Moskovalaismielinen puolue syntymässä myös Puolaan? - Ett moskvavänligt parti tar form i Polen?

Tämä on referaatti Kazimierz Wóycickin artikkelista, joka on ilmestynyt puolalaisella Wiadomości.Onet.PL -sivustolla 5. maaliskuuta.

Det här är ett sammandrag av en artikel av Kazimierz Wóycicki, utkommen på den polska nyhetssajten Wiadomości.Onet.Pl den 5 mars.

Jutun aluksi kerrotaan, että Instytut Pamięci Narodowej eli Kansallinen muistoinstituutti - mm. kommunismin julmuuksia esillä pitävä historiainstituutti - on nyt uudistettavana, tai oikeastaan sen tehtävät määrittelevä laki säädetään uudestaan. Oikeistopopulistien väljä yhteenliittymä, perustajansa ja puoluejohtajansa mukaan nimensä saanut Kukiz '15, on painostanut Puolan parlamenttia huolehtimaan siitä, että uudessa laissa ei tehdä myönnytyksiä Ukrainan suuntaan. (Kukiz '15 sisältää varsin monenlaista oikeistohörhöväkeä, mm. suoran demokratian kannattajia ja libertaristeja. Poliittisen kurin puutteen vuoksi pulju on helposti venäläismielisten solutettavissa.)

Till en början konstateras det att Instytut Pamięci Narodowej eller Nationella minnesinstitutet - ett historieinstitut som bl a framhåller kommunismens grymheter - nu håller på att reformeras, eller snarast ska dess uppgifter definieras med en ny lag. Det lösliga sammelsuriet högerpopulister, som kallas Kukiz '15 efter grundaren och partiledaren, har idkat påtryckning på parlamentet för att förebygga alla eftergifter i Ukrainas riktning. (Kukiz '15 hyser mångahanda högerstollar, bl a anhängare av direkt demokrati och libertarianer. Partidisciplin finns ingen, vilket innebär att organisationen står öppen för rysksinnade infiltratörer.)

Asia on nimittäin niin, että ukrainalaiset nationalistipartisaanit murhasivat toisen maailmansodan aikana puolalaisia etnisin perustein. Kansallinen muistoinstituutti on perustettu ylläpitämään kaikkien puolalaisiin kohdistuneiden julmuuksien ja joukkomurhien muistoa, periaatteessa siis myös tämän. Puolan politiikan valtavirrassa Ukrainaa kohtaan halutaan kuitenkin olla sovinnollisia, koska hyvää suhdetta naapuriin pidetään tärkeänä maan ulkopolitiikalle, joten tälle osalle historiaa ei haluta antaa liian suurta painoa instituutin toiminnassa. Kirjoittaja näkee siis Kukizin puolueen ulostulon merkkinä siitä, että moskovalaismielinen puolue on tullut kaapista: puolue, joka perustelee moskovalaismielisiä käytännön linjanvetoja puolalaisella nationalismilla.

Det förhåller sig nämligen så att ukrainska nationalistiska partisaner under andra världskriget faktiskt mördade polska civila på etniska grunder. Nationella minnesinstitutet i Polen har tillkommit för att upprätthålla minnet efter alla grymheter och massmord mot polacker, inklusive de som begåtts av ukrainska partisaner. I den polska politikens huvudfåra vill man dock visa försonlighet mot Ukraina, eftersom man anser ett gott förhållande med grannen utgöra en viktig del av utrikespolitiken. Därför vill man inte lägga alltför stor vikt på den här aspekten av Polens historia. Artikelförfattaren ser alltså Kukizpartiets uttalande som ett exempel på att ett moskvavänligt parti avslöjat sig självt: ett parti som motiverar moskvavänliga linjedragningar med polsk nationalism.

Kun puhutaan Puolan politiikan vastakkainasetteluista, ensimmäiseksi tulee mieleen oikeiston tai Laki ja oikeus -puolueen (Prawo i Sprawiedliwość) konservatiivien vastakkainasettelu liberaalivasemmistolaisen opposition kanssa. Mutta nyt - kirjoittaja katsoo - esiin on tullut "ehkä tärkeämpi" länsimielisten ja venäläismielisten vastakkainasettelu.

Talar man om motsättningar i polsk politik är det första man kommer att tänka på höger-vänstermotsättningen mellan regeringspartiet Lag och rättvisa (Prawo i Sprawiedliwość) å ena sidan och den vänsterliberala oppositionen å andra sidan. Men nu - anser författaren - har det blivit uppenbart att det existerar en "kanske viktigare" motsättning mellan västsinnade och rysksinnade.

Kaikesta euroskeptisyydestä huolimatta Laki ja oikeus -puolueen valtavirta on länsimielinen, vasemmistoliberaali oppositio samoin. Niiden pieneen mieleenkään ei tulisi erota Natosta eikä luoda liittosuhdetta Moskovaan. Kuitenkin on tullut ilmeisemmäksi, että Puolaa yritetään kovin ponnistuksin kääntää poispäin lännestä. Tämä veisi Puolan liittoon Venäjän kanssa. Ja Venäjä tunnetusti on nykyään aktiivisesti länsivastainen. 

Trots all euroskepticism är huvudfåran i Lag och rättvisa västvänlig, vänsterliberal opposition likaså. Dessa två skulle det aldrig falla in att vare sig lämna Nato eller alliera sig med Ryssland. Ändå har det blivit allt mera uppenbart att någon lägger sig vinn om att vända Polen bort från Väst. Detta skulle leda till en allians med Ryssland, och Ryssland är som bekant aktivt västfientligt i dag.

