Suositut tekstit

maanantai 11. tammikuuta 2021

Suomenkielisen median järjetön kuvitelma Halla-ahon maltillisuudesta - Finska mediers absurda chimär om Halla-aho som moderat politiker

Suomenkielinen media pyrkii innolla nostamaan Halla-ahoa pääministeriksi ellei peräti prinssieverstiksi. Erityisen merkillepantavaa on, että jopa eräät muka äärioikeistokriittisiksi naamioituvat toimittajat kunnostautuvat tässä. Itse asiassa näin Itä-Euroopan historiaa tuntevana slavistina minun on syytä todeta, että suomenkielisen Suomen medioihin on vakiintunut ilmiö, jota venäjäksi kutsutaan perestrahovkaksi eli jälleenvakuuttamiseksi. 


Finskspråkiga medier försöker nitiskt upphöja högerextremistledaren Jussi Halla-aho till statsminister och kanhända till prinsöverste (om jag tillåts anspela på förströelseförfattaren Aarne Haapakoskis på finska välkända berättelse). Särskilt märkligt är det att t o m en del journalister kritiska mot extremhögern utmärker sig med en dylik attityd. Som slavist med insikt i det kommunistiska skedet i Östeuropas historia måste jag konstatera att den företeelse som på ryska kallas perestrachovka eller återförsäkring nu förefaller ha etablerat sig i medierna i det finska Finland.


Minun sensuroimiseni oli itse asiassa vain ensimmäinen merkki siitä, että suomenkieliset viestimet yhä selvemmin mukautuvat äärioikeiston tulevaan ylivaltaan käyttäen samoja tekniikoita ja menetelmiä kuin myöhäisten kommunistiaikojen itäeurooppalainen kirjallisuus, joka koetti antaa itsestään kriittisen ja itsenäisesti ajattelevan kuvan samalla kun se "jälleenvakuutti" itsensä erilaisilla varauksilla ja säilytti uskottavan kiistettävyyden puoluetoimitsijoiden ja sensuurin silmissä välttyen näin joutumasta salaisen poliisin kynsiin. Tyypillinen itäeurooppalainen kirjailija, kuten vaikkapa itäsaksalainen Hermann Kant, "porasi vain sieltä, missä oli jo reikä". (Sen jälkeen kun Neuvostoliitto ja DDR romahtivat, tämän herkon maine kirjailijana on tietysti tippunut kuin lehmän häntä. Aivan lahjaton kynämies hän ei toki ollut, koska tuollainen venkoilu edellyttää jonkinlaista osaamista, jottei se olisi täysin läpinäkyvää.)


Att jag belades med munkavle var egentligen bara det första tecknet på att finska medier allt mera anpassar sig på förhand till extremhögerns framtida hegemoni genom att tillämpa samma tekniker och metoder som senkommunistisk östeuropeisk litteratur: författarna försökte uppträda som kritiska och självständiga tänkare medan de "återförsäkrade" sig med allehanda förbehåll och bevarade trovärdig förnekbarhet i partiapparatens och censurens ögon och undvek hemliga polisens tortyrkamrar. En typisk östeuropeisk författare, t ex östtysken Hermann Kant, "borrade bara där det redan fanns ett hål". När Sovjet och DDR kraschade, förlorade också denne herreman sitt goda rykte som författare. En helt obegåvad skribent var han förvisso icke, ty för att folk kunde ta författarens krumbukter på allvar behövdes det någon sorts litterär skicklighet.


Keskeinen osa tätä jälleenvakuuttautumista on Jussi Halla-ahon esittäminen asiallisena, maltillisena ja demokratialle pyhittäytyneenä toimijana, jota muka ei voi syyttää eikä syyllistää kannattajalaumojensa tekosista. Kun valtamediassa esitellään tyhmimpiä perussuomalaisia ja heidän toilailujaan, sivulauseessa ilmaistaan myötätuntoa Halla-ahoa kohtaan, joka joutuu tätä vapaana hilluvaa hullujenhuonetta kaitsemaan. Tämä puhetapa perustuu joko vilpittömään tietämättömyyteen Halla-ahon roolista äärioikeiston valtiasjohtajana, tai sitten kyyniseen valehteluun. Olen tietysti itse sitä mieltä, että kyyninen valehtelu on todennäköisempää.


