Juomarien kapina tuomareita vastaan

(Pahoittelen, tämäkin on vanhaa kierrätyskamaa foorumikirjoituksistani, mutta tarjosi mahdollisuuden niin hauskaan otsikkoon, etten malttanut olla ottamatta tätä uusiokäyttöön.) 

Jos persut oikeasti keskittyisivät vain paheksumaan politiikan elitistisiä piirteitä ja pilkkaamaan poliitikkoja, karkeastikin, ei esimerkiksi minulla olisi mitään sitä vastaan. Käytännössä kuitenkin persutouhuun kuuluu nykyisellään ihan tavallisten, epäpoliittisten ihmisten systemaattinen vainoaminen ja uhkailu, jos he sattuvat olemaan väärää ihonväriä, äidinkieltä tai mielipidettä. Puoluetta, jonka piirissä vainotaan tavallisia, epäpoliittisia ihmisiä, vieläpä pitkälti mielivaltaisin tykkäämisperustein, on koko maailman syy vihata, pelätä ja vastustaa nimenomaan vaarana demokratialle ja yleiselle turvallisuudelle.

Pidän käsittämättömänä maahanmuuttokriitikoiden ja heidän puolustelijoidensa yritystä tuudittautua kuvitelmiin legitiimeistä yhteiskunnallisista ongelmista tai jännitteistä persujen toiminnan moottorina. Tosiasiassa ainoa selkeä yhteiskunnallinen ongelma, jonka persujen takana voi erottaa, on se, että siellä on reilussa pelissä häviölle jääneitä, sekä sen voittaneita, jotka jonkin korvien välissä olevan ongelman vuoksi eivät kykene arvostamaan omaa voittoaan.

Silloin kun työväenliike nousi, sen taustalla oli pyrkimys tehdä pelistä reilumpaa, esimerkiksi niin, että köyhänkin lapset voisivat opiskella varatuomariksi sen sijaan että jäisivät kapakkaan juomariksi. Persujen taustalla tuntuu pikemminkin olevan niiden juomarien protesti sitä vastaan, että sitä varatuomaria arvostetaan enemmän kuin heitä. Siellä pidetään elitisminä suunnilleen jo sitä, että joku käy koulunsa ja menee säännöllisiin töihin, sen sijaan että happanisi toimeentulorahalla kapakassa ja tekisi pikkurikoksia, kuten "kansa". Heikki Ylikangas sanoi aikoinaan, että yhteiskunnan toimivuutta ja oikeudenmukaisuutta mittaa se, miten mahdollisia self made man -tyyppiset menestystarinat kansalaisille ovat luokkasyntyperästä riippumatta, mutta tämän porukan katkeruus kohdistuu juuri self made man -tyyppejä vastaan.

Noin omasta mielestäni kaikki, mitä tällaisille tyypeille yhteiskunnan kannattaa antaa, on sellainen toimeentulotuki, jolla pysyy jota kuinkin leivässä, ja siitä hyvästä yhteiskunnalla on oikeus vaatia, että he noudattavat lakia. (Poliisikomisario Lardotin hiljattainen ehdotus, että taparikollisilta vietäisiin toimeentulotuki, oli mielestäni oikeansuuntainen.) Tämä sakki saa kaiken minkä ansaitseekin (veronmaksaja kustantaa heille siedettävän elämän), mutta se ei tunnu riittävän. Me, jotka maksamme heidän ruokansa, olemme kuulemma vihervasemmistolaisia maanpettureita, jotka pitää tappaa (heidän piirissään "vihervasemmistolaisiksi" luonnehditaan näet yksityisellä töissä käyviä akateemisia kansalaisia, vaikka nämä olisivat kokoomuslaisia). Niin pitkälle he eivät ajattele, että kysyisivät mistä raha tulee sitten kun meidät vihervasemmistolaiset on kuopattu suohautaan. Kai se on se taikaseinä sitten, joka heidät elättää.

Mitä sitten niihin menestyneisiin, mutta siitä huolimatta katkeriin luonteisiin tulee, niin hyviä esimerkkejä ovat Reijo Tossavainen ja Jussi Halla-aho. Tossavainen on ilmeisesti juuri self made man -tyyppinen, oman kultansa vuollut menestynyt yrittäjä, joka ei ole kuitenkaan pärjännyt koulussa erityisen hyvin, koska hänen bloggauksensa ovat täynnä alemmuudentuntoista katkeruutta "muka-sivistyneistöä" kohtaan. Tällainen tyyppi on saavuttanut kaiken, minkä hänenlaisensa voi odottaa saavuttavan, eli rikastunut yrittäjänä ja päässyt vielä eduskuntaankin. Siinä vaiheessa on todettava, että jos hänellä on - maailmalle kykynsä ja kyntensä näytettyään - vielä jokin ongelma, se on hänen korviensa välissä eikä hänellä ole oikeutta muuttaa isänmaata henkilökohtaiseksi terapiasessiokseen. Sen vielä ymmärtää, että joku kokee alemmuutta huonon koulumenestyksensä vuoksi. Mutta siinä vaiheessa kun hän on sellaisessa asemassa, jossa voi ostaa riihikuivalla rahalla niiden koulussa pärjänneiden palveluksia aina tarvitessaan (ja antaa heille fudut duunista sitten kun ei enää tarvitse näiden palveluksia), häneltä tulee voida odottaa sellaista asennetta, että "se meistä on sivistyneempi jolla on perstaskussa enemmän rahaa", ja hänen luulisi keskittyvän nauttimaan elämästään ja rahoistaan.

Mitä sitten Jussi Halla-ahoon tulee, hän on saavuttanut kaiken, minkä akateemisella puolella voi saavuttaa - hän on filosofian tohtori, jota korkeampaa oppiarvoa ei ole olemassa - ja myös yksityiselämässään hän on menestyksekäs, hyvissä naimisissa, ja lapsiakin on neljä; ja suurin piirtein ainoat aidon inhimillisyyden pilkahdukset koko miehessä ja ainoat todisteet Halla-ahon psykopaattiutta vastaan, joihin netissä on törmätty, ovat hänen kirjoituksensa lapsistaan, joten ilmeisesti isänä oleminen on hänen käsityksensä hyvästä elämästä. Tällaisella miehellä ei yksinkertaisesti ole oikeutta protestoida, koska hän elää jota kuinkin hyvää elämää objektiivisten kriteerien mukaan, ja jos hän siitä huolimatta vielä onnistuu sotkemaan kuvionsa jollain tavalla, niin ettei elämästä enää saakaan tyydytystä ja iloa, se on täysin hänen oma vikansa ja ongelma on hänen omassa asenteessaan ja omien korviensa välissä.

Tällaiset tyypit eivät ole minkään yhteiskunnallisen sorron uhreja, ja jos heistä ei tykätä, vika on heidän omansa. Demokratia, oikeusvaltio ja sosiaalivaltio takaavat tavalliselle ihmiselle aika paljon suojaa ja tukea hätää ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta jos jollakulla on asiat hyvin eikä hän osaa nauttia siitä, hänen kuuluu hakea ammattiapua ongelmaansa eikä kaataa sitä koko yhteiskunnan niskaan. Jonkun oikeasti köyhän ja vaille kouluttautumis- ja sivistymismahdollisuuksia ilman omaa syytään jääneen ihmisen katkeruutta voi vielä ymmärtää, mutta ei sellaisten, jotka ovat saaneet kaiken, mitä kohtuudella voivat vaatia - Halla-ahoakin on "sorrettu" heittämällä hänen päälleen kulttuurirahaston setelipinkkoja. 


(Bonuksena tarjoan samaan keskusteluun sisältyneen puheenvuoroni vastauksena hompanssille, joka rinnasti maahanmuuttajien inhimillisen kohtelun Neuvostoliiton ihannointiin.)

Tuo Neuvostoliiton eli tappavilla ydinaseilla aseistautuneen imperialistisen suurvallan rinnastaminen hätää, sotaa ja köyhyyttä maailman halki pakeneviin ihmisiin on muuten niin syvältä perseestä moraalittomuudessaan, ettei sille oikein löydä sanoja.Minä muuten ihan oikeasti ihmettelen, mitä se "kritiikitön ihailu" on, josta lajitoverisi jatkuvasti sönkkäävät. Tuntuu siltä, että ihmisten hyväntahtoiset pyrkimykset kohdella muista kulttuuripiireistä tulevia tavallisina ihmisinä, lasketaan heti kritiikittömäksi ihailuksi. Ehkäpä hommapiireissä eletään niin tylyssä, rakkaudettomassa ja ikävässä ympäristössä, että kaikenlaiset sydämelliset ihmissuhteet eri kulttuureista tulevien ihmisten välillä ovat "kritiikitöntä vieraan kulttuurin ihailua", koska hommalaisille vieraan kulttuurin edustajiksi identifioituvat ihmiset ovat vain vierasta kulttuuria, eivät koskaan ihmisiä ja yksilöitä. Mutta hommalaisillahan on ylipäätään vaikeuksia ymmärtää länsimaista individualismia, koska hommalaisten oma kulttuuri on niin yhdenmukaistava ja kollektivistinen.

Muuten, tuo maiden nimien kirjoittaminen pienellä ym. ylenkatse suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä kohtaan on helvetin häiritsevää varsinkin sellaiselta tyypiltä, joka esiintyy suomalaisen kulttuurin ja "todellisen" humanismin edustajana (kyseessä lienee se Robespierren "neohumanismi", johon kuuluu mm. toista mieltä olevien etnisten suomalaisten hukuttaminen suohautoihin). Niin kauan kuin teikäläisille on luonteenomaista oman äidinkielen runteleminen ja (köyhästä tyylistä päätellen) ilmeinen perehtymättömyys suomalaiseen kirjallisuuteen (kaipa siksi, että pidätte sitä kuitenkin kommunistisena propagandana), voisitte ihan oikeasti lopettaa muiden ihmisten syyttelemisen siitä suomalaisen kulttuurin halveksunnasta.

Mitä "suomalaisen kulttuurin halveksuntaan" noin yleisesti ottaen tulee, maassa, jossa oli koko toisen maailmansodan ja Neuvostoliiton kaatumisen välisen ajan luultavasti väestömäärään verraten suurin sellainen kommunistipuolue, jossa oltiin vapaaehtoisesti jäseniä, väittämäsi "suomalaisen kulttuurin halveksunta" (kommunismi) ei tietenkään ollut millään objektiivisilla kriteereillä suomalaisen kulttuurin halveksuntaa, vaan nimenomaan suomalaista kulttuuria ja yksi osa siitä. Länsimaisen liberalismin kannattajana minäkään en pidä tätä kaikilta osin hyvänä asiana, mutta se neuvostomyönteisyys ja kommunismi ovat olleet omaa ja tunnustettua kulttuuria vuosikymmenten ajan vähintään yhtä suurelle osalle suomalaisia kuin perussuomalaisuus ja kämyily ovat nyt. Oman näkemykseni mukaan kämyaaltoa edeltäneet 2000-luvun vuodet olivat kulttuurisesti vapauttavia juuri siksi, että kahtiajako nimenomaan suomalaisen kulttuurin sisällä tuntui kadonneen ja nuoriso saattoi karnevalistisesti poimia pilan päiten käyttämiään iskulauseita sekä kommunistisesta että isänmaallis-oikeistolaisesta perinteestä. Kämyjen nousu ei suuntaudu mitään "suomalaisen kulttuurin halveksuntaa" vastaan, vaan pikemminkin tätä eklektisyyttä ja karnevalismia, josta käytetään myös teknillistä termiä vapaus.

x

Nelikulmaiset tappajarobotit

Ilmauksella ”nelikulmaiset tappajarobotit” viittaan tietysti maahanmuuttokriitikoihin. Jo eräitäkin vuosia olen joutunut maahanmuuttokriitikoiden harjoittaman massaterrorin uhrina pohtimaan, miten tätä terroria voisi parhaiten luonnehtia ja selittää sille, joka ei sitä ole kokenut. Paras tapa on puhua heistä kollektiivina, jonka joukosta ei erotu yksilöitä. Siksi osuvia vertauskuvia ovat Varastetut ihmiset -elokuvan ihmishahmon ottavat palko-olennot tai vaikkapa juuri tappajarobotit.

