Verta ja aivoja jäälle, öygh-öyh-höyh

Lord Boredomin blogia lukiessa on tullut viime aikoina hyvä olo siitä, että hän ja varmaan muutkin älykkäät ja urheilijaroistojen ahdistamat nuoret miehet uskaltaa sentään edes blogissaan avoimesti sanoa, miltä perisuomalainen urheiluhulluus lieveilmiöineen näyttää sellaisen näkökulmasta, joka ei siihen kykene osallistumaan. Lisäksi minua ilahduttaa nähdä, miten ilmiselvää kaikille nykyään on se, että nimenomaan urheilijat hakkaavat, ryyppäävät, polttavat tupakkia ja vetävät joskus tuota huumeenpuoltakin. Uskokaa tai älkää, mutta silloin kun minä olin koulussa, se oli julkinen salaisuus, jonka kaikki tiesivät ja jota kukaan ei myöntänyt.

Kun muistelen lapsuuteni 1970-lukua, neuvostohyssyttely ei ollut ollenkaan häiritsevin tai totalitaarisin hyssyttelyn muoto. Neuvostohyssyttelyssä oli kyse samasta asiasta kuin uskovaisten myötäkarvaan silittelyssä: nuo nyt tunnustivat tuollaiseen uskontoa, ja niiden oli annettava noudattaa rituaalejaan ja palvoa Neuvostoliittoa jumalanaan. Televisiossa ja radiossa oli sitten neuvostouskontoa tunnustaville suunnattuja hartausohjelmia aivan kuten siellä oli kristityille suunnattuja hartausohjelmia. Tämä oli sen ajan monikulttuuria. Itse kullakin oli siihen aikaan jumalansa, toisilla Jeesus ja toisilla Lenin, ja heidän uskontonsakin olivat aika samanlaisia: ero oli siinä, että kristitty sanoi kaikki mikä on minun on myös sinun ja kommunisti kaikki mikä on sinun on myös minun. Niistä päivistä olemme sentään hiukan kehittyneet: nykyään olemme saaneet uusia uskontoja, kuten libertarismin, joka sanoo kaikki mikä on minun on minun ja vitut muista.

Urheiluhyssyttely oli häiritsevämpää, koska urheiluun, toisin kuin Jeesukseen ja/tai/eli Leniniin, kaikkien oli pakko uskoa. Urheilu-uskonnon pyhiä lauseita ei saanut epäillä silloinkaan, kun koko ympäröivä todellisuus julisti ne valheeksi. Urheilu-uskonnon pyhissä ikoneissa ja urheilupropagandaministeriön tietoiskuissa esitettiin urheilijapojat raittiina, tupakoimattomina ja raikkaina esikuvina, joiden ympärillä pienemmät pojat tanssivat viattoman innokas ihailu silmissään, kaikki kiihkeän halukkaina tulemaan esikuvansa kaltaisiksi. Jossain taustalla hymyili urheilijapojan pikemminkin reippaan urheilijamaisella ja samalla äidillisellä tavalla söpö kuin kylmän valokuvamallimaisella tavalla kaunis tyttöystävä, hymyssään ja silmiensä loisteessa tarkoin annosteltu määrä sellaista viekkautta, jonka takaa voi aavistaa diskreetisti maailmalta salatun seksuaalisluonteisen, mutta tiukan monogaamisen onnen.

Tähän kuvaan oli pakko uskoa. Sitä ei kerta kaikkiaan saanut kyseenalaistaa. Monet kerrat olen pikkupoikana kiristellyt hampaitani nähdessäni esimerkiksi televisiossa sen idioottimaisen tietoiskun, jossa ensin esiteltiin kapakan pimeyttä, tupakansavua ja viinaisuutta, ja tyttökuoro lauloi laulua, jossa kapakkamaailman synnillisyydelle sanottiin säe säkeen jälkeen kiitos ei - muistan säkeen joku halaa, vannoo valaa muka - kiitos ei, josta huomaamme, että tupakanpolton ja viinanjuonnin kansanterveydellisestä vahingollisuudesta ei silläkään kertaa osattu varoittaa sekoittamatta mukaan nuorten seksuaalisuuden itsetarkoituksellista rajoittamista. Paljon paremman palveluksen nekin valistajat olisivat tehneet nuorten sekä ruumiilliselle että psyykkiselle terveydelle, jos olisivat julistaneet, että naida saa vaikkei polttaisi ja joisikaan.

Ärsyttävintä tuossa tietoiskussa kuitenkin oli kapakkamaailmakohtauksia seuraava huomattavasti duurihenkisempi osuus, jonka kuvituksena oli nuoria koripalloheittoja harjoittelevia tyttöjä: Kuviot on toiset mun, niillä paljon paremmin mä onnistun. Kaikkihan me helvetti soikoon tiesimme, että tupakka, viina ja kapakka kuuluivat nimenomaan urheilijaporukoiden elämään kuin nenä naaman keskelle, väkivallasta nyt puhumattakaan: toisinaan tuntui siitä, että urheiluharrastuksen pääasiallinen tarkoitus oli lihasten vahvistaminen, jotta voitaisiin lyödä ja potkia maassa makaavaa koulukiusattua nörttiluuseria entistä kipeämmin ja vaarallisemmin.

Urheilijoiden todelliset kasvot eivät tietenkään jääneet näkemättä niiltä, jotka onnettomuudekseen joutuivat asumaan Heinolassa, Pie...Vierumäen urheiluopiston naapurissa. Tunsin aikoinani heinolalaisen kaverin, joka kertoi paljon hauskoja juttuja siitä, miten maankuulut urheilijat ja maailmanmestarit meuhasivat ja rellestivät paikkakunnan kapakoissa. Sain siitä itsekin unohtumattoman kokemuksen silloin, kun ainoan kerran elämässäni matkustin bussilla Turusta Varkauteen. Vaihto oli muistaakseni Lahden keskitysleirin ruumisuunia muistuttavalla linja-autoasemalla. Joka tapauksessa Heinolasta hyppäsi kyytiin kaksi urheilijanuorukaista, jotka linnoittautuivat bussin takapäähän ryyppäämään. Puheet olivat rikollisten tasoa niin kirosanojen määrän suhteen kuin sisällöltäänkin - ja silloin ennen vanhaan alaluokan raakuudesta ei ollut vielä tullut suomen puhekielen normi, vaan nuoren miehen oli vielä teknisesti mahdollista kuulostaa keskitasoista raakalaismaisemmalta - viinaa juotiin täysin esteettä ja nuoren, heiveröisen ja selvästi pelokkaan bussiemännän ruumiinrakenteesta esitettiin avoimia, kovaäänisisä arvioita, samoin hänen soveltuvuudestaan maailman vanhimpaan ammattiin. Nämä valtion rahoilla paapotut muskelimiehet poistuivat bussista Joroisissa, ilmeisenä tavoitteenaan mennä ryyppäämään motelli Joronjälkeen, joka sijaitsi linja-autoasemalla, jollei peräti toiminut linja-autoasemana.

Salailu sai kaikkein surkuhupaisimmat muotonsa silloin kun Matti Nykäsestä kirjoitettiin juorujuttuja, joissa ei saanut suoraan mainita hänen ryyppäämistään ja perheväkivaltaansa. Tämä oli kahdeksankymmenluvun lopulla, kun Matin vaimon nimi oli Piia. Matin virallinen jumaloitsija ja ylimmäinen palvoja, Seuran toimittaja Isto Lysmä kirjoitti juttuja, jotka olivat muodoltaan Matille suunnattuja kirjeitä ja joissa häntä kehotettiin käyttäytymään kypsemmin, jotta hän pystyisi säilyttämään avioliittonsa koossa. Me juoruille persot lukijat saimme aavistella rivien välistä, mitä häämatkalla oli tapahtunut: oliko Matti vain ryypännyt, vai oliko hän hakannut vaimoaan? Ryyppäämisestäkään ei tuohon aikaan saanut kirjoittaa avoimesti. Matin alkoholiongelmasta minäkin taisin ensimmäisen kerran lukea Der Spiegelistä ("Finnischer Skistar Nykaenen: Wunderkind mit Alkoholproblem?").

Olihan se toki ymmärrettävääkin tavallaan. Vielä siihen aikaan oltiin niin viattomia, että haluttiin ylläpitää virallista fiktiota urheilusta hyvänä harrastuksina ja urheilijoista nuorison esikuvina. Kun sitten tähdeksi nousi urheilija, joka ei kerta kaikkiaan kelvannut esikuvaksi, päädyttiin mahdottomaan tilanteeseen ja kömpelöön salailuun ja kaksinaamaisuuteen, joka sai todella neuvostoliittolaiset mitat.

Kaurismäki

Birdy on kirjoittanut varsin ennalta-arvattavat arvionsa kauden menestyselokuvista. Brokeback Mountain on tietysti parempi ja herkempi kuin heterorakkautta käsittelevät elokuvat, valitettavasti vain sekään ei saa alempitasoisia miehiä rakastumaan toisiinsa ja jättämään naisia rauhaan iljettäviltä himoiltaan. Narnia on tietysti huono, koska se on kristillisesti inspiroitunutta fantasiaa, ja sellaistahan kukaan arvonsa tunteva ateisti-intellektuelli ei voi sietää. (Valitettavasti Tolkien onnistui käärmeenä kiemurtelemaan paratiisiin ateistiälykköjen huomaamatta hänen uskonnollista vakaumustaan, ja nyt on vähän myöhäistä julistaa häntä fasistiksi ja kristityksi ja huonoksi kirjailijaksi. Onneksi ne höyrypääuskonnolliset tahot, jotka vaistomaisesti julistavat demoniseksi eksytykseksi kaiken, mitä eivät ole Raamatusta löytäneet, ovat ehtineet jo omilla anateemoillaan sertifioida Tolkienin ateisteillekin kelpaavaksi taiteilijaksi.) Ja Kaurismäki on tietysti hyvä, koska se on Kaurismäki ja glorifioi öyhöttäjiä ja syrjäytyneistöä. Birdy on kyllä pahasti jälkijunassa, jollei ole huomannut, että Kaurismäen väsähtänyttä maneeria on jo sosiaalisesti hyväksyttyä arvostellakin.

Minä en tietenkään ole niin takinkääntäjä, että alkaisin nyt pitää Kaurismäen kaikkia elokuvia huonoina. Muistan pitäneeni esimerkiksi sekopäistä road-elokuvaa nimeltä Arvottomat aika hauskana, ja Calamari Unionin kaltaista sekopäistä ateljeekokeilua arvostetaan jonain päivänä vielä enemmän kuin Akin kliseisimpiä köyhälistökuvauksia. Itse asiassa Arvottomat voi jälkeenpäin asiaa ajatellen olla omalaatuisin ja kiinnostavin Kaurismäki-elokuva - ja on kuvaavaa, että senkin pääohjaajaksi on merkitty Mika, ei Aki Kaurismäki.

Itse asiassa minun nuoruudessani Kaurismäki tarkoitti aivan eri, öhhmm, brändiä, kuin nykyisin. Sillä viitattiin veljesten yhteisiin, usein enemmän Mikan kuin Akin tekemiin oikeasti omintakeisiin elokuviin, joissa oli aina jokin vinkeys. Ennen kaikkea ne tuntuivat aina erinomaisilta mieleenjuolahduksilta: oli pakko ihailla sitä, että joku keksii tehdä vakavissaan elokuvan noin älyttömästä aiheesta. Kuvamaailmakaan ei vielä ollut sitä mitä nykyään: uuvuttavan tekoviisikymmenluvun sijasta se oli seitsemänkymmenlukua, joka nuoruudessani oli juuri ja juuri menneisyyttä, lapsuuden muistoja. Seitsemänkymmenlukua oli esimerkiksi Arvottomien kiskobussi, jolla päähenkilön tyttöystävä aloittaa matkansa myyttiseen Pariisiin. Toinen kahjon perusideansa vuoksi nautittava elokuva oli tietysti Rosso; ja mitä tulee Calamari Unioniin, en jaksaisi varmaankaan enää katsoa sitä, mutta silloin kun vielä jaksoin, nauroin sille kippurassa. Olen edelleen sitä mieltä, että suomalaiseen elokuvaan tarvittaisiin lisää kahdeksankymmenluvun Kaurismäkien surrealistisia ja borgesilaisia ideoita, kuten juuri jokin sellainen, että joukko samannimisiä ja samannäköisiä tyyppejä lähtee täysin vakavissaan vaeltamaan Jakomäestä kohti Eiraa siinä toivossa, että paratiisi on siellä.

Itse asiassa jossain Star Wreckissä on nykyään paljon enemmän sitä kahdeksankymmenluvun Kaurismäkien filmintekemisen riemua ja hulppeaa yrittämisen makua kuin Akin yhä maneerimaisemmissa köyhälistö- ja syrjäytyneistökuvauksissa. Jos hän oikeasti haluaisi luoda jotain uutta, hän tekisi elokuvan ahdistuneiden nörttien epätoivosta ja nuorten naisten fasistisesta pahuudesta. Se kun oikeasti olisi uusi aihe, jonka käsittelyyn miehen sentimentaaliset maneerit sitä paitsi erinomaisesti soveltuisivat. Mutta kun on itse tupakkamiehiä, ei kykene ymmärtämään raittiin ja tupakoimattoman ahdistusta. Tuon viimeisen lauseen kirjoitin itse asiassa huomattavasti kirjaimellisemmin vakavissani kuin aluksi luulinkaan.

Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun Pahkasiassa irvailtiin alaluokan ihannoinnille fiktiivisen elokuvan arvostelussa otsikolla "Pikkurikollinen - suomalaisen elokuvan myyttinen sankari", jossa sitten Peter von Baghinkin laudalta lyövin ylisanoin kehuttiin kuvitellun filmin pikkuvaras- ja huoranrooleja esittäviä nuoria näyttelijöitä sekä heidän kykyään saada näkyviin "näiden ihmisten herkkyys ja hyvyys". Siitä huolimatta Kaurismäki jatkaa tätä samaa rataa entiseen tapaan, ja nykyisellään hänen työtään voidaan pitää jo osana sitä nörttienvastaista valtavirtakulttuuria, jota velloo joka tuutista: alaluokan väkivaltaisuutta, raakuutta ja viheliäisyyttä pitää ihailla aitoutena ja vieraantumattomuutena, ja "oikea elämä", jollainen nörttienkin pitäisi hankkia, on parhaimmillaan mahdollisimman lähellä öyhöttävän alaluokan elämää.

Minä haluaisin jo sellaisia elokuvia ja sellaisia taideteoksia, joissa esitettäisiin keskiluokkaista elämää - ja joissa sen hyviä ja myönteisiä puolia arvostettaisiin. Joissa hyväksyttäisiin, että halu vakaaseen elämään ja eheisiin perhesuhteisiin on syvästi inhimillinen halu. Ja joissa ymmärrettäisiin alaluokan traagisuuden olevan juuri siinä, ettei alaluokalla ole pääsyä keskiluokkaan, elämään edes keskiluokan elämää - että alaluokka haluaisi keskiluokkaan, muttei pääse sinne, eikä itsekään tiedä tai ymmärrä miksei.

