Etelän median vika

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 4. tammikuuta 2015)

Perussuomalaisten toimistoa tuhrittiin taas anarkistisilla iskulauseilla. Kyseessä voi olla oikea anarkistihuligaani, mutta kuten aina, se haiskahtaa persujen omalta, tekemällä tehdyltä sympatiankeruuyritykseltä, varsinkin kun sitä todennäköisesti seuraavat ne tavanomaiset täysin ylimitoitetut raivonpurkaukset: milloin vaaditaan kaikkien persuja vähänkin kritisoineiden sulkemista vankileireihin, milloin sotilasvallankaappausta (tämä jälkimmäinen ei näin Nato-jäsenyyttä kannattavan näkökulmasta olisi kaikilta osin huonokaan idea, koska poliitikot, muutkin kuin persut, kilpailevat jo siitä, kuka saa Putinin molon nieltyä syvimmälle). Sitä paitsi Ruotsissa poltetaan juuri moskeijoita, joten persuilla olisi nyt sopivasti tarve ohjata huomiota muualle.

Se on toisaalta mielenkiintoista, miksi nuo iskut suuntautuvat aina yhteen ja samaan toimistoon – jos kyseessä olisi sellainen kauhea äärivasemmistoterroristiryhmä, luulisi niiden toimivan koko maan alueella. Ehkä ilkitöiden taustalla on ihan henkilökohtaisia paikallisosastotason kaunoja. Kannattaisi selvittää, asuuko samassa kaupunginosassa toimiston kanssa joku persuista kakkaa viskoen ja kiroillen lähtenyt tyyppi (niitähän riittää), joka yrittää panna omat vihanpurkauksensa anarkistien tiliin.

Jos kyseessä on persujen oma väärän lipun operaatio, on tietysti kuvaavaa, että sinne piirreltiin vain anarkistisia symboleita ja iskulauseita. Olisi huomattavasti hauskempaa, jos persut tekisivät iskun omiin tiloihinsa ja yrittäisivät naamioida sitä ”RKP:n aseellisen siiven” hyökkäykseksi. Joko ne koettaisivat kirjoittaa seinälle suomenruotsalaisten huonoa suomea, mikä onnistuisi luontevasti, koska persuilla ja äärioikeistolla on riveissään yllin kyllin sellaista porukkaa, jolle on ylivoimaista kirjoittaa ensimmäistäkään sanaa oikein suomeksi. Tai sitten ne koettaisivat väsätä siihen uskottavaa ruotsia, mikä on ajatuksenakin niin hauska, että tikahdun nauruuni.

Sinänsähän tietysti kannattaa jo nyt miettiä ruotsin roolia vastarinnan kielenä siinä väistämättä tulevassa Perus-Suomen fasistidiktatuurissa, jossa kaikki meidät Paljastetun taustayhteisön jäsenet varmasti teloitetaan mitä raaimmin. Muistelkaapas elokuvaa Z – hän elää. Siinä kerrottiin, että Kreikan sotilasjuntta oli kieltänyt Z-kirjaimen eli kreikan zetan (äännetään kuten englannin z), mikä tarkoittanee, että Z-kirjaimen kirjoittaminen seinille yksinään oli kielletty. Z oli tietysti lyhennetty kreikan sanasta zei (äännetään ihan vain ”zi”), joka tarkoittaa ”(hän) elää”. Diktatuurin Suomessa persut tietenkin aivan ensimmäiseksi kieltävät Å-kirjaimen, joten kannattaa jo nyt nostaa se vapauden symboliksi. Jos ylipäätään tunnette tarvetta kirjoitella seinille, kirjoittakaa vain ”Å”. Kaikki tietävät, mitä se tarkoittaa.

Ja nyt kun kaikki tätä palstaa lukevat persut ja äärioikeistolaiset ovat rientäneet sutimaan omien tilojensa laipioihin valtavaa määrää Å-kirjaimia väärä lippu hulmuten, lisään, etten tietenkään kannata Å:n tuhrimista seiniin millään vaikeasti pestävillä maaleilla. Mutta siellä, missä on ilmeisen ja törkeän rasistisia julisteita (ei ole varmasti vaikea löytää), vetäkää niiden päälle iso Å.

Kun puolueen kannatusluvut ovat laskeneet – eihän se ole reilua että kansa ei kannata omaa puoluettaan, yyh hyyh yhyhyy nyyhyhhyhhyy – persut ovat jo ruvenneet syyttelemään etelän mediaa. Lehtineekerien syy kun kansa ei enää kannata, ja niin pois päin. No voi pyhä yksinkertaisuus sentään. Persut ovat saaneet viestinmaailmalta niin paljon tukea ja nostetta kainaloiden alle kuin ylipäätään on ollut mahdollista. Rasismia ja äärioikeistolaisuutta arvostelleita toimittajia ja kolumnisteja (kröhöm...!) on potkittu pellolle mediasta tulevien yliherrojemme miellyttämiseksi. Soinin mielipidettä on kysytty joka asiaan ja varsinkin sellaisiin asioihin joista hänellä ei ole senkään enempää tietoa kuin keskivertopersulla. Soinin jokainen latteus on lehdissä esitelty suurena auktoriteetin osoituksena: Soini lyttää... Soini jyrähtää... Ihminen päättää, Soini... ei kun Jumala säätää. Soinin jumalalliset säädöt tosin pakkaavat olemaan juuri sitä latteaa tuosta nyt ei ainakaan tule mitään -pessimismiä, jota talouskriisin keskelle kaivataan presiis yhtä paljon kuin sinä kaipaat persun ampumaa luodinreikää lapsesi otsaan. Viestimet ovat käytännössä tehneet kaikkensa mielistelläkseen persuja ja hiljentääkseen persujen kritisoijat. Siitä huolimatta kannatusluvut laskevat. Tästähän voisi äkkinäinen tehdä sellaisen johtopäätöksen että kansa ihan oikeasti ei halua persuja valtaan.

Persujen suuri journalisti, lehtikustantaja Reijo Tossavainen taas väittää, että joukkotiedotusvälineet ovat tunkeneet persut yhteiskunnan ulkopuolelle. Voi voi. Neljättäkymmentä kansanedustajaa Arkadianmäellä ja silti ollaan marginaalissa. Setä kertoo nyt persukoille miksi homma (tai Homma) ei toimi. Demokraattinen oikeusvaltio on ihan vasiten rakennettu sellaiseksi, että siellä on mahdollisimman vaikeaa saada jo myönnetyt kansalaisoikeudet riistettyä keltään. Se lukee lakikirjassa ihan perustuslakia myöten (se laki ei olekaan mikään persutuslaki). Persuilla ei kuitenkaan ole mitään muuta pyrkimystä kuin viedä toisten oikeuksia pois. Persut ovat niin ankeaa porukkaa, että heillä ei ole mitään mielikuvaakaan siitä, millainen olisi hyvä elämä, joten he kateuttaan haluavat myrkyttää kaikkien muiden elämän. Toisin sanoen heillä ei ole tavoitteita, joita demokraattisessa oikeusvaltiossa ylipäätään voisi ajaa.

Tämä selittää oikein hyvin sen, miksi persut kokevat pelaavansa peliä, jossa kortit on merkitty heitä vastaan. Niin ne on merkittykin, samalla tavalla kuin ne on merkitty rikollisia vastaan. Oikeusvaltion määritelmään kuuluu, että sitä on todella vaikeaa käyttää avoimiin, armottomiin ja röyhkeisiin vääryyksiin. Jos oikeusvaltiossa haluaa sortaa jotain ryhmää, sorto on naamioitava ”etuoikeuksien viemiseksi”, ”taloudelliseksi tarkoituksenmukaisuudeksi” tai muulla vastaavalla tavoin; mutta juuri sellaiseen kierouteen persut eivät oikein kykene.

Jotkut persuissa ovat kyllä huomanneet että puolue menettää kannatusta ihan omien mokiensa vuoksi. Esimerkiksi Simon Elo on todennut, että perussuomalaisilla on peiliinkatsomisen paikka. Valitettavasti Elollekaan ei ole mennyt jakeluun se, että perussuomalaisia ei viime kädessä kannateta, koska perussuomalaiset ovat perussuomalaisia. Suomi on viime vuosien aikana muuttunut vakaasta ja valistuneesta valtiosta latinalaisamerikkalaisen banaanitasavallan tai ex-neukkulaisen banaanittoman tasavallan kaltaiseksi persläveksi, jossa äärioikeisto de facto sensuroi tiedotusvälineitä eikä poliisi tutki rikoksia, joihin äärioikeistolaiset (tai sellaisiksi brändistäytyneet karkeat ammatti- ja taparikolliset) ovat syyllistyneet, jos uhri on ”mokuttaja” (= kuka tahansa lainkuuliaisen keskiluokan edustaja).

Itse asiassa muuten rasismiakin merkittävämpi seuraus persujen jytkystä taitaa olla täysiveristen taparikollisten nouseminen poliittiseen päätöksentekoon. Kansanedustajien joukossa on sellaisia tatuoituja poikia, jotka ovat poseeranneet samoissa kamukuvissa prosenttijengiläisten kanssa; ja mehän tiedämme myös, millaisista kerhotiloista tunnettu raittiusmies Teuvo Hakkarainen on parhaiten tavoitettavissa vapaa-aikanaan. Kunnallispolitiikassa puolueella on ymmärtääkseni edustajinaan aika paljon ilmirikollisia.

