Vihreä vaara, eli Täti Vihreän merkillinen tapaus/Det gröna hotet, eller det märkliga fallet med Tant Grön

FI) Hiljattain erään vihreän poliitikon Facebook-sivulla käytiin keskustelua maahanmuuttokriitikoista. Sinne tuli eräs itäsuomalainen – ärsyttävän teennäisesti murresanoja ja persumaisesti väärin kirjoitettuja sivistyssanoja käyttelevä – provinssivihreä nainen julistamaan, että hän ainakin haluaa rakentaa sopua ja dialogia persujen kanssa. Siellä jumalan selän takana missä hän asui kohtaamiset persujen kanssa ovat arkea ja heidän kanssaan on vain tultava toimeen. Ei pidä vastustaa sopua, täti selitti ylimielisesti, koska siitä sisällissotammekin aikoinaan syttyi.

FI) Jouduin blokkiin sen vihreän vaikuttajan (Halla-ahon vaimon entisen bändikaverin) sivulta, kun koetin suunnilleen rautalangasta vääntää kyseiselle tädille, että on väärin, jos poliittiset aktivistit uhkailevat tavallista epäpoliittista kansalaista ja ajavat hänet pellolle työpaikastaan. Täti-ihminen kuitenkin kehotti minua hakeutumaan hoitoon traumojeni vuoksi. Toisin sanoen hänen kantansa on että kun jostain ilmaantuu äärioikeistolainen ryhmä uhkailemaan mielipiteiltään valtavirtaisia ja maltillisia ihmisiä väkivallalla ja sisällissodalla, uhrien pitäisi vain pitää mölyt mahassaan ja mennä terapiaan hyvityksen vaatimisen sijasta. Rikollisillekaan ei sitten kai pitäisi vaatia rangaistusta.

FI) Tässä on takana jota kuinkin samanlainen ajattelutapa kuin Venäjän myötäilyssä ja liehittelyssä: ollaan kilttejä roistolle, jotta roisto ei löisi. Niistä viis, joita roisto on jo lyönyt, niistä viis, jotka ovat jo joutuneet Venäjän murhaamiksi ja joiden veri huutaa maasta. Tärkeintä on säilyttää oma nahka. Tämä on pelkurin moraalia. Mutta olen näköjään täysin oikeassa siitä, mitä olen sanonut Itä-Suomesta. Siellä järjestäytynyt yhteiskunta on ilmeisesti jo romahtanut ja valtatyhjiöön on noussut äärioikeisto määräilemään asioista. Toisin sanoen vihreiden pitää siellä olla nöyriä ja hiljaisia vallan kamareissa, perussuomalaisten armoilla kun ollaan.


FI) Sekä minä että monet tuntemani olemme jo kauan sitten joutuneet toteamaan, että juuri kaikenlainen sillanrakennus, kamuilu ja sovittelu äärioikeiston kanssa on ajan haaskausta, ja siitä saa vain itselleen hankaluuksia. Jos äärioikeistoa lähestyy sovittelutarkoituksessa tai jos ottaa esimerkiksi kolumnissa käsiteltäväkseen ja monesta näkökulmasta pohdittavakseen äärioikeiston esittelemiä huolenaiheita, tämä johtaa vain massiiviseen nettihäiriköintihyökkäykseen, joka kestää – kuten kokemuksesta tiedän – vuosikausia.


FI) Äärioikeiston poliittiseen taktiikkaan kuuluu näet esitellä huolenaiheensa ehdottomina ja sataprosenttisina ongelmina ja oma näkemyksensä niihin absoluuttisena totuutena. Kaikki yritykset suhteuttaa niitä, hankkia niistä oikeaa tietoa ja kehitellä niille ratkaisuja oikeusvaltion periaatteiden hengessä saavat äärioikeiston aina mielipuoliseen raivoon sovittelijaa kohtaan. Tämä johtuu siitä, että äärioikeisto ei oikeastaan halua ratkaista mitään asioita, ainoastaan rypeä niissä ja elämöidä niillä. Lisäksi tietysti äärioikeisto pelkää menettävänsä propagandavaltin, jos sen valittama asia hoidetaan asiallisesti kuntoon. Äärioikeisto ei halua ratkaisuja – se haluaa itsetarkoituksellisesti tuhota oikeusvaltion ja päättää yksinään maan asioista.

FI) Tämänhän näkee sellaisesta äärioikeiston aikaisemmin suosimasta vetonaulasta kuin Karjalan palautuksesta. Vanhoina hyvinä aikoina kuvioihin ilmaantui jo monta kertaa aiemminkin linkittämäni blogi karjalatakaisin.blogspot.com – vai lieneekö nykyisin karjalatakaisin.blogspot.fi – jossa esitettiin konkreettisia pohdintoja ja suunnitelmia siitä, miten Karjalan palautuksen voisi toteuttaa loukkaamatta nykyisten asukkaiden oikeuksia. Vaikka en itse kannatakaan Karjalan palautusta, opin vuosien mittaan arvostamaan blogin kirjoittajien järkevää asennetta.

FI) Mutta arvostivatko äänekkäimmät Karjalan palautuksen vaatijat? Ei suinkaan. Blogin viisaasti anonyymeina pysytelleet kirjoittajat joutuivat Karjala-foorumeilla karkean solvaamisen ja uhkailun kohteiksi ja heitä tietenkin nimiteltiin rutiinilla kommunisteiksi ja stalinisteiksi. Tämä johtuu siitä, että solvaajia ei ollenkaan kiinnosta Karjalan palauttaminen, vaan pikemminkin sadistinen hekumointi sillä, kuinka nykyiset asukkaat ajetaan kodeistaan mäkeen – tai sitten Karjalan asian hyväksikäyttö vallan, nimenomaan mandatoimattoman ja fasistisen vallan tavoitteluun.

FI) Jos Karjala todella palaisi Suomen yhteyteen tavalla, jossa voittaisivat sekä Venäjä, Suomi että alueen nykyiset asukkaat, nämä räyhärit olisivat onnettomia, koska heiltä olisi propagandavaltti mennyt. Toki he keksisivät pian uuden. Äärioikeistolaisuushan on viime kädessä enemmän luonne- ja mielenterveyskysymys kuin mikään varsinainen aaterakennelma. Muiden ihmisten solvaamiseen ja kiusaamiseen löydetään kyllä aina uusia tekosyitä. (Eihän maahanmuuttokaan Suomessa ole lähelläkään muiden vastaavien maiden tasoa, mutta silti siitä saatiin tekosyy fasistiselle reuhaamiselle.)

FI) Plazan blogini alkuaikoina itse asiassa tartuin muutamiin äärioikeistolaisiksi leimattuihin asioihin ja koetin kirjoittaa niistä ymmärtäväisestä näkökulmasta. Sainkin ilahtunutta vastakaikua eräiltä perinteiseen isänmaallisuuteen palautuvaa kansallismielisyyttä edustavilta nettikirjoittajilta. Mutta kun äärioikeistolaisille kommentoijilleni pikku hiljaa selvisi, etten kannattanut äärioikeistoa enkä rasismia, vaikka minun olisi feminismin arvostelijana ja perinteisen isänmaallisuuden valikoivana kunnianpalauttajana heidän mielestään kuulunut niin tehdä, he aloittivat massiivisen lokakampanjan. Ja onkin selvää, miksi näin oli: heikäläisille olin vaarallinen soluttautuja, joka koetti riisua heidät aseista.

FI) Tuo naiivi Täti Vihreä sitä vastoin kokee äärioikeistolaiset hyviksi ystävikseen. Itse asiassa hän on täysin sisäistänyt heikäläisten näkemyksen varsin monissa asioissa. Rasismista puhuttaessa hän alkaa esimerkiksi saivarrella rasismin määritelmästä, kuten persut tekevät. Persujen maahanmuuttopoliittinen ohjelma hänen mukaansa leimattiin lukematta rasistiseksi, kuten persut väittävät. No, itse asiassa siitä löysivät rasistisia ja syrjiviä sävyjä tai aikeita muun muassa sen lukeneet valtiosääntöoikeuden ja julkisoikeuden professorit, jotka olivat lukeneet sen nimenomaan oikeusoppineen silmin, vaikka he totesivat, että se oli laadittu kyllin kierosti niin, ettei se rikkonut lakia.

FI) Esimerkiksi vaatimus, että maahanmuuttajilla olisi velvollisuus asua tietyillä seuduilla, on syrjivä, koska Suomen perustuslaki takaa kaikille maassa laillisesti oleskeleville vapaan liikkumisoikeuden. Silloin ennen vanhaan Neuvostoliittoa pidettiin kamalan epäoikeudenmukaisena maana muun muassa siksi, että siellä ei ollut vapaata liikkumisoikeutta. Isoilla kaupungeilla oli siellä erityinen ”kansalaisuus”, johon syrjäseutujen asukkaat eivät olleet mitenkään itsestään selvästi oikeutettuja. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen esimerkki siitä, että persut tai hompanssit, jotka sanovat vastustavansa ”kommunismia”, haluavat muuttaa suomalaista yhteiskuntaa neuvostoliittolaisemmaksi.

FI) ”Sillanrakennuksessaan” Täti Vihreä ei ole erityisen tasapuolinen. Kun hän joutui kasvokkain sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat joutuneet kärsimään persujen vainosta (keskusteluun osallistui siis muitakin kuin minä), hän oletti virheellisesti kaikkien olevan vihreitä ja suorastaan polvillaan pyysi persuystäviltään anteeksi näiden ”puoluetoveriensa” puolesta. Ajatus tämän takana tuntui olevan, että perustuslain, perusoikeuksien ja laillisuuden puolustaminen persuilta on jonkinlaista poliittista, vihreää radikalismia. ”Maltillisena” vihreänä hän ilmeisesti oli sitä mieltä, että hänen velvollisuutensa on ”ymmärtää” oikeusvaltion tuhoajia ja antaa heille periksi.

FI) Oikeastaan Täti Vihreän myöntyväisyys persuja kohtaan edustaa sitä vihreän aatteen ongelmallista piirrettä, jota juuri persut ja maahanmuuttokriitikot ovat aiheellisesti ja ansiokkaasti kritisoineet ja paheksuneet. Hehän ovat usein sanoneet pelkäävänsä, että vihreät naiiviudessaan saattavat myöntää kiihkomuslimeille kaikenlaisia etuoikeuksia ja sallia erityisten sharia-oikeuksien perustamisen oikeusvaltion vastaisesti, koska olisi niin ikävää loukata muslimeja. Nyt meillä on esimerkki siitä, että vihreä poliitikko vastaavalla tavalla myötäilee – persuja ja äärioikeistoa!