Tappajaroboteilla ei käytännössä ole yksilöllisiä mielipiteitä. He ovat opetelleet toistamaan sanasta sanaan Halla-ahon maailmalta kalastelemia kliseitä. Heidän puheensa ja kirjoituksensa ovat täynnä valmiita propagandalatteuksia. Esimerkiksi iskulausetta ”rajoittamaton maahanmuutto” jankataan papukaijamaisesti, eikä kukaan heistä koskaan kysy, onko Suomeen suuntautuva maahanmuutto edes kuvaannollisessa mielessä rajoittamatonta ja onko se koskaan ollut. Tietenkin nämä robotit myös jatkuvasti kehuvat itseään ja toisiaan omilla aivoilla ajattelusta ja rohkeasta kyseenalaistamisesta.

Se mitä rohkeasti kyseenalaistetaan, ei kuitenkaan ole maahanmuutto, vaan sellaiset yhteiselämän alkeissäännöt, jotka normaalissa ympäristössä kasvanut ihminen oppii viimeistään nelivuotiaana äidinsä sormenheristyksestä, esimerkiksi nyt vaikka se että valehteleminen on rumaa tai – ennen muuta – se että kaikkien tulee noudattaa samoja sääntöjä.

Juuri tämä yhteismitallisuus tuntuu olevan tappajaroboteille täysin ylivoimaista ymmärtää. Tappajarobotit pitävät oikeutenaan penkoa ihmisten yksityisasioita ja levitellä heistä vaikka millaisia juoruja ja törkeyksiä (tietenkin turvallisesti nettipeitenimien takaa). Jos heitä kuitenkin vaatii tästä tilille, he pystyvät silmää räpäyttämättä kiistämään asian. Sitä vastoin heihin itseensä kohdistuva täysin asiallinen arvostelukin saa heidät raivoihinsa.

Maahanmuuttokriittisyyden ensimmäinen sääntö on tunnetusti: sellainen peli, jonka minä voin hävitä, on epäreilu peli, ja sellainen laki, jonka mukaan minut voi tuomita rikoksesta, on epäoikeudenmukainen sortolaki. Rasismi on oikeastaan vain yksi seuraus tästä perusperiaatteesta.

Tappajarobotit itse asiassa halveksivat avoimesti niin lakia kuin moraaliakin. He käyttäytyvät kuin pikkulapset, jotka eivät ole vielä kehittyneet riittävän pitkälle ymmärtääkseen muilla ihmisillä olevan oikeuksia. Se ylevä moraali, jota he julistavat, ei ole oikeastaan missään tekemisissä heidän todellisen käytöksensä kanssa. Väkivalta- ja huumerikollinen Tony Halme väitti aikoinaan olevansa väkivallan ja huumeiden vastustaja, ja nykyiset tappajarobotit astelevat hänen jalanjäljissään.

Tappajarobotit kammoavat ajatusta kaikkia yhtä lailla velvoittavasta laista. He sanovatkin, että ”laki on vain liberaaleja varten”, kun taas tappajarobotti ”konservatiivina” voi unohtaa lain ja seurata ”arvojaan”, siis esimerkiksi surmata sinun lapsesi, jos hänestä siltä tuntuu. Tästä tulee mieleen se Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo -kirjassaan kuvaama Stalinin aikainen neuvostosyyttäjä, joka sanoi: Mehän emme noudata lakia, vaan vallankumouksellista omaatuntoamme!

Tappajarobotti ei noudata lakia, varsinkin kun se joka tapauksessa on Demlan laki ja tappajarobotin kiusaksi säädetty. Tappajarobotti tulee kotiisi ja ampuu lapsesi silmiesi edessä, koska hän on nähnyt tämän kaveeraavan tummaihoisen mukulan kanssa. Tappajarobotin maahanmuuttokriittinen omatunto käskee tekemään näin ja siinä laki on vain tiellä.

Tappajarobotit rikkovat jatkuvasti lakeja ja nimittelevät kaikkia muita rikollisiksi. He itse esittävät Stalinin julmuuden esikuvallisena (Enemmän kuin Hitler oppi-isiäni olivat Platon ja Lenin ja tietenkin Toynbee, Nietzsche, Machiavelli ja... jopa Stalin! julisti aikoinaan Homma-foorumin edeltäjälaudalla maahanmuuttokriitikko Robespierre, alias Kritias, alias ”E.T.”, jolle Halla-aho ”testamenttasi” turkulaisten kannattajiensa äänet vuoden 2007 vaaleissa), mutta nimittelevät ”stalinisteiksi” sellaisia ihmisiä kuin esimerkiksi minua, joka seitsemän vuoden kolumnistinurallani kirjoitin Stalinin julmuuksista luultavasti enemmän ja asiantuntevammin kuin kukaan suomenkielinen kirjoittaja Sofi Oksasta lukuun ottamatta. He suunnittelevat keskustelulaudoillaan avoimesti ja röyhkeästi aseellista vallankumousta, mutta syyttelevät lainkuuliaisia kansalaisia anarkisteiksi ja terroristeiksi. He ovat verkottuneet paatuneiden kriminaalien kanssa (elleivät ole sellaisia itse), mutta esiintyvät muka kunnon ihmisten puolustajina.

Maahanmuuttokriittisestä alakulttuurista ei ihan vielä ole löytynyt saatananpalvojahevimuusikkoa, joka julistaisi puolustavansa Suomen ikiaikaista luonnetta kristillisenä maana, mutta se on vain ajan kysymys. Onhan siellä myös se neljättäkymmenettä käyvä kaveri, joka on edelleen ”opiskelija”, mutta joka samalla huumepöhnäisesti ölähdellen julistaa, että häntä rasistiksi nimittelevien pitäisi ”mennä töihin”.

Tappajarobotit ovat siis mielentilassa, jossa he eivät katso lakien eivätkä moraalin sitovan itseään. He pystyvät tonkimaan vastapuoleksi katsomiensa sekä näiden perheenjäsenten ja lasten yksityiselämää eivätkä näe siinä mitään rikollista eivätkä moraalitonta. Samalla he tietenkin käyttävät omia lapsiaan ja näiden turvallisuutta puolustuksena törkeyksilleen.

Kun sanon, että tappajarobotit ovat valmiita surmaamaan vaikka sinun lapsesi, en todellakaan liioittele. Kannattaa muistaa miten tappajarobotit reagoivat Breivikin tapaukseen. Heillä oli kaksi pääasiallista linjaa: toinen oli Breivikin esittäminen mielipuolena, jota ei saa yhdistää tappajarobotteihin; toinen oli Breivikin teon näkeminen ymmärrettävänä ja väistämättömänäkin reaktiona ”holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan”. (Ja maahanmuuttopolitiikka, kuten tiedämme, on tappajarobotin mukaan aina holtitonta, riippumatta siitä kuinka ankaraa se on.) Tappajarobotin mielestä murhaajalla ei siis ole vastuuta murhateostaan, jos murhaaja selittää sen poliittisena protestina ”holtittomalle maahanmuuttopolitiikalle”.

Oman kokemukseni mukaan tappajarobotit voivat julistaa vihollisekseen ja ”holtittoman maahanmuuton kannattajaksi” yllättäen, salamana kirkkaalta taivaalta ihan kenet tahansa, jota kohtaan heillä on jotain selittämättömiä kaunoja. Tällaiseksi silmätikuksi voi päätyä tosiaan myös täysin epäpoliittinen henkilö, jolla ei ole ollut ikinä minkäänlaista luottamushenkilön eikä päättäjän asemaa yhteiskunnassa.

Itse asiassa tässäkin kohdassa on syytä kysyä, missä määrin tappajarobotit ovat pelkkä kaunaisten murhaajakandidaattien vertaistukiryhmä. Periaatteessa kuka tahansa voisi tehdä täydellisen rikoksen julistamalla vihamiehensä ”arkkimokuttajaksi” ja muslimien ja neekerien ystäväksi ja soluttautumalla vaikka Hommafoorumille esittämään asianomaisesta tämänsuuntaisia vihjailuja. Tappajarobotit hyökkäävät välittömästi asianomaisen kimppuun kuin hyeenalauma haaskan, koska mikään ei tuota heille niin suurta nautintoa kuin viattomien ihmisten ahdisteleminen. Kun joku kerran on ”mokuttajaksi” julistettu, tappajarobotit vainoavat häntä vaikka maailman tappiin asti. Ja kun pari vuotta kuluu, tappajarobottien nuorimmat ja radikaaleimmat murhaavat pohjustustyösi tuloksena vihamiehesi.

Tappajarobottien mielipiteet ovat sanasta sanaan samoja, mielenosoituksellisen epähumaaneja ja raakoja. Heidän kanssaan ei voi keskustella eikä neuvotella, koska heidän tavoitteenaan ei ole sovinto, kompromissi eikä reilu peli, vaan heidän vastapuolekseen ilman omaa syytään tai haluaan päätyneen solvaaminen, nöyryyttäminen, naurunalaiseksi tekeminen, hänen oikeuksiensa riistäminen ja viime kädessä hänen surmaamisensa tai ajamisensa maasta. Tämän tavoitteen he myöntävät avoimesti ja pilkallisesti.

Maahanmuuttokriitikoiden väliset erot ovat niin olemattomia, että yksi maahanmuuttokriitikko voi aukottomasti korvata toisen missä tahansa nettiväittelyssä. Kukaan ei huomaa, että tutun peitenimen takana on toinen ihminen kuin eilen: pilkka, solvaukset, henkilökohtaisuudet ja ulkoa opetellut ”mielipiteet” ovat aivan samoja. Itse asiassa tappajarobottien epäyksilöllisyys on niin musertavaa, että jos esimerkiksi Halla-aho tänään kuolisi johonkin tupakoinnin aiheuttamaan sairauteen, hänen kannattajansa voisivat vuorotellen kirjoittaa hänen blogikirjoituksensa ja naamakirjapäivityksensä. Täydestä menisi.

Tämä samankaltaisuus tuntuu tavallaan huvittavalta. Maahanmuuttokriitikothan julistavat taistelevansa länsimaisten arvojen puolesta ja esittävät asiat niin, että islam on jonkinlainen kollektiivinen kekomieli, joka ei salli individualismia. Tämä on tietysti hölynpölyä, kuten kaikki muutamaan muslimiin tutustuneet tietävät. Sitä vastoin maahanmuuttokriitikoiden oma alakulttuuri on tehokkaasti hävittänyt jäsentensä väliltä kaikki yksilölliset erot ja muuttanut heidät – aivan niin – tappajaroboteiksi.

Tappajarobotit ovat uhaksi ja vaaraksi meille kaikille, mutta ennen kaikkea itselleen ja omalle ihmisyydelleen. Ihmisyyteen kuuluu oleellisesti yksilöllisyys ja kyky kommunikaatioon toisten yksilöiden kanssa. Käyttäytyessään kekomielisen kollektiivin lailla ja näyttäytyessään oman piirinsä ulkopuolisille kekomielisenä kollektiivina tappajarobotit itse asiassa epäinhimillistävät itse itsensä. Enemmän kuin vihaamiaan ryhmiä he nöyryyttävät ja halventavat itseään.

