Johan Bäckman -retrospektiivi - En tillbakablick på Johan Bäckmans äventyr

Johan Bäckman, kuten tunnettua, on 2000-luvun aikana profiloitunut Venäjän asian röyhkeimpänä ja äänekkäimpänä julistajana Suomessa. Hänellä on ollut joitakin seuraajia, kuten Leena Hietanen ja Juha Molari, mutta näistä ei ole kuulunut aikoihin mitään. Bäckmanilaistyyppistä Venäjän palvontaa kyllä esiintyy monella taholla, mutta varsinaista bäckmanilaisten ryhmäkuntaa, puoluetta tai yhdistystä ei käsittääkseni ole; Bäckman yritti alkujaan vuosia sitten esiintyä "antifasistina" ja organisoida kannattajansa ja liittolaisensa "antifasistiseksi liikkeeksi" epämääräisen stalinistisvasemmistolaisin etumerkein, mutta koska oikeat fasistit eli persu- ja hommamielinen äärioikeisto osoittautuivat innokkaammaksi yleisöksi, hän on joutunut kääntämään säätönuppia oikealle.

Johan Bäckman, som vi alla vet, har under det nya millenniet profilerat sig som den fräckaste och mest högljudde förespråkaren för Ryssland i Finland. Han har haft en del uttalade anhängare, som Leena Hietanen och Juha Molari, men dessa har inte gjort mycket väsen av sig på sistone. Rysslandsdyrkan av en sort som påminner om Bäckman förekommer visserligen på många håll, men det finns vad jag vet inte något bäckmanistiskt parti eller någon förening. För ett antal år sedan försökte Bäckman uppträda som "antifascist" och organisera sina anhängare och allierade till en "antifascistisk rörelse" med en sorts stalinistisk-vänstersinnad prägel, men det visade sig att de verkliga fascisterna, dvs sannfinnarna och hommaiterna, var mera mottagliga för hans förkunnelse, har han sett sig tvungen att tilltala extremhögern istället.

Siitä voidaan olla ainakin kahta mieltä, onko Bäckman vakavissaan. Hän perusti aikoinaan (nyttemmin hiljenneen) järjestön nimeltä "Suomen antifasistinen komitea", jonka lyhenteeksi tuli SAFKA ja jonka nimissä hän esitti kannanottojaan. Itse kukin voi pohtia, oliko noin naurettavalla nimellä paiskattu pulju koskaan tarkoitettukaan muuksi kuin trollaamiseksi. Mutta mehän tiedämme, että niin äärioikeiston kuin Venäjän trollienkin tyyliin kuuluu ilkamoivan ja vakavamielisen sekoittaminen, mikä onkin yksi todisteista sille, että ne ovat samaa porukkaa.

Om Bäckman alls menar allvar, kan man givetvis ha delade meningar om. På sin tid grundade han en (numera tydligen nedlagd) organisation som han kallade "Finlands antifascistiska kommitté", vars finska namn han förkortade till SAFKA (ett finskt slangord för "mat", "matsäck", "proviant") och i vars namn han offentliggjorde sina ställningstaganden. Man kan givetvis fråga sig, om en organisation med ett så löjligt namn alls var seriöst menad. Men å andra sidan vet vi att både extremhögern och den ryska trollarmén gärna blandar det raljanta med det seriösa, vilket är ännu en antydan av att de egentligen är ett enda gäng.

SAFKA-järjestön näkyviä kasvoja olivat edellä mainitut Hietanen ja Molari, lisäksi tunnettu safkalainen oli Petri Krohn, joka tunnetusti käännytettiin Virosta, koska hän oli kunnostautunut sen suuntaisilla väitteillä, ettei Viroa muka olisi koskaan miehitetty. Mutta kuten sanottu, SAFKAsta ei koskaan tullut muuta kuin Bäckmanin henkilökohtainen lentävä sirkus. Viro oli toki yksi Bäckmanin vihollismaista, ei vähiten silloin, kun Tallinnan pronssisotilaspatsaan siirrosta nousi venäläisten trollien lietsoma kiista. Siihenkin Bäckman osallistui julkaisemalla propagandakirjan aiheesta.

De mest synliga representanterna för SAFKA var de ovannämnda Hietanen och Molari, dessutom var Petri Krohn en välkänd safkait. Han vägrades bl a inresa i Estland, eftersom han utmärkt sig med att sprida antiestnisk propaganda, enligt vilken Estland aldrig ockuperats av Sovjetunionen. Men som sagt blev SAFKA aldrig annat än Bäckmans personliga flygande cirkus. Visst var Estland alltid ett fiendeland för Bäckman, inte minst när det blev ett stort ståhej om bronssoldaten, statyn som förflyttades till en annan kyrkogård i Tallinn, vilket ogillades av ryska troll. Också denna polemik deltog Bäckman i genom att publicera en propagandabok om temat.

Alkujaan Bäckman oli hyvinkin lupaava idäntutkija, joka mm. toimitti varsin lukemisen väärtin antologiateoksen suomettumisen historiasta. Hän ei ruvennut trolliksi yhdellä rysäyksellä, vaan toimi pikemminkin yhden miehen ajatuspajana, joka tuotti Venäjän näkökulmaa ymmärtäviä kirjoituksia. Hän perusti Venäjälle oletettavasti sikäläisellä avulla itselleen "instituutin", käytännössä kustantamon, joka painaa hänen räikeät, surkeat, hyvin omakustanteen näköiset ja suomalaiselle maulle kaikin puolin vieraat pamflettinsa.

Till att börja med var Bäckman en mycket lovande Rysslandforskare som bl a redigerade en helt läsvärd antologi om finlandiseringens historia. Han blev inte troll med ett slag, utan fungerade snarare som en enmanstankesmedja, som producerade Rysslandvänliga skriftliga alster. Han grundade i Ryssland, antagligen med lokal tillhjälp, ett "institut" som han uppkallade efter sig själv: i praktiken rörde det sig om ett förlag som trycker hans grälla, bedrövliga och för finländsk smak främmande pamfletter vars utseende skriker "eget förlag" till himmelen.

Ensimmäinen Bäckmanin julkisuudessa huomiota herättäneistä, kiistanalaisista väitteistä taisi olla se, että hän esitti kaikki puheet itämafiasta liioiteltuna, venäläisvastaisena propagandana. Onkin syytä pohtia, mentiinkö 90-luvun itämafiapelottelussa liian pitkälle, tai ainakin väärään suuntaan. Kyseisen vuosikymmenen alkupuolella televisiossamme näytettiin minisarja "Venäläinen ystävä", jossa Kari Väänäsen esittämä suomalainen ammattirikollinen (IMDB:n mukaan roolinimeltään Stenu, mutta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin sivuilla Santtu) eksyy liian kovien itärajantakaisten veikkojen kyytiin.

Det första av Bäckmans offentliga polemiska påståenden som väckte uppmärksamhet var antagligen att han avfärdade allt prat om "östmaffian" som överdriven, ryssfientlig propaganda. Det är också skäl att fråga, om man i nittiotalets skrämselskriverier om östmaffian gick för långt, eller åtminstone i fel riktning. På tidiga nittiotalet visade vår teve miniserien "Venäläinen ystävä" ("Vännen från Ryssland"). där Stenu (så enligt IMDB, men vårt audiovisuella nationalarkiv säger Santtu), en finsk yrkeskriminell (rollen spelas av Kari Väänänen), återfinner sig i maskopi med alltför hårdhänta kolleger från vårt östra grannland.

Stenu onnistui puhumaan itsensä hengissä pois virolaisen mafiamiehen kynsistä, jonka oli määrä surmata hänet; mutta hänen huumeista jo hieman rupsahtanut venäläinen tyttöystävänsä surmattiin, koska tämä oli hypännyt Stenulle oharin tehneen rikollisen kyytiin. Myös oharintekijä surmattiin. Oharintekijä oli nimittäin pettänyt myös itärajantakaista isoa syndikaattia. Tarinan lopussa Stenu oli yhä elossa, mutta hengestään kiitollisuudenvelassa idän syndikaatille, jonka tahdottomaksi rivisotilaaksi hänen olisi tästedes ryhdyttävä.

Stenu höll redan på att bli mördad av en estnisk maffiaman, men lyckades prata sig fri; däremot kunde han inte rädda sin något nedknarkade ryska flickvän, ty hon hade lämnat honom och anslutit sig till brottslingen som bedragit Stenu. Bedragaren hade också vilselett det stora syndikatet bakom östgränsen, vilket innebar att både han och tjejen sköts ned av dess torpeder. Historien slutade med Stenu ännu vid liv, men med så stor tacksamhetsskuld till syndikatet att han inte hade något annat alternativ än bli en av dess fotsoldater.

Sarja oli toivottomuudessaan aika yliampuva: se loi mielikuvan venäläisistä rikollisista oleellisesti suomalaisia armottomampina ja samalla eräänlaisina kaikkivaltiaina. En sano että sarjan antama kuva alamaailmasta olisi ollut virheellinen tai liioiteltu, mutta sitä mieltä vähän olen, että näyttäessään itämafian jotenkin metafyysisellä, ylimaallisella ja paholaismaisella tavalla kotimaisia rikollisia kamalampana se saattoi syyllistyä sentyyppiseen venäläisvastaisuuteen, jota Bäckman arvosteli. Eivät suomalaisetkaan vankilakundit mitään pyhäkoulupoikia ole.

Serien gick kanske lite för långt i den atmosfär av hopplöshet som karaktäriserade den: de ryska brottslingarna framstod som oerhört obarmhärtiga i jämförelse med de finska och som allsmäktiga. Jag vill inte säga att serien gav en felaktig eller överdriven föreställning av den kriminella världen i allmänhet, men det tycker jag att seriemakarna kanske gjorde sig skyldiga till en viss russofobi av den typ Bäckman påtalade genom att framställa östmaffian som någonting metafysiskt, djävulskt och övernaturligt ont i jämförelse med inhemska fängelsekunder - som ju inte är några snälla gossar från söndagsskolan heller. 

Nykyiset suomalaiset ammattirikolliset ovat tunnetusti sotilaallistyyppisesti järjestäytyneitä kansainvälisine kunniakoodekseineen ja englanninkielisine arvonimineen. On syytä olettaa, että he eivät raakuudessa jää mitenkään jälkeen itärajantakaisista. Lisäksi katuäärioikeisto, joka on pitkälti osa järjestäytynyttä rikollisuutta, on hyvin venäläismielistä, ja tämä viittaa siihen, että suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on integroitunut osa itämafiaa, ts. itämafia ei välttämättä ole eri mafia kuin Suomi-mafia.

