Suositut tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Homma ja Venäjä taas kerran

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 13. lokakuuta 2014)


Hyvää roikkuvaa räkää ei kannata katkaista, kuten persujen jumalanaan palvoma idoli on paavin arvovallalla sanonut. Enpä katkaise minäkään, vaan hieraisen sitä Venäjän räkää Homman putinistien naamaan. Palataanpa viime maaliskuulle, kun hommalaisten Venäjän-ihailusta jäykistyneet penikset heiluivat metsänä Krimiltä puhaltavassa kaakkoistuulessa. (Punainen on kaakon kulma, verta, tulta ennustaa, lauloivat isäimme isät kerran.) Silloin Hommalla käytiin keskustelua Venäjän intervention ”uhkista ja mahdollisuuksista”. Vaikka Russia Today -kanavan suomalaiskommentaattorinakin kunnostautunut Jussi Halla-aho itse älysi nopeasti kääntää takkinsa Ukrainan tapahtumien myötä, kannattajisto ei ollut yhtä opportunistista. Sen kunnia oli edelleenkin kuuliaisuutta idän ystävälle. Katsotaanpa, millaisia helmiä haaviimme jäi Hommalta:

Kun Suomi on muuttunut rajattomaksi maaksi, jonne voi ilmaantua papereitta toiselta puolelta maapalloa oleilemaan tulevien veronmaksajasukupolvien kustannuksella, ainakaan venäläinen maahanmuuttopolitiikka ei vaikuta huonoimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta.”
Tämä oli mielenkiintoinen heitto: venäläinen maahanmuuttopolitiikka? Minulle oli jäänyt mielikuvaksi, että Venäjällä oli aika suurin joukoin maahanmuuttajia, niin laillisesti kuin laittomasti maahan tulleita, ja että edes Putinin aikana rajoja ei oikein ollut onnistuttu sulkemaan. Tämä oli kuitenkin vain arvailua, joten käännyin yhteisen ystävämme Googlen puoleen tietopyynnöin. Ja Googlehan vastasi.
Wikipedian mukaan Venäjällä oli neljä miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa entisistä neuvostotasavalloista, siis Georgiasta, Armeniasta ja enimmäkseen turkkilaiskielisistä islamilaisasutteisista -staneista (no, Tadžikistanissa puhutaan persialaista murretta, mutta kulttuurisesti se on hyvin lähellä Uzbekistania).
RIA Novosti -uutistoimistoa ei tuolloin ollut vielä ehditty lakkauttaa. Sen sivujen mukaan Venäjä on maailman toiseksi suurin maahanmuuttomaa (suurin on Yhdysvallat, kuten varmaan arvasittekin). Samassa uutisessa mainittiin, että YK:n sosiaali- ja talousjärjestö antaa Venäjän maahanmuuttajien lukumääräksi yksitoista miljoonaa kaikkiaan. Kun Venäjällä on 140 miljoonaa asukasta, tämä merkitsee noin kahdeksaa prosenttia väestöstä. Venäjällä on siis suhteellisesti enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa ruotsinkielisiä.
Jos tavoitteeksi otetaan maahanmuuttajien määrän minimoiminen, Venäjä ei ehkä ole se maa, jonka maahanmuuttopolitiikkaa haluamme jäljitellä. Mutta tiedämmehän me, että halla-aholaisia kiihottaa enemmänkin Venäjän epävirallinen maahanmuuttopolitiikka, siis maahanmuuttajien kimppuun hyökkäävät äärimmäisen raa'at ja julmat kuolemanpartiot, joita valtio ei juurikaan pyri suitsimaan eikä suhdittamaan.

