Mistä äärioikeisto ammentaa - Vad extremhögern öser ur

Vasemmiston kykenemättömyys tajuta äärioikeistoa näkyy siinä, että vasemmistolaiset toimijat - kuten taannoin siteeraamani kommunisti - pyrkivät joko tietoisesti tai tiedostamattaan selittämään itselleen, toisilleen ja kuulijoilleen nykyisen äärioikeiston oleellisesti samaksi ilmiöksi kuin Kekkosen aikaisen tai 90-lukulaisen äärioikeiston. Monet vasemmistolaiset elävät siksi mikämikämaassa, jossa äärioikeistolle ominaisia piirteitä ovat esimerkiksi Venäjä-vastaisuus, Naton kannattaminen tai maanpuolustushenki. (Olisimmepa niin onnekkaita!)

Att vänstern inte riktigt begriper sig på extremhögern syns i att många vänsteraktörer - som kommunisten jag för en viss tid sedan citerade - antingen medvetet eller omedvetet försöker jämställa den nya extremhögern med den vi hade på Kekkonens tid eller på nittiotalet. Många vänstermänniskor lever därför i ett fantasiland där "högerextremism" handlar om att vara russofob, Natoanhängare eller försvarsvän. Om vi bara vore så lyckliga!

Tämä on tietysti ymmärrettävää: sekä vasemmalla että perinteisessä maltillisessa oikeistossa halutaan elää menneiden aikojen turvallisissa ja totutuissa uhkakuvissa. Nykyinen äärioikeisto, joka on kaikesta "nationalismi"-uhostaan huolimatta kansainvälisellä kulttuuripuurolla ruokittua juurettomistoa, on kuitenkin koonnut maailmankuvansa, tai retoriikkansa, monista keskenään ristiriitaisista lähteistä, myös vasemmistolaisista.

Det är naturligtvis förståeligt att man både inom vänstern och den moderata högern helst vill leva i det förgångna, då hotbilderna var mysiga och trygga. Dagens extremhöger, som trots allt sitt skitsnack om "nationalism" är rotlösa existenser vars enda andliga näring består av internationell skräpkultur, har dock hämtat sin världsbild eller sin retorik från många källor som inte nödvändigtvis ens passar ihop - även vänsterkällor.

Puolalainen sosiologi Rafał Pankowski sanoi joskus Anders Behring Breivikin murhatyön aikoihin jotain sellaista, että äärioikeistolla ei ole ideologiaa, vaan se hakee valtavirrasta itselleen ideoita hyväksikäytettäväksi. Orwell tuli lähelle samaa ajatusta sanoessaan suunnilleen, että fasismi on ideologian sijasta pikemminkin vallankaappauskone, joka varastaa vasemmistolta kaiken tarvitsemansa. 

Det var lite efter Breiviks skräckdåd som den polske sociologen Rafał Pankowski påstod ungefär att extremhögern inte har någon egen ideologi, utan att den helt enkelt hämtar från huvudfåran idéer som den kan exploatera. Orwell kom nära samma tankegång när han sade någonting i den stilen att fascismen inte är en ideologi, utan en statskuppsmaskin, som stjäl från vänstern allt den behöver.

Se, että natsit kutsuivat itseään "kansallissosialisteiksi", johtui juuri tästä (myönnän, ettei tämäkään ole oma huomioni, taisin lukea sen ensin Gitta Serenyltä). Sekä kansallisuusaate että sosialismi olivat tuon ajan suosittuja aatteita. Toisin sanoen poliittinen helppoheikki nappasi omalle tuotteelleen mahdollisimman vetävän ja muodikkaan brändin. Hieman vastaavalla tavalla Vladimir Žirinovski, natsipelle jos kuka, aikoinaan nimesi oman puolueensa "Venäjän liberaalidemokraateiksi".

Att nazisterna kallade sig "nationalsocialister" berodde precis på det här (jag medger att det här inte är min iakttagelse heller, jag antar att det är något Gitta Sereny påpekat i sina skrifter). Både nationalism och socialism var populära idéer som låg i tiden. Sålunda var det naturligt att en politisk torgmånglare som Hitler kombinerade dem för att ge sin egen produkt ett attraktivt varumärke. På ett liknande sätt gav Vladimir Zjirinovskij, en nazistisk pellejöns om någon, sitt eget parti namnet "De ryska liberaldemokraterna". 

Sekä Hitlerin natseja että Žirinovskia erottaa nykynatseista toki se, että he tässä asiassa menivät, eh, positiivisen kautta: he keksivät itselleen aikakauden molemmat suositut poliittiset aatteet sisältävän nimen. Nykynatsiliikkeemme sitä vastoin on niin negatiivinen, että se keskittyy haukkumaan vastustajiaan samanaikaisesti anarkomarkoiksi, kommareiksi, punikeiksi ja fasisteiksi.

Såväl Hitler och nazisterna som Zjirinovskij skiljer sig dock från dagens nazister i sitt positiva tillvägagångssätt: de gav sin egen rörelse ett namn som hänvisade till bägge populära samtidsideologierna. Vår nuvarande naziströrelse är däremot så negativt inställd att den koncentrerar sig på att kalla sina motståndare både för anarkister, kommunister, rödingar och fascister.

Mutta asiaan. Puhutaanpa siitä, mistä äärioikeisto on varastanut ideansa.

Men nu ska jag gå till saken. Låt oss dryfta frågan, varifrån extremhögern stulit sina idéer.

Ihan ensimmäiseksi täytyy pohtia äärioikeiston venäläismielisyyttä. On tietysti selvää, että äärioikeisto saa suoraa tukea, esimerkiksi koulutusta, Venäjän salaisilta palveluilta. Muuten eri maiden äärioikeistoryhmät eivät soveltaisi samoja menetelmiä - ja myös sellaisten suomalaisten äärioikeistolaisten nettijulkaisujen kuin MV-lehden ja Päivän Byrokraatin samanlainen kehityskaari viittaa vahvasti siihen suuntaan, että taustalla on jonkinlainen keskusjohtoisesti ajateltu valmisresepti. Kuitenkin olisi vaikea luoda Suomeen venäläismielistä äärioikeistoa, ellei täällä olisi jo vanhastaan jonkinlaista hyväksyntää venäläismielisyydelle.

Allra först ska vi ta upp den högerextrema Rysslandsvänligheten. Det är naturligt att extremhögern får direkt stöd, t ex träning, av ryska underrättelsetjänster. Annars skulle inte extremhögern i olika länder tillämpa samma metoder: att sådana högerextrema online-tidningar som MV-lehti och Päivän Byrokraatti i Finland uppvisar precis samma utvecklingsbåge tyder starkt på att det ligger ett centralt uttänkt färdigrecept bakom dem. Ändå skulle det vara svårt att skapa rysksinnad extremhöger i Finland om det inte av gammalt fanns acceptans för russofili i finsk politik. 

Vasemmistolla on luonnollisesti oma venäläismielisyyden perinteensä. Se perustuu alkujaan siihen, että kuuluimme Venäjään ja meidän sisällissotamme oli pitkälti Venäjän sisällissodan jatketta. Laimentamattomasta punaisesta näkökulmasta Neuvostoliitto oli se osa vanhaa isänmaata, jossa omat olivat päässeet voitolle, ja Suomi oli valkoinen Suomi, poliittisten pahisten koplan pesäke, eli pohjimmiltaan epälegitiimi valtio.

Vänstern har naturligtvis sin egen tradition av Rysslandsvänlighet. Dess rötter ligger i att vi förr i världen ingick i Ryssland och att vårt inbördeskrig egentligen var en del av det ryska. Utifrån en rent röd synvinkel var Sovjetunionen den del av gamla fosterlandet där de "egna" segrat, och Finland var det vita Finland, ett näste av politiska skurkar och en i grund och botten illegitim stat.

Tätä heijastelee esimerkiksi se, että ensimmäisen tasavallan vasemmistolaisilla oli tapana kutsua Etsivää Keskuspoliisia "ohranaksi", siis tsaarin salaiseksi palveluksi. Väinö Tannerista ja "tammikuun kihlauksesta" huolimatta tämänsuuntaiset näkemykset ovat kummitelleet työväenliikkeen piirissä hyvin pitkään sen jälkeenkin.

Det här återspeglas t ex i att vänstern i första republiken (mellan världskrigen) brukade kalla Detektiva Centralpolisen för "ochrana", ett ord som i princip avser Tsarrysslands hemliga polis. Trots att socialdemokraterna efter inbördeskriget leddes av Väinö Tanner och att fackrörelsen och arbetsgivarorganisationerna i den s k "januariförlovningen" under vinterkriget erkände varandra som förhandlingspartners, levde dylika attityder kvar inom arbetarrörelsen även länge därefter. 

Toki se varkain osoitettu myötämieli, jota vasemmistossa vielä joskus esiintyy Venäjän suuntaan, on vaihtanut moraalista oikeutustaan vasemmiston aivan ankarimpia stalinisteja lukuun ottamatta ymmärrettyä, että Neuvostoliitto oli pahimmillaan totalitaarinen diktatuuri ja parhaimmillaankin jonkinlainen Euraasian Meksiko. Sen jälkeen Neuvostoliittoa (sittemmin Venäjää) haluttiin sääliä, koska "neuvostokansa oli kärsinyt paljon" ja itänaapuri oli eräänlainen kolmannen maailman maa, jonka vihaaminen oli rasismia. Tätä tarkoitan kun sanon, että vasemmiston piirissä nähdään Venäjä "kunnianeekerinä".

Den förstulna sympati man inom vänstern fortfarande ibland hyser för Ryssland har naturligtvis bytt sitt moraliska berättigande när vänstern med undantag av de mest bornerade stalinisterna insett att Sovjetunionen som värst var en totalitär diktatur och som bäst en sorts Mexiko i Eurasien. Sedan dess har man snarast velat tycka synd om Sovjetunionen/Ryssland, där "folket fått lida så mycket": man har kommit att uppfatta vårt östra grannland som ett tredjevärldenland som det är rasism att hata. Det är det här jag menar när jag säger att man inom vänstern tenderar att se Ryssland som en "hedersneger".

Äärioikeisto on toki lähtökohtaisesti roskaväkeä, joka ei paljoa piittaa moraalisista perusteluista taivutellessaan Suomea Venäjän riveihin ja osaksi. Se vetoaa mieluummin talouspolitiikkaan, kuten keskustapuolue Kekkosen aikoina. Mutta toisaalta silloin ennen vanhaan vasemmistossakin oltiin kovin vastaanottavaisia myös "talouspoliittisesti järkeville", siis idänkauppaa korostaville venäläismielisyysargumenteille.

Extremhögern är givetvis i princip pöbel som ger katten i moraliska argument när den försöker övertyga oss om hur mycket bättre livet vore om Finland bara anslöt sig som delstat till Ryssland. Hellre åberopar den sig på handelspolitiska skäl, som centerpartiet på Kekkonentiden. Men å andra sidan var också vänstern på gamla goda tiden rätt villig att acceptera alla argument som gick ut på att det var "ekonomiskt förnuftigt" att samarbeta och handla med Sovjetunionen.

