Päivän uutisten johdosta

Päivän uutisten johdosta tässä uusintana juttu heinäkuulta 2014. Saatte ihan itse päättää, mikä tässä on nyt taas niin ajankohtaista. (Svensk översättning föreligger tyvärr inte, det här är en gammal artikel från min enspråkiga period. Vi ska se om jag orkar utarbeta en svensk version vad det lider.)

Joskus vuoden 2002 aikoihin ymmärsin, että Suomen äärioikeisto on jonkinlaisissa yhteistyökytkyissä Venäjään. Tämä tuli minulle selväksi, kun eräs hurrivihaaja (silloin ne eivät vielä olleet ”maahanmuuttokriitikoita”, mutta aivan samasta sakista on kyse) intti minulle Usenet-keskustelussa, että ”Venäjä ei koskaan ole hyökännyt Suomeen”.

Ennen vanhaan, kun äärioikeiston ajattelua oikeasti ohjasi perinteinen isänmaallisuus, heikäläiset eivät ikinä olisi sanoneet mitään tämän näköistäkään. Kaikille oli selvää, että Venäjä edusti käytännössä samaa valtiollista jatkumoa kuin Neuvostoliitto: sama firma, vähän eri johto. Mutta 2000-luvun alussa äärioikeistolta alkoi kuulua tällaisia selvästi Venäjän nationalismitaholta lainattuja ajatuskulkuja. (Itse asiassa tämä tapahtui samoihin aikoihin kun Putin nousi Venäjää johtamaan ja julisti tekevänsä siitä taas vahvan valtion – sattumaako?)

Venäläisten kansallismielisten mielestähän Neuvostoliitto oli epäkansallinen eksytyksen ajanjakso, ja kommunismiaatteen taas juutalaiset olivat tuoneet Venäjälle pahasta lännestä. Venäläisen nationalistin mielestä kaikki on juutalaisten ja pahan lännen syytä. Venäläinen oikeauskoinen kristitty sitä vastoin ei koskaan voi tehdä mitään pahaa.

Venäläisen kansallismielisen tulkinnan mukaan se valtio, joka hyökkäsi Suomeen syksyllä 1939, ei ollut Venäjä, vaan Neuvostoliitto, ja Neuvostoliitto oli täysin eri asia kuin Venäjä. Tosin venäläisen kansallismielisen mielestä Suomen itsenäisyys on osa samaa eksytystä kuin kommunismi. Oikean kommunismista vapaan ja ortodoksisen Venäjän uudelleensyntymiseen kuuluu nationalistisen venäläisen maailmankuvan mukaan se, että alusmaat palaavat takaisin Moskovan huomaan. Jos asiat olisivat olleet mallillaan hänen mieltänsä myöten, Suomi ei olisi koskaan Venäjästä eronnutkaan.

Vuosien myötä on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että olen ollut oikeassa koko ajan. On huvittavaa, miten maahanmuuttokriitikot – nuo sieluttomat, tusinavalmisteiset ja valmisohjelmoidut tappajarobotit ilman erillistä inhimillistä identiteettiä – vielä nytkin jaksavat jankata minulle siitä, kuinka tämä käsitykseni muka on jotenkin vainoharhainen. Kuitenkin laatulehdistä – siis jollain muulla kielellä kuin suomeksi toimitetuista – on jo pitkään voinut lukea juttuja siitä, kuinka Euroopan äärioikeisto kokoustaa siellä ja täällä ja tuolla yhdessä Putinin käskyläisten kanssa. Amerikkalaisetkin ulkopoliittiset kommentaattorit pitävät jo itsestäänselvyytenä sitä, että Putinin hallitus käyttää hyväkseen äärioikeistoa Euroopan horjuttamiseen.

Jopa suomenkielisissä viestimissä on ollut minusta riippumattomien kirjoittajien juttuja, joissa on korostettu Venäjän lähentymistä perussuomalaisiin. Venäjän vallanpitäjät, siis Putin ja hänen juoksilaansa, näkevät Soinin luonnollisena liittolaisenaan. Tästä on jo jokin aika sitten kertonut ”Venäjän verkossa – Suomi Venäjän mediassa” -blogi.

Kun sanon että äärioikeisto on nykyään Venäjän juoksupoika, en todellakaan ole yksin, ja monet minua paljon fiksummatkin ihmiset ovat samalla kannalla.

Persut itse asiassa vähän horjuivat tässä hiljattain venäläismielisyydestään, koska Ukrainan konflikti yllätti heidät housut kintuissa. Muutama reipastui jopa liputtamaan Nato-jäsenyyden puolesta. Talouspakotteiden myötä venäläismielisyys on kuitenkin vahvistunut taas – esimerkiksi Tom Packalén osoitti sen malesialaisen matkustajakoneen alasampumistapauksen tiimoilta olevansa täysin venäläisen propagandan ohjailtavissa. Suhde Venäjään ja pakotteisiin nousee luultavasti vaaliteemaksi, jolloin persut vetävät enemmän tai vähemmän avointa putinistista linjaa. Tätä kirjoittaessani myös Teuvo Hakkarainen on julistanut, että Suomen ei pidä sanktioasioissa mennä Brysselin talutusnuorassa. Mutta hänen puolueensa mielestähän meidän on niin paljon parempi mennä venäläisen saattovartion kettingeissä jalkapatikassa Siperiaan.

Sen varsinaisen äärioikeiston piirissä on toki kahdenlaista ilmaa Venäjän ja Ukrainan konfliktin suhteen. Koska Venäjä pyrkii leimaamaan Ukrainan fasistivaltioksi ja monet naiivit vasemmistolaisetkin menevät tähän Putinin propagandahuijaukseen mukaan, eräät yksittäiset äärioikeiston toimijat ovat intoutuneet Ukrainasta. Heillähän on se tietty lukkarinrakkautensa sitä osapuolta kohtaan, jota fasisteiksi haukutaan, eiväthän he muuten äärioikeistolaisia olisikaan. Sitä paitsi ukrainalaisten leimaaminen fasisteiksi on oikeasti epäoikeudenmukaista. Toisin sanoen Ukrainan tapaus sopisi kuin nakutettu todistamaan sen monta kertaa kuullun äärioikeistolaisen väitteen, että kukaan oikeasti ei ole fasisti ja että fasisteiksi haukutut vain puolustavat kotiliettään ja kontuaan säälimätöntä vihollista vastaan.

Äärioikeisto on kuitenkin mielenlaadultaan lähtökohtaisesti sitä porukkaa joka asettuu heikompaansa hakkaavan raakalaisen puolelle, eli tässä tapauksessa Venäjän. Sitä paitsi Ukraina haluaa orientoitua länteen ja EU:hun. Äärioikeistoa houkuttaa paljon enemmän homoja ja neekereitä vihaava Venäjä ja sen lupaama maailmanlaajuinen käänne epäliberaaliin ja kansalaisoikeuksia polkevaan suuntaan.

Tämän takia äärioikeistomme keskuudessa on jo vuosia ollut täysin sallittua ja suotavaa milloin vaatia Venäjää miehittämään Suomi ja surmaamaan maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset, milloin korostaa, että ”kansallismielisten” tulisi ”kunnioittaa” aatetovereitaan Venäjällä. Tämän todisteeksi olen esittänyt yllin kyllin Homma-sitaatteja aikaisemmissa kirjoituksissani.

On siis lähdettävä siitä, että äärioikeisto toimii aktiivisesti Venäjän valloitusjoukkojen tukena sitten kun Suomen nujertaminen tulee ajankohtaiseksi. Kuten Ukrainassa, myös Suomessa Venäjä turvaa oikean armeijan sijasta etupäässä erilaisiin korkeintaan puoli- ja hyvä jos neljännessotilaallisiin rupusakkeihin.

Ukrainassa Venäjä saattoi maahantuoda oman rupusakkinsa. Siellä tunnetusti venäjä on käytännössä vahvempi kieli (maan länsiosia lukuun ottamatta), ja venäjää puhuva venäläinen mies menee täydestä ukrainalaisen kapinallisen oppositioryhmän edustajana. Jos menee – Ukrainassakin strelkovit ja muut jäivät jo varhaisessa vaiheessa kiinni liian moskovalaisella murteella puhumisesta. Humanitaariseen invaasioon Ukrainan ”fasismia” vastaan ei siksi taida uskoa enää kukaan, mitä nyt joukko niin kutsuttujen vaihtoehtoisten tiedotusvälineiden seuraajia. (Välikevennys: Miksi niitä sanotaan vaihtoehtoisiksi tiedotusvälineiksi? - Koska ne tarjoavat vaihtoehtoja tiedolle. HEH HEH EHEHEH.)

Suomessa sitä vastoin venäjä on pieni vähemmistö- ja maahanmuuttajakieli. Maahantuotu joukkio venäjää puhuvia puolisotilaallisia taistelijoita, kasakoita ja muita rikollisia ei kelpaa. Venäjän oma suomen- ja karjalankielinen vähemmistö taas lienee jo suurimmaksi osaksi muuttanut Suomeen. Venäjältä siis tuskin löytyy riittävän suurta joukkoa suomea puhuvia, mutta Venäjälle nationalistisesti uskollisia asekoulutettuja miehiä. Jotta Venäjän invaasio näyttäisi legitiimiltä, humanitaariselta avulta (nykyään ei enää ole muodissa kutsua sitä veljelliseksi avuksi), tältä puolen rajaa pitää siis löytää avuliaita yhteistoimintamiehiä tekemään Venäjän työt.

Ensimmäiseksi pitää tietysti hoitaa tiedustelu. Kuten edellä totesin, Venäjä ei tietenkään tule Suomeen armeijallaan, ennen kuin pohjustustyö on tehty. Kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun vaihteessa lehdistössämme reviteltiin aika lailla sillä, kuinka tarkat listat Neuvostoliitto oli aikoinaan tehnyt Siperiaan vietävistä valtio- ja paikallistason merkkimiehistä Suomen miehityksen varalta 1940-luvulla. Silmäänpistävää oli, että hyvinkin kevyen luokan miehiä siellä oli, alkaen minun maalaisliittolaisesta paikallispoliitikkoisoisästäni.