Olen itse asiassa varoittanut tästä ennenkin, mutta todetaan tämä vielä kertaalleen: yksi syy, miksi lainkuuliainen keskiluokka ei mielellään äänestä äärioikeistoa, on se, että äärioikeistoa ei voi erottaa rikollisesta alamaailmasta, ja lainkuuliainen keskiluokka on lainkuuliaista keskiluokkaa nimenomaan siksi, että se ei ole rikollista alamaailmaa. Jos persuissa ja äärioikeistossa sitten onkin aika paljon keskiluokkaista porukkaa, tämä on merkki siitä, että kaikki tulotason mukaan keskiluokkainen väestö ei ole lähtökohtaisesti lainkuuliaista. Nimenomaan konservatiivisessa keskiluokassa vaikuttaa merkittävästi lainkuuliaisuutta murtavia voimia.

Aiemmin olen kirjoittanut siitä, että kiihkouskovaisuus ja taparikollisuus ovat yhä enemmän osa samaa kulttuuria. Uskonnollinen herätys oli aikaisemmin taparikollisen tai juopon hyvinkin vilpitön tapa irrottautua aiemmasta elämäntavastaan ja tehdä parannus. Juoppo tai rikollinen pääsi lokaojasta kunnon kansalaiseksi tulemalla uskoon. Nykyisellään sitä vastoin uskoontulo ei merkitse valtavirtaan pääsyä. Pikemminkin uskoontulleet rikolliset kansoittavat sellaisten uskonnollisten yhteisöjen rivit, jotka eivät ole valtavirtaa eivätkä edes keskiluokkaa. Monet rikolliset luovivat uskosta rikollisuuteen ja takaisin, eli pienet kristilliset yhteisöt ovat käytännössä osa samaa alakulttuuria kuin rikolliset.

Rikollisen alakulttuurin arvomaailma on hyvin konservatiivinen, ellei peräti taantumuksellisen äärioikeistolainen. Tämä johtuu siitä, että harva rikollinenkaan voi pohjimmiltaan myöntää olevansa rikollinen. Pikemminkin hän hakee lohdutusta sellaisesta ajattelutavasta, jossa keskiluokkaisuus, lainkuuliaisuus ja kunniallisuus on viekkaudella ja vääryydellä viety pois hänen ulottuviltaan: töihin ei pääse, koska työpaikat annetaan neekereille ja koska pitäisi olla töissä kaikenlaisten homojen kanssa. Homoseksuaalisuus on rikollisessa alakulttuurissa häpeällistä, koska peräsuoliyhdyntää käytetään siellä joko rangaistus- tai nöyryytyskeinona tai huonona korvikkeena heteroseksille. Siksi rikollinen alakulttuuri ja vanhoilliset kristilliset pienryhmät ovat saman ilmiön kaksi puolta: arvomaailma on sama, ja porukkakin pitkälti samaa.

Äärioikeiston sisäiset jännitteet ovat täällä Suomessakin ilmeisiä – esimerkiksi kasvava antisemitistinen äärioikeisto on ottamassa persujen SS-siivessä vaikuttavia Israelin-ystäviä tähtäimeensä – mutta toistaiseksi ne ovat ilmenneet hauskimmalla tavalla Ranskassa, jossa Marine Le Penin kannattajat ovat jäsentenvälisissään luirauttaneet ulostuslääkettä toistensa ruokiin. Tämä perinteikäs nöyryyttämistapa tuo mieleen Itävallan ennen maan liittämistä Saksaan (ns. Anschluss).

Ennen natseja maata hallitsi kovaotteinen kansleri Engelbert Dollfuss, eräänlainen esi-Hitler, jota kuitenkaan ajatus Itävallan liittämisestä Saksaan ei paljoa kiinnostanut – sitä vastoin hänellä oli läheiset suhteet Mussolinin Italiaan. Dollfussin äärioikeistolaisuus oli lähempänä perinteistä konservatismia ja nojautui ennen kaikkea katoliseen kirkkoon. Dollfuss vangitsi tarvittaessa itävaltalaisia natseja siinä missä vasemmistolaisiakin, ja Dollfussin kannattajat nöyryyttivät aika ajoin natseja juottamalla heille risiiniöljyä ripuloivin tuloksin. Eli äärioikeistolaiset ovat ennenkin selvittäneet sisäiset ristiriitansa laksatiivisin keinoin. Tätä menetelmää voisi suositella persuillekin, jos kohta eräät heikäläiset ovat osanneet kakkia hotellihuoneensa hevostallikuntoon ihan ilmankin risiiniöljyä.

Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa: Dollfuss kuoli vuonna 1934 Hitlerin itävaltalaisten kannattajien vallankaappausyrityksessä, ja hänen tilalleen valtaan astui Kurt Schuschnigg, joka hallitsi maata Anschlussiin asti. Dollfussin surmaaja Otto Planetta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiinWürgegalgen-nimisellä erityisellä itävaltalaisella tappovälineellä.

Uuden vuoden tervehdys

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 1, tammikuuta 2015)

Hyvää uutta vuotta toivottaa Paljastettu kaikille kunnon ihmisille. Ja teille maahanmuuttokriitikoille ja sellaisten hännystelijöille: paskaa uutta vuotta, ja olkoon se viimeisenne. Nyyhyhhyhhyy, kun se Panu on paha, eikä ollenkaan suvaitsevainen, inisevät nyt Homman nimettömät mitättömyydet, ne Jussi Halla-ahon tahdottomat raajat. Aivan oikein, minä en todellakaan suvaitse rikollista paskasakkia. Minusta rikolliset paskiaiset kuuluisivat vankilaan nussimaan toisiaan väkisin perseeseen. Voi iso kyynel jos tästä ahdistuitte.

Juuri loppunut vuosi on tietysti ollut vilkasta aikaa sekä kansainvälisesti että ihan Paljastetun oman taustayhteisön osalta. Erityisesti muuan elämää hankkimaton herra on käyttänyt jo toisen kerran joulunpyhänsä seksuaalikarkeiden solvausvideoiden tekemiseen taustayhteisömme jäsenistä ja heidän lapsistaan. Vuodet ovat opettaneet minut hyvin kyyniseksi Suomen kansan suhteen, eli en ole ollenkaan hämmästynyt siitä, että tällaisia elämän koulun kasvattamia ja sellaisina niin kirjan kuin sydämen sivistystä vaille jääneitä joukossamme on – sanotaanhan Sanassakin, että köyhät meillä on aina keskuudessamme, ja se varmaankin koskee myös henkisesti köyhiä. Jeesusta sitä vastoin pitää odottaa toiseen tulemiseen asti, muttei siihenkään taida kauaa mennä, ainakaan päätellen siitä, että itänaapurin diktaattori ydinaseineen tuossa valmistelee tuomiopäivää meille kaikille.

Merkittävämpää on, että se videomaakari saattaa olla (tätä ei vielä ole vahvistettu, ja muitakin samaiseen kaveripiiriin kuuluvia epäiltyjä on) sama ”herrasmies”, jonka televisiotoimittajatäti H.V. (nimikirjaimista syntyy aivan asiaankuuluva ajatusassosiaatio) nosti lähes sankariksi ja inhimillisti tavalliseksi huolestuneeksi perheenisäksi hänen homovastaisen organisointitoimintansa vuoksi. Hän ei ole ensimmäinen eikä viimeinen keski-ikäinen naistoimittaja, joka on ottanut asiakseen liehitellä ja imarrella maahanmuuttokriittisen alakulttuurin törkeimmistöä. Samantyyppisiä tapauksia on ilmennyt jo niin monta, että minun tekisi mieleni ottaa taas käyttöön kymmenen vuoden takainen naisviharetoriikkani. Vanhat lukijani Panuhuoneen ajoilta (tai vielä sitä edeltäviltä vuosilta) osaavat kyllä yhdistää pisteet, joten eipä tästä sen enempää.

Meitä on tässä toimintamme aikana haukuttu jo ainakin äärivasemmistolaisiksi ja putinisteiksi. Äärivasemmistosyytöksen on hiljattain esittänyt myös muuan kokoomuslainen pikkupoliitikko, jota hassua kyllä itseään on äärioikeisto aiemmin epäillyt Paljastetun ylläpitäjäksi, uhkaillut ja haukkunut äärivasemmistolaiseksi. On aika lailla surkuhupaisaa, että hän reagoi tähän – ei suinkaan ihmettelemällä, ovatko ne muutkaan äärivasemmistolaisiksi väitetyt niin äärivasemmistolaisia – vaan rientämällä omien solvaajiensa ja uhkailijoittensa puolelle. Pelkuri ruoskijaansa rakastaa.

No, sellainen on mies kuin puoluekin, sano; ja nythän on taas vaalit tulossa, joissa saa vapaasti olla äänestämättä kyseistä puoluetta. Kaikille porvarillisesti ajatteleville, jotka eivät halua äänestää fasistien myötäilijöitä mutta joiden sisikunta ei kelpuuta vasemmistopuoluetta edes protestiäänille, minulla on oma salainen vihjeeni. Tämäkin tapaus mielestäni osoittaa taas kerran, että suomen kielellä ei voi tehdä liberaalia porvarillista politiikkaa, mutta täällä Suomessa on vankan liberaali porvaripuolue, jonka pääkieli ei ole suomi. Vasemmisto äänestäköön vasemmistopuolueita ja fasistit fasistipuolueita, mutta meillä hyvinkasvatetuilla sivistysporvareilla, jotka arvostamme vanhaa vastuullista rahaa öykkärimäisten nousukasfyrkmannien asemesta, on kolmas vaihtoehto. (Tällainen ”äärivasemmistolainen” minä olen, heh heh hee.)

