Venäläisten antisemitismi

 Olen jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että natsismia motivoi suurelta osin venäläinen antisemitismi. Ei ole salaliittoteoriaa sanoa, että Venäjä syötti länteen juutalaisvastaista propagandaa, johon natsismi perustuu; ja natsipuolueen alullepanijoissa oli merkittävästi venäläisemigrantteja. Hitlerin ensimmäisen vallankaappausyrityksen, sen oluttupavallankumouksen, aikana kuollut ja natsiaikojen alettua marttyyrina juhlittu Max Erwin von Scheubner-Richter oli emigrantti Venäjältä, toki etninen saksalainen Riiasta, mutta joka tapauksessa aatteiltaan Venäjän keisarikunnan muovaama.

Eikä Scheubner-Richter ollut ainoa. Natsipuolueen pääideologiksi nousi Alfred Rosenberg, joka oli balttilaissaksalainen hänkin, kotoisin Tallinnasta. On väitetty, että hän olisi Venäjän vallankumousta Saksaan paetessaan ollut saksantaidoton, mutta tämä lienee liioittelua. Maailmankatsomustaan muovatessaan hän luki ilmeisesti paljon sekä saksan- että venäjänkielistä pseudohistoriallista hölynpölyä. Varsinainen ideologinen ja ohjelmallinen antisemiitti hänestä kuitenkin tuli vasta vallankumouksen yhteydessä tai sen jälkeen, kun hän nieli purematta tsaarivenäläisen oikeiston horinat siitä, että vallankumous ja bolševismi olisivat seurausta juutalaisen maailmansalaliiton juonitteluista. Rosenberg alkoi kirjoittaa saksankielisiä juutalaisvastaisia julistuskirjoja ja pamfletteja aika pian Saksaan-muuttonsa jälkeen, joten hänen saksantaidossaan ei ilmeisesti ollut moitteen sijaa. Toki voi olla, että saksa oli hänelle aluksi vain passiivisesti osattu kirja- ja sivistyskieli, joka piti aktivoida käytännön harjoittelulla ennen kuin hän kykeni keskustelemaan ja kirjoittamaan sillä.

Sebastian Haffnerkohan se oli, joka teoksessaan Hitler - reunamerkintöjä korosti natsien olleen aikansa Saksassa aluksi selvästi kummallinen ja ulkomaalainen ilmiö? Joka tapauksessa antisemitismi ei ollut siinä vaiheessa enää mikään Saksan kansaa leimallisesti luonnehtinut ominaisuus. Haffnerin mielestä natsien juutalaisviha oli tyypillisesti itäeurooppalaista (mm. venäläistä), ei saksalaista. Hitler oli tunnetusti itävaltalainen, ja Itävalta oli valtavine slaavilaisine kansanryhmineen pikemminkin Itä-Eurooppaa kuin Saksaa.

Sekä Scheubner-Richter että Rosenberg olivat lujissa kytköksissä Aufbau-Vereinigungiin eli Jälleenrakennusyhdistykseen, venäläisemigranttien äärioikeistolaiseen puljuun. Yhdistyksellä oli merkittävää vaikutusta natsipuolueen ideologian muovautumiseen ainakin puolueen historian alkupuolella. Scheubner-Richter oli natsipuolueen johtomiehiä siinä alkuvaiheessa, jossa se oli vielä nimeltään Deutsche Arbeiterpartei, Saksan (tai saksalainen) työväenpuolue.

Aufbau-Vereiningungin toiminta oli merkittävältä osin Mustien sotnioiden (muilla kielillä yleensä "mustat sadat", Black Hundreds, Schwarze Hundertschaften) aatemaailman inspiroimaa. Mustat sotniat eivät olleet yksi ainoa järjestö, vaan useampia, ilmeisesti pikemminkin omanlaisensa järjestökenttä - vähän niin kuin meilläkin riitti arjalaisia kermaani- ja maidooniveljeskuntia joka niemessä ja notkossa ja saarelmassa ennen kuin peräsuolinkaiset onnistuivat saavuttamaan "skenen" johtoaseman.

