Arvokkaasta kuolemasta - Om att dö värdigt

On tullut vähä vähältä yhä selvemmäksi, että Suomessa ei ole merkittävää poliittista eikä yhteiskunnallista voimaa, joka voisi pysäyttää fasismin nousun. Kuten olen monesti ennenkin muistuttanut, suomenkieliset porvaripuolueet eivät ole luotettavan liberaaleja, koska suomenkielinen porvarius kuitenkin on viime kädessä sisällissotamme valkoisen puolen jatkaja. Toisin sanoen persujen kaltainen katalysaattori pystyy houkuttelemaan valkokaartilaisen teloittajan esiin vapaamielisen julkisivun alta.

Jussi Jalonen ja Jiri Nieminen kiistelivät aikoinaan jälkimmäisen erään bloggauksen kommenttilaatikossa porvarillisesta liberaaliudesta niin mielenkiintoisella tavalla, että rohkenen ottaa sen taas kerran esiin. Jalonen näki sivistysporvarillisen liberalismin niin sanoakseni aitona ja itsenäisenä poliittisena näkemyksenä. Nieminen, joka on ymmärtääkseni oikeasti marxilainen ja sellaiseksi julistautunut yhteiskuntatutkija, suhtautui kaikenlaiseen liberaaliin porvarillisuuteen vain hämäyksenä, silkkihansikkaana, jonka alta fasismin rautanyrkki pilkistää.

Siihen aikaan kun luin tämän keskustelun, pidin sitä lähinnä oireena (Niemisen edustaman) suomalaisen vasemmistolaisen ajattelun vainoharhaisuudesta. Nykyisin taas olen sitä mieltä, että Jiri Nieminen oli jokseenkin oikeassa. Tosin en pidä hänen oikeassaoloaan merkkinä siitä, että marxilainen yhteiskunta-analyysi sinänsä olisi universaalisti oikeassa, vaan siitä, että se sattuu natsaamaan suomenkielisen Suomen valtavirtamentaliteettiin. 

Suomenkielisellä puolella nimittäin liberaali sivistysporvarillisuus on oikeastaan mahdottomuus. Kaikki sitä yrittävät päätyvät ennemmin tai myöhemmin vasemmiston tai vihreiden riveihin (hyvin harva tekee kuten minä ja asettuu periaatteelliseen vastarintaan suomenkielistä suomalaisuutta vastaan ryhtyen vaatimaan suomen asteittaista purkamista kirjakielenä). Ne, jotka yrittävät ajaa liberaalia sivistysporvarillisuutta suurten suomenkielisten porvaripuolueiden sisällä, saavat ennemmin tai myöhemmin kuulla olevansa "kommunisteja" tai "äärivasemmistoa" (ainoa nimitys, jonka fasistit, eli suomenkieliset porvaripoliitikot, pystyvät keksimään liberaalille). Tyypillisesti ne ihmiset, jotka ovat joutuneet maahanmuuttokriitikoiden hampaisiin muka punikkeina, ovat aloittaneet elontiensä vankoissa porvariskodeissa, näitä rivejä kirjoittavasta nöyrimmästä palvelijastanne alkaen.

Suomenkieliset porvaripuolueet eivät siis koskaan ole sisäistäneet liberaaliutta. Liberaalius on ollut niille viime kädessä vain pragmaattista perääntymistä tosiasiallisista tavoitteista, jotka ovat aina olleet fasistisia. Ne ovat kytänneet aina tekosyytä riisua sivistyksen ohut pintasilaus ja paljastaa todellinen luontonsa. Yhteisessä hallituksessa perussuomalaisten kanssa ne ovat saaneet tämän tilaisuuden. 

Perussuomalaiset ovat fasistipuolue, ja ainoa mikä muilla suomenkielisillä porvaripuolueilla on yhteistä perussuomalaisten kanssa on juuri fasismi. Siksi persujen, keskustalaisten ja kokoomuslaisten hallitus on väistämättä fasistihallitus. Ainoa perusta, jolle mitään yhteistä voi rakentaa, on fasismin perusta.

