Logistisista syistä en ole muutamaan aikaan voinut tavata Parempaa Puoliskoa. Huomenna, tai tänäänhän se jo on, hän saapuu Turkuun.
Minä en yleensä osaa kirjoittaa siitä rakkaudesta. Eikä maailmalle tosiaankaan meidän suhteemme kuulu mitenkään. Mutta helmikuun puolessavälissä hän kirjoitti tämän päiväkirjan kommenttipalstalle seuraavansisältöisen viestin:
Kun en ole koskaan joutunut ahdistelun, parisuhdeväkivallan tms. kohteeksi, niin voisinkohan samaan tyyliin mennä kummastelemaan asiaa, jos joku blogissaan sellaisesta kertoo? Se, ettei jotakin ole omalle kohdalle jostakin syystä sattunut, ei tarkoita, ettei sitä ilmiönä olisi lainkaan olemassa tai sellaisen uhri on välttämättä itse asiaan jollakin tapaa syyllinen.
Kaikkia naisia ei ole ahdisteltu, hakattu tai raiskattu, mutta silti nämä ongelmat myönnetään yleisesti. Kaikkien miesten ei toivottavasti ole tarpeen saada aiheetonta ahdistelu- tai raiskaussyytöstä ja lähestymiskieltoa ennen kuin sellaista mahdollisuutta voidaan pitää ongelmana. Kyllä yksikin uhri on liikaa molemmissa tapauksissa ihan yhtä lailla.
Tähän minulla ei ole paljoa lisättävää, mutta kysynpä kuitenkin: tiedättekö te nilkit ja kyykäärmeitten sikiöt yhtään mitään oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta tai lojaalisuudesta? Te jotka niin kovasti esiinnytte rakastuneina ja rakastavina ihmisinä koko maailman nähden, tiedättekö yhtään mistä puhutte? Ette tiedä. Ette tiedä paskaakaan, jonka minä teille haistatan.
Ja minulla on tänä viikonloppuna parempaakin tekemistä kuin kirjoittaa teille, nilkit.
Suositut tekstit
-
( Jetzt auch in deutscher Übersetzung .) Koska siitä alkaa olla kuusi vuotta täynnä, kun sain potkut mediasta kelpaamatta sen jälkeen julk...
-
Kun aloin kirjoittaa tätä blogimerkintää, käytiin juuri käräjiä siitä, oliko "natsipelle" loukkaus Junes Lokan kunniaa kohtaan. Ku... -
(Kuvalähde/Bildkälla: Punkinfinland.net) Kuvalähde/Bildkälla: Facebook Rajat kiinni -liikkeen mielenosoitus. Lapussa lukee: &q... -
Uudet merkinnät löytyvät täältä - Nya drapor står att finna här: https://panunuusiblogi.blogspot.com/
-
Huom: tätä taulukkoa on esitetyn kritiikin valossa päivitetty 20. syyskuuta 2018. Vanha äärioikeisto (perinteinen isänm...
perjantai 4. maaliskuuta 2005
Vaijerifoksia iiriksi
Ai niin joo, sekin sitten vielä, että minä kirjoittelen tätä iirinkielisellä selaimella. Tuossa ylärivillä lukee Comhad (tiedosto) - Eagar (muokkaus) - Amharc (näkymä) - Gabh (mene) - Leabharmharcanna (kirjanmerkit) - Uirlisí (työkalut) - Cabhair (apu) . Maineikas joukkueemme sai siis lopulta aikaan ensimmäisen iirinkielisen Mozilla-version, mutta oli siinä piru vie hommaakin, ja totta kai sinne jäi kääntämättömiä merkkijonoja. Silti se on ihan hyvä ja iiri on enimmäkseen oikein kaunista, tosin täynnä pelottavan näköisiä tietokonetermejä, mutta sieltäpä niitä oppii aktiivisesti käyttämään.
En tietenkään ole kovin aktiivisesti jaksanut osallistua tähän projektiin, kun on ollut muuta tekemistä. Mutta aina silloin tällöin olen neuvonut luontevaa kielioppia tai syntaksia muille, ja apuani on aina arvostettu.
En tietenkään ole kovin aktiivisesti jaksanut osallistua tähän projektiin, kun on ollut muuta tekemistä. Mutta aina silloin tällöin olen neuvonut luontevaa kielioppia tai syntaksia muille, ja apuani on aina arvostettu.
Suojattomuuskunta
Taannoisina aikoina Blogistanissa ruodittiin erään helsinkiläisten Ylioppilaslehden haastatteleman vartiointiliikeyrittäjän suojeluskuntahaaveita. Miekkonen edusti juuri sellaista isänmaallisuutta, joka jo isosiskoni varhaisimpien sosiaalitätikokemusten perusteella oli nimenomaan syrjäytyneistön luontainen ominaisuus - olen kirjoittanut asiasta eräässä Plökin suosituimmista postauksista, joka sisältyy tähän taannoiseen näytteeseen arkistojeni aarteista. Poliittiset näkemykset tällä herralla olivat hyvin epäkoherentti kasa fragmentteja ja ilmeisesti liturgisella itsepäisyydellä toisteltuja iskulauseita: epämääräisiä höpinöitä isänmaan rappeutuneisuudesta ja huonosta kehityssuunnasta, katkeran entisen yrittäjän kiukuttelua ay-liikkeelle (mies esittää lopettaneensa yritystoimintansa jonkinlaisena protestina yhteiskuntajärjestykselle, mutta eiköhän itse kullakin käy mielessä, että kyse lienee ollut lyhytpinnaisen luonteen ja vähälahjaisen sielun kykenemättömyydestä asian vaatimiin paperitöihin ja viranomaisissa asioimisiin) ja ilmeisesti täydellistä kykenemättömyyttä ymmärtää lainsäädännön ja yhteiskunnan toimintaa: vaikka miehen omistakin puheista käsin on täysin päivänselvää, että hän on keräämässä aseistettua joukkoa ay-liikkeen päänmenoksi, siis omia kansalaisia vastaan, hänelle ei mene jakeluun se, että yhdistyksen perustamisluvan epäämiseen voisi olla muuta syytä kuin jonkinlaisten mystisten ryssien painostus, "valvontakomission henki".
"Isänmaa", jota tämä kaveri haluaa puolustaa, onkin aika selvästi sellainen isänmaa, jossa ei ammattiyhdistysliikkeen ääni kuulu eikä saa kuulua. Jollain tasolla ymmärrän tätä miestä, sillä olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa oltiin taipuvaisia näkemään sodanjälkeinen modernisaatiokehitys punaisuutena ja ryssähtävyytenä. Vuosia sitten historioitsija Juha Siltala - kai se hän oli? - sanoi oliko se nyt Imagessa, että modernisaatio tuotiin Suomeen venäläisten pistimien kärjessä: Neuvostoliiton voitto sodassa mahdollisti antimodernististen ja konservatiivisten voimien patoamisen tai kesyttämisen niin, että maa saatiin nopeaan tahtiin nykyaikaistettua kaikenlaisten akateemisten karjalaseurojen ja muiden kolmikymmenluvun oikeistonationalistien häiritsemättä. Luotiin hyvinvointiyhteiskunta, mutta sen luominen edellytti tiettyä historiattomuutta, mikä taas esimerkiksi meidän perheemme kulttuurinationalistisesta näkökulmasta näytti isänmaattomuudelta ja isänmaan asian kavaltamiselta.
Luonnollisesti monet hyvinvointi-Suomen puitteissa saavutetut asiat olivat myös vanhanaikaisesta kulttuurinationalistisesta näkökulmasta hyvinkin toivottavia, vallankin se, että koulutus, sivistys ja yliopisto tuotiin kaikkien ulottuville. Kuitenkaan meikäläiset olivat taipuvaisia moittimaan demarijohtoista opetusbyrokratiaa ns. väärin sammuttamisesta. Peruskoulu ei pyrkinyt sivistämään lapsista ihanteellisia suomalaisia: se vain koulutti heidät, muttei puuttunut kaikkiin niihin turmiollisiin, epäsuomalaisiin aatevaikutteisiin, joita he olivat saaneet sosiaalidemokraattisilta, kommunistisilta tai muuten vain epäsuomalaisilta vanhemmiltaan. Rikkaruohot jätettiin kitkemättä, niitä jopa lannoitettiin ja kasteltiin yhtä runsaasti kuin Jumalan viljaa, ja mitäpä muutakaan siitä olisi seurannut kuin taistolaisuutta ja seksuaalista vapautumista. Tietenkään mikään tällainen ei olisi ollut mahdollista, jollei isänmaan uskollisia, ihanteellisia palvelijoita olisi ajettu ryssän mieliksi marginaaliin ja sen sijaan laskettu kaikenlaisia punikkeja riekkumaan.
Tässä katsannossa sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä ei nähty oleellista eroa. Molemmat olivat - käyttääkseni tuota hyytävän stalinilaista ilmaisutapaa - objektiivisesti samalla puolella meitä isänmaan suurta valkoista toivoa vastaan, koska molemmat hyötyivät merkittävästi Neuvostoliiton Suomessa saavuttamasta vaikutusvallasta. (Muistan, että kun televisiosta vuonna 1979 tuli kuuluisa talvisodan diplomatiaa havainnollistanut draamadokumentti Sodan ja rauhan miehet, minulla oli oikeasti vaikeuksia tajuta, että Stalin saattoi mieltää Tannerin erityisen vaaralliseksi viholliseksi. Olihan minulle kotona opetettu, että demarit ja kommarit olivat objektiivisesti ottaen samaa porukkaa, jonka väliset sävy- ja aste-erot olivat lähinnä akateemisia. - Toisaalta olin kyllä jo huomannut senkin, että oma poliittinen intressini ei välttämättä ollut sama kuin isovanhempieni. Isovanhemmat kannattivat liikevaihtoveron korotuksia ja välillisiä veroja yleensä, kun taas minulle liikevaihtoveron korotus merkitsi Märklinien hinnannousua, jota ei huomioitu minkäänlaisella viikkorahojeni indeksikorotuksella. Näin minussa alkoi kasvaa pieni luokkatietoisuuden itu, ja minulle selkisi, että olin porvari-isovanhempieni sortama proletaari, joka ei ehkä koskaan saisi ostaa sitä kaikkein hienointa sähköveturia.) Selkeä johtopäätös tästä oli, että jos ja kun Neuvostoliitto romahtaisi, voitaisiin palata takaisin kolmikymmenluvulle - meikäporvarillisessa maailmassa kun ei ymmärretty sitä, että noilla vasemmistolaisilla pyrkimyksillä oli oikeasti kannattajansa, jotka eivät kaikki suinkaan olleet vain pienen neukkujen lahjoman punikkiklikin jäseniä. Itsepetos meni niin pitkälle, että kuviteltiin jossain punaisen ja ryssähtävän toisen tasavallan kulissien takana olevan "Suomen kansa", joka ei hyväksynyt aikojen nykyistä meininkiä.
