Vorsicht! Politische Justiz!

Siihen aikaan, kun Hitler oli yhä vain rettelöitä aiheutteleva kansankiihottaja, saksalaisessa poliittisessa keskustelussa yleistyi ilmaus politische Justiz, politisoitunut oikeudenkäyttö. Ilmiönä se oli tunnettu meilläkin, mutta en tiedä, kehittyikö asiallista termiä, jolla siihen olisi viitattu. Politische Justiz tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun sosiaalidemokraatti tappelee poliisin kanssa, hän saa parin vuoden ehdottoman vankeustuomion, mutta kun oikeistolainen nationalisti tappelee poliisin kanssa, tuomari antaa hänelle kaksi kuukautta ehdollista ja pyytää tuomitulta anteeksi, ettei lakikirjasta löydy lievempää tuomiota. Hitlerin valtaannousua auttoi suuresti, että hän sai nauttia poliittisesta oikeudenkäytöstä: hänen müncheniläisessä olutkellarissa toimeenpanemansa vallankaappausyritys, joka johti useiden ihmisten kuolemaan, olisi varmasti vasemmistolaisen kaappariporukan tekemänä johtanut kuolemantuomioon ainakin kaappauksen Rädelsführerille, mutta koska Hitlerin katsottiin olevan pohjimmiltaan hyvällä isänmaallisella asialla, hän sai lievän vankeustuomion, jota ei edes käytännössä joutunut kokonaan kärsimään. Voidaan jopa sanoa, että tuomari ei olisi voinut paremmin Hitleriä auttaa: hän istui vankilassa sen verran aikaa, että sai marttyyrin kruunun, muttei niin kauaa, että natsiliike olisi ehtinyt hajaantua hänen vahvan kätensä otteesta vapaana. Kaiken lisäksi Hitler kirjoitti vankilassa kirjansa, jota muuan arvostettu blogistikollega taannoin hyväksyen siteerasi.

Tällä esipuheella valmistelen tietenkin feminismiä käsittelevää kirjoitusta. Tärkein syy siihen, miksi vastustan feminismiä, on se, että kyseisen aatteen kannattajat pyrkivät yhä avoimemmin sellaisen Politische Justiz -järjestelmän luomiseen, jossa feminismi tai profeminismi - joka ei lopultakaan ole muuta kuin entisaikojen ritarillisuutta idioottimaisimmillaan - ottaa saman roolin kuin oikeistolainen "isänmaallisuus" Weimarin tasavallan oikeuslaitoksessa.

Feministien käsitys siitä, mikä on oikeudenmukaisuutta, perustuu tunnetusti pohjimmiltaan ns. sakkolihajuridiikkaan. Tällä termillä tarkoitan sitä asemaa, joka aikuisen miehen kanssa makaavalla viisitoistavuotiaalla tytöllä on suhteessa rakastajaansa. Miestä seksikouluttajanaan hyväksi käyttävä alaikäinen tyttö (vuonna 2002 tapaamani, silloin jo 19 vuoden iän saavuttanut psykonarttu kertoi auliisti ja avoimesti hankkineensa nuorelle naiselle välttämättömät seksivalmiudet makailemalla 15-vuotiaana aikuisen miehen kanssa) tietää oikein hyvin, että häneltä riittää sananenkin, ja mies voidaan panna pitkiksi ajoiksi vankilaan siitä rikoksesta, että tämä ylipäätään on maannut hänen kanssaan - tytön omaa halua ei tietenkään lasketa. Sakkolihana lystäillessään nuori tyttö sisäistää sen, mitä on tapana kutsua huoran etuoikeudeksi: vallan ilman vastuuta. Hän oppii uskomaan, että naisen oikeudenmukainen oikeudellinen asema suhteessa seurustelukumppaniinsa on asema, jossa nainen voi halutessaan päättää seurustelusuhteen olevankin seksuaalirikos ja panna miehen kiven sisään. Hän ajattelee näin yhä aikuisenakin, ja kun osoittautuu (sikäli kuin osoittautuu, sillä feministinen politische Justiz on saatu jo ajettua varsin syvälle yhteiskunnan rakenteisiin), että aikuisena naisena hänellä on suhteesta yhtä paljon vastuuta kuin miehellä, nainen tulkitsee tämän niin, että yhteiskunta onkin jossain vaiheessa muuttunut epäreiluksi ja miesvaltaiseksi eikä enää anna hänelle sitä, mitä hän on tottunut pitämään oikeutena ja kohtuutena. On muuten mahdollista, että nuorten suomalaisten naisten tunnettu apinanaaraan mieltymys maahanmuuttajamiehiin johtuu enemmän tästä kuin heidän halustaan saada kiehtovaa hakkaavaa ja pettävää tosimiestä: mustaihoinen köyhästä maasta tullut maahanmuuttajamies on usein suomalaisessa yhteiskunnassa avuton ja pallo hukassa ja viranomaisten armoilla, joten maahanmuuttajamieheen suomalaisella naisella on samanlainen kiistämätön ja ehdoton valta kuin sillä sakkolihalla on aikuiseen mieheen. Vain sananen poliisille, ja miestä tullaan hakemaan, mahdollisesti vielä pahoinpidellen. Perinteinen panuistis-erektuslainen tulkinta, jonka mukaan kouluttamattomat neekerit ovat naisten suosiossa kiihottavan, väkivaltaisen miehekkyytensä takia, olisikin silloin väärä, ja todellisuudessa mustaa miestä himoitaan siksi, että häntä voidaan hallita, usein hyvinkin julmasti ja säälimättömästi. Itse asiassa kaikki nuo psykonarttuiluleikit osaltaan todistavat, että naiset ovat luonnoltaan sekä sadistisempia että masokistisempia kuin miehet, ja onkin todennäköistä, että akateemisen suomalaisnaisen ja kouluttamattoman kehitysmaan alaluokkaa edustavan miehen välisessä suhteessa esiintyy jonkinlainen kaksisuuntainen tiedostamattoman sadomasokistinen vallankäyttökuvio: mies lyö naista, jolloin nainen uhkaa miestä sosiaalityöntekijöillä ja poliisilla - ja mitä todennäköisimmin miehellä on koko maailman kokemusperäinen syy pelätä näitä tahoja, sekä siitä syystä, että kotimaassa viranomaiset ovat oikeasti hengenvaarallisia korruptoituneita roistoja, että sen takia, että hänellä on todennäköisesti jo hyvin epämiellyttäviä muistoja suomalaisista viranomaisista, jotka hän saattaa kokea rasistisina tai muuten vain pelottavina. Tällöin naisen viranomaisuhkailut voivat aiheuttaa miehelle pelkoa, eksistentiaalista ahdistusta ja stressiä, joka on kärsimyksenä ihan toista luokkaa kuin naisen kokema hetkellinen kipu.

Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, kilttejä ja rehellisiä suomalaismiehiä vältelläänkin sen takia, että he kuitenkin ovat oikeutensa tietäviä yhteiskunnan suhteellisen integroituneita jäseniä, joista voi olettaa saavansa naisenvastusta.

Feministien, tietenkin erityisesti riikinruotsalaisten feministien, lainsäädännölliset tavoitteet ovat yhdistäneet täydellisen tietämättömyyden juridiikasta ideologisiin pyrkimyksiin luoda poliittista oikeudenkäyttöä. Raiskauksen kohdalla he ovat jo kauan pyrkineet siirtämään todistustaakan kokonaan syytetylle, mikä tietenkin johtaisi siihen, että nuorten naisten vastuuton ja säälimätön GPU heitättäisi sankoin joukoin kiven sisään juuri ne kiltit alempitasoiset miehet, joille raiskaus ei juolahtaisi mieleenkään. Tämä tällainen on kuitenkin niin räikeässä ristiriidassa kaikkien oikeudellisten periaatteiden kanssa, että edes feministien manipulointivalta ei riitä moisen säädöksen toteuttamiseen, ainakaan vielä. Sitä vastoin kyllä on saatu lakiin kumipykälä joka venyy, luultavasti paukkuukin: seksipalvelujen ostokielto. (Meille ei muuten ole kertaakaan kerrottu, pidätetäänkö tarjosille asettuvat naiseläjät rikokseen yllyttämisestä.)

Sakkolihajuridiseen maailmankuvaan liittyy yleisemmin se feminismin perusvika, että naiset nähdään siinä aina ja määritelmällisesti sorrettuina ja avuttomina, ja tämän sorrettuisuuden vuoksi feministit katsovat, että naista ei saa vaatia ottamaan vastuuta yhtään mistään, vaan vastuu pitää aina siirtää jollekin miehiselle taholle. Kommunismin tarkoituksena oli päästä sellaiseen tulevaisuuteen, jossa valtio ja sortavat rakenteet lopulta kuihtuvat pois ja tulee onnellinen yhteiskunta; sitä odotellessa kuitenkin luokkataistelu kärjistyy kärjistymistään, uhrauksista kuuluukin tulla yhä suurempia ja elämästä yhä viheliäisempää. Vastaavasti feminismin tarkoituksena lienee (jollei nyt "portti naisten maahan" ja miesten holokausti, niin) tasa-arvoinen yhteiskunta. Mutta koska yhteiskunta ei heidän mielestään koskaan ole tasa-arvoinen, naiselle ei koskaan saa heidän mielestään sälyttää vastuuta naisen tekemästä rikoksesta tai epämoraalisesta teosta.