Tiedämme, että äärioikeiston avoimimmin fasistinen osa on jo laatinut ”rotupettureiden” tappolistoja. Tarkoitan siis sitä nuorten sällien porukkaa, joka murhan kiilto silmissä hyökkäilee kirjojen julkistustilaisuuksiin. Minäkin olen päässyt näiden sällien laatimaan laittomaan ”rotupetturien” henkilörekisteriin, vaikken tämän tärkeämpi tyyppi olekaan. Listan laatija on leikisti poliisin henkilörekisteririkoksesta etsintäkuuluttama (olen saanut poliisilaitokselta ilmoituksen, että olen asianomistaja), mutta koska poliisi on yleisesti ottaen äärioikeiston puolella tavallisia kunnon kansalaisia vastaan, häntä ei ole vaivauduttu ottamaan kiinni vaikka näköhavaintoja riittääkin.

Nythän on niin että noihin tapettavien rulliin joutuvat ihan tavalliset ihmiset jotka ovat julkisesti osoittaneet kannattavansa yleisiä oikeusvaltioarvoja, esimerkiksi sellaisia kauhean kommunistisia ajatuksia kuin että ihmiset läskinsä väristä riippumatta olisivat yksilöitä ja yhdenvertaisia lain edessä. Hommalta muistamme sen tapauksen, jossa pari naiivin, kiltin ja hyvinkasvatetun kuuden laudaturin ylioppilaan oloista abityttöä kirjoitti ”ollaan kaikki kilttejä toisillemme” -tyyppisen yleisönosastokirjeen – ja hompanssit alkoivat välittömästi ottaa selvää siitä, missä tytöt asuivat, mitä koulua he kävivät ym. (Tapaus on raportoitu vanhalla Hommawatchilla – luonnollisesti se on jo sensuroitu pois Hommalta.)

Hommalaiset ja muut äärioikeistolaiset ovat siis erinomainen vapaaehtoisten vakoojien verkosto, joka laatii mielellään laittomia henkilörekistereitä. Heidän tappolistoilleen päätyy ihan vain jos uskaltaa julkisesti puolustaa voimassaolevaan lainsäädäntöön kirjattuja asioita ja arvoja – enhän minäkään mikään erityisen tärkeä tyyppi tai vaikuttaja ole.

Me ”Vankileirien saariston” lukeneet tiedämme, että Neuvostoliiton salainen palvelu saattoi esimerkiksi pidättää sen, joka jonkin paikallisneuvoston tai komitean kokouksessa ensimmäisenä lakkaa taputtamasta Stalinille. Vastaavalla tavalla homma- ja äärioikeistokompleksin vapaaehtoiset kyylät kaivavat tietoja esille hyvinkin vähäpätöisellä tavalla massasta erottuvista ihmisistä.

Kun Venäjän miehitys tai sen pohjustustoimenpiteet alkavat, äärioikeiston keräämä tiedustelutieto ja laittomat henkilörekisterit tulevat erinomaiseen tarpeeseen Venäjän erikoisjoukoille ja asiamiehille. Oleellinen osa Suomen haltuunottoa on kansalaisyhteiskunnan lamauttaminen surmaamalla, vangitsemalla tai lahjomalla mahdollisimman suuri osa aktiivisista kansalaisista. Kun kaikki vähänkin ylemmäksi pistävät päät on valmiiksi katkottu, jäljelle jäänyt tasapäistettyjen rivi pysyy paremmin hiljaa.

Tässä kohdassa kommenttiosasto tietenkin alkaa taas vihjailla jotain vainoharhasta. No, tosiasia on, että ennen Hommaa äärioikeistolla oli Kansallismielinen keskustelusivusto -niminen nettilauta, jonka äänekkäimpänä ja julmimpana rasismin julistajana esiintyi ymmärrettävää ja kohtuullisen hyvää, mutta havaittavan virheellistä suomea kirjoitellut, ilmeisesti venäläinen mies, joka käytti nimimerkkinään vain nimikirjaimiaan. Siinä vaiheessa kun Jussi Halla-aho ensimmäisen kerran oli vaaliehdokkaana, kannattajalistalla oli venäläisniminen mies, jonka nimikirjaimet täsmäsivät tuohon nimimerkkiin.

Missään tapauksessa en väitä, että kyseinen mies itse olisi ollut jonkinlainen vakooja tai kansainvälinen juonittelija. Sitä vastoin väitän tuon tapauksen todistavan käytännössä, että äärioikeistolaisiin ja ”kansallismielisiin” (hah!) piireihin voi soluttautua olematta mikään kovin uskottava kansallismielinen suomalainen. Riittää kun silmät raivosta punaisina julistat vihaa tummaihoisia ”etelän hetelmiä” kohtaan, kuten kyseinen herra teki – vaikka sitten vähän vajaalla suomella. Heti pääset porukkaan arvostetuksi jäseneksi, ja harrastelijavakoojien keräämät osoitetiedot ja valokuvat ovat sinun.

Tämä johtuu siitä, että maahanmuuttokriitikkoporukkaa liikuttavista voimista tärkein ei ole isänmaallisuus missään mielekkäässä merkityksessä, vaan paljas sadistinen murhanhimo. Huonostikin suomea haastava mies on tervetullut maahanmuuttokriitikoiden joukkoon, jos osoittaa olevansa väkivaltaista miehisyyttä palvova, murha- ja silpomishaaveissa kuolaten piehtaroiva raakalainen – tästähän on tunnetumpiakin esimerkkejä kuin tuo mainitsemani venäläinen. Sellaiselle kaverille ojennetaan myös kaksin käsin kaikki maahanmuuttokriitikoiden vihamiehistä tai sellaiseksi leimatuista kerätty tiedustelutieto.

Kun maahanmuuttokriitikot harrastavat amatöörivakoilua ja nuuskivat ihmisten yksityisasioita, tämä voi vaikuttaa pelkältä aikuistumatta jääneiden isojen poikien James Bond -leikeiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä tiedustelutieto on kaikkien niiden käytettävissä, jotka pystyvät esittäytymään maahanmuuttokriitikoille ”vihervasemmistolaisuuden” (= länsimaisen liberalismin ja lainkuuliaisuuden) vastustajina – siis ennen kaikkea Venäjän tiedustelupalvelun.

Puhutaanpa sitten Venäjän käytännön yhteistoimintamiehistä – niistä, jotka huolehtivat murhista. Tässä kohtaa täytyy kaivaa esille sellainen kirja, jonka maahanmuuttokriitikotkin varmasti ovat lukeneet, nimittäin George Robert Elfordin kommunisminvastainen ja natseja puhtaaksipesevä kulttiklassikko Paholaisarmeija. Tässä teoksessa on kiinnostavaa se, mitä se kertoo vietnamilaisten kommunistisissien taistelumenetelmistä. Asia on näetsen sillä mallilla, että tässäkin asiassa maahanmuuttokriitikoilla on tuiki paljon yhteistä neuvostoliittolaisten kommunistien kanssa, vietnamilaisista puhumattakaan.

Eräs oleellinen juttu, jonka kyseisestä uuvuttavan antikommunistisesta taideluomasta saattoi lukea, oli nimittäin se, että kommunistisissit saivat yksinkertaisella rasistisella, valkonaamavastaisella propagandalla (”valkoiset tulevat ja raiskaavat naisenne”) houkuteltua puolelleen modernin yhteiskunnan ja talouden ulkopuolella eläviä peniskotelo- ja puhallusputkiheimoja, joille sanat ”kommunismi” ja ”vallankumous” eivät tarkoittaneet – eivätkä voineet tarkoittaa – yhtään mitään mielekästä. Vietnamin kommunistien johtaja Ho Chi Minh – jonka nimeen täällä Suomessakin vasemmistoidealistit vannoivat – oli peniskotelomiesten mielestä ennen kaikkea suuri heimopäällikkö.

On tietysti loukkaavaa alkuperäiskansoja kohtaan rinnastaa heidät taparikollisiin, mutta rinnastanpa nyt luvallanne kuitenkin. Täällä Suomessa nimittäin huomattava osa katuväkivaltaa harjoittavista taparikollisista on ilmoittautunut samalla tavalla suuren heimopäällikkö Halla-ahon riveihin. Suuri heimopäällikkö Halla-aho on määritellyt viholliseksi kaikki maahanmuuttajat, koska he muka poikkeuksetta ja aina raiskaavat suomalaiset naiset, ja kaikki ”vihervasemmistolaiset” ”kommunistit” (joihin lasketaan kaikki äärioikeistoon kuulumattomat porvarit), koska he kuulemma maahantuovat maahanmuuttajia.

Ilman eri käskyä nämä katuroistot alkavat hyökkäillä Halla-ahon blogissaan määrittelemien ”vihollisten” kimppuun. Halla-aho ei tietenkään ole tästä juridisesti vastuussa, koska hän ei ole yksiselitteisesti kehottanut surmaamaan eikä pahoinpitelemään ketään. Eivätkä murhat ja pahoinpitelyt rekisteröidy fasistisina terroritekoina, koska impulsiivisten katurikollisten tiedetään käyvän ohikulkijoiden kimppuun täysin mielijohteesta ja huvikseen.

Varsinaiset ammattirikolliset ovat oma joukkonsa, mutta tällaiset katuroistot ovat jossain määrin reppanatyyppisiä. He ovat lyhytjänteisiä ja heidän rikoksensa ja väkivallantekonsa tähtäävät lyhytaikaiseen tyydytykseen (luultavasti heikompien hakkaamisesta ja rusikoinnista he saavat merkittävästi seksuaalistakin korvikenautintoa). Pohjimmiltaan he tietävät olevansa rikollisia, roskaväkeä ja rappiolla, ja itsetuntonsa pelastukseksi he joutuvat kehittelemään kaikenlaisia kuvitelmia siitä, kuinka he ovat sorrettuja ja päähän potkittuja. Kun he saavat tehdä väkivaltarikoksia ja murhia ”maahanmuuttokriittisen” aatteen levittämiseksi, heidän mitätön elämänsä saa lopultakin tarkoituksen.

