Bäckman palasi ruotuun/Bäckman återvände till fållan

Johan Bäckman, joka on monissa kannanotoissaan myötäillyt persuja esimerkiksi ruotsin kielen aseman osalta, teki hiljattain aikamoisen irtioton vaatiessaan puoluetta kiellettäväksi Pariisin rauhansopimuksen nojalla. Tietenkin Pariisin rauhansopimuksen: sehän on solmittu hänelle pyhän Neuvostoliiton kanssa, ja Neuvostoliitto on kyseisen herran mielestä tärkeämpi oikeuslähde kuin Suomen laki, perustuslaki ja Ihmisoikeuksien julistus yhteensä. Näyttää kuitenkin siltä, että Bäckman on palannut takaisin vanhaan kamuiluunsa äärioikeiston kanssa.

Eräs tuttavapiiriini kuuluva toimittaja on näet joutunut rasis... ei kun maahanmuuttokriitikoita liehittelevän ”MV-lehden” hampaisiin, koska hän muka on...venäläisvastainen! Ja koettakaahan arvata, miten Bäckman on reagoinut asiaan. Tietenkin yhtymällä MV-lehden kuoroon ja totta kai myös rasittamalla viranomaisia uudella valituksella, ilmiannolla tai selvityspyynnöllä.

Tämä on taas kerran yksi merkki siitä, että MV-lehti toimii sekä maahanmuuttokriitikoiden että putinistien äänitorvena, eli persut ja hommalaiset saisivat jo lopettaa löpinänsä siitä, kuinka isänmaallisia muka ovat. Eiköhän se ole tullut jo aika selväksi, että samalla puolella ovat Homma ja Putin. Viime vaalithan voitti persuille juuri MV-lehti strategisesti oikealla hetkellä heittämillään jutuilla, joissa mässäiltiin maahanmuuttajien raiskauksilla – ennakkoäänien perusteella näytti siltä kuin persut häviäisivät massiivisesti, mutta tämä venäläismielinen lehti tuli auttamaan karkealla rasistipropagandallaan.

Venäläismielisistä häiriköistä pitää muuten vielä mainita Janos Putkonen, joka on nyt siirtynyt sinne, missä maailmanvenäläisyys käy pyhää sotaansa eli Itä-Ukrainan pelletasavaltaan (en voisi vähempää välittää siitä, mikä kyseisen tekeleen virallinen nimi on). Hän ei ilmeisesti – hassua kyllä – osannut sanaakaan venäjää tullessaan pyhään Siioniinsa, mutta sehän ei hänen tahtiaan haittaa. Mutta luottomies tuntuu olevan, hänelle on nimittäin uskottu tehtäväksi päättää pelletasavallan alueelle pyrkivien journalistien akkreditoinnista. Ilmeisesti se ulkomailta tulevien aateveljien nostaminen päättäviin asemiin ilman kansalaisuutta ja kielitaitoa ei niin kamalan paheksuttavaa olekaan, jos sitä harjoittaa venäläismielinen maa.

Lopuksi tahattoman huumorin mestari Timo Soinin taidonnäyte. Hän sanoi juuri, että Venäjän rajavalvonta on esikuvallista. Hommallako se oli jo vuosia sitten se möläys, että Suomeen pitäisi saada Venäjän maahanmuuttopolitiikka ja rajavalvonta - nyt se on sitten ehtinyt Soininkin puheisiin. No, Venäjällä on arvioiden mukaan 10-12 miljoonaa paperitonta maahanmuuttajaa. Venäjän väestö on noin puolitoista sataa miljoonaa, eli siellä on rekisteröimättömiä maahanmuuttajia suhteessa yhtä paljon tai enemmän kuin Suomessa ruotsinkielisiä. Ihan oikeastiko meillä pitäisi olla kolmesataa tuhatta luvatonta maassaoleskelijaa, Timo?

PS. Näköjään näitä persu-uutisia tulee nopeammin kuin niitä ehtii huomatakaan. Tätä kirjoittaessani saapui tieto, että Suomen Vastarintaliikkeen laillisuusselvitys ei etene oikeusministeriössä. Ilmeisesti perussuomalainen oikeusministerimme ymmärtää, että siinä selvityksessä paljastuisivat puolueen fasistiyhteydet, mahdollisesti myös puolueen Venäjä-yhteydet, jos niissä huhuissa Vastarintaliikkeen venäläisistä kavereista on perää.

Finlands mest ökände putinist Johan Bäckman, som i många av sina uttalanden kommit sannfinländarna nära t ex vad gäller svenskans ställning i Finland, bröt nyligen bryskt med sin tidigare linje när han krävde att sannfinländska partiet skulle förbjudas p g a fredsfördraget i Paris. Naturligtvis fredsfördraget i Paris, eftersom det är ett fördrag som det för Bäckman heliga Sovjetunionen är en signatär till, och frågar man honom är Sovjet en viktigare rättskälla än Finlands lag, Finlands grundlag och Förklaringen av de mänskliga rättigheterna ihopräknade. Nu verkar det dock att brytningen är förbi och Bäckman igen står i maskopi med extremhögern.

En journalist jag känner har nämligen smutskastats av den rasis... jag menar ”invandringskritiskt inriktade” webbtidningen ”MV-lehti”, eftersom han kantänka är... ryssfientlig! Försök gissa, hur Bäckman reagerat på detta. Hur annars än genom att ansluta sig till samma kör med MV-lehti, och antagligen blir det snart även ett och annat överklagande, en och annan angivelse eller utredningsbegäran han tänker belasta myndigheterna med.

Det här är ännu ett tecken på att MV-lehti fungerar som gemensamt språkrör åt invandrarkritiker och putinister, dvs sannfinländarna och hommaiterna borde äntligen sluta svamla om hur fosterländska de kantänka är. Det var ju MV-lehti som vann valet åt sannfinländarna genom att vid en strategiskt väl vald tidpunkt ge ut drapor som frossade i invandrarvåldtäkter – förhandsrösterna gav vid handen att sannfinnarna skulle förlora stort, men denna rysksinnade tidning kom med sin grova rasistpropaganda till undsättning.

Vad gäller rysksinnade bråkstakar bör jag ännu ta upp Janos Putkonen. Tidigare har han varit mest känd för sina desinformationsmedier på webben, men nu har han flyttat dit där världsryskheten för sitt heliga krig mot otrogna, dvs till pellejönsrepubliken i Östra Ukraina (jag tänker faktiskt ge katten i att ta reda på vad eländet officiellt heter). Roligt nog behärskade han inte ett enda ord ryska när han kom till sitt älskade Sion, men det stoppade honom inte. Han förefaller redan åtnjuta stort förtroende hos de makthavande i ”republiken”, han har nämligen anförtrotts uppgiften att besluta om nya journalistakkrediteringar. Tydligen är det helt okej att upphöja utländska meningsfränder till inflytelserika positioner om det är en rysksinnad regim som gör det.

Sen bör jag även skriva ett par ord om Timo Soinis nyaste mästerprov i oavsiktlig humor. Han har just sagt att gränskontrollerna i Ryssland fungerar bättre än någonstans. Tydligen har han läst rasistforumet Homma, där det redan för ett par år sen föreslogs att Finland borde införa invandringspolitik och gränskontroll modellerad på ryska förebilder. Nu förhåller det dock så att det finns enligt uppskattning tie till tolv miljoner odokumenterade invandrare i Ryssland. Den ryska befolkningen utgör ungefär etthundrafemti miljoner, så andelen oregistrerade invandrare är i Ryssland proportionellt lika stor som andelen svensktalande i Finland. Menar Timo verkligen att vi borde ha åtminstone trehundratusen olovliga invandrare här?

PS. Det är tydligen omöjligt att hålla sig a jour med nyheterna om sannfinländarna. Medan jag höll på att skriva det här fick vi veta att kraven på en utredning av Finska Motståndrörelsens laglighetsstatus inte har lett till konkreta resultat på justitieministeriet. Tydligen begriper vår sannfinländske justitieminister att en sådan utredning skulle avslöja partiets täta kontakter med fascisterna, kanske även med Ryssland, om det stämmer att Motståndrörelsen umgås med ryska själsfränder, som det ryktats.