Tämä merkitsee, että Suomi vääjäämättä siirtyy fasismiin, tai ainakin fasistissävyiseen epäliberaaliin demokratiaan. Käytännössä oikeuslaitos politisoidaan Unkarin ja Puolan mallin mukaan. Mikäli näin pitkälle ei päästä, oikeuslaitos pelotellaan hiljaiseksi ja Suomesta tulee poliisivaltio. Poliisivaltio tarkoittaa maata, jossa ihmisiä pidätetään mielivaltaisesti pitkiksi ajoiksi ilman oikeuden määräystä eikä heitä päästetä oikeuden eteen. Luonnollisesti pidätysaikana esiintyy väkivaltaa - myös tappavaa väkivaltaa - pidätettyjä kohtaan.

Suomessa on jo nyt havaittavissa poliisivaltion piirteitä siinä, että äärioikeiston uhrien tekemät rikosilmoitukset jäävät säännöllisesti tutkimatta. Oli kyse sitten tappouhkauksista tai kunnianloukkauksista, poliisi lähtee siitä, että kaikki äärioikeiston nettiterrorin kohteeksi joutuneet ovat "vastakkaisen ääriryhmän" edustajia, jotka ovat kerjänneet verta nenästään. Sitä vastoin äärioikeiston vastustajistaan tekemät rikosilmoitukset - täysin kiusanteon ja terrorin luonteiset - tutkitaan aina, kuten olen kokemuksesta joutunut huomaamaan.

Tätä voisi luonnehtia "passiiviseksi poliisivaltioksi". Tästä on vain lyhyt askel "aktiiviseen poliisivaltioon" mielivaltaisine pidätyksineen ja putkaväkivaltoineen. Oleellinen yhtäläisyys on se, että poliisi on avoimesti politisoitunut ja asettunut äärioikeiston puolelle. Tämän poliisi on itsekin myöntänyt: Turussa sen edustaja vastasi tuntemalleni valtuutetulle maahanmuuttokeskustelussa, että poliisi pyrkii antamaan kriittisille tahoille (lue: öyhöttäville rasisteille) mahdollisimman laajan sananvapauden. Väkivaltaista kiihotuspropagandaa maahanmuuttajia ja "mokuttajia" vastaan saa siis poliisin luvalla harjoittaa. Siitä tehtyjä rikosilmoituksia ei tutkita. Nyt vielä vähemmän, kun presidentti on puolensa valinnut.

Presidentin puheesta ja kokoomuspoliitikkojen kannanotoista aiemminkin on heijastunut vihamielisyys niin kansainvälisiä sopimuksia kuin perustuslakia kohtaan. Ei vain perussuomalaisten Laura Huhtasaari ole sitä mieltä, että perustuslaki estää hänen puoluettaan viemästä läpi "hyviä asioita". Itse asiassa näyttää siltä, että ainoa mihin suomenkieliset porvaripuolueet nykyään kykenevät on ideologinen ja itsetarkoituksellinen perustuslaillisuuden, oikeusvaltion, hyvinvointivaltion ja kansalaisoikeuksien purkaminen. Tässä mielessä perussuomalaiset ovat vain keskustan ja kokoomuksen yhteinen "taistolaissiipi".

Tässä yhteydessä minun pitää tietysti todeta, että hyvinvointivaltiossa on varmasti yhtä ja toista tiivistettävää ja parannettavaa. En ole perehtynyt hyvinvointivaltion poliittiseen historiaan, mutta näppituntumalta pidän mahdollisena, että se on täynnä toisistaan riippumattomilla pikkulaeilla väsättyjä tukimuotoja, joiden yhdistäminen isommiksi ja standardisoidummiksi järjestelmiksi voisi säästää niin rahaa kuin organisaatiota. Pidän myös periaatteessa uskottavana sitä väitettä, että sotkuisten ja tehottomien järjestelmien ylläpito vaatii valtavaa määrää hallintoväkeä, josta sitten on muodostunut suuri tuottamatonta työtä tekevä intressiryhmä. 

