TUE ANTIFAA - STÖD ANTIFA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen fasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen fasismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Miksi äärioikeiston kanssa ei keskustella - Varför det inte lönar sig att föra "diskussioner" med extremhögern

Äärioikeiston käymän "keskustelun" tavoitteena on pelkästään väsyttää vastapuoli jankkaamalla käsitteiden määrittelemisestä (metakeskustelu) silloin kun kyseessä ei ole käännytysyritys tai yritys hankkia "doksaa" tai "kompromaattia" eli henkilökohtaiseen mustamaalaamiseen, ns. luonnemurhaan (character assassination) käytettävää taustatietoa vastapuolen edustajan yksityiselämästä. Koska äärioikeiston tavoitteena on koko demokraattisen oikeusvaltion murtaminen, minkäänlainen kompromissi äärioikeiston kanssa ei tule kyseeseen. Siksi "keskustelun" käyminen äärioikeistolaisten kanssa on lähtökohtaisesti turhaa. Ja on aivan aiheellista kohdella "keskustelun" kävijöitä ja vaatijoita maanpettureina ja yhteistoimintamiehinä, joiden tarkoituksena on valtavirtaistaa perusoikeuksiamme uhkaavan ääriaineksen ideoita.

Genom att föra "diskussion" med motståndaren försöker extremhögern endast trötta ut honom med onödiga finesser kring de rätta begreppsdefinitionerna (metadiskussion), om det inte handlar om omvändelseförsök eller försök att fiska efter "doxa" eller "kompromat", dvs bakgrundinfo om motståndarens privatliv som senare kommer att utnyttjas till personlig svartmålning, s k karaktärsmord (character assassination). Extremhögern eftersträvar att göra slut på rättsstaten som sådan, vilket innebär att någon kompromiss med extremhögern inte kommer på fråga. Sålunda är det bortkastat att alls föra några diskussioner med extremhögern. Och de som hela tiden tjatar om hur vi borde gå med på att föra "diskussion" med extremhögern är fosterlandsförrädare och kollaboratörer, som vill föra in i huvudfåran extremistiska idéer spridda av element som hotar våra mänskliga och medborgerliga rättigheter.

Tiedämme hyvin kuka niitä ääriaineksia tukee.

Vi vet mycket väl vem som står bakom sagda extrema element.




tiistai 20. kesäkuuta 2017

lauantai 10. kesäkuuta 2017

"Pieni poika sisälläni" - "En liten gosse inom mig"


Tätä kuvakaappausta on hieman vaikea lukea, mutta tässä on sen sisältö puhtaaksikirjoitettuna: 

Det är något svårt att läsa den här skärmdumpen, men här har vi innehållet i den i renskrift:


"Mutta se, että jotkin mätäpaiseet käyttävät kaiken aikansa toisten tunteitten ja kansallisten arvojen loukkaamiseen on todella vastenmielistä. "Pieni poika sisälläni" toivoisi sydämestään, että tämä ristiriita suomalaisuuden mädättäjien kanssa voitaisiin ratkaista viimeistä piirtoa myöten vuoden 1918 tapaan. Kivääri kädessä".

"Men att vissa skitstövlar slöser all sin tid på att kränka andras känslor och nationella värden är verkligen motbjudande. 'En liten gosse inne i mig' hoppas innerligt på att kunna lösa den här konflikten med finskhetens fördärvare i sin helhet som man gjorde år 1918. Med gevär i hand."

Tämän perään on alibina lisätty: "Todettakoon kuitenkin, että tämä kaunis haave [!] täytyy jättää toteuttamatta."

Som någon sorts alibi åtföljs det ovanstående av: "Låt oss ändå konstatera, att denna sköna dröm [!] inte kan gå i uppfyllelse."

Tämän on kirjoittanut eräs herra, joka on riittävän hyvin identifioitu toteamalla, että hän on kirjoitellut netissä melko rankkoja rotuteoriatarinoita ja että hän poikkeuksena useimmista muista äärioikeistolaisista on nykyisessä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa asettunut kannattamaan Nato-jäsenyyttä. Tosin juuri niiden rotuteoriajuttujen vuoksi hän on omiaan olemaan poliittisesti vahingoksi mille tahansa äänekkäästi kannattamalleen asialle, ja onkin syytä kysyä, onko hän Nato-joukoissa lähinnä antamassa tosiasiallisen ylivaltiaansa Putinin puolesta kuoleman suudelmaa koko Nato-jäsenyydelle.

Det här har skrivits av en gentleman som identifieras tillräckligt entydigt genom att påpeka, att han på Internet skrivit en massa rätt brokiga rasteoretiska drapor och att han som undantag från de flesta andra högerextremister i säkerhetspolitisk diskussion profilerat sig som Natoanhängare. Det är dock precis på grund av rasteorierna som han är mest ägnad att tillfoga vilken som helst politisk sak han tar ställning för allvarlig skada, och man kan undra, om han yttrar sig för Nato bara för att ge hela Natosaken en dödskyss - så som hans de facto överherre Putin skulle föredra.


Kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet sinänsä eivät kuitenkaan ole oleellisia. Hänen viiteryhmässään nimittäin lähdetään siitä, että on olemassa jokin mystinen kansallinen arvomaailma, sisikunta, vaistojärjestelmä, id, joka ei ole henkilökohtaisten mielipiteiden tasolla, vaan kaikille yhteinen. Siihen pääsee parhaiten yhteyteen sen "sisällä asuvan pienen pojan" kautta.

Skribentens egna, personliga åsikter är dock inte relevanta. I den grupp han representerar utgår man från att det existerar en mystisk uppsättning nationella värden eller andliga inälvor, fosterländska instinkter, ett nationalistiskt "det" eller undermedvetet, som inte är på samma nivå med personliga åsikter, utan som är gemensamt för alla. Kontakten med detta "det" anknyts genom "den lilla gossen inom" var och en.

Ei ole kuitenkaan täysin selvää, mitä hänenlaisensa pitävät "kansallisten arvojen" loukkaamisena. Heidän käytöksestään päätellen pelkkä vapaa eläminen keskiluokan edustajana tässä yhteiskunnassa loukkaa heidän kansallisia arvojaan, ja kuten ylläolevasta ilmenee, he pitävät itseään oikeutettuina surmaamaan - kivääri kädessä - jokaisen näitä arvoja loukkaavan.

Det är dock inte helt klart, vad hans gelikar uppfattar som "kränkning av nationella värden". Deras uppförande tyder på att det kränker deras värden att överhuvudtaget leva fritt som en medelklassmänniska i det här samhället, och som det framgår av det ovanstående anser de sig berättigade att med vapen i hand ta av daga vem som helst som kränker dessa värden.

Koska itse jouduin aikoinani tuon porukan hampaisiin - vieläpä ennen ketään muuta - ja he onnistuivat kampeamaan minut pois nettikolumnistin hommista jo neljä vuotta sitten (vuosi ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja siitä noussutta nettitrollauskeskustelua), minulla lienee moraalinen oikeus tulkita asia niin, että silloisen kirjoitteluni perusteemat olivat "mädättäviä" ja paheksuttavia. Käydäänpä siis läpi ne keskeiset mielipiteet, joita silloin aikoinani edustin.

