Venäläisten härski kiittämättömyys

 Kun puhutaan venäläisten harjoittamasta historian väärentämisestä, on syytä muistaa myös sitä, miten törkeästi ja härskisti Venäjä propagandassaan rinnastaa USA:n ja Britannian Hitleriin. Jos erehtyy lukemaan venäläisten propagandasaitteja, siis venäläisiä nettisivuja ylipäätään, joutuu toteamaan, että niiden perusteella voisi luulla angloamerikkalaisten hyökänneen Neuvostoliittoon.

Todellisuudessa, kuten hyvin tiedämme, angloamerikkalaiset olivat toisessa maailmansodassa suurimman osan aikaa samalla puolella kuin Neuvostoliitto. Toki sodan alkuvuodet 1939-1941 Neuvostoliitolla oli voimassaoleva hyökkäämättömyyssopimus Natsi-Saksan kanssa. Tuohon aikaan Neuvostoliitto oli Natsi-Saksan uskollinen liittolainen. 

Toisin kuin venäläiset valehtelevat, USA ja Britannia antoivat Neuvostoliitolle avokätisesti apua: esimerkiksi Studebaker-kuormureita ja Bell Airacobra -hävittäjälentokoneita Lend-Lease-ohjelman puitteissa. Stalin jopa lähetti henkilökohtaisen kiitoskirjeen Studebaker-yrityksen toimitusjohtajalle ylistäen näiden autojen korkeaa laatua ja korostaen, miten suureksi avuksi ne olivat olleet Neuvostoliiton sotaponnisteluille. 

Mitä sitten Airacobraan tulee, amerikkalaisten omat asevoimat eivät pitäneet sitä kovin suuressa arvossa, koska se ei soveltunut kovin hyvin Tyynenmeren sotaan. Sitä vastoin se oli pätevä peli toimimaan neuvostosotilaiden ilmatukena: voi kuvitella (ainakin jos on lukenut neuvostoliittolaista sotakirjallisuutta, kuten minä), millä lailla loppuun rääkätyt ja valtavia tappioita kärsineet sotilaat innostuivat, kun "Kobran" tuttu ääni kuului taivaalta ja "meidän poikamme ilmassa" tulivat auttamaan. Airacobrat olivat myös hyviä ilmataistelukoneita, joilla neuvostoliittolaiset lentäjä-ässät kävivät menestyksekkäitä kaksintaisteluja (englanninkielisellä termillä "dogfights" eli koiratappeluja) saksalaisia virkaveljiä vastaan.

"Angloamerikkalaiset" eivät siis todellakaan hyökänneet Neuvostoliittoon. Kokonaan toinen asia on, että kylmän sodan vuosikymmeninä he olivat napit vastakkain neukkujen kanssa, mutta tätä vastakkainasettelua ei tietenkään olisi syntynyt, ellei Neuvostoliitto olisi sitä tahallaan lietsonut ja ylläpitänyt. Aikalaismuistelmien mukaan rivitason neuvostosotilaat ilahtuivat kovasti saadessaan liittolaisia armotonta vihollista vastaan, ja vastavakoilun, Smeršin, miehillä oli täysi työ, kun piti pidättää "lännen pokkurointiin", "amerikkalaisen demokratian ylistämiseen", "amerikkalaisen tekniikan ylistämiseen" ja muihin vastaaviin "rikoksiin" syyllistyneitä sotilaita.

Toinen venäläisten törkeys oli väittää, että Eurooppa - siis Eurooppa! - on jo pystyttämässä tuhoamisleirejä venäläisille, "kuten 80 vuotta sitten". Näin paksun valheen joku heidän propagandamaakareistaan möläytti tässä hiljattain. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, Venäjä esittää maailmansodan ukrainalaiset uhrit neuvostoliittolaisina (käytännössä siis venäläisinä) ja käyttää sitten heitä tekosyynä hyökätä Ukrainaan ja murhata ukrainalaisia lapsia. Mutta ei siinä kyllin. Venäjä myös väittää, että kaikki länsieurooppalaiset maat olisivat osallistuneet holokaustiin - ja päälle päätteeksi Venäjä esittää holokaustin venäläisten, ei juutalaisten joukkomurhana.

VOIKO NÄIN VIHELIÄISTÄ ROISTOVALTIOTA EDES KUVITELLA?

Georgiaan russofobiankyyläysorganisaatio Venäjän käskystä - På Rysslands krav har det grundats en organisation mot russofobi i Georgien

 Georgiaa johtaa puolue nimeltä "Georgian unelma" (kuulostaa pikemminkin painajaisunelta), jonka ideologia on yksi yhteen tyypillisen äärioikeistolaisen pösilökoplan: salaliittoteorioita niin vapaamuurareista kuin George Sorosistakin väestönvaihdosta puhumattakaan, ja kirsikkana kakun päällä "syvä valtio" ja "globalistit", ts. kuvitelmat juutalaisten maailmansalaliitosta. Tällaisten puljujen takana on tietysti aina ja poikkeuksetta Venäjä, olipa kyse Georgian unelmasta, Seliger-Sebastian Tynkkysen persuista tai Saksan AfDstä.

Georgien styrs av ett parti som kallar sig "Georgisk Dröm" (snarare Georgisk Mardröm), vars ideologi inte skiljer sig från övriga högerextremistiska dårhuspartier: konspirationsteorier om både frimurare och George Soros, för att inte nämna "den djupa staten" och "globalisterna", dvs de gamla slagdängorna om en judisk världssammansvärjning. Sådana här klickar stöds naturligtvis alltid av Ryssland, oberoende av om det rör sig om Georgisk Dröm, Seliger-Sebastian Tynkkynens sannfinska partti eller om det tyska AfD.

Nyt Georgian unelman venäläismyönteinen luonne on paljastunut aivan erityisen karkealla tavalla: Georgiaan on perustettu russofobian seurantaorganisaatio, jonka tarkoituksena on tukahduttaa kaikenlainen Venäjään kriittisesti asennoituva keskustelu maassa. Valtapuolueella on jo sosiaalista mediaa seuraava kyyläosasto, joka toimittaa arvostelijoita tiilenpäitä lukemaan, mutta luonnollisesti despoottiset vallanpitäjät toivottavat tervetulleeksi kaikenlaiset kansalaisten oikeuksia kaventavat valvontaelimet. "Russofobia" kelpaa tekosyyksi vaientaa toisinajattelijat siinä missä mikä tahansa muukin. Ja Venäjä tunnetusti armottomana, fasistisena rikollisvaltiona kelpaa yhteistyökumppaniksi vallan mainiosti.

Nu har Georgisk Dröms ryssvänliga karaktär avslöjats på ett särskilt brutalt sätt: i Georgien har det grundats en organisation för övervakning av russofobi, vars syfte är att kväsa all Rysslandkritisk diskussion i landet. Det rådande partiet har redan en snokargrupp som håller vakt över sociala medier för att häkta kritikerna, men naturligtvis välkomnar alla möjliga övervakningsorgan som hjälper kringskära medborgerliga rättigheter. "Russofobi" duger fint när det behövs svepskäl för att tysta ned dissidenter. Och Ryssland, den obarmhärtiga, fascistiska och kriminella stat det är, är en eftertraktad samarbetspartner för alla förtryckare.

Älkää kuvitelko hetkeäkään, ettei se kelpaisi myös persuille.

Inbilla er inte att våra sannfinnar inte skulle välkomna Ryssland som en sådan medgärningsman.

"Suuri isänmaallinen sota" - eli venäläisten historiavalehtelu

Siihen aikaan kun venäläiset trollit eivät vielä olleet ilmiannoillaan ajaneet minua ulos kysymys- ja vastaussivusto Quoralta, eräs kyseisen heimon edustaja kirjoitti sivustolle vuodatuksen siitä, kuinka natsit olivat polttaneet kyliä ja murhanneet (selvästi yläkanttiin hissatun määrän) siviilejä Neuvostoliitossa (onnittelut siitä, että tämä sälli sentään tiesi puhua Neuvostoliitosta, ei Venäjästä) ja puki julistuksensa kysymykseksi lisäämällä siinen "ettekö tiedä tätä?" ja "ettekö ymmärrä että fasismin vastustaminen on meille venäläisille tärkeää?"

Vuodatus oli tietysti taas tyypillistä venäläistä törkeyttä, mutta annoin kysyjälle totisesti svar på tal, ja aihe ansaitsee tulla nostetuksi esiin täälläkin.

