Kertausharjoitus huonomuistisille - En repövning för de glömska

Äärioikeistojohtajamme on taas kerran viran puolesta itkenyt siitä, kuinka Venäjä-korttia käytetään vain äärioikeistoa vastaan. Minä puolestani, sinä henkilönä Suomessa joka on koko suomenkielisen median julkaisu-, siteeraus-, viittaus- ja haastattelukiellossa äärioikeistojohtajamme painostuksesta, totean viran puolesta, että Venäjä-korttia tulee näinä aikoina korostetusti käyttää juuri äärioikeistoa vastaan.

Ledaren för vår extremhöger har igen å tjänstens vägnar gråtit över hur man använder "Rysslandkortet" bara emot extremhögern. Som den person i Finland som belagts med utgivnings-, citerings-, hänvisnings- och intervjuförbud av alla finskspråkiga medier under påtryckning av ledaren för vår extremhöger konstaterar jag å tjänstens vägnar att Rysslandkortet i dessa tider främst bör användas mot just extremhögern.

Miksi? Koska Venäjä on nykyään vahvistunut uhka Suomelle ja koska äärioikeisto pyrkii oikeuttamaan olemassaolonsa esiintymällä kaikkia muita isänmaallisempana. Samalla äärioikeisto on luultavasti ainoa poliittinen ryhmä Suomessa, jonka sisällä avoimesti toivotaan, että Venäjä miehittäisi maamme ja surmaisi mm. maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset.

Varför? För att Ryssland i dag utgör ett allt starkare hot mot Finland och för att extremhögern berättigar sin existens genom att påstå sig vara mera fosterländsk än alla andra. Samtidigt är extremhögern antagligen den enda politiska grupperingen i Finland inom vilken det öppet framförs önskan att Ryssland ockuperar vårt land och massakrerar bl a invandrarna och finlandssvenskarna.

Isänmaallisuuden määritelmään vähän niin kuin kuuluu pyrkiä estämään se, että Suomeen hyökkää vieras valta, joka on ennenkin osoittanut kykenevänsä siirtämään kokonaisia kansakuntia pois kotiseuduiltaan. Kun poliittinen ryhmä, joka moittii kaikkia muita epäisänmaallisuudesta, toivoo kyseisen valtion miehittävän Suomeen, tämä on sen luokan tekopyhyyttä ja valehtelua, että ao. ryhmä on vedettävä siitä vastuuseen.

Det ingår liksom i definitionen för begreppet "fosterländskhet" att försöka förebygga den möjligheten att vi invaderas av en främmande makt som redan tidigare i sin historia demonstrerat att den kan deportera hela nationer. När en politisk gruppering som beskyller alla andra för bristande fosterländskhet önskar att vi ockuperas av en främmande makt, är det skenhelighet och lögnaktighet i en sådan skala att grupperingen ifråga bör ansvarsbeläggas för det.

Samalla tavalla tekopyhää on, että ao. ryhmittymä vaientaa ja painostaa ulos mediasta sellaisia isänmaallisia ja maanpuolustusystävällisiä kirjoittajia, jotka eivät ole ryhmittymän omien politrukkien valvonnassa. Siis isänmaallisuuden suhteen tekopyhä ja petollinen porukka omii itselleen sensuurioikeudet kaikkeen isänmaalliseen kirjoitteluun, sen sijaan että se antaisi kansan oman isänmaallisuuden vapaasti kukoistaa monilla poliittisilla tahoilla. Pakkaa syntymään mielikuva, että kyseinen ryhmittymä pelaa tällä tavalla suoraan kyseisen Venäjän pussiin.

Lika skenheligt är att grupperingen i fråga tystar ned och genom påtryckning utesluter ur medierna fosterländska och försvarsvänliga skribenter som inte lyder under grupperingens egna politruker. Alltså: ett gäng skenheliga och förrädiska "fosterlandsvänner" tillägnar sig censurrättigheter över allt fosterländskt skrivande i stället att i pluralismens anda tillåta fri folklig fosterländskhet på många håll. Man kan inte undvika föreställningen att den ovannämnda grupperingen på det här sättet direkt spelar Ryssland i händerna.

Totta kai muitakin poliittisia ryhmiä voi syyttää Venäjän myötäilystä. Niiden motiivit moiseen ovat kuitenkin yleensä vähemmän kyynisiä. Osittain kyse on lapsellisesta rauhanidealismista, osittain ahdistuneesta haluttomuudesta myöntää Venäjän uhkaa olevan olemassakaan (koska se on aivan liian pelottava kohdattavaksi, minkä ymmärrän yleisinhimillisestä näkökulmasta oikein hyvin). Tietenkin myös Kekkosen ajoilta periytyvä käsitys siitä, mikä on oikeaa reaalipolitiikkaa ja poliittista järkeä suhteessa Venäjään, vaikuttaa asiaan.

Naturligtvis kan även andra politiska grupper beskyllas för att stryka Ryssland medhårs. Deras motiv är dock vanligen mindre cyniska. Delvis handlar det om barnslig fredsidealism, delvis om beklämd ovillighet att alls medge att det finns ett hot från Ryssland (och tanken är ju så skrämmande att jag hyser stor allmänmänsklig förståelse för denna ovillighet). En från Kekkonens tid nedärvd uppfattning av vad som är riktig realpolitik och sunt politiskt förnuft i förhållande till Ryssland spelar givetvis också en roll.

Yksi syy vasemmiston haluttomuuteen myöntää Venäjän vaaraa tai puhua Venäjästä uhkana on tietysti se, että ei ole vasemmistolaisia esiajattelijoita eikä nettikirjoittajia, jotka osaisivat näyttää esimerkkiä. Vasemmistolaiset päätyvät vanhalla automatiikallaan kiistämään Venäjän sotilaallisen uhan ja esittämään, että asiasta puhuminen on aina oikeiston hämäystä "todellisten" ongelmien peittämiseksi - koska kukaan ei anna heille aktiivisesti mallia siitä, miten puhutaan Venäjän vaarasta vasemmistolaisiksi tai vasemmistoliberaaleiksi mielletyistä arvoista käsin.

En orsak till vänsterns ovillighet att medge hotet från Ryssland eller att framställa Ryssland som ett hot är givetvis att det inte finns vänstersinnade tänkare eller webbskribenter som kunde föregå med gott exempel. Vänstermänniskor tenderar att köra med sin gamla autopilot, dvs förneka det militära hotet österifrån och påstå att allt snacket om saken bara är högerns försök att slå blå dunster i ögonen på folk - eftersom det inte finns skribenter som aktivt skulle sträva till att visa hur man utifrån vänstersinnade eller vänsterliberala värderingar framställer Ryssland som ett hot.

Näette kyllä mihin tämä viettää, eli taas kerran siihen, että minut vaiennettiin. Syy siihen oli juuri tässä: minä ihan oikeasti koetin rehabilitoida perinteisen isänmaallisuuden ja talvisodan hengen kaikille kuuluvaksi yhteiseksi omaisuudeksi: suomenkielisille, ruotsinkielisille, saamelaisille, somaleille, kristityille, muslimeille, ateisteille, sikheille, heteroille, homoille, ihan kenelle vaan joka tässä maassa asuu ja haluaa puolustaa sitä päälle vyöryvää itänaapurin uhkaa vastaan.