Venäläismielinen virtaus on Puolassa uusi ilmiö sitten vuoden 1989. Puolen vuosisadan vankeus itäblokin osana teki venäläismielisestä orientaatiosta vuosikausiksi mahdottomuuden puolalaisessa politiikassa. Czas jednak robi swoje, "aika tekee kuitenkin omansa", toteaa Wóycicki: vapaudessa elämisen luksus sallii sen, että todelliset uhat unohdetaan - uhat, jotka tietenkin tulevat Kremlistä päin.

Den rysksinnade strömningen är i Polen en ny företeelse sedan år 1989. Fångenskapen i östblocket, som varade i ett halvt århundrade, gjorde ryskvänlig orientering till en omöjlighet i polsk politik. Men czas jednak robi swoje, "tiden gör dock sitt", konstaterar Wóycicki: lyxen att leva i frihet innebär att verkliga hot faller i glömska - hoten från Kreml alltså.

Seuraavaksi Wóycicki luettelee ja kommentoi tyypillisiä propagandateemoja, jotka osittain tukeutuvat todellisuuteen, mutta sekoittavat siihen puolitotuutta ja valheita.

Härefter räknar Wóycicki upp och kommenterar typiska propagandateman, som delvis stöder sig på verkligheten, men blandar in halvsanningar och lögner.

Teema 1: Euroopan unioni on hajoamassa. Tämä perustuu väitteeseen, että Eurooppa on jäämässä Saksan poliittisen eliitin tänne kutsuman pakolaisvirran alle. Akuutti pakolaiskriisi on kuitenkin ohi, ja unionimaat - myös Puola - kokevat nyt taloudellista korkeasuhdannetta. Unioni on aina ollut jollain tavalla kriisissä, mutta noussut kaikista kriiseistä vahvistuneena, katsoo Wóycicki.

Tema 1: Europeiska unionen håller på att gå i stycken. Det här utgår från påståendet att Europa håller på att översvämmas av flyktingströmmen som Tysklands politiska elit bjudit in. Den akuta flyktingkrisen är dock över och medlemsländerna i unionen, inklusive Polen, håller på att uppleva en ekonomisk högkonjunktur. Unionen har alltid upplevt kriser, men överlevt dem och blivit starkare, anser Wóycicki.

Teema 2: Länsi ei enää tarjoa Puolalle turvallisuutta, on etsittävä uusi liittolainen - Venäjä. On puolalaisia poliitikkoja, jotka haluaisivat parempia suhteita Putiniin, toteaa Wóycicki, mutta lisää, että Venäjä ei ole omiaan herättämään luottamusta: venäläisen median vihamielisyys Puolaa kohtaan on ilmeinen, ja Venäjältä kuuluu välillä suorastaan apokalyptisia ydinsotauhkauksia.

Tema 2: Väst erbjuder Polen ingen säkerhet längre, det är dags att söka sig en ny allierad - Ryssland. Det finns polska politiker som vill ha bättre förhållande med Putin, konstaterar Wóycicki, men tillägger att Ryssland inte riktigt väcker förtroende: ryska medier är påtagligt fientliga mot Polen, och från Ryssland hörs ibland direkt apokalyptiska hotelser om kärnvapenkrig.

Teema 3: Puolan jäsenyys Euroopan unionissa on eduksi vain ulkomaisille sijoittajille, jotka vievät puolalaisten työn hedelmät Sveitsin pankkiin. Todellisuudessa Puolan valtion budjetista ehkä jopa kuudesosa tulee EU:n avustuksista.

Tema 3: Polens medlemskap i Europeiska unionen nyttar endast utländska investerare som lägger beslag på allt vad polskt arbete producerar och gömmer sina vinster på schweiziska banker. I verkligheten är en sjättedel av polska statens budget betald av EU.

Teema 4: Venäjä on vahva. Todellisuudessa tiedämme Venäjän talouden olevan vain viidennes Euroopan unionin taloudesta. Mutta myös meillä Suomessa uuvuttava löpinä Venäjän taloudellisista mahdollisuuksista on osa Venäjän hybridivaikuttamista. Tiedän aika monta venäjän kielen opiskelulla työllistymismahdollisuutensa pilannutta, joita johdettiin harhaan näillä valheilla.

Tema 4: Ryssland är starkt. I verkligheten motsvarar Rysslands ekonomi bara en femtedel av EUs. Men här i Finland är vi förtrogna med det evinnerliga skitsnacket om Rysslands ekonomiska möjligheter - en del av den ryska hybridpropagandan. Jag känner flera som genom att studera ryska utbildat sig till arbetslösa och som vilseletts med de här lögnerna.

Tietenkin ukrainalaisvastaisuudella on osansa puolalaisessa venäläismielisyydessä. Tavanomaiset teemat ovat, että Ukrainaa hallitsevat Puolalle vihamieliset banderalaiset nationalistit; että Ukraina ei ole itsenäisyyteen kykenevä tai sen ansaitseva valtio (vrt. Molotovin huomautus Puolasta Versaillesin rauhansopimuksen äpärälapsena); että se ei ole taloudellisesti elinkelpoinen (vaikka pärjää paremmin kuin Venäjä).

Naturligtvis spelar antiukrainska attityder en roll i polsk putinofili. Vanliga teman är att Ukraina kantänka styrs av antipolska banderistiska nationalister; att Ukraina inte är kapabelt till självständighet eller inte förtjänar att vara självständigt (jfr Molotovs uppfattning av Polen som Versaillesfredens horunge); eller att Ukraina inte är ekonomiskt livsdugligt (fast det klarar sig bättre än Ryssland).