Tämä tietysti jaksaa naurattaa minua. Hörhösarjan vasemmistollehan maailmankauppa sinänsä on lähes määritelmän mukaisesti kapitalistista sortoa, jonka ainoat hyötyjät ovat amerikkalaiset suuryritykset. Mutta sillä siunaaman hetkellä kun tulee puhe kaupasta Neuvostoliiton eli nykyään Venäjän kanssa, moni vasemmistossakin alkaa uskoa siihen liberaalikapitalismin julistukseen, että kauppa luo rajat ylittäviä intressiyhteisöjä, jolloin sota ei kannata.

Det här är naturligtvis skrattretande. För tokvänstern är ju världshandeln som sådan en form av kapitalistiskt förtryck som endast storföretag drar nytta av. Men precis när det blir tal om handel med Sovjetunionen eller i dag med Ryssland, börjar också vänstermänniskor ta på allvar den liberalkapitalistiska förkunnelsen av att handel alltid skapar gränsöverskridande intressesamfund, så att det är olönsamt att föra krig.

En minäkään menisi suoraan kiistämään tuotakaan väitettä. Näyttää kuitenkin siltä, että se toteutuu vain sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puitteissa, siis juuri sen, jota ovat yhdessä kaatamassa niin Donald Trump, Vladimir Putin kuin äärioikeistokin. Siellä, missä vallitsee villin idän kaaos, kauppaa kyllä käydään sotivienkin valtioiden välillä, kuten Ukrainan ja Venäjän tapauksesta näemme.

Jag vill inte avvärja det påståendet heller, men det förefaller att det bara håller vatten inom ramen för en regelbaserad världsordning, alltså den ordning som Donald Trump, Vladimir Putin och extremhögern tillsammans håller på att kullkasta. I det vilda österns kaos kan handel däremot förekomma också mellan stater som ligger i krig, t ex mellan Ukraina och Ryssland.

Liberaalikapitalismi on tietysti valtavirtaoikeiston aate, ja syntyjään valtavirtaoikeistomme eli Kokoomus oli vanhasuomalainen puolue, ts. Venäjälle nöyristelevien puolue. Yhä uudelleen olemme joutuneet näkemään, että poliittinen muisti todellisuudessa on sekä pitempi että dementoituneempi kuin yleisesti luullaan, ja Kokoomuksessakin on ainakin yksittäisiä toimijoita, joiden maailmankuva on suoraan Kekkosen (ellei peräti autonomian myöntyväisyysmiesten) ajalta, esimerkiksi mitä tulee uuteen ydinvoimalaprojektiin. 

Liberalkapitalism är naturligtvis en ideologi som omhuldas av högerns huvudfåra, och när Samlingspartiet, vår högerliberala parti, kom till, var det det gammalfinska partiet, dvs partiet för de som fjäskade för Ryssland. Gång på gång har vi fått se att det politiska minnet i verkligheten är både längre och mera dement än man vanligen föreställer sig. Också inom Samlingspartiet finns det enstaka aktörer vars världsbild härstammar direkt från Kekkonentiden, om inte från autonomins undfallenhetsmän, vilket bl a kommit till uttryck i debatterna kring kärnkraftverket i Pyhäjoki.

Lisäksi silloin kun joku vihreissä on arvostellut Venäjää, esimerkiksi juuri Pyhäjoen ydinvoimalan tiimoilta, Kokoomus on vastannut syytöksillä russofobiasta. Se tietysti on itsessään ihan oppikirjatason poliittista nokittelua - kun Vihreät sanovat A, Kokoomuksen on sanottava Ö - mutta on opettavaista nähdä, että puolueen vanhasuomalaistakin sisuskalustoa voidaan nokittelun (tai opportunismin) niin vaatiessa esitellä maailmalle, eikä sitä mikään tabu estä.

Har någon av de gröna kritiserat Ryssland, särskilt kring kärnkraftverket i Pyhäjoki, har samlingspartiet besvarat detta med beskyllningar för russofobi. Det är givetvis politiskt käbbel på läroboksnivå - när de gröna säger A, måste samlingspartiet säga Ö - men det är lärorikt att se, att även samlingspartiets gammalfinska inälvor kan presenteras för världen om käbblet (eller opportunismen) så kräver och att detta inte stoppas av något tabu.

Kokoomuksen verkkojulkaisun, Verkkouutisten, sisältö on muuten vaihtelevaa: itse Venäjä-raportointi on hyvinkin korkeatasoista, mutta välistä siellä näkee lähes MV- tai PB-tasoista roskaa, jota voidaan pitää käytännössä Venäjän propagandana. Tämä tietysti kertoo osaltaan perinteisen oikeistolaisuuden vaikeuksista sopeutua nykyaikaan (toki hyvin samantyyppisistä kuin vasemmistolla): ennen vanhaan hyvään aikaan vastustettiin kaikkea mitä vasemmisto kannatti ja haluttiin ylläpitää maanpuolustushenkeä idän uhan varalta, mutta nyt itä uhkaa juuri niitä asioita (esimerkiksi seksuaalista suvaitsevaisuutta), jotka pitkälti mielletään vasemmiston tavoitteiksi, ja tällöin itä alkaakin houkuttaa nimenomaan konservatiivisista lähtökohdista.

Här vill jag påpeka att Samlingspartiets webbtidning, Verkkouutiset, erbjuder mycket varierande material: deras Rysslandsbevakning är av hög kvalité, men i övrigt ser man där ibland sörja och smörja som snarast hör hemma i MV eller PB och som i praktiken är rysk propaganda. Det här säger givetvis en hel del om de svårigheter den traditionella högern har att anpassa sig till dagens värld (inte för att den traditionella vänstern inte hade lika svårt): förr i världen bekämpade man allt vänstern gillade, och då ville man också upprätthålla försvaret för att den östra grannen inte blev alltför fräck av sig; men i dag vill grannen ta kål på precis de saker (t ex sexuell tolerans) som man av gammalt uppfattar som vänstermålsättningar, och då börjar Ryssland framstå som en värdefull allierad för konservativa. 

Äärioikeiston venäläismielisyys perustuu tietysti siihen, että äärioikeistolle Venäjä on nykyään jo aika itsestään selvästi strateginen liittolainen. Esimerkiksi Homma-foorumilla on sanottu monella äänellä suoraan, että Venäjä saa kaikin mokomin miehittää Suomen, koska silloin tulee loppu maahanmuuttajille, suomenruotsalaisille ja homoseksuaaleille. Suomen itsenäisyys ei ole tälle porukalle mikään itseisarvo, ja ajatus Venäjän vallasta Suomessa hyväksytään avoimesti. Kuten Hommalla toimeenpannut kyselyt ovat moneen otteeseen osoittaneet, "isänmaallisuus" tarkoittaa äärioikeistolle käytännössä Venäjän armeijan kutsumista kylään toisia suomalaisia sortamaan ja murhaamaan.

Extremhögern är givetvis strategiskt allierad med Ryssland: på det högerextrema diskussionsforumet Homma har det sagts rent ut och många gånger om att det är helt okej om Ryssland ockuperar Finland, eftersom ryssarna då gör processen kort med invandrarna, finlandssvenskarna och de homosexuella. Finlands självständighet har inget egenvärde i deras ögon, och tanken om ett nytt ryskt välde i Finland accepteras öppet. Som de enkäter hommaiterna själva genomfört på sitt forum bevisat betyder "fosterländskhet" för hommaiterna att man bjuder in ryska armén för att förtrycka och mörda andra finländare.

Tämä on moraalisena positiona jokseenkin sama kuin taistolaisilla, ja itse asiassa äärioikeiston näkeekin usein perustelevan venäläismielisyyttään tai yhteistyötään kiinalaisten tiedustelupalvelumiesten kanssa sillä, että "niinhän te kommunistitkin teitte". Kahdesta väärästä ei kuitenkaan saada oikeaa, eikä se, mitä "kommunistit" (joihin persut ja äärioikeisto ovat jo kauan sitten luokitelleet kaikki maltilliset porvaritkin) joskus vuonna miekka ja kivi tekivät, oikeuta sitä, mitä persut tänään tekevät.

Det här är ungefär samma moraliska position som den stalinisterna på sjuttiotalet omhuldade, och i själva verket ser man extremhögern ofta motivera sin vänliga attityd till Ryssland eller sitt samarbete med kinesiska spioner med "det är ju vad ni kommunister också brukade göra". Två gånger fel är dock inte rätt, och det som "kommunister" (ett ord som i sannfinskt och högerextremt språkbruk inkluderar alla moderata borgare) anno dazumal gjorde rättfärdigar inte det som sannfinnarna i dag håller på med.

Yhteenvetona toteaisin kuitenkin, että äärioikeisto on voinut verraten nopeasti ja vaivattomasti siirtyä terveen (heh!) vainoharhaisesta russofobiasta Suomen itsenäisyyttä halveksuvaan russofiliaan, koska Suomen poliittisessa historiassa on ennestään ollut russofilian perinteitä sekä vasemmalla että oikealla.

Som ett sammandrag vill jag dock konstatera, att extremhögern relativt snabbt och okomplicerat kunnat byta ut sin sunt (ha!) paranoida russofobi mot ett russofilt förakt för Finlands självständighet, eftersom det i Finlands politiska historia av gammalt funnits russofila traditioner både inom vänstern och högern.

Äärioikeiston venäläismielisyydelle on läheistä sukua äärioikeiston maanpuolustusnihilismi. Se palautuu osaltaan perinteisempään äärivasemmistoon, osaltaan 1980-luvun uuspasifismiin ja sivariliikkeeseen. Maanpuolustushenkeä on Suomessa perinteisesti pidetty oikeistolaisena, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää: yleinen asevelvollisuus modernina ilmiönä on pitkälti Ranskan vallankumouksen aikaansaannos, ja sen ajatuksena on, että kansa puolustaa itseään eikä kaikenlaisia rosmoparoneja sun muita humuherttuoita.

Extremhögerns russofili är givetvis nära släkt med extremhögerns försvarsnihilism, som delvis härstammar från mera traditionell extremvänster, delvis från åttiotalets nya pacifism och civiltjänstgörarrörelse. Försvarsviljan har i Finland av gammalt uppfattats som någonting högervridet, vilket ingalunda är självklart: den allmänna värnplikten som en modern företeelse återgår till franska revolutionen, och den går ut på att låta folket försvara sig självt i stället för allehanda rövarbaroner och frossande friherrar.

Vasemmistolainen maanpuolustusnihilismi sai nykyisen muotonsa 1980-luvulla. Siihen aikaan sillä oli vankat ja vakavasti otettavat perusteensa. Silloin oltiin varmoja, että ainoa Suomen suunnalla odotettavissa oleva sota olisi suurvaltojen yhteenotto, joka johtaisi väistämättä kaikkien kuolemiseen atomipommihelvetissä. Kun minä olin teininuorukainen, oli pariin otteeseen erittäin lähellä että tämä sota olisi syttynyt vahingossa.

Den vänstervridna försvarsnihilismen uppstod i sin nuvarande form på åttiotalet. På den tiden hade den en hel del seriösa motiveringar. Då var folk i allmänhet övertygade att den enda väpnade konflikt som kunde förväntas nå till Finland vore en del av det apokalyptiska stormaktskrig som oundvikligt skulle döda hela människosläktet i ett atombombshelvete. När jag var i tonåren höll ett dylikt krig ett par gånger på att bryta ut av misstag.