Ni ser nog vartåt det här lutar: jag vill återigen ta upp frågan, varför jag tystades ned. Orsaken var precis här: jag försökte på riktigt rehabilitera den traditionella fosterländskheten - vinterkrigsandan - och betonade att den tillhör alla: finsktalande, svensktalande, samer, somalier, kristna, muslimer, ateister, sikher, heterosexuella, homosexuella, alla som bor i det här landet och vill försvara det mot det överhängande hotet österifrån.

Tällaistahan äärioikeisto ei voi sietää. Se haluaa käyttää "isänmaallisuutta" muka huonommin isänmaallisten ryhmien erottelemiseksi suomalaisten joukosta. Se haluaa pitää "isänmaallisuuden" itsellään ja viedä sen koko kansalta. Se oikeastaan vihaa vilpitöntä ja myönteistä isänmaallisuutta. 

Sådant här kan extremhögern inte tillåta. Den vill i stället missbruka själva begreppet "fosterländskhet" till att utmåla avvikande grupper som "mindre fosterländska". Den vill lägga beslag på fosterländskheten och ta den ifrån folket. Egentligen hatar extremhögern uppriktig och positiv fosterländskhet.

Ja siinä se on samalla puolella Putinin kanssa. Putin haluaisi Suomesta Venäjän osavaltion, jossa suomalaiset - tai Putinin kanssa yhteistyötä tekevä osa suomalaisista - ilmentää "isänmaallisuuttaan" vihaamalla ja sortamalla suomenruotsalaisia, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Putin ei tietenkään halua, että suomalaiset äidinkielestä, uskonnosta, ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta kieltäytyvät alistumasta hänen valtaansa - isänmaallisuutensa nimissä.

Och däri befinner sig extremhögern på samma sida med Putin. Putin vill göra Finland till en rysk lydstat där finnarna - den del av dem som går med på att kollaborera med honom - uttrycker sin "fosterländskhet" genom att hata och förtrycka finlandssvenskar, invandrare och homosexuelle. Vad Putin definitivt inte vill är att finländarna oberoende av sitt modersmål, sin religiösa tillhörighet, sin hudfärg och sin sexuella orientering i fosterländskhetens namn vägrar underordna sig honom.

Sellaista isänmaallisuutta kannattavat äänet sekä Putin että äärioikeisto haluavat vaientaa.

Den röst som talar för en dylik fosterländskhet vill både Putin och extremhögern tysta ned.

Henrik Arnstad, voi ei taas! Henrik Arnstad, inte nu igen!

Kuten tiedämme, äärioikeisto pyrkii omimaan itselleen isänmaan historian ja sen kansallissankarit. Typerin tapa vastata tähän on hylätä samaiset sankarit fasisteina, koska siinä juuri hyväksytään äärioikeiston historiakäsitys, olkoonkin että päinvastaisesta kulmasta. Ruotsin puolella tätä typerää tapaa harjoittaa suhteessa Suomen historiaan muuan Henrik Arnstad. Arnstadin tuorein hölmöys on Mannerheimin rinnastaminen Hitleriin, Mussoliniin ja Francoon.

Som vi vet vill extremhögern tillägna sig fosterlandets historia och dess nationalhjältar. Det dummaste sättet att reagera på det här är att avvisa sagda hjältar som fascister, ty detta innebär bara att man accepterar extermhögerns historieuppfattning ur ett motsatt perspektiv. På svenska sidan om Bottenviken är det en viss Henrik Arnstad som ägnar sig åt dylika dumheter. Den senaste idioti Arnstad begått är att likställa Mannerheim med Hitler, Mussolini och Franco.

Tämä väite on niin virheellinen, ettei tiedä, miten päin menisi saadakseen sen purettua. Mannerheim oli vanhan ajan aatelismies, joka ei arvostanut demokratiaa; mutta juuri siksi hän ei myöskään tuntenut erityistä sympatiaa Hitlerin eikä Mussolinin kaltaisia hahmoja kohtaan. Itse asiassa he olivat hänen näkökulmastaan liian demokraattisia. 

Det här påståendet är så grundligt fel, att man inte riktigt vet, var man borde sätta igång och dementera det. Mannerheim var en adelsman av gamla skolan, som inte uppskattade demokrati, men det är precis därför han inte kände någon särskild sympati för Hitler- och Mussolinifigurer: i själva verket var de för demokratiska ur hans synvinkel.

Mannerheimin kaltainen konservatiivinen aristokraatti saattoi nimittäin kunnioittaa esimerkiksi oikeusvaltiota tai laillisuutta järjestyksen ylläpitäjänä. Sitä vastoin demokratia edusti hänelle uhkaa tälle järjestykselle, kun helposti villittävä rahvas pääsi määräilemään. Suomen viimeiset kymmenen vuotta ovat osoittaneet, ettei tämä marskin mielipide ollut täysin vailla perusteita.

En konservativ aristokrat som Mannerheim kunde visserligen respektera t ex rättsstaten och legalismen som ett sätt att upprätthålla samhällsordningen. Däremot utgjorde demokratin för honom ett hot mot ordningen, om den innebar att den lättuppviglade pöbeln började styra och ställa. De senaste tie åren i Finland har visat, att Marsken här inte hade helt fel.

Hitler oli pikkuvirkamiehen poika provinssista, joka meni yömajarentuksi isolle kirkolle, eikä hän koskaan hankkinut kunnon koulutusta. Sotilasarvoltaan hän oli Gefreiter, suomeksi siis korpraali tai vanhanaikaisesti jefreitteri. Ei ole ihme että Mannerheim vierasti häntä.

Hitler var son till en liten tjänsteman från provinsen, som i storstaden blev stamkund till natthärbärgen för ensamma män, och någon riktig utbildning skaffade han sig aldrig. Han blev aldrig någon högre herre i armén heller, utan Gefreiter, dvs korpral. Det är inget under att Mannerheim inte riktigt kunde gilla honom.

Tietysti Arnstad esittää Mannerheimin julmana sisällissodan pyövelinä. Ilkeämielisenä rasistina heitän kuitenkin tähän seuraavanlaisen provokaation. Mannerheim antoi käskyjä ikään kuin hänen alaisinaan olisi samanlaisia sivistyneitä ruotsinkielisiä ammattiupseereja kuin hän itse oli ja antoi perustason päälliköille tämän mukaisesti omaa harkintavaltaa. Mutta alimman portaan päälliköt olivat suomenkielisiä, eikä monilla heistä ollut sen enempää sivistystä eikä harkintaa kuin punakaartilaisillakaan. Kun vielä villien villi veri oikein kuohui voimakkaista tunteista, villit tekivät villin luontonsa mukaisesti paljon raakuuksia. Mannerheimia ylevässä ruotsinkielisyydessään ei tietenkään voida vastuullistaa suomenkielisten villien veriteoista.

Naturligtvis vill Arnstad också svartmåla Mannerheim som inbördeskrigets grymma bödel. Elak rasist som jag är kan jag inte låta bli att komma med en sån här provokation: Mannerheim utdelade order som om alla hans underordnade hade varit likadana svensktalande yrkesofficerare som han själv, och i samma anda tillät han lägsta befäl att tillämpa egen bedömning. Men lägsta befäl bestod av finsktalande, som för det mesta hade precis lika lite omdöme och bildning som rödgardisterna. När dessa vildars vilda blod också kokade av starka känslor, begick vildarna en massa ohyggligheter, för det är vad vildar gör. Mannerheim i sin upphöjda svenskhet kan givetvis inte ansvarsbeläggas för finsktalande vildars skräckdåd.