Som ni vet började det där gänget smutskasta och attackera mig innan de gjorde detsamma med någon annan och lyckades ha mig sparkad som webbkåsör redan för fyra år sedan (ett år före den ryska invasionen i Ukraina och den diskussion om webbtroll som den gav upphov till), anser jag att jag får tolka historien så att de åsikter jag uttryckte var "fördärvliga" och förkastliga ur den nationalistiska tokhögerns synvinkel. Låt oss sålunda granska de åsikter jag på den tiden representerade.

Alkoholinkäytön paheksuminen ja alkoholirajoitusten kannattaminen. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kansallisiin arvoihin kuuluu oleellisesti alkoholin rajoittamaton käyttö, ja raittius loukkaa kansallisia arvoja. Minua tämä jaksaa ihmetyttää, sillä oman kasvatukseni olen saanut isovanhemmiltani, vuoden 1900 aikoihin syntyneiltä vanhan kansan kansakoulunopettajilta, joiden mielestä viinan juonti nimenomaan oli epäkansallista turmelusta ja raittius isänmaallisuutta. Mutta tämähän ei ole ensimmäinen eikä ainoa asia, jossa perinteinen isänmaallisuus ja "kansallismielisyys" ovat ristiriidassa.

För det första ogillade jag alkoholbruket och uttryckte mitt gillande för allehanda alkoholrestriktioner. Av detta kan vi dra slutsatsen att obehindrat alkoholbruk är ett nationellt värde och att det kränker nationella värden att vara helnykterist. Jag är ytterst förvånad över det här, ty som bekant har jag uppfostrats av mina morföräldrar, bägge folkskollärare födda kring år 1900, som ansåg det onationell fördärvelse att dricka alkohol medan det ur deras synvinkel var fosterländskt att vara nykter. Men det här är ju varken det första eller det sista som traditionell fosterländskhet och "nationalism" inte kan enas om.

Huumeiden käytön paheksuminen ja huumeidenvapautusliikkeen argumenttien kiistäminen. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että "kansallisiin" arvoihin kuuluu oleellisesti oikeus hillittömään narkkaamiseen. Tosin "kansallismieliset" väittävät minuakin aika ajoin narkkariksi ja juopoksi, koska niissä piireissä on tapana tehdä näin, vaikka solvauksen kohde olisi tunnettu raittiusmies ja solvaajat itse suunnilleen housuihinsa kusevan pulituuriukon tasolla. Sopiihan se, mutta väittäkää omalla nimellä ja naamalla ja maksakaa siivolla sakot ja vahingonkorvaukset kunnianloukkauksesta - oikea mies näet ottaa vastuun sanoistaan, myös valheistaan.

Lika mycket som jag ogillade alkohol ogillade jag även knarkande och ifrågasatte de argument som rörelsen för fritt knarkande körde med. Härav kan man dra slutsatsen att nationalismen också handlar om oinskränkt knarkande. Visserligen brukar "nationalister" utmåla även mig som en knarkare och alkoholist, eftersom det är konvention i de kretsarna att göra så, även om offret vore en välkänd nykterist och belackarna själva fulspritsdrickare i pissbyxor. Okej då, men det skulle vara bättre att dessa belackare uppträdde under eget namn och ansikte och betalade böter och skadestånd för vad som entydigt är ärekränkning - riktiga karlar tar ansvar för sina yttringar, inklusive lögner.


Huippu-urheiluhulluuden arvosteleminen ja urheilun pohtiminen siitä näkökulmasta, miten urheiluharrastus saataisiin taas terveelle tolalle, esimerkiksi niin, että ne lihavammat sieltä koululuokasta saataisiin huolehtimaan terveydestään ja harrastamaan liikuntaa. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kansallisiin arvoihin kuuluu urheilu nimenomaan huippu-urheiluna ja kaljanlösyisenä penkkiurheiluna ja että lihavampien oppilaiden kuuluukin olla urheilusankarien nyrkkeilysäkkejä, ei huolehtia kunnostaan. Siis kansallisten arvojen mukaan.

En av mina käpphästar var att kritisera toppidrottsgalenskapen, varvid jag också reflekterade över hur ett sundare idrottsliv kunde se ut, t ex hur man kunde få tjockisarna i skolklassen att syssla med konditionsidrott och upprätthålla sin hälsa. Sålunda kan vi dra den slutsatsen att toppidrott och ölluktande idrottsentusiasm är nationella värden, medan det är meningen att tjockare elever i skolan tjänar som boxningssäckar åt idrottshjältarna i stället för att alls kondisträna själva. Alltså enligt nationalistiska värderingar.

Vulgäärifeminismin arvosteleminen ja sellaisen parisuhdekulttuurin paheksuminen, jossa nimenomaan kilttien ja empaattisuuteen pyrkivien nuorten miesten osana on jäädä tallotuiksi ja jopa saada potentiaalisen raiskaajan leima, samalla kun kaikenlaiset Donald Trump -luonteet porskuttavat. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kilttien ja empaattisten nuorten miesten elämä tulee kansallisten arvojen nimessä pilata ja tehdä sietämättömäksi. Feministejä nämä kansallismieliset kyllä haukkuvat, mutta eivät itsekään oikeastaan taida tietää miksi: molemmat halveksivat niitä kilttejä ja kömpelöitä poikia aivan yhtä paljon.

Förr i världen brukade jag vara mest känd och fruktad för att jag kritiserade vulgär feminism och ogillade en sådan kärleks- och sexualkultur där det var precis snälla, tafatta unga män som försökte utveckla en empatisk attityd till kvinnor som blev nedtrampade och utmålade som potentiella våldtäktsmän, medan karaktärer typ Donald Trump gynnades. Slutsatsen är att man i nationalismens namn bör göra livet surt för snälla, empatiska killar. Visst påstår sig nationalisterna hata feminister, men det är inte helt klart varför, inte ens för dem själva: bägge kotterierna föraktar de snälla och tafatta gossarna precis lika mycket.

Edelliseen liittyy läheisesti se, että halusin auttaa sosiaalisesti toistaitoisia nuoria miehiä pääsemään seurustelusuhteisiin ja vastustin kaikenlaisia epärealistisia tai ideologisoituja näkemyksiä sukupuolisuhteista, sekä feministisiä että muita. Ilmeisesti kansallismielisiin arvoihin kuuluu huolehtia siitä, että sosiaalisesti toistaitoisten miesten kuuluukin pysyä sosiaalisesti toistaitoisina eikä oppia realistisille seksitavoille.

Det ovanstående står i nära samband med att jag ville hjälpa de tafatta unga männen att äntligen hitta flickvänner och därför bekämpade alla orealistiska eller ideologiserade uppfattningar om sex och parförhållanden, både feministiska och andra. Tydligen ingår det i "nationalistiska värderingar" att särskilt se till, att tafatta killar alltid förblir tafatta och inte lär sig realistiska sexvanor.

Venäjän uhasta varoittaminen. Kuten kaikki juttujani lukeneet hyvin tietävät, Venäjän uhka on minunkin mielestäni uhka, kannatan Natoa ja mielestäni kauppasuhteet Venäjään tulisi rajoittaa minimiin. Ennen vanhaan hyvään aikaan olisi päässyt kauhean äärioikeistolaisen kirjoihin vain sanomalla ääneen että Venäjä voi olla uhaksi. Nyt "kansallisiin arvoihin" kuuluu Venäjän palvominen ja Venäjän-vastaisuus on äärivasemmistolaisuutta. Ota tästä sitten selvää.