Vuosi 1983 oli sodanpelon suuri vuosi. Tuolloin tilannetta kiristi ensin Naton Able Archer -sotaharjoitus, jonka Neuvostoliitto oli vähällä tulkita oikeaksi hyökkäykseksi. Sen jälkeen neuvostoliittolaiset ampuivat erehdyksessä alas eteläkorealaisen matkustajakoneen. Ja vähän sen jälkeen sattui se kuuluisa väärä hälytys, joka olisi saanut Neuvostoliiton aloittamaan atomisodan, ellei ilmavalvontaupseeri Stanislav Petrov olisi selkäytimen vaistollaan jättänyt vahvistamatta ilmoitusta amerikkalaisten ohjushyökkäystä.

Året 1983 var krigsskräckens stora år. Till att börja med ökade spänningen p g a Natomanövern Able Archer, som Sovjetunionen nästan tolkade som en verklig invasion. Därefter sköt det sovjetiska flygvapnet ned ett sydkoreanskt passagerarplan. Och sedan fick en falsk alarm Sovjetunionen nästan att starta ett kärnvapenkrig, vore det inte för flygövervakningsofficeraren Stanislav Petrov, som kände i ryggmärgen att det var bättre att inte bestyrka meddelandet om en amerikansk missilattack.

Kuten eräs kontrafaktuaalihistorioitsija asian sittemmin ilmaisi, maailmanhistoria ajelehti tuolloin autopilotilla (tarkkaan ottaen hän puhui cruise controlista eli vakionopeudensäätimestä, mutta tuuliajolla mikä tuuliajolla). Tässä tilanteessa tuntui siltä - Pelle Miljoonan laulua mukaillen - että maanpuolustus ei ollut enää mielekästä, kun elettiin sienipilven varjossa. Siksi oli ymmärrettävää, että haluttiin suunnata voimavarat pois sotavarustelusta ja korostaa aktiivisen sodanehkäisyn, diplomatian ja rauhanrakentamisen tärkeyttä eli saada historia taas jotenkin hallintaan, pois autopilotilta. Tai vakionopeudensäätimeltä.

Som en kontrafaktisk historiker senare uttryckte saken, var världshistorien då på autopilot (för att vara helt exakt uttryckte han det med termen cruise control, som inte betyder autopilot utan farthållare, men på drift är på drift). Under dessa omständigheter kändes det, för att anspela på en låt av den finske punk-artisten Pelle Miljoona, att det inte längre var mödan värt att upprätthålla en försvarsmakt, då man hur som helst levde i skuggan av ett svampmoln. Sålunda var det förståeligt att man i stället för krigsupprustning ville satsa resurser på aktivt krigsförebyggande, diplomati och fredsfrämjande. Man ville att människorna, varken autopiloten eller farthållaren, skulle styra historien.

Joskus milleniuminvaihteen aikoihin tämä asenne oli kuitenkin latistunut väsyneeksi nihilismiksi, jonka iskulauseita toistelevat ikäpasifistit olivat yhtä rasittavia kuunnella kuin menneen maailman jämäkalkkikset yleensäkin. Jo Vladimir Žirinovskin tapauksen olisi pitänyt opettaa ao. kalkkiksille, että uuden Venäjän hyvään tahtoon ei välttämättä ollut luottamista; toisaalta Venäjän silloisessa kaaoksessa näytti mahdolliselta, että maa joutuisi hajaannukseen, jolloin Suomenkin lähellä olevia alueita hallitsisi joku epämääräinen sotaherra.

Redan kring millennieskiftet hade denna fredskärlek dock förfallit till en trött nihilism, och de gammelpacifister som upprepade dess slagord var precis lika tråkiga att lyssna till som överlevda gamlingar från en förgången värld överhuvudtaget. Att den ryske politiske populisten Vladimir Zjirinovskij på nittiotalet talade om att ockupera och underkuva Finland borde ha lärt dessa fossiler att det nya Rysslands goda vilja inte nödvändigtvis var någonting att lita på; å andra sidan verkade det tänkbart i det kaos som då rådde i Ryssland att landet kunde gå i stycken, så att områdena bakom Finlands östgräns skulle tillfalla någon sorts självutnämnd krigsherre.

Ydinsotauhan aikana yksi rauhanliikkeen väitteistä oli, että Suomen armeija oli vailla sopivaa sotaa - siis sellaista, jonka se oikeasti voisi voittaa ja jossa sillä todella olisi merkitystä tavallisen kansalaisen kannalta. 90-luvulla alkoi kuitenkin näyttää siltä, että itärajan takaa voisi tulla sellainen hyökkäys, jonka Suomen armeija voisi ihan oikeasti torjua; ja ne rauhanliikkeessä, jotka eivät hyväksyneet tätä, alkoivat yhä enemmän näyttää tosiasiat kieltäviltä neurootikoilta. Nyt kuitenkin vanhan rauhanliikkeen nihilismi ja tappiomieliala näyttävät sellaisenaan siirtyneen äärioikeiston omaisuudeksi.

Under de år då kärnvapenkriget var det förhärskande hotet i vår tankevärld var ett av fredsrörelsens favoritpåståenden att finländska armén saknade ett lämpligt krig - ett krig där motståndaren verkligen kunde besegras eller avvärjas och där armén också skulle spela en för vanliga medborgare betydelsefull roll. På nittiotalet började det dock se ut att det verkligen kunde bli en invasion från andra sidan östgränsen, och att vår armé kunde avvärja den; och de fredsaktivister som inte accepterade detta började allt mera framstå som neurotiska verklighetsförnekare. Men i dag förefaller det att den nihilism och defaitism som förr i världen karaktäriserade fredsrörelsen nu omhuldas av extremhögern.

Petteri Leino, sittemmin sinisiin siirtynyt puolustusministerin avustaja, sanoi aikoinaan Mikael Storsjön tapauksen yhteydessä jotain sen suuntaista, että KGB on voittamaton ja että sillä on silmänsä kaikkialla, ja että se tekee mitä haluaa Suomelta kysymättä. Silloin kun puolustusministeriön avustaja omaksuu tällaisen täydellisen tappiomielisen asenteen, Venäjän joukot voivat yhtä hyvin kävellä maahan ja miehittää puolustusministeriönkin vain sanomalla portilla "KGB:stä, päivää". 

Petteri Leino, tidigare assistent åt den dåvarande sannfinske försvarsministern som efter sannfinska partiets splittring övergick till Blå framtiden, sade på sin tid, när Tjetjenienaktivisten Mikael Storsjö ansattes av ryska agenter, någonting i den stilen att KGB är en obesegrad organisation som har sina ögon överallt och som gör vad den vill utan att fråga Finland om tillåtelse. När en representant för försvarsministeriet anammar en sådan här fullkomligt defaitistisk attityd, kan de ryska invasionstrupperna bara marschera in över gränsen och ta över ministeriet, de behöver inte säga någonting annat än "god dag, vi är från KGB".

Laura Huhtasaari taas on sanonut suoraan (ja lähinnä ilkkuvan vahingoniloisessa sävyssä), että Venäjän hyökätessä kukaan ei ehdi Suomea auttamaan - oletettavasti ei edes Nato, siinäkään tapauksessa että olisimme jäseniä - koska Venäjä murskaa meidät niin halutessaan vaikka kymmenellä ydinpommilla. Tämäkin on suoraan vasemmistopasifistien kliseepaletista: jos Suomen suunnalla hyökätään, niin Suomen suunnalla hyökätään ydinaseella, ja siinä maailmanlopussa Suomen armeijalla ei ole enää mitään sanomista.

Laura Huhtasaari har å sin sida konstaterat i snarast skadeglad ton att ingen (antagligen inte ens Nato, och inte ens om vi vore en medlemsstat) ska komma Finland till undsättning om Ryssland invaderar oss, eftersom ryssarna hur som helst förintar oss med tio stycken atombomber, om det så gäller. Det här härstammar också från vänsterpacifisternas klichépalett: invaderar man Finland så detoneras det genast en massa atombomber, och i den apokalypsen har finska armén ingen betydelse längre.

Seuraavaksi voitaisiin keskustella salaliittoajattelusta. Vasemmistolaiseen perinteeseen kuuluu paljon salaliittoajattelua edistäviä piirteitä, varsinkin itse marxilainen näkemys maailmasta. Pahimmillaan marxilainen maailmankatsomus tarkoittaa sitä, että maailman kaikki tapahtumat tungetaan väkisin ahtaaseen ja jäykkään valmismalliin, jossa taloudellinen pärjääminen on aina ja joka tapauksessa yksilön viimekätinen motivaatio nousta sängystä aamulla. Luonnollisesti nämä tulkinnat on aina väännetty sellaisiksi, että USA on kaiken takana kapitalistisine mahtipyrintöineen, ja koko muu maailma voi vain vikistä, kun setä Samuli vie katrilliin.

Sedan kunde man ta upp konspirationstänkandet. Vänstertraditionen har en del sådant som främjar konspirationstänkandet, inte minst den marxistiska synen på världen. Som värst betyder den marxistiska världsåskådningen att allt som händer i världen tolkas utifrån en snäv och rigid schablon där ekonomin alltid och utan undantag ses som individens grundläggande motivering att stiga upp från sängen på morgonen. Naturligtvis är det alltid USAs kapitalistiska maktlystnad som ligger bakom allting, och ingen i hela världen kan spjärna emot när onkel Sam leder kadriljen. 

On lievästi sanoen huvittavaa, että äärioikeisto, joka jatkuvasti syyttää koko muuta maailmaa "kulttuurimarxismista", on itse omaksunut rahvaanomaistuneen (ja tietenkin juutalaisvastaisuudella höystyneen) muodon marxilaisesta maailmankatsomuksesta: rahamaailma (äärioikeiston katsannossa juutalainen rahamaailma) pyörittää mielensä mukaan kaikkia vähemmän rahakkaita, ylimmäisenä pyörittäjänä tietysti itse George Soros.

Det är milt sagt roande att den extremhöger som hela tiden beskyller resten av världen för "kulturmarxism" har själv anammat en vulgariserad (och naturligtvis med antisemitism kryddad) variant av den marxistiska världsåskådningen: det är penningvärlden (utifrån högerextrem synvinkel är det naturligtvis den judiska penningvärlden) som styr och ställer, och den överste styresmannen och ställningstagaren är givetvis självaste George Soros.

Jos ajatellaan nykyaikaisen salaliittoajattelun kotimaata, Yhdysvaltoja, siellä se suurin salaliittoteoretisoinnin inspiroija on ollut presidentti John F. Kennedyn murha. Kennedy oli amerikkalaisille opiskelijoille ja intellektuelleille lupaus siitä, että isänmaata voisi rakentaa paremmaksi liberaalein, demokraattisin keinoin. Kennedy nosti hallintoonsa enemmän vapaamielisiä älykköjä kuin kukaan USA:n presidentti ennen häntä tai hänen jälkeensä. 

