Vasemmiston ja äärioikeistolaisten salaliittoteoreetikoiden yhteyksistä - Om förbindelserna mellan vänstern och högerextrema konspirationsteoretiker

Eräs kummallisimpia nykyajan ilmiöitä on se, että samoilla salaliittoteorioilla on kannattajansa niin vasemmalla kuin oikealla. Lisäksi netin salaliittoblogeista osa on aloittanut muodollisesti vasemmistomielisinä, mutta ajautunut poliittisesti epämääräisen välitilan jälkeen yksiselitteisesti äärioikeistolaiseksi laskettavaan harhamaailmaan.

En av de besynnerligaste företeelserna i dessa tider är, att samma konspirationsteorier har anhängare både inom högern och vänstern. Dessutom har en del bloggar som sprider sammansvärjningshysteri på webben startat som vänstersinnade, men efter ett skede av politisk tvetydighet drivits till att förkunna vad som snarast är högerextremism.

Pidän tätä pitkälti seurauksena vasemmiston dogmaattisesta, automaattisesta ja selkärankaan asti painuneesta Nato-vastaisuudesta. Kun Nato on stilisoitu kaikkein pahimmaksi viholliseksi, silloin haetaan mitä tahansa karttua ja kapulaa sen vihollisen lyömiseksi - myös äärioikeiston tarjoamaa. Jos asiallisia argumentteja ei löydy, turvaudutaan salaliittoteorioihin - ja tosiasia on, ettei niitä asiallisia perusteita Natoa vastaan oikein tunnu olevan.

Jag ser det här som en följd av vänsterns dogmatiska och automatiserade Natofientlighet som snarast framstår som en ryggmärgsreflex. Har man stiliserat Nato till mänsklighetens värsta fiende så är man beredd att slå till fienden med vilket tillhygge som helst - inklusive ett sådant som extremhögern erbjuder. Har man inga sakliga argument så nöjer man sig med sammansvärjningsteorier - och faktum kvarstår att det är svårt att hitta övertygande sakskäl som talar emot Nato. 

Rauhanpuolustajien Pystykorvakirjat-sarjassa on suomennettu Michel Chossudovskyn teoksia. Chossudovsky pyörittää Kanadassa Global Research -nimistä sivustoa, joka on alusta pitäen ollut varsin syvällä konspiraatiojutuissa. Sivustolla on myös päässyt ääneen - eikä todellakaan varoittavana esimerkkinä - itse Aleksandr Dugin, pahamaineinen venäläinen fasisti-ideologi, joka on tunnettu mm. Suomea koskevista imperialistisista kaavailuistaan.

Fredsorganisationen Fredskämparna har i sin serie "Pystykorvakirjat" tryckt böcker av en viss Michel Chossudovsky. Han förestår en kanadensisk konspirationssajt, Global Research, som bland annat erbjudit plattform åt Aleksandr Dugin, den illa beryktade ryske fascistiske ideologen känd bl a för sina imperialistiska planer beträffande Finland.

Chossudovskyn katsannossa imperialismia on vain USA:n imperialismi. Niinpä Ukrainalle annettu sotilasapu Venäjän uhkaa vastaan on imperialismia. Ukrainalaisilla ei ole tähän mitään sanomista, koska Chossudovsky ja hänen kaltaisensa eivät yksinkertaisesti laske itäeurooppalaisia maita millään tavalla itsenäisiksi subjekteiksi. Sellainen mahdollisuus, että ukrainalaisilla voisi olla jotain omaa halua tai omia historiallisia syitä pitää USA:ta pienempänä pahana kuin Venäjää, ei yksinkertaisesti pääse hänen laskuihinsa mukaan.

Chossudovsky anser att det bara är Förenta Staterna som håller på med imperialism. Hjälper amerikanerna Ukraina mot Ryssland är det imperialism, och ukrainarnas egen åsikt om saken spelar ingen roll, eftersom Chossudovsky och hans gelikar helt enkelt inte uppfattar de östeuropeiska länderna som självständiga subjekt. Möjligheten att ukrainarna kanske skulle ha egen fri vilja eller egna historiska skäl för att se USA som ett mindre ont än Ryssland är någonting han helt enkelt inte beaktar i sina kalkyler.

Kansan Uutisissa taas bloggaa "Volanen vasemmalta", emeritustutkijaksi mainittu Matti-Vesa Volanen. Vuonna 2016 hän suositteli lukijoilleen erästä Frederick William Engdahlin teosta. Engdahl on kytkyissä Global Research -sivustoon, ja hänen syntilistansa salaliittoteoreetikkona on pitkä: hän mm. kiistää maaöljyn biologisen alkuperän (!) sekä tietysti myös ilmastonmuutoksen.

I vänstertidningen Kansan Uutiset är det en bloggare vid namn Matti-Vesa Volanen, "Volanen vänsterifrån" som han kallar sig, som skriver. År 2016 rekommenderade han för sina läsare ett verk skrivet av en viss Frederick William Engdahl. Engdahl har kontakter med Global Research och är en välmeriterad konspirationstokstolle: han ifrågasätter bl a att mineraloljan har biologiskt ursprung (!), och att han inte heller tror på någon klimatförändring är lika självklart.

Engdahl on LaRouche-liikkeen pitkäaikainen yhteistyökumppani: tämän liikkeen pani alulle Lyndon LaRouche, poliittinen kulttijohtaja, joka aloitti äärivasemmistolaisena, mutta ajautui salaliittoteoriaharrastustensa takia mm. Willis Carton yhteistyökumppaniksi. Willis Carto, joka kuoli muutama vuosi sitten, taas ammensi aatteensa suoraan Francis Parker Yockeyn, pesunkestävän natsin ja USA:n äärioikeiston suuren Manitun, teoksista.

Engdahl har länge stått i maskopi med LaRoucherörelsen. Denna politiska rörelse startades av Lyndon LaRouche, en kultledare som egentligen var vänsterextremist i början, men intresserade sig för konspirationsteorier till den milda grad att han snart inledde samarbete bl a med Willis Carto. Carto, som dog för ett par år sedan, hade byggt sin världsbild på Francis Parker Yockeys skrifter - och denne Yockey var en tvättäkta nazist som extremhögern i USA avgudade. 

