Puola ja meikäläiset fasistit - Polen och våra fascister

Puolassa vaalit voitti populistinen ja hyvin persumainen Prawo i Sprawiedliwość - puolueen nimi on tapana kääntää "Laki ja oikeus", vaikka tuo pitkä ja vaikea sana tarkoittaa ennen muuta oikeudenmukaisuutta, ja tuo ensimmäinen taas voi tarkoittaa lain lisäksi konkreettista oikeutta, esimerkiksi ajokortillisen oikeutta ajaa autoa. Puolueen toiminta on joka tapauksessa jo herättänyt vastustusta EU:ta myöten, koska sen on tulkittu pyrkivän sananvapauden ja oikeusvaltion purkamiseen.

Puolueen nousua juuri Puolassa ei sinänsä tarvitse ihmetellä. Puolalaisen politiikan suurin jakolinja ei kulje oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan jo silloin kun minä seurasin maan tapahtumia läheisemmin, siis yhdeksänkymmenluvulla, se oli asettunut talousliberaalin älymystöoikeiston ja talousasioissa vasemmistopopulististen konservatiivien välille - hieman epäilyttävää analogiaa käyttääkseni, kokoomuksen ja persujen. PiS on Puolan persut, sen vastapooli eli Platforma Obywatelska (suomeksi usein Kansalaisfoorumiksi kutsuttu) on pikemminkin kristillisdemokraattinen. PO:n poliitikoista tunnetuimpia ovat Donald Tusk (joka kummallisen anglosaksisesta nimestään huolimatta ei ole brittien jälkeläinen, vaan kuuluu Günter Grassin romaaneista tuttuun kašubien etniseen vähemmistöön) ja Radosław Sikorski (joka tunnetaan Anne Applebaumin aviomiehenä).

Vasemmiston (sosiaaliliberaalit ja sosiaalidemokraattiset ryhmät mukaan lukien) rivit ovat Puolassa jo pitkään olleet pahasti hajalla. Osittain tämä johtuu tietysti siitä, että entisessä kommunistimaassa vasemmistoon yleensä suhtaudutaan epäillen ja kyräillen, mutta myös siitä, että merkittävin "vasemmistolainen" ryhmä oli pitkään entisten kommunistien Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokraattisen vasemmiston liitto, joka oli kommunistiaikojen valtapuolueen jälkeläinen eli edusti postkommunismia.

Postkommunistisen vasemmiston ongelmallisuus vasemmistolaisen ja vasemmistoliberaaliuden kannalta on, että itäeurooppalainen entinen kommunistipuolue ei ole meidän länsieurooppalaisesta näkökulmastamme oikeasti vasemmistolainen. Se katsoo tyypillisesti menneisyyteen, kommunistiaikaan, ja haluaa nähdä siinä hyviä puolia.Tämähän on ihan määritelmällisesti taantumuksellinen kanta. Sen kannattajakunta on luultavasti merkittävässä määrin niitä, jotka olivat mukana kommunistiaikojen valta-aparaatissa tai virkamieskunnassa. Tämä porukka on toki niin iso osa yhteiskunnasta, että sitä ei voi oikein uloskaan sulkea - totalitaarisen järjestelmän luonteeseen kuuluu valitettavasti, että se pystyy vetämään ns. tavallisesta kansasta suuren osan mukaansa rikostovereiksi.

Kommunistimaat - tämä tuntuu tulevan yllätyksenä kaikenlaisille hommafoorumilaisille - eivät olleet mitään "suvaitsevaisia" ja "vihervasemmistolaisia" maita. Ne olivat enemmän tai vähemmän totalitaristisia diktatuureja. Itse asiassa ne olisivat varmasti viehättäneet yhtä jos toistakin hompanssia ja muuta natsia, koska esimerkiksi niiden asenne homouteen ja ympäristönsuojeluun oli viimeisen päälle sama kuin hompanssien. Kommunistimaiden rajoja tunnetusti vartioivat yrmeät tinanapit dumdumit piipussa, eikä mistään vapaasta liikkuvuudesta tosiaan ollut puhettakaan. Entinen kommunistipuolue, joka määritelmällisesti haluaa nähdä jotain hyvää neuvostoaikaisessa järjestelmässä, ajaa siis aivan eri asioita kuin länsimaiset vasemmistolaiset ryhmittymät. Itse asiassa sen linja tuskin eroaa merkittävästi PiSin linjasta, vain retoriikka on erilaista.