Ne putinismisyytökset taas ovat tosi rampaa riidanhaastoa, sillä meikäläinen tunnetusti vittuili Johan Bäckmanille ja hänen juoksupojilleen jo silloin kun se ei vielä ollut muodissa. Muistanpa kun menin Johanin blogin kommenttiosastolle vittuilemaan ja hän haukkui minua oliko se nyt halla-aholaiseksi vai miksi, mutta jonkin sortin äärioikeistonationalistiksi kyllä. Minullahan oli tosi hauskaa kun vastasin Bäckmanille että pojuseni, minä voin oikeudessa todistaa olleeni Halla-ahon jengin paskanheittomaalina ennen kuin sinusta kukaan oli kuullutkaan, eli se on rosista nyt ja odota vaan syytettä törkeästä kunnianloukkauksesta. Johan lähtivät äkkiä Johanin blogista sekä minun kommenttini että herran omat, eikä minulle sen jälkeen ole ollut vaivaa hänestä. Hänen kaimansa ja kamusensa Juha Molarin blogin palauteloodassa minulla oli samantapainen kahnaus itse blogin isännän kanssa, joka pian sen jälkeen sulki kommenttiluukut koko sivultaan. (Nyttemmin hän ei taida enää päivittää sitä blogia.)

Niin että katsokaa vähän ketä kutsutte putinistiksi. Meikäläinen on niin pelottava antiputinisti, että jopa Putinin täkäläisen mielistelijäkerhon kunniapuheenjohtaja kavahtaa. Sovitaanko että olen mokuttaja, pakkoruotsittaja ja somalien kaveri, mutta putinistia minusta ei saa tekemälläkään? Kannattaa miettiä sitäkin että siihen kunnianloukkauksen määritelmään kuuluu oleellisesti loukkauksen paikkansapitämättömyys. Meininki olisi kyllä että jahka tästä hompanssivitsauksesta päästetään niin alan pitää venäjäksi poliittista blogia suomalaisesta isänmaallisesta näkökulmasta, koska se on se tärkeä juttu, paljon tärkeämpi kuin hommalaisten kaltaisten jousivetoisten leikkirobottien kanssa tappeleminen. Toki, Putinhan se hommalaistenkin leukapieliä liikuttavat vieterit viime kädessä avaimellaan vetää.

Putinistisyytökset ovat tietysti vain esimerkki siitä, millaisia tylsämielisiä nautaeläimiä  (tai tosiaankin, sieluttomia ja tahdottomia raajoja ilman yksilöllistä identiteettiä) äärioikeistolla on riveissään. Joku auktoriteettihahmo on kertonut naudalle, että tuo Paljastetun blogi se on aivan kauhea äärivasemmistoblogi ja Panu on kaikkein tulipunaisin äärivasemmistolainen. Naudan aivoilla ei minun juttujani lueta eikä tajuta, mutta naudan on joku ohjelmoinut uskomaan, että äärivasemmistolaiset ovat putinisteja, ja sitä se on sitten ängennyt tänne komskalootaan ammumaan. Ammuntahan hompansseilta tunnetusti hyvin sujuu ja ammuntataitoja arvostaa itse Eiran suurmestarikin. Niin että ammuu vain täältäkin sinne.

Hölmöksikin saa nimitellä, koska hölmöys on pitkälti mielipidekysymys – jos minä pidän maahanmuuttokriitikoita hölmöinä, heillä lienee omasta hölmöstä näkökulmastaan moraalinen oikeus pitää minua hölmönä. Mutta mielisairaaksi ei kannata karahteerata, koska minulla ei ole mitään ongelmaa mennä hakemaan psykiatrilta terveen papereita – ja jonkun väittäminen mielisairaaksi muuttuu valheeksi ja kunnianloukkaukseksi sillä siunaaman hetkellä kun hän lyö pöytään laillistetun kallonkutistajan allekirjoittaman ja leimaaman todistepahvin omasta mielenterveydestään. Samasta syystä on melko ongelmallista syyttää stalinistiksi tai putinistiksi sitä, joka on lykännyt viimeisen vuosikymmenen aikana nettiin enemmän antistalinistista ja antiputinistista tavaraa kuin Perustuslaillisen oikeistopuolueen koko veteraanijäsenistö.

Paljastetun Facebook-sivuilla onkin tämän vuoden aikana esiintynyt jonkin verran mekkalaa ja ovien paiskintaa, kun sekä putinistit että anarkistit olisivat halunneet meidät asiaansa ajamaan. Eräskin täti, jota ilman pienintäkään omantunnon ongelmaa itse totean pitäväni putinistina, lähti kakkaa viskoen menemään Facebook-yhteisöstämme, ”koska siellä alkoi esiintyä vääränlaista politikointia”. Vääränlainen politikointi tarkoitti siinä yhteydessä tietenkin sitä, että minä – ja nähdäkseni suuri osa Paljastetun taustayhteisöstä – olemme lähtökohtaisesti asettuneet Ukrainan puolelle sen ja Venäjän konfliktissa.

Kyllä vain, Ukrainan puolella taistelee hyvin arveluttavia äärioikeistopartisaaneja, ja kyllä vain, tämä voi ajan pitkään olla ongelma. Mutta jos äärioikeistolaisia jossain on, on paljon parempi että he ovat rintamalla ottamassa sankarillisesti venäläisen dum dum -kuulan suolistoonsa kuin siviiliyhteiskunnassa levittämässä aatettaan. Itse asiassa kotimaisetkin hompanssimme saisivat kaikilla muotoa painua sinne Ukrainan sotakentille, mille puolelle rintamaa luonto ja muna sitten kutakin poikaa vetäisi.

Tiedänpä eräänkin ukrainalaisia uusnatseja kovasti ihailevan, kroppansa muodolta tuhdimmanpuoleisen aatteen miehen, jolle voisi olla terveellistä päästä vähän juoksemaan pakoon venäläismielisiä bandiitteja ja näiden ampumia ihmisen sisässä pirstoutuvia pateja. Ja jos se dum dum -luoti vähän osuisikin, niin laardithan se pojalta vain pois räjäyttäisi. Tiedä millainen adonis sieltä lötisevien läskien alta paljastuisi...

Muuan kansainvälinen kommentaattori – ettei olisi vain ollut itse Anne Applebaum – sanoi hiljattain, että Ukrainan asian pitäisi olla vasemmistolaisille solidaarisuusihmisille oikea herkkupöytä: siinähän imperialistinen suurvalta, joka lietsoo vihaa esimerkiksi homoseksualisteja ja monia muita nykyvasemmiston puolustamia vähemmistöryhmiä vastaan, koettaa puolittaisia rikollisjoukkioita hyväkseen käyttäen pakottaa ruotuun ylivallastaan eroon pyrkivän maan, joka haluaisi vain määrätä itse omista asioistaan ja puhua omaa kieltään.

Mutta niinpä vain nämä kaikkien kansojen vapauttajaidealistit alkavat höpistä Venäjän oikeutetuista eduista ja lännen tunkeutumisesta Venäjän perinteiselle vaikutusalueelle kuin paraskin reaalipolitiikan mallioppilas Urho Kekkosen haamun pitämiltä suomettumiskursseilta. Eivät he tietenkään ole oikeasti huolissaan mistään fasismista Ukrainassa, mutta tyypillisellä vasemmistolaisella on tarve kokea olevansa pahaa vastustava idealisti, joten siihen kouralliseen uusnatseja, joka siellä Venäjää vastaan taistelee, hän tarraa kuin hukkuva oljenkorteen päästäkseen esittämään ukrainalaiset pahiksina.

Ei vasemmiston olisi mikään pakko ajatella tällä tavalla. Muuan irlantilainen äärivasemmistotuttuni on kova Ukraina-mies, joka lähettelee jatkuvasti mielenkiintoisia nettilinkkejä Ukrainan omaa, itsenäistä vasemmistoperinnettä käsitteleviin ja sen avaintekstejä esitteleviin sivuihin. Ukrainan itsenäisyydessähän oli silloin aikoinaan tsaarin Venäjän romahdettua kyse nimenomaan isovenäläisen imperialismin ja itsevaltiaan keisarin vastustamisesta. Kyllä Ukrainan itsenäisyyttä voi kannattaa vasemmistolaisestakin näkökulmasta ja sellaisella ajattelulla on pitkät juuret. Valitettavasti vasemmistolaisuus on Suomessa älyllisesti liian laiskaa, jotta siihen liittyisi mitään vilpitöntä kiinnostusta Itä-Euroopan kansoihin ja niiden historiaan – ei ainakaan Ukrainaan ja Valko-Venäjään Venäjästä erillisinä maina ja kulttuureina. Eivätkä kaikki liioin innostu nuorina Czesław Miłoszin teoksista kuten minä aikoinani.

George Orwell irvaili oman aikansa rauhanmiehille sanomalla, että intellektuellien pasifismin taustalla on tiedostamaton, neuroottinen sadomasokismi ja nimenomaan menestyvän julmuuden viimekätinen ihannointi. Vanhan sivarin on tietysti noloa myöntää tätä, mutta juuri tietynlaisten vasemmistolaisten tapa reagoida Ukrainan tilanteeseen antaa aihetta uskoa, että Orwell ei ollut aivan väärässä. Vasemmistoidealistit kritisoivat kyllä Venäjän ihmisoikeustilannetta kovin sanoin silloin kun Anna Politkovskaja murhattiin. Tämä johtui siitä, että silloin Venäjä näyttäytyi pelkkänä tusinadiktatuurina, jonka suurin poliittinen synti oli omien kansalaisten vainoaminen ja murhaaminen. Sellaisia banaanitasavaltoja äärivasemmisto on ennenkin uskaltanut arvostella. Mutta sitä mukaa kun Venäjän sotilaallinen voima ja uho ovat lisääntyneet, vasemmiston asenne siihen on muuttunut pelkurimaisen lepyttelevään suuntaan.

Eräs vasemmistoanarkisti, joka pettyi Paljastettuun, esitti kritiikkinsä niin, että minä en saisi kirjoittaa kuten kirjoitan, jos haluan – tai jos Paljastettu haluaa – ajaa ”työväenluokan” asiaa. Voin sanoa, että kukaan ”työväenluokan asiaa” mielestään ajava pikkuanarkisti ei sanele, mistä minä kirjoitan. Itse asiassa en näe mitään eroa tällaisten äärivasemmistolaisten ja niiden äärioikeistolaisten välillä, jotka vaativat minua ajattelemaan heidän laillaan, jotta olisin ”oikealla” tavalla ”poliittista korrektiutta” vastaan.