Mitenkäköhän Venäjä asiaan liittyy? No ehkäpä siten, että Venäjä edustaa noille tyypeille heidän ihmisihanteensa huipentumaa. Se on väkivalta ja raakuus itsetarkoituksena. Eivät nämä häiskät mitään isänmaallisia ole, ainoastaan väkivaltaisia. Jos maassa olisi oikea ihmisiä hakkaava bolševikkien kommunistiliike puolisotilaallisine joukkoineen, nämä sällit liittyisivät siihen yhtenä miehenä. Vastaavasti heistä saadaan tottelevaisia hammasrattaita venäläisen miehitysvallan tappo- ja teurastuskoneeseen.

Kun joku maastopukuinen harmaaviiksinen Venäjän sotien raaistama kasakkaveteraani tulee jakelemaan näille pojille käskyjä, he katsovat miestä palvovin silmin. ”Ajatelkaa – se on tappanut ja raiskannut ja suolistanut tšetšeenejä – se on sankari!” Pelkkä tappaminen ja raakuus on tällaisten katuroistojen mielestä sankaruutta sinänsä, heidän kovan miehen ihanteensa mukaista. Kun Venäjällä on lähettää helvetin kova jätkä johtamaan ja ohjaamaan heitä, se riittää jo tekemään heistä Venäjän käskyläisiä.

Tämä ei todellakaan ole pelkkää minun teoriaani. Tätä tekstiä kirjoittaessani ilmeni, että James Hirvisaaren puoluetoveri Kyuu Eturautti (onpas isänmaallisia ja aitosuomalaisia etunimiä näillä pojilla) oli julkaissut blogikirjoituksen, jonka sisältö oli kohtuullisen antisemitistinen. Kun Israelin ystävänä profiloituneelta Hirvisaarelta joku tiukkasi Twitterissä, mitä mieltä hän on puolueensa varapuheenjohtajan kirjoituksesta. James vastasi suunnilleen arvostavansa puoluetoverinsa rohkeutta – hänen oma israelilaismielisyytensä ei vaikuttanut tähän kunnioitukseen.


Miksi? Koska Eturautti kirjoituksellaan edusti Hirvisaaren ihmisihannetta. Se, että uskalletaan julkisesti olla epähumaaneja rasisteja, on Hirvisaarelle samanlainen ”kovan jätkän” tunnusmerkki kuin muslimilasten surmaaminen noille katurikollisille. On aivan yhdentekevää, että epähumaanin säälimättömyyden kohteeksi tässä tapauksessa joutuivat juutalaiset. Epähumaani, mielenosoituksellinen säälimättömyys, itsetarkoituksellinen julmuus ja mielenosoituksellinen armottomuus – se ”kovajätkyys” – ovat osa Hirvisaaren kaltaisten luonteiden ihmisihannetta ja sellaisina heikäläisille tärkeämpiä ja perusluontoisempia arvoja kuin esimerkiksi Israelin oikeus olemassaoloon. Tappaja on maahanmuuttokriitikoiden maailmassa sankari siksi että uskaltaa tappaa. Maahanmuuttokriitikoiden katekismus ei sano ”Älä tapa”, se sanoo ”Tapa”. Ja kun Venäjä tulee ja tarjoaa tappajan hommia, heikäläiset pestautuvat riemuiten sen riveihin.

Bäckmanilaisia rasisteja Turussa

Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen turkulaisessa Runosmäen slummissa hyökkäsi joukko häiriköitä, jotka bäckmanilaisia (venäläismielisiä) ja halla-aholaisia (rasistisia) iskulauseita huutaen keskeyttivät tilaisuuden. Tai näin kertoo tilaisuudessa läsnä ollut asevoimiemme aktiiviupseeri James Mashiri, joka sattuu olemaan hieman perussuomalaista päivettyneemmän värinen sekä (hui kauhia!) puhumaan ruotsia äidinkielenään. Hugenbergiläisen lehdistömme kuva tilaisuudesta on toinen: se korostaa häiriköiden olleen paikallista alaluokkaa ja poliisin tuttuja, ja ilmaisseen vain mielipiteitään palvelujen heikentämisestä (viinakauppa oli varmaankin liian kaukana slummista).

Mashirin oma bloggaus antaa hieman toisen kuvan tilaisuudesta. Häntä itseään luonnehdittiin ”neekeriksi, mulatiksi ja sompuksi”, jollaisia Runosmäen slummiin ei kaivattu, vaan sellaisista luvattiin hankkiutua eroon oman käden oikeudella. Tämän lisäksi öykkärit julistivat tiedotusvälineiden olevan puolueellisia ja Yhdysvaltain puolella, Venäjän olevan hyvis ja Naton pahis ja Ukrainan tilanteen olevan joutava lillukanvarsi, kun oikeasti pitäisi puhua suomalaisten syrjäytymisestä. Mashiri totesi legitiimin huolen kurjistumisesta sekoittuneen mellastajien puheissa venäläismielisiin ja rasistisiin iskulauseisiin.

Toisin kuin uuden poliittisen korrektiuden vaientamat tiedotusvälineemme, jotka muun muassa rinnastivat Jussi Halla-ahon vaalitilaisuudessa pidetyn hiljaisen ja väkivallattoman mielenosoituksen tähän öyhöttäjien iskuun, upseeri Mashiri uskaltaa kutsua lapiota lapioksi, roistoa roistoksi ja paskaa paskaksi: hän totesi häiriköiden käyttäneen ”perussuomalaista retoriikkaa”, jollaista ”myös Hommafoorumissa toistetaan”.

Haluttomuus myöntää öyhöttävän alaluokan poliittista käyttökelpoisuutta niin hurrivihaajille, rasistiselle äärioikeistolle kuin bäckmanilaisillekin tuntuu olevan niin lehdistössämme kuin poliisinkin keskuudessa kovin laajalle levinnyt ja syvään juurtunut ilmiö. Poliisista päin on aika ajoin tullut sellaista viestiä, että möykkäävä, juoppo pikkurikollinen on lähtökohtaisesti harmittomampi kuin poliittinen aktivisti, joka aatteensa elähdyttämänä saattaa syyllistyä rikoksiin. Toisin sanoen esimerkiksi vasemmistoaktivisti on persu- ja äärioikeistoaktivistia vaarallisempi, koska vasemmistoaktivisti on lähtökohtaisesti kiltti ja keskiluokkainen, äärioikeistoaktivisti yleensä jonkin sortin rikollinen.

Tässä tuntuu olevan taustalla sellainen ajattelutapa, että ”rikokset kuuluvat rikollisten tehtäväksi”. Eli siis, jos keskiluokkainen nuori vasemmistoaktivisti tekee poliittisesti motivoidun rikoksen, se on huolestuttavaa, koska keskiluokkaisten ihmisten ei kuulu tehdä rikoksia, ja jos he niitä tekevät, se uhkaa koko yhteiskuntavakautta. Mutta jos selvästi puolirikollinen alaluokka hilluu, mesoaa, öyhöttää ja vetää kännipäissään ohikulkijoita päin julkisivua, homma on ikään kuin kunnossa. Toisin sanoen kun joukko poliisin vanhoja tuttuja menee älämölöämään vaalitilaisuuteen, siitä ei pidä huolestua: öyhöttäjät siinä vain taas kerran tekevät sitä, minkä parhaiten osaavat, ja sitten kun poliisit tulevat paikalle, hekin tekevät sen minkä ammatti-ihmisinä parhaiten osaavat eli vievät öyhöväen pahnoille rauhoittumaan. V***u s**tana p**kele öyh möyh ja lisää viinaa j***lauta!

Tilanne on kuitenkin mennyt aika pahaksi siinä vaiheessa kun öyhöväki alkaa solvata ja uhkailla armeijan aktiiviupseereita, kuten Mashiria. Koulutettuna ammattisotilaana hän tietysti kykenee selviytymään uhkaavistakin tilanteista, toisin kuin me nyrkillä tapettavat pullasorsasivarit. Mutta on merkki aikojen muuttumisesta, että armeijan upseeri joutuu huolestumaan turvallisuudestaan kiihkoilija-alaluokan uhatessa päällekäymisellä. Ennen vanhaan – silloin Mäenpään Olkun aikana – slummiäärioikeistolaisuuteen kuului maanpuolustushenki. Toisin sanoen upseerin univormu olisi pannut slumminkin miehet välittömästi seisomaan asennossa ja vetämään kättä lippaan.

Maahanmuuttokriitikoiden piirissä minua on jatkuvasti haukuttu hulluksi ja vainoharhaiseksi, kun olen pyrkinyt lisäämään tietoisuutta siitä, että äärioikeisto on nykyisellään Venäjän käsikassara ja ajaa Venäjän diktaattori Putinin asiaa Suomessa. Onkohan James Mashirikin nyt saanut tartunnan ”Höglundin vainoharhoista”, kun hän on päätynyt samalle kannalle ihan käytännön kokemuksen perusteella?

Mashiri huomauttaa kirjoituksessaan, että häiriköiden uhkailu ja mesoaminen loi tilaisuuteen pelon tunnelman, jonka vuoksi eräät läsnäolijat joutuivat poistumaan paikalta. Hän myös toteaa, että Runosmäen tunnelmat saavat ajattelemaan perussuomalaisten kauhupropagandaa maahanmuuttajajengien terrorisoimista lähiöistä hieman ironisessa valossa. Sen sijaan että Suomeen olisi muodostumassa mustien muslimien kontrolloimia ”no go” -alueita, näyttää pikemminkin siltä, että Suomeen on syntynyt kotimaisten kalpeanaamojen hallitsemia väkivaltaisia slummeja, joihin edes oman armeijamme upseeri ei uskalla mennä, jos sattuu olemaan vähän keskimääräistä tummahipiäisempi. Mashiria tämä loukkaa erityisesti siksi, että Runosmäki on lähestulkoon hänen lapsuudenmaisemaansa – lähiö, jossa hän itse nuorena poikana kävi pelaamassa käsipalloa.

Sitä on tietysti mahdotonta täydellä varmuudella sanoa, oliko Bäckmanilla oikeasti näppinsä mukana tässä jupakassa. Bäckmanin blogiin kyllä ilmaantui tuoreeltaan kirjoitus otsikolla ”Runosmäen kansannousu”, jossa ylistettiin runosmäkeläisiä ”totuudenpuhujia”, mutta kun lähdin kirjoitusta hakemaan, se oli jo kadonnut blogista, vaikka Google tarjosikin siihen linkkejä. Mahdollisesti kohudosentti oli innoissaan kirjoittanut sinne jotain loukkaavaa esimerkiksi James Mashirista ja itsesuojeluvaisto oli herännyt vasta jälkeenpäin.

