata ihan kalkkinaamaisiakin amokjuoksijoita.

Hommalaiset ovat tietenkin jo mestarinsa omakätisellä avulla ruilauttaneet housunsa täyteen spermaa, kun lopultakin saatiin uusi somalimurhaaja. Siitähän on kulunut jo kaksi vuosikymmentä, kun nuori somalitaustainen mies surmasi teini-ikäisen tytön Tampereella (hupaisaa kyllä senkin tapauksen yksityiskohtia piti etsiä taustainformaatioksi netistä kissojen ja koirien kanssa, kun suomenkielisen Wikipedian vallanneet maahanmuuttokriitikot olivat hämäristä ideologiasyistään poistaneet murhaajaa käsittelevän sivun luokasta ”suomalaiset murhaajat”), ja hommalaiset olivat ehtineet tiristellä siitä vanhasta jutusta kaikki, öhöm, mehut irti. Uutta verta siis kaivattiin ilmeisen kiihkeästi lotrattavaksi.

Ainakaan ei voi sanoa, että tämän tapauksen taustalla olisi puuttuva kotoutuminen suomalaiseen kulttuuriin. Tuohan kuulostaa jota kuinkin tyypilliseltä kotimaiselta henkirikokselta: viinalla oli osuutta asiaan sekä uhrien että tekijän osalta. Muistelen että jopa Halla-aho suhtautui hieman estyneesti yrityksiin käyttää Sellon ampumavälikohtausta hyväksi maahanmuuttokammolla elämöintiin, koska tapaus oli pohjimmiltaan liian suomalainen: Ibrahim Shkupolli oli lähinnä elämänhallintaongelmainen pikkurikollinen ja joukkomurha mitä ilmeisimmin ihmissuhdesotkujen ja mustasukkaisuuden aiheuttama. Kaipa asiaan vaikutti myös se, että Shkupolli oli mahdollisesta nimellisestä muslimiudestaan huolimatta valkoihoinen eurooppalainen ja mitä ilmeisimmin hetero lihansyöjä.

Halla-aho ei itse asiassa ollut ihan väärilläkään jäljillä ilkkuessaan, että tämänkertaisen kaksoismurhan uhrit varmaankin esittivät rasistisia lausuntoja ja pääsivät siksi hengestään. Se ei nimittäin ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, mitä tiedämme suomalaisesta perusjunttimurhasta. Mukaillakseni Hannu Lauermaa, joka on kirjoittanut viime vuosina paljon rattoisia ja kodikkaita teoksia suomalaisesta pahuudesta ja rikollisuudesta, tyypillinen suomalainen henkirikos on sellainen, jonka tekee Arska ja jonka uhrina on Reiska. Molemmat ovat rikoksen tapahtuessa olleet tukevassa humalassa, ja Arska on siitä selvittyään kovin katuvainen ja surullinen, sillä Reiska oli eläessään hänen paras eli ainoa kaverinsa.

Rikoksen laukaisee yleensä se, että Reiska sanoo Arskalle jotain sellaista minkä Arska tulkitsee vittuiluksi, ja silloin Reiskaa viedään, tai ainakin hänen nirriään. Reiska tuntee Arskan niin hyvin, että hänellä on halutessaan mahdollisuus sanoa jotain sellaista, mikä satuttaa Arskaa pahasti. Ja koska Arskan ja Reiskan suhde on todennäköisesti läheisempi kuin kummankaan naissuhteet koskaan ovat olleet tai voineetkaan olla, poikien välille saattaa joskus syntyä eräänlaisia rakastavaisten riitoja, jollaisten yhteydessä osapuolet koettavat satuttaa toisiaan heikkoon kohtaan.

On tuiki mahdollista, että Arskan nimi nykyisissä oloissamme saattaakin olla Hassan tai Hussein tai Ali tai Abdullah, ja koska muslimismiehen yhteydet kotiin ja sukuun ja kasvinkumppaneihin voivat alkoholiharrastajaksi siirtymisen myötä olla pahasti katkolla – se kämyjen kammoama islamin usko kun ei hirveästi rohkaise miestä väkevämpien juomien nauttimiseen - ainoa omainen voi hänellekin olla ryyppykaveri. Mikähän se on sellainen loukkaus, jolla Reiska saa kännin tiimellyksessä sen tummapintaisen Abdullah-Arskansa raivostumaan murhanhimoon asti? No arvasitte oikein, tietenkin ihonväristä tai etnisestä taustasta vinoileminen. Eli siis mitä ilmeisimmin verityö tapahtui hyvin perussuomalaisia mekanismeja myöten, etnisyys oli korkeintaan pienenä rikkana kotimaisessa rokassa.

PS: Kristillisdemokraatit erottivat jäsenyydestään törkeitä puhuneen poliitikon. Tästä hyvästä puolue ansaitsee kiitosta. Siellä tuntuu edes jollakulla päättävän tahon edustajalla olevan sellaista sydämen sivistystä, jota konservatiiviseen maailmankuvaan liittyy silloin kun se on oikeasti parhaimmillaan ja hyveellisimmillään. Tiedätte hyvin, missä puolueissa sitä ei ole pätkääkään.




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uutiskatsaus tammikuun puolestavälistä

Charlie Hebdon tapaus on innoittanut vilpittömän solidaarisuuden lisäksi kritiikkiä ja tekopyhyyttä. Paljastamme.