Suurin röyhkeys on tietysti siinä, että venäläisten solttujen Ukrainassa tekemiä julmuuksia ja raakuuksia motivoidaan ns. "Suuren isänmaallisen sodan" aikaisilla muistoilla, vallankin kun saksalaiset kävivät sen sodan koko Neuvostoliittoa vastaan, eivät yksinomaan Venäjää. Ukraina ja Valko-Venäjä olivat saksalaisten hyökkäysreitillä ja joutuivat siksi kärsimään merkittävästi enemmän kuin Venäjä. Venäjällähän riitti Uralille ja sen taaksekin lääniä johon perääntyä ja evakuoida vaikkapa teollisuuslaitoksia.

Nyt sitten Venäjän soltut raiskaavat Ukrainan lapsia - vieläpä juuri niitä venäjää äidinkielenään puhuvia lapsia, joita he ovat menneet sinne muka puolustamaan "kauheita ukrainalaisia fasisteja" vastaan. Tekosyynä näihin sikailuorgioihin he käyttävät sitä, että Ukrainassa joskus lähes vuosisata sitten oli fasistissävytteisiä nationalistisia asejoukkoja. Päälle viskataan vielä Stepan Banderan nimi, vaikka Bandera lusi suurimman osan sotavuosista Sachsenhausenin keskitysleirillä ja pääsi yhteistoimintaan natsien kanssa vasta siinä vaiheessa kun natsit kaapivat jo laarinpohjia löytääkseen uusia sotilaita ja liittolaisia. (Puoliksi vitsillä voisi kysyä, olisiko Hitler päätynyt värväämään sotilaita juutalaistenkin keskitysleirivankien keskuudesta, jos sota olisi jatkunut vähän pitempään.) Banderan kaltaiset nationalistit olivat Itä-Euroopassa usein yhteistyössä natsien kanssa, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää, että yhteistyö aina ja kaikkialla sujui saumattomasti.

Kuten me suomalaiset varsin hyvin tiedämme, yhteistyö Saksan kanssa ei kaiken aikaa eikä kaikkialla ollut moraalisesti tuomittavaa. Hyvin monessa tapauksessa kyse oli siitä, että puun ja kuoren välissä olevat maat tai vapautusliikkeet joutuivat valitsemaan koleran ja ruton väliltä ja päätyivät Saksan puolelle. Luonnollisesti samaa voi sanoa myös venäläisistä yhteistoimintamiehistä.

Venäläisiltä kansana tulisikin voida odottaa, että hekin myöntäisivät asioilla olleen monta puolta. Stalin ei ollut sen mukavampi kaveri kuin Hitlerkään, ja oli aika ymmärrettävää, että stalinistiseen komentoon kyllästyneet ihmiset niin Ukrainassa, Valko-Venäjällä kuin Venäjälläkin halusivat ainakin aluksi vaihtaa toisen viiksivillen komentoon ja vastaanottivat saksalaiset leivällä ja suolalla. Kun sitten ilmeni, ettei Hitler ollut Stalinia parempi, he totesivat, että parempi - tai vähemmän paha - perkele on se, jonka konstit jo tunnetaan, ja vaihtoivat takaisin Stalinin puolelle.

Itse asiassa neuvostoliittolaisesta sotakirjallisuudestakin löytää esimerkkejä tietystä ymmärtämyksestä tällaisessa tilanteessa olleita kohtaan. Olen lukenut jonkin verran Emanuil Kazakevitšin proosaa - hän oli juutalaissyntyinen sotakirjailija, joka laati nuoruudenrunonsa jiddišin kielellä ennen kuin alkoi kirjoittaa romaaneja ja novelleja venäjäksi - ja hän aika avoimesti myöntää ihan neuvostoaikoina laatimissaan sotatarinoissa, että neuvostoarmeijan täytyi erikseen voittaa puolelleen ukrainalaisten sydämet ja mielet. Ei toki kovin avoimesti, mutta ainakin hän myönsi kautta rantain, että ukrainalaisten vihamielisyyteen tai epäluottamukseen puna-armeijaa kohtaan saattoi olla muitakin syitä kuin synnynnäinen fasistisuus. Voidaan siis sanoa, että tämän päivän Venäjä on Neuvostoliittoakin pahempi, ainakin ukrainalaisia kohtaan.

Kuten ennenkin olen sanonut niin täällä kuin muuallakin, juutalaisten joukkotuho ei juuri rekisteröidy venäläisten tutkalla kun tulee puhe natsien julmuuksista. Venäläisestä näkökulmasta se ainoa rikos tuntuu olleen venäläisten tappaminen (jos kohta onkin myönnettävä, että saksalaisilla leireillä ei kohdeltu venäläisiä kovin paljon juutalaisia paremmin - natsien mielestähän venäläiset eivät ansainneet sotavangin kohtelua eikä heihin kuulunut soveltaa asiaa koskevia kansainvälisiä sopimuksia). Juutalaisia ei ole saanut erottaa omaksi ryhmäkseen uhrien joukossa, ja he ovat menneet tilastoihin "neuvostokansalaisina". Siitäkin huolimatta, että suuri osa heistä (samoin kuin ukrainalaisista ja valkovenäläisistä) oli joutunut Neuvostoliiton kansalaisiksi vasta siinä vaiheessa kun Puolalle aiemmin kuuluneet Valko-Venäjän ja Ukrainan länsialueet oli vallattu - siis siinä vaiheessa kun Hitler ja Stalin olivat veljellisessä yhteisymmärryksessä panneet Puolan lihoiksi.

Venäläisiä liittyi saksalaisten avuksi siinä missä ukrainalaisia ja valkovenäläisiäkin, mutta tätä ei tietenkään lasketa, koska venäläiset nyt vain ovat omasta mielestään parempia ihmisiä, joiden ei tarvitse ottaa kollektiivista vastuuta. Liioin ei lasketa sitä, että ukrainalaiset partisaanit ja sotilaat taistelivat saksalaisia vastaan - ilmeisesti he olivat "neuvostopartisaaneja" ja "neuvostosotilaita", joten heidät saattoi laskea venäläisiksi, senkin jälkeen kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Venäjä omi itselleen sen paikan historiassa.

Mitä sitten tulee nykypäivän tilanteeseen, se fasistinen osapuoli on täysin yksiselitteisesti Venäjä. Natsi on se joka tekee natseille ominaisia asioita - Nazi is who Nazi does, kuten englanniksi voisi sanoa. Venäjä vaatii itselleen osia Ukrainasta aivan samalla tavalla ja samanlaisin perustein kuin Hitler vaati aikoinaan itselleen osia Tšekkoslovakiasta: alueen asukkaat ovat saksalaisia/venäläisiä ja Saksalla/Venäjällä on historiallinen oikeus. Venäjä hyökkäsi sitten Ukrainaan kuten Saksa Puolaan - kummassakin tapauksessa hyökkääjä keksi omasta päästään vääryyksiä, joihin uhri muka oli syyllistynyt.

Persujen taisteleva hölmöys - Sannfinnarnas kämpande dumhet

Roihuvuoressa juhlittiin hanamia eli japanilaisten kirsikankukkajuhlaa. Yle noteerasi asian, ja välittömästi persu Pekka Aittakumpuun - lestadiolaispappiin, entiseen keskustalaiseen ja suurperheen isään, joka otti eron vaimostaan ilmeisesti voidakseen olla romanttisesti yhdessä nuoren asehullun persuneidon kanssa - tuli kummasti eloa. Aittakumpu urputti siitä, että Yle taas tyrkytti islamia ja maahanmuuttajien kulttuuria sen sijaan että olisi keskittynyt raportoimaan suomalaisten omasta kulttuurista.

I Kasberget i Helsingfors firade man hanami, den japanska körsbärsfesten. Vår Rundradio uppmärksammade festligheterna, och då blev det liv i luckan hos sannfinnen Pekka Aittakumpu. Aittakumpu är en laestadiansk präst, en före detta centerpartist och en storfamiljsfar, som tog skilsmässa av sin fru veterligen för att vara romantiskt ihop med en ung vapenfrälst kvinna som också är aktiv i sannfinska partiet. Aittakumpu jämrade sig över att Rundradion åter marknadsförde islam och invandrarkultur i stället för att koncentrera sig på att rapportera om finnarnas egen kultur.

Siis kelatkaa. Yle raportoi japanilaisista juhlista, joita järjestämässä oli mukana kaupunginosayhdistys, luonnollisesti yhteistyössä Japanin suurlähetystön ja oletettavasti esimerkiksi paikallisten budolajiyhdistysten kanssa.  Pekka Aittakumpu julisti, että tässä on kyse islamista ja maahanmuuttajakulttuurista, jota väkisin tyrkytetään suomalaisille. Japani-harrastus, kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin ja japanilainen popmusiikki ovat olleet niin kauan muodissa ihan supisuomalaisten keskuudessa, että tämä tällainen on jo poikkeuksellista tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä jopa persulta.