Mutta nykyinen hyvinvointivaltion vastainen ristiretki vaikuttaa ideologiselta tuhoamissodalta, eikä oikeisto ole todellisuudessa kyennyt esittämään mitään käytännön ratkaisuja hyvinvointivaltion tehostamiseksi, ainoastaan neuvostoliittolaistyylisiä iskulauseita, joiden tarkoitus tuntuu olevan asiapuheen välttely. Kuvaavaa on, että ainoa selkeä käytännön ehdotus hyvinvointivaltion byrokratiaa perkaavaksi uudistamiseksi - kansalaispalkka, tai perustuloksihan sitä nykyään kutsutaan - on peräisin vasemmistoutopistiselta taholta. (En ota tässä kantaa ehdotuksen toimivuuteen enkä toteutettavuuteen.)

Kokoomuksen nousu demarien tilalle Suomen valtionhoitajapuolueeksi joskus vuosikymmen sitten ei tietenkään ollut mikään yksiselitteisen huono juttu, vallankin kun se nyt loppujen lopuksi oli kansan tahto. Kansa halusi liikemies- ja yrittäjäliberalismia, ja Jyrki Kataisen erinomainen imagonhallinta varmisti, että puolue näyttäytyi nimenomaan liikemiesliberaalina. Myös Venäjän uhkaan oli pikkuhiljaa herätty, ja vanhasta muistista kansa uskoi, että kokoomuslaiset olisivat paras vakuutus sen varalta. 

Nyt kuitenkin olemme nähneet, että näin ei ole. Kokoomuksen yrittäjäystävällisyys on ennen muuta aynrandilaista ideologiaa, jossa ihannoidaan yrittäjyyttä muttei tiedetä siitä mitään. Puolueessa on nostettu yrittäjyyden asiantuntijoiksi sällejä, joiden osaaminen on siinä, että he ovat kupanneet jotain yritystukia saman tien konkkaan menneelle firmalleen ja panneet tukiaisrahat kurkustaan alas. Päälle päätteeksi nämä sällit vaativat viinan, tupakan ja maksullisten naisten saatavuuden helpottamista, koska heidänlaisensa tärkeät liikemiehet eivät muuten pärjää, ja yhteiskunnan tehtävä on heidän mielestään hyysätä tärkeitä liikemiehiä. Jos joku oikeasti tuottavaa yritystä vetävä tyyppi rohkenee kysyä, onko tällainen edes liiketaloudellisesti kovin fiksua, vastaväite kuitataan sukupuolielimen nimellä ja kommunismisyytöksellä.

Puolueen yhtymäkohtia fasismiin taas havainnollistaa erinomaisesti Saul Schubakin tapaus. Tämä nuorukainen herätti aikoinaan huomiota sosiaalidarwinistisilla näkemyksillään "heikommasta aineksesta", jota ei hänen mukaansa kannattanut kouluttaa eikä muutenkaan hyysätä. Tämä leimattiin fasismiksi, mikä tietysti on hiukan epätarkkaa. Pikemminkin Schubak edusti samaa esifasismia kuin natsismin edeltäjinä pidetyt aatelismiehet Arthur Gobineau ja Houston Stewart Chamberlain.

Gobineau ja Chamberlain olivat ennen muuta aatelismiehiä, jotka olivat järkyttyneet siniverettömien porvarien noususta vanhan vallasväen ohi pelkän rahvaanomaisen rahan ja lahjakkuuden voimalla. Siksi he ryhtyivät kehittelemään rotuteorioita todistellakseen, että noin ei kuulunut käydä, vaan paremman väen piti pelkän syntyperänsä perusteella päästä rahvaanomaisempien ohi jälkimmäisten lahjakkuudesta riippumatta. 

Schubakin uhosta syntyy sellainen mielikuva, että hän ainakin omasta mielestään edustaa vastaavanlaista yläluokkaa, jonkinlaista uusaatelia, joka haluaa sementoida asemansa ja keskeyttää säätykierron, ts. viedä "heikommalta ainekselta" mahdollisuudet nousta kilpailemaan hänen viiteryhmänsä kanssa, ja pyrkii perustelemaan tämän muka biologisin argumentein. Tämä on luonnollisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä "porvaripuolueet" tai "porvarillisuus" historiallisesti edustaa, ts. juuri omilla lahjoilla ja omalla osaamisella pärjäämisen eetosta periytyvien etuoikeuksien sijasta.

