Testi

Tämän testin löysin Birdyltä, joka oli testin mukaan muslimi. Hmm...tuo taitaa olla se epämukava totuus, jota hän piilottelee meiltä.

Samaisessa kirjoituksessaan Birdy paheksuu Jari Vaarman blogin kommenttiosassa käytyä keskustelua realdolleista ja julistaa, että miehille pitäisi opettaa jo koulussa masturbaatiota, jotta ymmärtäisivät eron oikean parisuhdeseksin ja runkkaamisen välillä. Voi Birdyseni, kun se ongelma on juuri siinä, että niin monella miehellä ei ole tilaisuutta verrata. Eikä se tilaisuuden puute johdu masturbaation osaamattomuudesta. Ei todellakaan.

You scored as Christianity. Your views are most similar to those of Christianity. Do more research on Christianity and possibly consider being baptized and accepting Jesus, if you aren't already Christian. Christianity is the second of the Abrahamic faiths; it follows Judaism and is followed by Islam. It differs in its belief of Jesus, as not a prophet nor historical figure, but as God in human form. The Holy Trinity is the concept that God takes three forms: the Father, the Son (Jesus), and the Holy Ghost (sometimes called Holy Spirit). Jesus taught the idea of instead of seeking revenge, one should love his or her neighbors and enemies. Christians believe that Jesus died on the cross to save humankind and forgive people's sins. Christianity 83% Judaism 67% Buddhism 67% Hinduism 50% agnosticism 50% Paganism 42% Islam 38% atheism 25% Satanism 13% Which religion is the right one for you? (new version) created with QuizFarm.com

Nuorten naisten itsemurhien lisäämisprojekti, osa 2

Vuosi pari sitten kirjoitin Plöki-vainaassa Nuorten naisten itsemurhien lisäämisprojektista. Komitea on nyt antanut mietintönsä siitä, miten nuorten naisten itsemurhat voitaisiin nostaa samalle tasolle nuorten miesten itsemurhien kanssa. 2500-sivuinen mietintö liitteineen on hieman liian voluminöösi tässä julkaistavaksi, joten referoin vain tärkeimpiä kohtia.


Esipuheessaan komitea toteaa, että nuorten miesten itsemurhien vähentämispyrkimykset, niin moraalisesti yleviltä kuin ne ajattelemattoman korvissa kuulostaisivatkin, eivät luonnollisestikaan ole realistinen eivätkä mielekäs ajatus nyky-yhteiskunnan eetoksen kannalta. Miesten suurempi taipumus itsemurhaan on ennen kaikkea miellettävä miesten etuoikeutena ja merkkinä patriarkaatin yhä jatkuvasta alistusvallasta naisiin. Tämän takia tasa-arvon nimessä tuleekin pyrkiä nuorten naisten itsemurhafrekvenssin nostamiseen.


Huolimatta komitean koollekutsujan innokkaista vaatimuksista ja esityksistä komitea päätyi siihen tulokseen, että nuorten naisten myönteistä suhtautumista kuolemaan ei ole kannattavaa eikä soveliasta lisätä pyrkimällä kohderyhmän elämänlaadun suoraan ja tarkoitukselliseen heikentämiseen. Esimerkiksi raiskauksen laillistamisen, nuorille pojille järjestettävät tyttöjenvihaamiskurssit ja julkiset naistenhalvennuskampanjat komitea torjui kalliina ja todennäköisesti tehottomana keinona. Mikäli naisia todella raiskataan niin paljon kuin feministit väittävät, komitea totesi, kasvunvaraa ei merkittävästi ole; sitä paitsi raiskaukset ja muu naisten ihmisoikeuksien halventaminen eivät nykytilanteesta päätellen ole toimiva keino lisätä naisten itsemurhia. On jopa mahdollista, että kohderyhmä alkaisi tehdä yhä vähemmän itsemurhia ja sen sijaan ajaa suunnitelmallisessa kostotarkoituksessa yhä enemmän viattomia miehiä tähän ratkaisuun. Tätä riskiä komitea ei halunnut ottaa, joten sekä raiskausten laillistaminen että naisvihakampanjat torjuttiin mietinnössä ehdottomasti.


Mietinnössä todetaan, että naisten itsemurhien lisäämisessä on pyrittävä mielipidevaikuttamiseen sellaisten kanavien kautta, joiden tiedetään merkittävästi ohjaavan nuorten naisten käyttäytymistä. Kyseeseen tulevat siis ennen muuta muoti-, kauneus- ja yleensä naistenlehdet. Itsemurha on tuotteistettava ja siitä on tehtävä nuorten naisten keskuudessa muoti. Itsemurhavälineitä on markkinoitava valmiina setteinä erilaisilla tuotenimillä. Elinkeinoelämän ja naistenlehtien yhteistyöllä itsemurhasta luodaan nuoren naisen silmissä varteenotettava vaihtoehto elämälle. Erityisen suositeltavana keinona komitea piti vetoamista nuorten naisten turhamaisuuteen. Komitean luonnostelemista iskulauseista erityisen suurta kiinnostusta herätti: "Sinä olet liian hyvä suomalaisille miehille - rakastu mieluummin Viikatemieheen!"


Mietinnön loppusanoissa visioitiinkin huimapäisesti niillä mahdollisuuksilla, joita itsemurhatuotanto voisi avata ulkomaankaupassa. Suomen maine yhtenä maailman itsemurhaavimmista kansakunnista on merkittävä osa kansallista brändiämme, jota elinkeinoelämän ei tulisi hyljeksiä. Komitean mielestä itsemurhatuotteet ja itsemurhateollisuus voisivat osoittautua poikkeuksellisen merkittäväksi innovaatioksi. Esimerkiksi Japania pidettiin suomalaisten itsemurhasettien (englanninkieliseksi mainosattribuutiksi ehdotettiin Genuine Finnish Suicide Kit) potentiaalisena suurmarkkina-alueena.


(Juu, arvasitte oikein: minä luin Iltiksestä sen jutun, että halpa viina alkoholisoi nuoret suomalaiset naiset.)

Katinkultainen paskanärhi

Näköjään on taas jaossa Kultainen kuukkeli -palkintoja. Notatkin lukijoille esitän vetoomuksen, ettette äänestäisi ettekä ehdottaisi Notatkia mihinkään kilpailun sarjaan eikä kategoriaan. En halua olla kyseisen kilpailun, en sen järjestäneen tahon enkä raatiin kuuluvien ihmisenmuotoisten avaruusolentojen kanssa missään tekemisissä, en ehdokkaana, en voittajana enkä häviäjänä. Viime vuonna olin ehdolla, nyt pitäisin jo ehdokkuuttakin loukkauksena. Eversti Eeva "Earl Grey" Leväsen ja hänen kanssabloggaajiensa masinoiman provokaation jälkeen en pidä suurinta osaa Blogistanin ns. sisäpiiristä edes inhimillisen olennon väärteinä. Vallankin mies, joka julkisesti kiljuu Tämän vuoksi minä rakastan tuota naista! hänen tyttöystävänsä julkaistua blogissaan minua koskevia pedofiliavihjailuja, on mielestäni moraalisesti niin alhaisella tasolla ja kieroutunut, ettei hän enää kuulu inhimillisten ihmisten valikoituun seuraan, enkä osaa pitää ihmisarvoisena ihmisenä myöskään ketään, joka sellaisen miehen kanssa vaivautuu vaihtamaan ystävällisen sanankaan.


Me normaalit ihmiset, näettekös, rakastamme läheisiämme, emme siksi, että nämä kertovat solvaavia juoruja kolmansista osapuolista, mutta mahdollisesti siitä huolimatta.


Muuten, minulla ei ole moraalista eikä lain vaatimaa velvollisuutta olla kertomatta kaikelle kansalle sellaisen henkilön oikeaa nimeä, jonka kanssa olen ollut jo korjaamattomissa riidoissa siinä vaiheessa kun hän sen minulle paljasti ja jonka kanssa en todellakaan ole sopinut sen salassa pitämisestä.


Valitkaa Auripigmentoiduksi korppikotkaksenne vaikka Kristittynä maailmassa, joka kategoriassa - ai niin, sori, hän ei taidakaan olla enää maisemissa. Mikä vahinko. Jos olisi, minä ehdottaisin häntä. Hän olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kaikki palkinnot kavereilleen ehdokasasettelun ohi jakava sisäpiirinne.

Tlön

Tlön ei todellakaan jätä minua rauhaan, eikä Borges yleensäkään. Tiedemies sanoi tuossa aiempana arvostavansa Borgesia juuri siksi, että tämä ei liikoja lörpöttele, vaan pystyy esittelemään suuren määrän ideoita pelkässä novellissa - joku tarvitsisi moiseen kokonaisen romaanin. Eihän se sinänsä ole huono juttu, mutta Arturo Pérez Reverten El Club Dumasin (tai sen Da Vinci -koodin) sijasta olisin kyllä mieluummin lukenut romaanipituisen version novellista Tlön, Uqbar, Orbis Tertius. Eli seuraavassa vain Tlön. Suomeksi sen löytää antologiasta Kolmas maailma, mutta valitettavasti sitä ei ole otettu siihen varsin laajapohjaiseen Borges-suomennosten kokoelmaan, jolle on erään keskeisen novellin mukaan annettu nimeksi Haarautuvien polkujen puutarha. (Espanjaksi se on muuten El jardín de senderos que se bifurcan, jos joku on utelias.)

Tlön lienee Borgesin kuuluisin novelli. Luin sen itse ensimmäisen kerran Irlannissa, James Hardimanin kirjastossa eli Galwayn yliopiston kirjastossa. Se oli pitkästä aikaa sellainen yliopistokirjasto, jossa kaikki aineet olivat samoissa tiloissa, mikä merkitsi, että iirinkielisen kirjallisuuden hyllyltä saattoi harhailla vaikka historian hyllyjen suuntaan. Niinpä luin siellä melkoisesti Kolmannen valtakunnan historiaa käsitelleitä teoksia, puhumattakaan espanjankielisten maiden kulttuurista. Silloin tulin lukeneeksi myös jonkin kirjan fantasiakirjallisuudesta, jossa mainittiin myös Borges ja aivan erityisesti tämä novelli nimeltä. Olin joskus aiemmin kuullut sen, mutten ikinä lukenut novellia.


Tlönin ideana on lyhyesti se, että vuosisatoja toiminut salaseura on hiljakseen valmistellut sukupolvien saatossa täysin yhtenäisen ja koossapysyvän fantasiamaailman omine luonnonlakeineen, joka sitten on merkitty muistiin erityiseen ensyklopediaan. Tämän tietosanakirjan osia alkaa pikkuhiljaa putkahdella näkyviin pitkin maailmaa, aluksi koossa on vain epätäydellinen laitos, niin että se jää kaivelemaan ihmisten mieltä. Tlön-harrastus leviää pitkin maailmaa, ja fanifiktiona jotkut alkavat laatia myös omia täydennysosiaan kadoksissa olevien tilalle. Lopulta koko ensyklopedia löytyy, jolloin tapahtuu jotain merkillistä: maailma alkaa muuttua Tlöniksi. Todellisuus alkaa antaa periksi Tlönille. Maailmaa aletaan Tlön-harrastajien voimin muuttaa Tlöniksi. Toisaalta Borges vihjaa, että myös Tlönin ensyklopedian seuraava painos, joka on jo painettu englannin sijasta jollain Tlönin kielistä, editoi jo huomattavan osan ensyklopedian ensimmäisessä painoksessa Tlönin todellisuutena esitetyistä luonnontieteellisesti mahdottomista asioista myytin puolelle. Kehitys johtaa siis viime kädessä siihen, että maailma muuttuu Tlöniksi niin pitkälle kuin se on käytännössä mahdollista: Tlönin kielet syrjäyttävät "englannin, ranskan ja pelkän espanjan" (el mero español). Miksikö tämä kaikki tapahtuu? Koska ihmiset ovat kyllästyneet todellisuuden kaoottisuuteen. Tlön houkuttelee heitä sisäisellä johdonmukaisuudellaan, rigorillaan.


Tlön, Uqbar, Orbis Tertius on syntynyt toisen maailmansodan aikana - sodan, johon Argentiina ei tietenkään sanottavasti osallistunut, mutta joka tietysti heitti varjonsa myös argentiinalaisen arkipäivän ylle. Tarkempia tietoja Argentiinan oloista sotavuosina löytyy tästä artikkelista. Argentiina ilmeisestikin pysytteli suurimman osan sota-aikaa puolueettomana Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta, koska maassa oli kulttuuristen siteiden ja myös poliittisten sympatioiden takia voimakasta myötämieltä akselivaltoja kohtaan. Borges oli kulttuurisesti hyvin anglofiili ja osasi englantia miltei yhtä hyvin kuin espanjaa: hän toimikin tärkeänä sekä yhdysvaltalaisen että brittiläisen kirjallisuuden esittelijänä koko Latinalaisessa Amerikassa kirjoittaessaan esseitä klassisesta englantilaisesta runoudesta (Miltonista, Shakespearesta ym.). Tlöniä onkin itse asiassa pidetty metaforana ajan suurista totalitaarisista aatteista, kuten stalinismista ja natsismista, koska niiden sisäinen johdonmukaisuus sai ne vaikuttamaan koherenteilta ja tyhjentäviltä maailmanselityksiltä.


Natsismin vaikutuspiiriin sijoittuu myös epämukavan olon tekevä novelli Deutsches Requiem, Saksalainen sielunmessu. Novellin päähenkilö Otto Dietrich zur Linde on vakaumuksellinen natsi, josta piti periaatteessa tulla sotilas toisen maailmansodan rintamalle, mutta joka haavoittuu tukahduttaessaan Itä-Preussissa sattuneita levottomuuksia juuri ennen sodan alkua. Kyseessä lienee jonkinlainen Amfortasin haava, mihin Borges viittaa hyvin diskreetisti alaviitteessä. (Ylipäätään seksuaalisuus on Borgesin novelleissa lukijan pääteltävä asia, jota ei kovin yksityiskohtaisesti nosteta esille. Kiitettävää decorumia.) Haavoineen zur Linde vetäytyy toisenlaisiin töihin, keksitylle Tarnowitzin keskitysleirille (sellainen paikka kyllä on olemassa kuin Tarnowitz, nykyiseltä nimeltään puolaksi Tarnowskie Góry, ja se sijaitsee sellaisessa paikassa, jossa olisi voinut jonkinlaisen keskitysleirin kuvitella olevankin), missä hän antautuu keksimään hienostuneita kidutuksia ja ajamaan juutalaiset vangit itsemurhaan.