Venäläismieliset ajatukset ovat kirjoittajan mukaan saaneet innokkaimmat levittäjänsä ja kannattajansa ns. kansallismielisistä - "sietää vain kysyä, mikä kansallisuus heille on läheisin", irvailee Wóycicki. Nato-jäsenyys kyseenalaistetaan avoimesti, amerikkalaiset ovat hyökkääjiä ja valloittajia, Kosovo kuuluu Serbialle ja Venäjä taistelee Syyriassa islamisteja vastaan. 

Putinistiska idéer sprids enligt Wóycicki mest av s k nationalister, men raljant konstaterar han, att "man kan fråga sig, vilken nationalitet som står dem närmast". Natomedlemskapet ifrågasätts öppet, amerikaner ses som angripare och erövrare, Kosovo anses tillhöra Serbien och Ryssland påstås bekämpa islamister i Syrien.


Wóycicki lisää, että kyse ei ole kovin koossapysyvästä mielipideryppäästä, eikä ole tarkoituskaan: miksi pitäisi avoimesti myöntää, että ollaan Venäjän yhteistoimintamiehiä, jos se on Puolassa epäsuosittua? Sen sijaan pyritään pikku hiljaa nitkuttamalla ja kitkuttamalla siirtämään ns. Overtonin ikkunaa eli poliittisesti sallittujen aiheiden aluetta Venäjän suuntaan. Avoimia valheita käytetään joskus, mutta enemmän puolitotuuksia ja tosiasioiden hämärtämistä moninaisia salaliittoteorioita levittämällä.

Wóycicki tillägger att det inte rör sig om något särskilt koherent komplex av åsikter och att det inte heller är meningen: varför borde man öppet medge att man arbetar åt Ryssland, om detta skulle väcka ovilja i Polen? I stället försöker man gradvis och genom ständig upprepning flytta på Overtons fönster - gränserna för det politiskt tillåtna - i putinistisk riktning. Öppna lögner används ibland, men det är vanligare med halvsanningar och grumliga konspirationsteorier.

Oma kysymyksensä on, missä määrin venäläismielisen orientaation edustajat ovat itsenäisiä, missä määrin suoraan kytköksissä Venäjään. Osa varmastikin hämmästyisi, jos heitä epäiltäisiin venäläissympatioista. On mahdollista olla tietämättä mitä tekee, sanoo Wóycicki, mutta osa venäläisten juoksupojista on hyvin tietoisia siitä, kenen hyväksi heidän toimintansa koituu.

En särskild fråga är, i vilken utsträckning de ryskvänligt orienterade är självständiga aktörer, i vilken mån de har direkta relationer till Ryssland. En del av dem skulle visst vara förvånade om de hörde att de misstänks för Putinsympatier. Det är möjligt att vara ovetande om vad man håller på med, säger Wóycicki, men en del av Rysslands springpojkar är mycket medvetna om vem deras verksamhet gagnar.

Puolassa ei ole vielä herätty esimerkiksi systemaattisesti tutkimaan maahan kohdistuvaa venäläistä hybridisodankäyntiä. Kyberturvallisuudesta puhutaan, mutta se keskittyy lähinnä yksittäisten rikollisten hakkerien torjumiseen.

I Polen är folk inte ännu tillräckligt medvetna om det ryska hybridhotet för att t ex forska i den datakrigföring som riktar sig mot landet. Talar man om cybersäkerhet och webbhot så avser man mest individuella databovar och kriminella hackers. 

Uhkana eivät ole pienet vihreät miehet, vaan siviilit, jotka toimivat Venäjän vaikuttaja-agentteina. Kirjoittaja huomauttaa, että Puolassa on meneillään ukrainalaisvastaisia vihakampanjoja, ja maassa toimii myös kaikenlaisia epämääräisiä ajatuspajoja, jotka vaativat Puolaa "määrittelemään uudelleen geopoliittiset intressinsä" (na nowo określić swoje geopolityczne interesy). Mehän tiedämme oikein hyvin, mistä tuo iskusana "geopolitiikka" on kotoisin.

Det är inte några "små gröna män" som hotar, utan civila som agerar inflytelseagent åt Ryssland. Författaren påpekar att det pågår antiukrainska hatkampanjer i Polen, och i landet verkar också allehanda skumma tankesmedjor som förkunnar att Polen bör "definiera sina geopolitiska intressen på nytt" (na nowo określić swoje geopolityczne interesy). Vi vet alltför väl varifrån nyckelordet "geopolitik" kommer.

Eräät käyvät jopa Moskovassa morjestamassa sikäläisiä kamujaan ja valokuvauttavat itsensä Venäjän takaraivoonampumispalvelujen työntekijöiden seurassa. Ainoastaan yksi tällainen "aloitteentekijä" (inicjator) on päätynyt tutkintavankeuteen. Artikkelin kirjoittaja ei mainitse kyseistä herraa nimeltä, mutta viisas tietää vihjeestäkin: hän on Puolan Johan Bäckman eli Mateusz Piskorski.

En del av dem brukar t o m besöka kompisar i Moskva och låta sig fotograferas tillsammans med representanter för ryska "säkerhets"-tjänsten. Det är bara en sådan här "initiativtagare" (inicjator) som kommit att arresteras och fängslas. Författaren nämner inte denne gentleman vid namn, men sat sapienti: det rör sig om den polska motsvarigheten till Johan Bäckman, som heter Mateusz Piskorski.