Mitä sitten tulee kokoomuksen oletettuun maanpuolustushenkisyyteen ja Venäjä-kriittiseen asenteeseen, sekin tuntuu olevan pelkkää sanahelinää. Sauli Niinistöä ajettiin presidentiksi vetoamalla siihen, että hän muka ottaisi Putiniin kovan asenteen eikä Halosen tapaan silittäisi tätä myötäkarvaan. Niinistön asenne Venäjään ei kuitenkaan ole poikennut Halosesta mitenkään edukseen. 

Sinänsähän ne puheet Halosesta jotenkin erityisen venäläismyönteisenä ovat liioittelua. Sekä Halonen että Niinistö ovat noudattaneet Venäjän suhteen samaa poliittista korrektiutta, joka on ollut viime aikoihin asti koko Euroopan unionin valtavirtaa - ollaan Putinille kilttejä ja osoitetaan yhteistyöhalua, niin eiköhän se Venäjä siitä vielä demokratisoidu. Se taisi olla tuo Anne Applebaum, joka selitti tämän asenteen kaikkein parhaiten: sen jälkeen kun Neuvostoliitto romahti, lännessä lähdettiin pitkälti siitä, että Venäjän kysymys oli ratkaistu eikä nousisi enää esityslistan kärkeen, sanoi Applebaum. 

Venäjän aggressio on Putinin kaudella alkanut taas uhata länttä, mutta ketään ei oikein ole hotsittanut myöntää itänaapurimme vaarallisuutta, tarttua härkää sarvista ja ryhtyä kehittelemään lännelle yhteistä politiikkaa idän uhkaa vastaan (talouspakotteita lukuun ottamatta). Tämä flegmaattisuus on luonnehtinut niin vasemmistoa kuin oikeistoakin (sitten erikseen on tietysti vielä se, että äärioikeisto ja -vasemmisto syövät suurelta osin Putinin kädestä).

Vasemmiston asenne Venäjään on se, että pitää neuvotella ja olla diplomaattisia, koska kaikenlainen sotilaallinen varustautuminen sinänsä on pahasta ja koska armeija on valkokaarti, jota ei ylläpidetä maanpuolustustarkoituksessa, vaan työläisten ja vasemmistolaisten murhaamiseksi (tätä jälkimmäistä ajatusta ei tietenkään sanota ääneen, mutta yllättävän pitkälle se tuntuu yhä hallitsevan maltillisenkin vasemmiston maanpuolustusasenteita). Tietenkään vasemmistolaisilta ei koskaan saa vastausta kysymykseen, mitä sitten tehdään jos diplomatia ja neuvottelut eivät auta - mikä on suunnitelma B. 

Toisaalta bisnesoikeiston asenne Venäjään on se, että Venäjällä on joka suo täynnä kultaharkkoja, jotka saa suunnilleen mukaansa ottaa jos jaksaa kantaa ja osaa venäjäksi pyytää. Venäjän käsittämättömiä liiketaloudellisia mahdollisuuksia on julistettu jo kaksi vuosikymmentä, ja siinä on koulutettu muutama sukupolvi työttömiä venäjän kielen osaajia. Samalla tietysti on kaivettu maata ruotsin kielen alta ja tyrkytetty venäjää sen tilalle. 

On opettavaista nähdä, miten hyvin tämäkin äärioikeiston meemi (urputus "pakkoruotsista") on onnistuttu syöttämään valtavirtaoikeistolle, vaikka Neuvostoliiton aikana juuri oikeisto olisi kavahtanut sitä. Kukaan ei edes ole kysynyt, mitä Suomen maabrändille merkitsee etääntyminen skandinavismista ja lähentyminen Venäjään. 

