Mainitsin hiljattain siitä, että Puolassa vanhat kommunisminvastaiset aktivistit ovat joutuneet PiS-hallituksen vainoamiksi tai napit vastakkain sen kanssa. Tämä koskee myös Solidaarisuus-liikkeen johtajaa ja vapaan Puolan sittempää presidenttiä Lech Wałęsaa. Wałęsa oli itse työläinen, ja hänen nousunsa Solidaarisuuden johtoon osoitti aikoinaan omalta osaltaan, miten valheellista itäblokin kommunistipuolueiden propagandalöpinä "työväen vallasta" ja "proletariaatin diktatuurista" oli.
Jag skrev nyligen om att gamla antikommunistiska aktivister i Polen i dag förföljs av eller står i konflikt med PiS-regeringen. Detta gäller även Lech Wałęsa, på sin tid ledare för det fria facket Solidaritet och senare president för det postkommunistiska Polen. Han var ju arbetare själv, och att det var han som ledde Solidaritet var ett av skälen varför man både i Polen och ute i världen slutade tro på den östeuropeiska kommunistiska propagandan om "arbetarmakt" och "proletariatets diktatur".
Presidenttiaikanaan Wałęsa jakoi kansaa, koska sivistyneistö piti häntä junttina, joka ei sopinut edustamaan Puolaa ulkomailla. Hänen harras katolisuutensakaan ei miellyttänyt maallistunutta väkeä, joka pelkäsi Puolan "khomeinisoitumista" (chomeinizacja), muuttumista uskonto- ja uskontunnustusperustaiseksi valtioksi. Hänen olisi siis voinut luulla sopivan oikein hyvin PiS-puolueen kannattajaksi, koska sillekin on luonteenomaista eliitinvastaisuus ja autoritaarisen vallanpidon perusteleminen kristillisellä retoriikalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kuten hiljattainen haastattelu osoittaa, Wałęsakaan ei ole sanottavan innoissaan nykyhallituksen politiikasta.
Som president åtnjöt Wałęsa inget odelat stöd, ty intelligentian såg honom som en obildad bondlurk som inte dög till att representera Polen utomlands. Hans katolska fromhet väckte likaså oro hos de sekulariserade, rädda som de var för att Polen skulle "khomeiniseras" (chomeinizacja), dvs förvandla sig till en teokratisk stat. Men blev han anhängare av PiS-partiet? Det kunde man mycket väl ha inbillat sig, eftersom partiet är elitfientligt och motiverar sin auktoritära makt med kristlig retorik. Som en intervju nyligen visat, är dock Wałęsa föga entusiastisk över den nuvarande regeringens politik.
Itse asiassahan Itä-Euroopan äärioikeistolaisessa käänteessä ei ole kyse mistään antikommunismista. Siinä on kyse kaipuusta kommunismiin. Äärioikeistolaisuus ihannoi menneisyyttä, "vanhaa hyvää aikaa", ja haluaa mieluiten väkivalloin palauttaa sen, ja se Puolan menneisyys, joka oleellisesti poikkeaa nykyisyydestä ja joka vielä säilyy miesmuistissa, on kommunismi. Kommunismin aikana homoilla ei ollut ihmisoikeuksia, eikä maahanmuuttokaan tainnut olla kovin merkittävää. Pakolaisia toki otettiin vastaan kommunistisin perustein: tunnetuin ryhmä taisivat olla kreikkalaiset vasemmistolaiset, jotka pakenivat Kreikan sisällissotaa vähän toisen maailmansodan jälkeen. Heistäkin suuri osa karkotettiin myöhemmin Puolasta, kun kommunistit, tapansa mukaan, saivat päähänsä syyttää heitä vääränlaisesta kommunismista (oliko se nyt titoismia vai mitä).
I själva verket handlar Östeuropas vändning till högerextremism inte om någon antikommunism. Det handlar om längtan till kommunism. Högerextremisterna idealiserar det förgångna, "den gamla goda tiden", och vill helst med våld återställa det; och den "gamla goda tid" i Polen som väsentligt skiljer sig från nuet och som folk ännu personligen kommer ihåg kan bara vara kommunismen. Under kommunistväldet hade bögarna inga mänskliga rättigheter, och invandringen var inte heller något att skryta med. Visst mottogs flyktingar av kommunistiska skäl: den mest kända gruppen var de grekiska vänstermänniskor som strax efter andra världskriget flydde från inbördeskriget. En stor del av dem utvisades senare från Polen när kommunisterna - vilket inte bör överraska någon - fick för sig att beskylla dem för fel sorts kommunism (var det nu titoism på den tiden...?).
Tässä kohdassa on syytä muistaa Aleksandr Zinovjevia, neuvostoliittolaista toisinajattelijaa. Zinovjev oli pohjimmiltaan nilkki ja iljetys, koska hän vanhoilla päivillään, Neuvostoliiton jo romahdettua, kääntyi venäläisen nationalismin elähdyttämänä vihaamaan sitä länttä, joka hänelle oli turvapaikan antanut. Näyttää kuitenkin siltä, että hän oli yhdessä asiassa oikeassa.
Här är det skäl att citera Aleksandr Zinovjev, en sovjetisk oliktänkare. Zinovjev var när allt kommer omkring ett äckel och svin, eftersom han på gamla dagar, när Sovjet redan kraschat och kollapsat, vände sig, besjälad av rysk nationalism, emot det Väst som på sin tid gett honom asyl. Det verkar dock som om han hade haft rätt i en sak.
Zinovjevin mukaan kommunistinen järjestelmä oli ikuinen, koska se oli pohjimmiltaan ihmisluonnon mukainen. Vuonna 1991 näytti siltä, että hän oli ollut väärässä. Nyt sitä vastoin vaikuttaa kuin itäeurooppalaiset tosiaan haluaisivat takaisin jonkinlaisen kommunismin. Muodollisesti toki erilaisten ideologisten lippujen alla, mutta aika samalta tuo puolalaisenkin oikeiston tavoittelema järjestelmä näyttää.
Enligt Zinovjev var det kommunistiska systemet evigt, eftersom det till syvende och sist motsvarade den mänskliga naturen. År 1991 såg det ut som om han haft fel, men i dag verkar det som om östeuropéerna verkligen ville ha en sorts kommunism tillbaka. Visst under ett annat ideologiskt standar, men i övrigt förefaller t ex den polska högern drömma om ett statsskick som inte skiljer sig mycket från det gamla och beprövade.
torstai 13. kesäkuuta 2019
perjantai 7. kesäkuuta 2019
Jos nämä jätkät olisivat syntyneet islamilaisessa maailmassa.../Hade de här killarna fötts i den muslimska världen...
 |
| "Hade de här killarna [= Nordiska Motståndsrörelsen] fötts i ett muslimskt land, skulle de vara de här killarna [= ISIS]. Låt dig inte vilseledas." |
torstai 30. toukokuuta 2019
Fasistit Venäjän, Venäjä fasistien puolesta - Fascisterna för Ryssland och Ryssland för fascisterna - Фашисты за Россию и Россия за фашистов
Katsokaapa tätä. Vasemmalla puolella tunnettu äärioikeistolainen Mika Ranta uhkaa, että "kansanpettureita" (kaikkia äärioikeistoon kuulumattomia) tullaan kohta murhaamaan kotiinsa oikein "kansallissosialistisella" porukalla. Oikealla puolella taas samainen Mika Ranta jakaa hyväksyvässä sävyssä Janus Putkosen linkin, jossa äärioikeistolainen nettijulkaisu MV-lehti julistaa äärioikeiston voittaneen EU-vaalit.
Ta en titt på de här skärmdumparna. På vänstra sidan hotar den välkände högerextremisten Mika Ranta att "folkfienderna" (alla som inte är högerextremister) snart kommer att våldgästas och mördas av "nationalsocialistiska" trupper. På högra sidan delar samme Mika Ranta en länk från Janus Putkonen: i länken förkunnar den högerextremistiska webbtidningen att det är extremhögern som segrat i europeiska parlamentsvalet.
Посмотрите на вот эти скриншоты. По левой стороне - хорошо известный всем финский правый экстремист Мика Ранта угрожает всем "изменникам родине" (значит всем, кто не правый экстремист) "националь-социалистическими" карателями, вторжением в дом и убийством. По правой стороне тот же Мика Ранта распространяет интернет-ссылку от Януса Путконена, в которой правоэкстремистская веб-газета "МВ-Лехти" объявляет именно правых экстремистов победителями европейских выборов.
Janus Putkonen, kuten tiedämme, on entinen teatterimies, joka on sittemmin lähtenyt Itä-Ukrainaan toimimaan toisen sinne syntyneen venäläistasavallan englanninkielisenä tiedottajana. Tämä tarkoittaa, että avoimen natsistinen tai "kansallissosialistinen" aktivisti Mika Ranta näkee Venäjän strategisena liittolaisenaan.
Det är välkänt att Janus Putkonen är en före detta teatermänniska som senare åkte till östra Ukraina för att verka som informatör åt en av de ryska "republiker" som uppstått där. Detta innebär att Mika Ranta, en öppet nazistisk eller "nationalsocialistisk" aktivist, uppfattar Ryssland som en strategisk allierad.
Янус Путконен, бывший театральный режиссёр - сегодня активен во Восточной Украине и служит правительственным информатором в одной тамошних так называемых русских "республик". Значит, Мика Ранта, наглый фашист или, как сам себя называет, "националь-социалист", считает Россию - стратегическим союзником.
Venäläiset julistavat mielellään taistelevansa "ukrainalaisia fasisteja" vastaan Donetskin ja Luhanskin rintamalla. Mutta taas kerran se nähtiin, että lännen fasistit ja lännen venäläismieliset ovat samalla puolella Ukrainaa vastaan. Venäjästä on yhä selvemmin tulossa uuden fasismin aseidentoimittaja ja sen ideologian Vatikaani. Taistelu fasismia vastaan tarkoittaa yhä enemmän taistelua Venäjää vastaan.
Ryssar påstår sig gärna bekämpa "ukrainska fascister" vid Donetsk-Luhanskfronten. Men än en gång ser vi att fascisterna och de rysksinnade i Väst är på samma sida, som inte är Ukrainas sida. Det är allt mera uppenbart att Ryssland agerar som vapenleverantör och ideologicentrum åt den nya fascismen. Att bekämpa fascismen innebär allt mera en kamp mot Ryssland.
Русские часто утверждают, что их борьба во Восточной Украине - борьба с "украинскими фашистами". Но мы здесь еще раз видим, что фашисты и так называемые "друзья России" на Западе - на той же стороне, и это не сторона Украины. Становится все яснее, что Россия и доставляет оружие, и идеологически подпирает фашистские движения на Западе. Борьба с фашистами все чаще кажется тем же, как война с Россией.
Разве это вам угодно, русские?
maanantai 27. toukokuuta 2019
Ei julkista tukea äärioikeistolle - Inget offentligt stöd till extremhögern
Persujen akateeminen osasto erotetaan ilmeisesti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenyydestä ja taitaa olla myös menettämässä valtionapunsa. Tämä on täysin oikein, toivottavaa ja hyvä juttu. Kaikki nöyryytykset ja tulonmenetykset ovat persuille oikein. Tämän sanon sellaisena henkilönä, jonka ura mediassa meni penkin alle persujen harjoittaman nettiterrorin tuloksena ja joka menetti sen takia ei vain merkittävän osan sananvapauttaan, vaan myös tulojaan.
Sannfinnarnas akademiska avdelning uteslöts ur studentkåren vid Helsingfors universitet, och det ser ut att den också förlorar sitt statsunderstöd. Det här är rättvist, önskvärt och jättefint så där i största allmänhet. Sannfinnarna förtjänar alla förnedringar och inkomstförluster de råkar ut för. Det här säger jag som en person vars karriär i medierna gick i kras som ett resultat av den sannfinska webbterrorn och som därför inte bara förlorade en viktig del av sin yttrandefrihet, utan också av sina inkomster.
Ylioppilaskunta erotti akateemiset persut siksi, että näiden avoimen, ideologisen rasistinen asenne (mm. sellainen ajatus, että tummaihoinen ei voi olla suomalainen) ei ole sopusoinnussa ylioppilaskunnan monimuotoisuusohjelman kanssa. Luulisi persuopiskelijoiden olevan tästä tyytyväisiä. He ovat näet vaatineet ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden purkamista ja on vain oikein, että se aloitetaan heidän järjestöstään.