Willis Carto. Kuvalähde: Wikipedia, alkujaan Carton perustaman Liberty Lobby -painostusryhmän levittämä kuva. Liberty Lobby, joka lakkautti itsensä vuonna 2001, oli Carton valtavirtaistumistyökalunaan käyttämä järjestö, joka kiisti ehdottomasti olevansa natsistinen tai antisemitistinen. Myös Carto itse pyrki luomaan itsestään kuvaa amerikkalaisen populismin kotimaisiin traditioihin nojautuvana kannattajana, mutta tuli tunnetuksi holokaustinkieltäjänä ja historiarevisionistina.

Det här är Willis Carto: bilden kommer från engelska Wikipedia, men är ursprungligen ett publicitetsfoto som distribuerats av Liberty Lobby, en politisk påtryckningsgrupp grundad av Carto och nedlagd år 2001. Liberty Lobby användes av Carto för att komma in i samhällets huvudfåra, och påtryckningsgruppen avvisade definitivt alla beskyllningar om nazism och antisemitism. Carto själv försökte framträda som en representant av inhemsk, traditionell amerikansk populism, men blev mera känd som Förintelseförnekare och historierevisionist.

Engdahl kuuluu myös italialaisten Geopolitica- ja Eurasia -aikakauslehtien taustaryhmiin. Kuten läpysköiden nimistä jo kuulee, kyse on Putinin ja Duginin asiaa ajavista julkaisuista. Myös Dugin on Eurasian tieteellisen neuvoston jäsen.

Engdahl ingår också i bakgrundsteamen för de italienska tidskrifterna Geopolitica och Eurasia. Redan titlarna ger vid handen att det här är putinistiska och duginistiska publikationer, och mycket riktigt är även Dugin medlem i vetenskapliga rådet för Eurasia. 

Vuonna 2014 taas KU:hun kirjoitti kehitysmaa-asiantuntijana aiemmin kunnostautunut toimittaja Peik Johansson "9/11-konsensuspaneeliksi" kutsutusta "riippumattomasta tutkijaryhmästä", joka oli julkaissut virallisesta totuudesta poikkeavan raportin Maailmankaupan keskuksen kaksoistornien romahduksen "todellisista" syistä. "Syyt" olivat taas tavanomaista salaliittohörhöilyä, mutta kiinnostavampaa on, mitä porukkaa löytyi siitä riippumattomasta tutkijaryhmästä.

År 2014 skrev Peik Johansson, som tidigare utmärkt sig som journalist specialiserad på tredje världen, i Kansan Uutiset om en "oberoende forskargrupp" kallad "9/11-konsensuspanelen", som offentliggjort en rapport om de "verkliga" skälen till att WTC-dubbeltornen kollapsat. "De verkliga skälen" var naturligtvis typiska konspirationsdumheter, men det är mera intressant att se vad det var för folk i den där "oberoende forskargruppen". 

Yksi oli italialainen filmimaakari Massimo Mazzucco, joka on rainoissaan esitellyt myönteisessä valossa mm. erään italialaisen huijaritohtorin ruokasoodaperustaista syöpäterapiaa. Aivan niin, samaa huuhaahoitoa jota myös Ilja Janitskin esitteli MV-lehdessään ennen kuin sairastui itse syöpään (silloin hänen aiemmin kiroamansa koululääketieteen menetelmät alkoivatkin kummasti kelvata). Ao. italialaistohtori on ilmeisesti saanut jo henkirikostuomion, koska yksi hänen potilaistaan pääsi jo taivaan kirkkauteen, kun sooda ei parantanutkaan hänen syöpäänsä.

En av dessa oberoende forskare var den italienske filmmakaren Massimo Mazzucco, som i sina alster bl a framställt i positiv dager en italiensk skojardoktors cancerterapi baserad på matsoda (bikarbonat på rikssvenska och natriumvätekarbonat för oss gamla kemistuderande). Javisst, precis samma trams och smörja som Ilja Janitskin i sin tidning MV-lehti presenterade innan han insjuknade i cancer - då ändrade han på fläcken sin åsikt om den skolmedicin han tidigare bekämpat. Den där italienske häxdoktorn lär förresten redan sitta inne för dödsförvållande, eftersom en av hans patienter redan lämnat det jordiska: bikarbonatet botade nämligen inte cancern.

Haluanko näillä esimerkeillä leimata Kansan Uutiset MV-lehden haaraosastoksi ja koko Vasemmistoliiton hörhöklubiksi? No en. Mutta ikävä tosiasia näyttää olevan, että salaliittoteoretisoinnilla on harrastajansa ja kannattajansa myös ns. vakavamielisemmässä vasemmistossa. Itse asiassa jonkinasteinen salaliittoajattelu on viime aikoihin asti leimannut juuri vasemmistolaista alakulttuuria.

Vill jag med dessa exempel utmåla tidningen Kansan Uutiset som en bransch av MV-Lehti och hela Vänsterförbundet som en klubb för tokstollar? Nähä. Men det är ett sorgligt faktum att konspirationsteorier har vänner och anhängare även i den mera seriösa vänstern. I själva verket är det just vänstersubkulturen som länge särskilt präglats av konspirationstänkande.

Tähän on aatehistorialliset syynsä. Sosialistiseen aatetraditioon kuuluu maailman näkeminen suurten ideologisten ja taloudellisten voimien taistelukenttänä, jossa yksilö on aika merkityksetön. Yksilön oikeudet ja humanitarismi ovatkin tulleet osaksi vasemmiston aatepalettia vasta aika myöhään. Perinteisessä vasemmistolaisessa näkemyksessä yksilön tulee ennen kaikkea liittyä osaksi työväenluokan etua ajavaa kollektiivia, ei esimerkiksi vedota oikeusvaltion instituutioihin omien henkilökohtaisten oikeuksiensa takia, koska vastapuolella on samanlainen kollektiivi (maailmanporvaristo ja kansainvälinen kapitalismi).