Vår tids finska yrkeskriminella är som bekant nästan militärt välorganiserade med sin internationellt gällande hederskodex och sina engelska titlar. Det är skäl att anta att de inte är mindre brutala än kollegerna i Ryssland. Dessutom är högerextremisterna på gatunivån, som ingår i samma kriminella nätverk som den organiserade brottsligheten, mycket Rysslandvänligt sinnade, och detta tyder på att finsk organiserad brottslighet utgör en välintegrerad sektion av östmaffian, dvs att det inte är skillnad på Finlandmaffian och östmaffian.

Selvään trollaamiseen Bäckman siirtyi viimeistään vuonna 2007 ilmestyneellä herjauskirjallaan "Saatana saapuu Helsinkiin", joka tuli tunnetuksi Heidi Hautalan panettelemisesta. Kirjassa esitettiin myös Anna Politkovskajan murha, jota vastaan protestoivat suuret mielenosoitukset sekä Helsingissä että muuallakin, jonkinlaisen russofobisen maailmansalaliiton aikaansaannoksena: Politkovskaja oli mukamas murhattu, jotta saataisiin tekosyy nostaa venäläisvastaista mielialaa koko maailmassa. Sitä en tiedä (enkä todellakaan vaivaudu ao. loanheittokirjaa esiin kaivamaan), mikä salaliitto Bäckmanin mukaan oli asialla, mutta oletettavasti USA, Nato ja tiedä vaikka olisivat olleet maailmanjuutalaisetkin.

Uppenbart trollande började Bäckman ägna sig åt senast år 2007, när han gav ut smädeskriften "Saatana saapuu Helsinkiin" ("Satan ankommer till Helsingfors" - titeln är en anspelning på den finska titeln på Michail Bulgakovs roman "Mästaren och Margarita", som på finska heter "Saatana saapuu Moskovaan", dvs. "Satan ankommer till Moskva"). Boken blev beryktad p g a att smutskasta den gröna politikern Heidi Hautala; dessutom påstod den att mordet på Anna Politkovskaja, mot vilken stora demonstrationståg protesterade både i Helsingfors och annorstädes i Finland, egentligen hade begåtts av någon sorts rysslandfientlig världskonspiration: Politkovskaja hade kantänka dödats med syftet att uppvigla folk till russofobi i hela världen. Jag vet inte vilka alla som enligt Bäckman ingick i denna sammansvärjning och tänker minsann inte gräva fram boken för att kolla det, men jag tänker inte vara det minsta överraskad om det är USA, NATO och kanske den internationella judendomen också.

Mistä Bäckmanin putinistinen pakkomielle on peräisin? Henkilökohtaisen tragedian aiheuttama mielenterveyden järkkyminen voisi selittää sen. Hänellä oli paljon nuorempana miehenä huoltajuuskiista venäjää äidinkielenään puhuvan, ilmeisesti inkeriläistaustaisen naisen kanssa, ja päätellen siitä, mitä kyseisen huoltajuuskiistan vaiheista voi lukea iltapäivälehdistä, Bäckman nimenomaan koetti viedä naiselta heidän yhteisen lapsensa siksi, että nainen puhui lapselle venäjää ja että tämä sitten muka estäisi lasta oppimasta suomea ja pääsemästä sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vad kan Bäckmans putinistiska tvångstänkande bero på? Det kunde kanske förklaras som resultatet av en personlig tragedi som åsamkat hans mentala hälsa varaktig skada. När han var mycket yngre upplevde han en vårdnadstvist med en rysktalande kvinna av ingermanländsk bakgrund, och av det att döma som gamla aftontidningar vet berätta om tvisten försökte han ta ifrån kvinnan deras gemensamma barn därför att hon genom att tala ryska till barnet kantänka stod i vägen för barnets språkliga och sociala anpassning till det finländska samhället. 

Sittemmin yhdeksi Bäckmanin aktiviteeteista muodostui venäläistaustaisten äitien suojeleminen huostaanotoilta. Bäckman julisti, että suomalaiset viranomaiset ovat rasistisia venäläisiä kohtaan ja ottavat huostaan näiden lapset suomalaistaakseen heidät väkisin ja erottaakseen heidät kulttuurijuuristaan. Kun tiedetään, että Bäckman ilmeisesti yritti itse juuri tätä oman lapsensa kohdalla, tämä touhu tuntuu jokseenkin mystiseltä. Ehkä kyse oli jonkinlaisesta ylikompensaatiosta.

Sedan blev det en av Bäckmans centrala aktiviteter att ta ryska mödrar i Finland och deras barn i försvar mot omhändertaganden. Bäckman förkunnade att finländska myndigheter var rasistiska mot ryssar och att de omhändertog ryska barn för att tvångsförfinska dem och göra dem kulturellt urarva. När man vet att Bäckman tydligen försökte göra precis detta med sitt eget barn, känns hans engagemang ganska mystiskt. Kanske det hela var någon sorts överkompensation. 

Venäjä ei vastaa lännen reiluuteen - När västliga aktörer försöker vara rättvisa, besvaras det aldrig av Ryssland

Muuan venäläisen kulttuurin syvälle juurtunut piirre, joka on minulle tullut vuosien myötä yhä selvemmäksi, on se, että Venäjä ei vastaa lännen reiluuteen reiluudella. Tämä ilmenee erityisesti suhteessa toisen maailmansodan muistoihin, mutta myös moniin muihin asioihin. Sotamuistot ovat kuitenkin ilmiön keskiössä, joten puhutaan niistä.

En i rysk kultur djupt inrotad företeelse som jag under åren blivit allt mera övertygad om är att Ryssland aldrig besvarar Västs rättvisa med rättvisa. Det här kommer till uttryck främst i förhållande till andra världskrigets minnen, men också många andra saker. Krigsminnena ligger dock i hjärtat av det hela, så låt oss tala om dem.

Tyypillisessä länsimaassa räikeimpään sotakeskeiseen nationalismiin on opittu suhtautumaan itsekriittisesti paljolti siksi, että sitä on väärinkäytetty monenlaisten kielteisten ilmiöiden, esimerkiksi pakolaisvastaisuuden, perustelemiseen. Mieleen tulee esimerkiksi vanhan kansan lakimies ja persujen edeltäjän, SMP:n, poliitikko Gunnar Joutsensaari, jonka muistan joku vuosi ennen vuonna 1991 tapahtunutta kuolemaansa sanoneen Suomen Uutisissa jotain sen suuntaista, että maahanmuuttajat eivät koskaan voisi ymmärtää talvisodan kaltaisten tapahtumien merkitystä Suomen kansalle. 

I en typisk västerländsk demokrati har man lärt sig se kritiskt på de grällaste formerna av krigscentrerad nationalism, inte minst därför att många negativa företeelser rättfärdigats med dito, inte minst flyktingfientligheten. Jag känner mig påmind om hur Gunnar Joutsensaari, en jurist av gamla skolan som också verkade som politiker inom Landsbygdspartiet, Sannfinnarnas föregångare, några år före sin död år 1991 påstod i Suomen Uutiset någonting i stil med att några invandrare aldrig någonsin kunde begripa vad vinterkriget innebär för finska folket.

No, me kaikki tiedämme totuuden: talvisodan merkitys Suomelle on yksi helpoimpia juttuja Suomen historiassa ulkomaalaiselle käsittää, ja se inspiroi monia maahanmuuttajapoikia menemään armeijaan ja tekemään parhaansa. Tämä on isänmaallisuuden ja talvisotamuistojen hyvä ja myönteinen voima, ja juuri sen takia persut - jotka haluavat omia isänmaallisuuden itselleen - ovat vaientaneet kaikki meidät, jotka olisimme halunneet levittää ja vahvistaa tätä hyvää ja myönteistä voimaa koko kansan piirissä.

Nåja, vi alla vet sanningen: vinterkrigets betydelse för finnarna är en av de aspekter av Finlands historia som utlänningen har lättast att förstå, och det är precis detta som inspirerar många invandrarynglingar till att göra lumpen, och göra sitt bästa. Det här är den goda, positiva kraften i fosterländskheten och vinterkrigsminnena, och det är precis därför sannfinnarna - som vill lägga beslag på fosterländskheten - har tystat ned oss alla som ville sprida och förstärka denna goda och positiva kraft bland hela folket.

Mutta viis persuista. Puhe oli siitä kansallisesta itsekriittisyydestä. Siihen kuuluu oleellisella tavalla halu sanoa avoimesti, ettei itse oltu joka asiassa oikeassa esimerkiksi sodan aikana. Vaikkapa saksalaiset myöntävät yleisesti, että toisessa maailmansodassa oltiin väärällä puolella ja pahalla asialla. Toisaalta monissa itäeurooppalaisissa maissa on tultu jo siihen tulokseen, että ei itse oltu aivan puhtaita pulmusia mm. juutalaisten joukkotuhon osalta, vaan sille löytyi monesta maasta paikallisia avustajia ja tukijoita. Sekin on merkittävässä määrin tunnustettu, että saksalaisten vähemmistöjen väkivaltainen karkottaminen Itä-Euroopan maista pelkän etnisyyden perusteella ei ollut reilua eikä sopivaa.

Men strunt i sannfinnarna. Det var den där nationella självkritiken det var tal om. Den handlar i väsentlig utsträckning om att säga öppet att man själv inte hade rätt i allting t ex under kriget. Tyskarna är t ex beredda att medge att de i andra världskriget var på fel sida och hade onda målsättningar. Å andra sidan har man också i en hel del östeuropeiska länder kommit till slutsatsen att man inte helt var helt oskyldiga t ex till Förintelsen, eftersom lokala hjälpare på många håll bistod och stödde tyskarna. Likaså har det i betydande utsträckning erkänts att det varken var rättvist eller klokt att våldsamt fördriva de tysktalande minoriteterna från östeuropeiska länder.

Kun lännessä myönnetään, että tuli tehtyä jotain tyhmästi, sen tarkoituksena on saada entinen vastapuoli myöntämään, että sekin teki. Venäjällä ei kuitenkaan ole samanlaista suhdetta menneisyyteensä. Venäjällä sellaiset jutut otetaan vain vahvistuksena sille, että Neuvostoliitto eli Venäjä oli aina oikeassa ja teki aina oikein, ihan hyvä kun te toiset myönnätte olleenne väärässä.