FI) Itsehän olen jo vuosikausia korostanut, että paras ratkaisu on aina vahvistaa oikeusvaltiota ja yhdenvertaisuutta lain edessä. Lain on oltava tylyn muodollinen ja sama kaikille. Kuten Olli Immonen tuli todistaneeksi sanomalla, että pitää yhdenvertaisuutta ongelmallisena periaatteena maahanmuuttajien osalta, juuri tämä ajatus samasta laista kaikille on se, mitä äärioikeisto eniten vihaa. Täti Vihreä, kuten varmaan aika monet vihreät, lähtee kuitenkin sellaisesta ajattelutavasta, jossa muodollinen laillisuus ei merkitse mitään. Lait ovat ikäviä tunteettomien ja rakkaudettomien pukumiesten juttuja, ja ihmisten pitää mieluiten rakastaa toisiaan ilman sellaisia muodollisuuksia. Juuri tätä ajattelutapaa äärioikeisto on – todellakin aivan aiheellisesti ja perustellusti – pilkannut ”kumbaya-idealismiksi”.

FI) Ei minulla ole vaikeuksia myöntää, että äärioikeisto on huomannut oikean ongelman, aivan kuten länsieurooppalaisten maiden kommunistit menneinä vuosikymmeninä huomasivat oikeita epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuuksia omien kotimaidensa kapitalistisessa rahavallassa. Mutta äärioikeistolaisten tarjoama ratkaisu – kansakunnan alistaminen fasistiselle mielivallalle – on tarkalleen yhtä kelvoton kuin perinteisten kommunistien ehdottama – eli se, että perustetaan vallankumouksellinen kommunistinen proletariaatin diktatuuri, jossa sosialisoidaan valtiolle kaikki mitä ei ole naulattu kiinni.

FI) Me laillisuusrintaman kannattajat olemme sitä mieltä, että vihreiden naiivia rakkauslällätystä on paras vastustaa vahvistamalla yhdenvertaisuutta ja laillisuutta, eikä siihen tarvita mitään fasistien diktatuuria. Aivan samalla tavalla olemme sitä mieltä, että kapitalistisen markkinatalouden epäkohtia voidaan vastustaa tylsillä sosiaalidemokraattisilla keinoilla kuten sosiaaliavustuksilla ja tulonsiirroilla, eikä mitään kommunistista diktatuuria tappotyöleireineen tarvitse panna pystyyn vaikka vallankumouksen tekeminen nuorison mielestä olisi kuinka jännää ja romanttista.

FI) Päädymme siis merkilliseen tilanteeseen. Täti Vihreä uskoo, että äärioikeistoa voidaan vastustaa vain vihreistä motiiveista. Hän siis pyytää anteeksi ”puoluetoveriensa” käytöstä perussuomalaisilta ”ystäviltään”. Muodollisesta laillisuudesta hän ei ymmärrä mitään, ei siitä, että se voisi olla syy kritisoida perussuomalaisia, eikä varsinkaan sitä, että siinä on kyse yhteiskunnan sellaisten perussääntöjen puolustamisesta, jotka ovat riippumattomia poliittisista suhdanteista ja intresseistä. Sellaisten sääntöjen, joiden noudattamista vaaditaan kaikilta poliitikoilta. Ja joiden rikkomisesta kaikkien puolueiden poliitikkoja tulee voida moittia ja vastuullistaa.

FI) Täti Vihreä julisti kyseisessä keskustelussa myös, että hänen paheksujansa tekivät jotain paljon pahempaa kuin persut koskaan. Siis miettikääpä: tämän vihreän naisen mielestä hänen näkemystensä arvosteleminen – siis se, että kansalaiset arvostelevat poliitikkoa – avoimella Facebook-sivulla on jotain hirveän paljon pahempaa kuin se, että poliittisen järjestön (persujen, tai Suomen Sisun) aktivistit vainoavat vuosikausia netissä tavallisia ihmisiä, joihin ovat syystä tai toisesta sydämistyneet. Kansalainen ei siis tädin mielestä saa arvostella poliitikkoa, mutta poliitikolla tai hänen juoksupojillaan tulee olla täysi oikeus vainota kansalaista. Tätä tällaista kutsutaan totalitarismiksi, ihan määritelmän mukaan.

FI) Täti on nyt tavoittelemassa vastuupaikkaa Vihreiden johdossa. Toivottavasti hän ei sinne pääse. Hänen johdollaan Vihreistä tulisi pelkkä persujen puisto-osasto. Mutta hänen kaltaisensa ovat yksi syy, miksi en itse äänestä Vihreitä. Minä äänestän RKP:tä, koska RKP on niiden (meidän) puolue, joiden kaasukammioksi persut haluavat muuttaa suomalaisen yhteiskunnan.

FI) Täti Vihreä havainnollistaa kyllä sitä, mikä vihreydessä ja pasifismissa on vialla: kyvyttömyys ymmärtää, että aktiivista, taistelevaa ja petollista pahaa vastaan ei voi käydä ymmärtämällä ja hyväksymällä loputtomiin. Tietysti ongelma ei ole vain vihreiden, vaan samanlainen ääriainesten kuoliaaksi syleileminen on ollut suomalaiselle politiikalle ominaista yleisemminkin. Sitä on helppo pitää järkevänä menettelynä ja ääriainesten henkilökohtaisen vainon uhrien vastalauseet voidaan näppärästi sivuuttaa ”vastakkaisen ääriryhmän” urputuksena – niin kauan kuin et itse joudu sen terrorin kohteeksi.

FI) Mutta nöyrästi ääriryhmän kaveria esittämällä ja sille kohteliaasti pokkaamalla ei joudu pelkäämään. Näin se oli taistolaisten hallitessa Suomea ja näin on nytkin, kun fasistit hallitsevat Suomea. Tai siihen ainakin Täti Vihreä luottaa.

FI) Täti Vihreän tapaus (joka ei ole Vihreissä ainutlaatuinen) saa kyllä ajattelemaan Jussi Jalosen olleen oikeassa (kuten hän monissa asioissa on) sanoessaan, että Vihreät pitäisi pitää kaukana sekä valta-asemista että terävistä esineistä. Jälkimmäisistä kylläkin lähinnä siksi, että Vihreät sovinnon merkkinä jakelisivat ne terävät esineet heti äärioikeistolaisille, jotka menisivät sitten niillä puukottamaan tavallisia kansalaisia.

SV) Nyligen diskuterades invandrarkritikerna på en grön politikers sida på Fejan. Där dök det upp en kvinna från Östra Finland som skrev en irriterande tillgjort dialektal finska med felskrivna kulturord, precis som en sannfinländare skulle göra. Hon var en grön politiker från vischan, och hon ville förkunna att hon åtminstone ville sträva efter försoning och dialog med sannfinländarna. Hon bodde någonstans ute i obygden där man hela tiden har med sannfinländare att göra i vardagslivet, och där måste man bara lära sig samexistera med dem, sa hon. Man får inte vara oförsonlig, förklarade tanten med en viss arrogans, ty det var så vårt inbördeskrig en gång började.

SV) Den åsiktsledare inom de gröna på vars sida diskussionen pågick (han brukade förresten spela i samma orkester som Halla-ahos fru) uteslöt mig från sin Fejasida, när jag försökte förklara för tanten i fråga som för ett litet barn att det faktiskt är fel om politiska aktivister kör med hotelser mot en vanlig opolitisk medborgare och lyckas få honom sparkad från sitt jobb. Tanten bara uppmanade mig att söka psykiatrisk hjälp för att bli av med mina trauman. En vanlig medborgare som plötsligt attackeras med hotelser om våld och inbördeskrig av en högerextremistisk grupp bör alltså enligt hennes åsikt bara hålla tyst och söka terapi, men absolut inte ställa krav på någon sorts gottgörelse – verkade hon tycka. Antagligen borde man då inte yrka på straff för brottslingar heller.

SV) Tankestrukturen bakom den här attityden påminner mig om den undfallenhet gentemot Ryssland som är alltför vanlig här i Finland: man ska inte vara stygg mot skurken, för annars blir skurken arg. Strunt i den som redan mördats av Ryssland och vars blod ropar ur marken. Det viktigaste är att rädda den egna livhanken. Det här är en ynkryggs moral. Men tydligen har jag besannats i vad jag redan länge ansett om Östra Finland. Där har det goda samhället uppenbarligen redan kollapsat och maktvakuumet fyllts av extremhögern som börjat styra och ställa. Där måste sålunda de gröna vara ödmjuka och inte tala alltför högt på maktens korridorer, där är man nämligen på nåd och onåd utlämnad åt sannfinländarna.

SV) Såväl jag som många av mina bekanta har för länge sen tvingats konstatera, att allehanda brobyggande, medling och försoningssökande med extremhögern är tidsslöseri och självbedrägeri som bara leder till tråkigheter. Närmar man sig extremhögern med en försonande attityd eller skriver man en drapa där man tar på allvar något av extremhögerns bekymmer och reflekterar över det ur många synvinklar, blir man bara föremål för en massiv klappjakt som – det här är min egen erfarenhet – kan fortsätta i åratal.

SV) Extremhögerns politiska taktik går nämligen ut på att framställa de egna bekymren som absoluta och hundraprocentiga domedagsproblem och de egna åskådningarna som dagsens sanning. Alla försök att sätta dessa bekymmer i ett sammanhang, inhämta riktig information om dem och utarbeta lösningar i rättsstatlig anda får extremhögern alltid att bli vansinnigt rasande och attackera försoningssökaren. Det här beror givetvis på att extremhögern aldrig vill lösa några problem, endast vältra sig och frossa i dem. Naturligtvis är extremhögern även rädd för att förlora ett propagandavapen om problemet det klagar över på ett sakligt och effektivt sätt åtgärdas. Extremhögern ger katten i lösningar: den vill, som ett mål i sig, tillintetgöra rättsstaten och ensamt styra och ställa i landet.