Tietenkin Borgesin kuva natsismista on jälkiviisauden valossa ekstrapoloiden virheellinen. Saksalaista sielunmessua olisi kiintoisaa lukea rinnakkain oikean keskitysleirin päällikön muistelmien kanssa - Rudolf Hössin totta kai. (Siis Hössin, ei Hessin.) Minulla on kai ne täällä vielä jossain puolaksi. Joka tapauksessa muistan niistä sen verran, että Höss oli banaali ja lattea ihminen, lähinnä henkisesti köyhä öyhöttäjätyyppi tai pikkurikollinen, joka kuitenkin oli kasvanut kristillis-siveellisen yhtenäiskulttuurin vaikutuspiirissä, mistä syystä häneltä puuttui se rehentelevyys ja röyhkeys, joka nykyöyhöttäjyyteen kuuluu. Borges on tehnyt zur Lindestä hienostuneen, Schopenhauerinsa ja Shakespearensa lukeneen intellektuellin, jonka esi-isät ovat kaatuneet sotatantereilla. Tämä perustuu esimerkiksi brittien keskuudessa yleiseen harhaluuloon, jonka mukaan natsismi oli preussilaisten soturi-ihanteiden korkein muoto - tämän luulon nojallahan esimerkiksi meillä väitetään, että natsismi ei voisi syntyä eikä sitä voisi tapahtua Suomessa, koska se on spesifisti saksalainen ilmiö ja koska saksalaisen militarismin perinteet kuuluivat siihen oleellisena osana. Todellisuudessa juuri Otto Dietrich zur Linden kaltaiset miehet osallistuivat nimenomaan Stauffenbergin salaliittoon Hitleriä vastaan, ja juuri siksi, että vaikka he kommunismia vihaavina ja pelkäävinä olivatkin täydellä sydämellä mukana idänhyökkäyksessä ja operaatio Barbarossassa (aivan kuten Tuntemattoman Lahtisen nimeämät "meidän nilkit" ja aivan samoin motiivein, joten saksalaisia aateliskonservatiiveja tuskin voi pitää oleellisesti huonompina ja hirveämpinä ihmisinä kuin demokraattisen Suomen sodanaikaisia poliitikkoja), he eivät - usein vilpittömän uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi - osanneet olla kavahtamatta natsien järjettömiä julmuuksia.


Kuitenkin Otto Dietrich zur Linden tarinan pääpointti on validi edelleenkin. zur Linde tuomitaan kuolemaan, mutta silti, tai juuri siksi, hän iloitsee, koska se todistaa hänelle osaltaan, että liittoutuneet ovat omaksuneet natsien menetelmät ja natsien mentaliteetin rangaistessaan natseja. Hänelle natsismi tarkoittaa ennen muuta luopumista kristinuskon nynnymäisestä poskenkääntämisestä, jota hän halveksii: sen tilalle astuu natsismi, joka leviää koko maailmaan, sillä vaikka Saksa kuuluukin niihin asioihin, jotka täytyy maailman natsillistamiseksi uhrata, zur Linde luottaa siihen, että Saksan esimerkki vieroittaa maailman nössöilevästä kristinuskosta ja nostaa nietzscheläisen yli-ihmisen hänelle kuuluvaan asemaan.


Tässä kohdassa tuleekin näkyviin natsismin oleellinen yhteys libertarismin kanssa. Kuten natsi, myös libertaristi tavoittelee maailmaa, jossa niin kristinuskon, sosialismin kuin demokratiankin vahvan ja upean yksilön oikuille asettamat rajoitukset olisi poistettu.

Iiripuolella

Tänään bloggaan iiriksi Paavo Lipposesta. Pärjäilkää, pärjötelkää, värjötelkää sillä välin yksinänne.

Siivoamisen syvin olemus

Parempi Puolisko oli täällä taas viikonloppuna, ja päätimme käyttää osan yhdessäoloajastamme hyödyllisesti, eli siivota kämppääni. Saimmekin kokoon näyttävän määrän täysiä roskapusseja, sekä oleellisia kohtia lattiasta näkyviin. Tämän lisäksi se osa kattavasta taskukokoisten Jorge Luis Borgesien kokoelmastani, joka oli kadoksissa (ts. El Aleph), löytyi. Mutta koettakaahan arvata, mitä sitten tapahtui: huolella panuttua ja läpiluettua Ficcionesia ei tietenkään löydy enää mistään.

Tämä on itse asiassa siivoamisen syvin olemus, sen taivaassa päätetty jumalallinen luonto: joka kirjasta, joka tulee ulottuvillesi siivoamisen ansiosta, joudut maksamaan toisella kirjalla, joka katoaa kiirastulen pituiseksi ajaksi näkyviltäsi.

Kummitytöltä tuli kirje, jossa hän sanoi toivovansa, että hänestä tulee isona sellainen kuin minusta. Ei taida tyttö tietää, mitä toivoo, mutta en voi sanoa, ettenkö tämän jälkeen olisi vaarassa tarttua nilkastani tuomiokirkon tornin huippuun. Minä nuoren tytön esikuvana? No, tämän takia niitä lapsia hankitaan. Minun ei edes tarvinnut lotrata sen ikävän sukupuoliyhdyntä- ja vaipanvaihtovaiheen kanssa, mutta sain kuitenkin oman tyttären, ainakin melkein. Oikeastaan seksi pitäisi kokonaan erottaa lastenhankinnasta. Eihän se muutenkaan ole lasten asia. Lapset voitaisiin valmistaa koeputkituotannossa ja toimittaa niitä tilanneille ihmisille erityisillä haikaranmuotoisilla helikoptereilla.

Kummitteleva sana, joka kalistaa luita

En tiedä, onko ketään muuta alkanut ihmetyttää verbin röyhjetä omituinen status suomen kielen sanavarastossa. Sikäli kuin tiedän, se ei ole päässyt yhdenkään sanakirjanlaatijan armoihin: normitetussa suomen kielessä vulgääristä käytöksestä pahentunut hienosteleva täti-ihminen sanoo kuinka julkeatte tai kuinka rohkenette, mutta ei koskaan kuinka röyhkenette. Tämä siitä huolimatta, että kielestä voidaan hyvinkin osoittaa tämän verbin suuruinen täyttämistä vaativa aukko, ja vahvan etuvokaalipitoisuutensa ansiosta verbi synnyttää varsin ilmaisuvoimaisen vaikutelman. Sille olisi analogiatukea parista rohkea - rohjeta, eikä takuulla ole sellaista äidinkielenään suomea puhuvaa ihmistä, jolla olisi vaikeuksia ymmärtää, mistä puhumme kun puhumme röyhkenemisestä. Röyhkeneminen on muutaman kerran päässyt painettuun sanaan, mutta ilmeisesti se on joka kerta rusennettu lyttyyn, kun se on koettanut hiipiä asialliseen kieleen.


Tuntuu siltä, että äidinkielisen tunnistaa vasta tällaisista kummallisista ja epäjohdonmukaisista epäsäännöllisyyksistä. Ulkomaalainen, joka on innoissaan päästyään perille suomen kielen johtamisjärjestelmästä, puhuu varmasti mielellään röyhkenemisestä. Syntyperäiset kuitenkin tietävät, että röyhkeneminen ei ole asiallista kieltä eikä sitä käytetä.

Emmääjaxablogata

Näin örjäntäi...pörjäntäi-iltana pitäisi kai jaksaa blogatakin jotain jostain, muttemmääyhtäävviittis. No jaa, onhan tällä viikolla kuulunut hyviäkin uutisia: Cló Iar-Chonnachta -kustantamo on osoittanut lievää kiinnostusta Maarit Verronen -iirinnöksiini, ja Michael Everson on ottanut asiakseen hiostaa Coiscéim-kustantamon Pádraig Ó Snodaighia julkaisemaan iirinkielinne nuorisoromaanini. Olisi jo aikakin. Projekti alkoi sentään melkein yhdeksän vuotta sitten.


Sen kunniaksi olen intoutunut nyt iirintämään myös Borgesia, vieläpä suoraan espanjasta. Ketään muuta tuskin uskaltaisinkaan, mutta Ficciones ja El Aleph on panuttu niin viimeisen päälle ja luettu niin moneen kertaan, että niitä voi jo yrittää. Aloitin Saksalaisesta sielunmessusta; sen lisäksi pitäisi vielä hoitaa ns. himaan Tlön, Uqbar, Orbis Tertius sekä vaikkapa Salainen ihme. Tlön, Uqbar, Orbis Tertius lienee Borgesin tunnetuin novelli: minäkin olin kuullut siitä jo vuosia ennen kuin tutustuin Borgesin tuotantoon. Valitettavasti kirjallisuusväen tapa käyttää sanaa "borgesilainen" synnyttää mielikuvan nenät levällään intellektuellista, käsittämättömästä kirjailijasta, jonka teokset ovat kuin uuden ranskalaisen keittiön luomukset: vähän mutta kallista ja hienostunutta. Vaikutelmaa lisää, että Borgesin merkittävimmät teokset ovat novelleja. Julmetun paksuja eeppisiä romaaneja arvostavana suomalaisena miehenä en tietenkään osaa innostua novellikirjailijasta, jollei kyseessä ole todella hyvä novellisti, eli kotimaisessa katsannossa Pentti Haanpää ja islantilaisessa Þórarinn Eldjárn. (Saksalaisista kirjailijoista olen tutustunut perusteellisesti ainakin Hermann Hessen ja Thomas Mannin koko lyhytproosatuotantoon - se on minulla jossain kaapin pohjalla taskukirjoina. Niin, eikä tietenkään unohdeta Kafkan novelleja. Valitettavasti Friedrich Dürrenmatt -nidettä Meistererzählungen ei löydy mistään, katosikohan se suuressa muutossa? Tuossa käsivarrenmitan päässä olisi valikoima Gottfried Kellerin Die Leute von Seldwylaa nimellä Romeo und Julia auf dem Dorfe, mutta enpä minä siitä ole jaksanut innostua. Olenko liian vanha tutustumaan uusiin klassikoihin? Novelli on kielen opiskelijalle ehdottomasti kaikkein kiitollisin kirjallisuuden laji, mutta sitten kun kielen katsoo jo osaavansa, Kuolema Venetsiassa ei enää nappaa, vaan silloin pitää lukea Mann-maraton: Taikavuori, Faustus ja Joosef-romaanit. Paitsi että Joosef-romaaneja en ole vielä löytänyt saksaksi mistään.)


Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kuulostaa jo nimenä erittäin pelottavalta. Erityisesti tuo Tlön. Jos se olisi Tlon, se olisi tavanomainen anglosaksistyyppinen nimi riviscifihenkilölle, -maailmalle tai -planeetalle. Borges on kuitenkin mennyt lisäämään siihen nuo ö:n pisteet. Ö on tunnetusti sekä espanjalle että englannille vieras kirjain, ja nykyäänhän erilaiset anglosaksisista maista kotoisin olevat bändit lisäävät umlaut-pisteitä nimeensä kuulostaakseen katu-uskottavilta: Motörhead, Mötley Crüe jne. Mutta jotenkin Tlönin Ö tekee siitä selvästi Tlonia uhkaavamman. Tlön on ikään kuin suomalaiset(kin) huomioonottava scifinimi. Borges muuten noteeraa meidät muutenkin, sillä jossain hänen novellissaan vilahtaa Runeberg-niminen sivuhenkilö. Tämä siksi, että Borgesilla Argentiinan jenkkilämäinen eurooppalaisperäinen kansallisuuskirjo - italialaisia, saksalaisia, skandinaaveja, irlantilaisia - näyttäytyy hänen kotimaansa leimallisena ja määrittelevänä piirteenä. Siihen sopii varsin hyvin, että ihmisillä on sellaisia nimiä kuin Runeberg - tai Dahlmann, kuten päähenkilöllä käsittämättömässä, mutta Borgesille itselleen tiettävästi henkilökohtaisesti hyvin tärkeässä novellissa Etelä. (Novellin päähenkilö Dahlmann kolauttaa päänsä ja menee sekaisin, matkustaa hetken mielijohteesta maaseudulle etelään ja joutuu triviaalin asian vuoksi kuolettavaan puukkotappeluun gauchojen kanssa.) Dahlmann esitellään kertomalla, että hänen isoisänsä saapui Argentiinaan laivalla silloin ja silloin, mutta että Dahlmann itse tunsi olevansa hondamente argentino, syvästi argentiinalainen. Miksipä ei tuntisi, kun argentiinalaisuuden ydin tuntuu olevan nimenomaan olla maahanmuuttajasukua. Tyypillisellä argentiinalaisella - tai laajemmin ríodelaplatalaisella, siis myös uruguaylaisella - tuntuu olevan nimenomaan italialainen sukunimi. Mario Benedetti ei ole italialainen kirjailija. Mario Benedetti on 1900-luvun suurin uruguaylainen kirjailija. ("Uruguaylainen kirjailija" kuulostaa jonkun mielestä ehkä vitsiltä, mutta itse asiassa Benedetti on hyvin pätevä kaveri jo senkin vähän perusteella, mitä olen hänen tuotantoaan työllä ja tuskalla espanjaksi lukenut. Osa Benedettin tuotannosta on nenät levällään kokeilevaa, osa hyvin streittiä, tommipommimaista realismia, osa jostain siltä väliltä. Olen itse lukenut häneltä novelleja sekä sotilasjunttaa ja maanpakoa kuvaavan romaanin Primavera con una esquina rota.)

Riimittelyä

Joskus muinoin vastenmielisen Kanava-lehden vastenmielisempi päätoimittaja Seikko Eskola valitteli sitä, että riimi oli hävinnyt nykyrunoudesta ja jäänyt juiceleskisten asiaksi. Minä kirjoitin hänelle tästä hyvästä pitkän haukkumarunon, jota en hänelle lähettänyt ja joka valitettavasti on kadonnut. Muistan siitä vain säeparit

kuta kerjäät, mangut mitä,
tuta toki saat sä sitä

ja

Kanavasta kasvaa ehti
riikin ronskein roskalehti.