Mateusz Piskorski on syntynyt vuonna 1977 Szczecinissä (saksaksi helpommin äännettävä Stettin) silloisen Itä-Saksan rajan tuntumassa. Hän on vuonna 2001 valmistunut valtiotieteilijäksi ja tutkinut Samoobrona-organisaation roolia Puolan politiikassa. Kyseinen maajussien järjestö (samoobrona tarkoittaa itsepuolustusta) tuli kuuluisaksi erilaisista protestitempauksista, joilla mm. häirittiin tieliikennettä; poliittisilta linjauksiltaan se oli yhdistelmä vasemmistopopulismia ja kristillistä konservatiivisuutta (niin kristillisen konservatiivista meininkiä, että eräät puolueen johtohahmot painostivat sihteerikköjään sukupuoliyhdyntään). Samalla reseptillä keittää soppaansa myös Piskorski.

Mateusz Piskorski föddes år 1977 i Szczecin (det tyska namnet på staden, Stettin, är kanske lättare att uttala) nära gränsen till det dåvarande Östtyskland. År 2001 blev han färdig statsvetare och forskade i organisationen Samoobronas roll i polsk politik. Denna bondorganisation (samoobrona betyder självförsvar) blev beryktad för allehanda protestjippon som bl a gick ut på att stoppa biltrafiken; de politiska linjedragningarna var en blandning vänsterpopulism och kristlig konservatism (så kristlig och konservativ att vissa partihöjdare övertalade sina sekreterarflickor till samlag). På samma recept kokar även Piskorski sin soppa.

Piskorski osallistui aluksi Niklot-nimisen poliittisen järjestön toimintaan - järjestön nimi viittaa erääseen tarunomaiseen slaaviheimopäällikköön, joka taisteli kristittyjä vastaan. Tämän ryhmittymän aate oli ns. zadrugalaisuus, eräänlainen panslaavilainen nationalismi, jonka oli kolmikymmenluvulla kehitellyt muuan Jan Stachniuk. Yleensä panslaavilaisuus on saanut vähänlaisesti kannatusta Puolassa, koska sitä on (syystäkin) pidetty Venäjän yrityksenä houkutella kaikki slaavit ikeeseensä. Itse sana zadruga on oikeastaan serbokroatiaa ja viittaa jonkinlaiseen alkuslaavilaiseen klaanijärjestelmään, johon on sittemmin liitetty kaikenlaisia nationalistisia ihannekuvia. 

Piskorski inledde sin politiska karriär i en organisation som hette Niklot. Namnet på organisationen syftar på en legendarisk västslavisk stamhövding som bekämpade de kristna. Organisationen Niklot omhuldade s k zadrugism, en sorts panslavisk nationalism som på trettiotalet formulerats av en viss Jan Stachniuk. För det mesta har panslavism inte tilltalat polacker, eftersom de (med goda skäl) sett den som ett ryskt försök att locka alla slaver till sig och tvinga dem till underkastelse. Själva ordet zadruga härstammar från serbokroatiskan och avser någon sorts urslaviskt klansystem som senare kommit att idealiseras av nationalister.

Sittemmin Piskorski toimi Puolan talonpoikaispuolueessa (Polskie Stronnictwo Ludowe, oikeastaan "Puolan kansanpuolue"). Tämä puolue on niitä, jotka olivat olemassa kommunistisen puolueen (puolalaisittain "Puolan yhtyneen työväenpuolueen", Polska Zjednoczona Partia Robotnicza) apupuolueina jo ennen vuotta 1989. 2000-luvun puolella Piskorski liittyi Samoobronaan ja pääsi vuonna 2005 sen riveistä parlamenttiin asti. Vuonna 2015 hän perusti oman puolueen nimeltä Zmiana ("Muutos"), mutta jo seuraavana vuonna hänet pidätettiin vakoilusta epäiltynä.

Senare verkade Piskorski i det polska bondepartiet (egentligen Polskie Stronnictwo Ludowe, Polska allmogepartiet). Det här var ett av de partier som under kommunismen assisterade makthavarpartiet Polska Zjednoczona Partia Robotnicza ("Polska förenade arbetarpartiet", egentligen ett kommunistiskt parti). Efter millennieskiftet anslöt sig Piskorski till Samoobrona och valdes till parlamentet år 2005. År 2015 startade han sitt eget parti Zmiana ("Förändringen"), men redan året därpå anhölls han som misstänkt för spionage.

Wóycicki lopettaa artikkelinsa toteamukseen, että puolalaisten Venäjän-pelkoinen vaisto on pettänyt heidät. Valtapuolue Prawo i Sprawiedliwość on keskittynyt siivoamaan pois kommunistisen järjestelmän väitettyjä jäänteitä (mikä käytännössä on tarkoittanut useinkin sellaisten instituutioiden heikentämistä, jotka on rakennettu maahan vasta kommunismin jälkeen nimenomaisena tarkoituksena luoda länsimainen oikeusvaltio). Sitä vastoin ei tunnisteta niitä uusia verkostoja, joita Kreml nyt rakentaa, joilla ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa ja jotka useinkin esiintyvät, perverssiä kyllä, kansallismielisinä ja isänmaallisina Puolan punavalkoista lippua heiluttaen.