Käytännössä siis feministit pönkittävät juuri sitä naisen jalustakohtelua ja perinteistä roolia, jota sanovat vastustavansa. Tämän näkee mainiosti feministien ja heidän miespuolisten juoksilaittensa tavasta suhtautua raiskaukseen, josta vaaditaan aina vain ankarampia rangaistuksia (ja josta rankaisemiseen, kuten yllä mainitsin, naisen sanan pitäisi heidän mielestään riittää). Raiskaus on edelleenkin se kuolemaakin pahempi kohtalo, mystinen metafyysinen rikos, joka on niin paljon kaikkia muita rikoksia pahempi, että yleiset oikeusperiaatteet kuuluisi sen takia heittää romukoppaan. Todellisuudessa raiskauksen metafyysinen luonne on jäännös pahasta patriarkaatista, jonka aikana naisen seksuaalisuus oli kauppatavaraa ja isä myi sen sulhaselle "häiksi" kutsutun kaupantekijäisseremonian yhteydessä. Nuoren naisen ihmisarvo ja elämisen oikeutus oli täysin kiinni hänen arvostaan (naima)kauppatavarana, jolloin raiskatuksi tuleminen todellakin oli "kuolemaa pahempi kohtalo" eli johti ihmisarvottomaksi olennoksi alentamiseen: jollei seuraus ollut kunniamurha, niin ainakin isän talosta oli lähdettävä ansaitsemaan lyhyen loppuelämänsä ylöspito kunniattomin keinoin.

Nykyisin naisen neitsyys ei enää ole kauppatavaraa. Toisin sanoen raiskausrikos voitaisiin lakkauttaa ja sen sijaan ryhtyä käsittelemään raiskauksia yksin teoin tehtyinä pahoinpitelyinä ja vapaudenriistoina. Kerrataanpa vielä, minkä takia tämä olisi uhrinkin oikeusturvan kannalta parempi vaihtoehto: sukupuolten sota saataisiin ulos oikeussalista, ja tuomarit voisivat keskittyä paljon enemmän itse asiaan eli siihen, mitä toteennäytettyjä vammoja ja kärsimyksiä naiselle on teosta aiheutunut, ja paljon vähemmän siihen epäoleelliseen kysymykseen, suostuiko nainen yhdyntään vai ei. Oleellista on nimittäin, ihan oikeasti, se, millaisia ruumiinvammoja tai veneerisiä sairauksia raiskaus on aiheuttanut. "Lievä raiskaus", joka ei johda ruumiinvammoihin eikä veneerisiin tauteihin, on kovin luonnontieteellisin kriteerein arvioituna selvästi eri luokan trauma kuin aidsisen sadomasokistipuukottajahirviön kynsiin joutuminen.

Tästä voisi ehkä seurata, että muutama sellainen "raiskaaja", jonka syyllistyneisyys raiskaukseen olisi pelkästään naisen morkkiksissaan keksimää laatua, jäisi tuomitsematta. Tämä olisi tietenkin oikeusturvan ja oikeusvaltion kannalta hyvä asia. Tästä voisi myös seurata, että raiskaaja tai hänen puolustusasianajajansa ei voisi enää manipuloida miespuolista tuomaria vetoamalla miesten keskinäiseen veljeyteen tai rintamatoveruuteen heidän ikuisessa sodassaan pihtarinaisia vastaan.

Kuitenkaan feministit eivät vaadi raiskausrikoksen poistamista rikoslaista, ja vielä vähemmän tämä ajatus viehättää heitä nöyristeleviä miehiä - profeministimiehiä, vanhanaikaisia herrasmiehiä ja Tony Halme -tyyppisiä väkivaltaisia naisten "puolustajia", jotka pillun toivossa hakkaavat heikompiaan. Tämä on tietysti laajemmaltikin osa feministien valheellisuutta ja epärehellisyyttä. Feministit eivät aktiivisesti pyri kieltäytymään herrasmiesten harjoittamasta pimpanpalveluksesta, eli pimpan omistajan passaamisesta siksi ja vain siksi, että tällä on pimppa. He ovat tasan samanlaisia kuin libertaristit, joille kyllä julkisen kirjaston nettipääte kelpaa, mutta jotka samalla julistavat kaiken julkisen ja valtiollisen vihattavuutta ja vastustettavuutta. Tosin libertaristit ovat sikäli feministejä rehellisempiä, että he myöntävät auliisti loisivansa mielellään vihaamansa valtion kustannuksella. Feministien keskuudessa oli joskus muinoin pyrkimyksiä vastustaa herrasmieselkeitä valheellisina yrityksinä lahjoa naiset olemaan välittämättä oikeuksistaan. Nykyfeministille kyllä kelpaa herrasmiehen passattavana olo. Hänen pitää näet saada kaikki itselleen heti: sekä tasa-arvo että perinteiseen naisrooliin kuuluneet luontaisedut. Eikä hän edes näe tässä mitään ristiriitaa.