Leikki leikkinä, mutta Mannerheim eroaa Hitlereistä ja Mussolineista yhdellä ratkaisevalla tavalla. Hän ei koskaan ollut Suomen diktaattori. Hän oli siirtymäkauden valtionhoitaja sisällissodan jälkeen, ja sodan loppuaikoina hän oli samalla tavalla siirtymäkauden presidentti. Mutta kummallakin kerralla hän luovutti vallan demokraattisesti valitulle seuraajalle. Ensimmäisen tasavallan äärioikeistolla oli kyllä vallankaappaushankkeita tarkoituksena nostaa Mannerheim diktaattoriksi. Mannerheim ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, joten hankkeet kariutuivat.

Skämt åsido, men det finns en grundläggande skillnad mellan Hitler och Mussolini å ena sidan och Mannerheim å andra sidan. Han var aldrig någon diktator. Han var riksföreståndare under en övergångstid efter inbördeskriget, och mot slutet av andra världskriget valdes han till president för att axla ansvaret för riket under en liknande övergångsperiod. Och när tiden väl var inne överlät han makten i laglig ordning till en demokratiskt vald efterträdare. Extremhögern i första republiken smed nog någon sorts ränker för att genom en statskupp diktatorförklara Mannerheim, men dessa ränker kraschade när det visade sig att Mannerheim själv inte var intresserad.

Jo siinä on riittävästi syytä nimetä Helsingin valtakatu hänen mukaansa ja olla kaatamatta hänen patsastaan.

Det är redan skäl nog att kalla den bredaste gatan i Helsingfors för Mannerheimvägen och låta honom även i fortsättningen stå staty.

Mannerheim, Mannerheim, sal jy die Finne kom lei? Generaal, generaal, soos een man sal ons om jou val, generaal Mannerheim!

Petri Cederlöf maahanmuuttopolitiikasta - Petri Cederlöf om invandringspolitiken

Petri Cederlöf: "Suomessa on yksi maahanmuuttopolitiikka. Siihen on vaikuttanut "maahanmuuttokriittinen" ja "nuiva" a'la Halla-aho linja, jolla ei ole mitään tekemistä kriittisyyden kanssa. Se on politiikan kartalla äärilinjaa kohti viittaavaa sisäänpäin kääntynyttä uusnationalismia. Sille ei ole vastineena mitään toista äärilinjaa, vaan perustuslaillinen, kriittinen ja suvaitsevaisuutta arvona pitävä linja. Perustuslaillinen liberaali suvaitseva linja on stabiili ihanne ja siitä lähtökohdasta halla-aholaiset ja kumppanit ovat radikalistisia ongelmien luojia. Sama pätee ihmisarvon kunnioittamiseen: se on terveessä yhteiskunnassa keskeistä ja sen puolustaminen sitä vastustavia vastaan edes aseellisesti ei ole ääriaatteellista vaan kansalaisvelvollisuus."

Petri Cederlöf: "Finland har en enda invandringspolitik. Den har påverkats av den s k 'invandringskritiska' och 'motvilliga' linje Jussi Halla-aho representerar, en linje som inte har någonting att göra med en kritisk inställning. Det är en extrem linje på den politiska kartan och leder till inåtvänd nynationalism. Dess motståndare representerar ingen jämförbar extremism, utan en kritisk, konstitutionalistisk inställning, för vilken tolerans är ett värde. Liberal, tolerant konstitutionalism är ett stabilt ideal, och ur dess synvinkel är det Halla-ahoanhängarna och deras gelikar som är radikala och skapar problem. Detsamma gäller för människovärdet: det är centralt för ett sunt samhälle att människovärdet respekteras. Att försvara människovärdet mot dess belackare, om det så gäller med vapen i hand, är inte ideologisk extremism, utan en medborgerlig plikt."

Uutishuone - Nyhetsrummet

Otetaanpa taas puheeksi pari tapaa, joilla Venäjän viides kolonna nakertaa isänmaatamme:

Ensinnäkin tietysti Venäjän trolliarmeijan toimintaa osuvasti ruotinut toimittaja Jessikka Aro on joutunut MV-lehden hampaisiin oikein suureen tyyliin. Lehden tuottaja, tämä nimestään päätellen jossain määrin venäläistaustainen herra, paheksui näet sitä, että putinistien trollitoiminnasta puhutaan avoimesti, ja turvautui henkilökohtaisuuksien penkomiseen: Aro oli joskus teininä toistakymmentä vuotta sitten käväissyt kaltevalla pinnalla ja hairahtunut käyttämään huumeita, mutta ottanut itseään niskasta kiinni ja noussut maineikkaaksi toimittajaksi - nyt hän on journalismipalkintoehdokkaana juuri putinistitrollijuttunsa ansiosta.

Tarinan ironia on siinä, että edellä mainittu nimestään päätellen venäläistaustainen herra on prosenttijengin jäsen (virallisen version mukaan "entinen jäsen", mutta mehän tiedämme että tietynlaisista yhteenliittymistä ainoat tiet ulos ovat hautausmaa ja krematorio), jolla itsellään on erinäisiä rikostuomioita. Nettijuorujen mukaan hän ei asustele tunnetussa Välimeren lomakohteessa pelkästään kauniista ilmoista ja vähäpukeisista espanjalaistytöistä nauttiakseen, vaan piileksii siellä kotimaan kovia sällejä, joilla on kana kynimättä hänen kanssaan.

Venäläistaustainen herra on kokeillut mediamogulin takkia jo ennen MV-lehden aikoja, kun hän koetti perustaa pintajengille mainosrahoitteista lehteä yhdessä erään kokaiininkäytöstä komeasti kiinni jääneen bilehileen kanssa - kyseinen nuorukainen tallentui oikein liikkuvaan kuvaan vetäessään nenäkarkkia nokkaan. Poikien lehtiprojekti kaatui kuitenkin jo toiseen numeroonsa, ja työn jälki oli tiettävästi melko kelvotonta. Venäläistaustaisen herran liikekumppani, tämä kansakunnan kokanokka (joka kyllä kuuluu sittemmin saaneen onneksi elämänsä järjestykseen), kertoi myöhemmässä haastattelussa lehden menneen konkkaan joidenkin epämääräisten vedätysten takia - monitulkintaisista puheista saattoi tehdä sen johtopäätöksen, että valon- ja lainarat piirit olivat sekaantuneet hankkeeseen, tiedä vaikka venäläinen raha olisi jo silloin ollut mukana.

Mutta venäläistaustainen herra ei ole ensimmäinen rikollinen, joka kehtaa esiintyä suurena moralistina. Juuri sitä porukkaa ovat rasistisen äärioikeiston rivit täynnä: muistammehan tuomitun huume- ja väkivaltarikollisen nimeltä Tony Halme, joka paheksui vihreitä huumeidenkäyttäjien puolueena. Todellisuudessa vihreissä lienee enemmän absolutisteja kuin muissa puolueissa yhteensä. He eivät kuitenkaan kehtaa ajaa raittiusasiaa, koska puolueeseen kuuluu oleellisesti sellainen veltto liberalismi, jonka puitteissa ei oikein voida vastustaa päihteitä, saati sitten kannattaa raittiutta. Asioiden ajaminen ylipäätään on vihreiden vetelille nynnyille liian riidanhaluista (sehän olisi sitä likaista politiikkaa).

