Matti Rossista ja kommunistien russofiliasta - Om Matti Rossi och kommunistisk russofili

Matti Rossi, leppymättömän kommunistin maineessa ollut laulurunoilija, unkarilaisen runoilijan KGB:lle narauttanut ilmiantaja ja latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden kääntäjä, kuoli hiljattain. Nyt en jaksa hirveän syvälle paneutua Rossin henkilöön, mutta totean pari asiaa: ymmärrän että joku alkaa kommunistiksi esim. kapinoidakseen autoritaarista oikeistolaista isukkia vastaan ja hyväksynkin sen tiettyyn rajaan asti, mutta sitä en hyväksy, että kommunisti jatkaa Venäjän juoksupoikana vielä Neuvostoliiton romahdettua.

Matti Rossi, den oförsonliga kommunisten, visdiktaren och översättaren av latinamerikansk litteratur även känd för att ha angivit en ungersk poet till KGB, dog nyligen. Nu orkar jag inte fördjupa mig alltför mycket i Rossis person, men ett par saker konstaterar jag: jag förstår att man blir kommunist för att t ex göra uppror mot sin auktoritäre högervridne far, jag accepterar det t o m, åtminstone i viss mån, men att en kommunist envisas med att agera springpojke åt Ryssland även efter Sovjetunionens fall, det accepterar jag definitivt inte.

Nyt kun Rossin ilmiantokirje on tullut julki, täytyy ihmetellä sen raivoisaa ja hysteeristä sävyä. Tuntuu siltä kuin Rossi olisi loukkaantunut unkarilaisen pikkunokkeluudesta henkilökohtaisesti. Itse asiassa minulla on sellainen kutina, että Rossin kommunismiin hurahtamisen taustalla oli jokin jonninjoutava, mutta asianomaiselle itselleen tärkeä omakohtainen trauma ("se Kelju-Kake joka astui varpailleni kun olin 5-vuotias, kyllä häntä kaduttaa sitten kun neuvostoarmeija tulee ja ampuu hänelle dum-dum-kuulan vatsaan").

Brevet med vilket Rossi angav den ungerska diktaren har nyligen offentliggjorts, och det är skrivet med sådant hysteriskt raseri att man måste förvåna sig. Det förefaller som Rossi känt sig personligen kränkt av ungrarens småkvicka släng. Jag har faktiskt det intrycket att Rossi på sin tid blivit kommunist p g a någon traumatisk personlig upplevelse som för alla andra framstår som bagatell ("den där elake Emil som trädde mig på tårna när jag var fem år gammal, han får minsann ångra sig när sovjetarmén kommer och skjuter honom en dumdumkula i magen").

Kuten kommunistipuolueen nettisivuilta hiljattain sai lukea, Suomen kommunistit ovat pysytelleet aika uskollisesti Venäjän tukena. Jokin aika sitten pidetyssä "kalotin kommunistien" tapaamisessa oli läsnä delegaatio Donetskin valetasavallan kommunistisesta puolueesta, ja Ukrainan laillisesta hallituksesta puhuttiin silmää räpäyttämättä fasistisena. Herää toki myös kysymys, mitä tekemistä Donetskin kommunisteilla on pohjoiskalotin kanssa. Itä-Ukraina ei nyt ole napapiirillä päinkään.

Som vi nyligen fick läsa på finska kommunistiska partiets webbsidor, stöder finska kommunister fortfarande lojalt den ryska saken. För en kort tid sen anordnades ett möte för Nordkalottens kommunister, där en delegation från kommunistiska partiet i fejkrepubliken Donetsk var närvarande, och den lagliga regeringen i Ukrainska omtalades som fascistisk som om det vore den självklaraste saken i världen. Man känner sig nog också föranledd att fråga, vad Donetskkommunisterna har för ärende till Nordkalotten. Östra Ukraina ligger ju ingenstans nära Polcirkeln.

Itse asiassa sitäkin sietää kysyä, miten vakavasti Donetskin valetasavallan kommunistit voi ottaa edes kommunisteina. Donetskissa on joitakin muka erillisiä ja riippumattomia poliittisia puolueita, mm. juuri nämä kommunistit, mutta mitä ilmeisimmin kyse on sellaisista näennäispuolueista, joita esimerkiksi neuvostoimperiumin aikaisissa alusmaissa toimi - eikä vain siellä: Kiinassa on yhä muodollisesti olemassa esimerkiksi Guomindang-puolueen, Kiinan perinteisen nationalistipuolueen, kommunistien kanssa liittoutunut haara. (Itä-Saksassa oli jopa "edistysmielisten entisten natsien" puolue NDPD; todennäköisesti totuudenmukaisen vitsin mukaan kommunistipuolueessa, anteeksi, "sosialistisessa yhtenäisyyspuolueessa", oli enemmän entisiä natseja kuin NDPD:ssä konsanaan.)

NDPD:n puoluetoimisto. Julkisivussa vaaditaan vapautta Erika Thürmerille, viisitoistavuotiaalle aktivistille, joka joutui vuonna 1950 pidätetyksi lännessa. NDPDs partibyrå. På fasaden krävs det frihet för Erika Thürmer, femtonårig aktivist som år 1950 arresterades i Väst. Kuvalähde/bildkälla/Bildquelle: wikipedia.de/Bundesarchiv

Det är faktiskt mödan värt att ställa frågan, om kommunisterna i fejkrepubliken alls kan tas på allvar ens som kommunister. I Donetsk lär det finnas en del kantänka separata och oberoende politiska partier, bl a de här kommunisterna, men det är uppenbart att det bara handlar om skenpartier av den sort som var vanliga i Sovjetunionens kommunistiska lydriken - och inte bara där: i Kina existerar det fortfarande en med kommunisterna allierad gren av det anrika nationalistpartiet Guomindang. (I Östtyskland fanns de t o m ett parti för "framstegsvänliga" före detta nazister, NDPD; enligt ett skämt, som antagligen låg mycket nära sanningen, hyste kommunistpartiet, pardon, "socialistiska enhetspartiet", fler före detta nazister än NDPD någonsin.)

Sun Yat-sen (Sun Zhongshang), Kiinan demokraattisen vallankumousliikkeen perustaja ja kansallissankari. Sekä kommunistit, Taiwanin guomingdang-puolue että mannerkiinalainen guomingdang-puolue pitävät itseään sankarin perinnön oikeina jatkajina. Sun Yat-sen (Sun Zhongshan), som grundade den demokratiska revolutionsrörelsen i Kina och som kineserna ser som en nationalhjälte. Både kommunisterna, det taiwanska guomingdang-partiet och det kontinentalkinesiska guomingdangpartiet anser sig vara de rätta arvingarna till hjälten. Kuva/bild: wikipedia.org.

Ukrainassa - kuten aika yleisesti tiedetään - kommunistipuolueet on lailla kielletty, mitä sekä suomalaiset että donetskilaiset kommunistit pitävät todisteena maan fasistisuudesta. Kuitenkin Ukrainassa on äärivasemmistolaisia järjestöjä, jotka eivät kutsu itseään kommunisteiksi. Jos kommunistimme ovat pääasialliselta identiteetiltään sitä mitä tietosanakirja tarkoittaa kommunistilla, eli marxilaisia vallankumouksellisia sosialisteja, miksi he eivät hakeudu yhteistyöhön ukrainalaisten Venäjästä riippumattomien äärimarxilaissosialistien kanssa, vaan menevät Donetskin "tasavallan" ilmiselvien putinististen yhteistoimintamiesten halpaan? Siksikö, että "kommunismi" ei heillekään enää tarkoita muuta kuin Putinin asian kritiikitöntä ajamista?

I Ukraina är - som allom bekant - kommunistiska partier förbjudna, vilket både finska och donetskiska kommunister ser som ett bevis på att landet är fascistiskt. Det finns dock vänsterextrema organisationer i Ukraina som inte kallar sig kommunistiska. Om våra kommunister till sin huvudsakliga identitet är vad en encyklopediartikel menar med kommunist, dvs marxistiska revolutionära socialister, varför söker de då inte samarbetspartners bland de ukrainska extremmarxister som inte lyder under rysk överhöghet utan låter sig luras av uppenbara putinistiska kollaboratörer i Donetsk-"republiken"? Beror det månne på att "kommunism" inte betyder något annat än kritiklös putinism ens för dem?

Jouduin hiljattain Facebookissa napit vastakkain parinkin nykykommunistin kanssa, ja minun täytyy sanoa, että en osannut erottaa heitä millään oleellisella tavalla äärioikeistolaisista putinisteista. 

Nyligen kom jag ihop mig med ett par av våra kommunistiskt sinnade samtida, och ärligt talat skilde sig intrycket inte på något relevant sätt från högerextrema putinister.

Sekä kommunistit että äärioikeistolaiset ovat sitä mieltä, että äärioikeisto ei ole koskaan vainonnut minua ja että olen hullu, jos päinvastaista väitän. Äärioikeistolaisethan tunnetusti kiistävät äärioikeiston olemassaolonkin; kommunistille taas minä olen äärioikeistolainen, eikä ole uskottavaa, että äärioikeistolaiset vainoaisivat äärioikeistolaista.