Nyt taas olen kaavaillut kunnon naisviharunoa, jossa esiintyisi kaikkien tyttöjen palvoma likainen, paskainen, väkivaltainen, juoppo ja narkomaani YTM. Valitettavasti sitäkään en ole kirjoittanut enempää kuin yhden säkeistön verran:

mies joka naiset kaateli
ei koskaan kylpyyn menis
kas onhan merkki aatelin
ain' pesemätön penis

Fasistisen pahuuden päivä

Tänään vietetään näköjään naisten päivää. Sen kunniaksi Aftonbladet haastattelee jotain tätiporukkaa, joka on julistanut sodan ruotsalaiselle patriarkaatille. Olenko ainoa, jota mokoma uho lähinnä haukotuttaa - ruotsalaiselle patriarkaatille? Tädeillä ei ole yhtään mitään uutta sanottavaa, ainoastaan koko vanha feministinen liturgia, jossa ideologisilla muotoiluilla kätketään sanottavan puute. "Edes terveyskeskuksissa meitä ei kohdella naisina, vaan miehisen normin mukaan", he julistavat. Tämä on niin epämääräinen heitto, että itse kunkin on helppo tulkita se miten haluaa. Samanlaista tavaraa ovat muutkin heidän julistuksensa: he väittävät, että "kun kuulemme kertomuksia siitä, miltä nuorista tytöistä tuntuu koulunkäynti, oivallamme, että Ruotsia hallitsee yhä patriarkaatti". No, miltä se sitten nuorista tytöistä tuntuu? Sitä eivät tädit meille kerro. Katsokaas kun niillä nuorilla tytöillä ei ole tässä touhussa mitään asiaa itse määritellä, miltä heistä tuntuu. Riittää kun tiedetään, että se, miltä heistä tuntuu, todistaa jonkin "patriarkaatin" olemassaolosta - että viidenkymmenen pahemmalle puolelle ehtinyt täti-ihminen, joka ei halua ikinä kasvaa aikuiseksi, vaan yrittää loputtomiin olla tissiliivejä polttava ikiradikaali, saa käyttää tyttöjen tuntumisia tekosyynä omalle epäkypsälle riekkumiselleen.


Tietenkin tädit koettavat oikeuttaa touhujaan viittaamalla esimerkiksi yksinhuoltajien asemaan. Mikäs siinä. Jossain vain haisee rotanraato, jos tädit eivät ymmärrä, että yksinhuoltajien kurjuus johtuu köyhien sorretusta asemasta yhteiskunnassa, ei naisten. Ja yksinhuoltajat ovat naispainotteinen köyhien ryhmä mm. sen vuoksi, että lapset yleensä tuomitaan äidille; sen vuoksi, että naiset hakevat helpommin eron; ja sen vuoksi, että naiset helposti hakevat eron miehen köyhyyden vuoksi luullen voivansa sitouttaa rikkaamman miehen. Tietysti yksinhuoltajuus on myös pitkälti seurausta huithapeli-YTMien kanssa makaamisesta lapsellisessa iässä, kun ei ymmärretä asian vakavuutta; ja nuorella iällä tehty au-toukka estää naista hakeutumasta koulutukseen, jolla hän voisi hankkia maksetumman ammatin. Tästä voi syyttää patriarkaattia, mutta yhtä lailla tästä voi syyttää puhtaita fysiologisia tosiasioita - sitä, että naisen sisässä on onkalo, josta hyppää yhdeksän kuukauden kuluttua ulos vauva, jos nainen toteuttaa oikeuttaan vetää itsensä niin räkäkänniin, ettei muista ehkäisyä. Ja siitä, että naisella on tällaiseen oikeus, ovat hänet saaneet vakuuttuneeksi nimenomaan feministit, joiden mielestä ryyppääminen ja seksuaalinen koheltaminen ovat vahvan ja upean naisen tapa nauttia elämästään ja miesten kainot toiveet kiltistä ja vastuullisesta tyttöystävästä patriarkaatin harjoittamaa sortoa.


Aftonbladetin naiskolumnistit kuitenkin osoittavat jonkin verran arvostelukykyä, ainakin osa heistä. Dekkarikirjailija Liza Marklund, jota en todellakaan voi vapauttaa syytteistä, mitä tulee järjettömän miesvihan lietsomiseen, kehottaa sentään tyttöjä pitämään huolta itsestään ja ryyppäämään vähemmän. Yrsa Stenius taas on tavallisen hauska ja fiksu, mutta hän onkin meiltä, eikä mikään riikinruotsalainen. Hän kertoo hupaisasti kulttuurishokista, jonka koki Ruotsissa siirryttyään sinne journalismia harjoittamaan.

Suomessa Yrsa Stenius oli tottunut täkäläiseen lokalaitisjournalistikulttuuriin: miehet olivat alalla enemmistönä, ja miesten sovinistista huumoria oli pakko työpaikalla sietää, mutta toisaalta Stenius arvosti sitä, että sukupuolten väliset suhteet olivat miesvaltaisessa miljöössä pohjimmiltaan reilulla perustalla ilman turhaa koketeeraamista. Att kalla onda ting fittiga var lika självklart som det är i Sverige att kalla dem taskiga - pahojen asioiden kutsuminen vittumaisiksi oli Suomessa yhtä itsestään selvää kuin niiden kutsuminen kyrpämäisiksi oli Ruotsin Riikissä. Kotimaassaan Stenius oppi arvostamaan miesten brutaalia sydämellisyyttä, reilujen jätkien meininkiä. Sitten hän meni Ruotsiin. Ja jo ensimmäisenä päivänä miespuolinen kollega joutui pelastamaan hänet (seuraava sitaatti tulee ääntää ruotsalaisen operettikliseehomon aksentilla): Du, det där går inte. Så där säger man inte i Sverige!

Juttu kävi kylläkin vielä hauskemmaksi, kun Stenius joutui ensi töikseen "hearingiin" eli kuultavaksi siitä, mitä hän aikoo tehdä taistellakseen riikinruotsalaisen lehden toimituksessa vallitsevaa "yleistä poikamaisuutta" vastaan - poikamaisuuteen kuului osana seksuaalinen ahdistelu, totta maar. Ja kuulkaas, mitä Steniuksella on sanottavaa kokouksen kulusta:

Kuulemistilaisuus oli juuri alkanut, kun paikalle saapasteli korkeissa koroissa yksi lehden kuuluisimmista naiskolumnisteista. Hän oli, sanoo Stenius, pukeutunut tavattoman haastavasti, kaula-aukko oli syvä ja paljastava, kintut olivat esillä koko pituudeltaan ja minihame niin tiukka, että siinä tuskin pääsi liikkumaan. Tämä ilmestys valitti sitten keskustelussa, jota Stenius itse piti lähinnä joutavanpäiväisenä, että miehet pitävät häntä pelkkänä seksiobjektina.

Stenius oli lähinnä hämmentynyt siitä, että ihminen voi lähettää niin ristiriitaisia viestejä: toisaalta kroppa lähetti koko ajan niin seksuaalisia viestejä, että ihan kärysi, ja toisaalta suusta kuului valitusta siitä, että miehet ajattelevat vain seksiä.

Näin jälkeenpäin Stenius toteaa, että vaikka naisen käytös ei tietenkään koskaan voi vapauttaa miestä syyllisyydestä edes raiskaajana (on kuvaavaa, että hän joutuu tällä pohjustuspuheella pyytämään anteeksi mielipidettään etukäteen), häntä hämmentää yhä ruotsalaisten feministien ajattelutapa, jossa naisen täydellistä oikeutta kieltäytyä seksistä pidetään myös vapautuksena kaikesta vastuusta sen suhteen, mitä ennen kieltäytymistä on tapahtunut: Ihmisten partnerinhaku perustuu hyvin mutkikkaiden signaalien vaihtamiselle, signaalien, joiden merkityksestä molempien osapuolten tulee olla perillä. Ne, jotka jatkuvasti lähettävät ristiriitaisia viestejä, joutuvat väistämättä ennen pitkää hankaluuksiin ja aiheuttavat niitä myös muille. Eivätkä vain seksielämässä.


Loppukaneetikseen Stenius toteaa, että vaikka naisen harkitsematon käytös tai ristiriitaiset signaalit sinänsä eivät tietenkään vapauta raiskaukseen syyllistyvää miestä vastuusta, naisilta tulee voida odottaa tiettyä medmänskligt ansvar sen varmistamiseksi, ettei synny noloja ja molemmille osapuolille epämukavia tilanteita. Tämä tapahtuu arvostamalla ja pitämällä kunniassa käyttäytymissääntöjä, hän opettaa. Sitähän naisilta ei tietenkään voi vaatia, että he arvostaisivat ja pitäisivät kunniassa miehiä kaltaisinaan ihmisinä, saati yrittäisivät asettua näiden asemaan. Pimppa kun tunnetusti on pulanalaista tavaraa, joka antaa omistajalleen oikeuden käyttäytyä miten vittumaisesti haluaa.


***

Ja antakaa minun vielä lopuksi sanoa mielipiteeni siitä suuresta keskustelusta, jota Henkan kommenttipuolella on käyty naisista ja luonnontieteistä. Minä siis en todellakaan usko, että naiset olisivat yhtään sen vähemmän lahjakkaita luonnontieteellisillä aloilla kuin miehetkään. Silloin kun naiset todella joutuivat taistelemaan päästäkseen opiskelemaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa, - silloin noita suuria luonnontieteilijänaisia oli: esimerkiksi Marie Curie ja Lise Meitner. Antoine Laurent Lavoisier'n saavutukset kemistinä taas olivat pitkälti hänen vaimonsa ansiota, jonka hän nai teinityttönä, mutta joka osoittautui älykkääksi nuoreksi naiseksi ja innostui miehensä tutkimasta alasta siinä määrin, että nai vain kemistimiehiä senkin jälkeen kun ensimmäinen aviomies oli teloitettu Ranskan vallankumouksen aikana ("Vallankumous ei tarvitse kemistejä!").


Valitettavasti naiskulttuuri on panostanut enemmän marttyyriuden hyväksikäyttöön kuin lahjakkuuden hyödyntämiseen. Naisten tapa hyötyä vapautumisestaan on se, että keskinkertaisimmat, röyhkeimmät ja typerimmät naispuoliset Lumpenintellektuellit heittäytyvät inisemään siitä, kuinka surkeasti yhteiskunta heitä kohtelee sukupuolensa takia. Nuoret tytöt saavat sellaisen mallin, että heidän ei ihmisinä tarvitse eikä kannata yrittää mitään, ei varsinkaan parastaan, kun tulosta tulee helpommin heittäytymällä marttyyriksi ja volisemalla.


Sitä paitsi naisille kuitenkin tyyli on substanssia tärkeämpi. Eivät he halua harrastaa omia jänniä juttuja, vaan ennen kaikkea hankkia rahaa ja yhteiskunnallista arvostusta. Siksi lahjakkaat tytöt opiskelevat luonnontieteiden sijasta mieluummin vaikka lakia tai lääketiedettä. Molemmille aloille on kova karsinta, ja molemmat alat tiedetään rahakkaiksi. En usko edes että kyse on varsinaisesta alhaisesta rahanhimostakaan, ainakaan aina. Piitu nyt on Piitu, mutta tunnen henkilökohtaisesti yhden lakitiedettä opiskelevan tytön, josta voin sanoa kohtalaisen varmana asiastani, että hän on alalla, koska rosoisehkon lapsuuden koettuaan haluaa tuntea olevansa turvassa rahallisesti ja muutenkin - ja oman elämänkokemukseni valossa ymmärrän häntä hyvin paljon.

Rasismin ulottuvuuksia

Tähän hienoon artikkeliin olisi pitänyt linkittää jo kauan sitten. Joka tapauksessa se on taas yksi esimerkki siitä, miten oman maan vanhoihin vähemmistöihin voidaan suhtautua rasistisesti silloinkin kun maahanmuuttajat on jo hyväksytty. Hurrivastainen rasismi on tunnetusti kovin levinnyttä ns. edistyksellisissäkin piireissämme; ja vastaavasti Skotlannissa gaelilaisvastaisuus on hyvinkin hyväksyttyä vielä nykyäänkin.

Rakkaus

Logistisista syistä en ole muutamaan aikaan voinut tavata Parempaa Puoliskoa. Huomenna, tai tänäänhän se jo on, hän saapuu Turkuun.


Minä en yleensä osaa kirjoittaa siitä rakkaudesta. Eikä maailmalle tosiaankaan meidän suhteemme kuulu mitenkään. Mutta helmikuun puolessavälissä hän kirjoitti tämän päiväkirjan kommenttipalstalle seuraavansisältöisen viestin:


Kun en ole koskaan joutunut ahdistelun, parisuhdeväkivallan tms. kohteeksi, niin voisinkohan samaan tyyliin mennä kummastelemaan asiaa, jos joku blogissaan sellaisesta kertoo? Se, ettei jotakin ole omalle kohdalle jostakin syystä sattunut, ei tarkoita, ettei sitä ilmiönä olisi lainkaan olemassa tai sellaisen uhri on välttämättä itse asiaan jollakin tapaa syyllinen.

Kaikkia naisia ei ole ahdisteltu, hakattu tai raiskattu, mutta silti nämä ongelmat myönnetään yleisesti. Kaikkien miesten ei toivottavasti ole tarpeen saada aiheetonta ahdistelu- tai raiskaussyytöstä ja lähestymiskieltoa ennen kuin sellaista mahdollisuutta voidaan pitää ongelmana. Kyllä yksikin uhri on liikaa molemmissa tapauksissa ihan yhtä lailla.


Tähän minulla ei ole paljoa lisättävää, mutta kysynpä kuitenkin: tiedättekö te nilkit ja kyykäärmeitten sikiöt yhtään mitään oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta tai lojaalisuudesta? Te jotka niin kovasti esiinnytte rakastuneina ja rakastavina ihmisinä koko maailman nähden, tiedättekö yhtään mistä puhutte? Ette tiedä. Ette tiedä paskaakaan, jonka minä teille haistatan.

Ja minulla on tänä viikonloppuna parempaakin tekemistä kuin kirjoittaa teille, nilkit.

Vaijerifoksia iiriksi

Ai niin joo, sekin sitten vielä, että minä kirjoittelen tätä iirinkielisellä selaimella. Tuossa ylärivillä lukee Comhad (tiedosto) - Eagar (muokkaus) - Amharc (näkymä) - Gabh (mene) - Leabharmharcanna (kirjanmerkit) - Uirlisí (työkalut) - Cabhair (apu) . Maineikas joukkueemme sai siis lopulta aikaan ensimmäisen iirinkielisen Mozilla-version, mutta oli siinä piru vie hommaakin, ja totta kai sinne jäi kääntämättömiä merkkijonoja. Silti se on ihan hyvä ja iiri on enimmäkseen oikein kaunista, tosin täynnä pelottavan näköisiä tietokonetermejä, mutta sieltäpä niitä oppii aktiivisesti käyttämään.

En tietenkään ole kovin aktiivisesti jaksanut osallistua tähän projektiin, kun on ollut muuta tekemistä. Mutta aina silloin tällöin olen neuvonut luontevaa kielioppia tai syntaksia muille, ja apuani on aina arvostettu.

