Sinimustasta liikkeestä - Om Blåsvarta rörelsen

Persujen äärioikeistolaisin siipi perustaa nyt itselleen uutta puoluetta, Sinimustaa liikettä. Minkäänlaista syvällistä ideologista eroa näillä ei ole emäpuolueeseen, vaan aivan samaa porukkaa ovat. Lähinnä kyse on siitä, että persut edes yrittävät pitää suunsa supussa demokratian ja oikeusvaltion vastaisista tavoitteistaan, kun taas Sinimusta liike sanoo avoimesti vaativansa vääränväristen sulkemista ulos yhteiskunnasta ja julistaa häpeämätöntä juutalaisvastaisuutta. Puolueen ohjelma on jokseenkin ilmiselvästi perustuslain vastainen, ja on kyseenalaista, saako se näillä eväillä rekisteröidyn puolueen asemaa.

Den flygel av sannfinska rörelsen som är ännu mer högerextrem än själva sannfinnarna håller nu på att starta ett nytt parti med namnet Blåsvarta rörelsen. Någon djupgående ideologisk skillnad mellan de två partierna kan knappast iakttas, det är samma gäng både här och där. Snarast rör det sig om en taktisk skillnad: sannfinnarna försöker åtminstone hålla tyst om de antidemokratiska och rättsstatsfientliga målsättningar de eftersträvar, medan Blåsvarta rörelsen öppet medger att de vill utesluta folk med fel hudfärg ur samhällslivet och förkunnar oförskämd antisemitism. Partiprogrammet är uppenbart oförenligt med grundlagen, och det kan ifrågasättas, om de blåsvarta alls kan bli antagna som ett registrerat parti.

Ohjelman sisältö oli enimmäkseen sitä tavallista äärioikeistoroskaa, eli muilta kuin äärioikeistolta pois sananvapaus, ulkomaalaiset mäkeen ja taiteesta hyvää ja kansallismielistä (toivottavasti tällä pääsisi edes eroon Olli Immosen ja muiden rokkirämpyttäjäpersujen "taideharrastuksista", puhumattakaan Juho Eerolan dildoperspanokokaiinivideoista). Virkistävänä yksityiskohtana on pidettävä sitä, että siellä esiintyi myös huumeidenvastaisia kantoja (ei tietenkään viinan, älkää nyt kuvitelkokaan), ja jonkinasteista huomiota on herättänyt myös se, että seksielämää pyrittiin rajoittamaan ja pornokin kieltämään. Kun ottaa huomioon, että uuden puolueen johdossa on niinkin kiihkeä eroottinen pari kuin Tuukka Kuru ja Terhi Kiemunki, en ole ihan hämmästynyt näistä seksirajoituksista.

Innehållet i programmet var för det mesta vanligt högerextremt skräp som inte överraskar någon: bort med uttrycksfriheten för alla andra än extremhögern, utvisa utlänningarna, och bara nationalistisk konst ska tillåtas. Tyvärr innebär detta troligen inte att vi i ett nationalistiskt Finland skulle bli av med den rostiga järntrådsmusik Olli Immonen och andra elgitarrssannfinnar spelar, för att inte ens nämna Juho Eerolas videoklipp om hur han tar sig en pris kokain i näsan och låter sig knullas med en gummipenis i röven. En uppfriskande detalj är att partiet också öppet ogillade knark (däremot hade det ingenting emot alkohol), och likaså har det väckt viss uppmärksamhet att partiet också ville införa restriktioner för sexliv och göra preventivmedel mindre tillgängliga. Kommer man ihåg att partigrundarna är ett så glödande erotiskt par som Terhi Kiemunki och Tuukka Kuru, är jag inte helt förvånad över sexbegränsningarna.

Persu- ja hommalaispiireissä uusi puoluehanke on otettu vastaan hyvin kielteisin äänenpainoin. Tietysti heikäläiset pelkäävät ihan tosissaan, että äärioikeisto hajaantuu yhtä moneksi paikallistason olavimäenpäiden pikkupuolueeksi kuin se oli silloin ennen vanhaan kun Suomi vielä oli sivistysmaa, tai jaksoi teeskennellä sellaista. Tapahtunut historia ei toki ainakaan vielä anna heille aihetta huoleen, koska persuja tosissaan hajottamaan pyrkineet puolueyritelmät kuten Muutos 2011 ja Sininen tulevaisuus ovat kuihtuneet merkityksettömyyteen nopeammin kuin Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue aikoinaan (ja jos joku kysyy, mikä helvetin Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue, niin vastaan vain, että siinäpä se asian ydin olikin).

I sannfinska och hommaitiska kretsar har det nya partiprojektet kommenterats i mycket kritiska ordalag. De är antagligen rädda för att extremhögern åter sönderfaller i minipartier ledda av var sin lokala mikroführer, alltså återgår till det tillstånd den befann sig i när Finland ännu var (eller gjorde anspråk på att vara) ett civiliserat land. Med facit i hand kan man dock inte ännu se deras oro som berättigad, ty de partigrundanden som på riktigt gick ut på att försöka söndra Sannfinnarna - dvs Förändring 2011 och Blå framtid - har förtvinat och blivit betydelselösa snabbare än på sin tid Enhetspartiet för Finlands folk (och den som frågar, vad fan Enhetspartiet för Finlands folk var för någonting, har definitivt inte missat poängen).

Persujen vaalipomo Katajan murhayritys tietysti oli merkki siitä, että puolueen jäsen- ja kannattajakunnassa merkittävää roolia esittävät parantumattoman väkivaltaiset taparikolliset voivat olla fyysinenkin uhka juuri oman puolueen toisille jäsenille. Näinhän ääriliikkeissä aina menee: katkerin viha kohdistetaan niihin, jotka ovat omalla puolella väärällä tavalla. Kuten tiedämme, Stalin vainosi ankarimmin trotskilaisia, vaikka nämä eivät politiikan sisällön osalta eronneet merkittävästi stalinilaisista (kyllä se vankileirien saaristo olisi syntynyt trotskilaistenkin johdolla). Täällä meillä Suomessa vähemmistö- ja enemmistökommunistien riidat kärjistyivät milloin pelottaviksi, milloin naurettaviksi. Ja Hitlerin diktatuurissahan tunnetusti ensimmäinen suuren tyylin joukkomurha kohdistui natsipuolueen sisäiseen oppositioon.

Mordförsöket på den sannfinske partibossen Kataja var naturligtvis ett tecken på att de obotligt våldsbenägna vanebrottslingar som spelar en betydande roll bland partiets medlems- och anhängarkår kan utgöra ett fysiskt hot mot de övriga partimedlemmarna. Så går det ju alltid i extremiströrelser: det bittraste hatet riktar sig mot dem som är på ens egen sida men på fel sätt. Som vi vet var Stalins kampanj mot trotskister grymmare och mera obarmhärtig än de övriga förföljelserna, trots att det egentligen inte förelåg någon större skillnad mellan dessa och stalinisterna vad gällde det egentliga innehållet i politiken (hade Trotskij besegrat Stalin skulle Gulag-arkipelagen hur som helst ha uppstått i samma form). Här i Finland gjorde stridigheterna mellan minoritets- och majoritetskommunisterna ibland ett skrattretande, ibland ett skrämmande intryck. Och före Förintelsen visade Hitler vad han var kapabel till genom ett massmord på nazistpartiets interna opposition.  

Toki Sinimustat voivat toimia vain varaventtiilinä ja kontrastihäirikköinä: jäähypenkkinä, jolle puolue lähettää viilentymään kaikki liian suorapuheiset jäsenensä, ja räksyttäjinä, jotka saavat aina persumyönteisen Hugenberg-lehdistön esittämään emopuolueen maltillisena ja asiallisena. Mutta erillisenä organisaationa he joutuvat kehittämään itselleen uskottavan oman olemassaolon oikeutuksen pelkästään sen erillisyyden vuoksi. Sen tien päässä odottavat väkivaltaisuudet persujen kanssa ja äärioikeiston hajoaminen keskinäisiin murhiin, puukotuksiin ja rusikointeihin. Tästä kukaan järkevä ihminen ei olisi erityisen pahoillaan: äärioikeistoa ei tarvita nyky-Suomessa mihinkään sen jälkeen kun maanpuolustuksen puolesta puhumisesta tuli hyväksyttyä valtavirrassa (samalla kun äärioikeisto siirtyi Venäjän viidennen kolonnan joukkoihin). 

Det kan givetvis hända att de Blåsvarta bara kommer att fungera som säkerhetsventil och som kontrasthäcklare: en utvisningsbänk för alltför frispråkiga sannfinnar och en skara gläfsande rackor i jämförelse med vilka vår alltid sannfinnvänliga finskspråkiga press kan framställa moderpartiet som moderat och sakligt. Men som en separat organisation måste de Blåsvarta utveckla ett trovärdigt eget existensberättigande bara därför att de är separata. Den vägen leder till våldsam konflikt med sannfinnarna, så att extremhögern exploderar i en enda orgie av mord, knivhuggning och misshandel. Inte för att någon vettig människa särskilt skulle sörja över detta: i dagens Finland behöver man extremhögern inte till någonting, åtminstone sedan det blev vedertaget och accepterat att vara försvarsvän i samhällets huvudfåra (medan extremhögern sällade sig till Rysslands femtekolonnare).

Sinimustien epärealistiset tavoitteet etnisine rekistereineen, pornokieltoineen ja ehkäisyvälineiden saatavuuden rajoittamiseen ovat kyllä saaneet eräät hommalaisetkin puuskauttamaan ilmoille turhautuneisuutensa äärioikeistolaisen politiikan järjettömyyteen. Muuankin kirjoittaja julisti, että on mielekkäämpää sovitella "vihervasemmiston" kanssa edes joidenkin "konservatiivisten" tavoitteiden läpiajamiseksi kuin yrittää osallistua Sinimustien kaltaisten äärioikeistolaisten toivottomaan taistoon taivaan valtoja, tai mahdollisesti tuulimyllyjä, vastaan.