Både högerextremister och kommunister anser att jag aldrig förföljts av extremhögern och att jag är en galning om jag hävdar det motsatta. Högerextremisterna själva insisterar ju att det inte finns någon extremhöger; för kommunisterna är jag en högerextremist, och för dem är det inte trovärdigt att högerextremister förföljer en högerextremist.

Sekä kommunisteille että äärioikeistolaisille Putin on - jollei sankari, niin ainakin hyödyllinen pragmaattinen liittolainen. Kommunistien mielestä amerikkalainen kapitalismi on vähän niin kuin mafia, mutta venäläinen totalitarismi pelkkä pikkurikollinen, puotinaruvaras, johon huomio suunnataan jotta isot rosvot pääsisivät kuin koirat veräjästä. Äärioikeistossa taas on niitä, jotka ensin pitävät Hommalla pitkän puheenvuoron siitä, kuinka Venäjä periaatteessa tietenkin on vihollinen, mutta jatkavat julistamalla Putinin olevan käytännössä valkoisen rodun viimeinen turva muslimien ja neekereiden maailmanvalloitusta vastaan.

Både kommunister och högerextremister ser i Putin om inte en hjälte så åtminstone en nyttig pragmatisk allierad. Kommunisterna tycker att amerikansk kapitalism är som maffian men rysk totalitarism bara en väskryckande småtjyv som ägnas uppmärksamhet för att de stora bovarna ska komma undan. Högerextremister däremot brukar hålla på sitt webbforum ett långt anförande om hur Ryssland i princip givetvis är en fiende men fortsätter med att prisa Putin som i praktiken den vita rasens sista försvarare mot världserövringslystna muslimer och negrer.

Sekä kommunistit että äärioikeisto uskovat yhä enemmän tarinoihin juutalaisesta salaliitosta, joilla ei Suomessa ole koskaan ollut kovin vahvaa perinteistä jalansijaa edes äärioikeistossa. Venäjä on levittänyt antisemitismiä ohjelmallisesti tsaarin ajoista asti, joten juutalaisvastaisuuden vahvistumista Suomessa voidaan pitää merkkinä Venäjän vaikutuksen vahvistumisesta. (Toki se on myös merkki siitä, kuinka suodattamatta suomalaisen äärioikeiston aatteet tulevat Yhdysvalloista netin kautta. Mutta nyt on jo herätty tietoisuuteen siitä, kuinka riippuvainen amerikkalainenkin äärioikeisto on Venäjästä.)

Det finns allt fler kommunister och högerextremister som tror på legenden om den judiska konspirationen - men antisemitiska konspirationsteorier har inte särskilt långa anor i Finland, inte ens inom extremhögern. Ryssland har programmatiskt spritt antisemitism sedan tsartiden, vilket innebär att starkare judefientlighet i Finland indikerar starkare rysk infiltration. (Visst är det också ett tecken på hur ofiltrerade högerextrema idéer nu strömmar in från Amerika via internet. Men redan nu har man insett hur beroende även den amerikanska extremhögern är av Ryssland.) 

Sekä kommunisteille että merkittävälle osalle äärioikeistoa Yhdysvallat on vihollinen, mutta sekä kommunistit että äärioikeisto pitävät Trumpista - kommunistit siksi, että Hillary Clinton oli heille "sota-Hillary" ja Trump on isolationistina ja Putinin ystävänä "rauhan mies". "Rauha" tarkoittaa tietysti heidän sanavarastossaan Venäjän tahdolle alistumista, mitäpä muutakaan.

Både för kommunisterna och för en betydlig del av extremhögern är Förenta Staterna en fiende, men båda grupperna gillar också Trump - kommunisterna därför att Hillary Clinton för dem var "krigiska Hillary" medan Trump som isolationist och Putinvän var en "fredens man". "Fred" betyder i deras ordförråd underkastelse under Ryssland, som man vet.


Saa kommunismia minun puolestani (toki lain puitteissa) ajaa, kuten olen muussa yhteydessä jo todennutkin - kansa ratkaisee äänestyskopissa, paljonko kannatusta kommunismilla on. Mutta kommunismin kuuluisi sitten olla oikeaa kommunismia eli radikaalia marxilaista sosialismia. Putin ei edusta radikaalia marxilaista sosialismia, eikä Venäjän etujen puolustaminen ole radikaalia marxilaista sosialismia. Sellainen kommunisti, jolle Venäjän edut ovat tärkeämpiä kuin Suomen muuttaminen sosialistiseksi ihantolaksi, ei ole oikea kommunisti. Sen uskallan sanoa, vaikka en ole itse kommunisti enkä varsinainen kommunismin asiantuntija, enkä ole lukenut Marxin Pääomasta juuri muuta kuin, heh, Solženitsynin arvostelun siitä.

Som jag i ett annat sammanhang konstaterat, är det helt okej att främja kommunism, såvitt man gör det inom lagens ramar - folket får sen avgöra vid valurnorna, vad det anser om kommunism. Men den kommunism man främjar borde sen också vara genuin kommunism, dvs radikal marxistisk socialism. Putin representerar inte någon radikal marxistisk socialism, och det är inte radikal marxistisk socialism att försvara ryska intressen. Den kommunist för vilken det är viktigare att gå Putins ärenden än sträva till att förvandla Finland till en socialistisk utopi är ingen riktig kommunist. Så mycket vågar jag säga, trots att jag varken är kommunist eller expert på kommunism - jag har inte läst Das Kapital av Marx, jag har bara läst Solzjenitsyns kommentar, så att säga.

En pidä suomalaisia kommunisteja niin tyhminä, etteivät ainakin jotkut heistä kykenisi huomaamaan, kuinka fasistinen Venäjä on ja kuinka Putin käyttää heitä hyväkseen. Mutta ne heistä, jotka eivät pysty toistamaan itselleen "mutku USA" riittävän monta kertaa vaientaakseen omantuntonsa kolkutukset, ovat luultavasti liian peloissaan. Iso kysymys on, kuka heitä on uhkaillut ja millä.

Jag tror inte att alla finska kommunister är för dumma för att inse att Ryssland är en fascistisk stat och att Putin utnyttjar dem till sina maktpolitiska ändamål. Men de som inte kan upprepa för sig själva "men USA då" tillräckligt många gånger för att tysta ned sitt samvete är förmodligen för rädda. Den stora frågan är, vem som hotat dem och vad det varit för hotelser. 

Я ТЕБЯ В ФИНЛЯНДИЮ НЕ ПРИГЛАСИЛ, УБИЙЦА!

Вовка! Я тебя к нам не пригласил, собака, фашист, убийца. Ты никому не нужен. Ни Финляндии, ни русскому народу.

Käytännön "isänmaallisuutta" - "Fosterländskhet" i praktiken

VDV tarkoittaa Venäjän laskuvarjoerikoisjoukkoja, Vozdušno-desantnye vojska - aivan niin, kyse on samoista "desanteista", joiden nimellä on niin synkkä kaiku sota-aikojemme historiassa. OMON-joukot taas ovat sisäministeriön erikoisjoukkoja, Otrjad mobil'nyj osobogo naznačenija. 

Petri Partanen: "Blir [Pekka] Haavisto vår näste president så får vi hoppas att vi snabbt får de ryska VDV- och OMON-trupperna till Helsingfors!"

VDV står för Rysslands speciella fallskärmsstyrkor, Vozdusjno-desantnye vojska - ordet "desant", som har så dyster klang i finsk krigshistoria, är av samma ursprung. OMON-styrkorna är inrikesministeriets specialstyrkor, Otrjad mobil'nyj osobogo naznatjenija.

Suomelle oma kaani - Egen khan för Finland

Kuvalähde/Bildkälla: Perussuomalaiset/Sannfinländarna

Kuvassa ei ole Tšingis-kaani, vaan Riku Nevanpää, perussuomalainen poliitikko, joka kunnostautui hiljattain vaatimalla "puhdistuksia" lehdistössä. Hän kuulemma tavoittelee perussuomalaisten presidenttiehdokkuutta. Täten annamme hänelle oikeuden käyttää arvonimeä Riku-kaani. Lupaan hänelle ääneni, jos hän sitoutuu vaalit voittaessaan julistautumaan Suomen kaaniksi.

PS: Olin väärässä. Hän ei haluakaan presidentiksi, vaan Satakunnan perussuomalaisten johtoon. No, kyllä sielläkin varmaan kaania kaivataan.

Bilden visar inte Djingis-khan, utan Riku Nevanpää, en sannfinländsk politiker, som nyligen utmärkte sig med att kräva "utrensningar" inom tidningspressen. Härmed förlänar vi honom titeln Riku-khan. Han lär vilja bli presidentkandidat för Sannfinnarna. Jag kommer säkert att rösta på honom, om han å sin sida lovar att vid eventuell valseger khanförklara sig.