Tänk på det här: Rundradion rapporterar om en japansk fest som anordnades av stadsdelsföreningen antagligen i samarbete med japanska ambassaden och förmodligen också t ex lokala budoklubbar. Pekka Aittakumpu förkunnade att det här handlar om islam och invandrarkulturer som finländare tvingas beundra. Men Japanhobbyn, intresset för japansk kultur och japansk popmusik har varit så länge så utbredda bland purblodsfinnar att dylik dumhet och obildning är något man inte ens kunde förvänta av en sannfinne.

Aittakumpu on sekä teologian maisteri että filosofian maisteri, eli hänellä luulisi olevan jonkinasteinen yleissivistys - ainakin sellainen, ettei hän sotke japanilaista ja islamilaista kulttuuria toisiinsa. Mutta joko hänen suomenkielinen yliopistokoulutuksensa on yhtä arvoton kuin suomenkielinen "sivistys" ylipäätään, tai sitten hän kylmäverisesti teeskentelee tyhmempää kuin onkaan lietsoakseen vihaa Yleisradiota kohtaan.

Aittakumpu är både teologie magister och filosofie magister, vilket innebär att han borde förfoga över någon sorts allmänbildning - att han åtminstone skulle kunna skilja på japansk och islamsk kultur. Men antingen är hans finskspråkiga universitetsutbildning precis lika bedrövlig som finskspråkig "civilisation" överlag, eller så låtsas han kallblodigt vara dummare än han är för att uppvigla till hat mot vår rundradio.

Venäläisten pahuus

 Tiedän, että minun pitäisi muotoilla tämän tekstin otsikko jollain muulla tavalla, mutta olen vuosikymmenten myötä kyllästynyt siihen, heh heh, poliittisesti korrektiin vaatimukseen, että Venäjää ja venäläisiä pitäisi jotenkin säälitellä jalona ja lahjakkaana, mutta kaltoinkohdeltuna ja sorrettuna kansana, Venäjän kirjallisuuteen ja kulttuuriin perusteellisesti tutustuttuani joudun toteamaan, että Venäjän julmuus ja pahuus ovat pitkälti Venäjän kulttuurin sisäsyntyisiä piirteitä, ja Venäjän kansa tulee voida vastuullistaa niistä.

Puhutaanpa ensiksi siitä, mitä sana fasismi tarkoittaa venäläisessä yhteydessä. Se on tietysti absoluuttisen paha asia, johon voivat syyllistyä vain ei-venäläiset toisrotuiset (inorodtsy, joskus autonomian aikaan suomalaistettu muodossa "inorotsit"). Mutta on kuvaavaa, että venäläisille Natsi-Saksan pahuus ei ilmennyt pääasiallisesti juutalaisten joukkotuhona. Natsi-Saksa oli paha siksi, että se tappoi venäläisiä, tai "neuvostokansalaisia". Juutalaisten mainitseminen erityisenä uhrien ryhmänä oli Neuvostoliitossa sopimatonta, koska natsien hyökkäys kuului nähdä nimenomaan hyökkäyksenä Neuvostoliittoa ja neuvostokansaa vastaan.

Äärioikeistomme, joka on (mm. Venäjän vaikutuksesta) yhä enemmän lähentynyt klassista antisemitismiä, on ottanut tavakseen vihjailla, että puheet holokaustista ovat neuvostopropagandaa. Tämä kuulostaa suorastaan naurettavalta, sillä ensimmäinen juutalaisten joukkotuhon pääasialliseksi aiheekseen nostanut romaani, joka ilmestyi Neuvostoliitossa venäjäksi, laillisesti ja viralliselta kustantamolta, oli Anatoli Rybakovin Raskasta hiekkaa, ja se pääsi painoon vasta 1970-luvun lopussa. Siis yli kolme vuosikymmentä itse tapahtumien jälkeen.

Rybakov oli itse assimiloitunut juutalainen, joka ei osannut jiddišin kieltä - venäjä oli hänen äidinkielensä - ja tuli sittemmin kuuluisaksi eeppisestä romaanisarjastaan Arbatin lapset, joka kuvasi Stalinin julmuuksia. Hän siis tosiaankin oli kunnon mies, jonka terävältä kynältä ei säästynyt kommunistinen eikä natsistinen hirmuvalta. Mutta on merkillepantavaa, että tämä kelpo kaveri oli itse juutalaistaustainen, tyypillinen venäläisen antisemitismin uhri, joka puhui äidinkielenään venäjää eikä kokenut itseään ei-venäläiseksi, tai ei olisi kokenut, ellei roskaväki olisi joka välissä muistuttanut häntä asiasta.

Venäjä näkee itsensä ennen muuta Neuvostoliiton seuraajavaltiona. Niinpä venäläiset ovat omineet itselleen juutalaisten roolin holokaustin uhrikansana. Samalla tavalla he ovat omineet myös esimerkiksi ukrainalaisten kärsimykset. Ukrainalaiset on venäläisessä propagandassa järkiään leimattu natseiksi, koska saksalaismiehittäjät saivat merkittävästi tukea paikallisilta. Kuitenkin ukrainalaisia palveli suurin joukoin sotilaina neuvostoarmeijassa ja taisteli partisaaneina saksalaisia vastaan. Ukrainankielisiä tekijöitä riitti myös neuvostoideologialle uskollisten kirjailijoiden riveissä - esimerkiksi Oles Hontšar (nimen venäläinen muoto on Gontšar), jota käännettiin neuvostoaikana suomeksikin, osallistui toiseen maailmansotaan, palkittiin neuvostokunniamerkein sankaritöistään ja julkaisi omaelämäkerrallisuuden sävyttämää kertomakirjallisuutta suuresta isänmaallisesta sodasta.

Vitalij Korotytshin kirja "Berehy okeanu", ts. "Valtameren rannat". Kuten i-kirjaimet ja genetiivinpääte paljastavat, kirja on ukrainankielinen. Ukrainankielisen Wikipedian mukaan teos on "publisistinen", siis pakinallinen, luonteeltaan.

Eikä Hontšar suinkaan ollut ainoa - perestroikan aikana mainetta hankki muuan Vitalij Korotytš. Tämä herra näyttäytyi silloisissa medioissa Neuvostoliiton uuden avoimuuden ja vapauden maineikkaana esitaistelijana - hän toimi mm. Ogonjok-aikakauslehden päätoimittajana, lehden, josta 80-luvun lopussa kehittyi lehdistönvapauden lippulaiva. Mutta Korotytš oli myös KGB:n agentti, joka matkusti Amerikkaan vakoillakseen sikäläistä ukrainalaisyhteisöä ja jonka tehtävänä lienee ollut glasnostin rajoittaminen niin ettei se lipsahtaisi kansallisen separatismin puolelle. Kuten tiedämme, se ei sitten lopulta mennyt kuin Strömsössä. Korotytš päätyi vanhaksi jääräksi, joka ei koskaan hyväksynyt erillistä Ukrainan valtiota eikä ottanut itsenäisen Ukrainan passia ja joka vanhoilla päivillään kannatti Putinin "erityistä sotilasoperaatiota". 

Korotytš on mainio esimerkki siitä, että "yleisliittolaisuus" tai neuvostoisänmaallisuus ideologiana on tai oli sellaisenkin henkilön omaksuttavissa, joka ei itse ole etninen venäläinen. Itse asiassa suuri osa meistä lännen "vastuullisista" edustajistakin oli Neuvostoliiton loppuaikoihin asti ja niiden jälkeenkin eräänlaisia neuvostoisänmaallisuuden myötäilijöitä: uskoimme, että neuvostotasavaltojen itsenäistyminen olisi paha asia, joka nostaisi valtaan kaikenlaisia fasisteja. Ukrainaan asennoiduttiin lännessä pitkään ja pitkälti tämän perusasenteen mukaan ja Venäjä haluttiin nähdä kypsänä, järkevänä ja neuvottelukykyisenä valtiona juuri siksi, että sitä pidettiin Neuvostoliiton seuraajavaltiona.

No, kuten nyt tiedämme, tämä (varmaan pitkälti Venäjän kuiskatulla propagandalla ylläpitämä) asenne oli pielessä. Käytännön kokemus osoittaa, että siellä missä vanhat venäläismieliset neuvostoeliitit ovat vahvimmassa asemassa, toisinajattelijoita suunnilleen keitetään padassa, kun taas separatistisimmat entiset neuvostotasavallat Baltiasta alkaen ovat pystyneet kehittymään edes jossain määrin tolkulliseen suuntaan. Valko-Venäjän ja Ukrainan tapaukset ovat erityisen opettavainen pariskunta: ensimmäistä johtaa lähes kolmattakymmenettä vuotta Venäjän pönkittämä diktaattori, joka halveksuu omaa kansalliskieltään ja kulttuuriaan ja torjuu kaikki poliittiset puolueet - sekä oikeasti kansallismielisen oikeiston että esimerkiksi sosiaalidemokraatit - "fasisteina", jälkimmäinen taas on kaoottisuudesta ja korruptoituneisuudesta kärsinyt, mutta kuitenkin siedettävän toimiva demokratia. Ja sopii huomata, että ex-neukkulaiset poliitikot ovat olleet tärkeimpiä syyllisiä Ukrainan korruptio-ongelmiin ja demokratiavajeeseen.