Voivatko tappajarobotit sitten parantua pahuudestaan ja palata ihmisten keskuuteen? Tämä riippuu siitä tappajarobottien alaryhmästä, johon yksittäinen tappajarobotti kuuluu.

Tappajarobottien alakulttuurin sydämessä ovat pitkän linjan äärioikeistolaiset aktivistit, joiden ympärillä koko touhu pyörii. He ovat ohjelmoituneet tappajaroboteiksi jo nuorina ja puuhastelleet äärioikeistolaisissa piireissä jo parin vuosikymmenen ajan, elleivät kauemmin. Heidän kohdallaan on syytä luopua toivosta heti kättelyssä ja todeta, että henkisesti köyhät meillä on aina keskuudessamme.

Suurin ryhmä tappajarobottien keskuudessa ovat harhaanjohdettujen suuret laumat. Nämä on mahdollista saada palaamaan takaisin joron jäljiltään, kun heille saa menemään himaan sen, että tappajarobottien vastapuoli eivät ole mitkään mystiset kulttuurimarxistit tai vihervasemmisto, vaan koko lainkuuliainen yhteiskunta. Ankaralla päättäväisyydellä merkittävä osa heistä on pelastettavissa yhteisen isänmaan kansalaisiksi. Ohjeita siitä, miten tällaista ankaraa päättäväisyyttä käytännössä noudatetaan, olen antanut jo aiemmissa kirjoituksissani.

Lopuksi on pohdittava tappajarobottien alhaisinta osastoa. Kutsutaan sitä vaikka romupuoleksi, kun kerran roboteista on kyse. Romurobotit jakautuvat kahteen alaryhmään. Toinen koostuu pummeista ja pikkurikollisista, jotka hakevat sisältöä arvottomaan elämäänsä ihmisten ahdistelusta netissä. Tämä porukka voi olla vaarallinen, koska siihen kuuluu viinalle ja luultavasti myös äreämmille viihdekäyttöaineille persoja taparikollisia, joille ei ole mikään iso juttu rusikoida kuoliaaksi sinua netin ulkopuolellakaan. (Kuten tunnettua, tietty osa ”maahanmuuttokritiikkiä” on kotoperäisten ja kalkkinaamaisten perusrikollisten tapa uudelleenbrändistäytyä poliittisiksi aktivisteiksi. Kännisestä pahoinpitelystäkin tulee isänmaallinen sankariteko ja ”vastakkaisen ääriryhmän provosoimaa puolustautumista”, jos se osataan sellaiseksi selittää.)

Vaikka poliisin poliittinen myötämielisyys äärioikeistoa kohtaan onkin tehnyt useista rikoksista käytännössä laillisia silloin kun ne tehdään äärioikeistolaisista motiiveista, tämä tappajarobottien rosmoromuosasto joutunee ajan pitkään sukset ristiin valtavirtayhteiskunnan kanssa. Siihen kuuluu vaimonsa käsivarren murtajia, jotka paheksuvat naisten sortoa muslimiyhteisössä, ja muita yhtä sympaattisia veikkoja. Suomessa tunnetusti rikollisia hyysätään, mutta suurin osa näistä tyypeistä on niin kyvyttömiä malttamaan mieltään, että he päätyvät ennemmin tai myöhemmin kingien kongille kiven sisään.

Romurobottien toinen ryhmä on näitä rikollisia vaarallisempi, myös itselleen. Siihen kuuluu nuoria miehiä, jotka ovat aikuistuneet maahanmuuttokritiikin vuosina. Heillä ei yksinkertaisesti ole tulevaisuutta Suomessa niin kauan kuin olemme sivistysvaltio, jossa lakeja noudatetaan. Koska nämä nuoret miehet ovat sosiaalistuneet tappajaroboteiksi, heitä ei voi opettaa lainkuuliaisiksi kunnon kansalaisiksi.

Nämä nuoret miehet eivät ole sillä tavalla kaltevalla pinnalla tai yhteiskunnan marginaalissa kuin se rikollisporukka. Monet ovat päässeet jonkinlaisiin töihinkin. Toiset taas ovat menneet opiskelemaan luonnon- tai insinööritieteitä ja kokevat olevansa hyvinkin nerokkaita koska osaavat matematiikkaa. Itse asiassa sellaisia nörttipoikia on kolmetoista tusinassa: joka koulussa on pari oppilasta, joilta matemaattiset aineet sujuvat kuin valettu mutta jotka sitten yliopistossa saavat huomata olevansa pelkästään riviopiskelijoita – usein jopa keskitasoa huonompia, koska eivät kouluaikana ole oppineet tekemään työtä.

Nämä nörttipojat luulevat yliopistoon mennessään olevansa suuriakin neroja, koska kotikaupungissaan ovat olleet opettajien ylistämiä ja koulukiusaajien vainoamia pikkuvälkkyjä. Isku todellisuuteen voi sitten yliopistossa olla aika järkyttävä, varsinkin jos ainokaisiksi seksikumppaneiksi ovat jääneet Nyrki Kyllisen viisi tytärtä. Kun poikaraasu ei enää voi pitää itsetuntoaan pystyssä omilla saavutuksillaan ja suorituksillaan, hänen pitää kehittää korvaavia ylpeyden aiheita. Kun ei reppana voi itsestään kuvitella superihmistä, hänen pitää yrittää edes väittää olevansa yli-ihmisrotua. Ja siellä, missä on yli-ihmisiä, on väistämättä myös ali-ihmisiä,joita herra ja ylhäisyys katsoo nenänvarttaan pitkin.

Nuoret tappajarobotit ovat tosiaan siitä ongelmallisia, että he ovat jo sosiaalistuneet näihin arvoihin, heihin on jo asentunut tappajarobotin ohjelma. Heistä tulee merkittävä uhka yhteiskuntarauhalle ja arjen turvallisuudelle. Kun aatemaailma on laimentamatonta Breivikiä ja työpaikalla joutuu tekemisiin niin tummaihoisten kuin naistenkin kanssa (tällaiselle pojalle nuoret ja nuorehkot naiset ovat kävelevä provokaatio muistuttaessaan häntä naisettomuudestaan, varsinkin kun hän olettaa että heillä kaikilla on tummapintainen poikaystävä tai aviomies), ja kun tappajarobottien alakulttuuriin kuuluu oleellisesti aseharrastus, nuori tappajarobotti on tappava aikapommi.

Hommalaiset ja kansallinen tiede

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 26. toukokuuta 2014)

Aivan ensimmäiseksi tulee määritellä tuo outo sanapari ”kansallinen tiede”. Se ei ehkä ole kaikille tuttu ja kaikkein vähiten kansallismielisille. Kansallinen tiede tarkoittaa Suomea koskevaa humanistista tutkimusta. Sen piiriin kuuluvat esimerkiksi Suomen historia, Suomen alueelta löytyneiden muinaisjäänteiden arkeologinen tutkimus, Suomen kansanrunous ja Suomen kirjallisuus. Kansallismielisyydellään kehuskelevan äärioikeistolaisen, ”maahanmuuttokriittisen” alakulttuurin tietämys Suomen kansallisesta tieteestä on noin yleisesti ottaen surkealla tolalla. Se ei tietenkään estä heitä esiintymästä kansallisen kulttuurin viimeisenä puolustuslinjana mokuttajien internationaalia vastaan.

Kansallismieliset, maahanmuuttokriittiset, millä nimellä heitä sitten kutsutaankin, ovat itse asiassa ottaneet asiakseen kansallisen tieteen ja kansallisen kulttuurin hävittämisen. Tämän näkee hauskasti heidän reaktiostaan Jari Halosen hiljattaiseen Kalevala-elokuvaan.

Elokuva oli suoraan sanoen aika myötähäpeyttävää roskaa ja juuri sellaista jankkaamista, joka tunnistuu propagandaksi ja on juuri siksi propagandanakin surkeaa, saati sitten taiteena. Sen sanoman olisi kuitenkin pitänyt olla hompanssien mieleen: siinähän julistettiin suomenruotsalaiset salaliitoksi, joka on ryöstänyt suomalaisten sielun (aika lailla samaan tapaan kuin juutalaisia leimataan salaliitoksi kansainvälisemmän äärioikeiston keskuudessa).

Hompanssit päättivät kuitenkin ihan vain varmuuden vuoksi leimata elokuvan Kalevalaa loukkaavaksi vääristelyksi. Kuten aateveljille kolmikymmenluvun Saksassa, myös hompansseille nykytaide on katsomatta ja tarkastelemattakin jätettä. Siksi nykytaiteilijoiden versiot klassikoista ovat hommalaisessa katsannossa lähtökohtaisesti ”suomalaisuuden häpäisyä”, kommunismia ja törkyä noin yleisesti. Tilanteen hullunkurisuus on ilmeinen. Hommalaisille ei kelpaa edes hommalaismielinen propagandistinen nykytaide, koska he ovat liian tyhmiä tajutakseen sen olevan heidän puolellaan.

Oikea kulttuurin ystävä (jollaisia hompanssien riveistä on turha etsiä) tietysti tietää klassikon eläväksi juuri siitä, että nykytaiteilijat vaivautuvat tulkitsemaan sitä omasta näkökulmastaan tai tekemään siitä parodioita. Parodiat ja pilaväännelmät voivat olla hyviä tai huonoja, hauskoja tai tylsiä, mutta se, että klassikkoa vaivaudutaan vääntelemään ja uudelleentulkitsemaan, todistaa taiteilijoiden ja pitkälti myös kansan yhä olevan perillä parodian kohteesta.

Parodiat myös saavat kansan taas perehtymään alkuperäisteokseen. Tätä en ole keksinyt omasta päästäni, vaan tiedän sen kokemuksesta. Jouko Turkan muinainen televisioeepos seitsemästä räkäveljeksestä innosti silloin aikoinaan tuttavapiirissäni sellaisetkin ihmiset lukemaan Kiven romaanin, jotka eivät yleensä juuri kaunokirjallisuudesta piitanneet – vieläpä henkilökohtaisesti pahastumaan August Ahlqvist-Oksasen törkeästä käytöksestä Kiveä kohtaan, aivan kuin asia olisi vasta julki tullut. Myös Kalle Holmbergin ja Paavo Haavikon Rauta-aika käsitteli kalevalaisia aiheita 80-luvun alussa hyvin vapaalla kädellä ja herätti paheksuntaa, mutta lisäsi juuri sillä tavoin kiinnostusta oikeaan Kalevalaan.

Suomen kansalliset klassikot, kuten elävä klassikkokirjallisuus yleensäkin, puhuttelevat näet lukijaa yksilönä. Niiden herättämät reaktiot ovat yksilöllisiä. Taiteilijat tekevät niistä kukin omia tulkintojaan. Mutta juuri siksi äärioikeisto ei oikeasti voi kannattaa kansallisen kulttuurin parempaa opetusta. Ennen kaikkea äärioikeisto haluaa hallita kirjallisuuttamme ja taidettamme ja päättää itse sen oikeista tulkinnoista.

Looginen lopputulema tästä on, että kansan ei suinkaan haluta lukevan klassikoita. Pikemminkin äärioikeisto toivoo, että me kaikki kunnioitamme kirjallisuuttamme kiertämällä sen kaukaa ja opettelemme ulkoa äärioikeiston käsityksen siitä.

