Invandringskritikerna och Singapore (svensk version av ett gammalt finskspråkigt blogginlägg)

Märkligt nog brukar de finska "invandringskritikerna" framställa Singapore som ett fint exempel för Finland, eftersom denna stadsstat veterligen inte släpper in några asylsökande. Det är fler än en på webben aktiv "invandringskritiker" som funnit sin nya hemvist i Singapore, fosterländskt nog, och en av dem har jag på nätet sett ondgöra sig över hur "anhängare av nationalstaten" förföljs i Finland. Det är sålunda motiverat att reflektera över staten Singapore, eftersom invandrarkritikerna så beundrar och idealiserar den.

Singapores befolkningsmängd befinner sig i samma storleksklass med Finland, men ytan är givetvis femhundra gånger mindre, eftersom det ändå är en stadsstat. Ute i världen är staten mest känd som ett centrum för handel och finans. Förr i världen var det en brittisk koloni, vilket ju på den tiden inte var så värst ovanligt. Singapore var en av de kolonier på Malackahalvön som kallades "Straits Settlements", "kolonierna vid sunden".  När Malaysia blev självständigt utgjorde Singapore till en början en del av den nya staten, men sökte snart självständighet, eftersom singaporeborna inte ville bli indragna i det lågintensitetskrig eller konfrontasi (konfrontation) som pågick mellan Malaysia och Indonesien.

I dag är Singapore ett av de mest välmående och framgångsrika länderna i världen. Det är sålunda inget skäl att undra att mångkulturmotståndarna vill förvandla Finland till ett nytt Singapore. Men hur skulle livet gestalta sig i Singapore för en invandrarkritiker?

Singapore är nämligen ett mångkulturellt land. Det finns fyra officiella språk i stadsstaten: mandarinkinesiska, malajiska, engelska och tamil. Offentliga informationsskyltar brukar vara avfattade på alla fyra språk. I praktiken är det engelskan och kinesiskan som är starkast, och bägge är i princip invandrarspråk. Malajiskan är det ursprungliga talspråket i området - som i grannlandet Malaysia - det är ett av de stora språken i regionen och dess utspridning beror mest på handeln: det brukade vara det som köpmännen talade eller förutsattes tala. Malajiskan är släkt med de språk som talas i Polynesien och i Filippinerna, och även det officiella språket i Indonesien är en malajisk dialekt. Under den brittiska kolonialtiden har malajiskan i Singapore dock fått ge vika för större språk, när massor av brittiska tjänstemän bosatte sig i Singapore och ännu större skaror av kineser sökte jobb i staden - industrialismen och kapitalismen utvecklade sig nämligen snabbt under den brittiska tiden. Tamil är det största språket bland Singapores indier: att det finns ett stort indiskt samhälle i stadsstaten bör inte överraska någon med tanke på att det är en före detta brittisk koloni.

I praktiken härskar naturligtvis språkblandning och språkförbistring, och det vanligaste språket på gatan är Singlish, engelska med brittisk accent och starkt inflytande från kinesiskan. Den brittiska accenten är kännspak även hos de singaporebor som inte talar särskilt flytande engelska. För att uttrycka det lite raljerande: alla singaporebor talar inte engelska, men den engelska de inte talar är brittisk engelska. Som Paul Theroux påpekade i sin reseskildring Riding the Iron Rooster (vet inte om den kommit ut i svensk översättning), kan man i Singapore även möta amerikanska affärsman som tagit upp brittiska talspråkliga uttryck i sin engelska.

Låt oss reflektera över hur detta skulle se ut i Finland: vi skulle i allmänhet tala svenska som ett arv från svenska väldet (jfr den brittiska kolonialtiden i Singapore och den därmed sammanhängande engelskan), men de flesta invånare skulle vara etniska ryssar (jfr kineserna i Singapore), kanske även andra slaviska östeuropéer som t ex polacker (de flesta Singaporekineser har av gammalt talat sydkinesiska dialekter som är tillräckligt olika mandarinkinesiskan för att omtalas som skilda språk). Nationalsången skulle vara på finska (i Singapore på malajiska). Vem skulle motsvara indierna? Nåja, kanske det skulle ha flyttat turkspråkstalande muslimer från Ryssland till Finland: tatarer, azerbajdzjaner och turkmener t ex. De skulle ha lyckats göra tatariskan till ett officiellt språk i vårt land, och eftersom alla turkspråk (med undantag av tjuvasjiskan) är rätt nära släkt med varandra skulle även azerbajdzjanerna och turkmenerna i landet förstå de tatariska skyltarna rätt fint och uppfatta dem som en eftergift till sin etniska särart.

Det mest utbredda språket skulle givetvis vara den beryktade tvångssvenskan, i denna alternativa verklighet skulle den dock i Finland uppvisa influenser från ryskan. Givetvis skulle det officiella Finland ofta arrangera kampanjer för språkriktighet. "Tala ren svenska!" skulle det stå på varje vägg, och detta skulle i princip innebära att man helst bör tala ren rikssvenska som i Sverige. Vår ryska befolkning skulle naturligtvis tala rikssvenska helt skapligt, fast inte alltid felfritt. Offentliga skyltar skulle vara på fyra språk: på svenska, ryska, finska och tatariska, i den här ordningsföljden. Finska språket skulle ha ceremoniell ställning (nationalsången och kommandospråket i armén), men Finskhetsförbundet, som i den här verkligheten skulle vara en ödmjuk och tamt regeringstrogen organisation, skulle ibland framföra hövliga och civiliserade förslag på att ge det traditionella nationalspråket en bättre ställning i samhället. Regeringen skulle besvara varje vädjan med lika hövliga och intetsägande fraser, men livet skulle sedan ostört gå vidare på ryska och svenska.

Singapore utmärker sig med en stabil samhällsordning som erbjuder en bra miljö för affärsmän, men många västerländska fri- och rättigheter är frånvarande eller kringskurna. Unga skadegörare bestraffas med piskrapp - av något skäl ser våra invandrarkritiker detta inte som någonting barbariskt, medan motsvarande straff i de islamska länderna framstår som det yttersta och oemotsägliga beviset på islams ondska och grymhet, tycker de. Men det här är varken den första eller den sista gång rasisterna spelar med två olika uppsättningar av regler.