Jag brukade också skrämma mina läsare med det ryska hotet. Alla som läst mina drapor vet mycket väl att även jag är oroad över Ryssland som hot, att jag är Natoanhängare och att även handeln med Ryssland helst borde minimeras. Förr i tiden hade man utmålat mig som hemsk högerextremist bara för att jag omtalade Ryssland som ett hot. I dag ingår det i "nationella värden" att dyrka Ryssland, och kritiska attityder mot Ryssland är vänsterextremism. Det är minsann märkliga tider vi lever i.

Naton kannattaminen. Kolumnistivuosinani ajauduin pikku hiljaa Naton vastustajasta sen pragmaattiseksi kannattajaksi. Osaltaan tähän vaikutti Naton vastustajien argumentointitapa, joka ei paljoa eronnut äärioikeistolaisista: he latelevat enemmän tai vähemmän paikkaansapitämättömiä "totuuksiaan", jotka ovat kuulleet aatetovereilta ja omaksuneet kyseenalaistamatta. Mutta kaipa se sitten on niin, että Naton vastustaminen on kansallismielistä ja Naton kannattaminen äärivasemmistolaista maanpetturuutta.

Jag uppträdde ju också som anhängare av Nato - under mina år som kåsör övergick jag gradvis från att ha ogillat Nato till att av pragmatiska skäl gilla organisationen. Delvis berodde detta på Natomotståndarnas argumentering: de brukar ju komma med en massa osanna "sanningar" som de lärt sig av andra Natohatare och anammat utan att ifrågasätta. Men antagligen är det nationalistiskt att bekämpa Nato och vänsterextremt landsförräderi att vara Natoanhängare.


Päätelmä on, että jos haluat äärioikeistolaiseksi, sinun pitää:
- kannattaa vapaata viinanjuontia, mielellään myös juoda runsaasti alkoholia
- vaatia huumeidenkäyttöä vapautettavaksi, mielellään myös käyttää runsaasti huumeita
- olla innokas penkkiurheilija, mutta samalla halveksia kaikkia kansanterveydellisiä syitä kuntoilla
- kannattaa feminismiä (!) - nimenomaan sen katuojamuotoa, jossa miesten epävarmuutta ja kömpelyyttä pidetään halveksittavana heikkouden merkkinä ja suositaan itsevarmoja, väkivaltaisia miehiä näiden seksuaalisen haluttavuuden vuoksi
- pitää pilkkanasi ujoja ja kilttejä poikia
- ihailla Venäjää ja toivoa sen miehittävän Suomen
- vastustaa Natoa

För att vara en trovärdig högerextremist bör du sålunda:
- gilla fritt supande, helst även supa massor av alkohol själv
- kräva frihet för knark, helst även knarka själv
- bänkidrotta entusiastiskt, men samtidigt ge katten i att främja kondisidrott av folkhälsoskäl
- vara för feminism (!) - särskilt för dess vulgära form, som föraktar svaga, osäkra och tafatta män och föredrar självsäkra, våldsbenägna och därigenom sexuellt åtråvärda
- förlöjliga snälla och blyga killar
- beundra Ryssland och drömma om en rysk ockupation av Finland
- ogilla Nato

perjantai 25. maaliskuuta 2016

"Kristittyjen vaino" - "Förföljelser mot kristna"

Soinin rukouskokous, josta ulkoministerinkorvike itse joutui jäämään pois Herran lyötyä hänet maahan rangaistukseksi kaikista synneistä ja kyynisistä ilkitöistä, on tietysti taas yksi maanpetoksellisuuteen asti vierasperäinen istute Suomi-neidon lihassa, mutta voi siitä toki pari sanaa sanoa. Joku kyseiseen pikkubilderbergiin osallistuva sanoi anonyymisti, että kristittyjä Suomessa muka vainotaan ja että kristinusko pitäisi saada näkymään suomalaisessa politiikassa.

No, tämähän on sitä tavallista roskaa, jota kristillisbreivikistiseltä äärioikeistolta kuulee päntiönään. Ennen muuta he eivät koskaan hyväksy "kristillisiksi" ketään muuta kuin kaltaisiaan äärioikeistolaisia, ja varsin usein he leimaavat kristillisyyden vainoojiksi ne, jotka uskovat tai tulkitsevat uskoa toisella tavalla - ja avoimesti, Raamattuun vedoten, rohkenevat kyseenalaistaa heidän tulkintansa. 

Meidän luterilaisten regimenttioppi on myös heille vieras. Regimenttioppi on turhan huonossa maineessa, koska sen ymmärretään tarkoittavan vain epäkriittistä alistumista sille esivallalle, joka ei kanna miekkaa turhaan. Kuitenkin regimenttiopilla tarkoitetaan myös sitä, että Jumala hallitsee maailmaa ja huolehtii siitä myös maallisia teitä. Regimenttiopin puitteissa kristityn on mahdollista hyväksyä kristillisen moraalin mukaiset hyvät teot Jumalan vaikutukseksi yhteiskunnassa silloinkin kun niitä tekee muslimi tai vaikka ateisti.

Juuri tämä on "kristillisille" fundamentalisti-breivikisteille äärimmäisen vastenmielistä. Esimerkiksi surullisen kuuluisan Left Behind -kirjasarjan sanomana on, että muiden kuin kristittyjen pyrkimys maailmanrauhaan on pahasta. Maailmanrauha ym. hyvät asiat ovat sallittuja vain Jumalan ylimaallisen sekaantumisen tuloksena, kun Herra rakentaa uuden taivaan ja uuden maan. Kaikki muut yritykset rakentaa maailmanrauhaa ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ovat vain saatanan harhautusta. Pelle Miljoonaa siteeratakseni, tällaisten "kristittyjen" mielestä kauheimmat synnit ovat rakkaus, hyvä tahto ja ystävyys, paitsi jos rakkaudella, hyvällä tahdolla ja ystävyydellä on näiden kristittyjen oman uskonyhteisön siunaus - silloin ne ovat Jumalan työtä, mutta vain silloin.

Käytännössä tällaisesta "kristillisyydestä" tulee siis vain jonkinlaista vapaaehtoista poliisitoimintaa, jonka tarkoituksena on estää kaikkia Jeesuksen ryhtiliikkeeseen kuulumattomia harjoittamasta hyviä tekoja, koska ilman Jumalan sertifiointia hyvät teot ovat pahoja, jumalattomia ja saatanallisia. Sitä paitsi tietysti sellaiset hyvät teot, joista joku muslimi hyötyy, ovat näille "kristityille" jotain niin törkimysmäistä, että he tikahtuvat raivoonsa.

Muistutan taas kerran, mitä se tarkoitti, että Jeesus valitsi lähimmäisenrakkauden esikuvaksi samarialaisen. Koulun uskonnonopetus ei selittänyt riittävän hyvin, mitä samarialainen tarkoittaa. Samarialaisuus on eri uskonto kuin juutalaisuus, vaikkakin läheistä sukua juutalaisuudelle - samalla tavalla kuin islam on eri uskonto kuin kristinusko, mutta sille läheistä sukua. Laupias samarialainen on nykyeurooppalaisessa tilanteessa ja nykysuomalaisissa olosuhteissa laupias muslimi, tai vaikka laupias somalialainen.