Kuten tiedämme, venäläistaustaisen herran nettilehti, eli siis todellisuudessa Venäjä, nosti viime vaaleissa persut hallitukseen levittelemällä huhuja maahanmuuttajaraiskaajista. Kyseessä oli ehkä Venäjän kenraaliharjoitus myöhempiä propagandatempauksia varten: Kölnistä vuodenvaihteen aikoihin kantautuneet tarinat joukkoraiskauksista ja ahdisteluista ovat hyvää vauhtia kuivumassa kokoon, ja Venäjän osuus on ilmiselvä. Uudella raiskaustarinalla Lisa-nimisestä saksanvenäläisestä tytöstä Venäjä on hiljattain jatkanut saman myllyn pyörittämistä.

Jotta kellekään ei syntyisi kuvaa, että päästän vasemmistolaiset Naton vastustajat liian vähällä, totean tässä, että monet sellaiset ovat kirjoitelleet somessa hyvin vastenmielisiä karkeuksia Arosta. Narkomaanileimat ovat heiluneet, ja eräskin vasemmistoääliö tulkitsi "äärioikeiston ampuvan omia" MV-lehden vainotessa Aroa - kyseinen mätäpää ilmeisestikin piti kaikkia Venäjän arvostelijoita lähtökohtaisesti äärioikeistolaisina. Luonnollisesti "Nato-kiimasta" syyteltiin myös ahkerasti. Tämä iskusana ei lakkaa iljettämästä minua, koska argumenttina se on aivan yhtä arvoton kuin hompanssien rasistiblogeista ulkoaopettelemat karva-ankkurit ja muut kansainvälisesti kiertävät termit.

Samaan aikaan kun venäläisnimisen herran lehti lietsoo vihaa Yleä kohtaan, hallitus valmistautuu äärikapitalistisen vapausaatteen tarjoamilla tekosyillä purkamaan Ylen. Tietenkin Venäjän tarpeet ja edut ovat tässäkin takana, mutta Venäjän ohjaama hallituksemme ei toki voi myöntää sitä avoimesti.

Toiseksi totean, että Perussuomalaisten Nuorten uusin homovastainen kampanja on tietysti suoraan Venäjältä. Kyllä, totta maar Amerikan teekutsuliikkeessäkin on samoja äänenpainoja, mutta polttopisteen siirtyminen maahanmuuttajista homoseksuaalisuuden vastustamiseen viittaa vahvasti Venäjän vaikutukseen, koska siellä väkivaltaiset homovihaajaryhmät ovat olleet arkea jo pitkään, ja uskonnollislähtöinen homovastainen ideologia on Venäjän fasismin äänekkäin, näkyvin ja valtavirtaisin muoto. Länsivihaa lietsotaan Venäjällä ennen muuta kutsumalla meitä homoiksi.

Venäjän käsi näkyy myös siinä, että ns. Odinin sotilaat ovat hyvää vauhtia leviämässä muihin Pohjoismaihin. Joitakin aikoja sitten pohdin, olisiko Venäjällä käytännön mahdollisuuksia panna Suomessa toimeen samanlaista kaappausta kuin Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Päädyin silloin kielteiseen tai epäilevään johtopäätökseen, koska Ukrainassakin Igor Strelkov-Girkin oli miehineen jäänyt kiinni liian moskovalaisella murteella puhumisesta. Jos Venäjä ei kyennyt värväämään edes uskottavan ukrainalaista "vastarintaliikettä", mistä se saisi kokoon suomea puhuvien taistelijoiden armeijan?

Nyt kuitenkin Venäjällä on käytettävissään väkivaltaisten paikallisten miesten verkosto - pian kautta koko Pohjolan - joka on Venäjän käskystä valmis ampumaan Venäjän antamalla automaattiaseella Venäjällä valmistetun räjähtävän luodin sinunkin lapsesi päähän. Eikä tämä ole pelottelua. Hiljattain eräs äärioikeistoa myötäkarvaan silittelevä sivusto haastatteli slaavilaisnimistä norjalaissälliä, joka epäilemättä veren vetämänä ja syntyperän velvoittamana oli osallistunut venäläismielisten joukkojen riveissä Itä-Ukrainan sotaan. Hän kehui avoimesti sillä, kuinka oli surmannut vangitsemiaan ukrainalaisia.

Venäjällä on siis jo etäispäätteensä yhdessä Odinin sotilaiden haaraosastossa, ja on vaikea uskoa, ettei sillä olisi sormiaan pelissä muissakin. Koska Odinin sotilaat ovat merkittävältä osaltaan yhteiskunnasta ja laillisesta menosta vieraantuneita väkivaltarikollisia, heidän ihmisihanteensa on - kuten olen ennenkin sanonut - väkivaltainen raakalainen. Kun heidän keskelleen ilmaantuu esimerkiksi sotilaallisena neuvonantajana ja kouluttajana mies, jonka he tietävät tappaneen, raiskanneen ja suolistaneen lapsia Ukrainassa tai Kaukasiassa, he palvovat tätä, koska puolustuskyvyttömien ihmisten rääkkääminen ja teurastaminen on heidän mielestään itsessään iloinen ja toivottava asia, riippumatta siitä kuka rääkkää ja teurastaa. Heille on tärkeintä, että tulee säälimätön määrääjätaho, joka antaa heille luvan pidäkkeettömään raakuuteen.

Samantyyppinen persoonallisuus tuntuu olevan Halla-ahollakin. Hiljattain Halla-aho joutui myöntämään minun olleen oikeassa väittäessäni maahanmuuttokriitikoita pitkälti venäläismieliseksi alakulttuuriksi (sivistymättömään tyyliinsä hän itse käytti seppolehtomaista termiä "ryssäläistunkkainen").

Millä tavalla Halla-aho menettelisi tämän oivalluksen tehtyään, jos hän olisi oikeasti isänmaallinen mies? Hän tietenkin sanoutuisi irti koko maahanmuuttokritiikistä, myöntäisi joutuneensa itänaapurin kusettamaksi, toteaisi että vaikka maahanmuuttoon ja islamiin tiettyjä riskejä liittyykin ne eivät missään tapauksessa ole realisoitumassa yhtä nopeasti kuin itänaapurin uhka, ja liittyisi Nato-mielisten ja Venäjää arvostelevien bloggaajien riveihin kuunnellen nöyränä ja arvostaen James Mashirin, Saara Jantusen ja muiden asiantuntijoiden ääntä. Mutta sen sijaan Halla-aho jatkaa oman alakulttuurinsa profeettana, eli siis käytännössä Venäjän juoksupoikana. Toki hän selittelee olevansa Ukrainan puolella käynnissä olevassa konfliktissa, mutta paskan puhuminen ei mitään maksa, kun teot puhuvat kovemmin. Miksi? Koska ajatus rankaisemattomasta raakuudesta kaikkivaltiaan Venäjän suojeluksessa houkuttaa häntä loppujen lopuksi paljon enemmän kuin isänmaan puolustaminen.

Ja kannattaa panna merkille, etten tässä vaadi Halla-aholta yhtään sen enempää kuin itseltäni. Olen pannut oman antifeminismini pitkälti koipussiin todettuani, että antifeminismi on rohkaissut Venäjän tukemaa äärioikeistoa. Siinä tilanteessa isänmaallinen mies pitää mölyt mahassaan ja liittyy yhteiseen rintamaan. Samalla tavalla olen myös kääntänyt kelkkani puolustusvoimien suhteen kiihkeiden nuoruusvuosien pasifismin jälkeen, koska olen tutustunut moniin upseereihin ja todennut, että siellä on eettisesti korkeatasoista väkeä, joka vierastaa äärioikeistolaista rasismia presiis yhtä paljon kuin minäkin. Siihen on syynsä, miksi pidän sotilasjunttaa nykyään parempana vaihtoehtona kuin persujen turmelemaa demokratiaa.