Ukrainasta on kovasti maalailtu fasistista maata ja kansakuntaa, mutta maalarimestarina on pääasiassa toiminut Venäjä, jolla ei ole paljon minkäänlaista moraalista pohjaa moittia ketään muuta fasismista. Natsismin taustalla olivat pitkälti venäläisemigrantit, toki suurelta osin etnisesti saksalaiset Baltiasta, ns. ostzeiskie, kuten heitä venäjäksi kutsutaan saksalaisella lainasanalla - natsipuolueen pääideologi Alfred Rosenberg oli alun perin varsin huonosti saksaa osannut ostzeiskii. Mutta aatteiltaan nämä saksalaiset olivat nimenomaisesti tsaarinvenäläistä oikeistoa, jolle sekä demokratia että Venäjän vähemmistökansallisuuksien itsenäisyyspyrkimykset olivat hirvittävä asia itse isästä perkeleestä.

Saksaan asettuneet oikeistolaiset venäläisemigrantit antoivat ideologisia vaikutteita ja sytykkeitä natseille. On kuitenkin virheellistä kuvitella, että vähemmän oikeistolaiset venäläiset olisivat olleet esimerkiksi Suomen itsenäisyyden kannalta yhtään sen parempia. Tästä opettavainen esimerkki on Pavel Miljukov.

Miljukov johti perustuslaillisten demokraattien puoluetta, ns. "kadetteja", joka oli tsaarin Venäjän viimeisten aikojen liberaalipuolue ja osallistui toki väliaikaiseen hallitukseen (tsaarin vallastaluopumisen ja bolševikkien vallankaappauksen välisenä aikana Venäjää hallinneeseen). Miljukov ei ollut minkäänlaisissa väleissä oikeistolaisten venäläisemigranttien kanssa, päin vastoin: he syyttivät häntä ja hänenlaisiaan bolševikkien noususta ja yrittivät 1920-luvun alussa myös murhata hänet Berliinissä. Miljukov itse selvisi hengissä, mutta häntä suojaamaan heittäytynyt Vladimir Nabokov vanhempi - kirjailija Vladimir Nabokovin isä - sai surmansa. Pjotr Šabel'skij-Bork (alun perin nimeltään jotain niinkin latteaa kuin Pjotr Popov) ja Sergej Taboritskij, jotka murhan tekivät, toimivat sittemmin natsipuolueen apumiehinä - ainakin Taboritskij oli aikanaan ihan natsipuolueen jäsenkin Saksassa - ja kärsivät murhastaan sen verran lyhyet rangaistukset, että pääsivät vapaalle jalalle ennen 1920-luvun loppua.

Miljukov oli epäilemättä Venäjän keisarikunnan mittapuulla kelpo mies: hän kannatti tasa-arvoisia kansalaisoikeuksia valtakunnan vähemmistökansallisuuksille, myös juutalaisille, joita Venäjällä vainottiin organisoidusti ja tsaarin siunauksella. Mutta sellaisesta näkökulmasta, joka pitää vaikkapa Suomen itsenäisyyttä tärkeänä perusarvona, Miljukov ei ollut noita esifasisteja paljoa parempi. Miljukoville Venäjän eheys oli tärkeämpi kuin esimerkiksi suomalaisten vapaus. Suomen talvisodan aikana Miljukov asettui kannattamaan ja tukemaan Neuvostoliittoa ja Stalinia. Hän sanoi, että suomalaisia toki käy sääliksi, mutta hän on Viipurin kuvernementin kannalla. Siis: hänelle Venäjän valtakunnan vanhojen rajojen palauttaminen oli niin tärkeä perusarvo, että suomalaiset jouti uhrata sen takia Stalinille - kommunistidiktaattorille, jota Miljukov periaatteessa vihasi. Mutta Stalin oli tekemässä Venäjästä (Neuvostoliitto-brändin alla) jälleen suurta, ja se oli kaikkein tärkein asia maailmassa.

Sebastian Tynkkynen ja "rättipäät" - Sebastian Tynkkynen och "trashuvudena"

 Sebastian "Seliger" Tynkkynen on nyt kunnostautunut asettumalla kritiikittömästi puolustamaan USA:n sotaa Irania vastaan, koska "rättipäiden" kanssa ei diplomatiasta tule mitään. Tynkkynen on tietysti rasisminsa lisäksi myös tyhmä ja röyhkeä - jopa persujen joukossa yksi hyödyttömimmistä huomionnurkujista - mutta tämänkertainen rimanalitus ansaitsee kommenttinsa.

Sebastian "Seliger" Tynkkynen har nu utmärkt sig som en kritiklös försvarare av den amerikanska invasionen av Iran, vilket han motiverar med att det ändå inte blir någonting av diplomati och förhandlingar med "trashuvudena". Tynkkynen är som bekant inte bara rasist utan också dum och fräck - en exceptionellt uppmärksamhetshungrig nolla t o m i ett parti av liknande nollor - men hans senaste bottennotering förtjänar att särskilt kommenteras.

Alunperinhän Trump rikkoi Iranin kanssa tehdyn sopimuksen siksi, että hän piti diplomaattisia neuvotteluja ylipäätään nynnyilynä ja ämmämäisyytenä. Oli jo saavutettu kansainvälinen yhteisymmärrys Iranin ydinohjelman rajoittamisesta, ja IAEA:n tarkastajat pääsivät tutkimaan maan ydinlaitoksia. Trump kuitenkin sotki asian ja siirtyi sotalinjalle. Täältä katsoen näyttää pikemminkin siltä, että diplomaattisesti epäluotettava osapuoli eivät suinkaan olleet "rättipäät", vaan jenkit; ja on täysin ymmärrettävää, että Iran haluaa nyt ydinaseita suojaksi jenkkejä vastaan.

Ursprungligen rev Trump sönder den överenskommelse hans demokratiska föregångare nått med Iran därför att han uppfattade diplomatiska förhandlingar överhuvudtaget som tantaktig mesighet. Att stoppa Irans planer på att utveckla kärnvapen rådde det redan internationell enighet om, och Irans atomanläggningar besöktes redan av inspektörer från atomenergiorganet IAEA. Ur dagens synvinkel förefaller det snarare vara jänkarna än "trashuvudena" som är den diplomatiskt opålitliga parten här, och det är fullt förståeligt om iranierna nu vill ha atomvapen som avskräckning mot amerikanerna. 

Mitä sitten tulee diplomatiaan "rättipäiden" kanssa noin yleensä, Saudi-Arabia on itse asiassa kunnostautunut merkittävästikin rauhanvälittäjänä ja diplomaattisena toimijana. (Toki saudit ovat monestakin syystä tukkanuottasilla Iranin kanssa, mutta Tynkkysen rättipääpuheet koskevat yhtä lailla saudeja kuin iranilaisiakin - hänhän antaa ymmärtää, että "rättipäiden" kanssa mikään diplomatia ei toimi, koska "rättipäät" ovat "rättipäitä".) Itse asiassa kun Trump hiljattain julisti lopettaneensa useita sotia, hän tuli siinä mitä todennäköisimmin omineeksi kunnian saudien menestyksistä sovittelijoina (ja saudien diplomaattisista taidoista kertoo sekin, että he pokkana sallivat sen Trumpille). 

Vad sedan gäller diplomati med "trashuvudena" i största allmänhet, har faktiskt Saudi-Arabien haft viss framgång som fredsmäklare och diplomatisk aktör. Naturligtvis kan inte saudierna likställas med Iran, en stat med vilken de har haft en hel del konflikter av flera anledningar, men Tynkkynens påståenden om "trashuvudena" gäller både saudierna och iranierna: han lät ju förstå att diplomati med "trashuvuden" inte funkar eftersom de är vad de är. Nyligen påstod sig Trump ha stoppat flera krig och konflikter, men om det låg någonting i det skulle det inte förvåna mig om det var saudierna som förmedlade freden - och antagligen tyckte saudierna att det var klokast att låta Trump ha sin lilla fåfänga, också ett bevis på deras diplomatiska skicklighet.