Mikähän se "Suomen kansa" oli? Perheeni oli periaatteelliselta suuntautumiseltaan Artturi Leinosen linjaa seuraava keskustalainen - Leinosen kirjat ja ajattelu ovat hyvin merkittävässä määrin muovanneet minun lapsuuttani, ja ensimmäisen kimmokkeen aseistakieltäytymiseen sain hänen pasifistisesta näytelmästään Vieraalla tähdellä, jota aloin lukea vain koska sen nimi viittasi lupaavasti tieteiskirjallisuuteen. (Näytelmässä isoäiti, lääkäri, ruiskuttaa hermoja tuhoavaa myrkkyä vauvaikäisen lapsenlapsensa oikeaan käteen, jotta pojasta ei koskaan voisi tulla sotilasta. Muistan jo pikkupoikana syvästi ymmärtäneeni isoäidin hädän - ajattelin tietysti omaa isoäitiäni, josta varmasti olisi ollut tekemään jotain tuollaista - mutta samalla minua suretti pojan käsi, jota olisi voinut käyttää myös kirjoittamiseen.) Niinpä lienee lähdettävä siitä, että he ajattelivat tervehenkisen, ei sosialistisen eikä kapitalistisen, Suomen kansan asuvan maaseudulla ja äänestävän keskustaa. Suuri muutto ja Ruotsin-emigraatio olivat kuitenkin 1970-luvulla jo oleellisesti harventaneet sitä kansaa, eikä siitä todellakaan enää ollut vaaleanpunertavan kaupunki- ja massayhteiskunta-Suomen haastajaksi. Silti isovanhempani jaksoivat uskotella sekä itselleen että minulle, että jossain oli "Suomen kansa", joka odotti vain tilaisuutta nousta esiin kumpujen yöstä ja syrjäyttää tämän demarisössön.
Minusta tuntuu, että tuo suojeluskuntien takaisinhaikailija on kasvanut samantyyppisen itsepetoksen keskellä kuin minä. Erotus on kuitenkin siinä, että minun kotini kulttuuriperintö oli paljon paremmin sovellettavissa uusiin oloihin. Kaikki ne argumentit ja ajatusmallit, joilla isovanhempani olivat ajaneet suomen kielen asiaa nuoruudessaan, olivat ja ovat sovellettavissa myös suomenruotsin ja iirin kielten asiaan. Raittiuskin tuli lopulta uudestaan muotiin. (Minäkin tulin muotiin, päätellen siitä että löysin tyttöystävän.) Sitä vastoin vartiointiliikkeen miehen osa valkoisen Suomen perinnöstä on kovin paljon niukempi ja yksipuolisempi. Hän ei osaa muuta kuin samaistaa oman maan "punaiset" Neuvostoliittoon, vaikkei edes Neuvostoliittoa enää ole. Sirpaleisine maailmankuvineen hän on kovin silmäänpistävä esimerkki tietynlaisen oikeistolaisuuden yhteydestä syrjäytyneisyyteen - jollei taloudelliseen, niin ainakin henkiseen syrjäytyneisyyteen yhteiskunnan valtavirrasta.
Opportunismia pidetään yleensä selkärangattomuuden ja periaatteettomuuden synonyyminä. Tällaisena Blogistanin vanhempana valtiomiehenä olen kuitenkin oppinut elämäni varrella ainakin sen, että - pakinoitsija Ollin ilmausta lainatakseni - tietty aikalaiskauden mukana virtaaminen on jo oman mielenterveyden säilyttämiseksi välttämätöntä. Itseäni vanhenemisessa surettaa lähinnä vain se, ettei minulla ollut tilaisuutta olla mukana nykynuorison aidosti pluralistisessa ja suvaitsevaisessa elämäntyylissä, josta olen oikeasti kateellinen. Kun muistan, miten mahdotonta 1980-luvulla oli olla raitis nuori aikuinen rankimpien uskovaispiirien ulkopuolella joutumatta täydelliseen sosiaaliseen paitsioon, minun on ihan pakko nykynuorten elämää seuratessani sanoa, että pojasta on polvi parantunut. Sanotte ehkä, että huumeidenkäyttö on lisääntynyt. Varmasti, mutta niin on myös raittius. Nuori saa nykyään olla älykäs, luova, taiteellinen ja raitis aivan toisella tavalla kuin 1980-luvulla. Trio Erektuksen pojat voivat olla toista mieltä, mutta minä uskon, että tekorankka feikkitaiteellinen röökaava "humanisti" on pelkkä menneisyyden jäänne, joka kuolee sukupuuttoon ja jota ei totisesti tule ikävä. Se on samanlainen - ja yhtä säälittävä - jäänne kuin joku Lande Lindfors.
Tällä vuodatuksella haluan vain korostaa, että nykyaika on minustakin parempi kuin menneisyys. On selvää, että monet nuoruudessani ajamani aatteet ja utopiat ovat utopioiksi jääneet. Mutta yhtä selvää on, että monet silloin ennen vain minunlaisteni nuorten intoilijoiden ajamat asiat ovat valtavirtaistuneet ja tulleet osaksi isänmaan yleisesti hyväksyttyä kulttuuria. Esimerkiksi feminismi on jo muuttunut radikalismista omanlaisekseen vanhoillisuudeksi ja taantumukseksi, jota voi ja tulee vastustaa samantyyppisin argumentein ja syin kuin feministit minun nuoruudessani vastustivat todellista tai oletettua miesten ylivaltaa. Yleisesti ottaen maailma ei ole menossa penkin alle, ja kuten Jantusen Markun liikkeelle panema peak oil -keskustelu on osoittanut, insinööritkään eivät nykyään ole humanistikliseen mukaisia itsekkäitä saastuttajanilkkejä ja fasistoideja nörttejä, vaan pyrkivät vilpittömästi omista lähtökohdistaan osallistumaan keskusteluun siitä, miten maailma pelastetaan. Seuraava vaihe - jota myös Markun kirjoitukset enteilevät - on se, että ennakkoluulottomimmat yrittäjät oivaltavat maailman pelastamisen olevan myös hyvä bisnes. Vaikka maailman ongelmia ei olekaan vielä ratkaistu, hommat ovat jo pitkälti hoidossa, joten esimerkiksi minä voin keskittyä siihen omaan juttuuni, jonka olen löytänyt: yleisessä maailmantuskassa ja tulevaisuudenpelossa ähkiminen ei enää ole välttämätöntä.
Valitettavasti vartiointiliikeyrittäjämme ei ole osannut muuttua aikojen mukana. Hän lienee vilpittömästi odottanut vanhan valkoisen Suomen uutta nousua Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta koska suomalaiset olivat jo hyväksyneet monet kauheiden punikkien ajamat oikeudet ja vapaudet osaksi omaa kulttuuriaan, valkoinen Suomi ei palannut. Kommunismikin omittiin soveltuvin osin mukaan postmoderniin kulttuuripuuroon sen sijaan että se olisi kirottu ja karkotettu ulkoiseen pimeyteen. Syykin oli ilmeinen: kommunismi oli elänyt keskuudessamme jo vuosikymmeniä ja saanut antaa suomalaisuuteen oman panoksensa, samalla kun suomalaisuus ja hyvinvointivaltio olivat vuorostaan soluttaneet kommunismin ja kommunistit.
Vartiointiliikeyrittäjä ei osannut nähdä tätä sinä hyvänä asiana, jona se on nähtävä: syvä haava umpeutuu ja tuuhea ruoho kasvaa kansalaissodan hautojen päälle, ja Toivolan Juha ja hänet ampunut valkokaartilainen kohtaavat toisensa veljinä ja ystävinä taivaan ilossa. Ehei. Vartiointiliikeyrittäjälle ainoa suomalaisuus, jonka hän tuntee, on siitä haavasta tihkuva visva, jota hän tuntuu pitävän jumalten ambrosiana. Nyt visva on lakannut tihkumasta, ja raatokärpänen näkee nälkää.
"Isänmaa", jota tämä kaveri haluaa puolustaa, onkin aika selvästi sellainen isänmaa, jossa ei ammattiyhdistysliikkeen ääni kuulu eikä saa kuulua. Jollain tasolla ymmärrän tätä miestä, sillä olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa oltiin taipuvaisia näkemään sodanjälkeinen modernisaatiokehitys punaisuutena ja ryssähtävyytenä. Vuosia sitten historioitsija Juha Siltala - kai se hän oli? - sanoi oliko se nyt Imagessa, että modernisaatio tuotiin Suomeen venäläisten pistimien kärjessä: Neuvostoliiton voitto sodassa mahdollisti antimodernististen ja konservatiivisten voimien patoamisen tai kesyttämisen niin, että maa saatiin nopeaan tahtiin nykyaikaistettua kaikenlaisten akateemisten karjalaseurojen ja muiden kolmikymmenluvun oikeistonationalistien häiritsemättä. Luotiin hyvinvointiyhteiskunta, mutta sen luominen edellytti tiettyä historiattomuutta, mikä taas esimerkiksi meidän perheemme kulttuurinationalistisesta näkökulmasta näytti isänmaattomuudelta ja isänmaan asian kavaltamiselta.
Luonnollisesti monet hyvinvointi-Suomen puitteissa saavutetut asiat olivat myös vanhanaikaisesta kulttuurinationalistisesta näkökulmasta hyvinkin toivottavia, vallankin se, että koulutus, sivistys ja yliopisto tuotiin kaikkien ulottuville. Kuitenkaan meikäläiset olivat taipuvaisia moittimaan demarijohtoista opetusbyrokratiaa ns. väärin sammuttamisesta. Peruskoulu ei pyrkinyt sivistämään lapsista ihanteellisia suomalaisia: se vain koulutti heidät, muttei puuttunut kaikkiin niihin turmiollisiin, epäsuomalaisiin aatevaikutteisiin, joita he olivat saaneet sosiaalidemokraattisilta, kommunistisilta tai muuten vain epäsuomalaisilta vanhemmiltaan. Rikkaruohot jätettiin kitkemättä, niitä jopa lannoitettiin ja kasteltiin yhtä runsaasti kuin Jumalan viljaa, ja mitäpä muutakaan siitä olisi seurannut kuin taistolaisuutta ja seksuaalista vapautumista. Tietenkään mikään tällainen ei olisi ollut mahdollista, jollei isänmaan uskollisia, ihanteellisia palvelijoita olisi ajettu ryssän mieliksi marginaaliin ja sen sijaan laskettu kaikenlaisia punikkeja riekkumaan.
Tässä katsannossa sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä ei nähty oleellista eroa. Molemmat olivat - käyttääkseni tuota hyytävän stalinilaista ilmaisutapaa - objektiivisesti samalla puolella meitä isänmaan suurta valkoista toivoa vastaan, koska molemmat hyötyivät merkittävästi Neuvostoliiton Suomessa saavuttamasta vaikutusvallasta. (Muistan, että kun televisiosta vuonna 1979 tuli kuuluisa talvisodan diplomatiaa havainnollistanut draamadokumentti Sodan ja rauhan miehet, minulla oli oikeasti vaikeuksia tajuta, että Stalin saattoi mieltää Tannerin erityisen vaaralliseksi viholliseksi. Olihan minulle kotona opetettu, että demarit ja kommarit olivat objektiivisesti ottaen samaa porukkaa, jonka väliset sävy- ja aste-erot olivat lähinnä akateemisia. - Toisaalta olin kyllä jo huomannut senkin, että oma poliittinen intressini ei välttämättä ollut sama kuin isovanhempieni. Isovanhemmat kannattivat liikevaihtoveron korotuksia ja välillisiä veroja yleensä, kun taas minulle liikevaihtoveron korotus merkitsi Märklinien hinnannousua, jota ei huomioitu minkäänlaisella viikkorahojeni indeksikorotuksella. Näin minussa alkoi kasvaa pieni luokkatietoisuuden itu, ja minulle selkisi, että olin porvari-isovanhempieni sortama proletaari, joka ei ehkä koskaan saisi ostaa sitä kaikkein hienointa sähköveturia.) Selkeä johtopäätös tästä oli, että jos ja kun Neuvostoliitto romahtaisi, voitaisiin palata takaisin kolmikymmenluvulle - meikäporvarillisessa maailmassa kun ei ymmärretty sitä, että noilla vasemmistolaisilla pyrkimyksillä oli oikeasti kannattajansa, jotka eivät kaikki suinkaan olleet vain pienen neukkujen lahjoman punikkiklikin jäseniä. Itsepetos meni niin pitkälle, että kuviteltiin jossain punaisen ja ryssähtävän toisen tasavallan kulissien takana olevan "Suomen kansa", joka ei hyväksynyt aikojen nykyistä meininkiä.