Samaa voi sanoa vielä kovemmin isänmaan historiasta. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet hyvin historiatietoisia. Silloin 90-luvun alussa, kun Neuvostoliitto oli romahtanut, odotettiin kuin kuuta nousevaa kaikkea sitä uutta, mitä saataisiin tietää. Heikki Ylikangas, joka oli herättänyt lukevan kansan mielenkiinnon esimerkiksi puukkojunkkarikirjoillaan, julkaisi kielenkäytöltään ja sisällöltään tavallisellekin lukijalle ymmärtyvät teokset Tampereen taistelusta vuonna 1918 sekä Aleksis Kiveä kirjallisesti innoittaneista Nurmijärven ryöväreistä. Niitä kiitettiin ja niistä kiisteltiin, mutta ennen kaikkea niitä luettiin ja ne omaksuttiin osaksi kansakunnan yhteistä muistia.

Sittemmin historioitsijamme ovat löytäneet isänmaan menneisyydestä yhtä ja toista uutta kerrottavaa. Toinen Ylikangas, Mikko, on kirjoittanut suomalaisen huumeidenkäytön kulttuurihistorian. Teemu Keskisarja taas on laatinut tutkimuksen terrorismista Suomessa. Paljon muutakin mielenkiintoista on paljastunut. Tietysti vielä useammin uudet tutkimustulokset ovat vain pikku tarkennuksia johonkin jo selvään ja tunnettuun asiaan. Usein nämä tarkennukset vain hivelevär jonkin kiistaosapuolen poliittisia ennakkoluuloja, jolloin tällä osapuolella on intressissään julistaa, että kyseessä on ”vaiettu totuus”. Sehän on se kaikkein lattein ja helpoin mainoslause Suomessa myynnissä oleville historiateoksille.

Viime aikoina historiakeskustelu ei kuitenkaan ole enää ollut yhtä innokasta kuin ennen. Syyllisetkin ovat tiedossa ja löytyvät Hommafoorumilta ja äärioikeistosta, kuten aina. Esimerkiksi Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen elämäkertateos Lauri Törnistä toi kirjoittajille uhkailuja äärioikeiston katuväkivaltaosastolta, siltä samalta, joka tiettävästi hyökkäsi Äärioikeisto Suomessa -teoksen julkistajaisiin. Äärioikeiston blogiverkostossa taas leimataan ”suomalaisuuden häpäisijöiksi” ja kommunisteiksi käytännöllisesti katsoen kaikki nykyhistorioitsijat, vaikka he paljastaisivat Suomen historiasta täysin epäpoliittisia ja puhtaasti kuriositeetteina mielenkiintoisia uusia tietoja.

Olen jo ennen maininnut, että äärioikeiston tappo- ja vainolistalle on mahdollista päätyä täysin sattumanvaraisesti, pelkästään siksi, ettei riittävän äänekkäästi kannata äärioikeiston tavoitteita. Vastaavasti historioitsijat joutuvat leimatuiksi ”kommunistisen” historiankirjoituksen edustajiksi melko mielivaltaisesti, pitkälti koska nykyään ei enää ole poliittisesti sitoutunutta kommunistista historiankirjoitusta. Äärioikeisto joutuu keksimään kommunisteja omasta päästään.

Pohjosen ja Silvennoisen tapauksen vielä ymmärtää, koska kirjan tekijät pudottivat siinä sotasankariksi julistetun miehen jalustaltaan kertomalla hänen väkivaltaisesta alkoholismistaan ja natsiyhteistyöstään. Tosin Törnin pyhitys ei ole kovin vanhaa perua – hänet julistettiin kansakunnan sotaurhoksi joskus 90-luvun alussa, kun uusisänmaallisuus vaati luomaan sankareita, erityisesti sellaisia sankareita, joiden saattoi uskottavasti selittää olleen vaiettuja ja epäoikeudenmukaisesti halveerattuja Neuvostoliiton aikaan.

Kuitenkin äärioikeisto on leimannut vastustajikseen sellaisia historioitsijoita, joiden tutkimuskohteilla ei luulisi olevan mitään tekemistä äärioikeistolaisten intohimojen kanssa. Tässä kohdassa kuuluu siteerata iskulausetta ”orjalaivojen terva”. Pari vuotta sitten joku tutkija, joka selvitteli Suomen roolia orjakaupan aikakautena, tuli maininneeksi jotain siitä, että terva, joka oli yhteen aikaan merkittävä suomalainen vientituote (”...ja sillä tervalla Oulun porvarit tanssi niin...” kuten Alatalon Mikko ennen vanhaan lauloi), saattoi päätyä orjakauppiaiden laivoja tilkitsemään.

Välittömästi äärioikeisto alkoi tanssia saksanpolkkaa raivosta. Se koki asian niin, että suuri monikulttuurisalaliitto tässä keksii vaikka kiven silmästä tekosyitä syyllistää valkoista suomalaista hookoon lenkkiä jäystävää homososiaalista heteromiestä koko maailman pahuudesta. Yksi äärioikeiston keskuudessa suosituista ajatuksista on, että Ranskan ja Britannian kaltaisten entisten siirtomaavaltioiden ilman muuta tulee oikeuden nimessä päästää ennen sortamiensa maiden väkeä asukkaikseen, mutta Suomella ei ole samanlaista historiallista kunniavelkaa. Tällaiset historialliset tutkimukset äärioikeisto näkee tietysti ”kommunistien” yrityksinä keinotekoisesti luoda Suomelle sellaista velkaa.

Historioitsijoita leimataan kuitenkin kommunisteiksi paljon heppoisemmillakin perusteilla: esimerkiksi Markku Jokisipilä, jonka eräitä lausuntoja voidaan pitää suorastaan äärioikeistovaaraa vähättelevinä, on saanut äärioikeistopiireissä jopa nimikkoverbin ”jokisipilöidä”. Verbin merkitys ei ole aivan selvä, mutta tuskin olen pahasti väärässä, jos oletan sen tarkoittavan jotain sellaista kuin ”olla kuolemalla rangaistavan röyhkeästi Suomen historiasta eri mieltä äärioikeiston kanssa”.

Kuten jo mainitsin, taustalla on äärioikeiston pyrkimys syöttää oma historiantulkintansa kansalle ainoana oikeana. Toistaiseksi se ei tosin ole onnistunut koostamaan eikä muotoilemaan sisäisesti johdonmukaista näkemystä Suomen lähihistoriasta. Suomalaisuuden Liitto julkaisi muutama vuosi sitten säälittävän tekeleen nimeltä Isänmaasta itsenäisyyteen, jonka ammattihistorioitsijat nauroivat saman tien ulos näyttämöltä. Kuvaavampaa kuitenkin oli, että edes Agricola-historiakeskustelulaudalla päivystävät äärioikeistolaiset tai hurrivihan sokaisemat hörhöt eivät tunnustaneet kyseistä tekelettä lukeneensa.

Itse asiassa näyttääkin siltä, että Suomalaisuuden Liitto, ja niin sanottu ”kansallismielinen” alakulttuuri laajemminkin, ei oikeastaan ole ollenkaan kiinnostunut kansallisesta historiasta eikä kansallisesta tieteestä yleensäkään. Kalevalasta saatetaan sanoa jokunen ylistävä sana, mutta sen sisältöä ei tunneta eikä siitä olla kiinnostuneita: se on tärkeä lähinnä olemalla olemassa.

Kansanrunoustutkimuksesta ei äärioikeiston laudoilla olekaan saatu kokoon kunnon riitaa. Teoriassa sellainen kyllä voisi syntyä jonkin ihannoidun ”kalevalaisen” kansankuvan rikkomisesta. Mahdollisesti esimerkiksi Satu Apon tutkimukset seksuaaliaiheisesta kansanrunoudesta herättäisivät tänään julki tullessaan riemunkirjavan raivokohtauksen Hommafoorumilla tai Agricolalla, mutta ne jutut on käsitelty, puhuttu ja puitu jo joskus puolitoista vuosikymmentä sitten.

Kun sitten tarkastellaan niitä historiakäsityksiä, joita äärioikeistolaiset myyräntyön tekijät levittävät vaikkapa juuri yllä mainitulla Agricola-foorumilla, niitä luonnehtii pikemminkin kaoottisuus kuin johdonmukaisuus. Yhtäältä vastapuolta syytellään kommunismista, kuinkas muutenkaan. Toisaalta taas vuoden 1918 sota halutaan esittää ruotsinkielisten (valkoisten) tekemänä suomenkielisten (punaisten) kansanmurhana, jolloin väitteen esittäjä tietysti asettuu punaisten puolelle. Syntyy mielikuva, että ns. kansallismielinen osapuoli heittää vastustajaansa ihan millä kivellä tahansa, joka käden ulottuville osuu. Mitään sisäisesti koossa pysyvää vaihtoehtoa se ei kuitenkaan tarjoa valtavirran historiankirjoitukselle.

Johtopäätös on, että äärioikeisto ei halua niinkään edes muokata historiankirjoitusta haluamaansa suuntaan kuin pikemminkin tuhota sen, tai turmella tavallisten ihmisten luottamuksen siihen kylvämällä kansalaiskeskustelun sekaan kaikenlaisia ilkeämielisyyksiä ja suoranaisia valheita. Toiminnan motiivina on viime kädessä kansan erottaminen omista omakielisistä intellektuelleistaan ja tutkijoistaan ja epäluulon kylväminen heidän suuntaansa. Kansallista kulttuuria, kansallista tiedettä ja kansallista historiankirjoitusta ei haluta uudistaa, vaan sabotoida.

Suomea on taistolaisajoista saakka luonnehtinut tietty epäluulo älykkökerrosta ja yliopistoväkeä kohtaan. Tämä on sinänsä ymmärrettävää. Silloin 70-luvulla oli aiheellista huolta siitä, että äärivasemmisto ottaisi maan haltuunsa vieraan vallan etuja ajaakseen. Ja tuohon aikaan kyseinen vieras valta eli Neuvostoliitto vaikutti ikuiselta ja vahvalta. Silloin kun maahanmuuttokriitikot aloittivat kampanjansa, maassa oli jo näkyvää maltillisen porvarillista ja maanpuolustushaluista älymystöä ja tutkijoita, ja taistolaisaikojen tuloksena syntynyt epäluulo kansan ja älymystön välillä oli häviämässä. Suomalaisista tutkijoista ja yliopistoväestä oli taas tullut se ryhmä, joka auttaa kansalaisia sopeutumaan muuttuvaan maailmaan sitä tutkimalla, tulkitsemalla ja selittämällä.

Se voima, joka maahanmuuttokriitikoiden alakulttuurin takana väijyy, ei halua tätä. Päin vastoin se haluaa mahdollisuuksien mukaan tuhota suomalaisten luottamuksen tutkijoihinsa. Tämä ei koske vain kansallista tiedettä, vaan tutkimusta yleensäkin. Erityisen silmäänpistävä esimerkki oli suomalaisen upseeriavioparin kaappaus Jemenissä ja hompanssien reaktio siihen.

Voisi luulla Leila ja Atte Kalevan tapauksen soveltuvan isänmaallisuuden lujittamiseen monellakin tavalla. Aviopari astelee viiden kuukauden panttivankeudesta pystypäin kameroiden eteen. Tämähän kelpaisi jossain toisessa maassa vaikka jännityselokuvan aiheeksi. Suomalaisia upseereja on arabimaissa oppimassa kieltä ja tutustumassa oloihin – tämähän voisi huojentaa muslimiterrorismin uhasta ahdistuneita kansalaisia. Suomalaiset upseerit eivät anna kidnappauksen kauhujen murtaa itseään – tämähän osoittaa armeijan kantahenkilökunnan olevan veteraaniemme arvoista, reipasta ja urheaa väkeä, joka ei pelkää edes niitä Hommalla kuset housuissa kammottuja kiihkoislamisteja. Tapauksen viesti on, että maailmalla voi myrskytä, mutta Suomen puolustusvoimat ovat hereillä ja varautuvat joka uhkaan. (Ja tässä kohtaa ääniraidaksi jotain isänmaallisen kohottavaa, vaikkapa Sillanpään marssilaulu.)