Mitä sitten tulee PiSin kannatukseen, se tulee ennen muuta köyhemmänpuoleisilta ihmisiltä, jotka tuntevat jääneensä häviävälle puolelle globalisoituvassa, liberalisoituvassa maailmassa. PiS on nimittäin talousasioissa aika vasemmistopopulistinen ja sosiaalivaltiohenkinen. Ei ole mitään outoa siinä, että Soini näkee PiSin veljespuolueena: se on nimittäin onnistunut siinä, mihin persut ovat vasta pyrkimässä eli "työväenpuolueena ilman sosialismia", tai pikemminkin ilman arvoliberalismia ("sosialismi", "kommunismi" ja "kulttuurimarxismi" tarkoittavat soinilaisten sanastossa tunnetusti arvoliberalismia, joten RKP ja osa kokoomuslaisista edustavat jo heidän silmissään kommunismia). Tälle toki on selityksensä: ilmeisesti PiS on pystynyt persuja paremmin säilyttämään uskottavuutensa puolueena, joka pitää lupauksensa.

Perussuomalaiset on tunnetusti menettänyt hallitusvastuun myötä nopeasti kannatustaan, koska se on muuttunut perinteisen oikeistopolitiikan äänettömäksi yhtiömieheksi. Itse asiassa jo Halla-ahon valtuustokäyttäytymisen perusteella olisi voinut ennustaa näin käyvän: koska miestä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut mikään maahanmuuttopäähänpinttymään liittymätön pätkääkään, hän katsoi käytännössä kokoomuksesta mallia miten äänestetään muissa asioissa. Ilmeisesti PiS on Puolassa onnistunut vakuuttamaan äänestäjänsä paremmin kyvystään ajaa heidän asiaansa. Tämä tosin liittyy maan poliittisen tilanteen yleispiirteisiin: vasemmisto on maanraossa ja isot kisat käydään PiSin ja PO:n välillä. Toisin sanoen PiS pystyy vaalit voittaessaan pitkälti tekemään mitä haluaa.

Puolan tilanne on tietysti Soinin märkä uni, eikä hän sitä yritäkään erityisemmin kätkeä. Se, mistä EU tällä hetkellä on Puolan osalta huolissaan, on PiSin vaalivoiton uhka oikeusvaltiolle ja vallan kolmijaolle, ja luulenpa, että niin Soini kuin hänen säestäjänsä Simon Elo tietävät tämän oikein hyvin sanoessaan, että demokratia on oikeusvaltiota ja sananvapautta tärkeämpi periaate. Persujen suunnasta on jatkuvasti kuulunut sellaisia möläytyksiä, että myös oikeuslaitos pitäisi "demokratisoida" ja politisoida ja että persujen vaalivoittojen jälkeen tuomioistuinten tulisi alkaa jakaa tuomioita persujen parjaajille. 

Vallan kolmijakojärjestelmä ja riippumaton tuomioistuinlaitos on olemassa juuri siksi, että mikään hallituksenvaihdos ja mikään vaalitulos ei vaarantaisi kansalaisten turvallisuutta ja henkilökohtaisia oikeuksia. Ja sekös persuja suututtaa. Se, että vaalituloskaan ei mahdollista toimeenpanovallan sekaantumista oikeuslaitoksen toimintaan, on heidän mielestään tietenkin mukamas vasemmiston tai kommunistien keksimä demokratian rajoitus.

Todellisuudessa, kuten tiedämme, nimenomaan maahanmuuttokriitikoiden muka kammoamassa Neuvostoliitossa hallitusvallan edustajat ja maan ainoa sallittu puolue sörkkivät oikeuslaitosta mielin määrin. Neuvostoliiton tunnetut julmuudet ja epäoikeudenmukaisuudet liittyivät läheisesti oikeudenkäytön politisoimiseen (näytösoikeudenkäyntien lisäksi pikatuomioistuimet eli ns. troikat, joiden tuomiot oli etukäteen päätetty). Eli siis: persut ja muu äärioikeisto haluavat juuri sellaisen politisoituneen oikeuslaitoksen, jota pidetään yhtenä Neuvostoliiton keskeisistä vääryyksistä, ja juuri niitä vallankäyttöperiaatteita ja -rajoitteita, jotka estävät tällaiset vääryydet, he pitävät kommunismina. Rehellisimmät maahanmuuttokriitikot tietysti myöntävät tavoitteensa avoimestikin, ainakin omilla foorumeillaan.

Jussi Jalonen on omassa blogissaan ansiokkaasti eritellyt Puolan vaalitulosta, ja koska hänellä on paljon elävämpi kosketus maan nykyelämään kuin minulla, hän tietää varmasti mistä puhuu. Yhdestä asiasta kyllä ilmaisisin eriävän mielipiteeni: Jalonen katsoo PiSin olevan vankasti ja luotettavasti Venäjään suunnattujen pakotteiden takana ja haavoittumaton KGB:n houkutteluyrityksille. Minä en luottaisi tähän ollenkaan.