Ei petä koskaan, paitsi isänmaansa – Sviker aldrig, förutom fosterlandet

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on taas kerran ottanut kantaa äärioikeiston puolesta. Appelsin on aina herättänyt mielikuvan moraalittomuuden lokasammiosta ihmishahmossa, joten mitenkään yllättynyt en hänen tuoreen kirjoituksensa perustendenssistä ole, mutta taiteilija ansaitsee tunnustusta siitä, että hän uusimmassa teoksessaan yltää entistä syvemmälle niljakkaan tekopyhyyden alhoihin.

Appelsin aloittaa kirjoituksensa alibiheitolla siitä, kuinka hirveä asia rasismi on. Sitten kun hän on tällä tavalla kääntänyt epäilykset pois itsestään (sikäli mikäli), hän suuntaa todellisen raskaan tykistön niihin kauheisiin rasismin vastustajiin, joiden mielestä maahanmuuttaja on vain sääliteltävä uhri. Hän leimaa Minulla on unelma -mielenosoitukseen osallistuneet hyvää tarkoittaviksi mutta pahaan yltyviksi, kuten vuoden 1918 punaiset, joihin hän vertaa rasismin vastustajia. Miksikö? Koska Matias Turkkilalle buuattiin. Matias Turkkilalle, joka hänen mukaansa oli täysin viaton Olli Immosen arveluttaviin lausuntoihin.

Nythän olisi mahdollista ottaa hyväntahtoinen asenne ja olettaa, että Appelsin on vilpittömän tietämätön siitä, mikä Matias Turkkilan rooli äärioikeistolaisen liikkeen, Hommafoorumin ja Perussuomalaisten soluttamisen organisoijana on ollut, tai millaisia juttuja Turkkila on omaan blogiinsa kirjoitellut. Mutta jos Appelsin on todellakin näin tietämätön, se tarkoittaa, että hän on täysin ulalla siitä, mitä hompanssit ja äärioikeistolaiset ovat kirjoitelleet nettiin viimeisten lähes kymmenen vuoden ajan. Siinä tapauksessa hän on huono ja ammattitaidoton toimittaja, joka ei ole ollenkaan tehtävänsä tasalla.

Eipä silti että se mikään uutinen olisi. Juuri tätä kirjoittaessani Iltalehti herkuttelee kahden aukeaman kokoisella jutulla Olli Immosen uusnatsiyhteyksistä. Kuulemma todistusmateriaali on kerätty sosiaalisesta mediasta. Toimittajat ovat siis antaneet kansalaisjournalistien taas kerran tehdä työt puolestaan. No jaa, kaipa siitä pitää olla kiitollinen, että valtavirtalehdistö on herännyt äärioikeiston uhkaan – kaksi vuotta sen jälkeen kun sain itse potkut mediasta liiallisen äärioikeiston repostelun vuoksi.

Mutta palataanpa Appelsiniin. Yksi hänen iskulauseistaan on ollut, että isänmaallisuus ei ole rasismia, mutta itse asiassa hän tuntuu elävän itse vieläkin siinä ajassa, jossa ”fasismi” ei ollut mitään muuta kuin vasemmiston haukkumanimi kaikille omiin porukkoihinsa kuulumattomille ja jossa perinteinen isänmaallisuus tosiaan korreloi tällä tavalla haukutuksi joutumisen kanssa. Toisin sanoen hän menee vaistomaisesti niiden puolelle, joita fasisteiksi haukutaan, ei niiden puolelle, jotka käyttävät tätä nimitystä toisista.

Valitettavasti vain meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, jossa ne fasistit eivät enää ole missään mielessä perinteisen isänmaallisuuden vähän liiallisuuksiin ajautuneita ääriedustajia. Tämänhän näkee siitä, että aikoinaan pelätty Olavi Mäenpää on jäänyt kokonaan uuden äärioikeiston ulkopuolelle. Kaikesta huolimatta Mäenpää kuitenkin on periaatteen mies perinteisen isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen osalta. Siksi hän ei ole kelvannut nykyisen äärioikeiston porukoihin, joissa saa olla vaikka sivari tai pilvenpolttaja taikka toivoa Suomeen venäläistä miehitysarmeijaa, kunhan vihaa maahanmuuttajaa ja hurria.

Tässä tilanteessa on se hyvä puoli, että se on omiaan luomaan Suomeen uutta talvisodan henkeä. Tilanne, jossa rasistit ja venäläismieliset isänmaan petturit ovat samalla puolella sekä maanpuolustushenkisiä että rasisminvastustajia vastaan, yhdistää lopultakin kunnon väkeä puoluerajojen yli. Fasistien ja rasistien puheet ”isänmaallisuudestaan” kuulostavat yhä ontommilta, ja toisaalta Homma-foorumin kirjoittajatkin saattavat odottamattoman rehellisyyden puuskassa myöntää, ettei heikäläisten tarvitse eikä kuulukaan olla muita suomalaisia isänmaallisempia. Tässä tilanteessa voikin kysyä, mihin helvettiin kukaan kunnon ihminen äärioikeistoa enää tarvitsee.

Asia on niin, että se isänmaallisuus on tasan ainoa syy, miksi minkäänlaista äärioikeistoa ylipäätään pitäisi sietää. Jos joku sälli on vilpittömästi halukas antamaan rintamalla henkensä sinun tai minun puolestani ja pystyy saamaan meidät kiistattomasti vakuuttuneeksi siitä, silloin sinä ja minä olemme taipuvaisia antamaan hänelle anteeksi aika törkeätkin äärioikeistolaiset sikailut ja suunsoittamiset, koska hän nyt kuitenkin on uhrivalmis ja isänmaallinen. Mutta tämä nykyinen äärioikeisto on täynnä hampunkäryttelijöitä, aseistakieltäytyneitä, töidenvälttelijöitä ja kruununraakkeja. Miten ihmeessä näillä tyypeillä on otsaa esiintyä jonain moraalinomistajina, joilla on varaa katsoa meitä muita nenänvarttaan pitkin? Minä voin myöntää, että esimerkiksi tuntemani aktiivi- tai reserviupseerit ovat minua, sivaria, isänmaallisempia, mutta miten ihmeessä esimerkiksi joku juoppo armeijaakäymätön narkkari ilman työhistoriaa voisi olla moraalisesti missään asemassa pitää itseään minua (raitista, yksityisellä työssä käyvää miestä) kansallishyveellisempänä edes perinteisen isänmaallisuuden näkökulmasta?

Äärioikeisto ei siis edusta enää mitään isänmaallisuutta eikä maanpuolustustahtoa. Vasemmalla on omat juoksuhautoihin jääneensä, joiden maailmassa puolustautuminen Venäjän hyökkäykseltä ja Venäjän uhkaan varautuminen on muka jotain rasismia ja fasismia, vaikka Venäjä on viime vuosina osoittanut olevansa arvaamaton ja kyvytön noudattamaan sopimuksia sekä imperialismissaan innokas hyökkäämään naapurimaihin näiden suvereniteettia kunnioittamatta. Vasemmistossa on toki niitäkin, jotka myöntävät Venäjän nykyhallinnon synnit, mutta samalla ovat aatehistoriallisista syistään kyvyttömiä myöntämään, että Suomen armeija voisi ihan oikeasti olla hyvä olemassa Venäjän uhan varalta.

Vasemmistopasifismiin kuuluu tietysti sellainen teesi, että pyssyperustaisen puolustuksen tilalle pitäisi kehittää muita keinoja, koska pyssyt ovat vanhentuneet. En sano että tämä olisi täysin virheellinenkään ajatus, sillä Venäjän nykyinen propaganda- ja hybridisota osoittaa, että siellä osataan käyttää pyssyä paljon hienostuneempia ja verettömämpiä aseita. Vasemmalta ei kuitenkaan ole kuulunut käytännön ehdotuksia siitä, miten Venäjän desinformaatiovirtaan voisi vastata tai miten Suomen tulisi levittää Venäjän kansan keskuuteen myönteisempää asennoitumista maahamme ja länsimaisiin demokraattisiin arvoihin yleensä. (Minulla sellaisia käytännön ehdotuksia on ja olen myös levittänyt niitä aktiiviupseerituttujeni tietoon.) Pikemminkin siellä toivotaan epämääräisesti rauhantekoa ja diplomatiaa ja neuvottelua, vaikka Venäjä on kaikki sopimukset ja tulitauot kyynisesti rikkomalla osoittanut olevansa kelvoton neuvotteluosapuoli.