Vanhat herrat ja afrokampaukset

Tämänkertaisessa unessani päähenkilöinä olivat Pahkasian Vanhat herrat. Välillä olin itse toinen Vanhoista herroista (tai he molemmat), välillä seurasin heidän seikkailujaan. Unen yksityiskohdat ovat luonnollisesti häipyneet mielestäni, mutta pääjuonena oli se, että he olivat menossa tapaamaan enoaan ja samalla näkivät yhteiskunnassa merkkejä siitä, että afrokampauksia oltiin väkisin tuomassa muotiin. Vanhat herrat olivat omaksuneet äärioikeistolaisen salaliittoteoreettisen yhteiskunta-analyysin ja uskoivat, että afromuoti ja siihen liittyvä 70-lukulainen retroilu olivat seurausta kommunistien (70-luvulle kaipaavien uustaistolaisten) ja neekerien salaliitosta. He eivät itse olleet yksiselitteisesti tämän salaliiton vastustajia, mutta päättivät paljastaa sen eräänlaisena älyllis-salapoliisillisena haasteena samalla kun etsivät enoaan, joka syystä tai toisesta asui vaikeapääsyisessä paikassa maan alla. Lopulta he ajoivat liukuportaita suuren kallion alla olevaan luolaan, jossa enon oli määrä piileskellä. Enon sijasta he kuitenkin huomasivat olevansa suuressa muotisalonki-kampaamo-tavaratalossa, jossa oli joka puolella afroperuukkeja esitteleviä mallinuken päitä. He oivalsivat tulleensa afrokampauskommunistien salaliiton päämajaan.

Tämän unen selitys on helppo: luin eilen illalla Usenetistä Zesse-nimellä esiintyvän nuoren uusnatsin salaliittoteoriointeja ja eksyin sitten haaskaamaan yöuneni antautumalla lukemaan erään ruumismia vastustavan tahon blogiin linkitettyjä tulevaisuusretrosivuja. Unen juonikuvio on selvästi saanut myös vaikutteita siitä Vanhat herrat -albumista, jossa Vanhat herrat huomaavat serkkunsa tehneen heistä heidän tietämättään julkkiksia ja elokuvauttaneen heidän elämänsä ohjaaja Aku Kivireen avulla "kivirekeläiseksi totuuselokuvaksi".

Tavoitteena huono elämä

Muudan ruumismia vastustava taho kuvasi blogissaan suomalaista kulttuuria seuraavin sanoin:

Lehdissä ja netissä rumat ja katkerat naiset vuodattavat stalinistista retoriikkaa, jonka sisältönä on kostaa miehille se, että naiset itse pilasivat kaikki mahdollisuudet tunteisiin ja ystävyyteen omalla ahneudellaan.

Silloin nuorena poikana, kun itse sekosin kaikenlaiseen tiedostamiseen (tosin siihen aikaan se oli oikeasti niin epämuodikasta, että sain itse päättää, mitä siihen tyhjään laatikkoon panin), siinä viehätti sen implikoima ajatus hyvästä elämästä, johon kuului oleellisena osana konstailemattomuus. Tuolloin en ollut tiedostanut markkina-arvoa sosiobiologisena tosiasiana, vaan pikemminkin näin asian siten, että kun siirrytään järkiperäiseen, luonnontieteelliseen tapaan elää, esimerkiksi kaikki ne nuorisoyhteisön primitiiviset, jäykät statuksenesittelyrituaalit, jotka rajoittivat minun elämääni, korvautuvat reilujen, rationaalisesti asioista keskenään sopivien ihmisten mutkattomalla elämällä. Parinmuodostuksen kannalta tämä utopia tietenkin tarkoitti, että ihmiset kysyivät toisiltaan asiallisesti, mistä toinen oli kiinnostunut ja millainen ihminen hän oli, ja jos harrastusten leikkausjoukko oli riittävän suuri ja jos toinen vaikutti kunnon tyypiltä, seurustelusuhde alkoi. - Nykyinen suhteeni on itse asiassa saanut alkunsa juuri tällä tavalla; mutta minun piti elää pitkälti yli kolmekymppiseksi, ennen kuin löysin naisen, jonka kanssa asioista saattoi tällä tavalla sopia.