Tynkkysen puheet diplomatian mahdottomuudesta "rättipäiden" kanssa eivät siis ole ainoastaan rasismia, vaan myös valetta. Siinäkin tapauksessa että ulkopolitiikkaa ohjaa rasismi, on tärkeää huolehtia siitä, että ulkopolitiikka nojautuu tosiasioihin. Väite, että "rättipäiden" kanssa ei voisi neuvotella ja että "rättipäät" eivät pitäisi lupauksiaan, on tapahtuneen historian valossa tosiasioiden vastainen, ja on todella vaarallista, jos politiikan huipulla kiistetään tosiasiat, koska rasistinen valehtelu tuntuu kiveksissä kivemmalta.

Vad Tynkkynen snackar om hur omöjligt det är att förhandla med "trashuvuden" är sålunda inte bara rasism, utan också lögn och förbannad dikt. Utrikespolitik, också rasistisk utrikespolitik, bör utgå från fakta. Påståendet att det inte går att förhandla med "trashuvuden" och att "trashuvudena" inte håller sina löften står i direkt konflikt med historiska fakta, och det är faktiskt farligt om fakta bestrids på maktens högsta toppar därför att det känns så skönt i testiklarna att kolportera rasistiska lögner.

Terminaalinen alkoholismi poliittisena aatteena - Terminal alkoholism som politisk ideologi

Tere Sammallahti, jonka nettilempinimi "Terska" lienee jo riittävän yleisessä käytössä, jotta en joudu sen viljelemisestä syytteeseen, on jo jokin aika sitten profiloitunut alkoholin rajoittamattoman saatavuuden vaatijana. Pääsiäisen aikoihin hän on taas kerran tunkenut someen julistamaan, kuinka törkeää on, että viinaa ei saa sillä siunaaman hetkellä kun hänen pitää päästä känniin. Anteeksi, piti tietysti sanoa, että sillä hetkellä kun hän ylhäisyydessään haluaa nauttia hienostuneista viineistä.

Den samlingspartistiske politikern Tere Sammallahti har redan länge profilerat sig som någon som kräver obegränsad tillgång till rusdrycker. Vid påsktiden invaderade han igen sociala medier för att förkunna hur orättvist det var att han inte kunde köpa sprit precis när han ville dricka sig berusad. Förlåt, jag menar: precis när han i sin kungliga höghet ville njuta av högklassigt vin. 

Tällaisena vanhan hyvän ajan tiukkapiporaittiusmiehenä ja kieltolainkin puolesta äänestäneen isoäidin kasvattamana totean ihan aluksi, että en hetkeäkään usko tuohon lässytykseen hienostuneista viineistä, mannermaisesta alkoholikulttuurista sun muusta. Sen äänekkäin edustaja oli muutama vuosikymmen sitten eräs puoliksi italialainen sälli, jonka nimi ei ollut Pietro Viljanen mutta ei paljoa puuttunutkaan, itsehän tykönäni kutsuin tätä herraa Mafia-Pietroksi. 

Som en intolerant helnykterist från gamla goda tiden - min mormor hade på sin tid röstat för förbudslagen - vill jag allra först konstatera, att jag inte tror ett dugg på skitpratet om förfinad europeisk vinkultur och liknande. Dess mest högljudde representant var för ett par årtionden sedan en finsk-italiensk kille som inte hette Pietro Viljanen, utan någonting liknande - jag brukade i mina tankar kalla honom Maffia-Pietro.

Tämä Pietro oli jonkin sortin viinakauppias, mutta esiintyi kovaäänisesti kansalaisvapaustaistelijana. Hän ajoi sitä kaikkein pyhintä vapautta eli kansalaisten vapautta ostaa viinaa juuri hänen kaupastaan. Mikäs siinä, onhan tuokin näppärä tapa tehdä bisnestä ihmisten päihderiippuvuudella. En tiedä mitä Pietrolle sittemmin on tapahtunut, mutta sekä Pietro että Terska edustavat juuri sellaista poliittista alkoholismia, jota sekä minä että isoäitini haamu pidämme todella iljettävänä ja ylimielisenä öykkäröintinä. 

Denne Pietro var någon sorts spritlangare, men uppträdde högljutt som en förkämpe för medborgerliga friheter. Den frihet han kämpade för var den allra heligaste friheten, dvs medborgarnas frihet att handla sprit på just hans butik. Varför inte, det där är också ett fungerande sätt att slå mynt på folks beroendeproblem. Jag har ingen aning om vad som senare hänt med Pietro, men för mig representerar både Pietro och Sammallahti en sorts politisk alkoholism, som både mormors spöke och jag uppfattar som äckligt och högfärdigt översitteri. 

Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi alkoholiongelmat ovat Suomessa olleet niin pahoja, on se, että täällä ei ole käytännössä ollut mahdollista elää normaalia sosiaalista elämää käyttämättä alkoholia riskimääriä. Mutta sen jälkeen kun netti teki seksikumppanien ja rakastettujen löytämisestä ilman viinaa paljon aiempaa helpompaa, tuo syy juopotteluun poistui. 

Ett av de viktigaste skälen varför alkoholproblem varit så svåra i Finland är att det i det här landet i praktiken har varit omöjligt att ha ett normalt socialt liv utan att missbruka alkohol. Men när Internet gjorde det mycket lättare än tidigare att hitta sexpartners och kärestor utan att dricka sig berusad, försvann detta skäl till supande.

Viinaa ("hienostunut viini" on vain yksi viinan nimistä) juodaan riippuvuuden vuoksi, Riippuvuus voi olla fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen (se viinan juominen seksikumppanin löytämiseksi oli sosiaalista riippuvuutta), mutta Terska-tyylinen marmattaminen täysin kohtuullisista alkoholin saatavuusrajoituksista on lähinnä poliittista: ei se Terska siksi ulvo, että hänen itsensä pitäisi saada hienostuneet viinat latkittavakseen juuri nyt ja heti, vaan siksi, että hän on poliitikko, joka kerää salonkijuoppojen ääniä.

Sprit ("fina viner" är bara ett annat namn för sprit) dricker man därför att man har beroende. Beroendet kan vara fysiskt, psykiskt eller socialt (att dricka sprit för att hitta en sexpartner är ett exempel på socialt beroende), men om man som Tere Sammallahti jämrar sig över helt skäliga begränsningar för tillgång till alkohol, är det snarast politiskt: Tere bölar inte därför att han just nu måste få dricka förfinade spritsorter, utan därför att han är en politiker som samlar på röster från salongsalkoholister.

Tietysti tämän maailman terskoille ja heidän nuolijoilleen alkoholin saatavuusrajoituksissa on kyse yksinomaan "sääntö-Suomesta", eli siitä, että pahat moraalitädit kommunistisuuttaan (tuokin sana tarkoittikin joskus jotain, ei enää) haluavat estää ihmisiä pitämästä hauskaa ainoalla oikealla tavalla. Alkoholin monet haitat eivät heitä kiinnosta, koska eihän heillä ole mitään yhteiskunnallista omaatuntoa; monet tuntuvat suorastaan olevan sitä mieltä, että viinan vaaroista varoittaminen sinänsä on jonkinlaista paheksuttavaa moralismia. Siis "kommunismia", jos kohta minun lapsuudessani juuri kommunistit tunnettiin viinasten ystävinä (se työväenluokkaisuus...!), ja alkoholista pidättäytyminen oli yleisen käsityksen mukaan lähinnä maalaista ja uskonnollista vanhoillisuutta.

Naturligtvis likställer Sammallahti och hans politiska beundrare alkoholbegränsningarna endast med "regel-Finland", med kommunistiska moraltanter ("kommunism" betyder inte längre någonting i dagens retoriska värld) som vill förbjuda folk att ha roligt på det enda rätta sättet. De många nackdelarna med alkohol intresserar dem inte, ty de har inte något socialt samvete värt att nämnas: många förefaller snarast anse att det är någon sorts klandervärd moralism att alls varna för spritens faror. Alltså "kommunism", trots att det i min barndom snarast var kommunism att gilla sprit (det var en del av att vara arbetarklass...!), och att inte dricka alkohol ansågs i allmänhet vara religiös bonnkonservatism.

Pari sanaa Rydmanin Willen tapauksesta - Ett par ord till om fallet med Wille Rydman

Voisi toki kirjoittaa pari riviä siitäkin, kuinka valtiovarainministerimme, tuo irvokkaasti ihmisten hädälle ilkkuva ja puistattavan rumakin naiseläjä, itkee nyt siitä kuinka häntä yritetään leimata tunteettomaksi hirviöksi. Tämä hänen itkeskelynsä ja uhrautumisensa onkin huvittavaa, kun hän johtaa puoluetta, joka vainoaa poliittisia vastustajiaan kuin Stalin konsanaan, ja kun hän itse on korostanut ettei empatia kuulu politiikkaan. Sovitaan ettei se kuulu, eli itke ja inise siinä, mutta täältä ei empatiaa tule.

