Nyt kun minulla jo puolen vuoden ajan [toim. huom: miten niin puolen vuoden? johan tässä kesällä tulee vuosi täyteen: kannettava ja tyttökaveri on ollut osapuilleen yhtä kauan] on ollut tämä huippuhieno kannettavani, olen päässyt kuuntelemaan Ylen arkistosivuilta muuten kuulematta jääneen radiosarjan Kiusaaja keskellämme, joka käsittelee luonnehäiriöisiä. Valitettavasti sarja ei sisällä ainoatakaan selvää esimerkkiä ns. psykonartuista. Kuitenkin minua kovasti kosketti kuulla, miten monet ihmiset ovat itkua vääntäen tulleet tälle Naamiona terve mieli -kirjan kirjoittaneelle raamattuopiston johtajalle kertomaan, miltä tuntui se, että joku lopultakin ymmärsi ja otti vakavasti heidän koettelemuksensa luonnehäiriöisen läheisinä. Siihen asti he olivat olleet aivan sietämättömässä tilanteessa, koska psykopaatti itse oli näyttelemisen ja falskiuden mestarina onnistunut aina olemaan esimerkiksi terapiatilanteissa oikein mukavaa ja sopeutuvaista ja psykopaatin uhri, joka ei tietenkään luottanut puolisoonsa tietäessään tahdin joka tapauksessa muuttuvan heti kun he pääsisivät takaisin kotiin - terapeutin mielestä tietysti uhri oli epäluuloisuudessaan tehnyt paljon mielisairaamman ja paranoidisemman vaikutelman kuin sliipatun kohtelias ja yhteistyöhalua teettelevä psykopaatti.
ATMyys on, ihan oikeasti, samanlainen ymmärryksestä paitsi jäävä olemisen muoto kuin tuo psykopaatin puolison kohtalo. Taannoin minua syvästi ärsytti Mitvitin kommentti Ilman naista -sarjakuvaan, ja aivan yhtä lailla minua suututtaa Sara Lindströmin puistattavan typerä ja ajattelematon kirjoitus blogien sovinismista, jota Henkka Ihmissuhteissa jokin aika sitten siteerasi. Aivan erityisen vastenmieliseltä tuntuu se heitto, että tekstejä lukemalla ilkeämielinen karikatyyri sosiaalisesti rajoittuneista nörteistä ei ainakaan heikkene. Niin, vähän samaan aikaan kuin Tyrämössöksi kutsumani ryhmäblogin nerokkaat kirjoittelijat totesivat tekstejäni luettuaan: mieleen nousee kuva vantaalaisesta työttömästä vormuloita tölläävästä mikrotukihenkilöstä. Eli siis nämä suvaitsevaiset ja sivistyneet naisihmiset ylhäisyydessään myöntävät itselleen oikeuden ilkeämielisiin karikatyyreihin ja "mieleen nouseviin kuviin".
Jo moniaita kertoja olen huomannut harvan asian herättävän niin voimakkaita ja hysteerisiä torjuntareaktioita kuin sen, että AT-mies uskaltaa puhua rehellisesti ja avoimesti ääneen kohtalostaan. Esimerkiksi Mitvitin käsittämättömän halveksivat toteamukset Ilman naista -sarjakuvasta tuntuivat lähinnä korostavan sitä, että elämättömän nörtin elämänkokemus (heh, tulipa sanottua paradoksaalisesti) on vähäarvoisempi kuin hyväksyttyjen määritelmien mukaista elämää (johon kuuluu ennen muuta seksi) harjoittavien henkilöiden elämänkokemus, ja että on jotenkin pelottavaa ja moraalitonta, kun ATM uskaltautuu jopa luomaan kulttuuria ja taidetta (sellaista kuin nyt tuo Ilman naista -sarjakuva) omista lähtökohdistaan käsin.
ATMiä halveksuva YT-väki kun pitää itseään mielellään kovin moraalisena, herkkänä ja taiteellisena, ja esittää itselleen samalla ATMien ATMyyden johtuvan siitä, että nämä ovat epämoraalisia, epäherkkiä, epäempaattisia ja kykenemättömiä mihinkään luovaan. (Ikään kuin olisivat itse erityisen luovia, kun menevät taidegallerioihin kuljeskelemaan ympäriinsä ja teeskentelemään, että ymmärtävätkin näkemästään jotakin.) Siksi ATMien taide torjutaan kiukkuisesti. Se on pelottavaa, koska ATM voi oikeasti olla lahjakas ja luova taiteilija ja tehdä ATMien kokemuksen ymmärrettäväksi. Sitä naiset ja YTM:t eivät halua, koska se ensinnäkin synnyttäisi ATMissä tietoisuuden siitä, että muitakin samassa asemassa olevia on ja että heidän kohtalonsa ei välttämättä ole henkilökohtaista huonommuutta, vaan että maailmassa voidaan tulkita olevan virhe, jonka uhriksi miehiä joutuu systemaattisesti: Tommi-pommimiehen markkina-arvoasioiden yhteydessä viljelemä heitto "maailmassa ei ole virhettä" on mielestäni irrelevantti, koska kyse on ennen muuta, tulkitaanko maailmassa olevan virhe - riippumatta siitä, onko sitä virhettä vai eikö, sen virheen olettaminen synnyttää merkittäviä kulttuurisia ja poliittisia liikkeitä, jotka ainakin tekevät elämästä vähän mielenkiintoisempaa, mikä viitannee siihen, että ihmisen sosiobiologiseen kovakaapelointiin kuuluu myös virheenolettamisliikkeisiin liittyminen resurssien uusjakotarkoituksessa, tai pelkästään psyykensä suojelemiseksi depressiolta, joka on oikeasti kuolemantauti. Täysin riippumatta siitä, pystyvätkö AT-miehet mitenkään parantamaan henkilökohtaista flaksiaan, jo tietoisuus muiden AT-miesten olemassaolosta ja oman kokemuksen universaalisesta luonteesta nostaa AT-miehen itsekunnioitusta ja mielialaa huomattavasti. Ennen muuta se pelastaa hänet syyttelemästä itseään ja vain itseään joka asiasta, koska sellaiset itsesyytökset ovat tuhoavan depression kulmakivi. Tunnettua on, että Itä-Euroopassa depressio oli harvinainen tauti, koska kaiken pahan saattoi aina panna kommarien syyksi. Tämä ei ole vitsi.
Kuitenkin YTMien ja naisten maailmansalaliitto tuntuu aivan oikeasti pitävän hirveänä moraalittomuutena sitä, että ATMien keskuuteen ylipäätään syntyy minkäänlaista keskinäistä solidaarisuutta tai yhteisöllisyyttä. Viimesyksyisen rähinän aikana Lord Boredomin sivuilla joku yritti kivenkovaan ja ilmeisen ahdistuneena selittää Lordille, joka oli juuri todennut minun olevan yksi harvoja hänenlaisensa ATM:n osaa ymmärtäviä kirjoittajia, että Lord ei ollut ATM siinä mielessä kuin minä olin ATM ja että Lordin oli sopimatonta ja vaarallista nähdä minua minkäänlaisena esikuvana. ATMillä ei ole oikeutta keskinäiseen solidaarisuuteen, ei vertaistukeen. Sen sijaan heidän oletetaan loputtomiin tyytyvän YT-ihmisten pöydästä heitettyihin leivänmuruihin, esimerkiksi uskovan siihen kyllä sinulla on nainen, se en vain ole minä, ollaan vain ystäviä -liturgiaan.
lauantai 16. huhtikuuta 2005
perjantai 15. huhtikuuta 2005
Yksikielisen yksinkertaisuuden huipentuma
Englanninkielisen maailman yksikielisen idiotian uusin ennätys: kun egyptiläinen siirtolainen halusi opettaa lapsilleen Egyptin arabiaa, häneltä kysyttiin, miksi hän puhuu lapsilleen kuollutta kieltä.