Som sagt är Singapore ett mångkulturellt land. Där är mångkulturen en gravallvarlig sak, i bokstavlig betydelse. Dödsstraffet tillämpas där fortfarande, utan några skrupler. Vapen är det bara säkerhetsstyrkorna, polisen och armén som får hantera i Singapore, men leker en civilperson med bössor kan det faktiskt bli dödsdom. Församlingsfriheten är i Singapore rätt begränsad, och om det händer att du viftar med en pistol för att beskydda ett illegalt politiskt möte kan du räkna med dödsstraff. Det är också belagt med dödsstraff att avlossa ett skott i ett bebott område, hur mycket du än bedyrar att det inte var farligt för någon.

Att kritisera mångkulturpolitiken blir man i och för sig inte avrättad för, men makthavarna i landet utgår från att några försök att störa den interetniska friden inte accepteras. Skulle en singaporebo yttra sig i ordalag av den sort som man ser på utlänningsfientliga webbsidor i Finland skulle han snart stå inför rätta. I det buddhistiska Orienten tycker man att det är livsviktigt att upprätthålla "harmonin", och den etniska samhällsfreden utgör en central del av denna harmoni i Singapore. Det är även tänkbart att en "mångkulturkritisk" person i Singapore skulle hamna i skyddshäkte, dvs anhållas och fängslas enligt en administrativ bestämmelse, om någon lämplig paragraf inte fanns i lagen.

På det invandringskritiska webbforumet Homma (den finska motsvarigheten till Avpixlat) har det som bekant sedan många år tillbaka varit vanligt med fantasier om inbördeskrig och politiska mord på "rödingar" osv. Hommaiterna har även upprepat framhävt att de har vapen och att det är nödvändigt med vapenkunskaper när man en gång ska ta kål på den elit som kantänka regerar och huserar i landet. I Singapore skulle det nog bli dödsstraff för sådant prat, åtminstone om polisen även hittade bössor och studsare hemma hos den som yttrade sig i sådan ton. Det är sannolikt att inte en enda hommait skulle vara på fri fot i Singapore, och de mest rosenrasande demagogerna skulle definitivt inte ha röstats in på riksdagen: de skulle ha avrättats enligt gällande lag.

Man måste skratta åt att finska expatriater som bosatt sig i Singapore eftersom de uppfattar Finland som ett kommunistiskt helvete gråter över det hemska förtryck som "anhängarna av nationalstaten" kantänka får lida av i Finland. Här hos oss röstar folk på "anhängarna av nationalstaten" så de får snylta på våra skattepengar och fatta oinformerade beslut om våra angelägenheter, medan de i Singapore skulle stå på schavotten.

Det förefaller sålunda helt obegripligt att invandringskritikerna så beundrar Singapore. Man skulle kunna tänka sig att det snarast är deras mardröm: det fruktade "befolkningsbytet" är redan ett faktum när de malajiska urinvånarna helt fått ge vika för den kinesiska invandrarfloden; invandrarnas och kolonialherrarnas språk har bättre status än det historiska nationalspråket; och går man och ifrågasätter mångkulturen genom att t ex slänga svinhuvud in genom moskédörren så tolkas det som ett hot mot nationell säkerhet och bestraffas därefter. De oskyldiga vapenlekar och fantasier om ett berättigat inbördeskrig som våra ack så förföljda "anhängare av nationalstaten" så älskar skulle de i Singapore snart hamna i galgen för. Hur i herrans namn kan hommaiterna vara så entusiastiska över Singapore?

I verkligheten ger hommaiterna blanka fan i att begränsa invandringen, och att beskydda vår nationella kultur förstår de sig inte på. Vad de vill är en öppet repressiv, hjärtlös och grym statsmakt istället för den snälla och kompromissvilliga vi har i dag. Till exempel den singaporeanska statsmakten - trots sin formella rättsstatlighet är det ju en auktoritär och hårdhänt stat, åtminstone ur västerländsk liberal synvinkel. Givetvis är det möjligt att det är andra preferenser som omhuldas i den kinesiska civilisationen, men det skulle vara intellektuellt lättjefullt att ta detta för givet: samhällskulturen och lagstiftningen i Singapore härrör tydligen för det mesta från kolonialtiden, och det är inte helt galet att tolka Singapore som en kolonialstat där lokalbefolkningen bara börjat regera över sig själv som sina egna kolonialherrar.

I stater som Finland sker maktutövningen relativt civiliserat och sakligt, och öppet förtryck lyser med sin frånvaro. Naturligtvis upprätthålls även en sådan här stat av ett tufft och obarmhärtigt våldsmaskineri, som nog skjuter skarpt mot vem som helst som går och ifrågasätter statsmakten med vapen i hand. Det ligger i sakens natur, det är så som en stat definieras. Hos oss har bara civilisationsprocessen gått så långt att det inte rycker någon dumdumkulsskjutande avrättningspluton ut mot vilken haschrökande punkare som helst som påtänd skriker på torget att försvarsmakten är bara skit och att regeringen består av nazister.

Det är precis det här de retar sig på - att statsmakten här hos oss uppnått en viss grad av civilisering. Nationalkulturen kunde de inte ge mera fan i, och även muslimerna, t o m talibanerna skulle de se som schyssta killar och hjältar om Sovjetunionen ännu skulle existera, ockupera Afghanistan och föra krig mot lokala islamistiska grupper i kommunismens namn. Det är statsmaktens humana och snälla fasad invandrarkritikerna inte står ut med.

Med stor sannolikhet skulle hommaiterna inte ha någonting emot vare sig mångkulturen eller en mindre restriktiv invandringspolitik, om tillämpningen skedde på singaporeanskt vis: antingen gillar du moskén där, eller så kommer det en hövlig kinesisk bödel som lägger dig ett rep kring strupstackaren. När "invandringskritikerna" intalar sig att de mycket rimliga krav på anständigt beteende som samhället ställer för dem är "kommunistiskt åsiktsförtryck", tror jag faktiskt att det är någonting som påminner om en sexuell fantasi: allting skulle vara helt fint och okej och lajbans för dem om samhället tog till hårdhandskarna för att göra dem fogsamma.