Kumman valitsisit, miljoona varsinaista [= tummaihoista maahanmuuttajaa] vai venäläisen komennon?
Tämä kysymys on tietysti huono kahdestakin syystä.
Ensinnäkin kyseessä on väärä vastakkainasettelu. Tällä hetkellä mikään vakavasti otettava poliittinen taho ei ole ajamassa Suomeen sellaista politiikkaa, jonka puitteissa maahan voisi meidän elinikämme kuluessa saapua miljoona maahanmuuttajaa.
Hommalaisten kammoamia humanitaarisia maahanmuuttajia on pyrkinyt Suomeen viime vuosina pari kolme tuhatta vuodessa. Siinäkin tapauksessa että ottaisimme tänne joka ikisen humanitaariseksi maahanmuuttajaksi ilmoittautuvan, miljoonaan heidän lukunsa kasvaisi noin kolmessa vuosisadassa, paitsi että suuri osa siitä miljoonasta olisi silloin kolmen vuosisadan päästä jo kuollut vanhuuteen.
Toiseksi juuri venäläinen komento merkitsisi hallitsematonta maahanmuuttoa, sellaista, jota suomalaiset eivät voisi omalla äänestyskäyttäytymisellään estää. Aikoinaan nimetön kirjoittajajoukko julkaisi vielä suomettuneessa Suomessa kirjan nimeltä Matka Neuvosto-Suomessa, joka oli romaanina aika kökkö, mutta tietosisältönsä puolesta aika osuva kuvaus siitä, miltä Neuvostoliiton valtaama Suomi näyttäisi (ja Neuvostoliittohan oli vain Venäjän vaihtoehtoinen brändi). Siihen kuului oleellisesti, että Suomeen tulisi venäläisiä ja muita neuvostokansallisuuksia täysin hillittömin joukoin, koska suomalaiset eivät voineet päättää maahanmuutosta.
Kuten tiedämme, Baltian maissa venäläisperäiset maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä ovat kymmenien prosenttien suuruinen vähemmistö. Tämä on sen ”venäläisen komennon” seuraus. Baltian maiden venäläisistä huomattava osa on säilyttänyt isovenäläiset imperialistiset asenteet ja on vastaanottavaista Venäjän propagandalle. Tämäkin on saman komennon seuraus.
Voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ”venäläisen komennon” myötä suomalainen kulttuuri, suomen kieli ja suomalaiset tallautuisivat todella hallitsemattomien maahantulijalaumojen jalkoihin – eikä maahanmuuttokriitikoilla olisi mitään mahdollisuutta tulla katumapäälle, kun he kerran olisivat hyväksyneet ”venäläisen komennon” Suomeen.
Teoriassa viherfasistit voisivat vallata Suomen ja ajaa meidät kivikaudelle. Siinä mikä tahansa miehittäjä olisi parempi vaihtoehto.
”Viherfasistit” lienee koodinimi Vihreälle liitolle, joka koostuu nykyisellään lähinnä mukavuudenhaluisista keskiluokkaisista akateemisista punaviininlitkijöistä. Heidän tavoitteenaan ei todellakaan voi olla mikään Suomen ajaminen kivikaudelle, koska siinähän menisi heidän omakin lokoisa elämäntapansa köppätorville.
Todelliset viherfasistit, siis linkolalaiset, ovat aika pieni ryhmä – itse asiassa Linkolalla lienee enemmän kannattajia Hommalla. Niiltä osin kuin linkolalaisia ”viherfasisteja” on vihreissä, he ovat enemmänkin hommalaisuuden etäispäätteitä puolueessa. Voisin mainita esimerkiksi muutaman nimenkin, mutta sat sapienti kuten vanhat roomalaiset sanoivat, eli vihjaus riittää viisaalle, ja joka tietää, se tunnistaa.

Vankiloista tuli mieleen, että Hommassa on usein moitittu suomalaista vankeinhoitopolitiikkaa ja toivottu, että mallia otettaisiin Venäjältä.
Yksi tärkeimpiä syitä vastustaa kommunismia, oli ymmärtääkseni se, että kommunistisessa Neuvostoliitossa toimi GULAG eli Glavnoje upravlenije lagerej, Leirihallitus. Kyseessä eivät olleet mitkään turistileirit, vaan vankileirit, Vankileirien saaristo, jossa ihmisiä esimerkiksi tapettiin metsänhakkuutöillä ja uraanikaivosmainareina. On yksi maailman merkillisimmistä paradokseista, että presiis samat tyypit, jotka ovat syyttämässä vihreitä tai vasemmistoliittoa kommunisteiksi, ihannoivat juuri sitä samaa vankileirijärjestelmää, joka heidän mielestään oli tärkein syy vastustaa kommunismia.
Mutta kuten Pierre Reverdy sanoi ja joku venäläinen kirjailija siteerasi, kukaan meistä ei halua vapautta, vaan sellaisen vallan, josta pidämme. Hieman ajatusta muuntaen: ei hommalaisilla ole mitään kommunismia, Stalinia eikä vankileirien saaristoa vastaan. He haluavat vain sellaisen kommunismin, sellaisen Stalinin ja sellaisen vankileirien saariston, josta pitävät.