Vielä vahingollisempana pidän kuitenkin jonkun Ulla Appelsinin asennetta. Hän on itse asiassa omaksunut jota kuinkin täydellisesti rasistien propagandassaan levittämän ajatuksen, että rasistien vastapuoli koostuisi jonkinlaisista ”hyysäreistä”, jotka haluavat pitää maahanmuuttajan hoivattavan vauvelin asemassa sen sijaan että antaisivat tämän itsenäistyä elämässään. Todellisuudessa tilanne on se, että rasistit ja fasistit hyökkäävät jo ase kädessä maahanmuuttajien kotiin uhkailemaan innokkaina murhaamaan kenet tahansa tummaihoisen, kun olettavat polkupyöränsä joutuneen epämääräisten ”neekerien” varastamaksi. Ongelma ei ole ”maahanmuuttajien hyysääminen”, vaan ongelma on, että maahanmuuttokriitikot ovat systemaattisesti tuhonneet arjen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan.

Samoin rasistit ja fasistit ajavat ”väärin ajattelevia” ihmisiä pois työpaikoiltaan, ja nimenomaan toimittajia. Niin halla-aholaismyönteinen Appelsin kuin onkin, hänkään ei ole turvassa tällaiselta. Maahanmuuttokriitikoiden alakulttuuri on nimittäin juuri niin tyhmä ja niin impulsiivinen, että jokin triviaali harha-askel tai epäselvä muotoilu saattaa saada sen yhtäkkiä hylkäämään suosikkinsa ja organisoimaan vaikka massamittaisen parjauskampanjan tätä vastaan. Kuten oma kokemukseni osoittaa, kaikkein vaarallisinta on vastustaa ”poliittista korrektiutta” niiden mielestä väärällä tavalla, jotka katsovat olevansa siihen yksinoikeutettuja.

En kuitenkaan usko Appelsinin tuosta järkiintyvän. Kun ei ole järkeä, ei ole millä järkiintyä. Sanoessaan, että ”isänmaallisuus ei ole rasismia”, Appelsin ei tarkoita, että hän olisi halukas vetämään tukensa tai hiljaisen sympatiansa äärioikeistolta. Pikemminkin hän antaa synninpäästön kelle tahansa rasistille ja fasistille, joka hänen läsnäollessaan selittää olevansa vain isänmaallinen. Hän on luultavasti jopa venäläismielisen, Suomen venäläismiehitystä ajavan fasistin puolella, jos tämä sanoo olevansa isänmaallinen ja jos vastapuolella voidaan selittää olevan hänen vihaamiaan ”suvaitsevaisen punavihreän kuplan” asukkaita – ja sellaisiksihan lasketaan muun muassa kaikki suomenruotsalaiset aktiiviupseerit, jos hommalaisilta kysytään.

Ulla Appelsin, chefredaktören för kvällsblaskan Ilta-Sanomat, har en gång till uttryckt sin sympati för extremhögern. Hon har alltid framstått som en morallöshetens kloakbrunn i människohamn, så jag var inte alls överraskad av den grundläggande tendensen i hennes nyligen utkomna artikel, men vad gäller sliskig skenhelighet är hon en konstnär som förtjänar all erkänsla för att ha överträffat sig själv.

Appelsin inleder sin drapa med en fint, dvs himlar sig över hur hemskt det är med rasism. När hon väl övertygat naiva läsare om att hon inte kan göra sig skyldig till någonting så horribelt, riktar hon det tunga artilleriet mot de där äckliga rasismmotståndarna som anser att invandraren bara är ett offer att tycka synd om. Hon utmålar deltagarna i Jag har en dröm-demonstrationerna som välmenande men illgörande och jämför dem med de röda år 1918. Varför månne? För att folk buade ut Matias Turkkila. Matias Turkkila, som enligt henne var helt oskyldig till Olli Immonens betänkliga uttalanden.

Nu kunde man givetvis inta en välvillig hållning och anta att Appelsin är uppriktigt ovetande om rollen som Matias Turkkila spelat i att organisera den högerextrema rörelsen, starta webbforumet Homma eller infiltrera Sannfinländarna, eller hurdana saker Turkkila skrivit i sin egen blogg. Men om Appelsin verkligen är så ovetande, innebär det att hon inte har blekaste aning om vad hommaiter och högerextremister skrivit på nätet under de senaste tio åren. I så fall är hon en dålig och inkompetent journalist som inte klarar av det jobb hon hat.

Inte för att det kommer som överraskning. Medan jag skriver det här frossar Iltalehti på fyra sidor i Olli Immonens nynazistiska kontakter. Bevismaterialet säger de sig ha samlat från sociala medier. Murvlarna har alltså åter åkt snålskjuts på medborgarjournalism. Nåja, man borde väl vara tacksam för att de äntligen blivit medvetna om extremhögern som ett hot mot demokratin – två år efter det jag själv fick sparken från medierna p g a alltför livligt intresse för extremhögern bakom Sannfinländarna.

Men låt oss återgå till Appelsin. Hennes slagord lyder att fosterländskhet inte är fascism eller rasism, men i själva verket förefaller hon leva kvar i den tid då ”fascism” inte var något annat än det skällsord vänstern slängde mot alla som inte tillhörde den. På den tiden brukade det vara försvars- och fosterlandsvänner av den traditionella sorten som så skymfades. För Appelsin är det sålunda naturligt att sälla sig till den skara som kallas fascister, inte den som kallar andra så.

Dessvärre upplever vi idag en sådan situation i det här landet att vi faktiskt har fascister som inte längre är traditionella fosterlandsvänner som förirrat sig till ytterligheterna. Det här syns t ex i att den en gång så fruktade Olavi Mäenpää nu befinner sig helt utanför den nya extremhögern. Trots allt är han nämligen en man med principer vad gäller traditionell fosterländskhet och försvarsvänlighet. Därför har han inte accepterats av den nya extremhögern – den välkomnar nämligen både civiltjänstgörare, tjackrökare och putinister som drömmer om rysk ockupation av Finland, bara de hatar svartskallar och finlandssvenskar.

Den här konstellationen har dock sin ljusa sida: den är ägnad att skapa en ny vinterkrigsanda i Finland. Att rasisterna och de rysksinnade fosterlandsförrädarna äntligen står på samma sida mot både försvarsvännerna och rasismmotståndarna förenar äntligen anständiga människor över partigränserna. Fasister och rasister låter allt ihåligare när de svamlar om hur fosterländska de kantänka är, och å andra sidan kan även skribenter på webbforumet Homma tala förbi munnen och medge, att de varken är eller behöver vara mera fosterländska än resten av finländarna. Då kan man fråga sig, vad fan hyggligt folk egentligen alls behöver extremhögern till.

Faktum är att den enda orsaken att alls tolerera extremhögern är fosterländskheten. Är någon kille uppriktigt beredd att stupa på fronten för min eller din skull och kan han även övertyga oss om det, så är du och jag troligen benägna att förlåta honom även rätt djärva högerextrema fräckheter, eftersom han ändå är offervillig och fosterländsk. Men den nuvarande extremhögern vimlar av tjackrökare, vapenvägrare, arbetsskygga och odugligförklarade. Hur i Herrans namn kan sådana typer uppträda som moralpredikare som ser ned på oss andra? Jag kan gärna medge att t ex de aktiv- och reservofficerare jag personligen känner är mera fosterländska än jag (som en gammal civiltjänstgörare), men hur fan kan någon supig knarkare utan vare sig arbetserfarenhet eller avtjänad värnplikt anse sig vara medborgerligt dygdigare än jag (helnykterist som arbetar för ett privatföretag) ens ur traditionellt fosterländsk synvinkel?