När någon hommait, när han väl ägnat flera år åt att fylla nätet med fräckheter som inte tål trycksvärta, äntligen döms till böter för hets mot folkgrupp, blir det ett maraton på flera veckor av självömkan och egenrättfärdighet på Homma. Både den dömde hommaiten och hans kompisar vältrar sig i martyrskap och jämför sina böter - fickpengar - hutlöst och huvudlöst med de grymheter som offren i Sovjet och Nazityskland kunde räkna med (nackskott som i Katyn, gaskamrar som i Auschwitz, utvisning till Sibirien och Komi utan vinterredskap eller farliga och ohälsosamma arbeten utan skydd som i Kolyma).

Enligt min mening är det milt sagt smaklöst att påstå, att det skulle vara lika hemskt att betala till statskassan en summa som ungefär motsvarar priset på en mobiltelefon som att dö av utmattning när man arbetar i urangruvan eller fäller träd, för att nu inte nämna den där Sibirienresan utan vinterredskap (alla "muslimkritiska" hommaiter gläds säkerligen åt att det i Sovjet på Stalintiden var vanligt att våldskjutsa muslimska fångar från sina varma hemrepubliker till tundran utan att ge dem byteskläder).

Dessutom är man givetvis helt ute och cyklar om man likställer fångar och offer i totalitära mördarstater där folk arresteras, tillfångatas och döms utan att de själva vet vad det egentligen beror på, med invandringskritiker som medvetet söker martyrstatus och som antagligen förhandskollat paragrafen om hets mot folkgrupp i lagboken eller på justitieministeriets webbsidor. Hommaiterna och hommaidolerna vet bara alltför bra vad de eller deras hjälte åtalas för, vilket "kaninerna" på de sovjetiska fånglägren definitivt inte visste. Hommaidolen behöver inte vara rädd vare sig för att misshandlas av polisen eller för att torteras och förnedras till att erkänna.

Sen har faktiskt hommaiterna i dag egna ledamöter på riksdagen, alltså de kan ändra på lagar om de vill. Problemet är att politiken handlar om att kompromissa och köpslå: vill de hommaitiskt sinnade politikerna t ex avskaffa paragrafen om hets mot folkgrupp, bör de likaså göra eftergifter och ge avkall på en del av sina krav. Sen bör faktiskt alla förslag om lagändringar förberedas noga på förhand och underbyggas med argument, något som hommaiterna inte ens försökt göra.

De anser nämligen att alla andra är kommunister och att de själva bäst vet vad som är sanningen och folkets och fosterlandets väl. Lagar vill de inte lyda, ty den vite heterosexuelle mannen vet nog med sin hudfärg och sin testikelinstinkt vad som är rätt eller fel. Dessutom har kommunisterna ändå stiftat alla lagar så att de favoriserar bögar och negrer, det har Halla-aho bevisat med sin kyrkslaviska vetenskap. Alla kompromisser med kommunistiska partier (som t ex Centern eller Samlingspartiet) är eftergifter till djävulen.

En sådan här samarbetsovilja är populismen givetvis beroende av. Populisterna kammar in röster genom orealistiska löften till väljarkåren, men eftersom löftena står i logisk motsats mot varandra kan de inte uppfyllas - man kan inte samtidigt höja och sänka på hyran, man kan inte göra såväl hyresvärden och hyresgästen till lags. Kompromisslösheten utgör sålunda en central del av populismens politiska strategi: på det viset kan man undvika regeringsansvar och skylla alla samhällsproblem på de "gamla partierna", som inte beaktar "våra kloka och nydanande idéer".

Det finns dock även andra skäl till att hommaiterna vältrar sig i sina fantasier om totalitärt påtvingad mångkultur och samtidigt drömmer om Singapore, där befolkningen redan bytts ut och en hårdhänt maktmaskin särskilt ömmar om mångkulturen. Hommaiterna skulle antagligen känna sig nöjdare med samhället och tryggare i det, om de visste att de genast kuvas och nedtystas med singaporemetoder om de börjar gnälla, även om invandringen vore mycket större och mångkulturen i landet mycket brokigare än den i vår verklighet är.

Varför är det så? Kanske det beror på att auktoritär stränghet är det enda språk de förstår. För dem framstår välfärdsstaten som en flummigt empatisk tant som ger katten i att upprätthålla försvaret och bekämpa brottslighet. Att staten inte tagit till hårdhandskarna mot dem själva tycker de är ett bevis och belägg på detta. Skulle deras vapenskrammel och fantasier om ett nytt inbördeskrig ha lett till att deras åsiktsledare besökts av en trupp vältränade killar i uniformer och med stormgevär i högsta hugg och skulle den kommenderande officeraren sett honom i vitögat, visat honom sin osäkrade pistol och sagt att det nu ska bli slut med de där bloggdraporna för annars får du stifta närmare bekantskap med min italienske kompis Pietro Beretta här, - då skulle faktiskt invandringskritikerna ha känt sig tryggare och mindre hotade, eftersom de hade övertygat sig om att staten vid behov även kan tala deras språk.

Problemet invandringskritikerna har med vårt samhälle är att det inte finns en sådan här manligt trygg myndighet som skulle underrätta dem om hur man ska bete sig - en mysigt hotfull och pålitligt våldsam myndighet. När de trånar efter dödsstraff och strikt samhällsdisciplin, är det egentligen för sig själva de vill ha det, eftersom de på grund av sitt sinnes- och lynneslag inte inser att samhället i sista hand handlar om monopol på våld och tvång, om man inte gnuggar in denna insikt i fejset på dem.

