Se kuuluisa oikeusjuttu

Blogimaailmaa ja vähän laajempiakin piirejä jopa netin ulkopuolella on viime aikoina hätkähdyttänyt merkillinen oikeusjutun alku, jossa vastakkain ovat EFFIn johtoon kuuluva juristi Herkko Hietanen ja muudan nimeltä mainitsematon lounaskuppila. Hietanen tunnetusti kirjoitti nimeltä mainitsemattomalle lounaskuppilalle valituksen sen palvelun laadusta, mutta reklamaatioon ei reagoitu millään tavalla. Tämän jälkeen Hietanen pani valituksensa nettiin. Sanottakoon, että minulla ei sinänsä ole mitään syytä pitää Hietasen puolta, koska valituksesta saa mielikuvan kopeasta juristisnobista. Kuitenkin tapauksen tosiasiat ovat jokseenkin selvät: valitus on perusteltu, asiallinen ja yksityiskohtainen, olkoonkin että siitä syntyy sellainen vaikutelma kuin seurueen ulkoasu - mahdollisesti rennon nörttimäinen? - ei olisi miellyttänyt nimeltä mainitsemattoman lounaskuppilan henkilökuntaa, joten he olisivat päättäneet tehdä nörteille jäynän: tarjoilija, hovi ja ravintolapäällikkö näyttävät suunnilleen toimineen yhdessä kompuksessa näiden vieraiden kiusaamiseksi.

Mitäs siitä. Mutta kaikkein käsittämättömin on kyllä ravintolan reaktio: Hietanen uhataan haastaa oikeuteen ja häneltä vaaditaan vahingonkorvauksia. Ei ole vielä selvää, minkä pykälän nojalla. En ole lainoppinut, mutta kyllä minäkin sentään jotain tiedän - en tosin sellaista pykälää, jonka nojalla Hietasta voisi tuomita yhtään mistään. Vahingonteko (rikoslain 35. luku) edellyttäisi, että jotain fyysisesti olemassaolevaa olisi rikottu. Kunnianloukkaus ei voi kohdistua oikeushenkilöön, eikä kunnianloukkauksena pidetä elinkeinotoiminnan legitiimiä arvostelua. Toisin sanoen silläkään pykälällä ei pitkälle pötkitä.

Tarinassa on pohtimisen arvoista ainoastaan se, mistä nimeltä mainitsemattoman lounaskuppilan omistaja on kehittänyt sellaisen hybriksen, että kuvittelee voivansa noin vain vaatia vahingonkorvauksia nimeämättä edes rikosta. Onko yhteiskunnan ilmapiiri mennyt sellaiseksi, että kun joku on työnantajan asemassa, se nousee hänelle niin pahasti päähän, että hän kuvittelee voivansa tehdä mitä vain? Ja mikä tuollaisiin kaikkivaltiuskuvitelmiin on syynä? Kenties se, että kaikenlaisia kettutyttöjä ja muita stanssattuposkisia aktivisteja on viime vuosina pamputettu olan takaa, mikä on sitten saanut maailmanparantajat valittamaan, että poliisi pitää vain pääoman ja kapitalistin puolta - ja nimeltä mainitsemattoman lounaskuppilan omistaja on sitten mennyt uskomaan sinkiläposkien alakulttuurin sisäiseen käyttöön tarkoitettuun propagandaan ja oikeasti kuvitellut lain pitävän hänen puoltaan asiakasta vastaan?

En toki olisi Panu, ellen ottaisi tähän antifeminististä näkökulmaa: tuo tekaistu syyte on tasan samanlainen kuin ne tekaistut syytteet ja syyteuhkailut, joita olen saanut kokea ns. fasistisen pahuuden edustajilta. Jos ylläoleva teoriani on oikea, se viittaa siihen, että tällaisia järjettömiä syytteitä erehtyy esittämään nimenomaan se taho yhteiskunnassa, joka katsoo olevansa niskan päällä ja lain olevan pikemminkin hänen puolellaan kuin vastapuolen. Voimme siis katsoa, että naiset ovat voiton puolella ja miehet altavastaajina.

Oikeudenkäynnistä - jos siis tämä farssi menee edes syyteharkintaan asti - tulee joka tapauksessa hauska kuin tynnyrillinen apinoita. Nimeltä mainitsemattoman lounaskuppilan omistaja häviää sen läpihuutojuttuna, minkä jälkeen Herkko Hietanen voi puolestaan vaatia pitkän pennin vahingonkorvausta väärästä ilmiannosta. Eikä nimeltä mainitsemattoman lounaskuppilan omistaja varmaan tajua, miten se nyt näin meni.

Hmm-m. Tulee tästä tietysti mieleen muutakin kuin nuo nuorten naisten esittämät kunnianloukkaussyytteet. Nimittäin se tamperelaisen herrasmieshistorioitsijan ja menetettyjen itäalueidemme arvostetun palauttajan minusta tekemä rikosilmoitus, joka sitten kuivui kokoon.