Mikähän se "Suomen kansa" oli? Perheeni oli periaatteelliselta suuntautumiseltaan Artturi Leinosen linjaa seuraava keskustalainen - Leinosen kirjat ja ajattelu ovat hyvin merkittävässä määrin muovanneet minun lapsuuttani, ja ensimmäisen kimmokkeen aseistakieltäytymiseen sain hänen pasifistisesta näytelmästään Vieraalla tähdellä, jota aloin lukea vain koska sen nimi viittasi lupaavasti tieteiskirjallisuuteen. (Näytelmässä isoäiti, lääkäri, ruiskuttaa hermoja tuhoavaa myrkkyä vauvaikäisen lapsenlapsensa oikeaan käteen, jotta pojasta ei koskaan voisi tulla sotilasta. Muistan jo pikkupoikana syvästi ymmärtäneeni isoäidin hädän - ajattelin tietysti omaa isoäitiäni, josta varmasti olisi ollut tekemään jotain tuollaista - mutta samalla minua suretti pojan käsi, jota olisi voinut käyttää myös kirjoittamiseen.) Niinpä lienee lähdettävä siitä, että he ajattelivat tervehenkisen, ei sosialistisen eikä kapitalistisen, Suomen kansan asuvan maaseudulla ja äänestävän keskustaa. Suuri muutto ja Ruotsin-emigraatio olivat kuitenkin 1970-luvulla jo oleellisesti harventaneet sitä kansaa, eikä siitä todellakaan enää ollut vaaleanpunertavan kaupunki- ja massayhteiskunta-Suomen haastajaksi. Silti isovanhempani jaksoivat uskotella sekä itselleen että minulle, että jossain oli "Suomen kansa", joka odotti vain tilaisuutta nousta esiin kumpujen yöstä ja syrjäyttää tämän demarisössön.
Minusta tuntuu, että tuo suojeluskuntien takaisinhaikailija on kasvanut samantyyppisen itsepetoksen keskellä kuin minä. Erotus on kuitenkin siinä, että minun kotini kulttuuriperintö oli paljon paremmin sovellettavissa uusiin oloihin. Kaikki ne argumentit ja ajatusmallit, joilla isovanhempani olivat ajaneet suomen kielen asiaa nuoruudessaan, olivat ja ovat sovellettavissa myös suomenruotsin ja iirin kielten asiaan. Raittiuskin tuli lopulta uudestaan muotiin. (Minäkin tulin muotiin, päätellen siitä että löysin tyttöystävän.) Sitä vastoin vartiointiliikkeen miehen osa valkoisen Suomen perinnöstä on kovin paljon niukempi ja yksipuolisempi. Hän ei osaa muuta kuin samaistaa oman maan "punaiset" Neuvostoliittoon, vaikkei edes Neuvostoliittoa enää ole. Sirpaleisine maailmankuvineen hän on kovin silmäänpistävä esimerkki tietynlaisen oikeistolaisuuden yhteydestä syrjäytyneisyyteen - jollei taloudelliseen, niin ainakin henkiseen syrjäytyneisyyteen yhteiskunnan valtavirrasta.
Opportunismia pidetään yleensä selkärangattomuuden ja periaatteettomuuden synonyyminä. Tällaisena Blogistanin vanhempana valtiomiehenä olen kuitenkin oppinut elämäni varrella ainakin sen, että - pakinoitsija Ollin ilmausta lainatakseni - tietty aikalaiskauden mukana virtaaminen on jo oman mielenterveyden säilyttämiseksi välttämätöntä. Itseäni vanhenemisessa surettaa lähinnä vain se, ettei minulla ollut tilaisuutta olla mukana nykynuorison aidosti pluralistisessa ja suvaitsevaisessa elämäntyylissä, josta olen oikeasti kateellinen. Kun muistan, miten mahdotonta 1980-luvulla oli olla raitis nuori aikuinen rankimpien uskovaispiirien ulkopuolella joutumatta täydelliseen sosiaaliseen paitsioon, minun on ihan pakko nykynuorten elämää seuratessani sanoa, että pojasta on polvi parantunut. Sanotte ehkä, että huumeidenkäyttö on lisääntynyt. Varmasti, mutta niin on myös raittius. Nuori saa nykyään olla älykäs, luova, taiteellinen ja raitis aivan toisella tavalla kuin 1980-luvulla. Trio Erektuksen pojat voivat olla toista mieltä, mutta minä uskon, että tekorankka feikkitaiteellinen röökaava "humanisti" on pelkkä menneisyyden jäänne, joka kuolee sukupuuttoon ja jota ei totisesti tule ikävä. Se on samanlainen - ja yhtä säälittävä - jäänne kuin joku Lande Lindfors.
Tällä vuodatuksella haluan vain korostaa, että nykyaika on minustakin parempi kuin menneisyys. On selvää, että monet nuoruudessani ajamani aatteet ja utopiat ovat utopioiksi jääneet. Mutta yhtä selvää on, että monet silloin ennen vain minunlaisteni nuorten intoilijoiden ajamat asiat ovat valtavirtaistuneet ja tulleet osaksi isänmaan yleisesti hyväksyttyä kulttuuria. Esimerkiksi feminismi on jo muuttunut radikalismista omanlaisekseen vanhoillisuudeksi ja taantumukseksi, jota voi ja tulee vastustaa samantyyppisin argumentein ja syin kuin feministit minun nuoruudessani vastustivat todellista tai oletettua miesten ylivaltaa. Yleisesti ottaen maailma ei ole menossa penkin alle, ja kuten Jantusen Markun liikkeelle panema peak oil -keskustelu on osoittanut, insinööritkään eivät nykyään ole humanistikliseen mukaisia itsekkäitä saastuttajanilkkejä ja fasistoideja nörttejä, vaan pyrkivät vilpittömästi omista lähtökohdistaan osallistumaan keskusteluun siitä, miten maailma pelastetaan. Seuraava vaihe - jota myös Markun kirjoitukset enteilevät - on se, että ennakkoluulottomimmat yrittäjät oivaltavat maailman pelastamisen olevan myös hyvä bisnes. Vaikka maailman ongelmia ei olekaan vielä ratkaistu, hommat ovat jo pitkälti hoidossa, joten esimerkiksi minä voin keskittyä siihen omaan juttuuni, jonka olen löytänyt: yleisessä maailmantuskassa ja tulevaisuudenpelossa ähkiminen ei enää ole välttämätöntä.
Valitettavasti vartiointiliikeyrittäjämme ei ole osannut muuttua aikojen mukana. Hän lienee vilpittömästi odottanut vanhan valkoisen Suomen uutta nousua Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta koska suomalaiset olivat jo hyväksyneet monet kauheiden punikkien ajamat oikeudet ja vapaudet osaksi omaa kulttuuriaan, valkoinen Suomi ei palannut. Kommunismikin omittiin soveltuvin osin mukaan postmoderniin kulttuuripuuroon sen sijaan että se olisi kirottu ja karkotettu ulkoiseen pimeyteen. Syykin oli ilmeinen: kommunismi oli elänyt keskuudessamme jo vuosikymmeniä ja saanut antaa suomalaisuuteen oman panoksensa, samalla kun suomalaisuus ja hyvinvointivaltio olivat vuorostaan soluttaneet kommunismin ja kommunistit.
Vartiointiliikeyrittäjä ei osannut nähdä tätä sinä hyvänä asiana, jona se on nähtävä: syvä haava umpeutuu ja tuuhea ruoho kasvaa kansalaissodan hautojen päälle, ja Toivolan Juha ja hänet ampunut valkokaartilainen kohtaavat toisensa veljinä ja ystävinä taivaan ilossa. Ehei. Vartiointiliikeyrittäjälle ainoa suomalaisuus, jonka hän tuntee, on siitä haavasta tihkuva visva, jota hän tuntuu pitävän jumalten ambrosiana. Nyt visva on lakannut tihkumasta, ja raatokärpänen näkee nälkää.
Mömmyrä
Stellon blogista tulee seuraava meemi, tiedä vaikka lähtisi leviämään. Siis, jos haluaisin Big Brotheriin:
Etunimi: Panu
Ikä: 38
Syntymäkunta /-maa: Kalvola, Suomi
Siviilisääty: Naimaton, seurustelee
Perhesuhteet: Vanhemmat, sisko ja veli. Ja Parempi Puolisko, jolla on rannattomat laumat uteliaita pikkusiskoja.
Koulutus: Filosofian maisteri.
Nykyinen työpaikka / ammatti: Kääntäjä.
Valokuvasi: En edelleenkään osaa laittaa valokuvaani tänne blogiin.
Työllisyystilanne: Täysipäiväinen
Edellinen työpaikka / ammatti: Stipendiaatti. Jatko-opiskelija yhä, mutta nyttemmin ilman apurahaa.
Muita ominaisuuksiasi, kuten harrastukset, kiinnostuksen kohteet tms. asiat, joita haluaisit tuoda esiin: Osaan seitsemää kieltä ja opettelen parhaillaan vielä kolmea. Osaan laulaa iiriksi, mutta viinaa en juo enkä tupakkia polta.
Oletko koskaan esiintynyt julkisesti näyttämöllä, teatterissa tai televisiossa? Olen toki. Radiossa, televisiossa ja hurraavien väkijoukkojen edessä. Mutta Suomessa vain radiossa.
Oletko koskaan aiemmin hakenut mihinkään toiseen tosi-tv-ohjelmaan? En.
Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämässä? Päästä pois työelämästä takaisin apurahoille.
Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämän ja uran ulkopuolella? Julkaista 9000 sivua iirinkielistä tekstiä mitä moninaisimmista aiheista.
Kuvaile lapsuuttasi, ja miten koit sen: Varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Koulukiusaaminen oli hyvin ikävä yllätys.
Onko lapsuudessasi jotain erityistä, mikä vaikuttaa siihen millainen olet tänä päivänä? On toki, koulukiusaamisen aiheuttamat yleisen epikseyden kokemukset.
Mikä on paras ja huonoin muistosi lapsuudesta? Parhaita muistojani ovat automatkat sedän, tädin ja serkun kanssa. Huonoin muisto on huhtikuun kolmas torstai vuonna 1980, jolloin Pekka "Suitta" K., Ari "Sumppi" S. ja Petri "Pepe" K. pahoinpitelivät minut teknisen käsityön luokan edessä Sirpa "Sipi" L:n ja Susanna "Linda" L:n yllyttäessä. Se suretti, koska koko kolmetoistavuotiaan innolla olin rakastunut Sirpan rintoihin.
Kuvaile luonnettasi: Hyvä hyville, paha ja säälimättömän julma pahoille. Haistan herkästi vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden, ja siihen syyllistynyttä vainoan fanaattisella murhanhimolla maailman ääriin asti. Kysste [...] och slog ihjäl med samma varma själ, sanoo Runeberg.
Kuvaile elämäsi noloin hetki: Kun Harri ja Pepe vetivät minulta housut (myös alus-) nilkkoihin koko luokan edessä. Olin kolmentoista.
Mikä on ollut haastavin ja pelottavin kokemuksesi? "Tutustuminen" nuorten naisten fasistisen pahuuden ruumiillistuma Novinhaan vuonna 1995.
Onko sinun vaikea vastaanottaa kritiikkiä? On.
Mistä sinua kritisoidaan useimmiten? Ainakin sähköpostitse minua kritisoidaan eniten (monta kertaa päivässä) siitä, että olen ryssäläinen pikkupoikia hyväkseen käyttävä hurrihomo. Mielestäni se homous, se pikkupoikien hyväksikäyttö ja se ryssäläisyys ovat aiheetonta kritiikkiä.