Mutta Googlen välimuisti on ystävämme ja netti ei unohda, joten tässä teille Paljastetun nettitörkytoimituksen (= minun) kommentoimanani sensuroimaton sisältö Bäckmanin blogista. Olen ottanut sivusta tallenteen, joten Bäckmanin tai hänen kaveriensa on turha uhata minua oikeudella tai pumppuhaulikolla. Kansalla on nähkääs oikeus tietää, mitä Bäckman kirjoitti, ennen kun paniikkikakkuli meni pöksykkäisiin ja pöksykät polvukkaisiin.

Jutun otsikko kuului seuraavasti:

”RUNOSMÄEN KANSANNOUSU: runosmäkeläiset totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka!”

Huomatkaa tuo vallankumousromantiikkaan viittaava ilmaus ”kansannousu”. Ja tietysti puhutaan ”kansasta” samassa otsikossa. Vyšli my vse iz naroda, sano.

Ensimmäinen kappale kuuluu seuraavasti:

”Muutama sankarillinen ja rehellinen suomalainen mies teki Runosmäessä historiaa puolustamalla Suomea ja suomalaisia. Oikea ja rohkea teko. Heidän nimensä eivät ole tiedossa, mutta haluaisin puristaa kiitokseksi jokaisen rehellisen ja rohkean totuuden puhujan kättä ja tarjoan kaljan tai kaksi.”

Tässä kappaleessa on havaittavissa kiinnostavia yhtäläisyyksiä niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden retoriikkaan: ”puolustamalla Suomea ja suomalaisia”. Noinhan rasistitkin sanovat – heidän mielestään heidän aatteensa on vain ”Suomen ja suomalaisten puolustamista”. Suomalaisiksi eivät tietenkään koskaan kelpaa ketkään heidän kanssaan eri mieltä, eri kieltä tai eri ihonväriä olevat.

”Kokoomus syyllistyi itse törkeään provokaation päättäessään levittää ylimielisiä NATO-mielisiä valheitaan Runosmäen työläisalueilla. Kaiken huippu oli vielä se, että Venäjä-vastaista sotaansa lobbaamaan kokooomus kehtasi tuoda Runosmäelle tunnetun maanpetturin James Mashirin, joka suomalaisen upseerin virassa ja virka-asussa lobbaa USA:n ja NATO:n miehitystä netissä ja kokoomuksen vaalitilaisuuksissa. Ei ihme, että runosmäkeläisiltä paloi pinna.”

Luultavimmin Bäckmanin jälkienlakaisuoperaation käynnisti James Mashirin tituleeraaminen ”tunnetuksi maanpetturiksi”. Maanpetos on nimittäin laissa määritelty rikos ja nimeltä maanpetturiksi haukkuminen on kunnianloukkaus, niin yleistä kuin se onkin poliittisessa polemiikissa. (Kuten muuan reserviupseerikaverini siihen totesi: ”Tekstissä Bäckman syytti nimettyä upseeria yhdellä vakavimmalla rikosnimikkeellä johon upseeri voi virassaan syyllistyä. Tuollainen on ihan klassinen kunnianloukkaus.”) Jos Mashiri haluaa nostaa kunnianloukkausjutun Bäckmania vastaan, ottamani kopio Bäckmanin blogista poistetusta kirjoituksesta on todistusaineistoa, jonka luovutan mielelläni Mashirille tai hänen asianajajalleen.

Huomatkaa myös tuo ”Runosmäen työläisalueilla” -ilmaus. Siinä jotenkin liikuttavasti koetetaan vedota lukijaan työväenliikkeen retoriikalla. Tai ehkä se olisi liikuttavaa, ellei käytäntö olisi osoittanut sen jossain määrin myös purevan. Työväenliikkeen kuihtuminen on ehkä ollut väistämätön ilmiö, mutta työväenliike on suomalaisessa politiikassa ollut niin kauan niin vahva brändi, että sillä saadaan yhä väkeä liikkeelle.

Kyllä minä uskon että joku vanhan hyvän ajan vahvaa työväenliikettä takaisin kaipaava papparainen tai sellaisten kasvattama nuorempi spurgu saattaa hyvinkin uskoa Bäckmanin edustavan vanhan hyvän ajan Venäjältä tuettua sosialismia. Niiden, jotka ovat olleet vahingoniloisia työväenliikkeen murenemisesta, kannattaisi miettiä, oliko se vanha työväenliike kuitenkin tiettyjen yhteiskunnallisten mielialojen kanavoijana parempi ja asiallisempi kuin nämä teekutsuseurueet ja Venäjän juoksupoikayhdistykset, jotka nyt haluavat kalifiksi sen kalifin paikalle. Leppoisa Harun el Pullah on kuollut, ja tilalle ryntää kaikenlaisia ahmedahneita.

”Paikalta kuvatulta Facebook-videolta kuuluu selvästi, miten vaalitilaisuuden aluksi suomalaiset miehet moittivat kovaäänisesti kokoomuksen ja puolustusvoimien toimeenpanemaa sotilasvallankaappausta, kansainvälisen oikeuden vastaista MOU-sopimusta, joka luovuttaa Suomen koko infrastruktuurin USA:n käyttön, tekee Suomesta NATO:n hyökkäystukikohdan Venäjälle ja suomalaisista tykinruokaa. Runosmäkeläisten teesit olivat: media ei kerro USA:n pahuudesta; Venäjä ei ole ongelma, USA ja NATO ovat pahoja; Suomi sallii NATO:n hyökkäykset oman alueensa kautta; rötösherrat eivät ymmärrä kansaa jne.”

Valitettavasti Suomessa ei ole toimeenpantu sotilasvallankaappausta, joka olisi huomattavasti vähemmän pelottava vaihtoehto kuin meille lupailtu putinistinen hallituskoalitio rasistipersuineen, venäläismielisine keskustalaisineen ja libertarismissaan jo kauan sitten maata kiertävälle radalle singahtaneine kokoomuslaisineen. Huomatkaa taas vastakkainasettelu: ”suomalaiset miehet” vastaan puolustusvoimat. Luonnollisesti ihan kaikki, mitä Yhdysvallat ja Nato tekevät, on Bäckmanin mielestä ”kansainvälisen oikeuden vastaista”. Tätä väitettä hän ei tietenkään perustele millään tavalla. Muuten, mielenkiintoista että Bäckman ei koko aikana myönnä runosmäkeläisten öykkäreiden loukanneen ja uhkailleen Mashiria rasistisesti. Ihan vielä hänkään ei ole taipunut hyväksymään rasistisia törkeyksiä osaksi ”kansan oikeutettua kapinaa”. Mutta kaipa sekin aika vielä tulee.

”Tärkeätä on huomata, että runosmäkeläisten protesti ei ole vähemmistön vaan enemmistön protesti. Runosmäen kansannousun ääni on NATO-vastainen ääni. Se ääni on suurimmalla osalla suomalaisista. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO-jäsenyyttä ja perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä. Kuten eräs entinen suomalainen pikkuvirkamies, joku Volanen nimeltään, äskettäin totesi, Suomessa on jo pitkään ollut meneillään sotilasvallankaappaus, kokoomuksen ja puolustusvoimien yhteinen rikollinen hanke.”

On totta, että suomalaisten enemmistö – valitettavasti – ei ole herännyt aikaansa, vaan vastustaa Nato-jäsenyyttä. En kuitenkaan oikein usko, että ”perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä”. Kyllä Natoa vastustavatkin suomalaiset yleensä pitävät Venäjää ongelmana, karhuna, jota ei pidä ärsyttää menemällä Naton jäseneksi. Nato-jäsenyyshanke on muuten täysin laillinen hanke: Suomessa saa todellakin lobata kansainvälisiin järjestöihin liittymisen puolesta. Minulle ei ainakaan ole valjennut, mitä ”rikollista” siinä olisi.

”Runosmäkeläiset tekivät oikein käyttäessään sananvapauttaan, perustuslaillisia oikeuksiaan ja ihmisoikeuksiaan, koska valtamedia ei päästä suomalaisen vasemmiston ääntä kuuluviin (aito oppositio ja pikkupuolueet vaiennetaan, vaalivilppi on laajamittaista ja vasemmistoksi kutsutaan vain Vasemmistoliiton kaltaisia värivallankumouksellisia, russofobiaa ja homopropagandaa levittäviä CIA-mielisiä ääriliikkeitä). Vain runosmäkeläisissä on sisua puolustaa kansaa.”

Minua ei sitten jaksa naurattamasta tämä Bäckmanin ja bäckmanilaisten tapa esittää venäläismielisyys jonkinlaisena oikeana vasemmistolaisuutena ja Vasemmistoliitto ”värivallankumouksellisena”, ”russofobisena”, ”homopropagandaa levittävänä” ja ”CIA-mielisenä”. Jos olisin itse vasemmistoliittolainen, ottaisin nuo Bäckmanin haukut lähinnä kohteliaisuutena. Valitettavasti Vasemmistoliitossa on oma kiintiönsä bäckmanilaisia, joilla on myös oma vaikutuksensa puolueen linjaan. On kuitenkin hyvä panna merkille, että se puolue ei saa synninpäästöä Bäckmanilta. Se on Vasemmistoliitolle pelkästään kunniaksi. Bäckmanille kun oikeaa suomalaisuutta lienee vain täydellinen, koiramainen alistuminen Venäjälle ja sen antihumaaneille arvoille.

”Syyllinen Runosmäen kahakkaan on tietysti Suomen valtamedia, joka lobbaa kaikkialla russofobiaa ja NATO:a, eikä päästä kansaa ääneen, vaikka suomalaisista valtaenemmistö vastustaa USA:n ja NATO:n sotilaallista interventiota. Runosmäkeläisten oikeutettu protesti vastaa kansan enemmistön näkemyksiä, kokoomuksen ja puolustusvoimien NATO-lobbaustilaisuus sen sijaan vain CIA:n kantaa.”