Myös modernin antisemitismin merkittävin ohjelmajulistus, "Siionin viisasten pöytäkirjat", on Venäjältä peräisin. Tämä tekele on oikeastaan plagioitu kokoelma leikkeitä aikaisemmasta kirjallisuudesta: siitä löytyy mm. katkelma Maurice Jolyn teoksesta "Montesquieun ja Machiavellin keskustelu helvetissä", poliittisesta satiirista, joka itsessään lainaa ranskalaisen jatkojännärikirjallisuuden isän, Eugène Suen, tuotantoa. Siionin viisaiden pöytäkirjat laati venäläinen uskonnollinen mystikkohörhö Sergei Nilus, joka tietysti toimi yhteistyössä tsaarin Venäjän salaisen palvelun kanssa.

Juutalaisvastaisuus luonnehti myös Neuvostoliittoa, ei vain tsaarin Venäjää. On tunnettua, että Neuvostoliitossa käännettiin arabiaksi sekä Siionin viisasten pöytäkirjat että muitakin tsaarin Venäjän juutalaisvastaisia propagandaläpysköjä. On vallan mahdollista, että Israel ja palestiinalaiset olisivat kyenneet työstämään toimivan kompromissin ilman tätä törkyä. 90-luvullahan näytti jonkin aikaa siltä, että rauha syntyisi Lähi-itään. Tuolloin Venäjä oli heikkouden tilassa eikä kyennyt sotkemaan asioita. Kun Venäjä vahvistui, myös Lähi-idän konflikti alkoi taas pahentua. Tästä opimme, että maailma ei tarvitse vahvaa Venäjää sen enempää kuin se tarvitsee vahvaa Saatanaa.

Neuvostoaikaisesta juutalaisvastaisuudesta merkittävä esimerkki oli myös maaseutukirjailijoiden koulukunta. Maaseutukirjailijat alkoivat julkaista tuossa Hruštšovin noustua teoksia, joiden tarkoitus oli kertoa totuus Venäjän maaseudun hädästä - virallinen Stalinin hyväksymä käsitys maaseudun tilasta oli, että siellä vain tanssitaan kansanlauluja hoilaten ja sirmakkaa rääkäten ja syödään hyvin. Koulukunta korosti perinteistä maaseudun kieltä ja pyrki elävöittämään kaunokirjallisuuden tyyliä maaseutuvaikutteilla, mutta korostaessaan "vanhan hyvän ajan" venäläisen kansankulttuurin arvoa monet sen piiriin kuuluvat kirjailijat päätyivät kannattamaan myös vanhan pahan ajan antisemitismiä.

Kaikki maaseutukirjailijat eivät suinkaan olleet juutalaisvihaajia, eivätkä liioin kaiken aikaa. Koulukunnan perustaja Fjodor Abramov oli aika nationalistinen, mutta hän oli sodan aikana myös uskollinen isänmaalleen ja häntä ilahdutti Ilja Ehrenburgin tinkimättömän saksalaisvastainen asenne. Abramoville oli ilonaihe, että hänen kanssaan samalla puolella oli Ehrenburgin kaltaisia juutalaisia, joilla oli vankat henkilökohtaiset syyt lyödä sakemannia. Toki sitten kun Stalin antoi Ehrenburgille kenkää propagandakolumnistin paikalta ja värväsi tilalle Leonid Leonovin, Abramov oli siihenkin tyytyväinen, koska Leonov sentään oli puhdasrotuinen venäläinen. 

Maaseutukirjailijat eivät myöskään olleet mitenkään vailla konflikteja vallanpitäjien kanssa. Esimerkiksi Fjodor Abramov oli Brežnevin Neuvostoliitossa yhteen aikaan julkaisukiellossa melkein yhtä pitkään kuin minä olen ollut Halla-ahon Suomessa. Kuitenkin maaseutukirjailijat nauttivat keskimäärin suurempaa vallanpitäjien suosiota kuin kaikenlaiset länsimieliset liberaalit. Liberaalit ilmeisestikin nähtiin jonkinlaisina maanpettureina, kun taas maaseutukirjailijoiden nationalistinen radikalismi oli omanlaistaan uskollisuutta isänmaalle.