Det finns idéhistoriska skäl bakom det här. Socialistisk idétradition handlar om att framställa världen som ett slagfält där stora ideologiska och ekonomiska krafter kommer ihop sig, varvid individen inte spelar någon nämnvärd roll. Det är rätt sent som vänstern alls har börjat bry sig om individuella rättigheter och humanitära frågor. Traditionellt ansåg vänstern att individen främst bör ansluta sig till det kollektiv som värnar om arbetarklassens intressen, inte t ex åberopa sig på rättsstatliga institutioner för att komma i åtnjutande av sina personliga rättigheter, eftersom motståndaren är ett likadant kollektiv (världsbourgeoisien och den internationella kapitalismen).

Maailmanporvaristo nähdään vasemmistolaisessa puhetavassa usein nimenomaan salaliittona, kaikkialle lonkeronsa ulottavana hydrana. Tietenkin vainoharhaisimmassa oikeistolaisessa antikommunismissa, jossa ei niinkään ole kyse kommunismin vastustamisesta kuin kommunismin näkemisestä kaikessa ja kaikkialla, on samanlaisia piirteitä, mutta se ei nyt kuulu tähän.

Världsbourgeoisien framstår i vänsterdiskursen ofta precis som en sammansvärjning, en hydra vars tentakler når överallt. Naturligtvis har den högersinnade antikommunismens mest paranoida varianter, som inte så mycket handlar om att motarbeta kommunism som om att framställa allt och allting som kommunism, likadana drag, men det hör nu inte hit.

Vasemmistolaisille tyypillistä on haluttomuus nähdä esimerkiksi mitään eroa Naton ja USA:n välillä. Natoon liittyminen tarkoittaa heidän mielestään USA:n tahdottomaksi vasalliksi alistumista. Vasemmistolaisessa katsannossa Nato ja USA ovat osa samaa salaliittoa, jolloin unohdetaan ne lukemattomat kerrat, kun Nato-maat ovat arvostelleet Yhdysvaltoja tai sanoutuneet irti amerikkalaisten politiikasta.

Typiskt för vänstermänniskor är att vägra se någon skillnad mellan Nato och USA. Att ansluta sig till Nato innebär enligt deras åsikt att man helt underkastar sig USA. Inom vänstern är det en utbredd uppfattning att Nato och USA utgör en enda enig sammansvärjning, varvid man glömmer de tallösa gånger då Natoländer kritiserat USA eller tagit avstånd från amerikanernas politik och policy.

Olen usein kertonut nuorille vasemmistolaisille siitä, kuinka Ranska tai silloinen Länsi-Saksa 1980-luvulla arvostelivat USA:ta mm. Nicaraguan contra-sissien tukemisesta, vaikka olivatkin Naton jäsenmaita. Samoin olen nostanut esille Donald Rumsfeldin puheen vanhasta ja uudesta Euroopasta, joka todistaa, ettei Natossa suinkaan ole automaattista pakkoa tukea USA:n jokaista ulkopoliittista oikkua. Kaikkeen tähän on vastattu lähinnä reagoimalla hysteerisesti, joskus lähes turpaan vetämällä.

Jag har många gånger påpekat för unga vänstermänniskor att Frankrike och dåvarande Västtyskland på åttiotalet faktiskt kunde kritisera USA bl a för att stöda contrasgerillan i Nicaragua trots att både var och är medlemsländer i Nato. Likaså har jag tagit upp Donald Rumsfelds tal om ett gammalt och ett nytt Europa som ett bevis att Natomedlemskapet ingalunda innebär att man måste stöda amerikanernas utrikespolitiska nycker hur illa övervägda de än är. Allt detta besvaras vanligen med en hysterisk reaktion, ibland nästan med en rak höger.

Ja kyse on nimenomaan vasemmistoliittolaisesta väestä: tunnustautuneet kommunistit ovat vielä pahempia. Eräskin nimestään päätellen latinalaisamerikkalaistaustainen, mutta Suomessa asuva ja aktiivinen kommunisti on mm. levitellyt juttuja, joiden mukaan olisin uusfasisti ja rasisti - vain siksi, että olen rohjennut kannattaa Natoa.

Och nu handlar det om folk som står Vänsterförbundet närmast: självförklarade kommunister är etter värre. En kommunistisk aktivist, av namnet att döma av latinamerikansk börd men bosatt i Finland, har t ex spridit rykten om mig som nyfascist och rasist - bara därför att jag understått mig att uttrycka mig positivt om Finlands eventuella Natomedlemskap.

Monille vasemmistolaisille Naton vastustaminen on siis keskeinen osa heidän identiteettiään, joten jos Natosta yhdenkin hyvän sanan sanoo, he räjähtävät irrationaaliseen raivoon. Heille siis Nato on samaa kuin maahanmuuttajat perussuomalaisille. Ja kuten perussuomalaiset perustelevat maahanmuuttajavihaansa, hekin perustelevat Nato-vihaansa salaliittoteorioilla - koska, kuten jo totesin, kun mielipide on päätetty etukäteen, mikä tahansa perustelu kelpaa, myös salaliittoteoriat.

Många vänstermänniskor ser Natofientligheten som en central identitetsfråga: säger man ett enda ord i Natos försvar, blir de irrationellt rasande. För dem är Nato vad invandrare är för sannfinnar. Och precis som sannfinnarna motiverar sitt hat mot invandrare med sammansvärjningsteorier, åberopar sig vänstermänniskor på allehanda konspirationssmörja för att rättfärdiga sin motvilja mot Nato. Som jag redan konstaterat, duger vad som helst som "argument" när det gäller att underbygga en förutfattad mening.

En minä sano että vasemmistolaisten pitäisi kääntyä Natoa kannattamaankaan. Sitä mieltä kuitenkin olen, että vasemmiston Nato-kritiikin tulisi perustua todelliseen tietoon eikä salaliittoteorioihin. Esimerkiksi oletusten siitä, miten Nato minkäkinlaisessa tilanteessa menettelisi ja miten Nato-jäsenyys vaikuttaisi turvallisuuteemme tai ulkopoliittiseen liikkumavaraamme, tulisi lähteä siitä, mitä tiedämme Naton historiasta käytännössä.

Jag vill inte säga att vänstermänniskorna nu borde bli fanatiska Natovänner i stället. Däremot anser jag att vänstern i sin kritik av Nato borde föredra verklig kunskap framom konspirationsteorier. När man frågar sig hur Nato skulle handla i en viss situation eller hur Natomedlemskapet skulle påverka vår utrikespolitiska rörelsefrihet, borde man helst utgå från vad vi i praktiken vet om Natos historia.