Extremhögern representerar sålunda inte längre någon fosterlandskärlek eller försvarsvänlighet. Inte för att jag vill förneka, att även en viss del av vänstern sitter kvar i sina gamla skyttegravar. De tycker att det är rasism och fascism att försvara fosterlandet och upprätthålla beredskap inför ett ryskt invasionshot, även om Ryssland under de senaste åren visat sig vara en otillräknelig granne och en opålitlig avtalspartner: ryssarna har flera gånger i sitt imperialistiska nit angripit grannstater och även på andra sätt kränkt deras suveränitet. Visst finns det även sådana vänstermänniskor som medger att den nuvarande regimen i Ryssland gjort sig skyldig till ett och annat otrevligt, men av idéhistoriska skäl vågar de inte säga högt att den försvarsmakt vi nu har kunde vara ett nyttigt skydd mot ryska hotet.

Vänsterpacifister brukar givetvis även envisas med att bössor är föråldrade och att vi bör utveckla andra metoder för att försvara fosterlandet. Det är inte heller helt fel, ty det propaganda- och hybridkrig som Ryssland nu för visar att även ryssarna i dag föredrar mera raffinerade och blodlösa vapen framom bössan. Vänsterifrån har det dock hörts få praktiska förslag på hur man borde parera det ryska desinformationsangreppet eller hur Finland kunde främja bland vanliga ryssar positivare attityder gentemot vårt land i synnerhet och västerländska demokratiska värderingar i allmänhet. (Jag har faktiskt en del sådana förslag och jag har även försökt underrätta de arméofficerare jag personligen känner om hur jag ser på saken.) Snarare håller vänstern på och svamlar om fred och diplomati och förhandlingar, även om Ryssland cyniskt struntar i överenskommelser och vapenstillestånd och sålunda framstår som en skurkstat det inte är lönt att förhandla med.

Ännu skadligare är dock Ulla Appelsins attityd, anser jag. Hon har faktiskt okritiskt antagit den uppfattningen att motparten till rasisterna endast utgörs av ”ompysslare” som bara vill skämma bort invandraren i stället för att låta honom bli självständig och stå på egna fötter i livet. I verkligheten är situationen sådan att rasister och fascister med vapen i hand gör intrång hos okända invandrare och vill ta kål på vilken svarthyad som helst, eftersom okända ”negrer” kantänka stulit deras cykel. Det handlar inte om att ”skämma bort flyktingar”, utan om att återställa samhällsfriden, som invandrarkritikerna systematiskt tillintetgjort.

På ett liknande sätt idkar rasister och fascister påtryckning mot arbetsgivare för att få dem att ge ”feltänkande” människor sparken, och då är det särskilt frågan om journalister. Hur vänligt stämd Appelsin än är mot halla-ahoiterna, går hon inte säker heller. Den invandrarkritiska subkulturen är nämligen precis så korkad och impulsiv, att något trivialt felsteg eller någon oklar formulering kan förmå den att oväntat vända sig mot en tidigare favorit, t o m att organisera en massiv klappjakt mot denne. Som min egen erfarenhet visar är det det allra farligaste att bekämpa ”politisk korrekthet” på ett sätt som ogillas av de som anser sig ha monopol på att bekämpa den.

Jag tror dock inte att Appelsin kommer att ta sitt förnuft till fånga – man borde ju ha ett förnuft för att kunna ta det till fånga. När hon säger att ”fosterländskhet inte är rasism” menar hon inte att hon någonsin vore villig att undandra sitt stöd eller sin stilla sympati för extremhögern. Det verkar istället att vilken äkta fascist som helst som kallar sig fosterländsk i hennes närvaro automatisk får förlåtelse. Hon föredrar alltid en fascist framom den för henne förhatliga ”rödgröna bubblan”, även en fascist som gillar Ryssland och fantiserar om en framtida rysk ockupation av Finland. Hon kommer aldrig att fatta att t ex alla finlandssvenska officerare i våra väpnade styrkor är bosatta i den rödgröna bubblan, åtminstone är det vad hommaiterna anser.

Jättävätkö rotat uppoavan laivan? – Håller råttorna på att lämna det sjunkande skeppet?

Viime päivinä on rasistisen alakulttuurin sisältä alkanut kuulua merkillisiä soraääniä. Eräs naisihminen, joka on kuvottavilla ja loukkaavilla kirjoituksillaan profiloitunut yhtenä vastenmielisimmistä äärioikeiston edustajista, kirjoitti nimittäin muina naisina tekstin, jota saattoi miltei pitää rasismin vastaisena. Taustalla on etiopialaissyntyisen räppääjä Prinssi Jusufin esiintyminen valokuvassa yhdessä parin muun afrikkalaistaustaisen veikon kanssa sankarivainajien muistomerkillä: kuva sai maahanmuuttokriitikot raivostumaan siksi ja vain siksi, että siinä esiintyi mustia nuoria miehiä perinteisen isänmaallisessa yhteydessä. Naiseläjä paheksui tätä rasistista raivoa ja ihmetteli sitä, että mustille pojille ei anneta edes tilaisuutta kunnostautua isänmaallisesti ja osoittaa kotoutuneensa suomalaisiin arvoihin.

Sinänsähän tädille pitäisi antaa täydet pisteet siitä, että hän on lopultakin oivaltanut sen mitä me kauheat mokuttajakommunistit olemme jo vuosikymmenen ajan jankanneet: niiltä osin kuin afrikkalaistaustaisilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia sopeutua suomalaiseen elämään, niiden vaikeuksien taustalla on varsin usein möykkäävien rasistien haluttomuus antaa tunnustusta onnistuneestakaan kotoutumisesta. Jos maassa on sellainen ilmapiiri, että immuunikatoisena raiskaajaneekerinä ja muslimiterroristina kohdellaan pelkästään ihonvärin vuoksi jopa kristittyä adoptiolasta, jolla ei ole mitään muistikuvia muista kulttuureista kuin Suomesta, kyllä monikulttuurisempi maahanmuuttajapoikakin alkaa ajatella niin, että ei kotoutuminen taida olla vaivan arvoista, kun hänen värisensä ei ihmiseksi kelpaa kuitenkaan.

Mitään kovin syvällistä mielenmuutosta tädin kirjoittelussa ei ole havaittavissa. Jo ennen rasistiporukoihin eksymistään hän oli aktiivinen blogikirjoittaja; ei mikään penaalin terävin kynä, mutta yllättävästi hän antoi ymmärtää (tai ainakin esitti) olevansa vilpittömästi kiinnostunut kansallisesta kulttuurista ja perinteisestä isänmaallisuudesta. Sellaiset ihmiset eivät yleensä eksy maahanmuuttokriitikoiden porukoihin, koska niissä viihtyy lähinnä kansainvälisellä rämppämusiikki- ja roskakulttuurilla ruokittuja bändisällejä, sellaisia kuin Jussi Halla-aho ja Olli Immonen.

Täti alkoi sitten ulvoa rasistisen lauman mukana, tosin siinä hänen ulvomisessaan oli aina tiettyä teennäisyyttä ja teatterin makua. Tuntui pikkuisen siltä, että hän oli ottanut asiakseen esittää ehtoisaa kansannaista nimenomaan roolina, ja että hän oletti rasistisen öyhöttämisen nyt kuuluvan siihen rooliin. Tällaisilla ihmisillä on harvoin mitään omaa annettavaa kulttuurillemme, mutta toisaalta he ovat hyviä tuulenhaistelijoita – se kuuluu heidän luonteeseensa – ja silloin kun joku heidänlaisistaan alkaa kääntää takkiaan, siitä voidaan tehdä laajempiakin johtopäätöksiä.

Täti kokee toki pitää etäisyyttä kaikenlaisiin maailmanparantajiin, mutta oleellista on, että hän on ilmeisesti lopultakin tajunnut ainakin yhden asian – sen, että hänen vihollisiaan eivät ole maahanmuuttajat, vaan se osa kantaväestöstä, jonka kanssa hän katsoo olevansa poliittisesti riidoissa. Tämäkin on toki edistysaskel. Poliittiset riidat pitäisi käydä osapuolien kesken, sen sijaan että niihin sotketaan mukaan viattomia sivullisia.