  • Solidaarisuuskulkueiden eturivissä on nähty sananvapauteen...eh...kriittisesti suhtautuvien valtioiden, myös muslimienemmistöisten, johtajia. Turkissa tunnetusti hallitsee uskonnollinen konservatiivipuolue, joka on pitänyt lehdistön aika tiukassa lieassa, jos kohta täytyy myöntää, että nykyiset olot saattavat olla jopa paremmat kuin aggressiivisen sekulaaristen, mutta myös esimerkiksi vasemmisto-oppositiota varsin kovakouraisesti käsitelleiden sotilashallitusten aikana.
  • Luonnollisesti solidaarisuuttaan mainosti myös Unkarin Viktor Orbán, joka välittömästi mielenosoitusten jälkeen julisti kotimaassaan, että Unkarin rajat on suljettava maahan pyrkiviltä murjaaneilta, koska monikulttuuri on paha-paha-paha ja se nähtiin tässä Charlienkin jutussa. Ei siksi, että Unkarissa kovin kummoisia ulkomaalaislaumoja olisi, mutta oikeistopopulisti on aina oikeistopopulisti. Suurin osa Unkarin maahanmuuttajista on muuten joka tapauksessa kotoisin naapurimaiden unkarilaisalueilta, joissa on aika ajoin esiintynyt unkarinkielisten kansalaisten sortoa ja syrjintää.
  • Presiis samat tahot, jotka kauhistelivat murhaajamuslimien pahuutta, ovat pahoittaneet mielensä Suomen lipun häpäisystä, johon syyllistyi joku puolijauhoinen satiirikko. Ei siksi että itsekään pitäisin lipun polttoa kovin fiksuna tai sivistyneenä tapana protestoida (en myöskään pidä uskonnollisten symbolien roisia loukkaamista kovin toimivana tapana edistää sekularismia), mutta jos joku vetoaa sananvapauteen Charlie Hebdon tapauksessa ja samalla vaatii kuola rinnuksilla suunnilleen kivesten irrottamista ja kuolemantuomiota Suomen lipun pilkkaajille, hän on pelkkä kaksinaismoralistinen roisto, jota ei ole mitään syytä ottaa vakavasti.
  • Kokonaan toinen asia tietysti on, jos tällainen tyyppi vaatii sananvapauden perusteella kaikkien uskonnollisten symbolien loukkaamisvapautta, mutta samalla haluaa säilyttää Suomen lipun loukkaamiskiellon siksi, että Suomen lippu edustaa Suomen valtiota, joka on alueellaan kansalaisoikeuksien turva ja puolustaja – niiden kansalaisoikeuksien, joihin sananvapauskin kuuluu. Tässä on nimittäin mahdollista nähdä ihan oikea kategoriaero: uskonnolliset symbolit eivät (jos niin haluamme nähdä) ole sama asia kuin valtion symbolit. Mutta jos sellaisen eron siinä näette, tehkää se sitten yksiselitteisesti selväksi.
  • Tosin ottaen huomioon nykyisen äärioikeistomme tapa keekoilla libertaristisilla iskulauseilla olisi aika huvittavaa jos he yhtäkkiä heittäytyisivät suuriksi valtion ystäviksi. (Tässä muuten nähdään taas kerran mikä vika libertarismissa on: sitä ei kuitenkaan koskaan kukaan missään kannata johdonmukaisesti. Se on vähän samanlainen idea kuin länsimainen kulttuuri Mahatma Gandhin mielestä kuulemma oli.)
  • Perussuomalaiset nuoret järjestää ”sananvapauden” nimissä pilapiirroskilpailun islamista. Luonnollisesti Perussuomalaiset nuoret tarkoittaa ”sananvapaudella” vain omien hengenheimolaistensa sananvapautta. Se, että rasismin arvostelijat ilmeisesti ihan rutiinina potkitaan ulos valtavirran porvarimedioista (kokemus puhuu...) ja että persut ja maahanmuuttokriitikot järjestävät uhkailukampanjoita toista mieltä olevien terrorisoimiseksi, ei tietenkään ole Perussuomalaisten nuorten mielestä sananvapausongelma. ”Sananvapaus” tarkoittaa heikäläisten vapautta vaientaa kaikkien muiden sanat, aivan kuten ”rauha” 1970-luvulla tarkoitti hautausmaan rauhaa Neuvostoliiton aseiden varjossa.
  • No, toki heille voi panna jauhot suuhun osallistumalla kilpailuun kuvilla, jotka panevat heidän sananvapauskäsityksensä lujille. Esimerkiksi kuva jostain tunnetusta persu- tai maahanmuuttokriitikkojohtajasta polkemassa jalkoihinsa muslimit ja potkimassa jättiläisenä nurin heidän moskeijansa voisi olla hyvä idea. Persupomolle voisi vielä panna jonkin sopivan repliikin puhekuplaan, esimerkiksi Kuolkaa, rättipäät! tai vaikka Uskonvapaus, näin minä teen teidän uskonvapaudellenne!
  • ISIS saa kansanedustajatkin puhumaan läpiä päähänsä. Tällä kertaa niitä läpiä on puhunut Suomen kekkosennäköisin nykypoliitikko Kimmo Sasi, joka aikaisemmin on kunnostautunut ehdottamalla sharia-lain hyväksymistä vaihtoehtoiseksi lainsäädännöksi muslimien keskinäisissä siviilioikeudellisissa riidoissa. Nyt Sasi suosittelee Suomeen palaavien Isis-taistelijoiden heittämistä vankilaan. (Tätä tällaista sanotaan hienolla sanalla opportunismiksi.) No tuota, onhan se ymmärrettävää että Isis nostaa tunteita, mutta täällä meillä on vielä toistaiseksi olemassa oikeusvaltio, ja oikeusvaltioon kuuluu, että ketään ei voi rangaista rikoksesta, jota ei rikoksen tapahtuessa ole vielä merkitty lakikirjaan – niin sanottu nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali -periaate (”ei rikosta eikä rangaistusta ilman aikaisemmin olemassaolevaa rikoslakia”). 
  • Eri asia sitten on, että sotarikokset ovat jo nyt rangaistavissa lailla ja jos joku täältä meiltä jihadia käymään lähtenyt räkänokka on syyllistynyt Isisin riveissä yksiselitteisesti rikollisiin tekoihin, hänet voi heittää kiven sisään jo niiden perusteella.
  • Nythän tietysti voisi kriminalisoida suomalaisilta vieraiden maiden ja vieraiden taistelujärjestöjen riveissä sotimisen yleensä. Kyllä sellaisen lain voi normaalissa järjestyksessä säätää. Siitä vain seuraa esimerkiksi sellaista, että kristityt kiihkouskovaisemme, joita palvelee jonkin sortin vapaaehtoisina miinanpolkijoina Israelin armeijassa, joutuisivat myös hankaluuksiin. Omasta mielestäni se olisi ihan oikein, koska on selvää, että äärikristillisissä lahkolaisissa on paljon potentiaalisia Breivikejä, eikä sen sakin kuulu antaa hankkia asekoulutusta ulkomailla yhtään sen enempää kuin kiihkomuslimienkaan; mutta voi olla, että oikeiston tärkeät sidosryhmät hermostuisivat.
  • Näin Charlie Hebdon jutun jälkimainingeissa on tietysti omalta osaltaan hullunkurista, että äärioikeisto puolustelee Jyväskylän kirjastohyökkäyksen tehneitä ”patriootteja” vetoamalla tasan samaan ”nuo provosoivat” -puolustukseen kuin Charlien kritisoijat. Mutta onhan se selvää, että äärioikeistolla on yhdet säännöt omilleen ja toiset tummaihoisille. 
  • Huomattavasti häiritsevämpää on, että suomenkieliset porvarilehdet – ne Hugenberger Zeitungit – ovat tässä kirjastopuukotusoikeudenkäynnin aikana selvästi myötäilleet äärioikeiston näkemyksiä. Toki oma (vilpittömän ja avoimen rasistinen, heh heh hee) näkemykseni on jo pitkään ollut, että mitään suomenkielistä liberaalia porvarillisuutta ei ole, mutta on aina yhtä ikävää nähdä olevansa oikeassa pessimistisimmissä arvioissaan.
  • Siksi päätän tämänkin katsauksen toteamalla, että kohta ne tulevat sinun lastasi murhaamaan, eikä mikään esivalta suojele eikä pelasta. Koska olen synkimmilläni aina ollut oikeassa, olen varmasti oikeassa nytkin. Mieti sitä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Maahanmuuttokriitikoiden mytologia

Maahanmuuttokriitikoiden mytologia tarkoittaa kaikkia niitä vaellustarinoina leviäviä juttuja, joita kerrotaan milloin mistäkin kansallisuudesta. Aivan samat tarinat on Ruotsissa kerrottu suomalaisista joskus kuusikymmenluvulla, mutta sehän ei täkäläisten juttumiesten tahtia haittaa. Kaikki ovat kuulleet isän äidin kummin kaiman serkun langon vähäorpanan kälyn miehen pikkuserkulta kaikenlaisia tarinoita maahanmuuttajien saamista huimista sossurahoista. Ja nämä tarinat ovat ehdottoman luotettavia, koska isän äidin kummin kaiman serkun langon vähäorpanan kälyn miehen pikkuserkku tunsi 1990-luvulla yhden Arskan jonka veljen ryyppykaveri oli ollut kuukauden vastaanottokeskuksen vaksin lomittajana. Näin luotettavan ja asiantuntevan tahon tietämystähän ei voi kumota millään yliopistospeden löpinöillä. Paitsi siinä tapauksessa että kyseinen yliopistospede on tutkinut kirkkoslaavia. Silloin hän on kaikkien alojen asiantuntija, jonka tietämys on välttämätöntä elinkeinoelämällekin – onhan Kirkko-Slaavian kanssa käytävä tuohus- ja suitsukekauppa Suomen talouden selkärankaa.

Kuten jo aikaisemmassa jutussani mainitsin, niin hölmöä salaliittotarinaa ei olekaan, ettei se Hommalla menisi läpi. Kaasuputki-blogin nettisivulla muuan E. V. ehdotti tällaisen jutun levittämistä maahanmuuttokriitikoiden keskuuteen:

Kansallisuutta X edustava perhe, joka ilmoitti olevansa sähköallerginen. Sosiaalitoimisto päättää perheen sijoituksesta Espoon Westendiin, koska siellä sähkömagneettista säteilyä on vähän. Halvin perheelle sopiva asunto maksoi 2,8 miljoonaa. Lisäksi perheen erittäin sähköallerginen poika Rolf joudutaan kuljettamaan joka päivä Siuntion ala-asteelle erikoisvalmisteisella Rolls Roycella. Tämä siksi, että automerkki on ainoa, joka on huomioinut sähköallergikot korivalmistuksessaan. Perheen allergisia oireita parantamaan on ostettu sosiaalitoimiston rahoilla merikelpoinen jahti, jotta perhe pääsee säännöllisesti pois haitallisten säteilykenttien alueelta.