SV) Det här ser vi t ex i ett dragplåster som tidigare var populärt hos extremhögern, dvs återbördandet av Karelen. På gamla goda tider dök det upp en blogg som jag redan tidigare ofta nämnt och gett länken till: karjalatakaisin.blogspot.com – eller heter det månne karjalatakaisin.blogspot.fi i dag? Bloggen erbjöd konkreta överväganden av och planer på hur Karelen kunde återbördas till Finland utan att på något sätt kränka de nuvarande innevånarnas rättigheter. Jag är ingen anhängare av Karelensaken, men under åren lärde jag mig uppskatta den förnuftiga inställning som bloggförfattarna utmärkte sig med.

SV) Men uppskattades de av de mest högljudda Karelenaktivisterna? Nähä. De klokt nog anonyma bloggskribenterna blev på webbforumen för karelianer föremål för grova förolämpningar och hotelser och även – som rutinmässigt är – utskällda som kommunister och stalinister. Det här beror på att belackarna inte alls är intresserade av att återfå Karelen, utan snarare av att sadistiskt frossa i fantasier om att vräka de nuvarande innevånarna – eller av att utnyttja Karelensaken i sin strävan efter makt, särskilt fascistisk makt utan mandat.

SV) Om Karelen verkligen återbördades till Finland på ett sätt som skulle gynna både Rysslands, Finlands och de nuvarande innevånarnas intressen, skulle de här skränfockarna vara olyckliga, eftersom de då skulle gå miste om ett trumfkort i propagandaspelet. Inte för att de inte snart kunde ta fram ett nytt. När allt kommer omkring är högerextremismen främst en fråga om lynne och psykisk hälsa, inte någon politisk ideologi i egentlig mening. Högerextremisterna kommer alltid att hitta nya svepskäl för att mobba och kränka andra människor. (Vi bör komma ihåg att invandringen i Finland också ligger på en synnerligen låg nivå i jämförelse med liknande länder, men ändå kunde den exploateras som svepskäl för fascistisk anarki.)

SV) När jag höll på att inleda min karriär som bloggkåsör på Plaza.fi, upptog jag en del teman som vanligen associerades med extremhögern och försökte skriva om dem ur en förståelsefull synvinkel. Jag fick också positiv respons från en del webbskribenter som representerade en nationalism baserad på traditionell fosterländskhet. Men när det så småningom gick upp för högerextremisterna i kommentarlådan på min blogg att jag inte var en anhängare av vare sig extremhögern eller rasismen, trots att jag kritiserade feminism och ville rehabilitera vissa aspekter av traditionell fosterländskhet, satte de igång med sin massiva pajkastningskampanj. Och det var klart som korvspad varför: de såg mig som en farlig infiltratör ute efter att avväpna dem.

SV) Den naiva Tant Grön däremot uppfattar högerextremisterna som sina såta vänner. I själva verket har hon anammat deras åskådningar i rätt många saker. Talar man om rasism börjar hon t ex käbbla om hur man ska definiera rasism, precis som sannfinländarna gör. Sannfinländarnas invandringspolitiska linjedragning brännmärktes enligt henne som rasistisk utan att läsa själva dokumentet – precis som sannfinländarna påstår alltså. Egentligen lästes dokumentet av professorer i författningsrätt och offentlig rätt, och även de uppfattade det som rasistiskt och diskriminerande ur sin rättslärda synvinkel, låt vara att de konstaterade, att dokumentet utarbetats så slugt att det i och för sig inte var kriminellt.

SV) Kräver man t ex att invandrarna bara får bo på vissa orter så är det diskriminerande, eftersom Finlands grundlag garanterar rätten att röra sig fritt i landet för alla lagligt bosatta. Förr i tiden ansågs Sovjetunionen vara ett hemskt orättvist land precis därför att folk där inte fick röra sig fritt. Storstäderna hade eget ”medborgarskap” som inflyttarna från Rysslands glesbygder inte alls var självklart berättigade till. Det här är inte det första och inte det sista exemplet på ett för Sovjetunionen typiskt missförhållande som sannfinländarna eller hommaiterna vill införa i Finland, så ”antikommunistiskt” inställda de än påstår sig vara.

SV) I sitt ”brobyggande” är Tant Grön inte särskilt balanserad. Konfronterad med människor som hade fått lida av sannfinländsk klappjakt på nätet (även andra än jag var involverade i diskussionen) antog hon felaktigt att alla var gröna och bad sina sannfinländska vänner på knäna om att förlåta henne dessa ”partikamraters” uppträdande. Tanken bakom det hela var att det kantänka är någon sorts politisk, grön radikalism att ta grundlagen, de grundläggande rättigheterna och lagligheten i försvar mot sannfinländarna. Som en grön ”moderat” ansåg hon tydligen sig förpliktigad att visa rättsstatens fiender ”förståelse” och göra dem eftergifter.

SV) Egentligen är Tant Gröns undfallenhet gentemot sannfinländarna ett exempel på samma problem med de grönas tankevärld som sannfinländarna och invandrarkritikerna med fog kritiserat och ogillat. De har ju sagt sig befara att de gröna i sin naivitet kunde vara beredda att bevilja muslimska fanatiker allehanda privilegier, inte minst att tillåta särskilda shariadomstolar i stridighet med rättsstaten, eftersom de inte vill förolämpa muslimer. Nu har vi fått en grön politiker som på ett motsvarande sätt vill göra till lags för – sannfinländarna och extremhögern!

SV) Jag för min del har sedan många år tillbaka framhävt, att det bästa alltid är att förstärka rättsstaten och likaberättigandet inför lagen. Lagen bör vara hårt formell och densamma för alla. Som Olli Immonen medgav, när han talade förbi munnen om att han anser det vara problematiskt att tillämpa principen om likaberättigandet på invandrare, är det precis idén om samma lag för alla som extremhögern mest hatar. Tant Grön, som alltför många gröna, utgår från ett tänkande som inte tillmäter någon betydelse för legalism. Lagar är för dem tråkiga saker för känslokalla och kärlekslösa gubbar i kostym och slips, och folk bör helst ta varandra i hand och älska varandra utan sådana formaliteter. Det är detta tänkande som extremhögern – helt motiverat och berättigat – har löjliggjort som flummig ”kumbaya-idealism”.

SV) Jag har inga svårigheter alls att medge, att extremhögern här utpekat ett verkligt problem. På precis samma sätt lade kommunister i västeuropeiska länder på gångna årtionden märke till verkliga missförhållanden och oegentligheter i sina respektive hemländers kapitalistiska plutokrati. Men den lösning som extremhögern erbjuder – att underkasta hela nationen för fascistiskt godtycke – är lika galen som den lösning traditionella kommunister brukade föreslå – dvs att grunda en revolutionärt kommunistisk proletariatets diktatur där allt som inte är fastspikat förstatligas.

SV) Vi legalister anser att det bästa sättet att motarbeta de grönas naiva kärleksflum sker genom att stöda och förstärka likaberättigandet och lagligheten i samhället – någon fascistisk diktatur behöver vi inte. På ett liknande sätt anser vi, att missförhållanden i den kapitalistiska marknadsekonomin i princip kan bekämpas genom urtråkiga socialdemokratiska metoder som socialbidrag och inkomstöverföringar, och att någon kommunistisk diktatur med dödsarbetsläger inte behövs, hur spännande och romantiskt ungdomarna ändå skulle anse det vara att göra revolution.

SV) Det hela leder till ett mycket besynnerligt resultat. Tant Grön är övertygad om att alla som bekämpar extremhögern är någon sorts gröna. Sålunda ber han sina sannfinska ”vänner” om ursäkt för hennes ”partikamraters” beteende. Formell laglighet begriper hon ingenting av, inte av att den kunde vara orsaken till att kritisera sannfinländarna, och allra minst av att det hela handlar om att försvara sådana grundregler i samhället som är oberoende av politiska konjunkturer och särintressen. Det är regler som alla politiker bör iaktta. Oberoende av partiet bör de politiker som bryter mot dessa regler kunna kritiseras och ansvarsbeläggas.

SV) Tant Grön förkunnade i diskussionen även att de som kritiserar henne gör någonting mycket värre än sannfinländarna någonsin. Tänk er: att vanliga människor kritiserar hennes åsikter – att medborgare kritiserar en politiker – på en öppen Fejsansida är någonting oändligt värre än att politiska aktivister (sannfinländare eller medlemmar i den högerextrema organisationen Suomen Sisu) i åratal förföljer på webben vanliga människor de av något skäl fått för sig att ogilla. Tant Grön tycker att en medborgare inte får kritisera en politiker, men en politiker eller en politikers springpojkar har all rätt i världen att förfölja vanliga medborgare. Det här kallas totalitarism helt och hållet enligt definitionen.

SV) Tant Grön söker nu en ansvarsfull post i De Grönas ledning. Vi får hoppas att hon inte lyckas. Under hennes ledning skulle De Gröna bli en ren parkavdelning åt Sannfinländarna. Men hennes gelikar är ett skäl till att inte rösta på De Gröna. Jag röstar på SFP, eftersom SFP är partiet för dem (oss), vars gaskammare sannfinländarna vill förvandla samhället till.

SV) Tant Grön åskådliggör nog fint, varför grön pacifism inte riktigt funkar: gröna pacifister begriper inte att ett aktivt, bedrägligt och militant ont inte kan övervinnas genom att i all oändlighet visa förståelse och acceptera det oacceptabla. Problemet är givetvis inte bara de grönas, ty finsk politik har i allmänhet brukat gå ut på att omfamna extremister till döds. Det är mycket lätt att se det här som ett förnuftigt tillvägagångssätt, och om de som förföljts av extremisterna ogillar sådan konsensuspolitik kan deras invändningar lätt avfärdas, eftersom de kantänka representerar ”den motsatt extrema” gruppen. Den som själv råkar ut för detsamma kan givetvis vara av annan åsikt...

SV) Men bugar man och bockar för extremisterna och visar man ett vänligt ansikte måste man inte vara rädd. Så var det när taistoiterna härskade i Finland, och så är det nu, när fascisterna härskar i Finland. Det verkar åtminstone Tant Grön lita på.

SV) Fallet med Tant Grön (som inte är unikt i De Gröna) får en nog att tänka, att krigshistorikern Jussi Jalonen hade rätt (som han brukar) när han sade att gröna politiker helst borde hållas borta såväl från makten som från vassa föremål. Från de sistnämnda dock därför att de gröna genast skulle överlåta de vassa föremålen till högerextremisterna som ett tecken på försoning, varefter högerextremisterna genast skulle gå och knivhugga en och annan vanlig opolitisk medborgare.