PS: Jag misstog mig. Han vill inte ännu bli president, han vill bara leda sannfinnarna i Satakunda. Men jag antar att även deras image skulle bli bättre av att ledas av en riktig khan.

Alkeisoppilaiden tarpeeksi - För eleverna på grundnivå

Olen viime aikoina joutunut selittämään vähän liian monelle Ukrainaa fasistivaltiona pitävälle vasemmistohörhölle, miksi Ukrainan yhteiskunnan mahdolliset epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet eivät kelpaa perusteiksi asettua Venäjää "ymmärtävään" tai "puolueettomaan" positioon. Kyllästyttää toistella selviä asioita, joten tässä on pieni kertaus tarvittaessa linkitettäväksi.

På sistone har jag flera gånger tvingats förklara för alltför många vänsterstollar av den sort som anser Ukraina vara en fascistisk stat, varför de orättvisor och missförhållanden som måhända plågar det ukrainska samhället inte duger till argument för en rysslandvänlig eller en gentemot Ryssland "neutral" position. Jag är trött på att upprepa självklarheter så här ska det bli en liten repetition att vid behov länka till.

Se, mitä on tapahtunut, on, että Venäjä on miehittänyt Ukrainaan kuuluvan Krimin ja liittänyt sen alueisiinsa. Tämä tällainen on kansainvälisten lakien vastaista, eikä sitä voi perustella mitenkään. Valtioiden rajojen loukkaamattomuutta säätelee periaate, jonka mukaan kansainvälinen konflikti ei voi muuttaa rajojen sijaintia. Periaatteesta poikkeaminen vaatii kansainvälisen yhteisön takaaman rauhansopimuksen.

Det som nu ägt rum är att Ryssland ockuperat Krim, ett område som tillhör Ukraina, och annekterat det. Det här står i strid med internationell lag och kan inte rättfärdigas på något sätt. Gränser mellan stater är okränkbara enligt principen som innebär att internationell konflikt inte kan ändra på gränserna. Avvikelser förutsätter ett fredsfördrag garanterat av internationella samfundet. 

Tässä kohdassa vasemmistolaiset Venäjän ystävät alkavat yleensä parkua siitä, kuinka Yhdysvallatkin sitä ja tätä ja tuota. No, Yhdysvallat ei itse asiassa ole valloittanut itselleen uusia alueita aikoihin. 1800-luvulla kyllä Meksikolta rohmuttiin yhtä ja toista, mutta USA:n sittemmät hillumiset Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä eivät ole merkinneet rajojen muutoksia. Ja yksipuoliset rajamuutokset ovat kansainvälisen oikeuden näkökulmasta se ratkaiseva juttu, joka tekee Venäjästä roiston.

När man hinner så här långt brukar vänstersinnade Rysslandsvänner vanligen börja gnälla om hur Förenta Staterna också har ett och annat på sitt syndkonto. Men faktum är att USA sedan länge låtit bli att erövra nya områden. Under 1800-talet fick Mexiko givetvis avträda en massa, men jänkarnas senare framfart i Latinamerika och Mellanöstern har inte inneburit gränsförändringar. Och det är ensidigt genomförda gränsförändringar som gör Ryssland till en bov inför internationell lag. 

Toki vasemmistolainen voi olla sitä mieltä että kansainvälinen oikeus on rikki ja väärin ja suosii Yhdysvaltoja. Mikäs siinä. Nyt sitten vain olisi kiinnostavaa kuulla konkreettisia parannusehdotuksia, joiden avulla kansainvälinen oikeus rankaisisi paremmin juuri USA:lle tyypillisiä oikeudenloukkauksia. En kuitenkaan pidättele henkeäni niitä odotellessani, koska koko tämä huomion ohjaaminen Yhdysvaltoihin on pelkkä harhautusmanööveri.

Visst kan en vänstermänniska anse att internationell lag är sönder och fel och favoriserar USA. Varför inte. Nu skulle vi gärna höra om konkreta reformer för att hädanefter göra det lättare att bekämpa sådana överträdelser som är särskilt typiska för USA. Jag tror dock att hela det här med att vända uppmärksamheten till USA bara är ett försök att slå blå dunster i ögonen på oss. 

Mitä sitten tulee Ukrainan väitettyyn fasistisuuteen, se on kokonaan eri keskustelu. Siinäkin tapauksessa, että Ukrainan hallitus olisi fasistinen, Venäjällä ei olisi mitään oikeutta hyökätä maahan eikä varsinkaan liittää sen alueita itseensä. Maan hallituksen "fasistisuus" olisi jätettävä puolueettoman elimen tutkittavaksi, ja jos sitten päätettäisiin lähettää kansainvälinen interventiojoukko hallitusta kaatamaan, sillä ei todellakaan olisi mitään asiaa siirrellä rajoja mihinkään.

Vad sedan gäller Ukrainas påstådda fascism är det en helt annan diskussion. Även i det teoretiska fallet att Ukrainas regering verkligen vore fascistisk skulle Ryssland inte vara berättigat till att invadera landet och ännu mindre att annektera delar av det. Frågan om Ukrainas "fascism" borde överlåtas åt ett neutralt utredningsorgan, och om det sen beslutades att skicka ut en internationell interventionskår för att störta regeringen, skulle den inte heller vara berättigad att genomföra några gränsförändringar.

Kaikenlainen höpinä Krimin ikiaikaisesta venäläisyydestä ei sekään kuulu tähän yhteyteen ollenkaan. Se on pelkästään käsi keksipurkissa kiinni jääneen pikkupojan häthätäinen selitys. Lisäksi pitää muistaa, että jos jokin länneksi laskettava maa hyökkäisi Venäjälle tai muuhun "ei-länsimaiseen" maahan vedoten historiallisiin rajoihin, vasemmiston moraaliselle närkästykselle tuskin loppua tulisi: millaista hirveää imperialismia! Ja silloin vasemmisto tietenkin olisi aivan oikeassa. On kummallista, että yhtä hirveälle imperialismille löytyy puolustelijoita ja poisselittäjiä, kun sitä harjoittaa Venäjä.

Svamlet om hur Krim kantänka alltid varit ryskt hör inte hit heller. Det är bara en bortförklaring av den sort som en pojkvasker hittar på när han ertappats med handen i kexburken. Dessutom är det skäl att påpeka, att det aldrig skulle bli slut på vänsterns moraliska indignation om ett "västligt" eller västvänligt land invaderade Ryssland eller något annat "icke-västligt" land och framförde liknande svepskäl: vilken förskräcklig imperialism! Och då skulle vänstern givetvis ha helt rätt. Det är högst märkligt att lika förskräcklig imperialism finner förståelsefulla försvarare när det är Ryssland som är imperialisten.

Taustalta löytyy tietysti se, mitä nimitän itse Venäjän "kunnianeekeristatukseksi", poliittisesti epäkorrekti kun olen. "Neekerillä" viittaan tässä yhteydessä kolmannen maailman maihin, joiden epäkohtia ei haluta arvostella, koska niiden mielletään olevan seurausta kolonialismista ja lännen harjoittamasta sorrosta. Venäjä ei kuitenkaan koskaan ole ollut kolonialismin uhri, se on harjoittanut sitä itse - mutta sen valloitukset ovat aina suuntautuneet naapurimaihin, eivät merentakaisiin maihin. Silti Venäjää kohdellaan vasemmistopuheessa usein jonkinlaisena lännen sortamana entisenä siirtomaana.

I bakgrunden spökar det jag, politiskt inkorrekt som jag är, brukar kalla Rysslands status som "hedersneger". "Neger" avser här tredjevärldenländer vars missförhållanden inte gärna påtalas, eftersom de anses bero på kolonialism och västligt förtryck. Ryssland har dock aldrig varit offer för någon kolonialism, i stället har det varit en kolonialmakt - visserligen har det erövrat kolonier i grannländer, inte bortom havet. Ändå bemöts Ryssland i vänsterdiskurs alltför ofta som om det vore en före detta koloni förtryckt av Väst.

Tämä puolestaan on johtanut sellaiseen järjettömyyteen, että Venäjän orjuudesta vapautumaan pyrkivä entinen siirtomaa eli Ukraina esitetään "fasistisena". Ukrainassa on kyllä äärinationalisteja, mutta voisikohan Venäjän uhka ja Venäjän Ukrainaa vastaan käymä sota vahvistaa nationalismia? Voisikohan olla niin, että sellaiset fasistit, jotka menevät rintamalle uhraamaan henkensä isänmaansa puolesta hyökkääjän tulen alla, olisivat ainakin tällä hetkellä pienempi uhka kuin sellaiset, jotka hyökkäävät muihin maihin ja valtaavat näiden alueita (kuten Natsi-Saksa aikoinaan teki, ja kuten Venäjä tekee nyt)?