Valloitetussa Suomessa olisi voimassa venäläinen maahantulolaki, venäläinen sosiaalipolitiikka, ja venäläinen suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen. Kaikissa noissa asioissa venäläinen laki taitaa olla suomalaista parempi nykyään.
Venäläisestä maahanmuuttopolitiikasta oli jo puhe. Venäläistä sosiaalipolitiikkaa en arvioi, koska en tiedä siitä paljon mitään (enkä kyllä suomalaisestakaan sen puoleen). Mitä sitten tulee kansalaistottelemattomuuteen, Venäjällä sellaisena pidetään käytännössä esimerkiksi muun kielen kuin venäläisen puhumista viranomaiselle. Kaikki hommalaiset tuskin puhuvat sujuvasti venäjää. Kun miliisi kääntyy hommalaisen puoleen ankaralla puhuttelusanalla graždanin, ”kansalainen!”, silloin miliisille kuuluu vastata venäjäksi. Vaikka venäjää osaamaton hompanssi alamaisimmin ja nöyrimmin kumartaen selittäisi miliisille suomeksi, ettei osaa venäjää, leikkipuhetta ymmärtämätön miliisi soveltaisi häneen sitä venäläistä suhtautumista kansalaistottelemattomuuteen.

”Kun ei ole demokratiaa kumminkaan niin aika turha olisi puolustaa mielestäni. Nykyinen kehityssuunta on kovin kehno. Poliitikot antavat ilmaiseksi pois melkein kaiken, osasta pienet lahjukset saaden. Jos oltaisiin venäläisiä voitaisiin piakkoin vaikka Krimin niemimaalle muuttaa lämpöseen?”

Mutta mieluummin Suomi osana Venäjää kuin EU:ta, suomalais-ugrilaiset kansat tulee Venäjältä ja Venäjän yleiskulttuuri kaikesta korruptiosta huolimatta on terveemmällä pohjalla kun "mielisairaassa" lännessä. Suomella on pisin maaraja Venäjän kanssa ja Suomi hyötyisi turismista ja kaupasta Venäjän kanssa. Suomenruotsalaiset on väkisin yrittänyt omalla painostuksellaan vetää Suomea mukaan länteen mutta Suomen ja suomalaisten paikka on idässä. Jos saisin päättää niin Suomi eroaisi EU:sta ja liittyisi Putinin Euraasian unioniin.
Tälle kirjoittajalle en vastaa mitään, mutta myönnän hänelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkin rehellisyydestä, joka hompanssikerhossa ei ole mitenkään arvostettu ominaisuus.
Siis mistä on peräisin tuo ajatus hommalaisista jotenkin erityisen isänmaallisina ihmisinä?

Petän mieluummin maan kuin kansan. Suomen valtio ei tunnu pitävän suomalaisia kuin hyväksikäytettävinä alamaisina, mistä ulkomaalaisten "positiivinen" syrjintä ja verorahojen heittäminen milloin kehitysapuun, milloin eurotukiin on päivänselvä osoitus. Minulle yksi tärkeimmistä asioista maailmassa on se, että suomalaisuus säilyy vielä pitkään itseni jälkeen. Jos Venäjään on sen vuoksi turvauduttava, miksi se olisi jotain pahuutta?
Aloitetaanpa ensin vastaamalla kysymykseen, mistä on peräisin ajatus hommalaisista ”erityisen isänmaallisina ihmisinä”. Mistäpä muualtakaan kuin hommalaisten omista julistuksista. Suuri osa heidän ajastaan kuluu kaikkia muita poliittisia suuntauksia edustavien suomalaisten haukkumiseen epäisänmaallisiksi, Suomi-syöjiksi, maanpettureiksi, putinisteiksi (!) ja vaikka miksi. Jos kerran me muut olemme pelkkiä isänmaattomia renttuja, kaipa siitä on tehtävä sellainen johtopäätös, että hompanssit ovat ainakin omasta mielestään erityisen isänmaallisia.
Mitä sitten tulee ”suomalaisuuden säilymiseen Venäjän avulla”, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Käytännön esimerkit siitä, mitä Venäjän ylivalta on eri kansakunnille merkinnyt, osoittavat, että suomalaisuus ei todellakaan säilyisi Venäjän avulla. Venäjällä suomalaisugrilaiset vähemmistökansat ovat murenemassa venäjänkieliseen mereen. Venäjän virallinen kanta vähemmistökansojen oikeuksiin on, että ne ovat sitä pahaa monikulttuuria, joka aiheuttaa lännessä kaikenlaisia ongelmia, ja Venäjän on meneteltävä viisaammin, eli tuhottava omassa maassaan se paha monikulttuuri. Venäjällä suomalaisuus ja suomen kieli olisivat pahaa monikulttuuria, jonka olisi väistyttävä suuren väkevän venäjän kielen tieltä.