Olisi mielenkiintoista kuulla, minne se USA tällä kertaa on tekemässä sotilaallista interventiota, Suomeenko? Mitä sitten tulee ”valtamedioihin”, niissähän nyt julkaistaan yhtä mittaa Natoa kritisoivia ja Nato-jäsenyydestä kieltäytyviä kannanottoja. Se, että Naton vastustajilla (muillakin kuin Bäckmanilla) on tapana syytellä mediaa tai Kokoomusta epämääräisesti ”Nato-kiimasta” tai ”natottamisesta” ja esittää avoin ja rehellinenkin Naton puolesta liputtaminen jonkinlaisena salaliittomaisena hivuttamisena, osoittaa vain, että Naton vastustajilta (muiltakin kuin Bäckmanilta) ovat argumentit lopussa.

”Runosmäkeläiset eivät rikkoneet lakia. He esittivät näkemyksensä olosuhteissa, joissa sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Heidän näkemyksensä ei pääse esille missään tilaisuuksissa eikä tiedotusvälineissä. Runosmäkeläiset toivat asiansa esiin tilaisuuden aluksi, mutta sen jälkeen videolta kuuluu yhden heistä sanovan, että meidän viestimme on nyt kuultu ja voimme lähteä. Kysymys on siis täysin laillisesta mielenilmauksesta. Tosin sanamuodot eivät ehkä ole niin kieron hienostuneita kuin kokoomuslaisilla yleensä, mutta sitä ei tietenkään voi vaatia kaikilta.”

Olen samaa mieltä siitä, että sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Esimerkiksi minun sananvapauttani ovat halla-aholaiset vakavasti rajoittaneet uhkailemalla ja nettiterrorilla. Sitä vastoin Naton vastustajien sananvapautta ei ole rajoitettu. Heillä vain tuntuu olevan vähänlaisesti sanaa vapautettavaksi, koska sieltä päin kuuluvat aina nuo samat tyhjät syytökset Nato-kiimasta ja natottamisesta.

Runosmäkeläiset muuten saattoivat rikkoa useampaakin lakia. Rasististen törkeyksien viskominen James Mashirille ehkä rikkoi sitä hompanssien ja persujen vihaamaa pykälää, joka kieltää kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Lisäksi, kuten Mashiri huomauttaa, tuollainen uhkaava elämöinti vaalitilaisuudessa on perusoikeuksien loukkaus.

”Runosmäen kansannousu tarvitaan nyt kaikkiin poliittisiin tilaisuuksiin, tv- ja radio-ohjelmiin. On otettava käyttöön käsite runosmäkeläiset, joka tarkoittaa rohkeaa ja rehellistä suomalaista, joka uskaltaa käyttää kaikkia perustuslaillisia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia oikeuksiaan. Runosmäen totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka. Vain he uskaltavat puoustaa Suomea USA:n kätyreitä, vakoojia ja NATO-miehittäjiä vastaan.”

Kyllä se Johan (nyt on markkinat) ainakin kansankiihotuksen osaa. Tuo hänen suosituksensa vain tarkoittaisi käytännössä, että poliittisia tilaisuuksia ja tiedotusvälineitä alettaisiin massamitassa terrorisoida. Puheet USA:n kätyreistä ja vakoojista ovat silkkaa neuvostopropagandaa suoraan Stalinin jäämistön alelaarista, aivan samaa kamaa kuin persurasistien tapa leimata kaikki omaan kuppikuntaansa kuulumattomat ”Suomi-syöjiksi” ja erilaisten salaliittojen (Demla, mokuttajat ym.) edustajiksi.

”Valtamedia vastasi kutsumalla kansanvallan kannattajia "Venäjä-mielisiksi häiriköiksi", aivan kuten heitä kutsuttiin myös keväällä 1918. On tietenkin selvää, että NATO-lobbareille suurin ongelma on Suomen kansa, josta valtamedia käyttää myös nimitystä "Venäjä-mieliset häiriköt".”

Kuten Johan Gustav Hellsten, joka roskaväen mieliksi joutui omaksumaan nimen Juho Kusti Paasikivi, aikoinaan sanoi, Suomen kansan tyhmyyttä tuskin voi yliarvioida, mutta koko Suomen kansa ei taatusti koostu venäläismielisistä häiriköistä, ja uskoisin, että Suomen kansan enemmistökin kyllä uskoisi Nato-jäsenyyden olevan hyväksi, jos sitä osattaisiin paremmin markkinoida. Voi toki olla, että Suomen kansa tosiaan haluaa Venäjän vallan alle. Jos kansa haluaa orjaksi Siperiaan, niin sillehän ei mitään voi; mutta siellä Kolymassa passaa sitten muistaa, että me varoitimme, ettekä uskoneet.

”Vähän aikaa sitten eräs Suomen iljettävimpiin CIA:n myötäiljöihin lukeutuva NATO-lobbari, Hiski Haukkala nimeltään, väitti valtamediassa Venäjän laittavan "sirkuksen pystyyn", jos Suomi liittyisi NATO:on. Haukkala asenne on tyypillinen CIA-kätyrin asenne, joka ei välitä kansan mielipiteestä. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO:a. Jos Suomi liittyisi NATO:on, enemmistö suomalaisista laittaisi sirkuksen pystyyn, ja siinä "sirkuksessa" aseina olisivat muutkin kuin sanat.”

Hyvin on totisesti luettu samaa käsikirjaa kuin persut ja hompanssit, kun osataan noin sujuvasti uhkailla sisällissodalla. Sisällissotauhkailuista apropoo tuleekin mieleeni: se sama kaveri joka aikoinaan julisti, että ”pieni poika sisälläni haluaa ottaa vuoden 1918 uusiksi kivääri kädessä”, on nyttemmin siirtynyt Naton kannattajien joukkoon kuoleman suudelmaa jakamaan. Kyseinen tyyppi on nimittäin myös spämmännyt netin täyteen niin väärentämättömän fasistista rotuteoriaskeidaa, että jos vasemmiston Nato-vastustajat saavat sen käsiinsä, Nato-jäsenyys voidaan unohtaa ja Venäjän joukot majoittavat itsensä saman tien sinun tyttäresi makkariin. Mutta ehkäpä se on kyseisen herran tarkoituskin, vaikka hän esittääkin muka eronneensa maahanmuuttokriitikoista näiden venäläismielisyyden vuoksi...

”Esitän että Runosmäen nuorisotalon seinään kiinitetään kyltti: Tältä paikalta alkoi Runosmäen kansannousu.

Hyvä Runosmäki!”

Neuvostomielistä propagandalakua sitten Runosmäellekin pukkaa. Bäckman muuten päätti bloggauksensa seuraavanlaiseen jälkikirjoitukseen:

”P.S.
Tätä kirjoitettaessa Runosmäen kansannousun aktivistien Facebook-sivu on suljettu ja video on poistettu eetteristä. Tällä hetkellä tiettävästi etsitään rikoslaista sopivia pykäliä runosmäkeläisiä varten. Kokoomus tekee tietysti kaikkensa tuhotakseen opposition, siksi valtamedia poistaa kaiken evidenssin runosmäkeläisten mielenilmauksesta.”

Tämä mahtipontinen loppukaneetti on sikäli hupaisa, että Bäckman poisti itse koko kirjoituksensa ”eetteristä”. Rikoslaista ei tarvitse erityisesti ”etsiä pykäliä”, ne löytyvät etsimättäkin rikoslain neljännestätoista luvusta. Kysymykseen tulisivat mielestäni:

• ensimmäinen pykälä: vaalirikos. Vaalirikoksesta tuomitaan se, joka yrittää väkivallalla tai uhkailulla vaikuttaa toisen henkilön äänestyskäyttäytymiseen. Siitä heilahtaa enimmillään häkkiä kahden vuoden päivät, mutta sakkorangaistus on mahdollinen.
• viides pykälä: poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen, jonka piiriin kuuluu esimerkiksi puheenvuoron riistäminen julkisessa kokouksessa uhkailemalla. Rangaistusasteikko on sama.

Laitanpa minäkin tähän jälkikirjoituksen. Mashirin bloggauksen kommenteista löytyi seuraavanlainen neronleimaus kirjoittajalta, jonka nimimerkki oli kuvaavasti "Putin, tervetuloa Suomeen":

"Kyllä minäkin mieluummin ottaisin Suomeen vaikka miljoonan venäläisen vähemmistön kuin yhtäkään nekrua rotua saastuttamaan.

Suomessa on kuitenkin vuonna 2050, siis vain 35v sisällä, 200 000 – 500 000 neekerivähemmistö. Mitä järkeä sellaista maata on suojella? Ja näen kyllä tämän NATO:n hehkutuksen viimeisenä askeleena tähän suuntaan."

Väittääkö joku vielä minun puhuvan vainoharhoissani läpiä päähäni? Eiköhän ole selvää että putinistien ja rasistien välillä ei enää ole rajaa. Persurasistit ja Homma ovat tämänkin esimerkin nojalla Putinin tukijoita.

Löytyihän sieltä toki niitä hommalaisten tavanomaisia selittely-yrityksiä, sekä myös tämä surullinen kommentti, jonka oli jättänyt minunkin vanhojen blogieni palautelaatikoista tuttu nimimerkki "Vääpeli Matala":

"Ikävä kyllä sekä poliisi että Supo ovat puolensa valinneet. Sinä Mashiri, kuten en minäkään, [et] kuulu sille puolelle jota poliisi suojelee. Ellei ole sitten ihan pakko, vaikkapa sananvapauttamme kaventamalla ([e]simerkiksi Äärioikeisto Suomessa -keskustelun kieltäminen Kotkassa). Poliisi on myös kategorisesti kyvytön tutkimaan maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta tai rasismia työkseen tutkivien ja rasistisia ilmiöitä omalla nimellään arvostelevien henkilöiden saamia pahoinpitely- tai tappouhkauksia tai kunnianloukkauksia.

Jos ihmettelet miksi poliisi oli paikalla vasta 50 minuuttia ensimmäisen soiton jälkeen, niin poliisi oli turvaamassa Perussuomalaisten vaalitilaisuutta."