Nyt kun täti voisi vielä tajuta sen, että suurin osa hänen ”poliittisista vastustajistaan” ei todellisuudessa ole sitä mieltä asioista, jota hän luulottelee heidän olevan. Huomattava osa näistä yksinkertaisemman sortin maahanmuuttokriitikoista nimittäin vakavissaan kuvittelee, että ”mokuttajat” eivät olisi huolestuneita esimerkiksi naisten sukuelinten silpomisesta tai terrorismiuhkista.

Maahanmuuttokriitikoiden leirissä näkyy kyllä muitakin merkkejä taisteluväsymyksestä. Perussuomalaiset syyttelevät taas kerran tiedotusvälineitä vainosta vedoten siihen, että on demokratian halventamista arvostella puoluetta, jota kansa äänestää. Puolueen ”työmies” Matti Putkonen, joka aikaisemmin oli koettanut saada puolueen pukareita tajuamaan median olevan yhteistyökumppani eikä vihollinen, uhkaili lakimiehellä ja syytteillä (ikään kuin puolueella olisi kunnia loukattavaksi?), jollei fasismisyytöksille löydy perusteita.

No, todisteita on jo esitetty vino pino, Sampo Terhon Kanava-lehdessä julkaisemista rotuteoriakirjoitteluista (”Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus”, Kanava 6/2007) aina Olli Immosen ja todistettavasti fasistisen ja väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen yhteisposeerauksiin, mutta se nyt on selvää, että persuille mikään ei riitä.

Huomattavasti oleellisempaa on, että Putkonen todistaa raivollaan oikeaksi sen, mitä olen aina sanonut: persut eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä kaikkien muiden kanssa, vaan vaativat erioikeuksia. Persuthan ovat leimanneet kaikki toista mieltä olevat milloin mitenkin, esimerkiksi kommunisteiksi ja stalinisteiksi, mutta tällainen leimaaminen ei ole heidän mielestään väärin – ei, vaikka he jakelevat näitä leimoja tavallisille epäpoliittisille kansalaisille, jotka arvostelevat heitä moraalisin perustein.

Jos persujen ”fasismista” halutaan esimerkkejä, niitä saa toki Immosen, Halla-ahon tai Terhon kirjoituksista, mutta oikeastaan vielä helpommin puolueen menettelytavoista. Se, että poliittinen puolue uhkailee, leimaa ja solvaa yksittäisiä kansalaisia, on fasismille, stalinismille ja muille totalitaarisille aatteille ominaista toimintaa. Pyrkimykset hiljentää median puolueelle esittämä kritiikki vetoamalla siihen, että ”kansaa” edustava puolue olisi jotenkin pyhä, kuuluvat yhtä lailla Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon, mutta eivät demokraattiseen maahan.

Ja sitten vielä ihan muusta asiasta. Satakunnan Kansassa Tomi Lähdeniemi on sanonut sen, minkä minä olen tiennyt jo vuodesta 2002: ”maahanmuuttokriitikot” pyrkivät tietoisesti horjuttamaan Suomen yhteiskuntarauhaa ja ovat Putinin asialla. Olisi mukava jos hän myöntäisi kuka tämän ensimmäisenä huomasi, mutta hyvä näinkin.

På sistone har märklig missämja börjat göra sig gällande inom den rasistiska subkulturen. En kvinnsperson som med sina vämjeliga och förolämpande skriverier profilerat sig som en av de mest motbjudande representanterna för extremhögern författade nämligen helt oväntat en text som föreföll nästan antirasistisk. Det som låg bakom texten var den etiopianskfödde rapartisten Prinssi Jusufs poserande framför ett minnesmärke till fallna krigshjältar. Bilden fick invandrarkritikerna att bli rosenrasande därför och bara därför att den visade unga svarta killar i ett traditionellt fosterländskt sammanhang. Kvinnspersonen ogillade för en gångs skull detta rasistiska vredesutbrott och undrade varför svarta män inte ens erbjuds en chans att omfatta finsk fosterländskhet och visa hur värdeintegrerade de är i det här samhället.

I princip borde man väl tacka och lova tanten för att hon äntligen insett vad vi hemska mångkulturskommunister upprepat sedan ett årtionde tillbaka: om afrikanskättade invandrare har svårt att anpassa sig till livet i Finland beror svårigheterna rätt ofta på skränande rasisters ovilja att alls ge dem någon erkänsla för entydigt lyckad integration. Om atmosfären i landet är sådan att inte ens ett kristet adoptivbarn som inte kommer ihåg någon annan kultur än den finländska bara p g a sin hudfärg behandlas som en aidssjuk våldtäktsman och muslimsk terrorist, är det helt naturligt och förståeligt att genuint mångkulturella invandrarkillar börjar förhålla sig cyniskt till allt vad integration heter, eftersom de vet att de med sin hudfärg aldrig kommer att accepteras.

Någon särskilt djupgående attitydförändring vittnar tantens skriverier givetvis knappast om. Hon var en aktiv bloggskribent redan innan hon anslöt sig till den rasistiska kören – hon förefaller aldrig ha varit något skolljus precis, men överraskande nog försökte hon på den tiden ge intrycket av att vara uppriktigt intresserad av finsk kultur och traditionell fosterländskhet. Sådana typer attraheras vanligen inte till invandrarkritikerna, som oftast inte har den blekaste aning om annan kultur än internationellt marknadsförd ståltrådsmusik och skräpkultur – Jussi Halla-aho och Olli Immonen är typiska exempel.

Tanten började sen tjuta med de rasistiska vargarna, men hennes tjutande gjorde alltid ett tillgjort intryck: hon spelade liksom teater. Det kändes som om hon medvetet axlat rollen av en rotfast kvinna av folket och att hon fått för sig att det ingick i rollen att föra rasistiskt oväsen. Dylika människor har sällan något originellt att ge vår kultur, men åtminstone känner de i skinnet när det är dags att byta åsikt – det ligger i deras natur – och när en av dem börjar vända kappan är det en anledning till allmännare politiska väderprognoser.

Tanten försöker tydligen hålla sig på avstånd från allehanda världsförbättrare, men det relevanta är att hon äntligen insett att det inte är invandrarna som är hennes fiender utan den del av majoritetsbefolkningen hon anser sig stå politiskt i strid med. Det här är givetvis i och för sig ett steg i bättre riktning. Politiska gräl borde helst föras mellan genuina parter, utan att blanda in oskyldiga utomstående.

Nu borde tanten äntligen fatta att de flesta av hennes ”politiska motståndare” inte tycker som hon inbillar sig de tycker. En stor del av de här mindre klyftiga invandrarkritikerna föreställer sig t ex på allvar att ”mångkulturister” inte vore oroliga t ex över kvinnlig omskärelse eller terrorismhotet.

Invandrarkritikerna visar dock även andra tecken på krigströtthet. Sannfinnarna beskyller igen medierna för klappjakt och påstår att det är antidemokratiskt att kritisera ett parti folk röstar på. Partiets ”diversearbetare” Matti Putkonen, som tidigare försökt övertyga partiaktivisterna om att medierna är en samarbetspartner och ingen fiende, har nu gjort en komplett kovändning och kommit med hotelser om jurister och åtal (som om man kunde väcka åtal för ärekränkning av ett parti?), om beskyllningarna för fascism inte kan underbyggas med handfasta bevis.

Den varan har det redan frambragts en massa av, från Sampo Terhos rasteoretiska drapor i tidskriften Kanava (se t ex Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus, ”Européernas förflutna och framtid”, Kanava 6/2007) till bilden på den sannfinländske riksdagsledamoten Olli Immonen i sällskap med den bevisligen fascistiska och våldsbenägna Finska Motståndsrörelsens aktivister, men det är redan klart att sannfinländarna aldrig kommer att acceptera några bevis.

Mera relevant är att Putkonen med sitt raseri visar att jag alltid haft rätt när jag sagt att sannfinländarna inte vill iaktta samma spelregler som alla andra, utan kräver privilegier. Sannfinländarna har ju själva utmålat alla som inte delar deras åsikter som kommunister och stalinister, men sådant brännmärkande är enligt deras åsikt inte fel – inte ens när de slår stämpeln på vanliga opolitiska medborgare, som kritiserar dem på moraliska grunder.