Kuollutta kieltä? Egyptin arabiaa!?
Egyptin arabia on arabian kielen nykymurteista se, jota eniten käytetään massaviihteen kielenä.
Kuollutta kieltä? Egyptin arabiaa!?
Egyptin arabia on arabian kielen nykymurteista se, jota eniten käytetään massaviihteen kielenä.
Poliittisia pippeleitä ja pimppoja
Minä esitän oman tulkintani tuosta skandaalista, joka nyt on pinnalla. Lest's oder lasst es bleiben, und habt mich alle gern.
Tanja Karpela oli omien henkisten rajoitustensa (jotka me blogimaailmassa tiedämme aikamoisiksi) puitteissakin vilpittömästi pyrkimässä oikeaksi poliitikoksi. Matti Vanhanen tarvitsi vilpittömästi jälkikasvua puolueeseensa. Matti Vanhanen valmensi Tanja Karpelasta oikeasti mahdollisimman hyvää poliitikkoa puolueelleen. Sitten pääsi käymään niin, että uuvuttavan puoluetouhun keskellä Matti ja Tanja puoliksi epähuomiossa ottivat ja nusaisivat toisiaan, kuten aikuiset ihmiset joskus tekevät. Kun aamu tuli, tuli myös morkkis, mutta aikuisina ja järkevinä ihmisinä he sitten sopivat asian, ja mahdollisesti Matti myös rehellisesti kertoi tapahtuneesta vaimolleen. Koska kaikki kolme olivat aikuisia, nykyaikaisia ja järkeviä ihmisiä, koko juttu jäi yhteen kertaan eikä johtanut kodin rikkoutumiseen eikä muihinkaan hankaluuksiin.
Aikanaan sitten Matin ja muijansa liitto ajautui karille ja köppätorville jonkin ihan muiden syiden takia, tai mahdollisesti osittain tämän jutun vuoksi, mutta sen olematta mitenkään hirveän oleellinen tai keskeinen syy. Jos sukupuoliyhdyntä oli päässyt tapahtumaan, se oli jo vaipunut taka-alalle muun ihmissuhdesössön tieltä - ihmissuhdeongelmat kun eivät koskaan ole niin yksinkertaisia, että tykkään tai en tykkää, vaan pikemminkin labyrintteja, joilla ei ole selvää alkua eikä loppua, ja siinä labyrintissä yksittäinen pano on pulmista pienimpiä.
Pystyn kuvittelemaan, että niin Karpelan kuin Vanhasenkin elämässä puoluetoiminta oli ja on oikeasti suurempi ja tärkeämpi intohimo kuin mikään seksuaalisuus. Niinpä Karpela on tavallaan oikeutettu loukkaantumaan siinäkin mahdollisessa tapauksessa että itse yhdyntä on oikeasti toteutunut, koska sellaisessa tilanteessa yhdyntä olisi vain sekundäärinen ja vähämerkityksinen pikkuseuraus siitä, että kaksi eri sukupuolta olevaa, saman intohimon jakavaa ihmistä sattuu samoihin tiloihin. Seksi voi oikeasti olla seurausta puoluetoiminnasta, eräänlainen tunnelman ja yhteishengen sivutuote, sen sijaan että puoluetoimintaa harjoitettaisiin jotta päästäisiin puoluepäivillä naimaan uusia ihmisiä. Siksi juorulehtien esittämä tulkinta tapauksesta voi olla asiallisesti oikea, mutta hengeltään valheellinen ja loukkaava, siinä mielessä että se hukkaa pääasian, missaa pointin.
Tämä johtuu siitä, että juorulehtijournalistin maailmaan ei mahdu mielikuvaa ihmisistä, joiden elämässä on oikeasti keskeisempiä intohimoja kuin seksi ja joiden seksuaaliset erehdykset ovat pikemminkin seurausta noista heidän sukupuolielämää tärkeämmiksi kokemistaan asioista. Minä pystyn oikein hyvin kuvittelemaan sen, koska minulla oikeasti on kokemusta niistä vielä suuremmista intohimoista. Juorulehtijournalisti ei yksinkertaisesti pysty asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, jolla oikeasti on muutakin - paitsi ajattelemalla, että tuon ihmisen kuuluisi "hankkia elämä". Jos häntä itseään kehotettaisiin hankkimaan muutakin elämää kuin sukupuolielämä, hän pitäisi kehotusta mielettömänä.
Tanja Karpela oli omien henkisten rajoitustensa (jotka me blogimaailmassa tiedämme aikamoisiksi) puitteissakin vilpittömästi pyrkimässä oikeaksi poliitikoksi. Matti Vanhanen tarvitsi vilpittömästi jälkikasvua puolueeseensa. Matti Vanhanen valmensi Tanja Karpelasta oikeasti mahdollisimman hyvää poliitikkoa puolueelleen. Sitten pääsi käymään niin, että uuvuttavan puoluetouhun keskellä Matti ja Tanja puoliksi epähuomiossa ottivat ja nusaisivat toisiaan, kuten aikuiset ihmiset joskus tekevät. Kun aamu tuli, tuli myös morkkis, mutta aikuisina ja järkevinä ihmisinä he sitten sopivat asian, ja mahdollisesti Matti myös rehellisesti kertoi tapahtuneesta vaimolleen. Koska kaikki kolme olivat aikuisia, nykyaikaisia ja järkeviä ihmisiä, koko juttu jäi yhteen kertaan eikä johtanut kodin rikkoutumiseen eikä muihinkaan hankaluuksiin.
Aikanaan sitten Matin ja muijansa liitto ajautui karille ja köppätorville jonkin ihan muiden syiden takia, tai mahdollisesti osittain tämän jutun vuoksi, mutta sen olematta mitenkään hirveän oleellinen tai keskeinen syy. Jos sukupuoliyhdyntä oli päässyt tapahtumaan, se oli jo vaipunut taka-alalle muun ihmissuhdesössön tieltä - ihmissuhdeongelmat kun eivät koskaan ole niin yksinkertaisia, että tykkään tai en tykkää, vaan pikemminkin labyrintteja, joilla ei ole selvää alkua eikä loppua, ja siinä labyrintissä yksittäinen pano on pulmista pienimpiä.
Pystyn kuvittelemaan, että niin Karpelan kuin Vanhasenkin elämässä puoluetoiminta oli ja on oikeasti suurempi ja tärkeämpi intohimo kuin mikään seksuaalisuus. Niinpä Karpela on tavallaan oikeutettu loukkaantumaan siinäkin mahdollisessa tapauksessa että itse yhdyntä on oikeasti toteutunut, koska sellaisessa tilanteessa yhdyntä olisi vain sekundäärinen ja vähämerkityksinen pikkuseuraus siitä, että kaksi eri sukupuolta olevaa, saman intohimon jakavaa ihmistä sattuu samoihin tiloihin. Seksi voi oikeasti olla seurausta puoluetoiminnasta, eräänlainen tunnelman ja yhteishengen sivutuote, sen sijaan että puoluetoimintaa harjoitettaisiin jotta päästäisiin puoluepäivillä naimaan uusia ihmisiä. Siksi juorulehtien esittämä tulkinta tapauksesta voi olla asiallisesti oikea, mutta hengeltään valheellinen ja loukkaava, siinä mielessä että se hukkaa pääasian, missaa pointin.