Löpinät esimerkiksi siitä, kuinka jotkut epämääräiset Suomen herrat muka haluavat Natoon voidakseen vallata Itä-Karjalan, saisivat luvan loppua kerta kaikkiaan. Suomalaiset Naton vastustajat saisivat ainakin tunnustaa, että Natoa kannatetaan hyvin konkreettisen Venäjän uhan takia, aivan kuten suuren maailman Chossudovskyt saisivat oppia ymmärtämään, että itäeurooppalaisilla mailla on asialliset syynsä hakea apua ja turvaa Natosta Venäjän uhkaa vastaan.

Skitsnacket om hur mer eller mindre fiktiva "herrar" i Finland vill ha Natomedlemskap för att kunna erövra Östkarelen bör genast tystna. Finska Natofiender borde åtminstone medge att vi som är för Nato är det för att Ryssland enligt vår åsikt utgör ett mycket konkret och verkligt hot - precis som Chossudovskys gelikar i stora världen bör inse att östeuropeiska länder har sakliga skäl för att vara rädda för Ryssland och söka hjälp och säkerhet i Nato.

Merja Kyllönen, vasemmisto ja Venäjä - Merja Kyllönen, vänstern och Ryssland

Toisin kuin moni muu, en pidä Vasemmistoliittoa lähtökohtaisesti toivottomana Venäjän juoksupoikapuolueena. Jo taistolaisaikoina kriittinen asenne virallista ulkopolitiikkaa ja Neuvostoliittoa kohtaan kyti nimenomaan laitavasemmiston idealistisiivessä, joka tunnettiin myös "SKDL:n sosialisteina". Koska SKDL katosi puoluekartalta jo muutama vuosikymmen sitten, voi olla tarpeen selittää, mikä se oli: lyhenne tarkoittaa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa, johon Suomen Kommunistinen Puolue kuului jäsenjärjestönä. 

I motsats till många andra anser jag inte att Vänsterförbundet för alltid är hopplöst fördömt att förbli ett springpojksparti åt Ryssland. Redan under stalinismens tidevarv uppstod det en kritisk attityd mot den officiella utrikespolitiken och Sovjetunionen bland den idealistiska delen av yttervänstern, de som var kända som "socialisterna inom DFFF". DFFF försvann från den politiska kartan för ett par årtionden sedan, så jag måste kanske förklara vad bokstäverna står för: Demokratiska Förbundet för Finlands Folk, som Finlands Kommunistiska Parti ingick i som medlemsorganisation. 

Alun perin se perustettiin kansanrintamaksi, jonka avulla kommunistien oli tarkoitus kerätä kaikki vasemmistolaiset valvontaansa. Vastaavanlaisista juonista jäi jälki Puolan ja Itä-Saksan vallanpitäjäpuolueiden nimiin: neuvostoblokin Puolassa ei ollut kommunistipuoluetta, vaan "Puolan yhdistynyt työväenpuolue" (PZPR, Polska Zjednoczona Partia Robotnicza), ja Itä-Saksan puolue oli "Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue" (SED, Sozialistische Einheitspartei Deutschlands). Haave sosiaalidemokraattien ja kommunistien yhdistämisestä samaan kommunistijohtoiseen rintamaan jäi Suomessa toteutumatta, eikähän se Itä-Saksassa ja Puolassakaan onnistunut ilman kovakouraista neuvostopainostusta. 

Till att börja med var det en paraplyorganisation avsedd för att underkasta hela vänstern kommunistisk kontroll. Liknande försök lämnade sitt spår i namnen på de polska och östtyska makthavarpartierna: under sovjettiden hade Polen inget kommunistiskt parti, utan "Polens förenade arbetarparti" (PZPR, Polska Zjednoczona Partia Robotnicza), och det östtyska partiet hette "Tysklands socialistiska enhetsparti" (SED, Sozialistische Einheitspartei Deutschlands). Drömmen om att förena sossarna och kommunisterna i samma kommunistledda front gick aldrig i uppfyllelse i Finland, och även i Östtyskland och Polen behövdes hårdhänt sovjetisk påtryckning.

Puolassa koko touhussa oli kyse pelkästä teatterista, koska molemmat yhdistyvät puolueet oli tosiasiassa luotu Neuvostoliiton ohjauksella, vaikka toisella oli sotaa edeltäneen Puolan Neuvostoliitosta riippumattoman sosialistipuolueen nimi. Itä-Saksassa taas toinen unionipartnereista oli ihan oikeasti neuvostomiehitysvyöhykkeellä toiminut SPD, Saksan sosiaalidemokraattinen puolue, mutta puolueunioniin se oli pakotettava mm. pidättämällä unionia vastustavat puoluetoimitsijat. Itä-Saksan sosiaalidemokraatteja johti Otto Grotewohl, joka aluksi vastusti puolueiden yhdistymistä, mutta jonka mieli muuttui kun hänet kutsuttiin Karlshorstiin - neuvostomiehittäjien päätukikohtaan - "keskusteluihin".

I Polen handlade det om ren politisk teater, för båda partierna som förenades var fejkorganisationer skapade under sovjetiskt beskydd - låt vara att ett av dem hade samma namn som ett socialistparti som före kriget hade spelat en stor roll i polsk politik och som inte hade haft någonting att göra med Sovjetunionen. I Östtyskland var en av partners i partiunionen däremot det genuina socialdemokratiska partiet, den del av det som var verksam i den sovjetiska ockupationszonen, men partisammanslagningen tvingades fram bl a genom att arrestera alla partifunktionärer som ogillade unionen. De östtyska socialdemokraterna leddes av Otto Grotewohl, som i början motsatte sig partisammanslagningen, men som ändrade åsikt när han väl kallats till "diskussioner" i Karlshorst, där den sovjetiska ockupationsregimen höll hus.

Myös Suomessa SKDL oli alun perin kommunistien tiukassa ohjauksessa, mutta tästä seurasi kaikenlaisia konflikteja. SKDL:n taitelijasiipi ei ollut alkanut vasemmistolaiseksi alistuakseen Kremlin ohjaukseen, vaan enemmänkin kapinoidakseen Suomen ensimmäisen tasavallan kulttuurikonservatismia vastaan. Neuvostoliiton virallinen kulttuuripoliittinen ohjelma oli kuitenkin sosialistisine realismeineen vähintään yhtä konservatiivinen. 