Mutta tämä on taas yksi esimerkki siitä, että kristinusko itse asiassa on radikalismia. Se on pelottavaa radikalismia, joka vaatii meiltä kaikilta omien ennakkoluulojemme ja pelkojemme kyseenalaistamista. Ne, jotka äänekkäimmin ja kiukkuisimmin julistavat olevansa kristittyjä, ovat kaikkein haluttomimpia tekemään kuten Jeesus olisi tehnyt. Mutta tämäkään ei tietysti olisi Jeesusta ihmetyttänyt, sillä Hän kyllä tunsi oman aikansa ulkokullatut fariseukset ja kertoi meille jo etukäteen, mitä sellaisista pitäisi ajatella.

No, täytyy toki myöntää, että kristillisillä breivikisteillä on oma perverssi versionsa regimenttiopista: heidän "kristillisyytensä" on vihaa maahanmuuttajia, islamia ja akateemisuutta kohtaan, siihen heidän Jumalansa heitä käskee; ja kun joku tunnustautunut ateisti, vaikkapa Jussi Halla-aho vuosia sitten teekkareiden "Ristin killan" Cross Section -lehden muslimivihanumerossa "Kuoleman kuunsirppi", julistaa samaa vihaa, nämä fundamentalistit kyllä kelpuuttavat asianomaisen oppi-isäkseen. 

Oikeastaan se virka, joka Jumalalla on näissä porukoissa, on toimia irrationaalisen vihan perusteluna. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää? - siteeratakseni Lutheria. Kun uskonnollisten äärioikeistolaisten kanssa heidän mielestään on Jumala, heillä on lupa tehdä mitä tahansa. Jos he vaikka leikkaavat maahanmuuttajien lapset elävältä kappaleiksi, he eivät koe syyllistyvänsä rikokseen, koska heidän mielestään Jumala on antanut heille luvan.

Samankaltaisuus islamistiseen fundamentalismiin ei tietenkään ole mikään sattuma. Itse asiassa opimme paljon islamistisesta terrorismista vain tarkkailemalla omien breivikistiemme edesottamuksia.

Timo Soini var med om att organisera någon sorts bönemöte, men fick sjukskriva sig från mötet, eftersom han råkade ut för ett gudagivet syndastraff. Bönemötet är givetvis bara ett nytt främmande implantat i fosterlandets kropp, men ett par ord kan jag ändå säga om det. Någon mötesdeltagare sade nämligen anonymt till medierna att kristna förföljs i Finland och att kristen tro borde spela en synligare roll i finländsk politik.

Nåja, det här är precis samma smörja som den kristlig-breivikistiska extremhögern alltid orkar pracka på oss. För dem är bara deras gelikar som är "kristna" och "troende". Om någon av oss kättare öppet och med bibliska argument ifrågasätter deras tolkning av religionen så är det "förföljelse".

Tvåregementsläran, som vi lutheraner omhuldar, är också främmande för dem. Läran har ett alltför dåligt rykte, eftersom folk ofta tror att den bara innebär okritisk underkastelse under den överhet som icke bär sitt svärd förgäves. Dock betyder tvåregementsläran också att Gud inte bara styr världen med sin kyrkliga eller religiösa, utan också med sin världsliga hand. När en muslim eller en ateist genomför gärningar som motsvarar kristlig moral kan sålunda den kristne, enligt denna lära, acceptera detta som ett tecken på Guds inflytande på samhället.

Det är precis det här som fundamentalistisk-breivikistiska "kristna" inte kan tolerera alls. Tänk t ex på den illa beryktade bokserien Lämnad kvar, enligt vilken de icke-kristnas strävanden till världsfred är av ondo. Världsfred och liknande saker är tillåtna bara som en följd av gudomligt ingripande, när Herren skapar en ny himmel och en ny jord. Alla andra försök att göra världen rättvisare är bara djävulsk villfarelse. För att citera den finske punksångaren Pelle Miljoona: de förskräckligaste synderna heter kärlek, välvilja och vänskap, åtminstone om man frågar dylika kristna - bortsett från den kärlek, välvilja och vänskap som kantänka råder i deras eget trossamfund - då men bara då är det Guds hantverk.

I praktiken handlar dylik "kristlighet" bara om att som någon sorts frivilliga poliskonstaplar angripa alla som ägnar sig åt goda gärningar utan att vara inskrivna medlemmar i deras egen trossekt, ty goda gärningar är onda, gudlösa och djävulska, om de inte har Guds certifikat. Sådana goda gärningar som någon muslim vinner på är för dessa "kristna" givetvis någonting så drummelaktigt att de bara väcker hämningslöst raseri.

Jag vill än en gång påpeka vad det betydde att Jesus framhöll en samarit som förebild i barmhärtiget. Religionsläraren i skolan klarade inte av att förklara vad samariter egentligen är. Den samaritiska religionen är mosaisk, men inte judisk - ungefär som islam inte är en kristen sekt, men är nära släkt med kristendomen. Den barmhärtige samariten är i dagens europeiska situation och under dagens finländska förhållanden en barmhärtig muslim, eller kanske en barmhärtig somalier.

Men det här visar bara en gång till att kristen tro egentligen är någonting radikalt. Det är en skrämmande radikalism som kräver att vi ifrågasätter våra fördomar och vår skräck. De som mest högljutt förkunnar sig vara kristna är minst villiga att göra det Jesus hade gjort. Men detta skulle minsann inte ha förvånat Honom, ty Han visste allt om sin egen tids skenheliga fariséer och förklarade för oss på förhand vad man borde anse om dem och deras likar.

Nåja, man måste medge att kristliga breivikister har sin egen perversa version av tvåregementsläran: deras "kristlighet" har inget annat innehåll än ett glödande hat mot invandrare, islam och akademisk utbildning, det är deras lag och profeter, och när någon praktiserande ateist, som t ex Jussi Halla-aho för ett antal år sen i de kristna teknologistuderandenas bulletin Cross Section, sprider samma hat, duger han nog till lärofader åt dessa fundamentalister.

Det enda breivikisterna behöver Gud till är att rättfärdiga deras irrationella hat. Gud är för dem deras general, härskarornas segerrike Gud. När de anser sig ha Gud på sin sida innebär detta att de får göra vad som helst, att krigets lagar inte gäller för dem. Om de så skär levande invandrarbarn i stycken uppfattar de detta inte som ett brott, eftersom Gud tillåter det för dem. 

Likheterna mellan denna breivikism och muslimsk fundamentalism är givetvis inte en slump. I själva verket lär vi oss en hel del om islamistisk terrorism om vi bara observerar våra egna breivikister.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Poliittinen korrektius ennen ja nyt - Politisk korrekthet förr och nu

Puolustusministerimme Jussi "Vanjka" Niinistö itkeskeli tuossa juuri, että uuden suomalaista fasismia käsittelevän kirjan tekijät pitävät hänen tutkimuksiaan lapuanliikkeestä tendenssimäisinä ja puhtaaksipesevinä. Hänen mielestään liikkeen esittäminen jotenkin pahana ja haitallisena on nykymaailman poliittista korrektiutta, ja ilmeisesti vain kommunisti tai "kulttuurimarxilainen" (hänen viiteryhmänsä lempitermiä käyttääkseni) voi jotenkin paheksua lapuanliikettä.