Betraktar vi den samtida konspirationskulturens hemland Förenta Staterna, så har sammansvärjningsteorierna därborta inspirerats av mordet på president John F. Kennedy. Kennedy uppfattades av amerikanska intellektuella och studerande som ett löfte att fosterlandet kunde uppbyggas med liberala och demokratiska medel. Kennedy rekryterade för sin administration fler frisinnade intellektuella än någon amerikansk president före eller efter honom.

Kennedyn politiikka ei ollut mitenkään yksiselitteisesti vasemmistolaista - kommunismia hän vastusti kovalla kädellä, ja Kuuban ohjuskriisi tapahtui hänen aikanaan, mutta toisaalta hän myös tuki mustien kansalaisoikeusliikettä jopa lähettämällä sen avuksi liittovaltion joukkoja. Kennedy koetti antaa kommunisminvastaisuudelle myös positiivista sisältöä, esimerkiksi perustamalla kehitysapujoukot (Peace Corps) sekä ns. Edistyksen liiton (Alliance for Progress, Alianza para el Progreso) Latinalaisen Amerikan kehittämiseksi. En tässä yhteydessä ota kantaa siihen, kuinka onnistuneita ja toimivia nämä aloitteet olivat.

Kennedy förde ingalunda någon vänsterpolitik - han bekämpade kommunismen hårdhänt, och under hans presidenttid ägde också Kubakrisen rum, men å andra sidan stödde han rörelsen för de svartas medborgerliga rättigheter t o m genom att skicka ut federala trupper. Kennedy försökte ge antikommunismen också positivt innehåll t ex genom att grunda Fredskåren för frivilliga utvecklingshjälpare och Framstegsalliansen (Alliance for Progress, Alianza para el Progreso) för att utveckla Latinamerika. Jag tar här inte ställning till hur lyckade eller funktionsdugliga de här initiativen var.

Kennedyn aikana älyköt ja opiskelijat saattoivat uskoa USA:n hyvään asiaan johdonmukaisena kokonaisuutena, joka käsitti sekä kommunististen diktatuurien vastustamisen että kansalaisoikeusliikkeen tukemisen. Kennedyn murha oli valtava pettymys, jonka myötä monet menettivät uskonsa Amerikkaan ja valuivat äärivasemmalle, toiset taas paneutuivat pakkomielteisesti etsimään "todellisia syyllisiä" murhan takana. Näin syntyi alun perin vasemmalle tai hippiyteen kallistunut salaliittoteoriakulttuuri, joka sittemmin on siirtynyt äärioikealle.

Under Kennedy kunde de studerande och de intellektuella tro på USAs goda sak som en konsekvent helhet som innefattade både bekämpningen av kommunistiska diktatorer och stödet till medborgarrättsrörelsen. Mordet på Kennedy var en väldig besvikelse, som fick några att förlora tron på Amerika och bli vänsterextremister och andra att tvångsmässigt söka efter "de riktiga skyldiga" bakom mordet. Detta gav upphov till en kultur av konspirationsteoretiserande, som till en början snarare låg närmare vänstern eller hippies, men som sedan dess övergått till högerextremism.

Kun muistelen, millainen itse olin kasariteininä, niin kyllähän siihen kuului se, että piti jostain Sadankomitean kirjoista ja lehdistä lukea, miten maailman asiat oikeasti olivat, ja siihen kuului sitten koko lailla älyllistä akrobatiaa, kun piti nähdä aina Yhdysvallat pääpahiksena. Tämä siis siitä huolimatta, että tulin aika antikommunistisesta kodista ja vastustin Neuvostoliittoa. Mutta Sadankomiteahan oli se rauhanliikkeen osa, joka onnistui samanaikaisesti sekä myöntämään Neuvostoliiton olevan epädemokraattinen poliisivaltio että pitämään Yhdysvaltoja kaikkein suurimpana vaarana maailmanrauhalle.

När jag drar mig till minnes hur jag själv såg världen som en tonåring på åttiotalet så hörde det dit att man uppfattade t ex De Hundras Kommittés publikationer som sanningen om hur saker och ting låg till, och det inbegrep sen en hel del intellektuell akrobatik när man alltid förväntades se USA som störste boven - detta alltså trots att jag kom från ett solitt antikommunistiskt hem och ogillade Sovjetunionen. Men De Hundras Kommitté var som bekant den del av fredsrörelsen som samtidigt både medgav att Sovjet var en odemokratisk polisstat och framställde Förenta Staterna som det allra största hotet mot världsfreden.

Jo kauan on ollut olemassa kotiteollisuus, joka tuottaa USA-vastaisia latteuksia vasemmiston tarpeisiin. En sano että kaikki tämän kotiteollisuuden tuotteet ovat olleet propagandaa tai valetta, sillä kyllähän Yhdysvalloissa on paljon oikeita yhteiskunnallisia ongelmia ja ristiriitoja, ja ulkopolitiikassakin amerikkalaiset ovat valitettavasti sössineet yhtä ja toista vuosikymmenten varrella. Ao. kotiteollisuus kuitenkin paheksuu Yhdysvaltoja usein jokseenkin dogmaattisista, automaattisen amerikkalaisvastaisista näkökulmista käsin.

Det har länge existerat en hemslöjdsindustri som producerar antiamerikanska plattityder för vänstern. Jag vill ingalunda påstå att alla dess produkter är propaganda eller lögner, för det finns ju en hel del samhällsproblem och konflikter i Förenta Staterna, och vad gäller utrikespolitiken har amerikanerna som bekant dessvärre begått väldiga fel i gångna årtionden. Denna hemslöjdsindustri brukar dock kritisera Förenta Staterna utifrån en dogmatisk, automatiserat antiamerikansk synvinkel.

Nyt kun amerikkalaisvastaisuudesta on tullut tyypillinen äärioikeiston piirre, monet kotiteollisuuden käsityöläisistä ovat virittäneet viestinsä uuden asiakaskuntansa mukaiseksi. Esimerkiksi Michel Chossudovsky, jonka teoksia on julkaistu täällä Suomessa Rauhanpuolustajien Pystykorva-sarjassa, on ilmeisesti aloittanut vasemmistohenkisenä "kriittisenä ajattelijana", mutta sitä mukaa kun tämä USA-"kriittisyys" on yleistynyt äärioikeistossa, Chossudovsky on siirtynyt trollioikeistolaiseen suuntaan.

I dag är det dock extremhögern som mest utmärker sig med antiamerikanism, och många av hantverkarna inom denna hemslöjdsindustri har börjat övergå till att tilltala en ny kundkår. För att nämna ett exempel: Michel Chossudovsky, vars skrifter i Finland kommit ut på föreningen Fredskämparnas förlag, har uppenbarligen inlett sin karriär som vänstersinnad "kritisk tänkare", men när "USA-kritiken" blivit rumsren på högerextremt håll, har också Chossudovsky i allt större utsträckning börjat framstå som en guru för trollhögern.

Puhutaanpa sitten pseudolääketieteellisistä hörhöilyistä. Vielä 90-luvulla ns. vaihtoehtoinen lääketiede oli ennen muuta osa vihertävien idealistien ja ikähippien kulttuuria. Esimerkiksi homeopatia koetti kovasti soluttautua vihreisiin, ja puolueessa oli sen alkuaikoina vaikuttajahahmoja, jotka puhuivat hörhöhoitojen puolesta.

Sen ska vi säga ett par ord om pseudovetenskaplig trams. Ännu på nittiotalet var s k alternativ medicin främst något som gröna idealister och överlevande (eller överlevda) hippies flörtade med. Homeopater försökte infiltrera de Gröna, och en del inflytelserika gestalter inom partiet talade för alternativa kurer.

Tilanne kuitenkin on sittemmin muuttunut. Vaihtoehtolääkinnästä on tullut äärioikeiston juttu: sekä avoimen uusnatsistista Vastarintaliikettä lähellä ollut ilmaisjakelulehti Magneettimedia että surullisen kuuluisa MV-lehti levittivät aktiivisesti puoskaripropagandaa. Kadulla reuhaavien äärioikeistolaisten riveissä taas viihtyy se kaveri, josta yleensä puhutaan vain Gandalfina (en jaksa nyt kaivaa esille hänen oikeaa nimeään, eikä se tärkeä olekaan) ja joka ennen äärioikeistolaisaikojaan esiintyi jossain juorulehdessä "käsistä erittyvällä energialla" sairaita ja vaivaisia lääkitsevänä kansanparantajana.

Sedan dess har situationen dock helt förändrats. I dag är alternativ medicin någonting som särskilt extremhögern omhuldar: såväl gratistidningen Magneettimedia, som stod nära den öppet nynazistiska Motståndsrörelsen, som den beryktade webbtidningen MV-Lehti spred aktivt propaganda för kvacksalveri. Bland de högerextremister som vältrar sig på gatan märker man dessutom en person vanligen bara känd under öknamnet Gandalf (jag orkar inte kolla hans riktiga namn, och det är ju inte viktigt heller) som före sin högerextremistkarriär lät sig intervjuas i någon skvallertidning som självlärd kotknackare med "helande energi" i händerna.

Olen ennenkin sanonut että silloin ysärivuosina Skepsis ry synnytti mielikuvia oikeistolaisista insinööreistä, jotka liittyivät järjestöön ilmentääkseen vihaansa vihreitä kohtaan. Olen myös sanonut, että jos nämä insinöörit oikeasti kannattivatkin rationaalista maailmankuvaa siinä vaiheessa, näyttää siltä, että tilanne on nyttemmin kääntymässä nurinpäin: vihreät ovat jo pitkään vaatineet puoskarilakia valelääketieteellisten kuurien kaupittelijoiden päänmenoksi, kun taas eräs hömppäjulkisuudessa näkyvästi esiintyvä Skepsis-järjestön jäsen on puolustanut muuatta tuiki epäilyttävää hyvinvointikurssitusta markkinoivaa yrittäjää vedoten yrittämisen vapauteen ja korostaen, että hänen asiakkaidensa subjektiivinen hyvänolontunne on riittävän suuressa määrin "parantumista" oikeuttaakseen hänen bisneksensä.

Jag har redan tidigare påpekat, att föreningen Skepsis - den finska motsvarigheten till den rikssvenska Föreningen Vetenskap och Folkbildningen - på nittiotalet snarast väckte föreställningar om högervridna ingenjörer som anslöt sig till föreningen främst därför att de hatade de Gröna. Jag har också sagt att dessa ingenjörer, hur mycket de än menat allvar när de dåförtiden sagt sig vilja främja en rationell världsbild, i dag håller på att utveckla sig i motsatt riktning. De Gröna har redan länge velat stifta en s k kvacksalverilag för att bekämpa charlataner, medan en mycket mediesynlig medlem av Skepsis har dragit en lans för en företagare som marknadsför en mycket suspekt "kurs i välbefinnande": enligt honom är det en fråga om företagarfrihet, och om företagarens kunder subjektivt känner sig friskare efter hennes kurser rättfärdigar detta hennes affärsverksamhet.