Venäläisten härski kiittämättömyys

 Kun puhutaan venäläisten harjoittamasta historian väärentämisestä, on syytä muistaa myös sitä, miten törkeästi ja härskisti Venäjä propagandassaan rinnastaa USA:n ja Britannian Hitleriin. Jos erehtyy lukemaan venäläisten propagandasaitteja, siis venäläisiä nettisivuja ylipäätään, joutuu toteamaan, että niiden perusteella voisi luulla angloamerikkalaisten hyökänneen Neuvostoliittoon.

Todellisuudessa, kuten hyvin tiedämme, angloamerikkalaiset olivat toisessa maailmansodassa suurimman osan aikaa samalla puolella kuin Neuvostoliitto. Toki sodan alkuvuodet 1939-1941 Neuvostoliitolla oli voimassaoleva hyökkäämättömyyssopimus Natsi-Saksan kanssa. Tuohon aikaan Neuvostoliitto oli Natsi-Saksan uskollinen liittolainen. 

Toisin kuin venäläiset valehtelevat, USA ja Britannia antoivat Neuvostoliitolle avokätisesti apua: esimerkiksi Studebaker-kuormureita ja Bell Airacobra -hävittäjälentokoneita Lend-Lease-ohjelman puitteissa. Stalin jopa lähetti henkilökohtaisen kiitoskirjeen Studebaker-yrityksen toimitusjohtajalle ylistäen näiden autojen korkeaa laatua ja korostaen, miten suureksi avuksi ne olivat olleet Neuvostoliiton sotaponnisteluille. 

Mitä sitten Airacobraan tulee, amerikkalaisten omat asevoimat eivät pitäneet sitä kovin suuressa arvossa, koska se ei soveltunut kovin hyvin Tyynenmeren sotaan. Sitä vastoin se oli pätevä peli toimimaan neuvostosotilaiden ilmatukena: voi kuvitella (ainakin jos on lukenut neuvostoliittolaista sotakirjallisuutta, kuten minä), millä lailla loppuun rääkätyt ja valtavia tappioita kärsineet sotilaat innostuivat, kun "Kobran" tuttu ääni kuului taivaalta ja "meidän poikamme ilmassa" tulivat auttamaan. Airacobrat olivat myös hyviä ilmataistelukoneita, joilla neuvostoliittolaiset lentäjä-ässät kävivät menestyksekkäitä kaksintaisteluja (englanninkielisellä termillä "dogfights" eli koiratappeluja) saksalaisia virkaveljiä vastaan.

"Angloamerikkalaiset" eivät siis todellakaan hyökänneet Neuvostoliittoon. Kokonaan toinen asia on, että kylmän sodan vuosikymmeninä he olivat napit vastakkain neukkujen kanssa, mutta tätä vastakkainasettelua ei tietenkään olisi syntynyt, ellei Neuvostoliitto olisi sitä tahallaan lietsonut ja ylläpitänyt. Aikalaismuistelmien mukaan rivitason neuvostosotilaat ilahtuivat kovasti saadessaan liittolaisia armotonta vihollista vastaan, ja vastavakoilun, Smeršin, miehillä oli täysi työ, kun piti pidättää "lännen pokkurointiin", "amerikkalaisen demokratian ylistämiseen", "amerikkalaisen tekniikan ylistämiseen" ja muihin vastaaviin "rikoksiin" syyllistyneitä sotilaita.