Trattoria

Tämä oli juuri niin järjetön testi, että sitä piti kokeilla.

Suojattomuuskunta

Taannoisina aikoina Blogistanissa ruodittiin erään helsinkiläisten Ylioppilaslehden haastatteleman vartiointiliikeyrittäjän suojeluskuntahaaveita. Miekkonen edusti juuri sellaista isänmaallisuutta, joka jo isosiskoni varhaisimpien sosiaalitätikokemusten perusteella oli nimenomaan syrjäytyneistön luontainen ominaisuus - olen kirjoittanut asiasta eräässä Plökin suosituimmista postauksista, joka sisältyy tähän taannoiseen näytteeseen arkistojeni aarteista. Poliittiset näkemykset tällä herralla olivat hyvin epäkoherentti kasa fragmentteja ja ilmeisesti liturgisella itsepäisyydellä toisteltuja iskulauseita: epämääräisiä höpinöitä isänmaan rappeutuneisuudesta ja huonosta kehityssuunnasta, katkeran entisen yrittäjän kiukuttelua ay-liikkeelle (mies esittää lopettaneensa yritystoimintansa jonkinlaisena protestina yhteiskuntajärjestykselle, mutta eiköhän itse kullakin käy mielessä, että kyse lienee ollut lyhytpinnaisen luonteen ja vähälahjaisen sielun kykenemättömyydestä asian vaatimiin paperitöihin ja viranomaisissa asioimisiin) ja ilmeisesti täydellistä kykenemättömyyttä ymmärtää lainsäädännön ja yhteiskunnan toimintaa: vaikka miehen omistakin puheista käsin on täysin päivänselvää, että hän on keräämässä aseistettua joukkoa ay-liikkeen päänmenoksi, siis omia kansalaisia vastaan, hänelle ei mene jakeluun se, että yhdistyksen perustamisluvan epäämiseen voisi olla muuta syytä kuin jonkinlaisten mystisten ryssien painostus, "valvontakomission henki".


"Isänmaa", jota tämä kaveri haluaa puolustaa, onkin aika selvästi sellainen isänmaa, jossa ei ammattiyhdistysliikkeen ääni kuulu eikä saa kuulua. Jollain tasolla ymmärrän tätä miestä, sillä olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa oltiin taipuvaisia näkemään sodanjälkeinen modernisaatiokehitys punaisuutena ja ryssähtävyytenä. Vuosia sitten historioitsija Juha Siltala - kai se hän oli? - sanoi oliko se nyt Imagessa, että modernisaatio tuotiin Suomeen venäläisten pistimien kärjessä: Neuvostoliiton voitto sodassa mahdollisti antimodernististen ja konservatiivisten voimien patoamisen tai kesyttämisen niin, että maa saatiin nopeaan tahtiin nykyaikaistettua kaikenlaisten akateemisten karjalaseurojen ja muiden kolmikymmenluvun oikeistonationalistien häiritsemättä. Luotiin hyvinvointiyhteiskunta, mutta sen luominen edellytti tiettyä historiattomuutta, mikä taas esimerkiksi meidän perheemme kulttuurinationalistisesta näkökulmasta näytti isänmaattomuudelta ja isänmaan asian kavaltamiselta.


Luonnollisesti monet hyvinvointi-Suomen puitteissa saavutetut asiat olivat myös vanhanaikaisesta kulttuurinationalistisesta näkökulmasta hyvinkin toivottavia, vallankin se, että koulutus, sivistys ja yliopisto tuotiin kaikkien ulottuville. Kuitenkaan meikäläiset olivat taipuvaisia moittimaan demarijohtoista opetusbyrokratiaa ns. väärin sammuttamisesta. Peruskoulu ei pyrkinyt sivistämään lapsista ihanteellisia suomalaisia: se vain koulutti heidät, muttei puuttunut kaikkiin niihin turmiollisiin, epäsuomalaisiin aatevaikutteisiin, joita he olivat saaneet sosiaalidemokraattisilta, kommunistisilta tai muuten vain epäsuomalaisilta vanhemmiltaan. Rikkaruohot jätettiin kitkemättä, niitä jopa lannoitettiin ja kasteltiin yhtä runsaasti kuin Jumalan viljaa, ja mitäpä muutakaan siitä olisi seurannut kuin taistolaisuutta ja seksuaalista vapautumista. Tietenkään mikään tällainen ei olisi ollut mahdollista, jollei isänmaan uskollisia, ihanteellisia palvelijoita olisi ajettu ryssän mieliksi marginaaliin ja sen sijaan laskettu kaikenlaisia punikkeja riekkumaan.


Tässä katsannossa sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä ei nähty oleellista eroa. Molemmat olivat - käyttääkseni tuota hyytävän stalinilaista ilmaisutapaa - objektiivisesti samalla puolella meitä isänmaan suurta valkoista toivoa vastaan, koska molemmat hyötyivät merkittävästi Neuvostoliiton Suomessa saavuttamasta vaikutusvallasta. (Muistan, että kun televisiosta vuonna 1979 tuli kuuluisa talvisodan diplomatiaa havainnollistanut draamadokumentti Sodan ja rauhan miehet, minulla oli oikeasti vaikeuksia tajuta, että Stalin saattoi mieltää Tannerin erityisen vaaralliseksi viholliseksi. Olihan minulle kotona opetettu, että demarit ja kommarit olivat objektiivisesti ottaen samaa porukkaa, jonka väliset sävy- ja aste-erot olivat lähinnä akateemisia. - Toisaalta olin kyllä jo huomannut senkin, että oma poliittinen intressini ei välttämättä ollut sama kuin isovanhempieni. Isovanhemmat kannattivat liikevaihtoveron korotuksia ja välillisiä veroja yleensä, kun taas minulle liikevaihtoveron korotus merkitsi Märklinien hinnannousua, jota ei huomioitu minkäänlaisella viikkorahojeni indeksikorotuksella. Näin minussa alkoi kasvaa pieni luokkatietoisuuden itu, ja minulle selkisi, että olin porvari-isovanhempieni sortama proletaari, joka ei ehkä koskaan saisi ostaa sitä kaikkein hienointa sähköveturia.) Selkeä johtopäätös tästä oli, että jos ja kun Neuvostoliitto romahtaisi, voitaisiin palata takaisin kolmikymmenluvulle - meikäporvarillisessa maailmassa kun ei ymmärretty sitä, että noilla vasemmistolaisilla pyrkimyksillä oli oikeasti kannattajansa, jotka eivät kaikki suinkaan olleet vain pienen neukkujen lahjoman punikkiklikin jäseniä. Itsepetos meni niin pitkälle, että kuviteltiin jossain punaisen ja ryssähtävän toisen tasavallan kulissien takana olevan "Suomen kansa", joka ei hyväksynyt aikojen nykyistä meininkiä.


Mikähän se "Suomen kansa" oli? Perheeni oli periaatteelliselta suuntautumiseltaan Artturi Leinosen linjaa seuraava keskustalainen - Leinosen kirjat ja ajattelu ovat hyvin merkittävässä määrin muovanneet minun lapsuuttani, ja ensimmäisen kimmokkeen aseistakieltäytymiseen sain hänen pasifistisesta näytelmästään Vieraalla tähdellä, jota aloin lukea vain koska sen nimi viittasi lupaavasti tieteiskirjallisuuteen. (Näytelmässä isoäiti, lääkäri, ruiskuttaa hermoja tuhoavaa myrkkyä vauvaikäisen lapsenlapsensa oikeaan käteen, jotta pojasta ei koskaan voisi tulla sotilasta. Muistan jo pikkupoikana syvästi ymmärtäneeni isoäidin hädän - ajattelin tietysti omaa isoäitiäni, josta varmasti olisi ollut tekemään jotain tuollaista - mutta samalla minua suretti pojan käsi, jota olisi voinut käyttää myös kirjoittamiseen.) Niinpä lienee lähdettävä siitä, että he ajattelivat tervehenkisen, ei sosialistisen eikä kapitalistisen, Suomen kansan asuvan maaseudulla ja äänestävän keskustaa. Suuri muutto ja Ruotsin-emigraatio olivat kuitenkin 1970-luvulla jo oleellisesti harventaneet sitä kansaa, eikä siitä todellakaan enää ollut vaaleanpunertavan kaupunki- ja massayhteiskunta-Suomen haastajaksi. Silti isovanhempani jaksoivat uskotella sekä itselleen että minulle, että jossain oli "Suomen kansa", joka odotti vain tilaisuutta nousta esiin kumpujen yöstä ja syrjäyttää tämän demarisössön.


Minusta tuntuu, että tuo suojeluskuntien takaisinhaikailija on kasvanut samantyyppisen itsepetoksen keskellä kuin minä. Erotus on kuitenkin siinä, että minun kotini kulttuuriperintö oli paljon paremmin sovellettavissa uusiin oloihin. Kaikki ne argumentit ja ajatusmallit, joilla isovanhempani olivat ajaneet suomen kielen asiaa nuoruudessaan, olivat ja ovat sovellettavissa myös suomenruotsin ja iirin kielten asiaan. Raittiuskin tuli lopulta uudestaan muotiin. (Minäkin tulin muotiin, päätellen siitä että löysin tyttöystävän.) Sitä vastoin vartiointiliikkeen miehen osa valkoisen Suomen perinnöstä on kovin paljon niukempi ja yksipuolisempi. Hän ei osaa muuta kuin samaistaa oman maan "punaiset" Neuvostoliittoon, vaikkei edes Neuvostoliittoa enää ole. Sirpaleisine maailmankuvineen hän on kovin silmäänpistävä esimerkki tietynlaisen oikeistolaisuuden yhteydestä syrjäytyneisyyteen - jollei taloudelliseen, niin ainakin henkiseen syrjäytyneisyyteen yhteiskunnan valtavirrasta.


Opportunismia pidetään yleensä selkärangattomuuden ja periaatteettomuuden synonyyminä. Tällaisena Blogistanin vanhempana valtiomiehenä olen kuitenkin oppinut elämäni varrella ainakin sen, että - pakinoitsija Ollin ilmausta lainatakseni - tietty aikalaiskauden mukana virtaaminen on jo oman mielenterveyden säilyttämiseksi välttämätöntä. Itseäni vanhenemisessa surettaa lähinnä vain se, ettei minulla ollut tilaisuutta olla mukana nykynuorison aidosti pluralistisessa ja suvaitsevaisessa elämäntyylissä, josta olen oikeasti kateellinen. Kun muistan, miten mahdotonta 1980-luvulla oli olla raitis nuori aikuinen rankimpien uskovaispiirien ulkopuolella joutumatta täydelliseen sosiaaliseen paitsioon, minun on ihan pakko nykynuorten elämää seuratessani sanoa, että pojasta on polvi parantunut. Sanotte ehkä, että huumeidenkäyttö on lisääntynyt. Varmasti, mutta niin on myös raittius. Nuori saa nykyään olla älykäs, luova, taiteellinen ja raitis aivan toisella tavalla kuin 1980-luvulla. Trio Erektuksen pojat voivat olla toista mieltä, mutta minä uskon, että tekorankka feikkitaiteellinen röökaava "humanisti" on pelkkä menneisyyden jäänne, joka kuolee sukupuuttoon ja jota ei totisesti tule ikävä. Se on samanlainen - ja yhtä säälittävä - jäänne kuin joku Lande Lindfors.


Tällä vuodatuksella haluan vain korostaa, että nykyaika on minustakin parempi kuin menneisyys. On selvää, että monet nuoruudessani ajamani aatteet ja utopiat ovat utopioiksi jääneet. Mutta yhtä selvää on, että monet silloin ennen vain minunlaisteni nuorten intoilijoiden ajamat asiat ovat valtavirtaistuneet ja tulleet osaksi isänmaan yleisesti hyväksyttyä kulttuuria. Esimerkiksi feminismi on jo muuttunut radikalismista omanlaisekseen vanhoillisuudeksi ja taantumukseksi, jota voi ja tulee vastustaa samantyyppisin argumentein ja syin kuin feministit minun nuoruudessani vastustivat todellista tai oletettua miesten ylivaltaa. Yleisesti ottaen maailma ei ole menossa penkin alle, ja kuten Jantusen Markun liikkeelle panema peak oil -keskustelu on osoittanut, insinööritkään eivät nykyään ole humanistikliseen mukaisia itsekkäitä saastuttajanilkkejä ja fasistoideja nörttejä, vaan pyrkivät vilpittömästi omista lähtökohdistaan osallistumaan keskusteluun siitä, miten maailma pelastetaan. Seuraava vaihe - jota myös Markun kirjoitukset enteilevät - on se, että ennakkoluulottomimmat yrittäjät oivaltavat maailman pelastamisen olevan myös hyvä bisnes. Vaikka maailman ongelmia ei olekaan vielä ratkaistu, hommat ovat jo pitkälti hoidossa, joten esimerkiksi minä voin keskittyä siihen omaan juttuuni, jonka olen löytänyt: yleisessä maailmantuskassa ja tulevaisuudenpelossa ähkiminen ei enää ole välttämätöntä.


Valitettavasti vartiointiliikeyrittäjämme ei ole osannut muuttua aikojen mukana. Hän lienee vilpittömästi odottanut vanhan valkoisen Suomen uutta nousua Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta koska suomalaiset olivat jo hyväksyneet monet kauheiden punikkien ajamat oikeudet ja vapaudet osaksi omaa kulttuuriaan, valkoinen Suomi ei palannut. Kommunismikin omittiin soveltuvin osin mukaan postmoderniin kulttuuripuuroon sen sijaan että se olisi kirottu ja karkotettu ulkoiseen pimeyteen. Syykin oli ilmeinen: kommunismi oli elänyt keskuudessamme jo vuosikymmeniä ja saanut antaa suomalaisuuteen oman panoksensa, samalla kun suomalaisuus ja hyvinvointivaltio olivat vuorostaan soluttaneet kommunismin ja kommunistit.


Vartiointiliikeyrittäjä ei osannut nähdä tätä sinä hyvänä asiana, jona se on nähtävä: syvä haava umpeutuu ja tuuhea ruoho kasvaa kansalaissodan hautojen päälle, ja Toivolan Juha ja hänet ampunut valkokaartilainen kohtaavat toisensa veljinä ja ystävinä taivaan ilossa. Ehei. Vartiointiliikeyrittäjälle ainoa suomalaisuus, jonka hän tuntee, on siitä haavasta tihkuva visva, jota hän tuntuu pitävän jumalten ambrosiana. Nyt visva on lakannut tihkumasta, ja raatokärpänen näkee nälkää.