Miten joku sinulle läheinen ihminen kuvailisi hyviä ja huonoja puoliasi? Eiköhän ainakin haiseminen kuuluisi huonoihin puoliin.
Kuvaile unelmiesi kumppani (sekä luonteenpiirteet että ulkonäkö): Ja vitut kuvailen. Nykyinen on selvästi parempi kuin mitkään unelmat. Unelma pettää aina.
Minkä tyyppisten ihmisten kanssa sinun on vaikea tulla toimeen? Tyhmien, epäreilujen, sivistymättömien, omahyväisten, luonnevikaisten ja röyhkeiden. Sanalla sanoen libertaristien. Niin, ja nuorten akateemisten naisten, tiääät-ty.
Kuinka tärkeää seksi on sinulle? No onhan se nyt alkanut näyttää ihan merkittävältä asialta, kun sitä voi harjoittaa hyvässä seurassa. Aiemmin se oli lähinnä paskalla käyntiin verrattava toimenpide.
Kuuluuko se mielestäsi yksinomaan kiinteään parisuhteeseen? Parhaassa mahdollisessa maailmassa kyllä. Käytännössä muunkinlaisia ratkaisuja on olemassa.
Kuka on tärkein henkilö elämässäsi ja miksi? Jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä Parempi Puolisko on alkanut vasta nyt ihan viime aikoina tuntua syvällisessä mielessä keskeiseltä ja tärkeältä. Muutama kuukausi on mennyt siihen totutellessa, että seurustelee.
Onko sinulla mitään fobioita, ja jos on, niin mitä: On. Ampiaiset. Pistiäiset yleensäkin.
Kuvaile millä tavoin käsittelet sinun ja lähipiiriisi kuuluvien henkilöiden välisiä konflikteja: Räyhäämällä, solvaamalla ja kiukuttelemalla tietysti. Puukolla huitominen voi toki olla hieman yliampuvaa. Syyllistäminen olisi kova sana, mutten koskaan ole oppinut tekemään sitä hyvin.
Mikä on tällä hetkellä suurin ongelmasi? Etten saa säästettyä rahaa hammasimplanttiin.
Mitä teet, kun haluat huvitella ja pitää todella hauskaa? Keitän itselleni litran kahvi-kaakaosekoitusta, vedän lonkkaa ja luen tieteisromaania.
Onko sinulla hyvä itseluottamus? Luullakseni pohjimmiltaan on. Ujous ja pelokkuus on kouluaikana päälle väkisin liimattu osa, josta olen kovalla työllä ja tuskalla yrittänyt hankkiutua eroon palatakseni omimmaksi itsekseni.
Huolestuttaako sinua jokin ideologinen, poliittinen tai sosiaalinen asia ja oletko tehnyt sille jotakin? Kyllä. Kyllä.
Pidätkö itseäsi uskovaisena tai millään tavoin uskonnollisena? Kyllä.
Mikä on suhteesi alkoholiin ja huumeisiin? Kielteinen.
Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka käyttävät huumeita? Heiltä puuttuu mielikuvitusta ja uteliaisuutta todellisen maailman suhteen. He ovat pinnallisia, suvaitsemattomia ja omahyväisiä. Heidän jos kenen pitäisi hankkia elämä.
Mitä mieltä olet abortista? Valitettava ratkaisu, joka haittojen minimoimiseksi tulee pragmaattisista syistä sallia. Ehkäisyn saatavuutta olisi lisättävä ja nuoria kasvatettava vastuullisiin seksuaalitapoihin. Tiedän, latteaa mikä latteaa.
Kuvaile väittelyä, johon olet lähiaikoina ottanut osaa ja kuka mielestäsi väittelyn voitti? En minä jaksa nykyään väitellä. On kolme vaihtoehtoa: a) minä olen asiassa ehdottoman oikeassa, jolloin siitä ei tarvitse väitellä, ainoastaan ilmoittaa toiselle, että hän on väärässä, tyhmä, paha ja huono ihminen, b) toinen tietää asiasta jotain mielenkiintoista, mitä minä en tiedä, joten sitä on kuunneltava, c) asia on niin triviaali, että viisas voi yhtä hyvin antaa periksi.
Koska olet viimeksi itkenyt ja miksi? En todellakaan muista. Aihetta olisi toki ollut useinkin.
Jos voisit muuttaa jotakin luonteenpiirrettäsi, niin mitä muuttaisit? Kai maar voisin olla vähän vähemmän epäkäytännöllinen.
Miten määrittelisit seksuaalisen suuntautumisesi? Tylsä hetero. Olen minä kyllä bi-tyttöjen kanssa ollut. Valitettavasti vain yhden kerrallaan. Erään erittäin läheisen biseksuaalisen ystävättären kanssa oli suunnitelmissa jotain pitemmällekin menevää, mutta se jäi meidän molempien flegmaattisuuden vuoksi sitten vain teoreettisen sähköpostikeskustelun tasolle.
Mitä mieltä olet pornografiasta? Enköhän minä ole selvittänyt suhteeni pornografiaan jo aika perusteellisesti ja ekshibitionistisesti. Jos yleisö haluaa tarkempia tietoja, esittäkää toivomuksia kommenttilootaan. Ehkäpä kirjoitan asiasta taas yhden kokonaisen merkinnän.
Mikä on mielipiteesi homoseksuaaleista? Ei minulla juurikaan ole mielipidettä homoseksuaaleista ryhmänä. Olen tuntenut yhden ärsyttävän bi-miehen, jonka ärsyttävyys oli ihan muualla kuin hänen seksuaalisessa suuntautumisessaan. Niin joo, ja sitten olen rikkonut kiihotuspykälää kannustamalla erästä kännissä homofantasioistaan avautunutta kaveria käymään tarvittaessa vaikka raiskauksen luontoisesti kiinni vieressään istuneeseen trioerektushenkiseen matikanopiskelijaan, jonka kiihkeän homovastaisuuden selitin ilmeisesti johtuvan piilohomoudesta. Matikanopiskelija oli aika lailla kauhuissaan.
Mitä poliittista puoluetta kannatat? Hizbollahia, alkoholipoliittisista syistä. Kun sillä ei ole haaraosastoa Suomessa niin äänestän Kristillistä liittoa.
Tupakoitko, ja jos tupakoit, montako savuketta poltat päivässä? En tupakoi. En ole edes maistanut.
Käytätkö nuuskaa, ja jos käytät, niin kuinka paljon? No tasan en käytä. Hyi yäk.
Oletko ollut koskaan syytettynä mistään rikoksesta, ja jos olet, niin mistä? Olen. Kunnianloukkauksesta ja kotirauhan häirinnästä. Syyte raukesi, kun asianomistaja (Novinha) oli paennut ulkomaille eikä koskaan ilmaantunut oikeuskäsittelyyn.
Onko sinua koskaan tuomittu mistään rikoksesta, ja jos on, niin mistä? Eipä ole, ks. ed.
Onko sinulla jokin krooninen sairaus tai vamma? On minulta kiskottu pari hammasta. Se vaikuttaa mielialaan aika kielteisesti, ja koen sen kyllä amputaationa.
Noudatatko jotain erityisruokavaliota, kuten kasvis, sokeriton tms.? En. Paitsi että käyn syömässä hyvässä kiinalaisessa lounaspaikassa nimeltä Shanghai. Käykää tekin. Ruoka on hyvää ja halpaa ja palvelu kiinalaisittain tehokasta ja eleettömän ystävällistä. Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, ettäs tiedätte.
Oletko jollekin allerginen? Luullakseni ainakin pavuille, paprikalle, omenalle ja kiiville. Kolme ensimmäistä menevät kyllä alas hyvin kypsennettyinä. Kiiviä en pysty enää syömään, mikä aiheuttaa minulle hyvin suuria kärsimyksiä ja menetyksen tunteita. Nuorena poikana pidin siitä erittäin paljon enkä saanut siitä koskaan tarpeekseni, mutta sen syöminen tuli vuosi vuodelta mahdottomammaksi. Joskus yritän uhmata kohtaloani ja syödä sitä, ja joka kerta kaduttaa jälkeenpäin.
Jos saisit toivoa kolmea asiaa, mitä toivoisit?
1. Iirin englannin tilalle maailmankieleksi, mutta siten, että kaikissa muissa maissa ihmisten englannin taidot muuttuisivat iirin taidoiksi, paitsi Suomessa, jossa he osaisivat edelleenkin nyt hyödytöntä englantia
2. Oikeudenmukaisen rauhan ainakin Lähi-itään ilman kuolonuhreja ja muita ikävyyksiä
3. Paremman Puoliskon ja itseni kymmenen vuotta nuoremmiksi. Tämä siksi, ettei minulla koskaan ole ollut oikeaa nuoruudenrakastettua.
Listaa neljä henkilöä (ja suhteesi kyseiseen henkilöön), jotka tuntevat sinut hyvin:
1. Ivan Hlinka
2. Parempi Puolisko tuntee minut varmasti paremmin kuin minä hänet
3. Vuosien takainen psykologiystävättäreni, josta en ole vuosituhannen vaihduttua kuullut mitään
4. Se edellä mainitsemani biseksuaaliystävättäreni, olemme yhä väleissä
Etunimi: Panu
Ikä: 38
Syntymäkunta /-maa: Kalvola, Suomi
Siviilisääty: Naimaton, seurustelee
Perhesuhteet: Vanhemmat, sisko ja veli. Ja Parempi Puolisko, jolla on rannattomat laumat uteliaita pikkusiskoja.
Koulutus: Filosofian maisteri.
Nykyinen työpaikka / ammatti: Kääntäjä.
Valokuvasi: En edelleenkään osaa laittaa valokuvaani tänne blogiin.
Työllisyystilanne: Täysipäiväinen
Edellinen työpaikka / ammatti: Stipendiaatti. Jatko-opiskelija yhä, mutta nyttemmin ilman apurahaa.
Muita ominaisuuksiasi, kuten harrastukset, kiinnostuksen kohteet tms. asiat, joita haluaisit tuoda esiin: Osaan seitsemää kieltä ja opettelen parhaillaan vielä kolmea. Osaan laulaa iiriksi, mutta viinaa en juo enkä tupakkia polta.
Oletko koskaan esiintynyt julkisesti näyttämöllä, teatterissa tai televisiossa? Olen toki. Radiossa, televisiossa ja hurraavien väkijoukkojen edessä. Mutta Suomessa vain radiossa.
Oletko koskaan aiemmin hakenut mihinkään toiseen tosi-tv-ohjelmaan? En.
Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämässä? Päästä pois työelämästä takaisin apurahoille.
Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämän ja uran ulkopuolella? Julkaista 9000 sivua iirinkielistä tekstiä mitä moninaisimmista aiheista.
Kuvaile lapsuuttasi, ja miten koit sen: Varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Koulukiusaaminen oli hyvin ikävä yllätys.
Onko lapsuudessasi jotain erityistä, mikä vaikuttaa siihen millainen olet tänä päivänä? On toki, koulukiusaamisen aiheuttamat yleisen epikseyden kokemukset.
Mikä on paras ja huonoin muistosi lapsuudesta? Parhaita muistojani ovat automatkat sedän, tädin ja serkun kanssa. Huonoin muisto on huhtikuun kolmas torstai vuonna 1980, jolloin Pekka "Suitta" K., Ari "Sumppi" S. ja Petri "Pepe" K. pahoinpitelivät minut teknisen käsityön luokan edessä Sirpa "Sipi" L:n ja Susanna "Linda" L:n yllyttäessä. Se suretti, koska koko kolmetoistavuotiaan innolla olin rakastunut Sirpan rintoihin.