De Blåsvartas orealistiska målsättningar som etnisk registrering, förbud mot porr och åtkomlighetsrestriktioner för preventivmedel har nog fått t o m en del hommaiter att uttrycka stor frustration över det ovettiga i högerextremistisk politik. En skribent förkunnade till och med att det är klokare att förverkliga ens några "konservativa" målsättningar genom att träffa kompromisser med "grönvänstern" än att ansluta sig till de Blåsvarta eller någon liknande högerextrem formation och rida till kamp mot vindkvarnar.

Onnittelut kirjoittajalle siitä, että hän lopultakin on oivaltanut, mistä politiikassa on kyse: mahdollisen taidosta, eli siitä, että omia pyrkimyksiä edistetään kompromissein ja valikoivalla yhteistyöllä toisten poliittisten ryhmien kanssa. Tämän oivaltamiseen häneltä ei sitten mennytkään kuin toistakymmentä vuotta Hommalla notkumista. Ja sen vuosikymmenen aikana hän ja hänen ali-inhimillisen lajinsa muut edustajat ovat tuhonneet suomalaisen kulttuurin ja romuttaneet kaikkien kunnon ihmisten yhteistyöhalut kanssaan. Olisiko kannattanut panostaa siihen asialliseen yhteistyöhön alun pitäenkin?

Jag gratulerar skribenten för att han äntligen insett vad politik handlar om: det möjligas konst, dvs att främja egna målsättningar genom sammanjämkande lösningar och selektivt samarbete med andra politiska grupperingar. Detta har han alltså insett efter mer än tio år på Hommaforumet. Under detta årtionde har han och resten av hans mindre än mänskliga artkamrater förstört den finska kulturen och skrotat alla samarbetsmöjligheter med rättskaffens människor. Skulle det inte ha varit bättre att satsa på sakligt samarbete från början? 

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua - Det artar sig till en stor idrottsfest

Jos omaan jalkaan ampuminen olisi urheilulaji, Olli Sademies olisi juuri noussut MM-kisojen ennakkosuosikiksi. Ilmassa on totisesti suuren urheilujuhlan tuntua.

Skulle det vara en idrottsgren att skjuta sig själv i foten, så skulle Olli Sademies ha bra utsikter på världsmästerskap. Det verkar minsann arta sig till en stor idrottsfest.

"När man lyssnar till hur de övriga partierna skäller ut Sannfinnarna, är 'nazist' det vanligaste skymfordet. Uppenbarligen behöver vårt land nazistisk disciplin för de där skymfarna. Då blir det bättre ekonomi, ordentliga och väluppfostrade människor tar över och pöbeln ska styra kosan genom läger till ugnarna."

Veteraanien mollaamisesta - Om att smutskasta krigsveteranerna

Joulukuussa käytiin jonkin verran keskustelua siitä, missä määrin käsitys sotaveteraanien haukkumisesta ja halveksimisesta kuusi-seitsemänkymmenluvuilla pitää paikkansa. Niinkin äärioikeistoystävällisenä tunnettu tutkija kuin Markku Jokisipilä oli mennyt sanomaan, että sotaveteraanien huono kohtelu olisi ollut pitkälti myytti. "Journalisti" Ulla Appelsin, joka käyttää perinteisen isänmaallisuutemme elementtejä aseenaan mm. rasismin vastustajia vastaan - asettuen näin Venäjän tukeman äärioikeistomme kannatusjoukkoihin - oli pahentunut Jokisipilän puheista. Siksi asiantuntevat historioitsijat Katja-Maria Miettunen ja Jussi Jalonen ottivat asiaan kantaa Twitter-viestiketjuilla. Koska aihe kiinnostaa, minulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa ao. ketjujen referointi ja kommentointi.

I december fördes det diskussion om och i vilken utsträckning det stämmer att krigsveteraner på sextio- och sjuttiotalet utskälldes och smutskastades. En så extremhögervänlig historieforskare som Markku Jokisipilä hade nämligen påstått att det snarare var en myt att krigsveteranerna vanvördades av unga radikaler. "Journalisten" Ulla Appelsin, som utnyttjar element av vår traditionella fosterländskhet som retoriska vapen bl a mot antirasister - och tar härigenom vår ryskstyrda extremhöger i försvar - hade uttryckt ogillande av Jokisipiläs åsikter. Därför tog de sakkunniga historikerna Katja-Maria Miettunen och Jussi Jalonen ställning till saken med meddelandekedjor på Twitter. Intresserad av temat som jag är har jag länge planerat att skriva en särskild bloggdrapa för att sammanfatta och kommentera dessa meddelandekedjor.

Pohjustukseksi totean, että veteraanikeppihevosella ovat aina ratsastaneet kaikenlaiset hevoshullut, eivätkä vähiten Appelsinin kaltaiset kyyniset ja moraalittomat journalistit. Nämä hyväksikäyttäjät ovat sitten koettaneet leimata kaiken heitä itseään kohtaan esitetyn kritiikin "veteraanivastaisuudeksi". En ole ollut halukas kiistämään kaikkia puheita veteraanivastaisesta vasemmistosta, mutta omissa mielikuvissani tyypillisempi puheenvuoro siltä suunnalta on Hectorin (aikoinaan hyvinkin vasemmistolaisen lauluntekijän) kappale "Tuntematon sotilas".

Till att börja med konstaterar jag att veteranerna alltid varit en populär käpphäst att rida på, och hästvännernas klubb har alltid inkluderat cyniska och omoraliska journalister av Appelsins snitt. Dessa exploatörer har sedan försökt utmåla all kritik mot dem själva som "veteranfientlighet". Jag har av gammalt inte varit villig att blankt förneka alla historier om en veteranfientlig vänster, men i min föreställning är t ex Hectors låt "Tuntematon sotilas" ("Okänd soldat") ett mycket mera typiskt vänsteryttrande om detta tema. (Hector var på sin tid känd som en öppet vänstersinnad låtmakare.)

Kappale kuvaa sodan jälkeen alkoholisoitunutta ja spurguuntunutta sotaveteraania, joka viimeisessä säkeistössä menehtyy lumikinokseen. Tämä tuntematon sotilas on tietysti syntyjäänkin vasemmiston periaatteessa puolustamaa köyhälistöä, joka on saanut varsin niukat eväät elämään: "faija tietä pitkin laittoi, kun mä täytin kymmenen". Jos Hectorin laululla poliittista sanomaa on, se on lähinnä moite porvarillista isänmaallisuutta vastaan: käytitte hyväksenne tällaisia "tuntemattomia sotilaita" ettekä antaneet heille mitään korvaukseksi sotavammoista ja -traumoista.

I låten berättas det om en krigsveteran som blivit en alkoholiserad lodis och som i den sista versen dör i snödrivan. Den här okände soldaten är givetvis sedan sina barnaår en representant för det av vänstern i princip försvarade proletariatet och har inte direkt fötts med en silversked i munnen: "när jag fyllde tio år, sa pappan att jag nu skulle gå hemifrån". Hade Hectors låt något politiskt innehåll var det främst en förebråelse riktad mot borgerlig patriotism: sådana här "okända soldater" utnyttjade ni utan att ge dem någon ersättning för deras krigsskador och psykiska trauman.

Poliittista ratsastamista veteraaneilla oli tietysti omalla tavallaan myös Hectorin kappale. Kuten Jalonen Twitter-ketjussaan korosti, käytännössä kaikki puolueet pyrkivät ajamaan sotaveteraanien asiaa: näytteeksi hän myös esitti lehtileikkeen Hämeen Yhteistyö -sanomalehdestä (kyseinen lehti oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton eli Vasemmistoliiton edeltäjän Pohjois-Hämeen piirin julkaisu), jossa ohjeistettiin "työläissotainvalideja" hyödyntämään heille tarjolla olevia sosiaalietuja. Vasemmistopuolueiden sanoma oli "äänestäkää sotaveteraanit meitä, koska ajamme teille oikeita etuja ja korvauksia, porvarit vain kiillottavat kilpeään teidän verellänne", porvarien taas "äänestäkää sotaveteraanit meitä, me pidämme teidät kunniassa, vasemmisto haluaa sosialismin, jossa teitä ei arvosteta eikä suvaita".

Hectors låt kan givetvis också ses som en sorts politiskt utnyttjande av veteranerna. Som Jalonen i sin Twitterkedja påpekade, ville i praktiken alla politiska partier föra krigsveteranernas talan, vilket han illustrerade med ett urklipp från den nordtavastländska vänstertidningen Hämeen Yhteistyö: urklippet uppmanade "arbetarkrigsinvalider" att ansöka om de sociala förmåner de var berättigade till. Vänsterpartiernas budskap lydde: "rösta på oss, krigsveteraner, för vi ska dela ut riktiga förmåner och ersättningar till er, borgarna vill bara polera sin image med ert blod", borgarnas däremot: "rösta på oss, krigsveteraner, vi ska försvara er heder, vänstern vill införa ett socialistiskt system där ni varken uppskattas eller tolereras".

Mitä tulee paljon puhuttuun veteraanien pilkkaamiseen, Jalonen ottaa puheeksi vuonna 1968 - siis selvästi ennen taistolaisuuden 70-lukua - Tampereella järjestetyn mielenosoituksen, jossa nuoret vasemmisto-opiskelijat lauloivat punakaartilaishoilotuksia ja julistivat kylteissään sotaveteraanien uhrin olleen turha. Mielenosoitus oli kuitenkin suunnattu ennen kaikkea Suomen vapaussodan voiton 50-vuotisjuhlaa vastaan, ja mielenosoittajien joukossa oli myös sisällissodan punaveteraaneja, vanhoja ihmisiä, joiden katkeruus valkoista Suomea kohtaan oli heidän elämänkokemuksensa perusteella inhimillisesti ymmärrettävää: Jalosen mukaan tilaisuudesta joutui poliisin suojiin 64-vuotias mies - siis sisällissodan aikana 14-vuotias poika, ja itse kukin voi kuvitella, mitä hän oli silloin poikasena joutunut näkemään ja kokemaan.

Vad sedan gäller själva smutskastningen av veteraner, tar Jalonen upp en demonstration i Tammerfors år 1968, dvs i god tid före sjuttiotalsstalinismen, där unga vänsterstudenter sjöng rödgardistiska slagdängor och förkunnade i sina skyltar att krigsveteranernas offer varit förgäves. Demonstrationen var dock riktad främst mot 50-årsjubileet av segern i Finlands frihetskrig, och bland demonstranterna skymtade även röda veteraner från inbördeskriget, gamla människor, som var bittra på vita Finland - en bitterhet som utifrån deras livserfarenhet ter sig som mänskligt förståelig. Enligt Jalonen anhöll polisen på demonstrationen en 64-årig man - som alltså varit 14 år gammal under inbördeskriget: var och en kan föreställa sig vad han i den åldern fått se och uppleva.

