Suositut tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2005

Plökin parhaat, osa III: Zombie metalin ykkösnimi konsertoi Helsingissä

(Alkujaan julkaistu 28. lokakuuta 2004. Sen jälkeen olen kuullut, että senniminen metallimusiikin suuntaus kuin zombie metal on oikeasti olemassa.)

Uuden, hevimmän hevisuuntauksen, Zombie Metalin ykkösnimi Satisfucktion Sam and the Coldhearted Cocks konsertoi viikonloppuna Helsingissä. Zombie Metal -suuntauksen perustaja ja bändin johtaja Sam Sheethedd sanoo haastattelussa taiteellisen näkemyksensä perustuvan ennakoivaan zombiuteen. Zombie Metalissa sun pitää niiku osata olla zombi jo eläessäsi. Zombi on niiku pystyynkuallu ihminen joka kulkee hei sillai niiku ropotti-rops eikä oo niiku missään kontsussa ("kontsu" tarkoittaa jo ensi viikolla slangissa yleisesti "kontaktia", toim. huom.) niiku todellisuuteen. Zombius on coolia. Zombit on niiku pelottavii ja ihmiset pelkää niitä. Ja kun nyt on toi halloweenikin tulossa niin zombius on niiku vittu ajankohtanen juttu.

Zombimaiseen tilaan - "kuolemaan jo eläessään" - Sam ja bändin pojat pyrkivät jopa rockmusiikin historiassa epätavallisen rankalla huumeidenkäytöllä. Huumeiden nauttimiseen välttämättömät injektioruiskut bändi kerää puistoista, katukäytäviltä ja koirienkakatuspaikoilta. Steriilien ruiskujen käyttämisestä Sam kieltäytyy periaatesyistä. Siis vittu eihän se ois saatana yhtään zombimaista! Zombiuteen kuuluu vittu että sun pitää olla vittu lähellä kualemaa, niin lähellä ku vaan voit. Kukaan ei siis niiku tän päivän maailmassa oo lähempänä kualemaa vittu ku aidspotilas! Mä vittu ihailen aidspotilaita! Vittu ne on ihan sikasiistin zombei jätkii! Aids-testeissä Sam ei kuitenkaan käy. Vittu mä oon jo ihan piiiikku-skidistä asti hei tiänny et mä delaan aidsiin. Vittu miiiks mun tarttis hei tsekata jollain testillä semmonen jutska mitä mä oon vittu aina niiku mun sisäsellä silmällä aistinu!


Satisfucktion Sam on majoittunut tällä hetkellä helsinkiläiseen Grand Hotel Pohjasakkaan, jota tuhannet bändiä ihailevat teinitytöt jo piirittävät, usein hyvinkin raa'asti toisiaan raastaen ja kynsien, sillä kukaan ei halua jäädä paitsi mahdollisuudesta päästä lähi-"kondeen" (vrt. yllä "kontsu", toim. huom.) idolien kanssa. Samin taiteelliseen visioon kuuluu, että vittu kertaakaan en nai saman naisen kanssa toista kertaa enkä ikinä kordarin kanssa saatana. Tällä tavalla tytöt saavat varmemmin aids-tartunnan, joka muuttaa heidät zombeiksi. Sillai vittu niiku nää mimmit pääsee mukaan meidän hei taiteelliseen visioon tietsä, julistaa Sam. Me ei niiku olla yksin taiteilijoita vaan jokainen näistä mimmeistä ketä kantaa meiltä saatua zombitartuntaa on niiku vittu osa meidän niiku öö tota poikkitaiteellista tilateosta! Tämä on Samin mielestä myös demokraattisesti kantaaottavaa. Nää mimmit hei niinku on kansa, ja vittu hei taide kuuluu kansalle, niiku.

Nuorten suomalaisten tyttöjen innostus päästä mukaan osaksi zombie metalin visiota on hämmästyttänyt kaiken kokeneen Saminkin. Siis vittu täähän on niin zombi maa että saatana! Me joudutaan jätkien kanssa painamaan duunia vuorotta että saadaan noi kaikki mimmit, ööö, silleenniiku taiteellisesti visioitua tiäksä. Hän arveleekin tuskin saavansa paljoa unta konserttien välillä, ja usko mua vittu että amfetamiinia, viagraa ja kokaa kuluu ihan saatanasti.