Kas

Luin juuri Lord Boredomin blogia ja totesin, että jossain on kuulemma ollut meneillään jokin urheilutapahtuma, johon suomalaisia on näköjään osallistunut jotenkin. Asia ei tietenkään anna aihetta kommentointiin.

Turkissa, siis ei Turussa, Antalyan lentokentällä nuori suomalainen nainen taas on aiheuttanut terrorihälytyksen vinkumalla viime hetkellä, että pääsisi pois lentokoneesta ennen sen lähtöä, jotta voisi jäädä turkkilaisen lomapanonsa luo. Mitenkäs se Haavikon Pate taas sanoikaan: heitä ei voi parodioida, he tekevät sen itse.

Minusta olisi ihan kivaa, jos suomalaiset naiset vaihteeksi olisivat käyttäytymättä kuten panuismin ja markkina-arvoteorian mallinuket. Mutta noin yleisesti ottaen naisten käyttäytymisen voi ennustaa markkina-arvoteorian mukaan. Jos se nolottaa heitä, niin on aivan turha solvata viestintuojaa. Sen sijaan kannattaisi mennä itseensä.

Mutta eiväthän suomalaiset naiset koskaan voi mennä itseensä. Ja hormonientsyyminsä ohjaamalta luojanluomalta elikolta on turha odottaa tahdonalaista toimintaa.

Fundamentalistit ja paikalliset tappelevat, Dublinin keskusta raunioina

Nyt kun lukijat on havahdutettu uneliaasta horroksestaan, voinkin kertoa, että fundamentalistit olivat pohjoisirlantilaisia protestantteja, jotka saivat nerokkaan idean pitää "Rakasta Ulsteria" -paraatin Dublinin keskustassa. Mukaan otettiin muutama orkesteri jytyyttämään isoja rumpuja, na drumaí móra kuten meillä Donegalissa sanotaan. Ideana oli protestoida sitä vastaan, että Sinn Féinin virallisen siiven (sen siiven, joka aikoinaan innostui maolaisuudesta niin, että terrorismi jäi) puheenjohtaja Ruairí Ó Brádaigh kehtasikin pitää seppeleenlaskuseremonian vuonna 1974 Dublinissa surmansa saaneiden uhrien haudalla. Silloin näet protestanttiterroristit iskivät Dubliniin, yhden päivän aikana kuoli kymmeniä ihmisiä - samaan aikaan räjäytettiin pommeja myös Monaghanissa, joka on Irlannin tasavallan puolella rajaa, vaikka kuuluu perinteiseen Ulsterin maakuntaan - ja oli hyvin lähellä, että Pohjois-Irlannin levottomuudet olisivat levinneet koko maan kattavaksi sisällissodaksi. Ian Paisley -henkisten pohjoisirlantilaisten lojalistien mielestä tästä ei saa muistuttaa, koska he ovat kärsineet niiiiiin paljon enemmän IRA:n kynsissä.

Katsotaan, miten nyt käy. Minä en pidä tästä yhtään. Mutta mitä enemmän olen tässä hommassa mukana, sitä vähemmän pidän lojalisteistakaan. Niiden on ihan pakko aina pilata kaikki. Aloitin aika IRA-henkisenä, tai siis tyypilliseen pölhöintellektuellitapaan ymmärsin kovasti IRA:ta. Sitten tympäännyin IRA:n tekopyhyyteen iirinkielisyysasioissa ja panin tyytyväisenä merkille, että monet protestantit olivat alkaneet opiskella iiriä, ja saatiinhan se rauhakin joten kuten aikaan. Nyt ollaan taas menossa hyvää vauhtia kohti intifadatunnelmia.

PS: Korjataan tuota edellistä. Nyt näyttääkin siltä, että INLA - Peace through Superior Firepower - eli Irlannin kansallinen vapautusarmeija, IRA:sta aikoinaan lohjennut äärinationalistinen ja äärivasemmistolainen alaryhmä villitsi nuoria kolleja tulemaan kadulle ja antamaan selkäsaunan lojalisteille. Lojalistit lastattiin takaisin busseihinsa ennen kuin heidän marssinsa ehti alkaakaan, ja tästä pettyneinä INLAn innostamat pojat alkoivat tapella poliisin kanssa.

Silti olen kyllä sitä mieltä, että lojalisteilta oli äärimmäisen typerää tunkea Dubliniin häiritsemään. Ihan niin kuin ei olisi arvattu, että näin tässä käy.

Naisten tappava sädepistooli

Aleksandr Solženitsyn sanoi Vankileirien saaristossa - venäjänkieliseen tekstiin löytyy linkki tuosta sivupalkista, mutta valitettavasti en tähän hätään onnistunut haalimaan esille oikeaa sitaattia - jotain sellaista, että ihmisten välisissä suhteissa salaiselle poliisille tehtävät ilmiannot toimivat kuin tappava sädepistooli: kenet tahansa saattoi halutessaan raivata tieltä nimettömällä ja perusteettomalla ilmoituksella siitä, että asianomainen oli harjoittanut neuvostovastaista agitaatiota. Naiset pystyvät vastaavasti tuhoamaan miehen elämän makaamalla hänen kanssaan ja ilmoittamalla sitten raiskauksesta. Lukekaapa tämä Aftonbladetista löytämäni uutinen:

VALEHTELI RAISKAUKSESTA - NYT KAKSI TUOMITTUA VAPAUTETAAN

Kaksi miestä tuomittiin raiskauksesta - nyt hovioikeus vapauttaa heidät.

Joulukuussa 23- ja 21-vuotiaat miehet tuomittiin Tukholman käräjäoikeudessa. 17-vuotias tyttö oli tehnyt heistä ilmoituksen poliisille juhlien jälkeen. Hän väitti, että miehet olivat pakottaneet hänet yhdessä sängylle ja raiskanneet hänet. Käräjäoikeus uskoi tyttöä, ja miehet saivat neljän vuoden tuomion törkeästä raiskauksesta.

Mutta kun tuomiosta tehtiin valitus hovioikeuteen, tyttö muutti yhtäkkiä kertomustaan ja totesi, että molemmat yhdynnät olivat tapahtuneet vapaaehtoisesti.

En halunnut, että minua pidettäisiin huorana, joka makaa kahden pojan kanssa samana iltana, tyttö sanoi.

Hän valehteli, koska ei halunnut satuttaa ystävätärtään, joka oli rakastunut toiseen pojista. Hän selitti oikeudelle, ettei hän ymmärtänyt syytteen vakavuutta.

Päämiehelläni on ollut hyvin raskasta. Hänet tuomittiin neljän vuoden vankeuteen valheen takia, sanoo 21-vuotiaan asianajaja Peter Mulevi.

Miehet ovat olleet vangittuina lokakuusta saakka. He ovat olleet täydellisessä eristyksessä, mikä tarkoittaa, että heillä ei ole saanut olla minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan.

Mikään vahingonkorvaus maailmassa ei voi korvata päämieheni kärsimyksiä. Hänen elämänsä on pilalla, sanoo 23-vuotiaan asianajaja Per Gratte.

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,783496,00.html

Näkyyhän täältä löytyvän lisääkin:

http://www.sourze.se/default.asp?itemId=10456673

Vääristä raiskausilmiannoista ei ole sopivaa puhua. Kysymys on arkaluontoinen: jos joku rohkenee todeta, että vääriä rikosilmoituksia raiskauksista tehdään merkittävästi, monet väittävät, että asianomainen yrittää syyllistää naisen rikoksesta, joka leimaa hänet loppuiäkseen. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi, että myös väärä ilmianto on hirveä rikos uhrille ja että rikokseen syyllistynyt ei itse ole uhri, vaan rikollinen.

On tehty aivan liian vähän tutkimuksia siitä, kuinka suuri osa raiskaussyytteistä on vääriä. Luultavasti tämä johtuu siitä, että tutkimuksen tekijään kohdistetaan uhkauksia ja painostustoimia feministiseltä taholta. Ruotsissa ei ole tehty ainoatakaan tutkimusta. Yhdysvalloissa sitä vastoin suoritettiin tutkimus, joka koski 556 väitettyä raiskaustapausta maan ilmavoimissa. Siellä 27 prosenttia naisista tunnusti joko ennen tai jälkeen valheenpaljastuskonetestin - tässä yhteydessä lienee syytä todeta, että "valheenpaljastuskone" ei ole idioottivarma ja että sen tulokset ovat vain suuntaa-antavia, koska se paljastaa lähinnä sen, onko asianomainen hermostunut antaessaan todistajanlausuntoaan; sen merkitys on lähinnä psykologinen - valehdelleensa raiskauksesta. Muita tapauksia tarkastelemalla voitiin tarkkojen kriteerien nojalla päästä siihen tulokseen, että vielä 33 prosenttia oli valehdellut raiskauksesta. Oli tehtävissä johtopäätös, että vääriä ilmiantoja oli noin 60 prosenttia.

Koska tämä tutkimus koski armeijaoloja, tehtiin samojen kriteerien nojalla muita tutkimuksia suurkaupunkimiljöissä. Siellä päädyttiin samaan tulokseen: kuusikymmentä prosenttia raiskaussyytteistä oli joko epäilyttäviä tai sitten silkkaa pötyä. Kaupunkien nimiä ei saa mainita, koska niiden pormestarit pelkäsivät poliittisia harmeja. Washington Post suoritti vielä samoilla metodeilla tutkimukset Fairfaxin ja Prince Georgen kaupungeissa, ja siellä prosentit olivat 30 ja 40.

Purdue Universityssä seurattiin kymmenen vuoden aikana seitsemänkymmenen tuhannen asukkaan amerikkalaista pikkukaupunkia ja siellä esitettyjä raiskaussyytteitä. Hieman yli sadasta väitetystä raiskauksesta hieman yli neljässäkymmenessä nainen perääntyi ilmiannostaan. Feministinen selitys sanoo, että tällainen johtuu naisen haluttomuudesta käydä traumaattinen kokemus läpi oikeuden edessä sekä kuulustelujen rasittavuudesta. Väite ei pidä vettä. Kyseisiä naisia ei ollut kuulusteltu erityisen ankarasti, ja peräännyttyään syytteestä he muuttivat syytetystä riippumatta oman kertomuksensa muotoon, joka vahvisti syytetyn kertomuksen.

Ruotsissa asiasta on puhunut ainoastaan Skaraborgin poliisipäällikkö muutama vuosi sitten. (Maantieteellisesti rajoittuneille tiedoksi, että Skaraborg oli vähän ennen vuosituhannen vaihdetta lakkautettu lääni; läänin pääkaupunki oli Skara, joka tunnetaan näyttävästä goottilaistyyppisestä tuomiokirkostaan. Taitaa muuten olla edelleen piispankin toimipaikka, vaikkei siellä taida asua sen enempää väkeä kuin jossain Varkaudessa. Skaran lisäksi ainakin Skövden kaupunki on sielläpäin.) Poliisipäällikön mukaan edellisen vuoden raiskausilmoituksista, joita oli Skaran alueella parisenkymmentä, puolet oli todennäköisesti keksittyjä, mm. siksi, että naisten kertomukset eivät täsmänneet heidän fyysisiin vammoihinsa. Luonnollisesti tutkimukset veivät poliisilta aikaa ja resursseja, ja poliisipäällikkö totesi, että esimerkiksi omaisuusrikoksissa vääriä ilmiantoja tehtiin selvästi vähemmän: niiden osuus oli 5-10 prosentin luokkaa. Koska ruotsalaisen yhteiskunnan ilmapiiri niin vaati ja koska feministit ovat onnistuneet tekemään kiistattoman ja ehdottoman totuuden väitteestään, että naiset eivät muka koskaan valehtele näistä asioista, poliisit tekivät kyllä kaikkensa saadakseen väitetyt syylliset kiikkiin. Mutta kun ilmianto on väärä, ilmianto on väärä.

Esimerkkitapaus Englannista: 18-vuotias Kirsty Moir Durhamista väitti vähän vanhemman pojan, James Alleynen, raahanneen hänet ulos yökerhosta ja raiskanneen. Poikaa hiostettiin kolmen kuukauden ajan ja häntä uhkasi elinkautinen (!) vankeus. Sitten kun rikosta oli tutkittu 800 poliisityötuntia ja siihen oli panostettu sata tuhatta brittipuntaa riihikuivaa, hänen hirmuisuutensa Kirsty tunnusti tehneensä ilmiannon saadakseen huomiota osakseen. Ilmeisesti myös häpykieltä oli rämpsäytelty riittämättömästi, koska pano ei ollut sitten ollutkaan neiti Moirin mieleen.

Yhdysvaltain ilmavoimissa tehdyn tutkimuksen yhteydessä oli kysytty myös motiiveja vääriin ilmiantoihin: niiksi mainittiin mm. kostonhalu, häpeä ja syyllisyydentunteet, raskausepäily ja uskottomuus, ts. nainen oli pettänyt vakikumppaniaan "raiskaajan" kanssa ja yritti luikerrella irti vastuusta. Näppärää.

Feministit esittävät tietysti mielellään, että vääriä ilmiantoja ei ollenkaan tehdä ja että pikemminkin poliisimiehet vain mieheyttään ja patriarkaalisuuttaan röykyttävät naista, kuten kavalain peniksenomistajain myötäsyntyinen tapa tunnetusti on. Feministien pyhissä kirjoituksissa väärien ilmiantojen osuudeksi ilmoitetaan 2 %. Tämän tuloksen on Susan Brownmiller selvittänyt Stetson-Harrison -menetelmällä "puhumalla poliisien kanssa" ja tulkitsemalla puheet sitten mielensä mukaan. Mitään tilastollista tukea sillä ei ole. Luonnollisestikaan feministit eivät ole yrittäneet selvittää asiaa tarkemmin ja tilastollisesti pitävämmin saati kritisoineet Brownmillerin lukuja millään tavoin. Kukapa moittisi Jumalan kätten jälkeä saati kuvittelisi tietävänsä paremmin.

Vastaväitteenä esitetään usein että niiden raiskattujen naisten lukumäärä, jotka eivät koskaan tee ilmoitusta rikoksesta, on suurempi, tai että nainen ei koskaan tekisi väärää ilmiantoa niin hirveästä rikoksesta, varsinkin kun hän joutuu sekä poliisin että lääkärin tutkittavaksi. On totta, että monet naiset jättävät raiskauksen ilmoittamatta, mutta tämä ei liity asiaan, koska kyse on eri naisista. Yhdessä tapauksessa raiskaus on tapahtunut eikä rikosta ilmoiteta, toisessa tapauksessa tehdään ilmoitus, vaikka rikosta ei ole tapahtunut. Argumentaatio perustuu ajatukselle keskenään sotivista sukupuolten kollektiiveista - ajatukselle, että kahdesta väärästä tulee oikea, ts. että
kun ei saada kiinni ilmoittamattomiin raiskauksiin syyllistyneitä miehiä, on oikein panna siitä hyvästä syyttömät miehet kärsimään. Kuten feministipropaganda sanoo, kaikki miehet ovat perusluonteeltaan potentiaalisia raiskaajia, miehillä on kollektiivinen vastuu, kukaan ei ole syytön, vi har ett inbördes världskrig och det är ett könskrig.