Låt oss igen ägna uppmärksamhet åt hur Rysslands femte kolonn gnager på vårt fosterland:

Allra först bör det noteras att den rysslandvänliga och rasistiska webbtidningen MV-lehti startat en smutskastningskampanj i stor stil mot journalisten Jessikka Aro, som avslöjat Rysslands trollkampanj i Finland. Producenten till webbtidningen, av sitt namn att döma en gentleman med viss rysk anknytning, ogillade nämligen att den ryska trollverksamheten öppet ventilerades i medierna och beslutade utmåla Aro som knarkare: som tonåring hade hon nämligen varit på glid och haft ett problem med någon sorts tjack, men sedan dess tagit sig i kragen och blivit stjärnjournalist - nu är hon kandidat till journalistpriset precis på grund av vad hon skrivit om Putintroll.

Ironin i historien består i att gentlemannen med det ryska namnet är medlem i ett enprocentsgäng (enligt den version han själv föredrar är han en före detta medlem, men vi vet ju att den enda vägen ut ur en viss sorts sammanslutningar går genom kyrkogården eller krematoriet) och har eget brottsregister. Han bor på en populär semesterort vid Medelhavet, och enligt det alltid lika pålitliga webbskvallret är det inte för att njuta av vackert väder och lätt klädda spanska flickor, utan för att undvika att möta de tuffa killar härhemma som gärna skulle ha ett ord eller två med honom om gångna tider och bravader.

Gentlemannen med det ryska namnet har prövat rollen som mediemogul även långt innan det blev aktuellt med MV-lehti, när han tillsammans med en alltför välkänd festprisse försökte starta en reklamfinansierad tidning riktad till ytlighetsgänget - festprissen i fråga åkte fast för kokainmissbruk på det mest spektakulära sätt man kan tänka sig, ty på teve visades det en videoinspelning av honom när han sniffade i sig. Killarnas tidningsprojekt kraschade dock snabbt, eftersom blaskan inte dög till någonting. Festprissen med kokainnäsan, som sedan till all lycka lär ha fått rätsida på sitt liv, berättade i en senare intervju i mycket undvikande ordalag att tidningen inte kraschade så mycket p g a bristande kvalitet utan därför att skummisar var inblandade: man får kanske dra slutsatsen att det redan då låg ryska pengar bakom det hela.

Men gentlemannen med det ryska namnet är inte den förste brottsling som täcks uppträda som stor moralist. Precis samma sorts typer vimlar det i den rasistiska extremhögern: vi minns ju den dömde knark- och våldsbrottslingen Tony Halme, som störtogillade de Gröna och kallade dem för ett knarkarparti. I verkligheten torde det finnas fler helnykterister inom de Gröna än i de övriga partierna sammanlagt, men de vågar inte främja nykterhetssaken, eftersom partiet i det stora hela förlamas av en slö och geggig liberalism som gör det omöjligt att vare sig bekämpa rusmedel eller föra framåt nykterheten. Att överhuvudtaget entydigt främja och stå för någonting tycker de gröna mesarna är alltför stridbart och konfrontationssökande - det skulle ju vara politik, ni vet, och politik är någonting smutsigt.

Som vi vet skulle vi i dag inte ha sannfinnarna i regeringen, om inte gentlemannen med det ryska namnet, dvs i praktiken Ryssland, strax före valdagen hade spridit rykten om utländska våldtäktsmän. Det var kanske Rysslands generalrepetition före de stora propagandajippona i Tyskland: den såkallade massvåldtäkten i Köln (som vid en skrivande stund håller på att rinna i sanden, och att den ryska propagandaapparaten låg bakom det hela börjar likaså bli allt klarare) och en ny våldtäktshistoria om en tysklandsrysk flicka som heter Lisa.

Jag vill givetvis inte förneka att det även finns massor av vänstersinnade Natomotståndare som skrivit vämjeliga fräckheter om Aro på sociala medier. Även de har brännmärkt henne som knarkare, och en vänsteridiot sade att "extremhögern skjuter på sina egna" när MV-lehti förföljer Aro - skitstöveln ifråga tyckte tydligen att alla Rysslandskritiker i princip är högerextremister. Naturligtvis flög det även beskyllningar om "Natokättja". Det här slagordet äcklar mig särskilt mycket: som argument är det precis lika värdelöst som de "skäggbarn" och liknande internationellt cirkulerande termer som hommaiterna lär sig utantill från sina kompisars rasistiska bloggar.

Medan gentlemannen med det ryska namnet i sin webbtidning uppviglar till hat mot Yle, förbereder sig regeringen till att avveckla Yle med den extremkapitalistiska frihetsideologin som svepskäl. Det är givetvis Rysslands intressen och behov som ligger bakom det här, men vår ryskstyrda regering kan givetvis inte öppet medge det.

Jag vill även konstatera att de sannfinska unga med sin nya bögfientliga kampanj demonstrerar anknytning till Ryssland. Visst hör vi liknande saker från amerikanska Tebjudningsrörelsen, men att fokuset överförs från invandrarhat till homofobi förefaller bero på ryska förebilder. I Ryssland har våldsamma böghatargrupper varit en del av vardagen sedan länge, och religiöst inspirerad bögfientlig ideologi är den högljuddaste, synligaste och av allmänheten mest accepterade formen av rysk fascism. Det är mest genom att kalla oss för bögar man uppviglar till hat mot Väst i Ryssland.

Det ryska inflytandet skymtar även bakom de såkallade Odinssoldaterna, som snabbt sprider sig till de övriga nordiska länderna. För en tid sedan frågade jag mig här på bloggen, om det förelåg en praktisk möjlighet att ryssarna skulle ta över här i Finland som de gjort på Krim och i Östra Ukraina. Svaret blev nekande eller skeptiskt: trots att man talar ryska i stora delar av Ukraina hade Igor Strelkov-Girkin och hans trupper avslöjats som en utländsk invasionsarmé eftersom de talat ryska med alltför tydlig Moskvadialekt. När Ryssland inte kunde rekrytera en trovärdigt ukrainsk "motståndsrörelse", hur skulle det då klara av att få ihop en finsktalande sådan?

I Odinssoldaterna förfogar dock Ryssland över ett nätverk av lokala våldsbrottslingar - snart i hela Norden - som på Rysslands order är beredda att skjuta en rysktillverkad explosiv kula i ditt barns huvud med ett automatvapen som Ryssland gett dem. Och det här är ingen påhittad skrämselhistoria. Nyligen intervjuade en extremhögervänlig webbsajt en norsk kille med ett slaviskt namn som kämpat på ryska sidan i Östra Ukraina, tydligen förpliktad av sitt påbrå. Han skröt öppet med hur han varit med om att döda ukrainska krigsfångar.