När man i Väst medger att man gjort någonting dumt är det meningen att ens före detta fiende eller motståndare också medger någonting liknande. Ryssland har dock inte ett sådant förhållande till sitt förflutna. Är vi försonliga på detta sätt kommer Ryssland bara att tolka det så, att vi också tycker att Ryssland eller Sovjetunionen hade rätt i allting.

Hörhöoikeisto toivoo jo Venäjän hyökkäävän Suomeen - Tokhögern vill redan att Ryssland attackerar Finland

 Tänään tällaisia juttuja hörhöoikeiston suunnasta:

Det här är vad man hör av tokhögern i dag:

"Vad skulle ni tycka om det om Ryssland förintade hatuppviglarna i Finland, Rundradion, tidningen Helsingin Sanomat och Natos Cybercentral. Bara tre raketer. Då skulle det bli frid och fröjd."

Antti Heikkilä on tullut tunnetuksi jonkinlaisia vaihtoehtodieettejä kaupittelevana vaihtoehtolääketieteellisenä vaihtoehtolääkärinä, mutta kuten ne piirit yleensäkin, hän on Venäjälle kovin läheinen. Loppujen lopuksihan lääketiedehörhöjen merkittävimpiä äänenkannattajia ovat kuluneina vuosina olleet Magneettimedian ja MV-lehden kaltaiset äärioikeistojulkaisut, ja näistähän ainakin MV-lehti on ollut yksiselitteisesti venäläismielinen.

Antti Heikkilä har blivit känd som en alternativ läkare som erbjuder någon sorts alternativa dieter eller alternativ medicin. Som dessa kretsar i allmänhet står även han Ryssland rätt nära: när allt kommer omkring har medicinsk trams under de senaste åren mest högljutt främjats av högerextremistiska publikationer som Magneettimedia och MV-lehti, och av dessa har åtminstone MV-lehti också predikat Rysslands evangelium.

Tuossa yllä siteeraamassani Twitter-viestissä hän kuitenkin on hyvin lähellä syyllistyä rikokseen nimeltä sotaan yllyttäminen. Supon olisi syytä ainakin kutsua herra keskusteluun.

I Twittermeddelandet ovan kan han dock ha begått brottet krigsanstiftan. Skypo borde bjuda in honom åtminstone för en diskussion.

Venäjän suurlähetystö Dublinissa - Ryska ambassaden i Dublin - Russian Embassy in Dublin - Ambasáid na Rúise i mBaile Átha Cliath

 (Kuva/Bild/Photo/Grianghraf: Dimitri O'Donnell, RTÉ News)

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan - koko maailma uhattuna. Ryssland invaderade Ukraina - hela världen hotas.

Nuoruudessani oli sellainen juliste, jossa Reagan ratsasti ydinohjuksella valmiina lassoamaan koko Euroopan, ja julisteen teksti kuului "What are you doing to stop him?" - "mitä teette pysäyttääksenne hänet?" Siihen aikaan olin tietysti sitä mieltä, että oli röyhkeää panettelua väittää tällaisten julisteiden olevan peräisin Neuvostoliiton propagandatehtaista, koska kahdeksankymmenluvun pasifismissa oli kyse vilpittömästä sodanpelosta, mutta päätellen siitä, että samanlaista julistetta Putinista ei ole näkynyt missään, alan olla sitä mieltä, että ne panettelijat olivat oikeassa.

När jag var ung såg man lite varstans ett plakat som visade Ronald Reagan ridande på en atomraket med en lasso beredd att snärja Europa. På plakatet stod texten "What are you doing to stop him?" - "vad gör ni för att stoppa honom?" På den tiden ansåg jag det vara fräck svartmålning att påstå att dylika plakat härstammade från sovjetiska propagandafabriker, eftersom åttiotalspacifismen handlade om uppriktig krigsskräck. Men i dag ser vi ingenstans liknande plakat om Putin, så jag börjar anse att svartmålarna hade rätt.

Reaganista leivottiin koko maailmaa uhkaava mielipuoli, mutta nyt kun olemme nähneet USA:n presidentin pallilla hyvin paljon heikompiakin esityksiä, minusta tuntuu, että hän taisi vetää sen mielipuolen roolinsa oikean näyttelijän asenteella ja huumorilla. Lisäksi sillä tuntuu olleen oikeasti rauhoittava vaikutus vastapuoleen: Neuvostoliitossa arveltiin, että tämä sälli on nyt seinähullu ja että on paras olla hiljaa kuin huopatossutehtaalla ja pyrkiä olemaan ärsyttämättä. Ja pohjimmiltaan tämä taisi olla Reaganin tarkoituskin.

Reagan framställdes som en galning som hotade hela världen, men sedan dess har vi sett ett par amerikanska presidenter som klarade jobbet ännu sämre än han. I själva verket förefaller det att han spelade presidentrollen som den skådespelare han var och inte helt utan humor. Dessutom verkar han ha fått Sovjetunionen att inta en mycket varsammare attityd: ryssarna tyckte att den här killen var skvatt galen så det var bättre att vara tyst och inte gå honom på nerverna. Och i grund och botten tycks Reagan ha avsett precis detta.

Se tietysti on totta, että Reaganin alullepanemaa talouspoliittista suuntausta voidaan pitää vahingollisena ja tuhoisana. Ei Neuvostoliiton nujertamiseen tarvittu mitään äärimarkkinataloudellista politiikkaa, maltillisempi ja työväen edut huomioonottavampi olisi ajanut asian paremmin. Mutta turvallisuuspoliittisesti Reagan oli enemmän oikeassa kuin me 1980-luvun pasifistit silloin ymmärsimme.

Det är naturligtvis sant att den av Reagan initierade ekonomisk-politiska strömningen kan avvisas som någonting skadligt och destruktivt. Det behövdes ingen extremt marknadsfrälst politik för att ta kål på Sovjet, en mera moderat och arbetarvänlig politik skulle antagligen ha funkat bättre. Men säkerhetspolitiskt hade Reagan mera rätt än vi åttiotalspacifister då förstod.

Tietysti sekä Reagan että moni vastakkaisella puolella oleva teki sen virheen, että mielsi Neuvostoliiton ja lännen vastakkainasettelun ensisijaisesti poliittiseksi, kommunismiin perustuvaksi. Kun kommunismi romahti, kaikki ajattelivat, että se oli nyt siinä. Kuitenkin konfliktin taustalla oli pohjimmiltaan myös Venäjän suurvaltahulluus, joka ei erityisesti vaadi kommunismia tuekseen - myös nationalismi suoranaisessa fasistisessa muodossa kelpaa.

Naturligtvis begick både Reagan och många som såg sig som motståndare till honom det ödesdigra felet att uppfatta motsättningen mellan Sovjet och Väst som någonting politiskt, kommunismbaserat. När det blev slut med kommunismen, intalade sig alla att allt nu var avklarat. Ändå var det också Rysslands stormaktsgalenskap det handlade om, och den galenskapen behöver inte stöttas med kommunism - också nationalism i direkt fascistisk form duger fint.

Kuten olen ennenkin sanonut, pysähtyneisyyden ajan Neuvostoliitto oli oikeastaan harmittomampi kuin nyky-Venäjä. Kommunismi toimi kaikesta huolimatta Neuvostoliiton omanatuntona. Maa ei pärjännyt pelkkien alistettujen satelliittivaltioiden tuella, vaan tarvitsi oikeita liittolaisia, jolloin sen oli vedottava kommunistisen aatteen myönteisiin puoliin. Venäjän ei tarvitse. Venäjä on täysin kyyninen murhaajavaltio, joka ei edes teeskentele haluavansa "vapauttaa" ketään. Venäjä tulee ja tappaa ja räjäyttää ydinpommilla, ja se on maailman loppu.

Som jag tidigare påpekat var det stagnerade Sovjet egentligen mindre farligt än dagens Ryssland. Kommunismen fungerade trots allt som Sovjetunionens samvete. Förutom underlägsna satelliter behövde Sovjet genuina allierade, varvid det såg sig tvunget att åberopa den kommunistiska ideologins positiva sidor. Det behöver Ryssland inte. Ryssland är en helcynisk mördarstat som inte ens låtsas att den vill "befria" någon. Ryssland kommer och dödar och detonerar atombomber, och då är det slut med världen.

Purran epäonnistuminen puoluejohtajana - Purras misslyckande som partiordförande

Riikka Purrasta ei sitten tullut persuille kovin pitkäaikaista puheenjohtajaa, jos aluevaalien tuloksista voi jotain päätellä. Kokoomus onnistui omimaan itselleen takaisin sen porukan, joka heiltä oli valunut persuihin - toki pitkälti käyttäen persumaisia likaisia temppuja. Lisäksi syvän päädyn hörhöt alkavat nyt perustaa ja äänestää omia puolueitaan, eli persujen suurin poliittinen onnistuminen - äärioikeistolaisen roskaväen kokoaminen yhteen ainoaan puolueeseen - on murenemassa ja tilanne palaamassa normaaliksi, eli sellaiseksi, että joka niemessä, notkossa ja saarelmassa on oma pikkuführer, joka ei pysty tekemään minkäänlaista yhteistyötä naapurikylän natsijohtajan kanssa.

Riikka Purra blev tydligen inte någon långvarig ordförande för sannfinska partiet, av regionvalsresultaten att döma. Samlingspartiet lyckades återerövra det väljarsegment det tidigare förlorat till sannfinnarna - låt vara att det bara lyckades genom smutsiga tricks av den sort bara sannfinnarna tidigare nedlåtit sig till. Dessutom börjar de värsta stollarna höger om hela politiska spektrumet nu grunda egna partier och rösta på dem. Detta betyder att sannfinnarnas största politiska framgång - att de samlat all högerextrem pöbel i ett enda parti - håller på att smulas sönder: situationen ska sålunda återgå till det normala, vilket innebär att det finns en lokal führer i varje kråkvinkel och skråköping, naturligtvis helt inkapabel att alls samarbeta med kollegan från grannbyn.