Jag kunde givetvis skriva ett par rader om hur vår finansminister, detta groteskt fula fruntimmer som obarmhärtigt gör sig lustig över fattiga människors nöd, nu jämrar sig hur vi försöker utmåla henne som ett emotionslöst monster. Att hon så skyltar med offerkoftan är särskilt löjeväckande med tanke på hur hon själv framhävt att empati inte hör hemma i politiken, för att nu inte påpeka att hon leder ett politiskt parti vars rutinmässiga förföljelser av politiska oliktänkare får en att tänka på Stalin. Okej, låt oss säga att empati inte hör hemma i politiken, och låt oss också inte känna någon empati för henne.

Mutta vanhana sovinistina totean, että tämä itkeskelevä täti on täysin merkityksetön hahmo. Puhutaan tärkeistä ihmisistä, eli miehistä. Nimittäin persereikäpuolueen uudesta ministeristä, Wille Rydmanista, jolla on se kaikkeen pätevöittävä elin eli siitin. Hänen tapauksessaan se pätevöittää erityisesti nuorten naisten lisääntymisterveyden alalle, eli hän ei ole suinkaan vailla kompetenssia sosiaali- ja terveysministeriksi. Kokemusasiantuntijuus on poikaa. Tämänhän tiedämme siitäkin, kuinka Jussi Halla-aho oman kokemusasiantuntijuutensa ja siittimensä pätevyydellä korkeuksistaan lausui pyhän ja oikean mielipiteensä muslimien moniavioisuudesta.

Men som gammal chauvinist konstaterar jag att gumman på finansministeriet är en helt betydelselös gestalt. Låt oss hellre tala om viktiga människor, dvs män. Särskilt om sannfinska partiets nye minister Wille Rydman, som har penis och sålunda är kompetent. Han är särskilt kompetent i fråga om unga kvinnors fortplantningshälsa och är på rätt plats som social- och hälsovårdsminister. Erfarenhetsexpertis är bästa expertis. Det lärde vi oss då Jussi Halla-aho med sin egen erfarenhetsexpertis och peniskompetens på sin tid ex cathedra yttrade sin heliga och riktiga åsikt om muslimers månggifte.

Rydman on laajalti leimattu pedofiiliksi, koska hän on ilmeisestikin Kokoomuksen nuorisotoimitsijana "groomannut" eli valmistellut sukupuoliyhdyntään nuoria tyttöjä, kuitenkaan ryhtymättä seksipuuhiin ennen kuudentoista vuoden maagisen rajan ylittämistä. Hän ei siis ole pedofiili sanan lääketieteellisessä tai juridisessa merkityksessä, vaan pikemminkin efebofiili - häntä kiinnostavat juuri ja juuri lailliseen ikään päässeet tytöt. Näillä on jo kaikki sekundääriset sukupuolituntomerkit tisseistä alkaen, mutta he ovat huijattavissa tai houkuteltavissa seksihommiin.

Rydman har vitt och brett utmålats som pedofil, eftersom han uppenbarligen på sin tid som funktionär i samlingspartiets ungdomsorganisation "gromnat" - förberett för samlag - unga flickor, som han dock inte legat med innan de fyllt sexton år. Hän är alltså inte någon pedofil i ordets medicinska eller juridiska betydelse, utan snarare vad man kallar efebofil - han intresserar sig för flickor som helt nyligen nått den sexuella myndighetsåldern. Sådana jäntor har redan alla sekundära könskännetecken, t ex bröst, men de låter sig ännu duperas eller luras till sex.

Efebofiliassa ei käsittääkseni ole kyse varsinaisesta seksuaalisesta kohdehäiriöstä (parafiliasta). Pedofiilit eivät kykene kiihottumaan seksuaalisesti aikuisista naisista, joilla tissit on. Heille pitää olla niin alaikäisiä, ettei näillä vielä ole lisääntymiskykyä eikä tissejä. Sitä vastoin efebofilia on iskustrategia. Vanhemmat (jo 16 vuotta täyttäneet) teinitytöt ovat laillisia seksipartnereita aikuisillekin miehille ja heillä on jo aikuisen naisen pelit ja vehkeet, mutta he ovat epäkypsiä ja manipuloitavissa lirkuttelulla ja mielistelyllä.

Om jag rätt förstår, handlar efebofili inte om egentlig parafili. Pedofila kan inte känna något sexuellt begär för vuxna kvinnor med bröst. De måste ha så unga barn att dessa inte ännu har vare sig pattar eller fortplantningsförmåga. Däremot är efebofili snarare en raggningsstrategi. Äldre tonårsflickor (de redan sexton år gamla) är lagliga partners också för vuxna män, och de har redan en vuxen kvinnas yttre, men de är omogna och lätta att övertala.

Sen takia en haluaisi oikeastaan nimittää edes Trumpia tai Epsteiniäkään varsinaisiksi pedofiileiksi, Rydmanista puhumattakaan. Tällaiset miehet eivät halua selvästi puberteetti-ikää nuorempaa lasta, vaan olennon, jolla on aikuisen naisen muodot mutta jonka sosiaalinen äly on vielä kehittymätön. Kaikkein mieluiten he luultavasti olisivat sukupuoliyhteydessä kehitysvammaisen kanssa - sellaisen, jolla olisi sukukypsän naisen vehkeet, mutta joka olisi sielultaan lapsi.

Därför är jag egentligen ovillig att kalla t o m Trump eller Epstein för pedofila, ännu mindre Rydman. Sådana här gubbar vill definitivt inte ligga med ett barn som entydigt inte ännu nått pubertetsåldern, de vill ha en kvinnlig varelse med en vuxen tants kurver med som ännu saknar en vuxen tants sociala intelligens. Allra helst skulle dylika gubbar ha samlag med utvecklingsstörda kvinnor - sådana som har en vuxen kvinnas organ men ett barns själ.

Lakiteksti tosiaan rajoittaa seksuaalista toimintaa alaikäisten kanssa siinä määrin, että alle kuusitoistavuotiaiden teinien kanssa yhdynnässä oleminen on kiellettyä saman pykälän mukaan kuin seksuaaliset kontaktit selvästi murrosikää nuorempien kanssa - molemmsita tuomitaan lapsenraiskauksena. Tosin rikoksesta voidaan jättää tuomitsematta, jos yhdyntäkumppanien henkisessä ja/tai ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa - tästä syystä keskenään vapaaehtoisessa yhdynnässä olleet viisitoistavuotiaat, jotka ovat syyntakeisia mutta joiden kanssa periaatteessa ei saisi olla seksuaalisesti, eivät käytännössä syyllisty rikokseen. Meillä ei tehdä kuten jenkeissä, missä 15-vuotiaan valkoisen tytön musta 16-vuotias poikaystävä tuomitaan kauheana väkisinmakaajana amerikkalaisen vankilan syvyyksiin huumekauppiaiden ja teinipoikia peräaukon kautta raiskaavien oikeiden seksuaalirikollisten seuraan.

Lagtexten begränsar faktiskt sexuella kontakter med minderåriga såtillvida, att det är precis samma paragraf som förbjuder samlag med mindre än sextonåriga tonåringar som med barn som inte nått puberteten - det är samma barnskändningsbrott i bägge fallen. Visserligen kan domstolen låta nåd gå före rätt, om det inte råder någon stor skillnad i mognad mellan parterna - två femtonåringar är visserligen straffmyndiga men inte sexmyndiga, men om de har samlag frivilligt, begår de inte något brott. Vi lever inte i Förenta Staterna, där en femtonårig vit flickas sextonårige älskare döms för våldtäkt och hamnar i fängelset med fullvuxna knarklangare och riktiga sexbrottslingar som med glädje och gamman analskändar tonårspojkar.

Vähän ilkeämielisesti epäilen, että Rydmankin voisi tarvittaessa vedota siihen seksuaalisuhteet kypsyydeltään samantasoisten välillä sallivaan pykälään. Hänhän ei tunnu juurikaan kypsyneen yläastepoikaa kummemmaksi, kuten ei suuri osa äärioikeistolaisista yleensäkään.

Elak som jag är misstänker jag att också Rydman kunde åberopa den där bestämmelsen som tillåter sexuella relationer mellan personer på samma mognadsnivå. Han verkar minsann inte ha mognat ett dugg efter sina tonår, men det är han knappast ensam om bland högerextremisterna.