Kuvaile luonnettasi: Hyvä hyville, paha ja säälimättömän julma pahoille. Haistan herkästi vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden, ja siihen syyllistynyttä vainoan fanaattisella murhanhimolla maailman ääriin asti. Kysste [...] och slog ihjäl med samma varma själ, sanoo Runeberg.
Kuvaile elämäsi noloin hetki: Kun Harri ja Pepe vetivät minulta housut (myös alus-) nilkkoihin koko luokan edessä. Olin kolmentoista.
Mikä on ollut haastavin ja pelottavin kokemuksesi? "Tutustuminen" nuorten naisten fasistisen pahuuden ruumiillistuma Novinhaan vuonna 1995.
Onko sinun vaikea vastaanottaa kritiikkiä? On.
Mistä sinua kritisoidaan useimmiten? Ainakin sähköpostitse minua kritisoidaan eniten (monta kertaa päivässä) siitä, että olen ryssäläinen pikkupoikia hyväkseen käyttävä hurrihomo. Mielestäni se homous, se pikkupoikien hyväksikäyttö ja se ryssäläisyys ovat aiheetonta kritiikkiä.
Miten joku sinulle läheinen ihminen kuvailisi hyviä ja huonoja puoliasi? Eiköhän ainakin haiseminen kuuluisi huonoihin puoliin.
Kuvaile unelmiesi kumppani (sekä luonteenpiirteet että ulkonäkö): Ja vitut kuvailen. Nykyinen on selvästi parempi kuin mitkään unelmat. Unelma pettää aina.
Minkä tyyppisten ihmisten kanssa sinun on vaikea tulla toimeen? Tyhmien, epäreilujen, sivistymättömien, omahyväisten, luonnevikaisten ja röyhkeiden. Sanalla sanoen libertaristien. Niin, ja nuorten akateemisten naisten, tiääät-ty.
Kuinka tärkeää seksi on sinulle? No onhan se nyt alkanut näyttää ihan merkittävältä asialta, kun sitä voi harjoittaa hyvässä seurassa. Aiemmin se oli lähinnä paskalla käyntiin verrattava toimenpide.
Kuuluuko se mielestäsi yksinomaan kiinteään parisuhteeseen? Parhaassa mahdollisessa maailmassa kyllä. Käytännössä muunkinlaisia ratkaisuja on olemassa.
Kuka on tärkein henkilö elämässäsi ja miksi? Jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä Parempi Puolisko on alkanut vasta nyt ihan viime aikoina tuntua syvällisessä mielessä keskeiseltä ja tärkeältä. Muutama kuukausi on mennyt siihen totutellessa, että seurustelee.
Onko sinulla mitään fobioita, ja jos on, niin mitä: On. Ampiaiset. Pistiäiset yleensäkin.
Kuvaile millä tavoin käsittelet sinun ja lähipiiriisi kuuluvien henkilöiden välisiä konflikteja: Räyhäämällä, solvaamalla ja kiukuttelemalla tietysti. Puukolla huitominen voi toki olla hieman yliampuvaa. Syyllistäminen olisi kova sana, mutten koskaan ole oppinut tekemään sitä hyvin.
Mikä on tällä hetkellä suurin ongelmasi? Etten saa säästettyä rahaa hammasimplanttiin.
Mitä teet, kun haluat huvitella ja pitää todella hauskaa? Keitän itselleni litran kahvi-kaakaosekoitusta, vedän lonkkaa ja luen tieteisromaania.
Onko sinulla hyvä itseluottamus? Luullakseni pohjimmiltaan on. Ujous ja pelokkuus on kouluaikana päälle väkisin liimattu osa, josta olen kovalla työllä ja tuskalla yrittänyt hankkiutua eroon palatakseni omimmaksi itsekseni.
Huolestuttaako sinua jokin ideologinen, poliittinen tai sosiaalinen asia ja oletko tehnyt sille jotakin? Kyllä. Kyllä.
Pidätkö itseäsi uskovaisena tai millään tavoin uskonnollisena? Kyllä.
Mikä on suhteesi alkoholiin ja huumeisiin? Kielteinen.
Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka käyttävät huumeita? Heiltä puuttuu mielikuvitusta ja uteliaisuutta todellisen maailman suhteen. He ovat pinnallisia, suvaitsemattomia ja omahyväisiä. Heidän jos kenen pitäisi hankkia elämä.
Mitä mieltä olet abortista? Valitettava ratkaisu, joka haittojen minimoimiseksi tulee pragmaattisista syistä sallia. Ehkäisyn saatavuutta olisi lisättävä ja nuoria kasvatettava vastuullisiin seksuaalitapoihin. Tiedän, latteaa mikä latteaa.
Kuvaile väittelyä, johon olet lähiaikoina ottanut osaa ja kuka mielestäsi väittelyn voitti? En minä jaksa nykyään väitellä. On kolme vaihtoehtoa: a) minä olen asiassa ehdottoman oikeassa, jolloin siitä ei tarvitse väitellä, ainoastaan ilmoittaa toiselle, että hän on väärässä, tyhmä, paha ja huono ihminen, b) toinen tietää asiasta jotain mielenkiintoista, mitä minä en tiedä, joten sitä on kuunneltava, c) asia on niin triviaali, että viisas voi yhtä hyvin antaa periksi.
Koska olet viimeksi itkenyt ja miksi? En todellakaan muista. Aihetta olisi toki ollut useinkin.
Jos voisit muuttaa jotakin luonteenpiirrettäsi, niin mitä muuttaisit? Kai maar voisin olla vähän vähemmän epäkäytännöllinen.
Miten määrittelisit seksuaalisen suuntautumisesi? Tylsä hetero. Olen minä kyllä bi-tyttöjen kanssa ollut. Valitettavasti vain yhden kerrallaan. Erään erittäin läheisen biseksuaalisen ystävättären kanssa oli suunnitelmissa jotain pitemmällekin menevää, mutta se jäi meidän molempien flegmaattisuuden vuoksi sitten vain teoreettisen sähköpostikeskustelun tasolle.
Mitä mieltä olet pornografiasta? Enköhän minä ole selvittänyt suhteeni pornografiaan jo aika perusteellisesti ja ekshibitionistisesti. Jos yleisö haluaa tarkempia tietoja, esittäkää toivomuksia kommenttilootaan. Ehkäpä kirjoitan asiasta taas yhden kokonaisen merkinnän.
Mikä on mielipiteesi homoseksuaaleista? Ei minulla juurikaan ole mielipidettä homoseksuaaleista ryhmänä. Olen tuntenut yhden ärsyttävän bi-miehen, jonka ärsyttävyys oli ihan muualla kuin hänen seksuaalisessa suuntautumisessaan. Niin joo, ja sitten olen rikkonut kiihotuspykälää kannustamalla erästä kännissä homofantasioistaan avautunutta kaveria käymään tarvittaessa vaikka raiskauksen luontoisesti kiinni vieressään istuneeseen trioerektushenkiseen matikanopiskelijaan, jonka kiihkeän homovastaisuuden selitin ilmeisesti johtuvan piilohomoudesta. Matikanopiskelija oli aika lailla kauhuissaan.
Mitä poliittista puoluetta kannatat? Hizbollahia, alkoholipoliittisista syistä. Kun sillä ei ole haaraosastoa Suomessa niin äänestän Kristillistä liittoa.
Tupakoitko, ja jos tupakoit, montako savuketta poltat päivässä? En tupakoi. En ole edes maistanut.
Käytätkö nuuskaa, ja jos käytät, niin kuinka paljon? No tasan en käytä. Hyi yäk.
Oletko ollut koskaan syytettynä mistään rikoksesta, ja jos olet, niin mistä? Olen. Kunnianloukkauksesta ja kotirauhan häirinnästä. Syyte raukesi, kun asianomistaja (Novinha) oli paennut ulkomaille eikä koskaan ilmaantunut oikeuskäsittelyyn.
Onko sinua koskaan tuomittu mistään rikoksesta, ja jos on, niin mistä? Eipä ole, ks. ed.
Onko sinulla jokin krooninen sairaus tai vamma? On minulta kiskottu pari hammasta. Se vaikuttaa mielialaan aika kielteisesti, ja koen sen kyllä amputaationa.
Noudatatko jotain erityisruokavaliota, kuten kasvis, sokeriton tms.? En. Paitsi että käyn syömässä hyvässä kiinalaisessa lounaspaikassa nimeltä Shanghai. Käykää tekin. Ruoka on hyvää ja halpaa ja palvelu kiinalaisittain tehokasta ja eleettömän ystävällistä. Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, ettäs tiedätte.
Oletko jollekin allerginen? Luullakseni ainakin pavuille, paprikalle, omenalle ja kiiville. Kolme ensimmäistä menevät kyllä alas hyvin kypsennettyinä. Kiiviä en pysty enää syömään, mikä aiheuttaa minulle hyvin suuria kärsimyksiä ja menetyksen tunteita. Nuorena poikana pidin siitä erittäin paljon enkä saanut siitä koskaan tarpeekseni, mutta sen syöminen tuli vuosi vuodelta mahdottomammaksi. Joskus yritän uhmata kohtaloani ja syödä sitä, ja joka kerta kaduttaa jälkeenpäin.
Jos saisit toivoa kolmea asiaa, mitä toivoisit?
1. Iirin englannin tilalle maailmankieleksi, mutta siten, että kaikissa muissa maissa ihmisten englannin taidot muuttuisivat iirin taidoiksi, paitsi Suomessa, jossa he osaisivat edelleenkin nyt hyödytöntä englantia
2. Oikeudenmukaisen rauhan ainakin Lähi-itään ilman kuolonuhreja ja muita ikävyyksiä
3. Paremman Puoliskon ja itseni kymmenen vuotta nuoremmiksi. Tämä siksi, ettei minulla koskaan ole ollut oikeaa nuoruudenrakastettua.
Listaa neljä henkilöä (ja suhteesi kyseiseen henkilöön), jotka tuntevat sinut hyvin:
1. Ivan Hlinka
2. Parempi Puolisko tuntee minut varmasti paremmin kuin minä hänet
3. Vuosien takainen psykologiystävättäreni, josta en ole vuosituhannen vaihduttua kuullut mitään
4. Se edellä mainitsemani biseksuaaliystävättäreni, olemme yhä väleissä
keskiviikko 2. maaliskuuta 2005
Se suuri skandaali
Mainitsin juuri "sen suuren skandaalin", siis Aoife Ní Scolaín eron Conradh na Gaeilgen päätoimitsijan paikalta. Kerrotaanpa hieman tapauksen taustoja.
Minulle on vasta nyt alkanut selkiintyä, mitä iirinkielisyystoiminnassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että toimintaa lamauttaa komiteoiden paljous. Kaikenlaiset libertaristit ja muut oikeistokiihkoilijat selittävät aina kieli vyön alla, kuinka byrokratia on meillä muka suuri ongelma, mutta eivät he oikeasta byrokratiasta tiedä yhtään mitään. Oikea byrokratia tarkoittaa päällekkäisiä ja erillisiä laitoksia, joista yksikään ei onnistu hoitamaan niille kaikille määrättyä tehtävää. Hyvä virkakoneisto - ja rohkenen väittää, että Suomessa sellainen oikeasti on - on organisoitu selkeästi määriteltyjen tehtävien perusteella, ja jokainen järjestelmän lohko vastaa kaikista omaan työhönsä liittyvistä käytännön toimenpiteistä.
Hieman karkeasti sanoen: karjankutsunnan keskusvirasto keittää itse omat kahvinsa ja ostaa itse omat pullansa, se ei pyydä siihen erityistä apua erityisen kahvi- ja pullaministeriön alaisuudessa toimivalta kahvi- ja pullahallitukselta. Eikä se käänny vähemmistökieliasioissa ruotsinkielisyysministeriön puoleen, vaan huolehtii sekä suomen- että ruotsinkielisestä karjankutsunnasta. Tämä tällainen on oikeasti tehokasta.
