Feminismin romahdus on käsillä!

Aina vain paremmalta näyttää. Evin Rubarin ohjelma on nostanut Ruotsissa pintaan kaiken sen mudan, jota feminismin jäljiltä on vuosien aikana jäänyt muhimaan. Feministien täydellinen avuttomuus on ilmeinen. He yrittävät mustata Rubaria ja Ruotsin televisiota rääkymällä täysin koossapysymättömiä järjettömyyksiä, joista ilmenee vain se, että he irrationaalisesti haluavat pitää kiinni ideologiastaan. He yrittävät puolustaa ROKSin mielipuolisia ideologeja, vaikka on jo aivan ilmeistä, että Ruotsin feministit voivat pelastaa kasvonsa ainoastaan sanoutumalla irti höyrypäistä. He marssivat höyrypäiden perässä kohti syvää kuilua.

Muistan kuin eilisen päivän syksyn 1989, kun neuvostoblokki hajosi ja stalinismi romahti. Nyt samanveroinen hirviö-, sorto- ja joukkomurha-aate on romahtamassa.

Päivitys: Katsokaapa vielä tämä linkki. Siinä väittelevät Evin Rubar ja tämän artikkelin kirjoittaja Ulrika Kärnborg, joka on yrittänyt mustata Rubaria journalistina. Itse asiassa Kärnborgin keinot ovat niin alkeellisia, että man häpnar. Se, mikä Rubarin dokumentissa on paljastunut, on se, että ROKS ja merkittävä osa ruotsalaisesta valtavirtafeministeistä pitää miehiä myötäsyntyisesti, biologisesti pahoina ja hirveinä olentoina ja leimaa kaikki miehet raiskaajiksi. Nyt kuitenkin Kärnborg alkaa kyseenalaistaa Rubarin journalistiset kyvyt ja leimaa hänet taantumuksen liittolaiseksi. (On jokseenkin huvittavaa, että äärivasemmistolainen retoriikka otetaan aivan vakavasti ruotsalaisessa valtavirtalehdistössä, vaikka noilla helvetin pullapojilla ei ole ikinä ollut edes kunnon sisällissotaa.) Se on ehdottomasti harhautusyritys, jolla käännetään huomio pois pääasiasta. Sitä on vastustettava.

Muuten: Onkohan se tahallista v***uilua, että Kärnborg koko ajan vääntää Rubarin etunimen muotoon "Jevin"?

Kumpi ompi julmempi, femu vaiko muslimi?

Evin Rubar, joka teki tuon kiihkofeminismidokumentin, on aikaisemmin kunnostautunut hieman toisenlaisella tutkivalla journalismilla. Sillä kertaa kohteena eivät olleet feministit, vaan Ruotsin muslimien omat koulut, joiden opetusohjelmasta löytyi kaikenlaisia epäilyttävyyksiä ja jotka suhtautuivat turhan myönteisesti sekä tyttöjen ympärileikkauksiin että lasten ruumiilliseen kurittamiseen. Netistä penkomieni vanhojen uutisten perusteella Rubaria ei kuitenkaan ilmeisestikään silloin uhannut sellainen murha, joka tuli Theo van Goghin osaksi.

Theo van Goghista on kovasti koetettu tehdä marttyyria. Tiedossa on kuitenkin, että van Gogh oli mitä ilmeisimmin henkilökohtaisesti vastenmielinen rasistinen räyhäri, joka solvasi muslimeja kaikilla mieleen tulevilla haukkumasanoilla ja jonka elokuvassa musliminaiset esiintyivät nakupelleinä pelkkiin läpinäkyviin vaatteisiin ja Koraanin säkeisiin pukeutuneina. Väistämättä syntyy sellainen kuva, että van Gogh käytti naisten pahoinpitelyä muslimikulttuurissa pelkkänä tekosyynä loukata muslimeja. Kaikki tietävät, että Koraanilla on islamissa sama asema kuin Jeesuksella ja että muslimimiehet eivät oikein osaa suhtautua siihen, että heidän naisensa hyppivät nakupelleinä muiden miesten näkyvillä. No, mitäs muuta van Gogh sitten tekeekään kuin pistää muslimimimmit kelteisilleen ja maalaa heidän iholleen Koraanin säkeitä. Totta kai tuo tuollainen kuuluu länsimaiseen sananvapauteen ja sellaista, mutta mitään suurta ja ylevää moraalista tekoa siitä ei saa tekemälläkään. Liioin tuollaisesta ei ole mitään muuta kuin haittaa, jos tavoitteena on muslimien integroiminen yhteiskuntaan. Syrjäytymisvaarassa olevan ja yhteiskunnassa vallasta osattomaksi jääneen ryhmän loukkaaminen loukkaamisen vuoksi ei ole moraalista. Se on koulukiusaajan touhua. Ja suoraan sanoen oman elämänkokemukseni valossa minä ymmärrän erittäin hyvin sellaista ihmistä, joka kokee itseään karkeasti solvattavan ilman että hänellä olisi valtaa saada omaa sanaansa kuuluville yhtä kovaa kuin solvaajansa, ottaa puukon ja silpoo koulukiusaajansa sisäfileeksi. Valitan.