Vill man ha exempel på sannfinländarnas ”fascism” är det lätt att hitta dem i Olli Immonens, Jussi Halla-ahos eller Sampo Terhos skriverier, men ännu lättare i partiets arbetsmetoder. Att ett politiskt parti hotar, brännmärker och kränker enstaka medborgare är snarast typiskt för fascism, stalinism och andra totalitära ideologier. Ansträngningarna att tysta ned de medier som kritiserar partiet med motiveringen att ”folkets” parti är på något sätt heligt hör likaså hemma i Nazityskland och Sovjetunionen, men inte i ett demokratiskt land.

Sen en slutkläm om en helt annan sak. I tidningen Satakunnan Kansa har Tomi Lähdeniemi sagt vad jag redan visste för tretton år sen: ”invandringskritikerna” strävar medvetet efter att skada samhällsfriden i Finland och går sålunda Putins ärenden. Det skulle vara fint om han medgav vem som märkte det här förr än någon annan, men det är helt fint att någon annan alls talar om det här.

Matrikkeli - Matrikel

Oheisena kuvakaappaus, johon voi viitata aina kun äärioikeistolaiset kieltävät tuntevansa toisiaan.

Den här skärmdumpen kan man hänvisa till när vissa högerextremister påstår att de inte känner varandra.

Vihreät ISISinä ja viikon muita hullutuksia - De gröna som ISIS och veckans övriga tokenskaper

Viikon älyttömin möläys tuli eräältä eduskuntavaaleissa rannalle jääneeltä ja siitä varmaan aika katkeralta persulta, jonka nimen jätän säälistä kertomatta – toteanpahan vain, että hän oli näkyvä äärioikeistolaishahmo jo siihen aikaan kun Halla-aho vielä oli surkea hevimuusikko joka haaveili pornokaupan perustamisesta. Kun persuja vaadittiin sanoutumaan irti Suomen Vastarintaliikkeen väkivallasta, tämä tieteellinen älymies vaati vihreitä sanoutumaan irti ISISin (!) väkivallasta.

Jollain tasolla ymmärrän sen, että vasemmistonuoria vaaditaan sanoutumaan irti Neuvostoliiton julmuuksista, tai sen, että vihreitä vaaditaan tuomitsemaan kettutyttöjen tarhaiskut (joita tosin ei ole tainnut esiintyä aikoihin – siitä kuuluisimmasta turkistarha-attentaatista on jo kaksi vuosikymmentä). Jopa niissä yrityksissä leimata RKP rasistiseksi Axel Olof Freudenthalin muinaisten puheiden perusteella on jonkinlainen rationaalinen peruste takana. Siinä on nimittäin kyseessä edes jonkinasteinen aatehistoriallinen yhteys. Mutta se, että vihreitä vaaditaan irtisanoutumaan ISISistä, perustuu sairaan mielen harhaan.

Tietenkään asianomainen herra ei ole mielisairas. Mutta hompanssien ja äärioikeiston maailmantulkinta on – sulkeutuessaan järjelliseltä kommunikaatiolta koko muun maailman kanssa – kehittynyt täysin vainoharhaiseen suuntaan, kun toinen toistaan änkyrämmät rasistit ovat kannustaneet toisiaan menemään yhä pitemmälle järjettömyyksissään. Ja nyt meillä on tässä maassa alakulttuuri, jonka piirissä on täysin normaalia uskoa esimerkiksi, että vihreät ovat jollain tavalla vastuussa ISISistä – ja jolle on täysin turha yrittää vakuuttaakaan päinvastaista, koska kaikki ajatuksenvaihto oman ryhmän ulkopuolella olevien kanssa on heidän maailmassaan pikkusormen antamista viholliselle. Kaikki muuthan ovat heidän näkökulmastaan maailmansalaliiton aivopesemiä.

***

Viikon toinen älyttömyys tulee Supolta, joka koetti selitellä, että äärioikeistolaiset eivät ahdistele sivullisia, vaan ainoastaan poliittisiksi vastustajiksi mieltämiään, joten tavallisten kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan. Tiedottaja sekosi sanoissaan ja myönsi sitten, että myös poliittiset vastustajat ovat sivullisia. Supo voisi myös lopultakin tajuta, että äärioikeiston silmissä poliittisen vihollisen kirjoihin joutuu täysin mielivaltaisin perustein. Psykoosissa olevan henkilön mielleyhtymät etenevät usein hyvin villisti, ja maahanmuuttokriitikoiden alakulttuurissa vihollisiksi leimataan ihmisiä paljolti samantyyppisin hallitsemattomin assosiaatioin, kuten juuri tuosta ISIS-esimerkistä ilmenee. Toisin sanoen äärioikeisto on todellakin vaara ihan kaikille. Myös sellaisille, jotka kokevat itse olevansa maahanmuuttokriittisiä, mutta jotka jostain syystä näyttävät hilluvan äärioikeistolaisen mielestä ”vihollisilta”.

***

Lehtijuttujen aiheeksi on noussut myös Kai Murros ja hänen vallankumousjulistuksensa. Murroksen äärioikeistolaiset vallankumouspuheet ovat sellaista villinä vellovaa fantasiointia verenvuodatuksesta ja joukkomurhasta, että niiden pohjimmainen vaikutin voi olla vain seksuaalinen. Murros koetti aikoinaan päästä piireihin kirjoittamalla pamfletin vallankumouksen tekemisestä antaen ymmärtää olevansa vasemmistolainen, mutta äärimmäisinkään vasemmisto ei Suomessa ole todellisuudessa kiinnostunut ihmisten joukkomurhaamisesta. Kaipa Murros sitten tympääntyi tähän nynnyilyyn ja vaihtoi äärioikeistoon, joka on ihan määritelmällisesti väkivaltaista ja verenhimoista porukkaa.

Murroksen kannoista oikeastaan kaiken tarvittavan kertoo se, että hän sanoo (keskustelussa National Action -nimisen englanninkielisen äärioikeistolaisblogin kirjoittajan kanssa, ks. http://national-action.info/2015/03/09/vastarintaliike/) päätyneensä kannattamaan ”kamputsealaista ratkaisua” nimenomaan ”antikommunismin johdattamana”. Oikeudenmukaisuus vaatii muistamaan, että nämä sanamuodot ovat blogin kirjoittajan omia päätelmiä, eivät suoria lainauksia Murrokselta. Kirjoittajan nimi (tai salanimi) on ilmeisesti Benjamin Raymond – tämä henkilö on Daily Mirrorin jutun mukaan (nettilinkki http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/exposed-rise-hitler-loving-national-action-3659759) tunnustautunut Hitlerin kannattaja, jota tuskin edes voi kutsua uusnatsiksi, koska hän kannattaa ihan vanhaa natsismia juutalaisvihoineen sun muineen. Hänen tavoitteenaan on tuon linkittämäni Daily Mirrorin jutun mukaan Britannian etninen puhdistaminen juutalaisista ja ei-valkoisista; ja Scotland Yardin antiterrorismiosasto pitää Raymondin johtamaa äärioikeistoryhmittymää merkittävänä turvallisuusuhkana.

Tämä asettaa tietysti Supon puheet vastakkaisten ääriryhmien yhteenotoista hieman outoon valoon. Jos ihmiset haluavat vastustaa uudesta holokaustista tai ”kamputsealaisesta ratkaisusta” (siis koko akateemisen kansanosan lahtaamisesta) haaveilevia, onko se ”vastakkaista ääriryhmäläisyyttä”? Pitäisikö ryhtyä käymään jonkinlaista ”dialogia” hörhön kanssa, joka silmät kiiluen haluaa ”pelastaa eurooppalaisen sivilisaation” tappamalla sukupuuttoon jokseenkin kaikki vähänkin katurikollista sivilisoituneemmat eurooppalaiset ”rotupettureina”? Mistä pitäisi neuvotella? Siitäkö, miten kivuliaasti tai armeliaasti meidät teloitetaan? Onko äärivasemmistolaista, jos töissä käyvä, veronsa maksava, lakia noudattava kansalainen haluaa elää, ilman että maailmanvallankumouksesta haaveilevat tappajarobotit tulevat häntä murhaamaan? Miten on, Supo?