Markku Ruotsila, Kokoomusnuoret ja kovimman luokan uusnatsit veljeilevät - Markku Ruotsila, samlingspariets ungdom och de tuffaste nynazisterna förbrödrar sig

 

Markku Ruotsila, amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston asiantuntija, jonka kannanotot ao. yhteiskunnallisesta ilmiöstä ovat alkaneet asiantuntemisen lisäksi haiskahtaa yhä enemmän sympatioilta ja suoranaiselta kannatukselta, kävi nyt Turussa ottamassa ratkaisevan askelen fasismiin. Mitenkään muuten ei voi kuvata sitä, että hän näin avoimesti veljeilee sen kaikkein kovimman äärioikeiston eli Sinimustien kanssa - siis sen porukan, joka sai persuistakin potkut liiallisen äärioikeistolaisuuden takia. Ottaen huomioon millaisia natsismia hipovia möläyksiä persunuorten suunnalta on aika ajoin kajahdellut, tätä on pidettävä ihan oikeasti saavutuksena.

Markku Ruotsila, expert på amerikansk religiös höger, vars yttringar om den har börjat lukta stöd och sympati i st för neutral sakkunnighet, besökte oss i Åbo för att ta det avgörande steget till fascism. Det är det enda sättet att tolka hans öppna fraternisering med den allra tuffaste extremhögern i det här landet - de Blåsvarta, som fick sparken från sannfinsk ungdom p g a alltför öppen högerextremism. Och det är minsann en prestation, när vi kommer ihåg att de unga sannfinnarna inte direkt varit kända för antifascism.

Ruotsila piti siis hiljattain kokoomusnuorten pyynnöstä yleisöluennon Turussa aiheesta "Woke - uhka länsimaiselle sivilisaatiolle". Woke on tietysti samanlainen tyhjä iskusana kuin aikoinaan "poliittinen korrektius". Sana tarkoittaa amerikkalaisten mustien veikkojen slangissa alun perin yhteiskunnallista valveutuneisuutta, mutta tietystikään selvä suomalainen sana "valveutuneisuus" ei ole yhtä pelottava ja arvoituksellinen kuin "woke". 

Ruotsila höll alltså på unga samlingspartisters begäran en öppen föreläsning i Åbo om temat "Woke - ett hot mot västerländska civilisationen". Woke är naturligtvis ett betydelsetomt slagord precis som "politisk korrekthet" på sin tid. Ordet betyder i svarta amerikaners slang samhällelig upplysthet, men naturligtvis är klarspråksordet "upplysthet" inte lika skrämmande och gåtfullt som "woke".

Toki on omalla tavallaan hullunkurista, että äärioikeisto ja peräsuolinkaiset esiintyvät jonain suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin esitaistelijoina, mutta lainaavat surutta turhanaikaisia amerikkalaisia iskusanoja kieleemme. Muuan rehellisemmistä persuista kyllä hiljattain myönsi, ettei tiedä mitä woke oikeastaan tarkoittaa, mutta silti vaan pitää toistella tätäkin hokkuspokkus-abrakadabraa.

Det är givetvis på sitt sätt skrattretande att sannfinnarna och extremhögern poserar som förkämpar för finska språket och finsk kultur, men lånar frejdigt in onödiga amerikanska slagord i vårt språk. En av de ärligare sannfinnarna medgav visserligen nyligen att han inte har den blekaste aning om vad woke egentligen betyder, men ändå känner han sig föranlåten att i evigheters evighet upprepa det här hokuspokus-abrakadabrat.

Käytännössähän woke tarkoittaa kaikkia niitä hyviä tapoja ja konservatiivisia arvoja (siis oikeasti konservatiivisia, ei niitä kaiken rikkirepiviä taantumuksellisia törkeyksiä, joita persut ja muu roskajoukko levittelevät), jotka opimme isovanhemmiltamme. Näitä tapoja ja arvoja olimme seuranneet vuosikymmenet, koko ikämme, ja pitäneet niitä suurin piirtein alkeistason sivistyksenä ja ihmistyneisyytenä. Sitten yhtäkkiä äärioikeisto ryntäsi syyttämään meitä äärikommunisteiksi ja vaikka miksi, koska niitä noudatamme.

I praktiken står ordet "woke" för allt det normala folkvett och alla de konservativa värden (konservativa i egentlig mening, jag avser inte de söndrande reaktionära fräckheter som sannfinnarna och annan pöbel kolporterar) som vi lärt oss av våra mor- och farföräldrar. Dessa seder och värden har vi iakttagit i årtionden, sedan vår barndom, och uppfattat dem som elementär civilisering och moral. Sen plötsligt dök extremhögern upp för att beskylla oss för extrem kommunism och vad värre är för att vi omhuldade dessa värden.

Mitä sitten länsimaiseen sivilisaatioon tulee, se valveutuneisuus, "woke" on käytännössä länsimainen sivilisaatio sellaisena kuin olemme sitä oppineet arvostamaan. Isoäitini aikoinaan luki meille lapsenlapsille Mark Twainin "Huckleberry Finnin seikkailuja" kristillisenä hartauskirjallisuutena. Kun Huck päättää helvetin uhallakin auttaa mustaa ystäväänsä Jimiä pakenemaan orjuudesta, hän itse asiassa - kuten isoäiti selitti - kääntyy etelän orjanomistajien väärän jumalan puolelta oikean Jumalan puolelle. Hyi, miten "wokea". Mutta täysin sen kristillisen sivilisaation mukaista. "Woke" on Jumalan puolella. Markku Ruotsila ei ole.

Vad sen angår kristlig civilisation är den där upplystheten eller "woke" i praktiken västerländsk civilisation i den form vi lärt oss uppskatta. På sin tid läste mormor för oss barnbarn "Huckleberry Finns äventyr" som kristlig uppbyggelselitteratur. När Huck, med risk för att hamna i helvetet, beslutar att hjälpa sin svarte vän Jim som vill fly från slaveriet, tar Huck egentligen ställning för den verklige Gud och vänder ryggen till den falske Gud som slavägarna i sydstaterna tillber - tyckte mormor. Fy, vad det låter "woke". Men helt kristligt och civiliserat. "Woke" är på Guds sida. Det är inte Markku Ruotsila.

Venäjä sulkee Gulag-museon - Ryssland stänger Gulag-museet

Venäjällä on suljettu vankileirien saariston julmuuksille omistettu museo. Laitoksen kokoelmat on ilmeisesti paiskottu sekaisin kellariin mätänemään. Museon tilalle on tarkoitus väsätä fasismin kauhujen museo, jossa fasisteiksi tietysti leimataan kaikki muut kuin venäläiset. Venäjällähän sana "fasisti" on kokonaan tyhjennetty merkityksestä ja tarkoittaa käytännössä kaikkia ei-venäläisiä, jotka eivät halua alistua Venäjän sorrettaviksi.

I Ryssland har Gulag-museet, som presenterat fångarnas lidanden i de sovjetiska tvångsarbetslägren, tvingats slå igen. Samlingarna har slängts ner i källaren. I stället ska ryssarna grunda ett nytt museum till fascismens offer, där naturligtvis ordet "fascist" står för alla andra än ryssar. I Ryssland har ju ordet "fascist" helt förlorat sin egentliga betydelse och avser alla icke-ryska folk som inte vill underkasta sig den ryske förtryckaren.

Muistutan ties kuinka monennen kerran siitä, kuinka lapsena ihmettelin Etelämantereen karttaa: siinä olivat merkittyinä eri maiden aluevaatimukset ("Norjan vaatima alue", "Chilen vaatima alue", "Ison-Britannian vaatima alue" ja mitä näitä nyt on). Mutta Venäjän maailmankartassa maailma jakautuu kahteen alueeseen: Venäjä, ja Venäjän vaatima alue. Tai pikemminkin: Venäjälle oikeutta myöten kuuluva alue. Venäjällä on mielestään oikeus koko maailmaan. Venäläinen sotilas, jolla on suun täydeltä käryäviä mahorkkasätkiä, on oikeutettu tulemaan sinun ovestasi sisään ja raiskaamaan tyttäresi ripulipaskassa uitetulla siittimellään, koska hän on venäläinen, herrakansan edustaja.

Jag påminner en gång till om hur jag i mina barndomsår förundrade mig över Antarktis' karta: den visade hur olika länder hade ställt krav på områden i denna kontinent ("Norges anspråk", "Chiles anspråk", "Storbritanniens anspråk" osv). Men på den ryska världskartan indelas världen i två storområden: Ryssland, och Rysslands anspråk. Eller snarare: det som i rättvisans namn tillhör Ryssland. Ryssland anser sig vara berättigat att erövra hela världen. Den ryske soldaten, med munnen full rykande machorkaciggar, är berättigad att komma in och våldta din dotter med sin i diarréskit doppade penis, eftersom han representerar det ryska herrefolket.