En central del av denna återförsäkring är att framställa Jussi Halla-aho som en saklig och moderat aktör och hängiven demokratianhängare som kantänka inte kan vare sig beskyllas eller skuldbeläggas för vad anhängarskaror ställer till med. När gammelmedierna rapporterar om de dummaste bland sannfinnarna och deras fadäser, uttrycks det i bisatsen medkänsla med Halla-aho, stackarn som måste ta hand om de här frisläppta galningarna. Den här sättet att tala beror antingen på uppriktig ovetskap om Halla-ahos roll som extremhögerns auktoritära ledare, eller på cynisk lögnaktighet. Min åsikt är naturligtvis att det är den cyniska lögnaktigheten som är den mera sannolika förklaringen.


Jo yli kymmenen vuoden ajan on ollut selvää, että uusi äärioikeisto on ainakin ydinjoukkonsa osalta pitkälti Halla-ahon ympärille rakentuva kultti. Koska Halla-aho ei ole erityisen karismaattinen, olen itse vakuuttunut siitä, että kultti on rakennettu Venäjän poliittisella teknologialla, mahdollisesti Halla-ahon sitä itse tajuamatta. On jopa kuviteltavissa, että hän itse vilpittömästi uskoo naurettaviin väitteisiinsä puolueensa muka kriittisestä asenteesta Venäjään. Mutta se ei nyt ole tärkeää. Tärkeää on se, että ajatus jostain "maltillisesta" Halla-ahosta, joka ei ole vastuussa nettireuhaajista, on täysin virheellinen.


Sedan mer än tio år tillbaka har det varit klart att den nya extremhögern, åtminstone dess kärntrupp, är en kult som uppstått kring Halla-aho. Ledaren själv är inte särskilt karismatisk, och därför är jag övertygad att kulten uppbyggts med Rysslands politiska teknologi, möjligtvis utan att Halla-aho själv insett detta. När han bedyrar att hans parti är kritiskt mot Ryssland, är det t o m möjligt att han inte medvetet ljuger, hur löjligt det än låter med tanke på alla de sannfinnar och högerextremister som också i Finland prisat Ryssland. Men det är inte viktigt. Det viktiga är att föreställningen om Halla-aho som en "moderat" politiker, inte ansvarig för online-bråkmakarna och deras tilltag, är helt felaktig.


Kulttiluonne oli nähtävissä jo silloin, kun Halla-aho ensimmäisen kerran oli oikeuden edessä. Tällöin oikeussalin katsomo täyttyi palvojista, jotka eivät sallineet edes rouva Halla-ahon istua mihinkään. Kun lehdistö sitten haastatteli muutamaa ihailijaa ja yritti saada heistä irti minkäänlaista selitystä sille, että he niin kovasti ihannoivat mestariaan, vastaukset olivat "se on nyt vaan niin iiiiihana" -tyyppisiä - syntyi vastustamaton mielikuva, että poikien motiivi oli samanlainen seksuaalinen himo kuin pikkupimuilla, jotka ihailevat kitaran kieliä ja tyttöjen häpykieliä rämpyttäviä rokkisetiä.


Att det hela var en hysterisk kult var klart redan då Halla-aho för första gången kom inför rätta p g a sina rasistiska yttringar. Då stormades rättssalen av tillbedjare, som inte ens lämnade en stol för fru Halla-aho att sätta sig på. När pressen sedan hittade ett par intervjuoffer bland beundrarskaran, var det omöjligt att få en någorlunda artikulerad förklaring för deras entusiasm: svaren var på nivå med "han är bara så skööööön". Man hade svårt att undvika intrycket att dessa killar motiverades av ett liknande sexuellt begär som de unga flickor som kärar ner sig i medelålders rockmusiker vars smidiga fingrar leker med flickklittor med samma skicklighet de slår på gitarrsträngar.


Äärioikeiston aatteellisessa ja toiminnallisessa ytimessä ovat siis Halla-aho ja hänen kannattajansa, jotka tuon tiedostamattoman (tai mistä minä niiden aivoituksia tiedän, ehkä hyvinkin tiedostetun - myöntäväthän Laura Huhtasaarenkin kannattajat auliisti äänestävänsä siittimellään) homoseksuaalisen himonsa ohjaamina tahdottomina robotteina maalaavat vaikka itsensä turkoosin kirjaviksi ja menevät alasti ja käsillään kävellen messuamaan kirkkoslaaviksi Senaatintorille, jos heidän herransa ja mestarinsa niin suvaitsee käskeä. Ikävä kyllä mestari on yhtä huumorintajuton kuin muutenkin vastenmielinen persoonallisuus, joten emme ole vielä nähneet niitä turkoosiksi maalattujen miesten laumoja. Ne olisivat paljon hauskempi ilmiö kuin ne äärioikeistolaisen roskaväen juopotteluleirit, joita olemme nähneet kaduilla ja toreilla viime vuosien aikana.