Sekä ”työväenluokka” (sellaisena kuin oletettavasti tulonsiirroilla elelevä kiljuanarkistiporukka sen käsittää) että ”poliittinen korrektius” (jota äärioikeisto vastustaa asettamalla ihmisille, rutiininomaisesti ”katolta äänestämisellä” uhkaillen, omia vaatimuksiaan siitä, millä tavalla on oikein ja korrektia ajatella politiikasta) ovat molemmat oman ääriryhmänsä erityisen poliittisen maailmantulkinnan käsitteitä. Meillä, jotka emme näitä uskontoja tunnusta, ei ole mitään syytä eikä velvollisuutta ottaa tosiuskovaisten jumaluusopillisia iskusanoja vakavasti eikä hyväksyä niitä oman maailmankuvamme rakennuspuiksi. Jos haluatte ajaa ”työväenluokan” asiaa, mitä tuo sana sitten nyky-yhteiskunnassa tai teidän uskonnossanne tarkoittaakin, sen kun ajatte. Vapaa maahan tämä vielä on. Mutta älkää odottako että minä ottaisin koko ”työväenluokan” käsitettänne vakavasti. Ei ateistikaan usko Raamatun Jumalaan.

Vasemmiston puolelta mainitsen tietysti mielelläni vielä yhden tapauksen. Tuo Kansan Uutisten Kaasuputki-blogin toimittaja Jami Järvinen on kyllä mielellään linkittänyt tähän meikäläisen blogiin tarvitessaan ammuksia omaan sotaansa, mutta niinpä vain olen blogin nettisivulla jo toista kertaa kommentointikiellossa. Vanhaan vasemmistolaiseen perinnetapaan Järvinen suhtautuu hyvin, öh,nuivasti kaikenlaiseen Venäjän arvostelemiseen, ja kun tulin hänen sivullaan viitanneeksi siihen, että ystävämme Isänmaallinenetunimi Hirvisaari pragmaattisesti taivutteli aatetovereitaan Hommalla venäläismielisyyden kannattajiksi, tämä aiheutti Jamille sellaisen kognitiivisen dissonanssin kohtauksen, että minut oli heti vaiennettava. Nykyisen pannaanjulistuksen aiheutti Naton kannattaminen ja Nato-vastaisten salaliittoteorioiden kiistäminen. Natoa ei saa kaasuputkessa puolustella, tai kaasuputki muuttuu kaasukammioksi.

Sofi Oksasta vastaan Järvinen on käynyt jo kuukausikaupalla sellaista lokasotaa, että mieleen tulee jo hommalaisten meikäläisen niskaan paiskoma törkymäärä. Milloin Oksasen kirjat ovat liian huonoja ja milloin Oksanen demonisoi Venäjää. On se saakeli ettei aikuiselle miehelle mene jakeluun yksi asia: Venäjä on tällä hetkellä demonisoinut itse itsensä hyökkäämällä suvereeniin naapurivaltioon, tappamalla sen siviilikansalaisia ja ajamalla heitä ulos kodeistaan yötä myöten. Pistää melkein toivomaan että Venäjä hyökkäisi Suomeen – sitten Ruotsin puolella pakolaisleirissä olisi ainakin surkuhupaisalla tavalla hauskaa kuulla Jami Järvisen parkuvan, miten tämäkin on jollain kabbalistisella logiikalla Sofi Oksasen syytä.

Järvinen ei sentään taida olla Venäjän palkattu trolli, vaan mustaa Oksasen mainetta ihan vain aus Liebe zur Kunst, kuten saksmanni sanoo. Mutta Venäjän nettijuoksilaat ja provokaattorit ovat kyllä saaneet osakseen huomiota tänä vuonna, ja heidän yhtäläisyytensä on havaittu jo valtavirran kirjoittelussakin. Erityisesti Janne ”Rysky” Riiheläisen turvallisuuspoliittinen blogi, jota tiedän armeijan korkeiden upseerienkin arvostaen lukevan, on sivunnut näitä yhtäläisyyksiä. Siitä ei ole pitkä matka siihen, että hommalaisuuden ja Venäjä-trollaamisen laajalti ymmärretään olevan saman ilmiön eri haaroja ja hommalaisten käyneen samoja kouluja kuin Venäjän trollien – eli olevan käytännössä Venäjän hyökkäys- ja miehityssotilaita, osa Suomen valtauksen etujoukkoa.

Perussuomalaiset ovat näin vaalien aattona menettäneet kannatustaan merkittävästi, mikä tietenkin on hyvä asia. On kuitenkin syytä olla tuudittautumatta katteettomaan optimismiin. Kokoomus ja Keskusta ovat luvanneet ottaa persuministerin porvarihallitukseen mukaan odotettavissa olevasta vaalitappiosta riippumatta. Kokoomuksella ja Keskustalla ei ole nykyisellään riittävän tiukkaa ideologiaa, jotta ne voisivat vastustaa fasismin kutsua; porvarihallitus tarkoittaa siksi käytännössä fasistihallitusta, jossa nämä puolueet toimivat perussuomalaisten fasistien apupuolueina, tahdottomina oman fasistisiipensä ohjaukseen ajautuen. Viittaan edellä mainitsemaani esimerkkiin kokoomuspoliitikosta, joka valitsi lopulta äärioikeiston, vaikka oli itse joutunut sen vainoamaksi. Vaikka perussuomalaiset häviäisivät vaalit, fasismin uhka on siis todellinen.

Perussuomalaisten fasistinen luonne on käynyt yhä yksiselitteisemmäksi. Tästä on todisteena Timo Soinin hiljattainen turvautuminen ”kulttuurimarxismi”-käsitteeseen, joka paljastaa käyttäjänsä äärioikeistolaiseksi breivikistiksi. ”Kulttuurimarxismi” tarkoittaa kaikkea sitä yhteiskunnan ilmapiirin vapautumista, jonka olemme ottaneet täysin annettuna lapsuudestamme saakka; Perussuomalaiset ovat siis Johtajansa suulla ilmoittautuneet yksiselitteisesti vapautemme vihollisiksi.

Olen moneen otteeseen varoittanut, että äärioikeisto muodostaa uhan – ei vain arvostelijoilleen tai sellaisiksi mielletyille – vaan myös näiden lapsille ja muille läheisille. Tästä on saatu yhä lisääntyviä todisteita, ennen muuta kun niitä vapaaehtoiskaarteja koottiin maahanmuuttajanuoria tappamaan ja maahanmuuttajataustaisista nuorista laadittiin valokuvallisia listoja. Sinunkin lapsesi voi kohta olla tällaisten miesjoukkojen tappolistalla.

Äärioikeiston riehuminen on alun pitäenkin ollut luonteeltaan lähinnä kaoottista pahuutta, kun kommunisteiksi voidaan leimata käytännöllisesti katsoen kaikki akateemisesti koulutetut ihmiset ja heidän lastensakin kimppuun voidaan tuosta vain käydä. Koska poliisi on merkittävässä määrin äärioikeiston soluttama, se jättää äärioikeistosta tehdyt rikosilmoitukset tutkimatta kuitaten ne ”ääriryhmien yhteenottoina”. Kun äärioikeisto murhaa sinun lapsesi ”rotupetturina”, koska hän on tervehtinyt kohteliaasti tummaihoista ystäväänsä, luultavasti poliisi kuittaa lapsesi ääriryhmäläisenä, joka sai vain mitä tilasi.

Tiedät hyvin että näin siinä käy, koska ennustukseni ovat näissä asioissa aina käyneet toteen.

Iltaruskon robotit

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. joulukuuta 2014)

Lukijakunta muistaa varmasti, että käänsin hiljattain iirin kielelle merkittävän tieteisklassikon, ”kelpo tohtorina” fanipiireissä tunnetun Isaac Asimovin romaanin Säätiö. Asimov on kirjoittanut myös teoksen nimeltä Aamunkoiton robotit, joten hänen muistokseen nimesin tämän bloggauksen otsikossa hompanssit, hommazombit eli hallabotit Iltaruskon roboteiksi. Hompanssiuteenhan kuuluu sellainen överiksi vedetty kulttuuripessimismi: länsi uppoaa ja Rooma palaa jne, joten aamunkoiton kanssa heillä ei ole mitään tekemistä.

Hompanssit itkeskelevät aina siitä, että heitä kutsutaan hompansseiksi. Se, että he itse kutsuivat ensin somaleita sompansseiksi, ei ilmeisesti vaikuta asiaan. Hompanssit itkeskelevät siitäkin, että heitä kutsutaan zombeiksi ja roboteiksi. Se, että he käyttäytyvät kuin zombit ja robotit, ei ilmeisesti saisi vaikuttaa asiaan. Hompanssit sanovat olevansa miehekkäitä ja rohkeita, mutta aivan kaikki mitä heistä sanotaan aiheuttaa heidän keskuudessaan teinityttömäisiä tunnekuohuja, ja jos kadulla kävelee vastaan yhdeksänvuotias somalityttö, he joutuvat kauhun valtaan.

Hompanssien käytöksen robottimaisuus on helppo osoittaa. Tarvitsee vain kehittää jostain hölmö idea, joka sopivasti vetoaa hompanssien vainoharhoihin ja turhamaisuuteen. Hompanssit kokevat kaikki olevansa itsenäisiä, älykkäitä ja yksilöllisiä ajattelijoita, mitä nyt puhtaan yhteensattuman vuoksi ovat sanasta sanaan samaa mieltä kuin Jussi Halla-aho, jonka palvonta saa heidän keskuudessaan avoimen homoseksuaalisen ihastuneisuuden sävyjä. Lisäksi he uskovat olevansa hirveän tärkeitä ihmisiä, joita mahtavat salaseurat ja salaliitot ahdistelevat heidän mielipiteidensä takia.