Nythän voi tietysti kysyä, olisivatko hompanssitkaan niin typeriä, että uskoisivat tällaiseen tarinaan. Vastaus on, että kyllä olisivat. Jutussa on paljon tyypillisiä hompanssitarinan aineksia. En itse ole varsinainen kansanrunoustutkija, mutta sen kyllä tiedän, että kansantarinoiden aiheet eli ammattikielellä motiivit ovat numeroitavissa ja lueteltavissa. Itse asiassa suomalainen folkloristi Antti Aarne on kunnostautunut kansainvälisestikin sellaisen aiheluettelon laatijana.

Maahanmuuttokriittisetkin myytit voidaan purkaa motiiveiksi tai aihe-elementeiksi. Yllä olevassa tarinassa näimme esimerkiksi motiivin maahanmuuttajille maksetusta ylellisestä elämästä yhdistyneenä motiiviin sosiaalitätien luonnontieteellisestä tietämättömyydestä (antavat jallittaa itseään sähköallergian kaltaisella pseudotieteellä). Muita motiiveja ovat esimerkiksi sosiaalitädin seksuaalinen halu maahanmuuttajamiehiin; maahanmuuttajamies terroristina; maahanmuuttajamies raiskaajana; maahanmuuttajamies muuten vain seksuaalisesti hillittömänä; maahanmuuttajamies immuunikadon tartunnanlähteenä jne.

Nythän joku tietysti kysyy, eikö näissä tarinamotiiveissa ole totuutta ainakin siemenen tai spermaruilauksen verran. No totta mooses on, kaikissa propagandatarinoissa on. Onhan meillä ollut pari afrikkalaistaustaista sarjaraiskaajaa, jotka ovat levittäneet immuunikatoa. Toisaalta meillä on ollut myös kotimaisia alan miehiä, kuten Aki Hakkarainen (lieneekö sukua Teuvolle?), joka tartutti kuolemantaudin viiteen naiseen tuossa osapuilleen vuosikymmen sitten. Hakusanalla ”sarjaraiskaaja” netistä löytyy muitakin ihan kalpeanaamaisia seksuaalirikollisia, kuten samoihin aikoihin Akin seikkailujen kanssa Sisä-Savon mansikkapitäjässä hillunut Simo R---i, joka raiskasi nuoren venäläisen marjanpoimijatytön; tuolla Amerikan maalla taas kulttuuria rikastutti Suomesta muuttanut autokauppias ja pyssysankari, jolla oli urheilijamenneisyyttä sekä sama nimi kuin eräällä täkäläisellä säveltäjällä. Jos suomalaisista haluttaisiin jonkin meistä kyttyrää tykkäävän ulkovallan propagandassa tehdä raiskaajakansa, siihenkin löydettäisiin vankat perusteet, kun vain tarpeeksi jaksettaisiin roskapönttöjä tonkia.

Mutta palataanpa vielä siihen myyttitarinoiden tehtailuun. Netissä on muuan trolliblogi, jonka sisällön voi tiivistää suunnilleen seuraavaksi tarinaksi (olen lisäillyt alkuperäiseen ideaan vähän omiani, mutten kuitenkaan vääristelyksi asti):

Suomeen tekee parasta aikaa tuloaan mbungwagombe-heimo, jonka kulttuuriin kuuluu että naiset ovat kaikkien yhteisiä ja nuoria tyttöjä vaihdetaan seksiorgioissa. Naiivit suomalaiset tytöt matkailevat mbungwagombe-heimon alueella ja antavat huijata itsensä uskomaan että mbungwagombet ovat vainottuja. Sellaiset tytöt menevät kaikki töihin sosiaalialalle ja puhuvat sosiaalitädit ottamaan maahan mbungwagombe-pakolaislaumoja. Mbungwagombet tulevat maahan valtavine haaremeineen ja lapsilaumoineen eivätkä tee työtä koska mbungwagombe-kulttuuri ei salli työntekoa vaan siellä pidetään vain seksijuhlia päivät läpeensä. Mbungwagombe-kulttuurin tabut eivät salli asumista halvoissa lähiöasunnoissa vaan kaikille mbungwagombe-suurperheille kustannetaan asunto kalleimmasta kaupunginosasta. Jo nyt Armfeltintiellä asuu seitsemän mbungwagombe-klaania veronmaksajien rahalla. Klaanien välillä on verikosto ja mbungwagombejen keskinäiset pyssytaistelut vaativat jatkuvasti sivullisia uhreja. Heimotabut eivät salli mbungwagombejen ajaa millään muulla autolla kuin Rolls-Roycella joten jokaiselle mbungwagombe-perheelle on ostettu oma Rolls-Royce jolla lapset ajetaan kouluihin kehyskuntiin niin että yhden klaanin lapset eivät joudu kosketukseen toisen kanssa. Lisäksi jokaiselle mbungwagombe-perheelle on ostettu sossun rahoilla oma rahtilaiva miehistöineen jotta klaanit pääsisivät käymään Ruotsissa sukulaisia tapaamassa joutumatta keskenään tekemisiin. Mbungwagombet kaappaavat lapsia kadulta seksijuhliinsa ja tartuttavat näihin aidsia ja muita afrikkalaisia sukupuolitauteja.

Kuten näkyy, tarina on täynnä hompanssien ulkomaalaiskammoa ja naisvihaa kutkuttelevia elementtejä:
Mbungwagombeille on tyypillistä seksuaalinen hillittömyys. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Hitlerin Taisteluni kannattaa lukea (minä olen lukenut sen), koska siitä näkee, miten paljon yhteistä Hitlerillä oli nykyisten maahanmuuttokriitikoiden kanssa, vallankin tuo käsitys viholliseksi leimattujen kansojen seksuaalisesta kiihkeydestä. Myös Hitlerillä oli pakkomielle juutalaisten seksuaalisuudesta. Omilta naisettoman runkkarin ajoiltani muistan kyllä hyvin, miltä tuntui ajatella, että koko muu maailma elää jatkuvaa seksiorgiaa.
Nuoret suomalaiset naiset – ne fasistisen pahuuden edustajat, hehheh – viettävät seksiorgioita mbungwagombejen kanssa. Tämäkin ajatus tietenkin löytyy Hitleriltä ja huippuunsa tämän seksuaalisen motiivin natsipropagandassa työsti ja hyödynsi tietenkin Der Stürmerin pahamaineinen päätoimittaja Julius Streicher.
Sosiaalitädit maahantuovat mbungwagombeja muka vainottuina pakolaisina, koska haluavat heitä seksileluikseen. Tämäkin on suosittu ajatus maahanmuuttokriitikoiden kansanperinteessä. Sosiaalitädit ovat aina kaikkivoipia, sosiaalitädit maahantuovat mustia miehiä koska musta mies kiihottaa seksuaalisesti sosiaalitätiä, sosiaalitädit uskovat naiivisti kaikenlaisiin tarinoihin (esimerkiksi siihen sähköallergiaan!), johon vetoamalla mustat miehet jujuttavat itsensä maahantulotarkastusten ohi.
Mbungwagombeja hyysätään määrättömästi sossun rahoilla, koska he vetoavat omaan kulttuuriinsa. Tämäkin on tyypillinen maahanmuuttokriitikoiden iskulause. Maahanmuuttokriitikot tietävät vihaamiensa ryhmien ”kulttuurista” sen, että niihin kuuluu raiskaaminen, tyhjäntoimittaminen ja laiskuruus, ja he ovat yhtä vakuuttuneita siitä, että sosiaalitädit ovat valmiita menemään kaksinkerroin selälleen miellyttääkseen kyseistä ”kulttuuria”.
Mbungwagombe-klaanit riitelevät keskenään niin että siitä aiheutuu uhkaa tavallisille ihmisille. Mbungwagombet eivät tietenkään seksiorgiakulttuureineen ole kovin uskottava ehdokas kiihkomuslimikansaksi, vaikka sinänsähän maahanmuuttokriitikoilla ei ennenkään ole ollut vaikeuksia pitää esimerkiksi somaleja sekä kiihkomuslimeina että juoppoina. Mutta jotta mbungwagombeista saa kehitettyä kunnon terrrorismivaaran, on syytä selittää heidät klaaniriitojen repimäksi väeksi.
Mbungwagombet raiskaavat lapsia. Tämä propagandamotiivi on ikivanha, mutta aina vetävä. Tälle idealle saadaan jopa jonkinasteista uskottavuutta siitä, että mbungwagombeilla on seksiorgiakulttuuri: esimerkiksi somalien leimaaminen raiskaajiksi ja seksihirmuiksi ei ole uskottavaa, koska uskonto asettaa hurskaalle muslimille velvoitteen olla harrastamatta villiä seksielämää ja raiskailematta ketään. Mbungwagombet sitä vastoin ovat seksihulluja, joten he kaappaavat lapsia mukaan orgioihinsa hyvässä tarkoituksessa ja hyvää tehdäkseen.