Vielä venäläismielisestä äärioikeistosta/Ett par ord till om den rysksinnade extremhögern

(FI) Sofi Oksanen on viime lausunnollaan saanut venäläismielisen äärioikeiston tulemaan entistä selkeämmin kaapista ulos, erityisesti tietenkin Timo Vihavaisen, jonka sympatioista toki ei ole ollut mitään epäselvyyttä aiemminkaan. Oksanen herättää merkillisiä aggressioita yllättävillä tahoilla, eikä siinä mitään. Olen minäkin nuorempana paheksunut Oksasta, mutta nyt kun olen julkaissut oman Itä-Eurooppa -romaanini iiriksi, minun ei tarvitse enää olla hänelle kateellinen ja voin myöntää rehellisenä miehenä, että ainoa motiivi moiseen paheksuntaan oli tosiaankin kateus. Nykyään olen ihan tyytyväinen siihen, että Oksanen tekee sen, mitä minun ei tarvitse, eli opettaa rautalangasta vääntäen kaikkien äärioikeiston paheksumien asioiden olevan juuri sitä länsimaista vapautta, jota oikeasti isänmaalliset kansalaiset haluavat Venäjältä puolustaa.

(SV) Sofi Oksanen har med sitt senaste uttalande fått vår ryskvänliga extremhöger att bekänna färg ännu tydligare än förr: särskilt gäller det här Timo Vihavainen, vars sympatier redan tidigare varit rätt uppenbara. Oksanen utsätts för besynnerliga aggressioner på många olika håll, men det är det väl ingenting konstigt med. Jag har på yngre år också ogillat Oksanen, men det berodde uteslutande på avundsjuka, vilket jag nu kan medge när jag inte längre känner något behov att avundas henne: jag har ju gett ut min egen roman om Östeuropa, låt vara att det skedde på Irland och på gaeliska. Nuförtiden är jag helt nöjd att Oksanen nu tar hand om skitgörat att enkelt och förståeligt förklara för allmogen att allt det där som extremhögern angriper faktiskt utgör den västerländska frihet som genuint fosterländska medborgare vill försvara mot Ryssland.

(FI) Timo Vihavaisen ura sinänsä on opettavainen esimerkki siitä, miten äärioikeiston tavoitteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Kutsun nyt Vihavaista äärioikeistolaiseksi, koska hän nykyisellään ei mielipiteiltään juurikaan eroa halla-aholaisista. Esimerkiksi se naurettava tapa leimata perussuomalaisten rasismin arvostelijat sananvapauden vihollisiksi on suoraan halla-aholaisten työkalupakista (itse asiassa – Hitler-kortilla pelotellakseni – tuota tarkalleen samaa uhriutumiskikkaa käyttivät myös ne oikeat alkuperäiset natsit Weimarin tasavallassa). Silloin kun Vihavainen ensimmäisen kerran sai osakseen näkyvyyttä joukkoviestimissä, aiheena oli hänen edelleenkin varsin suositeltava ja lukemisen väärti kirjansa Kansakunta rähmällään.

(SV) Timo Vihavainens karriär är i och för sig ett lärorikt exempel på hur extremhögerns målsättningar förändrat sig under åren. Här kallar jag Vihavainen för högerextremist, eftersom han i dag inte skiljer sig mycket från halla-ahoiterna vad åsikterna gäller. Hans löjliga sätt att framställa all kritik på rasismen inom sannfinländarna som ett angrepp mot yttrandefriheten härstammar från halla-ahoiterna (för att skrämma er med Hitler påpekar jag här att de ursprungliga nazisterna i Weimartyskland var rätt bra på att på precis samma sätt uppträda som förföljda offer). När Vihavainen för första gång syntes i mediernas rampljus handlade det om hans alltjämt läsvärda och utmärkta bok Kansakunta rähmällään (ungefär: ”En krypande nation”).

(FI) Kyseinen teos nimittäin perustui länsimaiselle demokraattiselle maailmankuvalle, ja se oli myös oikeudenmukainen arvioidessaan kuvaamansa aikakauden toimijoita. Siinä Vihavainen esimerkiksi oli valmis jakamaan laitavasemmistolaisille Neuvostoliiton arvostelijoille ruusuja ja kehuja, koska myönsi, että itänaapuria oli rohkeampaa paheksua sitä lähtökohtaisesti ymmärtävän ja hyvittelevän poliittisen ryhmän sisältä. Vastaavasti hän ampui porvarillisia Neuvostoliiton myötäkarvailijoita raskaimmalla tykistöllä, koska juuri porvarien olisi pitänyt ymmärtää paremmin, miten paha ja pelottava itänaapuri oli.

(SV) Boken utgick nämligen från en västerländsk demokratisk världsbild och utvärderade aktörerna på finlandiseringens tidevarv på ett rättvist sätt. Vihavainen var t ex villig att uppskatta sovjetkritiska politiker inom den radikala vänstern, eftersom han medgav att det var modigare att ogilla den östra grannen om man själv var aktiv i en politisk gruppering som i princip visade förståelse, eller t o m fjäskade, för Sovjet. På ett motsvarande sätt sparade Vihavainen sina mest klandrande ord för de borgerliga politiker som strök Sovjet medhårs, eftersom just de borde ha förstått bättre hur ond och förskräcklig den östra grannen verkligen var.

(FI) Minä itse asiassa taisin lukea Vihavaisen kirjan aika tuoreeltaan, vaikka sen ilmestyessä koin itse olevani laitavasemmistoa, ja tavallisesti seuraamani vasemmistomedia paheksui sitä. Kansan Uutisissa kuitenkin taisi lopulta olla erittelevämpi juttu, josta tein sen johtopäätöksen, ettei se Vihavainen mikään ihan lattea oikeistopropagandisti taida ollakaan. Päätoimittajana oli tuolloin Yrjö Rautio, joka muutenkin uskaltautui irtiottoihin tylsimmästä vasemmistodogmaattisuudesta ja joka sitten päätyi eroamaan sekä lehdestä että koko vasemmistolaisuudesta hyvin samantyyppisistä syistä kuin minäkin.

(SV) Jag vill minnas att jag läste boken vid ett relativt tidigt skede, även om jag ännu uppfattade mig själv som någon sorts vänsterradikal när boken kom ut, och de vänstermedier jag följde med uttryckte sitt ogillande. Det var väl i vänstertidningen Kansan Uutiset det kom ut en mera analytisk recension, vilket övertygade mig om att Vihavainen inte var någon högerpropagandistisk plattitydmakare. Chefredaktören för tidningen var på den tiden Yrjö Rautio, som överhuvudtaget inte svansade för den mest korkade vänsterdogmatismen och som sedan tog avsked av både tidningen och vänstern överhuvudtaget av liknande skäl som er ödmjuke tjänare.

(FI) Voi olla, että Vihavainen ajautui nykyisen rasistisen äärioikeiston tukijaksi ja myötäilijäksi, koska hänet silloin ysärillä oltiin tietyissä piireissä tarpeettoman kärkkäitä leimaamaan vaikka miksi natsiksi vain koska hän otti suomettumisen avoimesti esille. Kyllä minä ymmärrän sellaisen ”no vitut, ollaan sitten perkele äärioikeistolaisia kun sellaiseksi koko ajan haukutaan” -reaktion. Olisin saattanut harhautua sellaiseen tietyssä vaiheessa itsekin, jos äärioikeisto ei olisi vuosien mittaisella terrorillaan tehnyt minulle selväksi olevansa pahempi vihollinen kuin typerinkään telaketjufeministi. Itse asiassa nuorena poikana aloin aivan vastaavalla tavalla kutsua itseäni vasemmistolaiseksi, koska minua 30-luvulla liberaaliporvareina kansansivistäjinä toimineiden isovanhempieni maailmankuvan omaksuttuani oli alettu haukkua kommariksi.

(SV) Jag kan tänka mig att Vihavainen blev en sympatisör och anhängare av dagens rasistiska extremhöger därför att han på sin tid av vissa kretsar alltför ivrigt utmålades i det närmaste som nazist, eftersom han så öppet tagit upp finlandiseringen i sin bok. Det är en naturlig och förståelig reaktion i en sådan situation att man ryter till: ”Fan, om man kallas högerextremist så måste man väl vara det för helvete!” Egentligen kunde jag vid ett visst skede ha slagit in på samma villoväg själv, hade inte extremhögern med sin mångåriga webbterrorkampanj gjort det klart för mig att den var etter värre som fiende än den stolligaste extremfeminist. I själva verket hade jag som ung kille börjat uppfatta mig som vänstermänniska av liknande skäl: jag hade av mina morföräldrar uppfostrats till vad som på trettitalet var liberal folkbildarborgerlighet, men denna världsbild uppfattades i min uppväxtmiljö som kommunism.

(FI) Viime vuosien poliittinen kehitys on myös osoittanut, että koko Suomi on pohjimmiltaan fasistinen maa (mihin tietysti on historialliset syynsä, niistä olen kirjoittanut paljon aiemmissa bloggauksissani), me vain emme ole nähneet tätä, koska maan ilmapiiri oli niin liberaali ja valistunut niin pitkään. Kun joku – esimerkiksi Halla-aho kannattajineen – alkaa työstää tunnelmia nettipropagandalla fasistiseen suuntaan, suomalaiset järjestyvät syvimmän luontonsa mukaisesti tottelevaiseen tappaja- ja kaasuttajariviin (siihen löytyy halukasta väkeä myös vihreiden joukosta, kuten hiljattaiset Facebook-keskustelut ovat osoittaneet).

(SV) Den politiska utvecklingen under de senaste åren har även visat att hela Finland i sin innersta natur är ett fascistiskt land eller en fascistisk kultur, av naturliga historiska skäl som jag skrivit en hel del om i mina tidigare bloggdrapor (tyvärr bara på finska). Vi har bara inte insett det här, eftersom atmosfären i landet har varit så liberal och upplyst så länge. När någon – må det nu till exempel vara Halla-aho med sina anhängare – genom webbpropaganda börjar bearbeta stämningen i landet i fascistisk riktning, ställer sig finnarna lydigt i led för att få vara med om att mörda och gasa ihjäl (som de diskussioner jag på sistone fört på Facebook visat finns det villiga bödlar även bland de gröna).