De akademiska sannfinnarna uteslöts därför att deras öppet ideologiskt rasistiska attityd (t ex tanken att en mörkhyad person aldrig kan vara finne) står i konflikt med kårens mångfaldsprogram. Man kunde föreställa sig att de sannfinska studerandena vore helt nöjda med det här. De har nämligen krävt avskaffandet av tvångsmedlemskapet i kåren, och så här gör man dem bara till lags.
Sannfinnarnas akademiska avdelning uteslöts ur studentkåren vid Helsingfors universitet, och det ser ut att den också förlorar sitt statsunderstöd. Det här är rättvist, önskvärt och jättefint så där i största allmänhet. Sannfinnarna förtjänar alla förnedringar och inkomstförluster de råkar ut för. Det här säger jag som en person vars karriär i medierna gick i kras som ett resultat av den sannfinska webbterrorn och som därför inte bara förlorade en viktig del av sin yttrandefrihet, utan också av sina inkomster.
Ylioppilaskunta erotti akateemiset persut siksi, että näiden avoimen, ideologisen rasistinen asenne (mm. sellainen ajatus, että tummaihoinen ei voi olla suomalainen) ei ole sopusoinnussa ylioppilaskunnan monimuotoisuusohjelman kanssa. Luulisi persuopiskelijoiden olevan tästä tyytyväisiä. He ovat näet vaatineet ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden purkamista ja on vain oikein, että se aloitetaan heidän järjestöstään.
De akademiska sannfinnarna uteslöts därför att deras öppet ideologiskt rasistiska attityd (t ex tanken att en mörkhyad person aldrig kan vara finne) står i konflikt med kårens mångfaldsprogram. Man kunde föreställa sig att de sannfinska studerandena vore helt nöjda med det här. De har nämligen krävt avskaffandet av tvångsmedlemskapet i kåren, och så här gör man dem bara till lags.
tiistai 21. toukokuuta 2019
Ilkkuva yhteiskunnanvastaisuus - Raljant samhällsfientlighet
Taannoisessa taulukkomuotoisessa kirjoituksessani tulin puhuneeksi "ilkkuvasta yhteiskunnanvastaisuudesta", ja tämä käsite kaipaa varmaankin selittämistä. Se juolahti mieleeni ajatellessani Jiri Kerosta, joka on vuosikaudet notkunut äärioikeistolaisen alakulttuurin liepeillä.
I ett blogginlägg i tabellform (tyvärr bara på finska) råkade jag använda begreppet "ilkkuva yhteiskunnanvastaisuus", på svenska någonting sådant som raljant eller raljerande samhällsfientlighet. Detta begrepp föll mig in när jag reflekterade över Jiri Keronen, som i åratal stått på bussig fot med extremhögern utan att egentligen bli en fullvärdig medlem i subkulturen.
Keronen vaikuttaa juuri sellaiselta teininihilistiltä, joka pitää piruuttaan pilkkanaan niin lainkuuliaisuutta, yleistä säädyllisyyttä kuin lakiakin: blogiani lukeneilla on varmaankin muistissa se kerta, kun hän kehui auttavansa huumeiden käytöstä kiinni jäänyttä Jari Sillanpäätä kätkemään vastaisuudessa aineensa paremmin. Samassa yhteydessä Keronen kehui omalla amfetamiininkäytöllään ja väheksyi julkisuudessa suuriksi eriksi luonnehdittuja ainemääriä esittäen, että tuon verran häneltä kuluu yhdessä illassa moottoripyörämiesten kanssa juhliessa. Keltään ei jäänyt huomaamatta, miten Keronen, joka ainakin valokuvissa on vaikuttanut fyysisesti hintelähköltä, tässä kokee kompensoida tätä heikkouttaan kerskailemalla suhteillaan yhteiskunnan fyysisesti uhkaavimpiin, pelätyimpiin ja villeimpiin aineksiin.
Keronen framstår snarast som en tonårsnihilist, som gör sig lustig över såväl vanlig laglydighet, allmän anständighet som lagen: de som regelbundet läser min blogg kommer säkert ännu ihåg den gång då han skröt att han i framtiden kunde hjälpa Jari Sillanpää, tangoartisten som åkt fast för knarkbrott, gömma sitt tjack bättre. Lika skrytsamt skildrade Keronen sitt eget amfetaminbruk: vad som i offentligheten kallats stora knarkmängder bagatelliserade han med att påstå, att han kunde konsumera så där mycket under en enda festkväll med killarna från hojgänget. Det torde inte undgå någons uppmärksamhet att Keronen, som av fotografierna att döma inte direkt är någon muskelknutte, här kompenserar sin kroppsliga otillräcklighet genom att hänvisa till sina fysiskt hotfulla kompisar, som representerar de mest fruktade och de vildaste i samhället.
Äärioikeistolaiset ovat perinteisesti pyrkineet esiintymään yhteiskunnan tukipylväinä ja perustelemaan ääriaatteensa jonkinlaisena oikeutettuna reaktiona yleistä rappiota ja hajaannusta vastaan. Olen pitänyt tätä ennen vanhaan jossain määrin uskottavana, mutta en enää. On kuvaavaa, että kun minä kirjoitin vuosikaudet palkattuna pakinoitsijana raittiuden puolesta, äärioikeisto piti tätä sietämättömänä provokaationa. Se katsoi olevansa yksinään oikeutettu päihdemoralisointiin, ja kun mainitsin myönteisessä sävyssä nykynuorison olevan entisiä aikoja raittiimpaa, äärioikeisto oli aivan villinä vihasta. Äärioikeiston mielestä nuorisosta ei tunnetusti saa sanoa mitään hyvää, eikä varsinkaan kehua sitä millään tavalla edeltävää sukupolvea paremmaksi.
Av gammalt har högerextremister försökt uppträda som samhällets stöttepelare och motiverat sin extremism som någon sorts legitim motreaktion på det förfall och den upplösning som i dag präglar vårt liv. Förr i världen tyckte jag att det här var t o m trovärdigt, men det anser jag inte längre. Det är betecknande att extremhögern uppfattade det som outhärdlig provokation när jag som avlönad bloggare i åratal predikade för renlevnad och nykterhet. Den tyckte sig ha monopol på att hålla moralpredikningar om rusmedel, och när jag i lovande ton nämnde att ungdomen nuförtiden var mera renlevnadsorienterad och nykterhetsvänlig än min generation, blev extremhögern rasande. Extremhögern anser ju att man absolut inte får säga någonting positivt om de unga, allra minst att de på något sätt är bättre än den föregående generationen.
Tämän moralisoinnin takana tuntuu kuitenkin olevan tietoisuus siitä, ettei itse olla erityisen kunnollisia. Kaikenlaiset persut ja persunmieliset jupisevat vastustajistaan "parempina ihmisinä". Sitä luulisi, että tämä on latteaa ironisointia: "ne luulevat olevansa meitä parempia ihmisiä". Nykyisellään kuitenkin alkaa olla yhä selvempää, että tässä ei ole mitään kömpelöäkään ironiaa. Äärioikeistolaiset tietävät oikeasti olevansa pahoja ihmisiä pahalla asialla.
Bakom detta moraliserande förefaller det dock gömma sig en medvetenhet om att man inte själv är särskilt duglig. Allehanda sannfinnar och likasinnade muttrar om sina motståndare att dessa är "bättre människor". Man kunde föreställa sig att det här är någon sorts ironiserande: "de inbillar sig vara förmer". I dag börjar det dock bli allt mera uppenbart att det här inte är ironi, inte ens ett tafatt försök till ironi. Högerextremisterna vet att de är onda människor med onda målsättningar.
I ett blogginlägg i tabellform (tyvärr bara på finska) råkade jag använda begreppet "ilkkuva yhteiskunnanvastaisuus", på svenska någonting sådant som raljant eller raljerande samhällsfientlighet. Detta begrepp föll mig in när jag reflekterade över Jiri Keronen, som i åratal stått på bussig fot med extremhögern utan att egentligen bli en fullvärdig medlem i subkulturen.
Keronen vaikuttaa juuri sellaiselta teininihilistiltä, joka pitää piruuttaan pilkkanaan niin lainkuuliaisuutta, yleistä säädyllisyyttä kuin lakiakin: blogiani lukeneilla on varmaankin muistissa se kerta, kun hän kehui auttavansa huumeiden käytöstä kiinni jäänyttä Jari Sillanpäätä kätkemään vastaisuudessa aineensa paremmin. Samassa yhteydessä Keronen kehui omalla amfetamiininkäytöllään ja väheksyi julkisuudessa suuriksi eriksi luonnehdittuja ainemääriä esittäen, että tuon verran häneltä kuluu yhdessä illassa moottoripyörämiesten kanssa juhliessa. Keltään ei jäänyt huomaamatta, miten Keronen, joka ainakin valokuvissa on vaikuttanut fyysisesti hintelähköltä, tässä kokee kompensoida tätä heikkouttaan kerskailemalla suhteillaan yhteiskunnan fyysisesti uhkaavimpiin, pelätyimpiin ja villeimpiin aineksiin.
Keronen framstår snarast som en tonårsnihilist, som gör sig lustig över såväl vanlig laglydighet, allmän anständighet som lagen: de som regelbundet läser min blogg kommer säkert ännu ihåg den gång då han skröt att han i framtiden kunde hjälpa Jari Sillanpää, tangoartisten som åkt fast för knarkbrott, gömma sitt tjack bättre. Lika skrytsamt skildrade Keronen sitt eget amfetaminbruk: vad som i offentligheten kallats stora knarkmängder bagatelliserade han med att påstå, att han kunde konsumera så där mycket under en enda festkväll med killarna från hojgänget. Det torde inte undgå någons uppmärksamhet att Keronen, som av fotografierna att döma inte direkt är någon muskelknutte, här kompenserar sin kroppsliga otillräcklighet genom att hänvisa till sina fysiskt hotfulla kompisar, som representerar de mest fruktade och de vildaste i samhället.
Äärioikeistolaiset ovat perinteisesti pyrkineet esiintymään yhteiskunnan tukipylväinä ja perustelemaan ääriaatteensa jonkinlaisena oikeutettuna reaktiona yleistä rappiota ja hajaannusta vastaan. Olen pitänyt tätä ennen vanhaan jossain määrin uskottavana, mutta en enää. On kuvaavaa, että kun minä kirjoitin vuosikaudet palkattuna pakinoitsijana raittiuden puolesta, äärioikeisto piti tätä sietämättömänä provokaationa. Se katsoi olevansa yksinään oikeutettu päihdemoralisointiin, ja kun mainitsin myönteisessä sävyssä nykynuorison olevan entisiä aikoja raittiimpaa, äärioikeisto oli aivan villinä vihasta. Äärioikeiston mielestä nuorisosta ei tunnetusti saa sanoa mitään hyvää, eikä varsinkaan kehua sitä millään tavalla edeltävää sukupolvea paremmaksi.
Av gammalt har högerextremister försökt uppträda som samhällets stöttepelare och motiverat sin extremism som någon sorts legitim motreaktion på det förfall och den upplösning som i dag präglar vårt liv. Förr i världen tyckte jag att det här var t o m trovärdigt, men det anser jag inte längre. Det är betecknande att extremhögern uppfattade det som outhärdlig provokation när jag som avlönad bloggare i åratal predikade för renlevnad och nykterhet. Den tyckte sig ha monopol på att hålla moralpredikningar om rusmedel, och när jag i lovande ton nämnde att ungdomen nuförtiden var mera renlevnadsorienterad och nykterhetsvänlig än min generation, blev extremhögern rasande. Extremhögern anser ju att man absolut inte får säga någonting positivt om de unga, allra minst att de på något sätt är bättre än den föregående generationen.
Tämän moralisoinnin takana tuntuu kuitenkin olevan tietoisuus siitä, ettei itse olla erityisen kunnollisia. Kaikenlaiset persut ja persunmieliset jupisevat vastustajistaan "parempina ihmisinä". Sitä luulisi, että tämä on latteaa ironisointia: "ne luulevat olevansa meitä parempia ihmisiä". Nykyisellään kuitenkin alkaa olla yhä selvempää, että tässä ei ole mitään kömpelöäkään ironiaa. Äärioikeistolaiset tietävät oikeasti olevansa pahoja ihmisiä pahalla asialla.
Bakom detta moraliserande förefaller det dock gömma sig en medvetenhet om att man inte själv är särskilt duglig. Allehanda sannfinnar och likasinnade muttrar om sina motståndare att dessa är "bättre människor". Man kunde föreställa sig att det här är någon sorts ironiserande: "de inbillar sig vara förmer". I dag börjar det dock bli allt mera uppenbart att det här inte är ironi, inte ens ett tafatt försök till ironi. Högerextremisterna vet att de är onda människor med onda målsättningar.