Mbungwagombet ovat tietysti olematon kansa, jota ei löydy mistään Wikipediasta eikä Ethnologue-tietokannasta. On kuitenkin kuvaavaa, että nuoren naisen seikkailuja mbungwagombejen keskuudessa kuvaavan pornografisen trollibloginkin on muutama maahanmuuttokriitikko mennyt ottamaan vakavasti. Luultavasti ylläoleva kuvaus mbungwagombejen kulttuuristakin menee tätä blogia lukeville maahanmuuttokriitikoille täydestä, tiedä vaikka alkaisivat levittää sitä totuutena. (”Onko totta?” - ”On on, tunnetun mokuttajan blogista luin, katso vaikka.”)

Muuten olen sitä mieltä, että maahanmuuttokriitikotkin voisivat opetella edes perusasiat somalikulttuurista. Hommalla puhutaan somaleista esimerkiksi ”bongorummun soittajina”, vaikka bongorumpu on itse asiassa afrokuubalainen soitin. Koska Amerikkaan vietiin orjia luonnollisista logistisista syistä ennen muuta Länsi-Afrikasta, afroamerikkalaisen kulttuurin erityispiirteet ovat länsiafrikkalaista alkuperää eivätkä liity Somaliaan sen läheisemmin kuin portugalilainen elämäntyyli Suomeen. Somalien musiikkikulttuuriin kuuluu pikemminkin luutun kaltainen kielisoitin, kaban.


torstai 8. tammikuuta 2015

Ylläpidolta

Koska tätä blogia ilmeisesti vielä joku jossain lukee, tässä pari ilmoitusta:

  • Paljastetun blogissa julkaistut tekstit on tarkoitus pääsääntöisesti julkaista myös täällä. Kopioin niistä huomattavan osan tänne viime itsenäisyyspäivän aikoihin, ja nyt olen korjannut niiden julkaisupäivämäärän Paljastetun ensijulkaisun mukaiseksi. Sisältö saattaa erota Paljastetussa julkaistuista versioista, koska täällä voin editoida niitä, Paljastetussa en - en ole nimittäin koskaan oppinut käyttämään sitä käyttöliittymää.
  • Jos joku etsii viime aikojen luetuimmaksi noussutta merkintääni Hommalaisuuden maanpetoksellinen luonne, senkin julkaisupäivämäärää on muutettu alkuperäisen Paljastettu-julkaisun mukaiseksi. Tässä on linkki sen uuteen paikkaan: http://panuhog.blogspot.fi/2014/12/hommalaisuuden-maanpetoksellinen-luonne.html
  • Kirjoitan suomeksi periaatteessa ainoastaan rasisminvastaista propagandatekstiä, Kaikkia muita asioita käsittelen muilla kielillä. Suomeksi kirjoitan tieteellisistä ja taiteellisista aiheista vain jos maksusta sovitaan, Iirinkielisiin kirjoihini voi perehtyä Evertype-kustantamon tai Litriocht.comin nettisivuilla. Iirinkielistä nettikirjoitteluani voi seurata An Tuairisceoir -blogista, johon toisinaan laadin esimerkiksi populääritieteellisiä tekstejä.
  • "Panuhuoneen" tekstit ovat tallessa sekä minulla yksityisesti että Plaza.fi:n sivuilla (vaikka jälkimmäisestä olen ajatellut nostaa tekijänoikeuskanteen, koska minun annettiin ymmärtää, että ne poistuisivat sieltä kolme kuukautta sen jälkeen kun kirjoitteluni siellä lopetettiin). Suunnitelmissa on Panuhuoneen tekstien työstäminen temaattisesti järjestetyiksi kokoelmakirjoiksi, mutta asiasta käydyt hajanaiset neuvottelut eivät toistaiseksi ole johtaneet tuloksiin.
  • Kommenttiosastolle jätettyihin viesteihin ei vastata, ei liioin muihin yhteydenottoyrityksiin. Facebookissa olen omalla nimelläni. Jollet löydä minua sieltä, niin tiedoksesi: jokainen, joka missään keskustelussa sanoo mitään myönteistä maahanmuuttokriitikoista tai hompansseista, saa saman tien pannaanjulistuksen. Jos et voi elää tämän kanssa, niin voit stanssata vaikka sillä laittomalla pyssylläsi reiän otsaasi ja railon takaraivoosi. En minä sinun perääsi itke eikä pitäisi itkeä kenenkään muunkaan. 
  • Lähtökohtaisesti en myöskään vastaa suomalaisten kaveripyyntöihin, koska he voivat olla natsihäiriköitä.
  • Ja jos nyt tunget kommenttiosastolle selittämään jotain, niin minun pitikin juuri sulkea se palauteloota. Pahoittelen, jos se on vielä auki.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Harhaluuloja maahanmuuttokriittisyydestä

Tässä on pikapostaus, jossa on oiottu muutamia ”maahanmuuttokriittisyyteen” ja nousevaan äärioikeistolaisuuteen yleisesti liittyviä harhaluuloja:


  • Maahanmuuttokriittisyys on jokin aivan uusi ilmiö, joka eroaa aikaisemmista rasismi- ja äärioikeistoaalloista. Todellisuudessa maahanmuuttokriittisyydessä on kyse pitkän linjan äärioikeistolaisuudesta, joka nostaa päätään yhä uudestaan aina eri nimellä.
  • Maahanmuuttokriittisyys on autenttinen kansanliike. Katso edellistä kohtaa. Maahanmuuttokriittisyyden taustalla ovat presiis samat tyypit, jotka muutamaa vuotta ennen maahanmuuttokriittisyyden nousua markkinoivat samoja ideoita ”roturealismin” nimellä. Sillä kertaa ne eivät menneet läpi, koska jopa tyhmät toimittajat tunnistivat avainsanan ”rotu”.
  • Maahanmuuttokriittisyys on isänmaallisuutta, eikä isänmaallisuus ole sama asia kuin äärioikeistolaisuus tai fasismi. Maahanmuuttokriittisyydessä ei ole kyse perinteisestä isänmaallisuudesta, vaan se suhtautuu usein hyvinkin kielteisesti ja jopa solvaavasti suomalaiseen isänmaallisuuteen. Maahanmuuttokriitikot solvaavat ja pilkkaavat sotaveteraaneja karkeasti, jos nämä kehtaavatkin olla eri mieltä maahanmuuttokriitikoiden kanssa. Maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa on tavallista sanoa talvisotaa käydyn väärää vihollista vastaan, antautumisen olleen parempi vaihtoehto kuin talvisota, Venäjän armeijan miehityksen olevan parempi kuin EU-jäsenyys jne. Kaikki, jotka luonnehtivat maahanmuuttokriittisyyttä isänmaallisuudeksi, ovat siksi todellisuudessa Venäjän asialla Suomen vapautta vastaan.
  • Maahanmuuttokriittisyys on vain maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä, ei se voi olla fasismia eikä rasismia. Se alakulttuuri, joka kutsuu itseään ”maahanmuuttokriitikoiksi”, ei esitä mitään toteutettavissa olevia eikä mielekkäitä ehdotuksia maahanmuuttopolitiikkaan, eikä liioin ole kyennyt yksilöimään, mikä maahanmuuttopolitiikassa on vialla, paitsi se että tänne saa muuttaa tummaihoisia. Maahanmuuttokriitikot ovat myös vainonneet vuosikausia kestävillä maineenmustauskampanjoilla henkilöitä, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa maahanmuuttopolitiikasta päättämiseen.
  • Maahanmuuttokriittisyys on legitiimi reaktio Suomen tämänhetkisen maahanmuuttopolitiikan puutteisiin. Maahanmuuttokriittisyydellä ei ole mitään tekemistä Suomen maahanmuuttopolitiikan kanssa. Todellisuudessa koko maahanmuuttokriittisyys on kansainvälisten äärioikeistoverkostojen meemitehtaalla tuotettua propagandaa. Samat teemat, samat iskulauseet ja samat iskusanat toistuvat niin Suomen, Ruotsin, Saksan kuin englanninkielistenkin maiden rasistiliikkeiden propagandassa. Kaikki suomalaisen maahanmuuttokriittisyyden iskusanat voidaan vaivatta kääntää ruotsiksi ja englanniksi, koska propaganda on yksittäisiä käsitteitä myöten täysin kansainvälistä kulkutavaraa – esimerkiksi karva-ankkuri on riikinruotsiksi skäggbarn.
  • Maahanmuuttokriittisyys on legitiimi reaktio sallivaan maahanmuuttopolitiikkaan tai sallivampaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativien ryhmien toimintaan. Todellisuudessa sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavat ryhmittymät, kuten jokin Vapaa liikkuvuus -verkosto, ovat marginaalisia järjestöjä vailla merkittävää vaikutusvaltaa saati sitten kannatusta. Itse asiassa Vapaa liikkuvuus on tullut tunnetummaksi vasta maahanmuuttokritiikin nousun myötä, koska maahanmuuttokriitikoiden vastenmielisyys on herättänyt närkästyneitä vastareaktioita ja tuonut Vapaan liikkuvuuden kaltaisille ryhmille lisää kannatusta. Eikä Suomen maahanmuuttopolitiikka ole ollut koskaan erityisen sallivaa: on kuvaavaa, että Ruotsin maahanmuuttokriitikoiden (Sverigedemokraterna) mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikka on esikuvallista ja malliksi ruotsalaisillekin.
  • Maahanmuuttokriitikot ovat aiheellisesti huolissaan rasismikieltopykälien uhasta suomalaiselle sananvapaudelle. Tosiasiassa maahanmuuttokriitikot ovat painostaneet median antamaan potkut useammalle kuin yhdelle maahanmuuttokriittistä liikettä arvostelleelle. Täältä katsoen maahanmuuttokriitikot ovat itse suurin uhka sananvapaudelle. Sitä vastoin maahanmuuttokriitikot ovat netti- ja anonymiteettiosaamisensa ansiosta onnistuneet välttämään tuomiot yksiselitteisen uhrillisista rikoksista, joihin ovat vuosien varrella syyllistyneet (kunnianloukkaukset, laittomat uhkaukset ja muu vainoaminen).
  • Vain poliittisesti aktiivisten äärivasemmistolaisten tarvitsee pelätä maahanmuuttokriitikoita. Tämä on sikäli totta, että maahanmuuttokriitikot pitävät kaikkia paitsi omiin porukoihinsa kuuluvia äärivasemmistolaisina. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisesti aktiivisilla RKP:läisillä, kokoomuslaisilla ja keskustalaisilla on syytä pelätä maahanmuuttokriitikoiden häiriköintiä, koska maahanmuuttokriitikot pitävät noitakin puolueita äärivasemmistolaisina tai äärivasemmiston soluttamina.
  • Maahanmuuttokriitikot ajavat kaikkien syntyperäisten suomalaisten asiaa. Todellisuudessa maahanmuuttokriitikot ovat hyökkäilleet syntyperäisiä suomalaisia vähemmistöjä vastaan ennen kuin keksivät maahanmuuttokriittisyyden vetonaulakseen. Silloin kun rasismilla ei vielä ollut nostetta, nämä samat tyypit olivat ruotsinkielenvastaisuuden asialla. Jos heillä ei olisi maahanmuuttajia, he keksisivät kyllä syntyperäisten suomalaisten joukosta vähemmistöjä vainottavakseen. Ja niinhän he tekevätkin – esimerkiksi homoseksuaalit, ruotsinkieliset, saamelaiset ja vammaiset ovat Hommalla kiukuttelun kohteina. Eräs piireissä tunnettu mies on ihan vakavissaan yrittänyt viritellä jopa savolaisvastaista rotuteoriaa (tästä syystä minunkin oli luovuttava ”savolaiskriittisistä” hommalaisparodioistani: joku olisi ne kuitenkin ottanut vakavasti).
  • Maahanmuuttokriitikot puolustavat isänmaata Bäckmania ja muita venäläismielisiä vastaan. Tosiasiassa huomattava osa maahanmuuttokriitikoista sanoo avoimesti että aikoo lähteä lätkimään pakolaisiksi jos Suomea uhkaa Venäjän hyökkäys, koska nykypoliitikkoja (maahanmuuttajista puhumattakaan) he eivät halua puolustaa. Halla-ahon hiljattainen kääntyminen Ukrainan ystäväksi ja Venäjän uhan kauhistelijaksi on silkkaa poliittista opportunismia – sitä ennen hän on kunnostautunut Russia Today -propagandakanavalla kertomalla kauhujuttuja siitä, kuinka Suomessa muka on jotain maahanmuuttajagettoja, jotka just'kohta syttyvät liekkeihin. Bäckman ei ole mitenkään huonoissa väleissä maahanmuuttokriitikoiden kanssa – hiljattain esimerkiksi James Hirvisaari kävi hänen kanssaan jota kuinkin yhteisymmärtäväisen Twitter-keskustelun nykykirkon liian humaanista arvomaailmasta.



Natsien puhtaaksipesuyritys ja sen kumoaminen

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi maahanmuuttokriitikoita ja hommalaisia pidetään natseina, on se, että heidän sivustoillaan ja keskuudessaan hyväksytään natsien puhtaaksipesemisyritykset – tietenkin ”sananvapauteen” vedoten, mutta se iskusana on jo kauan ollut presiis yhtä läpinäkyvä kuin ”rauha” taistolaisten aikakaudella. Jos ”maahanmuuttokriittisessä liikkeessä” oikeasti olisi kyse jostain oleellisesti eri asiasta kuin natsismista, maahanmuuttokriitikot osaisivat pitää rivinsä puhtaana ihan ilminatseista, siis holokaustinkieltäjistä. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan suurena Israelin ystävänä esiintyvän Isänmaallinenetunimi Hirvisaaren Facebook-sivulla eräs siinäkin porukassa poikkeuksellisella vastenmielisyydellä kunnostautunut eksistenssi esitteli ”historiallista totuutta” natseista. Hänen väitteensä ovat niin paksuja, että niitä ei luulisi kenenkään uskovan, mutta koska siihen luuloon ei voi luottaa, otanpa ja oikaisen ne löpinät.