Tämä johtuu siitä, että juorulehtijournalistin maailmaan ei mahdu mielikuvaa ihmisistä, joiden elämässä on oikeasti keskeisempiä intohimoja kuin seksi ja joiden seksuaaliset erehdykset ovat pikemminkin seurausta noista heidän sukupuolielämää tärkeämmiksi kokemistaan asioista. Minä pystyn oikein hyvin kuvittelemaan sen, koska minulla oikeasti on kokemusta niistä vielä suuremmista intohimoista. Juorulehtijournalisti ei yksinkertaisesti pysty asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, jolla oikeasti on muutakin - paitsi ajattelemalla, että tuon ihmisen kuuluisi "hankkia elämä". Jos häntä itseään kehotettaisiin hankkimaan muutakin elämää kuin sukupuolielämä, hän pitäisi kehotusta mielettömänä.
torstai 14. huhtikuuta 2005
Kröh, pärskis
Räkätauti ei ole hellittänyt, tosin söin tänään kaksi aspiriinia, jotka illan mittaan lähestulkoon paransivat päänsäryn. Epäilen, että kyseessä on jonkinlainen siitepölyallergian (se koivu...) ja vilustumisen synergiaefekti. Olen ruvennut vetelehtimään illat kotona jotain kevyttä, kuten Burleigh'n Kolmannen valtakunnan historiaa, lukien; nyt minulla on työn alla ruotsalaisen Staffan Ekendahlin pokkari amerikkalaisista ja amerikkalaisuudesta.
Joku pimu Raidió na Lifestä haluaa taas haastatella minua, joku Nóra de Buitléir. Alkaa ihan tuntua siltä, että Panun haastatteleminen on niille nykyään jonkinlainen kypsyyskoe. RnaLiin haalitaan kaikki media-alaa opiskelleet nuoret nätit irlantilaistypsyt, jotka osaavat iiriä, sitten heidät pannaan haastattelemaan minua, ja siitä selvittyään he eroavat radioaseman palveluksesta mennäkseen RTÉlle parempistatuksisiin hommiin. Pimun ystävätär, muuan Stiofáinín, sattui tuntemaan minut hämärästi jostain iirinkielisyysyhteydestä ja antoi osoitteeni Nóralle.
David Darling on päivittänyt maailmankaikkeuden ensyklopediaansa. Klingonien avaruusalusten näkymättömyysverhosta, millä nimellä sitä nyt suomeksi kutsuttiinkaan, on ilmeisesti jo jossain määrin tulossa todellisuutta, japanilaiset ovat nimittäin jo kehittäneet jossain määrin sillä periaatteella toimivan näkymättömyystakin. Vielä se ei tee ketään näkymättömäksi, mutta kuten näette tämän sivun alemmasta kuvasta, ainakin jonkinlainen kehityskelpoinen toimintaperiaate on löydetty. Darling toteaa kuitenkin kommentissaan, että takki ei ole teknisesti mitenkään ihmeellinen, vaan sen periaatteena on näyttää kuva siitä, mitä on takin takana: kuvassa näkyvän japsin selkäpuolella on siis jonkinlaisia kamerayksiköitä, ja vaatteen etupuoli toimii valkokankaana tai näyttöruutuna näille kameroille. Toisin sanoen kyse on vain siitä, että takkiin asennetaan hirveä määrä pienikokoista optista teknologiaa.
Joku pimu Raidió na Lifestä haluaa taas haastatella minua, joku Nóra de Buitléir. Alkaa ihan tuntua siltä, että Panun haastatteleminen on niille nykyään jonkinlainen kypsyyskoe. RnaLiin haalitaan kaikki media-alaa opiskelleet nuoret nätit irlantilaistypsyt, jotka osaavat iiriä, sitten heidät pannaan haastattelemaan minua, ja siitä selvittyään he eroavat radioaseman palveluksesta mennäkseen RTÉlle parempistatuksisiin hommiin. Pimun ystävätär, muuan Stiofáinín, sattui tuntemaan minut hämärästi jostain iirinkielisyysyhteydestä ja antoi osoitteeni Nóralle.
David Darling on päivittänyt maailmankaikkeuden ensyklopediaansa. Klingonien avaruusalusten näkymättömyysverhosta, millä nimellä sitä nyt suomeksi kutsuttiinkaan, on ilmeisesti jo jossain määrin tulossa todellisuutta, japanilaiset ovat nimittäin jo kehittäneet jossain määrin sillä periaatteella toimivan näkymättömyystakin. Vielä se ei tee ketään näkymättömäksi, mutta kuten näette tämän sivun alemmasta kuvasta, ainakin jonkinlainen kehityskelpoinen toimintaperiaate on löydetty. Darling toteaa kuitenkin kommentissaan, että takki ei ole teknisesti mitenkään ihmeellinen, vaan sen periaatteena on näyttää kuva siitä, mitä on takin takana: kuvassa näkyvän japsin selkäpuolella on siis jonkinlaisia kamerayksiköitä, ja vaatteen etupuoli toimii valkokankaana tai näyttöruutuna näille kameroille. Toisin sanoen kyse on vain siitä, että takkiin asennetaan hirveä määrä pienikokoista optista teknologiaa.
tiistai 12. huhtikuuta 2005
Natsin veroinen hirviö ja peto on poissa
Andrea Dworkin, viheliäisen syyllistämiskirjan Pornography - Men Possessing Women kirjoittaja, on kuollut, eikä yhtään liian aikaisin. Hänen kirjoituksensa ovat suoraan tai välillisesti tuhonneet yhtä monta nuorta miestä kuin pornoteollisuus nuoria naisia. Hänen sanomansa voidaan kiteyttää seuraavasti: Nuoret pojat, jotka yksinäisyytensä lievitteeksi häpeästä punastellen tiiraavat pornoa, ovat raiskaajan veroisia rikollisia. Minun käteeni hänen kirjansa tietenkin sattui juuri silloin, kun olin vaikutuksille alttiissa iässä ja kuvittelin feminismin olevan yksi niitä oikeita, vanhentuneen vasemmisto/oikeisto -jaottelun ylittäviä oikeudenmukaisuuskysymyksiä, joita minunlaiseni valistuneen älykön tulisi ajaa. Niinpä ajoin antipornofeminismin asiaa kokemalla hamaan kolmekymppisen ikään hirveitä tunnontuskia siitä, että ylipäätään olin teinipoikana tiirannut pornoa.
En minä sitä sano, etteikö pornonäyttelijöiden asema olisi viheliäinen ja etteivätkö he olisi usein hyväksikäytettyjä ja sorrettuja. Mutta - toistan itseäni, mutta menköön - monet naispuoliset pornonäyttelijät Rakel Liekistä alkaen osoittavat tosiasiassa täysin moitteetonta elämänhallintaa, ja esimerkiksi John Holmesin kohtalo osoittaa, että pornoteollisuuden jättipeniksisistä näyttelymiehistäkin monet voivat olla uhreja mitä suurimmassa määrin. (Holmes oli trukkikuski ja duunari, joka joutui alun perin rupeamaan pornonäyttelijäksi koska kroppa ei kestänyt duunarin hommia eikä jenkkilässä päässyt sairaseläkkeelle.)
Teinipoikien syyllistäminen pornon tölläämisestä ja heidän leimaamisensa raiskaajahirviöiksi on edesvastuutonta varsinkin siksi, että sitä pornoa katselevat yksinäisyytensä surkeaksi lääkkeeksi ennen muuta kiltit ATM:t ja viattoman uteliaat kolmetoistavuotiaat. Oikea viesti sellaisille pojille ei suinkaan ole "hajotkaa ja räytykää maanrakoon itsesyytösten kourissa", vaan "tehkää nyt parhaanne sen tyttöystävän tai edes ensipanon löytämiseksi, niin sitten osaatte suhtautua tuohon pornoonkin realistisesti, kun itse ensin olette sitä seksiä harrastaneet". Luonnollisesti tämä ei ollut Andrea Dworkinin viesti. Hänen mielestään se, että mies ylipäätään halusi olla naisen kanssa, oli pelkkää inhaa sorronhalua, koska sukupuoliyhdyntä, porno ja raiskaus olivat hänelle yks' ja sama lysti. (Hän ei olisi tunnetusti sallinut edes lesbojen tehdä pornoa lesboille, koska sekin oli hänen mielestään rodustaan...ei kun sukupuolestaan vieraantumista ja miehistymistä.)