Tässä välissä kannattaa huomauttaa, että raiskaus on asianomistajarikos. Toisin sanoen: jos naisella on harkintavalta päättää, että tietty yhdyntä on raiskaus, hänellä on yhtä lailla harkintavalta päättää, että vahinko ei ole oikeusprosessin väärti. Jos nainen esimerkiksi lääkärin tutkimuksissa käytyään, että sukupuolitautia ja epätoivottua raskautta ei ole tullut ja että ruumiinvammat eivät ole pahoja, hän saattaa aivan kypsän harkinnan tuloksena päätyä sille kannalle, että asiasta on turha nostaa äläkkää, varsinkin jos mitään pahaa traumaa ei ole päässyt syntymään. Jos naisella on oikeus nostaa syyte, hänellä on myös oikeus olla nostamatta syytettä, ja jotkut ihan oikeasti eivät katso asiakseen julistaa traumatisoituneensa hirveästi vain sen takia, että heidän olisi feministien ja ritarimiesten (ns. "profeministien") mielestä kuulunut traumatisoitua hirveästi. On raiskattuja naisia, joiden mielestä raiskauksen kauhistelusta ja taivastelusta on pikemminkin haittaa heidän pyrkimykselleen päästä kuilusta takaisin elämään. Feministien mielestähän raiskatun naisen elämän kuuluukin olla pilalla ja raiskatun naisen pyhä aatteellinen velvollisuus on olla loppuikänsä miesten hirveyden näytenukke. Kaikkein mieluiten hänen kuuluu jättää ammatillinen koulutuksensa kesken ja kuolla huorana huumeisiin, jotta feministit saisivat yhden traagisen naiskohtalon lisää eksploateerattavakseen.

Kirjoittaja mainitsee feministien vaativan lisää langettavia tuomioita raiskauksista - minulle tulee tästä mieleen Neuvostoliiton nerokas idea laatia viisivuotissuunnitelmia myös turvallisuuselimille, niin että näiden piti pidättää kiintiöiden mukaan tietty määrä vakoojia, vastavallankumouksellisia ja neuvostovastaisia agitaattoreita, eikä yhtäläisyys taida olla sattumaa. Feministien vaatimukset esim. todistustaakan kääntämisestä ja todistusvaatimusten alentamisesta, kun ne jo nyt ovat alemmat kuin muissa rikosjutuissa, ovat kirjoittajan mielestä puhtaasti fasistisia; valitettavasti Stalinin nimi ei juolahda hänelle mieleen. Muuten, myös Neuvostoliitossa heitettiin viattomia ihmisiä vankilaan olemattomista raiskauksista ja lietsottiin raiskaushysteriaa. Sitäkin koskevaa tietoa voi hakea Solženitsynistä, Saariston kolmannen niteen viimeisestä osasta, joka käsittelee Stalinin jälkeistä aikaa (Сталина нет).

PS: Löytyihän se Stalinin jälkeistä raiskaushysterian lietsontaa koskeva kohta sieltä:

Долгое время бушевала, например, статья Изнасилование -- Никита как-то под горячую руку велел меньше 12 лет не давать. И стали в тысячу молотков во всех местах клепать по двенадцать, чтоб кузнецы без дела не застаивались! А это -- статья деликатная, интимная, оцените, она чем-то напоминает 58-10: и там с глазу на глаз и тут с глазу на глаз! и там не проверишь и здесь не проверишь, свидетелей избегают -- а суду как раз этого и нужно.


Вот вызывают в милицию двух ленинградских женщин (дело С-ва). -- Были с мужчинами на вечеринке? -- Были. -- Половые сношения были? (А о том есть верный донос, установлено.) -- Б-были. -- Так одно из двух: вы вступали в половой акт добровольно или недобровольно? Если добровольно, рассматриваем вас как проституток, сдайте ленинградские паспорта и в 48 часов из Ленинграда! Если не добровольно -- пишите заявление как потерпевшие по делу об изнасиловании! Женщинам никак не хочется уезжать из Ленинграда! И мужчины получают по 12 лет.

Minun ei tarvitse oppia, minulla on tämä ÄO

Sain tässä taas vaihteeksi häirikköpostia joltain "pakko Ruotsin vastustajalta", jota hiukan provokatorisesti otsikoitu vuosien takainen tekstini "Pakkoruotsi - Jumalan lahja Suomen kansalle" ei miellyttänyt. Hän totesi, tietenkään väitettään mitenkään perustelematta, että se "pilkkaa Suomenkansaa ja Suomenmaata". Luonnollisesti hän esiintyi mahtavasti "meidän Suomalaisten" edustajana, joihin hän ei tietenkään lukenut meikäläistä mukaan, koska "Kyllähän se on niin että sä mikään suomalainen oo. Kukaan itseään kunnioittava suomalainen ei ole noin typerä." (Ensimmäisestä lauseesta ilmeisesti unohtui kieltosana.) Nämä kaksi lausetta ovat asianomaisen herran (vai neitiköhän oli? tosin hänen taiteilijanimensä "Kalju Sonni" viittasi vahvasti ainakin miehiseen itseymmärrykseen) kirjoittelussa harvinaisen hyvin muotoiltuja, koska niissä on iso kirjain alussa ja koska hän osaa kirjoittaa "suomalaisen" pienellä kirjaimella. Seuraava lause alkaa pisteen jälkeen kuitenkin jo pienellä kirjaimella: ja mitä tulee tyhmyyteeni niin mensan matriisilla mitattuna 150 pojoo..

Sillä ei oikeastaan ole väliä, että asianomainen vastustaa "pakko Ruotsia" (vrt. "lappeen Ranta"), eikä varsinaisesti silläkään, että hänen oikeinkirjoituksensa on ala-astetasoa. Merkittävämpää on tuo älykkyysosamäärään vetoaminen. Hän ei esimerkiksi julista, ettei tarvinnut ruotsin sanaakaan hyvän työpaikan, valtavan rahamäärän, ylemmän korkeakoulututkinnon tms. hankkimiseen, vaan nimenomaan älykkyysosamäärään. Oikeinkirjoituksesta, sanamuodoista ja kirjoitustyylin antamasta yleisvaikutelmasta voidaan päätellä, että kirjoittaja ei ole ollut kirjakielen kanssa riittävän paljoa tekemisissä oppiakseen käyttämään sitä aktiivisesti. Kirjakieli nimittäin tarttuu, jos kirjoja lukee riittävän paljon. Älykkyysosamääräjättiläisemme on kuitenkin säilyttänyt katupuhekielen harvinaisen puhtaana vieraista kirjakielisistä vaikutteista. Voidaan siis tehdä johtopäätös, ettei hän lue kirjoja.

Onhan tietysti mahdollista, että mokoma uhoava pikkupoika ei ole missään Mensan testeissä oikeasti käynytkään, mutta asetelma on kyllä sisäisesti johdonmukainen: häiskä ei ilmeisesti lue mitään, ei vaivaudu opettelemaan sen enempää ruotsia kuin suomen oikeinkirjoitustakaan, ei opiskele mitään - koska hänellä on jo tämä älykkyysosamäärä, joka todistaa, ettei hänen tarvitse lukea eikä nähdä vaivaa kuuluakseen kansakunnan kognitiiviseen eliittiin! Sen sijasta neron tulisi saada astella katettuun pöytään, ja jos isänmaa ei sitä kata hänelle valmiiksi, se vain osoittaa, että maata hallitsevat kommunistit ja muut keskinkertaisuudet, jotka eivät asiaankuuluvasti arvosta lahjakkuuksia.

Olen jo aikaisemmin vakuuttunut siitä, että ns. "pakko Ruotsin" vastustamiseen kuuluu oleellisena osana oppimisen vastustaminen sinänsä, eikä minulla ole edelleenkään mitään syytä kyseenalaistaa tätä käsitystäni. Kaikki "pakko Ruotsin" vastustusargumentit ovat lopultakin vain hataria rakennelmia, jotka on kyhätty peittämään lossiksilyöjän ja öyhöttäjän perimmäistä motiivia: "mua ei vaan huvita oppia, ja koska mua vituttaa nörtit ja hikut, joilla on mulle vieras arvomaailma, mä teen kaikkeni, jotta nekään ei oppis, öyh möyh, vittu, turpaan". Luonnollisesti erilaiset erektuslaiset ovat yhtä herkkiä saamaan tämän meemitartunnan kuin kaikki muutkin, mutta heidän kohdallaan vahinko ei ole kovin laaja, koska he kuitenkin ovat omaksuneet myös sen meemin, että opiskelu ja lisää tietäminen sinänsä on kivaa ja jännää. Samalla tavalla esimerkiksi naistutkimuksesta ei ole kovin suuria haittoja, jos sen lisäksi opiskellaan oikeita tieteitä ja tietoja: jokunen kurssi jonninjoutavaa paskanjauhantaa menee varmaan ihan voiteluaineena tai välipalana siinä ohessa. Vaaralliseksi naistutkimus tulee vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat opiskella tätä hyödytöntä skolastiikkaa pääaineenaan, mitään muuta oppimatta ja mistään muusta tietämättä.

Ongelmalliseksi tilanne tulee vasta sitten, kun öyhötys- ja lossiksilyöntimeemin omaksuu sellainen henkilö, joka ottaa sen liian tosissaan ja joka ei ole ehtinyt omaksua sen vaikutusta pehmentäviä ja vähentäviä meemejä. Ihmisellä on tietty sisäinen taipumus johdonmukaisuuteen, ja jos koulunkäynti ja oppiminen eivät alkujaankaan ole kovin oleellisesti napanneet, ruotsintunneilla häiritsemisen ja laiskottelun perustelemiseen käytetyillä argumenteilla ruvetaan varmasti ajan myötä puolustelemaan myös laiskottelua muilla aloilla.

Sekoitus alkaa oikeasti olla aika vaarallinen, kun mukaan tulee vielä tuo älykkyysosamäärähöpinä. Mikään ei ole laiskurille makeampaa mannaa kuin pseudotieteellinen perustelu, jolla hän voi uskotella itselleen olevansa jo ihan kyllin fiksu, vahva ja upea ilman kouluakin. Tässäkin nähdään taas, että meemin alkujaan innokkaimmin omaksuneet kokkariaanit eivät ymmärtäneet sen vaarallisuutta, koska heillä on itsellään riittävästi sen haittavaikutuksilta suojaavia meemejä. Henkilölle, jolla on oikeasti kiinnostuksenaiheita, harrastuksia ja tietoa maailmasta, usko älykkyysosamäärään ei ole vaarallinen, koska älykkyystestissä menestyminen lopultakin vain vahvistaa sen, minkä hän jo tietää menestyttyään älyllisissä haasteissa, kuten koulun fysiikantunneilla tai matematiikassa. Sitä vastoin sille, joka ei muuta kaipaakaan kuin tekosyytä kieltäytyä oppimisesta, psykometrialöpinästä voi olla todellista haittaa.

Kakaroille ja kakarahenkisillekin olisi lopultakin tehtävä selväksi muuan asia: vaikka olisit kuinka älykäs, niin sitä, mitä et tiedä, et tiedä. Esimerkiksi sinänsä ihan kivan elokuvan Good Will Hunting pahin juoniaukko on juuri tässä: työväenluokkainen öyhöttäjänero ratkaisee laskutehtävän, jota kukaan muu ei ole osannut ratkaista, ja vaikka hän ei muka ikinä lue kirjoja, hän laukoo sellaista taidekritiikkiä, joka edellyttäisi kulttuuri- ja oppihistorian tuntemista. Tuomas Nevanlinna kiinnitti huomiota jälkimmäiseen, mutta hänkään ei maininnut sitä, että matemaattisia tehtäviä ratkaistakseen täytyy tietää, mitä matemaattiset symbolit tarkoittavat - mikä sekin on oppihistoriakysymys. Voidaan ajatella, että Will Hunting kehittää huomaamattaan omin päin ja omassa mielessään suuren osan modernin matematiikan käsitteistä itse, koska ne tulevat hänelle luonnostaan samalla tavalla kuin tavallinen ihminen osaa luonnostaan liikuttaa sormiaan ja käsivarsiaan. Hänellä ei ole näille käsitteille omia nimiä sen enempää kuin meillä on erityisiä nimiä sormiemme tai käsivarsiemme eri asennoille. Onko uskottavaa, että hän pystyisi yliopiston liitutauluilla ohimennen näkemistään matemaattisista kaavoista päättelemään, mitä mikin koukero tarkoittaa? Vai pitäisikö hänen lukea muutama matematiikan oppikirja kytkeäkseen yhteen oman mielensä nimettömät käsitteet ja matemaattiset symbolit ja termit?

Lisää kieliin liittyviä mielikuvia

Venäjä: siihen kuuluu ennen kaikkea ruostuneen metallin kalske. Ensimmäinen asia, joka minulle tulee venäjän kielestä mieleen, on metalliromu, irtirepsottavat ovet, roskaisuus ja rappio, ja tähän liittyy oleellisesti se kalske, esimerkiksi romuttumisen rajalla olevan Moskovitsh-merkkisen auton irti roikkuvasta ovesta lähtevä.

Isäni keräili yhteen aikaan vanhoja mosseja. Hänellä oli ilmeisesti kuolleena syntynyt ajatus kasata kolmesta, neljästä romumossesta yksi toimiva. Vanhat mosset alkoivatkin sitten kummitella ajatuksissani. Ajattelin kirjoittaa novellin mosseista, jotka lähtevät kuljettajatta vaeltamaan kohti mossejen hautausmaata. Mosset pääsevät sattumalta karkuun omistajiltaan ja alkavat ajaa yksikseen kokoontuakseen esim. Joroisten sora-asemaa muistuttavan vanhan sorakuopan reunalle ja ajaakseen kuoppaan sellaisella ryskeellä, että ilma kyllästyy ruostehiukkasista.

Ihana mies, joka kiduttaa pojan kuoliaaksi

Naiset ovat yleisesti ottaen huonoja ihmistuntijoita, vaikka heillä onkin järjettömiä kuvitelmia päinvastaisesta. Näimme tästä taas loistavan esimerkin, kun suomalaissyntyinen (kas kas) nainen Ruotsissa rakastui mieheen, joka ilmeisesti sitten raiskasi ja kidutti rakastettunsa jälkeenjääneen pojan hengiltä. Aikaisemmin mies oli rääkännyt kahta seurustelukumppaniaan seksuaalisesti ja saanut siitä tuomion. Tästä huolimatta tämä mies sai naisia.

Samanaikaisesti naiset käyttävät tuulesta temmattuja pedofiilisyytöksiä täysin viattomien miesten pelotteluun ja uhkailuun. Minuahan moisella loalla on viskottu siitä asti kun rohkenin ruveta julistamaan, että hölmö ja vastuuton käytös on hölmöä ja vastuutonta käytöstä myös naiselta. Enemmän suututtaa, että Maalaisen kaltainen kiltti ja vilpittömästi lasten hyvinvoinnista huolehtiva ihminen saa kuulla vihjauksia muka epäterveestä kiinnostuksesta pikkupoikiin heti kun kehtaa arvostella jonkun itsensä marttyyriäidiksi stilisoineen tasapainottoman ketjupolttajanaisen kasvatus- tai pikemminkin kasvattamattajättämismenetelmiä.