Nythän on kuitenkin niin, että nuo ajat kokeneet maltilliset porvaritkin muistelivat lapuanliikettä hyvin katkerina. Minun isoisäni oli maalaisliiton paikallispoliitikko ja sota-aikana sen kansanedustaja (myönnetään, että hän nousi eduskuntaan varamiespaikalta, Petter Wilhelm Heikkisen siirryttyä Kuopion läänin maaherraksi), ja hänkin piti lapuanliikkeen miehiä roskaväkenä ja roistoina - jopa siinä määrin, että hän vielä vanhana miehenä varoitti meitä lapsenlapsia lapuanliikkeen saastuttamana pitämästään kokoomuspuolueesta. Vanhana alahärmäläisenä hän ei tietystikään suhtautunut erityisen arvostavasti "lapualaisina" esiintyneisiin "paskahoususavolaisiin".

Itse asiassa lapuanliike edusti monille oman aikansa porvareille laittomuutta ja rikollisuutta, ja laillisuus oli niin keskeinen arvo juuri senaikaiselle maalaisliitolle, että lapuanliikkeen nyrkkivalta herätti luultavasti suurinta inhoa juuri maalaisliittolaisten keskuudessa. Lapuanliikkeen kunnianpalautus edustaa pikemminkin nykyaikaisia arvoja, kun lakia ja laillisuutta halveksitaan ja pilkataan oikealla, vasemmalla ja keskellä - lähestulkoon kaikkialla, missä suomea äidinkielenä puhutaan - ja taparikolliset lurjukset partioivat kadulla tekemässä ilkitöitään poliisin luvalla.

Oma hauskuutensa on siinä, että Vanjka on otsikoinut puolustelubloggauksensa sanoilla Wie es eigentlich gewesen ist. Tällä hän viittaa saksalaisen klassikkohistorioitsija Leopold von Ranken vaatimukseen, että historiankirjoituksen tulisi arvioida historiaa sekoittamatta siihen oman aikansa arvoarvostelmia. Me täällä saksan laitoksella haluamme kuitenkin huomauttaa, että Ranke jätti sivulauseesta pois liittomuodon apuverbin ja sanoi Wie es eigentlich gewesen. Hänen aikanaan se oli käypää saksaa, mutta on jäänyt sittemmin pois käytöstä (ruotsiinhan tämä saksasta lainattu tapa on juurtunut niin, että se kuuluu luontevaan nykykieleenkin). Jos Vanjka haluaa korostaa, että joka aikaa on arvioitava sen omasta näkökulmasta, hän voisi opetella myös siteeraamaan auktoreita oikein ja ajanmukaisesti.

Vår försvarsminister Jussi "Vanjka" Niinistö snyftade nyligen över att författarna till en ny bok om finsk fascism anser hans forskningsarbeten om lapporörelsen vara tendentiösa och rättfärdigande. Enligt hans mening är det någon sorts politisk korrekthet, ett försök att tillämpa dagens värderingar på gårdagens värld. Och tydligen är det bara en kommunist eller en "kulturmarxist" (för att använda det ord hans gelikar numera föredrar) som kan ogilla lapporörelsen. 

Faktum är dock att även moderata borgare som upplevde lappotiderna i egen person talade mycket bittert om lapporörelsen. Min morfar var politiskt aktiv i Agrarförbundets led, för det mesta bara en lokal pamp, men under krigsåren var han riksdagsman (det bör medges att han inte blev invald, utan steg till riksdagen från suppleantplats, när Petter Wilhelm Heikkinen blev landshövding för Kuopio län) - och han såg lappomännen som kriminell pöbel, till den milda grad att han ännu som gammal gubbe varnade oss barnbarn för samlingspartiet, som för honom framstod som fascistiskt förorenat. Han var hemma från Alahärmä, och att "savolaxare med skit i byxorna" fördristade sig att uppträda som "lappomän" var en förolämpning för honom som genuin österbottning.

Det var faktiskt i många samtida borgares ögon som lapporöreIsen stod för laglöshet och brottslighet, och lagligheten var just för Agrarförbundet ett så centralt egenvärde att lapporörelsens knytnävsvälde bör ha väckt mest avsky just bland agrarerna. Det här med att återupprätta lapporörelsens rykte är snarast ett resultat av dagens förvrängda värderingar: nu är det ju på alla håll i politiken, både inom högern och vänstern och i djupaste huvudfåran - nästan överallt där man talar finska som modersmål - som lag och laglighet föraktas och förlöjligas, och vanekriminella sluskar patrullerar gator och begår illdåd med polisens goda minne.

Det var också på sitt sätt roligt att Vanjka rubricerade sin bloggdrapa om temat med orden Wie es eigentlich gewesen ist. Med detta hänvisar han till det krav som den tyska historieskrivningens klassiker Leopold von Ranke ställde för historikerna: att de bör beskriva historiska händelser utan att blanda in sin egen tids värderingar. Vi här på tyska insten vill dock påpeka att Ranke utelämnade den sammansatta tempusformens hjälpverb i bisatsen: sålunda lyder citatet i sin originella tappning Wie es eigentlich gewesen. På Rankes tid var det här fin tyska, men sedan dess har tyskarna slutat utelämna hjälpverbet så (som vi vet har den här tyska vanan slagit rot i svenskan så djupt att vi fortfarande skriver "hur det egentligen varit"). Om Vanjka vill framhäva att en historisk epok alltid bör värderas utifrån samtida synvinkel, borde han även lära sig citera auktorerna i deras egen ordalydelse.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Rasistien uusi toimintasuunnitelma – Rasisternas nya handlingsplan

Muuan nimimerkki J. P. Niemi virtuaaliliisteröi seuraavan toimintasuunnitelmaluonnoksen pakolaisvastaiselle ”Rajat kiinni! -kansanliike” -sivulle Facebookiin. Nimimerkki Niemen profiili on vastaperustettu, ja siellä näkyi minulle vain yksi Facebook-kaveri. On toki mahdollista, että siellä olisi ollut muitakin, ellen olisi blokannut kaikkia nettirasisteja tai siltä haiskahtavia omasta Facebookistani näkymättömiin.

Joukkovoima

Tähän ketjuun toimivat keinot valepakolaisten poistamiseksi:

1. Tue Sebastian Tynkkysen kaltaisia poliitikkoja jotka aikovat sulkea rajat. Levitä heistä tietoa somessa, whatsapp, keskustelut, fb jne.


Huomatkaa, että Halla-ahosta ei mainita sanallakaan, vaan Tynkkynen on nyt nousemassa rasistien keulakuvaksi, Halla-ahoksi Halla-ahon paikalle Halla-aholta lainatuin argumentein. No jaa, Halla-aho ottanee asian lunkisti, hänellä on jo hyvin palkattu euroedustajan paikka.