Detta har å sin sida lett till sådan absurditet, att en före detta koloni som vill frigöra sig från ryskt slaveri - Ukraina - smutskastas som "fascistisk". Visst finns det extrema nationalister i Ukraina, men kunde detta inte bero på att det krig som Ryssland för mot Ukraina förstärker och berättigar ukrainsk nationalism? Kunde det inte förhålla sig så att fascister som offrar sitt liv för fosterlandet på fronten, beskjutna av en invaderande stormakt, är ett mindre hot än fascister som invaderar och erövrar främmande länder (som Nazityskland på sin tid, och som Ryssland nu)?

Ei ole itäblokkia - Det finns inget östblock

Rauhanpuolustajia kritisoineeseen kirjoitukseeni voisin lisätä sellaisen peräkaneetin, että mitään itäblokkia ei ole. Sen pitäisi olla itsestään selvää, mutta se tuntuu unohtuvan yllättävän monilta rauhanaktivisteina ja yhteiskuntakriitikkoina esiintyviltä, jotka puhuvat liennytyksen välttämättömyydestä "idän ja lännen" välillä.

Jag kunde utvidga min kritik av Fredskämparna med slutklämmen att det inte finns något östblock längre. Det borde vara självklart, men det förefaller att våra s k fredsaktivister och samhällskritiker glömmer det när de svamlar om hur viktigt det är med avspänning mellan "öst och väst".

Venäjä ei kuitenkaan ole kylmän sodan aikainen "itä". Silloin ennen vanhaan Neuvostoliitto edusti yhtä haaraa Ranskan vallankumouksen jälkeen kehittyneestä demokratian perinteestä. Siellä, missä kommunistipuolueet olivat päässeet yksinvaltaan, tämä haara oli jämähtänyt ensin vallankumouksellisen terrorin vaiheeseen, sitten mureni hiljakseen kun terrori oli ohi mutta uudistumaankaan ei kyetty. 

Ryssland är dock inte "öst" i den bemärkelsen som ordet användes under kalla kriget. Förr i världen representerade Sovjet en gren av den demokratiska tradition som utvecklade sig från franska revolutionen. Där kommunistiska partier tillkämpade sig diktatorisk makt, stagnerade denna gren i den revolutionära terrorns skede för att sedan i all stillhet murkna bort när terrorn var förbi men någon återupplivning och förnyelse inte heller blev av.

Se, että vasemmistolaiset puhuivat liennytyksen välttämättömyydestä tämän "idän" kanssa, ei välttämättä johtunut mistään erityisestä sympatiasta kommunismia kohtaan, vaan pikemminkin juuri siitä, että "länsi" ja "itä" pohjimmiltaan olivat saman demokraattisen tradition eri haaroja, joiden ei kuulunut olla riidoissa ja joiden välille olisi saatava sovinto - eräänlainen kansainvälispoliittinen konsensus, vastine Suomen sisäpoliittiselle. En nyt ota kantaa siihen, miten paljon tässä näkemyksessä oli käytännön järkeä. Silloisessa maailmassa se näytti varmasti ainakin teoreettisesti järkevältä.

Att vänstermänniskor lade vikt vid avspänningen mellan väst- och östblocket berodde inte så mycket på kommunistiska sympatier utan snarare på känslan att "väst" och "öst" sist och slutligen var grenar av samma demokratiska tradition som inte borde ha legat i strid och som det var naturligare att stifta fred emellan - en sorts internationell politisk konsensus, som motsvarighet till Finlands inrikespolitiska. Jag tar ingen ställning till hur mycket det låg praktiskt förnuft i den här uppfattningen. I den värld vi då levde i kändes den säkert åtminstone teoretiskt vettig.

Neuvostoliitto yritti myös ainakin retorisen tekopyhyyden tasolla edustaa sitä radikaalin demokratian perinnettä. En nyt yritäkään väittää, ettei Neuvostoliitto olisi ollut kyyninen diktatuuri, joka käytännön politiikassaan pilkallisesti rikkoi aivan alkeistason moraalisia perussääntöjä: hyvä esimerkki tästä on, että KGB painatti arabiankielisiä käännöksiä "Siionin viisaiden pöytäkirjoista" vahvistaakseen Israelin-vastaisuutta ja antisemitismiä islamilaisessa maailmassa. Vaikka siellä on oma juutalaisvastaisuuden perinteensä (ja vaikka muslimeilla tietysti on asialliset syytkin paheksua Israelin politiikkaa), se ei varmasti olisi yhtä vahva kuin nyt, jos Moskova ei olisi tapansa mukaan kylvänyt myrkkyään ja valheitaan muslimien keskuuteen.

Sovjetunionen försökte också, åtminstone på den retoriska skenhelighetsnivån, uppträda som representant för denna radikalt demokratiska tradition. Härvid vill jag ingalunda ifrågasätta det faktum att Sovjet var en cynisk diktatur som i sin praktiska politik gav fan i elementära moraliska grundregler: ett gott exempel var att KGB lät trycka arabiska översättningar av "Sions vises protokoll" för att förstärka Israelfientlighet och antisemitism i muslimvärlden. Visst har islam sin egen tradition av judefientlighet (och visst har muslimer sakliga skäl för att ogilla Israels politik), men antisemitismen i de muslimska länderna skulle alldeles säkert inte vara så stark som den är om Sovjet inte hade gjort vad det brukade, dvs sått sitt gift och spritt sina lögner bland muslimer.

Kuitenkin kommunismiin kuului jonkinasteinen nojautuminen 1800-luvun demokraattisiin vallankumousperinteisiin. Neuvostoliitossa ja kommunistimaissa julkaistiin ja luetettiin esimerkiksi maailmankirjallisuuden klassikoita ja annettiin samalla ymmärtää, että Neuvostoliitto oli niiden ihmiskunnan vapaushaaveiden täyttymys, joita nämä klassikot omalta osaltaan olivat elätelleet ja sanoiksi pukeneet. Neuvostokirjallisuudelle 1800-luvun klassinen realismi oli tunnetusti merkittävä virallisesti hyväksytty esikuva.

Ändå handlade kommunism i viss mån om 1800-talets demokratisk-revolutionära traditioner. I Sovjet och i de övriga kommunistiska länderna trycktes världslitteraturens klassiker i stora upplagor, och i skolorna lästes de också. Det var meningen att Sovjetunionen utgjorde uppfyllelsen av de allmänmänskliga frihetsdrömmar som dessa klassiker hade hyst och klätt i ord. För sovjetisk litteratur var den klassiska artonhundratalsrealismen som bekant en viktig, officiellt accepterad förebild.

Tämä oli tietysti tekopyhyyttä. Mutta tekopyhyys on yksi ihmisyyden aliarvostettuja piirteitä, ja itse olen vanhemmiten oppinut näkemään siinä hyviäkin puolia. Tätä kuvaisin seuraavalla yksinkertaisella vertauskuvalla. Meillä on kaksi diktaattoria. Toinen diktaattori teloittaa armotta kaikki, koska häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään muu kuin hänen oma, hyvin ahdas ja joustamaton käsityksensä maan edusta; toinen diktaattori haluaa esiintyä reiluna ja oikeudenmukaisena kansanjohtajana ja joka on vastaanottavainen ulkomailta tulevalle kritiikille. Kumman vankilaan mieluummin päätyisitte?

Det här var givetvis skenhelighet. Men skenheligheten är en av de mest underskattade mänskliga egenskaperna, och på mina äldre dagar har jag lärt mig se den i mera fördelaktig dager än som ung idealist. Reflektera en stund över den här enkla metaforen. Vi har två diktatorer. En av dem avrättar obarmhärtigt alla, eftersom han inte intresserar sig för annat än landets bästa så som han ur sitt eget snäva perspektiv ser det; den andre vill framstå som en rättvis ledare och är mottaglig för utländsk kritik. Vilken diktators fängelse skulle ni hellre hamna i?

Jälkimmäinen diktaattori on tietenkin tekopyhä, koska hänenkin diktatuurinsa on nimenomaan diktatuuri - epäoikeudenmukainen ja ahdistava valta, jonka alaisuudessa surmataan viattomia ilman oikeudenkäyntiä. Mutta sille poliittiselle vangille, jonka diktaattori tekopyhän reiluusshown nimissä armahtaa, säästynyt nirri ei ole yhtään sen vähemmän arvokas sen takia, että se on säästynyt tekopyhyyden vuoksi.

Den sistnämnde diktatorn är givetvis skenhelig, ty hans diktatur är också en diktatur, alltså en orättvis förtryckarstat, där det avrättas oskyldiga människor utan rättegång. Men för den politiske fånge som diktatorn benådar för att hyckla rättvisa är den kära livhanken inte mindre kär därför att det är skenheligheten som räddar den.

Ensimmäinen diktaattori on Putin. Toinen diktaattori tarkoittaa käytännössä kaikkia Neuvostoliiton diktaattoreita Stalinin jälkeen, Hruštšovista Gorbatšoviin.

Den förstnämnde diktatorn är Putin. Den andre liknar praktiskt taget alla diktatorer som styrt Sovjet efter Stalin, från Chrusjtjov till Gorbatjov.