Meilläkin sai vielä kymmenen vuotta sitten vainoharhaisen salaliittoteoreetikon maineen siitä, että epäili äärioikeiston tai hurrivihaajien olevan Venäjän asioilla. Terve arkijärkihän tiesi suomalaisten äärioikeistolaisten vihaavan Venäjää kuten verivihassa vihataan. Siksi ajatus täkäläisestä äärioikeistosta Venäjän liittolaisena ja käskyläisenä on herättänyt täällä sellaista torjuntaa. Kuitenkin äärioikeisto kääntyi yllättävänkin saumattomasti ja pragmaattisella otteella Venäjän puolelle heti tiedostettuaan olevansa enemmän länsimaalaisia liberaaleja arvoja (äärioikeiston koodikielellä "kommunismia") kuin itänaapuria vastaan.

Nähdäkseni PiSin väki tiedostaa tämän yhtä lailla ja leimaa vastaavalla tavoin arvoliberalismin kommunismiksi. Lisäksi Jalosenkin luulisi muistavan, että puolalainen oikeistonationalismi ei historiallisesti ole suhtautunut ollenkaan vieroksuen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Hänellehän minun ei tarvitse kertoa tätä, mutta Puolan historiaa vielä minuakin huonommin tunteville lukijoille voi olla hyödyksi tietää, että Puolan toista maailmansotaa edeltäneen ns. kansallisdemokraattisen, juutalaisvastaisen oikeiston (Narodowa Demokracja, Endecja) pääideologi Roman Dmowski näki nimenomaan tsaarin Venäjän pragmaattisena yhteistyökumppanina. Puolan nykyinen populistioikeisto ei varmasti ole historiallisesti lukutaidotonta (siksikään, että vuoden 1990 jälkeen kaikki vanhan Endecjan aate- ja ohjelmajulistukset varmasti julkaistiin uudelleen valtavina painoksina), eikä siltä myöskään ole jäänyt huomaamatta se, että Venäjä a) ei ole nykyisellään enää kommunistinen ja b) on aika monessa asiassa samalla linjalla heidän kanssaan. Siksi en luottaisi ollenkaan PiSiin tässä Venäjän asiassa.

I Polen gick valsegern till det populistiska partiet Prawo i Sprawiedliwość som företer en hel del likheter med våra sannfinländare. Namnet på partiet brukar översättas som "Lag och rättvisa", fast det första ordet i namnet också kan betyda rätt, konkret rättighet, t ex rätten att köra bil om man råkar ha körkort. Hur som helst har partisegern lett till negativa reaktioner i EU, eftersom partiet anses vilja avveckla uttrycksfriheten och rättsstaten.

Att ett sådant parti tillskansat sig en stor röstandel just i Polen är ingenting att förundra sig över. Redan på nittitalet, då jag ännu uppmärksamt följde med händelserna i landet, var det inte mellan högern och vänstern den stora vattendelaren i polsk politik befann sig, utan snarare mellan den liberala (även ekonomiskt liberala) högerintelligentian å ena sidan och de ekonomiskt vänsterpopulistiska konservativa å andra sidan - för att tillåta mig en dubiös analogi, mellan "samlingspartiet" och "sannpolackerna". PiS är Polens "sannfinländska" parti, dess motpol, Platforma Obywatelska eller Medborgarplattformen, är snarare kristdemokratisk. De mest kända av politikerna inom PO är Donald Tusk (som trots sitt anglosaxiskt klingande namn inte är av brittisk, utan av kasjubisk härstamning - kasjuberna är en etnisk minoritet som de flesta av oss bara känner från Günter Grass romaner) och Radosław Sikorski (gift med historikern Anne Applebaum).

Vänstern (inklusive socialliberala och socialdemokratiska grupperingar) har i Polen redan länge varit svag och splittrad. Delvis beror detta på att vänstern som begrepp väcker misstro och misstankar i ett före detta kommunistiskt land, men dessutom på att det viktigaste "vänsterpartiet" i landet länge var Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokratiska vänsteralliansen, som var ett postkommunistiskt parti, dvs ett parti med rötter i det gamla översittarpartiet.

Ur västerländsk vänsterliberal synpunkt äe problemet med postkommunism att ett före detta kommunistparti från Östeuropa inte står för vad som vi uppfattar som vänsteridéer. Ett sådant parti blickar istället tillbaka till kommunisttiden. Det här är enligt definitionen en reaktionär position. De flesta anhängarna för partiet är antagligen före detta kommunistiska tjänste- och ämbetsmän. De utgör en så stor samhällsgrupp att det inte går att helt sonika utesluta dem - dessvärre är det typiskt för totalitära system att de kan rekrytera en stor del av det såkallade vanliga folket som "medbrottslingar".