"...veljein toivon pettänyt...ja isiensä maan"/"...svikit sina bröders hopp...och sina fäders jord"
Laura Huhtasaari on itkeskellyt sitä, että häntä syytellään Venäjän kanssa vehkeilemisestä, vaikka hänen isovanhempansa (kaikki neljäkö?) ovat rintamalla taistelleet isänmaan puolesta. No, nyt minä kerron teille suuren salaisuuden. Se, että Huhtasaaren isovanhemmat ovat puolustaneet isänmaata, ei vapauta häntä putinismiepäilyistä. Itse asiassa se korostaa hänen alhaisuuttaan ja viheliäisyyttään.
Laura Huhtasaari har gråtit över att hon beskylls för att stå i maskopi med det putinska Ryssland, trots att hennes mor- och farföräldrar (antagligen alla fyra) på fronten kämpat för fosterlandet. Nu ska jag avslöja en stor hemlighet för er. Att Huhtasaaris äldre släktingar försvarat fosterlandet, fritar henne inte från putinismbeskyllningar. Egentligen framhäver det hennes nedrighet och tarvlighet.
Rakastettu kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg, joka runoili sillä isänmaallisemmalla kielellä, antoi runossaan Torpan tyttö nuoren neidon surra sitä, että hänen sulhasensa karttoi rintamaa ja karkasi armeijasta. Neito sanoi sulhon pettäneen veljien toivon ja isiensä maan.
Vår älskade nationalskald Johan Ludvig Runeberg, som författade sina alster på vårt mera fosterländska språk, skrev sin dikt Torpflickan om en ung kvinna som sörjer över att hennes brudgum undvek krigsfronten och deserterade från armén. Ungmön sade i dikten att ynglingen svikit sina bröders hopp och sina fäders jord.
Jos Laura Huhtasaari vehkeilee Venäjän kanssa, vaikka hänenkin isoisänsä ovat osallistuneet Suomen sotiin, se tarkoittaa vain, että hän, kuten Torpan tytön poikaystävä, on pettänyt veljiensä toivon ja isiensä maan. Koska hän kuuluu puolueeseen, jonka määrittäviä ominaisuuksia ovat raakuus, petollisuus, valhe ja epäisänmaallisuus, tällainen käytös juuri häneltä ei hämmästytä ketään.
Om Laura Huhtasaari står i maskopi med Ryssland trots att även hennes mor- och farfar stridit med i våra krig, innebär det bara att hon, som Torpflickans pojkvän, svikit sina bröders hopp och sina fäders jord. Hon är medlem i ett parti vars definierande egenskaper är brutalitet, lömskhet, lögn och fosterlandsförräderi, och sålunda kan ingen vara förvånad över hennes beteende.
Laura Huhtasaari har gråtit över att hon beskylls för att stå i maskopi med det putinska Ryssland, trots att hennes mor- och farföräldrar (antagligen alla fyra) på fronten kämpat för fosterlandet. Nu ska jag avslöja en stor hemlighet för er. Att Huhtasaaris äldre släktingar försvarat fosterlandet, fritar henne inte från putinismbeskyllningar. Egentligen framhäver det hennes nedrighet och tarvlighet.
Rakastettu kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg, joka runoili sillä isänmaallisemmalla kielellä, antoi runossaan Torpan tyttö nuoren neidon surra sitä, että hänen sulhasensa karttoi rintamaa ja karkasi armeijasta. Neito sanoi sulhon pettäneen veljien toivon ja isiensä maan.
Vår älskade nationalskald Johan Ludvig Runeberg, som författade sina alster på vårt mera fosterländska språk, skrev sin dikt Torpflickan om en ung kvinna som sörjer över att hennes brudgum undvek krigsfronten och deserterade från armén. Ungmön sade i dikten att ynglingen svikit sina bröders hopp och sina fäders jord.
Jos Laura Huhtasaari vehkeilee Venäjän kanssa, vaikka hänenkin isoisänsä ovat osallistuneet Suomen sotiin, se tarkoittaa vain, että hän, kuten Torpan tytön poikaystävä, on pettänyt veljiensä toivon ja isiensä maan. Koska hän kuuluu puolueeseen, jonka määrittäviä ominaisuuksia ovat raakuus, petollisuus, valhe ja epäisänmaallisuus, tällainen käytös juuri häneltä ei hämmästytä ketään.
Om Laura Huhtasaari står i maskopi med Ryssland trots att även hennes mor- och farfar stridit med i våra krig, innebär det bara att hon, som Torpflickans pojkvän, svikit sina bröders hopp och sina fäders jord. Hon är medlem i ett parti vars definierande egenskaper är brutalitet, lömskhet, lögn och fosterlandsförräderi, och sålunda kan ingen vara förvånad över hennes beteende.
Muualta lainattu huomio - En iakttagelse jag lånat av någon annan
Ennen vanhaan oli tapana sanoa "En ole rasisti, mutta..." Nykyinen versio, jota vieläpä kuulee samoilta ihmisiltä, on "En ole Putinin kannattaja, mutta..."
Förr i världen hette det "Jag är inte rasist, men..." I dag hör man av precis samma människor: "Jag är inte någon anhängare av Putin, men..."
Förr i världen hette det "Jag är inte rasist, men..." I dag hör man av precis samma människor: "Jag är inte någon anhängare av Putin, men..."
maanantai 20. toukokuuta 2019
Olli Kotro haluaa viisumivapauden Venäjän miehityssotilaille - Olli Kotro vill ge ryska ockupanter visumfrihet
Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Olli Kotro haluaa Suomen irti Schengenin sopimuksesta. Sitä vastoin venäläisille hän haluaa viisumivapauden. Olisihan se vähän noloa jos miehityspanssarien kuskeilta alettaisiin rajalla vaatia viisumia.
Olli Kotro, sannfinsk valkandidat till europeiska parlamentet, vill skrota Schengenavtalet för Finland. Däremot pläderar han för visumfrihet för ryssar. Hans vänner bakom gränsen ska ju inte kunna ockupera Finland tillräckligt smidigt om de bör förete visum vid gränsen - och det blir ju rätt genant, det.
Leikki sijansa saakoon, mutta ne persujen vaatimukset rajojen sulkemisesta maahantulijoilta olisivat uskottavampia, jos itärajaa ei samaan aikaan oltaisi noin innokkaasti avaamassa.
Skämt åsido, men alla de krav på att stänga gränserna som sannfinnarna hela tiden framför skulle låta trovärdigare om de inte vore så jäkla ivriga att öppna östgränsen.
Olli Kotro suoraan siteerattuna venäjäksi/Olli Kotro på ryska, direkt citerad: Финляндия должна выйти из Шенгенского договора и создать с Россией особую безвизовую зону в стиле американской системы ESTA.
Suomeksi: Suomen on lähdettävä Schengenin sopimuksesta ja luotava Venäjän kanssa yhteinen viisumivapaa vyöhyke amerikkalaisen ESTA-järjestelmän tyyliin.
På svenska: Finland bör lämna Schengenavtalet och skapa en gemensam visumfri zon tillsammans med Ryssland i stil med det amerikanska ESTA-systemet.
Olli Kotro, sannfinsk valkandidat till europeiska parlamentet, vill skrota Schengenavtalet för Finland. Däremot pläderar han för visumfrihet för ryssar. Hans vänner bakom gränsen ska ju inte kunna ockupera Finland tillräckligt smidigt om de bör förete visum vid gränsen - och det blir ju rätt genant, det.
 |
| Olli Kotron kaverit tulossa viisumivapaasti häntä moikkaamaan - Olli Kotros kompisar på väg att hälsa på honom när de inte längre behöver visum |
Leikki sijansa saakoon, mutta ne persujen vaatimukset rajojen sulkemisesta maahantulijoilta olisivat uskottavampia, jos itärajaa ei samaan aikaan oltaisi noin innokkaasti avaamassa.
Skämt åsido, men alla de krav på att stänga gränserna som sannfinnarna hela tiden framför skulle låta trovärdigare om de inte vore så jäkla ivriga att öppna östgränsen.
Olli Kotro suoraan siteerattuna venäjäksi/Olli Kotro på ryska, direkt citerad: Финляндия должна выйти из Шенгенского договора и создать с Россией особую безвизовую зону в стиле американской системы ESTA.
Suomeksi: Suomen on lähdettävä Schengenin sopimuksesta ja luotava Venäjän kanssa yhteinen viisumivapaa vyöhyke amerikkalaisen ESTA-järjestelmän tyyliin.
På svenska: Finland bör lämna Schengenavtalet och skapa en gemensam visumfri zon tillsammans med Ryssland i stil med det amerikanska ESTA-systemet.
lauantai 18. toukokuuta 2019
"Jotta tulevaisuutemme ei näyttäisi tältä" - "För att vår framtid inte ska se ut så här"
Perussuomalaiset vaativat jatkuvasti meitä äänestämään puoluettaan, "jotta tulevaisuus ei näyttäisi tältä", ja kuvassa sitten tummaihoisia ihmisiä. Mutta ketähän voisimme äänestää, jotta (poliittinen) nykyisyytemme ei näyttäisi tältä:
Sannfinnarna vill att vi ska rösta på deras parti "för att vår framtid inte ska se ut så här" - och sen kommer det bilder på svarthyade människor. Men vem kan vi rösta på om vi inte vill att vårt (politiska) liv i dag inte ska se ut så här:
Kuvassa on tietenkin perussuomalaisvaikuttaja Sebastian Tynkkynen ja hänen afrikkalaistaustainen poikaystävänsä. On syvästi käsittämätöntä, että puolue, joka jatkuvasti syyttelee kaikkia muita homouden edistämisestä ja afrikkalaisten maahantuonnista, hyysää riveissään julkihomoa, joka on maahantuonut afrikkalaisen poikaystävän. Yhtä käsittämätöntä on, että kyseinen homo toimii asianomaisessa puolueessa.
Bilden visar, som vi alla vet, den sannfinske influeraren Sebastian Tynkkynen och hans afrikanske pojkvän. Det är ytterst oförståeligt att ett parti som hela tiden beskyller alla andra för att främja homosexualitet och importera afrikaner välkomnar en öppet homosexuell man som importerat en afrikansk pojkvän. Lika förvånande är det att denne man verkar inom partiet ifråga.
Sannfinnarna vill att vi ska rösta på deras parti "för att vår framtid inte ska se ut så här" - och sen kommer det bilder på svarthyade människor. Men vem kan vi rösta på om vi inte vill att vårt (politiska) liv i dag inte ska se ut så här:
Kuvassa on tietenkin perussuomalaisvaikuttaja Sebastian Tynkkynen ja hänen afrikkalaistaustainen poikaystävänsä. On syvästi käsittämätöntä, että puolue, joka jatkuvasti syyttelee kaikkia muita homouden edistämisestä ja afrikkalaisten maahantuonnista, hyysää riveissään julkihomoa, joka on maahantuonut afrikkalaisen poikaystävän. Yhtä käsittämätöntä on, että kyseinen homo toimii asianomaisessa puolueessa.
Bilden visar, som vi alla vet, den sannfinske influeraren Sebastian Tynkkynen och hans afrikanske pojkvän. Det är ytterst oförståeligt att ett parti som hela tiden beskyller alla andra för att främja homosexualitet och importera afrikaner välkomnar en öppet homosexuell man som importerat en afrikansk pojkvän. Lika förvånande är det att denne man verkar inom partiet ifråga.
Wie mir die Wahren Finnen meine Karriere in finnischen Medien versauten
Vor beinahe sechs Jahren habe ich meinen Zweitjob als Online-Feuilletonist verloren, und seitdem habe ich keinen einzigen Artikel in finnischen Medien veröffentlichen können. Inzwischen haben mich wohl auch die meisten finnischen Medienkonsumenten vergessen. Jetzt will ich schildern, wie die Partei der Wahren Finnen (eigentlich heisst es "Basisfinnen" auf Finnisch, und jetzt wollen sie in allen anderen Sprachen als Finnisch und Schwedisch nur die Partei der "Finnen" heissen, aber das werde ich ihnen nicht gönnen) mir meine Medienkarriere versaut haben, aber hierbei ist es wichtig zu erinnern, dass ich es schon hätte dulden können, hätte nicht die Medienplattform, für die ich arbeitete, mir den Arbeitsschutz praktisch weggenommen, als es die Anhänger dieser Partei waren, die mich verfolgten.