Neuvostoliitto joutui olemaan tekopyhä, koska sen imperiumi - "itäblokki" - perustui vain osittain armottomaan pakottamiseen: varsinkin blokin kolmannen maailman ulkojäsenille piti kepin ohessa tai sijasta merkittävässä määrin tarjota porkkanaa. Tunnettua on, että Neuvostoliitto tuki esimerkiksi Kuubaa taloudellisesti ostamalla sen sokeria suolaiseen hintaan. Kun tämän touhun mielekkyys kyseenalaistettiin, sekä Kuuba että Neuvostoliitto vastasivat, että tässä on kyse vain oikeudenmukaisesta, riistottomasta kauppasuhteesta kehittyneen maan (Neuvostoliitto) ja kehitysmaan (Kuuba) välillä, mutta te siellä imperialistisessa kapitalistilännessä ette tietenkään ymmärrä mitään oikeudenmukaisuudesta ja pidätte riistoa normaalina.

Sovjetunionen nödgades hyckla, eftersom dess imperium - "östblocket" - bara delvis var baserat på obarmhärtigt tvång: det var särskilt de externa tredjevärldenmedlemmarna i blocket som det var viktigt att locka till fållan med moroten i stället för, eller vid sidan om, att hötta med käppen. Det är välkänt att Sovjet t ex stödde Kuba genom att betala ett saltat pris för kubanskt socker. När det uttrycktes tvivel på det ekonomiskt hållbara med dylikt, svarade både Kuba och Sovjet att det här bara var rättvis handel mellan ett välutvecklat (Sovjet) och ett underutvecklat (Kuba) land och att det bara var kapitalistiska imperialister i Väst som inte kunde begripa detta, eftersom de nu en gång såg det som normal handel att utnyttja och exploatera fattiga länder.

Tämän tekopyhyyden taustalla oli tietenkin se, että Neuvostoliittokin ymmärsi tarvitsevansa liittolaisia johonkin - että se noin yleisesti ottaen tarvitsi muuta maailmaa ja että sen ainakin tilanteen niin vaatiessa piti yrittää näyttää ystävälliseltä ja hyvältä yhteistyökumppanilta. Toisin sanoen se oli myös jossain määrin halukas antamaan muulle maailmalle periksi, vaikkapa toisinajattelija-asiassa. Aleksandr Solženitsyniä ei esimerkiksi teloitettu, vaan hänet karkotettiin länteen.

Det som låg bakom detta hyckleri var att även Sovjetunionen insåg att det behövde allierade - att det sådär i allmänhet behövde resten av världen till något och att det ibland var klokt att kunna framstå som en vänlig, samarbetsvillig partner. Därför var sovjetledarna även i viss mån beredda att göra eftergifter, t ex i hur oliktänkare bemöttes: Aleksandr Solzjenitsyn mördades inte, han utvisades till Väst.

Nykyistä Venäjää erottaa Neuvostoliitosta se, että se ei vaivaudu olemaan edes tekopyhä. Se on aivan avoimesti imperialistinen eikä sitä kiinnosta tasan mikään muu kuin uusien alueiden valloittaminen Venäjälle ja naapurimaiden poliittisen elämän myrkyttäminen. Eikä se ole vastaanottavainen lännen moraaliselle arvostelulle edes siinä määrin kuin Neuvostoliitto oli, vaan näkee kaikenlaisen arvostelun imperialismina ja sisäisiin asioihinsa sekaantumisena. Toisinajattelijoita murhataan kyynisesti - toki erilaisia rikollisia välikäsiä hyödyntäen. 

Det nuvarande Ryssland skiljer sig från Sovjet genom att inte ens hyckla. I stället är det ett öppet och fräckt imperialistiskt land som bara intresserar sig för att erövra nya områden och förgifta det politiska livet i grannländerna. Och det är inte ens lika mottagligt för moralisk kritik västerifrån som Sovjet brukade vara, utan uppfattar all kritik som imperialism och inblandning. Oliktänkare mördas cyniskt - dock genom att utnyttja kriminella mellanhänder.

Putinin hallinnon aatteellinen puoli on joustava yhdistelmä neuvostoisänmaallisuutta (joka ei ole sama asia kuin kommunismi, vaan perustuu lähinnä "Suuren isänmaallisen sodan" ihannointiin), tsarismia ja etnistä venäläistä nationalismia. Neuvostoisänmaallisuudella luodaan pelkoa lännen uhasta ja esitetään Venäjän sotatoimet puolustuksellisina, tsarismin perinteitä edustaa ennen muuta lännen äärioikeiston tukeminen, ja etnisellä venäläisellä nationalismilla luodaan lojaalisuutta valtiolle.

Den ideologiska putinismen är ett flexibelt sammelsurium sovjetisk fosterländskhet (som inte är samma sak som kommunismen, utan främst består i att idealisera "Stora fosterländska kriget"), tsarism och etnisk rysk nationalism. Genom sovjetisk patriotism rättfärdigas Rysslands krigshandlingar t ex i Ukraina, medan Väst utmålas som hot. Stödet till extremhögern i Väst står i sammanhang med tsaristiska traditioner. Etnisk rysk nationalism skapar lojalitet mot ryska staten.

Kannattaa huomata, että nämä aatteet eivät sovellu kovin hyvin vierasmaalaisten liittolaisten houkuttelemiseen, kuten kommunismi aikoinaan. Kyse on ennen muuta venäläisen imperialistisen revansismin ja aggression oikeuttamisesta omalle kansalle.

Det är värt att uppmärksamma, att de här idéerna inte duger till att locka allierade från utlandet, som kommunismen på sin tid. Det handlar framom allt om att rättfärdiga rysk imperialistisk revanchism och aggression för det egna folket.

Venäjä eroaa toisellakin ratkaisevalla tavalla Neuvostoliitosta. On selvää, että Neuvostoliitto, aivan kuten Venäjä nykyään, käytti tarkoitushakuisesti hyväkseen toisen maailmansodan muistoja esittääkseen itsensä yksinomaan puolustautujana ja amerikkalaiset uhkaajina. Samalla neuvostojohdossa kuitenkin oli myös vilpitöntä pelkoa, että amerikkalaiset hyökkäisivät maahan kuten Hitler aikoinaan.

Ryssland skiljer sig också på ett annat sätt från Sovjet. Det är klart att Sovjetunionen, precis som Ryssland i dag, tendentiöst utnyttjade minnen från andra världskriget genom att bortförklara sin jättestora armé som enbart försvarsorienterad och jänkarna som hotfulla angripare. Samtidigt var dock sovjetledarna uppriktigt rädda för att amerikanerna skulle invadera landet i Hitlerstil.

Ronald Reaganin uho perustui pitkälti siihen käsitykseen, että Neuvostoliitto oli hyökkäyskannalla ja sille piti näyttää kovaa naamaa. Kun hänelle sitten valkeni, että neuvostoliittolaiset tosissaan pelkäsivät USA:n iskua ja että tämä tilanne saattoi johtaa vahingossa ydinsotaan, hän siirtyi sovinnollisemmalle ja liennyttävämmälle kannalle. Neuvostoliitto ei ilmeisesti aikonut käyttää aseitaan ensi-iskuun, ja ne olivat sillä ennen muuta pelotteena. Brežnev lupasikin 1980-luvun alussa, että Neuvostoliitto ei aloittaisi ydinsotaa - ja saikin tällä hankittua huimasti kansainvälistä goodwilliä.

Ronald Reagans hotfulla attityd till Sovjet var baserad på uppfattningen att ryssarna var på offensiven och att det gällde att inta en oförsonlig attityd mot dem. När det gick upp för honom att sovjetledarna trodde att amerikanerna ville invadera, övergick han till en fredligare och försonligare inställning. Sovjetunionen ville tydligen inte använda sina vapen till ett första anfall, utan endast som avskräckning. Brezjnev lovade faktiskt i början av åttiotalet att Sovjet aldrig skulle inleda ett kärnvapenkrig - något han tjänade en massa goodwill på.


Sitä vastoin Putinin Venäjä on tehnyt yksiselitteisen selväksi, että se on valmis käyttämään ydinpommia ensimmäisenä. Venäjän konventionaalinen asevoima on nimittäin niin huonossa kunnossa - rauta on niin ruosteessa - että verraten heikollakin vastustajalla on mahdollisuuksia torjuntavoittoon, jos Venäjä hyökkää sen alueelle. Valitettavasti tämä ei ole sen vastustajan kannalta mitenkään yksiselitteisesti hyvä juttu.

Däremot har Putins Ryssland gjort det entydigt och klart, att det är villigt att anfalla med kärnvapen. Rysslands konventionella vapenstyrka är nämligen så föråldrat - järnet så rostat så att säga - att även en relativt svag motståndare har chanser att vinna avvärjningsseger, om Ryssland invaderar. Dessvärre är detta inte entydigt positivt vad gäller motståndaren.

