Perussuomalaisten toimistoa tuhrittiin taas anarkistisilla iskulauseilla. Kyseessä voi olla oikea anarkistihuligaani, mutta kuten aina, se haiskahtaa persujen omalta, tekemällä tehdyltä sympatiankeruuyritykseltä, varsinkin kun sitä todennäköisesti seuraavat ne tavanomaiset täysin ylimitoitetut raivonpurkaukset: milloin vaaditaan kaikkien persuja vähänkin kritisoineiden sulkemista vankileireihin, milloin sotilasvallankaappausta (tämä jälkimmäinen ei näin Nato-jäsenyyttä kannattavan näkökulmasta olisi kaikilta osin huonokaan idea, koska poliitikot, muutkin kuin persut, kilpailevat jo siitä, kuka saa Putinin molon nieltyä syvimmälle). Sitä paitsi Ruotsissa poltetaan juuri moskeijoita, joten persuilla olisi nyt sopivasti tarve ohjata huomiota muualle.
Se on toisaalta mielenkiintoista, miksi nuo iskut suuntautuvat aina yhteen ja samaan toimistoon – jos kyseessä olisi sellainen kauhea äärivasemmistoterroristiryhmä, luulisi niiden toimivan koko maan alueella. Ehkä ilkitöiden taustalla on ihan henkilökohtaisia paikallisosastotason kaunoja. Kannattaisi selvittää, asuuko samassa kaupunginosassa toimiston kanssa joku persuista kakkaa viskoen ja kiroillen lähtenyt tyyppi (niitähän riittää), joka yrittää panna omat vihanpurkauksensa anarkistien tiliin.
Jos kyseessä on persujen oma väärän lipun operaatio, on tietysti kuvaavaa, että sinne piirreltiin vain anarkistisia symboleita ja iskulauseita. Olisi huomattavasti hauskempaa, jos persut tekisivät iskun omiin tiloihinsa ja yrittäisivät naamioida sitä ”RKP:n aseellisen siiven” hyökkäykseksi. Joko ne koettaisivat kirjoittaa seinälle suomenruotsalaisten huonoa suomea, mikä onnistuisi luontevasti, koska persuilla ja äärioikeistolla on riveissään yllin kyllin sellaista porukkaa, jolle on ylivoimaista kirjoittaa ensimmäistäkään sanaa oikein suomeksi. Tai sitten ne koettaisivat väsätä siihen uskottavaa ruotsia, mikä on ajatuksenakin niin hauska, että tikahdun nauruuni.
Sinänsähän tietysti kannattaa jo nyt miettiä ruotsin roolia vastarinnan kielenä siinä väistämättä tulevassa Perus-Suomen fasistidiktatuurissa, jossa kaikki meidät Paljastetun taustayhteisön jäsenet varmasti teloitetaan mitä raaimmin. Muistelkaapas elokuvaa Z – hän elää. Siinä kerrottiin, että Kreikan sotilasjuntta oli kieltänyt Z-kirjaimen eli kreikan zetan (äännetään kuten englannin z), mikä tarkoittanee, että Z-kirjaimen kirjoittaminen seinille yksinään oli kielletty. Z oli tietysti lyhennetty kreikan sanasta zei (äännetään ihan vain ”zi”), joka tarkoittaa ”(hän) elää”. Diktatuurin Suomessa persut tietenkin aivan ensimmäiseksi kieltävät Å-kirjaimen, joten kannattaa jo nyt nostaa se vapauden symboliksi. Jos ylipäätään tunnette tarvetta kirjoitella seinille, kirjoittakaa vain ”Å”. Kaikki tietävät, mitä se tarkoittaa.
Ja nyt kun kaikki tätä palstaa lukevat persut ja äärioikeistolaiset ovat rientäneet sutimaan omien tilojensa laipioihin valtavaa määrää Å-kirjaimia väärä lippu hulmuten, lisään, etten tietenkään kannata Å:n tuhrimista seiniin millään vaikeasti pestävillä maaleilla. Mutta siellä, missä on ilmeisen ja törkeän rasistisia julisteita (ei ole varmasti vaikea löytää), vetäkää niiden päälle iso Å.
