Vielä venäläisestä antisemitismistä

 Juutalaisvastaisuuden historia Venäjällä lienee yhtä pitkä kuin Venäjän historia ylipäätään, mutta todella merkittäväksi ongelmaksi antisemitismi kasvoi 1700-luvun lopulla, kun Puola joutui jaetuksi Preussin, Itävallan ja Venäjän kesken ja suuret juutalaisten asuttamat alueet päätyivät Venäjän haltuun. Venäjän keisari ja hallintokoneisto kohtelivat juutalaisia vääräuskoisina ja huijarikauppiaina, ja varsinkin tämä jälkimmäinen ennakkoluulo on elänyt myös Neuvostoliitossa.

Venäjän sisällissodan aikana valkoisten puolella oli paljon sellaista järjetöntä antisemitismiä, joka ei juurikaan poikennut natsisaksalaisesta juutalaisvastaisuudesta. Esimerkiksi valkokenraali Anton Denikin yllytti sotilaitaan tappamaan juutalaisia siksi että nämä olivat juutalaisia. Tällainen sotilaallisesti(kin) älytön käsky saa heti ajattelemaan Hitlerin Saksaa, jonka ohjelmallinen juutalaisvastaisuus oli mieletöntä ihan sotilaallisesta näkökulmasta. Denikin perusteli oman käskynsä mm. sillä, että juutalaiset muka olivat kaikki keisarillisen Saksan agentteja, mikä kyllä kuulostaa surkuhupaisalta kolmannen valtakunnan jälkeisestä näkökulmasta. Mutta kuten puolalainen mietelmäkirjailija Stanisław Jerzy Lec sanoi, legenda juutalaisten rikkaudesta tulee siitä, että he joutuvat maksamaan kaikesta. 

Punaisen, bolševistisen osapuolen lähtökohta oli periaatteessa, että antisemitismiä ei hyväksytä. Käytännössä asiat tietenkin olivat toisin. Punasotilaat olivat suurelta osin aika kouluttamatonta ja sivistymätöntä lössiä, ja jos monet juutalaiset sitten päätyivät kannattamaan bolševikkeja, niin lähinnä siksi, että nämä tappoivat vähän vähemmän juutalaisia kuin se toinen porukka - johtotason bolševikit edes yrittivät hillitä solttulaumojensa antisemitistisiä julmuuksia, Denikinin kaltaiset miehet johtivat ja yllyttivät pogromeja. 

Luonnollisesti ortodoksinen kirkko - tsaarinajan vastine kommunistipuolueelle - oli hyvin juutalaisvastainen asenteiltaan. Kaikkialla ortodoksit eivät suinkaan ole olleet antisemitismin kannalla - kannattaa muistaa, että Bulgarian ortodoksikirkko pyrki suojelemaan maan juutalaisia, kun maa oli II maailmansodan aikana liitossa Natsi-Saksan kanssa. 

Bulgarian metropoliitta Kiril: "Jos te rupeatte niitä juutalaisia junalla kyöräämään tappoleireillenne, minä heittäydyn radalle veturin eteen."

Venäjän ortodoksikirkon tiedämme nykyään olevan täysin rappeutunut KGB-kirkko, mutta eipä se kovin kaksinen laitos ole ollut aikaisemminkaan. Onhan siellä riittänyt yksittäisiä kunnon kirkonmiehiä kuten Gleb Jakunin, jota vainosi ensin KGB ja sitten "vapaan" Venäjän kirkko (no jaa, sama asia kuin KGB) ja joka liittyi Ukrainan ortodokseihin. Venäläiset kirkonmiehet jopa varastivat hänen kultaisen perintöristinsä.

Juutalaisten asema Neuvostoliitossakaan ei ollut kaksinen, jos kohta siihen liittyi monenlaista poliittista hienosäätöä. Antisemiittien keskuudessa kiertää sellainen tarina, että koko vallankumous olisi ollut juutalaisten juoni ja että erityisesti KGB tai sen edeltäjäelimet - mitä näitä nyt oli Tšekaa ja GPU:ta - olisivat olleet juutalaisten hallussa. Tämä on tietysti hölynpölyä: Tšekassa riitti alkuaikoina yliedustukseksi asti pikemminkin latvialaisia (!) kuin juutalaisia: Jēkabs Peterss ja Mārtiņš Lācis (Jānis Sudrabs) ovat tunnettuja nimiä, ja koko puljun johdossahan oli puolalainen aatelinen Feliks Dzierżyński.

Totta maar juutalaisia värvättiin niin salaisiin palveluihin kuin armeijaankin, mutta niiden juutalaisten kohtalo, jotka eivät onnistuneet hankkimaan hyviä asemia neuvostovaltiossa, ei välttämättä ollut kummoinen. Silloin kun Neuvostoliitossa oli aktiivisia uskonnonrienaamiskampanjoita, niiden kohteena olivat ilman muuta myös uskonnolliset juutalaiset.