Muuan naisista enemmän kuin miehistä pitävä naispuolinen ystäväni, josta pidän erittäin paljon, kertoi taannoin siitä, kuinka hänen vanhempansa olivat rangaisseet murrosikäistä pikkuveljeä nettikiellolla. Hän oli järkyttynyt, kun kuuli moisesta: mitä poika oli ollut vilkuilemassa? Pommi- vai uusnatsisivustoja? Ei suinkaan. Pornoa. Millaista pornoa? No ihan tavallista, miehet panevat naisia nakupelleinä. Vai sellaista, ystäväni sanoi ja naurahti helpottuneena, eihän tuossa ollut mitään ahdistuksen aihetta: kaikki murrosikäiset pojathan niitä vilkuilevat.
Voi kuinka rakastinkaan ystävääni, kun hän tämän minulle kertoi: pystyn niin hyvin asettumaan pojan asemaan, kun hän häpeän puna poskilla kuumottaen saa kuulla nolon salaisuutensa, ja kuinka helpottunut poika on kuullessaan, miten isosisko suhtautuu asiaan. Itse asiassa tämä on, valehtelematta, yksi kauneimpia tietämiäni vertauskuvia Jumalan armolle, joka vapauttaa häpeästä ja ahdistuksesta. Poika säästyi siltä kahleelta, johon tämän maailman dworkinit olivat häntä vangitsemassa, ja poika muistaa varmasti vielä aikuisena miehenäkin tämän tapauksen. Hänen isosiskonsa oli enkeli, joka tuli tuomaan suoran ja selkeän sanoman Ylemmältä Taholta: Sinun ei totisesti pidä häpeämän sitä, että olet poika ja sinusta tulee mies.
Rukoilkaa kaikkien niiden pienten poikien, ATM:n alkujen, puolesta, jolla ei ole enkeliä kertomassa heille tätä armahduksen sanomaa. Leipää he pyytävät nälkäänsä, ja kiviä annetaan.
En minä sitä sano, etteikö pornonäyttelijöiden asema olisi viheliäinen ja etteivätkö he olisi usein hyväksikäytettyjä ja sorrettuja. Mutta - toistan itseäni, mutta menköön - monet naispuoliset pornonäyttelijät Rakel Liekistä alkaen osoittavat tosiasiassa täysin moitteetonta elämänhallintaa, ja esimerkiksi John Holmesin kohtalo osoittaa, että pornoteollisuuden jättipeniksisistä näyttelymiehistäkin monet voivat olla uhreja mitä suurimmassa määrin. (Holmes oli trukkikuski ja duunari, joka joutui alun perin rupeamaan pornonäyttelijäksi koska kroppa ei kestänyt duunarin hommia eikä jenkkilässä päässyt sairaseläkkeelle.)
Teinipoikien syyllistäminen pornon tölläämisestä ja heidän leimaamisensa raiskaajahirviöiksi on edesvastuutonta varsinkin siksi, että sitä pornoa katselevat yksinäisyytensä surkeaksi lääkkeeksi ennen muuta kiltit ATM:t ja viattoman uteliaat kolmetoistavuotiaat. Oikea viesti sellaisille pojille ei suinkaan ole "hajotkaa ja räytykää maanrakoon itsesyytösten kourissa", vaan "tehkää nyt parhaanne sen tyttöystävän tai edes ensipanon löytämiseksi, niin sitten osaatte suhtautua tuohon pornoonkin realistisesti, kun itse ensin olette sitä seksiä harrastaneet". Luonnollisesti tämä ei ollut Andrea Dworkinin viesti. Hänen mielestään se, että mies ylipäätään halusi olla naisen kanssa, oli pelkkää inhaa sorronhalua, koska sukupuoliyhdyntä, porno ja raiskaus olivat hänelle yks' ja sama lysti. (Hän ei olisi tunnetusti sallinut edes lesbojen tehdä pornoa lesboille, koska sekin oli hänen mielestään rodustaan...ei kun sukupuolestaan vieraantumista ja miehistymistä.)
Muuan naisista enemmän kuin miehistä pitävä naispuolinen ystäväni, josta pidän erittäin paljon, kertoi taannoin siitä, kuinka hänen vanhempansa olivat rangaisseet murrosikäistä pikkuveljeä nettikiellolla. Hän oli järkyttynyt, kun kuuli moisesta: mitä poika oli ollut vilkuilemassa? Pommi- vai uusnatsisivustoja? Ei suinkaan. Pornoa. Millaista pornoa? No ihan tavallista, miehet panevat naisia nakupelleinä. Vai sellaista, ystäväni sanoi ja naurahti helpottuneena, eihän tuossa ollut mitään ahdistuksen aihetta: kaikki murrosikäiset pojathan niitä vilkuilevat.
Voi kuinka rakastinkaan ystävääni, kun hän tämän minulle kertoi: pystyn niin hyvin asettumaan pojan asemaan, kun hän häpeän puna poskilla kuumottaen saa kuulla nolon salaisuutensa, ja kuinka helpottunut poika on kuullessaan, miten isosisko suhtautuu asiaan. Itse asiassa tämä on, valehtelematta, yksi kauneimpia tietämiäni vertauskuvia Jumalan armolle, joka vapauttaa häpeästä ja ahdistuksesta. Poika säästyi siltä kahleelta, johon tämän maailman dworkinit olivat häntä vangitsemassa, ja poika muistaa varmasti vielä aikuisena miehenäkin tämän tapauksen. Hänen isosiskonsa oli enkeli, joka tuli tuomaan suoran ja selkeän sanoman Ylemmältä Taholta: Sinun ei totisesti pidä häpeämän sitä, että olet poika ja sinusta tulee mies.
Rukoilkaa kaikkien niiden pienten poikien, ATM:n alkujen, puolesta, jolla ei ole enkeliä kertomassa heille tätä armahduksen sanomaa. Leipää he pyytävät nälkäänsä, ja kiviä annetaan.
maanantai 11. huhtikuuta 2005
Asiaa
Minulla on nuha ja huono olo ja muutenkin kurjaa. En jaksa blogata, hyvä jos henkiin jään. En tiedä onko lentsu vai heinänuha vai lentävä keuhkotauti. Lukekaa sen sijaan se mitä Maria kirjoittaa tänään.
***
No, jos tässä nyt pari sanaa vielä. Marian kanssa juttelimme Birdystä ja siitä, miten tälle tuntuu ihan oikeasti olevan jonkinlaisen hysteerisen todellisuudenkieltämisen paikka se, että minulla sattuu olemaan tyttöystävä. Kaikkein hupaisinta on se, että Birdy syyttelee Henkan kommenteissa Mariaa "böödiangstiseksi" ja haukkuu vielä tasapainottomaksi, kun kuulemma ei ole järjissään olevan naisen touhua olla yhtä böödiangstinen kuin miehensä.