Wóycicki avslutar sin artikel med att konstatera att polackernas instinktiva rysskräck svikit dem. Makthavarpartiet Prawo i Sprawiedliwość har koncentrerat sig på att avlägsna de påstådda resterna efter det kommunistiska systemet (vilket dock i praktiken ofta inneburit att försvaga institutioner som byggts upp efter kommunismens fall med den uttalade avsikten att skapa en västerländsk rättsstat). Däremot har de nya nätverk som Kreml i dag satsar på förbigåtts - nätverk som inte har någonting med kommunism att göra och som ofta uppträder, perverst nog, under den rödvita polska flaggan och under fosterlandskärlekens och nationalismens tecken.

Wóycicki korostaa, että vaisto on samalla tavalla pettänyt myös opposition. Nyt tarvittaisiin laajaa koalitiota, joka puoluerajat ylittäen ottaisi asiakseen tämän uuden sodan voittamisen. Se voisi merkitä koko puoluekentän uudelleenjärjestelyä venäläismieliseen leiriin ja isänmaalliseen leiriin. Ja tämä olisi tarpeen täällä Suomessakin.

Wóycicki framhäver att samma instinkt också svikit oppositionen. Nu skulle det behövas en bred koalition utöver partigränserna som skulle åta sig att vinna detta nya krig. Det skulle innebära att hela partisystemet omorganiserades så att det skulle uppstå ett ryssvänligt politiskt läger och ett fosterländskt läger. Samma omorganisering skulle givetvis behövas även här i Finland. 

Puola ja meikäläiset fasistit - Polen och våra fascister

Puolassa vaalit voitti populistinen ja hyvin persumainen Prawo i Sprawiedliwość - puolueen nimi on tapana kääntää "Laki ja oikeus", vaikka tuo pitkä ja vaikea sana tarkoittaa ennen muuta oikeudenmukaisuutta, ja tuo ensimmäinen taas voi tarkoittaa lain lisäksi konkreettista oikeutta, esimerkiksi ajokortillisen oikeutta ajaa autoa. Puolueen toiminta on joka tapauksessa jo herättänyt vastustusta EU:ta myöten, koska sen on tulkittu pyrkivän sananvapauden ja oikeusvaltion purkamiseen.

Puolueen nousua juuri Puolassa ei sinänsä tarvitse ihmetellä. Puolalaisen politiikan suurin jakolinja ei kulje oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan jo silloin kun minä seurasin maan tapahtumia läheisemmin, siis yhdeksänkymmenluvulla, se oli asettunut talousliberaalin älymystöoikeiston ja talousasioissa vasemmistopopulististen konservatiivien välille - hieman epäilyttävää analogiaa käyttääkseni, kokoomuksen ja persujen. PiS on Puolan persut, sen vastapooli eli Platforma Obywatelska (suomeksi usein Kansalaisfoorumiksi kutsuttu) on pikemminkin kristillisdemokraattinen. PO:n poliitikoista tunnetuimpia ovat Donald Tusk (joka kummallisen anglosaksisesta nimestään huolimatta ei ole brittien jälkeläinen, vaan kuuluu Günter Grassin romaaneista tuttuun kašubien etniseen vähemmistöön) ja Radosław Sikorski (joka tunnetaan Anne Applebaumin aviomiehenä).

Vasemmiston (sosiaaliliberaalit ja sosiaalidemokraattiset ryhmät mukaan lukien) rivit ovat Puolassa jo pitkään olleet pahasti hajalla. Osittain tämä johtuu tietysti siitä, että entisessä kommunistimaassa vasemmistoon yleensä suhtaudutaan epäillen ja kyräillen, mutta myös siitä, että merkittävin "vasemmistolainen" ryhmä oli pitkään entisten kommunistien Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokraattisen vasemmiston liitto, joka oli kommunistiaikojen valtapuolueen jälkeläinen eli edusti postkommunismia.

Postkommunistisen vasemmiston ongelmallisuus vasemmistolaisen ja vasemmistoliberaaliuden kannalta on, että itäeurooppalainen entinen kommunistipuolue ei ole meidän länsieurooppalaisesta näkökulmastamme oikeasti vasemmistolainen. Se katsoo tyypillisesti menneisyyteen, kommunistiaikaan, ja haluaa nähdä siinä hyviä puolia.Tämähän on ihan määritelmällisesti taantumuksellinen kanta. Sen kannattajakunta on luultavasti merkittävässä määrin niitä, jotka olivat mukana kommunistiaikojen valta-aparaatissa tai virkamieskunnassa. Tämä porukka on toki niin iso osa yhteiskunnasta, että sitä ei voi oikein uloskaan sulkea - totalitaarisen järjestelmän luonteeseen kuuluu valitettavasti, että se pystyy vetämään ns. tavallisesta kansasta suuren osan mukaansa rikostovereiksi.

Kommunistimaat - tämä tuntuu tulevan yllätyksenä kaikenlaisille hommafoorumilaisille - eivät olleet mitään "suvaitsevaisia" ja "vihervasemmistolaisia" maita. Ne olivat enemmän tai vähemmän totalitaristisia diktatuureja. Itse asiassa ne olisivat varmasti viehättäneet yhtä jos toistakin hompanssia ja muuta natsia, koska esimerkiksi niiden asenne homouteen ja ympäristönsuojeluun oli viimeisen päälle sama kuin hompanssien. Kommunistimaiden rajoja tunnetusti vartioivat yrmeät tinanapit dumdumit piipussa, eikä mistään vapaasta liikkuvuudesta tosiaan ollut puhettakaan. Entinen kommunistipuolue, joka määritelmällisesti haluaa nähdä jotain hyvää neuvostoaikaisessa järjestelmässä, ajaa siis aivan eri asioita kuin länsimaiset vasemmistolaiset ryhmittymät. Itse asiassa sen linja tuskin eroaa merkittävästi PiSin linjasta, vain retoriikka on erilaista.