De kommunistiska länderna präglades - vad hommaiterna än påstår - definitivt inte av "tolerans" och "grön vänster". Det var mer eller mindre totalitära diktaturer. I själva verket skulle en och annan hommait eller nynazist ha trivts bra i dem, eftersom attityderna t ex till homosexuella och miljövård var precis desamma i dessa länder som på Homma. Någon fri rörlighet var det inte tal om, i stället bevakades gränserna av lättretade bassar beväpnade med kulsprutor och dumdumkulor. Ett exkommunistiskt parti i Östeuropa som definitionsenligt vill se någonting positivt och lovvärt i det system som rådde under sovjettiden står sålunda för helt andra saker än västliga vänstergrupperingar. I själva verket skiljer sig dess linje knappast mycket från PiS, det är bara retoriken som avgör.

Vem röstar på PiS då? Tydligen är det främst fattigare folk, de som ser sig som förlorare i en värld på väg till liberalisering och globalisering. När det handlar om ekonomi har PiS nämligen en viss böjelse till vänsterpopulism och förhåller sig inte negativt till socialstatens idé. Det är ingenting förvånande i att Soini uppfattar PiS som ett broderparti: PiS har nämligen lyckats i vad Sannfinnarna bara strävar efter att bli, dvs som ett "arbetarparti utan socialism", eller snarare utan värdeliberalism ("socialism", "kommunism" och "kulturmarxism" är sannfinska kodord för värdeliberalism, vilket innebär att SFP och en del av Samlingspartiet redan står för kommunism så som de definierar begreppet). Det här är i och för sig lätt att förklara: PiS har uppenbarligen lyckats bättre än sannfinnarna som ett parti som inte bryter sina löften.

Sannfinländarna har som bekant snabbt börjat förlora väljarstöd när de väl axlat regeringsansvaret och börjat sjunga med i den traditionella högerkören. Det här kunde man ha gissat sig till redan p g a Jussi Halla-ahos röstningsbeteende på stadsfullmäktige: han ger som bekant katten i allt som ingenting har med hans invandringsgriller att göra, och sålunda rättade han sig efter Samlingspartiet i alla sådana för honom likgiltiga frågor. Tydligen har PiS lyckats övertyga väljarna bättre om att kunna representera dem i maktens korridorer. Det här hänger dock även ihop med den särskilda politiska situationen i dagens Polen överhuvudtaget: vänstern är maktlös medan det är Medborgarplattformen och PiS som för den egentliga kampen om makten. Det parti som segrar i parlamentsval kan sålunda tillåta sig allt det drömmer om.

Situationen i Polen är givetvis Soinis våta dröm, vilket han inte ens försöker sticka under stol med. Vad EU för närvarande oroar sig över i Polen är det hot som PiS-valsegern utgör för rättsstaten och maktdelningsprincipen, och det är både Soini och hans ackompanjatör Simon Elo alldeles säkert mycket medvetna om när de förkunnar att det är viktigare med demokrati och folkvilja än rättsstat och uttrycksfrihet. Det är inte första gången man får höra från sannfinska hållet att även domstolarna borde "demokratiseras" och politiseras och att de som kritiserar sannfinnarna efter de sistnämndas valseger borde dömas för hatbrott. 

Maktdelningsprincipen och ett oberoende domstolsväsende har man precis därför att något regeringsbyte inte bör kunna äventyra medborgerliga rättigheter och den enskildes personliga trygghet. Och fan vad sannfinlända ondgör sig över det. Att inte ens valsegraren får använda verkställande makt mot domstolarna tycker de är en restriktion vänstern eller kommunisterna hittat på.

Som vi vet var det precis i Sovjetunionen, som invandringskritikerna påstår sig avsky, mixtrade den verkställande makten och det makthavande partiet med domstolsväsendet så mycket de ville. De grymheter och orättvisor som ägde rum i Sovjetunionen hängde intimt ihop med den politiserade rättskipningen (förutom skenrättegångar fanns det också snabbdomstolar, såkallade trojkor, som utdelade förutbestämda domar på löpande band). Alltså: sannfinnarna och den övriga extremhögern vill införa ett politiserat domstolsväsende, precis ett sådant som anses ha utgjort en av de centrala orättvisorna i Sovjetunionen, och de restriktioner mot godtycklig maktutövning som förebygger dylika orättvisor framstår för sannfinnarna som kommunism. De uppriktigaste invandringskritikerna medger t o m öppet, åtminstone på sina egna fora, att det här är vad de strävar till.

Krigshistorikern Jussi Jalonen har i sin egen blogg förtjänstfullt analyserat det polska valresultatet, och han vet nog vad han talar om, eftersom han har mer kontakter i landet än jag. En sak vill jag dock uttrycka en avvikande åsikt om: Jalonen anser att PiS står solitt och pålitligt bakom sanktionerna mot Ryssland och inte låter sig duperas av KGBs sirensång. Det här är jag inte lika säker på.

