Oikkuileva kakara kasvatuksen ihanteena

Henryn ja Saapasjalka-Anadan blogeissa on taannoin jonkin verran esiintynyt keskustelua ns. voimakastahtoisista ja temperamenttisista naisista. Kaipa minunkin täytyy tunkea oma lusikkani tähän soppaan.

Anada sanoo: Minulle temperamenttisuus tuo mieleen nollasta sataseen hetkessä raivostuvan naisen, jonka vierellä ei edes aivastaa uskalla. Sellainen, joka suuttuessaan heittää häälahjana saadut kristallit miehensä kalloon. Varmaan temperamenttisuuteen liittyy hyviäkin ominaisuuksia... mutta... eipä tule heti mieleen yhtäkään...

Temperamenttisuus kuuluu niihin ominaisuuksiin, joita en pidä erityisen myönteisinä ominaisuuksina ihmisessä. En pidä itseäni varsinaisesti temperamenttisena tai helposti hermostuvana, olen vain huomannut, että suomalaisessa (siis suomenkielisessä) kulttuurissa tietty perusvihaisuus ja peruspelottavuus on välttämätöntä, jottei ihan ylitse käveltäisi. Suomalaista kulttuuria ohjaa slummin ja kurjuuden alitajunta, joka saa ihmiset käyttäytymään kuin viimeisestä ruuanmurusta hampaat irvessä tappelevat nälkiintyneet katukoirat. Suomalaista ei tarvitse kauaa raaputtaa, kun tämä asenne tulee näkyviin. Esimerkiksi Susanna Rahkosen prostituutiokieltolaki-intoilussa tällainen katkeran alaluokan asenne näkyy selvästi: vastapuoli ei ole hänelle ihminen, vaan muriseva likainen ja laiha piski, joka on repäisemäisillään leivänkannikan hänen hampaistaan. Kaikki likaiset temput, karkea valehteleminen, solvaaminen ja sanojen paneminen vastapuolen suuhun, ovat sallittuja ja jopa suositeltavia, koska kyse on aina siitä vihoviimeisestä, puolimädästä ja puolihomeisesta ruuanmurusta, jonka takana odottaa nälkäännääntyminen.

Tämä on ehdottomasti suomalaisen kulttuurin absurdeimpia piirteitä. Maa on vauraampi kuin koskaan, mutta ihmisten ja naisten mentaliteetti tuo mieleen nälkärajalla hytisevät keskitysleirivangit. Ehkä se on sotavuosien perintöä: vaikka rintamalla epäilemättä syntyikin se suuri toveruus ja yhteishenki, kotirintamalla riideltiin ainakin minun sukuperinteitteni mukaan aika katkerasti mustan pörssin ruuista, jokainen naiseläjä taisteli hampaat irvessä naarasleijonana saadakseen omille lapsilleen vähän leivänjatketta. Ja lapsia eivät kasvattaneet rintamamiehet, vaan ne irvihampaiset äidit. Äidin kiukutessa triviaaleista asioista ja riehuessa kotityrannina rintamamiesisä vetäytyi muiden rintamamiesten tuttuun, rauhoittavaan ja solidaariseen seuraan, joka oli absoluuttisesti armottoman ja kaikesta inhimillisyydestä kemiallisesti puhdistetun vihollisen dumdumluotitulen alla oppinut, mikä elämässä oli todella tärkeää ja perusluonteista.

Seuraus on, että naisihanteeksi on noussut "voimanainen", joka tarkoittaa neuroottista, aikuiseksi kasvamatonta oikkupussia. Tätä ei tietenkään ole tapana sanoa ääneen, koska juuri nuo kiukuttelijat ovat omineet oikeudekseen päättää ja julistaa, kuka on aikuinen (he itse, koska he ovat naisia), ja kuka epäkypsä (miehet, joiden haarojen välissä roikkuu se epäkypsyyselin). Ja kestää vuosikymmeniä, ennen kuin mies oppii ottamaan naisen kaappaaman kielen takaisin haltuunsa.