Olen jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että natsismia motivoi suurelta osin venäläinen antisemitismi. Ei ole salaliittoteoriaa sanoa, että Venäjä syötti länteen juutalaisvastaista propagandaa, johon natsismi perustuu; ja natsipuolueen alullepanijoissa oli merkittävästi venäläisemigrantteja. Hitlerin ensimmäisen vallankaappausyrityksen, sen oluttupavallankumouksen, natsiaikojen alettua marttyyrina juhlittu Max Erwin von Scheubner-Richter oli emigrantti Venäjältä, toki etninen saksalainen Riiasta, mutta joka tapauksessa aatteiltaan Venäjän keisarikunnan muovaama.
Eikä Scheubner-Richter ollut ainoa. Natsipuolueen pääideologiksi nousi Alfred Rosenberg, joka oli balttilaissaksalainen hänkin, kotoisin Tallinnasta. On väitetty, että hän olisi Venäjän vallankumousta Saksaan paetessaan ollut saksantaidoton, mutta tämä lienee liioittelua. Maailmankatsomustaan muovatessaan hän luki ilmeisesti paljon sekä saksan- että venäjänkielistä pseudohistoriallista hölynpölyä. Varsinainen ideologinen ja ohjelmallinen antisemiitti hänestä kuitenkin tuli vasta vallankumouksen yhteydessä tai sen jälkeen, kun hän nieli purematta tsaarivenäläisen oikeiston horinat siitä, että vallankumous ja bolševismi olisivat seurausta juutalaisen maailmansalaliiton juonitteluista. Rosenberg alkoi kirjoittaa saksankielisiä juutalaisvastaisia julistuskirjoja ja pamfletteja aika pian Saksaan-muuttonsa jälkeen, joten hänen saksantaidossaan ei ilmeisesti ollut moitteen sijaa. Toki voi olla, että saksa oli hänelle aluksi vain passiivisesti osattu kirja- ja sivistyskieli, joka piti aktivoida käytännön harjoittelulla ennen kuin hän kykeni keskustelemaan ja kirjoittamaan sillä.
Sebastian Haffnerkohan se oli, joka teoksessaan Hitler - reunamerkintöjä korosti natsien olleen aikansa Saksassa aluksi selvästi kummallinen ja ulkomaalainen ilmiö? Joka tapauksessa antisemitismi ei ollut siinä vaiheessa enää mikään Saksan kansaa leimallisesti luonnehtinut ominaisuus. Haffnerin mielestä natsien juutalaisviha oli tyypillisesti itäeurooppalaista (mm. venäläistä), ei saksalaista. Hitler oli tunnetusti itävaltalainen, ja Itävalta oli valtavine slaavilaisine kansanryhmineen pikemminkin Itä-Eurooppaa kuin Saksaa.
Sekä Scheubner-Richter että Rosenberg olivat lujissa kytköksissä Aufbau-Vereinigungiin eli Jälleenrakennusyhdistykseen, venäläisemigranttien äärioikeistolaiseen puljuun. Yhdistyksellä oli merkittävää vaikutusta natsipuolueen ideologian muovautumiseen ainakin puolueen historian alkupuolella. Scheubner-Richter oli natsipuolueen johtomiehiä siinä alkuvaiheessa, jossa se oli vielä nimeltään Deutsche Arbeiterpartei, Saksan (tai saksalainen) työväenpuolue.
Aufbau-Vereiningungin toiminta oli merkittävältä osin Mustien sotnioiden (muilla kielillä yleensä "mustat sadat", Black Hundreds, Schwarze Hundertschaften) aatemaailman inspiroimaa. Mustat sotniat eivät olleet yksi ainoa järjestö, vaan useampia, ilmeisesti pikemminkin omanlaisensa järjestökentt'- vähän niin kuin meilläkin riitti arjalaisia kermaani- ja maidooniveljeskuntia joka niemessä ja notkossa ja saarelmassa ennen kuin peräsuolinkaiset onnistuivat saavuttamaan "skenen" johtoaseman.