Ryssland har alltså infiltrerat redan en bransch av Odinssoldaterna, och det är svårt att tro att det inte hade sina förbindelser med de övriga. Odinssoldaterna är till största delen våldsbrottslingar som ger katten i samhällsfreden och lagen, och deras människoideal är - som jag även förr konstaterat - en ohämmat våldsam barbar. När en man som de vet har dödat, våldtagit och skurit upp magar på barn i Ukraina eller Kaukasus dyker upp bland dem, t ex som rysk militär rådgivare, kommer de att dyrka honom och lyda varje ord han uttalar, eftersom de tycker att det i och för sig är önskvärt och välkommet att tortera och slakta försvarslösa människor, oberoende av vem som torterar och slaktar. För dem är det viktigast att det finns en obarmhärtig auktoritet som tillåter dem att hänge sig åt ohämmad brutalitet, att vältra sig i den.

Jussi Halla-aho, ledaren för den rasistiska extremhögern i Finland, förefaller ha en liknande personlighetstyp. Nyligen såg han sig tvungen att medge - i typiskt vulgära ordalag - att jag hade haft rätt när jag karaktäriserat "invandringskritikerna" som en till stor del rysslandvänlig och ryskinspirerad subkultur.

Vad skulle denna insikt leda till om Halla-aho vore en genuin patriot? Han skulle distansera sig från allt vad invandringskritik heter, medge att han blivit lurad och utnyttjad av vår östra granne, konstatera att de eventuella hotbilder som invandring och islam innebär inte håller på att realiseras lika snabbt som hotet från Ryssland, ansluta sig som en vanlig man i ledet till de Natovänliga och Rysslandkritiska bloggarna och lyssna till vad James Mashiri, Saara Jantunen och övriga sakkunniga säger. Men i stället fortsätter Halla-aho som profet för sin egen subkultur, dvs i praktiken som springpojke åt Ryssland. Visst visst försöker han bortförklara sig och påstå att han stöder Ukraina i den pågående konflikten, men prata skit kostar ingenting, när gärningarna talar tydligare språk. Varför? Därför att han när allt kommer omkring lockas mest av tanken om ostraffad, anarkisk brutalitet under Rysslands beskydd. Att försvara fosterlandet istället? Bort det!

Och det är skäl att lägga märke till att jag här bara ställer samma krav för Halla-aho som för mig själv. Min egen antifeminism har jag för det mesta skrinlagt när jag konstaterat att antifeminism uppmuntrat och inspirerat den av Ryssland främjade extremhögern. I en sådan situation bör en fosterlandsvän hålla tyst om småsaker och ansluta sig till den gemensamma fronten. På ett liknande sätt har jag även gett avkall på den dogmatiska pacifism jag omhuldade i min stormiga ungdom, eftersom jag lärt känna många officerare och märkt att det bland dem finns etiskt högtstående personer som ogillar t ex högerextrem rasism precis lika mycket som jag. Det finns solida skäl varför jag i dag föredrar en militärjunta framom en korrumperad sannfinnedemokrati.

Venäjän esimerkillinen maahanmuuttopolitiikka - Rysslands avundsvärda invandringspolitik

Kuten lukijat varmaankin muistivat, vensojen eli Venäjän sotilaiden puolueen (peitenimeltään Perussuomalaisten) puheenjohtaja Timo(fej) Soini(jev) kehui hiljattain Venäjän rajavartiointia ja maahanmuuttopolitiikkaa esikuvallisiksi. Nyt olemme saaneet nähdä, mitä se esikuvallinen maahanmuuttopolitiikka on: maassa vuosia asiallisella oleskeluluvalla elelleet ja töitä tehneet, ilmeisesti entisen Neuvostoliiton keskiaasialaisista tasavalloista tulleet maahanmuuttajat, jotka puhuvatkin jo sujuvaa venäjää, karkotetaan yhtäkkiä mielivaltaisella määräyksellä ja heille annetaan polkupyörä jolla ajaa Norjaan.

Nämä pakkomaahanmuuttajat ovat ehkä Venäjän ase länsimaista demokratiaa vastaan, mutta he itse eivät ovat syyllisiä mihinkään. Syyllinen on Venäjä, syyllisiä ovat Venäjällä määräilevät KGB-miehet ja kanssarikollisia ovat maahanmuuttokriitikot ja perussuomalaiset, eli Venäjän vapaaehtoissotilaat Suomessa, jotka sokeassa vihassaan länsimaisia arvoja ja ihailussaan Venäjää kohtaan ovat päättäneet tuhota Suomen.

Syksyllä 1939 Suomea uhkasivat rajan yli vyöryvät venäläiset sotilaat. Syksyllä 2015 Suomea uhkaavat rajojemme sisällä kyttäävät etnisesti suomalaiset, mutta sielultaan putinistiset Venäjän poliittiset sotilaat. Tiedät kyllä keitä he ovat, kuten minäkin tiedän.


Som läsarna säkert minns, ordföranden för Partiet för ryska soldater i Finland - sannfinländarna, som de själva kallar sig - Timo(fej) Soini(jev) hyllade nyligen Rysslands förebildliga gränsbevakning och invandringspolitik. Nu ser vi vad den förebildliga invandringspolitiken handlar om: folk som bott i landet i åratal och arbetat lagligt, invandrare som uppenbarligen kommit in från de centralasiatiska före detta sovjetrepublikerna, utvisas plötsligt med en godtycklig ukas och ges en cykel att åka till Norge med.

Dessa tvångsmigranter är måhända ett vapen som Ryssland riktar mot den västerländska demokratin, men de är inte skyldiga till någonting. Det är Ryssland som är den skyldige, de KGB-män som styr och ställer i Ryssland är skyldiga, och medansvariga är sannfinländarna och invandrarkritikerna, Rysslands frivilligsoldater i Finland, som i sitt blinda hat mot västerländska värden och i sin beundran av Ryssland har beslutat tillintetgöra Finland.

Hösten 1939 hotades Finland av ryska soldater österifrån. Hösten 2015 hotas Finland av Rysslands politiska soldater innanför våra gränser, etniska finnar med en putinistisk själ. Du vet lika bra som jag vem det är.

Euran Perussuomalaiset RIP - Sannfinländarna i Eura RIP

Minua on moitittu siitä että minulla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa persuista. Tämä on tietenkin "vale ja vihapuhe kateudesta minua vastaan nousnut". Voin sanoa, että Euran Perussuomalaiset ovat osoittaneet suurenmoista rohkeutta uskaltautuessaan moittimaan emäpuoluettaan rasististen hyökkäysten hyväksymisestä.

Jo etukäteen voimme siis rukoilla kuolemanjälkeistä siunausta kaikille Euran Perussuomalaisille, joita voidaan tuon rohkeudenosoituksensa jälkeen pitää käytännössä kuolleina ihmisyyden marttyyreina. Levätkööt he rauhassa.

Folk brukar förebrå mig att jag aldrig har något positivt att säga om sannfinnarna. Det här är givetvis lögn och förbannad dikt. Den sannfinländska lokalavdelningen i Eura (det ligger i Satakunda, i Raumo region) har utmärkt sig med storslaget civilkurage genom att våga ogilla partiets alltför toleranta attityd till rasistiska attentat.

Redan på förhand kan vi sålunda bedja Gud om hinsides välsignelse till alla sannfinländare i Eura, då de genom sin tapperhet i praktiken blivit döda martyrer som offrat sitt liv och sitt blod för allmänmänskliga ideal. Må de vila i fred.

Jättävätkö rotat uppoavan laivan? – Håller råttorna på att lämna det sjunkande skeppet?