Eivät muslimit tyhmiä ole. Kyllä he erottavat psykopaattisen koulukiusaajan sellaisesta ihmisestä, jonka aikeet ovat rehelliset ja vilpittömät. Vaikka Evin Rubarin edellinen merkittävä dokumentti antoikin monien mielestä aseita rasistien käsiin, mikään kiihkomuslimiryhmä ei murhannut häntä eikä ilmeisesti edes uhkaillut. Viime kädessä nimittäin muslimitkin ymmärsivät, että salailun oli parempi lakata ja avoimuuden voittaa.

Nyt Rubar onkin aivan kauhun vallassa saatuaan feministeiltä tappouhkauksia ja alapääpitoisia solvauksia, koska ei ole aiemmin kokenut mitään vastaavaa - ei edes sen muslimiohjelman aikoihin. Toisin sanoen feminismi voi länsimaisessa yhteiskunnassa kehittyä murhanhimoisemmaksi fundamentalistiaatteeksi kuin islam konsanaan.

Feministien pelkurimaiset valheet

Ruotsissa keskustellaan nyt täydellä höyryllä siitä Evin Rubarin dokumentista, johon äskettäin linkitin. Nimi Evin Rubar ei kuulosta kovin ruotsalaiselta, ja kyseessä onkin kurdilaissyntyinen journalisti, ei vielä kolmenkymmenenkään ikäinen, joka on aikaisemmin tehnyt piilokamerareportaasin Ruotsin yksityisten arabi- ja muslimikoulujen pimeästä puolesta, kuten oppilaiden rääkkäämisestä ja oletettavasti myös jonkinasteisesta muslimifundamentalistisesta aivopesusta. Ruotsalaiset feministit ovat suurimmaksi osaksi sulkeneet rivit Rubaria vastaan. Ireen von Wachenfeldt, joka sanoi ohjelmassa lauseen "Män är djur" on koettanut selittää, että hän viittasi vain Valerie Solanasin, tasapainottoman amerikkalaisfeministin kirjaan, joka oli ilmestynyt Wachenfeldtin johtaman turvakotijärjestön lehdessä. Wachenfeldtin version mukaan Rubar oli vain roikuttanut lehteä hänen naamansa edessä ja kysynyt, mitä tässä sanotaan, ja Wachenfeldt oli vastannut, että "miehet ovat eläimiä". Tästä linkistä (toivottavasti se toimii) voimme kuitenkin Wachenfeldtin ja Rubarin (joka tekee äärimmäisen skarpin, itsevarman ja ammattitaitoisen vaikutelman, sitä ihmistä on aivan pakko ihailla - tavalla, jolla olen harvoja miehiä ja harvempia naisia ihaillut) haastattelun lisäksi kuulla dokumentin ratkaisevan kohdan:

Evin Rubar: Att män är djur och maskiner och vandrande dildos... ["Että miehet ovat elukoita ja koneita ja käveleviä tekokyrpiä..." Tämä oli oikeasti viittaus Solanasin tekstiin, joka oli arvosteltu ROKS-järjestön lehdessä.]
Ireen von Wachenfeldt: Ja... ["Niin..."]
Evin Rubar: Står du för det? ["Onko se sinun kantasi?"]
Ireen von Wachenfeldt: Jaaa-a, det står jag för. ["Kyyl-lä, se on minun kantani."]
Evin Rubar: Män är djur? ["Miehet ovat elukoita?"]
Ireen von Wachenfeldt: Män är djur. (vaativasti Rubarille, ikään kuin epäillen tätä vääräuskoiseksi:) Tycker inte du? ["Miehet ovat elukoita. --- Etkö ole samaa mieltä?"]