Mömmyrä

Stellon blogista tulee seuraava meemi, tiedä vaikka lähtisi leviämään. Siis, jos haluaisin Big Brotheriin:


Etunimi: Panu

Ikä: 38

Syntymäkunta /-maa: Kalvola, Suomi

Siviilisääty: Naimaton, seurustelee

Perhesuhteet: Vanhemmat, sisko ja veli. Ja Parempi Puolisko, jolla on rannattomat laumat uteliaita pikkusiskoja.

Koulutus: Filosofian maisteri.

Nykyinen työpaikka / ammatti: Kääntäjä.

Valokuvasi: En edelleenkään osaa laittaa valokuvaani tänne blogiin.

Työllisyystilanne: Täysipäiväinen

Edellinen työpaikka / ammatti: Stipendiaatti. Jatko-opiskelija yhä, mutta nyttemmin ilman apurahaa.

Muita ominaisuuksiasi, kuten harrastukset, kiinnostuksen kohteet tms. asiat, joita haluaisit tuoda esiin: Osaan seitsemää kieltä ja opettelen parhaillaan vielä kolmea. Osaan laulaa iiriksi, mutta viinaa en juo enkä tupakkia polta.

Oletko koskaan esiintynyt julkisesti näyttämöllä, teatterissa tai televisiossa? Olen toki. Radiossa, televisiossa ja hurraavien väkijoukkojen edessä. Mutta Suomessa vain radiossa.

Oletko koskaan aiemmin hakenut mihinkään toiseen tosi-tv-ohjelmaan? En.

Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämässä? Päästä pois työelämästä takaisin apurahoille.

Mikä on tulevaisuuden haaveesi työelämän ja uran ulkopuolella? Julkaista 9000 sivua iirinkielistä tekstiä mitä moninaisimmista aiheista.

Kuvaile lapsuuttasi, ja miten koit sen: Varhaislapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Koulukiusaaminen oli hyvin ikävä yllätys.

Onko lapsuudessasi jotain erityistä, mikä vaikuttaa siihen millainen olet tänä päivänä? On toki, koulukiusaamisen aiheuttamat yleisen epikseyden kokemukset.

Mikä on paras ja huonoin muistosi lapsuudesta? Parhaita muistojani ovat automatkat sedän, tädin ja serkun kanssa. Huonoin muisto on huhtikuun kolmas torstai vuonna 1980, jolloin Pekka "Suitta" K., Ari "Sumppi" S. ja Petri "Pepe" K. pahoinpitelivät minut teknisen käsityön luokan edessä Sirpa "Sipi" L:n ja Susanna "Linda" L:n yllyttäessä. Se suretti, koska koko kolmetoistavuotiaan innolla olin rakastunut Sirpan rintoihin.

Kuvaile luonnettasi: Hyvä hyville, paha ja säälimättömän julma pahoille. Haistan herkästi vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden, ja siihen syyllistynyttä vainoan fanaattisella murhanhimolla maailman ääriin asti. Kysste [...] och slog ihjäl med samma varma själ, sanoo Runeberg.

Kuvaile elämäsi noloin hetki: Kun Harri ja Pepe vetivät minulta housut (myös alus-) nilkkoihin koko luokan edessä. Olin kolmentoista.

Mikä on ollut haastavin ja pelottavin kokemuksesi? "Tutustuminen" nuorten naisten fasistisen pahuuden ruumiillistuma Novinhaan vuonna 1995.

Onko sinun vaikea vastaanottaa kritiikkiä? On.

Mistä sinua kritisoidaan useimmiten? Ainakin sähköpostitse minua kritisoidaan eniten (monta kertaa päivässä) siitä, että olen ryssäläinen pikkupoikia hyväkseen käyttävä hurrihomo. Mielestäni se homous, se pikkupoikien hyväksikäyttö ja se ryssäläisyys ovat aiheetonta kritiikkiä.


Miten joku sinulle läheinen ihminen kuvailisi hyviä ja huonoja puoliasi? Eiköhän ainakin haiseminen kuuluisi huonoihin puoliin.

Kuvaile unelmiesi kumppani (sekä luonteenpiirteet että ulkonäkö): Ja vitut kuvailen. Nykyinen on selvästi parempi kuin mitkään unelmat. Unelma pettää aina.



Minkä tyyppisten ihmisten kanssa sinun on vaikea tulla toimeen? Tyhmien, epäreilujen, sivistymättömien, omahyväisten, luonnevikaisten ja röyhkeiden. Sanalla sanoen libertaristien. Niin, ja nuorten akateemisten naisten, tiääät-ty.


Kuinka tärkeää seksi on sinulle? No onhan se nyt alkanut näyttää ihan merkittävältä asialta, kun sitä voi harjoittaa hyvässä seurassa. Aiemmin se oli lähinnä paskalla käyntiin verrattava toimenpide.

Kuuluuko se mielestäsi yksinomaan kiinteään parisuhteeseen? Parhaassa mahdollisessa maailmassa kyllä. Käytännössä muunkinlaisia ratkaisuja on olemassa.

Kuka on tärkein henkilö elämässäsi ja miksi? Jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä Parempi Puolisko on alkanut vasta nyt ihan viime aikoina tuntua syvällisessä mielessä keskeiseltä ja tärkeältä. Muutama kuukausi on mennyt siihen totutellessa, että seurustelee.

Onko sinulla mitään fobioita, ja jos on, niin mitä: On. Ampiaiset. Pistiäiset yleensäkin.

Kuvaile millä tavoin käsittelet sinun ja lähipiiriisi kuuluvien henkilöiden välisiä konflikteja: Räyhäämällä, solvaamalla ja kiukuttelemalla tietysti. Puukolla huitominen voi toki olla hieman yliampuvaa. Syyllistäminen olisi kova sana, mutten koskaan ole oppinut tekemään sitä hyvin.

Mikä on tällä hetkellä suurin ongelmasi? Etten saa säästettyä rahaa hammasimplanttiin.

Mitä teet, kun haluat huvitella ja pitää todella hauskaa? Keitän itselleni litran kahvi-kaakaosekoitusta, vedän lonkkaa ja luen tieteisromaania.

Onko sinulla hyvä itseluottamus? Luullakseni pohjimmiltaan on. Ujous ja pelokkuus on kouluaikana päälle väkisin liimattu osa, josta olen kovalla työllä ja tuskalla yrittänyt hankkiutua eroon palatakseni omimmaksi itsekseni.

Huolestuttaako sinua jokin ideologinen, poliittinen tai sosiaalinen asia ja oletko tehnyt sille jotakin? Kyllä. Kyllä.

Pidätkö itseäsi uskovaisena tai millään tavoin uskonnollisena? Kyllä.

Mikä on suhteesi alkoholiin ja huumeisiin? Kielteinen.



Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka käyttävät huumeita? Heiltä puuttuu mielikuvitusta ja uteliaisuutta todellisen maailman suhteen. He ovat pinnallisia, suvaitsemattomia ja omahyväisiä. Heidän jos kenen pitäisi hankkia elämä.

Mitä mieltä olet abortista? Valitettava ratkaisu, joka haittojen minimoimiseksi tulee pragmaattisista syistä sallia. Ehkäisyn saatavuutta olisi lisättävä ja nuoria kasvatettava vastuullisiin seksuaalitapoihin. Tiedän, latteaa mikä latteaa.

Kuvaile väittelyä, johon olet lähiaikoina ottanut osaa ja kuka mielestäsi väittelyn voitti? En minä jaksa nykyään väitellä. On kolme vaihtoehtoa: a) minä olen asiassa ehdottoman oikeassa, jolloin siitä ei tarvitse väitellä, ainoastaan ilmoittaa toiselle, että hän on väärässä, tyhmä, paha ja huono ihminen, b) toinen tietää asiasta jotain mielenkiintoista, mitä minä en tiedä, joten sitä on kuunneltava, c) asia on niin triviaali, että viisas voi yhtä hyvin antaa periksi.

Koska olet viimeksi itkenyt ja miksi? En todellakaan muista. Aihetta olisi toki ollut useinkin.

Jos voisit muuttaa jotakin luonteenpiirrettäsi, niin mitä muuttaisit? Kai maar voisin olla vähän vähemmän epäkäytännöllinen.

Miten määrittelisit seksuaalisen suuntautumisesi? Tylsä hetero. Olen minä kyllä bi-tyttöjen kanssa ollut. Valitettavasti vain yhden kerrallaan. Erään erittäin läheisen biseksuaalisen ystävättären kanssa oli suunnitelmissa jotain pitemmällekin menevää, mutta se jäi meidän molempien flegmaattisuuden vuoksi sitten vain teoreettisen sähköpostikeskustelun tasolle.

Mitä mieltä olet pornografiasta? Enköhän minä ole selvittänyt suhteeni pornografiaan jo aika perusteellisesti ja ekshibitionistisesti. Jos yleisö haluaa tarkempia tietoja, esittäkää toivomuksia kommenttilootaan. Ehkäpä kirjoitan asiasta taas yhden kokonaisen merkinnän.

Mikä on mielipiteesi homoseksuaaleista? Ei minulla juurikaan ole mielipidettä homoseksuaaleista ryhmänä. Olen tuntenut yhden ärsyttävän bi-miehen, jonka ärsyttävyys oli ihan muualla kuin hänen seksuaalisessa suuntautumisessaan. Niin joo, ja sitten olen rikkonut kiihotuspykälää kannustamalla erästä kännissä homofantasioistaan avautunutta kaveria käymään tarvittaessa vaikka raiskauksen luontoisesti kiinni vieressään istuneeseen trioerektushenkiseen matikanopiskelijaan, jonka kiihkeän homovastaisuuden selitin ilmeisesti johtuvan piilohomoudesta. Matikanopiskelija oli aika lailla kauhuissaan.

Mitä poliittista puoluetta kannatat? Hizbollahia, alkoholipoliittisista syistä. Kun sillä ei ole haaraosastoa Suomessa niin äänestän Kristillistä liittoa.

Tupakoitko, ja jos tupakoit, montako savuketta poltat päivässä? En tupakoi. En ole edes maistanut.

Käytätkö nuuskaa, ja jos käytät, niin kuinka paljon? No tasan en käytä. Hyi yäk.

Oletko ollut koskaan syytettynä mistään rikoksesta, ja jos olet, niin mistä? Olen. Kunnianloukkauksesta ja kotirauhan häirinnästä. Syyte raukesi, kun asianomistaja (Novinha) oli paennut ulkomaille eikä koskaan ilmaantunut oikeuskäsittelyyn.

Onko sinua koskaan tuomittu mistään rikoksesta, ja jos on, niin mistä? Eipä ole, ks. ed.

Onko sinulla jokin krooninen sairaus tai vamma? On minulta kiskottu pari hammasta. Se vaikuttaa mielialaan aika kielteisesti, ja koen sen kyllä amputaationa.

Noudatatko jotain erityisruokavaliota, kuten kasvis, sokeriton tms.? En. Paitsi että käyn syömässä hyvässä kiinalaisessa lounaspaikassa nimeltä Shanghai. Käykää tekin. Ruoka on hyvää ja halpaa ja palvelu kiinalaisittain tehokasta ja eleettömän ystävällistä. Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, ettäs tiedätte.

Oletko jollekin allerginen? Luullakseni ainakin pavuille, paprikalle, omenalle ja kiiville. Kolme ensimmäistä menevät kyllä alas hyvin kypsennettyinä. Kiiviä en pysty enää syömään, mikä aiheuttaa minulle hyvin suuria kärsimyksiä ja menetyksen tunteita. Nuorena poikana pidin siitä erittäin paljon enkä saanut siitä koskaan tarpeekseni, mutta sen syöminen tuli vuosi vuodelta mahdottomammaksi. Joskus yritän uhmata kohtaloani ja syödä sitä, ja joka kerta kaduttaa jälkeenpäin.

Jos saisit toivoa kolmea asiaa, mitä toivoisit?
1. Iirin englannin tilalle maailmankieleksi, mutta siten, että kaikissa muissa maissa ihmisten englannin taidot muuttuisivat iirin taidoiksi, paitsi Suomessa, jossa he osaisivat edelleenkin nyt hyödytöntä englantia

2. Oikeudenmukaisen rauhan ainakin Lähi-itään ilman kuolonuhreja ja muita ikävyyksiä

3. Paremman Puoliskon ja itseni kymmenen vuotta nuoremmiksi. Tämä siksi, ettei minulla koskaan ole ollut oikeaa nuoruudenrakastettua.

Listaa neljä henkilöä (ja suhteesi kyseiseen henkilöön), jotka tuntevat sinut hyvin:
1. Ivan Hlinka
2. Parempi Puolisko tuntee minut varmasti paremmin kuin minä hänet
3. Vuosien takainen psykologiystävättäreni, josta en ole vuosituhannen vaihduttua kuullut mitään
4. Se edellä mainitsemani biseksuaaliystävättäreni, olemme yhä väleissä

Se suuri skandaali

Mainitsin juuri "sen suuren skandaalin", siis Aoife Ní Scolaín eron Conradh na Gaeilgen päätoimitsijan paikalta. Kerrotaanpa hieman tapauksen taustoja.

Minulle on vasta nyt alkanut selkiintyä, mitä iirinkielisyystoiminnassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että toimintaa lamauttaa komiteoiden paljous. Kaikenlaiset libertaristit ja muut oikeistokiihkoilijat selittävät aina kieli vyön alla, kuinka byrokratia on meillä muka suuri ongelma, mutta eivät he oikeasta byrokratiasta tiedä yhtään mitään. Oikea byrokratia tarkoittaa päällekkäisiä ja erillisiä laitoksia, joista yksikään ei onnistu hoitamaan niille kaikille määrättyä tehtävää. Hyvä virkakoneisto - ja rohkenen väittää, että Suomessa sellainen oikeasti on - on organisoitu selkeästi määriteltyjen tehtävien perusteella, ja jokainen järjestelmän lohko vastaa kaikista omaan työhönsä liittyvistä käytännön toimenpiteistä.


Hieman karkeasti sanoen: karjankutsunnan keskusvirasto keittää itse omat kahvinsa ja ostaa itse omat pullansa, se ei pyydä siihen erityistä apua erityisen kahvi- ja pullaministeriön alaisuudessa toimivalta kahvi- ja pullahallitukselta. Eikä se käänny vähemmistökieliasioissa ruotsinkielisyysministeriön puoleen, vaan huolehtii sekä suomen- että ruotsinkielisestä karjankutsunnasta. Tämä tällainen on oikeasti tehokasta.