Hyvässä kunnossa oleva ja monipuolinen konventionaalisten aseiden valikoima tarkoittaa, että aseistusta voi säätää tarpeen mukaan ja että voimaa ei tarvitse käyttää yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä. Venäjällä tällaista säätövaraa ei ole, vaan se joutuu jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa yhteenottoa turvautumaan ydinaseisiin.

Har den invaderande armén tillgång till ett mångsidigt urval konventionella vapen i gott skick innebär detta att vapenutrustningen går att finjusteras efter behov och att styrka inte behöver tillämpas utöver det nödvändiga. Ryssland har inte sådant svängrum, utan ryssarna kommer vid ett relativt tidigt skede i en konflikt att se sig föranledda att gripa till kärnvapen. 

Ajatellaanpa sitä päivää "kun se kerran tulee" eli Venäjä hyökkää Suomeen. Armeijamme puolustaa tietysti isänmaata hyökkääjää vastaan ja saavuttaa merkittäviä voittoja, koska vastapuolella suuri osa sotilaista on haluttomia ja motivoitumattomia, tietoisia asiansa vääryydestä, ja aseetkin ovat mitä ovat. Mutta koska vastapuolella on Venäjä, jolle suurvalta-asema on samanlainen arvovaltakysymys kuin peniksenpituuskisojen voittaminen ja oman heterouden todistaminen, Venäjä turvautuu ydinaseisiin Suomea vastaan.

Låt oss nu reflektera över den länge förväntade dag då Ryssland invaderar Finland. Vår armé kommer givetvis att försvara fosterlandet mot angriparen och vinna segrar, eftersom en stor del av soldaterna på motståndarsidan är ovilliga och saknar motivering - förmodligen även medvetna om att kämpa för fel sak - och vapnen är vad de är. Men för Ryssland är stormaktsställningen en prestigefråga, ungefär som att vinna i penislängd och att bevisa hur heterosexuell man är, och sålunda kommer Ryssland att spränga sin väg ur pattställningen med kärnvapen.

Kyseeseen tulevat tällöin todennäköisimmin taktiset ydinaseet, joiden kohteena on ennen kaikkea Suomen armeija. Niiden aiheuttama akuutti tuho pysyy rajallisena, mutta on selvää että runsaasti siviilejä kuolee niin itse ydinräjähdyksiin kuin ydinlaskeumankin uhreina.

Då blir det mest sannolikt taktiska kärnvapen riktade främst mot Finlands armé. Den akuta förstörelsen blir begränsad, men det är klart att stora skaror civila ska dö, antingen i kärnexplosionerna eller av nedfallet.

Tämänkin jälkeen Suomi tietenkin pitää ottaa jollain tavoin haltuun ja miehitykseen. Venäjä ei tietenkään välitä paljon paskaakaan omien kansalaistensakaan hengestä noin yleensä, mutta omien sotilaidensa sijasta se lähettää raunioita ryöstämään ja säteilymyrkytystä saamaan mieluummin kaikenlaisia bassibasuukkeja kuin oikeita sotilaita. 

Finland bör naturligtvis på något sätt förvaltas och ockuperas. Ryssland ger givetvis skit i sina egna medborgares liv för att inte tala om andra länders, men i stället för att skicka ut sina egna soldater kommer det att överlämna det åt allehanda basjibosuker att plundra ruinerna och dö av strålningsförgiftning.

Tästähän on näkynyt esimakua jo Venäjän aiemmissa sotaseikkailuissa, joissa on turvauduttu milloin "kasakoihin" (tosiasiassa järjestäytyneitä rikollisia), milloin moottoripyöräjengiläisiin. Suomessa voidaan tietysti käyttää hyväksi paikallisia äärioikeistolaisia rikollisjengiläisiä.

På ett liknande sätt har Ryssland i sina tidigare krigsäventyr utnyttjat "kosacker" (som i praktiken är organiserade kriminella) och mc-gäng. I Finland går det givetvis fint att anlita lokala högerextrema ligister.

Eräs sellainen esittelikin hiljattain uutta asetakkiaan ja siihen kiinnittämiään merkkejä Facebookissa. Kyseessä on täysin suomalaisniminen sälli, jonka profiili oli täynnä islamvastaisuuspropagandaa. Takissa on Suomen lisäksi Venäjän lippu, joten tämä kaveri tuntuu olevan sitä porukkaa, jolle Venäjän kumarteleminen on isänmaallisuuden korkein muoto. Venäjällä on siis jo Suomessa sotilaansa, ja he puhuvat suomea äidinkielenään.

En sådan ligist skröt faktiskt nyligen med sin nya vapenrock och de tygmärken han dekorerat den med. Killen hade ett rent finskt namn och hans profil var fullspäckad med hatpropaganda mot muslimer. Förutom Finlands flagga pryddes rocken även med den ryska, så man kan väl sluta sig till att killen här uppfattade det som renaste fosterländskhet att buga och bocka för Ryssland. Kreml har alltså redan sina soldater stationerade i Finland, med finska som modersmål.

Suomalainen väkivaltaurho ilmoittautuu Venäjän tukijoukkoihin. En finsk våldsverkare anmäler sig till Rysslands stödtrupper.

Silloin kun olen uskaltautunut puhumaan mahdollisuudesta, että Venäjä voisi käyttää ydinpommia tavanomaisilla aseilla käytävän sodan ratkaisemiseksi edukseen, olen yleensä törmännyt ahdistuneeseen torjuntaan, jonka pääperusteena on ollut, että mikään maa - edes Venäjä - ei voi ottaa sellaista paariaksi joutumisen riskiä, joka ydinaseen ensikäyttöön liittyisi. Tämä on tietenkin hölynpölyä.

När jag vågat ta upp den möjligheten att Ryssland kunde använda en atombomb för att segra i ett krig som dittills förts med konventionella vapen, har detta vanligen beklämt avvisats med hänvisning till den internationella pariasställning som detta skulle innebära för Ryssland. Men det här är givetvis tomt svammel.

Venäjä on jo nyt niin monella tapaa tehnyt itsensä kansainväliseksi paariaksi, että on vaikea kuvitella sen arvostuksen tuosta yhtään voivan laskea. Toisaalta maan profiloituminen ydinasevallaksi, joka myös käyttää atomiräjähteitään, antaisi sille vahvan pelotteen koko muuta maailmaa vastaan. Niin vaarallinen hullu saa muut maat välittömästi suomettumaan.

Ryssland har redan nu på så många sätt gjort sig till en internationell paria, att det är svårt att ens tänka sig att det kunde vara ännu mera föraktat. Å andra sidan skulle det kunna göra sig överlägset hela världen genom att profilera sig som en atommakt beredd att använda sina bomber. En sådan farlig galning skulle kunna övertala hela världen till att finlandisera sig.

Reagan itse asiassa sai juuri sillä tavalla Neuvostoliiton nujerrettua, että julisti olevansa valmis tekemään ensi-iskun Pahan valtakunnaksi nimittämäänsä maata vastaan ja pommittamaan sen aluetta strategisilla ydinaseilla. Neuvostojohtajat reagoivat tilanteeseen suunnilleen ajattelemalla näin: tuo tyyppihän on seinähullu, nyt pitää olla todella varovainen ettei se saa tekosyytä käristää meitä grillilihaksi. Putin on ilmeisesti ottanut oppia Reaganista, kun uhoaa olevansa valmis ensi-iskuun.

Det var faktiskt precis så Reagan kunde få bukt med Sovjet: han förklarade att han var beredd till ett första slag mot "ondskans rike" med strategiska kärnvapen. Vad var sovjetledarnas reaktion? De tänkte ungefär så här: gubben där är ju spritt galen, nu måste man akta sig för att trampa honom på tårna så att han inte får ett enda svepskäl att göra grillkött av oss. Uppenbarligen lärde sig Putin ett och annat av Reagan, och nu imiterar han lärofadern genom att betona hur villig han är till ett förebyggande angrepp med atombomber.

Putinin sanoma Yhdysvalloille on: hei, älkää viitsikö, ette te oikeasti halua ottaa maailmanlaajuisessa ydinsodassa kuolemisen riskiä jonkin Tallinnan takia. Pelkkä bluffi ei kuitenkaan enää saa tästä viestistä uskottavaa. Tarvitaan enemmän. Esimerkiksi juuri taktisen ydinaseen käyttö sopivan vaaratonta vihollista vastaan. Suomi olisi sellainen sopivan vaaraton vihollinen. Emme ole Naton jäseniä, joten ydinpommittamalla meitä Venäjä ei vaarantaisi yhtään mitään.

Vad Putin vill säga till Förenta Staterna är: ids inte, ni vill verkligen inte ta risken att dö i ett världsomfattande kärnvapenkrig för Tallinns skull. Ren bluff gör detta budskap dock inte längre trovärdigt. Det behövs någonting mera, som t ex ett taktiskt kärnvapenangrepp mot en lämpligt ofarlig fiende, som Finland. Vi är inte Natomedlemmar, vilket betyder att Ryssland inte skulle ta några risker alls genom att kärnvapenbomba oss.