Mutta ajattelivatko maahanmuuttokriitikkomme näin? Ei suinkaan. Päin vastoin. Kalevat saivat äärioikeistolta niskaansa ylettömästi sontaa siksi ja vain siksi, että olivat menneet arabimaahan opiskelemaan arabiaa, ilmeisesti esimiestensä luvalla tai jopa käskystä. Armeijan aktiiviupseerit menivät sinne ääri-islamistisen terrorismin torjumisessa tarpeellista asiantuntemusta hankkimaan – ja tämä oli sitten jotenkin paheksuttavaa ja pilkattavaa.

Jollain tasolla pidän ymmärrettävänä sitä, että vaikkapa provinsiaalisessa, alaluokkaisessa ympäristössä kasvanut nuori mies pitää yliopistoa kommunistikouluna ja suhtautuu ns. älymystöön lähtökohtaisesti epäillen (meillähän on nyt tällaisia tyyppejä jytkyn tuloksena eduskunnassakin). Älymystön keskuudessahan maanpuolustusnihilismi on aika ajoin ollut hyvinkin muodikasta. Tämä on sitten puolestaan synnyttänyt maanpuolustushenkisten maalaiskonservatiivien keskuudessa pahaa verta älymystöä kohtaan. Kalevan pariskuntaan suuntautunutta vihamielisyyttä ei kuitenkaan enää voida selittää perinteisellä isänmaallisuudella. Siinä viha koulutusta ja asiantuntijuutta kohtaan on mennyt jo viimeisen rajan yli ja kasvanut niin vahvaksi, että se on alkanut kohdistua jopa puolustusvoimiin.

Toisin sanoen maahanmuuttokriittinen alakulttuuri pyrkii jo luomaan epäluottamusta puolustusvoimia kohtaan – tai miksei myös puolustusvoimien sisällä: maahanmuuttokriitikoiden sanomalle alttiille kantahenkilökunnan jäsenille halutaan luoda vihamielisiä ja pilkallisia asenteita asiantuntijaupseereja kohtaan. Vanhana sivarina en tunne puolustusvoimien touhuja niin hyvin kuin yleissivistykseen kuuluisi, mutta luullakseni Kalevan pariskunnan kaltaiset arabiaa ja muita vastaavia kieliä osaavat upseerit sijoittuvat tiedustelun palvelukseen. Se taho, joka ohjailee maahanmuuttokriitikoita ja käyttää heitä hyväkseen asenteita ja mielialoja muokatakseen, pyrkii siis häiritsemään ja vahingoittamaan sotilastiedustelua.

Itse kukin pohtikoon, mikä sellainen taho on, joka haluaa vähentää luottamusta kansalliseen tieteeseen, puolustusvoimiin ja sotilastiedusteluun.

Kannanottojani asekeskusteluun

(julkaistu Paljastetun blogissa 23. toukokuuta 2014)

Seuraavassa on kokoelma kannanottojani asekeskusteluun viime katoltaäänestystapauksen tiimoilta, koska ne kuulemma kaipaavat laajempaa lukijakuntaa. Luettavuuden vuoksi olen muokannut tekstiä melkoisesti. Pahoittelen toistoa ja jankkaamista.

Ei tähän oikein patenttilääkettä ole. Olen sitä mieltä että aseiden saatavuutta tämän takia todennäköisesti joudutaan rajoittamaan hyvin radikaalisti. Ei silläkään tällaisia tapauksia estetä, mutta se nyt on suunnilleen ainoa lainsäädännöllinen keino. Sitä paitsi siihen on nyt todennäköisesti erittäin vahvat poliittiset paineet. Pidän hyvin typeränä sitä, että Hommalla aletaan nyt parkua "vihervasemmistolaisten" jotenkin tanssivan haudoilla ja käyttävän hyväkseen tapausta aselakien kiristämiseksi. Tosiasia on, että jos ihmiset - poliittisesta suuntauksesta riippumatta - alkavat uskoa hullujen pyssymiesten olevan jatkuva uhka läheisilleen ja omalle hengelle, silloin aselakeja kiristetään ja vaaditaan kiristettäviksi. Se ei ole mikään vihervasemmistolainen aatekysymys, vaan normaalia yleisinhimillistä reagointia.

***

Ehkä kämyjen nettihillumisella on jotain yhteyttä asiaan, mutta en aio innostua asiasta ennen kuin lehdet ovat raportoineet tappajan motiiveista. Ikäluokka ja nuoren naisen joutuminen ensimmäiseksi uhriksi viittaavat siihen, että taustalla on seksuaalista pettyneisyyttä ja kyvyttömyyttä käsitellä sitä. Tätä voitaisiin mielestäni ehkä ehkäistä realistisemmalla ihmissuhdekasvatuksella erityisesti nuorille miehille. Voisin itse asiassa kirjoittaa oppikirjan itsekin, koska olen itse (kuten tunnettua) kokenut paljon samanlaisia pettymyksiä, mutten ole tappanut ketään, ainoastaan metelöinyt netissä.

***

Hompanssit ovat se taho, joka näkee maahanmuuttajat syyllisinä väkivallan lisääntymiseen, pillunsaannin niukkuuteen, pierun pahaan hajuun ja muijan rumuuteen, vain lievästi karrikoiden. Muilla tahoilla on havaittavissa edes jonkinlaista yritystä edes jotenkin analysoida tapahtunutta. Toki se sitten tehdäänkin itse kunkin omien yleisempien poliittisten ennakkoluulojen mukaan. Mutta halu tiukentaa aselakeja ei ole kenellekään samanlainen fetissi kuin maahanmuuttajat hommalaisille. Ei aselakien tiukentamista tarjota ratkaisuksi mihin tahansa aseisiin liittymättömään ongelmaan, sillä tavalla kuin hommalaiset näkevät maahanmuuton todellakin aivan joka ikisen sosiaalisen kysymyksen taustalla. Kuten Päällikkö Mäki-Ketelä sanoi, edes pingviineistä ei voi puhua ilman että päivystävä hommazombi tai hallabotti ei viiden minuutin päästä ottaisi puheeksi maahanmuuttoa. Sellaista tahoa Suomessa tuskin on, joka alkaisi inttää Suomen aselaeista tai väkivaltakulttuurista yhtä itsepäisesti.

***

Vaatimus aselakien tiukentamisesta on suunnilleen ensimmäinen ja mielikuvituksettomin paniikkireaktioidea, mitä ylipäätään kellekään tulee mieleen kun joku ampuu ihmisiä julkisella paikalla. Tämän pitäisi olla selvää joka ikiselle ihmisluontoa ymmärtävälle, mutta jostain kumman syystä hommapiirien aseaktivistit ymmärtävät omiin piireihinsä kuulumattomien ajatuksia niin huonosti, että heille kaikki aselakien tiukentamisvaatimukset ovat jonkin kukkahattusalaliiton määrätietoista, ideologista toimintaa heidän kiusaamisekseen, eikä niiden taustalla koskaan voi olla vilpitöntä huolta yleisestä turvallisuudesta. (Tietysti samantyyppistä vainoharhaisuutta näkee vasemmistotaholla. Siellä yleensä tulkitaan esimerkikisi vaatimukset poliisinvirkojen lisäämisestä ja poliisin valtuuksien ja varustuksen parantamisesta poliisivaltion ja fasistisen vallankaappauksen valmisteluksi, vaikka kuinka tällaisten vaatimusten takana olisi aito ja aiheellinen huoli yleisestä turvallisuudesta.)

***

Muuten olen kyllä itse sitä mieltä, että aseita ei kaupunkiympäristössä kuuluisi kanniskella. Maalla niitä ilman muuta voi tarvita suojaksi esimerkiksi suurpetojen varalta. Kyllä ihmisellä kuuluu olla oikeus ampua päälle hyökkäävää karhua vaikka norsupyssyllä ihan siitä riippumatta mitä Greenpeace tai Ihmiset Heti Syötettävä Karhuille ry ovat mieltä asiasta.

***

Mielestäni ei periaatteessa ole kohtuutonta vaatia äärioikeistolta jonkinasteista itsetutkistelua siitä, voisiko heidän katoltaäänestämisfantasioillaan olla ollut jonkinasteinen myötä- tai osavaikutus kouluammuskelijoiden tempauksiin. Itse asiassa aika suuren osan heikäläisten toilailuja olisin valmis antamaan anteeksi, jos siellä toisella puolen aitaa heräisi edes jonkinlainen yhteiskuntavastuu ja tietoisuus siitä, mitä heidän hölinöistään on voinut seurata. Tästä ei näy merkkiäkään. Sen sijaan siellä pidetään maailman hirveimpänä oikeudenloukkauksena, jos joltakulta vuosikausia netissä avoimesti sisällissotafantasioissa ja poliittisten vastustajiensa murhaamiskuvitelmissa piehtaroineelta tyypiltä tullaan hakemaan pyssyt pois, ja nähdään tämä legitiiminä perusteena sanoa Suomea hirmuvallaksi, jota vastaan on noustava aseelliseen kapinaan, eikä tässä edes nähdä mitään epäjohdonmukaisuutta eikä ajatusvirhettä. Omasta mielestäni tyypeiltä, jotka ampuvat noin lahjakkaasti itseään jalkaan, pitäisi ottaa aseet pois jo senkin takia, etteivät he satuttaisi itseään.

***

Varusmiespalveluksen kesken jättäminen on tosiaan huono merkki, varsinkin sellaiselta tyypiltä jonka oma arvomaailma on hyvin armeijamyönteinen. Jos ei pärjää siinä mitä arvostaa, niin se on paha nöyryytys ja mielenterveydelle vahingoksi. Nuori häiskä jolle tulee näitä takaiskuja sekä opinnoissa että intissä ei ole elämässä lujalla pohjalla.

***

Militarismiin tämä liittyy sillä tavalla, että jos häiskä on sisäistänyt nuo militarismiarvot tyyliin "kukaan ei ole mikään paitsi jos on armeijan käynyt", niin sitten ei sen pieleenmenneen armeijapalveluksen jälkeen enää pysty näkemään itseään kovin kaksisena tyyppinä eikä osaa etsiä muita tapoja kiinnittyä elämään.

***

Mestari Halla-aho on siviilipalveluksensa jälkeen tullut katumapäälle ja alkanut ylikompensoida suorittamatta jäänyttä asepalvelustaan fanaattisen oloisella aseharrastuksella ja oikeistoradikaaliseksi luokiteltavalla aatteellisella toiminnalla. Täältä katsoen näyttää vähän siltä, että mestarilla on hieman samansuuntaisia oireita kuin tuolla Hyvinkään katoltaäänestäjällä.

***

Siviilipalvelusta ei ole enää aikoihin suoritettu "aatteellisista" syistä (se aatteellisuuden tutkimislautakunta on lakkautettu jo pari vuosikymmentä sitten). On julkinen salaisuus, että siviilipalvelusta suositellaan tiskin alta sellaisille tyypeille, joita ihan käytännön syistä ei haluta armeijaan. Sivarissa on esimerkiksi sairaalloisen lihavia tyyppejä, joista näkee jo päältä ettei heistä ole armeijan rääkkiä kestämään, mutta joita ei kuitenkaan voi vapauttaa palveluksesta lääketieteellisillä perusteilla (eivät ole ihan niin läskejä). Ei kai sekään ole mahdotonta, että avoimen äärioikeistolaiset ja äärivasemmistolaiset fanaatikot, joista voi olla harmia armeijassa, hoidetaan sivariin vastaavalla vaivihkaisella tavalla.