Niinpä. Kaikki, joihin äärioikeisto kohdistaa vihamielisyytensä, muuttuvat sillä siunaamalla poliisin kirjoissa vastakkaisen ääriryhmän edustajiksi. Näillä kriteereillä armeijan upseerit ja kokoomuslaisetkin ovat äärivasemmistoa.

Pari tuoretta typeryyttä maahanmuuttokriitikoilta

Maahanmuuttokriitikoiden hölmöyttä ja laumasieluisuutta on mahdotonta yliarvioida. Kun hiljattain kirjoitin Paljastettuun buddhalaisten kansojen keskuudessa ilmenneestä fundamentalismista, kommenttiosaston suunsoittaja sanoi, että buddhalaisiin ei kohdistu vihamielisyyttä, koska heidän keskuudessaan ei ole maahantuotuja raiskaajia.

Paitsi että Suomen Turussa todellakin tapahtui 1990-luvun alussa räikeä joukkoraiskaus, jossa uhri oli alun toisella kymmenellä ja syylliset, neljäkö heitä nyt oli, kaksikymppisiä vietnamilaissällejä (mahdollisesti etnisiä kiinalaisia, joita huomattava osa vietnamilaisista pakolaisista on). Nämä orientaaliset veikot olivat ihan oikeasti ”maahantuotuja”, eli siis kiintiöpakolaisia. Somalit eivät ole – he ovat joko tulleet maahan spontaanisti tai perheenyhdistämisen myötä, jolleivät suorastaan ole syntyneet täällä.

Kommentoijan väitteet olivat siis alusta loppuun sitä paljon puhuttua muunneltua totuutta, eli siis ihmisten kielellä valetta ja paskapuhetta: Suomessa todellakin on buddhalaisesta kulttuurista maahantuotuja miehiä, jotka todellakin ovat syyllistyneet raiskauksiin. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että buddhalaisia tai vietnamilaisia olisi leimattu raiskaajakansaksi tai raiskaajakulttuuriksi. Se on aivan oikein, koska kuitenkin suurin osa Suomessa asuvista vietnamilais-, buddhalais- tai kiinalaismiehistä ei ole syyllistynyt raiskauksiin. Sitä vastoin somalit ja muslimit on leimattu raiskaajakansaksi. Se taas on väärin, koska suurin osa Suomessa asuvista somali- ja muslimimiehistä ei myöskään ole syyllistynyt raiskauksiin.

Edes suomalaisia miehiä ei ole oikein järkiään leimata raiskaajiksi, vaikka täällä ilmeisesti suojellaankin systemaattisesti esimerkiksi niitä urheilujoukkueiden poikia, jotka tyhmyyden joukossa tiivistyessä voivat syyllistyä moisiin rikoksiin. Nuoruudestani muuten muistan, että busseja ja junia terrorisoivat silloin ennen vanhaan arvaamattomat, juopot nuoret urheilijat. Eräs bussireissu on painunut mieleen 80-luvun lopulta: Heinolasta tai Lahdesta (tiedättehän te sen Pieru- ei kun Vierumäen urheiluopiston) onnikkaan nousi kaksi juopunutta röyhkeää urheilijaa, jotka ahdistelivat matkustajia, tekivät avoimia ja karkeita seksuaalisia ehdotuksia nuorelle bussiemännälle ja poistuivat lopulta Joroisissa, joka poikien puheista päätellen ei ollut heidän oikea määränpäänsä, mutta suosittu ryypiskelypaikka, osuvasti nimetty motelli Joronjälki, houkutti heidät – heh – joron jäljille.

Sekin esimerkki vain osoittaa taas kerran, että ongelma eivät ole buddhalaiset, jainalaiset, muslimit eivätkä edes hurjat ja villit peniskotelosavolaiset, vaan ihan kaikenuskoiset ja kaikenväriset nuoret miehet, silloin kun heidän annetaan hillua känni- ja/tai/eli hormonipäissään. Nuoret miehet tekevät suurimman osan rikoksista, ja nuoriin miehiin on viisasta suhtautua tietyllä varovaisuudella ja varauksella. Silti olisi järjetöntä pyhittää koko elämänsä nuorten miesten vihaamiselle ja nuoria miehiä demonisoivalle vihapropagandalle sillä tavalla kuin halla-aholaiset, persut eli hompanssit haaskaavat elämänsä vihaamalla systemaattisesti maahanmuuttajamuslimeja. Tässä kohdassa pitää siteerata Jussi Jalosta Todellisuus-foorumilta, koska hän nyt vain sanoi asian paljon paremmin kuin minä koskaan (hakasuluilla on merkitty kohdat, joissa oikeakielisyysnatsina olen muokannut hänen kielenkäyttöään vähemmän paperiseen suuntaan):

”On siis tilastollisesti todistettavissa, että nuoret miehet ovat ylivoimaisesti suurin rikoksien tekijäryhmä. Hyvä on. Merkitseekö tämä sitä, että meidän kaikkien olisi [...] ol[tava] tästä asiasta peloissamme ja hyväksy[ttävä] tämä pelko osaksi identiteettiämme? Olisiko meiltä perusteltua ja rationaalista perustaa koko elämämme nuorten miesten pelkäämiselle ja suunnitella arkipäivämme ja ennakkoasenteemme sen mukaan? Pitäisikö vieläpä julistaa, että koska näillä pelkotiloilla on vankka tilastollinen pohja, ne ovat suorastaan tieteellisesti perusteltuja? Voisiko vieläpä väittää [...] mois[ten] pelkotil[ojen] todist[avan], että nii[stä kärsivä] henkilö on tosiasiassa älykäs ja fiksu ihminen?”

”Itse olen elänyt siinä vanhemmiltani omaksumassani typerässä käsityksessä, että pelkotilat eivät ole mikään hyve, vaan paremminkin [...] jotain sellaista, mistä ihmisen pitäisi pyrkiä parhaansa mukaan pääsemään eroon. Siltä varalta[, että] tämä herättää lisäkysymyksiä, [...] voin kertoa[,] että tämä on nyt taas sellainen kuuluisa arvovalinta.”

”[J]os tiedoilla nuorten miesten rikollisuudesta on tarkoitus herättää huolta heidän sosiaalisesta tilanteestaan, saada ihmiset huomaamaan nämä ongelmat ja esittää ratkaisuja heidän olojensa parantamiseen, kyse ei ole pelon tai vihan lietsonnasta. [...] [J]os näillä tiedoilla pyritään tosiaan herättämään aktiivista, kollektiivista pelkoa nuoria miehiä kohtaan, esitetään nuorten miesten yleensä olevan jonkin tilastollisen yliedustuksen vuoksi mahdollisia sopeutumattomia aikapommeja tai peräti yritetään sulkea vastakkainasettelun kautta nuoret miehet yhteiskunnalle ei-toivottavaksi ulkopuoliseksi ryhmäksi, kyse on kuvailemastani propagandasta, jota siis voidaan kutsua vihapuheeksi.”

”Mainitaan nyt vielä lisäksi siitä, että propagandalla voi olla myös seurauksensa. Esimerkiksi muslimeille vihamielisten näkemysten valtavirtaistumisella on katsottu olevan yhteytensä myös islaminuskoisia kansalaisia vastaan kohdistuvan rikollisuuden kasvuun. Vuonna 2010 raportoi Exeterin yliopisto muslimien vastaisten viharikosten lisääntymisestä Isossa-Britanniassa. Euroopan muslimien tutkimuskeskukselle mainitun selonteon laatineet tohtori Jonathan Githens-Mazer ja entinen Scotland Yardin erikoisyksikön etsivä Robert Lambert totesivat väkivaltarikosten pääsyyksi nimenomaan tiedotusvälineiden ja poliitikkojen ilmaisemat avoimen muslimivihamieliset näkemykset.”

Kuten aiemminkin olen kysynyt: tilastollisin perustein meillä olisi paljon enemmän syytä kavahtaa nuoria miehiä kuin maahanmuuttajia, mutta onko silti järkevää, moraalista tai toivottavaa julistaa kaduilla, aitovierillä ja synagogissa, että nuoret miehet ovat maailmansalaliitto, joka just'kohta romahduttaa länsimaisen kulttuurin? Auttaako sellainen leimaaminen villejä ja irrallisia nuorukaisia löytämään itsensä ja vakiintumaan elämään?

Tämä tästä. Toinen ja tärkeämpi tuore typeryys on se kansalaisaloite, jossa vaaditaan lakia maahanmuuttajarikollisten karkottamisesta. Nyt on osoittautunut, että voimassa oleva laki on maahanmuuttajarikollisia kohtaan jopa ankarampi kuin aloitteessa vaadittu. Aloitteessa näet on puhe ainoastaan vakaviin rikoksiin syyllistyneistä ulkomaalaisista, kun taas nykyisen lain nojalla maasta voi ajaa suhteellisen lieviäkin pikkurötöksiä tehtailleen.

Aloitteen alullepanija on sittemmin itsekin myöntänyt, että hänellä ei ollut aavistustakaan nykyisen lain sisällöstä. Hän oli ilmeisesti lukenut Eiran Erehtymättömän tai jonkun tämän hännystelijän blogista, että maahanmuuttajarikollisia hyysätään eikä karkoteta koskaan. Alan miesten sielunrakenteeseen on vuosikausien toistolla ohjelmoitu ajatus, että kaikki valehtelevat tästä asiasta paitsi ne hyvät ja oikeamieliset valkoisella hevosella ratsastavat ritarit, joita maahanmuuttokriitikoiksi kutsutaan. Toisin sanoen, vaikka joku olisi hänelle tai niille muille aloitteen allekirjoittajille kertonut, että sellainen laki jo on, hän ei ole luottanut tähän: totuus tulee lapsenmielisten ja Scripta-bloggauksia imeväisten maahanmuuttokriitikoiden suusta, ja kaikki muut kuuluvat hirveään salaliittoon, joka haluaa vaihtaa väestön ja laillistaa raiskauksen.

Karkotuslakia sovelletaan ja maasta karkotetaan satoja ulkomaalaisia vuosittain – vaikka maahanmuuttokriitikot jankkaavat, että ketään ei muka karkoteta ja että karkottamiseen muka ei olisi lainsäädännöllisiä keinoja. 