Kyseessä ei siis ollut vain poispilatun nuorison kyynistely ja vasemmistonihilistinen provosointi, vaan kyse oli myös sisällissodan muistoista. Koko itsenäisen Suomen historiaa on luonnehtinut jako kahteen, joka esimerkiksi vielä minun lapsuudessani näkyi siinä, että työväenurheilijat ja porvariurheilijat eivät mahtuneet edes samoihin urheiluliittoihin saati urheiluseuroihin. Tässä on ollut kyse paljon syvällekäyvemmästä kuin missään "taistolaisuudessa": asiasta, joka on jakanut myös sotaveteraaneja.

Det handlade alltså inte om bortskämda ungdomars cyniska pose och vänsternihilistiska provokationer, utan också om minnen från inbördeskriget. Hela det självständiga Finlands historia har präglats av tudelning, vilket ännu i min barndom syntes i att arbetaridrottare och borgerliga atleter inte rymdes vare sig i samma idrottsförbund eller -föreningar. Det här är inte en fråga om sjuttitalsstalinister, det här är en schism som gått igenom hela samhället, inklusive krigsveteranerna.  

Jalonen mainitsee toisenkin tapauksen, vuodelta 1960, siis ennen suurten nuorisoprotestien 1960-lukua ja ennen taistolaisuutta - muistutan, että mitään Vietnamin sodan vastaisen liikkeen vauhdittamaa antiamerikkalaisuutta ei Suomessa tuolloin ollut, ja vuonna 1963 nuoriso hihkui riemusta Lyndon Johnsonin vieraillessa Helsingissä. Silloin USA totisesti oli "vapaan maailman johtaja", luultavasti merkittävässä määrin myös vasemmistolaisten mielestä - olivathan amerikkalaiset olleet natseja nujertamassa, ja "amerikkalaisuus" lienee tuonaikaisessa tietoisuudessa tarkoittanut myös amerikkalaista ammattiyhdistysliikettä ja siitä vaikutteita saaneita suomalaisia ay-jyriä, etunenässään syndikalisti ja Merimies-Unionin johtaja Niilo Wälläri.

Jalonen nämner ett annat exempel från år 1960. Det var alltså före de stora ungdomsprotesterna på sextiotalet och före ungstalinismen. Då fanns det i Finland inte ännu någon antiamerikanism av den sorten som inspirerades av rörelsen mot Vietnamkriget: när dåvarande vicepresident Lyndon Johnson år 1963 besökte Helsingfors, var det precis ungdomarna som välkomnade honom med jubelrop. Då var USA minsann "ledaren för fria världen", och det tyckte i ingen ringa utsträckning också vänstermänniskorna. Amerikanerna var ju med om att bekämpa nazismen, och "amerikanska influenser" torde dåförtiden också ha förknippats med amerikansk fackrörelse, som inspirerat en hel del fackpampar i Finland, inte minst syndikalisten och ledaren för Sjömans-Unionen, Niilo Wälläri.

Mutta mikä se Jalosen toinen esimerkki oli? Se sijoittui Hämeenkyröön. Siellä kyseessä oli talvisodan muistoristien sijoittaminen kunnantalolle, joka herätti paheksuntaa paikallisessa vasemmistossa. SKDL:n kunnanvaltuutetut tuomitsivat tällaisen oikeistolais-porvarillisena sodanlietsontana ja verenhimona, vaikka kyseessä oli - kuten Jalonenkin huomautti - talvisota, eli yksiselitteisesti puolustussota. Yksi protestoijista oli itse sotaveteraani Summan taistelukentiltä, huomauttaa Jalonen. Eli siis taas kerran asiaan liittyivät nämä sotaveteraanien - ja koko Suomen kansan - keskinäiset, sisäiset riidat ja erimielisyydet, jotka palautuivat vuoden 1918 tapahtumiin asti.

Men vad var nu den andra incidenten Jalonen nämnde som exempel? Den ägde rum i Tavastkyro. Där höll man på att upprätta kors till vinterkrigets minne på kommungården, vilket väckte ogillande bland lokala vänstermänniskor. DFFFs fullmäktigeledamöter fördömde detta som högerborgerlig krigsuppvigling och blodtörstighet, trots att det rörde sig - som också Jalonen påpekade - om vinterkriget, som ju entydigt var ett försvarskrig. En av de protesterande var själv krigsveteran som utmärkt sig i slaget vid Summa, upplyser oss Jalonen. Än en gång var det alltså en historia inspirerad av oenigheter och gräl krigsveteranerna emellan, som givetvis omfattade hela folket och som återgick ända till år 1918.

Jalonen otti myös puheeksi sen mustan legendan, jonka mukaan sosiaalidemokraattinen pääministeri Rafael Paasio olisi pitänyt pilkkanaan veteraaneja sanomalla heille "Mitäs menitte". Tälle ilmeisesti ei löydy vahvistusta aikalaislähteistä: Jalosen siteeraama sotaveteraanilehti kertoo veteraanilähetystön tavanneen Paasion vuonna 1966 esittäen toivomuksia paremmista etuuksista, jolloin Paasio suhtautui periaatteessa myötämielisesti veteraanien toiveisiin, mutta päivitteli - kuten Suomen pääministerin toimenkuvaan kuuluukin - valtiontalouden heikkoa tilaa.

Jalonen dryftade också den svarta legenden om att den socialdemokratiske statsministern Rafael Paasio hade gjort sig lustig över veteranerna och frågat dem, "varför ni egentligen var dit och krigade". Den här historien förefaller inte kunna bestyrkas med samtida källor: Jalonen citerar en tidskrift för krigsveteraner där det rapporteras att en veterandelegation år 1966 besökt Paasio och framfört önskemål om bättre förmåner. Paasio förhöll sig i princip positivt till veteranernas önskemål, men himlade sig över den hårt ansatta statsekonomin, som finska statsministrar sedan urminnes tider gjort.

Todennäköisenä lähteenä "mitäs menitte" -legendalle Jalonen pitää - ei suinkaan Paasiota, vaan Väinö Leskistä, joka tosin hänkään ei sanonut sanasta sanaan näin. Leskinen paheksui vuonna 1969 pitämässään puheessa sotaveteraanien marsseja ja antoi ymmärtää rinnastavansa ne Lapuan liikkeen talonpoikaismarssiin. Tästä hän joutui sitten maksamaan kalliin poliittisen hinnan, kun hän seuraavan vuoden vaaleissa putosi eduskunnasta - kaksi vuotta tämän jälkeen hän kuoli sydänkohtaukseen vain 55-vuotiaana, tiedä vaikka terveydentilaan olisi vaikuttanut tuo poliittisen uran katkeaminen.

Jalonen anser det mera sannolikt att det var en annan socialdemokratisk politiker som gav upphov till legenden, nämligen Väinö Leskinen, låt vara att inte ens han ställde den retoriska frågan om varför veteranerna varit dit och krigat. Leskinen höll år 1969 ett tal där han ifrågasatte det förnuftiga i att krigsveteranerna anordnade demonstrationståg, och han jämställde dem implicit med den högerextrema Lapporörelsens bondetåg år 1930. Det fick han dock betala ett högt politiskt pris för, ty i nästa val förlorade han sitt mandat som riksdagsledamot, och att hans politiska karriär så avbröts måtte ha bidragit till att han två år därefter avled efter en ödesdiger hjärtattack.

Leskinen oli itsekin sotaveteraani, ja Jalonen arvelee, että tässä olisivat olleet takana sotaveteraanijärjestöjen - Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton - väliset ristiriidat. En ole kyllin perehtynyt alaan tietääkseni, mistä nämä ristiriidat oikein johtuivat, mutta jos tässäkin on kyse siitä, että toinen oli työläisvetoisempi järjestö kuin toinen, en tosiaankaan aio olla asiasta pätkääkään hämmästynyt.

Leskinen var också krigsveteran, och Jalonen misstänker att hans tal fick inspiration av konflikter mellan olika veteranorganisationer - Krigsveteranförbundet och Frontveteranernas förbund. Jag är inte tillräckligt insatt i det här för att veta, vad dessa konflikter gick ut på, men om det nu rör sig om att en av organisationerna var avsedd för arbetarklassen och den andra inte, tänker jag inte vara ett dugg förvånad.

Jalonen korostaa, että näitä veteraanimarsseja tosiaankin järjestettiin ja sai järjestää, ja niitä järjestettiin kyllä myös minun lapsuudessani 70-luvulla. Puheet siitä, kuinka Mannerheimin ristiä olisi pitänyt piilotella, ovat siis liioiteltuja. Veteraanithan eivät olleet mikään vainottu vähemmistö, vaan iso ja vaikutusvaltainen osa suomalaista yhteiskuntaa - lähes kaikki tiettyihin vuosikohortteihin kuuluvat suomalaismiehet olivat veteraaneja. Ei se mennyt niin, että olisi ollut esim. vasemmisto ja veteraanit kahtena täysin erillisenä ryhmänä, vaan oli veteraanit, jotka olivat poliittisesti yhtä jakautuneita kuin suomalaiset yleensäkin.

Jalonen betonar att några förbud mot att anordna dessa veteranmarscher inte förelåg, och dylika demonstrationståg förekom nog också i min barndom på sjuttiotalet. Påståendet att man kände sig tvungen att inte visa öppet sitt Mannerheimkors låter sålunda överdrivet. Veteranerna var ju inte någon förföljd minoritet, utan en stor och inflytelserik grupp i det finländska samhället - nästan alla finländska män som ingick i vissa årskohorter var veteraner. Vänstern och veteranerna var inte två separata entiteter, utan veteranerna var politiskt lika delade som finländarna i allmänhet.