Hommafoorumin villit tanssivat tietysti jo lerppahuulibongoa toteemipaalunsa ympäri että penikset velttoina löpsähtelevät reittä vasten ja smegma pirskuu. Pippelitanssiahan siinä tarvitaankin, kun puoluetta johtaa siittimetön henkilö, joka tämän puutteensa vuoksi ei pysty saamaan aikaiseksi yhtään mitään eikä varsinkaan vaalimenestystä. Hommalaiset tietenkin sanovat, että tämä johtuu naisten tunteellisesta luonteesta, kun taas miehet ovat rationaalisia ja miesjohtaja olisi onnistunut paremmin. Hommafoorumin miesten rationaalisuus ilmenee tietysti myös siten, että Purran katsotaan antaneen kaikenlaisten salaliittojen, juutalaisista suomenruotsalaisiin ja vapaarappareista illuminaatteihin, vaikuttaa puolueen toimintatapoihin ja tavoitteisiin. Salaliittoparanoiahan on sellaista miesten rationaalisuutta. Tai jos se on tunteellisuutta, niin se on sitä parempaa tunteellisuutta.

Vildarna på det högerextremistiska diskussionsforumet Homma dansar givetvis redan hängläppsbongo kring sin totempåle så de slappa penisarna slår mot lårens insida och smegman flyger i alla håll. Och visst behövs det en kukdans när partiet leds av en person utan kuk som på grund av denna bristfällighet inte kan åstadkomma någonting, allra minst någon valframgång. Hommaiterna tycker naturligtvis att misslyckandet beror på kvinnornas emotionella natur, män är däremot rationella och en manlig partiledare skulle ha kammat hem en seger. Den rationalitet som utmärker karlakarlarna på Homma kommer givetvis också till uttryck i att de anser att Purra tillåtit allehanda konspirationer, från den judiska till den finlandssvenska och från frimurarna till illuminaterna, ha inflytande på partiets metoder och målsättningar. Konspirationsföreställningar är ju sån där manlig rationalism. Eller kanske det är bättre emotionalism, manlig emotionalism.

Mutta leikki leikkinä. Purralla ei ollut yhtään mitään uutta sanottavaa, vaan hän ainoastaan jatkoi samaa maahanmuutto-maahanmuutto-maahanmuutto-jankkaamista kuin Halla-aho aikoinaan. Halla-ahon kulttilaisia tämä ei kuitenkaan innosta, koska heidän touhussaan on yhtä paljon, ellei enemmän, kyse homoseksuaalisesta himosta Mestariin kuin edes rasismista. Jos Halla-aho kirjoittaisi blogiinsa tai julistaisi eduskunnan puhujapöntöstä jotain sellaista kuin "Pippelii pöppelöö sössönsöö", hänen kannattajansa - lasittunutsilmäiset fanaatikot ja Mestarin tahdottomat raajat, joilla ei ole Mestarista eroavaa älyllistä, emotionaalista eikä seksuaalista intressiä - julistaisivat kuinka suunnattoman älykäs ja ihmeellinen se Mestari onkaan ja aina jauhottaa vihervasemmiston. 

Men skämt åsido. Purra hade ingenting nytt att säga, hon fortsatte bara att väva på Halla-ahos gamla slagdänga om invandring, invandring, invandring. Medlemmarna i Halla-ahos kultister blev dock inte entusiastiska över den här coverversionen, ty kulten handlar inte bara om rasism, utan också om kultisternas homosexuella begär till ledaren. Skulle Halla-aho skriva i sin blogg eller från talarstolen på riksdagen säga något i stil med "Pittepatt pattepitt tralalala", så skulle hans anhängare - dessa fanatiker med glasartad blick, dessa viljelösa kroppsdelar till Mästaren, vars emotioner, sexualitet och intellekt bara återspeglar Mästarens dito - förkunna att den mirakulöse Mästaren en gång till genialiskt bevisat hur fel grönvänstern har i allting.

Kun puolueen epäonnistuminen aluevaaleissa oli ilmiselvä juttu, Mestaria mentiin hakemaan takaisin sairaslomalta ja hänet julistettiin pikapikaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Mika Niikko, joka oli aikaisemmin kunnostautunut erään kiinalaisen yrityksen, eli siis tosiasiassa Kiinan vakoilujärjestön, kanssa liikeasioita puuhaamalla, möläytti nimittäin suustaan sellaisen putinistisen sammakon, että jopa persut kiirehtivät antamaan hänelle potkut ja värväämään tilalle Halla-ahon, joka sentään osaa melkein uskottavasti teeskennellä Ukrainan ystävää. Ilmapiiri maassa on nimittäin kääntynyt niin nopeasti Ukrainalle myönteiseksi, että jopa Erkki Tuomioja (valiokunnan varapuheenjohtaja muuten) on uskaltautunut myöntämään Venäjän syylliseksi kiristyvään tilanteeseen, sortajaksi ja hyökkääjäksi, toki tuomiojamaisen ylidiplomaattisin sanakääntein. 

När partiets nedgång i regionval hade blivit uppenbar, tvingades den nyligen sjukskrivne Mästaren igen gå i bräschen och utropades hastigt och lustigt till ordförande för riksdagens utrikesutskott. Mika Niikko, också välkänd för sina kontakter till en kinesisk firma som alldeles säkert fungerade som täckorganisation åt kinesiska spionaget, kläckte nämligen ur sig en så ful putinistisk groda att t o m sannfinnarna såg sig tvungna att ge honom sparken och ersätta honom med Halla-aho, som åtminstone klarar av att nästan trovärdigt spela rollen av en vän till Ukraina. Atmosfären i landet har nämligen blivit så Ukrainavänlig så snabbt att självaste Erkki Tuomioja, förresten vice ordförande för utskottet, har vågat medge att det är Ryssland som bär skulden till det allt mera brisanta internationella läget och som är förtryckaren och inkräktaren i Ukraina, låt vara att han givetvis formulerade detta i försiktiga, diplomatiska ordalag, som man kan förvänta av honom.

Halla-ahon ukrainalaismielisyys on toki pelkkää pintakuorrutusta, koska esimerkiksi EU-parlamentissa hän on äänestänyt esimerkiksi Venäjän infosotamenetelmiä suitsivia päätöksiä vastaan. Vaikka suomalaisessa vasemmistossa riittää aatehistorian pitkän vipuvarren venäjämielisiksi pakottamia, siellä on ryhdistäydytty viime aikoina huomattavasti, ja Kansan Uutisissa sanotaan suoraan että Venäjä tahallisesti lietsoo riitaa ja sotaa. Sitä vastoin persut ovat muuttuneet yhä venäläismielisemmiksi, ja sinä aikana kun Halla-aho on ollut poissa puoluejohdosta ja sairaslomalla, puolueen putinistinen osa on käynyt yhä rohkeammaksi, mistä Niikonkin ohi suun puhutut jutut ovat yksi esimerkki.

Halla-ahos påstådda Ukrainavänlighet är naturligtvis bara på låtsas, eftersom han t ex på europaparlamentet röstat emot resolutioner avsedda att stävja rysk informationskrigföring. I finska vänsterkretsar har det varit vanligt med folk som idéhistoriens långa hävstång tvingat till att ta parti för Ryssland, men ändå har Vänstern tagit sig i kragen på sistone: vänstertidningen Kansan Uutiset säger nu öppet att Ryssland medvetet uppviglar till stridigheter och krig. Däremot har sannfinnarna blivit allt mera rysksinnade, och under den tid Halla-aho tillbringat på sjukledighet efter sin avgång som partiledare har partiets putinister blivit allt mera oförvägna, vilket också Niikkos oförsiktiga yttranden är ett exempel på.

Halla-ahon keekoilu muka Ukrainan ystävänä on yksi merkki siitä, että perussuomalaiset pyrkivät riistämään oikeuden Venäjä-kriittisyyteen ja isänmaallisuuteen muilta kuin äärioikeistolta. Minuthan vaiennettiin juuri siksi, että yritin tehdä isänmaallisuudesta koko kansan asiaa, ja vastaavasti Halla-aho kiihotti tahdottomat raajansa kiusaamaan Suomen takuulla ansioituneinta Venäjä-kriitikkoa Jessikka Aroa, koska Aro ei ollut anonut Mestarilta itseltään lupaa Venäjän kritisointiin. Isänmaallisuus on vahva voima, jonka äärioikeisto haluaa säilyttää omana aseenaan ja jota se haluaa käyttää omiin valonarkoihin tarkoituksiinsa.

Att Halla-aho uppträder som en vän till Ukraina är ett tecken på att sannfinnarna försöker frånta alla andra än extremhögern rätten till kritisera Ryssland och främja fosterländskhet. Jag tystades ned därför att jag vill göra fosterländskheten till någonting hela folket kunde omhulda. Likaså uppmuntrade Halla-aho sina viljelösa kroppsdelar till att punktmarkera Finlands allra mest välmeriterade Rysslandkritiker, Jessikka Aro, eftersom Aro aldrig ansökt licens att kritisera Ryssland hos Halla-aho. Fosterländskheten är en väldig kraft som extremhögern vill monopolisera för att utnyttja den till sina ljusskygga mål.

Venäjän tavoitteena on esittää, että vain äärioikeisto, rasistit, fasistit ja revansistit voivat arvostella Venäjää ja ottaa kantaa Ukrainan puolesta. Kun Halla-aho, jota oikeuden päätöksen perusteella saa kutsua "rotutohtoriksi", puolustaa Ukrainaa, Venäjän propagandistit julistavat, että katsokaa nyt, Ukraina on fasistimaa, jota vain surullisen kuuluisat rasistit voivat puolustella. 

Ryssland vill påstå att endast extremhögern, rasister, fascister och revanschister kan kritisera Ryssland och ta ställning för Ukraina. När Halla-aho, som enligt domstolsutslag kan kallas för "rasdoktor", tar Ukraina i försvar, kan de ryska propagandisterna basuna ut: kolla nu, Ukraina är ett fascistiskt land som bara ökända rasister kan försvara.

Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että Venäjä halutessaan esittelee persujen venäläismielisen siiven lausuntoja (ja persujen venäläismieliseen siipeenhän kuuluvat käytännössä kaikki persut paitsi Halla-aho ja eräät nuorisopoliitikot) todisteena siitä, kuinka Suomen valtavirta on fasistinen ja vainoaa hyvää venäläismielistä rauhanpuoluetta. Aivan samalla tavalla persut ovat Johan Bäckmanille vapaussankareita silloin kun he rähinöivät Natoa vastaan ja natseja silloin kun joku heidän nuorisojärjestönsä jamppa vaatii Karjalaa takaisin. Johdonmukaisuus ja logiikka ovat sekä Putinille että Bäckmanille niitä lännen jumalattomien homojen juttuja.