Olen jo vuosia sanonut, että maahanmuuttokriitikoiden vaatimukset voidaan jakaa kahteen luokkaan: ne, jotka on jo toteutettu, ja ne, joita ei voida toteuttaa purkamatta oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Kuten useat maahanmuuttokriitikot ovat aika suoraan myöntäneetkin (”vihaan ihmisoikeuksia”, ”yhdenvertaisuusperiaate on ongelmallinen”), heidän tarkoituksensa on juuri oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien alasajo – viime kädessä ”valkoisten heteroseksuaalisten autolla ajelevien viinaa juovien lihansyöjämiesten” nostaminen etuoikeutetuksi ryhmäksi, jolla on enemmän oikeuksia kuin meillä muilla. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi he luovat epävarmuutta ja pelkoa – epäluottamusta lakia kohtaan.

Oikeusvaltiota kohtaan on sinänsä helppoa lietsoa epäluuloa. Oikeusvaltio pyrkii takaamaan kaikkien oikeudet, mutta muodollisuuksia noudattavana se on usein tyly ihmisten omaa oikeustajua ja spontaaneja tunteita kohtaan: suurin oikeus on usein suurin vääryys, kuten Olaus Petrin tuomarin ohjeissa Ciceroa mukaillen sanotaan. Esimerkiksi Johan Bäckmanin ja hänen kannattajiensa toiminta on meidän isänmaallisten suomalaisten mielestä tuomittavaa ja vahingollista, mutta se ei ole johtanut syytteisiin eikä tuomioihin, koska dosentti on osannut varoa lain karikoita: hänen temppunsa eivät ole täyttäneet minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Sellaisen nuorallatanssimestarin edessä oikeusvaltio on usein voimaton, sillä – lainataanpa taas Olaus Petriä – ”ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella”.

Tämän takia onkin tapana puhua lain porsaanrei'istä. Oikeusvaltiossakin pärjää parhaiten se, joka osaa käyttää näitä porsaanreikiä hyväkseen. Sen takia tavallisen ihmisen näkökulmasta laki tosiaan tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja epätasa-arvoiselta. Laki sinänsä tuntuu olevan ristiriidassa itse demokratiaa vastaan, koska laki vaikuttaa olevan niiden puolella, jotka lakia osaavat parhaiten käyttää omaksi hyväkseen ja omien käsitystensä puolustelemiseksi. Olaus Petrin tuomarinsäännöt kelpaavat tähänkin yhteyteen: ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.

Toisaalta monet ”kansan” mielestään kokemat epäoikeudenmukaisuudet juontuvat juuri tuomarinohjeista ja muista yleisistä oikeusperiaatteista, jotka ”kansa” näkee esteinä oman käsityksensä mukaiselle oikeudelle ja kohtuudelle. Tuomarinohje sanoo, että jos asia on epäselvä, todistustaakka kuuluu syyttävälle osapuolelle, ei syytetylle: ”vaaran kärsijä saakoon hyödyn, ja hyödyn saaja kärsiköön vaaran”. Voimakkaita tunteita herättävien rikosten uhrit, kuten raiskatut tai murhatun omaiset, haluavat edes jonkun kärsivän kuten he kärsivät, jolloin he olisivat valmiit heittämään syyttömänkin tyrmään oman tuskansa hyvitykseksi. Heidän mielestään vaaran tulisi siis kokonaan olla vaaran kärsijän kannettavana.

Tällainen kostonhimo on tuiki ymmärrettävää ja inhimillistä, ja juuri siksi meillä on oikeuslaitos ja järjestäytynyt yhteiskunta. Oikeutettukin kostonhimo kasvaa nimittäin helposti tolkuttomiin mittoihin silloin kun sillä ei ole säännösteltyä ja viisaasti rajattua purkautumistietä. Oikeusvaltio on olemassa sitä varten, että hyvitystä voitaisiin hakea puolueetonta tietä. Jollei oikeusvaltiota olisi, yhteiskunta hajoaisi nopeasti kaikkien sodaksi kaikkia vastaan, kunnes joku diktaattori nousisi palauttamaan järjestyksen.

Käsillä olevan kansalaisaloitteen laatija on ehkä vilpittömästi ollut juuri niin tietämätön kuin väittää olevansa, mutta minä en luottaisi siihenkään. Tekele on näet liian kierosti laskelmoitu sekä heikentämään luottamusta oikeusvaltioon että lisäämään maahanmuuttajiin kohdistuvaa vihamielisyyttä.

Onhan se vähän vyön alle lyömistä, mutta heitän tähän lopuksi sen vitsin, jonka kaikki muut ovat jo keksineet: seuraavaksi voitaisiin kansalaisaloitteilla vaatia esimerkiksi murhan, varkauden ja pahoinpitelyn kieltämistä. Niin, ja minä keksin viime viikolla hienon uuden tavan tuottaa energiaa: hieroin puupölkkyjä yhteen kunnes niihin tuli sellainen kuuma valaiseva lieska ja ne alkoivat pikkuhiljaa muuttua hiileksi. Tämähän on nerokas idea joka pitää heti paikalla patentoida - vai mitä?

Suomalainen raiskauskulttuuri osa 2

Silloin kun Jugoslavian perimyssodat olivat vasta alkamassa joskus neljännesvuosisata takaperin, täkäläiset journalistit selittivät, kuinka etniset ristiriidat siellä kaukana saivat alkunsa raiskaussyytöksistä: yksi porukka väitti toisen raiskanneen heikäläisiä nuoria naisia ja päin vastoin. Ylemmyydentuntoisesti suomalainen lehtineekeri sormi pystyssä selitti, kuinka tällaisilla väitteillä on erityistä painoa islamilaisvoittoisessa yhteiskunnassa. Sittemmin Jugoslavian sekasorto johti monenlaisiin kammottaviin julmuuksiin ja hirveyksiin. Tuoreimpien juorujen mukaan Immosen Ollin sänkyynkin on viritetty hiljattain sellainen kauhea islamistipommi yhtenä myöhäisseurauksena Jugoslavian sodista. Järkytyksemme asian tiimoilta on sanoinkuvaamaton.

Nyt Suomessa vallitsee aivan samanlainen ilmapiiri kuin Jugoissa silloin ennen, vaikka emme edes ole muslimeja. Tarinat raiskaavista ulkomaalaisista leviävät kuin paiserutto ja paisuvat sitäkin nopeammin. Äärimmäisen väkivaltaiset miehet lähtevät yöllä kaduille pahoinpitelemään ja rusikoimaan maahanmuuttajajengiläisiksi olettamiaan. Luultavasti yksittäinen tumma poika lasketaan tällöin jengistään erilleen joutuneeksi ja jo kaksi vaaralliseksi rosvoliigaksi, jota pitää hakata ihan oman hengen pitimiksi. Poliisien yritykset hillitä huhumyllyä johtavat vain poliisivihaan – poliisi on jo moneen otteeseen leimattu Demlan kauko-ohjaamaksi mokuttaja-KGB:ksi – ja päälle päätteeksi huudetaan apuun skini- ja liivijengejä. Sillä tavallahan sen jengiväkivallan varmasti saa loppumaan, heh.

Kun kirjoitin Paljastetussa takavuosina Tohmajärvellä tapahtuneesta joukkoraiskauksesta, niin eikös vain joku kommenttipalstan törkysuu tullut sönkkäämään, että minä olisin muka penkonut perusteellisesti roskapönttöjä löytääkseni ”sen ainoan” suomalaispoikien ”koskaan” tekemän joukkoraiskauksen. No, tuossa oli kyse niin sanotusta projektiosta, eli natsipohjalieju siinä taas oli näkevinään omia syntejään vastapuolessa – hieman samaan tapaan kuin heikäläiset haukkuvat minua ”apurahakääntäjäksi”. Minä olen – anteeksi nyt vain, ressukat – ollut yksityisellä puolella töissä jo puolitoista vuosikymmentä ja nauttinut, hompansseille tuntematonta vaikeaa teknillistä termiä käyttääkseni, niin sanottua palkkaa koko sen ajan. Se tyyppi joka eleli ennen nykyistä poliittista törkyuraansa apurahoilla tutkien maailman kaupallisesti turhinta kuollutta kieltä, oli se teidän palvomanne Eiran profeetta; ja käännöstyönsä laadusta päätellen hän ei pärjäisi päivääkään alan firman palveluksessa. Voi jopa olla että poju on kokeillut käännöstöitä ja todennut ettei hänestä ole niihin; ehkä tuo politiikkahomma, tai politiikka-Homma, on ennen muuta hyödyttömän taiteen tohtorin keino hankkia itselleen edes jonkinlainen leipäpuu.

Oikeiden töideni vuoksi minulla ei ole aikaa kaivella roskapönttöjä, kuten ties mitä kansalaispalkkaa vetävillä hompansseilla tuntuu olevan: Tohmajärven tapaus oli minulla tuoreessa muistissa siksi, että olin väkertänyt siitä löpinän vanhaan blogiini. Siinähän syylliset olivat nuoria urheilijapoikia, joista minä aina kirjoitan ilkeyksiä kun tilaisuus ilmaantuu, minkä pitäisi olla jopa hompansseilla tuoreessa muistossa – niin pakonomaisesti kuin he aina lukevat juttujani – enkä tosiaan silläkään kertaa voinut vastustaa mehevää saumaa.

Mutta puhutaanpa taas siitä suomalaisesta raiskauskulttuurista. Silloin kun perussuomalaisen puolueen yleisjantusen, Matti Putkosen, vuosien takaisesta raiskaustuomiosta tuli puhetta blogeissa, erään Uuden Suomen blogin kommenttipuolella riennettiin jo julistamaan:

Minä en tunne ketään joka ei olisi syylistynyt johonkin seksuaalirikokseen, tai sen tunnusmerkistön täyttävään tekoon, lähes kaikki luokkakaverit syyllistyivät siihen jo ala-asteella, sen jälkeen teot ja puheet muuttuivat vain ronskimmiksi.