(FI) Toisin sanoen jollain Vihavaisella ei todellisuudessa ole erityisen syvällistä käsitystä Ihmisoikeuksien julistuksesta eikä demokraattisista ja oikeusvaltiollisista periaatteista, eikä hän tajua miksi fasismi tai rasismi olisi ristiriidassa porvarillisuuden kanssa. Muistutan taas siitä verbaalisesta selkäsaunasta, joka koitui nuoren Kari Palosen osaksi, kun hän 70-luvulla Kokoomuksessa yritti kehitellä puolueelle porvarillisen liberalismin ideologiaa vastapainoksi silloin Suomen poliittista elämää hallinneille stalinisteille. Hänet leimattiin kommunistiksi, koska Kokoomus ainakin tuolloin oli perusluonteeltaan äärioikeistolainen nationalistipuolue, joka vain esitti olevansa liberaalipuolue, koska poliittiset hyvät tavat sitä edellyttivät. Puolue ei kerta kaikkiaan osannut tulkita porvarillista liberalismia miksikään muuksi kuin ”kommunismiksi”.

(SV) Följaktligen har Vihavainen i verkligheten bara dimmiga begrepp om Förklaringen av de mänskliga rättigheterna eller om de definierande principerna för demokrati och rättsstat, och lika lite förstår han varför fascism eller rasism inte går ihop med borgerligheten. Jag vill en gång till påminna om de bannor unge Kari Palonen (i dag en välrenommerad professor i statsvetenskap) fick stå ut med när han i Samlingspartiet på sjuttiotalet försökte utveckla en liberal borgerlig ideologi som en motvikt till stalinisterna, då förhärskande i Finlands politiska liv. Han brännmärktes som kommunist, eftersom Samlingspartiet åtminstone på den tiden i allt väsentligt var ett högerextremistiskt, nationalistiskt parti som bara låtsades vara liberalt, eftersom politiskt folkvett förutsatte det. Borgerlig liberalism kunde partiet bara tolka som kommunism.

(FI) Sen Vihavainen tietää kyllä, mitä hän vastustaa, ja se on sitä, mitä vasemmisto kulloinkin ajaa tai mikä on yleisessä tietoisuudessa leimautunut vasemmistolaiseksi. Nyt kun esimerkiksi seksuaalinen sallivuus nähdään vasemmistolaisten ajamana asiana, Vihavainen ja hänen kaltaisensa tietysti vastustavat sitä. Ennen vanhaan kuitenkin esimerkiksi homoseksuaalisuuden hiljainen hyväksyminen oli pikemminkin yläluokan hienotunteisuutta, kun taas vasemmisto paheksui moista ”turmelusta” ääneen. Esimerkiksi Ruotsissa 1950-luvulla tapahtuneessa, kuningashuonetta sivunneessa suuressa homoskandaalissa, ns. Haijbyn jutussa, vasemmistoälyköt ottivat kirjailija Vilhelm Mobergia myöten homovastaisen kannan, koska ”kunkku on hintti” oli hyvä kansaan vetoava iskulause, kun haluttiin panna kuningashuone viralta ja muuttaa maa tasavallaksi.

(SV) Vihavainen vet kanske inte vad han egentligen vill, däremot vet han bara alltför väl vad han ogillar, och det är allt vad vänstern gillar eller vad som allmänt uppfattas som vänsterns målsättningar. I dag anses sexuell permissivitet vara något vänstern står för, och då är det givetvis någonting Vihavainens gelikar bekämpar. Förr i världen var det dock snarare överklassen som av finkänslighetsskäl föredrog att tyst acceptera eller tolerera homosexuella läggningar, medan det mest var vänstern som öppet tadlade dylikt ”sedesförfall”. Vi kan t ex reflektera över Haijbyaffären i Sverige på femtitalet: då var det vänsterintelligentian inklusive författaren Vilhelm Moberg som framstod som böghatare. På den tiden krävde vänstern i Sverige att kungahuset skulle avskaffas och landet republikförklaras, och de tyckte att slagordet ”kungen är en bög” skulle slå an på folket.

(FI) Meilläkin toki vasemmisto kaksinaamaisesti yhä vieläkin julistaa Mannerheimin olleen homo ja lottien huoria, vaikka samalla se saarnaa suu vaahdossa ettei seksuaalisessa aktiivisuudessa, homo- tai hetero-, sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Jos vasemmiston seksiasenteita halutaan arvostella, sen voisi tehdä huomattavasti hauskemmin ja osuvamminkin kuin heittämällä jotain latteaa ja tylsää hommaläppää siitä kuinka vasemmisto tai kulttuurimarxistit ovat syösseet maan siveettömään rappioon.

(SV) Även hos oss förkunnar vänstern med dubbelmoral i rösten att Mannerheim var en bög och att lottorna var horor, medan den samtidigt med fradga kring munnen predikar att det inte är någonting fel med sexuell aktivitet, homo- eller hetero-dito, i och för sig. Vill man kritisera vänsterns sexattityder, går det att göra på mycket roligare och mycket mera träffande sätt än med breivikismer om hur vänstern eller kulturmarxisterna nedstörtat fosterlandet i sedeslöshetens avgrund.

(FI) Olenhan itse jo vuosia sitten irvaillut sille, että erilaiset feministit tai sellaisina esiintyvät paheksuvat pornossa esitettyjä seksuaalisia tekoja hirveänä siveettömyytenä ja naisen alistamisena ja samalla ihannoivat presiis samoja tekoja silloin kun ne pakataan pinkkeihin kansiin ja brändätään naisen ihaaaaaniksi fantasioiksi.

(SV) Det är ju länge sedan jag började löjliggöra sättet på vilket tanter som kallar sig feminister ondgör sig över de sexuella bragder som visas i porr som hemsk osedlighet och kvinnoförnedring, medan precis samma variationer i det närmaste idealiseras om de packas in i ljusröda pärmar och marknadsförs som sköna kvinnliga fantasier.

(FI) Tässä muuten avautuisi mehevä sauma jollekulle minua osaavammalle ja liikemiesasenteisemmalle kynäilijälle: myisi joukon pornojuttuja johonkin Jallukalleen tai Erotiikan Lolloon, mitä näitä sisäelinhydraulitekniikkalehtiä nyt on, kuorruttaisi aivan samat tarinat tätimäisillä adjektiiveilla ja julkaisisi ne naispuolisella kirjailijanimellä naisten fantasioina. Täydestä menisi ja fyrkkaa tulisi himaan vasemmalta ja oikealta, aivan sananmukaisesti.

(SV) Här ser jag en intressant litterär affärsidé: man kunde skriva en massa porrhistorier och sälja dem till vad det nu finns för Lektyrfibbor och liknande invärteshydrauliska underhållningstidningar, sen skulle man dryga ut precis samma historier med tantromantiska adjektiv och ge dem ut under falskt namn som kvinnliga fantasier. Alla skulle vara utom sig av entusiasm och pengar skulle man kamma in från alla möjliga håll.

(FI) Mutta palataanpa pääasiaan. Olisi ollut kohtuullista olettaa Vihavaisen olleen tyytyväinen siihen, että Suomi ei joutunutkaan suolaksi Neuvostoliiton suureen taikinaan, vaan vapautui ikeestä länsimaiseksi demokratiaksi, jossa saa olla vaikka ihan homona, jos siltä tuntuu. Vihavaisen omassakin kirjoittelussa kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun vaihteessa on sellaisia optimistisia sävyjä, että häntä kannattaa siteerata tässä. Sitaatin olen nyysinyt niinkin paljon minua viisaamman miehen kuin Jussi Jalosen blogista, ja Jalosen mukaan se on vuodelta 1987.

(SV) Men låt oss återgå till huvudsaken. Det skulle väl ha varit skäligt att förvänta sig att Vihavainen hade varit nöjd med hur det gick för Finland efter Sovjetunionens kollaps: vi blev inte ett ryskt lydrike, i stället blev vi en västerländsk demokrati där man, om man vill, får vara t o m homosexuell. I slutet på åttitalet och i början av nittitalet präglades Vihavainens egna skriverier av en optimism som det är mödan värt att påminna om här. Citatet har jag hittat i historikern Jussi Jalonens blogg, och enligt denne vise man härstammar det från året 1987.

(FI) ”Huolimatta 1980-luvun puolivälin näkymiin sisältyvistä tähänastisen historian valossa arvioiden poikkeuksellisen ikävistä kehitysmahdollisuuksista ei huonojen vaihtoehtojen toteutumista voine pitää todennäköisempänä kuin hyvienkään. Aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden edellisten sukupolvien uneksimien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi on vertaansa vailla. Itse asiassa nykyaika ensimmäistä kertaa historiassa saa ainakin rikkaiden pohjoisten maiden perspektiivistä katsoen yhä useampien mielessä kultakauden leiman, ajan, jonka veroista ei ole ollut eikä kenties enää ole tuleva.”

(SV) ”Trots att vissa framtidsutsikter i mitten av åttiotalet förefaller exceptionellt dystra när man granskar dem i historiens ljus så den hittills utvecklat sig, är det pessimistiska alternativet knappast mera sannolikt än det optimistiska. När det gäller materiellt välstånd, samhällelig jämlikhet och likadana åtråvärda saker som de föregående generationerna bara kunde drömma om är livet i dag bättre än någonsin. I själva verket framstår vår tid för första gången i historien åtminstone från det rika Nord betraktad som ett gyllene tidevarv, en tid utan sin like i det förgångna och måhända även i framtiden.”

(FI) Itse asiassa voisin ilkeämielisenä miehenä tulkita tämänkin sitaatin tietynlaiseksi itsetarkoitukselliseksi vasemmistolle tai ”edistyksellistölle” pottuilemiseksi. Kahdeksankymmenluvulla näet oli edistyksellistä, vasemmistolaista ja vihreää olla depressioon asti pessimistinen. Toisin sanoen se, joka halusi ärsyttää vasemmistolaissävyistä mielipideblokkia, saattoi kiusoitella sitä tahoa pelkästään kertomalla, miten paljon paremmaksi ja hauskemmaksi elämä oli muuttunut. Nykyään, kuten Jalonenkin toteaa, juuri ne samat aineelliset ja arvolliset ”hyvyydet”, joita kasari-Vihavainen sitaatissa ylistää, ovat vanhentuneen ja hapantuneen Vihavaisen mielestä rappiota, mässäilyä, siveettömyyttä ja ”länsimaiden tuhoa”, ja Suomi-kaunottaren pitää viipymättä saada venäläisen soltun neitseellisen pesemätön penis sisäänsä, jottei paha lesbo tai muslimi ehtisi ensin.