Im Frühjahr 2006 nahm eine mittelgrosse Medienfirma Kontakt mit mir auf. Die Firma hatte ein Webportal von einiger Mediensichtbarkeit neulich erworben und suchte nach neuen Feuilletonisten und Blogautoren (ein paar Jahre später wurde die Firma von einem grösseren Medienkonzern übernommen). Damals hatte ich einige Aufmerksamkeit und sogar Ärger erweckt, indem ich antifeministische Provokationen im vorliegenden Blog veröffentlicht hatte.
Die antifeministischen Provokationen waren eine Spätfolge zweier äusserst traumatisierenden Liebesgeschichten (die erste Mitte der Neunzigerjahre, die zweite ein paar Jahre nach der Jahrtausendwende erlebt, und in beiden Fällen hatte ich eine Bewunderin gewonnen, die mich zunächst mit Fanmail überschüttet hatte, um sich dann plötzlich gegen mich zu wenden und mich zu hassen). Ich wurde sogar von einer Papierzeitung als "der Sprachwissenschaftler mit dem Streithammelblog" interviewt.
Ich war damals eher bitter darüber, dass mein Sprachaktivismus - mein Status als der Finne, der die irische Sprache zu fördern suchte - in Finnland überhaupt keine Aufmerksamkeit erregt hatte, obwohl ich in irischen Medien durchaus sichtbar geworden war. (Es muss zwar zugegeben werden, dass der Finnische Rundfunk interessiert wurde, als ich im Frühjahr 2004 auf einer Demonstration in Dublin mit einer Rede auf Irisch aufgetreten bin, aber obwohl ich willens war, mich im Rundfunk interviewen zu lassen, führte der Kontakt zu nichts Konkretem.) Als ich aber als der grösste Weiberhasser der Republik bekannt wurde, konnte ich gleich anfangen, Feuilletons gegen Bezahlung zu schreiben.
Aber warum nicht. Wenn mir ein Arbeitsplatz geboten wurde, war ich natürlich bereit, ihn zu akzeptieren. Ende der Neunzigerjahre konnte ich keine Stipendien mehr kriegen, weshalb ich dann angefangen hatte, als Übersetzer zu jobben. Ich bildete mir ein, dass ich so meine Doktorarbeit finanzieren könnte, die unter allen Umständen ins Stocken geraten war; ähnliche Gedanken hegte ich, als ich begann, meine Online-Feuilletons zu schreiben. Eigentlich verlor ich da die letzte Chance, eine richtige akademische Karriere zu haben, weil ich nicht nur eine tägliche Arbeit hatte, sondern auch alle Abende Meinungsjournalismus betreiben musste.
Ich muss aber sagen, dass es mich eigentlich nicht besonders grämt, denn ich hatte das Interesse an meinem Forschungsgegenstand weitgehend verloren (es ist nur in den letzten paar Jahren wieder entflammt) und mich eher auf das Studium und die Wiederbelebung der irischen Sprache konzentriert, was in Finnland kaum in akademische Grade umzusetzen ist. Dagegen war es mir lästig, dass ich mich nicht meinem damaligen Job als Sprachforscher bei einem privaten Unternehmen völlig widmen konnte, denn hätte ich mich auch abends mit den Sachen beschäftigt, die zu dieser Arbeit gehörten, würde ich jetzt zwei oder drei Sprachen sprechen, deren Lernbarkeit mir früher nicht einmal eingefallen war.
Ab und zu schrieb ich auch feminismuskritische Einträge, aber, altmodisch kulturpatriotisch erzogen wie ich bin, hatte ich viel mehr z.B. über unsere klassische Literatur zu sagen, wie etwa den Nationaldichter Johan Ludvig Runeberg oder den Prosaiker Zacharias Topelius. Wenn diese Namen im täglichen Journalismus erwähnt wurden, habe auch ich mich über sie geäussert. Schliesslich wurde ich rekrutiert, um Kommentar zu Aktuellem zu schreiben.
Im selben Jahr, als ich Feuilletons zu schreiben begann, ist meine Mutter gestorben. Sie war immer Anhängerin der altbewährten konservativen Partei Finnlands, und ich fühlte mich verpflichtet oder veranlasst, etwas von ihr und von ihrer Welt für die Zukunft zu bewahren, was mich dann dazu bewog, die von ihr vertretene traditionelle finnische Vaterlandsliebe aus einer verständnisvollen, analytischen Perspektive zu betrachten. Auch ich misstraute Russland, und was die Sowjetunion betrifft, habe ich versucht, die Leser über das zu unterrichten, was wir von sowjetischen Gefangenenlagern wissen, z. B. was frühere sowjetische Gulag-Sträflinge in ihren Erinnerungen berichtet haben.
Zuweilen habe ich auch notwendig gefunden, meine Meinung zu ändern, als ich mich besser über etwas informiert habe. Was zum Beispiel die NATO betrifft, habe ich mich zu ihr zunächst ebenso unreflektiert negativ verhalten wie die meisten Finnen, aber als ich mich veranlasst fühlte, einen pragmatischen Beitrag zur NATO-Debatte zu leisten, habe ich mich gezwungen gefühlt, eine vorsichtig positive Haltung einzunehmen. Dies wurde nicht von allen akzeptiert, denn Finnen sind meistens sozusagen automatisch gegen die NATO und erlauben es nicht, dass ihre Vorurteile bezweifelt werden.
Ich versuchte auch (zunächst instinktiv und später bewusst), die traditionelle finnische Vaterlandsliebe zu rehabilitieren. Ich habe auf den naiven Pazifismus des alten Zivis verzichtet und bin dazu übergegangen, hervorzuheben, dass man in der Tat gleichzeitig z.B. sowohl Natur- und Wehrfreund sein konnte. Meine Grossmutter, die persönlich sowohl den Bürgerkrieg des Jahres 1918 wie auch den Winterkrieg gegen die Sowjetunion 1939-1940 erlebt hatte, hatte immer, mit Tränen in den Augen, betont, wie wirklich und lebendig der "Geist des Winterkrieges", die Versöhnung früherer Feinde angesichts des Feindes, den Zeitgenossen vorgekommen war. Ich begann, es als meine Mission zu betrachten, den Geist des Winterkrieges wiederzubeleben und die Reste des alten Gegeneinanders endlich zu begraben.
Anfang des neuen Jahrtausends hatte ich es nämlich mehrmals erlebt, dass jene Vaterlandsfreunde von älteren Generationen, denen ich zuweilen auf Online-Diskussionsforen begegnete, keineswegs ausnahmslos wahnsinnige Nazisten waren. Mit einigen bin ich eigentlich ausgezeichnet zurechtgekommen, besonders als sie herausfanden, dass ich nach meinen Studien in Polonistik und Russizistik einiges von den kommunistischen Gräueltaten in der Sowjetunion und in Osteuropa wusste und sie nicht zu verleugnen suchte. Ich begann zu glauben, dass viele Leute von dieser Sorte durchaus im Mainstream der Gesellschaft willkommengeheissen, ihre Ansichten ernstgenommen werden könnten.
Am Anfang hatte ich auch Erfolg. Als ich z. B. zu der Diskussion über die Massengräber in Huhtiniemi Stellung nahm (damals konnte finnische Geschichte noch in der Öffentlichkeit besprochen werden), wurde ich für einen Text gelobt, in dem ich Versöhnung stiften wollte - es lobte mich sogar ein Teil derjenigen, die sonst beinahe alle anderen Stalinisten zu nennen bereit waren. Es kam vor, als wäre mir gelungen, die alten Wunden zu heilen.
Dann aber wurde der Kommentarkasten unter meinem Blog von der neuen Generation der Rechtsextremisten okkupiert. Diese meinten, dass ich irgendwie verpflichtet wäre, mir alle Positionen der extremen Rechten restlos und ohne Ausnahme zu eigen zu machen, nur weil ich dem Feminismus kritisch gegenüberstand, das Wort Vaterlandsliebe ohne Ironie verwendete und etwas von klassischer finnischer Literatur wusste (weil es bei uns zu Hause schon immer eine natürliche Sache war). Den Rassismus akzeptierte ich überhaupt nicht, und das hat diese Leute einfach wütend gemacht. Schliesslich füllte sich der Kommentarkasten mit beinahe religiösen Huldigungsreden an den Führer der finnischen extremen Rechten und mit persönlichen Angriffen auf mich, ganz unabhängig davon, über was ich schrieb - ob es nun zum Beispiel alte finnische Fernsehserien waren, die mich zu meinem letzten Blog-Feuilleton inspiriert hatten.
Bezeichnenderweise haben mich die Vorgesetzten nie gegen die rechtsextrem inspirierten Angriffe verteidigt, eher ist es mir vorgekommen, dass sie mich mitverantwortlich fanden. Der Eindruck war, dass die Vorgesetzten eine Seite gewählt hatten, die nicht die meine war. Als ich zum erstenmal ein Feuilleton schrieb, das die extreme Rechte kritisierte, hat sich mein Kommentarkasten in ein paar Stunden mit dreihundert verärgerten Gegenstimmen gefüllt. Als ich dann den Kasten für weitere Kommentare gesperrt habe, ist da noch eine rechtsextremistische Stellungnahme aufgetaucht, was Anlass ist zu vermuten, dass die extreme Rechte auch unter den Vorgesetzten einen Infiltranten hatte.
Als es z. B. die FeministInnen waren, die Druck gegen die Firma ausübten, um mich kündigen zu lassen, haben mich die Vorgesetzten loyal unterstützt. Als es aber die Rechtsextremisten waren, haben die Vorgesetzten mich beschuldigt. Und am Ende wurde ich auch gekündigt, aber erst als die Schikanen und der Terror mich so ermüdigt hatten, dass ich nicht mehr die ersehnte Qualität aufrechterhalten konnte.
Natürlich haben auch die putinistischen Trolls eine Rolle gespielt. Dass die Auferstehung der extremen Rechten auf russischem Einfluss beruht, habe ich schon lange geahnt, bevor es allgemein akzeptiert wurde. Als ich das Russland Putins in polemischem Ton, aber mit Sachgründen kritisiert habe, haben die Trolls im Kommentarkasten verkündet, dass ich "schwedischgesinnt" sei und deshalb einen "rassistischen Hass auf Russen" hegte. Es war klar, dass diese Trolls kaum von den rechtsextremistischen zu unterscheiden waren, denn Rassismus, Hass auf Muslims und Putinversteherei sind nicht selten im selben Kommentar vorgekommen, ganz zu schweigen vom Hass auf die schwedische Sprache.
Das alles steht in Zusammenhang mit einer Episode, die ein bisschen an das übelbeleumdete Gerichtsverfahren gegen die Journalistin Johanna Vehkoo erinnert. [Vehkoo hat sich in einer privaten Facebook-Diskussion den Lokalpolitiker Junes Lokka einen "nazistischen Eulenspiegel" genannt, aber ihr Profil war infiltriert, so dass Lokka Anzeige gegen sie erstattete, wegen krimineller Diffamierung. Dass von allen Menschen in Finnland Lokka, ein bekannter rechtspopulistischer Agitator, so eine Anzeige zu erstatten wagte, war eine reine Frechheit: er ist ein Mann, der u.a. nach einem Gespräch mit einer Rundfunkjournalistin das Geschehene mit folgenden Worten zusammenfasste: "Da hat mich irgendeine Hure vom Rundfunk angerufen."] Am Tag der Parlamentswahlen 2011, als die Wahren Finnen ihren ersten grossen Wahlsieg erzielten, habe ich mich über die Partei mit Worten geäussert, die eine boshafte Person als Drohung interpretieren konnte, und es gibt eine Menge boshafte Leute unter den Wahren Finnen. Der Reichsstaatsanwalt (die höchste juridische Behörde in Finnland) hat Anklage überlegt, aber ich habe die Verfolgung, die die Wahren Finnen gegen mich betrieben haben, umfassend dokumentieren können.
Meine Äusserungen haben nämlich dem Strafbestand keines Verbrechens entsprochen. Ausserdem hat der Reichsstaatanwalt in seinem Beschluss festgestellt, dass die von mir eingereichten Materialien bewiesen haben, es habe "langwierige Bitterkeit" zwischen mir und "einigen anderen Blogverfassern" gegeben und meine Äusserungen seien im Zusammenhang dieser Bitterkeit zu betrachten. Der Reichsstaatsanwalt hat keine Stellung dazu genommen, wer für diese "langwierige Bitterkeit" die grösste Verantwortung zu tragen hätte. Ich fand diese Neutralität im Prinzip ungerecht, aber ich verstehe, dass es dem Reichsstaatsanwalt eben wegen der "Langwierigkeit" der Bitterkeit unmöglich war, den Schuldigen - oder Schuldigeren - zu nennen.