Naisilla on typerä tapa kuvitella, että vahinko tulee kello kaulassa ja että paha moikkaa sanomalla: "Terve, minä olen Paha!" Lisäksi he ovat aivan juopuneet siitä vallasta, jonka "pedofiilin" demonisoiminen on antanut heille. Kun joku mies uskaltaa arvostella naiskulttuurin älyllistä ja moraalista epärehellisyyttä, akkalauma alkaa solvata häntä pedofiiliksi. Jos nainen vie lastensa elämää päin helvettiä ryyppäämällä sikana ja jättämällä jälkikasvun huolehtimaan itsestään, häntä ei tietenkään saa arvostella mitenkään, onhan hän - nyyh nyyh - Äiti, ja Äiti on Pyhä myyttinen olento. Jos joku - hyi olkoon - mies on huolissaan tällaisen vastuuttoman ja kelvottoman äidin lapsista, siihen voi tietenkin olla syynä ainoastaan pedofilia, sillä mies, tuo inha olento, ei tietenkään koskaan välitä muusta kuin omasta peniksestään, jota haluaa törkkiä muiden ihmisten ruumiinaukkoihin, ja jos hän osoittaa minkäänlaista kiinnostusta lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa, sellaisen taustalla voi väikkyä ainoastaan tuo motivaattoreista alhaisin, eli oma penis.

Oikeaa vaimonhakkaajaa, pedofiilia ja psykopaattista kiduttajahirviötä ämmät eivät tietenkään tunnista, ennen kuin tämä on tekosensa tehnyt. Päin vastoin, he heittäytyvät hänen syliinsä sankoin joukoin, laajoin laumoin rannattomin.

Ja jotta ette pääsisi sanomaan, että minä en osaa suhtautua tähänkään asiaan tekemättä siitä ylimääräistä hevosta feministivihani vankkurien eteen, totean, että mies oli aivan ilmeisesti luonnevikainen, ja minä jos kuka tiedän, miltä tuntuu olla kiltti ja hyväuskoinen ihminen, jonka psykopaatti ottaa leikkikalukseen, kidutettavakseen ja rääkättäväkseen. Minulla ei ole sanottavasti myötätuntoa minkäänlaisia sosiopaatteja kohtaan, ja jos luonnehäiriöisiksi todetut yksinkertaisesti surmattaisiin äärimmäisen tuskallisella tavalla, pitäisin sitä lähinnä hyvänä ja iloisena asiana. (Jos joku luonnevikainen lukee blogiani: kyllä, tarkoitan juuri sinua, olet ihmiskunnan inhotus ja saasta, tapa itsesi heti, se on vain hyvä asia, jos niin teet.)

Mutta tämä koskee kaikkia luonnehäiriöisiä, myös niitä naisia, jotka epäuskottavan äänekkäästi julistavat kuolemaa kaikille pedofiileille (kiekuva moralisointi on tyypillinen luonnevikaisen käyttäytymismalli - koska psykopaatilla ei ole tunteita, se - siis se, ei hän - joutuu näyttelemään niitä) ja uhkailevat kaikkia, jotka eivät heidän huutokuoroonsa liity. (Vain luonnevikainen voi ajatella niin perverssisti, että ihmisten pitäisi kovalla äänellä erikseen tuomita niin itsestään selvästi norminvastainen ja kuvottava asia kuin pedofilia.) Minusta naiseläjä, joka terrorisointitarkoituksissa leimaa miehiä kevein perustein pedofiileiksi, on aivan yhtä suuri psykopaatti ja yhtä yhteiskuntakelvoton ihmisenmuotoinen lika kuin se lapsia rääkkäävä jammusetäkin. Psykopaatin nimittäin tekee se, ettei psykopaatti tajua, miten hirveä asia se lapsen raiskaaminen on. Lastenraiskaaja ei raiskaisi lasta, jos hän tämän ymmärtäisi. Mutta aivan yhtä lailla viattomia ihmisiä pedofiileiksi leimaava nainen on luonnevikainen, koska hän ei tajua, miten vakavasta rikoksesta hän syyttelee uhrejaan. Jos hän sen tajuaisi, leimakirveen huitominen loppuisi siihen paikkaan.

Jos naiset saisivat läpi sen haaveensa, että miehen voisi vangituttaa tai kuohituttaa raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilman oikeudenkäyntiä, pelkästään naisen tekemän ilmiannon perusteella, sen lain nojalla ei varmasti rangaistaisi ensimmäistäkään oikeaa raiskaajaa eikä pedofiilia.

PS. Mistähän pojalla muuten oli kehitysvamma? Ettei vain siitä, että äiti oli raskausaikoinaan harjoittanut vahvan ja upean naisen oikeuttaan ryypätä niin paljon kuin sielu sietää?

Kieliin liittyviä mielikuvia

Englanti: Englanti on aina tuntunut jokseenkin sieluttomalta. En muista, milloin olisin pitänyt englantia minään muuna kuin amerikkalaisen tusinaviihteen puurokielenä. Joku Tolkien onnistui tekemään englannista hetken aikaa persoonallisen kielen. Orwell, joka on tuomiopäivänprofeetan ja sosialistin naamionsa alla vanhaa hyvää Englantia takaisin haikaileva nostalgikko, onnistui hetkeksi aikaa liittämään omaan sujuvaan ja konstailemattomaan kieleensä hyvin eloisia assosiaatioita sateensyömiin punatiilisiin taloihin. Itse asiassa jopa Katalonia, Kataloniaa englanniksi lukiessani espanjalaiset maisemat jäivät mielessäni kokonaan punaisten tiilitaloketjujen varjoon. Orwell tuntui olevan mitä suurimmassa määrin väärä mies kertomaan Espanjasta. Itse asiassa ajattelin aina, että hänen juoksuhautaansa satoi ja että Espanjassa oli muka koko ajan pimeää ja kaamos. Tai sanotaan vaikka näin, että kun Orwell pääsi rintamalta lomille Barcelonaan, siellä oli valoisaa ja paistoi aurinko. Mutta heti kun hän lähti rintamalle, siellä oli koko ajan pimeää ja satoi. Englantilainen toi sateen mukanaan.

Yleensäkin olen aina ajatellut, että Englannissa on sateen lisäksi myös pimeää. En todellakaan tiedä, miksi.

Mitä sitten Yhdysvaltoihin tulee, ajattelen sitä aina valkoisen roskaväen maana. En hienostuneesti kokaiinia nuuskivien kaupunkilaisten, en pyssyjä paukuttelevien lännenmiesten, en maaseudun mustien enkä suurkaupunkien etnojengien, vaan flanellipaitoihin ja farkkuihin pukeutuneiden etelävaltioksi tai keskilänneksi murtavien proletaarien maana. Amerikanenglanti on pikkukaupunkilaisen työväen kieltä. Flanellipaitainen farkkumies haukkuu toista flanellipaitaista farkkumiestä hinttariksi amerikan kielellä. Syntyy tappelu, jossa käytetään äärimmäistä raakuutta ja väkivaltaa, ja alaluokkaiset kirosanat sinkoilevat. Miehet kannustavat tappelijoita, toinen huitoo pirstotulla pullolla, toinen puukolla. Lopulta toinen miehistä onnistuu silpomaan toisen vatsan auki, sinervät suolet nuljahtavat kartanolle ja henki maalle. Sheriffi, joka edustaa ylintä esivaltaa, antaa kuitenkin armon käydä oikeudesta eikä vangitse voittajaa murhasta epäiltynä, koska tappelu oli näyttävä julkinen huvi ja koska voittaja sentään on aina voittaja. Voittaja saa palkinnoksi prinsessan ja puoli valtakuntaa. Prinsessa on tupakoiva, Kuulutuksen koulutusohjelma -blogin pitäjää muistuttava tarjoilija, ja puoli valtakuntaa on hyvä työpaikka ojankaivajana. Ojankaivuun työkaluna käytetään lusikkaa. Näin hyvistä alkuasemista onkin mukava aloittaa amerikkalaisen unelman toteuttaminen.

Mitä sitten tulee nuoruuteni yliopistokemian oppikirjojen englantiin, se ei tietenkään ole kieli, vaan tiedeyhteisön latina, jota kukaan ei oikeasti puhu.

Ruotsi: Ruotsia vihataan kanallis- ja ankallismielisissä piireissä siksi, että se tekee suomen oikeastaan tarpeettomaksi. Erillisen kielen olemassaolo on tarpeellinen siksi, että sillä voidaan sanoa jotain kulttuurispesifistä, mille ei muissa kielissä ole sanoja, esim. "sauna" tai "mämmi". Koska ruotsissa on mm. sanat "bastu" ja "memma", se soveltuu suomalaisen kulttuurin spesifiseksi ilmaisuvälineeksi yhtä hyvin kuin suomi: suomeksi ei voida sanoa mitään, mitä ei voitaisi sanoa ruotsiksi. Suomessa on toki väkevämmät kirosanat, mutta ne on jo lainattu ruotsiin.

Saksa: Saksaan liittyy erottamattomasti kaikenlainen kahdeksankymmenlukulainen vasemmistolainen yhteiskuntakritiikki ja mielenosoittaminen: Bürgerinitiative, Umweltschutz, Protestaktion, Demo, Chaot. Sekä tietenkin se, mitä Pahkasiassa vuosia sitten kutsuttiin Perliinin urpaaniksi angstiksi. Emmekä tietenkään saa unohtaa räikeästi maalattuja, huorahtavia nuoria naisia, jotka ovat deftig ja kess ja vielä mummoiksi rupsahdettuaan puhuvat Marlene Dietrichin äänellä. Itse asiassa minun mielessäni saksalla ja Saksalla on pohjimmiltaan samanlainen mannereurooppalaisen dekadenssin maku, jonka useimmat liittävät ranskaan: Saksassa poltetaan kannabista, naidaan ja vieläpä rehvastellaan omalla nainnilla tavattoman mauttomasti. Ystävämme Arawn sanoo, että saksa kuuluu ehdottomasti vain sodankäyntiin ja pornoon. Sodasta en menisi sanomaan, mutta pornon suhteen hän on oikeassa. Oikean pornon, siis itse Pornouden todellisen inkarnaation, tulee olla saksaksi dubattua nuhjuista autotallikamaa. Mutta pornon lisäksi saksaan liittyy vielä tietynlainen urbaanin elämän ylistys ja sen esittäminen kotoisana: Das macht die Berliner Luft, Luft, Luft mit ihrem holden Duft, Duft, Duft! Tässä laulussa on jotenkin, heh, die richdiche Einschdellunk. Vain saksalainen osaa laulaa noin hilpeästi ja romantisoiden savusumuisesta suurkaupunki-ilmasta.

Maalainen sanoi jossain erotiikkapläjäyksessään päässeensä ekokyläaikoinaan panemaan sekä saksalaista lesboa että tämän nuorta suomalaista tyttöystävää. Tuntuu jokseenkin sopivalta ja asiaankuuluvalta, että kyseinen naiseläjä oli juuri saksalainen. Jos hän olisi ollut esimerkiksi ranskalainen, se vaikuttaisi epämääräiseltä tyylirikolta.

Islanti: Islanti ei todellakaan ole mitään verentahrimien viikinkien kieltä. Islantiin kuuluu huumori ja hauskuus aivan sisäänrakennettuna. Kaikki, mitä islanniksi sanotaan, on joko reilusti vitsikästä, niin että koko ronski merimiessakki purskahtaa höröttävään nauruun, tai sitten savolaisella tavalla salanokkelaa. Islanti ei tunnetusti virallisessa muodossaan suvaitse lainasanoja. Käytännössä islantikin ottaa joskus jotain tarvitsemaansa englannista tai vieraista kielistä yleensäkin. Islantiin lainataan sanoja sillä tavalla, että lihaksikas, väkivaltainen merimies sylkäisee kouriinsa, tarttuu vierasperäistä sanaa kurkusta kiinni, hakkaa sitä rantakalliota vasten kirouksia huutaen (islanti on niitä harvoja kieliä, joissa on oikeasti yhtä hyvät ja väkevät kirosanat kuin suomessa), ja siitä vähästä, mikä jää jäljelle, väännetään laivaan kittiä, jota käytetään väärässä tai odottamattomassa kohdassa. Tästä esimerkkeinä mainittakoon islannin sana demarille, krati, joka tulee tietysti sosiaalidemokraatista, sekä hupaisa verbi teika, joka tulee englannista (take), mutta joka islannissa tarkoittaa yksinomaan pummilla matkustamista auton takapuskurista roikkuen (tämä vaarallinen leikki on kaikkien niiden islantilaisten nykykirjailijoiden mukaan, joiden etunimi on Einar, varsin suosittu esimurrosikäisten poikien tapa osoittaa miehuullisuuttaan toisille samanlaisille julleille).

Bangladeshin tiikeri

Bangladeshilainen turvapaikanhakija on nyt sitten puukottanut tyttöystävänsä ja antanut ruumiin mädäntyä asunnossa viikon, ennen kuin antautui poliiseille. Rasistit riekkuvat tietysti penis housunpuntissa, kun saatiin taas todiste erinäisten neekerirotujen kelvottomuudesta ja alempiarvoisuudesta, mutta koska ihan syntyperäinen suomalainenkin on pidätetty samanlaisesta rikoksesta melko äskettäin, heidän höpinänsä voidaan sivuuttaa vaieten. Suomalaisen naisen ajattelutapaa sitä vastoin aion ruotia taas kerran - c'est mon métier, n'est-ce pas?

Otetaanpa ensin puheeksi se, mitä asiallisia syitä naisella on kieltäytyä ATM:n tyttöystävyydestä. ATM:n tyypittävä piirre on tunnetusti naisettomuus, joka muuttuu kierteeksi. Tämä tarkoittaa, että kun ATM kerrankin pääsee lähelle sellaista naista, joka on lähellä hänen käsitystään ihannenaisesta, hän lankeaa käyttäytymismalleihin, jotka saavat hänet vaikuttamaan potentiaaliselta vainoojahyypiöltä (todettakoon tässä yhteydessä, että vainoojahyypiö on suomennokseni tuolle tympäisevälle anglisismille stalker, jonka säästän mieluiten vain venäläistä tieteiskirjallisuutta ja -elokuvaa koskeville teksteille). Toisin kuin jonkun Birdyn kaltaiset sairaat ja moraalittomat valehtelijat inttävät, ihannenainen on ATM:n näkökulmasta älykäs ja kiinnostunut samoista asioista kuin ATM, minun tapauksessani siis kielistä ja kirjallisuudesta: ulkonäkövaatimuksista voidaan tällöin aina joustaa ja joustetaan varsin paljon. Itse asiassa olen tuntenut täydellisen kauniin nuoren naisen, joka oli sekä raitis, ruotsinkielinen että kiinnostunut slaavilaisista kielistä. Siinä vaiheessa kun lakkasin vieroksumasta häntä hänen kauneutensa takia - ATM:nä yleensä vierastan kauniita ihmisiä ja pidän enemmän joviaalin keskinkertaisista tai lievästi rumista (en ole 19.ikävuoteni jälkeen kertaakaan ihastunut kehenkään yksinomaan tai pääasiassa ulkonäön takia, ja kauneuden sijasta olen pikemminkin kokenut vetoa sellaisiin henkilöihin, jotka vaatimattoman ulkonäön ansiosta ovat vaikuttaneet helposti lähestyttäviltä) - ja huomasin hänen olevan todella mukava ja fiksu ihminen, jolla oli paljon yhteistä kanssani, tein tietoisen päätöksen olla olematta hänelle koskaan mitään muuta kuin kaveri, mm. siitä syystä, että hänellä varmasti oli ihan riittävästi peniksentyrkyttäjiä riesanaan ilman minuakin. En ole nähnyt häntä varmaan neljään vuoteen, mikä on vahinko, koska muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi hän oli aika hauska tyyppi, hieman Seinfeldin Elainen tyyppisellä tavalla.