Tuo kyseinen yrittäjä on akateemisesti koulutettu keskiluokan edustaja, mutta ilmeisesti aika suuri osa pseudolääketiedealasta on käytännössä osa alamaailmaa eikä siihen liittyäkseen tarvitse muuta koulutusta kuin suuren määrän akateemiselta ja vierasperäiseltä kuulostavia iskusanoja. Ilman minkäänlaisia todisteita ja täysin selkäydintunteella esitän sellaisen oletuksen, että siellä on paljon kyynisiä, puhtaasti rikollisia huijareita, jotka ovat verkottuneet muiden kriminaalien kanssa. Koska myös äärioikeisto on pitkälti ammatti- ja taparikollisten yritys soluttautua poliittiseen päätöksentekoon, en ole hirveän hämmästynyt, että perussuomalaisten ja heitäkin kovempien natsien riveihin valuu luonnonlääketiedeväkeä.

Företagaren ifråga är en representant för akademiskt utbildad medelklass, men det förefaller att en stor del av pseudomedicinbranschen i praktiken utgör en del av undre världen, och för att bli en pseudomedicinföretagare behöver man ju bara lära sig ett antal slagord som låter vetenskapliga och främmande. Utan några konkreta bevis och med ryggmärgen framför jag härmed antagandet att alternativ medicin främst idkas av cyniska, rent brottsliga lurendrejare som ingår i samma nätverk som övriga kriminella. Extremhögern handlar ju också mest om hur yrkes- och vanebrottslingar infiltrerar det politiska beslutsfattandet, och jag är absolut inte förvånad att entusiaster för naturmedicin nu sällar sig till sannfinnarna eller de riktiga nynazisterna.

Kuka oli vähällä murhata vaalipäällikön - Vem var på vippen att mörda valchefen

Edelliseen kirjoitukseeni jatkoa: Perussuomalaiset ja heidän liepeillään maleksivat äärioikeistolaiset valmistautuivat jo hukuttamaan maahanmuuttajat vereen kostoksi vaalipäällikkönsä rusikoinnista. Mutta nyt vaalipäällikkö itse on ilmoittanut, että asialla ovatkin saattaneet olla "äärioikeistolaiset" - lainausmerkit siksi, että tämä on ilmeisesti hänen oma ilmauksensa. Vaalipäällikkö ei ilmeisesti itse pidä itseään äärioikeistolaisena, vaikka onkin profiloitunut maahanmuuton vastustajana, mikä käytännössä tarkoittaa rasistia ja äärioikeistolaista. Aikamoinen poliittinen ajatusakrobaatti tämä vaalipäällikkö.

För att skriva ett par rader till om samma tema: Sannfinnarna och deras högerextrema sympatisörer fantiserade redan om ett blodigt massmord på invandrare som hämnd för hur obarmhärtigt deras valchef hade misshandlats. Men nu har valchefen själv kungjort att det möjligtvis var "högerextremister" (hans egen formulering) som låg bakom brottet. Valchefen ser sig själv tydligen inte som högerextremist, trots att han profilerat sig som invandringsmotståndare, vilket i praktiken är vad man känner igen rasisterna och högerextremisterna på. Det var minsann en politisk tankeakrobat av sällan skådade mått, den här valchefen, tycker jag.

Luonnollisesti se, että miesparka epäili äärioikeistolaisia veriteosta, sai persut ja persunjärkiset heti raivostumaan. Samat tyypit, jotka vielä äsken olivat pitäneet verityötä vankkana todisteena kaikkien tummaihoisten ulkomaalaisten arvaamattomasta pahuudesta, julistivat nyt, että uhri oli valehdellut alusta saakka: "Mitään äärioikeistoa ei ole ja vaikka olisikin se ei ikinä uhkaile ketään ja jos muuta väität niin hakkaamme ja tapamme sinut, senkin kommunisti!" Näinhän se on mennyt aina ennenkin.

Att stackars mannen vågade skuldbelägga högerextremister för våldsdådet, fick naturligtvis sannfinnarna och deras rasfränder att genast tappa fattningen. Precis samma människor som helt nyligen uppfattat våldsdådet som ett ovedersägligt bevis på alla mörkhyade utlänningars otillräkneliga ondska förkunnade nu att offret ljugit hela tiden: "Någon extremhöger finns det inte och även om den finns kommer den aldrig med hotelser mot någon och om du påstår något annat ska vi slå ihjäl dig, din kommunist!" Så här har det ju alltid brukat lyda.

Mutta myöntää täytyy, että näin helteisen heinäkuun keskellä tämä "Kuka oli vähällä murhata vaalipäällikön" on jännittävämpää draamaa kuin televisio tai Hollywood kykenevät tarjoamaan. Seuraavissa jaksoissa syyllisiksi epäillään varmaankin KGB:tä tai Mossadia.

Man måste dock medge att så här mitt i hetaste juli är det här dramat "Vem var på vippen att mörda valchefen" mera spännande än någonting teven eller Hollywood kan erbjuda. I nästa episod kommer man antagligen att misstänka KGB eller Mossad för att ha anstiftat dådet.

Viikonlopun suuret uutiset - De stora nyheterna under veckoslutet

Ensimmäinen suuri uutinen on se, että somalitaustaisen vasemmistolaisen kunnallispoliitikon Suldaan Said Ahmedin perhe joutui piiritystilanteeseen, kun kansallismielisyyden elähdyttämä valkoinen mies uhkaili heitä pyssy kädessä. Tämän siis olisi pitänyt olla suuri uutinen. Mutta se ei juuri kiinnostanut suomenkielistä mediaa.

Den första stora nyheten var, att en beväpnad vit man besjälad av nationalism tog familjen till Suldaan Said Ahmed, en kommunalpolitiker som representerar Vänsterförbundet och är av somalisk bakgrund, som gisslan. Det här belägringsdramat borde ha varit en stor nyhet. Men det intresserade knappast de finskspråkiga medierna.

Tärkeämpänä ne pitivät uutista, että eräs maalaispersu, joka toimii jonkinlaisena puolueen vaalipäällikkönä, on pahoinpidelty kotiovellaan. Ensimmäisen version mukaan hän olisi saanut kallonmurtuman ja aivoverenvuodon ja rahaa olisi viety toista tuhatta euroa, mutta tarina on elänyt ja tämänhetkisen version mukaan rahaa ei ollutkaan kadonnut. Saa nähdä miten päin tämä juttu kääntyy, kun kaikki yksityiskohdat saadaan valheiden ja liioittelujen seasta kaivetuksi.

Mera vikt tillmäter de nyheten om en sannfinne från vischan, någon sorts valchef åt partiet, som misshandlats på tröskeln till sin bostad. Enligt den första versionen var konsekvenserna en bruten skalle och hjärnblödning, dessutom hade det stulits mer en tusen euro pengar, men sedan dess har historien ändrats, och enligt den nyaste versionen har inga pengar försvunnit. Vi ska väl se hur historien utvecklar sig när sanningen upptäcks, ty det är klart att vi just nu har att göra med en massa lögner och överdrifter. 

Puolueen puheenjohtaja on tietysti kiljunut poliittista murhaa ja huutanut Suojelupoliisia apuun. Tämä kuulostaa kuitenkin hieman huvittavalta ottaen huomioon, että niin puolueen hörhömpi osasto kuin sen liepeillä roikkuva katukaljaäärioikeisto on keskittynyt keksimään huimia salaliittoteorioita Maria Ohisalon, Euroopan parlamentin ja Suojelupoliisin yhteisestä suursuunnitelmasta vaalipäällikön päänmenoksi. Se ei ole aivan selvää, miksi kansainväliset salajuonimot vaivautuisivat iskemään juuri hänen kimppuunsa, koska hän kuitenkin on periaatteessa vain provinssin rivipersu.

Partiordföranden har naturligtvis skrikit om politiskt mord och ropat Skyddspolisen om hjälp. Det här låter visserligen något komiskt med tanke på att både de mera vrickade inom partiet och de gatuaktivister som är för alkoholiserade för att accepteras som partimedlemmar nu hittar på konspirationsteorier om en mästerplan som Maria Ohisalo, Europaparlamentet och Skyddspolisen kantänka har kläckt för att ta kål på valchefen. Det är inte helt klart varför internationella intrigmakare vill förfölja just honom, eftersom han i princip bara är en vanlig partimedlem från provinsen. 

Huomattavasti todennäköisemmältä tässä tilanteessa kuulostaa se, että kyse on ns. jäsentenvälisistä. Pahoinpitelyn uhrilla, eräällä P-a K:lla, on nimittäin vielä varsin hiljattain ollut repiviä riitoja puolueen toisen paikallisen mahtimiehen, T-u T:n, kanssa. Suomalainen alaluokka selvittelee mielellään ristiriitansa nyrkein ja astaloin, olipa ristiriidoissa sitten kyse poliittisista intohimoista tai viinapullon sisällön omistussuhteita koskevista mielipide-eroavuuksista.

Betydligt mera sannolikt är det att det handlar om en konflikt inom partiet. Offret, en viss P-a K., har nämligen helt nyligen legat i gräl med en annan lokal sannfinsk märkesman, T-u T. Och som vi alla vet brukar den finsktalande underklassen gärna utkämpa sina meningsskiljaktigheter med knutna nävar och tillhyggen, oberoende av huruvida det gäller politiska lidelser eller alkoholdryckens ägandeförhållanden.   

Nirrinlähdettäminen onnistuu siis ihan perussuomalaisilta (!) kansallisjuoman ystäviltä silloin kun jumalten nektari loppuu kesken, ja silloin kun ihmistä lyödään rikkinäisellä pullolla ihan kotimaistenkin kaljankumoajien porukassa, jälki voi olla erittäin rumaa, varsinkin jos pulloa heiluttavan herran itsehillintä on jalon aineen vaikutuksesta poissa toiminnasta. Kun persut nyt pornografisella innolla esittelevät vaalipäällikkönsä kokoon kursittua kalloa todisteena siitä, että tässä varmasti olivat taustalla naapurin Tahvoa tummaläskisemmät tappajat, sille voi vain nauraa säälivästi.

Att döda folk är någonting t o m helt sannfinska (!) vänner till nationaldrycken klarar av när gudarnas nektar plötsligt tryter, och inhemska ölgubbar är alldeles kapabla att åsamka varandra mycket allvarliga skador, inte minst om de inmundigat det ädla ämnet i sådana mängder att självbehärskningen slutat fungera. När sannfinnarna nu med en porrälskares iver presenterar sin valchefs hopsydda huvud som ett bevis på att mördarkandidaterna säkert hade mörkare uppsyn än grannen Tahvo, kan man bara sorgligt skratta åt dem.

Tapauksessa kiinnostavinta on se, miten persut pystyvät nostamaan esille omaan toimijaansa kohdistuneen väkivaltarikoksen sillä siunaaman hetkellä, kun asemies ottaa somalitaustaisen poliitikon perheen panttivangikseen. Kyynisenä miehenä rohkenen heittää sellaisen arvion, että maakuntapersujen keskuudessa tällaisia välienselvittelyitä sattuu harva se päivä. Silloin kun niitä ei voi käyttää hyväksi poliittisesti, niistä ei nosteta meteliä, koska eiväthän persutkaan halua näyttää kansakunnalle oikeaa karvaansa kansakunnan roskaväen laarina. Mutta kun tarvetta ilmaantuu, ne voidaan esitellä esimerkkinä siitä, kuinka persuja muka vainotaan poliittisesti.