Kun puolueen kannatusluvut ovat laskeneet – eihän se ole reilua että kansa ei kannata omaa puoluettaan, yyh hyyh yhyhyy nyyhyhhyhhyy – persut ovat jo ruvenneet syyttelemään etelän mediaa. Lehtineekerien syy kun kansa ei enää kannata, ja niin pois päin. No voi pyhä yksinkertaisuus sentään. Persut ovat saaneet viestinmaailmalta niin paljon tukea ja nostetta kainaloiden alle kuin ylipäätään on ollut mahdollista. Rasismia ja äärioikeistolaisuutta arvostelleita toimittajia ja kolumnisteja (kröhöm...!) on potkittu pellolle mediasta tulevien yliherrojemme miellyttämiseksi. Soinin mielipidettä on kysytty joka asiaan ja varsinkin sellaisiin asioihin joista hänellä ei ole senkään enempää tietoa kuin keskivertopersulla. Soinin jokainen latteus on lehdissä esitelty suurena auktoriteetin osoituksena: Soini lyttää... Soini jyrähtää... Ihminen päättää, Soini... ei kun Jumala säätää. Soinin jumalalliset säädöt tosin pakkaavat olemaan juuri sitä latteaa tuosta nyt ei ainakaan tule mitään -pessimismiä, jota talouskriisin keskelle kaivataan presiis yhtä paljon kuin sinä kaipaat persun ampumaa luodinreikää lapsesi otsaan. Viestimet ovat käytännössä tehneet kaikkensa mielistelläkseen persuja ja hiljentääkseen persujen kritisoijat. Siitä huolimatta kannatusluvut laskevat. Tästähän voisi äkkinäinen tehdä sellaisen johtopäätöksen että kansa ihan oikeasti ei halua persuja valtaan.
Persujen suuri journalisti, lehtikustantaja Reijo Tossavainen taas väittää, että joukkotiedotusvälineet ovat tunkeneet persut yhteiskunnan ulkopuolelle. Voi voi. Neljättäkymmentä kansanedustajaa Arkadianmäellä ja silti ollaan marginaalissa. Setä kertoo nyt persukoille miksi homma (tai Homma) ei toimi. Demokraattinen oikeusvaltio on ihan vasiten rakennettu sellaiseksi, että siellä on mahdollisimman vaikeaa saada jo myönnetyt kansalaisoikeudet riistettyä keltään. Se lukee lakikirjassa ihan perustuslakia myöten (se laki ei olekaan mikään persutuslaki). Persuilla ei kuitenkaan ole mitään muuta pyrkimystä kuin viedä toisten oikeuksia pois. Persut ovat niin ankeaa porukkaa, että heillä ei ole mitään mielikuvaakaan siitä, millainen olisi hyvä elämä, joten he kateuttaan haluavat myrkyttää kaikkien muiden elämän. Toisin sanoen heillä ei ole tavoitteita, joita demokraattisessa oikeusvaltiossa ylipäätään voisi ajaa.
Tämä selittää oikein hyvin sen, miksi persut kokevat pelaavansa peliä, jossa kortit on merkitty heitä vastaan. Niin ne on merkittykin, samalla tavalla kuin ne on merkitty rikollisia vastaan. Oikeusvaltion määritelmään kuuluu, että sitä on todella vaikeaa käyttää avoimiin, armottomiin ja röyhkeisiin vääryyksiin. Jos oikeusvaltiossa haluaa sortaa jotain ryhmää, sorto on naamioitava ”etuoikeuksien viemiseksi”, ”taloudelliseksi tarkoituksenmukaisuudeksi” tai muulla vastaavalla tavoin; mutta juuri sellaiseen kierouteen persut eivät oikein kykene.
Jotkut persuissa ovat kyllä huomanneet että puolue menettää kannatusta ihan omien mokiensa vuoksi. Esimerkiksi Simon Elo on todennut, että perussuomalaisilla on peiliinkatsomisen paikka. Valitettavasti Elollekaan ei ole mennyt jakeluun se, että perussuomalaisia ei viime kädessä kannateta, koska perussuomalaiset ovat perussuomalaisia. Suomi on viime vuosien aikana muuttunut vakaasta ja valistuneesta valtiosta latinalaisamerikkalaisen banaanitasavallan tai ex-neukkulaisen banaanittoman tasavallan kaltaiseksi persläveksi, jossa äärioikeisto de facto sensuroi tiedotusvälineitä eikä poliisi tutki rikoksia, joihin äärioikeistolaiset (tai sellaisiksi brändistäytyneet karkeat ammatti- ja taparikolliset) ovat syyllistyneet, jos uhri on ”mokuttaja” (= kuka tahansa lainkuuliaisen keskiluokan edustaja).
Itse asiassa muuten rasismiakin merkittävämpi seuraus persujen jytkystä taitaa olla täysiveristen taparikollisten nouseminen poliittiseen päätöksentekoon. Kansanedustajien joukossa on sellaisia tatuoituja poikia, jotka ovat poseeranneet samoissa kamukuvissa prosenttijengiläisten kanssa; ja mehän tiedämme myös, millaisista kerhotiloista tunnettu raittiusmies Teuvo Hakkarainen on parhaiten tavoitettavissa vapaa-aikanaan. Kunnallispolitiikassa puolueella on ymmärtääkseni edustajinaan aika paljon ilmirikollisia.