Vainoojahyypiökäyttäytymismallilla tarkoitan tässä sitä, että ATM retkahtaa kohteeseen todella kybällä ennen kuin mitään kovin vakavaa on lähtenyt käyntiinkään, siitä yksinkertaisista syistä, että hän tekee älyllisen johtopäätöksen ja toteaa löytäneensä henkilön, johon hänellä ei ole mitään järjellistä syytä olla rakastumatta. Samanaikaisesti ATM:llä voi olla hyvinkin läheisiä ystävyyssuhteita nuoriin naisiin, joiden kanssa hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä mihinkään seksuaaliseen - omassa tapauksessani sellaisia olivat tyypillisesti ne tytöt, jotka tupakoivat ja diskoilivat, mutta joilla muuten oli mukava, ystävällinen ja sosiaalinen asenne ja joiden kanssa oli yksinkertaisesti rattoisaa hengailla. Ruotsinkielisten kieltenopiskelijoiden joukosta näitä tapauksia löytyi ja löytyy varmasti edelleenkin todella paljon. Toisin kuin eräs kommenttiosastollani äskettäin vellonut paskaläjä antoi ymmärtää, tällaisilla ystävyyssuhteilla hankituista sosiaalisista taidoista ei ole minkään valtakunnan iloa siinä vaiheessa kun sitä oikeaa ihastusta pitäisi alkaa iskeä.

Itse asiassa olisi huomattavasti viisaampaa mennä sänkyyn niiden ystävättärien kanssa, mutta korrekti ja kiltti ATM ei tietenkään halua riskeerata kaveruussuhdetta moisen takia, puhumattakaan siitä, että pelkän märkäharjoittelun vuoksi alkaisi yhdyntään ihmisen kanssa, jota ei oikeasti himoitse. Tämä on valitettavaa, koska siitä seuraa, että poikuutensa säilyttänyt ATM panostaa, varsinkin vanhetessaan, jokaiseen suhdeyritelmään liian monta asiaa yhtaikaa: kun varteenotettava tyttö ilmaantuu näköpiiriin, hänen kanssaan pitäisi sekä hoitaa poikuus pois, päästä potentiaalisesti tyttöystävällisten miesten kirjoihin, kokea suuri rakkaus, mennä naimisiin että saada lapsia. Jos niiden kaverityttöjen kanssa saisi ja älyäisi naida - ainakin sen verran, että saisi peniksen sisäänajettua - kiinnostavaa tyttöä voisi sitten lähestyä paremmalla itsetunnolla, siten, että seksuaalinen himo, tarve päästä naimaan edes jotakuta, ei pääsisi sotkemaan aitoa inhimillistä halua tutustua ja päästä olemaan yhdessä juuri tämän tytön kanssa. Ennen ensimmäistä seksi- ja seurustelukokemustaan kovin korkeaan ikään ehtinyt mies ei kuitenkaan enää voi ajatella, että asiat "ehtii vielä hoitaa". Hänen pitää saada kaikki, niin kauan kuin vielä ehtii. Kaupasta on kiireellä haettava safkat ennen sulkemisaikaa.

ATM-syndroomaan kuuluu oleellisesti se, että neito kieltäytyy ATM:n lähestymisyrityksistä, koska niiden kömpelyys on sellaista kömpelyyttä, joka saa tytön pitämään ATM:ää potentiaalisena vainoojahyypiönä. Toisaalta hän saattaa olla ihan vilpitön sanoessaan haluavansa pysyä ATM:n ystävänä, koska hän huomaa ATM:n olevan oikeasti mukava ihminen, ja hän saattaa jopa olla aivan vakavissaan sanoessaan, että tästä tulee vielä hyvä poikaystävä jollekulle. Hän voi nimittäin olla oikeasti sitä mieltä, että ATM on pohjimmiltaan miellyttävä kaveri, joka tarvitsee sosiaalisia valmiuksia päästäkseen joskus aikanaan tytön syleilyyn, ja että hän voi, olemalla ATM:lle aidosti ystävä, auttaa tätä lähemmäksi sitä etäistä maalia. Kokonaan toinen asia on, että ATM on jo käytännössä huomannut sellaiset ystävyydet täysin hyödyttömiksi kyseisen tavoitteen saavuttamisen kannalta ja kokee "ystävyyden" iänikuisen tyrkyttämisen lähinnä nöyryyttävänä ja turhauttavana pilkantekona.

ATM:n kateus jännittävien ulkomaalaisten suosiosta johtuu siitä, että jännittävien ulkomaalaisten vaarallisuus, joka realisoitui tuoreisiin uutisiin päässeen Bangladeshin tiikerin kohdalla puukotuksena, on juuri sitä vaarallisuutta, jota tytöt ATM:n tapauksessa ymmärtävät pelätä. Tyttö pitää ATMää vaarallisena siksi, että hän olettaa ATM:n olevan vailla sosiaalista vertaisverkostoa, joka olisi kasvattanut ATM:stä sosiaalisesti toimintakykyisen yksilön. Tyttö pelkää joutuvansa toimimaan ATM:n ainoana yhteytenä nörtin kosmisen yksinäisyyden linnakkeen ulkopuoliseen maailmaan. Tällöin tytön on järkevää ahdistuen kavahtaa sitä mahdollisuutta, että ATM reagoi hyvin mustasukkaisesti ja väkivaltaisesti tytön yrityksiin irrottautua ehkä hyvinkin ahdistavaksi käyvästä suhteesta, koska ATM:n koko sosiaalinen elämä on tyttö.

Nythän kaikki ATM:t eivät ole ollenkaan näin epäsosiaalisia ja yksinäisiä, koska ATMyyden kokemukseen kuuluu niin oleellisesti frustraatio sen edessä, miten vähän mistään sosiaalisista taidoista oikeasti on apua tyttöystävättömyysongelmastaan. Kuitenkin tyttöjen pelot ovat ainakin heidän omasta näkökulmastaan rationaalisesti perusteltuja, varsinkin kun ATM saattaa yrittää hädissään selittää tytölle olevansa oikeasti paljon sosiaalisempi ja enemmän maailmanmies kuin tyttö luulee. Tyttö taas kokee herkästi tällaiset selittely-yritykset jo itsessään vainoojahyypiöyden ensioireina ja huutaa poliisia ja Tony Halmetta apuun. Itse asiassa sellainen riski on varsin suuri, että tytön hätääntyminen lukitsee hänen kommunikaatiokanavansa kokonaan, poika yrittää kiihkeästi saada oikaisuyrityksensä menemään perille ja avata kanavat väkisin, ja tulos on, että tilanteen sosiaalinen dynamiikka ajaa miehen käyttäytymään vainoojahyypiönä sitä erityisesti haluamatta.

Miten tämä sitten liittyy jännittäviin ulkomaalaisiin ja Bangladeshin tiikeriin? Siten, että yksinäinen turvapaikanhakija on vaarallinen, jos on, samalla tavalla ja samoista syistä kuin ATM on vaarallinen, tai kuin tyttö uskoo ATM:n olevan vaarallinen. Tyttö uskoo - syystä tai syyttä - että ATM:llä ei ole sosiaalista verkostoa eikä ystäviä, vaan että hän heittää koko sosiaalisen kohtalonsa tytön varaan, mikä voi olla totta tai olla olematta. ATM voi olla sosiaalisesti eristynyt muullakin tavalla, ei ainoastaan pimpanpuutteen osalta, mutta itse huomasin ATM-aikoinani, että ATM:ää kohdellaan ATM:nä ihan riippumatta siitä, onko hänellä työpaikka ja ystäviä vai eikö. Bangladeshin tiikeri on nimenomaan jättänyt koko sosiaalisen verkostonsa taakseen, ja siinä opitut sosiaaliset taidot eivät välttämättä ole kovin hyödyllisiä teollistuneen länsimaisen yhteiskunnan oloissa, koska Bangladesh on jokseenkin surkea maa: köyhä, ylikansoitettu, sairauksien ja kurjuuden runtelema ja tietenkin päälle päätteeksi vielä islamilainen, mikä nykyisessä maailmantilanteessa merkitsee, että pyssy- ja pommimiesten alamaailma rankaisee kovalla kädellä jokaista uudistusmielistä vaikuttajaa yrityksistä länsimaistaa maata.

Toisin sanoen, jos Bangladeshin tiikeri saa nuoren naisen iskettyä, hänen koko sosiaalinen verkostonsa Suomessa on se nuori nainen, sekä mahdollisesti sellaiset maanmiehet, joita hän onnistuu täältä löytämään. Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutunut bangladeshilainen ei välttämättä halua olla tekemisissä köyhän ja kurjan turvapaikanhakijan kanssa, koska tämän tilanne muistuttaa häntä liikaa omista ahdistavista ja nöyryyttävistä alkuvaiheistaan; tällöin pojalla on suuri riski ajautua rikollisliigoihin, sikäli kuin täällä nyt on bangladeshilaisia rikollisliigaksi asti, mitä hieman epäilen.

Sanalla sanoen yksinäisen turvapaikanhakijan kanssa seurustelemisessa on tarkalleen samantyyppisiä vaaroja kuin tytöt - perustein tai perusteetta - uskovat liittyvän ATM:n kanssa seurustelemiseen. Suomalainen ATM tietää tämän varsin hyvin, ja juuri siksi hänellä on vaara ajautua rasismiin, kun hän näkee, että yksinäisillä ulkomaalaisilla käy flaksi paljon paremmin kuin hänellä, vaikka he ovat asiallisesti ottaen juuri samalla tavalla vaarallisia kumppaneita kuin tyttö uskoo ATM:n olevan: yksinäisiä, ilman sosiaalista tukiverkkoa, kaikki yhteys yhteiskuntaan tytön ja seurustelusuhteen varassa. Surkuhupaisinta on, että tässä uutisiin asti päässeessä tapauksessa ulkomaalainen ei ilmeisestikään osannut edes kommunikoida hyödyksi asti millään muulla kielellä kuin bengaliksi. Ajatelkaa kaikkia suomalaisia ATM:iä, jotka muita kieliä kuin bengalia osaamaton kaveri päihitti. En edelleenkään hyväksy rasismia, mutta eikö rasismiin johtavan katkeruuden syntyminen ATMien keskuudessa ala näyttää ymmärrettävämmältä, jos ylittämättömän kielimuurin takana oleva maahanmuuttajakin on heitä houkuttelevampi?

Pitäisi olla selvää, että tuollainen kaveri ei todellakaan tee tyttöystävällä yhtään mitään järjellistä siinä elämänvaiheessa, jossa hän on rantauduttuaan Suomeen. Se, mitä hän tarvitsee, ovat juuri ne ystävyys- ja kaveruussuhteet, joita suomalaiset tytöt ovat niin kärkkäitä tyrkyttämään ATMille - eikä vähiten siksi, että muslimimaasta tulevalle pojalle on terveellistä ja tarpeellista oppia olemaan tyttöjen kanssa pelkkä kaveri. Kuten olen jo erinäisiä kertoja todennut, miehellä, jolle pillua tulee ovista ja ikkunoista, ei ole mitään syytä korjata elämäänsä minkäänlaiseksi menemällä töihin, sopeutumalla yhteiskuntaan, opettelemalla suomea tms. Elämähän on jo hyvää. Vaikka rajoittamaton pillunsaanti ei välttämättä ole kaikkien miespuolisten ihmisten käsitys hyvästä elämästä - jos itse joutuisin valitsemaan joko rannattomat laumat himokkaita nuoria naisia tai loppumattomat kasat kirjoja jännittävillä vierailla kielillä oppikirjoineen, sanakirjoineen ja muine välttämättömine opiskeluvälineineen, minusta tuntuu, että valitsisin ne kirjat, enkä edes erityisemmin epäröisi - erityisesti nuorten miesten elämässä tärkeimpiä motivaattoreita panna elämä järjestykseen ja päästä sisälle yhteiskuntaan on toivo paremmasta pimpansaannista. Maahanmuuttajamies, joka saa seksiä aina uusien ja jännittävien naisten kanssa, ei motivoidu. Maahanmuuttajamies, joka pakotettaisiin "vain ystävän" rooliin ja joka saisi selviä signaaleja ympäristöstään, että pimppaa alkaa tulla sitä paremmin, mitä kiinteämmin hän on kiinni tässä yhteiskunnassa ja sen arvostuksissa, motivoituisi ihan toisella tavalla.

Vanha runokäännös

Eksyin Gutenberg-projektin sivuille lukemaan Heinrich Heinen runoja kokoelmasta Buch der Lieder, ja huomasin siellä tämän, jonka vuosia sitten käänsin suomeksi pöytälaatikkoon:

Mein Knecht! steh auf und sattle schnell,
Und wirf dich auf dein Roß,
Und jage rasch durch Wald und Feld
Nach König Dunkans Schloß.

Dort schleich dich in den Stall, und wart,
Bis dich der Stallbub schaut.
Den forsch mir aus: Sprich, welche ist
Von Dunkans Töchtern Braut?

Und spricht der Bub: »Die Braune ist's«,
So bring mir schnell die Mär.
Doch spricht der Bub: »Die Blonde ist's«,
So eilt das nicht so sehr.

Dann geh zum Meister Seiler hin,
Und kauf mir einen Strick,
Und reite langsam, sprich kein Wort,
Und bring mir den zurück.

Hoi renkini! Nyt ratsusi
saat käydä satulaan
ja metsän läpi karauttaa
luo linnan kuninkaan.

Sen tallipoikaa oottele,
hän sulle kertoo kai:
on kumpi tytär kuninkaan
se, joka sulhon sai?

Jos oli tummatukkainen,
se tieto heti tuo.
Jos vaalea, niin itselles
sä hidas matka suo,

ja köysi osta joutessas,
niin kotiin palaten
se ainoa on mukanas,
mit' enää tarvitsen.

Siihen aikaan kun Suomi oli saksalaisempi maa, Heine oli meillä hyvinkin arvostettu runoilija, ja sekä Lorelei että Kaksi krenatööriä kuuluivat isoäitini keittiössähyräilyrepertuaariin. Voisin itse asiassa piruuttani joskus kokeilla uuden suomennoksen laatimista niistä kahdesta.

