Suositut tekstit

perjantai 19. lokakuuta 2018

Eiköhän meikäläisen olisi aika saada takaisin kansalaisoikeudet myös suomenkielisissä medioissa?

Nyt kun venäläis-äärioikeistolaista miehittäjää vastaan on ryhdytty vastarintaan ja eräät sen asiamiehet ovat saaneet oikein vankeustuomioitakin, eiköhän meikäläisen olisi aika saada takaisin kansalaisoikeudet? Aloitetaanpa vaikka siitä, että minusta kirjoitettuja juttuja ei sensuroida valtavirtamedioista, että minua saa käyttää asiantuntijana iirin kieltä käsittelevissä jutuissa ja että minä en ole mediassa rekrytointi- ja siteerauskiellossa? Pari sanaa tunnustusta siitä, että tunnistin äärioikeiston ja Venäjän yhteistyökuviot ennen ketään muuta, olisi myös kiva kuulla. 

Samoin arvostaisin kovasti sitä, että saisin kootut, tai ainakin valikoidut, Panuhuone-blogikirjoitukseni kirjamuodossa julki joltain valtavirtakustantamolta. Minulle lupailtiin sitä siihen asti, että äärioikeisto sai silloisen työnantajani* käännytettyä minua vastaan. Sitten olikin yhtäkkiä hiljaista sillä rintamalla.

*Kyseessä oli siis mediapuolen työnantaja. Koko sen ajan kun kirjoitin Panuhuone-blogia, minulla oli myös oikea työnantaja, josta minulla ei ole ensimmäistäkään pahaa sanaa sanottavana. Kyseisessä firmassa tein kymmenen vuotta palkkaa vastaan sellaisia juttuja, joita teen yleensä huvikseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.