Det här står ingalunda i någon konflikt med att Ryssland vid behov gör ett stort nummer av uttalanden från sannfinnarnas rysksinnade flygel (och det är praktiskt taget hela partiet med undantag av Halla-aho och sannfinsk ungdom som är rysksinnat) för att kunna påstå att huvudfåran i finländsk politik är fascistisk och förföljer ett ryskvänligt fredsparti. På liknande sätt är sannfinnarna för Johan Bäckman frihetshjältar när de för oväsen mot Nato och nazister när någon kille från partiets ungdomsorganisation kräver Karelen tillbaka. Följdriktighet och logik är både för Putin och för Bäckman någonting de gudlösa bögarna i Väst hittat på.

Halla-ahon poissaolo puolueen johdosta on kyllä saanut jo puolueen ankarimmin venäläismyönteiset äänet kohottamaan itsevarmoina äänensä turboahdetun kekkoslaisuuden ja suoranaisen putinismin puolesta. Näin esimerkiksi Tom Packalén. Hän nautti aikaisemmin järkevän persun mainetta, nähtävästi siksi, että Suomessa kekkoslainen asenne ulkopolitiikkaan käsitetään vieläkin maltillisuudeksi ja järkevyydeksi. Kuten minulla on tapana sanoa, poliittinen muisti ei ole niinkään lyhyt kuin hyvin pitkä ja hyvin dementoitunut.

Att Halla-aho inte längre leder partiet har visserligen fått de mest rysslandvänliga i Sannfinnarna att höja sin självsäkra röst för turbokekkonensk utrikespolitik och oförskämd putinism. Ett fint exempel på detta är Tom Packalén. Tidigare var han känd som en "förnuftig sannfinne", antagligen bara därför att en kekkonensk syn på utrikespolitiken i Finland fortfarande uppfattas som måttlighet och förnuft. Som jag brukar säga, är det politiska minnet inte kort - det är långt och dement.

Packalén on nimittäin profiloitunut suurena Venäjän ystävänä - hän on esimerkiksi tukenut Venäjän levittämiä salaliittoteorioita siitä, että malesialaiskoneen alasampuminen Venäjän valtaaman Itä-Ukrainan yläpuolella oli Ukrainan armeijan, ei venäläisten maahantunkeutujien työtä. Hiljattain hän on blogissaan uskaltautunut haastamaan Halla-ahon venäläisvastaisuuden ja tuntuu olevan tosissaan.

Packalén har nämligen profilerat sig som en såt vän till Ryssland - han har t ex stött de av Ryssland spridda konspirationsteorierna, enligt vilka det inte var ryskstödda inkräktare, utan ukrainska armén som sköt ned det malaysiska flygplanet över östra Ukraina. Nyligen har han i sin blogg allvarligt ifrågasatt det kloka i Halla-ahos antiryska attityd.

Sekä persut että persujen ajatuspaja - Homma-foorumi - ovat ottaneet niin radikaalisti putinistisia kantoja, että Halla-aho on käytännössä ollut Venäjää nöyristelevän puolueen venäläisvastaista esittävä johtaja. Tämä poliittinen skitsofrenia on jatkunut pitkään, mutta näyttää siltä, että loputtomiin se ei voi jatkua. Puolueen on aika tunnustaa putinistista väriä.

Både sannfinska partiet och dess de facto tankesmedja - diskussionsforumet Homma - har så radikalt uttryckt stöd för Putin att Halla-aho i praktiken verkat som den låtsasryssfientlige ledaren för ett parti som bugar och bockar för Ryssland. Denna politiska schizofreni har pågått så länge att sannfinnarna börjar vara mogna att sluta med den och bekänna putinistisk färg.

Silloin kun puheenjohtajakisaa käytiin Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä, ehdokkaat eivät erottuneet toisistaan: Terho oli pelkästään Halla-ahon kevytversio. Sitä vastoin olen jo kauan ollut sitä mieltä, että Packalén olisi vakuuttava vastaehdokas niin Halla-aholle kuin Halla-ahon bulvaaneille. Puolueen ohjaaminen selkeästi venäläismyönteiselle linjalle olisi merkittävä muutos verrattuna aiempaan kaksilla rattailla ajamiseen, ja sillä tavalla voitaisiin aloittaa avoin ja saumaton yhteistyö esimerkiksi Bäckmanin kanssa. Myös Donetskin rintamalla käytännön dumdumluotikoulutuksen saaneilla vapaaehtoisilla olisi sitten puolue, johon liittyä ja joka toivottaisi aseenkäytön ja terrorismin osaavat miehet tervetulleiksi.

När det var Halla-aho och Sampo Terho som tävlades om att bli ordförande för partiet, framstod Terho bara som en mindre radikal och mera rumsren version av Halla-aho. Däremot har jag redan länge varit av den åsikten att Packalén vore en seriös motkandidat till både Halla-aho och Halla-ahos bulvaner. Att styra partiet i en entydigt rysslandvänlig riktning vore en verklig förändring i jämförelse med det velande och vacklande som hittills karaktäriserat partiet, och det kunde också innebära öppet och friktionsfritt samarbete med t ex Bäckman. De frivilliga som genomgått praktisk skolning i skjutning med dumdumkulor på Donetskfronten skulle då ha ett parti de kunde ansluta sig till, ett parti som skulle välkomna vältränade skyttar och terrorister. 

Persut sensuroimassa Neuvostoliiton julmuuksia koskevaa kirjoittelua - Hur sannfinnarna censurerar det som skrivs om Sovjetunionens grymheter

Muuan somessa hilluva persu itkeskeli, kuinka muka kommunismin julmuudet ovat unohtuneet ja "vihervasemmisto" muka haluaa palauttaa Neuvostoliiton. Tämäntyylisen valehtelun tarkoituksena on tietysti oikeuttaa "vihervasemmistoksi" leimattujen vaientaminen ja murhaaminen nykyfasismin Vatikaanin eli Venäjän tuella. Venäjän karhunkäpälä näkyy selvästi esimerkiksi siinä, kuinka persut ajettiin aikoinaan minun kimppuuni.

En sannfinne jämrade sig i sociala medier över hur kommunismens grymheter kantänka glömts bort och hur "grönvänstern" kantänka vill återupprätta Sovjetunionen. Dylika lögner syftar naturligtvis på att rättfärdiga den terror mot och de mord på så kallade "vänstergröna" som extremhögern nu med ryskt stöd förbereder - Ryssland är ju Vatikanen för vår tids högerextrema religion. Den ryska björntassen syns klart i hur sannfinnarna på sin tid drevs till att angripa mig.

Hyökkäys alkoi nimittäin tarkalleen sillä hetkellä, kun aloin arvostella Venäjän ulkopoliittista piittaamattomuutta ja röyhkeyttä sekä epäilin itänaapurin tukevan äärioikeistoa. Tällöin - juuri tällöin - kommenttiosastolla oikein räjähti äärioikeistolainen apinan raivo. Kyseessä oli se tavallinen "emme me ketään uhkaile tappamisella ja jos muuta väität niin tapamme" -tyylinen rähinä, eli asianomaiset juuri kiihkeällä kiistämisellään todistivat syytteeni oikeaksi.

Angreppet kom nämligen i gång precis när jag började påtala Rysslands utrikespolitiska vårdslöshet och fräckhet och misstänkte att extremhögern fick stöd av vår östra granne. Då exploderade kommentarlådan när de högerextrema schimpanserna brast i raseri. Det var den vanliga slagdängan: "vi mordhotar ingen och om du påstår något annat ska vi ta kål på dig". De vederbörande bevisade alltså att jag hade rätt precis genom att så högljutt förneka vad de tydligt och uppenbart höll på med.

Muistutan, että tämä oli KGB:n taktiikka Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä: sen sijaan että toisinajattelijoita olisi uhkailtu suoraan, heille läheteltiin uhkauskirjeitä joko ihan rikollisina esiintyen, tai sitten "isänmaallisina kansalaisina", jotka paheksuivat toisinajattelijan "epäisänmaallisuutta". Kun teinipoikana lueskelin Solženitsynin muistelmateosta "Puskipa vasikka tammeen", en todellakaan olisi osannut arvata, että itse joudun aikuisena aivan samanlaisen maalittamisen kohteeksi, ja että taustalla on sama KGB, tai ainakin sen suomalaiset juoksupojat, ts. persut ja heitä lähellä olevat.

Jag påminner att det här var precis den taktik som KGB tillämpade under Sovjetunionens sista årtionden: i stället för att direkt hota oliktänkare tillskickades dessa brev som antingen undertecknats av kriminella eller av "fosterländska medborgare" som ogillade oliktänkarens "fosterlandsfientliga" attityder. När jag som tonåring läste Solzjenitsyns memoar "En kalv med eken stångades", kunde jag verkligen inte gissa att jag som vuxen karl skulle komma att punktmarkeras på precis samma sätt och av precis samma KGB, eller dess finska springpojkar, dvs sannfinnarna och dem närstående.

Aikanaan, kuten jo tiedättekin, persut saivat tahtonsa läpi, eli minun kirjoittamiseni sekä kyseisellä sivustolla että ylipäätään suomenkielisessä mediassa loppui kuin seinään. Ruotsiksi toki olen saanut julkaistua yhtä ja toista, ja iirinkielisillä teksteilläni (jotka toki eivät kirjallisuutena kovin ihmeellisiä ole, kielellisesti äärimmilleen hiottuja kylläkin, enkä minä niitä oikein koskaan muuksi ole tarkoittanutkaan kuin oppimateriaaliksi) olen jo päässyt Irlannin kansallisen kirjallisuusmuseon sivuille. Tilanteesta päätellen suomenkielisellä puolella ei ole merkittävää se, osaanko kirjoittaa, vaan se, ovatko juttuni poliittisesti sopivia, ts. eivät ärsytä äärioikeistoa, noita viestimiemme tosiasiallisia päättäjiä, sensoreita ja yliherroja (saati sitten heidän omaa yliherraansa Kremlissä).

Som ni vet lyckades sannfinnarna i sinom tid få sin vilja igenom, så att det blev slut med min journalistiska karriär både på den sajt jag skrev för och i finskspråkiga medier överhuvudtaget. På svenska har jag visserligen fått en hel del tryckt, och med mina iriska texter (som visserligen inte är så märkliga som litteratur, men språkligt finslipade, eftersom jag i princip avsett dem som läromaterial för språket) har jag redan välkomnats på webbsidorna för Irlands nationella litteraturmuseum. Av situationen att döma är det inte viktigt för finska medier om man kan skriva bra, utan om ens skriverier är politiskt korrekta, vilket i det här sammanhanget betyder att de inte retar gallfeber på extremhögern. Ty det är antingen extremhögern eller extremhögerns högste överherre i Moskva som bestämmer vem som får publicera sina alster i finskspråkiga medier.