Todellisuuden kieltämisestä jälleen kerran

Silloin ennen vanhaan, kun jaksoin vielä lukea teknillistä termiä käyttääkseni noita möyheitä ripulipaskablogeja, niissä julistettiin minut mielipiteitteni perusteella "työttömäksi mikrotukihenkilöksi, jonka elämän sisältö on tiirata vormuloita". Tästä linkistä huomaa, että tämäntyyppisen paskan heittäjiä on tullut kuvioihin uusi sukupolvi.

Näin päähänpotkittuna ATM:nä yksi maailman turhauttavimmista ja raivostuttavimmista asioista on joutua tekemisiin idioottimaisten ennakkoluulojen kanssa - yleistysten, joita on mahdoton saada tosiasioilla oikaistua. Olen nähdäkseni tehnyt blogissani jo ihan riittävän selväksi sen, että en ole työtön, en ole mikrotukihenkilö, en harrasta koodaamista enkä liioin ole vailla sosiaalisia taitoja. Tai no, eräätkin näillä taidoilla mielestään oletettavasti varustetut henkilöt ovat tunnetusti kirjoittaneet minusta perättömiä pedofiilitarinoita nettiin sekä painostaneet tyttöystävääni jättämään minut. Jos tämä tällainen käytös on merkki sosiaalisista taidoista, taidan ihan suosiolla jättää moisien taitojen opettelun noille paremmille ja ylempitasoisille ihmisille, jotka tuollaista käytöstä harrastavat.

Blogistanista valitettavasti poistunut Afroditen vapaa maailma -seksihuohotusblogin kirjoittaja totesi aikoinaan meikäläisestä seuraavaa: X:n blogissa oli linkki erään melkoisen katkeroituneen tyypin agressiivishenkiseen, suorastaan naisvastaiseen blogiin. Luin siitä jonkun pätkän, ensin suht levollisin mielin, asenteella: 'mikähän hassu tyyppi tääkin on'. Kuvittelin aluksi, että kirjoittaja olisi kenties joku karkea ja sivistymätön nuorison edustaja, joka ei vaan ole vielä oikein päässyt ineen parisuhdemaailmaan. Jopa vähän hymyillen mietin, että voi sentään, jos esim. pornoleffojen yletön tsiigaaminen tuottaa joillekin nuorille miehille noin hassuja käsityksiä naisista... Mutta luettuani hieman enemmän mulle alkoi valjeta, että kyseessä on pakko olla ihan aikuinen ihminen, jolla on vaan elämä mennyt aika ikävästi puihin. Afrodite ilmaisi asian harvinaisen osuvasti, kun vaivautui tekemään päätelmänsä ennakkoluulottomasti ja lukemaan blogia vähän pidemmälle. Meitähän on olemassa aika paljon: aikuisia ihmisiä, joilla vain on mennyt elämä aika ikävästi puihin. Ja yksi tärkeimpiä syitä sen puihin menemiseen on, että suurin osa naiseläjistä ei kykene korjaamaan omia ennakkoluuloisia ja lokeroivia käsityksiään ihmisistä senkään vertaa kuin ystävämme Afrodite, - samalla kun nämä asianomaiset naiseläjät pitävät itseään ennakkoluulottomuuden ja suvaitsevaisuuden perikuvina. (Vaikka kyllähän me tiedämme, mitä se ennakkoluulottomuus ja suvaitsevaisuus tarkoittaa naisten kielessä: se tarkoittaa omien ennakkoluulojen innokasta suvaitsemista.) Näille koodari- ja atk-tukihenkilöjutuille voisi toki nauraa ja todeta, että asianomaiset ovat ihan yksinkertaisesti valistumatonta ja tyhmää paskasakkia, ellei olisi niin ilmeistä, että kyse on laajalle levinneistä ennakkoluuloista ja kepeäksi arkitavaksi muuttuneista epäinhimillistämisrutiineista. Kaikkein rasittavinta on se, että tällaiset maneerit omaksuneet ihmiset ovat kaapanneet kielen haltuunsa ja kutsuvat ennakkoluuloja ennakkoluulottomuudeksi, suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuudeksi, mustaa valkoiseksi ja pahaa hyväksi.

Nuorena en ymmärtänyt, miksi jotkut kirjailijat julistivat teoksissaan niin äänekkäästi tarvetta ottaa käyttöön puhdistettu kieli, jossa ei olisi rappeutuneen maneerikielenkäytön painolastia ja jossa sanat olisivat uusia ja valmiina täytettäviksi kirjailijan omilla konnotaatioilla ja assosiaatioilla. Nuorena en ymmärtänyt tuota, koska nuorelle sanat ovat uusia ja tyhjiä ja kieli hänen muovattavissaan ja luotavissaan. (Kokonaan toinen asia sitten on, että nuori on juuri tuosta syystä myös vastaanottavainen mainos- ja propagandakielelle ja valmis uskomaan siihen.) Nyt olen alkanut ymmärtää tuota ajattelutapaa yhä paremmin, koska suomen kieli on niin täynnä erilaisten vähäjärkistöjen siihen istuttamaa roskaa. Feministit, joiden pääasiallinen vihollinen ei ole miesvalta, patriarkaatti eikä tasa-arvon puute, vaan ATM:n seksuaalisuus, julistavat olevansa seksuaalimyönteisiä; vanhojen etelävaltioiden rasismin veroisella ennakkoluuloisuudella ATM:iä luokittelevat ja leimaavat roskabloggaajat julistavat olevansa ennakkoluulottomia ja ottavansa jokaisen ihmisen yksilönä; ja tähän tyyliin noin yleensä. Nuorison puhuma suomi on katurikollisten ja alamaailman slangia sekoitettuna armeijassa sönkättävään käsittämättömään hikihepreaan: kielenkäytössä ilmenee selvimmin, että puoli- ja täysrikollinen alaluokka on suomenkielisen Suomen kulttuurissa ottanut hegemonin niskalenkin kaikista muista yhteiskunnallisista ryhmistä. Lauhinta on olla tytisevä pirihuora ja narkkaava katuvaras. Sosiolingvistinä tiedän, että arvostetuin ja ihailluin ryhmä saa aina kielensä yleiseen käyttöön.

Tässä tilanteessa tosiaankin huomaa, että se puhdistetun kielen tarve on oikea ja olemassa oleva tarve, jota ei pidä kuitata pelkkänä ylilitteräärin, maailmaa nenänvarttaan pitkin katselevan Taiteilijan tekokyldyrellinä poseerauksena. Sitä tuntuu olevansa tosiaan ilman kieltä, jolla voisi rehellisenä ihmisenä ilmaista totuuden, koska eriasteiset huijarit ja retkut ovat ehtineet istuttaa oman valheensa immanentiksi osaksi jokaista sanaa.

PS. Ai, muuten:
- minä en ole työtön;
- minä en ole mikrotukihenkilö, vaan pikemminkin mikrotuen tarpeessa oleva henkilö;
- minä en osaa koodata (mahdollisesti joudun opettelemaan);
- minä en katso vormuloita televisiosta, vaan Seinfeldin vanhoja jaksoja DVD:ltä;
- minulla on tyttöystävä;
- jolle laulan iiriksi, ja hän haluaa silti olla kanssani.

Kyllä minun kirjoituksiani saa kommentoida varsin karkeinkin äänenpainoin, jos edellä olevat tosiasiat myönnetään. Olen hiukkasen jo kyllästynyt olemaan tupakoimaton raittiusmies, jota haukutaan röökinhajuiseksi juopporentuksi.

Urrrgh!!!...eilua

Kun siellä jossain niitä hiihtokisojakin taas kisataan, niin kaipa minunkin täytyy heistä kirjoittaa muutama sana, vaikka tuntuu siltä, ettei minulla ole paljoakaan uutta sanottavaa tästä aiheesta. Lord Boredom tuossa otti puheeksi vastenmielisyytensä urheilua kohtaan, ja yleisesti ottaen voitaneenkin aina olettaa, että öyhötystä vierastaviksi älyköiksi varttuneet ATM-nörtit - vaikka tunnustaisivatkin itselleen ja muille jonkinasteisen liikuntaharrastuksen tarpeellisuuden - ovat lähes poikkeuksetta saaneet kouluvuosinaan kärsiä joko urheiluun tai ainakin penkkiurheiluun liittyvistä traumoista. Liikuntatunnit ovat käytännössä useimmiten juuri öyhöttäjien tilaisuus kostaa inhottavalle pingolle ja hikulle se kauhea rikos, että hän on omasta vapaasta tahdostaan kiinnostunut lukuaineista. Liikunnanopettajat ovat yleensä kykenemättömiä estämään esimerkiksi pallopelien degeneroitumista hikun joukkopahoinpitelyksi, ja helpointa heille on virrata mukana luokan joukkohengessä ja ymmärtää poikien vihaa epämiehekästä ja kömpelöä nynnyä kohtaan.

Pikkupoikana usein hämmästelin sitä eroa, mikä oli isoisäni ja oman sukupolveni urheilusuhteen välillä. Isoisälleni oli täysin luontevaa yhdistää penkkiurheiluentusiasmiin esimerkiksi runoiluharrastus - Jyväskylän seminaarissahan isoisäni esiteltiin tulevalle vaimolleen kohtalokkailla sanoilla: Tuo on Takala, se kirjoittaa runoja - ja kirjoitusharrastus yleisemminkin: koulun joululehteen hän kirjoitti useitakin urheiluaiheisia novelleja, joiden sanomana oli yleensä heikosta ja ujosta nynnystä kelpo urheilijapojaksi ponnistautuvan nuorukaisen kamppailu itsensä voittamiseksi. Tässä on taas yksi syy, miksi pidän isoisääni kokonaisena miehenä, lähes ainoana tuntemanani. Minun sukupolvessani kokonaisia miehiä ei ollut, oli vain pehmoja ja machoja. Isoisän sukupolvessa oli täysin mahdollista ja luontevaa olla sekä kirjoja lukeva älykkö että urheiluaktiivi. Olen toki tuntenut omassakin sukupolvessani muutaman kaverin, jotka pystyivät tähän. Mielikuvakseni on jäänyt, että he olivat reiluja ja pidettyjä poikia, hyvissä ja asiallisissa väleissä sekä minun että verivihollisteni kanssa, eikä se häirinnyt sen enempää itseäni kuin öyhöttäjiäkään: kai kukin omalla tavallaan vaistosimme, että tämä on kokonainen mies ja siksi meidän miehenpuolikkaiden välisten riitojen yläpuolella - siinä missä me kiistelemme siitä, pitääkö perunat keittää vai paistaa, hänelle on luontevaa nauttia niistä sekä keitettyinä että paistettuina.

Isoisälle huippu-urheilulle jännääminen ja urheiluorganisaattorina toimiminen olivat osaa samaa työtä nuorison kehittämiseksi ja isänmaan asian edistämiseksi kuin älyllisemmät puuhat tai vaikkapa se runoilu. Hänelle oli aivan ilmiselvää, että isänmaan asiaa kisakentillä ajavista miehistä kirjoitettiin ylistäviä runoja. Minun sukupolvessani tunnetusti runojen kirjoittaminen tai lukeminen sinänsä oli epäilyttävää hintahtelua, joka ei ollut mitenkään sovitettavissa yhteen miehisen miehen urheiluharrastusten kanssa.

Nuorempana ajattelin kaiken tämän johtuvan perheemme poikkeuksellisesta paremmuudesta ja ylevämmyydestä meitä ympäröivään roskaväkeen verrattuna: siinä missä muut elivät latteiden ennakkoluulojen mukaan, me olimme omanlaisiamme, yksilöitä. Nyttemmin olen tietysti oppinut näkemään asian toisin: on tuskin mitään oleellista syytä nähdä isoisää muuna kuin oman sukupolvensa edustajana, jonka elämää ja valintoja aikakausi leimasi. Miksi suomalainen mieheys puolitettiin epäurheilulliseksi älyköksi ja urheilevaksi öyhöttäjäksi? Mikä isoisäni ja minun sukupolveni välissä katkaisi jatkuvuuden?

Isoisällä ei vielä ollut erillistä urheiluideologiaa, vaan hänen näkökulmastaan urheilutyö ja runojen kirjoittaminen saattoivat olla osa yhtä ja samaa rakentavaa toimintaa isänmaan ja nuorison hyväksi. Hän oli myös vilpittömän uskonnollinen ihminen luontevalla tavalla, sillä tavalla kuin maalaisihmiset ennen vanhaan olivat: tämäkään ei ollut ristiriidassa hyvinkin vapaamielisen ja elämänmyönteisen elämäntavan kanssa, johon monipuolinen kulttuuriharrastus kuului oleellisena osana. Sitä vastoin häntä puolitoista vuosikymmentä vanhempi urheiluideologimme Tahko Pihkala oli uskonnoton sosiaalidarwinisti - tämä on ehkä tärkeämpi pointti kuin Pihkalan suojeluskuntainto ja sotilaallisuus, jotka lienevät pikemminkin seurausilmiöitä kuin syitä - joka tunsi viehtymystä esihitleriläiseen rotuajatteluun ja eugeniikkaan. Pihkala oli isoisääni selvästi modernimpi ja anakronistista ilmausta käyttääkseni myös libertaristisempi hahmo siinä mielessä, että hänen urheiluintoiluunsa kuului käsitys atomisoituneesta, autonomisesta ihmisestä, jonka täytyy itse ponnistellen - myös kehon taitoja hankkien - luoda oma onnensa. Paradoksaalisesti päädymme siis sellaiseen päätelmään, että isoisäni oli isänmaallisempi kuin Pihkala, joka ei uskonut yhteiseen velvollisuuteen ponnistella joukolla itseisarvoisen isänmaan puolesta.

Pihkala näki urheilun keinona kehittää suomalaisista reipas soturien rotu. Käsittääkseni tällaiseen ihanteeseen anti-intellektuaalisuus tai älyllisten harrasteiden vieroksuminen kuuluu jollei nyt eksplisiittisesti, niin ainakin implisiittisesti. Intellektuelli on epämiehekäs, epäsoturimainen mammari, joka rillit silmillään tihrustaa muinaisen Hellaan sankarien uroteoista kertovia teoksia, kun taas urheileva soturi pyrkii itse tulemaan Hellaan sankarien kaltaiseksi ja tilaisuuden tai tarpeen kohdalle sattuessa myös tekemään heidän arvoisiaan urotekoja. Urheilu tuli ennen sivistystä: sivistys oli urheilun seuraus, ei päinvastoin, aivan kuten Iliadi ja Odysseia olivat seurauksia Hellaan sankarien uroteoista, uroteot niiden edellytys. Tässä katsannossa urheilun propagoiminen on parasta kansansivistystyötä. Kansaa ei tarvitse sivistää lukemaan kirjoja, itse asiassa sellainen on jopa vahingollista veden kantamista kaivoon, jossa se ei pysy: sen sijaan kansa on opetettava urheilemaan, koska vain urheilijakansa voi synnyttää sivistyslahjakkuuksia. - Näin Tahkon ajatusten latu käsittääkseni kulki. Toisin sanoen, siinä missä minun isoisäni näki älyllisen ja opillisen sivistystyön samanveroisena kuin urheilun propagoinnin ja organisoinnin, - osana samaa yleistä isänmaallisesti rakentavaa toimintaa - Tahkon mielestä urheilu tuli ehdottomasti ennen kaikkea muuta.

