Suositut tekstit

sunnuntai 14. toukokuuta 2006

Lukekaatten

Huomaan saaneeni ainakin yhden naisen ajattelemaan asioita. Lukekaapa tämä merkintä.

Lisäksi yksi blogifeministeistä inuu huomiota säälittävällä vittuilukirjoituksella (en tietenkään linkitä), joka on täynnä tyhjänpäiväisiä viittauksia oletettuun lapsuuteeni. Viittaukset menevät tietysti täydellisesti metsään, koska asianomainen ei ole ilmeisesti lukenut kirjoittamastani oikeasti riviäkään enempää kuin on välttämätöntä, jotta vakuuttuisi siitä, että olen femakoiden käsikirjan mukainen antifeministi. Tämän jälkeen käsikirjasta on kaivettu kaikki mahdolliset kliseet. Luonnollisesti asianomaisen akan äly ja kärsivällisyys eivät riitä juttujeni lukemiseen, vaikka hän halutessaan löytäisi niistä paljonkin yksityiskohtaista informaatiota kotioloistani, sekä kielteistä että myönteistä.

Tiedänhän minä mitä tuossa on taustalla: kyrpää se reppana kerjää, ruma yksinhuoltaja. Kun ei ole älyä, sivistystä eikä ulkonäköä, pää on sekoitettu feminismillä niin että ollaan röyhkeitä ja loukkaavia eikä osata muuta kuin ladella oman uskonnon pyhää liturgiaa ja päälle päätteeksi on vielä toisen miehen kläppi ristinä, niin kyllähän siinä varmasti kullinkipeys pääsee aika ajoin iskemään, jollei tiedostavuus riitä lesbosuhteeseen. Olen kuitenkin varattu mies nykyään, ja tarvittaisiin hieman korkeamman tason nainen, että pettäminen hiipisi mieleeni edes teoreettisena ajatusleikkinä. Pitäytyköön femakko vain lähiökapakan pojissa, sieltä sitä lihaa saa vähän rupisempikin raija.

Kyseisen naiseläjän älyllisen sofistikaation matala taso ja hänen voimakas halunsa ja tarpeensa esiintyä jonkinlaisena kapinallisena radikaalina ja intellektuellina ovat saaneet minut kysymään itseltäni, pitäisikö hänenlaistensa mitättömyyksien harrastama fraudulenttifreudilaisella psykopälpätyksellä kuorrutettu feministinen retoriikka sittenkin ennen kaikkea nähdä naisellisena vastineena älyllis-sivistyksellisesti keskitasoisten tai sitä alempien miehenkaltaisten tuotteiden formulakisa- ja jääkiekkopuheelle. Molemmissa tapauksissa kyse on itseviitteisestä, itseriittoisesta ja itsetarkoituksellisesta joutojuputuksesta, jonka tarkoituksenakaan ei ole minkäänlainen dialogi eikä informaation siirto, vaan homososiaalisen yhteenkuuluvuuden pönkittäminen. Tarkemmin ajatellen tämä rinnastus on kuitenkin asiaton, koska formula- ja jääkiekkopuhetta sinänsä tuskin voidaan käyttää kenenkään ihmisen loukkaamiseen, kun taas naisten ihmissuhdepuheen, psykopälpätyksen ja freudismien tärkein käyttötarkoitus on ulkoryhmään kuuluvien ihmisarvon kyseenalaistaminen näennäisälyllisin perustein.

On varmasti totta, että femakkoyksinhuoltaja ei ole ihmisenä pätkääkään hienostuneempi ja älyllisempi kuin ne formuloista ja Lalli Partisen jääkiekkosankaruudesta keskenään juttelevat kaljaveikot. Mutta kaljaveikot haluavat omalla puheellaan ennen kaikkea ylläpitää kaverihenkeä, eivät solvata ja halventaa kaveripiirin ulkopuolisia (jos sellainen on tarpeen, siihen heillä on suoremmat sanat). Kaljaveikkojen kaveruus ei siksi mitenkään yksiselitteisesti perustu minkään ulkoryhmän halventamiseen, kun taas naisten ja femakkojen homososiaalinen yhteishenki jo itsessään edellyttää sitä, että haukutaan ja irvitään miehiä, erityisesti tietenkin ATM-julistuksen saaneita miehiä. Siksi kaljaveikkokin on femakkoyksinhuoltajaa parempi ja Jumalalle läheisempi ihminen. Siksi kaljaveikkokin ansaitsee femakkoyksinhuoltajaa paremman naisen.

16 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta blogilinkista - todella virkistävää löytää vaihteeksi bloggaaja - ja erityisesti naisbloggaaja - joka ei ensisilmäysten perusteella tunnu suhtautuvan "ATM-juttuihin" sillä tavanomaisella hysterialla, jonka seurauksena alkaa olkiukkojen massatuotanto.