Ns. pakkoruotsin vastustajien tavoitteena on ilmeisesti täysin suomenkielinen karjankutsuntavirasto, ja jos valtio ylipäätään vastaa ruotsin kielestä, sen ilmeisesti tulisi kääntyä kaikissa ruotsin kieleen liittyvissä asioissa ruotsinkielisyysministeriön ruotsinkielisyyshallituksen, svenskhetsöverstyrelsen, puoleen. Tämä tällainen on oikeasti tehotonta, samasta syystä kuin erillinen virastokahvitusministeriö kahvi- ja pullahallituksineen olisi oikeasti tehoton.
Irlannissakaan ei ole kahvitusministeriötä, ei edes kaljoitteluministeriötä (vaikka se ei minua sinänsä yhtään ihmetyttäisikään - toimiessaan An Gúm -kustantamolla kääntäjänä Seosamh Mac Grianna totesi pitävänsä tarkkaan huolen siitä, ettei unohda hattuaan kustantamon tiloihin, koska muuten hän aivan varmasti joutuu täyttämään kymmenen erityisen Hattuministeriön kaavaketta ja maksamaan pitkän pennin veromerkeistä saadakseen hattunsa takaisin), mutta käytännössä siellä on iirinkielisyysministeriö, tai oikeastaan An Roinn Gnóthaí Pobail, Tuaithe agus Gaeltachta - kunta-, maaseutu- ja iirinkielisten alueiden asioiden ministeriö. On melkoisen kuvaavaa, että iirinkielisyysasiat mielletään lähinnä maaseutu- ja alueasioina - ja mitä sitten tulee kunta-asioihin (käytän tässä sanaa "kunta" tarkoittamaan samaa kuin iirin pobal ja englannin community, vaikka se on totisesti huono käännös - pobal tai community kun ei mitenkään itsestään selvästi ole missään mielessä itsehallinnollinen yksikkö) , Irlannissa ne ovat oikeastaan käsitteellinen mahdottomuus eli ns. oksymoroni, koska maassa ei ilmeisestikään ole kovin toimivaa paikallishallintoa. Kun puolivaltiollinen, puoliyksityinen - englanninkielinen termi on quango eli quasi-autonomous non-governmental organisation, näennäisesti autonominen ja näennäisesti hallituksesta riippumaton organisaatio (ei valtion virasto, ei liikelaitos, vaan valtion bulvaani) - iirinkielisten alueiden viranomainen Údarás na Gaeltachta aina kehuu aikaansaannoksillaan (esim. iirinkielisten päiväkotiryhmien organisoimisella), mieleen hiipii monasti, että kyllähän tuo kaikki on todella hyvää ja kaunista, mutta eikö normaalissa valtiossa tuollaisista asioista huolehdi ihan tavallinen kunnanhallitus ilman erityistä tarvetta perustaa Údarásia komealta kalskahtavine nimineen?
No, mitäs Údarásista. Ongelman ydin on pikemminkin Foras na Gaeilge, vuoden 1998 Pitkänperjantain rauhansopimuksen yhteydessä perustettu apurahanjakoviranomainen. Aoife on käärmeissään siitä, että Foras ei noteerannut mitenkään kielilakikampanjaa eikä meidän taannoista iirin EU-aseman parantamiskampanjaamme. Nyt Conradh na Gaeilgella olisi menossa paikallisen väestön aloitteisiin perustuvia iirinkielistämiskampanjoja Limerickissä (Luimneach) - paikassa, jossa ainakin poliisin tiedän heittäneen jonkun tyypin putkaan siksi että hän oli iirinkielinen -, Waterfordissa (Port Láirge) ja Letterkennyssä (Leitir Ceanainn). Foras ei kuitenkaan antanut näille aloitteille penniäkään (rahoilla olisi ilmeisesti maksettu ihmisten palkkoja, esimerkiksi iirinkielisten lastentarhanopettajien), vaan ilmeisesti jakoi pennoset kavereilleen: dublinilaisille, belfastilaisille ja derryläisille projekteille.
Aoife totesi, että kukaan ei saa nähdäkseen, millä perusteilla Foras jakaa rahat - hän epäilee kulissikähminnällä olevan osuutta asiaan, mikä ei olisi Irlannissa epätavallista, ja hallinnon avoimuuskaan ei oikeasti kuulu irlantilaisten leipälajeihin. Hän on myös sillä kannalla, että Forasilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten maa iirinkielistetään, ei minkäänlaista selvää politiikkaa sen suhteen, millaisia hankkeita tuetaan. Pikemminkin jako tapahtuu velton tottumuksen perusteella: annetaan nyt noille, kun on aina annettu. Jos jossain paikalliset asukkaat nimenomaan omasta tahdostaan päättävät ruveta iirinkieliseksi mallikyläksi, jos heillä on selkeät ja realistiset suunnitelmat siitä, miten se tehdään ja jos Conradh na Gaeilge tukee hanketta, niin luulisi Forasin ohjaavan edes osan varoistaan tällaisille hankkeille. Mutta ehei. Rahat maksetaan sinne, missä iirinkielistä elämää on jo niin paljon, että se voi kustantaa itsensä.
Kyllähän tietysti voi sanoa, että Irlannin jälleeniirinkielistäminen on utopiaa ja naurettava hanke. Mutta kun se tavoite nyt kerran on päätetty, ja kun se on kirjattu Irlannin perustuslakiin, niin sitä voi viedä eteenpäin kustannustehokkaasti ja suunnitellusti, tai sitten voidaan tyytyä ylläpitämään status quota tehottomasti ja jakaa rahat kavereille. Kun vaihtoehdot ovat nämä, minusta - ja Aoife lienee samaa mieltä - ensimmäinen vaihtoehto olisi parempi.
Mutta riippumatta siitä, jälleeniiristyykö Irlanti vai ei, ainakin se utopia olisi hieman lähempänä, jos iirin kielestä saataisiin osa Irlannin kulttuurin valtavirtaa, joka olisi periaatteessa kaikkien ulottuvilla, nykyisen hämyisen partisaanialakulttuurin sijasta. Valitettavasti juuri sitä Foras ei tunnu haluavan. Ehkäpä siksi, että Forasin kaltainen byrokraattinen instituutio on nimenomaan olemassa sellaista maailmaa varten, jossa iirinkielinen kulttuuri on vain ja ainoastaan alakulttuuria eikä se voi neuvotella suoraan valtion päättävien elinten kanssa, vaan väliin tarvitaan tällainen Foras ikään kuin puskuriksi, tai intiaaniasiamiesten virastoksi. Jos iiri valtavirtaistuu, siihen kuuluu ihan määritelmällisesti se, että mitään Forasia ei tarvita. Eivätkä ne tyypit tietenkään halua menettää palliaan ja eläkkeitään.
Minulle on vasta nyt alkanut selkiintyä, mitä iirinkielisyystoiminnassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että toimintaa lamauttaa komiteoiden paljous. Kaikenlaiset libertaristit ja muut oikeistokiihkoilijat selittävät aina kieli vyön alla, kuinka byrokratia on meillä muka suuri ongelma, mutta eivät he oikeasta byrokratiasta tiedä yhtään mitään. Oikea byrokratia tarkoittaa päällekkäisiä ja erillisiä laitoksia, joista yksikään ei onnistu hoitamaan niille kaikille määrättyä tehtävää. Hyvä virkakoneisto - ja rohkenen väittää, että Suomessa sellainen oikeasti on - on organisoitu selkeästi määriteltyjen tehtävien perusteella, ja jokainen järjestelmän lohko vastaa kaikista omaan työhönsä liittyvistä käytännön toimenpiteistä.
Hieman karkeasti sanoen: karjankutsunnan keskusvirasto keittää itse omat kahvinsa ja ostaa itse omat pullansa, se ei pyydä siihen erityistä apua erityisen kahvi- ja pullaministeriön alaisuudessa toimivalta kahvi- ja pullahallitukselta. Eikä se käänny vähemmistökieliasioissa ruotsinkielisyysministeriön puoleen, vaan huolehtii sekä suomen- että ruotsinkielisestä karjankutsunnasta. Tämä tällainen on oikeasti tehokasta.
Ns. pakkoruotsin vastustajien tavoitteena on ilmeisesti täysin suomenkielinen karjankutsuntavirasto, ja jos valtio ylipäätään vastaa ruotsin kielestä, sen ilmeisesti tulisi kääntyä kaikissa ruotsin kieleen liittyvissä asioissa ruotsinkielisyysministeriön ruotsinkielisyyshallituksen, svenskhetsöverstyrelsen, puoleen. Tämä tällainen on oikeasti tehotonta, samasta syystä kuin erillinen virastokahvitusministeriö kahvi- ja pullahallituksineen olisi oikeasti tehoton.
Irlannissakaan ei ole kahvitusministeriötä, ei edes kaljoitteluministeriötä (vaikka se ei minua sinänsä yhtään ihmetyttäisikään - toimiessaan An Gúm -kustantamolla kääntäjänä Seosamh Mac Grianna totesi pitävänsä tarkkaan huolen siitä, ettei unohda hattuaan kustantamon tiloihin, koska muuten hän aivan varmasti joutuu täyttämään kymmenen erityisen Hattuministeriön kaavaketta ja maksamaan pitkän pennin veromerkeistä saadakseen hattunsa takaisin), mutta käytännössä siellä on iirinkielisyysministeriö, tai oikeastaan An Roinn Gnóthaí Pobail, Tuaithe agus Gaeltachta - kunta-, maaseutu- ja iirinkielisten alueiden asioiden ministeriö. On melkoisen kuvaavaa, että iirinkielisyysasiat mielletään lähinnä maaseutu- ja alueasioina - ja mitä sitten tulee kunta-asioihin (käytän tässä sanaa "kunta" tarkoittamaan samaa kuin iirin pobal ja englannin community, vaikka se on totisesti huono käännös - pobal tai community kun ei mitenkään itsestään selvästi ole missään mielessä itsehallinnollinen yksikkö) , Irlannissa ne ovat oikeastaan käsitteellinen mahdottomuus eli ns. oksymoroni, koska maassa ei ilmeisestikään ole kovin toimivaa paikallishallintoa. Kun puolivaltiollinen, puoliyksityinen - englanninkielinen termi on quango eli quasi-autonomous non-governmental organisation, näennäisesti autonominen ja näennäisesti hallituksesta riippumaton organisaatio (ei valtion virasto, ei liikelaitos, vaan valtion bulvaani) - iirinkielisten alueiden viranomainen Údarás na Gaeltachta aina kehuu aikaansaannoksillaan (esim. iirinkielisten päiväkotiryhmien organisoimisella), mieleen hiipii monasti, että kyllähän tuo kaikki on todella hyvää ja kaunista, mutta eikö normaalissa valtiossa tuollaisista asioista huolehdi ihan tavallinen kunnanhallitus ilman erityistä tarvetta perustaa Údarásia komealta kalskahtavine nimineen?
No, mitäs Údarásista. Ongelman ydin on pikemminkin Foras na Gaeilge, vuoden 1998 Pitkänperjantain rauhansopimuksen yhteydessä perustettu apurahanjakoviranomainen. Aoife on käärmeissään siitä, että Foras ei noteerannut mitenkään kielilakikampanjaa eikä meidän taannoista iirin EU-aseman parantamiskampanjaamme. Nyt Conradh na Gaeilgella olisi menossa paikallisen väestön aloitteisiin perustuvia iirinkielistämiskampanjoja Limerickissä (Luimneach) - paikassa, jossa ainakin poliisin tiedän heittäneen jonkun tyypin putkaan siksi että hän oli iirinkielinen -, Waterfordissa (Port Láirge) ja Letterkennyssä (Leitir Ceanainn). Foras ei kuitenkaan antanut näille aloitteille penniäkään (rahoilla olisi ilmeisesti maksettu ihmisten palkkoja, esimerkiksi iirinkielisten lastentarhanopettajien), vaan ilmeisesti jakoi pennoset kavereilleen: dublinilaisille, belfastilaisille ja derryläisille projekteille.