Mitä sitten tulee PiSin kannatukseen, se tulee ennen muuta köyhemmänpuoleisilta ihmisiltä, jotka tuntevat jääneensä häviävälle puolelle globalisoituvassa, liberalisoituvassa maailmassa. PiS on nimittäin talousasioissa aika vasemmistopopulistinen ja sosiaalivaltiohenkinen. Ei ole mitään outoa siinä, että Soini näkee PiSin veljespuolueena: se on nimittäin onnistunut siinä, mihin persut ovat vasta pyrkimässä eli "työväenpuolueena ilman sosialismia", tai pikemminkin ilman arvoliberalismia ("sosialismi", "kommunismi" ja "kulttuurimarxismi" tarkoittavat soinilaisten sanastossa tunnetusti arvoliberalismia, joten RKP ja osa kokoomuslaisista edustavat jo heidän silmissään kommunismia). Tälle toki on selityksensä: ilmeisesti PiS on pystynyt persuja paremmin säilyttämään uskottavuutensa puolueena, joka pitää lupauksensa.

Perussuomalaiset on tunnetusti menettänyt hallitusvastuun myötä nopeasti kannatustaan, koska se on muuttunut perinteisen oikeistopolitiikan äänettömäksi yhtiömieheksi. Itse asiassa jo Halla-ahon valtuustokäyttäytymisen perusteella olisi voinut ennustaa näin käyvän: koska miestä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut mikään maahanmuuttopäähänpinttymään liittymätön pätkääkään, hän katsoi käytännössä kokoomuksesta mallia miten äänestetään muissa asioissa. Ilmeisesti PiS on Puolassa onnistunut vakuuttamaan äänestäjänsä paremmin kyvystään ajaa heidän asiaansa. Tämä tosin liittyy maan poliittisen tilanteen yleispiirteisiin: vasemmisto on maanraossa ja isot kisat käydään PiSin ja PO:n välillä. Toisin sanoen PiS pystyy vaalit voittaessaan pitkälti tekemään mitä haluaa.

Puolan tilanne on tietysti Soinin märkä uni, eikä hän sitä yritäkään erityisemmin kätkeä. Se, mistä EU tällä hetkellä on Puolan osalta huolissaan, on PiSin vaalivoiton uhka oikeusvaltiolle ja vallan kolmijaolle, ja luulenpa, että niin Soini kuin hänen säestäjänsä Simon Elo tietävät tämän oikein hyvin sanoessaan, että demokratia on oikeusvaltiota ja sananvapautta tärkeämpi periaate. Persujen suunnasta on jatkuvasti kuulunut sellaisia möläytyksiä, että myös oikeuslaitos pitäisi "demokratisoida" ja politisoida ja että persujen vaalivoittojen jälkeen tuomioistuinten tulisi alkaa jakaa tuomioita persujen parjaajille. 

Vallan kolmijakojärjestelmä ja riippumaton tuomioistuinlaitos on olemassa juuri siksi, että mikään hallituksenvaihdos ja mikään vaalitulos ei vaarantaisi kansalaisten turvallisuutta ja henkilökohtaisia oikeuksia. Ja sekös persuja suututtaa. Se, että vaalituloskaan ei mahdollista toimeenpanovallan sekaantumista oikeuslaitoksen toimintaan, on heidän mielestään tietenkin mukamas vasemmiston tai kommunistien keksimä demokratian rajoitus.

Todellisuudessa, kuten tiedämme, nimenomaan maahanmuuttokriitikoiden muka kammoamassa Neuvostoliitossa hallitusvallan edustajat ja maan ainoa sallittu puolue sörkkivät oikeuslaitosta mielin määrin. Neuvostoliiton tunnetut julmuudet ja epäoikeudenmukaisuudet liittyivät läheisesti oikeudenkäytön politisoimiseen (näytösoikeudenkäyntien lisäksi pikatuomioistuimet eli ns. troikat, joiden tuomiot oli etukäteen päätetty). Eli siis: persut ja muu äärioikeisto haluavat juuri sellaisen politisoituneen oikeuslaitoksen, jota pidetään yhtenä Neuvostoliiton keskeisistä vääryyksistä, ja juuri niitä vallankäyttöperiaatteita ja -rajoitteita, jotka estävät tällaiset vääryydet, he pitävät kommunismina. Rehellisimmät maahanmuuttokriitikot tietysti myöntävät tavoitteensa avoimestikin, ainakin omilla foorumeillaan.

Jussi Jalonen on omassa blogissaan ansiokkaasti eritellyt Puolan vaalitulosta, ja koska hänellä on paljon elävämpi kosketus maan nykyelämään kuin minulla, hän tietää varmasti mistä puhuu. Yhdestä asiasta kyllä ilmaisisin eriävän mielipiteeni: Jalonen katsoo PiSin olevan vankasti ja luotettavasti Venäjään suunnattujen pakotteiden takana ja haavoittumaton KGB:n houkutteluyrityksille. Minä en luottaisi tähän ollenkaan.