Trotzdem hat die extreme Rechte nicht nur meine Äusserungen als "Beweise" gegen mich in ihrer eigenen Propaganda ausgenutzt, sie haben sich auch mehr Material aus den Fingern gesogen. Die Frau des Führers der extremen Rechten hatte einen brutalen Drohbrief per E-Mail erhalten (vermutlich war der Brief selbst authentisch), und die Rechtsextremisten haben in ihren Blogs die Lüge unterbreitet, ich hätte den Brief geschrieben. Um die Geschichte plausibler zu machen, veröffentlichten sie den Brief zusammen mit der IP-Anschrift, aus der er gesendet worden war. Natürlich haben sie nicht herauszufinden versucht, wo der Server mit dieser Adresse zu finden war: in einer Stadt im äussersten Ostfinnland, nahe der russischen Grenze, während ich an der Westküste wohne und jene Stadt nie besucht habe.
Die Nachricht war ausserdem in so schlechtem Finnisch abgefasst, dass ich nie so etwas schreiben könnte, aber trotzdem haben die Rechtsextremisten behauptet, sie wäre in meinem Stil. Diese Leute beherrschen nur eine Mischung von Rowdyjargon und papierener Kanzleisprache und haben vermutlich keinen einzigen Klassiker der finnischen Literatur zeit ihres Lebens gelesen, was bedeutet, dass ihr Gutachten zu meinem Sprachgebrauch einen feuchten Kehricht wert ist.
Die Hetzkampagne, die die Rechtsextremisten gegen mich veranstaltet haben, hat schliesslich Erfolg gebracht, als ich im Jahre 2013 meinen Job als Blogger verloren habe. Seitdem habe ich keine Zeile auf Finnisch veröffentlichen dürfen, bis auf einen kleinen Band von Essays, die in Irland in finnischer Sprache erschienen ist, im selben Verlag, der auch meine irischsprachigen Bücher herausgibt. Diese Essays wurden übrigens von einem finnischen Verleger so gut wie bestellt, aber nach dem Einreichen des Manuskripts hat mir der Verleger nie geantwortet.
Eine wöchentlich erscheinende Zeitschrift hat zwar nach neuen Bloggern für ihre Webseiten gesucht, aber als ich mich beworben habe, hiess es, dass das, was ich in sozialen Medien schrieb, dem "Brand der Zeitschrift" nicht gerecht war. Ich kann mir schon vorstellen, was "das, was ich in sozialen Medien schrieb" in diesem Kontext bedeutet. Sieben Jahre Erfahrung von ebendieser Arbeit und Kenntnisse von sieben Sprachen (eigentlich mehr, wenn man nur die passiven Kenntnisse meint, die gut genug sind, um Nachrichtenquellen zu nutzen) zählten überhaupt nichts. Den Wahren Finnen war folglich gelungen, was sie mit ihren Schikanen angestrebt hatten: sie haben mich zu einer Persona non grata in allen finnischsprachigen Medien gemacht.
Jemand will mir jetzt sicher vorschlagen, mich an linke Medien zu wenden, wenn ich etwas schreiben und veröffentlichen will. Nunja, die grösste linke Zeitung in Finnland hat vor ein paar Jahren einen Artikel über die Situation der irischen (gälischen) Sprache gedruckt, aber ich wurde im Artikel nicht einmal erwähnt (obwohl ich mit Sicherheit der einzige Finne bin, der in irischer Sprache Bücher veröffentlicht und dafür bei der Prominenz der irischsprechenden Kreise in Irland schon einiges Lob geerntet hat), geschweige denn zu Rate gezogen. Wenn mir nicht gestattet ist, Artikel über ein Thema zu veröffentlichen, das ich in diesem Land bewiesenerweise besser kenne als jemand anders, und wenn ich nicht einmal in so einem Artikel erwähnt werde, kann man schon feststellen, dass ich auch in linken Medien eine Unperson bin. (In schwedischsprachigen Zeitschriften habe ich aber einiges veröffentlichen können.)
Aber bitte noch mal über das Folgende nachzudenken:
- Die Wahren Finnen sagen, sie seien patriotisch. Aber versucht jemand den traditionellen finnischen Patriotismus, den "Geist des Winterkriegs" und die Wehrfreundlichkeit zu demokratisieren und zu aktualisieren, so dass auch die ethnischen, sexuellen usw. Minderheiten als Wehrfreunde auftreten und gelten könnten, - dann wird er von denselben Wahren Finnen schikaniert und mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen fordern mehr Diskussion zu den Gräueltaten des Kommunismus (Filme und Bücher über den Holocaust hat dagegen ihr Führer holo-hölinä, "Holo-Quatsch", genannt). Ich habe dieses Thema vermutlich mehr zur öffentlichen Diskussion zu bringen versucht als jemand anders in Finnland (mit der Schriftstellerin Sofi Oksanen als Ausnahme), aber trotzdem haben mich die Wahren Finnen mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen sagen, sie wollen die nationale Kultur Finnlands fördern, aber mich, der ich in einer kulturnationalistischen Familie aufgewachsen und mich gründlich in unserer Literatur auskenne, haben sie mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen jammern ohne Unterlass, wie sie angeblich keine freie Meinungsäusserung besitzen, aber sie werden ebenso ununterbrochen von Medien interviewt und haben eine ansehnliche Menge Zuhörer. Dank dem finnischen Parteifinanzierungssystem können sie sich eigene Medien leisten, in denen sie andere Parteien und übrige politische Widersacher anschwärzen wie sie wollen. Gleichzeitig bin ich mit Mitteln, die (ohne Übertreibung) an die Sowjetunion der Ära Breschnew erinnern, mundtot gemacht.
- Und diese inoffizielle Zensur wird von einer finnischen Mediengesellschaft unterstützt, die ihrem Mitarbeiter jeden Arbeitsschutz verweigert, sobald er von der extremen Rechten gehänselt wird, obwohl er früher gegen linksgesinnte oder feministische Trolls durchaus verteidigt wurde.
Im Frühjahr 2006 nahm eine mittelgrosse Medienfirma Kontakt mit mir auf. Die Firma hatte ein Webportal von einiger Mediensichtbarkeit neulich erworben und suchte nach neuen Feuilletonisten und Blogautoren (ein paar Jahre später wurde die Firma von einem grösseren Medienkonzern übernommen). Damals hatte ich einige Aufmerksamkeit und sogar Ärger erweckt, indem ich antifeministische Provokationen im vorliegenden Blog veröffentlicht hatte.
Die antifeministischen Provokationen waren eine Spätfolge zweier äusserst traumatisierenden Liebesgeschichten (die erste Mitte der Neunzigerjahre, die zweite ein paar Jahre nach der Jahrtausendwende erlebt, und in beiden Fällen hatte ich eine Bewunderin gewonnen, die mich zunächst mit Fanmail überschüttet hatte, um sich dann plötzlich gegen mich zu wenden und mich zu hassen). Ich wurde sogar von einer Papierzeitung als "der Sprachwissenschaftler mit dem Streithammelblog" interviewt.
Ich war damals eher bitter darüber, dass mein Sprachaktivismus - mein Status als der Finne, der die irische Sprache zu fördern suchte - in Finnland überhaupt keine Aufmerksamkeit erregt hatte, obwohl ich in irischen Medien durchaus sichtbar geworden war. (Es muss zwar zugegeben werden, dass der Finnische Rundfunk interessiert wurde, als ich im Frühjahr 2004 auf einer Demonstration in Dublin mit einer Rede auf Irisch aufgetreten bin, aber obwohl ich willens war, mich im Rundfunk interviewen zu lassen, führte der Kontakt zu nichts Konkretem.) Als ich aber als der grösste Weiberhasser der Republik bekannt wurde, konnte ich gleich anfangen, Feuilletons gegen Bezahlung zu schreiben.
Aber warum nicht. Wenn mir ein Arbeitsplatz geboten wurde, war ich natürlich bereit, ihn zu akzeptieren. Ende der Neunzigerjahre konnte ich keine Stipendien mehr kriegen, weshalb ich dann angefangen hatte, als Übersetzer zu jobben. Ich bildete mir ein, dass ich so meine Doktorarbeit finanzieren könnte, die unter allen Umständen ins Stocken geraten war; ähnliche Gedanken hegte ich, als ich begann, meine Online-Feuilletons zu schreiben. Eigentlich verlor ich da die letzte Chance, eine richtige akademische Karriere zu haben, weil ich nicht nur eine tägliche Arbeit hatte, sondern auch alle Abende Meinungsjournalismus betreiben musste.
Ich muss aber sagen, dass es mich eigentlich nicht besonders grämt, denn ich hatte das Interesse an meinem Forschungsgegenstand weitgehend verloren (es ist nur in den letzten paar Jahren wieder entflammt) und mich eher auf das Studium und die Wiederbelebung der irischen Sprache konzentriert, was in Finnland kaum in akademische Grade umzusetzen ist. Dagegen war es mir lästig, dass ich mich nicht meinem damaligen Job als Sprachforscher bei einem privaten Unternehmen völlig widmen konnte, denn hätte ich mich auch abends mit den Sachen beschäftigt, die zu dieser Arbeit gehörten, würde ich jetzt zwei oder drei Sprachen sprechen, deren Lernbarkeit mir früher nicht einmal eingefallen war.
Ab und zu schrieb ich auch feminismuskritische Einträge, aber, altmodisch kulturpatriotisch erzogen wie ich bin, hatte ich viel mehr z.B. über unsere klassische Literatur zu sagen, wie etwa den Nationaldichter Johan Ludvig Runeberg oder den Prosaiker Zacharias Topelius. Wenn diese Namen im täglichen Journalismus erwähnt wurden, habe auch ich mich über sie geäussert. Schliesslich wurde ich rekrutiert, um Kommentar zu Aktuellem zu schreiben.
Im selben Jahr, als ich Feuilletons zu schreiben begann, ist meine Mutter gestorben. Sie war immer Anhängerin der altbewährten konservativen Partei Finnlands, und ich fühlte mich verpflichtet oder veranlasst, etwas von ihr und von ihrer Welt für die Zukunft zu bewahren, was mich dann dazu bewog, die von ihr vertretene traditionelle finnische Vaterlandsliebe aus einer verständnisvollen, analytischen Perspektive zu betrachten. Auch ich misstraute Russland, und was die Sowjetunion betrifft, habe ich versucht, die Leser über das zu unterrichten, was wir von sowjetischen Gefangenenlagern wissen, z. B. was frühere sowjetische Gulag-Sträflinge in ihren Erinnerungen berichtet haben.
Zuweilen habe ich auch notwendig gefunden, meine Meinung zu ändern, als ich mich besser über etwas informiert habe. Was zum Beispiel die NATO betrifft, habe ich mich zu ihr zunächst ebenso unreflektiert negativ verhalten wie die meisten Finnen, aber als ich mich veranlasst fühlte, einen pragmatischen Beitrag zur NATO-Debatte zu leisten, habe ich mich gezwungen gefühlt, eine vorsichtig positive Haltung einzunehmen. Dies wurde nicht von allen akzeptiert, denn Finnen sind meistens sozusagen automatisch gegen die NATO und erlauben es nicht, dass ihre Vorurteile bezweifelt werden.
Ich versuchte auch (zunächst instinktiv und später bewusst), die traditionelle finnische Vaterlandsliebe zu rehabilitieren. Ich habe auf den naiven Pazifismus des alten Zivis verzichtet und bin dazu übergegangen, hervorzuheben, dass man in der Tat gleichzeitig z.B. sowohl Natur- und Wehrfreund sein konnte. Meine Grossmutter, die persönlich sowohl den Bürgerkrieg des Jahres 1918 wie auch den Winterkrieg gegen die Sowjetunion 1939-1940 erlebt hatte, hatte immer, mit Tränen in den Augen, betont, wie wirklich und lebendig der "Geist des Winterkrieges", die Versöhnung früherer Feinde angesichts des Feindes, den Zeitgenossen vorgekommen war. Ich begann, es als meine Mission zu betrachten, den Geist des Winterkrieges wiederzubeleben und die Reste des alten Gegeneinanders endlich zu begraben.