Itse asiassahan hompanssit ovat jankkaavia ja pakkomielteisiä mitättömyyksiä, jotka ahdistelevat fiksumpiaan, koska näillä on muuta tekemistä ja ajattelemista kuin järjettömissä maailmanloppukuvitelmissa rypeminen. Voi olla että islamilainen terrorismi on jonkinlaiseksi vaaraksi länsimaille, mutta sen vuosikymmenen aikana, jonka esimerkiksi meikäläinen äärioikeisto on viettänyt mentaalimasturboiden näillä asioilla, tilanne sillä rintamalla ei ole oleellisesti muuttunut ainakaan pahempaan suuntaan. Siitä on jo vuosia, kun missään räjähti mikään isompi islamistien jytky – Breivikin iskusta on paljon vähemmän aikaa. Itse asiassa muslimiterroristit lähtevät nykyään hillumaan omiin maihinsa, koska siellä on paikoitellen niin sanotusti tilanne päällä – täällä kalkkinaamavaltioissa on nyt paljon rauhallisempaa. Kaksoistornien romauttamisestakin on kulunut kohta puolitoista vuosikymmentä.

Vaikka hompanssit ovatkin tuhonneet suomalaisen kulttuurin ja tehneet suomen kielestä fasismin ja terrorin välikappaleen, heistä piisaa hupia kaikille meille, jotka muistamme nettitrollauksen kulta-ajat. Silloin ennen vanhaan saattoi mennä vaikka seksichattiin, sanoa olevansa koprofagi ja kutsua ihmisiä suureen ”Koprofagia-Kulinarium” -tapahtumaan, ja paheksua tylysti kaikkia rajoittuneita tiukkapipoja, jotka eivät halunneet kokeilla koprofagiaa. Täydestä meni kuin väärä raha ainakin. Nykyään ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi, joten ihan mikä tahansa vedätys ei mene läpi. Onneksi hompanssit eivät ole ihmisiä, joten heitä voi pitää pilkkanaan ihan sillä proverbiaalisella kybällä, jos vain suunnittelee jäynän niin, että se soittaa hallabotin kieliä sopivasti.

Hiljattain Hommalle ilmaantui eräs tyyppi, joka synkin äänenpainoin kertoi varoittavansa hompansseja siitä, kuinka Hommaa vakoillaan laittomasti, kuinka foorumin kirjoittajien henkilöllisyys ei ole turvassa ja kuinka Li Andersson ja Mikael Brunila ynnä muut hommalaisten vihaobjektit jonkinlaisina salaliittojohtajina ja vapaarapparimestareina ohjaajat koko touhua. (Meikäläistä ei Hommalla näköjään enää pidetä hommalaisvastaisen taistelun pääjehuna ja yliorganisaattorina. Harmittava takaisku, heh.)

Kirjoittajan puheenvuoro paijasi myötäkarvaan hommalaisten päähänpinttymiä ja ennakkoluuloja. Hänen kirjoitelmansa olisi kenen tahansa yhteiskunnan toimintaa alkeistasollakaan ymmärtävän mielestä ollut silkkaa hölynpölyä ja vainoharhaa, mutta Hommalla juttu meni täydestä ja siitä keskusteltiin pitkään. Luonnollisesti kyseessä oli pelkkä epävarmuutta kylvävä trolli, yksi meistä jotka olemme vuosikymmenen mittaan kyllästyneet olemaan elämäähankkimattoman roskajoukon pompotettavina. Kun hän menee Hommalle kertomaan, että tietosuoja voi pettää, tarkoituksena on saada hompanssit kauhun valtaan ja lopettamaan nettikirjoittelu.

Hommalla on paljon sellaista porukkaa, jolla on yhtä ja toista menetettävää jos nimi paljastuu. Ajatelkaapa jotain kauppayrittäjää, jonka kaupassa asioi paljon maahanmuuttajia ja joka menee rasistifoorumille julistamaan, kuinka häntä potuttaa se että somalit maksavat hänelle riihikuivaa ruuasta. Voi olla että hän pääsisi eroon sekä maahanmuuttajista että suuresta osasta muutakin asiakaskuntaansa, jos nimi paljastuisi. Silloin tosin voisi puotipuksullemme tulla nälkä ainaiseksi vierahaksi.

On sitten aivan turha väittää, että kukaan ei näin räikeästi toimisi omia taloudellisia etujaan vastaan. Se jos mikä on marxilaista puppua. Teidän hommalaisten kannattaisi opetella lukemaan niin tietäisitte, että se ”marxilaisuus” on sitä kun ajatellaan taloudellisen edun olevan se viimekätinen motivaatio, joka miehen vipuaa ylös sängystä. Jo arkinen maalais- ja kaupunkilaisjärki opettaa, että tämä on paskapuhetta. Ihmiset kykenevät esimerkiksi identiteettisyistä, sukupuolisen halun vetäminä tai henkilökohtaista katkeruuttaan toimimaan tavoilla, jotka ovat sekä lyhyen että pitkän tähtäimen taloudellisen edun kannalta järjettömiä ja vahingollisia.

Mutta tämä ei ole pääasia. Pääasia on, että hommalaisia voi lähtökohtaisesti kusta silmään ihan miten hölmöllä salaliittoteorialla tahansa, jos se vain esittää muslimit, mokuttajat, Demlan, suomenruotsalaiset sun muut hompanssien vihaobjektit ja puruluut a) kielteisessä valossa ja b) tiukasti yhdessä toimivana salaliittona. Kuinka uskottavia ovat vaikkapa epätoivoiset yritykset esittää homoseksuaalisuuden vapautuminen osana islamin maailmanvalloitussuunnitelmaa? Kuitenkin juuri tällä kuviolla on menty eduskuntaankin.

Jos viitsisin, voisin hankkia bulvaanisähköpostilla Hommalle tunnarit ja mennä sinne levittämään mahdollisimman absurdeja salaliittoteorioita. Valitettavasti vain niin hullua ideaa ei tällä alalla olekaan, ettei sitä olisi jo joku keksinyt. Pienellä googletuksella ilmenee esimerkiksi, että joku hörhö uskoo jo islamin olevan juutalaisen salaliiton juoni, israelilaisten ja palestiinalaisten olevan samaa porukkaa ja Lähi-idän konfliktin olevan alusta asti huijausta, jolla valkoisen rodun viholliset yrittävät tuhota Euroopan. Ja jos joku hörhö uskoo sen olevan totta jenkeissä, joku toinen hörhö on jo mennyt markkinoimaan sitä Hommalle, ja muutama sata muuta hörhöä on siellä vaivautunut keskustelemaan siitä vakavissaan.

Mutta vaikka minä en pystyisikään keksimään niin pöljää salaliittoharhaa, ettei sitä joku olisi jo aiemmin tullut ajatelleeksi, sinä ja kaverisi saatte kaikella muotoa kokeilla, jos vaikka keksisitte uuden pajunköyden Hommalla syötettäväksi. Muista kuitenkin hommalaisuskottavuutesi säilyttämiseksi kehittää salaliittoteoriasi seuraavien reunaehtojen puitteissa:

• Suomalaiset naiset ovat aina huoria, joihin vähintään tusina immuunikatoista afrikkalaista maahanmuuttajaa on ilman kondomia ruilauttanut siemenliemensä.
• Toisaalta kaikki afrikkalaiset maahanmuuttajamiehet ovat raiskaajia, tietenkin immuunikatoisia, ja vaalea suomalainen nainen on maahanmuuttokriittisen suomalaisen kirkossakäymättömän kristityn miehen omaisuutta.
• Myös kirkonpolttajasatanistit lasketaan tässä yhteydessä kristityiksi, ja kirkossa saa käydä polttamistarkoituksessa.
• Kaikki muslimit ovat pahoja ja hirveitä, koska islam nyt on vain paha ja hirveä.
• Kaikki puheet maltillisesta ja kiihkoislamista eri asioina ovat naurettavia ja pilkattavia.
• Tosin Suomessa vanhastaan asuvat tataarit edustavat ihan erilaista islamia joka ei ole oikeastaan islamia ollenkaan.
• Juutalaiset ovat vähintäänkin epäilyttävää porukkaa, jos asuvat Suomessa. Esimerkiksi Ben Zyskowiczia on Hommalla ennenkin nimitelty Suomen viholliseksi.
• Toisaalta juutalaiset ovat todella fiksuja ja hienoja ihmisiä, jos asuvat Israelissa. Sellaiset juutalaiset näet surmaavat arabinaisia ja -lapsia, ja ajatus arabinaisten ja -lasten surmaamisesta tuottaa hompansseille voimakasta seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Mikään muu heitä ei sitten kiihota eikä tyydytäkään.
• Niin ja sitä paitsi Uzi-konepistoolit ovat sikasiistejä. Maahanmuuttokriitikoilla tulisi olla oikeus kantaa vaikka kainalossa Uzi-konepistoolia. Rättätätätätätää!
• Suomessa ei ole rasismia, paitsi maahanmuuttajien ja mokuttajien rasismi hommalaisia kohtaan.
• Jos Suomessa esiintyy kantaväestön tekemä rasistinen väkivallanteko, se ei johdu rasismista, vaan rohkeat miehet siinä vain suojelivat sankarillisesti kantaväestön naisia hirveältä raiskaajalta.
• Poliisi on rehdin isänmaallinen ja maahanmuuttokriittinen asenteiltaan.
• Toisaalta poliisi pidättää joskus maahanmuuttokriitikon epäiltynä rikoksesta ja osoittaa näin olevansa mokuttaja-KGB, joka kalašnikovit tanassa mielipidevainoaa rehellistä hompanssia.
• Siksi prosenttijengit ovat oikeastaan ainoa luotettava järjestyksenpitotaho.
• Kaikki, mitä maahanmuuttajat ja mokuttajat tekevät, on laitonta.
• Toisaalta lait ovat kommunistisen Demla-salaliiton yksinään säätämiä ja siksi niitä ei tarvitse kunnon maahanmuuttokriitikon noudattaa. Hän tietää isänmaallisella sisikunnallaan itse, mikä on oikein ja mikä väärin.
• Maahanmuuttokriitikko ei voi tehdä murhaa. Jos maahanmuuttokriitikko tekee murhan, hän ei ole maahanmuuttokriitikko ollenkaan, tai sitten hän väänsi siltä nelivuotiaalta somalitytöltä niskat nurin ihan vain oikeutetun itsepuolustuksen hengessä.
• Kun joku mokuttaja sanoo, että häntä vainotaan netissä, se on tietysti vainoharhaa, jolle pitää nauraa pilkallisesti.
• Toisaalta, jos ihan teoreettisessa tapauksessa voisi olla niin, että mokuttajaa olisi vainottu netissä, niin sellainen täysin teoreettinen ja vain potentiaalinen tapaus ei tietenkään olisi mitenkään väärin, koska mokuttaja on mokuttaja eikä parempaa ansaitse.
• Kaikki maahanmuuttokriitikot ovat juurevaa isänmaallista kansaa ja mokuttajat lattea latkivaa eliittiä, joka ei välitä kansasta. Toisaalta kaikki maahanmuuttokriitikot ovat yhteiskunnan nettomaksajia, joilla on korkea koulutus ja tärkeä asema yhteiskunnassa, ja kaikki mokuttajat ovat narkkaavia elämäntaiteilijahippirenttuja, joiden pitäisi leikata tukkansa ja mennä töihin.
• Kaikki homot ovat ällöttäviä perseeseenpanijoita, joita pitää inhota.
• Se, että Halla-aho ei surmannut Tehtaanpuiston homoa, todistaa vain Hänen yli-inhimillisestä itsehillinnästään, sillä kuka tahansa oikea heteromies olisi vastaavassa tilanteessa tietenkin surmannut homon ja mennyt vaikka vankilaan, koska homon surmaamisesta saatava nautinto on vankilareissun arvoinen.
• Sitä paitsi muslimit uhkaavat homoja ja oikeastaan kaikkien homojen pitäisi äänestää Halla-ahoa, joka on homojen ylimmäinen suojelija.
• Homot ja muslimit ovat kuitenkin liitossa valkoista heteromiestä vastaan ja kaikenlaisten oikeuksien myöntäminen homoille merkitsee islamisaation etenemistä.