Meilläkin sai vielä kymmenen vuotta sitten vainoharhaisen salaliittoteoreetikon maineen siitä, että epäili äärioikeiston tai hurrivihaajien olevan Venäjän asioilla. Terve arkijärkihän tiesi suomalaisten äärioikeistolaisten vihaavan Venäjää kuten verivihassa vihataan. Siksi ajatus täkäläisestä äärioikeistosta Venäjän liittolaisena ja käskyläisenä on herättänyt täällä sellaista torjuntaa. Kuitenkin äärioikeisto kääntyi yllättävänkin saumattomasti ja pragmaattisella otteella Venäjän puolelle heti tiedostettuaan olevansa enemmän länsimaalaisia liberaaleja arvoja (äärioikeiston koodikielellä "kommunismia") kuin itänaapuria vastaan.

Nähdäkseni PiSin väki tiedostaa tämän yhtä lailla ja leimaa vastaavalla tavoin arvoliberalismin kommunismiksi. Lisäksi Jalosenkin luulisi muistavan, että puolalainen oikeistonationalismi ei historiallisesti ole suhtautunut ollenkaan vieroksuen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Hänellehän minun ei tarvitse kertoa tätä, mutta Puolan historiaa vielä minuakin huonommin tunteville lukijoille voi olla hyödyksi tietää, että Puolan toista maailmansotaa edeltäneen ns. kansallisdemokraattisen, juutalaisvastaisen oikeiston (Narodowa Demokracja, Endecja) pääideologi Roman Dmowski näki nimenomaan tsaarin Venäjän pragmaattisena yhteistyökumppanina. Puolan nykyinen populistioikeisto ei varmasti ole historiallisesti lukutaidotonta (siksikään, että vuoden 1990 jälkeen kaikki vanhan Endecjan aate- ja ohjelmajulistukset varmasti julkaistiin uudelleen valtavina painoksina), eikä siltä myöskään ole jäänyt huomaamatta se, että Venäjä a) ei ole nykyisellään enää kommunistinen ja b) on aika monessa asiassa samalla linjalla heidän kanssaan. Siksi en luottaisi ollenkaan PiSiin tässä Venäjän asiassa.

I Polen gick valsegern till det populistiska partiet Prawo i Sprawiedliwość som företer en hel del likheter med våra sannfinländare. Namnet på partiet brukar översättas som "Lag och rättvisa", fast det första ordet i namnet också kan betyda rätt, konkret rättighet, t ex rätten att köra bil om man råkar ha körkort. Hur som helst har partisegern lett till negativa reaktioner i EU, eftersom partiet anses vilja avveckla uttrycksfriheten och rättsstaten.

Att ett sådant parti tillskansat sig en stor röstandel just i Polen är ingenting att förundra sig över. Redan på nittitalet, då jag ännu uppmärksamt följde med händelserna i landet, var det inte mellan högern och vänstern den stora vattendelaren i polsk politik befann sig, utan snarare mellan den liberala (även ekonomiskt liberala) högerintelligentian å ena sidan och de ekonomiskt vänsterpopulistiska konservativa å andra sidan - för att tillåta mig en dubiös analogi, mellan "samlingspartiet" och "sannpolackerna". PiS är Polens "sannfinländska" parti, dess motpol, Platforma Obywatelska eller Medborgarplattformen, är snarare kristdemokratisk. De mest kända av politikerna inom PO är Donald Tusk (som trots sitt anglosaxiskt klingande namn inte är av brittisk, utan av kasjubisk härstamning - kasjuberna är en etnisk minoritet som de flesta av oss bara känner från Günter Grass romaner) och Radosław Sikorski (gift med historikern Anne Applebaum).

Vänstern (inklusive socialliberala och socialdemokratiska grupperingar) har i Polen redan länge varit svag och splittrad. Delvis beror detta på att vänstern som begrepp väcker misstro och misstankar i ett före detta kommunistiskt land, men dessutom på att det viktigaste "vänsterpartiet" i landet länge var Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokratiska vänsteralliansen, som var ett postkommunistiskt parti, dvs ett parti med rötter i det gamla översittarpartiet.

Ur västerländsk vänsterliberal synpunkt äe problemet med postkommunism att ett före detta kommunistparti från Östeuropa inte står för vad som vi uppfattar som vänsteridéer. Ett sådant parti blickar istället tillbaka till kommunisttiden. Det här är enligt definitionen en reaktionär position. De flesta anhängarna för partiet är antagligen före detta kommunistiska tjänste- och ämbetsmän. De utgör en så stor samhällsgrupp att det inte går att helt sonika utesluta dem - dessvärre är det typiskt för totalitära system att de kan rekrytera en stor del av det såkallade vanliga folket som "medbrottslingar".

De kommunistiska länderna präglades - vad hommaiterna än påstår - definitivt inte av "tolerans" och "grön vänster". Det var mer eller mindre totalitära diktaturer. I själva verket skulle en och annan hommait eller nynazist ha trivts bra i dem, eftersom attityderna t ex till homosexuella och miljövård var precis desamma i dessa länder som på Homma. Någon fri rörlighet var det inte tal om, i stället bevakades gränserna av lättretade bassar beväpnade med kulsprutor och dumdumkulor. Ett exkommunistiskt parti i Östeuropa som definitionsenligt vill se någonting positivt och lovvärt i det system som rådde under sovjettiden står sålunda för helt andra saker än västliga vänstergrupperingar. I själva verket skiljer sig dess linje knappast mycket från PiS, det är bara retoriken som avgör.