Ensimmäiseksi hän väittää natsien saaneen Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen koetun hyperinflaation taittumaan ottamalla käyttöön ”uuden Reichsmarkin”. No tuota, natsit nousivat valtaan vuonna 1933, ja inflaation taittanut uusi valuutta tuli käyttöön vuonna 1923 – sen nimi kylläkin oli alun perin Rentenmark (tällä nimellä ja tässä muodossa se ei edes ollut muodollisesti laillinen maksuväline), ja Reichsmark, pysyvämpi uusi valuutta, ilmaantui vasta seuraavana vuonna. Hyperinflaation ajasta oli siis kulunut jo vuosikymmen kun Hitler astui valtaan. Eikä se edes ollut mikään ”uusi Reichsmark”, sillä keisarillisen Saksan markka ei ollut virallisesti nimeltään Reichsmark, vaan ihan vain markka (Mark) tai kultamarkka (Goldmark).

Hänen toinen väitteensä on, että ”juutalaiset keskuspankkiirit” olisivat suuttuneet tästä toimenpiteestä, mikä sitten hänen maailmankaikkeudessaan johti ”juutalaisten sodanjulistukseen Saksalle” maaliskuussa 1933. Mitään ”juutalaisten sodanjulistusta Saksalle” ei tietenkään ollut, vaan juutalaisjärjestöjen boikottikampanjoita saksalaisia tuotteita vastaan, jotka brittiläinen päivittäisläpyskä Daily Express tyypilliseen sensaatiota lietsovaan lehtineekerityyliin väänsi ”maailman juutalaisten sodanjulistukseksi”. Itse asiassa edes kaikki juutalaisjärjestöt eivät liittyneet näihin boikotteihin, vaan jopa jišuv eli Palestiinan mandaattialueen juutalaisyhteisö teki elokuussa 1933 ns. ha'avara-sopimuksen Natsi-Saksan kanssa tarkoituksenaan helpottaa Saksan juutalaisten emigroitumista Palestiinaan. Jišuv ei olisi neuvotellut Saksan kanssa, jos voimassa olisi ollut kaikkia juutalaisia velvoittava boikotti.

Ne boikotit eivät tietenkään olleet mikään ”juutalaisten pankkiirien” sodanjulistus, vaan niihin oli syynä Natsi-Saksan tunnettu rasistinen juutalaisvastaisuus. Koska boikotteja eivät johdonmukaisesti noudattaneet kaikki juutalaisetkaan, niistä ei ollut Saksan taloudelle merkittävää vahinkoa.

Seuraava kyseisen herran heittämä väite on, että Saksan juutalaiset olivat ”rikasta yläluokkaa”. Taas kerran hölynpölyä. Saksan juutalaiset olivat keskiluokkaa (lääkäreitä, asianajajia, kauppiaita) tai sitten työläisiä tai jopa rikollista alaluokkaa. Tästä esimerkkinä kerron tunnetun tositarinan: Werner von Blomberg, yläluokkainen saksalaiskenraali, josta Hitler halusi poliittisista syistä hankkiutua eroon, retkahti keski-iän kriisissään Margarethe (toisten lähteiden mukaan Erna) Gruhniin, nuoreen rahvaanomaiseen neitoon; Hitler yllytti kenraalia seuraamaan siittimensä ääntä avioliiton satamaan, koska hän oli vakoojiltaan saanut tietää, että tyttö oli ollut aiemmin huorana ja pornokuvamallina juutalaisen sutenöörin tallissa.

Kuten arvata saattaa, heti häiden jälkeen Gretchenin tausta paljastui ja skandaali teki kenraalista evp:n. Mutta skandaali ei ole oleellinen asia. Oleellista on, että meillä on tässä esimerkki juutalaisesta alaluokan edustajasta: sutenöörin ammatti ei ole ”rikkaalle yläluokalle” ominainen, vaan kuulostaa enemmänkin suurkaupunkialamaailman hommilta.

Jatketaan. Herra historiantuntija esittää Ribbentropin ja Molotovin etupiirisopimuksen todisteena siitä, että Saksa ei ollut sodan aloittaja. No tuota, ennen koko sopimusta Hitler oli jo ehtinyt alistaa Tšekkoslovakian ja viedä sen itsenäisyyden, eli Saksan laajeneminen, jopa ei-saksalaisille alueille, oli hyvää vauhtia käynnissä jo ennen sopimusta. Aloitteentekijöinä sopimusneuvotteluissa olivat nimenomaan natsit. On ihan totta, että Stalin suostui neuvotteluihin heidän kanssaan, mutta historiantuntijamme kasaaman juutalaisvastaisen korttitalon kannalta on merkittävää, että Stalin vaihtoi juutalaisen ulkoministerinsä Litvinovin – joka tietysti karsasti juutalaisvihaaja Hitleriä – Molotoviin. Tässä Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Hitler ja Stalin olivat siis samalla puolella juutalaisia vastaan.

Historioijamme korostaa myös saksalaisten antamaa apua Talin-Ihantalan taisteluissa ja julistaa, että Suomen itsenäisyyden säilyminen ja Suomen kansan säästyminen ”eksterminaatiolta” (oikeaa suomea olisi muuten tuon kömpelön ja kansanihmiselle käsittämättömän ”eksterminaation” sijasta esimerkiksi täystuho) oli natsien avun – siis Kurt Kuhlmeyn saksalaisen ilmataisteluosaston (Gefechtsverband Kuhlmey) – ansiota. Tämä on vaihteeksi ihan totta, mutta omalla tavallaan hupaisaa. Vielä vuosikymmen-pari sitten Kuhlmeyn lento-osastosta ei oikein ollut isänmaallisesti sopivaa puhua, koska sellainen himmensi Suomen armeijan omaa sankarillista panosta Talin-Ihantalan taisteluissa.

Johdonmukaisuuden nimissä muuten historioijamme voisi mainita myös ruotsinkielisen Sextiettan-jalkaväkirykmentin Tienhaaran taistelussa saavuttaman torjuntavoiton, ”suomenruotsalaisten Tali-Ihantalan”. Mutta koska hän tietenkin on, ehm, ruotsinkielikriittinen, hän mieluummin vetää itsensä jojoon kuin myöntää olevansa itsenäisestä Suomesta missään kiitollisuudenvelassa Sextiettanille.

Kuhlmeyn osastolla oli varmasti yhdessä vaiheessa ratkaiseva merkitys Suomen itsenäisyyden säilymiselle, en minä sitä sano. On kuitenkin selvää ettei osasto puolustanut Suomea mitenkään hyvää hyvyyttään, vaan siksi että Suomi oli Saksan liittolainen, tai ”aseveli”, jatkosodassa. Jos arvioidaan Saksan kolmannen valtakunnan roolia Suomessa koko sodan aikana, niin kyllähän siihenkin pitää ottaa mukaan se Ribbentropin ja Molotovin sopimus: sillä pumaskalla Saksa nimittäin lykkäsi meidät talvisodan ajaksi Stalinin armoille, eli tuli jatkosodassa ”pelastamaan” meitä siitä kusesta, johon oli itse upottanut meidät. Myös Lapin sodasta herra historianharrastaja on merkillisen hiljaa, kuten hänenlaisensa aina.

Kiitollisuus Kuhlmeyn lentäjille näyttäisi vähän vähemmän tarkoitushakuiselta, jos herra historiaherra muistaisi samalla mainita talvisodan ruotsalaiset ja muut skandinaaviset vapaaehtoiset. Pikkupoikana lukemastani Risto Pajarin kirjasta Talvisota ilmassa minulle jäi pitkään mielikuva talvisodasta suorastaan yhteispohjoismaisena hankkeena – ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisilla vapaaehtoisilla tuntui näet kirjan perusteella olleen huomattavaakin merkitystä siellä lentävän aselajin puolella.

Lopuksi herra historiamies esittää juutalaisten joukkotuhon olleen suurimmalta osaltaan fanaattisesta saksalaisvihastaan tunnetun venäjänjuutalaisen kirjailijan Ilja Ehrenburgin kehittämä myytti. No niin, tässäkin on tyypilliseen natsienpuolustelijan tapaan otettu hiven totuutta ja kasattu sen ympärille paksu valhe. Ehrenburg tosiaan oli raivona natseille, jopa siinä määrin, että Stalin joutui itse tyynnyttelemään häntä. Mutta hänen saksalaisvihaansa oli täysin juutalaisuudesta riippumattomia(kin) syitä.