2. Vastaavasti vastusta poliitikkoja jotka tuhoavat Suomea sallimalla haittamaahanmuuton.

3. Liity aktivistiryhmiin, allekirjoita adressit ja kansalaissloitteet invaasiota vastaan. Jaa ne väh 5 lle ystävällesi sms, whatsapp, mesellä jne.. Tässä yksi: [linkki poistettu, se vie kyseisen kansanliikkeen nettiadressiin]

4. Älä lue ja tue valtamedian (Yle, SPR, HS, IS, IL) propagandaa. Ne ovat invaasion puolella mutta täysin riippuvaisia lukijamääristä.

Hetkinen, siis Suomen Punainen Risti on ”valtamediaa”? Minä kun luulin että se oli avustusjärjestö, joka hankkii rahansa ihan muulla tavalla kuin ”lukijamäärillä”.

5. Lue ja tue (myös lahjoittamalla) vaihtoehtomedioita kuten mvlehti, UusiSuomi, magneettimedia, HelsinginUutiset, fb ryhmät. Jaa artikkeleita.

Uusi Suomi ja Helsingin Uutiset ovat varmaan imarreltuja siitä, että pääsevät mainituiksi samassa yhteydessä kuin MV-lehti ja Magneettimedia. Helsingin Uutisissa julkaistaan kyllä usein arveluttavaa tavaraa, mutta ei se sentään ihan noiden roskalehtien tasolla ole. Uusi Suomi tarkoittanee tässä tapauksessa Uuden Suomen blogipalvelua, jossa tunnetusti vallitsee käytännössä äärioikeiston hegemonia.

6. Sinulla on oikeus elein ja ilmein osoittaa vastustuksesi suoraan valepakolaisille. Erittäin tehokasta kun valepakolainen kohtaa valtavan määrän vihaisia katseita ja eleitä joka päivä. Alat miettiä pois muuttoa pian. Mikäli matut näyttelevät kaula poikki merkkejä lapsillemme, näytetään sitä 5 miljoonan voimin takaisin.

Matut” lienee painovirhe ja sen pitäisi olla ”mamut”. Minä muuten en muista tavanneeni maahanmuuttajaa, joka olisi uhkaillut lapsia. Niillä minun tapaamillani oli omia lapsia, joita he koettivat kasvattaa kunnon ihmisiksi parhaan taitonsa mukaan. Minua he ”uhkailivat” lähinnä lihapasteijoilla, kanalla, riisillä ja teellä. Yksi tärkeä syy miksi rasismi ottaa päähän on se että sitä kohdistetaan niin ystävällisiin ja harmittomiin ihmisiin.

7. Printtaa lyhyitä iskulauseita isoin kirjaimin ja teippaa niitä lyhtypylväisiin ja muihin yleisiin paikkoihin korkealle (esim pyörän päällä seisten). Kontaktimuovilla kietaisu pylvään ympäri ja lappu kestää sateet ja talven. Kontsktimuovi maksaa 2 eur 5 metrin rulla lähikaupassa. Valitse paikkoja joista työmatkaliikenne näkee viestin. Yksi viesti voi olla vaikka 'RAJAT KIINNI JA HAITTAMAAHANMUUTTAJAT POIS!!'.

Kuulostaa siltä että on käyty samoja kouluja kuin Suomen Vastarintaliike. Itse asiassa yksi selitys tälle ohjelma-asiakirjalle on, että Vastarintaliikkeen pojat tässä delegoivat toimintaansa vapaaehtoiselle kansanliikkeelle, jotta eivät itse joutuisi enää rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Toinen mahdollisuus on, että touhun takana on Venäjä ja että ”J. P. Niemi” on todellisuudessa Venäjän agentti, yleisesikuntaeversti Pjotr Pumalajev.

8. Mieti lisää keinoja Suomen yhteiskuntarauhan puolustamiseen. Esim pysäytetään systeemi pitämällä lapset pois koulusta kunnes rajat on kiinni ja Suomi siivottu takaisin lapsille turvalliseksi Suomeksi. Tehokas mielenilmauskeino.

No ihan ensimmäiseksi pitää kysyä, kuka sitä yhteiskuntarauhaa vastaan hyökkää, turvapaikanhakijat vai tämän toimenpidelistan laatija. Mutta se, että joku rasistisin motiivein estää lapsiaan käymästä koulua, on oletettavasti laillinen peruste ottaa nämä huostaan. Lisäksi siitä tulevat ironista kyllä mieleen talibanit, jotka halusivat tytöt pois kouluista voimaantumasta.

9. Täydellinen ostoboikotti pakolaiskeskuksia tukevien ja verorahoja välistä vetävien tahojen osalta. Tuo nämä esille. Tällaisia on esim Barona ja barona Arena, Luona Oy, Terveystalo, SPR, jne. Selvitä. Tuo halveksuntasi esiin kohdatessasi näitä tahoja.

Boikotoidahan aina saa, mutta boikottiin kehottaminen voi osua omaan nilkkaan ja pikemminkin tuoda suosiota sille taholle, jota rasistiset väkivaltarikolliset haluavat boikotoitavan. Muistakaa Finlayson.

10. Kuvaa ja levitä tietoa mv lle ja muille valepakolaisten toiminnasta. Erittäin tehokas mielipiteen muokkaaja.

Juu huomattu on. Esimerkiksi viime vaalit varasti Soini, koska erittäin tehokas mielipiteen muokkaaja levitti keksittyä raiskausuutista ratkaisevalla hetkellä.

11. Huolehdi omasta ja lähimpiesi turvallisuudesta. Esim tee-se-itse pippurisumutteen teet hetkessä vesipyssystä ja ammoniakista tai nestemäisestä valkaisuaineesta. Myös täytettävä suihkepullo sopii. Mieluummin suojaudu kuin tule hakatuksi tai raiskatuksi. Äänihälyttimet jne, lapsien kännykkään where's my droid ja 112 appi.

Kiitettävää kemianteknistä osaamista, mutta minäkin olen nuorena notkunut alan tiedekunnassa ja tiedän että ammoniakkiaerosoli tai sumutettu klooria ja kloorin oksideja sisältävä valkaisuliuos vaikuttaa sisäänhengitettynä kuin ensimmäisen maailmansodan taistelukaasu, eli aiheuttaa pahimmillaan nesteen kerääntymisen keuhkoihin ja tukehtumiskuoleman. Toisin sanoen tässä yksiselitteisesti kehotetaan vaaran aiheuttamiseen, törkeään pahoinpitelyyn ja mahdollisesti murhaankin. Onnekseen maahanmuuttokriittinen äärioikeisto on käytännössä lain yläpuolella ja poliisin suojeluksessa eikä joudu pelkäämään syytteitä eikä pidätyksiä. Myrkyt eivät kuitenkaan osaa erottaa mokuttajapetturin reikäisiä ilmapusseja isänmaallisen sankarin jaloista atleetinkeuhkoista, joten tuollaisten myrkkyjen kanssa lotraaminen voi koitua epäterveelliseksi myös sille vesipistoolin heiluttajalle. Ei myöskään ole selvää, kuinka hyvin vesipistoolit kestävät voimakkaita ja syövyttäviä kemikaaleja. Voi olla että myrkyt tulevat sormille ennen kuin kemiallisen sodan sankari ehtii edes tähdätä vaiheistaan kavalaan suvakkiin.