Ja tähän jakaantuneisuuteen liittyy oleellisesti se Katja-Maria Miettusen ketju, jossa kerrotaan asunnottomien ja alkoholisoituneiden veteraanien kohtalosta. En muista millä foorumilla joku sanoi pari vuotta sitten jotain siitä, kuinka vuosikymmeniä sodan jälkeen hänen kotikaupunkinsa lähimetsissä oli suoranaisia sotaveteraani-ikäisten spurgukyliä, siis ihan kehitysmaatyylisiä känniläisen kohmeisilla ja epävarmoilla kourilla kyhättyjen hökkelien slummeja. Ja näitä tällaisia "asevelikyliä" oli varmaan useamman kuin yhden kaupungin liepeillä. Asunnottomat veteraanit olivat siis merkittävä ongelma.

Och den här tudelningen hänger tätt ihop med Katja-Maria Miettunens kedja av Twittermeddelanden, där hon redogör för bostadslösa och alkoholiserade veteraner och deras öde. Jag minns inte längre på vilket forum jag för ett par år sen läste en forummedlems minnen om hur det flera årtionden efter kriget i skogarna kring hans hemstad existerade ruckelslummar i värsta ulandsstil, bebodda av lodisar i krigsveteransåldern, som byggt upp sina kojor med egna darriga händer. Och man kan utgå från att det fanns flera städer omgivna av sådana här "vapenbrödrabyar". Bostadslösa veteraner utgjorde sålunda ett betydande samhällsproblem.

Miettunen nostaa oman ketjunsa aiheeksi Marraskuun liikkeen, joka perustettiin marraskuussa 1967 auttamaan työttömiä, syrjäytyneitä, mielenterveyspotilaita ja vankeja - edellä siteeraamani Hectorin kappale itse asiassa kuulostaa siltä, että sitä olisi innoittanut juuri Marraskuun liike. Sen perustivat nimenomaan ne nuoret radikaalit, joita jälkiviisaat nyt moittivat veteraanien halveksunnasta. Tästä tulee kuitenkin itselleni mieleen se Kari Suomalaisen pilapiirros, jossa nuoret pitävät mielenosoitusmarssia erilaisten vähemmistöryhmien puolesta - vankien puolesta, mielisairaiden puolesta, alkoholistien puolesta - ja marssin takana kulkee keski-ikäinen setä, jonka kyltissä lukee "Tavallisten kunnon kansalaisten puolesta".

Miettunens kedja av Twittermeddelanden handlar främst om Novemberrörelsen, som grundades i november 1967 för att erbjuda arbetslösa, marginaliserade, psykpatienter och fångar hjälp och lindring - Hectorlåten, som jag ovan citerat, låter faktiskt som om den hade inspirerats av just denna rörelse. Den startades av precis de unga radikaler som de efterkloka nu beskyller för förakt mot krigsveteraner. Jag känner mig dock här påmind om den karikatyr av Kari Suomalainen, där unga människor håller demonstration för allehanda minoritetsgrupper - fångar, psykiskt sjuka, alkoholister - och marschtåget beledsagas av en medelålders farbror med skylten "För vanliga anständiga medborgare".

Kaikesta päätellen pilapiirroksessa irvailtiin nimenomaan Marraskuun liikkeelle tai samantyyppisille aloitteille. Ei puhettakaan, että Kari olisi nähnyt ne nuorten radikaalien auttamat rappioalkoholistit omina sotakavereinaan. Ehei, eihän Kari nyt sentään mikään Jeesus ollut. Spurgut olivat spurguja, joiden kanssa kunnon kansalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä, vaikka spurgu ja kunnon kansalainen olisivatkin seisseet aikoinaan samassa rivissä neuvostoarmeijaa vastassa.

Av allt att döma gick karikatyren ut på att förlöjliga just Novemberrörelsen och liknande initiativ. Kari Suomalainen såg ingalunda de förfallna alkoholister som unga radikaler ville hjälpa som sina egna vapenbröder. Nähä, Kari var inte direkt någon Jesus. Lodisar var lodisar som anständiga skattebetalare inte ville bli sedda med, hur mycket lodisen och den laglydige medborgaren än hade kämpat tillsammans mot ryssen.

Syksyllä 1967 lehdistö kirjoitti Miettusen mukaan laajasti rappioalkoholistien ahdingosta ja kuolemanvaarasta kovilla pakkasilla, ja yleisessä tietoisuudessa ilmeni muutos: asunnottomia juoppoja ei enää nähty itse elämänsä sotkeneina, vaan yhteiskunnan kovien asenteiden uhreina. Mitä todennäköisimmin monet kirjoittajat myös näkivät yhteiskunnan kiittämättömyyttä siinä, että tällaiseen tilaan päätyi juuri sotaveteraaneja. Marraskuun liike syntyi vastauksena juuri tähän lehtikirjoitteluun. Liikkeen aloitteesta perustettiin uusi alkoholistien yömaja, Liekkihotelli, sittemmin nuorisomusiikin toimintakeskuksena, Lepakkoluolana, kuuluisaksi tulleeseen hylättyyn varastorakennuksen.

Under hösten 1967 rapporterade pressen enligt Miettunen omfattande om lodisarnas utsatta läge och om den dödsfara de befann sig i när det blev frostkallt, och det allmänna medvetandet genomgick en förändring: bostadslösa fyllon skuldbelades inte längre för tillståndet de befann sig i, utan kom att uppfattas som offer för samhällets hårdhjärtade attityder. Det är mycket sannolikt att många skribenter såg det som otacksamhet från samhällets sida att det var just krigsveteraner som hamnade i dylikt läge. Novemberrörelsen uppstod som ett svar på just dessa tidningsskriverier, och det var på rörelsens initiativ som det grundades ett nytt nattboende för alkoholister, Liekkihotelli, i en övergiven lagerbyggnad, senare känd som Lepakkoluola.

Miettunen mainitsee, että ao. vuonna Marraskuun liike järjesti myös itsenäisyyspäivän tilaisuuden asunnottomille alkoholisteille, joiden joukossa oli tietysti paljon sotaveteraaneja. Tilaisuus näytettiin televisiossa, jolloin se herätti paljon julkista närkästystä, ilmeisesti siksi, että ao. lähetysten katsottiin ihannoivan spurguja tai mahdollisesti leimaavan sotaveteraanit spurguiksi. Kuitenkin olisi voinut luulla olevan monesta näkökulmasta - ei vähiten kristillisestä, liikkuihan Jeesuskin oman aikansa hyljeksittyjen pultsarien joukossa - hyväksyttävää kiittää Suomen itsenäisyydestä juuri niitä rappioalkoholisteiksi päätyneitä "tuntemattomia sotilaita".

Miettunen påpekar att Novemberrörelsen samma år ordnade en självständighetsfest åt bostadslösa alkoholister, bland dem givetvis många krigsveteraner. Festen visades på teve och väckte en hel del offentlig förargelse, antagligen därför att sändningen ansågs idealisera lodisar eller kanske utmåla krigsveteranerna som lodisar. Ändå kunde man föreställa sig att det ur många synvinklar - inte minst ur den kristliga, som vi vet var det sin egen tids föraktade lodisar som Jesus mest umgicks med - vore acceptabelt att tacka just de där "okända soldater" som hamnat bland lodisarna för Finlands självständighet. 

Johtopäätös on nähdäkseni, että vaikka "veteraaneja pilkkaava taistolainen" ei välttämättä ole täysin virheellinen tai valheellinen klisee, sen taakse on kuitenkin piilotettu joukoittain muita suomalaisen yhteiskunnan ristiriitoja, jotka olivat varsin usein veteraanien välisiä.

Slutsatsen är enligt min mening att klichén om "ungstalinisten som gör sig lustig över veteraner", även om den inte nödvändigtvis är helt fel- eller lögnaktig, tjänar till att dölja en hel del andra konflikter och motsättningar i det finländska samhället, också konflikter mellan olika grupper av veteraner.

Vaara uhkaa edelleenkin - Faran är inte över

Näin holokaustin muistopäivänä on syytä muistuttaa, että vaara uhkaa edelleenkin. Persut haaveilevat yhtä mittaa "lopullisesta ratkaisusta" kaikille, jotka eivät ole persuja. 

Så här på Förintelsens minnesdag är det skäl att påminna om att faran inte är över. Sannfinnarna drömmer hela tiden om en "slutgiltig lösning" för alla som inte är sannfinnar. 

Pekka Hovatov; "Det lönar sig att rösta på sannf, för då blir man äntligen av med er."  På profilen ser vi slagordet "Låt oss tillsammans göra Finland till en trygg plats att leva i för alla finnar."

Venäjän kauko-ohjaama äärioikeisto syyttelee vihreitä "pettureiksi" - Den av Ryssland fjärrstyrda extremhögern beskyller de gröna för att vara "förrädare"

 Venäjän kauko-ohjaamat äärioikeistolaiset ovat nyt kirjoittaneet Oulun vihreiden toimiston ikkunaan englanninkielisen (onpa isänmaallista!) uhkauksen. Uhkauksessa mainitaan "köyden päivä", joka on äärioikeistolaisten seksuaalisen sadismin sävyttämä fantasia siitä, kuinka kaikki heistä kyttyrää tykkäävät hirtetään. Isin olisi pitänyt opettaa nämä pojat runkkaamaan ja katsomaan pornoa ajoissa, jotta tällainen yhteiskuntarauhaa ja lainkuuliaisten ihmisten henkeä uhkaava perversio ei olisi päässyt syntymään.

Den från Ryssland fjärrstyrda extremhögern har nu skrivit på fönstret på De grönas valbyrå i Uleåborg en hotelse på engelska (vad fosterländskt!). Hotelsen nämner "repets dag", som är extremhögerns med sadistisk sexualitet anstuckna fantasi om hur alla som inte gillar dem ska hängas. Synd att deras pappa inte i tid lärde dessa killar att runka och kolla på porr, ty då hade man kanske kunnat förebygga utvecklingen av denna perversion som nu inte bara hotar samhällsfreden utan också laglydiga människors liv.

Näitä murhaajia, joita ei siis voi kutsua runkkareiksi koska se taito on jäänyt heiltä oppimatta, kannattaa viidennes suomalaisista tuoreimpien gallupien mukaan. Tämä on syöpäkasvain kansanruumiissa, ja syöpäkasvaimia ei paranneta lempeästi taivuttelemalla, että ole nyt syöpykkä hyvä äläkä tapa tätä potilasta. Syöpäkasvainta ammutaan radioaktiivisilla säteillä tai se lääkitään solumyrkyillä, jotka muuten ovat luonteeltaan radiomimeettisiä eli säteilyä jäljitteleviä kemikaaleja.