Edellä olevien väitteiden välillä ei ole eikä voi olla minkäänlaista loogista ristiriitaa. Jos väität päinvastaista, olet mokuttaja, ja sinut kuuluu häätää mäkeen Hommalta ja julistaa ikuiseen pannaan ja hommankiroukseen. Anathema maranatha!

Käytännön hugenbergiläisyyttä

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 21. joulukuuta 2014)

(Ennen bloggausta nopea uutispäivitys: Ruotsidemokraattien europarlamentaarikot ovat eublogg.wordpress.comin, Euroopan parlamenttia seuraavan ruotsinkielisen blogin, mukaan johdonmukaisesti äänestäneet Putinin mieliksi ja kaikkia Venäjän ahdistamiin itäeurooppalaisiin maihin suunnattuja tukitoimia vastaan – tämä siitä huolimatta, että ruotsidemokraatit ovat tietysti omassa propagandassaan kiistäneet olevansa Putinin juoksupoikia. Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten vähän äärioikeistoon voi luottaa.)

Olen jo pitempään kirjoittanut hugenbergiläisyydestä eli suomenkielisen porvarilehdistön toiminnasta äärioikeiston vaivihkaisena liittolaisena. Hiljattain Helsingin Sanomissa kirjoitettiin parikin juttua, joita voi käyttää havainnollisina esimerkkeinä hugenbergiläisyydestä. En mainitse juttujen kirjoittajia nimeltä, koska en ennenkään ole vaivautunut pitämään rasisteja, Hesarin toimittajia enkä muitakaan rottia yksilöinä.

Toisessa jutussa pohdittiin maahanmuuttoa ja esitettiin kaikki mahdolliset rasistiset latteudet vietnamilaisista (hiljaisia, kilttejä, työteliäitä) ja somaleista (ei muistaakseni ihan laiskureiksi sanottu, mutta kaikki muut kliseet kyllä mainittiin). Tolkun toimittaja olisi osannut mennä kliseitä syvemmälle ja selvittää, kuinka hyvin ne pitävät paikkansa.

Hän olisi luultavasti saanut selville sen, minkä kaikki näihin asioihin oikeasti vähänkin perehtyneet tietävät: vietnamilaiset eivät keskimäärin ole sen parempia eivätkä huonompia kuin somalitkaan mitä esimerkiksi rikollisuuteen tulee. Silloin kun maassa oli verrattain paljon täkäläisiin oloihin sopeutumattomia nuoria vietnamilaismiehiä, oli myös nuorten vietnamilaismiesten tekemiä rikoksia.

1990-luvun alussa muutama vietnamilainen nuorukainen esimerkiksi syyllistyi karkeaan alaikäisen raiskausrikokseen Turussa. Tapaus on silmiinpistävyydestään huolimatta sittemmin unohtunut, eikä sillä Hommallakaan ole mesottu. Ennen muuta sitä ei ole laskettu vietnamilaisten kollektiiviseksi syyksi: Kaukoidästä tulleet maahanmuuttajat ovat hommalaiskliseen mukaan yhä edelleenkin työteliäitä ja kilttejä. Somaleille sitä vastoin keksitään raiskausrikoksia vaikka omasta päästä, ja Tampereella 1990-luvun puolessavälissä raiskauksiin ja murhiin syyllistynyt somalimies, joka istuu pitkää kakkua Vaasan kalarannassa, kaivetaan Hommalla säännöllisesti esiin esimerkkinä somalien raakuudesta kansanryhmänä.

Tuolle tietysti on selityksensä, jonka olen kertonut jo moneen otteeseen, mutta jonka voin tarpeen vaatiessa toistaakin: rasistit eivät koe itäaasialaisia ihmisiä seksuaalisena uhkana tai kilpailijoina. Päin vastoin, vietnamilaistytöt ovat heidän mielestään seksuaalisia herkkupaloja ja heidän käytettävissään; monilla heistä lienee itäaasialaisten nuorten neitojen (ei välttämättä täysi-ikäisten) käytöstä kattavia koeajokokemuksia Thaimaan-matkoilta. Muslimimiehet – eritoten pitkät ja salskeat somalimiehet – sitä vastoin ovat heidän mielestään seksuaalisia kilpailijoita; toisaalta taas musliminaiset he ovat epäseksualisoineet ”kaapuapinoiksi”.

Kannattaa miettiä, mitä somaleista ryhmänä kertoo se, että sillä Tampereen tapauksella jaksetaan niin pitkään revitellä. Ehkäpä sitä, että niitä julmia raiskaaja- ja murhaajasomaleita ei oikeasti kovin paljon olekaan, ja että räikeimmät jutut pitää kaivaa esille parin vuosikymmenen takaa kumpujen yöstä. Somalikaverini huomautti tässä hiljattain, että Suomesta on lähtenyt kymmeniä nuoria ulkomaille opiskelemaan lääketiedettä (minäkin tunnen yhden sellaisen somalitytön) ja että osa on jo valmistunut ja alan hommissa täällä kotomaassamme. Näistä tapauksista ei lehdistössä tietenkään puhuta, koska toimittajat (ja heidän mielipiteitään säätävät hugenbergit) levittävät mieluummin profeettansa Halla-ahon pyhää sanomaa.

En tietenkään toivo vietnamilaisia syyllistettävän ryhmänä yhtään sen enempää kuin somaleitakaan.  Sitä vastoin toimittajalta olisi lupa odottaa jonkinasteista ammattitaitoa (HAH HAH HAH HEHEE, puhua nyt samassa lauseessa toimittajista ja ammattitaidosta, RÄKÄKÄKÄKÄKÄ), kykyä selvittää tosiasiat ja kyseenalaistaa valmiit rasistiset kliseet. Mutta kaipa ne jäljet pelottavat: hugenbergit ovat tunnetusti antaneet sekä minulle että muutamalle muulle rasisteja, näitä uusia yliherrojamme, vastaan asettuneelle potkut mediasta, koska Eiran Pyhän ja Hänen Sankarillisten Palvelijoittensa pyhyyttä ei saa häväistä.

Sen puoleen, eiväthän Hesarin toimittajat oikeasti mitään journalisteja ole, vaikka sellaisina mielellään esiintyvätkin. Joskus lähemmäs kymmenkunta vuotta sitten joku heikäläisistä kirjoitti siihen surkeaan bulevardiläystäkkeeseensä taivastelevan tekstin siitä, kuinka maailmalla murhataan toimittajia ja kuinka toimittajat ovat sananvapauden sankareita ja oikeuden ritareita ja plää plää plää. Tiedättehän te nämä lehtineekereiden itsekehujutut: aina ne ovat kärkkymässä jossain haljustanissa kidutettujen oikeiden sananvapaustaistelijoiden marttyyrinkruunua lainaan.