Jag vill givetvis inte föreslå att vi skulle börja tortera och avrätta invandringskritiker, men jag skulle nog helst se folk sluta svamla om hur man bara skapar martyrer genom att ansvarsbelägga dem för vad de håller på med. Kriminellt ohägn i masskala blir inte ett dugg mera acceptabelt av att det sker av politiska motiv. Snarare tvärtom: om de som kritiserar hommaiterna och sannfinnarna blir föremål för klappjakter så att de inte längre kan tillgodogöra sig sina politiska fri- och rättigheter så är det terrorism även enligt finska strafflagen. Om strafflagen konsekvent tillämpas på dylika brott kommer även hommaiterna i längden att fatta mera förtroende för samhället inklusive invandringspolitiken.

Muhammad-karikatyyrejä sisältävä kirja sensuroitu persujen ihantolassa - En bok som innehåller Muhammadkarikatyrer censurerats i sannfinnarnas idealstat

Singaporessa, joka on kovaotteisen lainkäyttönsä (mm. nuorisohuligaanien pieksämistensä) vuoksi monien persujen ja muiden äärioikeistolaisten ihannevaltio, on kielletty pilapiirtäjien sensurointia käsittelevä kirja - Cherian Georgen ja Sonny Liewin Red Lines: Political Cartoons and the Struggle against Censorship. Arvostelijat, ainakaan näkemäni, eivät ole pitäneet kirjaa erityisen kaksisena, mutta jos joku tuon nyt haluaa lukea, eiköhän se ole saatavissa tavanomaisten kanavien, kuten Amazonin tai Adlibriksen, kautta. Syy siihen, että Singapore on kieltänyt kirjan, on se, että se sisältää näytteitä Charlie Hebdon islamia pilkkaavina pidetyistä karikatyyreistä. Singaporessa, kuten tiedetään, etnis-uskonnollista sopusointua ylläpidetään drakonisilla laeilla, myös sensuurilaeilla, ja myös oletettua islaminvastaisuutta sensuroimalla.

I Singapore, som p g a sin hårdhänta rättskipning (t ex spöstraff för ungdomshuliganer) idealiseras av många sannfinnar och övriga högerextremister, har det förhängts förbud mot en bok som handlar om censur mot karikatyrister - Red Lines: Political Cartoons and the Struggle against Censorship. Boken har inte rönt särskilt lovordande recensioner vad jag sett, men vill man läsa den så torde den vara åtkomlig genom Amazon, Adlibris eller övriga övliga distribueringskanaler. Att Singapore förbjudit boken beror på att den innehåller prover på de påstått islamfientliga karikatyrer som på sin tid kom ut i tidskriften Charlie Hebdo. I Singapore, som bekant, upprätthålls harmonin mellan de etniska och religiösa grupperingarna genom drakoniska lagar, inklusive censurlagar, och censuren används också mot de som kritiserar islam.

Olen tästä ennenkin kirjoittanut, mutta totean kertauksen vuoksi, että äärioikeistolaisten Singaporeen kohdistama ihailu todistaa heidän olevan pohjimmiltaan vain omaa taipumustaan tunnistamattomia sadomasokisteja, joille väkivaltainen ja autoritäärinen vallankäyttö on fetissi ja tavoite itsessään. Singaporea on kehuttu Hommafoorumilla jo vuosia sitten tavoittelemisen arvoiseksi utopiaksi, vaikka se on käytännön politiikassaan monella tavalla sovittamattomassa ristiriidassa äärioikeiston kanssa. Vastaavasti Venäjää pidetään Putinin diktatoristen otteiden vuoksi ihailtavana maana, vaikka sen tilanne esimerkiksi maahanmuuttoasioissa on aivan kaoottinen: Venäjälle lappaa väkeä esimerkiksi keskiaasialaisista entisistä neuvostotasavalloista täysin hallitsemattomasti.

Jag har redan tidigare skrivit om det här, men låt det vara än en gång repeterat att extremhögern beundrar Singapore därför att den består av sadomasochister som inte känner igen eller erkänner sin egen böjelse: auktoritär och våldsbenägen makt är för dem en fetisch och ett egenvärde. På det högerextrema diskussionsforumet Homma framställdes Singapore för länge sen som en utopi värd att imitera, trots att det i sin praktiska politik på många sätt går stick i stäv mot extremhögern. På ett liknande sätt uppfattar hommaiterna Ryssland som en förebild p g a Putins diktatoriska fasoner, trots att t ex invandringen i Ryssland sker helt kaotiskt och okontrollerat, åtminstone vad gäller centralasiatiska f d sovjetrepubliker.

Tuorein uutinen Unkarista on, että maa on työvoimapulan vuoksi (eli siksi, että nuoret ja tulevaisuudenuskoiset muuttavat pois maasta sen poliittiseen järjestelmään tuskastuneina) helpottamassa maahanmuuttoa EU:n ulkopuolisista maista. Eli siis äärioikeiston toista ihantolaa, Unkaria, mustaihoistetaan ja islamisoidaan juuri sillä tavalla - ylhäältä autoritaarisesti komentaen - kuin maahanmuuttokriitikot väittävät meidän maassamme tehtävän. Mutta koska asialla on heidän ihannoimansa puolidiktatuuri, tämä on sellaista parempaa mustaihoistamista ja islamisointia.

Den senaste nyheten från Ungern lyder att landet p g a arbetskraftsbristen (dvs därför att unga och framsynta människor lämnar landet, frustrerade över dess politiska system) håller på att underlätta immigration från icke-EU-länder. Alltså: extremhögerns andra idealland, Ungern, negeriseras och islamiseras precis på det sättet - genom auktoritära påbjudelser ovanifrån - som invandrarkritiker påstår man gör i vårt land. Men eftersom det är den av invandrarkritikerna beundrade halvdiktaturen Ungern som gör så, handlar det om sån där bättre negerisering och islamisering.

Maahanmuuttokriitikot ja Singapore

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 14. marraskuuta 2013)

Usein hompanssien keskusteluissa esitetään jonkinlaisena esikuvana Singapore, koska sinne ei päästetä turvapaikanhakijoita. Itse asiassa useampi kuin yksi maahanmuuttokriitikoistamme asustelee nykyisin juuri Singaporessa, isänmaallista kyllä, ja olenpa erään sinne asettuneen nähnyt netissä valittelevan sitä, että ”kansallisvaltion kannattajia” Suomessa vainotaan.