Dessa mördare, som man alltså inte kan kalla runkare eftersom de inte lärt sig runka, är det en femtedel av finnarna som är beredda att rösta på. Det här är en cancersvulst i nationens kropp, och cancersvulster botar man inte genom att milt övertala dem till att inte döda patienten. En cancersvulst beskjuter man med radioaktiva strålar eller läker med cellgifter, som faktiskt är s k radiomimetiska kemikalier, dvs sådana som har liknande verkan som radioaktiv strålning. 

Mutta röyhkeyden huippu on tietysti se, että tämä porukka, joka saa käskynsä suoraan Kremlistä, tohtii kutsua ketään muuta "pettureiksi". Kenet vihreät ovat pettäneet - Putininko? Maalaisjärjellä ajatellen petturi tarkoittaa sitä, joka hautoo toista mieltä olevien maanmiesten joukkomurhaa Venäjän tuella.

Men det är givetvis toppen av fräckheten att det här gänget, som direkt lyder under Kreml, understår sig att kalla någon annan för "förrädare". Vem har de gröna månne förrått - Putin kanske? Förrädare, det är enligt det sunda bondförnuftet en sådan en som hyser planer på att utplåna alla oliktänkande landsmän med ryskt stöd.

Tässä yhteydessä on tietysti ihan pakko muistuttaa, että Hesari julkaisi etusivullaan Kärkkäisen tavaratalon mainoksen. Raha ei haise, sano - vaikka Kärkkäinen on tukenut sen kaikkein äärimmäisimmän ja ihan tuomioistuimen päätöksellä laittomaksi julistetun äärioikeiston toimintaa. Mutta tässä taas näemme, että ne Alfred Hugenbergin hengenheimolaiset, jotka suomenkielistä mediaa ohjaavat ja omistavat, eivät laiminlyö ainoatakaan tilaisuutta tukea natsismia.

I det här sammanhanget måste jag dessutom påpeka, att Finlands malligaste morgontidning Helsingin sanomat på sin första sida tryckte en reklamannons för varuhuskedjan Kärkkäinen. Pengar luktar inte, som man brukar säga - trots att just Kärkkäinen öppet stött den mest extrema av alla högerextrema organisationer, den som t o m olagligförklarats med ett domstolsutslag. Men här ser vi igen att de valfränder till Alfred Hugenberg, som ägarstyr finska medier, inte försummar ett enda tillfälle att stöda nazister.

Perussuomalaiset ja Kiina - Sannfinnarna och Kina

Laura Huhtasaari on taas häpäissyt itsensä pelottelemalla Twitterissä Kiinan uhalla. Tällä en todellakaan halua sanoa, ettei sellaista uhkaa olisi, on vain Huhtasaarelta todella naurettavaa esiintyä ikään kuin perussuomalaiset olisivat jonkinlainen suojamuuri sitä uhkaa vastaan. Mutta Huhtasaaren unenomaisesti asioita assosioiva "sielu", tai se hänen hartioidensa välissä nököttävä tekoälysovellus, jonka joku ensimmäisen vuoden tietotekniikan opiskelija on krapulapäissään harjoitustyönä väsännyt, ei kykene parempaan kuin yhtälön "Kiina = kommunistit = kaikki muut kuin perussuomalaiset" pakonomaiseen toisteluun.

Laura Huhtasaari har gjort bort sig igen, den här gången genom att på Twitter skrämma folk med det kinesiska hotet. Härmed vill jag ingalunda påstå att ett dylikt hot icke existerar, däremot anser jag att det är löjligt av Huhtasaari att uppträda som om sannfinnarna vore någon sorts skyddsmur mot detta hot. Men Huhtasaaris "själ" med sitt drömliknande sätt att förknippa saker och ting med varandra - om man nu kan kalla det en själ, snarare en AI-applikation som någon bakfull förstaårsstudent i informationsteknologi knåpat ihop som övningsarbete - klarar inte av att säga någonting förnuftigt, bara upprepa obsessivt sådana enkla ekvationer som "Kina = kommunister = alla andra än sannfinnar".

Tähän hatarasti liittyen voisin huomauttaa jotain siitä, että Perussuomalaiset nuoret sekä Punkinfinland-keskustelupalstalla liikanimellä "Maailman tyhmin Jani" luonnehdittu persupoliitikko ovat vaatineet ilmiantokampanjaa persuja arvostelleiden opettajien pelottelemiseksi. Ja kaikkihan opetus on persujen arvostelua, koska persut itse ovat politisoineet koulun: esimerkiksi ruotsin tai evoluutioteorian opetus voidaan persujen järjellä ja persujen aatteilla tulkita persujen arvosteluksi, vaikka persuja ei mainittaisi sanallakaan. 

Det har inte nödvändigtvis mycket i gemen med dagens tema, men ändå vill jag här tillägga att sannfinsk ungdom och en sannfinsk politiker som på diskussionsforumet Punkinfinland bara brukar identifieras som "Världens dummaste Jani" uppmanat till en angiverikampanj för att terrorisera alla lärare som kritiserat sannfinnarna. Och all undervisning är ju som bekant kritik mot sannfinnarna, eftersom sannfinnarna själva politiserat skolan: undervisar man i svenska eller i evolutionsteori tolkas det utifrån sannfinska skyttegravar som kritik mot sannfinnarna, oberoende av om läraren alls nämner partiet.

Persupoliitikko vaati näillä sanoilla väärämielisten opettajien "ilmiantamista puolueelle". No, missähän maassa kiihkomielisiä nuoria aikoinaan kiihotettiin ilmiantamaan ja nöyryyttämään "Puolueelle" epämieluisia opettajia? Missäpä muualla kuin kommunistisessa Kiinassa kulttuurivallankumouksen synkkinä vuosina. Mutta kai se persujen kiinalainen kommunismi sitten on parempaa kiinalaista kommunismia.

En sannfinsk politiker kräver i entydiga ordalag att feltänkande lärare bör "anges till partiet". Känner ni till landet där man på liknande sätt upphetsade fanatiska ungdomar till att ange och förnedra lärare som hamnade i onåd hos "Partiet"? Var annanstans än i kommunistiska Kina under kulturrevolutionens dystra år. Men sannfinnarnas kinesiska kommunism är antagligen bättre kinesisk kommunism.

Ei siksi että tämä olisi ensimmäinen kerta kun persut tai heitä lähellä olevat tahot vaativat kommunistisista hirmuvalloista tuttujen keinojen soveltamista poliittisesti toista mieltä oleviin. Muistutan taas kerran siitä, mitä nimimerkkejä "Robespierre" ja "Kritias" käyttänyt herra aikoinaan kirjoitti "Kansallismielisille keskustelusivuille", Hommafoorumin edeltäjälle:

Inte för att det här är första gången sannfinnarna eller dem närstående vill tillämpa medel typiska för kommunistisk tyranni på politiskt oliktänkande. Jag vill här igen citera vad gentlemannen som använde pseudonymerna "Robespierre" och "Kritias" på sin tid skrev på Kansallismieliset keskustelusivut ("Nationellt sinnade diskussionssidor"), föregångaren till det högerextrema diskussionsforumet Homma:

Vallankumouksen jälkeen suomalaisten elinvoima palautetaaan poistamalla syöpäkasvaimet. Ensimmäisen kahden vallassaolokuukauden aikana 50 000 kansanvihollista päätyy nimettömiin hautoihin ja yli 200 000 henkeä pakkotöihin. Ja tämä joukko koostuu etnisistä suomalaisista! Vasta tämän prosessin jälkeen Kansantuomioistuimet aloittavat työnsä täydellä suvereniteetilla.

"Efter revolutionen återställs finnarnas livskraft genom att avlägsna cancersvulsterna. Under de första två månaderna kommer 50 000 fiender till folket att hamna i namnlösa gravar och 200 000 på tvångsarbetsläger. Och de här människorna ska alltså vara etniska finnar! Först efter den här processen kommer Folkdomstolarna att inleda sitt arbete med full suveränitet [sic]."

Ulkomaalaisväestö jaotellaan muukalaisiksi, vierasheimoisiksi ja parasiiteiksi. Muukalaiset ovat etnisesti valkoihoisia tai heihin rinnastettavia ja heillä on lähes yhtä laajat oikeudet kuin suomalaisillakin, vierasheimoiset eivät ole etnisiä valkoihoisia ja he eivät saa kaikkia kansalaisoikeuksia, mutta ovat lain suojan piirissä ja heillä on rajoitetut poliittiset oikeudet korporaatioidensa* piirissä. Parasiitit vangitaan välittömästi, kärsivät hallinnollisen 15 vuoden ojennustuomion kovennetun kurin leirillä** ja karkoitetaan sitten mihin tahansa maahan, joka suostuu ottamsaan ko. aineksen vastaan.

"Den utländska befolkningen ska indelas i främlingar, stamfrämlingar och parasiter. Främlingarna är etniskt ljushyade [!] eller kan jämställas med dito, och de innehar nästan lika omfattande rättigheter som finnarna. Stamfrämlingarna är inte etniskt ljushyade och de kommer inte att erbjudas alla medborgerliga rättigheter, men de ska åtnjuta lagens skydd och inneha begränsade politiska rättigheter inom sina korporationers* ramar. Parasiterna ska arresteras omedelbart, de kommer att genom administrativt beslut dömas till femton års korrektionshäkte på läger med särskilt tuff disciplin** och utvisas sedan till vilket land som helst som vill ta emot dylikt människomaterial."  

* Suuren Unelman Suomi on oleva korporatiivinen valtio. Niin poliittinen osallistuminen, sosiaaliturva, merkittävä osa lainkäytöstä (Korporaatiot valitsevät jäsenistöstään ko. oikeusistuimen lautamiehistöt ja ei rikosoikeudellinen prosessi tapahtuu korporaatioiden välisenä sovitteluna.) ja suuri osa kaikesta muustakin tapahtuu korporaatioiden piirissä.