Tietenkin pistää aivan oikeasti vihaksi se, että minun tasaista ja tasapainoista, vauraan monilapsisen pohjalaisen körttiläiskodin (ei, emme ole vielä laulaneet yhdessä Sinuhun turvaan, Jumala, vaikka se molemmilta varmasti luonnistuisikin) siunauksellisessa ilmapiirissä kasvanutta tyttöystävääni syytellään "kipeäksi" ja "ei tervejärkiseksi". Minun tuskin kuitenkaan tarvitsee rientää haarniskoituna ritarina (yksityiskohdista ks. tarkemmin: CERVANTES SAAVEDRA, Juan de: El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha) rakkaani avuksi, sillä kyllä Pohjanmaalla ennenkin on tiedetty, mitä tamperelaisille kuuluu tehdä, jos rupeavat ryppyilemään. Sitä vastoin kyllä sekä Mariaa että minua hieman ihmetyttää Birdyn merkillinen, tunkeileva vakuuttuneisuus siitä, että juuri hän tietää, kuka on "oikea ihminen" ja millä tavalla sellaisen kuuluu käyttäytyä - hänen käsittämättömän röyhkeä tapansa luokitella ihmisiä valmiisiin kategorioihin tai leimata näitä olemattomiksi nettipersooniksi.
Pohjimmiltaan Birdyssä ei tietenkään niin hirveän paljon ihmeteltävää ole: hän on ennalta-arvattava, konventionaalinen ja sovinnainen ihminen, joka mielellään esiintyy kapinallisena, rohkeana ja erilaisena, mutta jolla kuitenkaan ei oikeasti ole mitään asiaa, jonka puolesta kapinoida, paitsi oman palkkapussinsa paksuus, jonka hän näppärillä retorisilla konsteilla yhdistää Ukkapukka-heimon sharian voimalla ruoskittavien naisten kohtaloon. Haluatko auttaa Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisia? Se käy helposti - maksa Birdylle lisää palkkaa. Birdyn taloudellinen intressi on näet naistenkeskeisen wiccamystisen maaäiteyssiteen kautta myös Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisten intressi. Tämän maailman birdyt sun muut tupakoivat humanistit (kiitos, Ilkka) ovat kuitenkin loppujen lopuksi mentaliteetiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan tarkalleen samaa porukkaa kuin entisaikojen hurskaat virsiä hoilaavat kurinpitäjä- ja yleispaheksujatädit. Asiaa ei muuta miksikään se, että "kapinallisuuden", "vasemmistolaisuuden", "vallankumouksellisuuden" tms. rituaalinen teeskenteleminen on osa heidän yhteiskuntaryhmänsä eetosta. Pohjimmiltaan se on juuri samanlaista konventioihin kangistunutta moralismia kuin entisaikojen tätien moralismi. Kuten Plökin aikoinaan herättämät reaktiot osoittavat, tällaisia moraalin itselleen omineita tanttoja suututtaa kaikkein eniten se, että joku kehtaakin yrittää tehdä maalin kentän ulkopuolella - olla rehellinen ennen muuta omalle omalletunnolleen.
Ennenvanhaisina aikoina moraalinomistajat paheksuivat aseistakieltäytyjiä siksi että kaikkihan tiesivät solttupojan olevan moraalinen ja rohkea olento, kun taas petturi ja karkuri ansaitsi vain kuoleman ja oli joka tapauksessa kommunisti. Moraali oli valmiiksi määritelty, sen säännöt yksiselitteiset ja ehdottomat, tiedettiin tarkalleen kuka oli hyvä ja kuka paha. Kun Pentti Linkola, joka ennen ekofasistiaikojaan ehti olla ihanteellinen pasifistikin, julkaisi ylevän sinivalkoisissa kansissa edelleenkin tuiki lukemisen väärtin pamfletin "Isänmaan ja ihmisen puolesta eikä ketään vastaan" (lieneekö otsikon mallina ollut sitaatti Penan amerikkalaiselta melkein-sukunimikaimalta: "With malice toward none, with charity for all"?), se närkästytti ihmisiä syvästi, koska Linkola ei suostunut menemään siihen epäisänmaallisen kommunistin ja ryssänkätyrin lokeroon, jota aseistakieltäytyjälle tarjottiin, vaan kehtasikin perustella pasifisminsa niistä demokraattisista ja porvarillis-individualistisista arvoista käsin, joita nuo moraalinomistajat itse väittivät kannattavansa.
No niin, kuten tunnettua, minä olen kasvanut samassa kahdeksankymmenlukulaisessa yleisen vihreyden, aseistakieltäytymisen, Amnestyn, SETAn ja feminismin ilmapiirissä kuin useimmat parjaajistani ja vihamiehistäni Blogistanissa. Mutta siinä missä nuo muut pohjimmiltaan ymmärsivät, että nämä arvot eivät olleet mitään muuta kuin ikäkohortin ja yhteiskuntaluokan tunnus tai käsivarsinauha, joka oli tarkoitettu luomaan aikanaan keskiluokkaistuville ihmisille ominainen vakuuttuneisuus omasta moraalisesta ylevyydestä ja ylemmyydestä sekä samalla tarjota heille yhteinen kulttuurinen alusta tai pohja - jollain muulla kielellä puhuisin varmaan platformista - minä menin naiiviuksissani ottamaan nämä aatteet vakavasti ja vielä kehittelemään niitä eteenpäin oman omantuntoni, elämänkokemukseni ja moraalisen ajatteluni keinoin. Varsinkin tuo jälkimmäinen oli todella paha moka, sillä eivät keskiluokkaiset ja sovinnaiset ihmiset oikeasti halua kyseenalaistaa omia moraalisia arvostuksiaan, kun ne kerran ovat sisäistäneet. Kun kaikki ovat lukeneet ulkoa sen katekismuksen, jossa lukee, että naiset ovat ikuiselta perusluonteeltaan sorrettu ryhmä, jonka puolella oleminen on määritelmällisesti moraalista rohkeutta ja kapinaa, kukaan ei halua kuulla puhuttavankaan sellaisesta, että naisten sorrettuus voisi olla vain suhteellista ja että yhteiskunnassa voisi olla muita - miesvaltaisia - ryhmiä, jotka ovat vielä sorretumpia.
Kyseenalaistaja on helpointa leimata äärioikeistolaiseksi tai natsiksi, siis patologiseksi roistoksi, jolla on moraalin paikalla murhanhimo (ja tottahan toki sellaisia roistojakin oikeasti on - Usenetissä muuan Jesse James- ja Jesse Julistaja -peitenimillä esiintynyt nuoriherra kyseli taannoin, milloin valkoinen heteromies herää unestaan ja teurastaa, teurastaa ja teurastaa). Silloin hän on oikeassa paikassaan maailmanrakennuksessa, ja kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Mutta entäpä jos kyseenalaistaja kehtaakin olla itse saman keskiluokkaisen "kapinallisuus"-eetoksen kasvatteja ja soveltaa sitä eetosta luovasti omaan elämänkokemukseensa? Sellaistahan ei voi sietää. Sellainen tyyppi on hävitettävä maan päältä kaikin laillisin ja laittomin keinoin. (Laittomista keinoista voidaan mainita esimerkkinä Naamioiden takana -blogin kommenttiosastolta löytynyt tarina, joka esitti minut pedofiilinä: jutussa olisi itse asiassa ollut ainesta oikeaan kunnianloukkaussyytteeseen, koska se oli vaivaa nähden laadittu yksityiskohtainen sepite, joka pyrki näyttämään uskottavalta. Merkillepantavaa on, että jokseenkin kaikki keskusteluun osallistuneet moraalinomistajat esittivät minun mielipiteeni suurempina rikoksina kuin asianomainen tarina oli, vaikka itse asiassa tällaiset yksityiskohtaisesti sepitetyt valheet ovat lakitekstin valossa selvästi yksiselitteisemmin kunnianloukkauksia kuin minun mielipiteeni koskaan ovat olleet - siinä kun "esitetään toisesta valheellinen tieto tai vihjaus, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle kärsimystä ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa", kuten laki määrittelee kunnianloukkauksen. Mutta sovinnaisten moraalinomistajien mielestä tunnetusti aseistakieltäytyminen on suurempi rikos kuin aseistakieltäytyjän murhaaminen, ja kaikkien naisten haukkuminen suurempi rikos kuin yksityiskohtaisten pedofiilitarinoiden kehitteleminen henkilöstä, joka on haukkunut kaikkia naisia.)