On siis syytä tarkastella Singaporea valtiona, kun kerran se on ilmeisesti maahanmuuttokriitikoiden mielestä esikuvallinen.

Singaporen nimessä sing- on intialaisperäinen sana, joka tarkoittaa leijonaa. Tämä merileijona on Singaporen symboli. Copyright: Erwin Soo/Wikipedia.

Singapore on väkiluvultaan jokseenkin Suomen kokoinen, mutta pinta-alaltaan tietysti viisisataa kertaa pienempi kaupunkivaltio, joka tunnetaan maailmalla ennen muuta finanssi- ja kauppakeskuksena. Se oli aikoinaan brittiläinen siirtomaa, mutta mikäpä maapala ei siihen aikaan ollut. 1800-luvun alkupuolella Singapore oli yksi brittien ns. salmisiirtokunnista (Straits Settlements) Malakan niemimaalla; Malesian itsenäistyttyä Singapore kuului aluksi siihen, mutta erosi pian omaksi itsenäiseksi valtiokseen, koska singaporelaiset eivät halunneet jäädä Malesian ja Indonesian välille syttyneen sodantapaisen konfliktin jalkoihin.

Nykyään Singapore on yksi maailman vauraimpia ja menestyneimpiä maita monilla mittareilla. Ei siis ole mitään ihmeteltävää siinä, että hompanssit haluavat Suomesta Singaporen. Mutta katsotaanpa, millaista elämä Singaporessa olisi hompanssille.

Stamford Raffles, joka ajoi britti-imperialismin asiaa alueella ja perusti Singaporen. Lähde/source: Wikipedia.

Singapore on monikulttuurinen maa. Maassa on neljä virallista kieltä: englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili. Useimmat julkiset kyltit ovat kaikilla neljällä kielellä. Käytännössä vahvimmat kielet ovat englanti ja kiina, molemmat periaatteessa maahanmuuttajakieliä. Malaiji on se kieli, jota alueella on alun perin puhuttu, aivan kuten naapurimaassa Malesiassakin – se on yksi alueen suuria kieliä, joka on levinnyt kauppiaiden mukana, ja sukua Polynesian ja Filippinien kielille. Brittisiirtomaa-aikana se kuitenkin jäi isompiensa jalkoihin, kun maata hallitsemaan asettui brittivirkamiehiä ja työvoimaksi kaupunkivaltion kehittyvään kapitalismiin muutti laumoittain kiinalaisia. Tamili taas on Singaporen intialaisyhteisön kielistä puhutuin – se on yksi eteläisen Intian dravidakielistä. Missä britit, siellä intialaiset – tämä sääntö päti siirtomaa-aikana, ja intialaisyhteisöjä ja intialaisvaikutteita on tänäänkin monissa entisissä brittisiirtomaissa.

Nelikielinen Singapore. Kielet ovat englanti, kiina, malaiji ja tamili. Malaiji on Malesian pääkieli (ja Indonesian virallinen kieli on käytännössä malaijin murre). Tamili on yksi eteläintialaisista ns. dravidakielistä. Lähde/source: Wikipedia

Käytännössä tietysti kielet ovat sekoittuneita: kadun hallitseva kieli on yhtaikaa kiinalais- ja brittiläiskorosteinen, lauserakenteeltaan kiinalaisvaikutteinen Singaporen englanti eli ns. Singlish.

Mietitään, miltä tämä näyttäisi Suomessa: meillä puhuttaisiin yleisesti siirtomaa-ajan perintönä ruotsia (vrt. Singaporen englanti), mutta suurin osa maan väestöstä olisi venäläisiä (vrt. Singaporen kiinalaiset), mahdollisesti myös muita slaavilaisia itäeurooppalaisia, esimerkiksi puolalaisia (suurin osa Singaporen kiinalaisista puhuu muita kiinan muotoja kuin mandariinia, ja kiinan ”murteet” ovat tosiasiassa pikemminkin sukukieliä, eivätkä edes kovin läheisiä). Kansallislaulu olisi suomeksi (Singaporessa se on malaijinkielinen), samoin eräät muut isänmaallisesti symboliset tekstit (Singaporessa malaiji on armeijan komentokieli sekä kunniamerkkien mukana annettavien kunniakirjojen kieli). Vaikea sanoa, mikä porukka voisi vastata intialaisia, mutta sovitaan nyt vaikka niin, että Venäjältä olisi venäläisten ja puolalaisten lisäksi muuttanut turkkilaiskieliä, kuten tataaria, azeria ja turkmeenia, puhuvia muslimeja. He olisivat luultavasti saaneet tataarista virallisen kielen, kuten tamili on Singaporessa. Azerimme ja turkmeenimme olisivat vallitsevissa oloissa suhteellisen tyytyväisiä tilanteeseen, koska turkkilaiskielet ovat yleensä keskenään ymmärrettäviä, joten hekin saisivat melko paljon tolkkua tataarinkielisistä kylteistä ja kokisivat saaneensa tunnustusta omalle etniselle erityisluonteelleen.

Singaporelaiset sotilaat Afganistanissa laulavat kansallislauluaan Majulah Singapura lipunlaskun yhteydessä. Lähde/source: Wikipedia, copyright Peter Ferrell of the US Army

Puhutuin kieli olisi tietenkin pakkoruotsi, joka toki olisi saanut paljon vaikutteita venäjästä. Tietenkin virallinen Suomi järjestäisi aika ajoin kampanjoja puhtaan riikinruotsalaistyyppisen ruotsin puolesta: ”Tala ren svenska!” -iskulauseita roikkuisi joka seinällä. Venäläisväestömme puhuisikin siedettävää riikinruotsia, vaikkakaan ei aina aivan täydellistä. Jokainen julkinen tiedotuskyltti olisi ruotsiksi, venäjäksi, suomeksi ja tataariksi, tässä järjestyksessä. Suomen kielellä olisi seremoniallinen asema esimerkiksi kansallislaulun ja armeijan komentojen kielenä, mutta Suomalaisuuden liitto, joka tässä vaihtoehtotodellisuudessa olisi kiltti ja hallitusta kohtaan nöyrä sylikoirajärjestö, esittäisi silloin tällöin kohteliaita ja sivistyneitä vetoomuksia perinteisen kansalliskielen aseman parantamisen puolesta. Hallitus vastaisi yhtä kohteliailla ja ympäripyöreillä fraaseilla, mutta elämä jatkuisi entiseen tapaan meluisan afäärihengen vallitessa, ruotsiksi ja venäjäksi.