Ainakin minä olen Rubarin kanssa samaa mieltä siitä, että totuus on hänen puolellaan. Wachenfeldt ja häntä puolustelleet eliittifeministit Gudrun Schymanista alkaen ovat yrittäneet selittää asian siten, että Rubar oli leikellyt tämän kohdan pois kontekstistaan. Tässä on kuitenkin aivan selvää, että Rubar kysyy Wachenfeldtiltä, onko tämä hänen kantansa, - siis hänen, eikä vain lehdessä kommentoidun Solanasin, - ja Wachenfeldt vastaa myöntävästi. Näkyvien ruotsalaisten feministien enemmistö näyttäytyy siis kylmäverisinä valehtelijoina, jotka eivät edes yritä antautua väittelyyn rohkeasti - jos he ihan oikeasti sanoisivat, että kyllä vaan, miehet ovat elukoita, det är vad vi står för, heitä olisi pakko kunnioittaa; mutta he poukkoilevat kuin Tiina Kaarela viime viikolla täällä meidän Blogistanissa ottamatta vastuuta sanomisistaan. En ole sanonut, en ole tarkoittanut, miten sinä voit tulkita sanojani noin, vääristelyä, minäkö muka. Paavo Väyrysenkin kuuluisat kiemurtelut jäävät toiseksi.

Tuonkin takia feministejä on pakko halveksia, noin yleisesti ottaen (ikään kuin se miesvihan kylväminen ei riittäisi). Eivät ainoastaan kylvä miesvihaa, vaan myös kieltäytyvät ottamasta sanoistaan vastuuta. Jan Guillou, joka - ottaen huomioon hänen menneisyytensä feminismin arvostelijana - kirjoitti Aftonbladetissa varsin maltillisesti ja asiallisesti tästä tapauksesta välttäen lyömästä lyötyä, totesi, että vain yksi ainoa kirjoittava feministi oli selkeästi ilmoittanut tyytyväisyytensä asian esille nostamiseen. Kyseessä oli Ann-Charlotte Marteus Expressenissä, jonka artikkeli löytyy netistäkin otsikolla "Ett nyttigt bråk". Marteus koettaa kovasti hakea neutraalia maastoa ROKSin ja Rubarin väliltä, jopa siinä määrin, että hän omasta mielestäni on epäoikeudenmukainen Rubaria kohtaan. Silti hän päätyy toteamaan:Roks sektliknande teorier och metoder måste hur som helst konkurrensutsättas. Feminister kritiserar ogärna varandra av rädsla för att jämställdheten ska skadas. Det är en farlig och felaktig inställning. Om vi inte kritiserar varandra, rättar till tankefel och debatterar förutsättningslöst, riskerar kvinnorörelsen att bli korkad och löjeväckande. Det, om något, är ett hot mot jämställdheten.
["ROKSin lahkolaistyyppiset menetelmät tarvitsevat joka tapauksessa kilpailijoita. Feministit eivät mielellään kritisoi toisiaan, koska he pelkäävät sen vahingoittavan tasa-arvoasiaa. Se on vaarallinen ja virheellinen asenne. Jollemme kritisoi toisiamme, korjaa ajatusvirheitä ja väittele ilman etukäteisehtoja, naisliikkeestä tulee typerä ja naurettava. Se jos mikä uhkaa tasa-arvoa."]

Mielenkiintoinen näkökohta tässä kuitenkin on Rubarin ja noiden naisasianaisten vastakkainasettelu. Rubar on nuori musliminainen, joka epäilemättä poikkeuksellisen lahjakkuuden ja raskaiden ponnistusten jälkeen on päässyt nykyiseen asemaansa, arvostetuksi televisioreportteriksi, tutkivaksi journalistiksi ja tuottajaksi. Hän on taustansa vuoksi joutunut varmasti näkemään ja kokemaan todellista naisten sortoa hyvin läheltä ja hyvin omakohtaisesti. Mutta hänestä on tullut se mikä hän on. Naisasianaiset ovat lahjakkuudeltaan keskinkertaisia, häijyjä ja typerähköjä ihmisiä, jotka ovat päässeet nykyisiin asemiinsa ennen kaikkea markkinoimalla toisille naisille sorrettuisuusmytologiaa. Musliminaisen kuuluu olla sorrettu rääpäle ja surkimus, joka ei pysty kohoamaan ylös kurjuudestaan ilman ohjaavaa germaanista kättä...öhmm, siis valistuneiden ruotsalaisten feministitätien asiantuntevaa holhousta. Sitten heidän ovelleen ilmaantuu tämä tyttö, joka kehtaakin pärjätä kuin mies ja paremminkin miesten maailmassa (johon televisio ja journalismi epäilemättä naisasiadogmien kannalta kuuluvat).