Även i Finland styrdes DFFF i början strikt av kommunisterna, men detta ledde till allehanda konflikter. Konstnärerna inom DFFF hade inte blivit vänster för att underkasta sig Kreml, utan snarare för att göra uppror mot kulturkonservatismen i Finlands första republik. Det offentliga kulturpolitiska programmet i Sovjet var dock med sin socialistiska realism minst lika konservativt.

SKDL:n kulttuuripoliittiset linjat veti puljun alkuvuosina Armas Äikiä, joka oli kommunistien maanalaisina vuosina omaksunut Neuvostoliiton kansalaisuuden ja jonka maailmankuva oli politbyrootasoisen latteasti neuvostokommunistinen. Vastapuolella oli esimerkiksi Raoul Palmgren, kirjallisuuskriitikkona yli poliittisten rajojen tunnustusta nauttinut mies, joka kehtasikin sanoa Äikiän omien romaanien olevan taiteellisesti kelvottomia.

Under förbundets tidiga år var det Armas Äikiä som definierade de kulturpolitiska målsättningarna för DFFF. Äikiä hade under den finska kommunismens underjordiska år blivit sovjetisk medborgare, och hans världsbild var lika fantasilöst kommunistisk som politbyråns i Moskva. Hans opponenter inkluderade Raoul Palmgren, en litteraturkritiker uppskattad även i andra politiska läger, som vågade säga, att Äikiäs romaner saknade konstnärligt värde.

Vasemmistoliiton muodostamisessa merkittävää roolia esittivät juuri sellaiset henkilöt, jotka olivat saaneet tarpeekseen kommunistien kommelluksista ja jotka halusivat kunnon puolueen ajamaan köyhien ja marginalisoitujen ryhmien asiaa. Puolueen nuoret aktiivitkin ovat muistuttaneet minulle, että puolueen perustajat korostivat Neuvostoliiton tehneen täydellisen moraalisen vararikon ja tämän edellyttävän täydellistä irtiottoa menneisyydestä.

Folkdemokrater (medlemmarna i DFFF kallades "folkdemokrater") som var trötta på kommunisternas framfart och ville ha ett ordentligt parti för att stå för de fattiga och marginaliserade i samhället spelade en central roll i att grunda Vänsterförbundet. Unga partiaktivister har särskilt påpekat för mig att partigrundarna såg Sovjetunionen som moraliskt helt komprometterat, vilket givetvis innebar att partiet helt skulle bryta med det förflutna.

Nuo nuoret tarkoittavat varmasti mitä sanovat, mutta samalla he koettavat puolueuskollisuuden nimissä puolustella Kyllöstä niiltäkin osin kuin hän ei ole puolusteltavissa. Kyllönen möläytti jotain pakotteiden purkamisesta, ja hän sai heitolleen myös positiivista vastakaikua esimerkiksi somessa norkoilevilta vasemmistosympatisoijilta, jotka uskalsivat paljastaa sisikuntansa puolueaktiiveja paremmin.

Dessa unga människor menar säkert allvar, men samtidigt försöker de i partilojalitetens namn ta Kyllönen i försvar även när de borde veta bättre. Kyllönen talade förbi munnen om att avveckla sanktionerna mot Ryssland, och i sociala medier fick hon positivt gensvar av flera vänstersympatisörer som i motsats till partiaktivister öppet visade vad de stod för.

Tyypillinen "argumentti" tässä keskustelussa oli se, että "talouspakotteet eivät auta kumminkaan". Olen kyllin vanha muistaakseni ne ajat, kun Etelä-Afrikan apartheid-hallitusta painostettiin talouspakottein. Siihen aikaan kukaan kova oikeistolainenkaan - aivan marginalisoituneita hörhöjä lukuun ottamatta - ei kehdannut sanoa ääneen uskovansa rotujen arvojärjestykseen ja pitävänsä apartheid-politiikkaa hyvänä ja toivottavana. Sen sijaan he turvautuivat aivan samanlaisiin tekosyihin kuin nyt vasemmistolaiset Venäjän pakotteiden vastustajat.

Ett typiskt argument i den här diskussionen lydde att "ekonomiska sanktioner ändå inte hjälper". Jag är tillräckligt gammal för att minnas hur apartheidregimen i Sydafrika underkastades ekonomisk påtryckning. På den tiden vågade inte ens någon högerextremist - med undantag av marginaliserade tokstollar - öppet medge att han trodde på en rashierarki och ansåg apartheidpolitiken vara god och önskvärd. Däremot anförde de likadana svepskäl som nu en del vänstermänniskor mot Rysslandssanktionerna.

Omasta mielestäni talouspakotteet Venäjää vastaan ovat vähiten huono kolmesta vaihtoehdosta. Ensimmäinen on se, että Venäjän annetaan rauhassa hyökätä naapurimaihinsa. Tämä antaa Venäjälle sellaisen viestin, että vaikka Suomeenkin sopii panssarilla tulla. Toinen on se, että kerätään iso joukko maita, hyökätään Venäjälle ja murskataan se niin, ettei siitä enää ole uhkailemaan naapureitaan. Tässä ideassa on se erittäin huono puoli, että Venäjällä on ydinaseita, joilla se voi tuhota lännen radioaktiiviseksi hieta-aavikoksi. Kolmas vaihtoehto on, että Venäjään kohdistetaan talouspakotteita rangaistukseksi naapurimaan valtaamisesta. Se on noihin kahteen muuhun verrattuna ehdottomasti pienin paha.

Enligt min mening är ekonomiska sanktioner det minst dåliga av tre alternativ. Det första är att Ryssland utan protester tillåts invadera sina grannländer. Det här ger Ryssland budskapet att det är fritt fram att t ex ta över Finland med pansarvagnar. Det andra alternativet är att organisera en internationell allians av länder, invadera Ryssland i stor skala och knäcka ryssarna så att de aldrig mera kommer att utgöra ett hot mot grannarna. Det här är en mycket dålig idé, ty Ryssland har tillräckligt med kärnvapen för att förvandla Väst till en enda radioaktiv sandöken. Det tredje alternativet är att belägga Ryssland med ekonomiska sanktioner som straff för att ha erövrat ett grannland. I jämförelse med de två andra alternativet är det definitivt det minsta onda.