Ainoastaan mandariinikiina on virallinen kiinan kielen muoto Singaporessa, mutta eri "murteiden" (käytännössä sukukielten) puhujilla on omat kulttuurikeskuksensa. Tässä teochew-kiinalaisten keskus. Teochew kuuluu kiinan min nan -murteisiin. Lähde/source: Wikipedia user Sengkang

Singapore on vauras, säntillinen ja lahjomaton maa, jossa on hyvä tehdä bisnestä, mutta monet länsimaiset oikeudet ja vapaudet ovat siellä huonolla tolalla. Ilkivaltaisia nuoria miehiä rangaistaan siellä raipaniskuilla – jostain kumman syystä maahanmuuttokriitikkomme eivät pidä tätä erityisen barbaarisena, vaikka näkevätkin islamin sharia-lain edellyttämät raipparangaistukset merkkinä äärimmäisestä pahuudesta ja raakamaisuudesta. Mutta tämähän ei ole ensimmäinen eikä viimeinen asia, johon hompanssit soveltavat kaksia sääntöjä.

Kulkukieltokyltti Fort Canning Parkissa. Kielto koskee luultavasti Fort Canningin vesivarastoa, joka tietenkin on elintärkeä ja vartioitu kohde. Lähde/source: Wikipedia

Kuten edellä tuli mainituksikin, Singapore on monikulttuurinen maa, ja monikulttuurisuus otetaan siellä vakavasti – suorastaan kuolemanvakavasti. Tämä ei ole pelkkä kielikuva. Raipparangaistuksen ohella Singaporessa on yhä käytössä kuolemanrangaistus, ja teloitusmääräyksiä jaellaan anteliaalla kädellä. Aseiden käyttö on maassa turvallisuusjoukkojen, poliisin ja armeijan yksinoikeus, mutta perussiviili pannaan tuliluikkuleikeistä herkästi kalmajäähypenkille. Esimerkiksi kokoontumisvapautta rajoittavan lain rikkomisesta voi joutua hirsipuuhun, jos yrittää turvata laitonta poliittista kokousta ampuma-asetta heiluttamalla (edes aseen laukaiseminen ei ole välttämätöntä). Pyssyllä ampuminen asutulla alueella voi sekin olla nirrinlähdetysperuste, vaikka kukaan ei olisikaan ollut vaarassa.

Monikulttuuripolitiikan arvostelu sinänsä ei ole vielä kuolemantuomion arvoinen rikos Singaporessakaan, mutta maan hallinto lähtee siitä periaatteesta, että minkäänlaisia etnisten suhteiden horjutusyrityksiä ei hyväksytä. Hommafoorumilaistyyppisiä puheenvuoroja esittävät singaporelaiset joutuvat hyvin huumorintajuttoman oikeusistuimen eteen, sillä monikulttuurisen maan sisäisen sopusoinnun säilyminen on osa perustason yhteiskuntarauhaa, sitä harmoniaa, jota itämaissa ei järkytetä. On myös todennäköistä, että hommalaistyyppisistä puheista päätyisi Singaporessa pitkäksi aikaa turvasäilöön (paikallisella termillä ennaltaehkäisevään vankeuteen,preventive detention) – vangituksi hallinnollisella määräyksellä ilman oikeudenkäyntiä – vaikka laista ei suoraan löytyisikään passelia pykälää.

Homma-foorumilla on, kuten tiedämme, jo vuosia esiintynyt fantasioita sisällissodasta, ”punamädättäjien” surmaamisesta ym. Hompanssit ovat myös joka välissä korostaneet aseistautuneisuuttaan ja asetaitojen tarpeellisuutta nujerrettaessa maata hallitseva eliitti. Singaporessa tällaisista puheista irtoaa melkoisella todennäköisyydellä henkiriepu, ainakin jos niitä tussareita ja torrakoita löydetään asianomaisten kotoa. Luultavasti Singaporessa yksikään hommafoorumilainen ei enää olisi vapaalla jalalla, eivätkä törkysuisimmat ainakaan valtiopäivillä hilluisi: jos Suomi olisi kuin Singapore, he olisivat joutuneet jouluksi kaulastaan kuuseen roikkumaan, täysin voimassa olevien lakien mukaan. Monikulttuurisuuden vastustaminen olisi tietenkin laskettu raskauttavaksi asianhaaraksi tuomiota langetettaessa.

Pistää naurattamaan, että Suomea kommunistisena helvettinä pitävä ja täältä Singaporeen emigroitunut mies itkeskelee sitä hirveää sortoa, jota ”kansallisvaltion kannattajat” Suomessa muka joutuvat kärsimään. Täällä meillä ”kansallisvaltion kannattajat” äänestetään eduskuntaan meidän kaikkien selkänahasta veroina revittyjä sievoisia tuloja nauttimaan ja asioistamme päättämään, kun Singaporessa he joutuisivat vihreää mailia kävelemään.

Kaikilta osin on siis käsittämätöntä, että maahanmuuttokriitikot niin ihailevat Singaporea. Monessakin mielessä sen luulisi olevan heidän painajaisensa: maa, jossa kammottu ”väestönvaihto” on jo toteutunut alkuperäisen malaijiväestön jäätyä täysin kiinalaisvyöryn jalkoihin; maa, jossa maahanmuuttajien ja siirtomaaherrojen kielet ovat paremmassa asemassa kuin historiallisen asuttajakansan kieli; maa, jossa kaikenlainen monikulttuurisuuden rohkea kyseenalaistaminen – esimerkiksi nyt vaikka sianpäiden heitteleminen moskeijaan – tulkitaan kansallisen turvallisuuden uhkaamiseksi ja jossa siitä rangaistaan tämän tulkinnan mukaan; maa, jossa isojen poikien viattomat aseleikit ja oikeutetut sisällissotafantasiat johtavat kuolemanselliin ja kaulakiikkuun. Miten ihmeessä hompanssit voivat intoilla tällaisesta maasta?