Ns. pakkoruotsin vastustajien tavoitteena on ilmeisesti täysin suomenkielinen karjankutsuntavirasto, ja jos valtio ylipäätään vastaa ruotsin kielestä, sen ilmeisesti tulisi kääntyä kaikissa ruotsin kieleen liittyvissä asioissa ruotsinkielisyysministeriön ruotsinkielisyyshallituksen, svenskhetsöverstyrelsen, puoleen. Tämä tällainen on oikeasti tehotonta, samasta syystä kuin erillinen virastokahvitusministeriö kahvi- ja pullahallituksineen olisi oikeasti tehoton.


Irlannissakaan ei ole kahvitusministeriötä, ei edes kaljoitteluministeriötä (vaikka se ei minua sinänsä yhtään ihmetyttäisikään - toimiessaan An Gúm -kustantamolla kääntäjänä Seosamh Mac Grianna totesi pitävänsä tarkkaan huolen siitä, ettei unohda hattuaan kustantamon tiloihin, koska muuten hän aivan varmasti joutuu täyttämään kymmenen erityisen Hattuministeriön kaavaketta ja maksamaan pitkän pennin veromerkeistä saadakseen hattunsa takaisin), mutta käytännössä siellä on iirinkielisyysministeriö, tai oikeastaan An Roinn Gnóthaí Pobail, Tuaithe agus Gaeltachta - kunta-, maaseutu- ja iirinkielisten alueiden asioiden ministeriö. On melkoisen kuvaavaa, että iirinkielisyysasiat mielletään lähinnä maaseutu- ja alueasioina - ja mitä sitten tulee kunta-asioihin (käytän tässä sanaa "kunta" tarkoittamaan samaa kuin iirin pobal ja englannin community, vaikka se on totisesti huono käännös - pobal tai community kun ei mitenkään itsestään selvästi ole missään mielessä itsehallinnollinen yksikkö) , Irlannissa ne ovat oikeastaan käsitteellinen mahdottomuus eli ns. oksymoroni, koska maassa ei ilmeisestikään ole kovin toimivaa paikallishallintoa. Kun puolivaltiollinen, puoliyksityinen - englanninkielinen termi on quango eli quasi-autonomous non-governmental organisation, näennäisesti autonominen ja näennäisesti hallituksesta riippumaton organisaatio (ei valtion virasto, ei liikelaitos, vaan valtion bulvaani) - iirinkielisten alueiden viranomainen Údarás na Gaeltachta aina kehuu aikaansaannoksillaan (esim. iirinkielisten päiväkotiryhmien organisoimisella), mieleen hiipii monasti, että kyllähän tuo kaikki on todella hyvää ja kaunista, mutta eikö normaalissa valtiossa tuollaisista asioista huolehdi ihan tavallinen kunnanhallitus ilman erityistä tarvetta perustaa Údarásia komealta kalskahtavine nimineen?

No, mitäs Údarásista. Ongelman ydin on pikemminkin Foras na Gaeilge, vuoden 1998 Pitkänperjantain rauhansopimuksen yhteydessä perustettu apurahanjakoviranomainen. Aoife on käärmeissään siitä, että Foras ei noteerannut mitenkään kielilakikampanjaa eikä meidän taannoista iirin EU-aseman parantamiskampanjaamme. Nyt Conradh na Gaeilgella olisi menossa paikallisen väestön aloitteisiin perustuvia iirinkielistämiskampanjoja Limerickissä (Luimneach) - paikassa, jossa ainakin poliisin tiedän heittäneen jonkun tyypin putkaan siksi että hän oli iirinkielinen -, Waterfordissa (Port Láirge) ja Letterkennyssä (Leitir Ceanainn). Foras ei kuitenkaan antanut näille aloitteille penniäkään (rahoilla olisi ilmeisesti maksettu ihmisten palkkoja, esimerkiksi iirinkielisten lastentarhanopettajien), vaan ilmeisesti jakoi pennoset kavereilleen: dublinilaisille, belfastilaisille ja derryläisille projekteille.


Aoife totesi, että kukaan ei saa nähdäkseen, millä perusteilla Foras jakaa rahat - hän epäilee kulissikähminnällä olevan osuutta asiaan, mikä ei olisi Irlannissa epätavallista, ja hallinnon avoimuuskaan ei oikeasti kuulu irlantilaisten leipälajeihin. Hän on myös sillä kannalla, että Forasilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten maa iirinkielistetään, ei minkäänlaista selvää politiikkaa sen suhteen, millaisia hankkeita tuetaan. Pikemminkin jako tapahtuu velton tottumuksen perusteella: annetaan nyt noille, kun on aina annettu. Jos jossain paikalliset asukkaat nimenomaan omasta tahdostaan päättävät ruveta iirinkieliseksi mallikyläksi, jos heillä on selkeät ja realistiset suunnitelmat siitä, miten se tehdään ja jos Conradh na Gaeilge tukee hanketta, niin luulisi Forasin ohjaavan edes osan varoistaan tällaisille hankkeille. Mutta ehei. Rahat maksetaan sinne, missä iirinkielistä elämää on jo niin paljon, että se voi kustantaa itsensä.


Kyllähän tietysti voi sanoa, että Irlannin jälleeniirinkielistäminen on utopiaa ja naurettava hanke. Mutta kun se tavoite nyt kerran on päätetty, ja kun se on kirjattu Irlannin perustuslakiin, niin sitä voi viedä eteenpäin kustannustehokkaasti ja suunnitellusti, tai sitten voidaan tyytyä ylläpitämään status quota tehottomasti ja jakaa rahat kavereille. Kun vaihtoehdot ovat nämä, minusta - ja Aoife lienee samaa mieltä - ensimmäinen vaihtoehto olisi parempi.

Mutta riippumatta siitä, jälleeniiristyykö Irlanti vai ei, ainakin se utopia olisi hieman lähempänä, jos iirin kielestä saataisiin osa Irlannin kulttuurin valtavirtaa, joka olisi periaatteessa kaikkien ulottuvilla, nykyisen hämyisen partisaanialakulttuurin sijasta. Valitettavasti juuri sitä Foras ei tunnu haluavan. Ehkäpä siksi, että Forasin kaltainen byrokraattinen instituutio on nimenomaan olemassa sellaista maailmaa varten, jossa iirinkielinen kulttuuri on vain ja ainoastaan alakulttuuria eikä se voi neuvotella suoraan valtion päättävien elinten kanssa, vaan väliin tarvitaan tällainen Foras ikään kuin puskuriksi, tai intiaaniasiamiesten virastoksi. Jos iiri valtavirtaistuu, siihen kuuluu ihan määritelmällisesti se, että mitään Forasia ei tarvita. Eivätkä ne tyypit tietenkään halua menettää palliaan ja eläkkeitään.

Suoraan iirinkielisyystyön rintamalta

Hohhoijaa. Kaikkeen minäkin sitten rupean. Pari kuukautta sitten minulla oli ongelma siitä, etten tiennyt, mitä Suuri attraktori on iiriksi. Ja jos te ette tiedä, mikä on Suuri attraktori, niin se on salaperäinen valtava massa Neitsyen, Vesikäärmeen ja Kentaurin tähtikuvioiden suunnalla, joka vaikuttaa useisiin galakseihin ja niiden liikkeisiin siellä päin. - Ai mitenkö nähdään galaksien liike? Veikkaan itse että ainakin punasiirtymästä. - Toisten asiantuntijoiden mukaan mitään salaperäistä näkymätöntä massaa ei ole, vaan ainoastaan galaksien vetovoiman yhteisvaikutus, eli resultantti, kuten alan miehet sanovat. No, minä lähetin kysymyksen An Coiste Téarmaíochtalle, iirin terminologiakomitealle. Sitten löysin nurkistani Matt Husseyn, luonnontieteiden iirintäjän par excellence, populääritieteellisen ensyklopedian Nod don Eolach, jossa Suurelle attraktorille annettiin termi An tOllaomthóir, ja otin sen ilahtuneena käyttöön. Nyt, pari päivää myöhemmin, An Coiste Téarmaíochta tarjoaa minulle sen sijaan versiota An tAomadh Mór. Kukaan niistä puupäistä ei tietenkään vaivautunut ensin lukemaan Husseyn kirjaa, mutta totta helkkarissa arvovaltainen mielipide piti esittää.


Terminologiakomitea...Foras na Gaeilge...iirin kielen ministeriö...paskat! Ja juokaa itte se musta mämmikaljanne!

PS. Niin joo, ja terveisiä Aoifelta. Hänkin moikkasi tässä suuren skandaalinsa jälkitunnelmissa.

Pari linkkiä

Iirinkielisyysasioissa linkit pariin artikkeliin, joita olen tässä viikonloppuna lueskellut tarkoituksena päivittää sosiolingvististä asiantuntemustani:

Talking the sweet talk (Pól Ó Muirí)


Advancing the Language: Irish in the Twenty-First Century (Art Hughes)


Renewal and Tradition: The Politics of Development in the Irish-speaking Districts (John Walsh)


Kunhan tästä ehdin, kirjoitan näistä varmaan jotakin.

Jutkut on rasisteja, sanoi Hitler

Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien Nyt-liite haastatteli suomenruotsalaista tyttöä, joka halusi sulkea ruotsinkieliset koulut muilta kuin ruotsinkielisten vanhempien lapsilta. Nyt-liitteessä asia esitettiin niin, että hän edellytti kyseisiltä lapsilta "geneettistä" suomenruotsalaista alkuperää. Sittemmin kuitenkin ilmeni, että hän oli puhunut vain vanhempien käyttämästä kotikielestä.

Se on jännää, miten Hitler osaa aina sanoa, että ne on nuo jutkut niitä rasisteja eikä myö saksalaiset ollenkaan. Ja vääristelee lehdissään "jutkujen" sanomiset haluamaansa suuntaan tarpeittensa mukaan.

Alkaisi varmaan olla aika vaihtaa taas kieltä täällä blogissa. Jutut tulisi kirjoitettuakin paremmin, kun joutuisi hiukan skarppaamaan.


Ja joo, en minä sen tytön ajatuksia kuitenkaan kannata. Suomenkielisille tulee taata oikeus ruotsinkielistyä, irrottautua lopullisesti Savon rannattomien mongolilaumojen kynsistä.

Tá na córais ar fad ag dul i ngléas arís, sanoi B'Elanna Torres kapteeni Janewaylle

Kiihkeistä rukouksistanne huolimatta olen palannut takaisin keskuuteenne, sillä verkkoyhteydet pelaavat jälleen.

Palataan viime viikonlopun visailuun, joka ei valitettavasti herättänyt sanottavaa kiinnostusta neiti Quuta lukuunottamatta - hän pärjäsikin kisassa mainiosti. Lukisin muuten hänen nettipäiväkirjaansa oikein mielelläni, jos hän ei olisi pannut profiiliinsa kamalan luotaantyöntävää kuvaa, jossa hän näyttää nelikymppiseltä koprofagiapalveluja maksusta tarjoavalta venäläiseltä henkiparantajatädiltä.


1) Ison-Britannian pääministeri mainittuna aikana oli tietenkin David Lloyd George. Tämän olisi pitänyt olla helppo.

2) Quo vadiksen on kirjoittanut tietenkin Henryk Sienkiewicz. Valitettavasti minulla ei ole omaa kappaletta puolaksi. Pitäisi kyllä tilata. Ainoa Sienkiewicz, joka minulla on puolaksi, on Ristiritarit.

3) Rasputinin murhaaja oli haussa, ja hän oli tietysti Feliks Jusupov, alkujaan tataarisyntyistä aatelissukua. Jusupovin muistelmat on muuten julkaistu suomeksi nimellä Ennen maanpakoa.

4) Vanhin Jaakobin pojista oli nimeltään Ruuben, totta kai. En ole joutunut herrojen nimiä opettelemaan, mutta muita poikia olivat ainakin Simeon, Leevi, Juuda ja Isaskar. Niin, ja tietysti Joosef ja Benjamin. Tuossa käden vieressä olisi hepreankielinen Vanha testamentti, josta ne voisi tarkistaa, jos viitsisi, ja jos osaisi hepreaa vähän paremmin. Aejmelaeuksen oppikirjaa en ole vähään aikaan ehtinyt vilkuilla, se on näet kirjakasojen alla.

5) Georgi Malenkov. Hän oli välikauden mies. Hrushtshov astui remmiin vasta kun tavanomainen valtaskaba oli käyty.

6) Totta kai se oli Pääsiäiskapina, Dublinissa pääsiäisenä 1916. Pearse ja Connolly ammuttiin kapinan jälkeen Kilmainhamin (Cill Mhaighneáin) vankilan sisäpihalla. Nyt vankila on museona. En ole valitettavasti käynyt siellä, vaikka olenkin ollut Dublinissa erinäisiä kertoja.


7) Tähän olisi tarvittu hyvin esoteeristä tietämystä Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjoista. Djor Kantos oli Kantos Kanin, John Carterin uskollisen ystävän, poika, ja puheena oli aluksi, että Djor Kantos menisi naimisiin John Carterin tyttären Taran kanssa. Tara lähti kuitenkin murrosikäisyyksissään karkumatkalle, joskin syynä ei ollut tämä suunniteltu naimakauppa, johon Tara suhtautui hajamielisen myönteisesti. Reissulla Tara joutui kuitenkin haaksirikon uhriksi ja päätyi ensin kaldanien tunteettomien älykköpäiden kansan vangiksi. Sillä välin Gahan, Gatholin kaukaisen kaupunkivaltion ruhtinas, oli lähtenyt Taraa etsimään esiintyen palkkasoturi Turanina. Tara oli sitä ennen tavannut Gahanin isänsä kutsuilla ja pitänyt tätä itseään täynnä olevana prameilijana, eikä hän osannut yhdistää vaatimatonta palkkasoturia siihen itserakkaaseen öykkäriin, jona hän piti Gahania. Luonnollisesti Tara ja Gahan päätyivät erilaisten henkeäsalpaavien seikkailujen ja päitäpudottavien miekkaotteluiden jälkeen naimisiin. Sitä vastoin Djor Kantos oli Taraa surtuaan mennyt naimisiin toisen tytön, Olvia Marthiksen, kanssa. Olvia Marthis ei koskaan ole muuta kuin kasvoton ja persoonaton nimi, jonka kanssa Djor Kantos menee naimisiin, henkilönä hän ei nouse koskaan näkyviin.

8) Maarit Verronen, totta kai.


9) Gourde on tietenkin Haitin rahayksikkö. Haiti on tunnetusti yksi maailman köyhimpiä maita, jossa immuunikato ja aliravitsemus reuhaavat sellaista tahtia, että hautajaiset ovat Haitilla iloinen juhla, joissa lauletaan riemuisia lauluja ja rummutetaan kuolleen arkkua sen merkiksi, miten kateellisia hänelle ollaan siitä mäihästä, että hän pääsi pois täältä murheen laaksosta.