För tie år sen blev man utskälld som förföljelsemanisk konspirationsteoretiker om man bara vågade misstänka att extremhögern och svenskätarna gick Rysslands ärenden. Det allmänt accepterade sunda förnuftet visste ju att finska högerextremister hatade Ryssland som pesten. Därför har tanken om extremhögern som en allierad och springpojke till Ryssland väckt sådana avvärjningsreflexer här hos oss. När allt kom omkring sällade sig våra högerextremister utan omsvep till den putinvänliga skaran genast när den blev medveten om att det snarare är liberala västliga värden ("kommunism", som det heter på extremhögerns kodspråk) än Ryssland som den vill bekämpa.

Enligt min uppfattning inser även PiS detta, och även i dess retorik likställs värdeliberalism med kommunism. Dessutom bör man beakta den historiska bakgrunden: jag antar att även Jalonen minns att polsk högernationalism förr i tiden inte tillbakavisade allt samarbete med Ryssland. De som känner Polens historia ännu sämre än jag är kanske förtjänta av att bli upplysta om att Roman Dmowski, den ledande ideologen för den såkallade nationaldemokratiska, antisemitiska högern (Narodowa Demokracja, Endecja) i Mellankrigspolen, såg Tsarryssland som en tänkbar taktisk allierad. Polens nuvarande populistiska höger består nog säkert inte av historiska analfabeter (dessutom är det säkert att alla ideologiska dokument Endecja på sin tid gett ut efter år 1990 gavs ut i väldiga nyupplagor), och det har säkert inte undgått deras uppmärksamhet att Ryssland a) inte längre är kommunistiskt och b) delar många av deras åsikter. Därför skulle jag inte alls lita på PiS vad gäller förhållandet till Ryssland.

Liian kovien jätkien kyydissä - I alltför tuffa killars sällskap

Keskustelufoorumeilla ja somessa on joltistakin kiinnostusta herättänyt Sebastian Tynkkysen hiljattainen yritys sanoutua irti rasismista. Tynkkynen, kuten varmasti muistatte, on tämä ei vain teeveestä, vaan peräti tositeeveestä tuttu sälli, joka on aika avoimesti itsekin myöntänyt olevansa pelkkä huomionhakija - yksi aikakautemme tyypillisistä nuorista, jotka eivät todellisuudessa osaa mitään erityisen maininnan arvoista, mutta jotka eivät myöskään kykene tyytymään tavallisen ihmisen elämään. Tynkkynen on tunnetusti Pentti Haanpään tarinasta tutun Taivalvaaran näyttelijän otteella esiintynyt biseksuaalisena uskovaisena perussuomalaisena, mutta tuskin erityisen vakaumuksellisena.

Yksi jos toinenkin ehti jo sanoa Tynkkysen puhuvan asiaa ja otti hänen kääntymyksensä vakavasti, mutta minä en (ja nyttemminhän Tynkkynen on taas esiintynyt "maahanmuuttokriittisenä"): sattumoisin tiedän kokemuksesta, että jopa Hervannan Herrasmieshistorioitsijana tunnettu kaikkien maahanmuuttokriitikoiden isä, äiti ja kummisetä kykenee esittämään netissä vastuuntuntoista rasisminvastustajaa jos katsoo moisen olevan tarpeen. Vielä pari päivää aikaisemmin Tynkkynen ehti innokkaana asettua tukemaan eri kaupungeissa virinnyttä vapaaehtoisten katupartioiden liikettä, ts. moneen kertaan raastuvassa rangaistujen lurjusten yritystä rakentaa rikolliselle toiminnalleen muka respektaabeli julkisivu. Nyt hän tuntuu yhtäkkiä tulleen toisiin ajatuksiin, mikäköhän siinä on taustalla?

Todennäköisimmältä tuntuu, että parantumaton opportunisti, tuuliviiri ja aikalaisvirtsan mukana virtaaja Tynkkynen siinä hakee kiireessä uutta kannattajakuntaa. Näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoiden jakaantuminen "kommunistiseen" ja "sosiaalidemokraattiseen", tai sanoisimmeko fasistiseen ja kansallisdemokraattiseen siipeen on nyt käynnistymässä - aiemminhan meininki on ollut se, että koko maahanmuuttokriittinen liike on johdonmukaisesti puolustanut joka ikistä avoimen natsististakin roikaletta. Samalla natsismin ja rasismin olemassaolokin suomalaisessa politiikassa on pyritty kiistämään: ainoa rasismi - kuten persujen puhetapa menee - on vihervasemmistolaisten rasismi persuja ja maahanmuuttajien rasismi kantaväestöä kohtaan.