Siihen aikaan tosin hompansseilla (tosin Hommaa ei silloin vielä tainnut olla olemassa, joten pitää kai puhua protohompansseista) oli meneillään se oma sananvapausmissionsa, eli nettipartisaanit menivät erään kellokkaansa (kyseessä ei ollut Halla-aho, mutta piireissä hyvin tunnettu ja blogikirjoittajana varsin energinen mies kuitenkin) johdolla tädin komskalootaan julistamaan sitä, miten vää-ää-ää-äärin oli, kun maahanmuuttokriitikoilla ei ollut sananvapautta. Siihen aikaan olin vielä nuori (no jaa, nuorempi kuin nyt) ja naiivi, ja kuvittelin toimittajien oikeasti tarkoittavan sitä, mitä sanoivat. Siksi otin yhteyttä ahdisteltuun toimittajatätiin ja kysyin, eikö tuota äärioikeistoporukkaa käsittelevä tutkiva journalismi olisi paikallaan. Täti kiitti kyllä sympatioista, mutta sanoi että sellainen pelaisi vain äärioikeiston pussiin ja antaisi heille ansaitsematonta huomiota.

Sittemmin äärioikeisto sai Hesarissa käytännössä sensuroimattoman propagandanlevitysoikeuden, koska pienikin toimituksellinen työstäminen tai kommentointi aiheutti välittömästi sontamyrskyn Halla-ahon palvojayhteisön suunnalta. Kaipa se oli sitten pienempi paha kuin se tutkiva journalismi (joka olisi käden käänteessä paljastanut, että ”maahanmuuttokriittisen kansanliikkeen” takana olivat samat pitkän linjan äärioikeistohörhöt, jotka edellisellä kierroksella julistivat ”roturealismia”). On mielenkiintoista, etteivät nuo ylväitä sananvapausiskulauseita viljelleet toimittajat kertaakaan sanoneet vastaan vainoojilleen. Mutta kai siinä oli omistajaohjaus takana. Hugenbergit olivat varmaankin sanoneet toimittajille että nyt olette oikein nöyrinä maahanmuuttokriitikoille tai saatte potkut. Oman kokemukseni perusteella kyseessä ei siinä tapauksessa todellakaan ollut tyhjä uhkaus.

Mutta palataanpa asiaan. Mainitsin siis edellä, että Hesarissa julkaistiin hiljattain kaksi maahanmuuttokriitikoita myötäilevää juttua. Toinen oli tämä edellä mainitsemani äärioikeiston levittämiä rasistisia kliseitä uusintava; toinen oli erään vakiokolumnistin juttu, jossa haluttiin nationalismia takaisin kansalle. Oli läpinäkyvää, että äärioikeiston noususta pelästynyt ja Suomen tulevaan natsidiktatuuriin jo alistunut toimittaja siinä nöyristellen petasi itselleen paikkaa fasististen yliherrojemme palvelijana.

Koko ajatus, että nationalismi olisi jotenkin kansan asia koskaan ollutkaan, on älyllisesti epärehellinen. Historia nimittäin opettaa, että nationalismi oli eliitin keksintö ja kansainvälinen muoti. Kuten kaikki suuret aatteet, silläkin oli aikoinaan hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että se nosti kirjallisuuden ja korkeakulttuurin kieliksi monia siihen asti halveksittuja maalaismurteita. Huono puoli taas olivat sodat, vähemmistöjen syrjintä ja kansanmurhat. Nationalismi aiheutti hirveää tuhoa ja tappamista jo Euroopassa, jonka oloihin se sentään suhteellisen hyvin sopii, koska täällä on kansainvaellusten jäljiltä aika laajoja yhtenäisiä kielialueita. Suuri osa maailman asukkaista elelee kuitenkin heimot ja kielet sekaisin etnisinä tilkkutäkkeinä, sitä todennäköisemmin, mitä lähempänä ollaan ihmisen kivikautista alkutilaa – sitä, joka ihmisen lajina on muovannut. Se alkutila näkyy parhaiten esimerkiksi Uuden-Guinean tai Australian alkuasukkaiden keskuudessa.

Nationalisti tietysti mielellään näkee kieliryhmät, heimot ja etniset ryhmät jonkinlaisina kansakunnan esimuotoina ja todisteina siitä, että kansakunnat ovat erottamaton osa ihmisluontoa. Tosielämän heimoryhmät eivät kuitenkaan noudata nationalistien käsityksiä siitä, mikä on luonteva ja luontainen tapa määritellä kansakunta. Esimerkiksi Suomen kaksikielisyyden esittäminen jonkinlaisena luonnottomuutena ei ole mitenkään perusteltua.

Esimerkiksi Kiinasta tunnetaan pieni etninen ryhmä, juguurit (ei pidä sekoittaa uiguureihin, vaikka nimi lienee samaa alkuperää), jolla on perinteisesti ollut kaksi kansallista tai etnistä kieltä, toinen turkkilais- ja toinen mongolikieli. Yhdysvalloissa taas kiowa-intiaaniheimosta suurin osa puhui äidinkielenään kiowaa, joka kuuluu kiowa-tanoakieliin, mutta yksi heimon alaheimoista olivat kiowa-apassit, joiden kieli oli yksi eteläisistä athabaskakielistä eli apassikielistä eikä mitään sukua kiowalle. Mitä sitten tulee Australian alkuasukkaisiin, heidän keskuudestaan löytyy yllättävänkin isoja keskinäisesti ymmärrettävien murteiden ryhmiä – eli siis ”kieliä”. Alkuasukkaat itse eivät kuitenkaan katso puhuvansa samaa kieltä, vaan lähisukuisia mutta erillisiä kieliä.

Kansakunta ei ole mikään luonnollinen yksikkö. Kansakunta pitää erityisellä politiikalla luoda, usein kielellisesti ja kulttuurisesti hyvinkin hajanaisista ryhmistä. Kansanmurteiden sulauttaminen ja latistaminen kansalliskieleksi ja heimojen yhdistäminen kansakunnaksi on aina jossain määrin sortavaa assimilointia. Kyse on siitä, että johtava heimo pakottaa alistamansa puhumaan murrettaan. Kansakuntien nimet ovat usein pohjimmiltaan johtavan heimon nimiä, jotka on ulotettu koskemaan uusia kansakunnan piiriin ehkä hyvinkin kovakätisesti liitettyjä ryhmiä. Esimerkiksi Sverige viittaa alkujaan Sveanmaahan eli Keski-Ruotsiin, Suomi Varsinais-Suomeen. Aika lailla samalla periaatteella mennään Madagaskarilla, jossa murre-erot ovat suuria, mutta virallinen kieli perustuu poliittisesti johtavan heimoryhmän – ylänkömaiden merina-heimon – murteeseen. Murre on tässä oikea sana, koska ne madagaskarilaisten heimojen kielimuodot ovat kyllä kaikki sukua keskenään.

Itse asiassa kansakunnat eivät läheskään aina synny kielierojen mukaan, vaan kielierot kansakuntien. Entisen Jugoslavian hajoamisessa ei ollut kyse kielieroista kuin osittain – Makedonian, Slovenian ja Kosovon osalta lähinnä; mutta verisimmät sodat saatiin aikaan serbokroaatinkielisen alueen sisällä. Vaikka serbokroaatin kielessä onkin monenlaisia murteita – monet kieltä osaamattomatkin tuntevat ”mikä”-sanan eri muotoihin perustuvan kajkaavi-čakaavi-štokaavi -murrejaottelun – sekä Serbiassa, Montenegrossa, Bosniassa että Kroatiassa kirjakieli perustuu štokaavimurteen ns. uusštokavialaiseen muotoon. Nykyiset yritykset kehitellä niistä erillisiä kieliä ovat suurelta osin aika väkinäistä vääntämistä. Kuvitelkaa että Suomessa virallinen kieli olisi perustunut pohjoissavon murteeseen, sitten maa olisi jonkin älyttömän sisällissodan tuloksena hajonnut kolmeen kappaleeseen, ja nyt kussakin eri valtakunnassa koetettaisiin säätää omaa kirjakieltä, yhdessä Lapinlahden, toisessa Siilinjärven ja kolmannessa Sonkajärven murteen mukaan.

Mutta mietitäänpä, mihin se nationalismi johtaa Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Pienten heimotilkkutäkkivaltioiden alueilla se aiheuttaisi välittömästi kaikkien sodan kaikkia vastaan ja koko maan romahtamisen, jos siitä tulisi ”koko kansan asia”. Onneksi afrikkalaisilla on sen verran tervettä järkeä, että tätä typerää, hyödytöntä ja jonninjoutavaa aatetta ei ole menty niissä kirjavimmissa heimotilkkutäkeissä mitenkään yleisesti omaksumaankaan.

Kannattaa muuten vilkaista, mitkä Afrikan maista ovat esimerkiksi yhteiskunnan epävakautta mittaavan Failed States Indexin (tai no, nykyään sekin on Fragile States Index) mukaan menestyneimpiä ja vähiten sekasortoisia. Hyvin siellä ei tietysti mene kellään, mutta menestys ei riipu yksi- tai monikulttuurisuudesta suuntaan eikä toiseen.

Monikulttuurisuuden ja etnisen kirjavuuden hyvä mittari on maiden kielitilanne. Hatarimpien tuulenpesien joukosta löytyy maanosan yksikulttuurisin maa eli kaikkien hompanssien lemmikki Somalia; sen kanssa kilpailee Etelä-Sudan, joka puolestaan on niitä kielellisesti kirjavampia maita. Ristiriitaisempi esimerkki on samoin hyvin epävakaa Keski-Afrikan tasavalta, jossa on samoin hyvin paljon erilaisia kieliä, mutta niiden joukosta on valikoitunut yhteinen ja lähes kaikkien osaama yleiskieli, joka on ainakin jotain sukua useimmille sikäläisille murteille.

Vakaimpien joukosta löytyy sekä tilkkutäkkejä (Ghana), muutaman ison kielen maita (Gabon) että melko yksikielinen Botswana; Madagaskar, joka sekin on yksikielinen, tuntuu olevan vakaudeltaan Afrikan keskitasoa. Maiden yleisestä tasosta antaa kuvan se, että tolkullisimmat afrikkalaiset maat ovat samassa ryhmässä Venäjän kanssa, mutta jonkin verran sitä paremmilla paikoilla.