Myös modernin antisemitismin merkittävin ohjelmajulistus, "Siionin viisasten pöytäkirjat", on Venäjältä peräisin. Tämä tekele on oikeastaan plagioitu kokoelma leikkeitä aikaisemmasta kirjallisuudesta: siitä löytyy mm. katkelma Maurice Jolyn teoksesta "Montesquieun ja Machiavellin keskustelu helvetissä", poliittisesta satiirista, joka itsessään lainaa ranskalaisen jatkojännärikirjallisuuden isän, Eugène Suen, tuotantoa. Siionin viisaiden pöytäkirjat laati venäläinen uskonnollinen mystikkohörhö Sergei Nilus, joka tietysti toimi yhteistyössä tsaarin Venäjän salaisen palvelun kanssa.
Juutalaisvastaisuus luonnehti myös Neuvostoliittoa, ei vain tsaarin Venäjää. On tunnettua, että Neuvostoliitossa käännettiin arabiaksi sekä Siionin viisasten pöytäkirjat että muitakin tsaarin Venäjän juutalaisvastaisia propagandaläpysköjä. On vallan mahdollista, että Israel ja palestiinalaiset olisivat kyenneet työstämään toimivan kompromissin ilman tätä törkyä. 90-luvullahan näytti jonkin aikaa siltä, että rauha syntyisi Lähi-itään. Tuolloin Venäjä oli heikkouden tilassa eikä kyennyt sotkemaan asioita. Kun Venäjä vahvistui, myös Lähi-idän konflikti alkoi taas pahentua. Tästä opimme, että maailma ei tarvitse vahvaa Venäjää sen enempää kuin se tarvitsee vahvaa Saatanaa.
Neuvostoaikaisesta juutalaisvastaisuudesta merkittävä esimerkki oli myös maaseutukirjailijoiden koulukunta. Maaseutukirjailijat alkoivat julkaista tuossa Hruštšovin noustua teoksia, joiden tarkoitus oli kertoa totuus Venäjän maaseudun hädästä - virallinen Stalinin hyväksymä käsitys maaseudun tilasta oli, että siellä vain tanssitaan kansanlauluja hoilaten ja sirmakkaa rääkäten ja syödään hyvin. Koulukunta korosti perinteistä maaseudun kieltä ja pyrki elävöittämään kaunokirjallisuuden tyyliä maaseutuvaikutteilla, mutta korostaessaan "vanhan hyvän ajan" venäläisen kansankulttuurin arvoa monet sen piiriin kuuluvat kirjailijat päätyivät kannattamaan myös vanhan pahan ajan antisemitismiä.
Kaikki maaseutukirjailijat eivät suinkaan olleet juutalaisvihaajia, eivätkä liioin kaiken aikaa. Koulukunnan perustaja Fjodor Abramov oli aika nationalistinen, mutta hän oli sodan aikana myös uskollinen isänmaalleen ja häntä ilahdutti Ilja Ehrenburgin tinkimättömän saksalaisvastainen asenne. Abramoville oli ilonaihe, että hänen kanssaan samalla puolella oli Ehrenburgin kaltaisia juutalaisia, joilla oli vankat henkilökohtaiset syyt lyödä sakemannia. Toki sitten kun Stalin antoi Ehrenburgille kenkää propagandakolumnistin paikalta ja värväsi tilalle Leonid Leonovin, Abramov oli siihenkin tyytyväinen, koska Leonov sentään oli puhdasrotuinen venäläinen.
Maaseutukirjailijat eivät myöskään olleet mitenkään vailla konflikteja vallanpitäjien kanssa. Esimerkiksi Fjodor Abramov oli Brežnevin Neuvostoliitossa yhteen aikaan julkaisukiellossa melkein yhtä pitkään kuin minä olen ollut Halla-ahon Suomessa. Kuitenkin maaseutukirjailijat nauttivat keskimäärin suurempaa vallanpitäjien suosiota kuin kaikenlaiset länsimieliset liberaalit. Liberaalit ilmeisestikin nähtiin jonkinlaisina maanpettureina, kun taas maaseutukirjailijoiden nationalistinen radikalismi oli omanlaistaan uskollisuutta isänmaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.