Esimerkiksi se, että hän oli jo nuorena sällinä elellyt pitkiä aikoja Pariisissa, missä hän oli tutustunut maanpaossa olleisiin bolševikkijohtajiin ja näillä suhteilla sittemmin saanut tavallista perusneukkua laajemmat oikeudet matkustella ulkomailla Neuvostoliiton asiaa ajamassa. Hän näki omin silmin saksalaisten tulon Pariisiin ja joutui piileksimään viikkokausia Neuvostoliiton suurlähetystön järjestämässä turvatalossa ennen kuin pääsi evakuoitumaan Moskovaan. Ehrenburgille Pariisi oli käytännössä toinen kotikaupunki, ja hänellä oli yhtä suuri moraalinen oikeus olla katkera saksalaisille kuin jollain kotiseudultaan karkotetulla karjalaisella on olla katkera neuvostoliittolaisille.

Jälkimmäisen oikeutta katkeruuteen historianharrastajamme tuskin edes kiistää. Herra historiaherra on nimittäin aikoinaan ollut pidetty ja osaava matkakirjailija. Eräänä päivänä hän sai päähänsä matkustaa luovutettuun Karjalaan ja närkästyi (monien muiden suomalaisten Karjalan-kävijöiden tapaan) alueen rappiotilasta niin, että hurahti kertaheitolla Karjalan-palautusaatteeseen ja siinä sivussa myös äärioikeistoaatteeseen yleensä.

Kannattaa huomata, että Karjalan-palautusta sinänsä voi ajaa asiallisesti ja ilman äärioikeistolaisuutta. Ainakin karjalatakaisin.blogspot.fi -blogissa on nähty takavuosina hyvinkin rakentavia kannanottoja asiaan, mutta ilmeisesti juuri siksi blogi on äkkiväärien palautusasian kannattajien mielestä hirveä kommunistinen propagandaämyri. Näyttääkin siltä, että Karjalan palautusta saa heikäläisten mielestä käyttää vetonaulana äärioikeistolaisen hysterian ajamiseen, mutta sitä vastoin käytännön pohdinnat siitä, miten palautuksen voisi järjestää kaikkia osapuolia – Suomea, Venäjää, evakkojen jälkeläisiä ja alueen nykyväestöä – tyydyttävällä tavalla, ovat kauheaa kommunismia. Kaipa siksi, ettei äärioikeisto oikeasti halua Karjalaa takaisin. Siinähän menisi hyvä propagandavaltti harakoille.

Palataanpa kuitenkin Ehrenburgiin. Hän tosiaankin keräsi yhdessä Vasili Grossmanin, paljon suuremman kirjailijan, kanssa kokoelman natsien keskitysleiristä selvinneiden muisteluksia, ”Mustan kirjan”. Mutta koettakaahan arvata, julkaistiinko sitä Neuvostoliitossa? Aivan oikein: ei julkaistu. Miksi? Koska Neuvostoliiton virallinen politiikka oli korostaa leireissä kaasutettujen luonnetta ennen muuta neuvostokansalaisina, ei juutalaisina. Tämä liittyi osaltaan siihen, että Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat, joista suuri osa näistä juutalaisista oli kotoisin, oli vasta sen edellämainitun Ribbentrop-Molotov-sopimuksen nojalla irrotettu Puolasta ja liitetty Neuvostoliittoon. Stalin siis pyrki omimaan puolanjuutalaisetkin uhrit mahdollisuuksien mukaan omaa uhriutumisretoriikkaansa varten.

Jos maahanmuuttokriitikot oikeasti haluaisivat välttää natsileimaa, suosittelisin omaksumaan sen näkökannan, joka kuuluu erottamattomana länsimaiseen liberalismiin: joukkomurhaava totalitarismi on aika lailla syvältä ja poikittain takareiästä riippumatta siitä, minkä aatteen nimissä joukkomurhataan. Mutta koska äärioikeistolaisen aatehistorian pitkä vipuvarsi aina vääntää heidät vähättelemään Hitlerin julmuutta ja juutalaisten joukkomurhaa, heitä on pakko pitää natseina. Tietysti valmis aatekeitos, olipa se kommunistinen tai fasistinen, on aina helpompi niellä kuin opetella ajattelemaan omilla aivoillaan.

Näyttääkin siltä että nykyään, kun ”konservatiiveiksi” ilmoittautuvat kaikenlaiset kansainvälisellä rasistipropagandalla aivopestyt, suomalaisesta kulttuurista paitsi jääneet juurettomat, on suorastaan radikaalia ja itsenäistä olla isänmaallinen suomalainen, joka vastustaa sekä natsismin että kommunismin henkiinherätysyrityksiä ja puolustaa suomalaista kansakuntaa sellaisena kuin se tänään on – kaikkine vähemmistökansallisuuksineen savolaisista somaleihin ja ahvenanmaalaisista arabeihin. Tämä on sinänsä oikein hyvä asia. Sen kunniaksi lainataan taas kerran Runebergiä:

Fram, fram vårt stolta, trotsiga standar!
Omkring dig än din trogna finska vakt du har.

PS: Maahanmuuttokriitikoiden piirissä on esitetty myös väitteitä, että Weimarin tasavallan suuri kulttuuri olisi nykyään sensuroitu pois ihmisten saatavilta natsiksi leimautumisen pelossa. Tämä on tietysti hölynpölyä. Weimarin tasavallan suuri populaarikirjailija Hans Fallada on päin vastoin 2000-luvun puolella kokenut suuren renessanssin sekä Saksassa että englanninkielisessä maailmassa. On jopa natsien yhteistoimintamiehinä pidettyjä kulttuurivaikuttajia, kuten filosofi Martin Heidegger, runoilija Gottfried Benn ja säveltäjä Carl Orff, jotka ovat poliittisesta arveluttavuudestaan huolimatta aina pysyneet arvostetussa asemassa. Aikakauden vasemmistokirjailijoita kuten Kurt Tucholskya tai Lion Feuchtwangeria ei tietenkään ole koskaan unohdettu, mutta ei liioin rehellistä militaristia Ernst Jüngeriä. Ja Erich Kästneriä lukemalla me kaikki olemme saksamme oppineet - minä olen itse asiassa lukenut Kästneriä jopa iiriksi käännettynä.





Charlie Hebdo ranskalaisin viivoin

Koska tämä asia on juuri nyt yleisen huomion kohteena, kaipa tästä voi pari ranskalaista viivaa kirjoittaa, kun kerran joukkomurha tapahtui Ranskassa.