Anteeksi se (kuten Raumalla sanotaan), mutta päälle päätteeksi persut leimaavat koko "vihervasemmiston" (johon he laskevat tietysti minunlaiseni mitä epäpoliittisimmat oikeusvaltion kannattajatkin) neuvostototalitarismin elvyttäjiksi ja itkevät siitä, kuinka neuvostojulmuudet on unohdettu, kun ihmiset vielä kehtaavatkin äänestää "vihervasemmistoa". No, puhutaanpa siitä, mitä niistä neuvostojulmuuksista saa sanoa, ja kuka.

Strunt i det, men till på köpet utmålar sannfinnarna hela "grönvänstern" (till vilken de även räknar folk som mig, dvs rätt opolitiska anhängare av rättsstaten) som neosovjetiska totalitarister och gråter över hur folk ännu understår sig att rösta på "vänstergröna" och hur de glömt bort de sovjetiska grymheterna. Okej, låt oss tala om vad som får sägas om de sovjetiska grymheterna, och av vem.

Nuorukaisena luin suurin piirtein ulkoa sekä Aleksandr Solženitsynin "Vankileirien saariston" (joka päinvastaisista huhuista ja liioitteluista huolimatta oli saatavissa suomeksi vasemmistolaismaineisen kotikaupunkini kirjastosta kokonaisuudessaan jo minun lukiovuosinani) että Kerttu Nuortevan muistoista kokoonpannun, salanimellä "Irja Niemi" julkaistun niteen "Neuvostokasvatti" (Yrjö Kivimies, joka toimitti teoksen, varusti sen suomalaiskansallista sanomaa julistavalla lopulla, kuten nyt tiedämme). Jo kaksikymppisenä taas hankin itselleni Lev Kopelevin kolme muistelmakirjaa saksaksi käännettyinä (silloin en vielä osannut venäjää), yhteisnimellä Einer von uns, Yksi meistä. (Niteiden nimet ovat Und schuf mir einen Götzen/И сотворил себе  кумира, Aufbewahren für alle Zeit/Хранить вечно ja Tröste meine Trauer/Утоли моя печали.)

Som en ung kille läste jag i praktiken utantill både Aleksandr Solzjenitsyns "Gulag-arkipelagen" (i motsats till vad som allmänt påstås var detta verk i sin helhet tillgängligt på biblioteket i min hemstad när jag gick på gymnasiet, trots att både staden och bibban åtnjöt en viss vänsterreputation) och boken "Neuvostokasvatti" ("En produkt av sovjetisk uppfostran"), en memoarbok av Kerttu Nuorteva som gavs ut under pseudonymen "Irja Niemi" (som vi nu vet försåg Yrjö Kivimies, som redigerade boken, den med en finsk-nationalistisk slutkläm). Och jag var bara tjugo år gammal när jag skaffade mig de tre självbiografiska böckerna av Lev Kopelev i tysk översättning: helheten hette Einer von uns, En av oss. (Delarna heter Und schuf mir einen Götzen/И сотворил себе  кумира, Aufbewahren für alle Zeit/Хранить вечно och Tröste meine Trauer/Утоли моя печали. På svenska föreligger mellersta delen under titeln "I evigt förvar".)

Sen jälkeenkin olen jatkanut itseni sivistämistä niin Neuvostoliiton julmuuksista kuin sen kulttuurista ja vaiheista muutenkin. Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet kahdennenkymmenennen vuosisadan venäläistä proosakirjallisuutta tutkien ja siitä (ruotsiksi ja iiriksi) joskus jotain julkaistenkin. Tähän proosakirjoitukseen kuuluvat oleellisesti myös Gulag-muistelmat: Kopelevin lisäksi esimerkiksi Jevgenija Ginzburg, Nina Gagen-Torn ja Jevgenija Fjodorova.

Också därefter har jag fortsatt att informera mig både om Sovjetunionens grymheter som dess kultur och historia i övrigt. De senaste tio åren har jag ägnat åt att studera tjugonde århundradets ryska prosalitteratur, om vilken jag även gett ut artiklar och essäer på svenska och iriska. I denna prosalitteratur ingår också Gulagmemoarer - inte bara Solzjenitsyn och Kopelev, utan även Jevgenija Ginzburg, Nina Gagen-Torn och Jevgenija Fjodorova.

Silloin kun vielä sain kirjoittaa suomenkieliseen mediaan, aika suuri osa kirjoittelustani oli näiden lähdeteosten informoimaa. Kommentoin myös esimerkiksi Anne Applebaumin kaltaisten tunnustettujen ja taatusti kommunismia vastustavien historioitsijoiden teoksia neuvostoimperiumista, kun sellaisia markkinoille ilmaantui. Voi sanoa, että niiden seitsemän vuoden ajan, kun sain kirjoittaa, kerroin neuvostodiktatuurin julmuuksista yksityiskohtaisemmin ja valistuneemmin kuin kukaan suomenkielinen julkinen intellektuelli Sofi Oksasta lukuun ottamatta.

När det ännu var tillåtet för mig att skriva i finskspråkiga medier, inhämtade jag bakgrundsinformation för en rätt stor del av mina alster i dylika skrifter. När Anne Applebaum eller någon annan uppskattad (och garanterat antikommunistisk) historiker gav ut en ny bok om det sovjetiska imperiet, kommenterade jag alltid diskussionen kring boken. Under de sju år jag fick skriva mot betalning skildrade jag sovjetdiktaturens grymheter mera detaljerat och upplyst än någon offentlig intellektuell i finska Finland, eventuellt med undantag av Sofi Oksanen.

Mutta ilmeisesti juuri tästä syystä jouduin venäläisrahoitteisen äärioikeiston silmätikuksi. Kyllä Gulagista saa periaatteessa puhua, mutta sen täytyy tapahtua äärioikeistolle eli Putinille mieleisellä tavalla. Gulagia saa käyttää aseena länsimaista demokratiaa vastaan (länsimaista demokratiaa, jonka äärioikeisto tietenkin leimaa "kommunismiksi"), mutta sitä ei saa käyttää perusteluna sille, että länsimainen demokratia on puutteistaan huolimatta helkutin paljon parempi kuin kommunistinen tai natsistinen totalitarismi.

Men det är uppenbarligen precis därför som jag blev en nagel i ögat för den av Ryssland finansierade extremhögern. Visst får man tala om Gulag, men det måste ske på ett sätt som extremhögern, dvs Putin, kan acceptera. Gulag kan användas som ett vapen mot västerländsk demokrati (som extremhögern naturligtvis brännmärker som "kommunism"), men Gulag får inte dryftas av de som anser att västerländsk demokrati trots alla sina brister är jävla mycket bättre än kommunistisk eller nazistisk totalitarism.

Tässä on havaittavissa sama kuvio kuin siinä, että Putin suostuu kyllä pitämään puheita Gulagin julmuutta päivittelevissä tilaisuuksissa, jos tilaisuuden järjestää luotettavan antidemokraattinen, nationalistinen ja taantumuksellinen taho. Putinin Venäjällä pannaan rautoihin esimerkiksi Juri Dmitrijev, joka on tutkinut Sandarmohissa teloitettujen suomalaisten kohtaloita ja jolle on siitä hyvästä väsätty oikein mittatilaustyönä läpinäkyvä valesyytös lapsenraiskaamisesta. Mutta kun kirkko juhlii viimeistä tsaaria kommunistien murhaamana pyhimyksenä, Putin osallistuu mielellään juhlallisuuksiin. Tsaari näet oli a) venäläinen (herrarodun edustaja) ja b) luotettavan demokratianvastainen.

Det här får mig att tänka på hur Putin alltid går med på att hålla ett tal på ett evenemang ägnat åt att fördöma Gulaggrymheterna, om det är en pålitligt antidemokratisk, nationalistisk och reaktionär organisation som arrangerar evenemanget. I Putins Ryssland är det personer som Jurij Dmitrijev som buras in: denne barfotahistoriker forskade i hur de sovjetiska säkerhetsmyndigheterna avrättade finnar i Sandarmoch, och för detta skräddarsyddes det åt honom ett uppenbart förfalskat åtal för sexuellt utnyttjande av barn. Men när det är den ortodoxa kyrkan som hedrar den siste tsaren som martyr mördad av kommunisterna, bidrar Putin gärna till högtidligheterna. Tsaren var nämligen a) ryss (en representant för herrefolket) och b) pålitligt antidemokratiskt sinnad.

Persujen tarkoituksena on vahtia, ettei Gulagista kirjoiteta eikä puhuta heidän piiriensä ulkopuolella, aivan kuten Venäjän salaiset palvelut huolehtivat siitä, että Gulagista puhutaan vain virallisesti hyväksytyllä tavalla. Heidän lempi-iskulauseensa on "miksi Stalinin uhreista ei puhuta yhyy, taidatte kaikki muut olla kommunisteja". Mutta kun joku puhuu Gulagista ja siitä oikeasti jotain tietääkin - kun joku puhuu Gulagista historiallisena ilmiönä, josta voidaan tietääkin jotain ja jota voidaan tutkia, analysoida ja selittää - äärioikeisto joutuu raivoihinsa, koska siltä ollaan riistämässä sen lelu.

Sannfinnarna vill se till att ingen vare sig skriver eller talar om Gulag utanför deras egna kretsar, precis som de ryska säkerhetsorganen ser till att Gulag bara omtalas i officiellt accepterade ordalag. Sannfinnarnas favoritslagord lyder: "varför talar ingen om Stalins offer, buhu, ni verkar alla vara kommunister". Men om någon nämner Gulag och vet någonting om Gulag - om någon nämner Gulag som en historisk företeelse man vet en hel del om och som man kan forska i, analysera och kommentera - då blir extremhögern rosenrasande, eftersom man håller på att frånta den dess leksak.

Miten olisi totuuskomissio suomenkieliselle medialle? Vad skulle ni anse om en sanningskommission för finskspråkiga medier?