Anfang des neuen Jahrtausends hatte ich es nämlich mehrmals erlebt, dass jene Vaterlandsfreunde von älteren Generationen, denen ich zuweilen auf Online-Diskussionsforen begegnete, keineswegs ausnahmslos wahnsinnige Nazisten waren. Mit einigen bin ich eigentlich ausgezeichnet zurechtgekommen, besonders als sie herausfanden, dass ich nach meinen Studien in Polonistik und Russizistik einiges von den kommunistischen Gräueltaten in der Sowjetunion und in Osteuropa wusste und sie nicht zu verleugnen suchte. Ich begann zu glauben, dass viele Leute von dieser Sorte durchaus im Mainstream der Gesellschaft willkommengeheissen, ihre Ansichten ernstgenommen werden könnten.
Am Anfang hatte ich auch Erfolg. Als ich z. B. zu der Diskussion über die Massengräber in Huhtiniemi Stellung nahm (damals konnte finnische Geschichte noch in der Öffentlichkeit besprochen werden), wurde ich für einen Text gelobt, in dem ich Versöhnung stiften wollte - es lobte mich sogar ein Teil derjenigen, die sonst beinahe alle anderen Stalinisten zu nennen bereit waren. Es kam vor, als wäre mir gelungen, die alten Wunden zu heilen.
Dann aber wurde der Kommentarkasten unter meinem Blog von der neuen Generation der Rechtsextremisten okkupiert. Diese meinten, dass ich irgendwie verpflichtet wäre, mir alle Positionen der extremen Rechten restlos und ohne Ausnahme zu eigen zu machen, nur weil ich dem Feminismus kritisch gegenüberstand, das Wort Vaterlandsliebe ohne Ironie verwendete und etwas von klassischer finnischer Literatur wusste (weil es bei uns zu Hause schon immer eine natürliche Sache war). Den Rassismus akzeptierte ich überhaupt nicht, und das hat diese Leute einfach wütend gemacht. Schliesslich füllte sich der Kommentarkasten mit beinahe religiösen Huldigungsreden an den Führer der finnischen extremen Rechten und mit persönlichen Angriffen auf mich, ganz unabhängig davon, über was ich schrieb - ob es nun zum Beispiel alte finnische Fernsehserien waren, die mich zu meinem letzten Blog-Feuilleton inspiriert hatten.
Bezeichnenderweise haben mich die Vorgesetzten nie gegen die rechtsextrem inspirierten Angriffe verteidigt, eher ist es mir vorgekommen, dass sie mich mitverantwortlich fanden. Der Eindruck war, dass die Vorgesetzten eine Seite gewählt hatten, die nicht die meine war. Als ich zum erstenmal ein Feuilleton schrieb, das die extreme Rechte kritisierte, hat sich mein Kommentarkasten in ein paar Stunden mit dreihundert verärgerten Gegenstimmen gefüllt. Als ich dann den Kasten für weitere Kommentare gesperrt habe, ist da noch eine rechtsextremistische Stellungnahme aufgetaucht, was Anlass ist zu vermuten, dass die extreme Rechte auch unter den Vorgesetzten einen Infiltranten hatte.
Als es z. B. die FeministInnen waren, die Druck gegen die Firma ausübten, um mich kündigen zu lassen, haben mich die Vorgesetzten loyal unterstützt. Als es aber die Rechtsextremisten waren, haben die Vorgesetzten mich beschuldigt. Und am Ende wurde ich auch gekündigt, aber erst als die Schikanen und der Terror mich so ermüdigt hatten, dass ich nicht mehr die ersehnte Qualität aufrechterhalten konnte.
Natürlich haben auch die putinistischen Trolls eine Rolle gespielt. Dass die Auferstehung der extremen Rechten auf russischem Einfluss beruht, habe ich schon lange geahnt, bevor es allgemein akzeptiert wurde. Als ich das Russland Putins in polemischem Ton, aber mit Sachgründen kritisiert habe, haben die Trolls im Kommentarkasten verkündet, dass ich "schwedischgesinnt" sei und deshalb einen "rassistischen Hass auf Russen" hegte. Es war klar, dass diese Trolls kaum von den rechtsextremistischen zu unterscheiden waren, denn Rassismus, Hass auf Muslims und Putinversteherei sind nicht selten im selben Kommentar vorgekommen, ganz zu schweigen vom Hass auf die schwedische Sprache.
Das alles steht in Zusammenhang mit einer Episode, die ein bisschen an das übelbeleumdete Gerichtsverfahren gegen die Journalistin Johanna Vehkoo erinnert. [Vehkoo hat sich in einer privaten Facebook-Diskussion den Lokalpolitiker Junes Lokka einen "nazistischen Eulenspiegel" genannt, aber ihr Profil war infiltriert, so dass Lokka Anzeige gegen sie erstattete, wegen krimineller Diffamierung. Dass von allen Menschen in Finnland Lokka, ein bekannter rechtspopulistischer Agitator, so eine Anzeige zu erstatten wagte, war eine reine Frechheit: er ist ein Mann, der u.a. nach einem Gespräch mit einer Rundfunkjournalistin das Geschehene mit folgenden Worten zusammenfasste: "Da hat mich irgendeine Hure vom Rundfunk angerufen."] Am Tag der Parlamentswahlen 2011, als die Wahren Finnen ihren ersten grossen Wahlsieg erzielten, habe ich mich über die Partei mit Worten geäussert, die eine boshafte Person als Drohung interpretieren konnte, und es gibt eine Menge boshafte Leute unter den Wahren Finnen. Der Reichsstaatsanwalt (die höchste juridische Behörde in Finnland) hat Anklage überlegt, aber ich habe die Verfolgung, die die Wahren Finnen gegen mich betrieben haben, umfassend dokumentieren können.
Meine Äusserungen haben nämlich dem Strafbestand keines Verbrechens entsprochen. Ausserdem hat der Reichsstaatanwalt in seinem Beschluss festgestellt, dass die von mir eingereichten Materialien bewiesen haben, es habe "langwierige Bitterkeit" zwischen mir und "einigen anderen Blogverfassern" gegeben und meine Äusserungen seien im Zusammenhang dieser Bitterkeit zu betrachten. Der Reichsstaatsanwalt hat keine Stellung dazu genommen, wer für diese "langwierige Bitterkeit" die grösste Verantwortung zu tragen hätte. Ich fand diese Neutralität im Prinzip ungerecht, aber ich verstehe, dass es dem Reichsstaatsanwalt eben wegen der "Langwierigkeit" der Bitterkeit unmöglich war, den Schuldigen - oder Schuldigeren - zu nennen.
Trotzdem hat die extreme Rechte nicht nur meine Äusserungen als "Beweise" gegen mich in ihrer eigenen Propaganda ausgenutzt, sie haben sich auch mehr Material aus den Fingern gesogen. Die Frau des Führers der extremen Rechten hatte einen brutalen Drohbrief per E-Mail erhalten (vermutlich war der Brief selbst authentisch), und die Rechtsextremisten haben in ihren Blogs die Lüge unterbreitet, ich hätte den Brief geschrieben. Um die Geschichte plausibler zu machen, veröffentlichten sie den Brief zusammen mit der IP-Anschrift, aus der er gesendet worden war. Natürlich haben sie nicht herauszufinden versucht, wo der Server mit dieser Adresse zu finden war: in einer Stadt im äussersten Ostfinnland, nahe der russischen Grenze, während ich an der Westküste wohne und jene Stadt nie besucht habe.
Die Nachricht war ausserdem in so schlechtem Finnisch abgefasst, dass ich nie so etwas schreiben könnte, aber trotzdem haben die Rechtsextremisten behauptet, sie wäre in meinem Stil. Diese Leute beherrschen nur eine Mischung von Rowdyjargon und papierener Kanzleisprache und haben vermutlich keinen einzigen Klassiker der finnischen Literatur zeit ihres Lebens gelesen, was bedeutet, dass ihr Gutachten zu meinem Sprachgebrauch einen feuchten Kehricht wert ist.
Die Hetzkampagne, die die Rechtsextremisten gegen mich veranstaltet haben, hat schliesslich Erfolg gebracht, als ich im Jahre 2013 meinen Job als Blogger verloren habe. Seitdem habe ich keine Zeile auf Finnisch veröffentlichen dürfen, bis auf einen kleinen Band von Essays, die in Irland in finnischer Sprache erschienen ist, im selben Verlag, der auch meine irischsprachigen Bücher herausgibt. Diese Essays wurden übrigens von einem finnischen Verleger so gut wie bestellt, aber nach dem Einreichen des Manuskripts hat mir der Verleger nie geantwortet.
Eine wöchentlich erscheinende Zeitschrift hat zwar nach neuen Bloggern für ihre Webseiten gesucht, aber als ich mich beworben habe, hiess es, dass das, was ich in sozialen Medien schrieb, dem "Brand der Zeitschrift" nicht gerecht war. Ich kann mir schon vorstellen, was "das, was ich in sozialen Medien schrieb" in diesem Kontext bedeutet. Sieben Jahre Erfahrung von ebendieser Arbeit und Kenntnisse von sieben Sprachen (eigentlich mehr, wenn man nur die passiven Kenntnisse meint, die gut genug sind, um Nachrichtenquellen zu nutzen) zählten überhaupt nichts. Den Wahren Finnen war folglich gelungen, was sie mit ihren Schikanen angestrebt hatten: sie haben mich zu einer Persona non grata in allen finnischsprachigen Medien gemacht.
Jemand will mir jetzt sicher vorschlagen, mich an linke Medien zu wenden, wenn ich etwas schreiben und veröffentlichen will. Nunja, die grösste linke Zeitung in Finnland hat vor ein paar Jahren einen Artikel über die Situation der irischen (gälischen) Sprache gedruckt, aber ich wurde im Artikel nicht einmal erwähnt (obwohl ich mit Sicherheit der einzige Finne bin, der in irischer Sprache Bücher veröffentlicht und dafür bei der Prominenz der irischsprechenden Kreise in Irland schon einiges Lob geerntet hat), geschweige denn zu Rate gezogen. Wenn mir nicht gestattet ist, Artikel über ein Thema zu veröffentlichen, das ich in diesem Land bewiesenerweise besser kenne als jemand anders, und wenn ich nicht einmal in so einem Artikel erwähnt werde, kann man schon feststellen, dass ich auch in linken Medien eine Unperson bin. (In schwedischsprachigen Zeitschriften habe ich aber einiges veröffentlichen können.)
Aber bitte noch mal über das Folgende nachzudenken:
- Die Wahren Finnen sagen, sie seien patriotisch. Aber versucht jemand den traditionellen finnischen Patriotismus, den "Geist des Winterkriegs" und die Wehrfreundlichkeit zu demokratisieren und zu aktualisieren, so dass auch die ethnischen, sexuellen usw. Minderheiten als Wehrfreunde auftreten und gelten könnten, - dann wird er von denselben Wahren Finnen schikaniert und mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen fordern mehr Diskussion zu den Gräueltaten des Kommunismus (Filme und Bücher über den Holocaust hat dagegen ihr Führer holo-hölinä, "Holo-Quatsch", genannt). Ich habe dieses Thema vermutlich mehr zur öffentlichen Diskussion zu bringen versucht als jemand anders in Finnland (mit der Schriftstellerin Sofi Oksanen als Ausnahme), aber trotzdem haben mich die Wahren Finnen mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen sagen, sie wollen die nationale Kultur Finnlands fördern, aber mich, der ich in einer kulturnationalistischen Familie aufgewachsen und mich gründlich in unserer Literatur auskenne, haben sie mundtot gemacht.
- Die Wahren Finnen jammern ohne Unterlass, wie sie angeblich keine freie Meinungsäusserung besitzen, aber sie werden ebenso ununterbrochen von Medien interviewt und haben eine ansehnliche Menge Zuhörer. Dank dem finnischen Parteifinanzierungssystem können sie sich eigene Medien leisten, in denen sie andere Parteien und übrige politische Widersacher anschwärzen wie sie wollen. Gleichzeitig bin ich mit Mitteln, die (ohne Übertreibung) an die Sowjetunion der Ära Breschnew erinnern, mundtot gemacht.
- Und diese inoffizielle Zensur wird von einer finnischen Mediengesellschaft unterstützt, die ihrem Mitarbeiter jeden Arbeitsschutz verweigert, sobald er von der extremen Rechten gehänselt wird, obwohl er früher gegen linksgesinnte oder feministische Trolls durchaus verteidigt wurde.