Vem röstar på PiS då? Tydligen är det främst fattigare folk, de som ser sig som förlorare i en värld på väg till liberalisering och globalisering. När det handlar om ekonomi har PiS nämligen en viss böjelse till vänsterpopulism och förhåller sig inte negativt till socialstatens idé. Det är ingenting förvånande i att Soini uppfattar PiS som ett broderparti: PiS har nämligen lyckats i vad Sannfinnarna bara strävar efter att bli, dvs som ett "arbetarparti utan socialism", eller snarare utan värdeliberalism ("socialism", "kommunism" och "kulturmarxism" är sannfinska kodord för värdeliberalism, vilket innebär att SFP och en del av Samlingspartiet redan står för kommunism så som de definierar begreppet). Det här är i och för sig lätt att förklara: PiS har uppenbarligen lyckats bättre än sannfinnarna som ett parti som inte bryter sina löften.

Sannfinländarna har som bekant snabbt börjat förlora väljarstöd när de väl axlat regeringsansvaret och börjat sjunga med i den traditionella högerkören. Det här kunde man ha gissat sig till redan p g a Jussi Halla-ahos röstningsbeteende på stadsfullmäktige: han ger som bekant katten i allt som ingenting har med hans invandringsgriller att göra, och sålunda rättade han sig efter Samlingspartiet i alla sådana för honom likgiltiga frågor. Tydligen har PiS lyckats övertyga väljarna bättre om att kunna representera dem i maktens korridorer. Det här hänger dock även ihop med den särskilda politiska situationen i dagens Polen överhuvudtaget: vänstern är maktlös medan det är Medborgarplattformen och PiS som för den egentliga kampen om makten. Det parti som segrar i parlamentsval kan sålunda tillåta sig allt det drömmer om.

Situationen i Polen är givetvis Soinis våta dröm, vilket han inte ens försöker sticka under stol med. Vad EU för närvarande oroar sig över i Polen är det hot som PiS-valsegern utgör för rättsstaten och maktdelningsprincipen, och det är både Soini och hans ackompanjatör Simon Elo alldeles säkert mycket medvetna om när de förkunnar att det är viktigare med demokrati och folkvilja än rättsstat och uttrycksfrihet. Det är inte första gången man får höra från sannfinska hållet att även domstolarna borde "demokratiseras" och politiseras och att de som kritiserar sannfinnarna efter de sistnämndas valseger borde dömas för hatbrott. 

Maktdelningsprincipen och ett oberoende domstolsväsende har man precis därför att något regeringsbyte inte bör kunna äventyra medborgerliga rättigheter och den enskildes personliga trygghet. Och fan vad sannfinlända ondgör sig över det. Att inte ens valsegraren får använda verkställande makt mot domstolarna tycker de är en restriktion vänstern eller kommunisterna hittat på.

Som vi vet var det precis i Sovjetunionen, som invandringskritikerna påstår sig avsky, mixtrade den verkställande makten och det makthavande partiet med domstolsväsendet så mycket de ville. De grymheter och orättvisor som ägde rum i Sovjetunionen hängde intimt ihop med den politiserade rättskipningen (förutom skenrättegångar fanns det också snabbdomstolar, såkallade trojkor, som utdelade förutbestämda domar på löpande band). Alltså: sannfinnarna och den övriga extremhögern vill införa ett politiserat domstolsväsende, precis ett sådant som anses ha utgjort en av de centrala orättvisorna i Sovjetunionen, och de restriktioner mot godtycklig maktutövning som förebygger dylika orättvisor framstår för sannfinnarna som kommunism. De uppriktigaste invandringskritikerna medger t o m öppet, åtminstone på sina egna fora, att det här är vad de strävar till.

Krigshistorikern Jussi Jalonen har i sin egen blogg förtjänstfullt analyserat det polska valresultatet, och han vet nog vad han talar om, eftersom han har mer kontakter i landet än jag. En sak vill jag dock uttrycka en avvikande åsikt om: Jalonen anser att PiS står solitt och pålitligt bakom sanktionerna mot Ryssland och inte låter sig duperas av KGBs sirensång. Det här är jag inte lika säker på.

För tie år sen blev man utskälld som förföljelsemanisk konspirationsteoretiker om man bara vågade misstänka att extremhögern och svenskätarna gick Rysslands ärenden. Det allmänt accepterade sunda förnuftet visste ju att finska högerextremister hatade Ryssland som pesten. Därför har tanken om extremhögern som en allierad och springpojke till Ryssland väckt sådana avvärjningsreflexer här hos oss. När allt kom omkring sällade sig våra högerextremister utan omsvep till den putinvänliga skaran genast när den blev medveten om att det snarare är liberala västliga värden ("kommunism", som det heter på extremhögerns kodspråk) än Ryssland som den vill bekämpa.

Enligt min uppfattning inser även PiS detta, och även i dess retorik likställs värdeliberalism med kommunism. Dessutom bör man beakta den historiska bakgrunden: jag antar att även Jalonen minns att polsk högernationalism förr i tiden inte tillbakavisade allt samarbete med Ryssland. De som känner Polens historia ännu sämre än jag är kanske förtjänta av att bli upplysta om att Roman Dmowski, den ledande ideologen för den såkallade nationaldemokratiska, antisemitiska högern (Narodowa Demokracja, Endecja) i Mellankrigspolen, såg Tsarryssland som en tänkbar taktisk allierad. Polens nuvarande populistiska höger består nog säkert inte av historiska analfabeter (dessutom är det säkert att alla ideologiska dokument Endecja på sin tid gett ut efter år 1990 gavs ut i väldiga nyupplagor), och det har säkert inte undgått deras uppmärksamhet att Ryssland a) inte längre är kommunistiskt och b) delar många av deras åsikter. Därför skulle jag inte alls lita på PiS vad gäller förhållandet till Ryssland.