Kun koetin saada Kyllösen puheista nousseessa somekeskustelussa erään (itse asiassa minua luultavasti nuoremman) vasemmistolaistädin tajuamaan, miksi pidän pakotteita välttämättöminä, vaikken täydellisenä keinona, hän osasi vastata vain, että "Suomi ei ole Ukraina" ja että "Venäjälle on turha yrittää opettaa mitään" - siis antaa Venäjälle talouspakotteilla signaalia siitä, että naapurivaltioiden alueelle hyökkääminen ei ole oikein.

När jag i en diskussion kring Kyllönens yttranden på sociala medier försökte förklara för en vänstertant (en tant som förmodligen var yngre än jag) varför jag ansåg att sanktionerna behövdes, kunde hon bara svara med klyschor som "Finland är inte Ukraina" eller "det är inte lönt att lära Ryssland några läxor" - dvs att det inte lönar sig att genom ekonomiska sanktioner signalisera till Ryssland att det inte är acceptabelt att med vapen i högsta hugg invadera grannländer.

Pohditaanpa ensin sitä heittoa, että "Suomi ei ole Ukraina". Sillä kyseinen henkilö tarkoitti, että Suomen turvallisuus ei siitä järky, vaikka antaisimmekin Venäjän miehittää Ukrainan itäosat. Syy tähän on varmaankin se, että Ukraina ei hänen silmissään ole itsenäinen ja itsenäisyyden ansaitseva kansakunta samalla tavalla kuin Suomi.

Vad ville min opponent säga med orden "Finland är inte Ukraina"? Att det inte hotar Finlands säkerhet att tillåta Ryssland ockupera de östra delarna av Ukraina. Skälet är antagligen att Ukraina i hennes ögon inte är en självständig nation, eller en nation som förtjänar att vara självständig, så som Finland är. 

Tällaiselle asenteelle on vaikea löytää muuta selitystä kuin se, että Ukraina on jälkikolonialistinen, vielä siirtomaa-ajoista toipuva valtio. Mutta jostain kumman syystä vasemmistolaiset ovat kyllä hyvin innokkaita puolustamaan sellaisten maiden itsemääräämisoikeutta vaikkapa Ison-Britannian tai Ranskan kaltaisia entisiä siirtomaaisäntiä vastaan, sitten kuitenkin haluavat myöntää Venäjälle oikeuden pompottaa omia vanhoja siirtomaitaan.

Sådana här attityder torde bero på att Ukraina är en postkolonial stat, en som ännu håller på att återhämta sig efter kolonialtiden. Men av något skäl är vänstermänniskor vanligen mycket måna om att ta sådana länders rätt till självbestämmande i försvar mot före detta kolonialmakten om det råkar vara Storbritannien eller Frankrike. Om det handlar om Rysslands kolonier blir det helt andra tongångar.

Juuri vasemmistoidealistisesta näkökulmasta luulisi olevan tärkeää korostaa kaikkien kansojen yhtäläistä oikeutta itsenäisyyteen ja itsemääräämiseen. Sen sijaan idealistiset vasemmistolaiset löytävät itsestään voimapolitiikkapragmaatikon heti kun taikasana "Venäjä" lausutaan. Tätä olen paheksunut ennenkin, mutta täytyy se kai taas kerran toistaa.

Förlåt en yngling, men är det inte precis ur vänsteridealistisk synvinkel som man brukar framhäva alla nationers lika rätt till självständighet och självbestämmande? Men vänsteridealister förefaller återupptäcka inom sig en maktpolitisk pragmatiker varenda gång de hör det magiska ordet "Ryssland". Jag har ogillat det här redan tidigare, men antar att det bör upprepas en gång till.

Mitä sitten tuohon argumenttiin "Venäjälle on turha yrittää opettaa mitään" tulee, se on pohjimmiltaan merkki syvästä kyynisyydestä ja - kyllä, myös halveksunnasta Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Tuo heitto perustuu nimittäin viime kädessä siihen ajatukseen, että Venäjä on moraaliton ja paha maa, jolle ei kannata lähettää moraalisia viestejä. Toki siinä voi olla takana myös suoranainen sadomasokistinen, vaivihkainen ihailu Venäjän julmuutta ja ihmisoikeusloukkauksia kohtaan.

Vad sedan gäller argumentet "det lönar sig inte att försöka lära Ryssland några läxor", låter det djupt cyniskt och, ja, föraktfullt gentemot Ryssland och ryssarna. Slängen utgår nämligen från Ryssland som ett omoraliskt och ont land, okänsligt för moraliska budskap. Naturligtvis kan man också skönja en viss sadomasochistisk smygbeundran för Rysslands grymheter och brott mot mänskligheten.

Kyllösen kohdalla näitä älyttömiä asenteita voi toki selittää se, että hän on Kainuusta. En ole käynyt Kainuussa vuosikymmeniin, mutta minulla on sieltä omat muistoni. Kun olin 70-luvulla pikkupoika, äiti oli Kuhmon Lentiirassa englannin ja ruotsin opettajana, ja todella suuri osa paikallisista sai elantonsa Kostamuksen rakennustyömaalta. Neuvostoliitto tarkoitti heille samaa kuin työ, ja työ on aika tärkeää, jos haluaa leipää syödä.

Vad gäller Kyllönen kan hennes idiotiska attityder ha någonting att göra med hennes kajanaländska påbrå. Jag har inte besökt Kajanaland på årtionden, men jag har mina egna minnen därifrån. När jag på sjuttitalet var en liten pojke, arbetade min morsa i Lentiira, Kuhmo som lärare i engelska och svenska, och en mycket stor del av lokalbefolkningen fick sitt levebröd som byggnadsarbetare i Kostamuksja. Sovjetunionen var för dem detsamma som arbete, och utan arbete kan man inte riktigt äta.

Siksi sielläpäin uskotaan yhä Venäjän olevan täynnä kultaharkkoja, joita saa ottaa mukaansa kun osaa venäjäksi pyytää. Kyllösen suomettuneisuudessa voi siis olla kyse vain kotimaakunnan yleisölle suunnatusta populismista, joka sikäläisessä kontekstissa voi jopa vaikuttaa ihan puhtaasti epäpoliittiselta.