Minun tietysti tekisi mieleni demonisoida Tahko ja nähdä hänet anti-intellektuaalisen, väkivaltaisen öyhöttäjäurheilijuuden oppi-isänä, joka pahuuttaan ja ilkeyttään tyhmisti ja raaisti Suomen kansan. Tälle löytyisi hyvät perustelutkin, esimerkiksi se hänen tunnettu heittonsa, että nuorison on parempi urheilla ja ryypätä kuin pelkästään ryypätä. Sivuutan kuitenkin noin helpot kiusaukset ja totean sen sijaan, että kun sivistyssuvun vesasta tulee anti-intellektuelli, siihen on ilman muuta inhimillisesti ymmärrettävät syynsä. Sivistyssuvun vesa on saanut kreikan ja latinan taitonsa kodin aineettomana perintönä. Sitä vastoin fyysisten voimien hankkiminen ja urheilullistuminen kysyy häneltä erityisiä omatoimisia ponnisteluja. Sitä, mikä on itsestään selvästi omaa, ei monikaan osaa tai muista arvostaa, mutta sitä, mikä omasta halusta ja erillisin pyrinnöin ja kilvoitteluin hankitaan, pidetään suurena ja hienona saavutuksena.

On vallan inhimillistä, että joku Tahko, joka on saanut henkisen ja opillisen sivistyksen jokseenkin ilmaiseksi, pyrkii ruumiilliseen täydellisyyteen kokeakseen itsensä kokonaiseksi mieheksi. Arveluttavaksi asia muuttuu vasta sitten, kun hän tarjoaa omaa henkilökohtaista jaakobinpainiaan esikuvaksi koko kansakunnalle - myös niille, joilla sitä älyllistä taustaa ei ole valmiina ja ponnistuksitta saatuna. Niille, joille isoisäni edustama monipuolinen itsensäkehittäminen - sekä ruumiillinen että henkinen - olisi kaikkein eniten tarpeen, tarjotaan pelkkää urheilua.

Isoisäni oli itse kansanmies. Hänelle ruumiillinen ja henkinen jalostuminen olivat yhtä tärkeitä: hänelle edistys ja isänmaallisuus tarkoittivat mahdollisuutta näihin molempiin. Tahko sitä vastoin ei ollut kansanmiehiä, hän oli eliitin edustaja, jolle kansansivistys ehkä oli jopa kansan alkuvoimaisen sivistymättömyyden ja tervehenkisen brutaaliuden tukahduttamista: koska hänen ei ollut koskaan pakko elää sen brutaaliuden keskellä, hän saattoi romantisoida sen. Isovanhempani, oikeat opintielle astuneet kansanihmiset, sitä vastoin ymmärsivät erinomaisesti, että raakuuden keskellä oli paha elää ja että sivistys teki elämästä täydempää ja kiintoisampaa.

Valitettavasti isoisäni jäi syrjäisen pikkukaupungin kansakoulun rehtoriksi, tai kuten silloin ennen vanhaan sanottiin, johtajaopettajaksi. Sitä vastoin Tahko pääsi määräämään koko suomalaisen urheiluelämän kehityksestä. Ja jälki taitaa olla yhä nähtävissä.

Tiistaitiima

Suomen Sisun kanallismieliset (tuon sanan tekijänoikeus on varmaankin herramme ja johtajamme Niilo Paasivirran hallussa) ovat julkaisseet Jyllands-Postenin pilakuvat nettisivuillaan. Tarkoituksena oli epäilemättä hakea järjestölle sananvapauden sankarin marttyyrinkruunua, ja johan heitä vastaan käynnistettiinkin poliisitutkinta uskonrauhan loukkaamisesta. Ikävä kyllä sitä toista rikosta, joka tulisi kysymykseen, eli sotaan yllyttämistä, ei ole ainakaan mainittu tiedotusvälineissä. Kerrataanpas, mitä se laki sanoo:

Suomen rikoslaki, 12 luku. Maanpetosrikoksista:

[---]

2 §: Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

[---]

2. julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

[---]

siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Kyllähän se järjellä ajatellen aika selvää on, että Suomen Sisussa toivotaan tämän provokaation johtavan Suomeen kohdistuvaan terroritekoon, jotta he saisivat lisää kannatusta touhulleen. Tarkoituksena on siis vaikuttaa ainakin arabi- tai muslimimaiden yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi ja lisätä Suomeen kohdistuvan terrori-iskun vaaraa. Sitten on eri juttu, tulkitsisiko tuomari kohdan 2 tarkoittavan muiden maiden yleistä mielipidettä, eikä Suomen; ja tulkittaisiinko edelleen valtiota alemmalla tasolla olevien pyssyporukoiden tekemä terrori-isku pykälän tarkoittamassa mielessä sotatoimeksi.

Tietysti jostain on aloitettava, ja voi hyvinkin olla, että Suomen Sisun todennäköisesti varsin valonarkoja touhuja on tutkittu jo pitkään, mutta rikostutkintaa käyntiin saamatta. Voi olla, että tämä uskonrauhan rikkomista koskeva tutkinta on vain keino saada vedettyä päivänvaloon paljonkin vaarallisempia juttuja. Lisäksi kiusa on pienikin kiusa, ja Suomen Sisulle on ihan ansaittu pikkukiusa se, että heidän tietokoneensa, arkistonsa ja muut materiaalinsa lähtevät Keskusrikospoliisin tutkittaviksi muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi.

Ihan hyvä asia sekin tietysti on, että uskonrauhapykälää käytetään lopultakin. Nyt olisi ehkä hyvä sauma saada käpälälautaan nekin mustiin pukeutuvat huligaanit, jotka häiriköivät pääsiäiskirkkoa Turussa. Minä nimittäin olen saanut turpiini eräältä mustiin pukeutuneelta ateistisialta, joka piti minua homoja vihaavana kreationistina siksi että olin kehdannutkin arvostella ääneen hänen muka vitsikkääksi tarkoitettua Turun ylioppilaslehden julkaisemaa heittoaan: "Kukaan, joka heittää kristittyjä leijonille, ei voi olla läpeensä paha, siksi arvostan keisari Neroa". Niin kauan kuin ei ole kalifaattia ja Hizbollahia, jonka kanssa epävirallisesti sopimalla voisin - toki asianmukaisesti islamiin käännyttyäni - hoitaa tuontyylisiä ateistiroistoja koiranputkea kasvamaan, täytyy tyytyä uskonrauhapykälään. Kun nyt vain soveltaisivat sitä johdonmukaisesti, eivätkä vain muslimien uskonrauhaa häiritseviin.

Laitetaan nyt tällainenkin

Tämähän ei enää ole muotia, mutta näitä saa näköjään vieläkin.

adopt your own virtual pet!

(via Silly.)

Muuten...

Voi olla, etten enää ehdi päivittää tätä niin usein kuin ennen. Työnkuvani on muuttunut tavalla, jota en saa lähemmin selittää; totean vain, että se on tullut kiinnostavammaksi tavalla, josta en olisi osannut haaveillakaan. Toisin sanoen minulla ei enää ole yhtä lailla harrastusta eikä ylimääräistä energiaa blogikirjoittamiseen, kun vapaa-aikakin menee jännittäviä ja mielenkiintoisia työasioita pohtiessa. Lisäksi olemme Marian kanssa alkaneet puhua yhteisen, oikean kodin hankkimisesta, mikä ei totisesti minun elämässäni tule yhtään liian aikaisin. En oikein tiedä, sopiiko blogikirjoittamisen kaltainen rahvaanomainen harrastus enää keski-ikäistyvän, hienostuvan ja vakiintuvan miehen pirtaan. Lisäksi iirinkielisyyspuolellakin on uusia velvoitteita.

Arabian opiskelu jatkunee, ja varmaan myös siitä kirjoittaminen.

Invasion of the Body Snatchers

Sanonpa lopultakin, minkä takia minua ei huvita antaa tämän pilapiirrosjupakan käännyttää itseäni muslimivihaajaksi: kaikki ne alarmistit, jotka pelottelevat päälle jyräävillä muslimilaumoilla, ovat palkoihmisiä. Palkoihmisillä viittaan tietysti elokuvaklassikkoon Varastetut ihmiset, joka tunnetaan englanniksi tuolla ylempänä olevalla otsikolla. On selkeästi havaittavissa, milloin aiemmin selkeään argumentointiin kyennyt henkilö muuttuu palkoihmiseksi: silloin kun hän ei ilmeisesti kykene enää ajattelemaan muuta kuin islamin uhkaa, alkaa toistella tuhat kertaa kuultuja kliseitä, jotka liittyvät tähän aiheeseen ja ilmeisesti jonkinlaisen pakkomielteen ajamana käyttää käytännöllisesti katsoen jokaista keskustelua ja jokaista sivulausettakin tekosyynä saadakseen puheen kääntymään mieliaiheeseensa. Tämä tällainen käytös on luonnollisesti jonkinlaista mielisairautta, tai ainakin sen piiriin joutuneet henkilöt on luokiteltava järkevään keskusteluun kykenemättömäksi.

Toki muslimisiirtolaisten sopeutumisvaikeuksista tulee voida keskustella avoimesti. Palkoihmiset eivät kuitenkaan halua oikeaa keskustelua esimerkiksi siitä, miksi selviä häirikköjä, rikollisia ja roikaleita ei karkoteta, vaan haluavat ainoastaan tilaisuuden toistella kiilusilmäisiä fraasejaan siitä, kuinka kollektiiviseksi, kasvottomaksi massaksi mielletyt "muslimit" vyöryvät lännen yli. Tämä on luonnollisesti yhteiskunnallisesti äärimmäisen vahingollista aivan samasta syystä kuin feministien puheet kaikista miehistä potentiaalisina raiskaajina ovat olleet kontraproduktiivisia: yksittäiselle muslimille ei jätetä minkäänlaista kannustinta erottautua yksilönä saamattomammista uskonveljistään, vaan hänet pakotetaan aivan väkisin sen harmaan massan sekaan. Palkoihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta suomalaisen yhteiskunnan kohtalo eikä tulevaisuus pätkääkään, ja kaikkein vähiten minkäänlainen yhteiskunnallinen vastuunotto. Ennen kaikkea heidän tarkoituksenaan tuntuu olevan kieriskellä jonkinlaisessa mitä ilmeisimmin seksuaalisluonteisessa masokistifantasiassa heidän maailmansa ja kulttuurinsa väistämättömästä perikadosta.

Palkoihmiset ovat yleensä olevinaan syvästi huolestuneita siitä, että länsimainen individualismi katoaa kollektiivisia arvo- ja käyttäytymisvaatimuksia esittävän muslimikulttuurin alle. Koska palkoihmisten kirjoittelussa ei ole minkäänlaisia persoonallisia piirteitä ja koska palkoihmiset tuntuvat pitävän kaikenlaisia henkilökohtaisia harrastuksia, mieltymyksiä ym. synnillisenä lyyran soitteluna palavan Rooman ääressä, yhden palkoihmisen tekstiä ei juurikaan voi erottaa toisen kirjoittamasta. Tästä syystä palkoihmiset ovat just se vihoviimeinen porukka selittämään olevansa läntisen individualismin asialla.

Palkoihmisyyteen kuuluu luonnollisesti meemien sisäisesti epäjohdonmukainen kytkeytyminen mitä suurimmassa määrin. Palkoihminen ei kykene näkemään eri muslimisiirtolaisryhmiä erilaisine ongelmineen, ei liioin erottamaan uskontoonsa tarraavien muslimien sopeutumiskyvyttömyyttä siitä luopuneiden muslimien liian hyvästä sopeutumisesta, kun suomalaisen alaluokan tavat omaksutaan ihailtavan jäännöksettömästi. Palkoihmisen muisti ei tietenkään ulotu viime vuosikymmenellä esiintyneisiin hyökkäilyihin, joiden yhteydessä suomalainen roskaväki tunkeutui väkivalloin somalien koteihin antamaan lapsille sopeutumisen mallia: palkoihminen ei tule ajatelleeksi, että ne somalipojat, jotka nyt hulinoivat kadulla, voivat olla samoja kavereita, jotka pikkupoikina näkivät punakoiden viiksivillejen vyöryvän rangaistuksetta ovesta sisään haisemaan viinalta ja uhkailemaan. Palkoihmisen mielestä sitä paitsi suomalaisella alaluokalla on moraalinen oikeus käydä erinäköisten ja eriväristen kimppuun - oikeus, jota on sopimatonta yrittää hillitä laeilla ja poliisilla.

Palkoihminen on meemien kytkeytymisen vuoksi tietenkin myös "pakkoruotsia" ja suomenruotsalaisuutta vastaan, vaikka täsmälleen samat kriteerit - esimerkiksi suurempi taipumus rikollisuuteen, päihteiden käyttöön ja syrjäytymiseen - joiden nojalla palkoihminen pitää muslimikulttuuria länsimaista kulttuuria objektiivisesti huonompana, soveltuvat erinomaisesti sen todistamiseen, että suomenkielisten suomalaisten kulttuuri on objektiivisesti huonompi kuin ruotsinkielisten suomalaisten. Palkoihminen ei tietenkään yritäkään olla looginen - hänhän on palkoihminen.

Mitä sitten muslimivaaraan tulee, tähän mennessä Suomessa on räjähtänyt tasan yksi itsemurhapommi, ja sen räjäytti tasapainoton kantaväestön edustaja. Osaman iloiset veikot ilman Sherwoodin metsää ovat kyllä jaksaneet uhota, mutta Maailmankaupan keskuksen kaksoistornia ja Madridin iskua lukuunottamatta muslimien terrori länsimaissa on ollut kärpäsenlian luokkaa verrattuna esimerkiksi Pohjois-Irlannin konfliktiin, joka sekään ei johtanut koko yhteiskunnan romahtamiseen. Mitä sitten tulee höpinään muslimien sikiävyydestä, se perustuu sellaiselle oletukselle, että muslimit ovat John Wyndhamin Käenpoikiin verrattavia toisen ihmislajin edustajia, joilla on väärän standardin mukaiset pistokkeet ja tulpat. Päätellen siitä, että Suomessa on jo nyt suomalaisia miehiä naimisissa ja seksuaalisuhteissa musliminaisten kanssa - ilman kääntymystä islamiin - töpselit tuntuvat sopivan reikiin oikein hyvin. Kuvitelma, että nuoret muslimit eivät antaisi periksi länsimaisen kulttuurin houkutuksille ja että "sikiävien" muslimien lapsikatraista ei ajautuisi vanhempiensa uskonelämän ulkopuolelle yhtä suuri osa kuin nyt ajautuu lestadiolaisten lapsista, kielii varsin puutteellisesta ihmisluonnon ymmärryksestä. Luonnollisesti myöskään implisiittinen käsitys seka-avioliittojen lapsista väistämättä muslimeina ei pidä vettä.