Minäkö tässä nyt pelottelen ja panen omiani? Ehei. Viktor Kljutševski, venäläinen historioitsija - ei mikään paha mies, vaan perustuslain ja demokratian kannattaja siinä vaiheessa kun se oli tsaarin Venäjällä vielä aika radikaalia - aloitti pääteoksensa (kai maar se on pääteos, kun siinä on yhdeksänsataa pienellä präntättyä foliokokoista sivua) sanomalla, että Venäjän historia on oleelliseti kolonisaation, siis siirtokuntien perustamisen, historiaa. (Muistakaa tämä, kun joku lapsellinen intialainen tai afrikkalainen nettisössöttäjä jankkaa teille, että Venäjä ei ole koskaan syyllistynyt imperialismiin.) Kolonialismi ja imperialismi on ollut venäläisyyden ydinmehua jo silloin kun länsi vasta aloitteli löytöretkeilyä. Toki Venäjän siirtomaat ovat maantieteellisesti kosketuksissa sen ydinalueisiin, siinä ei ole merta välissä, joten Venäjän imperialismi ei muka ole "oikeaa" imperialismia.

Är det bara jag som här berättar skräckhistorier? Nähä. Viktor Kljutjevskij, en rysk historiker - inte någon skurk, utan en anhängare av konstitutionell demokrati för Ryssland när det ännu var rätt radikalt i Tsarryssland - inleder sitt största historieverk med konstaterandet att Rysslands historia är en historia av kolonisation, av att grunda kolonier. (Kom ihåg det här när något barnsligt online-troll från Afrika eller Indien förkunnar att Ryssland aldrig gjort sig skyldigt till imperialism.) Kolonialism och imperialism har varit vad Ryssland handlar om när Väst bara höll på att börja med upptäcktsresor. Visst är Rysslands kolonier på samma kontinent med Rysslands kärnområden, och därför är väl inte Rysslands imperialism nåfon riktig imperialism - eller?

Venäjä ei ole koskaan ymmärtänyt yhteisen ihmisyyden päälle, vaan näkee kaikkien muiden maiden kansalaiset milloin "inorotseina" (toisrotuisina), milloin "fasisteina". Venäjä itsehän ei tietenkään voi koskaan tehdä mitään väärin. Neuvostoliitossa (joka oli vain Venäjä toisen firmakyltin takana) fasistisia rikoksia olivat rikokset "neuvostokansaa" vastaan - juutalaisten joukkotuhoa ei mainittu edes kaunokirjallisuudessa erityisenä historiallisena tapahtumana ennen kuin Anatoli Rybakov (joka sittemmin ansioitui Stalinin julmuuksista kertovalla trilogialla Arbatin lapset) vuonna 1979 - toistan: vuonna 1979! - nosti holokaustin teemaksi romaanissaan Raskasta hiekkaa. Äärioikeistotaholta silloin tällöin kuuluvat syytökset, joiden mukaan puheet jostain juutalaisten holokaustista olisivat kommarien propagandaskeidaa, ovat siis vieläkin naurettavampia valheita kuin äärioikeiston löpinät keskimäärin.

Ryssland har aldrig förstått sig på den gemensamma mänskligheten, utan uppfattar människorna i de andra länderna som "inorodtser" ("representanter för andra raser") eller som "fascister". Själva Ryssland kan naturligtvis aldrig göra något fel. I Sovjetunionen - som bara var ett alternativt varumärke för Ryssland - var Förintelsen inte någonting att tala eller skriva om ens i skönlitteraturen, förrän Anatolij Rybakov (senare berömd för sitt romanepos om Stalins grymheter, Arbats barn) upphöjde den till temat för sin roman Den tunga sanden, som kom ut år 1979. Jag upprepar: år 1979. De beskyllningar man ibland hör från högerextrema hållet om att hela Förintelsen kantänka är någon propagandaskit kommunisterna hittat på är sålunda ännu löjligare och lögnaktigare än högerextremisternas dravel i allmänhet.

Koko kuvaan sopii siis vallan mainiosti, että suunnattomassa, epäinhimillisessä pahuudessaan rypevä Venäjä on nyt sitten poistanut toiminnasta myös vankileirien saariston julmuuksia esittelevän museon. Jo aikaisemmin lakkautettiin Memorial-järjestö, jonka tehtävänä oli kerätä tietoa Neuvostoliiton julmuuksista. Järjestö tietenkin leimattiin ulkomaiden bulvaaniksi ja vakoilukeskukseksi, kuten Venäjällä on tapana. Venäjähän ei koskaan voi syyllistyä mihinkään pahaan jos venäläisiltä kysyt, ja tämä koskee ilmeisesti myös Neuvostoliiton julmuuksia. Paatunut rikollinen ei koskaan tunnusta: Sukevan suljetullakin on pelkkiä oikeusmurhan uhreja, jos venkuloilta itseltään kysyt.

Det bör alltså inte överraska någon att Ryssland, som vältrar sig i sin väldiga, omänskliga ondska, nu har lagt ned ett museum grundat för att ihågkomma den brottsliga arkipelagen av fångläger. Redan tidigare tog ryssarna kål på organisationen Memorial som ägnade sig åt att samla på information om de sovjetiska grymheterna. Naturligtvis utmålades organsiationen som en utländsk bulvan och ett spionagecentrum, så gör man ju i Ryssland. Ryssland kan aldrig begå några förbrytelser om du frågar ryssarna själva, och detta gäller uppenbarligen också för sovjetiska grymneter. Den förhärdade brottslingen erkänner ju aldrig sina synder: frågar du fångarna på Kumla så svarar de alla att de är offer för justitiemord.

Gulag-museon tapaus ei tietenkään ole ainoa laatuaan. Jo aikaisemmin Venäjä on vanginnut Sandarmohin teloituspaikkaa tutkineen Juri Dmitrievin ja syyttänyt häntä olemattomista ja kaukaa haetuista rikoksista aivan vanhaan stalinilaiseen tyyliin. Dmitriev on toiminut Memorial-järjestön johtajana Venäjän Karjalassa sekä julkaissut kansainvälisesti arvostettuja muistokirjoja ja nimilistoja eri kansallisuuksia edustavista Sandarmohin teloitetuista. Vastaisuudessa Sandarmohin uhrien väitetään olleen kauheiden fasisti-suomalaisten miehitysaikana surmaamia (Sandarmoh kuuluu Karhumäkeen, jossa oli jatkosodan aikana suomalaismiehitys, eli väite on ainakin muodollisesti uskottava - olisi toki ihan Venäjän tapaista julistaa tällaista siinäkin tapauksessa, että teloituspaikka ei olisi ollut lähelläkään Suomen miehittämää aluetta).

Fallet med Gulag-museet är självklart inte det enda av sitt slag. Redan tidigare har Ryssland arresterat Jurij Dmitrijev som forskat i avrättningarna i Sandarmoch under Stalin och beskyllt honom i stalinsk stil för påhittade och långsökta förbrytelser. Dmitrijev har verkat som ledare för organisationen Memorial i ryska Karelen och publicerat internationellt uppskattade böcker om de i Sandarmoch avrättade. Hädanefter kommer den officiella sanningen i Ryssland att lyda att Sandarmochoffren dödats av oss hemska finska fascister under ockupationstiden (Sandarmoch är beläget i Medvezjegorsk, fi. Karhumäki, som under fortsättningskriget var ockuperat av finska trupper, så påståendet är åtminstone formellt trovärdigt, men det skulle vara helt i rysk stil att berätta dylika sagor om finska fascister även i ett sådant fall att avrättningsplatsen inte varit ens i närhet av det finska ockupationsområdet).

Miettikääpäs, mikä poliittinen taho on Suomessa veljeillyt ja flirttaillut raakalaismaisen Venäjän kanssa. Enkä nyt puhu niistä naurettavista pienistä kommunistipuolueista, vaikka ne jonkinasteinen maanvaiva ovatkin. Ne nyt kuitenkin ovat enemmän sellaista Juudean kansanrintama/Kansan juudealaisrintama/Kansallisjuudealainen rintama -tason keskenään riiteleviä hörhöjengejä, jotka eivät saisi aikaiseksi vallankumousta edes oluttuvassa. Oikea uhka ovat Venäjän tukemat äärioikeistopuolueet persuista alkaen.

Kom ihåg vilken politisk grupp i Finland som mest förbrödrat sig och flörtat med det barbariska Ryssland. Och jag avser inte de skrattretande små kommunistpartierna, fast de också är en sorts landsplåga. De får en snarast att tänka på Judéens folkfront, Nationella fronten för Judéen och Judéens nationalfront från Monty Pythonsketchen och kunde knappast göra revolution ens på en ölstuga. Det verkliga hotet är de av Ryssland stödda högerextrema partierna inklusive sannfinnarna. 

Perussuomalainen nuorisopoliitikko Sebastian Tynkkynen kertoo nauttineensa nuorisoleiristä Venäjällä Seliger-järven rannalla. Den sannfinske ungdomspolitikern Sebastian Tynkkynen lovordar sin jubelsemester på ungdomslägret vid Seligersjön i Ryssland.