Mutta tässäkin nähdään, että suomenkielisellä valtavirtaoikeistolla ei oikein ole mitään äärioikeistosta eroavaa omaa sanottavaa eikä ajatusmaailmaa. Kuten Niinistön puhe osoitti, fasistinen äärioikeisto on oikeiston aivot ja suomenkielinen valtavirtaoikeisto toimii ainoastaan äärioikeiston zombina, joka keksii äärioikeiston meemeille uskottavan ja rationaalisen näköiset perustelut ja tuo ne valtavirtaan. Mihinkään muuhun se ei älyllisesti kykene. 

Merkillepantavaa on sekin, että kun Venäjä horjuttaa Suomea syöttämällä tänne omia maahanmuuttajiaan, kokoomuslainen presidentti ottaa tähän hommalaisen, pakolaisia demonisoivan tarkastelukulman. Sitä vastoin häntä ei kiinnosta Venäjän osuus asiassa eikä maan mobilisoiminen vastaamaan Venäjän uhkaan. Presidentti noudattaa siis tarkasti Hommafoorumin linjaa, johon kuuluu oleellisesti Venäjän vaivihkainen ihannointi, koska siellä sekä rasistinen väkivalta että luonnonsuojeluaktivistien murhat ovat arkipäivää, ja homoseksuaalejahan valtio siellä vainoaa aktiivisesti.

Taustalla on tietysti Venäjän houkuttelevuus oikeiston strategisena yhteistyökumppanina. Oikeisto pysyi demokratian kannalla - onnistuipa stilisoimaan itsensä demokratian takuumieheksikin - niin kauan kuin merkittävin ja vakain diktatuurin muoto Euroopassa oli äärivasemmistolaisuudesta ponnistava itäblokin "kansantasavalta". Olihan maanosassamme toki oikeistodiktatuurejakin, mutta ne olivat Francon Espanjan ja everstien Kreikan kaltaisia. 

Suomessa Espanjaa ja Kreikkaa pidettiin kehitysmaina, jotka olivat sekä talouspoliittisesti kehittymättömiä että (meidän näkökulmastamme) poliittisesti alkeellisia; Franco oli sitä paitsi ennen muuta kolmikymmenluvun diktaattorien aikakauden jäännös, siis edusti periaatteessa jo voitettua kantaa. Toki Kreikan sotilasjunttaa ymmärrettiin meilläkin, esimerkiksi kirjaileva eversti Wolf Halsti (jonka testamentiksi jäänyt viimeinen teos, Euroopan kriisi 1987, on muuten suorastaan hämmentävän idealistinen ja pasifistinen) sanoi muistaakseni pari sanaa helleenikollegojensa puolustukseksi. Kreikkaa ja Espanjaa ei kuitenkaan nähty Suomelle sopivina esikuvina eikä samastumiskohteina.

Kekkosen aikakaudella suomalaisen oikeiston tavoite oli jäsenyys Natossa ja lännen muissa yhteistyörakenteissa. Yhdysvallat toki tuki fasistisia diktatuureja Etelä-Euroopassa ja kehitysmaissa, mutta suurin osa sen Nato-liittolaisista oli asiallisia demokratioita, joissa vasemmistoa ei vainottu eikä fasistisilla ryhmillä ollut merkittävää jalansijaa. Nato-maa Norjassa valtaa piti huikaisevin kannatusluvuin työväenpuolue eli paikalliset demarit, sama puolue jonka nuorisoleirille Breivik sittemmin iski. 

Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ei siis merkitsisi mitään äärioikeistolaista diktatuuria, ja niiltä osin kuin suomalainen oikeisto haluaa Natoon, kyse ei todellakaan ole fasismista - pikemminkin suomalaisen oikeiston harvoista selkeästi fasismin vastaisista tavoitteista. Natossa on nimittäin jo tiedostettu Venäjän strateginen yhteistyö äärioikeiston kanssa ja herätty tähän uhkaan.