***

On mahdollista, että vastuullisia ja järkeviä aseenkäyttäjiä on ja on mahdollista, että heitä on jopa enemmistö. Valitettavasti vain julkisuudessa näkyvin aseharrastajien ryhmä on myös se yhteiskuntavastuuttomin. Vähän ennen kämyilyn vauhtiinryöpsähdystä Tallinnassa tapahtui äärimmäisen raaka murha, jossa suomalainen aseharrastajana mainetta saanut nuori mies, sittemmin surullisen kuuluisa karhukirjehuijari, surmasi ja leikkasi palasiksi rikoskumppaninsa. Nuori mies oli uhonnut asekeskustelupalstoilla, kuinka tärkeää olisi, että kaikki kantaisivat asetta voidakseen tarvittaessa surmata rikolliset. Hän osoittautui sitten itse pahimman sortin rikolliseksi. Ja hänen mielipiteitään luonnehdittiin kyseisen alan harrastajien keskuudessa tyypillisiksi ja tavanomaisiksi.

***

Koko historiamme ajan Suomella on ollut kohtuullisen tolkulliset johtajat, ja aina jengi on marmattanut siitä kuinka surkeita poliitikkoja maassa on. Todellisuudessa a) Arkadianmäelle on äänestetty väkeä jotakuinkin demokraattisesti ja b) poliitikot siellä ovat olleet oikeasti keskimäärin fiksumpaa kuin tämän maan roskaväki yleensä. Tähän tuli muutos vasta viime vaaleissa, kun Jumala tai vaikka Allah tai historian henki kyllästyi kuuntelemaan suomalaisten valitusta ja ärjäisi: "Ei kelpaa vai? Tuosta saatte näköisenne johtajat!"

Ja jytky jysähti.

Jos valta ei ole eliitillä se on persuilla. Onko parempi että professoria määräilee ja komentelee rasistinen stevari, joka tietää yliopistoista sen ja vain sen, että niissä opetetaan kommunismia eli pahaa monikulttuurisuutta? Miksei? Sehän on kunnon eliitinvastaisuutta, sitähän sinä haluat? Etkö? Miksi et?

Kiitos vaan, mutta minä haluan mieluummin, että valta on "eliitillä", siis hommat edes jotenkuten osaavilla tyypeillä, jotka noudattavat perustuslakia eivätkä vietä suurinta osaa ajastaan netissä piehtaroimassa sisällissotafantasioissa. Ei valta "kansallekaan" kuulu, koska kansa joutuu käymään oikeissa töissä ja ansaitsemaan rehellisesti leipänsä, ja raskaan työpäivän jälkeen kansa haluaa levätä ja rentoutua. Kansaa (tässä merkityksessä) edustavana haluan, että voin delegoida poliittisen valtani asiantunteville vallankäyttäjille, ts. eliitille.

*** 

Jos asekammo joskus menee liiallisuuksiin, niin jonkun Halla-ahon aserehentely on ainoastaan sen kammon ja päivittelyn toinen puoli. Halla-ahon jutuista päätellen aseet ovat hänen mielestään ehdoton välttämättömyys kaupunkiympäristössä, jossa muka homot ja somalit ovat koko ajan käymässä kimppuun ja suurella valkoisella bwanalla ei ole muuta keinoa suojella lompakkoaan ja peräaukkoaan kuin ampua kaikki homon ja somalin näköisetkin hyvissä ajoin ennen kuin ne tulevat raiskaamis- tai rosvoamisetäisyydelle.

Melkeinpä olisin sitä mieltä, että maaseudulla ja kaupungissa voisi olla eri säännöt aseluville ja aseiden hallussapidolle. Jos joku on niin innostunut niistä aseistaan, hän voi varmaan ajaa taajama-alueen ulkopuolella toimivalle ampumaradalle. Ne ampumaradatkin voisi panna armeijan valvontaan. Jos haluat harrastaa ammuntaa, menet lähimpään varuskuntaan ammuskelemaan ja aseesi säilytetään varuskunnan varastossa.

***

Itänaapurin uhasta olen toki minäkin huolissani. Kokonaan toinen juttu sitten on, onko aseharrastukseen ilmeisesti kytkeytyvä äärioikeistolainen tai taantumuksellinen poliittinen kulttuuri hyväksi edes itänaapuria vastaan puolustautumisen kannalta. Itänaapuri ei enää ole kommunistinen, ja siitä on selkeitä viitteitä, että itänaapurin mentaalinen vaikutus Suomeen ilmenee poliittisesti toisella tavalla nyt kuin ennen. Monet nuoret miehemme ovat jääneet terskastaan kiinni itänaapurin hunajapurkin rakoon, ja siinä taustalla on useammassa kuin yhdessä tapauksessa se, että karkea rasismi, homoviha, muslimiviha ja muu antihumaani ja radikaalin antiliberaali ajattelu on itänaapurissa sinänsä ymmärrettävistä syistä tavallisempaa ja hyväksytympää kuin länsimaissa: kun taantumuksellisia ratoja myöten ajatteleva nuori mies ei saa naista Suomesta, idästä löytyy hyvinkin ymmärtäväisiä tyttöjä. Omassa nettituttavapiirissäni on ainakin yksi sellainen tapaus, joka on kääntynyt harmittomasta kokoomuslaisesta insinööristä isovenäläis-halla-aholaiseksi ilmeisestikin venäläistaustaisen vaimon ja tämän sukulaisten vaikutuksesta.

***

Myös pastori Juha Molari, Johan Bäckmanin tunnettu aateveli, on kirkon sisäisissä konflikteissa nimenomaan konservatiivisella puolella - taas yksi esimerkki siitä, että Venäjä-myönteisyys voi olla ja onkin nyky-Suomessa oikeistolaisesti, jopa radikaalioikeistolaisesti orientoitunutta. (Vasemmistossa on toki yllättävän paljon menneiden aikojen jäänteenä säilynyttä venäläisystävällisyyttä.) Eipä tuo Timo Vihavainenkaan kovin vasemmistolaisena ole tunnettu.

Toisin sanoen on ihan ilmiselvä riski siitä, että jos itänaapuri hyökkää, nämä vapaat pyssyt ja niiden haltijat eivät välttämättä käänny Venäjää vastaan. Näkisin itse, että aseet on lähtökohtaisesti pidettävä armeijan tai poliisin valvonnassa myös maanpetoksen ja kapinan varalta. Ilkeänä ihmisenä heitän oletuksen, että tyypillinen oikeistolainen foorumikeskustelija olisi aivan samaa mieltä kanssani, jos aseharrastajakulttuurimme olisi poliittiselta pohjavireeltään leimallisesti kommunistinen ja haaveilisi nettikeskustelulaudoillaan punakaartien perustamisesta uudelleen. Minusta tämä periaatteellinen "kieltolakien" vastustaminen on kovin epäpragmaattinen, dogmaattinen ja joustamaton näkemys. Omasta mielestäni siitä, että aselakeja ankarastikin kiristetään, ei seuraa, että esimerkiksi prostituutio kielletään.

***

Aseharrastusta vastaan minulla sinänsä ei ole mitään. Valitettavasti näyttää siltä, että aseharrastus aika vahvasti korreloi äärioikeistolaisen murhanhimon kanssa. En sano, että se oikeasti korreloisi, mutta kuten kaikki hyvin tietävät, politiikassa asiat ovat sitä miltä näyttävät, ja nyt näyttää siltä, että Halla-aho ja hänen kulttilaisensa, joilla tunnetusti ei ole johtajastaan erillistä moraalista, älyllistä, poliittista eikä seksuaalista identiteettiä, ovat omineet itselleen aseharrastajien puhetorven aseman.

***

Koska Halla-aho on tullut tunnetuksi blogiinsa kirjoittamistaan täysin sairaista tappofantasioista ja kulttilaiset ovat haaveilleet milloin sisällissodasta, milloin "katolta äänestämisestä" (silmittömästä ohikulkijoiden murhaamisesta), on päässyt syntymään mielikuva, että aseharrastajat ovat lähtökohtaisesti äärioikeistolaisia aseellisia vallankumouksellisia, jotka ovat valmiita tavallisten ihmisten mielivaltaiseen murhaamiseen poliittisten tavoitteidensa läpiviemiseksi.

***

Halla-ahon kannattajien joukossa sellainen retoriikka, että "jollette suostu vaatimuksiimme, alkaa katoilta äänestäminen", on nykyään täysin normaalia, eikä ole sen enempää vaikeaa kuin kohtuutontakaan päätyä johtopäätökseen, että kaikki aseharrastajat ovat tällaisen terroriuhkailun kannalla. Tässä tilanteessa on täysin mahdollista, että halla-ahoilulle nousee vastareaktiona yhtä uhkaava populismi, joka vaatii kaikkien aseharrastajien lähtökohtaista kohtelua terroristeina. Kuten sanottu, voi olla etteivät aseharrastajat ole sellaisia enemmistöltäänkään, mutta politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

***

Jonkun Meri Valkaman kirjoittelu ei varmaankaan ole kaikilta osin järkevää, mutta Halla-ahon lahkon asepuheet oikeuttaisivat kyllä huomattavasti Valkaman lässylällähumanismia ankarammatkin reaktiot.

***

Ei minulla ole mitään hirveän voimakkaita tunteita aselainsäädännön suhteen sinänsä, vaikka olenkin periaatteessa sitä mieltä, että kehittyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa aseet kuuluvat lähtökohtaisesti niille ja vain niille, jotka niitä työssään tarvitsevat. Jossain karhujen ahdistelemalla maaseudulla tietysti hyväksyn, että ase voi olla välttämätön henkivakuutus.

***

On kuitenkin selvää että kun aselakien höllentämistä äänekkäimmin ovat vaatimassa homonampumisfantasioissaan piehtaroivat äärioikeistolaiset, asia politisoituu niin, että kaikkia aseharrastajia aletaan pitää hulluina natseina, jotka haluavat paremmat mahdollisuudet tehdä poliittisia murhia ja terroritekoja. En ehkä olisi samoilla linjoilla Jaana Haapasalon kanssa, jos maan sisäinen tilanne olisi normaali. Mutta käynnissä olevan halla-aholaismiehityksen vuoksi joku minunlaiseni suhtautuu Haapasalon puheeseen ajattelemalla "hähhää, näytä niille Jaana".

***

Jos jokin äärikommunistihörhö Vanja Puna-uho olisi profiloitunut sairaita tappofantasioita blogiinsa kirjoittavana luokkasota-agitaattorina ja kehottaisi jatkuvasti proletaareja aseistautumaan, koska veriset vallankumouskekkerit pannaan pystyyn ihan just' kohta ja porrrrrvarit suolistetaan makkaroiksi, ja jos hänellä olisi äänekäs kannattajajoukko joka pitäisi yhtä mittaa katuparaateja veripunaisten lippujen alla, niin veikkaan ettei oikeistonkaan mielestä ehkä olisi maailman nerokkain idea antaa pimahtaneen rahvaanlauman hankkia itselleen paukkurautaa ilman ankaraa lupamenettelyä.

