Suositut tekstit

perjantai 12. toukokuuta 2006

Se on sitten nimenhuudon aika

Belgiassa muuan nuorukainen ampui turkkilaista naista sekä tappoi afrikkalaisen lapsenlikan ja tämän hoidossa olleen kantaväestöön kuuluneen pikkutytön. Siitä tulee hauskaa nähtävää, miten Blogistanin muslimikauhunlietsojien pataljoona kommentoi tätä asiaa. Osoittavatko he esimerkiksi vilpitöntä rehellisyyttä, eli julistavat nuorukaisen tehneen (heidän mielestään) hyvän ja länsimaiselle sivistykselle/valkoiselle rodulle/kristikunnalle otollisen teon? (Eivätpä tietenkään, koska pelkurit eivät tietenkään ota sitä riskiä, että joutuisivat vastuuseen yhteiskuntakelvottomista vakaumuksistaan.) Tekevätkö he ns. jantuset, eli toteavat, että tällaiset teot nyt ovat väistämätön seuraus kulttuuriltaan vieraiden mustanaamojen läsnäolosta Euroopassa ja että kantaväestöllä on moraalinen oikeus seota ja ahdistua? (Tätä voitaisiin kutsua myös Sinn Féin -taktiikaksi, koska IRA-sympatisoijilla on tuo sama asenne: "onhan se ikävää, että meidän täytyy, mutta kun nuo toiset ovat sellaisia" jne. - Protestantit ovat tässä suhteessa rehellisempiä, he eivät juuri yritäkään peittää sitä, että katoliset ovat heille alempirotuisia paskoja, joiden tappaminen on hyvä juttu, oikein ja Jumalalle otollista.) Soveltavatko he ns. taistolaista puolustusta (vrt. taistolaisten suhtautuminen Neuvostoliittoon), eli toteavat nuorukaisen teon olevan valitettava yksittäistapaus (Neuvostoliitonkin julmuudet olivat "virheitä ja erehdyksiä", ikään kuin tekevälle sattuneita), mutta muslimien olevan monoliittinen uskonkiihkoilijoiden lauma ja heidän pahojen tekojensa olevan osa Systeemiä (niinhän kommunistienkin mielestä lännen kaikki keljuudet johtuivat monoliittisesta maailmankapitalismista)?

No, miten sitten käykin, he kyllä kaikki varmasti ilmoittautuvat kommenttiosastolle, se ei petä koskaan. Mikäs siinä, nimenhuudon aika tässä jo olikin.

4 kommenttia:

  1. En tiedä lasketaanko minut muslimikauhunlietsojiin, mutta en oikein löydä itseäni listaltasi. Lähinnä kai olen tuossa tyypittelyssä taistolainen, koska kieltämättä kyseessä on valitettava yksittäistapaus, vaikka hommaa miten päin kääntelisi. Tämän saman kannan voi kyllä laskea myös vilpittömäksi rehellisyydeksi, koska olen vilpittömän rehellisesti sitä mieltä, että on hyvin valitettavaa jos joku persepää ampuu ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Tilastot kertovat, onko yksittäistapaus vai ei.

    Olennaisempaa on se, onko olemassa sellaista merkittävää yhteisöä, johon tämä murhaaja kuuluu ja jonka mielestä vierasuskoisen (tms) murhaaminen on jotenkin puolusteltavampaa tai muulla tavalla vähemmän normaalisti rangaistava murha kuin jos se olisi kohdistunut jonkin muun ryhmän edustajaan.

    Kannattaa myös huomata, että jos ryhmän mielestä on lieventäviä tekijöitä, niiden pitää olla nimenomaan tähän kohderyhmään kuulumisesta johtuvia. Esimerkiksi itsepuolustus tai vastaava ei käy. Tietenkin se, että tikulla haetaan jokin neutraali peruste, täyttää kriteerin, mutta se pitää tietenkin voida havaita.

    On aika paljon merkkejä, että tietyillä ryhmillä tätä on. Pidetään vääräuskoisen henkeä vähempiarvoisena (useat uskonnot) tai elätetään oppia, että vastustaja on joka tapauksessa joka hetki olennaisesti paha ja uhkaava (vasemmistolaisuus ja feminismi).

    Ns valkoisella keskiluokalla edes aatteellisesti yhtenäisen ryhmäidentiteetin löytäminen on, ainakin omasta vinkkelistäni, kovin vaikeata. Saati sitten kyseiseen identiteettiin liittyvän "familistisen" arvomaailman. Voi tietenkin olla öyhömpiä valkoisia ryhmiä, mutta niihin ei myöskään liene syytä samastua. Sitäpaitsi niistä on yllättävän vähän aihetodisteita. Ehkä rappiollinen Systeemi suojelee heitä.

    Eli vastaus kaikessa pyöreydessään on, että kaikenlainen sorto eli yhteisöllisyys voidaan todeta ulkoisilla mittareilla. Toisaalta kenenkään ei tarvitse kuulua öyhöporukkaan. Siihen riittää oikeastaan jo lakien noudattaminen, eli että käsitellään tapausta kuten mitä tahansa murhaa (eikä "ymmärretä") ja toisaalta on myös säädöksiä, että rangaistusta kovennetaan jos se osoittaa selkeästi ideologista muukalaisvihaa. Jälkimmäinen on tietenkin olemassa siksi, etteivät öyhöliikkeet voisi hyödyntää tätä "pelkkä yksittäistapaus" -strategiaa.

    Itsestäni en usko että kuuluisin tarkoittamaasi ryhmään. Minulle kaikkien uskontojen arvo on tasan nolla. Ne ovat vain primitiivisiä taikauskoja. En myöskään näe niillä poliittista merkitystä siinä mielessä, että teologiasta olisi seuraussuhde politiikkaan. Siihen opit ovat liian ympäripyöreitä. Ne on yleensä kirjoitettu alkukantaiseen pienyhteisöön ja siirto jo kaupunkivaltioiden maailmaan vaati niin raskaan tulkintakoneiston, että sillä oikeastaan mistä tahansa voidaan päätellä mitä tahansa.

    VastaaPoista
  3. Panu, onko sinulla linkkiä tuohon uutiseen?

    Rikos on rikos tekipä sen minkä värinen kansalainen tahansa. Minusta olisi oikeudenmukaista ja miellyttävää, jos oikeuslaitos kohtelisi kaikkia kansalaisia täsmälleen samalla tavalla - sokeasti, säälimättä ja armottoman tasapuolisesti.

    Nykyisellään rotu, uskonto, yhteiskunnallinen asema tai sukupuoli näkyvät valitettavasti samoista rikoksista langetettuina eri suuruisina tuomioina. Sitä se on kun annetaan lihan päättää. Äkkiä koneet tuomareiksi!

    VastaaPoista
  4. Tulipa mieleeni vielä lisätä: mihin positioon Panu itse asetut, kun Sami-Petteri Sarjaraiskaaja ilmoittaa puolustuksekseen huorat sai mitä pyysikin?

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.