(SV) Elak som jag är kunde jag givetvis tolka även det här citatet som en känga till den tidens vänster eller ”framstegsvänner”. På åttiotalet var det nämligen progressivt, vänstersinnat och grönt att vara depressivt pessimistisk vad gällde framtiden. Den som ville gå det vänstersinnade åsiktsblocket på nerverna gjorde det lättast genom att framhäva att livet ändå blivit en hel del bättre och roligare. I dag, som även Jalonen konstaterar i sitt blogginlägg, har de av Vihavainen på åttiotalet lovordade ”åtråvärda sakerna” i den åldrande och sura Vihavainens tappning blivit förfall, frosseri, osedlighet och ”västerlandets undergång”, och Suomi-jungfrun bör genast få den ryska soldatens jungfruligt smutsiga penis in i sig, annars är det en ond lesbian eller invandrad muslim som hinner före.

(FI) Mutta luetaanpa vielä Venäjän suomalaisen äänen, dosentti Johan Bäckmanin kommentti Suomen perusteilla olevaan hallitukseen. Jos joku vielä epäili, että minä puhun omiani väittäessäni äärioikeiston ja tulevan hallituksen olevan venäläismielisiä, niin tässä on teille kannanotto suoraan hevosen suusta.

(SV) Till slut får ni läsa vad Rysslands stämma i Finland, docent Johan Bäckman anser om den regering som håller på att bildas i Finland. Om någon ännu undrade om jag bara snackar om nattmössan när jag påstår att både extremhögern är och den nya regeringen kommer att vara rysksinnad, så har ni här ett ställningstagande från hästens mun.

(FI) ”Suomen uusi konservatiivinen juntta on arvomaailmaltaan lähellä Venäjän politiikkaa ja varmasti parantaa suhteita Venäjään puhtaasti arvopohjalta. Suomenruotsalaisten päättäväinen karkotus hallituksesta merkitsee ovien avaamista pakkoruotsin poistamiselle ja venäläisten oikeuksien vahvistamiselle Suomessa. Demarien ja vassarien kaltaiset CIA-vetoiset värivallankumoukselliset ovat aina häirinneet Venäjän-suhteitamme. Sitä paitsi Soinin ja Sipilän Suomessa tuskin hyväksytään mitään homoliittolakiakaan. ”

(SV) ”Finlands nya konservativa junta ligger värdemässigt nära Rysslands politik och kommer säkert att förbättra relationen med Ryssland helt på grund av de delade värderingarna. Att finlandssvenskarna med beslutsamhet uteslutits ur regeringen innebär att dörrarna nu står öppna för avskaffandet av den obligatoriska svenskundervisningen och för bättre rättigheter för ryssar i Finland. CIA-stödda färgade revolutionärer som sossar och vänsterförbundare har alltid utgjort en störningskälla i våra Rysslandsförhållanden. Dessutom kommer någon lag om äktenskap för homosexuella knappast att accepteras i ett Finland regerat av Soini och Sipilä.”

Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Bäckmanilaisia rasisteja Turussa

Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen turkulaisessa Runosmäen slummissa hyökkäsi joukko häiriköitä, jotka bäckmanilaisia (venäläismielisiä) ja halla-aholaisia (rasistisia) iskulauseita huutaen keskeyttivät tilaisuuden. Tai näin kertoo tilaisuudessa läsnä ollut asevoimiemme aktiiviupseeri James Mashiri, joka sattuu olemaan hieman perussuomalaista päivettyneemmän värinen sekä (hui kauhia!) puhumaan ruotsia äidinkielenään. Hugenbergiläisen lehdistömme kuva tilaisuudesta on toinen: se korostaa häiriköiden olleen paikallista alaluokkaa ja poliisin tuttuja, ja ilmaisseen vain mielipiteitään palvelujen heikentämisestä (viinakauppa oli varmaankin liian kaukana slummista).

Mashirin oma bloggaus antaa hieman toisen kuvan tilaisuudesta. Häntä itseään luonnehdittiin ”neekeriksi, mulatiksi ja sompuksi”, jollaisia Runosmäen slummiin ei kaivattu, vaan sellaisista luvattiin hankkiutua eroon oman käden oikeudella. Tämän lisäksi öykkärit julistivat tiedotusvälineiden olevan puolueellisia ja Yhdysvaltain puolella, Venäjän olevan hyvis ja Naton pahis ja Ukrainan tilanteen olevan joutava lillukanvarsi, kun oikeasti pitäisi puhua suomalaisten syrjäytymisestä. Mashiri totesi legitiimin huolen kurjistumisesta sekoittuneen mellastajien puheissa venäläismielisiin ja rasistisiin iskulauseisiin.

Toisin kuin uuden poliittisen korrektiuden vaientamat tiedotusvälineemme, jotka muun muassa rinnastivat Jussi Halla-ahon vaalitilaisuudessa pidetyn hiljaisen ja väkivallattoman mielenosoituksen tähän öyhöttäjien iskuun, upseeri Mashiri uskaltaa kutsua lapiota lapioksi, roistoa roistoksi ja paskaa paskaksi: hän totesi häiriköiden käyttäneen ”perussuomalaista retoriikkaa”, jollaista ”myös Hommafoorumissa toistetaan”.

Haluttomuus myöntää öyhöttävän alaluokan poliittista käyttökelpoisuutta niin hurrivihaajille, rasistiselle äärioikeistolle kuin bäckmanilaisillekin tuntuu olevan niin lehdistössämme kuin poliisinkin keskuudessa kovin laajalle levinnyt ja syvään juurtunut ilmiö. Poliisista päin on aika ajoin tullut sellaista viestiä, että möykkäävä, juoppo pikkurikollinen on lähtökohtaisesti harmittomampi kuin poliittinen aktivisti, joka aatteensa elähdyttämänä saattaa syyllistyä rikoksiin. Toisin sanoen esimerkiksi vasemmistoaktivisti on persu- ja äärioikeistoaktivistia vaarallisempi, koska vasemmistoaktivisti on lähtökohtaisesti kiltti ja keskiluokkainen, äärioikeistoaktivisti yleensä jonkin sortin rikollinen.

Tässä tuntuu olevan taustalla sellainen ajattelutapa, että ”rikokset kuuluvat rikollisten tehtäväksi”. Eli siis, jos keskiluokkainen nuori vasemmistoaktivisti tekee poliittisesti motivoidun rikoksen, se on huolestuttavaa, koska keskiluokkaisten ihmisten ei kuulu tehdä rikoksia, ja jos he niitä tekevät, se uhkaa koko yhteiskuntavakautta. Mutta jos selvästi puolirikollinen alaluokka hilluu, mesoaa, öyhöttää ja vetää kännipäissään ohikulkijoita päin julkisivua, homma on ikään kuin kunnossa. Toisin sanoen kun joukko poliisin vanhoja tuttuja menee älämölöämään vaalitilaisuuteen, siitä ei pidä huolestua: öyhöttäjät siinä vain taas kerran tekevät sitä, minkä parhaiten osaavat, ja sitten kun poliisit tulevat paikalle, hekin tekevät sen minkä ammatti-ihmisinä parhaiten osaavat eli vievät öyhöväen pahnoille rauhoittumaan. V***u s**tana p**kele öyh möyh ja lisää viinaa j***lauta!

Tilanne on kuitenkin mennyt aika pahaksi siinä vaiheessa kun öyhöväki alkaa solvata ja uhkailla armeijan aktiiviupseereita, kuten Mashiria. Koulutettuna ammattisotilaana hän tietysti kykenee selviytymään uhkaavistakin tilanteista, toisin kuin me nyrkillä tapettavat pullasorsasivarit. Mutta on merkki aikojen muuttumisesta, että armeijan upseeri joutuu huolestumaan turvallisuudestaan kiihkoilija-alaluokan uhatessa päällekäymisellä. Ennen vanhaan – silloin Mäenpään Olkun aikana – slummiäärioikeistolaisuuteen kuului maanpuolustushenki. Toisin sanoen upseerin univormu olisi pannut slumminkin miehet välittömästi seisomaan asennossa ja vetämään kättä lippaan.

Maahanmuuttokriitikoiden piirissä minua on jatkuvasti haukuttu hulluksi ja vainoharhaiseksi, kun olen pyrkinyt lisäämään tietoisuutta siitä, että äärioikeisto on nykyisellään Venäjän käsikassara ja ajaa Venäjän diktaattori Putinin asiaa Suomessa. Onkohan James Mashirikin nyt saanut tartunnan ”Höglundin vainoharhoista”, kun hän on päätynyt samalle kannalle ihan käytännön kokemuksen perusteella?

Mashiri huomauttaa kirjoituksessaan, että häiriköiden uhkailu ja mesoaminen loi tilaisuuteen pelon tunnelman, jonka vuoksi eräät läsnäolijat joutuivat poistumaan paikalta. Hän myös toteaa, että Runosmäen tunnelmat saavat ajattelemaan perussuomalaisten kauhupropagandaa maahanmuuttajajengien terrorisoimista lähiöistä hieman ironisessa valossa. Sen sijaan että Suomeen olisi muodostumassa mustien muslimien kontrolloimia ”no go” -alueita, näyttää pikemminkin siltä, että Suomeen on syntynyt kotimaisten kalpeanaamojen hallitsemia väkivaltaisia slummeja, joihin edes oman armeijamme upseeri ei uskalla mennä, jos sattuu olemaan vähän keskimääräistä tummahipiäisempi. Mashiria tämä loukkaa erityisesti siksi, että Runosmäki on lähestulkoon hänen lapsuudenmaisemaansa – lähiö, jossa hän itse nuorena poikana kävi pelaamassa käsipalloa.

Sitä on tietysti mahdotonta täydellä varmuudella sanoa, oliko Bäckmanilla oikeasti näppinsä mukana tässä jupakassa. Bäckmanin blogiin kyllä ilmaantui tuoreeltaan kirjoitus otsikolla ”Runosmäen kansannousu”, jossa ylistettiin runosmäkeläisiä ”totuudenpuhujia”, mutta kun lähdin kirjoitusta hakemaan, se oli jo kadonnut blogista, vaikka Google tarjosikin siihen linkkejä. Mahdollisesti kohudosentti oli innoissaan kirjoittanut sinne jotain loukkaavaa esimerkiksi James Mashirista ja itsesuojeluvaisto oli herännyt vasta jälkeenpäin.