Nyt kuitenkin Venäjä heristää suomenkieliselle oikeistolle syöttiä, jota sen on vaikea vastustaa: ajatusta autoritaarisesta oikeistolaisvaltiosta itänaapurin suojeluksessa. Se, että oikeistomme kokee houkutusta tällaisen tarjouksen edessä, ei edes ole merkki mistään erityisestä fasistisesta pahuudesta, pikemminkin vanhan aatamin syntiinlangenneisuudesta: kun valtaa tullaan tyrkyttämään, se kyllä houkuttaa.

On aivan turhaa uskotella, että esimerkiksi kokoomus olisi luotettavan Nato-henkinen. Jotkut siellä toki ovat. Kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että nettiin venäläismielistä propagandasontaa lykkäävän MV-lehden omistaja on itse asiassa osa samaa pinnallista bilettäjäjengiä kuin suuri osa kokoomuksen nuorisojärjestöstä. Ei pidä hetkeäkään kuvitella, että Janitskinilla ei olisi tukijoita kokoomuksen sidosryhmissä. Hänen lehtensä propagandateemoista merkittävä osa on suunnattu juuri kokoomuksen rivikannattajille: Yle-vastaisuus on leimallisesti oikeistolaista kansanperinnettä, ja avoin ja karkea vasemmistoviha luonnehtii MV-lehteä yhtä lailla.

Myös uuden ydinvoimalan tapauksessa kokoomus on mennyt täysin Venäjän tarpeiden mukaan. Voimalan rakentamisesta tulee joka tapauksessa ikuisuusprojekti ja voimalasta valkoinen elefantti. Todennäköisesti se ei tuota ikinä mikrowattituntiakaan sähköä, mutta sitä vastoin se toimii kyllä Venäjän taloudellis-poliittisena peniksenä Suomi-neidon emättimessä. Mitään muuta funktiota sillä ei ole. On ilmiselvää, että kokoomus meni projektin taakse pelkästään halusta vinoilla vihreille. Se trollaus tulee kalliiksi isänmaalle.

Siinä missä vasemmistolaiset hyvittelevät Venäjää naiiviuttaan tai dogmaattisuuttaan, persut ovat Venäjän fasismin ideologinen etäispääte maassamme, keskusta uskoo lapsellisiin satuihin Venäjän-kaupan kannattavuudesta (niihin samoihin satuihin, joiden takia meillä on nyt työllistymättömiä venäjää osaavia kotiäitejä) ja kokoomus on Venäjän kiertoteitä korruptoima. Vihreät ovat leimautuneet maanpuolustuksen vastaiseksi puolueeksi; vaikka leima ei ole täysin oikeudenmukainen (puolueessa on yllättävänkin paljon sekä Naton kannattajia että reserviupseereja), on totta että puolueessa ei ole helppoa puhua maanpuolustuksen välttämättömyydestä Venäjän uhan takia. 

Ainoa puolue, joka selvästi tietää mitä länsimainen demokratia on ja mikä sitä uhkaa, on RKP. Juuri sen takia maahanmuuttokriitikot ja persut (eli Venäjä) halusivat RKP:läisen puolustusministerin pois hallituksesta. Alun pitäenkin suomalaisuusliike oli tsaarin Venäjän juoni, jolla takaisin Ruotsin oloihin kaipaavat suomalaiset aivopestiin pitämään Ruotsia sortajana. Tämä ajatus on helposti osoitettavassa vääräksi: tsaarin Venäjää ylistetään vieläkin suurenmoisesta reiluudesta, kun se kohotti Suomen kansakuntien joukkoon, mutta tämä suurenmoinen reiluus ilmeni niin, että Suomi sai sortovuosiin asti pitää ruotsalaiset lakinsa, eli ne kauheat sortolait.

On siis syytä lähteä siitä, että maahanmuuttokriitikoilla on piakkoin kontrolloimaton ja rajaton valta sinun ja lastesi elämään ja ruumiiseen niin kepulien, kokkarien kuin poliisin luvalla ja tietenkin Venäjän tuella. Vasemmistolta on turha odottaa apua, koska se periaatteesta tukee ja ymmärtää Venäjää pikkuvauvan naiiviudella, kunnes Venäjän sotilaat (jollaisiksi niin persut kuin muutkin Odinin soturit innokkaasti ilmoittautuvat) ampuvat sille luodin takaraivoon.