Mannerheimin Lastensuojeluliitolta, Elämäntapaliitolta ja Raittiusliitolta on tiedusteltu kantaa siihen, että maahan on tullut yhtye, jonka taiteeseen kuuluu oleellisena osana huumeidenkäyttö ja tappavien sukupuolitautien levittäminen nuoriin tyttöihin. Kaikki kolme järjestöä antavat saman lausunnon: Pashkanko väliä shillä enää on. Me pantiin koko pulju lihoikshi...hik!...ja jätettiin ne pikkuhuorat onnensha nojaan...hik!...Shaakoot shaatana mitä...hik!...kerjäävät. Anna mulle nyt shaatana shieltä she kolmash pullo shitä Koshanderia pherkele!

* * *


Kun tämä kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran, se kirvoitti lukijoilta seuraavanlaisia kommentteja:

"Tämähän postaus oli sitä fiktio-osastoa? Olihan? Olihan!!??"

"Fiktiota tai ei, niin pelottavan lähellä todellisuutta. Juuri tuollaisia aivottomia bändejä nykyisin on joka paikka pullollaan, typeristä asioista revitään leukoja ja musiikkikin on pelkkää kakofoniaa. Nautin tästä ivasta! Tätä lisää!"

"Niinpä. Nyt vielä parodiaa, mutta kuinka kauan? Enpä minäkään olisi uskonut vielä 1990-luvun lopussa, että suomalaisilla televisiokanavilla näytetään madonsyöntikilpailuja, joissa nopein syöjä voittaa lahjakortin Ikaalisten kylpylään. Ylipäätänsä tuntuu siltä, että kaikki puljut - Mannerheimin lastensuojeluliitto, Elämäntapaliitto jne. - jotka aikoinaan toimivat eräänlaisina lokavesipatoina ja estivät tyhmyyden hyökyaaltoja hukuttamasta alleen Suomea ja suomalaisia, ovat ajat sitten nostaneet kätensä pystyyn ja antautuneet.

1980-luvun alussa kaikkien suurten puolueiden nuorisojärjestöt esittivät moralistiseen sävyyn syvän paheksuntansa Sex Pistolsin suunniteltua Suomen-vierailua vastaan, ja lopulta poliitikot - kulttuuriministeri muistaakseni - estivätkin konsertin järjestämisen. Olen tuolle tapahtumalle aina naureskellut, mutta mitä enemmän nykymaailmanmenoa katselee, sitä enemmän alkaa tuntua, että voi kun vielä pääsisi takaisin sinne pysähtyneeseen ja umpioituneeseen juntti-Suomeen. En aiemmin tosiaan olisi uskonut, että kerran vielä nostalgisoisin niitä aikoja.

Totta kai öyhöttäjiä oli silloinkin, ja rokkistarat, päihteiden suurkuluttajat, koulukiusaajat, väkivaltarikolliset ja muut ytm:t epäilemättä hallitsivat haaremeitaan samaan tapaan kuin tänäänkin. Oleellisena erona meidän päiviimme oli kuitenkin se, että ääliömäinen käytös ei ollut virallisesti hyväksyttyä: televisiossa ei näytetty heiluvalla kameralla otettua kuvaa Ruotsin-laivan käytävillä toikkaroivista, älämölöä pitävistä ja humalaisista 25-vuotiaista teini-ikäisistä. Tiedotusvälineet eivät aktiivisesti olleet tekemässä öyhötyksestä salonkikelpoista.

Ja jos on tosiaan niin kuin vaikuttaa, että ei ole mahdollista saavuttaa mitään kohtuullista tasapainoa sen itäblokkimaisen jäykän 1980-luvun Suomen ja sivistymättömyyttä sekä tyhmyyttä ihannoivan 2000-luvun Suomen välillä, niin valitsisin näistä kahdesta vaihtoehdosta luultavasti ensimmäisen."

1 kommentti:

  1. Totuus on tarua omituisempi. Mieleen tuli välittömästi Sex Pistols ja Sid Vicious. Kannattaa lukea myös englanninkielisen wikipedian artikkeli miehestä.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.