Venäjän trollit Suomessa eivät todellakaan edes yritä kiistää tätä. Päin vastoin, ilmeisesti jonkinlaisina vasemmistolaisina pasifisteina itsensä näkevät trolliarmeijan sotilaat tuntuvat saavan jonkinlaista kieroutunutta mielihyvää ajatuksesta, että Venäjä rankaisisi Suomea iskemällä tänne ydinräjähteillä, jos yrittäisimme liittyä Natoon. Siinä missä 80-luvun pasifismin taustalla oli aito huoli ydinsodan uhasta, nykypäivän trolliarmeijalle Venäjän ydinaseet ovat jonkinlainen oikeuden miekka.

De ryskstyrda trollen i Finland försöker inte ens förneka detta. Tvärtom: soldaterna i trollarmén, även om de troligen ser sig som vänstersinnade pacifister, förefaller få någon sorts pervers njutning av tanken att Ryssland skulle straffa Finland med atombomber om vi sökte medlemskap i Nato. Medan åttiotalspacifismen berodde på genuin oro över det överhängande atomkrigshotet, tycks vår nuvarande trollarmé se Rysslands kärnvapen som ett rättvisans svärd.

Tiedostavatko nämä räikköräähkät, että heidänkin henkensä on siinä katkolla, jos Venäjä pudottaa pienenkin atomijytkyn Suomen rajojen sisäpuolelle? Vaikea sanoa. Äärimmäisessä hädässä ihmisen on toki mahdollista päätyä sellaiseen mielentilaan, jossa ajatus omasta kuolemasta ydinsodassa tuntuu vähäpätöiseltä sen rinnalla, että omat vihollisetkin joutuisivat radioaktiiviseen maailmanpaloon roihuamaan. Mutta ovatko Venäjän trollit äärimmäisessä hädässä? Tuskin. Se tässä on merkillisintä.

Är dessa landsförrädare alls medvetna om att även deras liv svävar i fara om Ryssland spränger en atombomb - hur liten och taktisk som helst - innanför Finlands gränser? Svårt att säga. I en akut och extrem nödsituation kan människan strunta i sitt eget liv om hon bara kan vara säker på att även hennes egna ovänner ska brinna ihjäl av samma radioaktiva världsbrand. Men befinner sig de ryskstyrda trollen i en sådan nödsituation? Knappast. Det är det konstigaste med det hela.

Totisesti ovat he Venäjän asialla - Sannerligen går de ryska ärenden

Marco de Wit on herättänyt huomiota johtamalla äärioikeiston hilluntaa Helsingissä. Katsokaapa keiden kanssa hän seurustelee.

Marco de Wit har väckt uppseende genom att leda extremhögerns fridsstörningsaktion i Helsingfors. Kolla vem han umgås med.

Liioin ihmetyttää näiden "Puhdistusliiton" (uusi äärioikeistolaispulju, nimi viittaa etnisiin puhdistuksiin) aktiivien paitakuosi. Ja nämä kehtaavat haukkua vastustajiaan kommunisteiksi ja stalinisteiksi.

Se också vad det är för skjortor "Rensningsförbundet" (en ny högerextrem organisation, namnet verkar ha något med etniska rensningar att göra) skyltar med. Och de här har fräckheten att kalla sina motståndare för kommunister och stalinister.

Die Rolle der deutschen Sprache unter finnischen Rechtsextremisten

Die Rolle der deutschen Sprache unter finnischen Rechtsextremisten hat sich natürlich seit meinen Jugendjahren sehr verändert, besonders deshalb, weil die Sprachkenntnisse der Finnen immer einseitiger geworden sind. Im Prinzip kann es nicht mehr erwartet werden, dass ein einigermassen gebildeter Finne des Deutschen mächtig wäre. Alles war besser, als ich jung war (so sagt ja jeder Fünfzigjährige, nicht wahr?) - damals kam es durchaus oft vor, dass Leute mit Ingenieur- oder naturwissenschaftlicher Ausbildung sowohl Englisch, Schwedisch als auch eine dritte Sprache (meistens Deutsch, wie es in Finnland traditionell und üblich war) beherrschten - wenigstens gut genug, um Fach- und Sachliteratur zu lesen. Wenn man heute eine andere Sprache als Englisch sprechen und schreiben kann, wird es aber als Sonderkenntnis eingestuft - etwas Berufliches, nicht etwas Zusätzliches. Wer in Finnland Deutsch spricht, ist Germanist oder deutscher Abstammung, und wer Ingenieur ist, spricht kein Deutsch, wenn er nicht deutscher Abstammung ist.

In den siebziger Jahren, als ich noch Kind war, haben die meisten jungen Finnen die ersten deutschen Vokabeln aus ursprünglich englischen Kriegscomics gelernt, die bei uns unter dem Titel "Korkeajännitys" erschienen. Soweit ich weiss, hiessen die ursprünglichen englischen Comichefte so etwas wie "Commando", aber ich muss zugeben, dass ich nicht besonders vertraut mit den Hintergründen der finnischen Hefte bin. Es gab mehrere Reihen, in denen sich die Ereignisse in verschiedenen Milieus abspielten, wie etwa in der nordafrikanischen Wüste oder in der Luft, und vermutlich trugen die englischen Vorbilder dieser Reihen verschiedene Titel - die Sammelbezeichnung "Korkeajännitys" war ein Einfall des finnischen Herausgebers. (Auf der Wikipedia-Seite über "Commando" heisst es, dass es eine "Schwesterreihe" unter dem Titel "Starblazer" gab, in der es nicht um den zweiten Weltkrieg ging, sondern um Zukunftsabenteuer, Science-Fiction und Krieg gegen Ausserirdische - es war vermutlich diese Reihe, die in Finnland als "Avaruuden Korkeajännitys", d.h. Korkeajännitys des Weltalls, gedruckt wurde.)

"Korkeajännitys" ist übrigens eine Art Kalauer oder Wortspiel. Hochspannung als elektrotechnischer Begriff heisst "korkeajännite" auf Finnisch, denn das Wort für elektrische Spannung (Potentialunterschied) ist "jännite", aber das Wort für Spannung im Sinne von Nervenkitzel, thrills, lautet "jännitys". Im Volksmund erhielten die Hefte den Spitznamen "Korkkari", und "korkkarisaksa" oder Korkkari-Deutsch bezeichnet die Deutschbrocken, die in den Korkkari-Heften zu lesen waren. 

Meistens waren es natürlich nur Einzelwörter, wie das allgegenwärtige "Achtung!", aber jeder, der mehr als oberflächlich mit der Korkkari-Welt vertraut ist, erinnert sich noch wenigstens an einen vollständigen Satz, der auf den Korkkari-Seiten zu lesen gewesen ist. Da waren die englischen Helden gleich dabei, eine deutsche Wachstube zu stürmen, den Posten draussen hatten sie schon umgelegt, und die Männer, die in der Stube schliefen, waren von diesem Lärm geweckt worden. Von drinnen waren die Worte "Teufel! Was ist los?" zu hören - allen Lesern längst vertraut. Einer der Engländer, sowohl sprachbegabt wie geistesgegenwärtig, antwortete auf Deutsch (Wort für Wort zitiert): "Nichts, ich habe nur gestolpert und meine Waffe ist gefallen."

Da diese Comics englischer Machart waren, verkörperlichten sie die englische Perspektive auf den zweiten Weltkrieg. "Krauts" waren natürlich Feinde, aber eine gewisse Differenzierung von guten und schlimmen Deutschen kam durchaus vor. (In denjenigen Heftreihen, in denen Japan der Feind war, ging es viel rassistischer ab - die "Japsen" wurden meistens als roboterähnliche Killermaschinen ohne Individualität geschildert, obwohl es auch hier zuweilen Ausnahmen gab). Neben fanatischen Nazis gab es auch Berufssoldaten mit Ehrgefühl und Kriegsflieger, die sich mit englischen Kollegen solidarisierten, und zuweilen wurde auch die politische Unterdrückung von Andersdenkenden im NS-Totalitarismus thematisiert.

Aus finnischer Sicht war natürlich diese englische Perspektive problematisch. Finnland war in den Zwischenkriegsjahren sehr prodeutsch orientiert: die bourgeoisen Parteien in Finnland sahen Hitlers Machtübernahme als nationale Auferstehung Deutschlands aus den Ruinen und als Beseitigung der Versailler Schmach. Interessanterweise identifizierten sich die bourgeois stimmenden Finnen eher mit Deutschland als etwa mit Polen, dessen neue Selbständigkeit ohne diesen "Schmachfrieden" nicht möglich gewesen wäre. Man hätte erwarten können, dass mehr Leute bei uns die Ähnlichkeiten zwischen Polen und Finnland erkannt hätten - beide Staaten haben schliesslich ihre Selbständigkeit am Ende des ersten Weltkriegs oder gleich danach errungen bzw. (im Falle Polens) wiedererrungen, nach einer jahrhundertelangen Unterjochung durch ein fremdes Imperium, oder im Fall Polens mehrere Imperien (das deutsche Kaiserreich, die Donaumonarchie und das zaristische Russland - Finnland war ein autonomes Grossfürstentum des russischen Kaisers).