Därför inbillar sig folk där fortfarande att marken i Ryssland ligger full med guldtackor som man får ta med sig bara man kan be om dem på ryska. Kyllönens finlandiserade uttalanden kan sålunda kanske bara vara populism riktad till publiken i hemmaprovinsen, och i den kajanaländska kontexten kan denna populism t o m verka helt opolitisk.

Vasemmisto ja Venäjän pahuus - Vänstern och Rysslands ondska

Koska Hommalla kuitenkin jatkuvasti urputetaan siitä, miten minä arvostelen ainoastaan äärioikeistoa (jonka olemassaolokin tietysti on hompanssien mielestä pelkkä äärivasemmiston omasta päästään keksimä vainoharha), kirjoitanpa muutaman sanan myös vasemmistolaisten vaikeuksista suhtautua Venäjän pahuuteen.

Jag antar att folk från det högerextrema webbforumet Homma även nu läser min blogg för att sedan ondgöra sig över att jag endast kritiserar extremhögern (som enligt hommaiterna ändå bara existerar i tokvänsterns paranoida tankar). Sålunda är det väl dags att plita ned ett par ord om hur svårt vänstern har att ta ställning till Rysslands ondska.

Se, mitä Venäjä valtiona nykymaailmassa edustaa, ei nimittäin oikeastaan ole mikään poliittinen aate kuin pikemminkin laimentamaton ja kompromissiton pahuus. Siinä missä Yhdysvallat on monien vastakkaisten aatteiden ja vaatimusten taistelutanner, jolla on paljon hyvääkin tarjottavanaan, ja siinä missä muslimimaat käyvät modernisaation kourissa jaakobinpainia itsensä kanssa, Venäjä on yksinkertaisesti paha, siinä mielessä että Venäjä on saanut kokeilla hyvää ja hylännyt sen.

Vad Ryssland i dagens värld står för är nämligen inte så mycket någon politisk ideologi som snarare outspädd och kompromisslös ondska. Medan Förenta Staterna är ett slagfält för många motsatta idéer och krav som även har en del gott och lovvärt att erbjuda och medan de muslimska länderna upplever en modernisationens jakobsbrottning, är Ryssland helt enkelt ont, i den bemärkelsen att Ryssland fått pröva det goda och förkastat det.

Tässä kohdassa joku vasemmistolainen varmasti alkaa jankata, että lännestä Venäjälle ryntäsi heti Neuvostoliiton romahdettua laumakaupalla vapaamarkkinahörhöjä tekemään ideologiallaan vähintään yhtä epäeettisiä ihmiskokeita kuin kommunistit aikoinaan. Väite ei ole täysin paikkaansapitämätön, mutta se kohtelee venäläisiä ja Venäjää tyhjänä tauluna, jolle kuka vain voi piirtää tuhmia kuviaan. Kyllä venäläisillä itselläänkin on vastuu siitä, että he päästivät kuprukapitalistit sotkemaan maataan. Sitä paitsi Venäjän suurin ongelma eivät edes vasemmistolaisesti ajatellen olleet läntiset kuprukapitalistit ja vapaamarkkinaideologit, vaan ihan kotimaiset aitovenäläiset rohmut, jotka nappasivat jaossa olleen omaisuuden itselleen.

Här är det säkert någon vänstermänniska som kommer och förklarar att Ryssland genast efter sovjetsystemets krasch invaderades av horder av frimarknadsknuttar som genast satte igång med precis lika oetiska samhällsexperiment med levande människor som kommunisterna på sin tid. Påståendet saknar förvisso inte grund, men det framställer ryssarna och Ryssland som ett oskrivet blad alla kan klottra i. Ryssarna bör nog själva kunna ansvarsbeläggas för att de tillät sitt land skövlas av klippkapitalister från väst. Dessutom var det största problemet inte ens ur vänstersynvinkel några västliga klippkapitalister och frimarknadsideologer, utan de rent ryska roffare som lade beslag på de egendomar som var tillgängliga under privatiseringsperioden.

Yksi Neuvostoliiton väistämättömän kaatumisen varhaisista merkeistä oli, että keskityttiin kopioimaan ja varastamaan länsitekniikkaa sen sijaan että olisi riippumattomasti kehitelty omaa. Tästä voi lukea vaikkapa Daniil Graninin vankan tosipohjaisesta reportaasiromaanista Begstvo v Rossiju, "Pako Venäjälle", joka kertoo kahdesta Neuvostoliittoon loikanneesta amerikkalaiskommunistista: toinen oli tietokoneasiantuntija, joka olisi halunnut kehittää läntisistä esikuvista riippumattomia neuvostoliittolaisia tietokonejärjestelmiä, mutta turvallisuuselimet sanoivat niks: niiden kannalta oli helpompaa varastaa kaikki jenkeiltä. 

Ett tidigt tecken på att Sovjet höll på att gå omkull var att man föredrog att kopiera och stjäla västlig teknologi i stället för egna, oberoende innovationer. Det här kan man läsa t ex i Daniil Granins verklighetsbaserade reportageroman Begstvo v Rossiju, "Flykten till Ryssland", som berättar om två amerikanska kommunister som under kalla kriget hoppade av till Sovjet. En av dem var datorexpert som ville utveckla sovjetiska datorsystem oberoende av västliga förebilder, men idén förkastades av säkerhetsorganen, som föredrog att stjäla allting västerifrån.

Toisin sanoen jo neukkuaikana oli hiljaa hyväksytty myös johtavissa piireissä, että kaikki hyvä tulee lännestä. Se, että entiset neuvostoliittolaiset silmäätekevät kelpuuttivat lännen taloustieteilijöiden Ö-ketjun neuvonantajiksi, oli täysin ennustettavissa maassa, joka oli jo vuosikymmeniä ollut kaikesta ydinaseuhostaan huolimatta käytännössä henkisesti antautunut lännen ylivoimalle.

Sålunda hade även de ledande kretsarna i Sovjet i stillhet accepterat att allt som är gott och eftersträvansvärt kommer västerifrån. Att före detta sovjethöjdare utan vidare välkomnade mindre framgångsrika ekonomivetare från Väst som rådgivare var helt förutsägbart i ett land som trots allt sabelskrammel med kärnvapen för länge sen andligt kapitulerat för den västliga övelägsenheten.