10) Rafael Leonidas Trujillo Molina, kaverien kesken Trujillo vaan, oli Dominikaanisen tasavallan, Haitin rajanaapurin, presidentti kolmikymmenluvulta kuusikymmenluvulle.

11) Ja Trujillon kaatajista kirjoitti romaanin Mario Vargas Llosa.

12) Antimonin kemiallinen merkki on tosiaan Sb. Tämä johtuu siitä, että antimonin vanha nimi on stibium. Antimoni kuuluu typpiryhmään, ja sen tärkein käyttöala on nykyään seosmetallina - lyijyn kovettamiseen. (Puhdas lyijy on tunnetusti niin pehmeää, että se vääntyy omasta painostaan.)

13) Kromi, rauta ja platina ovat tosiaan siirtymämetalleja, lyijy ei ole. Lyijy kuuluu yhteen alkuaineiden pääryhmistä eli hiiliryhmään yhdessä hiilen, piin, germaniumin ja tinan kanssa.

14) Nykyisen käsityksen mukaan ilmeisesti lyijy on myös raskain alkuaine, jolla on ei-radioaktiivisia isotooppeja. Minun kouluaikanani oikea vastaus olisi ollut vismutti, mutta nykyään tiedetään, että vismutin aiemmin ainoaksi pysyväksi luultu isotooppi on hyvin heikosti radioaktiivinen - puoliintumisaika lasketaan triljoonissa vuosissa. Lyijyllä sitä vastoin on neljä pysyvää isotooppia, tosin luonnon lyijyssä on niiden lisäksi myös hieman radioaktiivista lyijyä.


15) Komárek ja Klaus ovat tshekkiläisiä poliitikkoja. Toinen on sosiaalidemokraatti, toinen on oikeistolainen.

16) Hitler oli syntyjään Itävallan kansalainen. Tietääkseni Itävallalla ja Unkarilla muuten oli kaksoismonarkian aikanakin eri kansalaisuus, tai alamaisuus.

17) Isser Harelin ja Zvi Malchinin johtama iskuryhmä tosiaankin kaappasi Garibaldinkadulta Adolf Eichmannin, joka esiintyi nimellä Ricardo Klement. Kaupunki oli Buenos Aires.


18) Tähänkin olisi tarvittu scifikulttuurin tuntemusta. Säätiön ensimmäinen kaupparuhtinas oli Hober Mallow, hieman Corto Maltesea muistuttava veijari- ja seikkailijahahmo.

19) Sverdlovsk on tietysti Jekaterinburg.

2o) Kaupunki, joka oli haussa, oli Kokura, mutta taisin erehtyä sikäli, että Kokura oli pääkohde ja Nagasaki toissijainen kohde: homma taisikin mennä niin päin, että amerikkalaiset lensivät ensin Kokuraan ja totesivat, että sää ei sallinut pommin pudottamista siellä. Niinpä mentiin Nagasakiin. Sielläkään pommi ei osunut varsinaiseen kaupunkiin, joka oli vuoren suojassa, vaan kristittyjen gettoon (!). Nagasaki oli nimittäin tunnettu kristittyjen turvapaikaksi perustettuna kaupunkina, ja merkittävä osa kaupungin väestöstä oli katolisia.

Окупанты пошли вон!

Kyläverkko on alhaalla, joten en pysty bloggaamaan kotoa. Siis toivon, että vika on kyläverkossa eikä omassa kannettavassa (jonka omat vikahakujärjestelmät kyllä vannovat kautta kiven, kannon ja Bill Gatesin pyhäinjäännösasemaa nauttivien käytettyjen kalsareiden, että kaikki järjestelmät ovat kunnossa ja että passaa ottaa kontaktia verkon ylläpitäjään, jos vika ei häviä). Niinpä jouduin raahaamaan luuni tänne Arkeniin, missä olen naputellut maailmankaikkeuden sanakirjaani hakusanaa Io.


Viikolla ostin ryssäläisen (sananvalinta tahallinen) imperialistiteoreetikko Lev Gumiljovin kirjan, jolla olen nyt kiusannut itseäni. Gumiljov on tietysti Anna Ahmatovan ja Nikolai Gumiljovin poika. Tämä runollinen syntyperä ei ole estänyt häntä kasvamasta pseudotieteelliseksi, luonnontieteellisen näköisiksi tarkoitettuja käyriä piirteleväksi maailmanvalloitushaaveilijaksi, joka kutsuu itseään historioitsijaksi ja "geopoliitikoksi". "Geopolitiikka" tarkoittaa ryssäläisessä katsannossa höyrypäistä, mystistä oppia, jolla pyritään perustelemaan, miksi maapallo on vanha venäläinen planeetta ja miksi kaikkien muiden kansojen pitäisi oman parhaansa vuoksi alistua maailman jaloimpien ja henkisimpien venäläisten valtaan. En ole ihan vielä päässyt perille siitä, mitä kaikkea tämän älyttömän opin oppilauseisiin kuuluu, mutta kovasti tämä Gumiljovin setä tuntuu olevan tohkeissaan siitä, kuinka maailmassa on elinvoimaisia ja kuolevia kansoja ja kuinka venäläiset ovat elinvoimainen kansa, jonka tulevaisuus on. Siis natsististyyppistä sosiaalidarwinismia, mutta tietenkään sitä ei saa sanoa fasismiksi, koska sana "fasisti" viittaa venäjän kielessä yksinomaan ulkomaalaisiin. (Gumiljov ei muuten enää ole keskuudessamme, mutta hänen perintöään ylläpitää Putinin lähipiiriin kuuluva herra Dugin, joka on vaarallisuudeltaan Osama bin Ladenin luokkaa, joskin Suomelle tietenkin Osamaa vaarallisempi.)

Yksi hupaisa piirre tässä ryssien intoilussa tietysti on: jos maailmassa on sukupuuttoon kuolevia ja elinvoimattomia kansoja, lähimpää minä etsisin niitä Venäjältä. Literaturkassa - siis Literaturnaja Gazetassa - oli jo vuosia sitten otsikko Умираем, как на войне - "Meitä kuolee kuin sodassa". Venäläiset yksinkertaisesti ryyppäävät, narkkaavat ja röökaavat sellaisia määriä, että kuolleisuus on maassa noussut täysin absurdeihin mittoihin Neuvostoliiton kaaduttua - sitä paitsi neukkuaikana kaikki tilastot (vallankin väestö- ja kuolleisuustilastot, koska vankileirien saariston aiheuttama pikku notkahdus tiettyjen ikäluokkien kohdalla oli kiusallisen selvästi näkyvissä) olivat väärennettyjä, joten on mahdollista, että trendi on paljon vanhempi. Kun vielä Stalin on tapattanut vähemmistökansallisuuksien ohella myös venäläisiä kuin kärpäsiä, ja yhä useampi ihmisten ilmoille haluava ryssä keksii vaikka sormistaan imemällä itselleen saksalaisia, juutalaisia tai inkeriläisiä esi-isiä päästäkseen pois siitä paskaläjästä, jota heikäläiset kunnioittavat runollisella nimellä Родина.


En minä nyt ihan täydellä todella usko, että venäläisistä olisi Suomelle varsinaista vaaraakaan. Silti ainakin inkeriläisten paluumuuttofarssista on ollut paljon harmia, ilmeisesti enemmän kuin mistään muslimeista pahimmillaankaan. Loppujen lopuksi suurin osa Suomesta turvapaikan saaneista muslimeista on käynyt läpi tiukan seulan: meidän on tuskin aihetta pelätä, että täällä olisi merkittävässä määrin Osaman kannattajia. Sitä vastoin valeinkeriläisten maahanmuutto, jonka sallimiseen ei alun perinkään ollut muita perusteita kuin SMP:n rasistinen öyhötys ja Koiviston halu vaientaa aittoniemet kertaheitolla, on oikeasti johtanut merkittäviin ongelmiin. Rajattoman kapitalismin ja päätähuimaavan rikollisuuden Ryssänmaalla inkeriläisen paperit ja suomalainen identiteetti ovat kovasta valuutasta kaupan, joten maahan on hiipinyt jos jonkinlaista tallaajaa, myös venäläismafian edustajia: Afganistanissa kouliutuneita kovia kundeja, joilla on kalashnikoveja ja degtjareveja vaikka pienen armeijan tarpeisiin. Paras miettiä, millaista jälkeä nämä pojat saavat aikaan, kun pankkiryöstön yhteydessä tulittavat sotilasaseilla poliisit kumoon lihaa säästämättä ja luodeista tinkimättä.


Tämän lisäksi tietysti porttien avaaminen valeinkeriläisille oli selvästi rasistinen päätös ja rohkaisee sellaisenaan rasisteja. Ihmisten, joilla on hyvä suomen taito ja vahvatkin siteet Suomeen, on vaikeampi saada oleskelulupaa kuin ummikkoryssien, joilla ei ole mitään muuta osoitusta suomalaisuudestaan kuin se, että sukunimi on Jurjenen tai Tigonen tai jotain yhtä koomisen puolisuomalaista. Tai sitten he ovat ostaneet jostain väärennetyt paperit, joiden mukaan heidän nimensä oli Krapulainen ennen kuin heidän isoisoisänsä (just joo) muutti sen Pohmeljeviksi. Kulttuurisesti tämä väki on Suomelle rutkasti vieraampaa kuin jakomäkeläinen somali. Mutta koska he edustavat muka jotain mystistä suomalaista rotua, heille pitää kattaa pöydät täyteen votkaa ja suolakurkkua, vai oliko se nyt leipää ja suolaa.


Jos tasa-arvoisuus toteutuisi, Suomen kansalaiseksi pääsisi, ei todellakaan minkään mystisen rodun perusteella, vaan vahvojen henkilökohtaisten siteiden, suomen ja/tai ruotsin kielten (tai mahdollisesti saamen, onhan sekin täkäläinen alkuperäiskieli) taidon sekä humanitaarisen suojeluntarpeen. Jos jonon ohitse pääsee epämääräisin rodullisin perustein, virallisia kieliämme osaamatta kaikenlaista sakkia, joille ei esim. humanitaarisin syin kuuluisi olla minkäänlaista sijaa majatalossa, silloin on ihan oikeasti luotu ikävä ennakkotapaus, jolla voidaan oikeuttaa muukin rasistinen lainsäädäntö.

Sitä paitsi minulla ei ole ikinä ollut minkään valtakunnan vaivaa ensimmäisestäkään muslimista, mutta saatanan tekoinkeriläisistä kyllä on. Ryssinä - ja "ryssä" ei tarkoita niinkään venäläistä, kuin sen juurettoman sekakansan edustajaa, jota Neuvostoliitossa on kasvatettu ja jolla ei koskaan ollut muuta kulttuuria kuin neuvostoliittolainen tehdastekoinen massakulttuuri propagandalauluineen (Мой адрес не дом и не улица, мой адрес - Советский Союз) - he eivät tietenkään tiedä muuta tapaa sopeutua isäntäkansan kulttuuriin kuin sen, että omaksuvat suomalaisen kulttuurin ryssäläisimmän puolen, ts. synkeän ja verenhimoisen militarismin. Loppujen lopuksi se maa, jossa sotaveteraanit jatkuvasti kävivät kouluissa kertomassa sodasta ja jossa kaikki pantiin pikkulapsesta saakka purkamaan ja kokoamaan kalashnikoveja, oli Neuvostoliitto. Tällaisesta taustasta tulleet valeinkeriläiset hakeutuvat helposti fasistoideihin isänmaallisuuspiireihin, koska niiden edustama isänmaallisuus on sitä, mihin he ovat kotonaankin tottuneet. Luonnollisesti isänmaallinen oikeisto toivottaa kadotetut veljet tervetulleiksi ja ihailee näiden kääntymystä inhasta ryssäläisyydestä jaloon suomalaisuuteen. Mistään kääntymyksestä ei tietenkään oikeasti ole kyse: todellisuudessa ryssä säilyttää militaristisen tappajan maailmankatsomuksensa lisäten ohjelmointiinsa vain yhden pienen päivityksen: FOR Россия READ Suomi. (Pari vuotta sitten juttelin netissä erään Irlantiin muuttaneen ryssän kanssa, joka julisti kovaa haluaan muuttua oikeaksi irlantilaiseksi. Koettakaahan arvata, miten hän sen teki. Opiskelemalla iiriä? Älkääs nyt. Tietenkin liittymällä IRA:han.)


Jo nyt nämä isänmaan ruumiiseen pesiytyneet pikku syöpäsolut rohkenevat tulla opettamaan meille isänmaallisuutta, selittämään esim. minulle, kuinka en muka kunnioita veteraaneja tarpeeksi - ikään kuin jonkinlaiset itse itsensä suomalaisen isänmaallisuuden politrukeiksi nimittäneet pikku tshekan miehet. Siinä kyllä tuntuu oikeasti samalta kun virolaisista on mahtanut tuntua ryssien esiintyessä isäntinä heidän maassaan ja selittäessä virolaisille miten näiden kuuluu olla kelvatakseen oikeiksi (neuvosto)patriooteiksi. Kun joku näistä kotitekoisista "suomalaisista" tulee selittämään jotain minulle oikeasta suomalaisesta isänmaallisuudesta (ikään kuin hän tietäisi siitä yhtään mitään) niin puukollahan näitä miehittäjiä tekisi mieli lyödä. Ikävä vain että ne ovat kaikki Afganistaninsa käyneitä erikoisjoukkojen kurkunleikkaajia tai muuten vaarallisia tappajia, joille ei uskalla väittää vastaan.