Aoife totesi, että kukaan ei saa nähdäkseen, millä perusteilla Foras jakaa rahat - hän epäilee kulissikähminnällä olevan osuutta asiaan, mikä ei olisi Irlannissa epätavallista, ja hallinnon avoimuuskaan ei oikeasti kuulu irlantilaisten leipälajeihin. Hän on myös sillä kannalla, että Forasilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten maa iirinkielistetään, ei minkäänlaista selvää politiikkaa sen suhteen, millaisia hankkeita tuetaan. Pikemminkin jako tapahtuu velton tottumuksen perusteella: annetaan nyt noille, kun on aina annettu. Jos jossain paikalliset asukkaat nimenomaan omasta tahdostaan päättävät ruveta iirinkieliseksi mallikyläksi, jos heillä on selkeät ja realistiset suunnitelmat siitä, miten se tehdään ja jos Conradh na Gaeilge tukee hanketta, niin luulisi Forasin ohjaavan edes osan varoistaan tällaisille hankkeille. Mutta ehei. Rahat maksetaan sinne, missä iirinkielistä elämää on jo niin paljon, että se voi kustantaa itsensä.
Kyllähän tietysti voi sanoa, että Irlannin jälleeniirinkielistäminen on utopiaa ja naurettava hanke. Mutta kun se tavoite nyt kerran on päätetty, ja kun se on kirjattu Irlannin perustuslakiin, niin sitä voi viedä eteenpäin kustannustehokkaasti ja suunnitellusti, tai sitten voidaan tyytyä ylläpitämään status quota tehottomasti ja jakaa rahat kavereille. Kun vaihtoehdot ovat nämä, minusta - ja Aoife lienee samaa mieltä - ensimmäinen vaihtoehto olisi parempi.
Mutta riippumatta siitä, jälleeniiristyykö Irlanti vai ei, ainakin se utopia olisi hieman lähempänä, jos iirin kielestä saataisiin osa Irlannin kulttuurin valtavirtaa, joka olisi periaatteessa kaikkien ulottuvilla, nykyisen hämyisen partisaanialakulttuurin sijasta. Valitettavasti juuri sitä Foras ei tunnu haluavan. Ehkäpä siksi, että Forasin kaltainen byrokraattinen instituutio on nimenomaan olemassa sellaista maailmaa varten, jossa iirinkielinen kulttuuri on vain ja ainoastaan alakulttuuria eikä se voi neuvotella suoraan valtion päättävien elinten kanssa, vaan väliin tarvitaan tällainen Foras ikään kuin puskuriksi, tai intiaaniasiamiesten virastoksi. Jos iiri valtavirtaistuu, siihen kuuluu ihan määritelmällisesti se, että mitään Forasia ei tarvita. Eivätkä ne tyypit tietenkään halua menettää palliaan ja eläkkeitään.
tiistai 1. maaliskuuta 2005
Suoraan iirinkielisyystyön rintamalta
Hohhoijaa. Kaikkeen minäkin sitten rupean. Pari kuukautta sitten minulla oli ongelma siitä, etten tiennyt, mitä Suuri attraktori on iiriksi. Ja jos te ette tiedä, mikä on Suuri attraktori, niin se on salaperäinen valtava massa Neitsyen, Vesikäärmeen ja Kentaurin tähtikuvioiden suunnalla, joka vaikuttaa useisiin galakseihin ja niiden liikkeisiin siellä päin. - Ai mitenkö nähdään galaksien liike? Veikkaan itse että ainakin punasiirtymästä. - Toisten asiantuntijoiden mukaan mitään salaperäistä näkymätöntä massaa ei ole, vaan ainoastaan galaksien vetovoiman yhteisvaikutus, eli resultantti, kuten alan miehet sanovat. No, minä lähetin kysymyksen An Coiste Téarmaíochtalle, iirin terminologiakomitealle. Sitten löysin nurkistani Matt Husseyn, luonnontieteiden iirintäjän par excellence, populääritieteellisen ensyklopedian Nod don Eolach, jossa Suurelle attraktorille annettiin termi An tOllaomthóir, ja otin sen ilahtuneena käyttöön. Nyt, pari päivää myöhemmin, An Coiste Téarmaíochta tarjoaa minulle sen sijaan versiota An tAomadh Mór. Kukaan niistä puupäistä ei tietenkään vaivautunut ensin lukemaan Husseyn kirjaa, mutta totta helkkarissa arvovaltainen mielipide piti esittää.
Terminologiakomitea...Foras na Gaeilge...iirin kielen ministeriö...paskat! Ja juokaa itte se musta mämmikaljanne!
PS. Niin joo, ja terveisiä Aoifelta. Hänkin moikkasi tässä suuren skandaalinsa jälkitunnelmissa.
Terminologiakomitea...Foras na Gaeilge...iirin kielen ministeriö...paskat! Ja juokaa itte se musta mämmikaljanne!
PS. Niin joo, ja terveisiä Aoifelta. Hänkin moikkasi tässä suuren skandaalinsa jälkitunnelmissa.
sunnuntai 27. helmikuuta 2005
Pari linkkiä
Iirinkielisyysasioissa linkit pariin artikkeliin, joita olen tässä viikonloppuna lueskellut tarkoituksena päivittää sosiolingvististä asiantuntemustani:
Talking the sweet talk (Pól Ó Muirí)
Advancing the Language: Irish in the Twenty-First Century (Art Hughes)
Renewal and Tradition: The Politics of Development in the Irish-speaking Districts (John Walsh)
Kunhan tästä ehdin, kirjoitan näistä varmaan jotakin.
Talking the sweet talk (Pól Ó Muirí)
Advancing the Language: Irish in the Twenty-First Century (Art Hughes)
Renewal and Tradition: The Politics of Development in the Irish-speaking Districts (John Walsh)
Kunhan tästä ehdin, kirjoitan näistä varmaan jotakin.
Jutkut on rasisteja, sanoi Hitler
Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien Nyt-liite haastatteli suomenruotsalaista tyttöä, joka halusi sulkea ruotsinkieliset koulut muilta kuin ruotsinkielisten vanhempien lapsilta. Nyt-liitteessä asia esitettiin niin, että hän edellytti kyseisiltä lapsilta "geneettistä" suomenruotsalaista alkuperää. Sittemmin kuitenkin ilmeni, että hän oli puhunut vain vanhempien käyttämästä kotikielestä.
Se on jännää, miten Hitler osaa aina sanoa, että ne on nuo jutkut niitä rasisteja eikä myö saksalaiset ollenkaan. Ja vääristelee lehdissään "jutkujen" sanomiset haluamaansa suuntaan tarpeittensa mukaan.
Alkaisi varmaan olla aika vaihtaa taas kieltä täällä blogissa. Jutut tulisi kirjoitettuakin paremmin, kun joutuisi hiukan skarppaamaan.
Ja joo, en minä sen tytön ajatuksia kuitenkaan kannata. Suomenkielisille tulee taata oikeus ruotsinkielistyä, irrottautua lopullisesti Savon rannattomien mongolilaumojen kynsistä.
Se on jännää, miten Hitler osaa aina sanoa, että ne on nuo jutkut niitä rasisteja eikä myö saksalaiset ollenkaan. Ja vääristelee lehdissään "jutkujen" sanomiset haluamaansa suuntaan tarpeittensa mukaan.
Alkaisi varmaan olla aika vaihtaa taas kieltä täällä blogissa. Jutut tulisi kirjoitettuakin paremmin, kun joutuisi hiukan skarppaamaan.
Ja joo, en minä sen tytön ajatuksia kuitenkaan kannata. Suomenkielisille tulee taata oikeus ruotsinkielistyä, irrottautua lopullisesti Savon rannattomien mongolilaumojen kynsistä.
Tá na córais ar fad ag dul i ngléas arís, sanoi B'Elanna Torres kapteeni Janewaylle
Kiihkeistä rukouksistanne huolimatta olen palannut takaisin keskuuteenne, sillä verkkoyhteydet pelaavat jälleen.
Palataan viime viikonlopun visailuun, joka ei valitettavasti herättänyt sanottavaa kiinnostusta neiti Quuta lukuunottamatta - hän pärjäsikin kisassa mainiosti. Lukisin muuten hänen nettipäiväkirjaansa oikein mielelläni, jos hän ei olisi pannut profiiliinsa kamalan luotaantyöntävää kuvaa, jossa hän näyttää nelikymppiseltä koprofagiapalveluja maksusta tarjoavalta venäläiseltä henkiparantajatädiltä.
1) Ison-Britannian pääministeri mainittuna aikana oli tietenkin David Lloyd George. Tämän olisi pitänyt olla helppo.
2) Quo vadiksen on kirjoittanut tietenkin Henryk Sienkiewicz. Valitettavasti minulla ei ole omaa kappaletta puolaksi. Pitäisi kyllä tilata. Ainoa Sienkiewicz, joka minulla on puolaksi, on Ristiritarit.
3) Rasputinin murhaaja oli haussa, ja hän oli tietysti Feliks Jusupov, alkujaan tataarisyntyistä aatelissukua. Jusupovin muistelmat on muuten julkaistu suomeksi nimellä Ennen maanpakoa.
4) Vanhin Jaakobin pojista oli nimeltään Ruuben, totta kai. En ole joutunut herrojen nimiä opettelemaan, mutta muita poikia olivat ainakin Simeon, Leevi, Juuda ja Isaskar. Niin, ja tietysti Joosef ja Benjamin. Tuossa käden vieressä olisi hepreankielinen Vanha testamentti, josta ne voisi tarkistaa, jos viitsisi, ja jos osaisi hepreaa vähän paremmin. Aejmelaeuksen oppikirjaa en ole vähään aikaan ehtinyt vilkuilla, se on näet kirjakasojen alla.
5) Georgi Malenkov. Hän oli välikauden mies. Hrushtshov astui remmiin vasta kun tavanomainen valtaskaba oli käyty.
6) Totta kai se oli Pääsiäiskapina, Dublinissa pääsiäisenä 1916. Pearse ja Connolly ammuttiin kapinan jälkeen Kilmainhamin (Cill Mhaighneáin) vankilan sisäpihalla. Nyt vankila on museona. En ole valitettavasti käynyt siellä, vaikka olenkin ollut Dublinissa erinäisiä kertoja.
7) Tähän olisi tarvittu hyvin esoteeristä tietämystä Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjoista. Djor Kantos oli Kantos Kanin, John Carterin uskollisen ystävän, poika, ja puheena oli aluksi, että Djor Kantos menisi naimisiin John Carterin tyttären Taran kanssa. Tara lähti kuitenkin murrosikäisyyksissään karkumatkalle, joskin syynä ei ollut tämä suunniteltu naimakauppa, johon Tara suhtautui hajamielisen myönteisesti. Reissulla Tara joutui kuitenkin haaksirikon uhriksi ja päätyi ensin kaldanien tunteettomien älykköpäiden kansan vangiksi. Sillä välin Gahan, Gatholin kaukaisen kaupunkivaltion ruhtinas, oli lähtenyt Taraa etsimään esiintyen palkkasoturi Turanina. Tara oli sitä ennen tavannut Gahanin isänsä kutsuilla ja pitänyt tätä itseään täynnä olevana prameilijana, eikä hän osannut yhdistää vaatimatonta palkkasoturia siihen itserakkaaseen öykkäriin, jona hän piti Gahania. Luonnollisesti Tara ja Gahan päätyivät erilaisten henkeäsalpaavien seikkailujen ja päitäpudottavien miekkaotteluiden jälkeen naimisiin. Sitä vastoin Djor Kantos oli Taraa surtuaan mennyt naimisiin toisen tytön, Olvia Marthiksen, kanssa. Olvia Marthis ei koskaan ole muuta kuin kasvoton ja persoonaton nimi, jonka kanssa Djor Kantos menee naimisiin, henkilönä hän ei nouse koskaan näkyviin.