Det mest intressanta i hela historien är, hur sannfinnarna kan presentera för medierna ett våldsbrott riktat mot en av deras aktörer precis när en beväpnad gubbe tar en finlandssomalisk politikers familj som gisslan. Som den cyniker jag är vågar jag misstänka, att sådana här partiinterna uppgörelser i praktiken äger rum varannan dag bland sannfinnarna på bonnvischan. När man inte kan exploatera dem till politiska syften är det hysch-hysch, för sannfinnarna vill ju inte visa för folket vilken politisk avstjälpningsplats för samhällets avskum deras parti är. Men när det behövs kan dessa uppgörelser framställas som bevis på den politiska förföljelse som sannfinnarna kantänka får lida av. 

Vanhan ATM:yyden ja nykyisen incelismin eroista

Koska Sami Eerola on omassa blogissaan arvioinut suomalaisen äärioikeiston naisvihamiehen (ja minun vihaisen nuorehkon miehen ideani käytännössä omineen ja vulgarisoineen) Timo Hännikäisen kirjaa "Ilman", minunkin kai pitää sanoa tästä jotain. Toki minulla suomenkielisten medioiden ulkopuolelle ajettuna dissidenttinä on vain kovin rajallinen oikeus sanoa mitään meitä hallitsevan eliitin eli äärioikeistolaisten pyhistä ja oikeista mielipiteistä, mutta sanonpa kuitenkin.

Aluksi Hännikäinen sanoo - Eerolan mukaan - olevansa "traditionalisti". Tämä termi on jo sellaisenaan niin paksua valetta, että vihaksi pistää. Tämän maailman äärioikeistolaisilla ei ole minkään valtakunnan asiaa esiintyä minkäänlaisten ikiaikaisten perinteiden esitaistelijoina. Tyypillinen äärioikeistolainen on sellainen kuin Olli Immonen, kellaribändi- ja rämppämusiikkikulttuurin kasvatti, joka paskat nakkaa (eikä paskaakaan tiedä) Suomen tai minkään muunkaan maan perinteistä ja traditioista. Suomessahan tämä olisikin hiukan vaikeaa, koska suomenkielisen kirjallisuuden perinne on aika vasemmistovaikutteinen (mikä ei toki ole yksinomaan hyvä asia minustakaan). Kun etnisesti ja kielellisesti yhdenmukaista Suomea vaativa äärioikeisto ei voi siirtyä ruotsinkielistäkään kulttuuria kannattamaan ja tukemaan (kuten minä olisin heidän sijassaan tehnyt, ja olen tehnytkin), sille ei oikein jää muuta kuin oman natsikulttuurin rakentaminen kansainvälisen alakulttuurin natsiajattelijoiden höpötyksille. Olli Immonen on toki tehnyt parhaansa tämän asian hyväksi julistamalla internationalilla languagella dreamaavansa strongista ja bravesta nationista joka defeattaa multiculturalism-nimisen nightmaren. No, goodia riddancea sinnekin vaan, Olly, vai Ollie? (Varmaankin Frontside Ollie...)

Mitä Hänskin sanomaan feminismistä tulee, olen jopa jossain määrin halukas olemaan hänen kanssaan samaa mieltä, toki tietyin varauksin. Hänskin mukaan naiset haluavat sekä vapaata seksiä että hyvin käyttäytyviä miehiä, koska feminismi käskee. Tämä varmaan oli totta vielä Hänskin nuoruudessa tai minun, sillä monien feministien uhon alla oli tiedostamatonta ja käsittelemätöntä kristillissiveellistä seksuaalikielteisyyttä. Sekä vapaaseen seksiin heittäytyminen, tupakin poltto että ryyppääminen olivat kyseiselle feministisukupolvelle ennen kaikkea kapinaa tätä kotikasvatuksen vaikutusta vastaan, mutta tämä oli tyypillistä ulkokohtaista mielen osoittamista. 

Aika kuvaavalla tavalla tällaiset feministit esimerkiksi tupakki suussa ja viinaa siemaillen paheksuivat miesten päihteiden käyttöä ilmeisesti edes tajuamatta omaa kaksinaismoraalisuuttaan - mikä tietysti omalta osaltaan kertoo siitä, kuinka paljon viktoriaanisella tätiyhdistysaatteella oli vaikutusta heidän sukupolvensa feminismiin. Tällainen feminismi ei sisältänyt positiivista visiota hyvästä elämästä, ainoastaan negatiivisen - ja sellaisena se oli tietysti yhtä tyhjä aate kuin esimerkiksi rasismi, jolla myöskään ei ole positiivista sisältöä.

Myös näiden feministien suhde seksuaaliseen vapautumiseen oli ristiriitainen. Tietysti alkuperäinen kuusikymmenluvun vapaa seksi sinänsä oli pitkälti vapaata seksiä miesten ehdoilla: radikaalimies pani tyttöystävän paksuksi ja meni naimisiin, mutta jatkoi vieraiden naisten läpikäymistä, koska sitä vapaa seksi on. Feministinaisille vapaa seksi oli enemmänkin osa ideologista lähetystehtävää, tapa demonstroida omaa uhmakkuutta patriarkaatille. Ei siitä kuulunut nauttia.

Tämän feminismin muodon edustajat esimerkiksi 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä keskittyivät julistamaan, että prostituutioasiakkuuden kielto oli tärkeä feministinen ihmisoikeustavoite. Tällä ei tietenkään ollut mitään muuta sisältöä kuin halu rajoittaa ihmisten ja nimenomaan miesten seksuaalista käyttäytymistä, mutta se kuvastaa aika tyypillisesti tuota tiedostamattoman kristillisesti ajattelevien tätiyhdistysfeministien maailmankuvaa. Siihen kuuluu nimittäin käsitys miesten seksuaalisuudesta aina rumana, rivona ja raatelevana ja naisten seksuaalisuudesta aina hienona, ylevänä ja romanttisena. Ja prostituutiohan tietenkin oli aina avuttomien naisten riistämistä. Tämä on viktoriaanista "feminismiä", jossa nainen edelleenkin nostetaan ahtaalle jalustalle.

Toki ymmärrän, miksi feministien keskuudessa esiintyy tätä naisyhdistyshenkeä. Silloin kun naisliike nousi, oli varmasti paljon antifeministimiehiä, jotka uskoivat tasavertaisten oikeuksien muuttavan kaikki naiset "huoriksi" ja tekevän heistä seksuaalisesti hillittömiä. Siksi naisliikkeellä on ollut aina tarve rauhoitella, että se ei suinkaan pyri mihinkään tällaiseen.

Kuten tiedämme, siveinkin nuori nykynainen on viktoriaanisen seksuaalikielteisyyden näkökulmasta huora ja lumppu ja ne varhaiset antifeministimiehet olivat täysin oikeassa. Kokonaan eri juttu on, onko tämä huono asia. Viktoriaanisena aikana miehet joutuivat pitämään seksuaalifantasiansa salassa vaimoltaan ja toteuttamaan niitä bordelleissa, mikä oli omiaan levittämään seksitauteja. Nykyään miehet voivat tunnustaa seksuaaliset haaveensa tyttöystävälle tai vaimolle ja päinvastoin, ja niitä voidaan myös toteuttaa yhdessä. Avioliiton koossapysymisenkin kannalta tämä on luultavasti parempi vaihtoehto kuin se viktoriaaninen.

Nykyäänhän nuoret feministinaiset voivat itse kokeilla prostituutiopalveluja (kyllä vain, juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä, eräs seksipositiivisuuden kannattajana profiloitunut heikäläinen kertoi somessa toteuttaneensa seksuaalifantasian prostituoidun kanssa) tai toimia prostituoituina omasta tahdostaan, jopa kutsumuksestaan. "Prostituoitu" ei tarkoita enää itsestäänselvästi julmien parittajien alistamia puolittain tai kokonaan vankeina pidettyjä naisia. Seksin myyminen voi olla esimerkiksi köyhän opiskelijatytön tapa selvitä huonoista ajoista, eikä se välttämättä leimaa häntä peruuttamattomasti pilalliseksi; ja täysin vakavasti otettava, pitkälle koulutettu seksiterapeutti voi toimia prostituoituna. Toki siihen touhuun liittyy omia terveysriskejä, mutta niinhän näinä aidsisina aikoina kaikkeen muuhunkin seksiin itsetyydytyttydyydytystä (lauletaan vanhojen pornopätkien syntikkarytmien säestyksellä) lukuun ottamatta.

Tämä ei ole mitenkään yksiselitteisesti "naisen sortoa" tai merkki kesken jääneestä emansipaatiosta. Se on yksi esimerkki siitä, että kun naiset ovat jo pitkälti saaneet oikeuden mielensä mukaiseen seksiin, he myös käyttävät sitä oikeutta, ja usein tavoilla, jotka ovat vanhemman polven feministitätien mielestä kauheita, rivoja ja perverssejä. Pornovastaisuus liittyy tähän. Antipornofeministit (jotka ainakin minun nuoruudessani olivat Suomen feministipiireissä täysin niskan päällä) lähtivät siitä, että aivan kaikki pornossa esitetyt seksuaalisen käyttäytymisen muodot olivat vää-ää-äärin ja opettivat nuoria miehiä raiskaamaan.

Feministeinä itseään pitävät naisjärjestöaktiivit osallistuivat vielä milleniumin ensimmäisellä vuosikymmenellä paljon parjatun madonna-huora-dikotomian ylläpitämiseen juuri sillä tavalla, että prostituoidut leimattiin hoivattaviksi uhreiksi, jotka piti vapauttaa kauheasta asemastaan. Kun keskusteluun osallistui itse prostituoituina tai pornonäyttelijöinä toimivia tai toimineita naisia, heidät vaiennettiin karkeasti leimaamalla heidät miesten, pornoteollisuuden tai prostituutioteollisuuden aivopesemiksi. Ei kuitenkaan ollut aivan selvää, miten yksin- ja yksityisyrittäjänä toimiva kotimainen prostituoitu olisi mystisen "pornoteollisuuden" palveluksessa.

Itse asiassahan juuri niihin aikoihin sattui tapaus, joka kyseenalaisti kovin juuri tuon käsityksen prostituutiosta: melko korkean tason kokoomuspoliitikko, joka oli omaa ikäpolveani, joutui syytetyksi parituksesta, koska oli luovuttanut asunnon virolaisen prostituoidun käyttöön. Prostituoitu oli ammattitaitoinen kurtisaani, joka pyöritti keski-ikäistä arvoherraa täysillä, koska herra ilmeisesti vilpittömästi kuvitteli olevansa poikaystävä ja rakastettu. Tällaisessa tapauksessa oli oikeasti epäoikeudenmukaista esittää miesosapuoli hyväksikäyttäjänä ja alistajana, koska siinä selvästi prostituoidulla oli ohjat käsissään ja tilanne hallinnassa: miehen poliittinen ura taas kärsi pahasti tästä munauksesta, johon hän oli syyllistynyt silkkaa naiiviuttaan.