Entisaikojen moraalinen sovinnaisuus, se vanhoillisella tavalla uskovaisten vanhapiikatätien edustama, oli tavallaan siedettävämpää sen takia, ettei se yrittänytkään esittää itseään muuna kuin itsetarkoituksellisena kurinpitona ja konventioiden ylläpitämisenä. Nykyinen sovinnaisuus on oikeastaan paljon vaarallisempaa ja pelottavampaa siksi, että siltä puuttuu entisajan sovinnaisuuden itsestään tietoinen konservatiivisuus ja legalismi: se pitää itseään vallankumouksellisena, joten se ei halua noudattaa lakeja eikä hyviä tapoja, vaan ainoastaan vallankumouksellista omaatuntoaan - viitatakseni Stalinin aikaisen neuvostosyyttäjän repliikkiin: Heh! Vai että laki sanoo niin? Mutta mepä emme noudatakaan lakia, vaan vallankumouksellista omaatuntoamme! Koska "lait pettää, hallitukset sortaa", väärämielisen kyseenalaistajan kimppuun on lupa ja suorastaan velvollisuus käydä laeista ja hyvistä tavoista piittaamatta.
Tähän vallankumouksellisuudeksi itseään luulevaan sovinnaisuuteen liittyy sitten myös äärimmäinen provinsialismi, joka luulee olevansa kosmopolitismia. Se on nykyisen kaupunkikeskiluokan vallitseva kulttuuripiirre: yhdysvaltalaisiin mittoihin yltävällä omahyväisyydellä nähdään oma elämäntyyli määritelmällisesti suvaitsevaisena ja omat arvot ainoina mahdollisina.
Tietenkin toiseudesta ja toiseuden hyväksymisestä puhutaan paljon pehmoisia, kaikkea sitä mitä on luettu ranskalaisten filosofine teosten englanninkielisistä käännöksistä - oman kielen ja kulttuurin vaivihkainen halveksuminen kun on näissä porukoissa välttämätöntä, jotta päästäisiin oikean kosmopoliitin (sellaisen kuin Juhan af Grann - "Mitäkö suomalaisuus merkitsee mulle? Ei mitään. Mä olen kosmopoliitti. Mun filmejä arvostetaankin ulkomailla enemmän kuin Suomessa" - jota kosmompaa poliittia ei isänmaasta taida juurikaan löytyä) maineeseen, mutta toiseuden kohtaamiseksi ei oikeasti jakseta nähdä sitä vaivaa, että opeteltaisiin ranskan kieli. Ylipäätään toiseuspälpätyksen tarkoituksena on vain vakuuttaa omalle itselle ja kavereille, kuinka suvaitsevaisia ja valistuneita ollaan, kun uskalletaan kohdata toiseus, toisin kuin nuo erektuslaiset ja muut juntit.
Oikeasti nämä ressukat tietenkin kakkivat vetelät pöksyihinsä kauhusta, jos joutuvat tekemisiin varsinaisen radikaalin toiseuden kanssa. Tuomas Nevanlinna sanoi, että kaikkein eniten ihmisiä ahdistaa hulluus kotona: tietämättömät muslimit asuvat kaukana idässä eivätkä jaa valistuksen perintöä, joten heidän hulluutensa on pohjimmiltaan ymmärrettävää eikä heiltä maailmanrakennuksessa muuta odotetakaan kuin hulluutta. Paljon enemmän ahdistusta aiheuttavat oman kulttuuripiirin hullut, jotka jakavat valistuksen perinnön, mutta ovat silti hulluja. Hieman ekstrapoloimalla: myös toiseus kotona, omassa maassa ja omassa kulttuuripiirissä asuvat toiset, ovat paljon ahdistavampia kuin kaukana idässä asuvat (tai sieltä tänne muuttaneet, joiden toiseus voidaan selittää heidän vieraalla kulttuuriperinnöllään). Tyypillinen toiseustieteen opiskelija (kiitos Jantusen Markulle termistä "toiseustiede") ei kuitenkaan ole halukas näkemään esimerkiksi erektuslaisuutta tai panuuden voimia sellaisina eksoottisina ja kiehtovina toiseuksina, joilta voisi ehkä oppia jotakin, sen sijaan että ne vain halveksivasti kuitataan nörttiytenä ja anti-intellektualismina. Omissa porukoissa kyllä briljeerataan äänekkäillä ja isottelevilla käsitteillä ja kielikuvilla - "toiseuden kohtaaminen", "vallankumous", "tekstuaalinen häirintä", mitä näitä nyt on; mutta silloin kun radikaali toiseus yhtäkkiä tarttuu niskasta kiinni ja kähmii tekstuaalisesti haarojen välistä, silloin ei osatakaan muuta kuin huutaa äitiä avuksi. Nimenomaan äitiä, ei esimerkiksi sitä teoksen Discours sur la anti-interpretation différantielle de l'Autre kirjoittajaa Hélène-Juliette-Mazarine Lebeauparleur-Bêtisesiä, jonka toiseusteorioita eilen röökin ja hasan ääressä oltiin vielä kovasti osaavinaan soveltaa käytäntöön.
No, jos tässä nyt pari sanaa vielä. Marian kanssa juttelimme Birdystä ja siitä, miten tälle tuntuu ihan oikeasti olevan jonkinlaisen hysteerisen todellisuudenkieltämisen paikka se, että minulla sattuu olemaan tyttöystävä. Kaikkein hupaisinta on se, että Birdy syyttelee Henkan kommenteissa Mariaa "böödiangstiseksi" ja haukkuu vielä tasapainottomaksi, kun kuulemma ei ole järjissään olevan naisen touhua olla yhtä böödiangstinen kuin miehensä.
Tietenkin pistää aivan oikeasti vihaksi se, että minun tasaista ja tasapainoista, vauraan monilapsisen pohjalaisen körttiläiskodin (ei, emme ole vielä laulaneet yhdessä Sinuhun turvaan, Jumala, vaikka se molemmilta varmasti luonnistuisikin) siunauksellisessa ilmapiirissä kasvanutta tyttöystävääni syytellään "kipeäksi" ja "ei tervejärkiseksi". Minun tuskin kuitenkaan tarvitsee rientää haarniskoituna ritarina (yksityiskohdista ks. tarkemmin: CERVANTES SAAVEDRA, Juan de: El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha) rakkaani avuksi, sillä kyllä Pohjanmaalla ennenkin on tiedetty, mitä tamperelaisille kuuluu tehdä, jos rupeavat ryppyilemään. Sitä vastoin kyllä sekä Mariaa että minua hieman ihmetyttää Birdyn merkillinen, tunkeileva vakuuttuneisuus siitä, että juuri hän tietää, kuka on "oikea ihminen" ja millä tavalla sellaisen kuuluu käyttäytyä - hänen käsittämättömän röyhkeä tapansa luokitella ihmisiä valmiisiin kategorioihin tai leimata näitä olemattomiksi nettipersooniksi.