Yksityistäminen taas meni hyvästä yrityksestä huolimatta päin helkkaria. Kupongeilla oli tarkoitus luoda kansankapitalismi, mikä oli periaatetasolla oikein hyvä idea, mutta koska kansa ei oikein tiennyt mitä niillä lapuilla tekisi, yksityistämisestä tuli käytännössä mafiarohmuilua, kun ne jotka tiesivät ostivat kaikki kupongit itselleen pilkkahintaan. Tämä ei kuitenkaan ollut millään tavalla lännen syy, vaan siitä olivat vastuussa yhtä lailla poliitikot (lähinnä yksityistämissuunnitelman keksinyt Anatoli Tšubais, jonka kyllä uskon toimineen hyvässä uskossa), kansa (joka tosiaan saa syyttää itseään siitä, ettei pitänyt kiinni niistä kupongeista kun vielä voi) ja ne rohmut, jotka ostelivat kupongit itselleen. En näe mitään järjellistä syytä pitää länttä tästä kollektiivisesti syyllisenä, ellei sitten sillä tavalla, että lännen kapitalismi vaikutti taustalla epämääräisenä kadehdittuna ihanteena.

Privatiseringen gick trots en lovande början åt helvete. Det var meningen att skapa en folkkapitalism genom att dela ut kuponger åt alla, men folket visste inte vad de skulle göra med dessa konstiga papperssedlar, och följden blev ett mafialiknande roffande, när de som visste inhandlade alla kuponger för en spottstyver. Det var dock inte västländernas fel. Hellre beskyller jag ryska politiker (snarast Anatolij Tjubajs, mannen bakom privatiseringsplanen, som dock antagligen handlade i god tro), folket (som får skylla på sig självt för att det inte tog vara på de där kupongerna när det kunde) och de slynglar som roffade åt sig kupongerna. Jag tycker att det inte finns något sakligt skäl alls att skuldbelägga Väst, förutom på den abstrakta nivån - alltså för att västlig kapitalism verkade i bakgrunden som ett vagt, avundsväckande ideal.

Vasemmiston näkemys tästä on, että viattomat ja avuttomat venäläiset jäivät armottoman kapitalismin jalkoihin. Sikäli kuin itse tiedän, vasemmistolaiset sen enempää meillä kuin muuallakaan eivät tehneet laajamittaisia organisoituja yrityksiä auttaa venäläisiä pärjäämään tuossa tilanteessa ja hyödyntämään yksityistämiskuponkeja kaukonäköisemmin ja rakentavammin - esimerkiksi opiskelemalla venäjää ja muita itäeurooppalaisia kieliä, jalkautumalla Venäjälle ja toimimalla yhteistyössä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Olen mielelläni väärässä, jos olen.

Vänstern tolkade det här så, att de oskyldiga och hjälplösa ryssarna obarmhärtigt trampades ned av kapitalismen. Vad jag vet gjorde vänstern varken här eller någon annanstans några omfattande försök att hjälpa vanliga ryssar att klara sig bättre i situationen och att utnyttja privatiseringskuponger på ett fjärrsynt och konstruktivt sätt - t ex genom att studera ryska och övriga östeuropeiska språk, bege sig till Ryssland och samarbeta med lokala medborgerliga organisationer. Om det visar sig att jag har fel, tänker jag ta det med jämnmod.

Olisikohan siinä taustalla se, että laitavasemmistolle kapitalismi on lähtökohtaisesti paha, eikä ketään siihen valmistautumatonta saa auttaa pärjäämään paremmin - mitä huonommin ihmisillä menee kapitalismissa, sen parempi, koska sitä lähempänä on vallankumous? Tästä syystähän hyvinvointivaltio, joka itse asiassa on keisarillisen Saksan kansleri Otto von Bismarckin keksintö, ei alun perin saanut vasemmiston kannatusta, koska se oli pahan porrrrvarin yritys lahjoa työmies puolelleen pois vallankumouksen joukoista. 

Undrar om det hela berodde på att kapitalismen vänster om sossarna uppfattas som något ohjälpligt ont och att det i princip inte går för sig att hjälpa de oförberedda att klara sig i kapitalismen - ju sämre folk har det under kapitalism desto bättre, eftersom revolutionen är desto närmare? Det var ju därför som välfärdsstaten, egentligen påhittad av det kejserliga Tysklands kansler Otto von Bismarck, till en början ogillades av den samtida vänstern, eftersom den gick ut på att med mutor få arbetaren att ge avkall på revolutionen.

Entäs ne julmat kapitalistit, jotka ryöstivät kaiken ja jättivät kansan näkemään nälkää? Eivät he olleet yhtään sen enempää lännen agentteja kuin tavallinen kansakaan, vaan ihan aitoja venäläisiä ryöväreitä. Maan henkinen tila suosi silmitöntä ryöstelyä, ja kommunismivuodet mustine pörsseineen olivat kasvattaneet käytännössä koko kansan trokareiksi ja huijareiksi. Se porukasta, joka pääsi niskan päälle, rohmusi kaiken itselleen, mutta älkää kuvitelkokaan, että ne muut eivät olisi tehneet samoin, jos onni ja osaaminen olisivat suosineet. Enkä edes aio tuomita heitä kovin äänekkäästi. Juuri neuvostotodellisuus oli opettanut heille sen Gulagin vankien iskulauseen "kuole sinä tänään, minä kuolen huomenna". 

Och hur var det med de där grymma kapitalisterna som plundrade folket på allt och lät det svälta? De var ingalunda "västliga agenter", inte mer än själva folket. Det var rena ryska rövare. Det andliga tillståndet i landet gynnade okontrollerat roffande, och kommunismens år med sin svartabörshandel hade i praktiken uppfostrat hela folket till skojare och lurendrejare. Den del av gänget som lyckades lade beslag på allt som hade penningvärde, men inbilla er inte att de andra inte hade gjort detsamma om de hade haft lycka och kunnande. Och jag vill inte heller fördöma dem alltför kategoriskt. Det var i den sovjetiska verkligheten de hade lärt sig djungelns lag: "du dör i dag, i morgon jag", som det hette i Gulag.