Kuitenkin yritykset toteuttaa tätä utopiaa loivat ainoastaan uudet statuksenesittelyrituaalit, joilla ihmiset sulkivat elämästään esimerkiksi monet hyvät partneriehdokkaat. Minun suosiotani tavoitteli, ollessani puolessavälissä kolmattakymmentä, muuan pieni sievä abityttö. Koska tyttö edusti lähiökeskiluokkaista elämäntapaa, koin hänet oman kotitekoisen "vaihtoehtoisuuteni" näkökulmasta epäcooliksi ja vääränlaiseksi, vaikka nyt aikuisena tietysti ymmärrän, että hän jos kuka eli "hyvää elämää" siinä määrin kuin sitä ylipäätään on nykyaikana, tai oli 90-luvun alussa, mahdollista elää, ja että hän myös oli psyykkisesti terve (toisin kuin minä). Oli hänellä älyllisiä ja taiteellisia harrastuksiakin, mutta toisin kuin samanikäiset pojat, hän ei tietenkään ollut niiden takia pakosta sosiaalisesti vammainen. Myöhemmin tunnetusti tapasin myös kaltaisiani hulluja neroja, joiden järjettömien oikkujen kanssa elämä oli helvettiä jo ennen kuin mitään suhdetta oli kunnolla saatu käyntiinkään, ja asianomaiset haavoittivat minua itsekkyydellään, oikuillaan ja pahuudellaan niin pahasti, että tuskin uskoin kykeneväni mihinkään suhteeseen sen jälkeen. Vasta moisten hirviöiden kanssa tapeltuani ymmärsin, että olin päästänyt hyvän elämän käsistäni, koska minulla ilmeisesti oli patologinen pyrkimys etsiytyä hullujen ja sairaiden ihmisten seuraa - ehdointahtoinen pyrkimys pahaan elämään hyvän sijasta.

Miehenä minulla oli sentään aikaa tehdä parannus ja hakeutua tasapainoisen naisen seuraan ja hyvään elämään, mutta synkät sosiobiologiset tosiasiat kertovat, että naisilla ei ole sellaista mahdollisuutta luopua turhasta nirsoudesta ja ottaa tasapainosta miestä siinä vaiheessa kun he aikuistuvat sellaista haluamaan ja alkavat ymmärtää sellaisen päälle. Nyt kun luen Veloenan blogista seuraavanlaista -

On niin monia asioita, joita pidän miltei välttämättöminä. Miehen (tai naisen) pitää kävellä rennosti yhtä kovaa kuin minun, osata nauraa asioille, osata heittäytyä, olla moraalinen. Kaikissa miehissä on jokin puute. Suurin osa ei pyöräile talvella, ei jaksa ymmärtää onomatopoiesista, moni syö lihaa. "Ei sellainen voi olla oleellista", sanoo ystävä järkyttyneen kuuloisena. Mutta se on. Jos pidän jotakuta moraalisesti keskenkasvuisena, kuinka hullaantuisin myös psyykkisesti?

- tulen suoraan sanoen hyvin surulliselle päälle, koska näyttä siltä, että Veloena on tekemässä saman virheen kuin minä: rakentamassa epäoleellisista vaatimuksista muuria itsensä ja hyvän elämän, myös hyvän parisuhteen ja hyvien parisuhde-ehdokkaiden, välille. Jos minä alkaisin esittää samanlaisia vaatimuksia kuin Veloena, parini pitäisi osata sujuvasti iiriä, puolaa ja saksaa, olla raitis ja savuton, lapseton mutta lisääntymiskykyinen ja -haluinen minun kanssani jne. On aika selvää, että moista ihmeotusta ei olisi tarjolla, eikä ainakaan minun markkina-arvollani; sen lisäksi - mikä pahempaa - olisin valmis torjumaan paljon näitä vaatimuksia täyttämättömiä, mutta ihan hyviä ihmisiä, joiden kanssa voisin elää hyvää elämää; sitä paitsi jos nuo vaatimukset täyttävä henkilö löytyisikin, hän olisi luultavasti tasapainoton varttihullu ja itsekäs nilkki, jonka kanssa elämä olisi helvattia - hän näet tietäisi olevansa korvaamaton ja antaisi minunkin tietää sen joka käänteessä. Korvaamattomuus ei mielestäni kuitenkaan terveessä suhteessa muodostu tuolla tavalla, se muodostuu siitä, että toinen on hyvä ihminen, jonka kanssa on mukava olla, ja yhteisten kokemusten ja muistojen ansiosta osa omaa itseä.

Mitä sitten tulee Veloenan mainitsemaan moraaliseen keskenkasvuisuuteen, tuossa on taas sama virhe kuin se itse tekemäni: falskin vasemmistolaisen mielipide- ja velvoiteaparaatin sekoittaminen moraaliin. (Toivon että käyttämääni ilmausta falski vasemmistolainen ei pidettäisi loukkaavana, koska se on tarkoitettu itsekritiikiksi: ystäväni Ivan Hlinka sanoi George Orwellin esseetuotantoon tutustuttuaan ymmärtävänsä nyt, mistä minun falski vasemmistolaisuuteni on alkujaan peräisin. Ja oli aivan oikeassa: minun mahdollinen vasemmistolaisuuteni on suoraan Orwellin esseestä The Lion and the Unicorn: Socialism and the English Genius, joka on ensimmäisiä englanniksi lukemiani kirjoja, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan Orwellia vasemmistolaisten mielipiteiden ja legalistisen isänmaallisuuden yhdistäjänä ja tällaisen yhdistelmän mahdollistajana.) (Tässä kohtaa muuten radiosta tulee Veikko Lavin Jokainen ihminen on laulun arvoinen, joskin ruotsinnoksena; sopivampaa taustamusiikkia tuskin voisi kuvitella.)