  • Jussi Halla-aho ennalta arvattavasti ryhtyi heti ratsastamaan ruumiilla. Tosin hänen vaatimuksensa terroristien karkottamisesta oli hiukkasen lattea, itse asiassa tyypillinen esimerkki sellaisista jo toteutetuista asioista, joista maahanmuuttokriitikot puhuvat ikään kuin niitä ei jo tehtäisi. Se paholaismainen virnistys siinä Verkkouutisten popcorn-jutun kuvassa oli kyllä aika hauska - meemiainesta.
  • Toisin kuin täkäläiset stereotyypit viinin pehmittämistä etananpurijoista esittävät, Ranska on nimittäin sotilaallisesti kova ja turvallisuuspalvelultaan tehokas maa, jossa terroristit on yleensä osattu jäljittää ja vaivihkaa karkottaa ennen kuin he ovat ennättäneet syyllistyä mihinkään. Se, että roistot tällä kertaa ehtivät tehdä ilkityönsä eikä sitä onnistuttu estämään ennalta, oli Ranskan turvallisuuspoliisilta paha ja luonteenvastainen lipsahdus, joka varmaankin aiheuttaa naamojen vaihtumista johtoportaassa (ja joka varmasti myös antaa salaliittoteorioiden väsääjille virikettä).
  • Muutkin maahanmuuttokriitikot riensivät heti tanssimaan haudoilla, eli syyllistyivät siihen, josta syyttivät kaikkia muita Breivikin joukkomurhan yhteydessä. Tätähän voi tietysti odottaakin. Erityisesti Seensimmäinenisänmaallinenetunimi ja Setoinenisänmaallinenetunimi kunnostautuivat tunnettua tyylitajuaan osoittaen.
  • Bäckman ja Verkkomedia riensivät selittämään iskun CIA:n organisoimaksi. Ottaen huomioon, että iskusta hyötyy eniten Venäjän ylin ystävä Marine Le Pen, veikkaisin itse, että taustalla on Venäjä, jos salaliittoteorioita on ihan pakko väsäillä.
  • Charlie Hebdon joukkomurhassa sai surmansa myös muslimitaustainen poliisikonstaapeli. Tämä asia tietenkin unohdetaan aktiivisesti joka taholla, kun pitää lyödä rumpua islamin hirveydestä. En ole kirjoituksissani aina silitellyt minkään maan poliisia silkkihansikkain, joten otanpa ja murran yhden peitsen poliisinkin puolesta. Pilalehden tekijät kuitenkin lähtevät riskejä ottaessaan siitä oletuksesta, että yhteiskunta suojelee heitä ja että poliisit panevat periaatteessa ruumiinsa heidän ja luotien väliin. Poliisit (olivatpa muslimeja, kristittyjä, ateisteja tai vaikka hinduja) sitä vastoin eivät tiedä, mihin hengenvaarallisiin paikkoihin heidät milloinkin käsketään, mutta suostuvat ottamaan riskin osana ammattinsa rutiinia. Poliisit ovat ne housut, joilla lehden tekijät istuvat tuleen. Kuolleet pilapiirrostaiteilijat ja lehdentekijät nostetaan yksilösankareiksi ja marttyyreiksi. Kuolleet poliisit ovat tilastoa ja teuraskarjaa. Kukin tykönänsä miettiköön, onko tämä oikein ja kuka loppujen lopuksi on suurin sankari.
  • Muslimimaissakin lasketaan härskiä pilaa ISISin ja muiden äärimuslimiryhmien kustannuksella, ja siellä ääri-islamistit murhaavat Allahin nimeä turhaan lausuen pilapiirtäjiä ja hupiohjelmien tekijöitä yhtä mittaa. Olisi kohtuullista, että näistäkin murhista kerrottaisiin tiedotusvälineissämme ja että niidenkin uhreista tehtäisiin sankareita. Maissa, joissa ääri-islamistien terrori on paljon murhaavammin ja konkreettisemmin läsnä kuin Ranskassa, tarvitaan todellista kanttia sanoa islamisteja vuohipukkien perseeseenpanijoiksi (esimerkki ei ole minun keksimäni, vaan viittaus ihan oikeaan kurditelevision pilkkalaulusketsiin).
  • Seuraavaksi on vuorossa lehtineekeriemme myötähäpeyttävä oman kilven kiillotus, kun he esiintyvät sananvapauden esitaistelijoina ja suurina sankareina, yrittäen koristella itsensä uhrien verellä. Varautukaa lukemaan lehdistä  joukoittain pateettisia vuodatuksia siitä, miten he ovat oikeastaan uhreja ja marttyyreja siinä missä Charlie Hebdon pilapiirtäjätkin.
  • Jos Charlie Hebdon tekijöitä tosiaan voikin luonnehtia sananvapauden marttyyreiksi, suomalaiset toimittajat ovat olleet täysin rähmällään täkäläisten sananvapauden uhkauksilla rajoittajien eli maahanmuuttokriitikoiden edessä, eikä näihin ole haastateltaessa sovellettu normaaleja journalistisia painostuskeinoja, saati heidän esittämäänsä ”maahanmuuttokritiikkiä” analysoitu faktaperustein – karkeimmatkin valheet, joita maahanmuuttokriitikot ovat esittäneet, on hyväksytty tosiasioita tarkistamatta.
  • Charlie Hebdon piirroksia on luonnehdittu tietoisen loukkaaviksi ja eräät keskustelijat ovat antaneet ymmärtää tekijöiden saaneen mitä tilasivatkin. Julkisuudessa esitetyt näytteet lehden satiirista ovat kuitenkin pilkanneet kaikkia uskontokuntia aika tasapuolisesti. Milloin on esitetty katolisten kardinaalien homojunaa, milloin pantu juutalainen ja islamilainen profeettahahmo työntämään toisiaan pyörätuolissa, kuvatekstistä päätellen tarkoituksena esittää, että islam ja juutalaisuus ovat samanlaisia ”koskemattomia” uskontoja, joita ei saa arvostella. Kaikki piirrokset eivät ole olleet avoimen solvaavia, monilla on ollut ihan sovinnollinen ja leikkisäkin asenne.
  • Sen tyyppinen uskontojen pilkkaaminen, jota Charlie Hebdo harjoittaa, on Ranskassa jo perinne: esimerkiksi avoimen pornografisten piirrosten tekeminen poliittisessa tai katolisen kirkon ylivaltaa pilkkaavassa tarkoituksessa on maassa ollut suosittua jo vallankumousvuosina. Kokonaan eri asia on, kuinka mielekäs tai toimiva tapa tämä on vastustaa uskonnon tunkeutumista maallisuudelle pyhitetyille elämänalueille. Jos halutaan esimerkiksi vastustaa Päivi Räsäsen pyrkimyksiä tuoda luomisoppi biologian tunneille, ei ehkä ole kaikkein tehokkainta piirtää pilakuva, jossa Jeesus on opetuslasten kanssa orgioita harrastava homo.
  • Tosin suomalaisissa lehdissä sellainen pilapiirros ei kuitenkaan selviäisi toimitussihteerin ohi. Toisin kuin maahanmuuttokriitikot ja kiihkokristityt väittävät, meillä edes karkean kristinuskonvastaiset pilakuvat eivät pääse toimitettuihin paperilehtiin, osaltaan siksi, että meillä on laissa se uskonrauhapykälä. Ja toisin kuin maahanmuuttokriitikot väittävät, sillä pykälällä on kyllä suojeltu muidenkin uskontojen jumalia kuin islamin. Itse asiassa takavuosina Kajaanissa sattui mitä ilmeisimmin uskonrauhaa rikkova tuhotyö paikallista moskeijaa vastaan, mutta tuomio uskonrauhan pilkkaamisesta kaatui hovissa, joka hylkäsi syytteen muotoseikkaan vedoten (kyseistä islamilaista yhteisöä ei vielä ollut rekisteröity, joten se ei ollut tapahtumahetkellä uskonnollinen yhteisö lain tarkoittamassa mielessä).
  • Ennen kuin esitetään muslimit tai islamistit poikkeuksellisen vaarallisina, muistutan, että Suomessa ei oikeasti yksikään media ole vielä kokeillut pitää maahanmuuttokriitikoita, ”Ruotsi-natsien” vastarintaliikettä tai bäckmanilaisia yhtä systemaattisesti ja karkeasti pilkkanaan kuin Charlie Hebdo on pitänyt uskontoja. Jos maahanmuuttokriitikot – joiden läpinäkyvän teennäisesti moralisoivat nettiraivon purkaukset muistuttavat erehdyttävästi Muhammad-mellakoita – oikeasti ovat oleellisesti vähemmän vaarallisia kuin kiihkoislamistit, miksi heitä ei uskalleta haastaa sillä tavalla kuin Charlie Hebdo haastoi islamistit? Täältä katsoen näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoita pelätään meillä enemmän kuin islamisteja Ranskassa. Onko kyse siitä, että heidän uskotaan ”katoltaäänestyspuheineen” olevan oikeasti vaarallisia, ja kuoleman uhkaan suhtaudutaan suomalaisen toimittajan tyypillisellä rohkeudella? Vai onko kyse siitä, että valkoisella äärioikeistolaisella miehellä nyt vain on valkoisen äärioikeistolaisen miehen etuoikeus uhkailla mediaa ja saada uhkailulleen vastinetta – kun taas muslimismiehen uhkailut saisivat median heti suoristamaan rivinsä ja selkärankansa ”sananvapauden uhkaa” vastaan?