"*Den Stora Drömmens Finland kommer att vara en korporativ stat. Både politiskt engagemang, social säkerhet, en betydande del av rättskipning (korporationerna väljer bland sina medlemmar domstolens nämndemän, och icke-kriminella processer sker som förlikning korporationer emellan) och största delen av all annan verksamhet äger rum inom korporationerna." 

**Olot ko. Leirihalllinnon erityisalueella vastannevat olennaisesti 40-luvun NL:n Kolyman vastaavia! Tarvitseeko selittää, että Suuren Unelman Suomessa vankeinhoidosta vastaa ns. Leirihallinto?

"**Förhållandena i dessa specialområden styrda av Lägerförvaltningen kommer antagligen att i allt väsentligt motsvara dito i Kolyma i Sovjet på fyrtiotalet! Måste man särskilt påpeka, att det är den s k Lägerförvaltningen som i Stora Drömmens Finland ska ta ansvaret för fångvård?" 

Kyseinen herra, jota Jussi Halla-aho kehotti turkulaisia kannattajiaan äänestämään vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, siis vaati täysin yksi yhteen samanlaisia murhaamisia ja nujerrustoimenpiteitä poliittisesti toista mieltä olevien murskaamiseksi kuin Stalinin Neuvostoliitossa käytettiin, eikä edes peitellyt sitä. Nimettömiin hautoihin upotetut vainajat ovat suora viittaus Katynin joukkohautoihin, Leirihallinto taas Gulagiin (< glavnoje upravlenije lagerej, "leirien keskusvirasto", "leirihallitus"). Toisessa yhteydessä tämä miekkonen julisti oppi-isikseen Leninin ja Stalinin "enemmän kuin Hitlerin". 

Herremannen ifråga, som Jussi Halla-aho uppmanade sina anhängare i Åbotrakten rösta på i riksdagsvalet år 2007, yrkade sålunda på mord och repressionsåtgärder identiska med de som tillämpades i Sovjet under Stalin för att krossa politiskt oliktänkande, och försökte inte ens dölja det. De namnlösa gravarna är en direkt anspelning på massgravarna i Katyn, Lägerförvaltning på Gulag (på ryska glavnoje upravlenije lagerej, "lägeröverstyrelsen", "lägerförvaltningen"). I ett annat sammanhang förkunnade den här gubben att det var snarare Lenin och Stalin han såg som sina lärofäder, inte Hitler.

Mutta kai tämä oli parempaa leninismiä ja stalinismia, koska se oli äärioikeistolaista leninismiä ja stalinismia. Tosin nuo korporaatiojutut taitavat olla kotoisin Mussolinin fasismista, jossa harrastettiin enemmän kunnianhimoisia yhteiskunnallisia virityksiä kuin natsismissa. Hitlerin lähestymistapa oli tunnetusti pikemminkin "...ttu tapetaan kaikki s...na".

Men jag antar att det var bättre leninism och stalinism, eftersom det var högerextrem leninism och stalinism. De där korporationshistorierna förefaller visserligen härstamma från Mussolinis fascism, som lade mera vikt på ambitiösa samhällsexperiment än nazismen. Hitlers approach var mer i stil med "nu fan ska vi döda alla för helvete".

Jos joku haluaa vastustaa kommunismia liittymällä persuihin, niin mikäs siinä, mutta käytännön politiikan tasolla näyttää vähän siltä, että persut ovat suunnilleen ainoa puolue, joka aktiivisesti pyrkii käyttämään kommunististen diktatuurien menetelmiä. Tunnetusti minäkin menetin pysyvästi kirjoitusoikeudet kaikissa suomenkielisissä medioissa persujen painostuksesta. Olen ollut tosiasiallisen sensuurin alainen jo seitsemän ja puoli vuotta, mikä itse asiassa aika tarkkaan vastaa niitä sensuuritoimia, joita kohdistettiin toisinajatteleviin kirjailijoihin Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä, Stalinin terrorin jälkeen.

Om någon vill bekämpa kommunism genom att ansluta sig till sannfinnarna, är det fritt fram, men på praktisk politisk nivå förefaller det som om sannfinnarna är det enda politiska partiet som aktivt och öppet förespråkar de medel och metoder som på sin tid utmärkte kommunistiska diktaturer. Som bekant förlorade jag permanent min yttrandefrihet i alla finskspråkiga medier p g a sannfinsk påtryckning. Jag har varit utesluten ur finskspråkiga medier sedan sju och ett halvt år tillbaka, vilket faktiskt är en rätt exakt lika sträng censuråtgärd som oliktänkande författare kunde räkna med under Sovjetunionens sista årtionden, när Stalinterrorn redan var förbi.

Sinänsähän ei ole yksinomaan persuille ominaista, että he ovat muka kannattamiensa asioiden pahin vihollinen ja vastustamiensa paras edistäjä. Esimerkiksi suomalaiset kommunistit ovat tunnetusti käytännössä vain Venäjän juoksupoikia ja -tyttöjä. "Rauha" eli itänaapurin mielisteleminen päihittää kommunistiporukoissa sosialismin koska vain, ja kuten kommunisteista ovet paukkuen lähtenyt nuori aktivisti Sippo Kähmi on todistanut, ne oikeat kommunisteiksi itseään kutsuvat kommunistit ovat tuiki valmiita yhteistyöhön äärioikeiston rasistien kanssa - tämän takana on populistinen impulssi, pyrkimys puolustaa epämääräisesti määriteltyä "kansaa" "vallanpitäjiä" vastaan. Tehottomin mahdollinen tapa vastustaa fasisteja on alkaa kommunistiksi.

I och för sig är det inte bara sannfinnarna som är till större förfång för sin egen (påstådda) sak än någon motståndare. Finska kommunister koncentrerar sig som bekant på att agera springpojke åt Ryssland. Deras slagord lyder "för fred och socialism", och det är "freden" (dvs. fjäsket för Ryssland) som alltid åker förbi socialismen. Som Sippo Kähmi, en ung aktivist som i föga försonliga tecken för ett par år sen lämnade kommunisterna, har bevisat, är de verkliga kommunisterna (de som kallar sig så) helt beredda till samarbete med de rasistiska högerextremisterna: det här beror på den populistiska impulsen, på deras strävan att försvara "folket" mot "makthavarna", vad dessa två begrepp än betyder. Det minst effektiva sättet att bekämpa fascism är att bli kommunist.

Yhtäläisen moitteen voi esittää myös Kiinan kommunisteille. Jos kommunismilla on mitään mielekästä tarkoitusta, se on kapitalismin voittokulun pysäyttäminen, jos siis lähdetään siitä perusperiaatteesta, että kapitalismi on lähtökohtaisesti huono juttu (olettaisin, että kommunismin keksijät ja kehittäjät pitivät kapitalismia ikävänä asiana). Kuten kaikki erinomaisesti tietävät, Kiinan kommunistipuolue alkoi siirtyä kapitalismia kannattamaan jo Deng Xiaopingin valtakaudella 1980-luvulla (lisätietoja saa esimerkiksi tästä blogikirjoituksesta). Mitään kommunistista ihanneyhteiskuntaa Kiina ei ole lähelläkään, eikä näy merkkiäkään siitä, että sellaiseen edes pyrittäisiin. Sen sijaan on rakennettu karkean kapitalistinen ja edelleenkin sisäpoliittisilta otteiltaan totalitaristinen Kiina, jossa kansalaisia tarkkaillaan orwellilaisessa hengessä ja kansallisia vähemmistöjä vainotaan.

Jag vågar rikta samma kritik mot de kinesiska kommunisterna. Om kommunismen alls kan ha ett rationellt syfte är det att stoppa kapitalismens triumftåg, om man alltså utgår från premissen att kapitalismen är en dålig sak (jag antar att det är vad kommunismens skapare och utvecklare tyckte). Som vi alla utmärkt vet, började det kinesiska kommunistpartiet övergå till en prokapitalistisk attityd redan under åttiotalet, då Deng Xiaoping regerade (kolla gärna länken ovan om du kan läsa finska). Kina är inte något kommunistiskt idealsamhälle och förefaller inte heller utveckla sig i sådan riktning. I stället har man byggt upp ett brutalkapitalistiskt, inrikespolitiskt totalitärt Kina, där medborgarna kontrolleras i orwellsk anda och nationella minoriteter förföljs.

Mutta palataanpa vielä tarinan alkuun. Laura Huhtasaari siis pelotteli kiinalaisella kommunismilla. No, kuka tässä maassa on hankkinut itselleen mainetta kommunistisen Kiinan yhteistoimintamiehenä? Kukapa muukaan kuin Mika Niikko, tuo naiivi uskovainen (tai pikemminkin sellaisena esiintyvä kyyninen liikemies), joka on mm. valokuvattu tanssahtelemassa yläruumis paljaana kiinalaisen liiketuttavansa kanssa. (En vihjaile tässä mistään homoseksuaalisuudesta, koska oletan, että kuvan taustalla oli jokin samantyyppinen miehisen kaveruuden luomisrituaali liikekumppanien kesken kuin takavuosikymmenten huhumyllyistä kuuluisat turkulaisten vaikuttajien kivestentervaamiset.)

Men låt oss återgå till början. Laura Huhtasaari skrämde oss alltså med kinesisk kommunism. Vem är den mest kände Kinakollaboratören i Finland? Knappast någon annan än Mika Niikko, som försöker uppträda som en naivt religiös typ men som allt mera framstår som en cynisk affärsman. Han har bland annat fotograferats halvnaken i någon sorts danspose med en kinesisk affärspartner, vilket jag inte nämner för att insinuera någonting om homosexualitet - jag misstänker att det snarare rör sig om en manlig kompisskapsritual, nånting i stil med hur stadshöjdarna i Åbo förr i världen brukade bestryka sina testiklar med tjära.

Niikon liiketoimet Kiinassa ovat tapahtuneet yhteistyössä erään tiede- ja teknologiayhdistyksen kanssa, jota Niikko itse on väittänyt yksityiseksi, valtioon liittymättömäksi toimijaksi. Tuskinpa Niikkokaan on oikeasti niin naiivi, ettei hän tietäisi miten Kiinassa asiat oikeasti ovat: mitään valtiosta riippumattomia toimijoita siellä ei todellakaan länsimaisessa mielessä ole. Kommunismin utopiahaaveet Kiinan kommunistinen puolue on ehkä heittänyt mäkeen, mutta kommunismin valtiojohtoisuus siellä on kunniassaan, ja se lieneekin tärkein kommunismin piirre, josta Kiinan valtapuolue ei ole luopunut.