Valitettavasti sellainen julkinen moraalidemonstraatio, jollainen se vasemmistolainen velvoiteaparaatti on, ei kerro ihmisen todellisesta moraalisesta tasosta paljoakaan: historia tuntee aivan liikaa esimerkkejä vaimonhakkaajaroistoista sun muista täysin patologista perhe-elämää eläneistä hirviöistä, jotka julkisessa roolissaan ovat toimineet hyvien ja edistyksellisten asioiden puolesta, jotta olisi kovin mielekästä valita kumppania aamiaispöytään ja yhdyntäsänkyyn hänen aatteellisen tai julkisen toimintansa perusteella. (Enkä sitten enää halua kuulla kertaakaan tuota alkujaan natsien keksimää iskulausetta Henkilökohtainen on poliittista.) Tällainen ulkokultaisuus on aivan liian inhimillistä ja ymmärrettävää, jotta sille tarvitsisi etsiä erillisiä selityksiä: yhteiskunnallinen osallistuminen ja tiedostaminen on nykyisellään pitkälti vanhemmilta perittävä uskonto rituaaleineen - kannattaa muistaa, että minun ikäiselläni tai ainakin samaan poliittiseen tai kulttuuriseen sukupolveen kuuluvalla alkaa jo olla yliopistoikäisiä lapsia - ja uskonnonharjoituksen rituaalien omaksuminen sosiaalisesta pakosta tai sosiaalisesta pätemisen tarpeesta ei todellakaan tarkoita, että uskonnon mystiseen, ekstaattiseen tai dogmaattiseen puoleen oikeasti kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Toisin sanoen ihmisen on mahdollista olla aika moraaliton ja kelju ja silti kannattaa julkisesti erilaisia moraalisuusliikkeitä.

Tekopyhyys ei tietenkään johdu asianomaisen tahallisesta pahansuopuudesta, vaan siinä voi olla kyse huonon omantunnon aiheuttamasta kompensaatiosta. Olen vakuuttunut siitä, että suuri osa, ehkä enemmistö, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa nauhoilla ja mielenosoitusmarsseilla suurieleisesti vastustavista miehistä on itse asiassa syyllistynyt väkivaltaan kumppaniaan kohtaan ja yrittää moisella teatterilla tehdä jonkinlaista katumustyötä, sekä tietysti myös lakaista omia jälkiään umpeen. Minulla ei ole käsittääkseni syytä tuntea huonoa omaatuntoa omasta suhteestani, vaikka kaikenlaiset nimeltä mainitsemista ansaitsemattomat varikset ja kanat tietysti uskovatkin, että Maria on tässä vaiheessa nuijittu jo pihvilihaksi ja "puolustelee" (?) minua netissä alistettuisuutensa ja naiseudestavieraantuneisuutensa vuoksi. Jos hän olisi muuta kuin tahdoton ja uhriutettu julman raakiomiehen orja, niin tokihan hän älyäisi ennen myöhäistä jättää julman raakiomiehen peniksellä rämpyttämään. Näin siis ajattelee tyypillinen osallistumisuskonnon uskovainen, joka kuvittelee ja ehkä vakavissaan uskookin, että osallistumisuskonnon rituaalien harjoittaminen tai harjoittamatta jättäminen on oleellisempi totuus ihmisestä kuin hänen todellinen elämänsä parin kanssa.

Eivät osallistumisuskovaiset ihan väärässäkään ole. Niin kauan kuin pyritään selkeästi määriteltyihin poliittisiin tavoitteisiin, on tosiaan tärkeintä, että liittolaiset seisovat julkisesti niiden takana, vaikka yksityiselämässään mokaisivat kuinka. Oleellista on, että pyritään saamaan läpi jokin yksiselitteinen lainmuutos tms., jonka jälkeen yksityiselämässäkään ei voi kovin herkästi lipsua tästä tavoitteesta, jollei halua joutua joko lailliseen edesvastuuseen tai monenlaisiin käytännön elämää haittaaviin vaikeuksiin. Mutta kun ihmisen moraalisen tason ja moraalisen aikuisuuden mitaksi asetetaan se, kuinka tarkkaan hän noudattaa osallistumisuskon rituaaleja, silloin rakennetaan itselle parisuhdehelvettiä, tai tahallisesti kieltäydytään onnesta ja rakkaudesta sellaisten asioiden takia, jotka ovat viime kädessä täysin yhtä ulkokohtaisia kuin kauneus tai sen puute, kampaus tai ruma takki. Jos politiikan päästää hallitsemaan yksityiselämäänsäkin, tulee tahallisesti pilanneeksi oman elämänsä ja hävittäneeksi onnensa.

