Puolan vallanpitäjät eivät oikeasti ole antikommunisteja - Makthavarna i Polen är inte riktiga antikommunister

Mainitsin hiljattain siitä, että Puolassa vanhat kommunisminvastaiset aktivistit ovat joutuneet PiS-hallituksen vainoamiksi tai napit vastakkain sen kanssa. Tämä koskee myös Solidaarisuus-liikkeen johtajaa ja vapaan Puolan sittempää presidenttiä Lech Wałęsaa. Wałęsa oli itse työläinen, ja hänen nousunsa Solidaarisuuden johtoon osoitti aikoinaan omalta osaltaan, miten valheellista itäblokin kommunistipuolueiden propagandalöpinä "työväen vallasta" ja "proletariaatin diktatuurista" oli.

Jag skrev nyligen om att gamla antikommunistiska aktivister i Polen i dag förföljs av eller står i konflikt med PiS-regeringen. Detta gäller även Lech Wałęsa, på sin tid ledare för det fria facket Solidaritet och senare president för det postkommunistiska Polen. Han var ju arbetare själv, och att det var han som ledde Solidaritet var ett av skälen varför man både i Polen och ute i världen slutade tro på den östeuropeiska kommunistiska propagandan om "arbetarmakt" och "proletariatets diktatur".

Presidenttiaikanaan Wałęsa jakoi kansaa, koska sivistyneistö piti häntä junttina, joka ei sopinut edustamaan Puolaa ulkomailla. Hänen harras katolisuutensakaan ei miellyttänyt maallistunutta väkeä, joka pelkäsi Puolan "khomeinisoitumista" (chomeinizacja), muuttumista uskonto- ja uskontunnustusperustaiseksi valtioksi. Hänen olisi siis voinut luulla sopivan oikein hyvin PiS-puolueen kannattajaksi, koska sillekin on luonteenomaista eliitinvastaisuus ja autoritaarisen vallanpidon perusteleminen kristillisellä retoriikalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kuten hiljattainen haastattelu osoittaa, Wałęsakaan ei ole sanottavan innoissaan nykyhallituksen politiikasta.

Som president åtnjöt Wałęsa inget odelat stöd, ty intelligentian såg honom som en obildad bondlurk som inte dög till att representera Polen utomlands. Hans katolska fromhet väckte likaså oro hos de sekulariserade, rädda som de var för att Polen skulle "khomeiniseras" (chomeinizacja), dvs förvandla sig till en teokratisk stat. Men blev han anhängare av PiS-partiet? Det kunde man mycket väl ha inbillat sig, eftersom partiet är elitfientligt och motiverar sin auktoritära makt med kristlig retorik. Som en intervju nyligen visat, är dock Wałęsa föga entusiastisk över den nuvarande regeringens politik.

Itse asiassahan Itä-Euroopan äärioikeistolaisessa käänteessä ei ole kyse mistään antikommunismista. Siinä on kyse kaipuusta kommunismiin. Äärioikeistolaisuus ihannoi menneisyyttä, "vanhaa hyvää aikaa", ja haluaa mieluiten väkivalloin palauttaa sen, ja se Puolan menneisyys, joka oleellisesti poikkeaa nykyisyydestä ja joka vielä säilyy miesmuistissa, on kommunismi. Kommunismin aikana homoilla ei ollut ihmisoikeuksia, eikä maahanmuuttokaan tainnut olla kovin merkittävää. Pakolaisia toki otettiin vastaan kommunistisin perustein: tunnetuin ryhmä taisivat olla kreikkalaiset vasemmistolaiset, jotka pakenivat Kreikan sisällissotaa vähän toisen maailmansodan jälkeen. Heistäkin suuri osa karkotettiin myöhemmin Puolasta, kun kommunistit, tapansa mukaan, saivat päähänsä syyttää heitä vääränlaisesta kommunismista (oliko se nyt titoismia vai mitä).

I själva verket handlar Östeuropas vändning till högerextremism inte om någon antikommunism. Det handlar om längtan till kommunism. Högerextremisterna idealiserar det förgångna, "den gamla goda tiden", och vill helst med våld återställa det; och den "gamla goda tid" i Polen som väsentligt skiljer sig från nuet och som folk ännu personligen kommer ihåg kan bara vara kommunismen. Under kommunistväldet hade bögarna inga mänskliga rättigheter, och invandringen var inte heller något att skryta med. Visst mottogs flyktingar av kommunistiska skäl: den mest kända gruppen var de grekiska vänstermänniskor som strax efter andra världskriget flydde från inbördeskriget. En stor del av dem utvisades senare från Polen när kommunisterna - vilket inte bör överraska någon - fick för sig att beskylla dem för fel sorts kommunism (var det nu titoism på den tiden...?). 

Tässä kohdassa on syytä muistaa Aleksandr Zinovjevia, neuvostoliittolaista toisinajattelijaa. Zinovjev oli pohjimmiltaan nilkki ja iljetys, koska hän vanhoilla päivillään, Neuvostoliiton jo romahdettua, kääntyi venäläisen nationalismin elähdyttämänä vihaamaan sitä länttä, joka hänelle oli turvapaikan antanut. Näyttää kuitenkin siltä, että hän oli yhdessä asiassa oikeassa.

Här är det skäl att citera Aleksandr Zinovjev, en sovjetisk oliktänkare. Zinovjev var när allt kommer omkring ett äckel och svin, eftersom han på gamla dagar, när Sovjet redan kraschat och kollapsat, vände sig, besjälad av rysk nationalism, emot det Väst som på sin tid gett honom asyl. Det verkar dock som om han hade haft rätt i en sak.

Zinovjevin mukaan kommunistinen järjestelmä oli ikuinen, koska se oli pohjimmiltaan ihmisluonnon mukainen. Vuonna 1991 näytti siltä, että hän oli ollut väärässä. Nyt sitä vastoin vaikuttaa kuin itäeurooppalaiset tosiaan haluaisivat takaisin jonkinlaisen kommunismin. Muodollisesti toki erilaisten ideologisten lippujen alla, mutta aika samalta tuo puolalaisenkin oikeiston tavoittelema järjestelmä näyttää.

Enligt Zinovjev var det kommunistiska systemet evigt, eftersom det till syvende och sist motsvarade den mänskliga naturen. År 1991 såg det ut som om han haft fel, men i dag verkar det som om östeuropéerna verkligen ville ha en sorts kommunism tillbaka. Visst under ett annat ideologiskt standar, men i övrigt förefaller t ex den polska högern drömma om ett statsskick som inte skiljer sig mycket från det gamla och beprövade.