Avoin, röyhkeä ja rehentelevä rasismi on kuitenkin nyt mahdollista suomalaisessa politiikassa. Rasistit ja fasistit voivat olla kiertelemättä ja kaartelematta rasisteja ja fasisteja kuin Pekka Siitoin konsanaan. Tällöin kursaileva, rasismin rajalla leikittelevä kiemurtelijapoliitikko alkaa käydä tarpeettomaksi, tai sitten hänen pitää ruveta tarkemmin tunnustelemaan, mistä voisi saada tukijoita, rahoittajia ja hyysääjiä ja keistä se maltillisen maahanmuuttokriittinen "kansallisdemokraattinen" liike voisi koostua.

Asiaan liittyy tietysti myös rasismin ja fasismin läheinen yhteys ammattirikollispiireihin. Kuten olen eräitäkin kertoja muistuttanut, äärioikeistolaisuus on yhteiskunnassamme pitkälti rikollisen puolimaailman tapa houkutella ja värvätä väkeä nuorten miesten keskuudesta. Perussuomalaisten tunnettu "roso" tarkoittaa sitä, että puolueeseen on ängennyt puhtaasti rikollista porukkaa, jolla ei ole muita tavoitteita kuin järjestäytyneen yhteiskunnan heikentäminen lainvastaisen toiminnan helpottamiseksi.

Pentti Oinonen, joka tunnetaan sattuneesta syystä myös Hauveli-Oinosena (Penttiä pitää toki ymmärtää, Pentti on maalta), julisti tuossa juuri, että turvapaikanhakija (joka siis on hänen kirjoissaan aina lähtökohtaisesti raiskaava arabimies, vaikka olisi kuusivuotias tyttö) tottelee paremmin väkivaltarikollisten katupartion uhkaa kuin poliisiunivormua. Asiallisesti ottaen Oinonen siis sanoo, että hän haluaa järjestäytyneen rikollisuuden edustajia partioimaan kadulle poliisin sijasta. 

Tämä liittyy yksiselitteisesti siihen jatkuvaan hyökkäykseen, joka persuilla on meneillään laillista menoa ja oikeusvaltiota vastaan. Laura Huhtasaari sanoi suoraan että perustuslaki on estänyt persuja viemästä läpi kannattamiaan "hyviä asioita", ts. loukkaamasta vääränlaisten ihmisten perustuslaillisia oikeuksia: koko heidän liikkeelläänhän ei ole mitään muuta tavoitetta kuin päästä syrjimään ja vainoamaan. Luonnollisesti tämä oikeusvaltion murentaminen on myös persujen ammattirikollissiiven etujen mukaista: kun lait alennetaan vain "muutaman yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiksi mielipiteiksi", rikollisten on helpompi harjoittaa ammattiaan. Tietysti koko nykyisen hallituksen eetos on rikollisille mieluisampi: siihenhän kuuluu oleellisesti vihamielinen asenne kaikkea lainsäädäntöä kohtaan ja sen näkeminen purettavina normeina ja vastustettavana sääntelynä.

Näyttää kuitenkin siltä, että Tynkkynenkin on niin sanotusti haistanut kaasun. En tiedä onko hän oikeasti seksuaalisen vähemmistön jäsen enkä tiedä onko hän siitä itsekään täysin varma, mutta sen hän varmasti ymmärtää että toilailuillaan hän on leimautunut sellaiseksi. Ja nythän on niin, että homoseksuaalit ovat äärioikeistolle se porukka, jolle saa periaatteessa tehdä aivan mitä tahansa. Muiden vihamielisiksi koettujen ryhmien epäinhimillistämiseen kuuluu oleellisesti, että nämä leimataan homoseksuaaleiksi. Jos äärioikeisto saisi nykyistä merkittävämmin poliittista valtaa, myös Tynkkysen akan pojalle alkaisi viimeinen lähtölaskenta. 

Sanalla sanoen: Tynkkynen on joutunut liian kovien poikien kyytiin, sellaisten poikien, joihin ei voi luottaa: hän voi kenties mielistellä heitä aikansa, mutta viime kädessä heillä ei ole mitään estoja leikata vaikka hänen mahaansa auki, jos sopiva oikku tulee. Synnynnäisenä opportunistina ja tuulenhaistelijana hän tietysti on huomannut, että äärioikeiston venäläismielisyys on nyt kaikkien huulilla ja myös yksi jos toinenkin kolumnisti on nyt, kaksi ja puoli vuotta meikäläisen potkujen jälkeen, alkanut puhua äärioikeiston viestinväkeen kohdistamasta vainosta ottaen huomattavasti vähemmän sovinnollisen asenteen kuin aikaisemmin. Tynkkynen hakee jo uloskäytävää, mutta ymmärtää, että jonkinlaisen uskottavuuden säilyttääkseen hänen pitää yrittää esittää "ei-fasistista maahanmuuttokriitikkoa". Äkillinen takinkäännös ei siksi kävisi päinsä.