    VastaaPoista
  2. Äh. Tuli aivan liikaa ajatusviivoja. Sinun syytäsi, sinulta minä niiden käytön olen oppinut ;-)

    VastaaPoista
  3. Nii-in. Kaikki hyvin, kunhan nainen vaan on samaa mieltä kanssanne... Muutenhan kyse on aina olkiukkohysteriasta. Hyihyi semmoisia olkiukkoja.

    Minusta oli söpöä, miten siinä postauksessa päästiin jossain vaiheessa taas siihen, että kaikki on naisten syytä: on naisen syytä, kun hän ottaa rentun ja jos ottaakin kiltin, naisesta itsestä tulee kusipää. Kiltin miehen mokahan ei koskaan ole ottaa kusipäänaista. Kiitos ja kumarrus.

    VastaaPoista
  4. Ei tarvitse olla samaa mieltä. Olen vain usein huomannut tai omakohtaisesti kokenut, että eräät vääntelevät ja muuttelevat muiden sanomisia lähes tunnistamattomaan muotoon. Esimerkiksi kun joku kirjoittaa olevansa ATM, niin hyvin nopeaa saa kuulla olevansa naisvihaaja, joka uskoo johonkin olemattomaan oppiin, että ihmisen ihmisarvo riippuu siitä, saako baarista yhden illan panon.

    VastaaPoista
  5. Katsopa Arppu omaa kommenttiasikin: oletit suoraan, että "me" olemme samaa mieltä keskenämme, mutta minusta esimerkiksi minä en ole koskaan sanonut olevani esimerkiksi Panun kanssa kaikesta samaa mieltä, ja tuon blogin kirjoittaja näytti pitävän MAT:ia turhana asiana. Sillä ei ole merkitystä, vain sillä, ettei hän alkanut suorinta tietä ulisemaan, kuinka kaikki ATM:t ovat naisvihaajia tai mitä ikinä.

    Ja onko missään sanottu, että kaikki on naisten syytä? Minusta kaikkialla huokuu enemmänkin se, että miehet ja naiset ovat ihan yhtä typeriä tai fiksuja, olemmeko *kaikki* väittäneet jotain muuta?

    VastaaPoista
  6. Panu,

    musta olisi kyllä kiva tietää kuka mielestäsi on ansainnut noin ankaraa kurkutusta. Mulla ei nimittäin ainakaan ole aavistustakaan kenestä kummasta nyt taas puhutaan.

    VastaaPoista
  7. Heh heh. Hurraa intertekstuaalisuus. Minä kyllä ajattelin näitä asioita jo ennen Panun teksteihin tutustumista. Mutta eipä sillä niin väliä.

    Mikä on olkiukko?

    Arawn: Minä en ole kaikesta samaa mieltä Panun tai kenenkään muunkaan kanssa, minä välillä osaan ajatella itsekin. Eikä minulla ole mitään syytä kerjätä huomiota keneltäkään "huoraamalla". Mikäs se mahtoi olla, joku Panun vapunajan postaus, mihin ainakin kirjotin eriävän mielipiteeni, kun P kehtasi vihjata, että naisilla on tiettyjä velvollisuuksia miehiä kohtaan.

    Sinä et tainnut lukea sitä OYJJK-juttua kovin ajatuksella, tai sitten päätit jo alussa, mitä halusit siitä lukea. Minähän nimenomaan aloitin sen kertomalla miten kummallista on että kiltit miehet ottaa kusipäänaisia ja sitten eivät edes tajua mihin ovat joutuneet. Mies on itse vastuussa itsestään, mutta nainenkin on itse vastuussa itsestään. Jos on kusipää niin se on sukupuolesta riippumatta oma vika ja henkistä laiskuutta, valitettavasti siinä kärsii ulkopuolisetkin jos eivät tajua tehdä jotain asialle. Ja se juttu, että kiltti mies automaattisesti tekisi naisesta kusipään, on jotain sinun ja pelimiesten omaa keksintöä, minä en ole niin sanonut.

    VastaaPoista
  8. Junis: musta olisi kyllä kiva tietää kuka mielestäsi on ansainnut noin ankaraa kurkutusta. Mulla ei nimittäin ainakaan ole aavistustakaan kenestä kummasta nyt taas puhutaan.

    Onks täällä Blogistanissa montakin yksinhuoltajafeministiä, jotka vetävät suuren radikaalin ja yhteiskuntakriitikon roolia?

    VastaaPoista
  9. Ei mulle tuu mieleen. En mä näitä niin innolla seuraa.

    VastaaPoista
  10. Oh. Tein yhden kardinaalimokan. En aio paljastaa sitä, koska se on niin typerä, mutta voitte unohtaa tuon aiemman postaukseni. Että voi ihminen olla hönö. :D

    VastaaPoista
  11. Ei mulle tuu mieleen. En mä näitä niin innolla seuraa.

    Olet kyllä muistaakseni kirjoittanut asianomaisen naiseläjän kommenttipalstallekin taannoisen Könskriget-jupakan yhteydessä.