Kaikki mukaan kompromissittomaan sotaan Vihreää liittoa vastaan!

Muudan ystävällinen sielu lähetti minulle seuraavan linkin: Vihreät julistautumassa feministipuolueeksi. Oleellisin sanoma kätkeytyy seuraavaan sitaattiin:

Vihreän liiton valtuuskunta kokoontui sunnuntaina Helsingissä. [...] Valtuuskunta käsitteli myös puolueen periaateohjelman uudistamista. Eniten keskustelua uudessa ehdotuksessa herätti tapa, jolla vihreä liitto julistautuu feministiseksi puolueeksi.

Olen yleensä suhtautunut vihreisiin kriittisen solidaarisesti, pitkälti sen takia, että he kuitenkin ovat lähin approksimaatio edustamalleni sivistysporvariudelle, mutta edellisen jälkeen kehotan kaikkia kunnon ihmisiä kompromissittomaan taisteluun Vihreää liittoa vastaan. Meidän on taisteltava heitä vastaan, maksoi mitä maksoi. Me taistelemme heitä vastaan rannoilla, me taistelemme heitä vastaan kiitoradoilla, me taistelemme heitä vastaan pelloilla ja kaduilla, me taistelemme heitä vastaan Pohjanmaan vaikeakulkuisilla vuoristoseuduilla, emmekä me saa koskaan antautua, - jos minun on lupa siteerata Churchillia ja vähän Arto Melleri -vainaatakin. Kuten tämän blogin lukijat jo tietävät - minun on turha antaa linkkejä, löydätte ne kyllä itsekin vanhoja kirjoituksiani lukemalla - feminismi on mafia, camorra, ndrangheta ja sacra corona unita, joka imeytyy yhteiskuntaan kuin myrkky pesusieneen. Kun jokin puolue julistautuu feministiseksi, sen jäseniin on suhtauduttava kuin syfiliitikkoihin, spitaalisiin ja fasisteihin, ja heille on tehtävä selväksi, että vaikka olemme täysin voimattomia heidän armottoman, itsetarkoituksellisen, säälimättömän ja keskusteluun kykenemättömän, tuhoamishimoisen pahuutensa edessä, aivan kuten kansalaiset Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton miehittämissä maissa aikoinaan olivat miehittäjiensä armoilla, se ei suinkaan tarkoita, että hyväksyisimme heidän absoluuttisen raakuutensa tai ettemme näkisi heidän mätien, haisevien valheittensa läpi. Kuten Herra sanoo, lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, älkääkä saastaiseen koskeko. Jos tunsitte ennen jonkun vihreän puolueen jäsenen, ette tunne häntä enää. Hän on harmaa täplä maisemassa, hämärästi ihmisen muotoinen, mutta vihollinen, saasta, hirviö, ihmisenmuotoinen lika, jonka kanssa ei ole sopivaa eikä mielekästä keskustella, häntä ei saa tervehtiä, spitaaliseen, vesikauhuiseen olioon ei saa koskea.

EROTKAA

HEISTÄ

ÄLKÄÄKÄ

S A A S T A I S E E N

KOSKEKO!

Ja muistakaa toistella mielessänne tuota väkevää ja totuudellista sanaa: saastainen, saastainen, saastainen, saastainen. Kaikki se, mihin feminismi on koskenut, on saastaista. Kaikki ne, jotka feministeiksi tunnustautuvat, ovat saastaisia, Saatanan saastaa.