Sina kinesiska affärer har Niikko skött i samarbete med en vetenskaps- och teknologiförening som Niikko själv framställt som en aktör oberoende av staten. Men Niikko är knappast så naiv att han inte begriper hur saker och ting egentligen ligger till i Kina: där finns det inga oberoende aktörer i den bemärkelsen som privatfirmor och medborgerliga föreningar i Väst är det. Drömmarna om en framtida kommunistisk utopi har kommunistiska partiet i Kina gett uppå båten, men vardagslivet är precis lika strängt kontrollerat av staten som förr, och detta torde vara det viktigaste av kommunismen som Kinas makthavarparti alltjämt bibehåller.

Niikon Kiinan-suhteista aikoinaan äläkän nostanut MOT-ohjelma on tietysti journalistiselta laadultaan varsin kirjava tekele, joka on aika ajoin levittänyt mm. ilmastonmuutos-"skeptistä" propagandaa. Siksi siihen on suhtauduttava asiaankuuluvalla varauksella. Ohjelma otti kuitenkin yhteyttä myös Suojelupoliisiin, jonka lausunnolla lienee jotain painoa. Suojelupoliisi ei suoraan kommentoinut Niikon yksittäistapausta, mutta totesi, että juuri tuollaiset tiede- ja teknologiayhdistykset pakkaavat olemaan yksi Kiinan tapa vaikuttaa arveluttavin tavoin muiden maiden poliitikkoihin.

Teveprogrammet MOT, som på sin tid gjorde ett stort nummer av Niikkos relationer till Kina är givetvis av varierande journalistisk kvalitet: på sin tid utmärkte sig MOT bl a med "klimatskeptisk" propaganda. Därför bör man ta dess påståenden med en nypa salt. Programmet kontaktade dock även Skyddspolisen, som torde veta vad den talar om. Skyddspolisen kommenterade inte direkt fallet med Niikko, men konstaterade, att det typiskt är genom dylika vetenskaps- och teknologiföreningar som Kina idkar betänklig påverkan på politiker i andra länder.

Laura Huhtasaaren maailmassa - kuten tiedämme - "kommunismi" on ainoastaan haukkumanimi kaikelle edes jotenkin järki- ja tiedeperäiselle politiikalle ja sitä kannattaville henkilöille, myös sellaisille, jotka itse kokevat olevansa esimerkiksi maltillisia porvareita. Sitä vastoin hänen näkökulmastaan ei ole ollenkaan oleellista, onko jollakulla oikeasti todennettavia liike- tai niihin verrattavia suhteita esimerkiksi Kiinan tiedustelupalvelujen bulvaaneihin.

I Laura Huhtasaaris värld är - som vi vet - "kommunismen" endast ett öknamn på allt som någorlunda liknar rationalitets- och vetenskapsbaserad politik och alla människor som är för sådan politik, inklusive de som anser sig vara t ex moderata borgare. Däremot är det inte alls relevant ur hennes synvinkel, om någon har t ex påvisade affärs- eller andra jämförbara relationer till kinesiska underrättelsebulvaner.

Suomenkielisen median järjetön kuvitelma Halla-ahon maltillisuudesta - Finska mediers absurda chimär om Halla-aho som moderat politiker

Suomenkielinen media pyrkii innolla nostamaan Halla-ahoa pääministeriksi ellei peräti prinssieverstiksi. Erityisen merkillepantavaa on, että jopa eräät muka äärioikeistokriittisiksi naamioituvat toimittajat kunnostautuvat tässä. Itse asiassa näin Itä-Euroopan historiaa tuntevana slavistina minun on syytä todeta, että suomenkielisen Suomen medioihin on vakiintunut ilmiö, jota venäjäksi kutsutaan perestrahovkaksi eli jälleenvakuuttamiseksi. 

Finskspråkiga medier försöker nitiskt upphöja högerextremistledaren Jussi Halla-aho till statsminister och kanhända till prinsöverste (om jag tillåts anspela på förströelseförfattaren Aarne Haapakoskis på finska välkända berättelse). Särskilt märkligt är det att t o m en del journalister kritiska mot extremhögern utmärker sig med en dylik attityd. Som slavist med insikt i det kommunistiska skedet i Östeuropas historia måste jag konstatera att den företeelse som på ryska kallas perestrachovka eller återförsäkring nu förefaller ha etablerat sig i medierna i det finska Finland.

Minun sensuroimiseni oli itse asiassa vain ensimmäinen merkki siitä, että suomenkieliset viestimet yhä selvemmin mukautuvat äärioikeiston tulevaan ylivaltaan käyttäen samoja tekniikoita ja menetelmiä kuin myöhäisten kommunistiaikojen itäeurooppalainen kirjallisuus, joka koetti antaa itsestään kriittisen ja itsenäisesti ajattelevan kuvan samalla kun se "jälleenvakuutti" itsensä erilaisilla varauksilla ja säilytti uskottavan kiistettävyyden puoluetoimitsijoiden ja sensuurin silmissä välttyen näin joutumasta salaisen poliisin kynsiin. Tyypillinen itäeurooppalainen kirjailija, kuten vaikkapa itäsaksalainen Hermann Kant, "porasi vain sieltä, missä oli jo reikä". (Sen jälkeen kun Neuvostoliitto ja DDR romahtivat, tämän herkon maine kirjailijana on tietysti tippunut kuin lehmän häntä. Aivan lahjaton kynämies hän ei toki ollut, koska tuollainen venkoilu edellyttää jonkinlaista osaamista, jottei se olisi täysin läpinäkyvää.)

Att jag belades med munkavle var egentligen bara det första tecknet på att finska medier allt mera anpassar sig på förhand till extremhögerns framtida hegemoni genom att tillämpa samma tekniker och metoder som senkommunistisk östeuropeisk litteratur: författarna försökte uppträda som kritiska och självständiga tänkare medan de "återförsäkrade" sig med allehanda förbehåll och bevarade trovärdig förnekbarhet i partiapparatens och censurens ögon och undvek hemliga polisens tortyrkamrar. En typisk östeuropeisk författare, t ex östtysken Hermann Kant, "borrade bara där det redan fanns ett hål". När Sovjet och DDR kraschade, förlorade också denne herreman sitt goda rykte som författare. En helt obegåvad skribent var han förvisso icke, ty för att folk kunde ta författarens krumbukter på allvar behövdes det någon sorts litterär skicklighet.

Keskeinen osa tätä jälleenvakuuttautumista on Jussi Halla-ahon esittäminen asiallisena, maltillisena ja demokratialle pyhittäytyneenä toimijana, jota muka ei voi syyttää eikä syyllistää kannattajalaumojensa tekosista. Kun valtamediassa esitellään tyhmimpiä perussuomalaisia ja heidän toilailujaan, sivulauseessa ilmaistaan myötätuntoa Halla-ahoa kohtaan, joka joutuu tätä vapaana hilluvaa hullujenhuonetta kaitsemaan. Tämä puhetapa perustuu joko vilpittömään tietämättömyyteen Halla-ahon roolista äärioikeiston valtiasjohtajana, tai sitten kyyniseen valehteluun. Olen tietysti itse sitä mieltä, että kyyninen valehtelu on todennäköisempää.

En central del av denna återförsäkring är att framställa Jussi Halla-aho som en saklig och moderat aktör och hängiven demokratianhängare som kantänka inte kan vare sig beskyllas eller skuldbeläggas för vad anhängarskaror ställer till med. När gammelmedierna rapporterar om de dummaste bland sannfinnarna och deras fadäser, uttrycks det i bisatsen medkänsla med Halla-aho, stackarn som måste ta hand om de här frisläppta galningarna. Den här sättet att tala beror antingen på uppriktig ovetskap om Halla-ahos roll som extremhögerns auktoritära ledare, eller på cynisk lögnaktighet. Min åsikt är naturligtvis att det är den cyniska lögnaktigheten som är den mera sannolika förklaringen.

Jo yli kymmenen vuoden ajan on ollut selvää, että uusi äärioikeisto on ainakin ydinjoukkonsa osalta pitkälti Halla-ahon ympärille rakentuva kultti. Koska Halla-aho ei ole erityisen karismaattinen, olen itse vakuuttunut siitä, että kultti on rakennettu Venäjän poliittisella teknologialla, mahdollisesti Halla-ahon sitä itse tajuamatta. On jopa kuviteltavissa, että hän itse vilpittömästi uskoo naurettaviin väitteisiinsä puolueensa muka kriittisestä asenteesta Venäjään. Mutta se ei nyt ole tärkeää. Tärkeää on se, että ajatus jostain "maltillisesta" Halla-ahosta, joka ei ole vastuussa nettireuhaajista, on täysin virheellinen.

Sedan mer än tio år tillbaka har det varit klart att den nya extremhögern, åtminstone dess kärntrupp, är en kult som uppstått kring Halla-aho. Ledaren själv är inte särskilt karismatisk, och därför är jag övertygad att kulten uppbyggts med Rysslands politiska teknologi, möjligtvis utan att Halla-aho själv insett detta. När han bedyrar att hans parti är kritiskt mot Ryssland, är det t o m möjligt att han inte medvetet ljuger, hur löjligt det än låter med tanke på alla de sannfinnar och högerextremister som också i Finland prisat Ryssland. Men det är inte viktigt. Det viktiga är att föreställningen om Halla-aho som en "moderat" politiker, inte ansvarig för online-bråkmakarna och deras tilltag, är helt felaktig.

Kulttiluonne oli nähtävissä jo silloin, kun Halla-aho ensimmäisen kerran oli oikeuden edessä. Tällöin oikeussalin katsomo täyttyi palvojista, jotka eivät sallineet edes rouva Halla-ahon istua mihinkään. Kun lehdistö sitten haastatteli muutamaa ihailijaa ja yritti saada heistä irti minkäänlaista selitystä sille, että he niin kovasti ihannoivat mestariaan, vastaukset olivat "se on nyt vaan niin iiiiihana" -tyyppisiä - syntyi vastustamaton mielikuva, että poikien motiivi oli samanlainen seksuaalinen himo kuin pikkupimuilla, jotka ihailevat kitaran kieliä ja tyttöjen häpykieliä rämpyttäviä rokkisetiä.