Mutta Googlen välimuisti on ystävämme ja netti ei unohda, joten tässä teille Paljastetun nettitörkytoimituksen (= minun) kommentoimanani sensuroimaton sisältö Bäckmanin blogista. Olen ottanut sivusta tallenteen, joten Bäckmanin tai hänen kaveriensa on turha uhata minua oikeudella tai pumppuhaulikolla. Kansalla on nähkääs oikeus tietää, mitä Bäckman kirjoitti, ennen kun paniikkikakkuli meni pöksykkäisiin ja pöksykät polvukkaisiin.

Jutun otsikko kuului seuraavasti:

”RUNOSMÄEN KANSANNOUSU: runosmäkeläiset totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka!”

Huomatkaa tuo vallankumousromantiikkaan viittaava ilmaus ”kansannousu”. Ja tietysti puhutaan ”kansasta” samassa otsikossa. Vyšli my vse iz naroda, sano.

Ensimmäinen kappale kuuluu seuraavasti:

”Muutama sankarillinen ja rehellinen suomalainen mies teki Runosmäessä historiaa puolustamalla Suomea ja suomalaisia. Oikea ja rohkea teko. Heidän nimensä eivät ole tiedossa, mutta haluaisin puristaa kiitokseksi jokaisen rehellisen ja rohkean totuuden puhujan kättä ja tarjoan kaljan tai kaksi.”

Tässä kappaleessa on havaittavissa kiinnostavia yhtäläisyyksiä niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden retoriikkaan: ”puolustamalla Suomea ja suomalaisia”. Noinhan rasistitkin sanovat – heidän mielestään heidän aatteensa on vain ”Suomen ja suomalaisten puolustamista”. Suomalaisiksi eivät tietenkään koskaan kelpaa ketkään heidän kanssaan eri mieltä, eri kieltä tai eri ihonväriä olevat.

”Kokoomus syyllistyi itse törkeään provokaation päättäessään levittää ylimielisiä NATO-mielisiä valheitaan Runosmäen työläisalueilla. Kaiken huippu oli vielä se, että Venäjä-vastaista sotaansa lobbaamaan kokooomus kehtasi tuoda Runosmäelle tunnetun maanpetturin James Mashirin, joka suomalaisen upseerin virassa ja virka-asussa lobbaa USA:n ja NATO:n miehitystä netissä ja kokoomuksen vaalitilaisuuksissa. Ei ihme, että runosmäkeläisiltä paloi pinna.”

Luultavimmin Bäckmanin jälkienlakaisuoperaation käynnisti James Mashirin tituleeraaminen ”tunnetuksi maanpetturiksi”. Maanpetos on nimittäin laissa määritelty rikos ja nimeltä maanpetturiksi haukkuminen on kunnianloukkaus, niin yleistä kuin se onkin poliittisessa polemiikissa. (Kuten muuan reserviupseerikaverini siihen totesi: ”Tekstissä Bäckman syytti nimettyä upseeria yhdellä vakavimmalla rikosnimikkeellä johon upseeri voi virassaan syyllistyä. Tuollainen on ihan klassinen kunnianloukkaus.”) Jos Mashiri haluaa nostaa kunnianloukkausjutun Bäckmania vastaan, ottamani kopio Bäckmanin blogista poistetusta kirjoituksesta on todistusaineistoa, jonka luovutan mielelläni Mashirille tai hänen asianajajalleen.

Huomatkaa myös tuo ”Runosmäen työläisalueilla” -ilmaus. Siinä jotenkin liikuttavasti koetetaan vedota lukijaan työväenliikkeen retoriikalla. Tai ehkä se olisi liikuttavaa, ellei käytäntö olisi osoittanut sen jossain määrin myös purevan. Työväenliikkeen kuihtuminen on ehkä ollut väistämätön ilmiö, mutta työväenliike on suomalaisessa politiikassa ollut niin kauan niin vahva brändi, että sillä saadaan yhä väkeä liikkeelle.

Kyllä minä uskon että joku vanhan hyvän ajan vahvaa työväenliikettä takaisin kaipaava papparainen tai sellaisten kasvattama nuorempi spurgu saattaa hyvinkin uskoa Bäckmanin edustavan vanhan hyvän ajan Venäjältä tuettua sosialismia. Niiden, jotka ovat olleet vahingoniloisia työväenliikkeen murenemisesta, kannattaisi miettiä, oliko se vanha työväenliike kuitenkin tiettyjen yhteiskunnallisten mielialojen kanavoijana parempi ja asiallisempi kuin nämä teekutsuseurueet ja Venäjän juoksupoikayhdistykset, jotka nyt haluavat kalifiksi sen kalifin paikalle. Leppoisa Harun el Pullah on kuollut, ja tilalle ryntää kaikenlaisia ahmedahneita.

”Paikalta kuvatulta Facebook-videolta kuuluu selvästi, miten vaalitilaisuuden aluksi suomalaiset miehet moittivat kovaäänisesti kokoomuksen ja puolustusvoimien toimeenpanemaa sotilasvallankaappausta, kansainvälisen oikeuden vastaista MOU-sopimusta, joka luovuttaa Suomen koko infrastruktuurin USA:n käyttön, tekee Suomesta NATO:n hyökkäystukikohdan Venäjälle ja suomalaisista tykinruokaa. Runosmäkeläisten teesit olivat: media ei kerro USA:n pahuudesta; Venäjä ei ole ongelma, USA ja NATO ovat pahoja; Suomi sallii NATO:n hyökkäykset oman alueensa kautta; rötösherrat eivät ymmärrä kansaa jne.”

Valitettavasti Suomessa ei ole toimeenpantu sotilasvallankaappausta, joka olisi huomattavasti vähemmän pelottava vaihtoehto kuin meille lupailtu putinistinen hallituskoalitio rasistipersuineen, venäläismielisine keskustalaisineen ja libertarismissaan jo kauan sitten maata kiertävälle radalle singahtaneine kokoomuslaisineen. Huomatkaa taas vastakkainasettelu: ”suomalaiset miehet” vastaan puolustusvoimat. Luonnollisesti ihan kaikki, mitä Yhdysvallat ja Nato tekevät, on Bäckmanin mielestä ”kansainvälisen oikeuden vastaista”. Tätä väitettä hän ei tietenkään perustele millään tavalla. Muuten, mielenkiintoista että Bäckman ei koko aikana myönnä runosmäkeläisten öykkäreiden loukanneen ja uhkailleen Mashiria rasistisesti. Ihan vielä hänkään ei ole taipunut hyväksymään rasistisia törkeyksiä osaksi ”kansan oikeutettua kapinaa”. Mutta kaipa sekin aika vielä tulee.

”Tärkeätä on huomata, että runosmäkeläisten protesti ei ole vähemmistön vaan enemmistön protesti. Runosmäen kansannousun ääni on NATO-vastainen ääni. Se ääni on suurimmalla osalla suomalaisista. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO-jäsenyyttä ja perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä. Kuten eräs entinen suomalainen pikkuvirkamies, joku Volanen nimeltään, äskettäin totesi, Suomessa on jo pitkään ollut meneillään sotilasvallankaappaus, kokoomuksen ja puolustusvoimien yhteinen rikollinen hanke.”

On totta, että suomalaisten enemmistö – valitettavasti – ei ole herännyt aikaansa, vaan vastustaa Nato-jäsenyyttä. En kuitenkaan oikein usko, että ”perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä”. Kyllä Natoa vastustavatkin suomalaiset yleensä pitävät Venäjää ongelmana, karhuna, jota ei pidä ärsyttää menemällä Naton jäseneksi. Nato-jäsenyyshanke on muuten täysin laillinen hanke: Suomessa saa todellakin lobata kansainvälisiin järjestöihin liittymisen puolesta. Minulle ei ainakaan ole valjennut, mitä ”rikollista” siinä olisi.

”Runosmäkeläiset tekivät oikein käyttäessään sananvapauttaan, perustuslaillisia oikeuksiaan ja ihmisoikeuksiaan, koska valtamedia ei päästä suomalaisen vasemmiston ääntä kuuluviin (aito oppositio ja pikkupuolueet vaiennetaan, vaalivilppi on laajamittaista ja vasemmistoksi kutsutaan vain Vasemmistoliiton kaltaisia värivallankumouksellisia, russofobiaa ja homopropagandaa levittäviä CIA-mielisiä ääriliikkeitä). Vain runosmäkeläisissä on sisua puolustaa kansaa.”

Minua ei sitten jaksa naurattamasta tämä Bäckmanin ja bäckmanilaisten tapa esittää venäläismielisyys jonkinlaisena oikeana vasemmistolaisuutena ja Vasemmistoliitto ”värivallankumouksellisena”, ”russofobisena”, ”homopropagandaa levittävänä” ja ”CIA-mielisenä”. Jos olisin itse vasemmistoliittolainen, ottaisin nuo Bäckmanin haukut lähinnä kohteliaisuutena. Valitettavasti Vasemmistoliitossa on oma kiintiönsä bäckmanilaisia, joilla on myös oma vaikutuksensa puolueen linjaan. On kuitenkin hyvä panna merkille, että se puolue ei saa synninpäästöä Bäckmanilta. Se on Vasemmistoliitolle pelkästään kunniaksi. Bäckmanille kun oikeaa suomalaisuutta lienee vain täydellinen, koiramainen alistuminen Venäjälle ja sen antihumaaneille arvoille.

”Syyllinen Runosmäen kahakkaan on tietysti Suomen valtamedia, joka lobbaa kaikkialla russofobiaa ja NATO:a, eikä päästä kansaa ääneen, vaikka suomalaisista valtaenemmistö vastustaa USA:n ja NATO:n sotilaallista interventiota. Runosmäkeläisten oikeutettu protesti vastaa kansan enemmistön näkemyksiä, kokoomuksen ja puolustusvoimien NATO-lobbaustilaisuus sen sijaan vain CIA:n kantaa.”