Itse asiassa onkin aika selvää, että palkomiesten päävastustaja ei ole kourallinen muslimeja, vaan heidän päätarkoituksena on pelotella ja uhkailla omia maanmiehiä ja heimoveljiä ruotuun samalla tavalla kuin islamilaisissa maissa äärimuslimit pakottavat ja terrorisoivat tavallisen tapamuslimin huutamaan iskulauseitaan. On varsin epäuskottavaa, että pieni, teknisesti kehittymättömistä oloista maahan rantautunut joukko keskenäänkin varsin riitaisia siirtolaisia kykenisi uhkaamaan huipputeknistynyttä ja koherenttia nyky-yhteiskuntaa. Siksipä se tuskin myöskään on oikeasti palkomiesten päävihollinen. Palkomiesten ensisijainen vastustaja ovat oman maan ja oman etnisen yksikön rajojen sisäpuolella: palkomiesten tavoitteena on päästä nimenomaan sitä omaa porukkaa hallitsemaan, uhkailulla ja ideologisella terrorilla. Palkomiehet pyrkivät siis samaan asemaan Suomessa, Euroopassa ja koko lännessä kuin missä kiihkomuslimit nyt ovat merkittävässä osassa islamilaista maailmaa, ja myös taktiikka palkomiehillä on sama kuin kiihkomuslimeilla: ideologisen yhtenäisrintaman iskulauseiden tunkeminen joka rakoon ja jokaisen keskustelun ottaminen haltuun ja kääntäminen palkomiesten mieliaiheisiin, sekä tietysti keskustelusta kieltäytyminen ja vastaanväittäjien leimaaminen vihollisen liittolaisiksi.

Arabianopiskelublogi

En minä perkele jaksa tuota Panu-FAQia kuitenkaan kirjoittaa valmiiksi. Puhutaan mieluummin minun arabianopettelustani, kun se arabia on nykyisin niin muodikas kieli. Kaikkihan nykyään arabiaa osaavat, ainakin ne tärkeimmät perusilmaukset, kuten Allah akbar, džihaad, bismillah ja mitä näitä nyt on. Olen itse kuitenkin vakaasti päättänyt tarttua toimeen, avata kelpo Faruk Abu-Chacran - tai oikeastaanhan se nimi näkyy olevan "Faruuq Abuu Šaqraa" - erinomaisen teoksen "Arabiska världen runt" ja ryhtyä opettelemaan sitä itseään. Aikaisemmin on tunnetusti yritetty sekä arabiaa että hepreaa useaan otteeseen. Nyt kun kuuntelin Abun oppikirjan cd-levyä, totesin, että pentele vieköön, siellähän kuuluu heprean pohjalta ymmärrettäviä sanoja, ja tuumasin, että jos se on noinkin tolkun kieltä, niin kyllähän se sitten on ihmisten opittavissakin.

Arabianopiskelun kaskessa on ollut aina kantona kirjoitusjärjestelmä. Arabialaisiin aakkosiin kyllä tutustuin jo yli kymmenen vuotta sitten tehdessäni erinäisiä aika avuttomia yrityksiä opetella persiaa, jota kyllä suosittelen kaikille kiinnostuneille. Sillä kertaa persian opettelu kaatui niihin kirjaimiin, koska ne sopivat persiaan todella huonosti. Surullinen tapaus, sillä persia on ehdottomasti yksi maailman järkevimpiä ja loogisimpia kieliä. Kielioppi toimii kuten sen indoeurooppalaisella maailmankielellä kuuluukin toimia, paitsi että siellä ei ole mitään turhaa ja typerää, kuten esim. kieliopillisia sukuja. Olen kyllä pari sikäläistä ohimennen tuntenut vuosia sitten. Naisväkensä ei juurikaan harrastanut huntuja, ja kaljaltakin haistiin, vieläpä vanhempien ja arvokkaampien maanmiesten läsnäollessa. Moskeijan rakentamispuheille panivat kyllä sitten haisevan vastalauseensa lehtiin, eivät halunneet mitään vakoojakeskusta takapihalleen. Iranin islamilaisessa tasavallassa oli kuulemma islamia saatu hyvinkin loppuiän tarpeisiin, eikä lisäannos juurikaan napannut. Kyllähän noiden kanssa arkielämässä toimeen tuli, kuin ihmisiksi oli - useimpien kanssa tulee, suomalaiset ovat tietysti poikkeus. Aika rasistisia olivat kyllä, eivät nimittäin erityisemmin pitäneet kameleihin sekaantuviksi rättipäiksi kutsumistaan henkilöistä. Siis arabeista.

Noiden rättipäiden kieltä tässä vain pitäisi opetella. Mitään puhuttuja murteita en kyllä näillä näkymin aio harrastaa, ainoastaan kirjoitettua standardiarabiaa. Jos sen kyytipojaksi sitten vähän Egyptin murretta, niin siinä se sitten on.

Abun kirja alkaa kirjoitusharjoituksilla, joita kyllä tarvitaankin. Mutta toisesta oppikirjastani kirjoitan jo nyt muistiin nämä, hm, binjanit. K1, K2 ja K3 ovat juurikonsonantit.

K1aK2iiK3 - ilmeisesti yleensä adjektiivi.

K1aaK2iK3 - verbin aktiivipartisiippi: "tekevä"

maK1K2aK3 - tekopaikka. Variantti: maK1K2aK3a. Esimerkiksi maktab = toimisto, maktaba = kirjakauppa.

K1uK2uuK3 - K1aK2K3-muotoisen substantiivin monikko, tai sitten nomen actionis.

Orwell ja Jyllands-Posten

Vaikka olenkin jo tehnyt oman osani (kulissien takana toki) Tanskan puolustamiseksi - enkä tarkoita sitä, että söimme Marian kanssa kiivikakun, vaikka olenkin allerginen kiiville - olen tässä kirjoittaessani iirinkielistä tekstiä Orwellista tullut vilkaisseeksi kyseisen herran esseetä ''Benefit of Clergy''. Koska asialla on kaksi puolta, toivoisin selkkauksesta kohkaavien tutustuvan kyseiseen tekstiin. Vaikka Orwellin kuolemasta ei ole vielä kulunut säädettyä aikaa, hänen tuotantonsa on Australian hieman meikäläisiä liberaalimpien tekijänoikeuslakien ansiosta luettavissa Internetissä. (Tuolla samaisella sivustolla muuten on luettavissa paljon muutakin mukavaa tavaraa, kuten vaikkapa Mark Twainin, Daniel Defoen ja vaikkapa Edgar Rice Burroughsin teokset. Charles Dickensiä sieltä on turha etsiä, hänen kohdallaan on pakko turvautua Gutenberg-projektin raskaaseen ja hankalaan käyttöliittymään.) Orwellille common decency, inhimillinen säällisyys, oli aina yksi tärkeimpiä arvoja, ja tuosta linkitetystä esseestä voidaan päätellä, että hän olisi hyvinkin inhimillisen säällisyyden nimissä päätynyt jossain määrin muslimiöyhöttäjiä puolustavalle ja Jyllands-Postenia kritisoivalle kannalle.

Tämä siis todettakoon vain siksi, että tällaisissa keskusteluissa on muodostunut konventioksi huutaa Orwellin nimeä mantrana, tietämättä, mitä hän todella sanoi. Orwell korosti tuossa esseessään - joka käsittelee Salvador Dalín tuotantoa - että taiteilijakin on yhteiskunnan jäsen ja että hänellä on yhteiskunnallinen vastuu. Toisin sanoen Dalín taide, joka ainakin tuolloisessa vaiheessaan oli Orwellin mielestä taidokkaasti tehtyä, mutta tendenssiltään alusta loppuun epäsosiaalista ja hirvittävää nekrofiilistä pornoa, olisi hänen mielestään pitänyt voida sensuroida, tai ainakin niiden intellektuellien, jotka vaativat Taiteelle jonkinmoista pappissäädyn privilegiota (benefit of clergy) rikkoa sekä lakeja että abstraktimpia normeja, tulisi miettiä asia toiseen kertaan ja pohtia edes tykönänsä filosofisesti kysymystä, voisiko kirja tai kuvallinen taideteos joskus olla sekä taiteellisesti hyvä että yhteiskunnallisesti tai moraalisesti kyllin vahingollinen sensuroitavaksi.

En sano että allekirjoitan joka sanan Orwellin esseestä. Olen sitä mieltä, että sananvapauden johdonmukainen ja periaatteellinen puolustaminen on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu ja varsinkin muslimien itsensä. Pohjoismaiden suurin sananvapauden esitaistelija, joka paljasti maailmalle feminismin kovassa ytimessä väijyvän hyisen ja jäätävän pahuuden, on tunnetusti itse muslimi.

Profeminismistä sun muista typeryyksistä

Nyt pitäisi varmaankin kirjoittaa jotain rättipäistä ja heidän haljuudestaan, mutta alan asiantuntijoilla on parempi supliikki. Minä voin kantaa korteni kekoon syömällä tanskalaisia suklaalla kuorrutettuja hedelmätäytteisiä kuivakakkuja. Jolleivät arabeille kelpaa, niin hyvä vain kun me saamme syödä heidänkin osuutensa. Muuten olen edelleenkin sitä mieltä, että mahdolliset muslimikiihkoilijat pannaan parhaiten kuriin vahvistamalla oikeusvaltiota ja demokratiaa, ja olemalla johdonmukaisia sitä vahvistettaessa. Toisin sanoen muslimit noudattavat samaa lakia kuin muutkin. Mielestäni systeemi on noin yleisesti ottaen toiminutkin, tosin suomalaisten naisten petos on häirinnyt sitä jonkin verran. Tiettävästi esimerkiksi murrosikäisen tytön Tampereella joskus kymmenkunta vuotta sitten murhannut somali ei tullut karkoitetuksi - minkä olisi pitänyt olla niin pitkällä vankeusrangaistuksella täysin selvää pässinlihaa - koska hänen suomalainen vaimonsa ei ottanut eroa. Ihmetteleekö joku vielä, miksi suomalaiset eksotiikankaipuiset naiset yleisesti ottaen inhottavat minua selvästi enemmän kuin raskaisiinkin rikoksiin syyllistyvät maahanmuuttajajullit?

Noin yleisesti ottaen odottaisin kuitenkin, että väki tekisi eron kahden selvästi eri asian välillä: juurettomien maahanmuuttajanuorukaisten uskonnollisesti ja kulttuurisesti neutraalihkon syrjäytymisen ja vähän liian vahvajuuristen maahanmuuttajanuorukaisten ajautumisen öyhömuslimilahkojen kouriin. Pahaa pelkään, että niin kauan kuin myös etnisten suomalaisten nuorten miesten juurtuminen yhteiskuntaan on yhtä vaikeaa kuin se nykyisellään on - niin kauan kuin pojilta ryöstetään ja annetaan tytöille - muslimipojilla ei oikein ole kolmatta vaihtoehtoa, joka olisi noita kahta houkuttelevampi.

Sitä vastoin kirjoitan mieluummin profeministeistä, koska senniminen totalitaarinen lahko on paljon lähempänä, se on onnistunut ujuttautumaan yhteiskuntaan ja kuvittelee olevansa hyvälläkin asialla. Olen tunnetusti reuhannut ja provosoinut myös Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ylläpitämällä mieslistalla, jossa hegemoniaa pitävät enimmäkseen hallussaan fraasejaan toistelevat profeministit. Heitä erottaa toisistaan lähinnä asenne, yksi esimerkiksi pitää itseään kaikkia muita parempana ja viisaampana ja toistelee kypsymiskehotuksia, milloin ei yksinkertaisesti yritä kuitata asioita typerillä ja yleensä tilanteeseen täysin sopimattomilla vitseillä, toinen taas pitää itseään nurkkaan ajettuna taantumuksellisten ahdistamana vallankumouksellisena ja paheksuu moralisoiden sitä, että kukaan kehtaakin olla sovinisti mieleltään ja mielipiteiltään. Luonnollisesti mikään ei ole yhtä helppoa ja hauskaa kuin näiden herrojen provosointi verenhimoisen panumaisilla retorisilla purkauksilla, koska se on ainoa tapa saada heidät sanomaan mitään vilpitöntä ja varautumatonta.

Listalla nousi taannoin puheenaiheeksi kysymys siitä, oliko profeminismi oikeasti kuitenkin vain yksi perinteisen ritarillisuuden muoto, ja jos ei - kuten profeministien saattoi olettaa väittävän - miten profeminismi oikeastaan eroaa vanhanaikaisesta ritarillisuudesta. Tai pikemminkin se ei noussut puheenaiheeksi. Muuan varsin asiallisella otteella kirjoittanut miestutkija esitti kysymyksen suoraan, pyytäen samalla minua ja muita tunnustautuneita antiprofeministejä olemaan provosoimatta, jotta saisimme lukeaksemme profeministien autenttisen ja väärentämättömän kuvauksen siitä, minkä he mieltävät omiksi vaikuttimikseen ja mikä heitä erottaa perinteisestä herrasmiehestä. Listalle ei sen jälkeen kirjoittanut kukaan. Päiväkausiin.

Mieleen tulevat niin nyysseistä tuttu Miikka Lahti kuin omakin nuoruuteni. Silloin kun minä olin profeministi, kyse oli nimenomaan siitä, että olin joskus pikkupoikana kuvitellut feministien ymmärtämisen olevan kiltille, perinteisen mieheyden mittareilla pärjäämättömälle pojalle ainoa mahdollinen tapa saada naista. Tämä tietysti oli hölynpölyä - paljon järkevämpää olisi ollut pitäytyä omassa nörtissä itsessään ja omissa jutuissaan jo silloin. Mutta nuori poika nyt tunnetusti hakee ihanteita ja esikuvia elämäänsä, ja joskus ihanteet ovat vahingollisia ja johdattavat nuorukaisen huonoille teille, viinan, tupakan, jääkiekon tai feminismin kaltaisiin vahingollisiin harrastuksiin. Tietyssä vaiheessa sitä tietysti huomaa, että tämä ei toimi ja että elämä on umpikujassa, mutta riippuvainen rakastaa omaa riippuvuuttaan, mielisairas omaa mielisairauttaan, ja luulee menettävänsä kaiken oman itseytensä, jos hänet siitä parannetaan.

Oman profeminismini taustalla olivat siis henkilökohtaiset traumat. Henkilökohtaisten traumojen ajamina ihmiset toki omaksuvat suurimman osan poliittisista, kulttuurisista ym. mielipiteistään. Mark Rosenfelder sanoi joskus, että kun ihminen on hemmoteltu läski, hän kyllä kehittää itselleen elämänfilosofian, jonka perusteella juuri hänellä on jumalan tai muun auktoriteetin antama oikeus olla hemmoteltu läski. Vastaavasti, jos ihminen on ällöttävä ämmämäinen nynny, hän omaksuu poliittisen aatteen, joka selittää hänen ällöttävän ämmämäisen nynnyytensä kapinaksi jotain kuviteltua "perinteistä miesroolia" vastaan.