På webbfora och i sociala medier är det Sebastian Tynkkynens försök att ta avstånd från rasism som väckt ett visst intresse. Tynkkynen är en sannfinländsk ungpolitiker som mest är känd från dokusåpor och som rätt öppet medgett att han bara är ute efter uppmärksamhet - en av vår tids typiska ungdomar som inte kan någonting särskilt men som inte heller kan nöja sig med en vanlig människas liv. Tynkkynen påminner mest om "skådespelaren från Taivalvaara", som Pentti Haanpää skrivit en novell om: han har uppträtt som bisexuell konservativt religiös sannfinländare, men om det ligger någon djup övertygelse bakom denna identitet så heter jag Peter Pan.

En och annan hann redan prisa Tynkkynen och ta hans omvändelse på allvar (låt vara att Tynkkynen därefter åter vänt kappan och uppträtt som "invandringskritiker"), men det gör inte jag: jag råkar nämligen veta av erfarenhet att t o m gentlemannahistorikern från Tammerfors, alla invandringskritikers far, mor och gudfader, på nätet kan ge intrycket av att vara en ansvarsfull antirasist om det så gäller. Ett par dagar före sitt rasismkritiska inlägg hade Tynkkynen entusiastiskt tagit i försvar den rörelse av frivilliga gatupatruller som uppstått i flera städer - en "folkrörelse" som egentligen bara är välmeriterade fängelsekunders försök att bygga upp en respektabel fasad för sin kriminella verksamhet. Nu verkar han plötsligt ha kommit till andra tankar - vad kan det månne bero på?

Det mest sannolika är att Tynkkynen, en obotlig opportunist och kappvändare som flyter med tidens urinströmmar bara söker efter nya anhängare. En möjlighet är att invandringskritikerna äntligen håller på att splittras itu för att ge upphov till en "kommunistisk" och en "socialdemokratisk" - eller kanske en fascistisk och en nationaldemokratisk flygel - tidigare har hela den invandringskritiska rörelsen förbehållslöst försvarat varenda öppet nazistisk lymmel. Samtidigt har det pågått kontinuerliga försök att förneka att det alls finns någon fascism i finsk politik: den enda rasism - som sannfinnarna gång på gång upprepar - är den "gröna vänsterns" hat mot sannfinländare och invandrarnas mot majoritetsbefolkningen.

Öppen, fräck och skrytsam rasism har dock nu gjort sig gällande i finsk politik. Rasister och fascister kan vara rasister och fascister utan att slingra sig, precis som Pekka Siitoin på sin tid. Då behövs det inte längre några gränsgångare som leker med halvrasistiska idéer utan att våga ta steget fullt ut. Eller då måste han skicka ut trevare för att ta reda på var han kunde hitta välönskare, finansiärer och samarbetspartners och vem som kunde ansluta sig till en moderat invandringskritisk "nationaldemokratisk" rörelse.

Det handlar givetvis också om den nära anslutning om rasism och fascism har till yrkeskriminella kretsar. Som jag ofta påmint är högerextremism i vårt samhälle till stor del den kriminella halvvärldens metod att locka till sig och rekrytera unga män. Timo Soini et consortes medger gärna att partiet gör ett något grovhyvlat intryck; vad de inte medger är att detta intryck beror på att partiet infiltrerats av rena brottslingar som är mest intresserade av att försvaga det organiserade samhället för att underlätta olaglig verksamhet.

Pentti Oinonen, allmänt känd som Vovven sedan han likställt homosexuella med djurskändare, förkunnade nyligen att en asylsökande (även asylsökande sexåriga flickor är för honom våldtäktslystna arabiska män) hellre lyder en våldskriminell gatupatrull än en uniformerad polis. Sakligt sett säger Oinonen sålunda att han hellre vill se organiserade brottslingar än poliser på gatorna. 

Det här hänger entydigt med sannfinländarnas kontinuerliga angrepp mot lagligheten och rättsstaten. Laura Huhtasaari sade öppet att grundlagen stått i väg för de "goda saker" som sannfinländarna förespråkar. Dessa "goda saker" innebär kränkningar av "fel sorts" människors grundlagsgaranterade rättigheter: hela deras folkrörelse har ju inga andra målsättningar än diskriminering och förföljelse som sådana. Kampen mot rättsstaten är givetvis också vad som lockar yrkeskriminella: när lagarna reduceras till "ett par individers personliga åsikter" (som Jussi Halla-aho talar om dem), får brottslingar det lättare att utöva sitt yrke. Givetvis tilltalar hela den nuvarande regeringens etos brottslingarna, eftersom det går ut på att identifiera all lagstiftning som normer och reglering som bör avvecklas.