Toinen venäläisten törkeys oli väittää, että Eurooppa - siis Eurooppa! - on jo pystyttämässä tuhoamisleirejä venäläisille, "kuten 80 vuotta sitten". Näin paksun valheen joku heidän propagandamaakareistaan möläytti tässä hiljattain. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, Venäjä esittää maailmansodan ukrainalaiset uhrit neuvostoliittolaisina (käytännössä siis venäläisinä) ja käyttää sitten heitä tekosyynä hyökätä Ukrainaan ja murhata ukrainalaisia lapsia. Mutta ei siinä kyllin. Venäjä myös väittää, että kaikki länsieurooppalaiset maat olisivat osallistuneet holokaustiin - ja päälle päätteeksi Venäjä esittää holokaustin venäläisten, ei juutalaisten joukkomurhana.

VOIKO NÄIN VIHELIÄISTÄ ROISTOVALTIOTA EDES KUVITELLA?

Georgiaan russofobiankyyläysorganisaatio Venäjän käskystä - På Rysslands krav har det grundats en organisation mot russofobi i Georgien

 Georgiaa johtaa puolue nimeltä "Georgian unelma" (kuulostaa pikemminkin painajaisunelta), jonka ideologia on yksi yhteen tyypillisen äärioikeistolaisen pösilökoplan: salaliittoteorioita niin vapaamuurareista kuin George Sorosistakin väestönvaihdosta puhumattakaan, ja kirsikkana kakun päällä "syvä valtio" ja "globalistit", ts. kuvitelmat juutalaisten maailmansalaliitosta. Tällaisten puljujen takana on tietysti aina ja poikkeuksetta Venäjä, olipa kyse Georgian unelmasta, Seliger-Sebastian Tynkkysen persuista tai Saksan AfDstä.

Georgien styrs av ett parti som kallar sig "Georgisk Dröm" (snarare Georgisk Mardröm), vars ideologi inte skiljer sig från övriga högerextremistiska dårhuspartier: konspirationsteorier om både frimurare och George Soros, för att inte nämna "den djupa staten" och "globalisterna", dvs de gamla slagdängorna om en judisk världssammansvärjning. Sådana här klickar stöds naturligtvis alltid av Ryssland, oberoende av om det rör sig om Georgisk Dröm, Seliger-Sebastian Tynkkynens sannfinska partti eller om det tyska AfD.

Nyt Georgian unelman venäläismyönteinen luonne on paljastunut aivan erityisen karkealla tavalla: Georgiaan on perustettu russofobian seurantaorganisaatio, jonka tarkoituksena on tukahduttaa kaikenlainen Venäjään kriittisesti asennoituva keskustelu maassa. Valtapuolueella on jo sosiaalista mediaa seuraava kyyläosasto, joka toimittaa arvostelijoita tiilenpäitä lukemaan, mutta luonnollisesti despoottiset vallanpitäjät toivottavat tervetulleeksi kaikenlaiset kansalaisten oikeuksia kaventavat valvontaelimet. "Russofobia" kelpaa tekosyyksi vaientaa toisinajattelijat siinä missä mikä tahansa muukin. Ja Venäjä tunnetusti armottomana, fasistisena rikollisvaltiona kelpaa yhteistyökumppaniksi vallan mainiosti.

Nu har Georgisk Dröms ryssvänliga karaktär avslöjats på ett särskilt brutalt sätt: i Georgien har det grundats en organisation för övervakning av russofobi, vars syfte är att kväsa all Rysslandkritisk diskussion i landet. Det rådande partiet har redan en snokargrupp som håller vakt över sociala medier för att häkta kritikerna, men naturligtvis välkomnar alla möjliga övervakningsorgan som hjälper kringskära medborgerliga rättigheter. "Russofobi" duger fint när det behövs svepskäl för att tysta ned dissidenter. Och Ryssland, den obarmhärtiga, fascistiska och kriminella stat det är, är en eftertraktad samarbetspartner för alla förtryckare.

Älkää kuvitelko hetkeäkään, ettei se kelpaisi myös persuille.

Inbilla er inte att våra sannfinnar inte skulle välkomna Ryssland som en sådan medgärningsman.