Muun muassa tämä tapaus vahvisti minua siinä vakaumuksessani, että prostituutioasiakkuuden kriminalisointia täytyi vastustaa. Tuo poliitikko joutui sellaisen moralismin uhriksi, jossa nainen lähtökohtaisesti nähtiin miestä viattomampana ja parempana olentona. Ymmärrän täysin, miksi naisliike käytti tätä moralismia aseenaan miesten ylivaltaa vastaan silloin kun naiset olivat vailla äänioikeutta ja monia muita poliittisia oikeuksia:  silloin se moralismi oli sorretun kiila sortoa vastaan. Mutta nykyään lainsäädännön tulee vahvistaa ihmisten vapautta ja tasa-arvoa, ja prostituutioasiakkuuden kielto on sekä tasa-arvon vastaista että käytännössä vahingoksi mm. ihmiskaupan uhrien eduille. Siksi suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin epäileväisesti yrityksiin säätää tällaiset sorretun kiilat osaksi lakia.

Vanhan polven feministien prostituutiovastaisuudessa on varmasti osittain takana ihan vilpitön huoli prostituoitujen turvallisuudesta, vaikka se ilmeneekin prostituoitujen omalta kannalta haitallisella tavalla: silloisen keskustelun aikana Pro-tukipisteeltä kerrottiin, että heille oli ihmiskauppatapauksesta raportoinut nimenomaan prostituoidun asiakas, joka oli myös tuonut samaisen prostituoidun turvaan tukikeskukseen. Tämä tarkoittaa, että nykyisen lainsäädännön puitteissa prostituutioasiakkailla on mahdollisuus ilmoittaa näkemistään väärinkäytöksistä joutumatta pelkäämään, että heidät nähdään roistoina ja pannaan vankilaan. Jos prostituutioasiakkuus kiellettäisiin, prostituutio ajettaisiin maan alle ja prostituoitujen tilannetta huononnettaisiin entisestään, koska kukaan asiakas ei rangaistuksen pelossa auttaisi ihmiskaupan uhria.

Feministit julistivat mielellään seksuaalista vapautta - naisille; toki, kuten yllä olevasta ilmenee, heillä oli vaikeuksia hyväksyä sitä, että heidän vapauttamansa naiset käyttivät vapauttaan heille sopimattomalla tavalla. Samalla he paneutuivat paheksumaan ja rajoittamaan miesten seksuaalisuutta. Heidän sanomansa nuorille miehille oli, että näiden seksuaalinen halu oli raiskaamisen halua ja kokonaisuudessaan ja sellaisenaan paheksuttavaa.

Kuten Sami Eerola linkittämässäni puheenvuorossa huomauttaa, ainoa oppi, jonka hän nuorena poikana sai tyttöjen lähestymiseen, oli "kerro tytölle, että hänellä on kauniit silmät". Hieman samanlaisessa tilanteessa oli minunkin sukupolveni nuorukainen 80-luvun Suomessa. Meille annettu seksuaalivalistus (esimerkiksi Uma Aaltonen) korosti sitä, kuinka vaikeaa ja vastuullista seksin harjoittaminen oli, ja pojan seksuaalisuus nähtiin yksiselitteisesti haluna käyttää tyttöä hyväksi. Tyttöön taas seksi teki kipeää niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Itse asiassa silloisen valistuksen perusteella oli vaikea uskoa, että tytöt nauttisivat seksistä millään tavalla.

Tällaista valistusta siis levittivät yksiselitteisesti feministisiksi julistautuneet tädit, jotka samanaikaisesti (ja vailla logiikan hiventäkään) rohkaisivat tyttöjä seikkailuihin ja nautintoon. Ja minusta tuntuu, että tämä selittää aika paljon siitä "naiset rakastuvat renttuihin" -asetelmasta, josta niin populaarikulttuuri kuin ATM-piirit ovat itkeskelleet vuosikymmeniä. Kun valistajatädit ovat kehottaneet tyttöjä hakemaan itsekkäästi seksuaalista nautintoa ja samalla pelotelleet ja syyllistäneet poikia esittämällä tytöt hauraina ja lyyrisinä olentoina, ainoat sellaiset pojat, joiden kanssa tytöt voivat sitä seksuaalista nautintoa hakea, ovat juuri niitä renttuja ja retkuja, joiden lukutaitokaan ei riitä valistajatätien tuotantoon tutustumiseen ja jotka ovat saaneet seksivalistuksensa roimareiskojen sakissa. Toisin sanoen ne kiltit valistuksen mukaisiksi pyrkineet miehet päätyvät vanhan terminologian mukaan alempitasoisiksi miehiksi (ATM) ja uuden mukaan inceleiksi.

Minun aikoinani toki ATM:ien liikkeellä oli selvästi erilaiset tavoitteet kuin nykyisillä inceleillä. Minun käsitykseni mukaan tyypillinen ATM oli älyllisiä juttuja harrastava nörttipoika, joka oli typerällä "valistuksella" ja koulukiusaamisella peloteltu neuroottisen kiltiksi. Neuroottisen kiltteyden takana väijyi patoutunut katkeruus, joka sitten saattoi purkautua hallitsemattomana vihana ja raivona tai (ja!) johtaa depressioon, ellei sitä purettu hallitusti. Puhutaanpa vähän siitä, miten siihen katkeruuteen päädyttiin.

80-luvun valistajatädit julistivat tosiaankin, että tyttöä ei saanut suurin piirtein millään tavalla koskettaa, koska se oli heti raiskaus. Käytännössä aivan kaikki tavat ilmentää seksuaalista halua tai tehdä se tiettäväksi tytölle olivat tämän intiimisfäärin loukkaus. Ja koulukiusaamisen uhrille, jonka omaa ruumiillista koskemattomuutta väkivaltajengi piti yhtä mittaa pilkkanaan nyrkkejä järskytellen ja turpiin tärskytellen, oli hyvin vastenmielistä loukata toista ihmistä tällä tavalla. Siksi hän pyrki käyttäytymään ainoan oppimansa seksuaalimoraalin mukaan, eli olemaan kiltti poika, joka sellaisiin loukkauksiin ei syyllistynyt, vaan odotti, että hänen hyvyytensä saisi maailmankaikkeuden oikeudenmukaisuuden ruumiillistumaksi ylistetyltä ja jalustalle nostetulta olennolta eli nuorelta naiselta tunnustusta, eli rakkautta.

Ei tietenkään ollut väärin opettaa poika kunnioittamaan toisen koskemattomuutta. Mutta ne ylikilteiksi oppineet pojat olisivat kaivanneet tietoa myös siitä, mikä sitten on kunnioittava ja arvostava tapa tehdä seksuaalinen halunsa tiettäväksi. Kokemukseni mukaan se "naisia kunnioittava" (mies)valistuneisto menettää täysin hermonsa, kun tämän asian ottaa puheeksi heidän kanssaan. Ainoa vastaus on "se pitää tietää", ja vastaajien aggressiot ovat hysteerisyydessään sitä luokkaa, että jos kysymystä ei esittäisi netissä vaan IRL-tilanteessa, joukkopahoinpitely - mahdollisesti kuolemaan saakka - olisi väistämätön kohtalo.

Asia on nimittäin niin, että yksi halveksituimpia olentoja kulttuurissamme on omatta syyttään vaille sosiaalisia taitoja jäänyt nuori mies. Seksi- ja seurusteluasioissa sosiaalisesti kyvytöntä nuorta miestä saa käyttää hyväksi ja pitää pilkkanaan ja se on jopa suotavaa ja toivottavaa. Tällaiset henkilöt nähdään nimittäin lähtökohtaisesti jotenkin huonoina, esimerkiksi poliittisesti vanhoillisina tai äärioikeistolaisina. Tämä voi olla totta nykyisen incel-kulttuurin aikakaudella, mutta vanhalla ATM-aikakaudella se ei varmastikaan sitä ollut.

Nörttipojista tuli ennen vanhaan "kilttejä miehiä". Suurin osa "kilttejä miehiä" (nice guys) koskevasta naispuheesta on epäluuloista vainoharhaisuuteen saakka. "Kiltti mies" nähdään tietoisesti manipuloivana hahmona, joka esittää kilttiä päästäkseen sukupuoliyhteyteen naisen kanssa, ja sitten kun hän ei pääse, hän reagoi suuttumalla. "Kiltti mies" on siis passiivis-aggressiivinen ja epäkypsä. Tästä olen nollavuosikymmenen aikaisten feministikiistakumppanieni ja heidän nykyisten manttelinperijöidensä kanssa aivan samaa mieltä. Sitä vastoin en jaa heidän viljelemäänsä käsitystä, että "kiltti mies" olisi jonkinlainen pahansuopa manipuloija. 

"Kiltti mies" ei todellakaan ymmärrä, minkä takia juuri häntä pidettäisiin jonkinlaisena ovelana huijarina. Päin vastoin. "Kiltti mies" pitää itseään hyvinkin vilpittömänä omassa kiltteydessään, hän katsoo olevansa oma itsensä, kun taas kaikki lipevät hurmurit ne vasta manipuloijia ja petkuttajia ovat. Hän kokee olevansa epäreilujen ja epäoikeutettujen epäluulojen kohteena, kun häntä epäillään juonittelusta ja ansojen virittelystä naisille. 

Itse asiassa tyypillinen "kiltti mies" ainakin minun aikanani paneutui vilpittömästi "ymmärtämään" naisia. Valitettavasti siihen aikaan koko julkisuus ulvoi, että "naisten ymmärtäminen" oli jonkinlaista rakettitiedettä ja että tavallisella inhimillisellä vuorovaikutuksella hankittava ymmärrys oli jotenkin pilallista lajia. Tällöin "kiltti mies" päätyi sen sijaan lukemaan itsensä teoriatason naistenymmärtäjäksi käyttämällä vääriä ja huonoja lähteitä, kuten naistenlehtiä, feministien löpinöitä ja ideologisoitunutta seksivalistusta. Nuoren miehen näkökulmasta nämä olivat täynnä kelvottomia ja harhaanjohtavia ohjeita.

Kiltti mies tekee kuten on valistuksesta oppinut tekemään. Hän ei siis millään tavalla yritä näyttää seksuaalista haluaan, vaan toivoo, että hänen avuliaisuutensa, ystävällisyytensä ja ystävyytensä ymmärrettäisiin tulkita rakkaudeksi. Sitten käy niin, että kiltin miehen tavoittelema nuori nainen menee toiselle miehelle ennen kuin kiltti mies ehtii tehdä seksuaalista haluaan tai eroottista kiinnostustaan tiettäväksi - tai sitten kiltti mies näyttää halunsa kun on jo liian myöhäistä, ja kömpelyyttään toimii tavalla, jonka nainen kokee uhkaavana ja pelottavana. En nyt sano että tällaiset tilanteet olisivat olleet feminisminkään syytä. Mutta mitä suurimmassa määrin syytän niistä erästä tusinaviihteen lajityyppiä, jota feministit eivät todellakaan ole paheksuneet siinä määrin kuin heidän olisi pitänyt, nimittäin romanttista komediaa. 

Romanttisen komedian ideana on nimittäin se, että osapuolet koheltavat, sähläävät ja ymmärtävät toisiaan väärin, mutta lopulta päätyvät yhteen. Nuoret miehet, jotka uskovat romanttisen komedian kuvaan rakkaudesta, erotiikasta ja seksistä, päätyvät sitten käyttäytymään tavalla, jonka kohteena oleva neitonen kokee ahdistavaksi tunkeiluksi, koska hän ei halua näytellä mukana romanttisen komedian käsikirjoituksessa.