Extremhögerns ideella och praktiska kärna utgörs sålunda av Halla-aho och hans anhängare, som främst motiveras av ett omedvetet sexuellt begär. Eller vad vet jag, kanske är det helt medvetet: Laura Huhtasaaris väljare har redan öppet och glatt medgett att de röstar med penisen. Anhängarna är Halla-aho så undergivna och lydiga, att de vore beredda att klä av sig nakna, måla sig turkosbrokiga och gå på sina händer till Senatstorget för att hålla en kyrkslavisk mässa, om deras herre och mästare så befallde. Dessvärre är mästaren en lika humorlös som motbjudande personlighet, så vi har ännu inte sett en skymt av dessa turkosfärgade män. De skulle åtminstone framstå som en mycket roligare företeelse än de läger av supiga högerextremistiska lodisar som vi under de senaste åren sett "hålla demonstrationer" på gator och torg.

Joka tapauksessa äärioikeiston "ylilyönnit" - kuten itseään jälleenvakuuttavat journalistit mielellään niitä kutsuvat - eivät suinkaan ole ylilyöntejä, vaan mestarin itsensä Suomen politiikkaan tuoma metodi. Käyttääkseni äärioikeiston itsensä lempi-ilmauksia: tämä on voitava sanoa ääneen ja tästä on voitava keskustella. Juuri tämän keskustelun äärioikeisto kuitenkin mielipideterrorillaan pyrkii estämään, koska niin kauan kuin lehtineekerit (kyllä, tämä on ainoa oikea tapa käyttää sanaa "neekeri") ja median sopulit uskovat (tai ovat uskovinaan) Halla-ahon olevan jotenkin maltillinen, homma menee siihen suuntaan kuin äärioikeisto haluaa, ts. tulevaisuudennäkymänä on äärioikeiston hallitus (jonka vaalikausi tietysti itänaapurin panssarien tuella jatkuu tietymättömän pitkään).


I alla omständigheter är extremhögerns "överdrifter" - som de gärna kallas av självåterförsäkrande journalister - inte några oavsiktliga olyckshändelser, utan en metod själve mästaren infört i finsk politik. För att använda ett par av extremhögerns egna favorituttryck: det här måste man kunna säga högt och diskutera öppet. Men det är precis den här diskussionen extremhögern inte tillåter, ty så länge mediemurvlarna tror (eller låtsas tro) att Halla-aho är på något sätt moderat, utvecklar sig allting i den riktning extremhögern föredrar, dvs mot en högerextrem regering (som givetvis kommer att regera i all oändlighet, tack vare det stöd av ryska pansarvagnar den kan räkna med).


Samaan puhetapaan kuuluu se naurettava vihjailu Halla-ahon "suhteista äärioikeistoon" ikään kuin Halla-aho ei itse olisi äärioikeistoa. Viitatakseni 2000-luvun alun blogisotien naisvihatrooppeihin: Halla-ahon äärioikeistolaisuus esitetään tavalla, joka tekee hänestä kihelmöintiä synnyttävän "jännämiehen", samalla tavalla kuin se vähän rikollinen ja vähän huumeisiinmenevä (muttei ulkoisesti rappeutunut) hurmuri kaataa kaikki naiset jännittävyydellään. Syvällä rikollisuudessa tai fasismissa oleva roisto tai huumeensyömä ihmisraunio on vain roisto ja ihmisraunio, hän ei ole jännämies. Mutta pahuuden kanssa flirttaileva mies on kiehtova.


Lika överslätande låter de löjligt undvikande formuleringarna om Halla-ahos "kontakter med extremhögern", som om Halla-aho inte själv vore en högerextremist. För att anspela på kvinnohatstroperna från de stora bloggkrigen i början av det nya millenniet: Halla-ahos högerextremism framställs på ett sätt som får honom att framstå som en "spännande man", ungefär som den där lite kriminellt anstuckne och lite festknarkande (men inte nedknarkade) flicktjusaren som alla kvinnor faller för som käglor. En skurk som sitter fast och djupt i brottslighetens eller fascismens träsk eller ett allvarligt nedknarkat människovrak är bara en skurk och ett människovrak, han är inte spännande. Men en man som bara flörtar med ondskan - som bara har kontakter med den - är fascinerande.