"Höglundin vainoharha" levisi jo Itävaltaan - Österrike har smittats av "höglundska paranojan"
Äärioikeistomme valtiasjohtaja, jota perussuomalaiset palvovat jumalanaan, luonnehti aikoinaan väitettä äärioikeiston Venäjä-yhteyksistä "Höglundin vainoharhaksi", tunnustaen täten, että minä aloin puhua tästä asiasta ennen ketään muuta.
Ledaren för vår extremhöger, som av sannfinnarna tillbeds som en gud, karaktäriserade förr i världen alla insinuationer om extremhögerns ryska kontakter som exempel på den "höglundska paranojan", varmed han indirekt medgav, att det var jag som började dryfta den här möjligheten innan någon annan ens kommit att tänka på den.
Näyttää siltä, että Höglundin vainoharhaan uskotaan nykyään myös Itävallassa, sillä siellä paikallisen äärioikeistopuolueen, aikoinaan Jörg Haiderin puolueena tunnetuksi tulleen Itävallan Vapauspuolueen nykyinen johtaja ja varaliittokansleri Hans-Christian Strache joutui juuri eroamaan, kun paljastui, että hän oli kiistämättömien todisteiden mukaan ollut halukas vastaanottamaan rahaa Venäjältä.
Det förefaller att även Österrike nu smittats av den "höglundska paranojan", eftersom Hans-Christian Strache, ordförande för Frihetspartiet (samma parti som på sin tid leddes av Jörg Haider) och vice förbundskansler, såg sig tvungen att avgå, när det obestridligt bevisades att han varit villig att ta emot ryska pengar.
Olenpa vaikutusvaltainen mies, kun "vainoharhani" hyväksytään totuudeksi noinkin kaukana ulkomailla. Enkä edes ole koskaan käynyt Itävallassa, vaikka osaankin saksaa hyvin ja tunnen itävaltalaista kirjallisuutta - Peter Handke oli kova sana kun olin nuori, ja Helmut Qualtingerin satiireista olen tykännyt.
Jag är tydligen en inflytelserik man, om min "paranoja" accepteras som sanning så där långt borta i utlandet. Jag har inte ens någonsin besökt Österrike, trots att jag behärskar utmärkt tyska och känner österrikisk litteratur - Peter Handke fascinerade mig mycket när jag var ung, och likaså har jag gillat Helmut Qualtingers satiriska skrifter.
Ledaren för vår extremhöger, som av sannfinnarna tillbeds som en gud, karaktäriserade förr i världen alla insinuationer om extremhögerns ryska kontakter som exempel på den "höglundska paranojan", varmed han indirekt medgav, att det var jag som började dryfta den här möjligheten innan någon annan ens kommit att tänka på den.
Näyttää siltä, että Höglundin vainoharhaan uskotaan nykyään myös Itävallassa, sillä siellä paikallisen äärioikeistopuolueen, aikoinaan Jörg Haiderin puolueena tunnetuksi tulleen Itävallan Vapauspuolueen nykyinen johtaja ja varaliittokansleri Hans-Christian Strache joutui juuri eroamaan, kun paljastui, että hän oli kiistämättömien todisteiden mukaan ollut halukas vastaanottamaan rahaa Venäjältä.
Det förefaller att även Österrike nu smittats av den "höglundska paranojan", eftersom Hans-Christian Strache, ordförande för Frihetspartiet (samma parti som på sin tid leddes av Jörg Haider) och vice förbundskansler, såg sig tvungen att avgå, när det obestridligt bevisades att han varit villig att ta emot ryska pengar.
Olenpa vaikutusvaltainen mies, kun "vainoharhani" hyväksytään totuudeksi noinkin kaukana ulkomailla. Enkä edes ole koskaan käynyt Itävallassa, vaikka osaankin saksaa hyvin ja tunnen itävaltalaista kirjallisuutta - Peter Handke oli kova sana kun olin nuori, ja Helmut Qualtingerin satiireista olen tykännyt.
Jag är tydligen en inflytelserik man, om min "paranoja" accepteras som sanning så där långt borta i utlandet. Jag har inte ens någonsin besökt Österrike, trots att jag behärskar utmärkt tyska och känner österrikisk litteratur - Peter Handke fascinerade mig mycket när jag var ung, och likaså har jag gillat Helmut Qualtingers satiriska skrifter.
keskiviikko 15. toukokuuta 2019
PARAS TAPA NÄYTTÄÄ KESKISORMEA PERSUILLE/DET BÄSTA SÄTTET ATT VISA SANNFINNARNA MITTFINGRET
PARAS TAPA NÄYTTÄÄ KESKISORMEA PERSUILLE/DET BÄSTA SÄTTET ATT VISA SANNFINNARNA MITTFINGRET:
ÄÄNESTÄ!/RÖSTA!
EHDOKKAAT:/KANDIDATERNA:
SEAN BERGENHEIM 250
MIKAELA BJÖRKLUND 251
FILIP BJÖRKLÖV 252
BJÖRN BONSDORFF 253
SILJA BORGARSDÓTTIR SANDELIN 254
FILIP HAMRO-DROTZ 255
CHRISTOFFER HÄLLFORS 256
ANNA JUNGER-NORDGREN 257
RAMIEZA MAHDI 258
ANTON NILSSON 259
MARTIN NORRGÅRD 260
IDA SCHAUMAN 261
CATHARINA VON SCHOULTZ 262
MAX SCHULMAN 263
FRIDA SIGFRIDS 264
NICLAS SJÖSKOG 265
IDA-MARIA SKYTTE 266
NILS TORVALDS 267
STINA WAHLSTEN 268
HENRIK WICKSTRÖM 269
EHDOKKAAT:/KANDIDATERNA:
SEAN BERGENHEIM 250
MIKAELA BJÖRKLUND 251
FILIP BJÖRKLÖV 252
BJÖRN BONSDORFF 253
SILJA BORGARSDÓTTIR SANDELIN 254
FILIP HAMRO-DROTZ 255
CHRISTOFFER HÄLLFORS 256
ANNA JUNGER-NORDGREN 257
RAMIEZA MAHDI 258
ANTON NILSSON 259
MARTIN NORRGÅRD 260
IDA SCHAUMAN 261
CATHARINA VON SCHOULTZ 262
MAX SCHULMAN 263
FRIDA SIGFRIDS 264
NICLAS SJÖSKOG 265
IDA-MARIA SKYTTE 266
NILS TORVALDS 267
STINA WAHLSTEN 268
HENRIK WICKSTRÖM 269
tiistai 14. toukokuuta 2019
Kertausharjoitus huonomuistisille - En repövning för de glömska
Äärioikeistojohtajamme on taas kerran viran puolesta itkenyt siitä, kuinka Venäjä-korttia käytetään vain äärioikeistoa vastaan. Minä puolestani, sinä henkilönä Suomessa joka on koko suomenkielisen median julkaisu-, siteeraus-, viittaus- ja haastattelukiellossa äärioikeistojohtajamme painostuksesta, totean viran puolesta, että Venäjä-korttia tulee näinä aikoina korostetusti käyttää juuri äärioikeistoa vastaan.
Ledaren för vår extremhöger har igen å tjänstens vägnar gråtit över hur man använder "Rysslandkortet" bara emot extremhögern. Som den person i Finland som belagts med utgivnings-, citerings-, hänvisnings- och intervjuförbud av alla finskspråkiga medier under påtryckning av ledaren för vår extremhöger konstaterar jag å tjänstens vägnar att Rysslandkortet i dessa tider främst bör användas mot just extremhögern.
Miksi? Koska Venäjä on nykyään vahvistunut uhka Suomelle ja koska äärioikeisto pyrkii oikeuttamaan olemassaolonsa esiintymällä kaikkia muita isänmaallisempana. Samalla äärioikeisto on luultavasti ainoa poliittinen ryhmä Suomessa, jonka sisällä avoimesti toivotaan, että Venäjä miehittäisi maamme ja surmaisi mm. maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset.
Varför? För att Ryssland i dag utgör ett allt starkare hot mot Finland och för att extremhögern berättigar sin existens genom att påstå sig vara mera fosterländsk än alla andra. Samtidigt är extremhögern antagligen den enda politiska grupperingen i Finland inom vilken det öppet framförs önskan att Ryssland ockuperar vårt land och massakrerar bl a invandrarna och finlandssvenskarna.
Isänmaallisuuden määritelmään vähän niin kuin kuuluu pyrkiä estämään se, että Suomeen hyökkää vieras valta, joka on ennenkin osoittanut kykenevänsä siirtämään kokonaisia kansakuntia pois kotiseuduiltaan. Kun poliittinen ryhmä, joka moittii kaikkia muita epäisänmaallisuudesta, toivoo kyseisen valtion miehittävän Suomeen, tämä on sen luokan tekopyhyyttä ja valehtelua, että ao. ryhmä on vedettävä siitä vastuuseen.
Det ingår liksom i definitionen för begreppet "fosterländskhet" att försöka förebygga den möjligheten att vi invaderas av en främmande makt som redan tidigare i sin historia demonstrerat att den kan deportera hela nationer. När en politisk gruppering som beskyller alla andra för bristande fosterländskhet önskar att vi ockuperas av en främmande makt, är det skenhelighet och lögnaktighet i en sådan skala att grupperingen ifråga bör ansvarsbeläggas för det.
Samalla tavalla tekopyhää on, että ao. ryhmittymä vaientaa ja painostaa ulos mediasta sellaisia isänmaallisia ja maanpuolustusystävällisiä kirjoittajia, jotka eivät ole ryhmittymän omien politrukkien valvonnassa. Siis isänmaallisuuden suhteen tekopyhä ja petollinen porukka omii itselleen sensuurioikeudet kaikkeen isänmaalliseen kirjoitteluun, sen sijaan että se antaisi kansan oman isänmaallisuuden vapaasti kukoistaa monilla poliittisilla tahoilla. Pakkaa syntymään mielikuva, että kyseinen ryhmittymä pelaa tällä tavalla suoraan kyseisen Venäjän pussiin.
Lika skenheligt är att grupperingen i fråga tystar ned och genom påtryckning utesluter ur medierna fosterländska och försvarsvänliga skribenter som inte lyder under grupperingens egna politruker. Alltså: ett gäng skenheliga och förrädiska "fosterlandsvänner" tillägnar sig censurrättigheter över allt fosterländskt skrivande i stället att i pluralismens anda tillåta fri folklig fosterländskhet på många håll. Man kan inte undvika föreställningen att den ovannämnda grupperingen på det här sättet direkt spelar Ryssland i händerna.
Totta kai muitakin poliittisia ryhmiä voi syyttää Venäjän myötäilystä. Niiden motiivit moiseen ovat kuitenkin yleensä vähemmän kyynisiä. Osittain kyse on lapsellisesta rauhanidealismista, osittain ahdistuneesta haluttomuudesta myöntää Venäjän uhkaa olevan olemassakaan (koska se on aivan liian pelottava kohdattavaksi, minkä ymmärrän yleisinhimillisestä näkökulmasta oikein hyvin). Tietenkin myös Kekkosen ajoilta periytyvä käsitys siitä, mikä on oikeaa reaalipolitiikkaa ja poliittista järkeä suhteessa Venäjään, vaikuttaa asiaan.
Naturligtvis kan även andra politiska grupper beskyllas för att stryka Ryssland medhårs. Deras motiv är dock vanligen mindre cyniska. Delvis handlar det om barnslig fredsidealism, delvis om beklämd ovillighet att alls medge att det finns ett hot från Ryssland (och tanken är ju så skrämmande att jag hyser stor allmänmänsklig förståelse för denna ovillighet). En från Kekkonens tid nedärvd uppfattning av vad som är riktig realpolitik och sunt politiskt förnuft i förhållande till Ryssland spelar givetvis också en roll.
Yksi syy vasemmiston haluttomuuteen myöntää Venäjän vaaraa tai puhua Venäjästä uhkana on tietysti se, että ei ole vasemmistolaisia esiajattelijoita eikä nettikirjoittajia, jotka osaisivat näyttää esimerkkiä. Vasemmistolaiset päätyvät vanhalla automatiikallaan kiistämään Venäjän sotilaallisen uhan ja esittämään, että asiasta puhuminen on aina oikeiston hämäystä "todellisten" ongelmien peittämiseksi - koska kukaan ei anna heille aktiivisesti mallia siitä, miten puhutaan Venäjän vaarasta vasemmistolaisiksi tai vasemmistoliberaaleiksi mielletyistä arvoista käsin.