Äärioikeisto on jatkuvasti ehdotellut "totuuskomissiota", joka tuomitsisi heidän kanssaan erimieliset suomalaiset heidän keksimistään olemattomista rikoksista. Mutta miten olisi totuuskomissio suomenkieliselle medialle, joka on jo yli vuosikymmenen ajan tehnyt käytännössä yhteistyötä äärioikeiston kanssa, pyrkinyt nostamaan sitä valtavirtaan ja pokkuroinut sitä kuin Weimarin tasavallan surullisenkuuluisa mediamagnaatti Alfred Hugenberg aikoinaan ylisti ja myötäili Hitleriä?

Extremhögern har sedan länge snackat i nattmössan om en "sanningskommission" man borde upprätta för att döma oliktänkande finländare för förmenta förbrytelser extremhögern själv hittat på. Men skulle det inte behövas en sanningskommission för finskspråkiga medier? Sedan ett årtionde tillbaka har finska medier stått i praktiken i maskopi med extremhögern, hjälpt den att komma in i huvudfåran och fjäskat för den precis som den beryktade mediemagnaten Alfred Hugenberg på sin tid fjäskade för Adolf Hitler i Weimarrepubliken.

Niihin aikoihin kun minut pestattiin kirjoittamaan mediaan ilmeisesti pelkästään siitä syystä, että Hugenbergit luulivat minua silloisen feminisminvastaisen kirjoitteluni vuoksi luotettavaksi äärioikeistolaiseksi, viestinmaailmassa oli havaittavissa laajempikin käänne äärioikeistomyönteisyyteen, ja minun palkkaamiseni oli osa tätä. Samoihin aikoihin äärioikeisto muutti tavaramerkikseen "roturealismin" sijasta "maahanmuuttokriittisyys", ja välittömästi samat tyypit, jotka oli tuon ikävän sanan "rotu" takia naurettu pihalle mediasta (kaikki muistavat kyynelen Teemu Lahtisen poskella televisioväittelyssä, jonka hän hävisi), otettiin yhtäkkiä vakavasti ja heidän arvostelijansa (kuten minut) vaiennettiin sen jälkeen kun oli jonkin aikaa painostettu. Tai ainakin jätettiin täysin ilman työsuojelua äärioikeiston hyökätessä, siinä toivossa että älyäisivät (älyäisimme) irtisanoutua itse.

På den tid då jag rekryterades till att skriva för medierna, tydligen av det enda skälet att Hugenbergarna inbillade sig på grund av de antifeministiska skriverier jag då var beryktad för att jag vore en pålitlig högerextremist - ja på den tiden kunde man iaktta en mera omfattande vändning till extremhögervänlighet i finska medier, och att jag anställdes var en del av denna vändning. Det var ungefär samtidigt som extremhögern slutade kalla sig för "rasrealistisk" och införde i stället termen "invandringskritisk", och precis samma killar som tidigare blivit utskrattade från medierna därför att de talade om "ras" (alla kommer ihåg tåren på Teemu Lahtinens kind när han kvarstod som förloraren i en tevedebatt år 2007) togs plötsligt på allvar och deras kritiker (som mig) tystades ner efter några års påtryckning från det högerextrema hållet. Eller åtminstone fråntogs vi allt arbetarskydd, varvid målet var att vi skulle begära avsked av eget initiativ.

Eikä tämä ole suinkaan loppunut. Eräs tuttu kolumnisti, joka arvostelee usein persuja, on saanut kuulla uudelta päätoimittajaltaan, että "tasapuolisuuden" vuoksi pitäisi arvostella muitakin puolueita, ikään kuin ne syyllistyisivät yhtä suuriin törkeyksiin kuin persut ja näiden ympärillä liepeilevä roskaväki. Persuilu on valtavirtaistunut ja hugenbergit vaativat kohtelemaan persuja kuten valtavirran puolueita, vaikka persut ja näiden kanssa yhteistyössä olevat nettilynkkaajasakit eivät käyttäydy kuten normaali puolue, vaan ahdistelevat epäpoliittisia kansalaisia, eli siis sitä porukkaa jota niiden pitäisi pikemminkin mielistellä ääniä saadakseen. Se, että poliitikot vainoavat tavallisia kansalaisia, on ihan määritelmän mukaan totalitarismia.

Det här är ingalunda förbi heller. En mediekrönikör jag känner personligen som ofta kritiserar sannfinnarna fick höra av sin nye chefredaktör att han borde angripa andra partier också för att göra ett "balanserat" intryck - precis som om något annat parti skulle göra sig skyldigt till liknande fräckheter som sannfinnarna och den pöbel som sällar sig till sannfinnarna. Sannfinskeriet har kommit in i huvudfåran och hugenbergarna ställer krav på att bemöta sannfinnarna som om de vore ett mainstreamparti, trots att sannfinnarna och de online-lynchningsmobbar de samarbetar med inte beter sig som ett normalt parti. De trakasserar opolitiska medborgare, dvs precis de människor ett politiskt parti hellre borde ställa sig in hos för att fiska efter röster. Att politiker förföljer vanliga medborgare är totalitarism enligt ordboksdefinitionen.

Valtavirtamedian äärioikeistomielisyys on viime aikoina näkynyt siinäkin, että vakavastiotettavien lehtien kolumnistit ja päätoimittajat ovat sekä somessa että palstoillaan toistelleet aivan pahimman sortin äärioikeistolaista salaliittoparanoiaa ja paheksuneet samalla sitä, että mistään äärioikeistosta ylipäätään kehdataankin puhua uhkana. Tässä blogissakin olen siteerannut Kauppalehden toimittajaa ja kolumnistia Olli Herralaa, joka kirjoitti tästä jälkimmäisestä aiheesta.

Mainstreammediernas tillgivenhet gentemot extremhögern har också kommit till uttryck i att kåsörer och chefredaktörer på seriösa tidningar både i sociala nätverk och på tidningsspalter upprepat högerextrema konspirationsteorier av den mest paranoida sort och samtidigt ogillat att man alls understår sig att frambesvärja hotbilder om extremhögern. I den här bloggen har jag citerat Olli Herrala från handelstidningen Kauppalehti som skrivit texter av den andra sorten.

Herrala siis kiisti äärioikeiston uhan, ja pari sanaa vain puuttui, että hän olisi avoimesti vaatinut hiljennettäviksi niitä, jotka siitä ylipäätään puhuvat. Tämä oli aika härski veto tilanteessa, jossa turvallisuuspoliisimme on tehnyt yksiselitteisen selväksi, että äärioikeisto todellakin on uhka. Mitä sitten siihen äärioikeiston uhasta puhuneiden vaientamiseen medioissa tulee, siitä minulla on kohta yhdeksän vuoden kokemus. Taitaa olla jo muutamalla muullakin.

Herrala förnekade alltså att det alls fanns något hot från extremhögern, och hade han gått ett par ord vidare i tangentens riktning skulle han ha ställt krav på att tysta ned de som alls talade om temat. Det här var ett fräckt drag i en situation där också vår säkerhetspolis gjort det entydigt klart att extremhögern verkligen utgör ett hot. Vad sen gäller tystnandet av de som alls vågar nämna det högerextrema hotet i medierna har jag nästan nio års erfarenhet av det, och jag är minsann inte den ende.

Ennen vanhaan ns. porvarillisen median keskeisiä määrittäviä piirteitä oli, että se pyrki tukemaan ja ylläpitämään yhteiskuntarauhaa säilyttämään luotuja instituutioita, joihin Suojelupoliisi kiistämättä kuuluu. Nyt valtavirrankin suomenkielinen oikeistolaisuus on ajautunut niin kauas oikealle, että Suojelupoliisin raportitkin ovat sille vihattavaa kommunismia. Ja suomenkielisen valtavirtaoikeiston hallinnassa oleva valtavirtalehdistö noudattelee näitä linjauksia.

Förr i världen utmärkte sig s k borgerliga medier med att de försökte stötta och upprätthålla institutioner skapade för att skydda samhällsfreden - institutioner som Skyddspolisen. I dag har den finskspråkiga högern drivits så långt till höger att t o m rapporterna från Skyddspolisen framstår i dess ögon som förhatlig kommunistisk propaganda. Och mainstreampressen lyder under mainstreamhögern.

Suomenkielinen lehdistö on siis äärioikeiston ohjaamana ryhtynyt sekä äärioikeistolaiseksi että maanpetokselliseksi. Suuret viestinyritykset halveksivat omia työntekijöitään. Tästä esimerkkinä voimme pitää sitä, että hiljattaisessa rekkasaattuemielenosoituksessa Helsingissä äärioikeistolaiset hulinoitsijat kävivät joukkotiedotusvälineiden edustajien kimppuun pahoinpidellen, mahdollisesti mielessään jopa murha.

Finskspråkiga tidningar har sålunda, de facto styrda av extremhögern som de är, fått för sig att främja både högerextremism och fosterlandsförräderi. Stora medieföretag föraktar sina egna anställda. Det här återspeglas av hur högerextremistiska bråkstakar nyligen på konvojdemonstrationen i Helsingfors anföll medierepresentanter och misshandlade dem - kanske de var t o m beredda att begå mord.

Miksi roskaväki uskalsi tehdä näin? Siksi, että toimittajien työsuojelu on tietoisesti lyöty laimin. Silloin kun minut potkittiin pellolle hommistani ja pantiin koko suomenkielisessä mediassa mustalle listalle, annettiin räyhäävälle äärioikeistolle selkeä viesti: te isänmaan herrat ja ylhäisyydet, te uusi valtaeliittimme, te tahrautumattomat sankarit, te täällä päätätte siitä, kuka saa suomeksi kirjoittaa palkkaa ja palkkiota vastaan, ja kun te osoitatte meille vihollisenne, me annamme hänelle lopulliset potkut, vaikka hänet olisi kuinka suurella riemulla ja hulabaloolla huudettu sankariksi ja palkattu kolumnistiksi.

Varför vågade pöbeln göra så? Därför att arbetarskyddet för journalisterna medvetet försummats. När jag fick sparken som onlinekåsör och svartlistades i alla finskspråkiga medier var det en klar signal till den oväsenförande extremhögern: o ni fosterlandets herrar och härskare, ni nya maktelit, ni fläckfria hjältar, det är ni som här bestämmer vem som får skriva mot lön och betalning, och när ni pekar ut er fiende för oss, ger vi honom sparken och rekryteringsförbud, oberoende av den jubel med vilken han ursprungligen anställts som krönikör.