On kyllä vuosisadan vitsi se, miten tähän ryssän miehitykseen päädyttiin: kaikki alkoi siitä, kun vennamolaisten rasistisiipi inisi, kuinka maahan muka tuodaan neekereitä ja mutakuonoja sen sijaan että otettaisiin kulttuurisesti läheisiä (tarkoittaako se samaa kuin "социально-близкие"?) inkeriläisiä ja virolaisia (?!). Vot, nyt meillä on "kulttuurisesti läheistä" ryssän mafiamiestä maa puolillaan, ja "inkeriläiset nuoret" ovat osoittautuneet juurettomiksi venäläismafian huumekoukussa oleviksi öyhöttäjiksi. (Sekin paljastui vasta pari vuotta sitten, kun inkeriläisjärjestöjen ja median herrasmiessopimuksella oli koetettu tietoisesti sensuroida nämä ongelmat kuulumattomiin. Esimerkiksi somalien tekemien rötösten kohdalla ei oltu läheskään yhtä hienotunteisia.) Ottaako isänmaallinen oikeisto vastuun näistä ongelmista? Ehehehei. Sen sijaan he alkavatkin yhtäkkiä syytellä pakolaisapu- ym. järjestöjä "venäläisten maahantuonnista". Jep. Isänmaallinen oikeisto kun ei halunnut maahan ryssiä, vaan suomalaista diasporaväkeä, ja uskotteli itselleen, että Venäjällä on sankka joukko sujuvasti suomea puhuvia mäkisiä ja virtasia, joille ei tule mitään sopeutumisvaikeuksia Suomeen muutosta. Sitten kun maahan yhtäkkiä saapui miehittäjädivisioonan verran bulkkitavaravanjaa, ne ressukat eivät osanneet nähdä mitään syy-yhteyttä tämän invaasion ja oman inkeriläisintoilunsa välillä.

Pizzakuun kuulumisia

Iirinkielistä tähtitiede-ensyklopediaa laatiessani olen joutunut taas kovasti tekemisiin muinaisen luonnontieteilijyyteni kanssa. Tällä hetkellä laadin artikkelia pizzakuusta. Pizzakuu on tietysti Io, Jupiterin neljästä ensiksi löydetystä kuusta pienin ja lähin. (Anteeksi, muistin väärin: se on toiseksi pienin. Europa on pienin.) Sittemmin Jupiterille on löydetty kymmeniä kuita, ja jos Redshiftissä panee näkyviin Jupiterin kuiden kiertoradat, koko planeetta hautautuu valtavaan lankavyyhteen. Io on pizzakuu siksi, että siinä missä Kuu on juustoa, Ion juusto on tuliperäisessä kuumuudessa sulanut - sieltä ei juurikaan löydy kraattereita, koska laavavirrat pyyhkivät ne näkyvistä. Tomaatinviipaleet ovat sitten tulivuoria.


Ei minua nyt varsinaisesti kaduta se, ettei minusta tullut luonnontieteilijää. Ei minusta kuitenkaan olisi tullut suurta tiedemiestä, vaan jonkin pershikiän yläasteen kemian lehtori. Itse asiassa pidän aikamoisena kusetuksena sitä, että lahjakkaita nuorukaisia huijataan joukolla moisiin paskahommiin tarjoamalla heille mielikuvia Lavoisier'n ja Einsteinin kaltaisista huipuista, kun varsin harvoilla heistä kuitenkaan on muuta tulevaisuutta kuin pienen yläasteen opettajana toimiminen tai muu vastaava rivimiehenä tieteen armeijassa.


Tommi P. huomauttaisi tässä kohdassa, että kyseessä on luonnollinen kehitys maailmassa, jossa ruumismi on yhä enemmän menettämässä merkityksensä. Juttu nyt kuitenkin on niin, että ruumistinen impulssi on merkittävä motivaattori ihmisten elämässä. Erektuslaisuuteen kuuluu oleellisena osana uuvuttava ja itseään toistava vinoilu "humanistien" vähäisestä luonnontieteellisestä tietämyksestä ja osaamisesta. Valitettavasti on turha odottaa luonnontieteellisen yleissivistyksen lisääntyvän tavallisen kansan(kaan) keskuudessa, jos heillä ei ole esim. ruumistista motiivia tutustua edes popularisoituun luonnontieteeseen; ja on varsin mahdollista, että luonnontieteet eivät pian enää houkuttele huippuja puoleensa, koska ne alkavat merkitä ruumistisesti kiinnostamatonta rivimiestyötä.


Itse asiassa on vieläpä kuviteltavissa, että islamilaisen maailman tieteellinen edistys katkesi juuri ruumististen motiivien puutteeseen. Kun imaameista tuli suuria tähtiä, kaikki lahjakkaat kaverit halusivat opiskella teologiaa astronomian ja matematiikan sijasta.

Mömmö

Ei pitäisi langeta näihin, mutta menköön nyt ennen nukkumaanmenoa.

10 vuotta sitten kirjoitin gradua. Olin juuri tutustunut elämäni naiseen, jonka pelkkä olemassaolo inspiroi minua yrittämään kaikkeni. Uskoin, että hänen kanssaan voisin käydä vastedes Puolassa, vaikkapa matkustaa Irlantiin, käydä jännittäviä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuten tunnettua, olin väärässä. Neito osoittautui luonnevikaiseksi valehtelijaksi. Enkä minä vieläkään ole täysin toipunut siitä.

5 vuotta sitten olin aloittanut nykyisessä työpaikassani Irlannin-vaihtarivuoden jälkeen ja luulin saavani lisensiaattityön valmiiksi vuoden sisään ja pääseväni takaisin apurahoille. No, kuten hyvin tiedetään, sitä on toistaiseksi valmiina vain nelisenkymmentä sivua, jos lähdeluettelo lasketaan mukaan.

3 vuotta sitten minulla oli yhdeksäntoistavuotias häiriöksi asti sähköpostitteleva ihailijatar, perähikiäläisen taidekoulun oppilas, joka osoittautui sen kymmenen vuoden takaisen kammotuksen uusinnaksi. Tämä kiusankappale monopolisoi aikani siinä määrin, että välit menivät pariin fiksuun ja mukavaan selvästi asiallisemman ikäiseen neitoon, joiden kanssa olisi ehkä kannattanut jotain yrittääkin.

1 vuosi sitten Aoife Ní Scolaí kosiskeli minua saapumaan Irlantiin suureen mielenosoitukseen, josta sittemmin luitte historian pisimmässä blogipostauksessa. (Nyt Aoife on eronnut Conradh na Gaeilgen príomhfheidhmeannach gníomhachin - "aktiivisen päätoimitsijan"? - virasta, koska hän on leipääntynyt tappelemaan avustusrahoista iirinkielisyysviraston, Foras na Gaeilgen, kanssa. Siitä on noussut suuri skandaali, Aoifen eron jälkeen Foras na Gaeilgea on lyöty kuin vierasta sikaa.)

Tähän asti tänä vuonna olen kirjoittanut nettiin iirinkielisen tähtitieteen ensyklopedian.

Eilen olin poliisikuulustelussa kuuluisan tamperelaisen Suomi-Tshetshenia-aktivistin syytettyä minua törkeästä kunnianloukkauksesta, koska olin väittänyt hänen lähetelleen minulle ja kymmenille muille ihmisille rivoja ja häiriköiviä sähköposteja. Pysyn edelleen siinä kannassa, että ainakin joku hänen nimellään esiintyvä niitä lähettelee.

Tänään pääsin viimeiseen lukuun Espanjan sisällissodan espanjankielisessä historiassa.

Huomenna aion lukea sen kirjan loppuun.

Rehellisyys maan perii

Eräs lapsuuteni maailman epämiellyttäviä piirteitä, joista olemme onneksi päässeet merkittävässä määrin eroon, oli yleinen epärehellisyys. Tällä en tarkoita ollenkaan neukkulaan liitettyä hyssyttelyä, jonka kaikki hyväksyivät ja hyssyttelyksi tiesivät ihan yleisesti. Tarkoitan kaikkea muuta epärehellisyyttä, jota nimenomaan suunnattiin lapsiin ja nuoriin.


Joskus vuoden 1980 tienoilla suurta tunnettuisuutta saavutti isänmaamme kaikilla kulmilla muudan elokuvan nimellä kunnioitettu massalevitetty tallenne, jossa sittemmin herramme ja jumalamme elokuvissa kunnostautunut Kati Outinen nousi kuuluisaksi näyttelijäksi. Elokuvan nimi oli Täältä tullaan elämä. Jotta en surisi psykonarttujen pilaamaa nuoruuttani, en ole aikuisiällä viitsinyt katsoa sitä kertaakaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Mutta erityisen mieleenpainuva oli elokuvan pääosaa esittäneen kuusitoistavuotiaan nuorukaisen haastattelu, jonka luin jostain hömppälehdestä.


Nuorukainen oli näytellyt juovuksissa öyhöttävää kolmetoistavuotiasta tarkkailuluokkalaista, joka ryyppäämisensä ohessa plaraa kondomeja aikeenaan päästä sänkyyn Kati Outisen (tuolloin jo yli kahdenkymmenen) esittämän tarkkiksen ruusun kanssa. Haastattelussa häiskä korosti, ettei hän itse ollut ollenkaan esittämänsä hahmon kaltainen: hän esimerkiksi ei koskaan kiroillut, vaan käytti sellaisia ilmauksia kuin "suklaata suuhun" ja "voi reppu".


Suklaata suuhun? Voi vittuperkelesaatanajumalautakyrpähelvettiraivoärjäisyärrrggggghhhhh! Minä olin yläasteella kiltti. En juurikaan kiroillut - sen tavan opin vasta lukiossa. Mutta ongelmia ja ahdistuksen aiheita minulla oli, ja tämän suklaasuupojun läpifalski poseeraus ei mennyt minullakaan läpi, sen verran kyyninen ja realistinen jo yläastepoikana olin.


Suklaasuupojun haastattelun saatoin tulkita kahdella eri tavalla, ja molemmat avasivat nuorelle ahdistuneelle pojulle yhtä ikäviä tulevaisuudennäkymiä. Joko Suomessa todella oli etuoikeutettuja rauhan ja onnen saarekkeita, jossa nuori poika sai olla rauhassa noin ylikiltti joutumatta Öyhölän poikien runttaamaksi joka jumalan päivä. Tämä merkitsi luonnollisesti sitä, että vaikka minusta, itsetietoisesta superpingosta ja nerosta, olisikin suuriin historiallisiin tekoihin, joutuisin suuressa maailmassa käymään hävittäväksi tuomittua taistelua sellaisten kanssa, jotka olivat yhtä tunnollisia ja kilttejä kuin minä, mutta joita ei olisi sen tunnollisuuden ja kiltteyden vuoksi vainottu ja joilla siksi olisi ylitsepääsemätön etulyöntiasema. Tai sitten tuo häiskä oli oikeasti just' jetsulleen samanlainen kiroileva roisto kuin kaikki muutkin eteenpäinpyrkivät reippaat nuorukaiset olivat, mutta julkinen sana oli niin täynnä valhetta ja paskanjauhantaa (meinasin kirjoittaa "paskankauhontaa", ja nyt mietityttää, olisiko virhe sittenkin pitänyt jättää korjaamatta) juuri nuorten maailman osalta, että murrosikäisten kurjuudesta ei voisi koskaan kirjoittaa rehellisesti, ilman puistattavan teennäistä söpöstelyä ja siloittelua. Tämä oli yhtä hälyttävä ajatus kuin tuo ensimmäinenkin, koska se tarkoitti, että esimerkiksi minun hätääni täysin moraalin ja lain ulkopuolella elävien Gestapon ja GPU:n agenttien - ts. koulukaverieni - kynsissä ei kukaan koskaan voisi ymmärtää, koska todellisuuteni oli täysin "aikuisten" havaintohorisontin ulkopuolella.


Tietysti eräässä suhteessa nuorten elämän taiteellinen representoiminen on jäänyt vanhoihin uriin, eli sellainen nuori, jonka elämä on romaanin tai rainalle kuvaamisen arvoista, on aina se dokaava rilluttelija ja romanttinen öyhöttelijä, ei koskaan ahdistunut koulukiusaamisen uhri. Mutta tuollaista ällöttävää siloittelua ei sentään luoja paratkoon enää taideta harrastaa. Jos joku tekoraflaavuutta ihannoiva pikku leffamaakari pieraisee kasaan filkan, jossa vedetään olan takaa viinaa, röökiä, hasaa, kräkkiä, essoa, shelliä, teboilia, hepoa, lehmää ja sonnia ja naidaan halki, poikki, pinoon, ristiin, rastiin, pystyyn ja vaakaan, luulenpa, että Seura-lehden seurapiiripalsta ei enää esittele kyseisen tuotoksen pääesiintyjiä kiroilemattomana kiltteinä kultsumussukoina, jotka eivät juo koskaan mitään kefiiriä alkoholipitoisempaa.

Mämmi

Kävin töräyttämässä ripulipaskan. Sen kunniaksi vastaan viikonlopun mämmiin. Se tulee Skrubulta Oksun kautta.


1. Muistatko ekan kännisi? Kerro.


Johan toki. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen. Olin kolmenkymmenen ja join kohteliaisuudesta odottamattoman vahvaa boolia eräässä avajaistilaisuudessa. Rupesin sitten saarnaamaan runoilijaystävälleni ATM-näkökulmasta kristillistä uskoa, jolloin hän tuli voimakkaasti liikutuksiin. Tyttö, jonka ystäväni oli iskenyt, ahdistui kuitenkin ATMien ihmisinä pitämisestä siinä määrin, että poistui paikalta. Kaverini oli siinä vaiheessa kuitenkin niin miesten keskeisestä solidaarisuudesta liikuttunut, että ei tyttöä pahemmin surrut. Sen jälkeen muuan kuusikymmenluvun vapaan seksin aatteita uskontoneen palvova viisikymppinen landelindforsklooni vastasi ilmaisemalla halveksuntansa ATMiä kohtaan ja sanomalla minua keskiluokan edustajaksi. Tästä hyvästä minut piti kiskoa irti hänestä etten olisi tappanut häntä. Lopuksi hoilasin proletaarisuuteni osoitukseksi vielä Kansainvälisen. Krapula iski ennen sammumista, ja sekä yrjöilin että ripuloin massiivisesti. Sitten sammuin. Herätessäni oli hämmästyttävän mukava ja seestynyt olo.


2. Millainen olet juovuksissa?

Ks. yllä. Olen jokseenkin varma siitä, että viina ei sovi minulle. Mielestäni minulla on siitä ihan riittävät todisteet.

3. Oletko koskaan vetänyt perseet olalle niin että olet oksentanut / nukahtanut / menettänyt muistisi?

Ks. yllä.

4. Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena?

Ks. yllä.

5. Kuinka usein olet kännissä nykyään?

En ole koskaan kännissä nykyään. En ollut kunnolla humalassa edes Irlannin-reissulla, koska join bileissä välillä runsaasti vettä ja kävin tiheään vessassa. Juon joskus Ivan Hlinkan seuraksi yhden kaljan kävelyreissujemme jälkeen, mutta en ole sitäkään tehnyt varmaan kuukausiin. Olen niin tottumaton alkoholiin, että huomaan jo varsin pienten alkoholimäärien häiritsevät vaikutukset motoriikkaan ja tulen siitä pahalle tuulelle. Pidän ärsyttävänä sitä, ettei motoriikka ole hallinnassa.