Maailman vakaimmaksi maaksi nousi muuten Suomi. Jostain kumman syystä täällä käyneet kansainväliset tarkkailijat eivät sitten ole löytäneet mistään niitä palavia gettoja, joissa mustapintaiset raiskaajajengit, lihakset liekkien loimussa hiestä kiiltäen, pamputtavat peniksillään elovenatyttöjä ja sadistisesti virnuilevat ympärileikkaajat silpovat koiranpaskassa uitetuilla partaterillä itkevien pikkutyttöjen pimppoja. En kyllä ole löytänyt minäkään. Itiksellä olen kyllä käynyt ja juonut hyvät leivoskahvit, kun kiihkomuslimimaasta kotoisin ollut kaverini tarjosi.

Etnisperustainen nationalismi on vain yksi tapa luoda kestäviä valtiomuodostelmia eikä tosiaankaan historian valossa paras tai luontevin. Jos katsotaan maailmalta niitä kaikkein pysyvimpiä ja pitkäikäisimpiä valtakuntia, niin tuo Iran on ollut tuossa nykyisellä paikallaan jo aika pitkään. Se oli siinä ennen Rooman valtakunnan nousua, ja se oli siinä edelleen kun Rooman valtakunta romahti. Se on aina ollut monikansallinen ja monikielinen valtakunta, ja maan nimi viittaa arjalaisiin eli siis indoeurooppalaisia kieliä puhuneisiin kansoihin, mutta valtakunnan virallisena kielenä siellä on vuosisatojen saatossa käytetty milloin mitäkin, esimerkiksi elamia (älkää edes kysykö, en minäkään tiedä), arameaa ja jopa kreikkaa.

Nykyään Iranin virallinen kieli on persia – mutta samainen kieli on, tosin hieman erilaisina virityksinä, valtakielenä myös Afganistanissa ja Tadžikistanissa. Enemmistö iranilaisista puhuu äidinkielenään muita kieliä: persiansukuisia kieliä (kuten kurdia), turkkilaisperäisiä kieliä (esimerkiksi qašqaita – tätä kieltä puhuvalta kansalta Nissan nyysi nimen mallilleen) ja jonkin verran myös georgiaa ja armeniaa (kristittyjen naapurivaltioiden kieliä). Jonkin verran kielivähemmistöjen sortoa ja kapinointia esiintyy, mutta ainakin papiston (nyky-Iranin todellisen vallanpitäjäsäädyn) korkeimmilla palleilla on esiintynyt esimerkiksi azeria (Iranin suurin turkkilaiskieli) äidinkielenään puhuvia miehiä.

Iranin nykyinen rähbär eli uskonnollinen johtaja Ali Khamenei on tiettävästi azeritaustainen; hänen edeltäjänsä Ruhollah Khomeini oli luultavasti persiankielinen, mutta hänen isänsä oli intialaista sukua ja tunnettiin liikanimellä Hindi, Intialainen. Kun sukunimet otettiin virallisesti käyttöön Iranissa, tämän Hindin pojista pappiskoulutuksen saaneet omaksuivat kotikaupungin nimestä johdetun nimen Khomeini, mutta maallisen koulutuksen ottanut veli virallisti Hindin omaksi sukunimekseen. Ilmeisesti intialaisuuteen ja hinduismiin viittaava nimi olisi ollut sopimaton muslimipapille. Khomeinin kilpailija, maltillisempi Kazem Šariatmadari, oli azeri; toisaalta myös Iranin vallankumouksen pahamaineinen pääpyöveli Sadegh Khalkhali oli kotoisin azerinkieliseltä alueelta.

Etnisyyttä ja kieltä tärkeämpää iranilaiselle isänmaallisuudelle on ollut tietoisuus valtakunnan jatkuvuudesta. Sillä on menty jo muutama tuhat vuotta. Monet iranilaiset, jotka eivät islamista paljoa perusta, tukevat nykyistä hallitusta juuri siksi. Heidän isänmaansa on ollut osa ihmiskunnan ja maailman pysyvää järjestystä jo ennen islamia, ja jos islam unohtuu ja korvautuu jollain toisella uskonnolla, Iran on epäilemättä olemassa vielä sittenkin.

Itse asiassa Euroopassakin monet maat ovat alun perin olleet enemmänkin tällaisia valtiollisia jatkumoita kuin etnisiä yksiköitä, ja ovat kansallisvaltioiden aikakauden myötä uudelleenmääritelleet itsensä etnisin perustein. Hyviä esimerkkejä ovat Puola ja Ranska, kumpikin alkujaan etnisesti paljon nykyistä kirjavampia maita. Puolassa vähemmistökieliset alueet menetettiin toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliitolle; Ranskassa vähemmistökielet on tietoisella sortopolitiikalla tukahdutettu.

Espanjassa puhutaan vieläkin espanjan lisäksi katalaania (joka on monessakin mielessä espanjan ja ranskan välimuoto), baskia (joka ei ole sukua millekään muulle kielelle) ja galegoa (joka on pikemminkin portugalin kuin espanjan murre). Suuri osa, ehkä enemmistö, maailman espanjankielisistä ei edes kutsu kieltään espanjaksi (español) vaan kastiliaksi (castellano) sen maakunnan mukaan, jonka murteesta kieli on alun perin kehittynyt.

Etnisen nationalismin käytännön seuraus monikielisessä valtiossa on se, että pääkansa sortaa ja tappaa vähemmistöjä, koska katsoo maan kuuluvan vain pääkansalle, ei kaikille sen asukkaille. Siinä vaiheessa kun kansallismielisyyden myönteiset tavoitteet (omakielinen koulutus kansalle, oma kirjakieli ym.) on toteutettu, kyseinen aate ei enää vedä puoleensa luovia, lahjakkaita eikä yhteiskunnalliseen rakennustyöhön osallistuvia ihmisiä, koska näille on jo avautunut muita itseilmaisukanavia. Sen jälkeen aatteesta tulee purkautumistie rikollisten ja turhautuneiston raivolle. Tämä kehitys näkyy erinomaisesti vaikkapa Suomalaisuuden liitosta, joka aikoinaan toimi suomalaisen kulttuurin edistäjänä; nyt se julkaisee heikkolaatuisia propagandapamfletteja ja toimii lähinnä kulttuurisesti lukutaidottomien taantumuksellisten yhdyssiteenä. Viime aikoina se on kaikesta päätellen ryhtynyt rekrytoimaan riveihinsä rikollista tai ryysyproletaarista ainesta, joka ei kykene edes kirjoittamaan sujuvaa suomea – sitä samaa ylikansallisella kulttuurirehulla aivopestyä puoliksi lukutaidotonta bändihaavenuorisoa (tai keski-ikäistä ja alkoholisoitunutta entistä bändihaavenuorisoa), jota on lappanut myös persuihin.

Tätä porukkaa ei ole tarkoitettu suomalaista kulttuuria edistämään, vaan tukahduttamaan. Jo nyt tilanne on se, että vilpittömiä kulttuurintekijöitä, historioitsijoita, kansanvalistajia ym. vainotaan ja vaiennetaan ”suomalaisen kulttuurin vihollisina”, ”pakkoruotsittajina”, ”mokuttajina” sun muina pyhäinhäpäisijöinä. Kaikenlaiset yritykset elvyttää ja elävöittää suomalaisen kulttuurin klassikoita ovat sille huutosakille pyhän loukkaamista, ja kaikenlaiset yritykset luoda uutta kulttuuria se kokee loukkauksina, koska ei ymmärrä niitä, ja mitä se ei ymmärrä, siitä se loukkaantuu ihan varmuuden vuoksi.

Yksi Puolan suurista toisinajattelijoista, Jan Józef Lipski, joka taisteli nuoruudessaan ase kädessä natseja ja aikuisena miehenä kynä kädessä kommunisteja vastaan, sanoi kirjassaan Tunika Nessosa, että nationalismi vääristää ja tuhoaa kansakunnan sielun. Kuten kirjan nimikin osoittaa, hän vertasi nationalismia antiikin Kreikan tarustossa mainittuun Nessoksen tunikaan.

Tarun Nessos oli kentauri (ihmisen ja hevosen sekasikiön hahmoinen hirviö), jonka sankari Herakles (Herkules) surmasi. Kuoleva Nessos uskotteli kuitenkin Herakleen vaimolle Deianeiralle verensä olevan ihmeellistä eliksiiriä: jos Heraklesta koskaan alkaisi vanhuus tai raihnaus vaivata, Nessoksen veri virvoittaisi hänet uudelleen nuoruutensa voimiin. Kun asia sitten tuli ajankohtaiseksi, Deianeira antoi Herakleelle tunikan (tai muinaiskreikkalaisittain khitonin, mutta jonkinlainen paitulimekko kyseessä oli), jonka oli sivellyt Nessoksen verellä. Itse asiassa Nessoksen veri tietysti oli hirveää syövyttävää myrkkyä, joka tappoi Herakleen äärimmäisen tuskallisella tavalla.

Lipski, jolla on vuosisadan kahta pahinta totalitarismia vastaan taistelleena miehenä suoraan sanoen melko iso moraalinen auktoriteetti kenen tahansa kunnon ihmisen silmissä (hän muuten oli omilta vakaumuksiltaan lähinnä maltillinen sosiaalidemokraatti), sanoi, että nationalismi on kansalliselle kulttuurille sitä mitä Nessoksen tunika oli Herakleelle: sitä tyrkytetään elämäneliksiirinä, mutta todellisuudessa se on myrkkyä.

Helsingin Sanomien fasisteja hyysäävät ja myötäilevät toimittajat voivat siis tunkea ”koko kansan nationalisminsa” sinne, minne ei päivä paista eikä kuu kumota. Se läpyskäkin tarjoilee meille nyt Nessoksen tunikaa, ja se on syytä torjua.