En orsak till vänsterns ovillighet att medge hotet från Ryssland eller att framställa Ryssland som ett hot är givetvis att det inte finns vänstersinnade tänkare eller webbskribenter som kunde föregå med gott exempel. Vänstermänniskor tenderar att köra med sin gamla autopilot, dvs förneka det militära hotet österifrån och påstå att allt snacket om saken bara är högerns försök att slå blå dunster i ögonen på folk - eftersom det inte finns skribenter som aktivt skulle sträva till att visa hur man utifrån vänstersinnade eller vänsterliberala värderingar framställer Ryssland som ett hot.
Näette kyllä mihin tämä viettää, eli taas kerran siihen, että minut vaiennettiin. Syy siihen oli juuri tässä: minä ihan oikeasti koetin rehabilitoida perinteisen isänmaallisuuden ja talvisodan hengen kaikille kuuluvaksi yhteiseksi omaisuudeksi: suomenkielisille, ruotsinkielisille, saamelaisille, somaleille, kristityille, muslimeille, ateisteille, sikheille, heteroille, homoille, ihan kenelle vaan joka tässä maassa asuu ja haluaa puolustaa sitä päälle vyöryvää itänaapurin uhkaa vastaan.
Ni ser nog vartåt det här lutar: jag vill återigen ta upp frågan, varför jag tystades ned. Orsaken var precis här: jag försökte på riktigt rehabilitera den traditionella fosterländskheten - vinterkrigsandan - och betonade att den tillhör alla: finsktalande, svensktalande, samer, somalier, kristna, muslimer, ateister, sikher, heterosexuella, homosexuella, alla som bor i det här landet och vill försvara det mot det överhängande hotet österifrån.
Tällaistahan äärioikeisto ei voi sietää. Se haluaa käyttää "isänmaallisuutta" muka huonommin isänmaallisten ryhmien erottelemiseksi suomalaisten joukosta. Se haluaa pitää "isänmaallisuuden" itsellään ja viedä sen koko kansalta. Se oikeastaan vihaa vilpitöntä ja myönteistä isänmaallisuutta.
Sådant här kan extremhögern inte tillåta. Den vill i stället missbruka själva begreppet "fosterländskhet" till att utmåla avvikande grupper som "mindre fosterländska". Den vill lägga beslag på fosterländskheten och ta den ifrån folket. Egentligen hatar extremhögern uppriktig och positiv fosterländskhet.
Ja siinä se on samalla puolella Putinin kanssa. Putin haluaisi Suomesta Venäjän osavaltion, jossa suomalaiset - tai Putinin kanssa yhteistyötä tekevä osa suomalaisista - ilmentää "isänmaallisuuttaan" vihaamalla ja sortamalla suomenruotsalaisia, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Putin ei tietenkään halua, että suomalaiset äidinkielestä, uskonnosta, ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta kieltäytyvät alistumasta hänen valtaansa - isänmaallisuutensa nimissä.
Och däri befinner sig extremhögern på samma sida med Putin. Putin vill göra Finland till en rysk lydstat där finnarna - den del av dem som går med på att kollaborera med honom - uttrycker sin "fosterländskhet" genom att hata och förtrycka finlandssvenskar, invandrare och homosexuelle. Vad Putin definitivt inte vill är att finländarna oberoende av sitt modersmål, sin religiösa tillhörighet, sin hudfärg och sin sexuella orientering i fosterländskhetens namn vägrar underordna sig honom.
Sellaista isänmaallisuutta kannattavat äänet sekä Putin että äärioikeisto haluavat vaientaa.
Den röst som talar för en dylik fosterländskhet vill både Putin och extremhögern tysta ned.
Ledaren för vår extremhöger har igen å tjänstens vägnar gråtit över hur man använder "Rysslandkortet" bara emot extremhögern. Som den person i Finland som belagts med utgivnings-, citerings-, hänvisnings- och intervjuförbud av alla finskspråkiga medier under påtryckning av ledaren för vår extremhöger konstaterar jag å tjänstens vägnar att Rysslandkortet i dessa tider främst bör användas mot just extremhögern.
Miksi? Koska Venäjä on nykyään vahvistunut uhka Suomelle ja koska äärioikeisto pyrkii oikeuttamaan olemassaolonsa esiintymällä kaikkia muita isänmaallisempana. Samalla äärioikeisto on luultavasti ainoa poliittinen ryhmä Suomessa, jonka sisällä avoimesti toivotaan, että Venäjä miehittäisi maamme ja surmaisi mm. maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset.
Varför? För att Ryssland i dag utgör ett allt starkare hot mot Finland och för att extremhögern berättigar sin existens genom att påstå sig vara mera fosterländsk än alla andra. Samtidigt är extremhögern antagligen den enda politiska grupperingen i Finland inom vilken det öppet framförs önskan att Ryssland ockuperar vårt land och massakrerar bl a invandrarna och finlandssvenskarna.
Isänmaallisuuden määritelmään vähän niin kuin kuuluu pyrkiä estämään se, että Suomeen hyökkää vieras valta, joka on ennenkin osoittanut kykenevänsä siirtämään kokonaisia kansakuntia pois kotiseuduiltaan. Kun poliittinen ryhmä, joka moittii kaikkia muita epäisänmaallisuudesta, toivoo kyseisen valtion miehittävän Suomeen, tämä on sen luokan tekopyhyyttä ja valehtelua, että ao. ryhmä on vedettävä siitä vastuuseen.
Det ingår liksom i definitionen för begreppet "fosterländskhet" att försöka förebygga den möjligheten att vi invaderas av en främmande makt som redan tidigare i sin historia demonstrerat att den kan deportera hela nationer. När en politisk gruppering som beskyller alla andra för bristande fosterländskhet önskar att vi ockuperas av en främmande makt, är det skenhelighet och lögnaktighet i en sådan skala att grupperingen ifråga bör ansvarsbeläggas för det.
Samalla tavalla tekopyhää on, että ao. ryhmittymä vaientaa ja painostaa ulos mediasta sellaisia isänmaallisia ja maanpuolustusystävällisiä kirjoittajia, jotka eivät ole ryhmittymän omien politrukkien valvonnassa. Siis isänmaallisuuden suhteen tekopyhä ja petollinen porukka omii itselleen sensuurioikeudet kaikkeen isänmaalliseen kirjoitteluun, sen sijaan että se antaisi kansan oman isänmaallisuuden vapaasti kukoistaa monilla poliittisilla tahoilla. Pakkaa syntymään mielikuva, että kyseinen ryhmittymä pelaa tällä tavalla suoraan kyseisen Venäjän pussiin.
Lika skenheligt är att grupperingen i fråga tystar ned och genom påtryckning utesluter ur medierna fosterländska och försvarsvänliga skribenter som inte lyder under grupperingens egna politruker. Alltså: ett gäng skenheliga och förrädiska "fosterlandsvänner" tillägnar sig censurrättigheter över allt fosterländskt skrivande i stället att i pluralismens anda tillåta fri folklig fosterländskhet på många håll. Man kan inte undvika föreställningen att den ovannämnda grupperingen på det här sättet direkt spelar Ryssland i händerna.
Totta kai muitakin poliittisia ryhmiä voi syyttää Venäjän myötäilystä. Niiden motiivit moiseen ovat kuitenkin yleensä vähemmän kyynisiä. Osittain kyse on lapsellisesta rauhanidealismista, osittain ahdistuneesta haluttomuudesta myöntää Venäjän uhkaa olevan olemassakaan (koska se on aivan liian pelottava kohdattavaksi, minkä ymmärrän yleisinhimillisestä näkökulmasta oikein hyvin). Tietenkin myös Kekkosen ajoilta periytyvä käsitys siitä, mikä on oikeaa reaalipolitiikkaa ja poliittista järkeä suhteessa Venäjään, vaikuttaa asiaan.
Naturligtvis kan även andra politiska grupper beskyllas för att stryka Ryssland medhårs. Deras motiv är dock vanligen mindre cyniska. Delvis handlar det om barnslig fredsidealism, delvis om beklämd ovillighet att alls medge att det finns ett hot från Ryssland (och tanken är ju så skrämmande att jag hyser stor allmänmänsklig förståelse för denna ovillighet). En från Kekkonens tid nedärvd uppfattning av vad som är riktig realpolitik och sunt politiskt förnuft i förhållande till Ryssland spelar givetvis också en roll.
Yksi syy vasemmiston haluttomuuteen myöntää Venäjän vaaraa tai puhua Venäjästä uhkana on tietysti se, että ei ole vasemmistolaisia esiajattelijoita eikä nettikirjoittajia, jotka osaisivat näyttää esimerkkiä. Vasemmistolaiset päätyvät vanhalla automatiikallaan kiistämään Venäjän sotilaallisen uhan ja esittämään, että asiasta puhuminen on aina oikeiston hämäystä "todellisten" ongelmien peittämiseksi - koska kukaan ei anna heille aktiivisesti mallia siitä, miten puhutaan Venäjän vaarasta vasemmistolaisiksi tai vasemmistoliberaaleiksi mielletyistä arvoista käsin.
En orsak till vänsterns ovillighet att medge hotet från Ryssland eller att framställa Ryssland som ett hot är givetvis att det inte finns vänstersinnade tänkare eller webbskribenter som kunde föregå med gott exempel. Vänstermänniskor tenderar att köra med sin gamla autopilot, dvs förneka det militära hotet österifrån och påstå att allt snacket om saken bara är högerns försök att slå blå dunster i ögonen på folk - eftersom det inte finns skribenter som aktivt skulle sträva till att visa hur man utifrån vänstersinnade eller vänsterliberala värderingar framställer Ryssland som ett hot.
Näette kyllä mihin tämä viettää, eli taas kerran siihen, että minut vaiennettiin. Syy siihen oli juuri tässä: minä ihan oikeasti koetin rehabilitoida perinteisen isänmaallisuuden ja talvisodan hengen kaikille kuuluvaksi yhteiseksi omaisuudeksi: suomenkielisille, ruotsinkielisille, saamelaisille, somaleille, kristityille, muslimeille, ateisteille, sikheille, heteroille, homoille, ihan kenelle vaan joka tässä maassa asuu ja haluaa puolustaa sitä päälle vyöryvää itänaapurin uhkaa vastaan.
Ni ser nog vartåt det här lutar: jag vill återigen ta upp frågan, varför jag tystades ned. Orsaken var precis här: jag försökte på riktigt rehabilitera den traditionella fosterländskheten - vinterkrigsandan - och betonade att den tillhör alla: finsktalande, svensktalande, samer, somalier, kristna, muslimer, ateister, sikher, heterosexuella, homosexuella, alla som bor i det här landet och vill försvara det mot det överhängande hotet österifrån.
Tällaistahan äärioikeisto ei voi sietää. Se haluaa käyttää "isänmaallisuutta" muka huonommin isänmaallisten ryhmien erottelemiseksi suomalaisten joukosta. Se haluaa pitää "isänmaallisuuden" itsellään ja viedä sen koko kansalta. Se oikeastaan vihaa vilpitöntä ja myönteistä isänmaallisuutta.
Sådant här kan extremhögern inte tillåta. Den vill i stället missbruka själva begreppet "fosterländskhet" till att utmåla avvikande grupper som "mindre fosterländska". Den vill lägga beslag på fosterländskheten och ta den ifrån folket. Egentligen hatar extremhögern uppriktig och positiv fosterländskhet.
Ja siinä se on samalla puolella Putinin kanssa. Putin haluaisi Suomesta Venäjän osavaltion, jossa suomalaiset - tai Putinin kanssa yhteistyötä tekevä osa suomalaisista - ilmentää "isänmaallisuuttaan" vihaamalla ja sortamalla suomenruotsalaisia, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Putin ei tietenkään halua, että suomalaiset äidinkielestä, uskonnosta, ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta kieltäytyvät alistumasta hänen valtaansa - isänmaallisuutensa nimissä.
Och däri befinner sig extremhögern på samma sida med Putin. Putin vill göra Finland till en rysk lydstat där finnarna - den del av dem som går med på att kollaborera med honom - uttrycker sin "fosterländskhet" genom att hata och förtrycka finlandssvenskar, invandrare och homosexuelle. Vad Putin definitivt inte vill är att finländarna oberoende av sitt modersmål, sin religiösa tillhörighet, sin hudfärg och sin sexuella orientering i fosterländskhetens namn vägrar underordna sig honom.
Sellaista isänmaallisuutta kannattavat äänet sekä Putin että äärioikeisto haluavat vaientaa.
Den röst som talar för en dylik fosterländskhet vill både Putin och extremhögern tysta ned.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)