Att det hela var en hysterisk kult var klart redan då Halla-aho för första gången kom inför rätta p g a sina rasistiska yttringar. Då stormades rättssalen av tillbedjare, som inte ens lämnade en stol för fru Halla-aho att sätta sig på. När pressen sedan hittade ett par intervjuoffer bland beundrarskaran, var det omöjligt att få en någorlunda artikulerad förklaring för deras entusiasm: svaren var på nivå med "han är bara så skööööön". Man hade svårt att undvika intrycket att dessa killar motiverades av ett liknande sexuellt begär som de unga flickor som kärar ner sig i medelålders rockmusiker vars smidiga fingrar leker med flickklittor med samma skicklighet de slår på gitarrsträngar.

Äärioikeiston aatteellisessa ja toiminnallisessa ytimessä ovat siis Halla-aho ja hänen kannattajansa, jotka tuon tiedostamattoman (tai mistä minä niiden aivoituksia tiedän, ehkä hyvinkin tiedostetun - myöntäväthän Laura Huhtasaarenkin kannattajat auliisti äänestävänsä siittimellään) homoseksuaalisen himonsa ohjaamina tahdottomina robotteina maalaavat vaikka itsensä turkoosin kirjaviksi ja menevät alasti ja käsillään kävellen messuamaan kirkkoslaaviksi Senaatintorille, jos heidän herransa ja mestarinsa niin suvaitsee käskeä. Ikävä kyllä mestari on yhtä huumorintajuton kuin muutenkin vastenmielinen persoonallisuus, joten emme ole vielä nähneet niitä turkoosiksi maalattujen miesten laumoja. Ne olisivat paljon hauskempi ilmiö kuin ne äärioikeistolaisen roskaväen juopotteluleirit, joita olemme nähneet kaduilla ja toreilla viime vuosien aikana.

Extremhögerns ideella och praktiska kärna utgörs sålunda av Halla-aho och hans anhängare, som främst motiveras av ett omedvetet sexuellt begär. Eller vad vet jag, kanske är det helt medvetet: Laura Huhtasaaris väljare har redan öppet och glatt medgett att de röstar med penisen. Anhängarna är Halla-aho så undergivna och lydiga, att de vore beredda att klä av sig nakna, måla sig turkosbrokiga och gå på sina händer till Senatstorget för att hålla en kyrkslavisk mässa, om deras herre och mästare så befallde. Dessvärre är mästaren en lika humorlös som motbjudande personlighet, så vi har ännu inte sett en skymt av dessa turkosfärgade män. De skulle åtminstone framstå som en mycket roligare företeelse än de läger av supiga högerextremistiska lodisar som vi under de senaste åren sett "hålla demonstrationer" på gator och torg.

Joka tapauksessa äärioikeiston "ylilyönnit" - kuten itseään jälleenvakuuttavat journalistit mielellään niitä kutsuvat - eivät suinkaan ole ylilyöntejä, vaan mestarin itsensä Suomen politiikkaan tuoma metodi. Käyttääkseni äärioikeiston itsensä lempi-ilmauksia: tämä on voitava sanoa ääneen ja tästä on voitava keskustella. Juuri tämän keskustelun äärioikeisto kuitenkin mielipideterrorillaan pyrkii estämään, koska niin kauan kuin lehtineekerit (kyllä, tämä on ainoa oikea tapa käyttää sanaa "neekeri") ja median sopulit uskovat (tai ovat uskovinaan) Halla-ahon olevan jotenkin maltillinen, homma menee siihen suuntaan kuin äärioikeisto haluaa, ts. tulevaisuudennäkymänä on äärioikeiston hallitus (jonka vaalikausi tietysti itänaapurin panssarien tuella jatkuu tietymättömän pitkään).

I alla omständigheter är extremhögerns "överdrifter" - som de gärna kallas av självåterförsäkrande journalister - inte några oavsiktliga olyckshändelser, utan en metod själve mästaren infört i finsk politik. För att använda ett par av extremhögerns egna favorituttryck: det här måste man kunna säga högt och diskutera öppet. Men det är precis den här diskussionen extremhögern inte tillåter, ty så länge mediemurvlarna tror (eller låtsas tro) att Halla-aho är på något sätt moderat, utvecklar sig allting i den riktning extremhögern föredrar, dvs mot en högerextrem regering (som givetvis kommer att regera i all oändlighet, tack vare det stöd av ryska pansarvagnar den kan räkna med).

Samaan puhetapaan kuuluu se naurettava vihjailu Halla-ahon "suhteista äärioikeistoon" ikään kuin Halla-aho ei itse olisi äärioikeistoa. Viitatakseni 2000-luvun alun blogisotien naisvihatrooppeihin: Halla-ahon äärioikeistolaisuus esitetään tavalla, joka tekee hänestä kihelmöintiä synnyttävän "jännämiehen", samalla tavalla kuin se vähän rikollinen ja vähän huumeisiinmenevä (muttei ulkoisesti rappeutunut) hurmuri kaataa kaikki naiset jännittävyydellään. Syvällä rikollisuudessa tai fasismissa oleva roisto tai huumeensyömä ihmisraunio on vain roisto ja ihmisraunio, hän ei ole jännämies. Mutta pahuuden kanssa flirttaileva mies on kiehtova.

Lika överslätande låter de löjligt undvikande formuleringarna om Halla-ahos "kontakter med extremhögern", som om Halla-aho inte själv vore en högerextremist. För att anspela på kvinnohatstroperna från de stora bloggkrigen i början av det nya millenniet: Halla-ahos högerextremism framställs på ett sätt som får honom att framstå som en "spännande man", ungefär som den där lite kriminellt anstuckne och lite festknarkande (men inte nedknarkade) flicktjusaren som alla kvinnor faller för som käglor. En skurk som sitter fast och djupt i brottslighetens eller fascismens träsk eller ett allvarligt nedknarkat människovrak är bara en skurk och ett människovrak, han är inte spännande. Men en man som bara flörtar med ondskan - som bara har kontakter med den - är fascinerande.

Tässä kohtaa tietysti aletaan inistä, että ei 20 prosentin suomalaisista kannattava puolue voi olla äärioikeistoa. Tähän vastaan kyynisesti natsikortilla: Weimarin Saksan viimeisissä vapaissa vaaleissa natsit saivat kolmanneksen äänistä (ja se oli kaiken lisäksi neljä prosenttia vähemmän kuin edellisissä vaaleissa, joissa tulos oli 37 prosenttia). Tämä ei tee natseista yhtään vähemmän äärioikeistoa eikä yhtään vähemmän natseja.

Här börjar någon givetvis vina om hur ett parti som tjugo procent av finska väljare stöder inte kan vara extremhögern. Den här invändningen besvarar jag cyniskt med nazistkortet: i de sista fria valen i Weimartyskland fick nazisterna en tredjedel av rösterna (och det var fyra procent mer än i de föregående valen, då de fick trettiosju procent). Det här gör nazisterna inte mindre nazistiska och inte mindre högerextrema.

Kiinnostavimpia kysymyksiä tässä on, missä määrin toimittajien nöyryys ja palvelualttius äärioikeiston edessä johtuu omasta myötämielisyydestä äärioikeistoa kohtaan, missä määrin se on pelkoa äärioikeiston maalittamaksi joutumisesta ja missä määrin siinä on takana Hugenbergien eli suomenkielisen median johtoportaan tahto. Muistanpa erään tapauksen hiljattain Twitterissä, joka mielestäni aika vahvasti puhuu tämän viimeisen vaihtoehdon puolesta.

En intressant fråga i det här sammanhanget är, i vilken utsträckning journalisternas ödmjukt tjänstvilliga inställning till extremhögern beror på deras ideologiska sympatier, i vilken utsträckning de är rädda för att bli föremål för koordinerade hatkampanjer och i vilken utsträckning de bara lyder sina överordnade, dvs ledningen för finskspråkiga medier. Nyligen hade jag en Twitterupplevelse som stöder den sistnämnda tolkningen.

Muuan toimittaja, joka on profiloitunut kohtuullisen järkevän ja kriittisen oloisena (ja ottaen huomioon, miten syvästi halveksun suomenkielistä mediaa, tämä on juuri minulta erittäin vahva ylistys), oli osallistunut paskalehtensä (toinen iltaläpysköistä) kanssa jonkin persujen luoman skandaalikuplan puhaltamiseen. Tehän tiedätte nämä persujen ja heidän kokoomus-nimisen apupuolueensa epätoivoiset yritykset keksiä vaikka kiven silmästä jotain väärinkäytöksiä, joihin hallitus muka olisi syyllistynyt.

En journalist som profilerat sig som en relativt förnuftig och kritisk yrkesman (och med tanke på hur djupt jag föraktar finskspråkiga medier är det här ett mycket starkt beröm) hade tillsammans med hela sin skitblaska (en av de två finska kvällstidningarna) varit med om att blåsa upp en av sannfinnarna skapad skandalbubbla. Ni vet alla dessa desperata försök av sannfinnarnas och deras stödparti Samlingspartiet att dikta ihop någon sorts överträdelser regeringen kantänka hade gjort sig skyldig till.

Tuossa vaiheessa ao. tekoskandaalikuplan ilmat olivat jo pihalla, mutta ao. toimittaja siirtyi täyteen siilipuolustukseen vakuutellessaan, että väärinkäytöksiä todella oli tapahtunut. Mitään perusteluja hän ei tälle tietenkään esittänyt, ainoastaan hysteeristä jankkaamista - syntyi mielikuva, että hän siinä lähinnä yritti vakuuttaa itseään. Tai - että hän yritti saada esimiehiään vakuuttuneiksi lojaalisuudestaan näiden ajamalle asialle. 

Vid det skedet var låtsasskandalen inte längre bara en bubbla, utan en punkterad bubbla, men journalisten övergick till rent igelkottsförsvar när han bedyrade att missbruk verkligen skett. Några sakargument hade han inte att erbjuda, det var bara hysteriskt upprepande. Man fick intrycket att han främst försökte övertyga sig själv. Eller - att han försökte övertyga sina överordnade om att han var lojal mot den sak dessa använde medierna till att främja.