Tämä ”Kamputsea-Kaitsu” kaveeraa ahkerasti Olli Immosen kanssa. On jopa mahdollista, että hän haamukirjoittaa Ollin bloggaukset ja muut lausunnot – niihin Ollin englanninkielisiin puuskahduksiin sisältyi lause, jonka Kamputsea-Kaitsu oli painattanut myös vallankumouskirjansa kanteen, silloin tosin suomeksi. Toisin sanoen persupuolueen liiveihin on päässyt uimaan kansanmurhaideologi, jonka mielestä merkittävä osa sivullisista, tavallisista suomalaisista pitäisi kamputsealaiseen tapaan murhata, vallankin ne jotka ovat yliopiston käyneet.

Kamputsea-Kaitsu ja Benjamin Raymond haaveilivat (Raymondin blogin mukaan) tavatessaan köyden päivästä. Köyden päivä käsitteenä tarkoittaa äärioikeiston voittoa, johon liittyy kaikkien äärioikeiston mielestä väärää mieltä olleiden surmaaminen. Ilmeisesti äärioikeiston aiemmin suosima samanmerkityksinen ilmaus ”miekan päivä” ei enää ole muodissa. ”Köyden päivästä” löytää yksityiskohtaista kuvausta William Luther Piercen sadistis-pornografisesta, rasistisesta ja antisemitistisestä rotusotaromaanista The Turner Diaries, joka on nykyäärioikeistolle sitä mitä Taisteluni oli vanhan polven natseille; myös koko sanonta ”köyden päivä” taitaa olla sieltä peräisin.

Ei pidä tuudittautua kuvittelemaan, että Kamputsea-Kaitsun sanoma ei saisi merkittävää vastakaikua perussuomalaisten riveissä. Onhan elitismin- ja koulutuksenvastaisuus oleellinen osa puolueen sanomaa, ja sieltä löytyy myös riittävästi pyssymiehiä panemaan toimeen uuden Pol Potin, uuden Angka Loeun käskyjä. Kyllä ne tulevat vielä sinuakin hakemaan.

Mutta tulipa ainakin yksi asia selväksi, nimittäin se, mitä se kauhea äärivasemmiston väkivalta on. Se on sitä väkivaltaa, jota Kai Murros lietsoi ja josta hän haaveili siihen aikaan kun itse vielä esiintyi äärivasemmistolaisena ajattelijana.

***

Tämä tietysti selittää aukottomasti sen, minkä takia persut lietsovat itseään pakokauhuun Turun ”Meillä on unelma” -mielenosoituksen tiimoilta keksimällä omasta päästään turvallisuusuhkia, joista poliisi ei ole kuullutkaan (tällainen pajunköyden syöttäminen tunnetaan heitä sivistyneemmissä piireissä myös termillä valehtelu). Heidän omalla politiikallaan ei ole mitään muuta sisältöä kuin solvaaminen, syrjiminen, vainoaminen ja joukkomurhafantasiat, joita puolueen ideologien ydinryhmä ilmeisesti pippeli pönöttäen lukee Turnerin päiväkirjojen kaltaisista natsikirjoista.

He eivät siksi kykene millään tavalla samaistumaan sellaisiin ihmisiin, jotka kykenevät muuhunkin kuin päivästä toiseen jatkuvaan tappohaaveissa rypemiseen. Toisin sanoen he kuvittelevat, että toista mieltä olevat samalla tavalla haaveilevat heidän murhaamisestaan. Nyt kun nuo joukkomielenosoitukset ovat todistaneet, että Suomen kansan enemmistö ei olekaan heidän puolellaan, he ilmeisesti pelkäävät ihan tosissaan joutuvansa maksamaan kaikista törkeyksistään, solvauksistaan ja uhkailuistaan, sillä samalla verisellä ja säälimättömällä tavalla kuin he ovat haaveilleet maksattavansa minulla, sinulla ja sinun lapsellasi sen kauhean rikoksen, että elämme ja hengitämme.

***

Mutta pannaanpa vielä peräkaneetti. Eräs persujen entinen kansanedustaja, joka nyt on ilmeisesti palaamassa siviiliammattiinsa (säälistä jätän sekä nimen että ammatin mainitsematta), julisti toivovansa, että ulkomaalaisia raiskaajia hyysäävät naiset joutuisivat suojattiensa raiskaamaksi. Mistäkö tämä ajatus on peräisin? No tietenkin Halla-ahon blogista, jossa lähes kymmenen vuotta sitten ilmestyi kirjoitus ”Monikulttuurisuus ja nainen”. Kyseisessa taideluomassa maahanmuuttokriitikoiden palvoma johtaja tunnetusti sanoi toivovansa, että kun kerran raiskaukset joka tapauksessa lisääntyvät suorassa suhteessa tiettyjä kansallisuuksia edustavien maahanmuuttoon, olisi toivottavaa, että niiden uhriksi joutuisi monikulttuurisuutta kannattavia maailmanparantajanaisia.

Tätä olen tarkoittanut kun olen sanonut, että Halla-ahon kannattajat ovat pelkästään johtajansa tahdottomia raajoja. Ainoa mitä maahanmuuttokriitikko osaa esittää omana ajatuksenaan on lähes sanasta sanaan sama asia mitä Halla-aho on sanonut joskus vuonna miekka ja kivi. Koska Halla-aho on noissa porukoissa moraalin lähde ja maailman luoja, Tepeu ja Gucumatz, Jahve ja Messias, mitään hänen sanomaansa ei kyseenalaisteta, vaan sitä toistellaan robottimaisesti vaikka vuosikymmenen ajan. Kannattajilla ei totisesti ole Johtajastaan eroavaa älyllistä, emotionaalista, poliittista eikä seksuaalista intressiä. Eikä heillä ole paluuta pimeydestä valoon, sillä ihmiselle on henkisesti äärimmäisen raskasta myöntää heittäneensä elämänsä hukkaan järjettömän tappoaatteen rivijulistajana.

Veckans dummaste groda kläcktes ur en sannfinne som antagligen är rätt sur över att inte ha blivit invald i riksdagsvalen. Av ren barmhärtighet låter jag bli att nämna honom vid namn, jag konstaterar bara att han redan var en synlig gestalt inom extremhögern när rasistgurun Halla-aho ännu bara var en misslyckad heavyrockmusiker som drömde om att starta egen porrbutik. När det ställdes krav för sannfinländarna att ta avstånd från Finska Motståndsrörelsens våld, tyckte det här vetenskapliga ljushuvudet att de gröna på ett liknande sätt borde ta avstånd från ISIS' våld (!).

På någon nivå förstår jag att vänsterungdomarna begärs distansera sig från grymheterna i Sovjetunionen, eller att de gröna krävs ta avstånd från ”rävflickornas” attentat mot pälsfarmer (som visserligen förefaller ha dött ut för det mesta – det mest beryktade attentatet har det gått tjugu år sedan). Även försöken att utmåla SFP som rasistiskt p g a Axel Olof Freudenthals sekelgamla uttalanden om finnar är såtillvida rationellt motiverade, att det föreligger ett idéhistoriskt sammanhang. Men att de gröna borde ta avstånd från ISIS – det är nog snarast en sjuk själs villor som ligger bakom ett sånt krav.

Mannen ifråga är givetvis inte kliniskt sinnessjuk. Men sättet på vilket hommaiterna och högerextremisterna tolkar och uttyder världen har – när de slutat kommunicera med resten av världen och hermetiskt isolerat sig i sin egen bubbla – utvecklat sig till en ren paranoja, när allt mer extrema rasister uppmanat varandra till att gå längre och längre åt skogen med sina galenskaper. Resultatet är att vi nu har en subkultur i det här landet inom vilken det är helt normalt att tro att de gröna på något sätt är ansvariga för ISIS och som det inte går att övertyga om det motsatta, eftersom allt tankeutbyte med utomstående är likabetydande med kapitulation till den oförsonlige fienden. Alla andra är ju, tycker de, hjärntvättade av världskonspirationen.