Nuorten naisten fasistinen pahuus vainoaa australianpuolalaista sankaria

Olen nyt lukenut sen Andrzej Braunin kirjan. Tarina meni tunnetusti niin, että sisarukset, jotka päätyivät eri teitä Puolasta Neuvostoliiton ja Kiinan kautta Australiaan toisen maailmansodan aikana, tapasivat toisensa aikuisina ja menivät naimisiin sukulaisuussuhteesta tietämättä, lapsikin heille syntyi. Pikkuhiljaa tieto heidän sukulaisuudestaan sitten levisi, ja heitä alettiin pitää perversseinä sukurutsaajina, kunnes he joutuivat lähtemään mainettaan karkuun toiseen kaupunkiin. Pakomatka jatkui, eikä koskaan loppunut. Erään kerran mies onnistui pääsemään töihin oppaaksi ja lossikuskiksi, joka laivasi varakkaita amerikkalaisia turisteja kauniille ja eksklusiiviselle rannikon lähellä olevalle lomasaarelle. Nyt käykin niin, että salskeana komistuksena mies joutuu amerikkalaisen naisturistin vulgäärinseksuaalisen lähentely-yrityksen kohteeksi. Vilauttelemalla tissinreunaa ja kähmimällä miestä turisti saa hänet kiusaantuneeseen olotilaan, ja lopulta mies suostuu kyyditsemään naisen saarelle sellaisena ajankohtana, jolloin saari on kiinni. Mies ei koe tilannetta mitenkään yksiselitteisen miellyttävänä, sillä hän on aidosti rakastunut sisareensa/vaimoonsa, ja lukijallekin on selvää, että jenkkituristi on hieman eltaantunut ja vulgaari täti, jonka mahdollinen seksuaalinen houkuttelevuus miehen silmissä perustuu hänen päällekäyviin iskuyrityksiinsä. Tai tuskinpa kyseessä on edes varsinainen seksuaalinen houkuttelevuus: pikemminkin kyse on siitä, että mies kokee kiusalliseksi velvollisuudekseen olla nyt sukupuoliyhteydessä tämän naiseläjän kanssa, jotta siltä pääsee rauhaan.

Yleensähän väitetään, että tämä on tyypillinen tilanne, johon nainen joutuu: päällekäyviä iskuyrityksiä harjoittava mies kelpuutetaan sänkykumppaniksi, koska iskuyritysten kohteena oleminen alkaa tietyssä vaiheessa tuntua rasittavammalta ja tympeämmältä kuin asianomaisen miehen kanssa makaaminen: "ruilauttakoon pentele nyt ne rojunsa torveen, niin saadaan olla rauhassa". Tavallisesti asiasta perillä olevat tahot ovat minulle kertoneet, että maahanmuuttajanaistenmiesten menestys meikäläisen tissi-ihmispopulaation keskuudessa perustuu monissakin tapauksissa juuri tämän taktiikan väsymättömään soveltamiseen. Mutta itse asiassa tuo Braunin kuvaama kohtalokas nainen on muutettavat muuttaen varsin lähellä niitä nuoria naiseläjiä, jotka takavuosina tunkivat minun elämääni sotkemaan, ja kun luemme kirjaa eteenpäin, osoittautuu, että jenkkituristi on puhdasverinen psykonarttu. Hän riisuutuu suurieleisesti alasti sankarimme edessä, minkä jälkeen saamme tietää vain sen, että hän muuttuu kovin hiljaiseksi eikä vaihda sankarimme kanssa sanaakaan paluumatkalla. Tapauksen jälkeen nainen kertoo sankarin työnantajalle, että mies raiskasi hänet, minkä jälkeen sankari sisarvaimoineen saa lähteä taas uudelle pakomatkalle.

Koko aikana lukija ei saa tietää, oliko kirjan miespäähenkilö ensinkään sukupuoliyhteydessä eltaantuneen seksipommin kanssa vai ei. Tämä onkin mielestäni psykologisesti hyvin uskottavaa. On nimittäin selvää, että eltaantuneen seksipommin tavoitteena oli saada mies ansaan, ei niinkään olla sukupuoliyhdynnässä hänen kanssaan. Se taitaakin olla noiden kohtalokkaiden naisten elämän tarkoitus paljon suuremmassa määrin kuin seksuaalinen nautinto ollenkaan. Itse asiassa sekä romaanihenkilö, että kohtaamani miehille huvikseen ohareita tekevät nuoret neidot, nauttinevat siitä, että saavat asettaa miehelle ansan, josta ei ole pääsyä ulos:
- Jos mies selkeästi kieltäytyy femme fatalen viettely-yrityksestä jo etukäteen, femme fatale julistaa hänet homoksi ja/tai/eli impotentiksi. Tällaisen juorun levittäminen pystyy vielä nykyoloissakin vahingoittamaan miehen mainetta, mihin ei todellakaan ole syynä mikään miehinen patriarkaatti, vaan naisten pönkittämät traditionaaliset stereotyypit oikeasta mieheydestä.
- Jos mies lähtee femme fatalen kanssa saareen ja antaa vietellä itsensä sukupuoliyhdyntään, femme fatale esittää asian myöhemmin raiskauksena ja vie asian oikeuteen, koska hänellä on lääketieteelliset todisteet rikoksen tapahtuneisuudesta.
- Jos mies lähtee femme fatalen kanssa saareen ja pysyy lujana perkeleellisen viettelyksen edessä, naisen seksuaalista markkina-arvoa on loukattu ja hänen viehätysvoimansa asetettu kyseenalaiseksi. Tällöin nainen pitää oikeutenaan joko levitellä perättömiä raiskaustarinoita (ilman oikeudenkäyntiä tällä kertaa) tai sitten impotenssi- ja homojuttuja.