12. Älä ole missään tekemisissä valepakolaisten kanssa. Älä palvele heitä liikkeessä tai työssäsi. Jos on pakko, tee se hitaasti ja huonosti ja osoittaen kantasi asiaan. Lopeta yhteistyö firmojen kanssa jotka edistävät haittamashanmuuttoa.

Tällä tavalla tietysti ehkäistään luontevat arjen kontaktit maahanmuuttajien kanssa, jotka saattaisivat johtaa ennakkoluulojen karisemiseen. Saahan sitä tietysti boikotoida, ja kyllähän sekin on ihan sopivaa, että maahanmuuttajat kantavat rahansa kilpailijan kauppaan. Muistutan kuitenkin, että syrjintä on rikos, ja työstä kieltäytyminen on laillinen irtisanomisperuste.

13. Tuntuvammat konkreettiset aktivismin muodot joilla osoitat mielipiteesi pakolaisia ja pakolaiskeskuksia sekä niitä tukevia tahoja vastaan. Mieti hetki mitä nämä keinot ovat.

No mitähän ne mahtaisivat olla? Tällä näppärällä tempulla ainakin asianomainen uskoo välttävänsä kiihottamissyytteet, koska mielikuva väkivaltaisista keinoista syntyy vasta lukijan ajatuksissa.

14. Puhu ihmisille jotka kannattavat invaasiota ja näytä artikkeleita valepakolaisten tekemistä suomalaisten pahoinpitelyistä. Kommentoi heidän fb postauksia asiallisesti ja provosoimatta faktoilla aiheutuneista ongelmista ja mashsnmuuton kestämättömästä kulusta Suomelle joka jo leikkaa menoja. Näytä tai lähetä heille videoita joissa on kuvia invaasiosta kuten esim tämä: [...]

Poistin linkin, mutta tietenkin se vie videoon, jossa komeilee RT:n eli Venäjän propagandatelevision logo niin että sokeakin näkee mistä päin tuulee. 

15. Lisää tähän ketjuun ideoita ja jaa se väh 5 lle ystävällesi ja keskusteluissa, somessa, whatsapp, sms jne.

Tämäkin osoittaa, että joukkoistaminen ja vastuun siirtäminen pois ideologiselta etujoukolta on viimeistä huutoa äärioikeistolaisten keskuudessa. Ensin luodaan propagandalla valtavat joukot vihan ja kauhun sekoittamaa kansaa, joka uskoo isänmaan olevan apokalyptisen tuhon partaalla päättäjien tekemättä asialle mitään. Sen jälkeen näille tyypeille annetaan käsky toimia, esitellään muutamia toimintatapoja ja annetaan heidän itsensä pohtia lisää. Ja kappas vain, kohta koko porukka on johtajattomassa, autonomisessa sissisodassa koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan tietämättä edes, keneltä käsky kävi. Sitten kun he ovat saaneet yhteiskuntajärjestyksen kaadettua, valta onkin katuojassa, ja sen voi sieltä poimia mikä vain heitä järjestäytyneempi porukka. Esimerkiksi Venäjän asevoimat, joka epäilemättä tulee itärajan yli ”palauttamaan järjestyksen”.



En okänd person som uppträdde under den intetsägande pseudonymen J. P. Niemi satte upp följande utkast till handlingsplan på den flyktingfientliga Facebooksidan ”Rajat kiinni! -kansanliike” (”Medborgarrörelsen Stäng gränserna”). Pseudonymen Niemis profil var helt ny och visade endast en Facebookvän. Det är dock möjligt att det hade funnits andra hade jag inte blockerat alla webbrasister och liknande från min egen Facebook.

Massornas makt

I den här diskussionstråden ska vi sätta upp verksamma medel för att avlägsna pseudoflyktingar:

1. Stötta politiker som Sebastian Tynkkynen, som vill stänga gränserna. Sprid ut information om dem genom sociala medier: whatsapp, diskussionsfora, fb osv.


Märk väl att Halla-aho inte nämns med ett enda ord, det är Tynkkynen som nu håller på att bli galjonsfiguren för rasisterna – han blir en ny Halla-aho med Halla-ahos egna argument. Men Halla-aho själv torde inte ogilla det alltför skarpt, han lever ju loppan på sin lön som euroledamot.

2. På ett motsvarande sätt ska du bekämpa politiker som förstör Finland genom att tillåta skadlig invandring.

3. Anslut dig till en aktivistgrupp, skriv under petitioner och medborgarinitiativ mot invasionen. Dela ut dem till åtminstone fem vänner via sms, whatsapp, Messenger osv. Här är en: [länken avlägsnad, den ledde till ”folkrörelsens” webbpetition]

4. Läs inte propagandan i mainstream-medierna (Rundradion, Finlands Röda Kors, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti). De är för invasionen men helt beroende av läsarsiffror.

Alltså: Finlands Röda Kors framställs som en del av ”mainstream-medierna”? Jag trodde att det var en biståndsorganisation som finansieras på helt andra sätt än ”läsarsiffror”.

5. Läs och stötta (eventuellt med donationer) alternativa medier som MV-lehti, Uusi Suomi, Magneettimedia, Helsingin Uutiset, fb-grupper. Dela ut artiklar.

Uusi Suomi och Helsingin Uutiset är säkert rätt stolta över att ha omnämnts i samma sammanhang med MV-lehti och Magneettimedia. Gratistidningen Helsingin Uutiset brukar visserligen trycka betänkliga saker ibland, men ändå befinner den sig inte riktigt på samma nivå som skräpblaskorna MV och Mm. Uusi Suomi torde här vara likabetydande, inte med nyhetsservicen, utan bloggplattformen Uusi Suomi, där det är tokhögern som härskar.

6. Du är i din fulla rätt att med miner och gester uttrycka ditt ogillande direkt mot pseudoflyktingen. Det är mycket effektivt när pseudoflyktingen utsätts för en massa arga blickar varje dag. Inom kort börjar man fråga sig om det inte är dags att flytta bort. Om invandrarna visar våra barn ”huvud av”-gester, låt oss alla fem miljoner betala med samma mynt.

Jag kan inte komma ihåg någon invandrare som hotat barn. De jag mött hade egna barn som de försökte uppfostra till hyggligt folk så gott de kunde. Mig ”hotade” de mest med köttpastejer, kyckling, ris och te. En orsak varför rasism irriterar mig är att den riktas mot så vänliga och snälla människor.

7. Printa ut korta slagord i stora bokstäver och fäst dem på lyktstolpar och övriga synliga ställen (stå t ex på din cykel för att placera dem så högt som möjligt). Om du lägger genomsynlig kontaktplast kring stolpen så håller plakatet under den i regn och rusk. En fem meters rulle kontaktplast kostar bara två euro på närmaste butik. Välj sådana ställen där plakatet är synligt för de som dagligen pendlar till arbetet. Budskapet kunde lyda t ex STÄNG GRÄNSERNA, BORT MED SKADLIGA INVANDRARE!

Tydligen har man besökt samma skolor som killarna från Finska Motståndsrörelsen. Det är faktiskt tänkbart att det här programdokumentet är Motståndsrörelsens försök att delegera sina aktiviteter till en frivillig folkrörelse för att slippa rättsliga följder. En annan förklaring är att pseudonymen Niemi egentligen är generalstabsöverste Pjotr Pumalajev från ryska underrättelsetjänsten.