Todellisuudessa hommalaisten tavoitteena ei oikeasti ole maahanmuuton rajoittaminen, saati sitten kansallisen kulttuurin puolustaminen. Se, mitä he haluaisivat, olisi avoimesti sortava, kova ja väkivaltainen valtiovalta nykyisen kiltin ja neuvottelevan sijaan. Esimerkiksi Singaporen kaltainen – maahan on muodollisista demokraattisen oikeusvaltion piirteistään huolimatta varsin autoritaarinen, kovaotteinen ja painostava, ainakin länsimaisen liberalismin näkökulmasta. Kiinalaisen kulttuurin lähtökohdat voivat olla hyvinkin toisenlaiset, en minä sitä sano – olkoonkin että aika monet singaporelaisen yhteiskunnan ja lainsäädännön erikoispiirteet ovat ilmeisesti vakiintuneet jo brittisiirtomaa-ajalla. Yksi tulkinta Singaporen oloista onkin, että siellä paikallinen väestö on alkanut hallita itseään omina siirtomaaherroinaan.

Suomen kaltaisissa maissa valtion valtaa käytetään ja sovelletaan melko sivistyneesti ja asiallisesti, ja avoin sorto loistaa enimmäkseen poissaolollaan. Luonnollisesti tällaisenkin valtion tukena on kova ja armoton väkivaltakoneisto, jolta kyllä saa luodin nahkaansa, jos sitä menee avoimesti uhkaamaan. Se kuuluu valtion luonteeseen ja määritelmään. Meillä vain sivistyminen on niin pitkällä, ettei täällä lähetetä dum dum -luoteja ampuvaa tappajaosastoa joka ikistä kiljupunkkaria lahtaamaan vain siksi että se kiljuu hasispäissään torilla armeijan olevan perseestä ja hallituksen natseja.

Juuri tämä valtiovallan sivistyneisyyden aste se pohjimmiltaan ottaakin hommalaisia aivoon. Kansallisesta kulttuurista he eivät oikeasti voisi (v---u!) vähempää välittää, ja luultavasti muslimitkin olisivat talibaneja myöten Homman kirjoissa ihan hyviä tyyppejä, jos Neuvostoliitto olisi yhä olemassa, miehittäisi Afganistania ja kävisi kommunismin nimissä sotaa paikallisia islamistiryhmiä vastaan. Valtiovallan humaani ja kiltti julkisivu se heitä suututtaa.

Mitä todennäköisimmin hompanssit kelpuuttaisivat monikulttuurisuuden ja paljon nykyistä vapaamman maahanmuuttopolitiikan, jos sitä sovellettaisiin singaporelaiseen tapaan: sinä hyväksyt nyt tuon moskeijan tuossa vastapäätä, tai sitten kohtelias kiinalainen pyöveli sovittaa köyden käkättimesi ympärille. Kun maahanmuuttokriitikot uskottelevat itselleen, että heille esitetyt varsin kohtuulliset vaatimukset kohdella muita ihmisiä ihmisiksi ovat jotain ”kommunistien harjoittamaa mielipidevainoa”, taitaa olla niin, että kyse on heidän jonkinmoisesta seksuaalisesta tms. fantasiastaan: itse asiassa kaikki olisi heidän mielestään täysin kunnossa, jos yhteiskunta panisi heidät kuriin kädestä vääntämällä ja pyssyllä uhkaamalla.

Silloin kun joku hommalainen onnistuu vuosikausia kuvottavia törkeyksiä syydettyään hankkimaan itselleen parin hassun huntin sakot kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta, voi sitä uhriutumista, itsesääliä ja oman kilven kiillottamista. Sekä hommalainen itse että hänen kannattajansa ja tukijansa oikein piehtaroivat mielihyvässä ja marttyyriudessa ja vertailevat täysin päättömästi taskurahasakkojaan Neuvostoliiton tai Natsi-Saksan uhrien kokemiin julmiin rangaistuksiin, mitä näitä nyt olikaan: teloittamisia takaraivoon ampumalla (Katyn), kaasukammiossa tikahduttamisia (Auschwitz), napapiirin taakse karkoittamisia (Siperia, Komi) ja vaarallisten ja epäterveellisten töiden teettämisiä ilman suojavarusteita (Kolyma).

Omasta mielestäni on lievästi sanoen mautonta esittää, että kännykän hinnan suuruisen summan maksaminen valtion kassaan olisi kärsimyksenä millään tavalla verrannollinen kaivos- tai metsänhakkuutöissä menehtymiseen, kaasukammiossa kuolemiseen tai Siperian-reissuun ilman talvivarusteita (muslimikriittisinä ihmisinä hompanssit varmasti ilahtuvat siitä, että Stalinin Neuvostoliitossa juuri muslimismiehiä kaapattiin Siperian vankijuniin lämpimistä koti-staneistaan ja vietiin kylmälle tundralle etelämaalaisissa vaatteissa).

Tämän lisäksi tietysti ei voida millään tavalla rinnastaa totalitaaristen murhaajavaltioiden vankeja ja uhreja, jotka usein joutuivat pidätetyiksi, vangituiksi ja tuomituiksi tietämättä itsekään miksi, ja maahanmuuttokriitikoita, jotka tieten tahtoen pyrkivät saamaan syytteen ja tuomion, ja jotka ovat varmasti oikein lakikirjasta tai nettirikoslaista vielä tarkistaneetkin pykälän. Hompanssit ja hompanssien idolit tietävät oikein hyvin, mistä heitä tai heidän palvomaansa sankarintekelettä syytetään, toisin kuin Neuvostoliiton vankileirijärjestelmän ”kaniinit”. Hommaidolin ei tarvitse pelätä joutuvansa poliisin hakkaamaksi eikä häneltä kiristetä tunnustusta väkivalloin eikä nöyryytyksin.