Tässä kohtaa tietysti aletaan inistä, että ei 20 prosentin suomalaisista kannattava puolue voi olla äärioikeistoa. Tähän vastaan kyynisesti natsikortilla: Weimarin Saksan viimeisissä vapaissa vaaleissa natsit saivat kolmanneksen äänistä (ja se oli kaiken lisäksi neljä prosenttia vähemmän kuin edellisissä vaaleissa, joissa tulos oli 37 prosenttia). Tämä ei tee natseista yhtään vähemmän äärioikeistoa eikä yhtään vähemmän natseja.


Här börjar någon givetvis vina om hur ett parti som tjugo procent av finska väljare stöder inte kan vara extremhögern. Den här invändningen besvarar jag cyniskt med nazistkortet: i de sista fria valen i Weimartyskland fick nazisterna en tredjedel av rösterna (och det var fyra procent mer än i de föregående valen, då de fick trettiosju procent). Det här gör nazisterna inte mindre nazistiska och inte mindre högerextrema.


Kiinnostavimpia kysymyksiä tässä on, missä määrin toimittajien nöyryys ja palvelualttius äärioikeiston edessä johtuu omasta myötämielisyydestä äärioikeistoa kohtaan, missä määrin se on pelkoa äärioikeiston maalittamaksi joutumisesta ja missä määrin siinä on takana Hugenbergien eli suomenkielisen median johtoportaan tahto. Muistanpa erään tapauksen hiljattain Twitterissä, joka mielestäni aika vahvasti puhuu tämän viimeisen vaihtoehdon puolesta.


En intressant fråga i det här sammanhanget är, i vilken utsträckning journalisternas ödmjukt tjänstvilliga inställning till extremhögern beror på deras ideologiska sympatier, i vilken utsträckning de är rädda för att bli föremål för koordinerade hatkampanjer och i vilken utsträckning de bara lyder sina överordnade, dvs ledningen för finskspråkiga medier. Nyligen hade jag en Twitterupplevelse som stöder den sistnämnda tolkningen.


Muuan toimittaja, joka on profiloitunut kohtuullisen järkevän ja kriittisen oloisena (ja ottaen huomioon, miten syvästi halveksun suomenkielistä mediaa, tämä on juuri minulta erittäin vahva ylistys), oli osallistunut paskalehtensä (toinen iltaläpysköistä) kanssa jonkin persujen luoman skandaalikuplan puhaltamiseen. Tehän tiedätte nämä persujen ja heidän kokoomus-nimisen apupuolueensa epätoivoiset yritykset keksiä vaikka kiven silmästä jotain väärinkäytöksiä, joihin hallitus muka olisi syyllistynyt.


En journalist som profilerat sig som en relativt förnuftig och kritisk yrkesman (och med tanke på hur djupt jag föraktar finskspråkiga medier är det här ett mycket starkt beröm) hade tillsammans med hela sin skitblaska (en av de två finska kvällstidningarna) varit med om att blåsa upp en av sannfinnarna skapad skandalbubbla. Ni vet alla dessa desperata försök av sannfinnarnas och deras stödparti Samlingspartiet att dikta ihop någon sorts överträdelser regeringen kantänka hade gjort sig skyldig till.


Tuossa vaiheessa ao. tekoskandaalikuplan ilmat olivat jo pihalla, mutta ao. toimittaja siirtyi täyteen siilipuolustukseen vakuutellessaan, että väärinkäytöksiä todella oli tapahtunut. Mitään perusteluja hän ei tälle tietenkään esittänyt, ainoastaan hysteeristä jankkaamista - syntyi mielikuva, että hän siinä lähinnä yritti vakuuttaa itseään. Tai - että hän yritti saada esimiehiään vakuuttuneiksi lojaalisuudestaan näiden ajamalle asialle


Vid det skedet var låtsasskandalen inte längre bara en bubbla, utan en punkterad bubbla, men journalisten övergick till rent igelkottsförsvar när han bedyrade att missbruk verkligen skett. Några sakargument hade han inte att erbjuda, det var bara hysteriskt upprepande. Man fick intrycket att han främst försökte övertyga sig själv. Eller - att han försökte övertyga sina överordnade om att han var lojal mot den sak dessa använde medierna till att främja.