Viime päivinä on rasistisen alakulttuurin sisältä alkanut kuulua merkillisiä soraääniä. Eräs naisihminen, joka on kuvottavilla ja loukkaavilla kirjoituksillaan profiloitunut yhtenä vastenmielisimmistä äärioikeiston edustajista, kirjoitti nimittäin muina naisina tekstin, jota saattoi miltei pitää rasismin vastaisena. Taustalla on etiopialaissyntyisen räppääjä Prinssi Jusufin esiintyminen valokuvassa yhdessä parin muun afrikkalaistaustaisen veikon kanssa sankarivainajien muistomerkillä: kuva sai maahanmuuttokriitikot raivostumaan siksi ja vain siksi, että siinä esiintyi mustia nuoria miehiä perinteisen isänmaallisessa yhteydessä. Naiseläjä paheksui tätä rasistista raivoa ja ihmetteli sitä, että mustille pojille ei anneta edes tilaisuutta kunnostautua isänmaallisesti ja osoittaa kotoutuneensa suomalaisiin arvoihin.

Sinänsähän tädille pitäisi antaa täydet pisteet siitä, että hän on lopultakin oivaltanut sen mitä me kauheat mokuttajakommunistit olemme jo vuosikymmenen ajan jankanneet: niiltä osin kuin afrikkalaistaustaisilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia sopeutua suomalaiseen elämään, niiden vaikeuksien taustalla on varsin usein möykkäävien rasistien haluttomuus antaa tunnustusta onnistuneestakaan kotoutumisesta. Jos maassa on sellainen ilmapiiri, että immuunikatoisena raiskaajaneekerinä ja muslimiterroristina kohdellaan pelkästään ihonvärin vuoksi jopa kristittyä adoptiolasta, jolla ei ole mitään muistikuvia muista kulttuureista kuin Suomesta, kyllä monikulttuurisempi maahanmuuttajapoikakin alkaa ajatella niin, että ei kotoutuminen taida olla vaivan arvoista, kun hänen värisensä ei ihmiseksi kelpaa kuitenkaan.

Mitään kovin syvällistä mielenmuutosta tädin kirjoittelussa ei ole havaittavissa. Jo ennen rasistiporukoihin eksymistään hän oli aktiivinen blogikirjoittaja; ei mikään penaalin terävin kynä, mutta yllättävästi hän antoi ymmärtää (tai ainakin esitti) olevansa vilpittömästi kiinnostunut kansallisesta kulttuurista ja perinteisestä isänmaallisuudesta. Sellaiset ihmiset eivät yleensä eksy maahanmuuttokriitikoiden porukoihin, koska niissä viihtyy lähinnä kansainvälisellä rämppämusiikki- ja roskakulttuurilla ruokittuja bändisällejä, sellaisia kuin Jussi Halla-aho ja Olli Immonen.

Täti alkoi sitten ulvoa rasistisen lauman mukana, tosin siinä hänen ulvomisessaan oli aina tiettyä teennäisyyttä ja teatterin makua. Tuntui pikkuisen siltä, että hän oli ottanut asiakseen esittää ehtoisaa kansannaista nimenomaan roolina, ja että hän oletti rasistisen öyhöttämisen nyt kuuluvan siihen rooliin. Tällaisilla ihmisillä on harvoin mitään omaa annettavaa kulttuurillemme, mutta toisaalta he ovat hyviä tuulenhaistelijoita – se kuuluu heidän luonteeseensa – ja silloin kun joku heidänlaisistaan alkaa kääntää takkiaan, siitä voidaan tehdä laajempiakin johtopäätöksiä.

Täti kokee toki pitää etäisyyttä kaikenlaisiin maailmanparantajiin, mutta oleellista on, että hän on ilmeisesti lopultakin tajunnut ainakin yhden asian – sen, että hänen vihollisiaan eivät ole maahanmuuttajat, vaan se osa kantaväestöstä, jonka kanssa hän katsoo olevansa poliittisesti riidoissa. Tämäkin on toki edistysaskel. Poliittiset riidat pitäisi käydä osapuolien kesken, sen sijaan että niihin sotketaan mukaan viattomia sivullisia.

Nyt kun täti voisi vielä tajuta sen, että suurin osa hänen ”poliittisista vastustajistaan” ei todellisuudessa ole sitä mieltä asioista, jota hän luulottelee heidän olevan. Huomattava osa näistä yksinkertaisemman sortin maahanmuuttokriitikoista nimittäin vakavissaan kuvittelee, että ”mokuttajat” eivät olisi huolestuneita esimerkiksi naisten sukuelinten silpomisesta tai terrorismiuhkista.

Maahanmuuttokriitikoiden leirissä näkyy kyllä muitakin merkkejä taisteluväsymyksestä. Perussuomalaiset syyttelevät taas kerran tiedotusvälineitä vainosta vedoten siihen, että on demokratian halventamista arvostella puoluetta, jota kansa äänestää. Puolueen ”työmies” Matti Putkonen, joka aikaisemmin oli koettanut saada puolueen pukareita tajuamaan median olevan yhteistyökumppani eikä vihollinen, uhkaili lakimiehellä ja syytteillä (ikään kuin puolueella olisi kunnia loukattavaksi?), jollei fasismisyytöksille löydy perusteita.

No, todisteita on jo esitetty vino pino, Sampo Terhon Kanava-lehdessä julkaisemista rotuteoriakirjoitteluista (”Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus”, Kanava 6/2007) aina Olli Immosen ja todistettavasti fasistisen ja väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen yhteisposeerauksiin, mutta se nyt on selvää, että persuille mikään ei riitä.

Huomattavasti oleellisempaa on, että Putkonen todistaa raivollaan oikeaksi sen, mitä olen aina sanonut: persut eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä kaikkien muiden kanssa, vaan vaativat erioikeuksia. Persuthan ovat leimanneet kaikki toista mieltä olevat milloin mitenkin, esimerkiksi kommunisteiksi ja stalinisteiksi, mutta tällainen leimaaminen ei ole heidän mielestään väärin – ei, vaikka he jakelevat näitä leimoja tavallisille epäpoliittisille kansalaisille, jotka arvostelevat heitä moraalisin perustein.

Jos persujen ”fasismista” halutaan esimerkkejä, niitä saa toki Immosen, Halla-ahon tai Terhon kirjoituksista, mutta oikeastaan vielä helpommin puolueen menettelytavoista. Se, että poliittinen puolue uhkailee, leimaa ja solvaa yksittäisiä kansalaisia, on fasismille, stalinismille ja muille totalitaarisille aatteille ominaista toimintaa. Pyrkimykset hiljentää median puolueelle esittämä kritiikki vetoamalla siihen, että ”kansaa” edustava puolue olisi jotenkin pyhä, kuuluvat yhtä lailla Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon, mutta eivät demokraattiseen maahan.

Ja sitten vielä ihan muusta asiasta. Satakunnan Kansassa Tomi Lähdeniemi on sanonut sen, minkä minä olen tiennyt jo vuodesta 2002: ”maahanmuuttokriitikot” pyrkivät tietoisesti horjuttamaan Suomen yhteiskuntarauhaa ja ovat Putinin asialla. Olisi mukava jos hän myöntäisi kuka tämän ensimmäisenä huomasi, mutta hyvä näinkin.