    VastaaPoista
  12. Kyllä minusta ihan tuntuu, että me vapaat kansalaiset muodostamme Könskrigetistä mielipiteemme ihan ilman erilaisten politrukkien komentelua, kiitos vain. Päätellen siitä mielentilasta, jonka valtaan se on femakot saanut kummallakin puolen Pohjanlahtea, siinä on varmasti heidän kannaltaan vaarallisen paljon asiaa.

    VastaaPoista
  13. Ja muuten: Tiedotustutkimuksen juttu ei ole tiedettä, se on toimituksellinen kolumni, ainakin siitä päätellen, mitä kyseisen lehden nettisisällysluettelossa tulee. Kuten omien kommenttieni viittauksista ilmenee, olen tutustunut mm. ROKSin vainoamien toisinajattelevien feministien sekä Norjasta käsin ohjelmaa kommentoineiden uskontotieteilijöiden haastatteluihin. Yksi kolumni tamperelaisten tiedotustutkijoiden lehdessä on siihen verrattuna pikkujuttu.

    VastaaPoista
  14. Panu, toivon että antaisit sellaistenkin kommenttien näkyä joiden kanssa olet eri mieltä. Se olisi lukijaystävällistä.

    VastaaPoista
  15. Yleensä annankin, jollei minulla ole esimerkiksi lain ja asetusten vuoksi aihetta poistaa viestiä (en esimerkiksi hyväksy rasististen tai muuten laittomien sivujen linkkejä, enkä murhalla minua uhkailevien äärioikeistolaisten blogeihin vieviä linkkejä), mutta kyseinen naiseläjä ohjelmoi aikoinaan kommenttilootansa siten, että se ei vastaanottanut kommenttejani, vaan ilmoitti: "Valitettavasti kommenttisi ei kiinnosta minua. Hyvää kasvun aikaa!" Sen jälkeen kyseinen naishenkilö kuuluu mielestäni ihan periaatteesta sensuroida kommenttiloodastani.

    Jos haluat tietää, mitä hän sanoi, niin hän väitti, että Könskriget-dokumentti oli "tieteellisesti" todettu "dokumentiksi lähinnä tekijänsä mielentilasta". Todisteeksi hän heitti viittauksen Tiedotustutkimus-lehden vuoden 2005 viimeiseen (kaksois-)numeroon. No, ainoa asiaa koskenut juttu kyseisessä numerossa on lähinnä pääkirjoituksen luonteista toimituksellista materiaalia, ei todellakaan mikään "tieteellinen todistus". Hän vihjaili, että en lue "tieteellisiä julkaisuja", kun en tätä tamperelaisen tiedo(s)tusoppiväen läpyskää ole säännöllisesti seurannut.

    Huvittavinta noissa femakoissa ja profemakoissa on kyllä se, että niiden mielestä toinen ei koskaan voi olla legitiimisti ja tasa-arvoisesti heidän kanssaan eri mieltä. Toista mieltä oleva voi olla ainoastaan mielisairas tai traumatisoitunut. Koskaan hänen argumenttejaan ei tarvitse kommentoida, ainoastaan kehottaa häntä lääkitykseen ja terapiaan ja "analysoida" häntä täysin omasta päästä psykopälpätystä latelemalla, henkilöön tutustumatta (tuollainen "analysointi" on tietysti vain hienosteleva tapa solvata henkilökohtaisesti).

    Sen jälkeen kun olen noiden femakoiden juttuja lukenut, en enää yhtään ihmettele, miltä tuntui niistä toisinajattelijoista, jotka Neuvostoliitossa suljettiin mielisairaaloihin. Vähän lisää valtaa akoille, ja sama alkaa olla todellisuutta meilläkin.

    VastaaPoista
  16. P: "Koskaan hänen argumenttejaan ei tarvitse kommentoida, ainoastaan kehottaa häntä lääkitykseen ja terapiaan ja "analysoida" häntä täysin omasta päästä psykopälpätystä latelemalla, henkilöön tutustumatta."

    JH: "Mutta oletko koskaan ajatellut, että itse harrastaisit juuri tuota? - Nyt sekuntikello käyntiin ja deleteä odottamaan!"


    Valitettavasti harrastan tuota vain niiltä osin kun kyseessä ovat selvästi laittomat tai epäilyttävät mielipiteet. Kuten sinun mielipiteesi. Siksi poistan kommenttisi, koska nimestäsi voidaan linkittää blogiisi, jonka sisältö tunnetusti voi olla laitonta.

    Toisin sanoen en harrasta tuota omien ennakkoluulojeni vuoksi, vaan isänmaan ja oikeusvaltion asettamissa rajoissa.

    Ymmärrän tietysti, ettet myönnä eroa olevankaan, koska feministeihin ja stalinisteihin rinnastettavan ääriaatteen kannattajana nimenomaisesti pyrit hälventämään näkyvistä epälegitiimin sensuurin ja demokratian legitiimin itsepuolustuksen rajat. Me kolmikymmenluvun hengessä kasvaneet tiedämme kuitenkin aika hyvin, että siinä on relevantti ero.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.