Näissä olosuhteissa ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta pohtimaan, mikä olisi kunniakas ja arvokas tapa kuolla. Maahanmuuttokriitikot ovat läpeensä kunniatonta ja säälimätöntä roskaväkeä, ja alkukantainen himo kiduttaa ja silpoa on heidän "politiikkansa" keskeisiä motiiveja, mistä voi varmistua koska vain lueskelemalla heidän foorumikirjoituksiaan. Esimerkiksi sinun lapsesi on heille vain pala lihaa, jota he haluavat leikellä saadakseen mielihyvää sinun kärsimyksistäsi ja hänen kuolintuskistaan. Omiakaan lapsiaan he eivät rakasta - he surmaisivat nämä koska vain, jos voisivat lavastaa sinut tai kenet tahansa muun inhoamansa syylliseksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä? En todellakaan suosittele aseellista kapinaa. Venäjä ei nimittäin muuta odotakaan kuin tekosyytä lähettää joukkonsa Suomeen "pelastamaan laillisen hallituksen" länsimielisiltä "terroristeilta". Kuten Syyrian tapaus opettaa, Venäjä ei pahemmin siviilien hengistä välitä antaessaan "veljellistä" apua. Voi toki olla, että Venäjä tyytyy vain aseistamaan täkäläiset rikolliset, jotka sitten Venäjältä saamillaan singoilla, pää Venäjän amfetamiinilla sekoitettuna, räjäyttävät vaikka päiväkoteja asukkaineen ilmaan "kommunistiterroristeja" vastustaakseen.

(Ja on muuten aivan turha tässä alkaa lässyttää siitä, ettei Venäjä mitään amfetamiinia myy. Itsenäisyytemme varhaisvuosikymmeninä Suomessa levisi kokaiini, joka oli Venäjän bolševikkihallituksen nimenomaisella luvalla tänne meille salakuljetettua. Kokaiinia käytettiin Neuvosto-Venäjällä paljon tšekan teloittajien huumaamiseen, jotta he eivät alkaisi oireilla psyykkisesti ammuttuaan tuhansia ihmisiä takaraivoon. Sitä riitti vientiinkin. Nyt kun Venäjä horjuttaa Suomen vakautta, siihen kelpaa varmasti huumekin - esimerkiksi kovien miesten aine, amfetamiini, jota Venäjän juoksupojat varmasti jo jakelevat Odinin sotureille kuin karamelleja.)

Toisin sanoen sinun tulisi vakavasti keskustella lastesi kanssa siitä, millainen voisi olla arvokas kuolema. Mitään pelastusta ei nimittäin ole. Maahanmuuttokriitikot ovat poikkeuksetta parantumattomia psykopaattisia sadisteja, joiden kanssa ei pääse luotettavaan yhteisymmärrykseen mistään. Heidän kanssaan ei kannata yrittääkään luoda mitään sopua siitä, että ollaan eri mieltä, koska se sopu ei pidä sen enempää kuin Venäjän kanssa solmittu tulitauko.

Eikä todellakaan kannata vedota omiin ansioihin esimerkiksi armeijassa. Voit olla vaikka aktiiviupseeri viidennessä polvessa, mutta tämä porukka ei siitä välitä, jos kerran olet heidän silmissään profiloitunut "mokuttajana". Se, että yrität todistella isänmaallisuuttasi, on heille vain pilkan aihe ja osoittaa että heillä on sinusta henkinen yliote. Heidän porukoissaan nimittäin perinteinen isänmaallisuus ei ole minkään väärtiä. Siellä saa olla vaikka sivari tai totaalikieltäytyjä, jos on riittävän sadistinen ja rasistinen mielipuoli.

Det har blivit allt klarare att det inte finns någon politisk eller samhällelig kraft i Finland som kunde stoppa fascismens uppgång. Som jag så många gånger förr påpekat är finskspråkiga borgerliga partier inte pålitligt liberala, eftersom finskspråkig borgerlighet i sista hand utgör en fortsättning till vitgardismen i vårt inbördeskrig. Med andra ord kan en katalysator som sannfinnarna locka fram den vitgardistiska avrättaren som gömt sig bakom den frisinnade fasaden.