Sellaisten nuorten miesten kohdalla kyse ei todellakaan välttämättä ole mistään aktiivisesta pahuudesta, heillä vain ei ole käytännön kokemusta mistään seksistä tai seurustelusta, mutta kuten kansallisrunoilijamme Veikko Huovinen on sanonut, himot ne on hiirelläkin ja tunteet tursilollakin. (Ei, en minäkään tiedä, mitä tursilo tarkoittaa. Turilaaksi sen veikkaisin.) Tällainen nuorukainen voi ihan vilpittömästi uskoa kannattavansa naisasiaa ja olevansa myötämielinen feminismille, mutta sosiaaliset taidot ovat taitoja, jotka on erikseen opittava, ja silloin kun niitä ei osata, niitä ei osata.

Epäseksuaaliset rakkauskertomukset ovat ylipäätään hyvin vahingollisia ujoille nuorille ihmisille, koska ne opettavat, että vainoojahyypiölle ominainen käytös, nykyfingelskaksi stalkkaus, on söpöä ja romanttista. Silloin puolitoista vuosikymmentä sitten hyvin suuri osa blogimaailman julistautuneista feministitädeistä pyrki kirjoituksissaan ylläpitämään romanttista kuvaa "rakkaudesta" ja piti nuorten rakastumisia jotenkin söpöinä. Niissä ei nähty sitä pakkomielteistä ja kouristuksenomaista puolta. Ja kun tuli puhe ahdistelijahyypiöistä, nämä feministit eivät puolella sanallakaan vaivautuneet pohtimaan sitä, missä määrin he itse ylläpitävät kulttuuria, joka työntää vilpittömän ja hyväätarkoittavan nuoren miehen vainoojahyypiön rooliin.

Tätä kirjoittaessani muuan nettituttuni sanoi jo nuoruudessaan oppineensa Pelle Miljoonalta, mitä se suostumus seksiasioissa tarkoittaa: tahdon rakastella sinua, tahdotko sinä minua. Noin yksinkertaista se on. Mutta valitettavasti tämä yksinkertainen ja selkeä oppi piti sotkea kaikenlaisella löpinällä siitä, ettei seksiä saa harjoittaa ellei "oikeasti rakasta" ja että "suhteen pitää olla tasa-arvoinen" eli suuren tiedemiehen urasta haaveileva luonnontieteilijänero (lue: sosiaalisesti kömpelö kirjatoukka, joka todennäköisesti päätyy alkoholisoituneeksi yksinäiseksi kunnaninsinööriksi Eipäjoelle) ei saa yrittääkään seurustelua sen herttaisen sairaanhoitajaksi tai ala-asteen opettajaksi aikovan tytön kanssa, jonka kanssa oikeasti viihtyy ja joka on hänelle aina ystävällinen. Ehei: sen kirjatoukan pitää aina tähdätä luokan älykkötyttöön, joka tietysti elää jo toinen jalka koulunjälkeisessä maailmassa, rakastelee vuosia vanhempien nuorukaisten kanssa ja on sosiaalisilta taidoltaan ihan toisilla tasoilla.

Tuossa jälkimmäisessä on muuten takana ilmiselvä luokkasnobius. Yksinäisille älykköpojille olisi paljon parempi opettaa, että myös ne vähemmän matikkapäiset tytöt ovat ihan sopivia potentiaalisia pariutumiskumppaneita, jos heidän kanssaan on mukava olla. Ainakin nykyään, kun esim. Tolkienin fanittaminen ei enää aikoihin ole ollut sellainen erikoisharrastus kuin minun nuoruudessani ja kun suuri osa koulukiusattujen nörttien omista jutuista on valtavirtaistunut tavalla, josta emme olisi kasarilla uskaltaneet edes uneksia.

Kuten olen jo todennut, tässä on pitkälti takana se, että myös ne pinnallisesti feminismin omaksuneet tädit, joiden kanssa vanhoina naisvihaajavuosinani riitelin, olivat ehkä omasta mielestään irrottautuneet kristillissiveellisestä maailmankuvasta, mutta säilyttäneet tiedostamattaan sen maailmankuvan elementtejä, kuten esimerkiksi sen, että nuorille suunnatun parisuhdevalistuksen on orientoiduttava ihanteisiin, ei käytännön tosiasioihin. Sen sijaan että nuoria poikia opetettaisiin siihen seksuaalielämän todellisuuteen, jossa eletään, kalkkikset opettavat heille ihanteita, mutta esittävät asian niin, että ihanteet ovat oikeaa todellisuutta. 

Minusta on ihan oikein ja hyvä juttu, että esimerkiksi kristillissiveellisiä ihanteita opetetaan lapsille ja nuorille, jos samalla on selvää, että ne ovat nimenomaan ihanteita ja että todellisuus on epätäydellinen eikä näiden ihanteiden mukainen. Avoimesti kristillissiveellisyyttä saarnaavat tahot toimivat yleensä edes siinä määrin arvostettavasti, että he myöntävät tämän, ja se kuuluu vähän niin kuin koko touhun luonteeseen: kristillisen uskon mukaanhan maailma on syntiin langennut ja ihmiset syntisiä. Sitä vastoin se "seksuaalivalistus", jota meille tarjottiin, ei todellakaan myöntänyt tätä, vaan väitti ihanteidensa olevan todellisuutta. 80-luvun seksilehdistöä voidaan moittia monesta asiasta, mutta ainakin siinä myönnettiin, että ihmisten käytännön seksielämä on todellisuudessa aika sotkuista ja että kaikki eivät tykkää tai nauti samoista asioista. Se edes yritti kuvata todellisuutta, ei epärealistisia ihanteita.

Seksivalistuksessa eli minun nuoruudessani aika vahvana se paljon puhuttu madonna-huora -dikotomia ainakin implisiittisenä. Koska valistuksessa tyttö oli ujo ja haavoittuvainen miehen raatelevan seksuaalisuuden edessä, kaikki sellaiset tytöt, jotka eivät vastanneet tätä naiskuvaa, olivat jollain tavalla "huonoja naisia" tai ei-ihan-naisia. Toisin sanoen sellainen ystävällinen tyttö, joka halusi olla (seksuaalisestikin) sen kiltin pojan kanssa ja sen myös näytti, olikin tämän valistuksen mukaan huono nainen ja epänainen.

Koska tämä kirjoitus on paisunut kuin pullataikina enkä saa sitä luontevasti lopetettua, keskeytän sen nyt ja annan ihmisten luettavaksi.

Itärajan valvonta paranee vihreän sisäministerin alaisuudessa - Gränskontrollerna mot Ryssland blir bättre under grön inrikesminister

Iltaläpyskä otsikoi, että rajavartiostolle saadaan sisäministeri Maria Ohisalon alaisuudessa lisää resursseja, eli itärajalle tulee enemmän ja parempaa rautaa. Mitenkähän äärioikeisto saa tämän selitettyä huonoksi asiaksi? Pari ehdotusta: 

"YHYY, EMME PÄÄSE ENÄÄ PIETARIIN LAPSIHUORISSA KÄYMÄÄN"

"MITEN KAVERIMME NYT PÄÄSEVÄT ITÄRAJAN TAKAA UUSIA HIENOJA PANSSARIVAUNUJAAN ESITTELEMÄÄN?"

En av kvällsblaskorna rapporterade att gränsbevakningen under inrikesminister Maria Ohisalo får mer resurser, så att östgränsen förstärks. Undrar hur extremhögern ska förklara det här som någonting dåligt? Ett par förslag:

"BUHU SNYFT, NU FÅR VI INTE LÄNGRE BESÖKA PEDOFILA BORDELLER I PETERSBURG"

"HUR KAN VÅRA RYSKA KOMPISAR NU ÅKA HIT OCH PRESENTERA SINA FINA NYA PANSARVAGNAR?"

Venäjä soluttautuu puolustusvoimiimme - Ryssland infiltrerar vår försvarsmakt

Armeijamme kenttäpiispa on kirjoittanut blogiinsa pitkän sepustuksen, joka seurailee jokseenkin persujen ja mm. joukkomurhaaja Breivikin levittämää vainoharhaista salaliittoteoriaa "kulttuurimarxilaisuudesta". Tämä tulee ottaa vakavasti. Kyseinen salaliittoteoria ja siihen liittyvä taantumuksellinen ideologia on nimittäin se kiila, jolla Venäjä juuri on lyömässä yhteiskuntaamme halki voidakseen ottaa maamme haltuun ikuisiksi ajoiksi, orjuuttaa Suomen ja murhata aivan kaikki suomalaiset, jotka uskaltautuvat millään tavoin olemaan Venäjän pyrkimysten tiellä. Tällaisen puolesta agitoiminen on moraalisesti täysin verrattavissa siihen, että silloinen kenttäpiispa olisi 1970-luvulla pitänyt palopuheen stalinistisen kommunismin puolesta ja vaatinut Suomea liittymään ihanaiseen Neuvostovaltioon.

Fältbiskopen för Finlands armé har skrivit en lång bloggdrapa, som sprider den både av sannfinnarna och av massmördaren Breivik omhuldade sammansvärjningsteorin om "kulturmarxism". Det här bör tas på allvar. Konspirationsteorin ifråga och den reaktionära ideologi den hänger ihop med är nämligen den kil med vilken Ryssland håller på att slå i stycken sammanhållningen i vårt samhälle. Rysslands målsättning är att bemäktiga sig vårt land för all framtid, förslava Finland och mörda alla finländare som på något sätt vågar stå i vägen för Ryssland. Att agitera för dylikt är moraliskt på samma nivå som om en fältbiskop på sjuttiotalet hade hållit brandtal för stalinistisk kommunism och förkunnat att Finland borde ansluta sig som delstat till härligt utopiska Sovjet.

Koska uskon siihen, että asevoimamme toimivat kuten isänmaan puolustajien kuuluu, luotan myös siihen, että tällaisen kenttäpiispan karriääri katkeaa. Tietenkin äärioikeisto ja muu roskaväki huutaa tällöin jotain sotkuista mielipidesensuurista ja kommunismista, mutta huutakoot. Kenttäpiispan itsensä tulee olla kiitollinen siitä, että häntä uhkaavat vain potkut. Jos joku sotilaspappi olisi viime sotiemme aikana alkanut tulen alla käännyttää sotilaita itänaapurin aatteeseen, voi olla että palkkana olisi ollut se paljon ankarampi ja oikeudenmukaisempi rangaistus, jota lakimme ei valitettavasti enää salli.

Jag litar på vår försvarsmakt och är övertygad om att den handlar som det anstår fosterlandets försvarare, dvs. att det blir slut med biskopens karriär. Naturligtvis kommer extremhögern och annat pack då att vråla någonting osammanhängande om åsiktscensur och kommunism, men låt dem vråla. Fältbiskopen själv bör vara nöjd med att bara få sparken. Hade någon militärpräst under våra krig börjat omvända soldater under eldgivning till vår östra grannes dåvarande statsbärande ideologi, tror jag att en sådan en hade belönats med det mycket strängare och rättvisare straff som dessvärre inte längre ingår i vår lag.