Olen itse asiassa varoittanut tästä ennenkin, mutta todetaan tämä vielä kertaalleen: yksi syy, miksi lainkuuliainen keskiluokka ei mielellään äänestä äärioikeistoa, on se, että äärioikeistoa ei voi erottaa rikollisesta alamaailmasta, ja lainkuuliainen keskiluokka on lainkuuliaista keskiluokkaa nimenomaan siksi, että se ei ole rikollista alamaailmaa. Jos persuissa ja äärioikeistossa sitten onkin aika paljon keskiluokkaista porukkaa, tämä on merkki siitä, että kaikki tulotason mukaan keskiluokkainen väestö ei ole lähtökohtaisesti lainkuuliaista. Nimenomaan konservatiivisessa keskiluokassa vaikuttaa merkittävästi lainkuuliaisuutta murtavia voimia.
Aiemmin olen kirjoittanut siitä, että kiihkouskovaisuus ja taparikollisuus ovat yhä enemmän osa samaa kulttuuria. Uskonnollinen herätys oli aikaisemmin taparikollisen tai juopon hyvinkin vilpitön tapa irrottautua aiemmasta elämäntavastaan ja tehdä parannus. Juoppo tai rikollinen pääsi lokaojasta kunnon kansalaiseksi tulemalla uskoon. Nykyisellään sitä vastoin uskoontulo ei merkitse valtavirtaan pääsyä. Pikemminkin uskoontulleet rikolliset kansoittavat sellaisten uskonnollisten yhteisöjen rivit, jotka eivät ole valtavirtaa eivätkä edes keskiluokkaa. Monet rikolliset luovivat uskosta rikollisuuteen ja takaisin, eli pienet kristilliset yhteisöt ovat käytännössä osa samaa alakulttuuria kuin rikolliset.
Rikollisen alakulttuurin arvomaailma on hyvin konservatiivinen, ellei peräti taantumuksellisen äärioikeistolainen. Tämä johtuu siitä, että harva rikollinenkaan voi pohjimmiltaan myöntää olevansa rikollinen. Pikemminkin hän hakee lohdutusta sellaisesta ajattelutavasta, jossa keskiluokkaisuus, lainkuuliaisuus ja kunniallisuus on viekkaudella ja vääryydellä viety pois hänen ulottuviltaan: töihin ei pääse, koska työpaikat annetaan neekereille ja koska pitäisi olla töissä kaikenlaisten homojen kanssa. Homoseksuaalisuus on rikollisessa alakulttuurissa häpeällistä, koska peräsuoliyhdyntää käytetään siellä joko rangaistus- tai nöyryytyskeinona tai huonona korvikkeena heteroseksille. Siksi rikollinen alakulttuuri ja vanhoilliset kristilliset pienryhmät ovat saman ilmiön kaksi puolta: arvomaailma on sama, ja porukkakin pitkälti samaa.
Äärioikeiston sisäiset jännitteet ovat täällä Suomessakin ilmeisiä – esimerkiksi kasvava antisemitistinen äärioikeisto on ottamassa persujen SS-siivessä vaikuttavia Israelin-ystäviä tähtäimeensä – mutta toistaiseksi ne ovat ilmenneet hauskimmalla tavalla Ranskassa, jossa Marine Le Penin kannattajat ovat jäsentenvälisissään luirauttaneet ulostuslääkettä toistensa ruokiin. Tämä perinteikäs nöyryyttämistapa tuo mieleen Itävallan ennen maan liittämistä Saksaan (ns. Anschluss).
Ennen natseja maata hallitsi kovaotteinen kansleri Engelbert Dollfuss, eräänlainen esi-Hitler, jota kuitenkaan ajatus Itävallan liittämisestä Saksaan ei paljoa kiinnostanut – sitä vastoin hänellä oli läheiset suhteet Mussolinin Italiaan. Dollfussin äärioikeistolaisuus oli lähempänä perinteistä konservatismia ja nojautui ennen kaikkea katoliseen kirkkoon. Dollfuss vangitsi tarvittaessa itävaltalaisia natseja siinä missä vasemmistolaisiakin, ja Dollfussin kannattajat nöyryyttivät aika ajoin natseja juottamalla heille risiiniöljyä ripuloivin tuloksin. Eli äärioikeistolaiset ovat ennenkin selvittäneet sisäiset ristiriitansa laksatiivisin keinoin. Tätä menetelmää voisi suositella persuillekin, jos kohta eräät heikäläiset ovat osanneet kakkia hotellihuoneensa hevostallikuntoon ihan ilmankin risiiniöljyä.
Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa: Dollfuss kuoli vuonna 1934 Hitlerin itävaltalaisten kannattajien vallankaappausyrityksessä, ja hänen tilalleen valtaan astui Kurt Schuschnigg, joka hallitsi maata Anschlussiin asti. Dollfussin surmaaja Otto Planetta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiinWürgegalgen-nimisellä erityisellä itävaltalaisella tappovälineellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.