Ei silleen etteikö syytä olisi ollut toimittajissakin. Siltä taholta oli turha odottaa solidaarisuutta silloin kun Halla-ahon koko robottiarmeija oli minun kimpussani. Olisi kannattanut tajuta, että mikä voidaan tehdä yhdelle, se voidaan pian tehdä aika monellekin. Kuten suomalaisen sananvapauskirjallisuuden suuri mies Kalevi Haikara aikoinaan sanoi, jos yhtäkin saa lyödä vapaasti, kaikki ovat vaarassa. Sen jälkeen seurasikin mm. Johanna Vehkoon tapaus. Mutta pää oli auki ja äärioikeistolaiselle räyhäväelle annettu signaali, eikä Pandora saanut vitsausta suljettua takaisin lippaaseensa. Nyt äärioikeistolaisessa mielenosoituksessa saa sitten vaikka pahoinpidellä toimittajia.

Inte för att jag inte skulle se åtskilligt att kritisera hos själva journalisterna. Från det hållet var det inte lönt att vänta sig någon solidaritet när Halla-ahos hela armé av maskinmänniskor höll på att hacka mig i stycken. De borde ha insett att det man kan göra med en kan göras med resten. Som Kalevi Haikara, som har skrivit mera och bättre om finska tryckfrihetsfrågor än någon, på sin tid konstaterade: får man ostraffat slå en, svävar alla andra i fara. Efter mig var det Johanna Vehkoo som extremhögern försökte tysta. Men hur som helst hade signalen nått de högerextremistiska skränfockarna, och Pandora kunde inte stänga in gisslet på nytt. Resultatet är att det är fritt fram att t o m misshandla journalister på en högerextrem demonstration.

Vaihteeksi vasemmistolaisen Naton vastustajan tyhmyyttä - För omväxlings skull en drapa om korkade anti-Nato-attityder inom vänstern

Tässä hiljattain minulla oli taas nettiyhteenotto vasemmistolaisen Naton vastustajan kanssa. Hän julisti, ettei hän suostu hyväksymään Natoa, koska sen kannattajissa on naisvihaajia, ja tällä kertaa hän ei tarkoittanut minua, vaan jotain päivystäviä nettihäiriköitä, jotka olivat raivonneet Sanna Marinille siitä, että tämä oli toistanut taas kerran Suomen lattean Nato-optiopolitiikan peruslinjat.

Nyligen kom jag på webben ihop mig med en vänstersinnad Natomotståndare. Han förkunnade att han inte kommer att acceptera Nato därför att det finns kvinnohatare bland Natoanhängarna. Den här gången menade han inte mig, utan den skara jourhavande onlineprovokatörer, som hade ondgjort sig över Sanna Marin därför att hon upprepat de gamla plattityderna om Finlands Natooptionspolitik.

Tämä mielipide on läpihölmö siksikin, että persut ja heidän liepeillään vellova äärioikeisto se vasta Natoa vastustaakin, jopa vaatii Venäjää miehittämään Suomen. Ja mistähän karkeimmat ja asiattomimmat naisvihaajat löytyvät, ellei äärioikeiston riveistä?

Den här åsikten är grundkorkad redan därför, att sannf och extremhögern i sannfinnarnas politiska grannskap ogillar Nato starkast av alla - de har t o m medgett att de hellre ville ha en rysk ockupation av Finland än Natomedlemskap. Och var hittar man de brutalaste kvinnohatarna om inte bland högerextremisterna?

Sam Peckinpah elää! Sam Peckinpah lever och har hälsan!

 "Looks like we got us a convoy!"

Näillä kuolemattomilla sanoilla alkaa Sam Peckinpah'n klassikkoelokuva Convoy, jota on Suomessa esitetty nimellä Raivopäät ja videokasetilla myös Turvasaattue. Elokuva sai inspiraationsa country-kappaleesta, joka sen alkuminuutteja säestää, sekä 1970-luvun lyhytaaltopuhelininnostuksesta - radiopuhelimet olivat senaikainen kännyköiden edeltäjä. Amerikkalaisen slangin tutkijoiden mielestä elokuva on ollut kielitieteellisesti merkittävä tallentaessaan aikakautensa rekkamiesten ja LA-radioharrastajien kieltä. Rekkasaattueen kärjessä ajaa Kris Kristoffersonin esittämä "Kumiankka", Rubberduck, ja ymmärtääkseni rekkasaattuetta johtavaa kuskia on jo ennen Raivopäitä kutsuttu tuolla nimellä alan miesten puheessa.

"Looks like we got us a convoy!"

Med de här odödliga orden inleds Sam Peckinpahs klassiska film Convoy, på svenska Konvoj. Filmen inspirerades av samma countrylåt som ackompanjerar dess första minuter och av det intresse som kortvågsradiotelefoner på sjuttitalet väckte - radiotelefoner användes när vi inte ännu hade några mobiltelefoner. Enligt amerikanska slangforskare har filmen varit språkvetenskapligt signifikant i att den dokumenterat samtida språkbruk bland långtradarförare och kortvågsentusiaster. Konvojen leds av "Gummiankan", Rubberduck, vars roll spelas av Kris Kristofferson, och vad jag förstått har "rubberduck" redan före filmen varit slanguttrycket för föraren som leder en långtradarkonvoj.

Sam Peckinpah tunnetusti pyrki elokuvissaan pakkomielteisesti kuvaamaan käsistä riistäytyvää järjetöntä väkivaltaa suorastaan itsenäisenä, erillisenä voimana tai olentona. Esimerkiksi sellaiset mestariteokset kuin Hurja joukko ja Tuokaa minulle Alfredo Garcían pää ovat tästä turhankin loisteliaita esimerkkejä. Raivopäissä tällainen sentään vältettiin, mutta olisikohan tämä johtunut siitä, että Peckinpah, tunnettu päihdyttävien juomien ja kokaiinin ystävä, oli elokuvansa tekovaiheissa niin tillintallin, että näyttelijänä kunnostautuneempi James Coburn sai apulaisohjaajana käytännössä tehdä suuren osan ohjaajankin hommista. Ilkeämielinen voisi uumoilla, että Raivopäistä tuli juuri siksi kaupallisesti kannattavin Peckinpah'n elokuvista.

Som vi alla vet var det för Peckinpah nästan en tvångshandling att framställa våldet som en särskild naturkraft, en varelse med självständig existens som alltid sliter sig loss. Det här illustreras alltför lysande av mästerverk som Det vilda gänget och Jakten på Alfredo Garcías huvud. I Konvoj undveks detta till största delen, men jag antar att detta berodde på att Peckinpah, med sin välkända kärlek till rusdrycker och kokain, under inspelningstiden var så rund under fötterna att hans assistent James Coburn, mera känd som skådespelare, fick axla det mesta av regissörsansvaret. Den elake kan misstänka att det var precis därför som Konvoj ur kommersiell synvinkel blev den mest lyckade av Peckinpahfilmerna.

Mitäs Peckinpah'sta muuten, mutta nyt alkaa vahvasti näyttää siltä, että hänen elokuvansa on innoittanut äärioikeiston seuraavaa tempausta: tarkoitus on ajaa kokonainen rekkasaattue Helsingin keskustaan tukkimaan tiet ja oletettavasti myös käyttämään huumaavalla äänenvoimakkuudella moottoreita protestina - niin mille? Ilmeisesti koronavirukselle. Tai siis ei itse virukselle, vaan sille, että sen leviämistä yritetään hillitä liikkumiskielloin ja rokotuksin.

Strunt i Peckinpah, men nu börjar det se så ut att hans film i icke ringa utsträckning ligger bakom extremhögerns nästa jippo: det är meningen att en hel konvoj långtradare ska blockera gatorna i Helsingfors centrum och antagligen också protestera med rungande motorbuller mot - vad? Antagligen coronaviruset. Eller inte mot själva viruset, utan mot de rörelseförbud och vaccinationer man tillämpar för att stävja epidemin.

Tämäkin turvasaattueaate on tietysti muullakin tavoin lainaidea rapakon takaa, ei kuitenkaan Yhdysvalloista, vaan Kanadasta. Sen taustalla on Maverick Party -niminen äärioikeistopuolue, jonka juuret ovat Albertan provinssin separatismipyrkimyksissä. Ilmeisesti Alberta, ja eräät muutkin Kanadan länsiosat, haluaisivat irrottautua Ottawan vallasta eli liittyä Yhdysvaltoihin. Itse kukin voi arvella, millaisia mentaalisia piirteitä ja poliittisia aatteita näin pölhöön haluun liittyy. Mutta onhan se hauskaa että Suomessa asti pannaan pystyyn rekkakapinaa siksi että jokin peräkylä haluaa irti Kanadan valtiosta.

Den här konvojidén är givetvis också på andra sätt en inlånad idé från den västliga världshälften, den här gången dock inte så mycket från Förenta Staterna som från Kanada. Primus motor är Maverick Party, ett högerextremistiskt parti som egentligen uppstått som ett resultat av separatismen i provinsen Alberta. Det förefaller att Alberta och en del andra trakter i västra Kanada vill lösgöra sig från makthavarna i Ottawa för att ansluta sig till Förenta Staterna. Man får fråga sig hurdana mentala drag och politiska idéer som gett upphov till en så urkorkad målsättning. Men det är givetvis komiskt att man organiserar ett långtradaruppror i Finland därför att någon kråkvinkel i Kanada vill bli en del av USA.

Tuskinpa tällä tapauksella on muuta merkitystä kuin että poliisin lojaalius lailliselle esivallalle ja oikeusvaltiolle asetetaan taas julkisesti koetukselle. Poliisin kovat otteet Elokapinan täysin väkivallatonta istumalakkoa vastaan ovat olleet omiaan herättämään keskustelua, kun kaikenlaisia paljon häiritsevämpiä joutokäyntikokoontumisajoja on katsottu sormien läpi. Liikkeellä olleiden kokoontumiskutsujen perusteella tämänkertainen autoilijakokous vaikuttaisi olevan monellakin tapaa lainvastainen, mutta onko poliisista hajottamaan tätä mellakkaa ja panemaan häiriköitä putkaan?

Det enda som gör den här incidenten intressant är att polisens lojalitet till den lagliga överheten och rättsstaten åter offentligt ställs på prov. Polisens hårda tag mot Extinction Rebellion Finlands helt våldfria demonstrationer har väckt en viss kritisk diskussion medan allehanda mycket mer störande tomgångsbilträffar tolererats. De möteskallelser man har fått läsa på nätet ger vid handen att det bilistmöte man den här gången håller på att organisera kommer att bryta lagar på många sätt, men ska polisen vara karl nog att skingra denna kravall och bura in fridsstörarna?