***

Veckans andra stollighet är det Skypo som ansvarar för. Skypotalesmannen försökte lugna oss genom att framhålla, att extremhögern inte trakasserar oskyldiga åskådare, utan endast sina politiska opponenter, eller sådana de uppfattar som opponenter, och att vanliga medborgare inte behöver vara oroliga. Sedan motsade talesmannen sig själv och medgav att även politiska opponenter är oskyldiga offer. Skypo kunde egentligen fatta att det är på rätt godtyckliga grunder man kan bli utmålad som politisk motståndare av extremhögern – grunder som i det närmaste påminner om en psykospatients vilda associerande, något som illustreras av ISIS-exemplet ovan. Med facit i hand kan man påstå att extremhögern är farlig för alla, även för sådana som anser sig vara ”invandringskritiska” men som är det på fel sätt, åtminstone enligt en högerextremistisk aktivist.

***

Tidningarna har också skrivit om Kai Murros och hans revolutionära förkunnelse. Murros' svammel om en kommande högerextrem revolution är sådana vilda och frossande fantasier om blodsutgjutelse och massmord att de alldeles säkert har en sexuell motivering. På sin tid försökte Murros ställa sig in hos vänstern genom att skriva en pamflett om revolution, varvid han påstod sig vara en vänstermänniska, men det visade sig att inte ens extremvänstern i Finland är särskilt intresserad av att massmörda folk. Murros blev tydligen besviken på mesarna och gick över till extremhögern, som redan enligt definitionen består av våldsamma och blodtörstiga skurkar.

Vad Murros egentligen står för blir klart av att han säger sig (i diskussion med författaren till den brittiska extremhögerbloggen National Action, se http://national-action.info/2015/03/09/vastarintaliike/) ha omfattat den ”kampucheanska lösningen” utifrån ”antikommunistiska motiv”. I rättvisans namn konstaterar jag att det här är bloggskribentens egna slutsatser, alltså inte direkta citat från Murros. Skribenten heter tydligen (om det nu inte är ett täcknamn) Benjamin Raymond – enligt en artikel i Daily Mirror (webblänk http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/exposed-rise-hitler-loving-national-action-3659759) är denne Raymond en uttalad Hitleranhängare: det är kanske t o m inte helt motiverat att kalla honom en nynazist, eftersom han uppenbarligen gillar den gamla nazismen i sin helhet, inklusive antisemitismen. Han strävar enligt Daily Mirror efter en etnisk utrensning av Storbritannien som skulle gälla alla judar och icke-vita. Antiterrorismroteln på Scotland Yard ser den av Raymond ledda högerextrema grupperingen som ett stort hot mot rikets säkerhet.

Det här ställer givetvis Skypos svammel om motsatta extremistgruppers sammandrabbningar i något märkvärdig dager. Om man ogillar sådana aktivister som drömmer om en ny Förintelse eller en ”kampucheansk lösning” (dvs om att massmörda alla akademiskt utbildade), representerar man då en ”motsatt extremism”? Borde man föra ”dialog” med en tokstolle som med galet blängande ögon vill ”rädda den europeiske civilisationen” genom att döda alla någorlunda civiliserade européer som ”rasförrädare”? Vad borde man förhandla om? Om hur smärtsamt eller smärtlöst vi kommer att avrättas? Är det vänsterextremism om en arbetsam, skattebetalande och laglydig medborgare vill leva sitt liv i stället för att bli mördad av zombies som drömmer om en världsrevolution? Hur är det, Skypo?

Den här ”Kampucheanske Kai”, som han kallats av spefåglar, tycks vara kompis med den sannfinländske ungpolitikern Olli Immonen. Det är t o m möjligt att det är han som spökskriver Ollis bloggdrapor och övriga uttalanden – ett av Ollis engelskspråkiga slagord var en ordagrann motsvarighet till vad som Kampucheanske Kai låtit trycka på pärmen av sin bok om revolution, den gången dock på finska. Det innebär att sannfinländska partiet infiltrerats av en folkmordstörstande ideolog som tycker att en stor del av de vanliga oskyldiga finländarna borde mördas som i Kampuchea, särskilt om de har slutexamen från universitetet.

Som Benjamin Raymond säger i sin blogg fantiserade han och Kampucheanske Kai tillsammans om repets dag vid sitt möte. Det här begreppet avser extremhögerns slutliga seger, som leder till att alla som inte är eniga med extremhögern dödas. Tydligen är det inte länge på modet att tala om ”svärdets dag” som vid millennieskiftet. ”Repets dag” har ingående beskrivits i William Luther Pierces sadistiskt pornografiska, rasistiska och antisemitiska raskrigsroman The Turner Diaries, och det är tydligen därifrån själva begreppet härstammar.

Man bör inte invagga sig i föreställningen att Kampucheanske Kais förkunnelse inte skulle få gensvar i sannfinländarnas led. Antielitism och utbildningsfientlighet utgör centrala delar i partiets budskap, och det finns säkert gott om beväpnade män där för att verkställa nya Pol Pots, nya Angka Loeus order. De kommer nog och hämtar dig hemifrån en vacker dag, det är säkert som amen i kyrkan.

Men nu vet vi åtminstone vad det där ”vänsterextrema våldet” är. Det är det våld som Kai Murros brukade drömma om när han ännu utgav sig för vänstertänkare.

***

Det här förklarar givetvis uttömmande varför sannfinländarna hetsar upp sig till panik kring ”Vi har en dröm”-demonstrationen i Åbo genom att hitta på säkerhetsrisker som polisen aldrig hört talas om (sådant kallas i mera civiliserade kretsar för lögner). Deras egen politik har inget annat innehåll än skymf, diskriminering, förföljelser och massmordsfantasier, som den ideologiska kärntruppen inom partiet tydligen, med snoppen i högsta hugg, läser i nazistiska böcker som Turnerdagböckerna.

För dem är det sålunda det normala att vältra sig i massmordsfantasier, och de föreställer sig att det är vad alla andra också gör. Med andra ord inbillar de sig att alla som inte delar deras åsikter på ett liknande sätt fantiserar om att mörda dem. När nu massdemonstrationerna visat att folkmajoriteten i Finland inte är på samma sida med dem, är de tydligen på riktigt rädda för att få betala alla sina fräckheter, kränkningar och hotelser på samma blodiga och obarmhärtiga vis på vilket de själva drömt om att straffa mig, dig och dina barn för det förskräckliga brottet att leva och existera.

***

Men det behövs ännu en slutkläm. En före detta sannfinländsk riksdagsledamot, som nu tydligen återgår till sitt civila yrke (snäll som jag är nämner jag varken namnet eller yrket), förkunnade att han hoppades, att kvinnor som gillar vad han kallade för utländska våldtäktsmän skulle bli våldtagna av dessa sina skyddslingar. Varifrån härstammar denna tanke? Från Halla-ahos blogg naturligtvis. Där kom det ut för nästan tie år sen en drapa under rubriken ”Mångkulturen och kvinnan”. I detta litterära konstverk sade invandrarkritikernas avgudade Mästare som bekant att våldtäkter under alla omständigheter skulle komma att öka i direkt proportion till hur många representanter för vissa nationaliteter som flyttar in; följaktligen skulle det vara önskvärt att just världsförbättrarkvinnor som gillar mångkultur skulle falla offer för dessa våldtäkter, tyckte han.

Det här är vad jag menar när jag säger att Halla-ahos beundrare bara är sin ledares viljelösa lemmar. De enda ”egna åsikter” invandrarkritikern har att erbjuda är nästan ordagrant detsamma som Halla-aho sagt för ett antal år sedan. Halla-aho är i invandrarkritiska kretsar moralens källa och världens skapare, Tepeu och Gucumatz, Jahve och Messias, och ingenting han sagt ifrågasätts, utan upprepas maskinaktigt i ett helt årtionde om det så gäller. Anhängarna har inget intellektuellt, emotionellt, politiskt eller sexuellt intresse oavhängigt av Ledaren. De har inte heller någon väg ut ur mörkret, ty för en människa är det ytterst tungt att medge att hon kastat bort sitt liv på att förkunna en vettlös mördarideologi som en man i ledet utan individualitet.