"Suuri isänmaallinen sota" - eli venäläisten historiavalehtelu

Siihen aikaan kun venäläiset trollit eivät vielä olleet ilmiannoillaan ajaneet minua ulos kysymys- ja vastaussivusto Quoralta, eräs kyseisen heimon edustaja kirjoitti sivustolle vuodatuksen siitä, kuinka natsit olivat polttaneet kyliä ja murhanneet (selvästi yläkanttiin hissatun määrän) siviilejä Neuvostoliitossa (onnittelut siitä, että tämä sälli sentään tiesi puhua Neuvostoliitosta, ei Venäjästä) ja puki julistuksensa kysymykseksi lisäämällä siinen "ettekö tiedä tätä?" ja "ettekö ymmärrä että fasismin vastustaminen on meille venäläisille tärkeää?"

Vuodatus oli tietysti taas tyypillistä venäläistä törkeyttä, mutta annoin kysyjälle totisesti svar på tal, ja aihe ansaitsee tulla nostetuksi esiin täälläkin.

Suurin röyhkeys on tietysti siinä, että venäläisten solttujen Ukrainassa tekemiä julmuuksia ja raakuuksia motivoidaan ns. "Suuren isänmaallisen sodan" aikaisilla muistoilla, vallankin kun saksalaiset kävivät sen sodan koko Neuvostoliittoa vastaan, eivät yksinomaan Venäjää. Ukraina ja Valko-Venäjä olivat saksalaisten hyökkäysreitillä ja joutuivat siksi kärsimään merkittävästi enemmän kuin Venäjä. Venäjällähän riitti Uralille ja sen taaksekin lääniä johon perääntyä ja evakuoida vaikkapa teollisuuslaitoksia.

Nyt sitten Venäjän soltut raiskaavat Ukrainan lapsia - vieläpä juuri niitä venäjää äidinkielenään puhuvia lapsia, joita he ovat menneet sinne muka puolustamaan "kauheita ukrainalaisia fasisteja" vastaan. Tekosyynä näihin sikailuorgioihin he käyttävät sitä, että Ukrainassa joskus lähes vuosisata sitten oli fasistissävytteisiä nationalistisia asejoukkoja. Päälle viskataan vielä Stepan Banderan nimi, vaikka Bandera lusi suurimman osan sotavuosista Sachsenhausenin keskitysleirillä ja pääsi yhteistoimintaan natsien kanssa vasta siinä vaiheessa kun natsit kaapivat jo laarinpohjia löytääkseen uusia sotilaita ja liittolaisia. (Puoliksi vitsillä voisi kysyä, olisiko Hitler päätynyt värväämään sotilaita juutalaistenkin keskitysleirivankien keskuudesta, jos sota olisi jatkunut vähän pitempään.) Banderan kaltaiset nationalistit olivat Itä-Euroopassa usein yhteistyössä natsien kanssa, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää, että yhteistyö aina ja kaikkialla sujui saumattomasti.

Kuten me suomalaiset varsin hyvin tiedämme, yhteistyö Saksan kanssa ei kaiken aikaa eikä kaikkialla ollut moraalisesti tuomittavaa. Hyvin monessa tapauksessa kyse oli siitä, että puun ja kuoren välissä olevat maat tai vapautusliikkeet joutuivat valitsemaan koleran ja ruton väliltä ja päätyivät Saksan puolelle. Luonnollisesti samaa voi sanoa myös venäläisistä yhteistoimintamiehistä.

Venäläisiltä kansana tulisikin voida odottaa, että hekin myöntäisivät asioilla olleen monta puolta. Stalin ei ollut sen mukavampi kaveri kuin Hitlerkään, ja oli aika ymmärrettävää, että stalinistiseen komentoon kyllästyneet ihmiset niin Ukrainassa, Valko-Venäjällä kuin Venäjälläkin halusivat ainakin aluksi vaihtaa toisen viiksivillen komentoon ja vastaanottivat saksalaiset leivällä ja suolalla. Kun sitten ilmeni, ettei Hitler ollut Stalinia parempi, he totesivat, että parempi - tai vähemmän paha - perkele on se, jonka konstit jo tunnetaan, ja vaihtoivat takaisin Stalinin puolelle.