På sistone har märklig missämja börjat göra sig gällande inom den rasistiska subkulturen. En kvinnsperson som med sina vämjeliga och förolämpande skriverier profilerat sig som en av de mest motbjudande representanterna för extremhögern författade nämligen helt oväntat en text som föreföll nästan antirasistisk. Det som låg bakom texten var den etiopianskfödde rapartisten Prinssi Jusufs poserande framför ett minnesmärke till fallna krigshjältar. Bilden fick invandrarkritikerna att bli rosenrasande därför och bara därför att den visade unga svarta killar i ett traditionellt fosterländskt sammanhang. Kvinnspersonen ogillade för en gångs skull detta rasistiska vredesutbrott och undrade varför svarta män inte ens erbjuds en chans att omfatta finsk fosterländskhet och visa hur värdeintegrerade de är i det här samhället.

I princip borde man väl tacka och lova tanten för att hon äntligen insett vad vi hemska mångkulturskommunister upprepat sedan ett årtionde tillbaka: om afrikanskättade invandrare har svårt att anpassa sig till livet i Finland beror svårigheterna rätt ofta på skränande rasisters ovilja att alls ge dem någon erkänsla för entydigt lyckad integration. Om atmosfären i landet är sådan att inte ens ett kristet adoptivbarn som inte kommer ihåg någon annan kultur än den finländska bara p g a sin hudfärg behandlas som en aidssjuk våldtäktsman och muslimsk terrorist, är det helt naturligt och förståeligt att genuint mångkulturella invandrarkillar börjar förhålla sig cyniskt till allt vad integration heter, eftersom de vet att de med sin hudfärg aldrig kommer att accepteras.

Någon särskilt djupgående attitydförändring vittnar tantens skriverier givetvis knappast om. Hon var en aktiv bloggskribent redan innan hon anslöt sig till den rasistiska kören – hon förefaller aldrig ha varit något skolljus precis, men överraskande nog försökte hon på den tiden ge intrycket av att vara uppriktigt intresserad av finsk kultur och traditionell fosterländskhet. Sådana typer attraheras vanligen inte till invandrarkritikerna, som oftast inte har den blekaste aning om annan kultur än internationellt marknadsförd ståltrådsmusik och skräpkultur – Jussi Halla-aho och Olli Immonen är typiska exempel.

Tanten började sen tjuta med de rasistiska vargarna, men hennes tjutande gjorde alltid ett tillgjort intryck: hon spelade liksom teater. Det kändes som om hon medvetet axlat rollen av en rotfast kvinna av folket och att hon fått för sig att det ingick i rollen att föra rasistiskt oväsen. Dylika människor har sällan något originellt att ge vår kultur, men åtminstone känner de i skinnet när det är dags att byta åsikt – det ligger i deras natur – och när en av dem börjar vända kappan är det en anledning till allmännare politiska väderprognoser.

Tanten försöker tydligen hålla sig på avstånd från allehanda världsförbättrare, men det relevanta är att hon äntligen insett att det inte är invandrarna som är hennes fiender utan den del av majoritetsbefolkningen hon anser sig stå politiskt i strid med. Det här är givetvis i och för sig ett steg i bättre riktning. Politiska gräl borde helst föras mellan genuina parter, utan att blanda in oskyldiga utomstående.

Nu borde tanten äntligen fatta att de flesta av hennes ”politiska motståndare” inte tycker som hon inbillar sig de tycker. En stor del av de här mindre klyftiga invandrarkritikerna föreställer sig t ex på allvar att ”mångkulturister” inte vore oroliga t ex över kvinnlig omskärelse eller terrorismhotet.

Invandrarkritikerna visar dock även andra tecken på krigströtthet. Sannfinnarna beskyller igen medierna för klappjakt och påstår att det är antidemokratiskt att kritisera ett parti folk röstar på. Partiets ”diversearbetare” Matti Putkonen, som tidigare försökt övertyga partiaktivisterna om att medierna är en samarbetspartner och ingen fiende, har nu gjort en komplett kovändning och kommit med hotelser om jurister och åtal (som om man kunde väcka åtal för ärekränkning av ett parti?), om beskyllningarna för fascism inte kan underbyggas med handfasta bevis.

Den varan har det redan frambragts en massa av, från Sampo Terhos rasteoretiska drapor i tidskriften Kanava (se t ex Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus, ”Européernas förflutna och framtid”, Kanava 6/2007) till bilden på den sannfinländske riksdagsledamoten Olli Immonen i sällskap med den bevisligen fascistiska och våldsbenägna Finska Motståndsrörelsens aktivister, men det är redan klart att sannfinländarna aldrig kommer att acceptera några bevis.

Mera relevant är att Putkonen med sitt raseri visar att jag alltid haft rätt när jag sagt att sannfinländarna inte vill iaktta samma spelregler som alla andra, utan kräver privilegier. Sannfinländarna har ju själva utmålat alla som inte delar deras åsikter som kommunister och stalinister, men sådant brännmärkande är enligt deras åsikt inte fel – inte ens när de slår stämpeln på vanliga opolitiska medborgare, som kritiserar dem på moraliska grunder.

Vill man ha exempel på sannfinländarnas ”fascism” är det lätt att hitta dem i Olli Immonens, Jussi Halla-ahos eller Sampo Terhos skriverier, men ännu lättare i partiets arbetsmetoder. Att ett politiskt parti hotar, brännmärker och kränker enstaka medborgare är snarast typiskt för fascism, stalinism och andra totalitära ideologier. Ansträngningarna att tysta ned de medier som kritiserar partiet med motiveringen att ”folkets” parti är på något sätt heligt hör likaså hemma i Nazityskland och Sovjetunionen, men inte i ett demokratiskt land.

Sen en slutkläm om en helt annan sak. I tidningen Satakunnan Kansa har Tomi Lähdeniemi sagt vad jag redan visste för tretton år sen: ”invandringskritikerna” strävar medvetet efter att skada samhällsfriden i Finland och går sålunda Putins ärenden. Det skulle vara fint om han medgav vem som märkte det här förr än någon annan, men det är helt fint att någon annan alls talar om det här.

Olli Immonen in English

Olli Immonen is not a MEP, as the picture says, he is just a member of the Finnish Parliament. But anyway, this is what he said to a fellow Finn, in English.

As an old sociolinguist, I know that when native speakers start communicating in a language other than their native one, the native vernacular is doomed. Thus, it is rather interesting that Olli Immonen, who insists he is fighting for the language and culture of Finland in an increasingly globalized and multicultural world, addresses us in the only language that can endanger our native speech.

Olli Immonenhan ei ole Euroopan parlamentin jäsen, kuten kuva sanoo, vaan Suomen eduskunnan kansanedustaja. Mutta tämä on joka tapauksessa se mitä hän sanoi toiselle suomalaiselle - englanniksi.

Vanhana sosiolingvistinä tiedän, että kun tietyn kielen äidinkieliset puhujat alkavat kommunikoida keskenään jollain toisella kielellä, äidinkielellä ei ole tulevaisuutta. Siksi on aika mielenkiintoista että Olli Immonen, joka esiintyy suurena suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin puolustajana, kääntyy meidän puoleemme sillä ainoalla kielellä, joka voi olla suomelle vaaraksi.

Olli Immonen är inte en medlem i det europeiska parlamentet, som det påstås på bilden - han är ledamot på Finlands riksdag. Men det här är i alla fall vad han sade till en annan finne - på engelska.

Som gammal sociolingvist vet jag, att språkdöden inleds med att språkets infödda bärare börjar använda ett annat språk i sin ömsesidiga kommunikation. Därför är det ganska intressant att Olli Immonen, som anser sig försvara finskan och den finska kulturen i en globaliserad och mångkulturell värld, tilltalar oss på det enda språk som i dag kan hota finskans framtid.