***

Kaupungeissa asuville keskiluokan edustajille, joita päivälehtien toimittajat yleensä ovat, aseharrastus on niin marginaalinen ja niin vieras, että siihen ei tarvitse kovin syvällisesti perehtyä. Tavallinen keskiverto toimistotöissä käyvä ihminen tietää aseista tasan sen että ne ovat vaarallisia pelejä, joilla tapetaan. Tavallisen ihmisen on oikeasti vaikea suhtautua aseharrastajiin saatavilla olevan informaation valossa kovin monella muulla tavalla kuin että ne ovat hulluja natseja, koska äänekkäimmät aseharrastajat valitettavasti käyttäytyvät julkisuuden suuntaan tavalla, jonka tavallinen ihminen tosiaan määrittelee hulluksi natsismiksi. Jos tavallinen ihminen kokee aseharrastajien purkauksia luettuaan, että hänen lapsensa henki on aseharrastajan mielestä vähemmän tärkeä kuin aseharrastajan rakas pyssy, niin älä kuvittelekaan, että tavallinen ihminen pitäisi aseharrastajan tarpeita ja intressejä hirveän oleellisina ja tähdellisinä.

***

Joitakin näkökohtia:

- Hommalaisen alakulttuurin aseinto liittyy saumattomasti äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen vallankumoushaaveiluun.

- Hommalaisen alakulttuurin piirissä nähdään aserajoituspyrkimykset jonkinlaisena kyttäävänä ilkeämielisyytenä. Kun hompanssi uhkaa "äänestää katolta", ts. tulittaa silmittömästi väkijoukkoon, jos hompanssin vaatimuksiin ei suostuta, vastapuoli on jotenkin ilkeämielinen, jos ottaa sen vakavasti.

- Hommalaisen alakulttuurin piirissä eletään jonkinlaisessa amerikkalaisvaikutteisessa väkivaltafantasiassa, jossa ase on urbaanissa ympäristössä välttämätön puolustautumisväline raiskaajaneekeri- ja homoraiskaajalaumoja vastaan. Todellisuudessa kuitenkin väkivaltarikollisuuden trendi Suomessa on laskeva.

- Hommalaisen alakulttuurin oma propaganda on saanut äärioikeistoa vieroksuvat ihmiset uskomaan, että kaikki aseharrastajat ovat hommalaista äärioikeistoa, joka pitää mahdollisimman tylyllä kontrollilla ja kyykytyksellä panna kuriin. Tässä maassa on kasvava määrä väkeä, joka on päätynyt ihan vain Homman asehullujen touhuja seuraamalla siihen tulokseen, että aseharrastajille kuuluu vähintäänkin vittuilla kiristämällä aselakeja, ellei sitten panemalla koko lössi vankilaan.

Eräs maahanmuuttokriitikko sanoi, että "pieni poika sisälläni" haluaisi ottaa vuoden 1918 sodan uusiksi. Ehkäpä "pieni poika" hänen sisällään oli kuullut isoisän kiihkeästi, siitin jäykkänä kertovan siitä, miten nautinnollista oli silloin vapaussodassa tappaa vaikka lapsia, koska olivat olleet punaisten puolella. Sitten pieni poika tottui ajattelemaan, että hyvää ja oikeudenmukaista olisi saada ampua kaikki poikkiteloin asettuvat. "Pieni poika" maahanmuuttokriitikon sisällä tahtoo tappaa, tappaa pyssyllä kaikki ne jotka ovat hänen narsistisen, luonnevikaisen tahtonsa tiellä.

Äärioikeisto ja persut Venäjän etuvartiona

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 21.toukokuuta 2014)

Nyt kun olemme voineet seurata tiedotusvälineistä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, on syytä vakavasti pohtia, missä määrin persujen ja äärioikeiston nousua voidaan verrata Venäjän solutus- ja hivutusoperaatioihin, joilla Krim ja ilmeisesti kohta myös Itä-Ukraina on saatu alistettua Venäjän vallan alle.

Persut ja äärioikeisto ovat viime aikoina kovasti koettaneet kääntää kelkkaansa Venäjän suhteen. Venäjän mediassa persuja on jo avoimesti luonnehdittu strategiseksi liittolaiseksi Suomen politiikassa, koska puolueessa vihataan niin länsimaita, ruotsin kieltä kuin EU:takin, eikä Natokaan ole hyvässä huudossa. Ilmeisesti joku persuissa huomasi lopultakin, ettei tällainen maine ole sopusoinnussa puolueen muka-isänmaallisuuden kanssa. Halla-ahollekin tuli kiire selittää, kuinka hän oli aina ollut Naton kannalla (varmaankin myös silloin, kun hän kävi pahamaineisella Russia Today -propagandakanavalla Suomen mainetta mustaamassa?).

Seli seli. Todellisuudessa äärioikeiston ystävyys Venäjän kanssa on jo niin ilmeinen asia, että siitä kirjoitellaan aivan kaikkialla. Minä sain kuulla olevani vainoharhainen kirjoittaessani asiasta jo vuosia sitten, mutta katsokaapa kuka oli oikeassa. Äärioikeistolaisen nationalismin venäläismielisyys selvisi minulle jo vuonna 2002, kun eräs heikäläinen intti minulle netissä, että Venäjä ei koskaan ole hyökännyt Suomeen (!!!). Hulluksi haukuttiin, mutta katsokaapa nyt: olen ollut oikeassa koko ajan. Synkimmät ennustukseni ovat ylipäätään koko vuosikymmenen aikana aina osoittautuneet oikeiksi. Kun nauravan maahanmuuttokriitikon ampumat luodit surmaavat lapsesi, tiedät kyllä kuka osasi arvata sen etukäteen. Ja kun olet lukenut tämän jutun, tiedät myös mikä ilmansuunta on toimittanut aseet ja dum dum -luodit.

Persujen linjanvedoissa se tietty ulkomaalainen ketunhäntä näkyy yhä selvemmin. Juuri äsken, kun Viron presidentti oli käymässä Suomessa, Soini ja Halla-aho innostuivat lietsomaan epäluuloa ja katkeruutta – ei suinkaan muslimeja tai afrikkalaisia kohtaan, vaan virolaisia. Siis – juuri kun maan presidentti oli käymässä Suomessa. Sen me kyllä arvaamme, mistä ilmansuunnasta pojille on käynyt käsky mollata etelänaapuria; mutta on silmiinpistävää, että edes bäckmanilaisilla ei riitä röyhkeyttä moiseen käytökseen valtiovierailun aikana. Persuilla ja persujen natsisiivellä riittää. Mutta miksei riittäisi, kun myös Ranskan äärioikeiston Marine Le Pen vastikään avoimesti julisti haluavansa persuista yhteistyökumppania Venäjän myyräntyöhön eurooppalaisten vapautta vastaan.

Voisiko ukrainalaistyyppinen pala palalta etenevä valtaus tapahtua Suomessa? Onko sille käytännön edellytyksiä? Mietitään.

Itä-Suomen persut edustavat pitkälti kaupunkiensa järjestäytynyttä alamaailmaa. Sikäläisten liivijengien johtajia onkin valokuvattu kamuilemassa persukansanedustajien kanssa. Persujen poliittinen ote idän kunnista on viime kuntavaalien myötä kiristynyt, mutta tässä on kyse katutason tilanteen näkymisestä myös valtuustoissa. Poliisia ei villissä idässämme joko ole ollenkaan tai se on poliittisesti pitkälti samalla puolella kuin persut eli alamaailma, siis poliisi katsoo rasistisen ja äärioikeistolaisen väkivalta- ja muun rikollisuuden kasvua sormien läpi. Itä-Suomen tosiasiallinen esivalta pukeutuu jengiliiveihin.

Venäjän vallanotto Ukrainan reuna-alueilla on pitkälti perustunut yhteistyöhön paikallisen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Esimerkiksi Krimin uusi johtaja Sergei Aksjonov (ei ilmeisestikään sukua ennustukselliseksi osoittautuneen Krimin saari -romaanin kirjoittajalle Vasili Aksjonoville?) on sitkeiden väitteiden mukaan kuulunut 1990-luvun alussa Simferopolissa verisen jengisodan käyneeseen ”Salem”-rikolliskoplaan, ja Putinilla on tunnetusti oma prätkäjenginsä. Myös Itä-Ukrainan miehityksessä hyödynnettiin sikäläisiä rikollisia.  Tietysti myös ns. kasakat, jotka ovat mielellään mukana siviiliväestöä terrorisoimassa ja teurastamassa Venäjän kurittaessa naapurimaita, ovat lähinnä rikollisjoukkion luonteinen toimija, vaikka kuorruttavatkin itsensä löpinällä perinteistä ja isänmaallisuudesta.

Meillä on jo rikollinen infrastruktuuri valmiina Itä-Suomen venäläistä haltuunottoa varten. Alueella asuu myös riittävästi venäläisiä toimimaan tekosyynä. Ei toki pidä ajatella, että kukaan Suomessa asuva venäläinen olisi pelkästään venäläisyyttään halukas toimimaan miehittäjän tai soluttautujan asiamiehenä. Sitten kun idästä tulee hyökkääjiä ottamaan osia maastamme haltuunsa, Suomessa asuvien venäläisten omaa mielipidettä ei todellakaan kysytä eikä ole vastaavissa tilanteissa ennenkään kysytty: he ovat pelkkä numero väestötilastossa, ja jos he eivät suostu esittämään heille varattua rooleja maahantunkeutujan ja miehittäjän käsikirjoituksessa, Venäjällä riittää luoteja kyllä heidänkin nitistämiseensä. Muuan venäläinen tuttavani sanoikin murheellisesti, että kohta täkäläisten venäläisten on ”kansanmurhattava” itsensä – ilmoittautumalla maistraatissa suomenkielisiksi, jotta Venäjä ei voisi käyttää heitä tekosyynä uhata Suomea, ja olemalla opettamatta lapsilleen venäjän kieltä, vaikka kuinka tekisi mieli.

Tässä kohdassa joku heittää, että rikolliset ovat usein ainakin fraasien tasolla hyvin isänmaallisia ja maanpuolustustahtoisia. Tämä on aivan totta. Ammattirikollisen sielullisiin itsepuolustusmekanismeihin kuuluu tyypillisesti oman isänmaallisuuden julistaminen. Ammattirikollinen oikeuttaa rikoksensa mielellään esittämällä itse olevansa sorrettu isänmaallinen ja lainkuuliaisten ihmisten olevan epäisänmaallisia retkuja, jotka ovat säätäneet maahan epäoikeudenmukaiset lait hänenlaisiaan miellyttääkseen. (Kuten tiedämme, maahanmuuttokriitikoiden ajatukset kulkevat hyvin samanlaisia ratoja pitkin. Heille lait ovat epäreiluja Demla-lakeja ja kommunistisia sortolakeja. Tämä on taas yksi syy siihen, miksi äärioikeiston ja ammattirikollisten raja on epäselvä.) 

Ammattirikolliselle on kuitenkin varsin helppoa syöttää sellainen maailmanselitys, jossa Suomen itsenäisyyttä uhkaavat nimenomaan länsi, EU ja Ruotsi, ja jossa Venäjä on Suomen turva näitä vihollisia vastaan. Onhan sama mennyt täydestä perussuomalaisille ja äärioikeistollekin. Sitä paitsi ammattirikollinen menee kyllä aina sinne, missä on tarjolla helppoa rahaa, ja Venäjähän on avokätinen liittolaisilleen. On todennäköistä, että Venäjä vaivihkaa kultivoi ammattirikollisia Suomessa jo nyt.

Itä-Suomen valuminen mafiosojen hallitsemaksi Suomen Sisiliaksi (tai Krimiksi) selittyy toki ihan maan sisäisillä kehitystendensseillä. Muutaman vuosikymmenen takainen yksimielisyys oli, että koko Suomi tulee mahdollisuuksien mukaan pitää asuttuna, jolloin ns. kehitysalueille (vrt. kehitysmaat) syntyi laajoin joukoin erilaisista tukiaisista ja tiku-taku-takuuksista riippuvaista kansakunnan liikalihaa. Nykyään itäsuomalaisille ei kai enää maksella itäsuomalaisuuspalkkioita eikä perslävessäasumissubventioita, ja säästöpolitiikka yhdistyneenä individualistiseen liikemiesliberalismiin merkitsee, että se, jolla on varaa, muuttaa rintamaille isoihin kaupunkeihin.