Itse asiassa neuvostoliittolaisesta sotakirjallisuudestakin löytää esimerkkejä tietystä ymmärtämyksestä tällaisessa tilanteessa olleita kohtaan. Olen lukenut jonkin verran Emanuil Kazakevitšin proosaa - hän oli juutalaissyntyinen sotakirjailija, joka laati nuoruudenrunonsa jiddišin kielellä ennen kuin alkoi kirjoittaa romaaneja ja novelleja venäjäksi - ja hän aika avoimesti myöntää ihan neuvostoaikoina laatimissaan sotatarinoissa, että neuvostoarmeijan täytyi erikseen voittaa puolelleen ukrainalaisten sydämet ja mielet. Ei toki kovin avoimesti, mutta ainakin hän myönsi kautta rantain, että ukrainalaisten vihamielisyyteen tai epäluottamukseen puna-armeijaa kohtaan saattoi olla muitakin syitä kuin synnynnäinen fasistisuus. Voidaan siis sanoa, että tämän päivän Venäjä on Neuvostoliittoakin pahempi, ainakin ukrainalaisia kohtaan.

Kuten ennenkin olen sanonut niin täällä kuin muuallakin, juutalaisten joukkotuho ei juuri rekisteröidy venäläisten tutkalla kun tulee puhe natsien julmuuksista. Venäläisestä näkökulmasta se ainoa rikos tuntuu olleen venäläisten tappaminen (jos kohta onkin myönnettävä, että saksalaisilla leireillä ei kohdeltu venäläisiä kovin paljon juutalaisia paremmin - natsien mielestähän venäläiset eivät ansainneet sotavangin kohtelua eikä heihin kuulunut soveltaa asiaa koskevia kansainvälisiä sopimuksia). Juutalaisia ei ole saanut erottaa omaksi ryhmäkseen uhrien joukossa, ja he ovat menneet tilastoihin "neuvostokansalaisina". Siitäkin huolimatta, että suuri osa heistä (samoin kuin ukrainalaisista ja valkovenäläisistä) oli joutunut Neuvostoliiton kansalaisiksi vasta siinä vaiheessa kun Puolalle aiemmin kuuluneet Valko-Venäjän ja Ukrainan länsialueet oli vallattu - siis siinä vaiheessa kun Hitler ja Stalin olivat veljellisessä yhteisymmärryksessä panneet Puolan lihoiksi.

Venäläisiä liittyi saksalaisten avuksi siinä missä ukrainalaisia ja valkovenäläisiäkin, mutta tätä ei tietenkään lasketa, koska venäläiset nyt vain ovat omasta mielestään parempia ihmisiä, joiden ei tarvitse ottaa kollektiivista vastuuta. Liioin ei lasketa sitä, että ukrainalaiset partisaanit ja sotilaat taistelivat saksalaisia vastaan - ilmeisesti he olivat "neuvostopartisaaneja" ja "neuvostosotilaita", joten heidät saattoi laskea venäläisiksi, senkin jälkeen kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Venäjä omi itselleen sen paikan historiassa.

Mitä sitten tulee nykypäivän tilanteeseen, se fasistinen osapuoli on täysin yksiselitteisesti Venäjä. Natsi on se joka tekee natseille ominaisia asioita - Nazi is who Nazi does, kuten englanniksi voisi sanoa. Venäjä vaatii itselleen osia Ukrainasta aivan samalla tavalla ja samanlaisin perustein kuin Hitler vaati aikoinaan itselleen osia Tšekkoslovakiasta: alueen asukkaat ovat saksalaisia/venäläisiä ja Saksalla/Venäjällä on historiallinen oikeus. Venäjä hyökkäsi sitten Ukrainaan kuten Saksa Puolaan - kummassakin tapauksessa hyökkääjä keksi omasta päästään vääryyksiä, joihin uhri muka oli syyllistynyt.