Olisi mielenkiintoista kuulla, minne se USA tällä kertaa on tekemässä sotilaallista interventiota, Suomeenko? Mitä sitten tulee ”valtamedioihin”, niissähän nyt julkaistaan yhtä mittaa Natoa kritisoivia ja Nato-jäsenyydestä kieltäytyviä kannanottoja. Se, että Naton vastustajilla (muillakin kuin Bäckmanilla) on tapana syytellä mediaa tai Kokoomusta epämääräisesti ”Nato-kiimasta” tai ”natottamisesta” ja esittää avoin ja rehellinenkin Naton puolesta liputtaminen jonkinlaisena salaliittomaisena hivuttamisena, osoittaa vain, että Naton vastustajilta (muiltakin kuin Bäckmanilta) ovat argumentit lopussa.

”Runosmäkeläiset eivät rikkoneet lakia. He esittivät näkemyksensä olosuhteissa, joissa sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Heidän näkemyksensä ei pääse esille missään tilaisuuksissa eikä tiedotusvälineissä. Runosmäkeläiset toivat asiansa esiin tilaisuuden aluksi, mutta sen jälkeen videolta kuuluu yhden heistä sanovan, että meidän viestimme on nyt kuultu ja voimme lähteä. Kysymys on siis täysin laillisesta mielenilmauksesta. Tosin sanamuodot eivät ehkä ole niin kieron hienostuneita kuin kokoomuslaisilla yleensä, mutta sitä ei tietenkään voi vaatia kaikilta.”

Olen samaa mieltä siitä, että sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Esimerkiksi minun sananvapauttani ovat halla-aholaiset vakavasti rajoittaneet uhkailemalla ja nettiterrorilla. Sitä vastoin Naton vastustajien sananvapautta ei ole rajoitettu. Heillä vain tuntuu olevan vähänlaisesti sanaa vapautettavaksi, koska sieltä päin kuuluvat aina nuo samat tyhjät syytökset Nato-kiimasta ja natottamisesta.

Runosmäkeläiset muuten saattoivat rikkoa useampaakin lakia. Rasististen törkeyksien viskominen James Mashirille ehkä rikkoi sitä hompanssien ja persujen vihaamaa pykälää, joka kieltää kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Lisäksi, kuten Mashiri huomauttaa, tuollainen uhkaava elämöinti vaalitilaisuudessa on perusoikeuksien loukkaus.

”Runosmäen kansannousu tarvitaan nyt kaikkiin poliittisiin tilaisuuksiin, tv- ja radio-ohjelmiin. On otettava käyttöön käsite runosmäkeläiset, joka tarkoittaa rohkeaa ja rehellistä suomalaista, joka uskaltaa käyttää kaikkia perustuslaillisia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia oikeuksiaan. Runosmäen totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka. Vain he uskaltavat puoustaa Suomea USA:n kätyreitä, vakoojia ja NATO-miehittäjiä vastaan.”

Kyllä se Johan (nyt on markkinat) ainakin kansankiihotuksen osaa. Tuo hänen suosituksensa vain tarkoittaisi käytännössä, että poliittisia tilaisuuksia ja tiedotusvälineitä alettaisiin massamitassa terrorisoida. Puheet USA:n kätyreistä ja vakoojista ovat silkkaa neuvostopropagandaa suoraan Stalinin jäämistön alelaarista, aivan samaa kamaa kuin persurasistien tapa leimata kaikki omaan kuppikuntaansa kuulumattomat ”Suomi-syöjiksi” ja erilaisten salaliittojen (Demla, mokuttajat ym.) edustajiksi.

”Valtamedia vastasi kutsumalla kansanvallan kannattajia "Venäjä-mielisiksi häiriköiksi", aivan kuten heitä kutsuttiin myös keväällä 1918. On tietenkin selvää, että NATO-lobbareille suurin ongelma on Suomen kansa, josta valtamedia käyttää myös nimitystä "Venäjä-mieliset häiriköt".”

Kuten Johan Gustav Hellsten, joka roskaväen mieliksi joutui omaksumaan nimen Juho Kusti Paasikivi, aikoinaan sanoi, Suomen kansan tyhmyyttä tuskin voi yliarvioida, mutta koko Suomen kansa ei taatusti koostu venäläismielisistä häiriköistä, ja uskoisin, että Suomen kansan enemmistökin kyllä uskoisi Nato-jäsenyyden olevan hyväksi, jos sitä osattaisiin paremmin markkinoida. Voi toki olla, että Suomen kansa tosiaan haluaa Venäjän vallan alle. Jos kansa haluaa orjaksi Siperiaan, niin sillehän ei mitään voi; mutta siellä Kolymassa passaa sitten muistaa, että me varoitimme, ettekä uskoneet.

”Vähän aikaa sitten eräs Suomen iljettävimpiin CIA:n myötäiljöihin lukeutuva NATO-lobbari, Hiski Haukkala nimeltään, väitti valtamediassa Venäjän laittavan "sirkuksen pystyyn", jos Suomi liittyisi NATO:on. Haukkala asenne on tyypillinen CIA-kätyrin asenne, joka ei välitä kansan mielipiteestä. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO:a. Jos Suomi liittyisi NATO:on, enemmistö suomalaisista laittaisi sirkuksen pystyyn, ja siinä "sirkuksessa" aseina olisivat muutkin kuin sanat.”

Hyvin on totisesti luettu samaa käsikirjaa kuin persut ja hompanssit, kun osataan noin sujuvasti uhkailla sisällissodalla. Sisällissotauhkailuista apropoo tuleekin mieleeni: se sama kaveri joka aikoinaan julisti, että ”pieni poika sisälläni haluaa ottaa vuoden 1918 uusiksi kivääri kädessä”, on nyttemmin siirtynyt Naton kannattajien joukkoon kuoleman suudelmaa jakamaan. Kyseinen tyyppi on nimittäin myös spämmännyt netin täyteen niin väärentämättömän fasistista rotuteoriaskeidaa, että jos vasemmiston Nato-vastustajat saavat sen käsiinsä, Nato-jäsenyys voidaan unohtaa ja Venäjän joukot majoittavat itsensä saman tien sinun tyttäresi makkariin. Mutta ehkäpä se on kyseisen herran tarkoituskin, vaikka hän esittääkin muka eronneensa maahanmuuttokriitikoista näiden venäläismielisyyden vuoksi...

”Esitän että Runosmäen nuorisotalon seinään kiinitetään kyltti: Tältä paikalta alkoi Runosmäen kansannousu.

Hyvä Runosmäki!”

Neuvostomielistä propagandalakua sitten Runosmäellekin pukkaa. Bäckman muuten päätti bloggauksensa seuraavanlaiseen jälkikirjoitukseen:

”P.S.
Tätä kirjoitettaessa Runosmäen kansannousun aktivistien Facebook-sivu on suljettu ja video on poistettu eetteristä. Tällä hetkellä tiettävästi etsitään rikoslaista sopivia pykäliä runosmäkeläisiä varten. Kokoomus tekee tietysti kaikkensa tuhotakseen opposition, siksi valtamedia poistaa kaiken evidenssin runosmäkeläisten mielenilmauksesta.”

Tämä mahtipontinen loppukaneetti on sikäli hupaisa, että Bäckman poisti itse koko kirjoituksensa ”eetteristä”. Rikoslaista ei tarvitse erityisesti ”etsiä pykäliä”, ne löytyvät etsimättäkin rikoslain neljännestätoista luvusta. Kysymykseen tulisivat mielestäni:

• ensimmäinen pykälä: vaalirikos. Vaalirikoksesta tuomitaan se, joka yrittää väkivallalla tai uhkailulla vaikuttaa toisen henkilön äänestyskäyttäytymiseen. Siitä heilahtaa enimmillään häkkiä kahden vuoden päivät, mutta sakkorangaistus on mahdollinen.
• viides pykälä: poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen, jonka piiriin kuuluu esimerkiksi puheenvuoron riistäminen julkisessa kokouksessa uhkailemalla. Rangaistusasteikko on sama.

Laitanpa minäkin tähän jälkikirjoituksen. Mashirin bloggauksen kommenteista löytyi seuraavanlainen neronleimaus kirjoittajalta, jonka nimimerkki oli kuvaavasti "Putin, tervetuloa Suomeen":

"Kyllä minäkin mieluummin ottaisin Suomeen vaikka miljoonan venäläisen vähemmistön kuin yhtäkään nekrua rotua saastuttamaan.

Suomessa on kuitenkin vuonna 2050, siis vain 35v sisällä, 200 000 – 500 000 neekerivähemmistö. Mitä järkeä sellaista maata on suojella? Ja näen kyllä tämän NATO:n hehkutuksen viimeisenä askeleena tähän suuntaan."

Väittääkö joku vielä minun puhuvan vainoharhoissani läpiä päähäni? Eiköhän ole selvää että putinistien ja rasistien välillä ei enää ole rajaa. Persurasistit ja Homma ovat tämänkin esimerkin nojalla Putinin tukijoita.

Löytyihän sieltä toki niitä hommalaisten tavanomaisia selittely-yrityksiä, sekä myös tämä surullinen kommentti, jonka oli jättänyt minunkin vanhojen blogieni palautelaatikoista tuttu nimimerkki "Vääpeli Matala":

"Ikävä kyllä sekä poliisi että Supo ovat puolensa valinneet. Sinä Mashiri, kuten en minäkään, [et] kuulu sille puolelle jota poliisi suojelee. Ellei ole sitten ihan pakko, vaikkapa sananvapauttamme kaventamalla ([e]simerkiksi Äärioikeisto Suomessa -keskustelun kieltäminen Kotkassa). Poliisi on myös kategorisesti kyvytön tutkimaan maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta tai rasismia työkseen tutkivien ja rasistisia ilmiöitä omalla nimellään arvostelevien henkilöiden saamia pahoinpitely- tai tappouhkauksia tai kunnianloukkauksia.

Jos ihmettelet miksi poliisi oli paikalla vasta 50 minuuttia ensimmäisen soiton jälkeen, niin poliisi oli turvaamassa Perussuomalaisten vaalitilaisuutta."

Niinpä. Kaikki, joihin äärioikeisto kohdistaa vihamielisyytensä, muuttuvat sillä siunaamalla poliisin kirjoissa vastakkaisen ääriryhmän edustajiksi. Näillä kriteereillä armeijan upseerit ja kokoomuslaisetkin ovat äärivasemmistoa.