Ajatusta sietää hieman laajentaakin. Se oppi, jota ROKSin naistaloissa tarjottiin viisitoistavuotiaan näköisille rekkakuskilesboiksi käännytetyille tytöille, oli, että on parempi olla vain naisten joukossa, missä saa olla oma itsensä. Viisitoistavuotiaalla tytöllä (ja pojalla) ei kuitenkaan ole mitään asiaa eristäytyä oman itseytensä ansariin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän vielä tiedä, kuka hän omana itsenään oikeastaan on. Viisitoistavuotiaan tytön (ja pojan) kuuluu saada vaikutteita ja virikkeitä. Harva asia tuntuu niin vahingolliselta ja asiattomalta kuin viisitoistavuotiaan tytön (pojan) eristäminen kokonaan naispuoliseen (miespuoliseen) kommuuniin, jossa hän tapaa vain samoinajattelevia, stereotyyppisiä naisasianaisia (kyrmyniskaisia machomiehiä). Ennen kaikkea on vaikea uskoa, että nuo nuoret rekkakuskilesbot koskaan lähtisivät naistalostaan ulos oikeaan yhteiskuntaan kilpailemaan ehkä voittoisastikin miesten kanssa. He jäävät osaksi naisten alakulttuuria. Vaikka he olisivat lahjakkaitakin, heidän kohtalonsa on matematiikan ja fysiikan opintojen sijasta myydä ucca-pucca-wicca -henkien talismaaneja toisille taikauskon pimeyden läpitunkemille naisten alakulttuurin jäsenille. Olisihan yliopistoon ja teknilliseen korkeakouluun hakeminen aivan kauheaa, koska siellä joutuisi tekemisiin miesten, noiden hirveiden olentojen, kanssa. Sitä paitsi siellä joutuisi koko ajan nöyryytetyksi, koska on tyttö. Luonnollisestikaan tätä ei nähdä haasteena, joka tulisi voittaa, vaan naisen jäämistä ucca-pucca-wicca -naisten taikauskoiseen alakulttuuriin pidetään suorastaan naisen ihmisoikeutena.

Viis lesbolaisuudesta, joka on yleisesti ottaen aivan epäoleellinen kysymys pointtini kannalta - ilman muuta lesbona voi elää yhteiskunnassa integroituneena jäsenenä. Wachenfeldtin ja hänen edustamansa naisasia-aatteen haara, feministinen separatismi, on kuitenkin diametraalisesti vastakkainen sille feminismille, jota Evin Rubar edustaa: separatistien tarkoitus on perustaa yhteiskunnastakieltäytyjien yhteisöjä, jotka pohjimmiltaan ovat samanlaisia jälkeenjääneitä vankiloita kuin naisten getto islamilaisessa kulttuurissa voi pahimmillaan olla. Siitä getosta Rubar on omin voiminsa noussut ihmisten ilmoille. Mutta juuri sitä samaa gettoa feministiset separatistit nyt rakentavat itselleen, varmistamaan, että uusia Rubareita ei heidän aatesiskojensa keskuudesta nouse.


Pikanttina lisämausteena juttuun on syytä todeta, että tapauksen yhteydessä on ilmennyt erään Rubarin haastatteleman feministisen silmäätekevän - tasa-arvoministeriön naiskauppaekspertin - käyttäneen laittomasti asianajajan (advokat) arvonimeä, koska se kuuluu Ruotsissa yksinomaan asianajajaliiton (Advokatförbundet) jäsenille. Ehkä pikkuasia, mutta se synnyttää lisävaikutelman valheista ja korruptiosta. Näyttääkin lähinnä siltä, että ruotsalaisen yhteiskunnan johtopaikoilla esiintyy patriarkaatin sijasta nimenomaan korruptoituneiden, rikosluontoisten ja valehtelevien naisasianaisten mafia.

Taas linkki

Tämä armaan veljyeni taannoinen sarjakuva on ihan pakko linkittää tänne.