Toisin sanoen teollisuutensa ja työpaikkansa menettävät larvakylät pikkukaupunkeja myöten tikahtuvat omaan elinkeinottomuuteensa ja -kelvottomuuteensa. Tällöin tyhjentyneiden tehtaiden työttömiksi jättämät raavaat miehet turvautuvat nopeasti rikollisuuteen itsetunnon lääkitsijänä ja pätemiskeinona. Kynnystä siirtyä rikollisuuteen laskee tietysti myös suomalainen kulttuuri, joka on täynnä laittomuuden ja raa'an väkivallan ihannointia.

En sano että tämä kaikki on hyvä tai huono asia, se vain on. Nykyisessä yhteiskuntailmastossa ja suomalaisessa kulttuurissa muunlaista meininkiä on turha odottaa. Ja kuten maahanmuuttokriitikot meille ensimmäisinä ovat sormi pystyssä kertomassa, ihminen on kulttuurinsa vanki ja tekee vain kuten kulttuuri pakottaa. Heh heh. Vitsi, vitsi. No, takaisin asiaan.

Ei pidä jäädä kuvittelemaan, että nykyinen jamamme johtuisi meistä itsestämme. Meillä täällä Suomessa on tuudittauduttu liikaa siihen ajatukseen, että vieraiden maiden tiedustelupalvelut eivät sotkeutuisi maamme asioihin – että sellaisia olisi oikeasti olemassa muualla kuin vakoojaromaaneissa. Todellisuudessa kuitenkin Helsinki oli kylmän sodan aikana merkittävä kansainvälinen vakoilukeskus, kuten nyt tiedämme.

Tuomas Nevanlinnan sanoin: kukaan ohisotkenut jopolähetti ei aavistanutkaan, mitä kaksi suurvaltadiplomaattia puuhasivat puiston penkillä istuessaan. Kekkosen Suomessa kansa jätettiin ohisotkevan jopolähetin asemaan, turvalliseen tietämättömyyteen. Tämä oli ihan hyväkin juttu silloin kun Supo oikeasti hoiti hommansa. Nykyään tilanne ei ole niin hyvä, joten meidän ohisotkevien jopolähettienkin pitää opetella itse tunnistamaan, millainen kansalaistoiminta on aitoa ja millainen todennäköisesti vieraan vallan manipuloimaa – mitkä ruohonjuuret aitoja ja mitkä tekonurmikoituja.

Maahanmuuttokriitikoiden ja bäckmanilaisten nousu tuli Suomen yhteiskuntaan ikään kuin sivusta, vallitsevista kehityssuunnista riippumatta. Siksi sitä on aiheellista pitää ulkomailta käsin tapahtuneen sekaantumisen seurauksena. Tiedämme hyvin, mikä ulkovalta Suomen asioihin todennäköisimmin sekaantuu.

Bäckmanilaisten ulkomaansympatiat ovat selvä tapaus, mutta kannattaa huomata, että bäckmanilaiset (ja Putin) lähentyvät monissa mielipiteissään halla-aholaisia. Ruotsin kielen vihaamisessa ja suomenruotsalaisten kiusaamisessa eräs näkyvä bäckmanilainen on kunnostautunut käytöksellä, johon hommapuolella tuskin kukaan kravattiosaston mies alentuisi, paitsi ehkä kansanhurmuri ja kunniatapakasvattaja James Hirvisaari. Homovastaisessa moralisoinnissa ja lännen rappion paheksumisessa bäckmanilaiset, Putin ja Homma ovat täysin samoilla linjoilla, ja siitähän on täällä siteerattu useita esimerkkejä, kuinka Hommalla vaivihkaa aivopestään perinteisen isänmaallisuuden kautta äärioikeistoon eksyneet Venäjän vallan kannattajiksi.

Bäckmanilaisten ja maahanmuuttokriitikoiden keskinäinen koordinaatio ja yhteistyö tulee näkyviin siinäkin, että minun sittemmin hiljaiseksi painostettuun blogiini ei koskaan kommentoinut yksikään bäckmanilainen. Sitä vastoin siellä kyllä reuhasi joukoittain halla-aholaisia ihan maahanmuuttokritiikkiin liittymättömienkin kirjoitusten kommenteissa, ja osa heistä syytteli minua ”venäläisvastaisesta rasismista”. Ilmeisesti pojilla oli työnjako ja selkeästi määritellyt vastuualueet, jotta kansa ei saisi selville heidän pelaavan samaan pussiin.

Itse asiassa tässä oli taustalla varsin yleinen, monissa maissa havaittu yhteiskunnallisen vakauden romahtamisen kierre, jota putinoidien ja hompanssien yhtaikaisella toiminnalla Suomen politiikassa yritetään jäljitellä. Äärioikeisto ja äärivasemmisto käyttävät aina toisiaan tekosyynä radikalisoitua yhä tolkuttomammin. Luomalla kaksi näennäisesti vastakkaista ääripoliittista ”kansalaisliikettä” Venäjä voi simuloida tällaista kierrettä ja houkutella äärioikeistosta huolestuneita Bäckmanin, äärivasemmistosta huolestuneita Halla-ahon kautta omaan kelkkaansa.

Siitä, että nämä mekanismit toimivat, on runsaasti todisteita. Olen heittänyt Facebook-kavereistani eräänkin poliisisedän, joka ihan vakavissaan luuli Li Anderssonin ja Johan Bäckmanin edustavan samaa äärivasemmistoa. Toisaalta hörhöin äärivasemmisto, se kommunistijengi jolle Vasemmistoliitto on liian oikeistolainen, uskoo kokemukseni mukaan Bäckmanin julistukseen kuin jumalansanaan. Jotkut näistä tyypeistä ovat jopa onnistuneet soluttautumaan persuihin, tosin näkyvin heistä sai potkut tuuletettuaan rakkaan Putininsa ihanuutta vähän liian näkyvästi. Suomalaisten yhtenäisyyden ja puolustustahdon horjutuskeinona näiden kahden porukan vuorovaikutus toimii kuin junan vessa.

Bäckmanilaisten ja muiden Venäjä-sympatisoijien solutustoiminta haittaa myös äärioikeiston vastaista organisoitumista, koska sanat ”antirasismi” ja ”antifasismi” vetävät kärpäspaperin lailla puoleensa sellaisia ”antifasisteja”, joille on tärkeintä haukkua Yhdysvaltoja ja leimata koko Ukrainan kansakunta fasistiseksi. Tällaiset omaan maaliin potkijat esiintyvät mielellään esimerkiksi anarkisteina, siis Neuvostoliittoon ja neuvostokommunismiin lähtökohtaisen kielteisesti suhtautuvien vasemmistolaissuuntausten edustajina. Käytännössä he kuitenkin suhtautuvat Putiniin epäkriittisemmin kuin länsimaihin ja ovat rasisminvastaisessa työssä lähinnä häiritsemässä. On vaikea olla pitämättä heitä tahallisina sabotoijina.

Sekä maahanmuuttokriitikoiden että bäckmanilaisten rynnistys yhteiskunnalliseen keskusteluun löi meidät ällikällä siksi, että meillä ei tässä maassa ollut kokemusta massamittaisesta törkeästä ja tökeröstä solvaamisesta politiikan keinona. Kun politiikan näyttämölle yhtäkkiä ilmaantui joukko äärimmäisen karkeita ja sivistymättömiä, rikollisia gorilloideja (tai sellaisen elkeet omaksuneita koulutettuja ihmisiä) syyttelemään keskiluokkaisia porvareita milloin kommunisteiksi ja stalinisteiksi, milloin fasisteiksi, heihin ei yksinkertaisesti osattu reagoida oikein.

Suomalaisen poliittisen kulttuurin ensimmäinen tapa reagoida törkeyteen ja räyhäämiseen on ”ymmärtäminen”. Täällä reuhaajat nähdään lähtökohtaisesti väärinkohdeltuina ihmisinä, joiden on paha olla ja joita pitää siksi mielistellä ja hyysätä. Ajatellaan, että reuhaamisen taustalla on aitoja ja epäoikeudenmukaisesti laiminlyötyjä yhteiskunnallisia intressejä: möykkääminen johtuu tällöin vain asianomaisten poliittisesta artikulaatiokyvyttömyydestä, osaamattomuudesta selittää sanottavaansa.

Tämän ymmärtämisen ja hyysäämisen tavoitteena on saada reuhaajat rauhoittumaan ja puhumaan yhteisessä neuvottelupöydässä pahan olonsa syistä. Näin saadaan määriteltyä ne positiiviset tavoitteet, joita reuhaajilla on ja joiden puolesta he reuhaavat, ja sitten päästään neuvottelemaan siitä, voitaisiinko näitä tavoitteita toteuttaa ja missä määrin. Minäkin menin siihen halpaan, että koetin ensin ymmärtäväistä dialogia, ja juuri siitä hyvästä jouduin loanheittokampanjan kohteeksi, joka on jatkunut tulkinnasta riippuen kahdeksan tai yli kymmenen vuotta. Dialogi ei siis kannata.

Jos persut ja äärioikeisto olisivat normaali, Suomen omasta poliittisesta tilanteesta ponnistava liike, dialogi purisi ennemmin tai myöhemmin. He murtuisivat ja suostuisivat keskusteluun ja sovitteluun, koska heillä ei olisi henkisesti eikä fyysisesti varaa jatkaa omassa keinotekoisessa todellisuudessaan elämistä. Murtumisesta ei kuitenkaan ole näkynyt merkkejä. Sen sijaan äärioikeisto jatkaa toista mieltä olevien terrorisointia, porvarillisia puolueita kannattavien reservin upseerien nimittelyä kommunisteiksi ja muita häiriköintikampanjoitaan loputtomiin, jo kahdeksatta vuotta. Mitään normaalia vuorovaikutusta äärioikeiston ja kunnon kansalaisten välillä ei tapahdu. On kuin äärioikeisto koostuisi psykopaateista, ihmisistä, joiden kyky inhimilliseen vastavuoroisuuteen on lähtökohtaisesti pilalla.

Vaikka sellaisiakin oletuksia on esitetty, ei ole realistista kuvitella, että maahanmuuttokriitikot olisivat järkiään psykopaatteja tai potisivat jotain muuta vastaavanlaista persoonallisuushäiriötä. Sellaisista koottu liike hajoaisi nopeasti pikkuführerien keskinäisiin reviirikiistoihin, puoleksi tusinaksi erilliseksi arjalaisten kermaanien veljeskunnaksi, kuten menneinä vuosikymmeninä yleensä kävi. Todennäköisempää on, että nykyinen äärioikeistomme saa rahallista, moraalista ja teknistä tukea (esimerkiksi koulutusta) ulkomailta.

Tiedämme kyllä maan, jossa ”poliittinen teknologia” eli politiikan manipulointi on kehitetty tieteeksi ja jossa on vanhoina KGB-aikoina osattu myös rikollisten hyödyntäminen toisinajattelijoiden terrorisointiin. Esimerkiksi Neuvostoliiton toisinajattelijoiden kuningas Aleksandr Solzhenitsyn sai usein vankileirislangilla kirjoitettuja uhkauskirjeitä leireissä istuneilta ammattirikollisilta (tai sellaista teeskenteleviltä), jotka esittivät hänet jollain epämääräisellä tavalla petturina ja alakulttuurin lojaaliussääntöjä rikkoneena. Täysin samantyyppisiä vihjailuja esiintyi ja esiintyy myös minua vastaan. Mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.