Det förefaller dock att även Tynkkynen känt lukten från gaskamrarna, så att säga. Jag vet inte om han verkligen representerar någon sexuell minoritet, och jag vet inte heller om han ens vet det själv, men vad han säkert inser är att han brännmärkt sig som homosexuell med sina äventyr i offentligheten. Och för extremhögern är de homosexuella den grupp i samhället man får göra vad som helst med. Andra förhatliga grupper avhumaniserar man genom att utmåla dem som homosexuella. Skulle extremhögern ta över så skulle unge Tynkkynen stå inför den sista nedräkningen. 

Som sagt har Tynkkynen hamnat i alltför tuffa killars sällskap, sådana killars som man inte kan lita på. Han kan kanske ställa sig in hos dem för en stund, men i sista hand har de inga hämningar att slita upp magen på honom om de får för sig att göra så. Som den opportunist och kappvändare han är har han säkert lagt märke till att extremhögerns rysslandvänliga attityder nu diskuteras av alla och att en och annan kolumnist nu, två och ett halvt år efter mitt avskedande, tagit upp den förföljelse som extremhögern riktar mot mediefolket i betydligt mindre försonlig ton än förr. Tynkkynen söker redan efter en nödutgång, men samtidigt ser han sig tvungen att uppträda som en "icke-fascistisk invandringskritiker" för att behålla någon sorts trovärdighet som politiker - en plötslig kovändning skulle inte gå för sig.

Timo Soinikaan ei kelpaa MV-lehdelle - Inte ens Timo Soini gillas av webbtidningen MV längre

Timo Soinikaan ei enää näytä kelpaavan MV-lehdelle. Kummallinen kirjoitustyyli omituisine amerikkalaislainoineen ("notoorinen"!) viittaa erääseen maahamme soluttautuneeseen ulkomaiseen kiihottajaan, joka on aiemminkin kunnostautunut levittelemällä törkyä täkäläisistä. Nyt hän leimaa jopa Timo Soinin yhtaikaa kommunistiksi ja fasistiksi.

Jos Timo Soini osaisi, kehottaisin häntä ajattelemaan. Oliko fiksua aktivoida poliittisesti tämän maan joka ikinen äärioikeistolainen höyrypää ja häirikkö? Kuten omasta kokemuksesta tiedän, höyrypäitä ja häiriköitä ei ole viisasta ymmärtää eikä yrittää parantaa heidän osaansa, koska höyrypäät ja häiriköt ovat sitä mitä ovat pitkälti siksi että ovat sen valinneet. Rasisti on onneton, koska hän pitää identiteettisyistä kiinni juuri siitä asiasta (rasismista), josta luopuminen tekisi hänen elämästään onnellisemman.

Vielä typerämpää on näköjään kuitenkin käyttää höyrypäitä ja häiriköitä hyväksi poliittisesti, ilman tarkoitustakaan täyttää heidän toiveitaan. Tietyssä vaiheessa he ymmärtävät, että heitä kusetetaan, ja kääntyvät väkivaltaisesti entistä hyväntekijäänsä vastaan. Tästä MV-lehden raivonpuuskasta tämä näkyy oikein havainnollisesti.

Den rasistiska hetstidningen MV-lehti förefaller inte ens gilla Timo Soini längre. Den besynnerliga skrivstilen med onaturliga amerikanska låneord tyder på att texten skrivits av en välkänd högerextrem infiltratör av utländsk härkomst, som även tidigare utmärkt sig med att smutskasta en och annan finländare. Nu utmålar han självaste Timo Soini samtidigt som kommunist och fascist.

Vore Timo Soini kapabel till självrannsakan skulle jag uppmana honom att ställa sig en fråga: var det klokt att aktivera politiskt varenda högerextrem galenpanna och bråkstake i det här landet? Som jag av egen bitter erfarenhet vet är det bortkastat att försöka förstå galenpannor och bråkstakar och förbättra deras lott, ty galenpannor och bråkstakar är vad de är för att de valt det. Rasisten är olycklig därför att han av identitetsskäl framhärdar i precis det som han borde ge upp för att göra sitt liv lyckligare.

Ännu mera korkat är det dock att utnyttja galenpannorna och bråkstakarna politiskt, utan att man på något sätt skulle försöka uppfylla deras önskemål. Vid ett visst skede inser de att de har blivit lurade och exploaterade, och då vänder de sig våldsamt mot sin tidigare "välgörare". Den här MV-utgjutelsen åskådliggör detta riktigt fint.