8) Maarit Verronen, totta kai.
9) Gourde on tietenkin Haitin rahayksikkö. Haiti on tunnetusti yksi maailman köyhimpiä maita, jossa immuunikato ja aliravitsemus reuhaavat sellaista tahtia, että hautajaiset ovat Haitilla iloinen juhla, joissa lauletaan riemuisia lauluja ja rummutetaan kuolleen arkkua sen merkiksi, miten kateellisia hänelle ollaan siitä mäihästä, että hän pääsi pois täältä murheen laaksosta.
10) Rafael Leonidas Trujillo Molina, kaverien kesken Trujillo vaan, oli Dominikaanisen tasavallan, Haitin rajanaapurin, presidentti kolmikymmenluvulta kuusikymmenluvulle.
11) Ja Trujillon kaatajista kirjoitti romaanin Mario Vargas Llosa.
12) Antimonin kemiallinen merkki on tosiaan Sb. Tämä johtuu siitä, että antimonin vanha nimi on stibium. Antimoni kuuluu typpiryhmään, ja sen tärkein käyttöala on nykyään seosmetallina - lyijyn kovettamiseen. (Puhdas lyijy on tunnetusti niin pehmeää, että se vääntyy omasta painostaan.)
13) Kromi, rauta ja platina ovat tosiaan siirtymämetalleja, lyijy ei ole. Lyijy kuuluu yhteen alkuaineiden pääryhmistä eli hiiliryhmään yhdessä hiilen, piin, germaniumin ja tinan kanssa.
14) Nykyisen käsityksen mukaan ilmeisesti lyijy on myös raskain alkuaine, jolla on ei-radioaktiivisia isotooppeja. Minun kouluaikanani oikea vastaus olisi ollut vismutti, mutta nykyään tiedetään, että vismutin aiemmin ainoaksi pysyväksi luultu isotooppi on hyvin heikosti radioaktiivinen - puoliintumisaika lasketaan triljoonissa vuosissa. Lyijyllä sitä vastoin on neljä pysyvää isotooppia, tosin luonnon lyijyssä on niiden lisäksi myös hieman radioaktiivista lyijyä.
15) Komárek ja Klaus ovat tshekkiläisiä poliitikkoja. Toinen on sosiaalidemokraatti, toinen on oikeistolainen.
16) Hitler oli syntyjään Itävallan kansalainen. Tietääkseni Itävallalla ja Unkarilla muuten oli kaksoismonarkian aikanakin eri kansalaisuus, tai alamaisuus.
17) Isser Harelin ja Zvi Malchinin johtama iskuryhmä tosiaankin kaappasi Garibaldinkadulta Adolf Eichmannin, joka esiintyi nimellä Ricardo Klement. Kaupunki oli Buenos Aires.
18) Tähänkin olisi tarvittu scifikulttuurin tuntemusta. Säätiön ensimmäinen kaupparuhtinas oli Hober Mallow, hieman Corto Maltesea muistuttava veijari- ja seikkailijahahmo.
19) Sverdlovsk on tietysti Jekaterinburg.
2o) Kaupunki, joka oli haussa, oli Kokura, mutta taisin erehtyä sikäli, että Kokura oli pääkohde ja Nagasaki toissijainen kohde: homma taisikin mennä niin päin, että amerikkalaiset lensivät ensin Kokuraan ja totesivat, että sää ei sallinut pommin pudottamista siellä. Niinpä mentiin Nagasakiin. Sielläkään pommi ei osunut varsinaiseen kaupunkiin, joka oli vuoren suojassa, vaan kristittyjen gettoon (!). Nagasaki oli nimittäin tunnettu kristittyjen turvapaikaksi perustettuna kaupunkina, ja merkittävä osa kaupungin väestöstä oli katolisia.
Palataan viime viikonlopun visailuun, joka ei valitettavasti herättänyt sanottavaa kiinnostusta neiti Quuta lukuunottamatta - hän pärjäsikin kisassa mainiosti. Lukisin muuten hänen nettipäiväkirjaansa oikein mielelläni, jos hän ei olisi pannut profiiliinsa kamalan luotaantyöntävää kuvaa, jossa hän näyttää nelikymppiseltä koprofagiapalveluja maksusta tarjoavalta venäläiseltä henkiparantajatädiltä.
1) Ison-Britannian pääministeri mainittuna aikana oli tietenkin David Lloyd George. Tämän olisi pitänyt olla helppo.
2) Quo vadiksen on kirjoittanut tietenkin Henryk Sienkiewicz. Valitettavasti minulla ei ole omaa kappaletta puolaksi. Pitäisi kyllä tilata. Ainoa Sienkiewicz, joka minulla on puolaksi, on Ristiritarit.
3) Rasputinin murhaaja oli haussa, ja hän oli tietysti Feliks Jusupov, alkujaan tataarisyntyistä aatelissukua. Jusupovin muistelmat on muuten julkaistu suomeksi nimellä Ennen maanpakoa.
4) Vanhin Jaakobin pojista oli nimeltään Ruuben, totta kai. En ole joutunut herrojen nimiä opettelemaan, mutta muita poikia olivat ainakin Simeon, Leevi, Juuda ja Isaskar. Niin, ja tietysti Joosef ja Benjamin. Tuossa käden vieressä olisi hepreankielinen Vanha testamentti, josta ne voisi tarkistaa, jos viitsisi, ja jos osaisi hepreaa vähän paremmin. Aejmelaeuksen oppikirjaa en ole vähään aikaan ehtinyt vilkuilla, se on näet kirjakasojen alla.
5) Georgi Malenkov. Hän oli välikauden mies. Hrushtshov astui remmiin vasta kun tavanomainen valtaskaba oli käyty.
6) Totta kai se oli Pääsiäiskapina, Dublinissa pääsiäisenä 1916. Pearse ja Connolly ammuttiin kapinan jälkeen Kilmainhamin (Cill Mhaighneáin) vankilan sisäpihalla. Nyt vankila on museona. En ole valitettavasti käynyt siellä, vaikka olenkin ollut Dublinissa erinäisiä kertoja.
7) Tähän olisi tarvittu hyvin esoteeristä tietämystä Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjoista. Djor Kantos oli Kantos Kanin, John Carterin uskollisen ystävän, poika, ja puheena oli aluksi, että Djor Kantos menisi naimisiin John Carterin tyttären Taran kanssa. Tara lähti kuitenkin murrosikäisyyksissään karkumatkalle, joskin syynä ei ollut tämä suunniteltu naimakauppa, johon Tara suhtautui hajamielisen myönteisesti. Reissulla Tara joutui kuitenkin haaksirikon uhriksi ja päätyi ensin kaldanien tunteettomien älykköpäiden kansan vangiksi. Sillä välin Gahan, Gatholin kaukaisen kaupunkivaltion ruhtinas, oli lähtenyt Taraa etsimään esiintyen palkkasoturi Turanina. Tara oli sitä ennen tavannut Gahanin isänsä kutsuilla ja pitänyt tätä itseään täynnä olevana prameilijana, eikä hän osannut yhdistää vaatimatonta palkkasoturia siihen itserakkaaseen öykkäriin, jona hän piti Gahania. Luonnollisesti Tara ja Gahan päätyivät erilaisten henkeäsalpaavien seikkailujen ja päitäpudottavien miekkaotteluiden jälkeen naimisiin. Sitä vastoin Djor Kantos oli Taraa surtuaan mennyt naimisiin toisen tytön, Olvia Marthiksen, kanssa. Olvia Marthis ei koskaan ole muuta kuin kasvoton ja persoonaton nimi, jonka kanssa Djor Kantos menee naimisiin, henkilönä hän ei nouse koskaan näkyviin.
8) Maarit Verronen, totta kai.
9) Gourde on tietenkin Haitin rahayksikkö. Haiti on tunnetusti yksi maailman köyhimpiä maita, jossa immuunikato ja aliravitsemus reuhaavat sellaista tahtia, että hautajaiset ovat Haitilla iloinen juhla, joissa lauletaan riemuisia lauluja ja rummutetaan kuolleen arkkua sen merkiksi, miten kateellisia hänelle ollaan siitä mäihästä, että hän pääsi pois täältä murheen laaksosta.
10) Rafael Leonidas Trujillo Molina, kaverien kesken Trujillo vaan, oli Dominikaanisen tasavallan, Haitin rajanaapurin, presidentti kolmikymmenluvulta kuusikymmenluvulle.
11) Ja Trujillon kaatajista kirjoitti romaanin Mario Vargas Llosa.
12) Antimonin kemiallinen merkki on tosiaan Sb. Tämä johtuu siitä, että antimonin vanha nimi on stibium. Antimoni kuuluu typpiryhmään, ja sen tärkein käyttöala on nykyään seosmetallina - lyijyn kovettamiseen. (Puhdas lyijy on tunnetusti niin pehmeää, että se vääntyy omasta painostaan.)
13) Kromi, rauta ja platina ovat tosiaan siirtymämetalleja, lyijy ei ole. Lyijy kuuluu yhteen alkuaineiden pääryhmistä eli hiiliryhmään yhdessä hiilen, piin, germaniumin ja tinan kanssa.
14) Nykyisen käsityksen mukaan ilmeisesti lyijy on myös raskain alkuaine, jolla on ei-radioaktiivisia isotooppeja. Minun kouluaikanani oikea vastaus olisi ollut vismutti, mutta nykyään tiedetään, että vismutin aiemmin ainoaksi pysyväksi luultu isotooppi on hyvin heikosti radioaktiivinen - puoliintumisaika lasketaan triljoonissa vuosissa. Lyijyllä sitä vastoin on neljä pysyvää isotooppia, tosin luonnon lyijyssä on niiden lisäksi myös hieman radioaktiivista lyijyä.
15) Komárek ja Klaus ovat tshekkiläisiä poliitikkoja. Toinen on sosiaalidemokraatti, toinen on oikeistolainen.
16) Hitler oli syntyjään Itävallan kansalainen. Tietääkseni Itävallalla ja Unkarilla muuten oli kaksoismonarkian aikanakin eri kansalaisuus, tai alamaisuus.
17) Isser Harelin ja Zvi Malchinin johtama iskuryhmä tosiaankin kaappasi Garibaldinkadulta Adolf Eichmannin, joka esiintyi nimellä Ricardo Klement. Kaupunki oli Buenos Aires.
18) Tähänkin olisi tarvittu scifikulttuurin tuntemusta. Säätiön ensimmäinen kaupparuhtinas oli Hober Mallow, hieman Corto Maltesea muistuttava veijari- ja seikkailijahahmo.
19) Sverdlovsk on tietysti Jekaterinburg.
2o) Kaupunki, joka oli haussa, oli Kokura, mutta taisin erehtyä sikäli, että Kokura oli pääkohde ja Nagasaki toissijainen kohde: homma taisikin mennä niin päin, että amerikkalaiset lensivät ensin Kokuraan ja totesivat, että sää ei sallinut pommin pudottamista siellä. Niinpä mentiin Nagasakiin. Sielläkään pommi ei osunut varsinaiseen kaupunkiin, joka oli vuoren suojassa, vaan kristittyjen gettoon (!). Nagasaki oli nimittäin tunnettu kristittyjen turvapaikaksi perustettuna kaupunkina, ja merkittävä osa kaupungin väestöstä oli katolisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)