Lisäksi hommalaisilla on nykyään edustajia ajamassa asiaansa, eli mahdollisuuksia muuttaa paheksumaansa lakia. Sellaistahan heikäläiset ovat itse asiassa herrain päivillä ehdotelleetkin, mutta ilmeisesti vain irtoheittoina. Politiikka on kuitenkin kompromisseja ja kaupankäyntiä, eli jos hommahenkiset poliitikot haluavat muuttaa pykälää, heidän on syytä kertoa, mistä keskeisistä vaatimuksistaan he ovat valmiit luopumaan. Lainmuutosehdotukset on aina valmisteltava huolellisesti etukäteen ja perusteltava. Tätä hompanssiherrat eivät tietystikään ole yrittäneetkään.

Politiikka perustuu siihen ajatukseen, että omaa asiaa ajetaan niin pitkälle kuin osataan ja voidaan ja että kaikilla on oikeus ajaa omaa etuaan. Hompanssit eivät tietenkään tällaista hyväksy. Kaikki muut kuin he itse ovat kommunisteja ja he tietävät mikä on totuus ja kansan kanta ja isänmaan etu. Lakien noudattaminen ei kiinnosta, sillä valkoinen heteromies tietää kyllä ihon ja kivesten vaistolla mikä on oikein tai väärin, ja kaikki lait on Demla-salaliitto säätänyt suosimaan homoja ja neekereitä, sen on Halla-aho todistanut kirkkoslaavitieteellään. Kaikenlaiset kompromissit kommunistipuolueiden kanssa (sellaisiksi luetaan mm. Keskusta ja Kokoomus) ovat pikkusormen antamista pirulle.

Tietysti tällainen yhteistyöhaluttomuus on populismin elinehto. Populistipuolue saa ääniä lupaamalla yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista äänestäjilleen jahka se ensin pääsee valtaan. Lupauksia on kuitenkin mahdotonta toteuttaa, koska ne ovat yleensä loogisessa ristiriidassa keskenään – hieman yksinkertaistaen: vuokria ei voida samanaikaisesti korottaa vuokraisäntien ja alentaa vuokralaisten mieliksi. Siksi kompromissittomuus on keskeinen osa populistin poliittista strategiaa: sillä tavalla pysytellään poissa vallasta ja voidaan panna kaikki yhteiskunnan ongelmat ”vanhojen puolueiden” kontolle, ”koska ne eivät noudata meidän viisaita ajatuksiamme”.

Sille on kuitenkin muitakin syitä, miksi hompanssihenkinen äärioikeisto pyöriskelee fantasioissaan monikulttuuriin pakottavasta totalitarismista ja näennäisen ristiriitaisesti haaveilee Singaporesta, missä väestönvaihto ja monikulttuurisuus ovat kovapintaisen valtakoneiston erityisessä suojeluksessa. Hompanssien turvallisuudentunne ja tyytyväisyys yhteiskuntaan olisi itse asiassa todennäköisesti suurempaa, jos he tietäisivät joutuvansa nujerretuiksi ja vaiennetuiksi singaporelaisin keinoin heti mielipiteitään ilmaistessaan, vaikka maahanmuutto olisi huomattavasti nykyistä laajempaa ja monikulttuurisuus kirjavampaa.

Miksi? Kaipa siksi, että ankaruus ja autoritaarisuus olisi sitä kieltä, jota he ymmärtävät. Lässyttelevän empaattinen tätivaltio synnyttää heissä mielikuvan, että kukaan ei oikeasti pidä huolta maanpuolustuksesta eikä vastusta rikollisuutta ja että koko virkakoneisto on yhtä ainoaa ymmärtäväistä tanttalaumaa, joka antaa rikollisten ja maahantunkeutujien rellestää mielensä mukaan. Itse asiassa se, että heitä itseään vastaan ei ole jo aikoja sitten ryhdytty koviin otteisiin, on heidän mielestään todiste tästä: he tuntisivat olonsa luultavasti paljon turvallisemmaksi, jos lahkon johtajan pyssyleikit ja sisällissotahaaveet olisivat tuoneet ovelle jämerän joukon kovakuntoisia univormupukuisia miehiä muodostelmassa ja rynnäkkökiväärit tanassa ja osastoa johtava upseeri olisi tiukasti silmiin katsoen ja varmistamatonta pistooliaan esitellen ilmoittanut, että se nettikirjoittelu loppuu nyt, tai muuten tämä italialainen ystäväni Pietro Beretta suuttuu.

Beretta Cx4 Storm. Lähde/source: Wikipedia user Rama

Maahanmuuttokriitikkojen ongelma on, että heillä ei ole tällaista miehisesti uskottavaa tahoa kertomassa, miten kuuluu käyttäytyä – sellaista luotettavan uhkaavaa ja väkivaltaista. Singaporessa heillä olisi. Kun he kaipailevat kuolemanrangaistusta ja ankaraa yhteiskuntakuria, he pyytävät sitä viime kädessä itselleen, koska heillä nyt vain on sellainen luonne, että he eivät ymmärrä yhteiskunnan perustuvan viime kädessä väkivaltamonopoliin, ellei sitä hierota heidän naamaansa.

En ehdota maahanmuuttokriitikoiden teloittamista enkä kiduttamista, vaikka haluaisin (voi kuinka haluaisinkin!), mutta eiköhän ole syytä lopettaa se iänikuinen selittely, että maahanmuuttokriitikoiden vastuullistaminen häiriköinnistään ja törkeyksistään luo vain marttyyreja. Selvästi rikollinen ja vieläpä joukkomittainen ilkivaltaisuus ei muutu yhtään hyväksyttävämmäksi sillä, että sitä käytetään poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Itse asiassa silloin kun nettiuhkailulla estetään perussuomalaisten ja hompanssien kriitikoita käyttämästä poliittisia oikeuksiaan, kyseessä on selkeästi terrorismi ja poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen eli aivan lakikirjassa määritelty rikos. Tällaisten rikosten johdonmukaisempi rankaiseminen lisää ajan pitkään myös hompanssien tai sellaisiksi haluavien luottamusta yhteiskuntaan ja maahanmuuttopolitiikkaan.