Tämä oli mielenkiintoinen reaktio. Silloin kun puhutaan ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista, ollaan julistamassa asianomaiset pahoiksi ja parantumattomiksi, koska heillä on sellainen kulttuuri, jossa raiskataan. Silloin kun puheeksi tulee raiskauksesta tuomittu perussuomalainen, silloin tasan samat tyypit, jotka suunnilleen kaksi minuuttia sitten ovat vaatineet kaikkien tiettyä kansallisuutta edustavien karkottamista maasta kilon palasina, alkavat puolustella rikollista ja esittää hänen tuomionsa oikeusmurhana. ”Eihän meikäläistä voi rangaista raiskauksesta, kun se on meidän kulttuuria”, he kiljuvat – tarkalleen samalla sanamuodolla kuin he ovat väittäneet maahanmuuttajaraiskaajien puolustelevan rikoksiaan. Eli projektiota pukkaa taas kerran.

Yläasteaikoinani kuulin usein koulukaverien – niiden suosittujen tupakoitsijaurheilijoiden, joilla kyllä tyttöystäviä riitti – kehuvan, kuinka he olivat esimerkiksi yrittäneet raiskata yhdeksänvuotiaan tytön, mutta (tietenkin) pornotähtitason mahtimelojensa olleen liian isoja, jotta ne olisivat mahtuneet alaikäisen pikkuiseen emättimeen. Minut oli tietysti kasvatettu liiankin kiltiksi pojaksi, ja ahdistuin syvästi näistä puheista. Olin vakuuttunut siitä, että Savon työläispoikien keskuudessa sivilisaatio oli romahtanut. Aikuisena sitten opin ajattelemaan, että kyse oli pelkästä uhosta, koska kovaa kundia pitää osata esittää. Vielä vähän aikuisempana suutahdin siitä, kuinka tyttöystäväehdokkaat aina tekevät ohareita, ja aloin itsekin uhota raiskaamisella, kuten varmasti muistatte, ja sainkin heti sekä sänkyseuraa että lopulta myös vaimon (kyllä, olette oikeassa: joskus tuntuu siltä että naisia ei kannata edes yrittää ymmärtää).

Mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, olikohan sittenkin niin, että sällien brassailussa olikin totuuden siemen(neste). Elina Hirvonen kirjoitti omassa kolumnissaan:


"Se sammui. Sitten me pantiin sitä." 80-luvun lopulla helsinkiläisellä yläasteella pojat kertoivat viikonloppujen jälkeen tällaisia tarinoita. Tapanilan raiskauksen jälkeen ne tarinat ovat olleet mielessä paljon.

Osa noiden tarinoiden tytöistä murtui, eikä koskaan palannut ennalleen. Pojat kertoivat tapahtumista ylpeinä, eikä tekoja kutsuttu raiskauksiksi. Myöskään Suomen rikoslaki ei pitänyt niitä raiskauksina, vaan seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Se oli aikaa ennen internetiä ja sosiaalista mediaa. Seksuaalinen väkivalta oli osa tyttöjen elämää, mutta tietoa häpeällisiltä tuntuvista asioista oli vaikea saada. Väkivallasta ja ahdistelusta puhuttiin vähemmän kuin nyt. Se oli myös aikaa, jolloin Suomessa ei asunut yhtäkään somalitaustaista ihmistä.


Minulla ei ole mitään syytä epäillä Hirvosen sanoja ainakaan sammuneiden tyttöjen kanssa makaamisen ja sillä kehumisen osalta. Niitä kehuja kuuli yhtä soittoa kovien jätkien suusta kun minä olin nuori. Eräs Pahkasiassa joskus sen anarkistisina varhaisaikoina julkaistu sarjakuva kertoi överiksi vedettyyn tyyliin ”jengisodasta” (”Yksi jengi liikaa”) ihan supisuomalaisten jengien välillä; eräässä kuvassa jengin kingi veti pikkuhousuja sammuneen tyttöystävänsä jaloista ajatuskuplassaan sanat: ”'Saat sitten kun mä olen neljäntoista.' Ja vitut. Mä otan nyt. Älä herää! Älä herää!” Pahkasika nyt oli Pahkasika, mutta muistan kyseistä sarjaa lukiessani nauraneeni sillä tavalla kuin osuvan parodian tunnistava nauraa: juuri tuolla tavallahan kaikki naapuruston ronskirampet ja roimareimat hankkivat – tai kehuivat hankkineensa – ensimmäiset seksikokemuksensa.

Koska olen edelleenkin ilkeä feminismikriitikko, en voi olla huomauttamatta, että tätä Elina Hirvosen kuvaamaa raiskauskulttuuria ylläpitivät ja ylläpitävät omalla tavallaan tytötkin, ei siinä miessukupuoli yksinään ole vastuussa. Pojallahan ei koskaan saa olla poikuus tallella: kuten eräs nuori nainen minulle huomautti suurten feminismisotien aikakaudella kymmenisen vuotta sitten, se, että kokematonta kumppania pitää opettaa, on ”paskaa seksiä”. Tällaisessa ilmapiirissä kaikille pojille syntyy paineita hankkiutua poikuudesta eroon mieheksi syyllistymällä, eli jonkinlaisella seksuaalirikoksella.

Asiaa ei paranna se, että kun sosiaalisesti toistaitoinen mies sitten kysyy tytöiltä mikä se oikea tapa lähestyä naisia olisi, hän saa vastaansa vain kiukkuisen torjunnan ja sellaisia vastauksia kuin ”se pitää tietää”. Ristiriitaisten viestien ja epärealistisen, miesten seksuaalisuutta enemmän tai vähemmän paheksuvan ”valistuksen” maailmassa moni poika päätyy siihen johtopäätökseen, että aivan kuten moni aatelissuku aloitti rosvojoukkiona ja moni arvostettu liikemiessuku hankki alkupääomansa isolla rikoksella, myös nuoren miehen on hankittava se välttämätön ensikokemus krouvein keinoin eli raiskaamalla.

Se, että nämä sammuneen tytön panijat saattoivat kerskailla rikoksellaan, eikä kukaan brassailijoista ilmeisesti joutunut mitenkään lailliseen edesvastuuseen teoistaan, viittaa kyllä pahasti siihen, että Suomessa todella on olemassa raiskauskulttuuri, jossa viranomaiset ovat mukana hyssyttelemässä kotimaisten kalpeanaamojen tekemiä seksirikoksia. Mitä todennäköisimmin poliisisetäkin ymmärtää empaattisesti sitä tilannetta, jossa yhteiskuntaa ja ihmissuhteita tajuamaton viisitoistavuotias sälli on, kun seksivietti ja ruumiinvoimat kasvavat nopeammin kuin järki ja ymmärrys ja kun koko kulttuuri puhuu ristiin itsensä kanssa siitä, mikä on hyvää seksuaalisuutta. Toisin sanoen nuo raiskauksillaan kehuneet valkonaamapojat saattoivat ja uskalsivat kehua, koska tiesivät, että vaaraa kiinnijäämisestä ei ollut. Tyttö sai, kuten Hirvonen totesi, itse nuolla haavansa, ja joskus ne eivät arpeutuneet koskaan.

Jos tummaihoisilla nuorilla miehillä on merkittävästi enemmän raiskaustuomioita kuin etnisillä suomalaisilla, yllä oleva selittääkin sen aukottomasti. Kalkkinaamoilla on koko ymmärtäjien ja myötäkarvaan paijaajien ja hyväksyjien sosiaalinen verkosto puolellaan.

Maahanmuuttajanuorukaisella sitä vastoin ei ole puolustajia, eikä hän osaa raiskata ”oikein” eli sillä yhteiskunnan hyväksymällä tavalla (odottamalla, että uhri juo itsensä tunnottomaksi). Toisin sanoen, vaikka valkonaamat tehtailisivat raiskauksia bulkkitavarana, nalkkiin napsahtaa ja raastupaan rapsahtaa ainoastaan se musta raiskaaja.

Suljetut uskonnolliset yhteisöt tietysti ovat oma lukunsa. Silloin naisvihaaja-aikoinani vokottelin erästä simpsakkaa ja siveetöntä sinkkutätöstä, jolla oli kerrottavanaan melko hirveitä juttuja omalta nuoruusajaltaan nasaretilaisen varjossa. Uskonlahkossa, jossa hän varttui, miesten valta oli ehdoton ja mies oli Jumala. Toisin sanoen kuudes käsky lensi ikkunasta ulos kun miehen piti saada elää mielihaluansa myöten, ja sukujen vanhemmat veikot saattoivat olla kurinpidollisessa (insesti)yhdynnässä nuorten neitojen kanssa näyttääkseen näille, kuka komentaa.

Miettikäähän, mitä niistä ensimmäiset seksikokemuksensa raiskaamalla hankkineista pojista tuli. Minulla on omat aavistukseni. Ettei vain olisi tullut hommalaisia maahanmuuttokriitikoita, jotka koettavat häivyttää omat raiskauksensa näkyvistä lietsomalla vihaa maahanmuuttajia kohtaan? Samalla tavallahan pedofiliaa kammoksuvat tyypit ovat usein pedofiilejä, tai pedofiliasta kiihottuvia. Ei pedofilia heitä muuten niin kovasti kiinnostaisi. Normaali mies ei halua edes ajatella sitä.

Tilastoissa muuten on sellainenkin vääristymä, että kantasuomalaisten raiskaamat muslimitytöt eivät luultavasti uskalla tehdä rikosilmoitusta poliisille, koska heidän odotetaan olevan neitsyitä avioliittoon asti. Kun omahyväiset rasistimme jankkaavat suomalaisten olevan niiiiiiin paljon parempia ja sivistyneempiä ihmisiä kuin maahanmuuttajien, koska he muka eivät raiskaa maahanmuuttajatyttöjä, itse asiassa kyse on luultavasti vain siitä, että maahanmuuttajatyttöjen raiskaukset eivät etene oikeuteen asti. Toki kaikki maahanmuuttajatytöt, joihin kalkkinaama kullinjatke kokee kajota, eivät ole muslimeja eivätkä haluttomia tekemään rikosilmoitusta: onhan uutisissa kerrottu sellaisistakin tapauksista, joissa sinivalkoisella raiskaajalla kävi odotettua huonompi mäihä, koska hänen ahdistamansa venäläistyttö sai nostettua oikeusprosessin.