8. Överväg flera sätt att försvara samhällsfreden i Finland. Man kunde stoppa systemet t ex genom att inte tillåta barnen att gå i skola förrän gränserna är stängda och landet utrensat så att det åter är tryggt för barnen. Det skulle vara ett effektivt sätt att uttrycka åsikter.

Allra först bör man fråga sig, vem som egentligen här attackerar samhällsfreden, om det är de asylsökande eller den som utarbetat det här handlingsprogrammet. Men att någon av rasistiska motiv undanhåller sina barn skolan är antagligen ett laga skäl att omhänderta barnen. Dessutom påminner det där med att hålla barnen borta från skolan på ett ironiskt sätt om talibanerna, som inte ville tillåta att flickorna skulle gå i skola och bli alltför egenmäktiga av sig.

9. Full köpbojkott mot de som stöder flyktingcentra och roffar åt sig skattepengar. Framhäv detta. Exempel är t ex Barona och Barona Arena, Luona Ab, Terveystalo, FRK osv. Ta reda på fler. Om du möter representanter för dessa gör det klart hur mycket du föraktar dem.

Bojkotta får man hur mycket som helst, men kom ihåg hur det gick i fallet med Finlayson: att uppmana till bojkott kan snarare väcka sympati för den som rasistiska våldsverkare kräver bojkott emot.

10. Fotografera och sprid information om pseudoflyktingarnas verksamhet till MV-lehti och andra. Ett mycket effektivt sätt att bearbeta opinionen.

Ja, det har vi faktiskt lagt märke till. Riksdagsvalet stals av Soini, eftersom den mycket effektiva opinionsbearbetaren spred påhittade våldtäktshistorier precis före valdagen.

11. Sköt om din och de dinas trygghet. En vattenpistol fylld med ammoniak eller flytande blekningsmedel motsvarar helt en pepparsprej. Även en återfyllbar sprutburk kan användas. Det är bättre att skydda sig än bli misshandlad eller våldtagen. Installera ljudalarm, applikationer som Where's my Droid och 112 på dina barns mobiltelefon.

Det låter ju som lovvärd kemisk-teknisk expertis, men även jag har på mina unga år legat vid den fakulteten och vet att ammoniak eller klorbaserat blekningsmedel i aerosolform angriper lungorna som stridsgaserna i första världskriget, dvs vållar lungödem som i värsta fall leder till kvävning. Den här instruktionen uppmanar alltså till att begå brott – framkallande av fara, grov misshandel, eventuellt mord. Den invandrarkritiska extremhögern kan prisa sig lycklig att den i praktiken befinner sig ovanför lagen och inte behöver frukta vare sig arrestering eller åtal. Gifter skiljer dock inte mellan mångkulturvänners trasiga luftpåsar och fosterlandsvänners ädelt atletiska lungor, vilket betyder att även vattenpistolsmannen kan göra sig illa med de skadliga ämnen han leker med. Det är inte heller klart, om vattenpistoler alls tål starka och frätande kemikalier. Det kan hända att stridsgashjälten får giftet på fingrarna innan han ens hinner sikta sitt vapen mot en lömsk mångkulturvän.

12. Undvik all kontakt med pseudoflyktingarna. Servera dem inte på din butik eller på ditt jobb. Om du måste, gör det långsamt och dåligt och visa vad du anser om dem. Sluta samarbeta med firmor som främjar skadlig invandring.

På det här viset förebyggs alla otvingade vardagskontakter med invandrarna, som ju kunde leda till att man blev av med fördomarna. Det är givetvis fritt fram att bojkotta, och det är likaså helt okej att invandrarna hellre handlar hos konkurrenten. Jag vill dock påminna att diskriminering är ett brott och att det är lagligt att säga upp en anställd som vägrar arbeta.

13. Mera konkreta och handfasta former av aktivism för att uttrycka din åsikt om flyktingar, flyktingcentra och alla som stöder dem. Överväg lite vad det kunde vara för former.

Ja, vad kunde det månne vara för former? Så här tänker vederbörande åtminstone undgå alla åtal om uppvigling, ty det är först i läsarens tankar som föreställningen om våld uppstår.

14. Snacka med de som är för invasionen och visa dem tidningsartiklar om hur pseudoflyktingar misshandlar finnar. Kommentera deras facebokinlägg sakligt och utan att provocera, satsa på fakta om problem som uppstått och om hur ohållbart det är med invandring i nedskärningarnas Finland. Visa eller skicka dem videor med bilder av invasionen som t ex den här: [...]

Jag klippte bort länken: videon distribuerades av den ryska propagandatelevisionen RT. Det blev alltför tydligt från vilket håll den här vinden blåser...

15. Lägg till idéer i den här diskussionstråden och dela den med minst 5 av dina vänner i diskussioner, sociala medier, whatsapp, sms osv.


Det här är åter ett exempel på att allemansdelegering är sista skriket bland högerextremister, och det är ju ett bekvämt sätt att frita den ideologiska ledartruppen från juridiskt ansvar. Till att börja med skapar man genom masspropaganda en skara skrämda och hatiska vanliga människor som inbillar oss att fosterlandet befinner sig på randen till en apokalyptisk förintelse och att beslutsfattare struntar i detta. Sen utdelar man dem order om att handla själva, ger praktiska rekommendationer om vad sådan handling kunde gå ut på och låter dem reflektera över ytterligare möjligheter. Och se och häpna, snart för hela konkarongen ett autonomt inbördeskrig utan ledare mot hela det organiserade samhället utan att de ens själva visste vem som mobiliserat dem. När de väl kullkastat samhällsordningen ligger makten i rännstenen, och vilket som helst gäng med lite bättre organisation kan sen plocka upp den – t ex den ryska armén som marscherar in österifrån för att ”återställa ordningen”.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Euran Perussuomalaiset RIP - Sannfinländarna i Eura RIP

Minua on moitittu siitä että minulla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa persuista. Tämä on tietenkin "vale ja vihapuhe kateudesta minua vastaan nousnut". Voin sanoa, että Euran Perussuomalaiset ovat osoittaneet suurenmoista rohkeutta uskaltautuessaan moittimaan emäpuoluettaan rasististen hyökkäysten hyväksymisestä.

Jo etukäteen voimme siis rukoilla kuolemanjälkeistä siunausta kaikille Euran Perussuomalaisille, joita voidaan tuon rohkeudenosoituksensa jälkeen pitää käytännössä kuolleina ihmisyyden marttyyreina. Levätkööt he rauhassa.

Folk brukar förebrå mig att jag aldrig har något positivt att säga om sannfinnarna. Det här är givetvis lögn och förbannad dikt. Den sannfinländska lokalavdelningen i Eura (det ligger i Satakunda, i Raumo region) har utmärkt sig med storslaget civilkurage genom att våga ogilla partiets alltför toleranta attityd till rasistiska attentat.

Redan på förhand kan vi sålunda bedja Gud om hinsides välsignelse till alla sannfinländare i Eura, då de genom sin tapperhet i praktiken blivit döda martyrer som offrat sitt liv och sitt blod för allmänmänskliga ideal. Må de vila i fred.