Pohjimmiltaan Birdyssä ei tietenkään niin hirveän paljon ihmeteltävää ole: hän on ennalta-arvattava, konventionaalinen ja sovinnainen ihminen, joka mielellään esiintyy kapinallisena, rohkeana ja erilaisena, mutta jolla kuitenkaan ei oikeasti ole mitään asiaa, jonka puolesta kapinoida, paitsi oman palkkapussinsa paksuus, jonka hän näppärillä retorisilla konsteilla yhdistää Ukkapukka-heimon sharian voimalla ruoskittavien naisten kohtaloon. Haluatko auttaa Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisia? Se käy helposti - maksa Birdylle lisää palkkaa. Birdyn taloudellinen intressi on näet naistenkeskeisen wiccamystisen maaäiteyssiteen kautta myös Ukkapukka-heimon Jalanalla-naisten intressi. Tämän maailman birdyt sun muut tupakoivat humanistit (kiitos, Ilkka) ovat kuitenkin loppujen lopuksi mentaliteetiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan tarkalleen samaa porukkaa kuin entisaikojen hurskaat virsiä hoilaavat kurinpitäjä- ja yleispaheksujatädit. Asiaa ei muuta miksikään se, että "kapinallisuuden", "vasemmistolaisuuden", "vallankumouksellisuuden" tms. rituaalinen teeskenteleminen on osa heidän yhteiskuntaryhmänsä eetosta. Pohjimmiltaan se on juuri samanlaista konventioihin kangistunutta moralismia kuin entisaikojen tätien moralismi. Kuten Plökin aikoinaan herättämät reaktiot osoittavat, tällaisia moraalin itselleen omineita tanttoja suututtaa kaikkein eniten se, että joku kehtaakin yrittää tehdä maalin kentän ulkopuolella - olla rehellinen ennen muuta omalle omalletunnolleen.
Ennenvanhaisina aikoina moraalinomistajat paheksuivat aseistakieltäytyjiä siksi että kaikkihan tiesivät solttupojan olevan moraalinen ja rohkea olento, kun taas petturi ja karkuri ansaitsi vain kuoleman ja oli joka tapauksessa kommunisti. Moraali oli valmiiksi määritelty, sen säännöt yksiselitteiset ja ehdottomat, tiedettiin tarkalleen kuka oli hyvä ja kuka paha. Kun Pentti Linkola, joka ennen ekofasistiaikojaan ehti olla ihanteellinen pasifistikin, julkaisi ylevän sinivalkoisissa kansissa edelleenkin tuiki lukemisen väärtin pamfletin "Isänmaan ja ihmisen puolesta eikä ketään vastaan" (lieneekö otsikon mallina ollut sitaatti Penan amerikkalaiselta melkein-sukunimikaimalta: "With malice toward none, with charity for all"?), se närkästytti ihmisiä syvästi, koska Linkola ei suostunut menemään siihen epäisänmaallisen kommunistin ja ryssänkätyrin lokeroon, jota aseistakieltäytyjälle tarjottiin, vaan kehtasikin perustella pasifisminsa niistä demokraattisista ja porvarillis-individualistisista arvoista käsin, joita nuo moraalinomistajat itse väittivät kannattavansa.
No niin, kuten tunnettua, minä olen kasvanut samassa kahdeksankymmenlukulaisessa yleisen vihreyden, aseistakieltäytymisen, Amnestyn, SETAn ja feminismin ilmapiirissä kuin useimmat parjaajistani ja vihamiehistäni Blogistanissa. Mutta siinä missä nuo muut pohjimmiltaan ymmärsivät, että nämä arvot eivät olleet mitään muuta kuin ikäkohortin ja yhteiskuntaluokan tunnus tai käsivarsinauha, joka oli tarkoitettu luomaan aikanaan keskiluokkaistuville ihmisille ominainen vakuuttuneisuus omasta moraalisesta ylevyydestä ja ylemmyydestä sekä samalla tarjota heille yhteinen kulttuurinen alusta tai pohja - jollain muulla kielellä puhuisin varmaan platformista - minä menin naiiviuksissani ottamaan nämä aatteet vakavasti ja vielä kehittelemään niitä eteenpäin oman omantuntoni, elämänkokemukseni ja moraalisen ajatteluni keinoin. Varsinkin tuo jälkimmäinen oli todella paha moka, sillä eivät keskiluokkaiset ja sovinnaiset ihmiset oikeasti halua kyseenalaistaa omia moraalisia arvostuksiaan, kun ne kerran ovat sisäistäneet. Kun kaikki ovat lukeneet ulkoa sen katekismuksen, jossa lukee, että naiset ovat ikuiselta perusluonteeltaan sorrettu ryhmä, jonka puolella oleminen on määritelmällisesti moraalista rohkeutta ja kapinaa, kukaan ei halua kuulla puhuttavankaan sellaisesta, että naisten sorrettuus voisi olla vain suhteellista ja että yhteiskunnassa voisi olla muita - miesvaltaisia - ryhmiä, jotka ovat vielä sorretumpia.
Kyseenalaistaja on helpointa leimata äärioikeistolaiseksi tai natsiksi, siis patologiseksi roistoksi, jolla on moraalin paikalla murhanhimo (ja tottahan toki sellaisia roistojakin oikeasti on - Usenetissä muuan Jesse James- ja Jesse Julistaja -peitenimillä esiintynyt nuoriherra kyseli taannoin, milloin valkoinen heteromies herää unestaan ja teurastaa, teurastaa ja teurastaa). Silloin hän on oikeassa paikassaan maailmanrakennuksessa, ja kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Mutta entäpä jos kyseenalaistaja kehtaakin olla itse saman keskiluokkaisen "kapinallisuus"-eetoksen kasvatteja ja soveltaa sitä eetosta luovasti omaan elämänkokemukseensa? Sellaistahan ei voi sietää. Sellainen tyyppi on hävitettävä maan päältä kaikin laillisin ja laittomin keinoin. (Laittomista keinoista voidaan mainita esimerkkinä Naamioiden takana -blogin kommenttiosastolta löytynyt tarina, joka esitti minut pedofiilinä: jutussa olisi itse asiassa ollut ainesta oikeaan kunnianloukkaussyytteeseen, koska se oli vaivaa nähden laadittu yksityiskohtainen sepite, joka pyrki näyttämään uskottavalta. Merkillepantavaa on, että jokseenkin kaikki keskusteluun osallistuneet moraalinomistajat esittivät minun mielipiteeni suurempina rikoksina kuin asianomainen tarina oli, vaikka itse asiassa tällaiset yksityiskohtaisesti sepitetyt valheet ovat lakitekstin valossa selvästi yksiselitteisemmin kunnianloukkauksia kuin minun mielipiteeni koskaan ovat olleet - siinä kun "esitetään toisesta valheellinen tieto tai vihjaus, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle kärsimystä ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa", kuten laki määrittelee kunnianloukkauksen. Mutta sovinnaisten moraalinomistajien mielestä tunnetusti aseistakieltäytyminen on suurempi rikos kuin aseistakieltäytyjän murhaaminen, ja kaikkien naisten haukkuminen suurempi rikos kuin yksityiskohtaisten pedofiilitarinoiden kehitteleminen henkilöstä, joka on haukkunut kaikkia naisia.)
Entisaikojen moraalinen sovinnaisuus, se vanhoillisella tavalla uskovaisten vanhapiikatätien edustama, oli tavallaan siedettävämpää sen takia, ettei se yrittänytkään esittää itseään muuna kuin itsetarkoituksellisena kurinpitona ja konventioiden ylläpitämisenä. Nykyinen sovinnaisuus on oikeastaan paljon vaarallisempaa ja pelottavampaa siksi, että siltä puuttuu entisajan sovinnaisuuden itsestään tietoinen konservatiivisuus ja legalismi: se pitää itseään vallankumouksellisena, joten se ei halua noudattaa lakeja eikä hyviä tapoja, vaan ainoastaan vallankumouksellista omaatuntoaan - viitatakseni Stalinin aikaisen neuvostosyyttäjän repliikkiin: Heh! Vai että laki sanoo niin? Mutta mepä emme noudatakaan lakia, vaan vallankumouksellista omaatuntoamme! Koska "lait pettää, hallitukset sortaa", väärämielisen kyseenalaistajan kimppuun on lupa ja suorastaan velvollisuus käydä laeista ja hyvistä tavoista piittaamatta.