In der finnischen Geschichte nimmt der Bürgerkrieg den Platz des Befreiungskrieges an. In den Jahren des ersten Weltkrieges kämpften finnische Freiwillige in der kaiserlichen deutschen Armee mit, um Kriegserfahrung zu erwerben, die ihnen später, in einem künftigen Freiheitskrieg, zustatten käme. Das Kaiserreich war bereit, die finnischen "Pfadfinder", wie sie zunächst genannt wurden, zu Soldaten auszubilden, da die Selbständigkeitsbestebungen Finnlands geeignet waren, Russland - Deutschlands Widersacher im ersten Weltkrieg - von innen zu schwächen. Es war auch das Ziel der Deutschen, das künftige selbständige Finnland zu einem Satellitenstaat zu machen.

Während die Pfadfinder Krieg führen lernten, spitzten sich gesellschaftliche Konflikte in Finnland zu, und schliesslich gab es einen Bürgerkrieg zwischen der Rechten und der Linken. Wie es in ähnlichen Situationen üblich ist, wurden Gräueltaten von beiden Seiten begangen, aber mit der Unterstützung der Jägertruppen, wie sich die finnischen Freiwilligen inzwischen nannten, und deutschen Interventionstruppen unter Rüdiger von der Goltz' Führung brachten die Weissen Garden es schliesslich fertig, die Roten zu bezwingen. Die überlebenden Rotgardisten wurden in brutalen Konzentrationslagern interniert, und viele wurden hingerichtet oder starben an Hunger oder Krankheiten, aber trotzdem brachten es die Finnen bald danach fertig, eine einigermassen funktionierende demokratische Republik zu gründen, was natürlich an der starken legalistischen und konstitutionalistischen Tradition lag.

Die Geschichte des selbständigen Finnland wird gern als die Geschichte der Heilung jener Wunden gesehen, die dieser Krieg in der finnischen Volksseele hinterliess. Keine der zwei Seiten im finnischen Bürgerkrieg kann als tadellos gelten: einerseits hätte ein roter Sieg zwangsläufig zu einer Wiedervereiningung Finnlands mit dem inzwischen bolschewistischen Russland geführt, andererseits ging die Rache der Weissen an den Rotgardisten so weit, dass kaum etwas Vergleichbares in einem europäischen Land bisher stattgefunden hatte (hier muss daran erinnert werden, dass die Schrecken der grossen Totalitarismen erst ein paar Jahrzehnte später aktuell wurden). 

Gleich nach der Jahrtausendwende sah es aus, als wäre das ewige (und ewiggestrige) Gegeneinander von Weiss und Rot endlich verschwunden und überwunden. Denkste. In der Tat scheint es, dass es in Finnland immer noch zu viel Leute gibt, deren Selbstbild und Weltverständnis völlig abhängig von diesem Gegeneinander ist. Folglich begannen sie zu einem Gegenangriff zu rüsten, auf den die Wiederauflebung der radikalen Rechten in Finnland vor zehn Jahren teilweise zurückzuführen ist, obwohl da natürlich auch internationale Faktoren mitgespielt haben, wie etwa die russische Unterstützung der reaktionären Rechten im ganzen Westen.

Als die faschistoide Rechte im allgemeinen eine Renaissance erlebte, wurden auch "deutschgesinnte" Rechtsradikale stärker. Die "Deutschgesinntheit" - das heisst, die Selbstidentifizierung mit dem Nazismus und mit Nazi-Deutschland - hatte in früheren Zeiten das Wenigste zur Popularität finnischer Rechtsextremistencliquen beigetragen - eher im Gegenteil, denn die in den 90er Jahren aktive Gruppe, die sich "Der Arische Germanenbruderbund" nannte (finnisch: "Arjalainen Germaani Veljeskunta" - eigentlich wäre es korrekt gewesen, "Arjalainen Germaaniveljeskunta" zu schreiben, aber die extreme Rechte beherrscht auch in Finnland die Rechtschreibung ihrer Muttersprache schlechter als die des Englischen), wurde völlig ausgelacht. Der Status der Finnen als "Arier" war ja in der NS-Zeit kaum unangefochten, weil wir eine "östliche", finnougrische Sprache sprechen und einige finnougrische Ethnien der Sowjetunion sehr "mongolisch" aussehen. Ausserdem, wie der führende Intellektuelle der finnischen Zwanziger- und Dreissigerjahre des 20. Jahrhunderts, Olavi Paavolainen, in seinen Kriegserinnerungen erwähnte, wurden einige Aspekte unserer Volkskultur von unseren NS-deutschen Waffenbrüdern als etwas Mongolisches abgetan, so etwa die karelischen Klageweiber. (Paavolainen selbst war in Karelien aufgewachsen - die erste Sprache, die er in seiner Kindheit hörte, war Russisch, und deshalb kränkte die Einstellung der Waffenbrüder ihn persönlich. Übrigens existierte die Tradition der Klageweiber auch im deutschen Schlesien, so behauptete wenigstens Horst Bienek, über den ich einst meine Magisterarbeit geschrieben habe.)

Unter der geistigen Führung Jussi Halla-ahos, eines gelehrten Slawisten und Bloggers, der, teilweise dank seinem akademischen Prestige zu einer charismatischen Führergestalt innerhalb der extremen Rechten emporgestiegen, die bisher sehr zerstrittenen rechtsradikalen Kräfte Finnlands einte, haben sich auch deutschgesinnte Rechtsradikale zur Partei der "Wahren Finnen" angeschlossen. Ein jetzt schon ehemaliger Abgeordneter der Wahren Finnen, James Hirvisaari, hat einige deutschgesinnte Rechtsradikale eingeladen, das Parlament zu besuchen, aber sogar die Partei der Wahren Finnen fand es ein bisschen zu bunt getrieben, wie offen und unverschämt diese Besucher den Hitlergruss machten. Schliesslich ist Hirvisaari aus der Fraktion der Wahren Finnen ausgetreten, und in den nächsten Wahlen hat er die Unterstützung der Partei verloren und konnte die Wiederwahl nicht erreichen.

Hirvisaari hat sich seitdem zurückgezogen und lebt in seinem Heimatdorf Asikkala, von wo her er gelegentlich seinem Gram und seiner Verbitterung in den sozialen Medien Ausdruck gibt. Vor ein paar Jahren äusserte er sich - in deutscher Sprache - wie folgt zu den finnisch-deutschen Beziehungen:

Deutschland und Finnland sind uber [!] alles. Deutschland hat Finnland frei gemacht. Vielen Dank!

Man könnte sich ja über diese pidginisierten Deutsch-Brocken lustig machen (der arme Mensch hat ja nicht einmal das ü auf seiner Tastatur gefunden!), aber ich bevorzuge, sie ernstzunehmen und zu interpretieren. Dass Hirvisaari nur über rudimentäre Deutschkenntnisse verfügt, überrascht niemanden, denn ein typischer "deutschgesinnter" Finne kennt sich weder in der deutschen Sprache noch in der deutschen Kultur besonders gut aus. Eher sind seine Kenntnisse auf das Korkkari-Deutsch eingeschränkt - denn würde er etwas mehr von der deutschen Kultur wissen, so wäre ihm auch bekannt, wie antifaschistisch eingestellt die meisten Deutschen sind.

Stattdessen versucht er, in einer Phantasiewelt zu leben, wo Deutschland immer noch nazistisch ist und deshalb auch willens, in Finnland eine ebenfalls faschistische Gesellschaftsordnung zu errichten. In dieser Gesellschaft würde seinesgleichen dann den germanischen Oberherren als Schuhputzer dienen. Nein, nicht als Schuhputzer, sondern als Askari.

Askari bedeutet im Prinzip einen Afrikaner, der in den Kolonialtruppen des deutschen Kaisers als Soldat dient. Im Zweiten Weltkrieg aber nannten Deutsche die hilfswilligen Osteuropäer, die am Holocaust teilnahmen, "Askaris" - der rassistische Subtext sollte niemandem entgehen. 

Der Traum dieser "deutschfreundlichen" Finnen wäre es, in einem neuen Holocaust unter deutscher Führung als ebensolche Askaris mitzuwirken. Dass sie Deutsch nie über diese Brocken hinaus lernen, liegt nicht daran, dass sie unbegabt oder faul wären - Hirvisaari soll Theologie studiert haben, und ein anderer Rechtsextremist, der mit der symbolischen Verwendung von Deutschbrocken brillierte, ist Jurist. Die Sache ist die, dass diese Leute nichts von der deutschen Sprache und Kultur über diese Brocken hinaus wissen wollen, um ihre Phantasien nicht von der Wirklichkeit widerlegt zu sehen. Sie wollen sich mit der Rolle von Askaris zufriedengeben - als unterlegene Komplizen, denen es nicht vergönnt ist, die Sprache der Herrenrasse zu lernen.