Tähän vallankumouksellisuudeksi itseään luulevaan sovinnaisuuteen liittyy sitten myös äärimmäinen provinsialismi, joka luulee olevansa kosmopolitismia. Se on nykyisen kaupunkikeskiluokan vallitseva kulttuuripiirre: yhdysvaltalaisiin mittoihin yltävällä omahyväisyydellä nähdään oma elämäntyyli määritelmällisesti suvaitsevaisena ja omat arvot ainoina mahdollisina.
Tietenkin toiseudesta ja toiseuden hyväksymisestä puhutaan paljon pehmoisia, kaikkea sitä mitä on luettu ranskalaisten filosofine teosten englanninkielisistä käännöksistä - oman kielen ja kulttuurin vaivihkainen halveksuminen kun on näissä porukoissa välttämätöntä, jotta päästäisiin oikean kosmopoliitin (sellaisen kuin Juhan af Grann - "Mitäkö suomalaisuus merkitsee mulle? Ei mitään. Mä olen kosmopoliitti. Mun filmejä arvostetaankin ulkomailla enemmän kuin Suomessa" - jota kosmompaa poliittia ei isänmaasta taida juurikaan löytyä) maineeseen, mutta toiseuden kohtaamiseksi ei oikeasti jakseta nähdä sitä vaivaa, että opeteltaisiin ranskan kieli. Ylipäätään toiseuspälpätyksen tarkoituksena on vain vakuuttaa omalle itselle ja kavereille, kuinka suvaitsevaisia ja valistuneita ollaan, kun uskalletaan kohdata toiseus, toisin kuin nuo erektuslaiset ja muut juntit.
Oikeasti nämä ressukat tietenkin kakkivat vetelät pöksyihinsä kauhusta, jos joutuvat tekemisiin varsinaisen radikaalin toiseuden kanssa. Tuomas Nevanlinna sanoi, että kaikkein eniten ihmisiä ahdistaa hulluus kotona: tietämättömät muslimit asuvat kaukana idässä eivätkä jaa valistuksen perintöä, joten heidän hulluutensa on pohjimmiltaan ymmärrettävää eikä heiltä maailmanrakennuksessa muuta odotetakaan kuin hulluutta. Paljon enemmän ahdistusta aiheuttavat oman kulttuuripiirin hullut, jotka jakavat valistuksen perinnön, mutta ovat silti hulluja. Hieman ekstrapoloimalla: myös toiseus kotona, omassa maassa ja omassa kulttuuripiirissä asuvat toiset, ovat paljon ahdistavampia kuin kaukana idässä asuvat (tai sieltä tänne muuttaneet, joiden toiseus voidaan selittää heidän vieraalla kulttuuriperinnöllään). Tyypillinen toiseustieteen opiskelija (kiitos Jantusen Markulle termistä "toiseustiede") ei kuitenkaan ole halukas näkemään esimerkiksi erektuslaisuutta tai panuuden voimia sellaisina eksoottisina ja kiehtovina toiseuksina, joilta voisi ehkä oppia jotakin, sen sijaan että ne vain halveksivasti kuitataan nörttiytenä ja anti-intellektualismina. Omissa porukoissa kyllä briljeerataan äänekkäillä ja isottelevilla käsitteillä ja kielikuvilla - "toiseuden kohtaaminen", "vallankumous", "tekstuaalinen häirintä", mitä näitä nyt on; mutta silloin kun radikaali toiseus yhtäkkiä tarttuu niskasta kiinni ja kähmii tekstuaalisesti haarojen välistä, silloin ei osatakaan muuta kuin huutaa äitiä avuksi. Nimenomaan äitiä, ei esimerkiksi sitä teoksen Discours sur la anti-interpretation différantielle de l'Autre kirjoittajaa Hélène-Juliette-Mazarine Lebeauparleur-Bêtisesiä, jonka toiseusteorioita eilen röökin ja hasan ääressä oltiin vielä kovasti osaavinaan soveltaa käytäntöön.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2005
Olkoon nyt vaikka meemi
Jos muut, niin minäkin. Lompakostani löytyvät seuraavat asiat:
- Kelakortti
- Liken Hannu Paloviidan käyntikortti
- Opolen yliopiston professori Krystyna Kossakowska-Jaroszin käyntikortti
- maailmalle pari vuotta sitten kadonneen latinistiystävättäreni valokuva
- Tampereen yliopiston puolan lehtori Dorota Michułkan käyntikortti
- Helsingissä filosofiaa opiskelevan ystäväni Soilen käyntikortti
- vanha viiden euron puhelinkortti
- isonsiskon käyntikortti
- uskontotieteilijä, keltologi Hannu-Pekka Huttusen käyntikortti
- jonkun puhelinnumero parempiakin vuosia nähneelle Post it -lapulle kirjoitettuna, en tiedä kenen, enkä aio ottaa selvää
- muovilätkään pakattu jäljennös keisari Claudiusta esittävästä roomalaisesta kolikosta; muovilätkässä on tietoja itse keisarista. Tämän sain lahjaksi em. latinistilta
- professori Barbara Lönnqvistin käyntikortti
- tietokonekaupan asiakaskortti
- toinenkin ikivanha puhelinkortti
- pankkiautomaattikortti
- neljä passia, joista yksi voimassaoleva
- junalippu Helsingistä Turkuun elokuulta 2003
- Åbo Akademis Bibliotekin kirjastokortti
- Varkauden ja Turun kaupunginkirjastojen vanhat kortit; Turun kortti on jo murtunut ja siitä on tippunut pala pois
- vielä kaksi vanhaa puhelinkorttia
- Shimo Suntilan käyntikortti
- Aschanin vanha tarjouskortti, jolla olisi saanut kahvin ilmaiseksi ennen vuoden 2003 loppua
- Kelakortti
- Liken Hannu Paloviidan käyntikortti
- Opolen yliopiston professori Krystyna Kossakowska-Jaroszin käyntikortti
- maailmalle pari vuotta sitten kadonneen latinistiystävättäreni valokuva
- Tampereen yliopiston puolan lehtori Dorota Michułkan käyntikortti
- Helsingissä filosofiaa opiskelevan ystäväni Soilen käyntikortti
- vanha viiden euron puhelinkortti
- isonsiskon käyntikortti
- uskontotieteilijä, keltologi Hannu-Pekka Huttusen käyntikortti
- jonkun puhelinnumero parempiakin vuosia nähneelle Post it -lapulle kirjoitettuna, en tiedä kenen, enkä aio ottaa selvää
- muovilätkään pakattu jäljennös keisari Claudiusta esittävästä roomalaisesta kolikosta; muovilätkässä on tietoja itse keisarista. Tämän sain lahjaksi em. latinistilta
- professori Barbara Lönnqvistin käyntikortti
- tietokonekaupan asiakaskortti
- toinenkin ikivanha puhelinkortti
- pankkiautomaattikortti
- neljä passia, joista yksi voimassaoleva
- junalippu Helsingistä Turkuun elokuulta 2003
- Åbo Akademis Bibliotekin kirjastokortti
- Varkauden ja Turun kaupunginkirjastojen vanhat kortit; Turun kortti on jo murtunut ja siitä on tippunut pala pois
- vielä kaksi vanhaa puhelinkorttia
- Shimo Suntilan käyntikortti
- Aschanin vanha tarjouskortti, jolla olisi saanut kahvin ilmaiseksi ennen vuoden 2003 loppua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)