Jag minns mycket väl hur krigshistoriker Jussi Jalonen och samhällsvetare Jiri Nieminen en gång i tiden debatterade om borgerlig liberalism i kommentarlådan till Nieminens bloggdrapa - det var en så intressant diskussion att jag en gång till vill ta upp den. Jalonen såg den bildade borgerligheten som en genuin, autonom politisk världsåskådning. Nieminen, som vad jag vet öppet företräder marxistisk samhällsvetenskap, såg dylik borgerlighet uteslutande som kamouflage, under vilket man kan ana fascismens stålnäve.

När jag första gången läste igenom denna diskussion, uppfattade jag den som ett typiskt exempel på hur paranoida en del vänstermänniskor är, inklusive Nieminen. Sedan dess har jag kommit till slutsatsen att Jiri Nieminen hade rätt. Jag menar inte att den av honom representerade marxistiska samhällskritiken skulle hålla vatten universellt, däremot tycker jag att den i det här specifika fallet beskriver mentaliteten i finska livets huvudfåra rätt träffande. 

På finska sidan är det nämligen omöjligt med liberal bildningsborgerlighet. Alla som försöker sig på den kommer förr eller senare att återfinna sig i vänsterns eller de grönas led (mycket få gör som jag, som i princip ställt mig emot finskspråkig kultur och kräver att finskan gradvis ska avvecklas som bildnings- och bokspråk). De som vill uppträda för liberal bildningsborgerlighet innanför stora finskspråkiga borgerliga partier får förr eller senare höra att de är "kommunister" eller "vänsterextremister" (det enda namn som fascister, dvs finsktalande borgerliga politiker, kan hitta på för en liberal). De som ådragit sig invandringskritikernas online-hatkampanjer och smutskastats som "rödingar" har växt upp i solitt borgerliga hem, inklusive eder ödmjuke tjänare som skriver dessa rader.

Finskspråkiga borgerliga partier har sålunda aldrig internaliserat liberalismen. Liberalism har för dem aldrig inneburit något annat än taktiskt prutande på deras verkliga målsättningar, som alltid varit fascistiska. De har alltid lurpassat på ett tillfälle att ta av sig civilisationens tunna skal och avslöja sin sanna natur. När de nu sitter i samma regering med sannfinnarna har de fått denna efterlängtade chans. 

Sannfinländarna är ett fascistiskt parti, och det enda som de övriga finskspråkiga borgerliga partierna har i gemen med dem är just fascismen. Därför kommer en koalitionsregering av sannfinländarna, centern och samlingspartiet oundvikligen att bli en fascistisk regering. Den enda gemensamma grundvalen att bygga på är fascismen.

Det här innebär att Finland ofrånkomligt kommer att övergå till fascistiskt styre eller åtminstone till en fascistiskt influerad illiberal demokrati. I praktiken kommer rättsväsendet att politiseras som i Ungern och Polen. Lyckas man inte gå så långt, tystas rättsväsendet ned genom skrämsel- och terrorkampanjer så att Finland blir en polisstat. Polisstat är ett tydligt definierat begrepp: det är en stat där folk godtyckligt arresteras och fängslas för lång tid utan rättsligt beslut, och där de inte får uppträda inför rätta. Naturligtvis förekommer det våld - även dödligt våld - mot de arresterade.

Finland påminner redan om en polisstat i att de brott som offren till extremhögern anmäler till polisen systematiskt förblir outredda och undanhålls rättsväsendet. Mordhot och ärekränkningar hit eller dit - polisen utgår från att alla som råkat ut för högerextremistisk webbterror är representanter för "motsatt extremism" och sålunda fått vad de förtjänar. Däremot rannsakas alla brottsanmälningar högerextremister gör om sina motståndare, även om det handlar om rena trakasserier - något jag vet av egen erfarenhet.

Finland kan sålunda karaktäriseras som en "passiv polisstat". Men det är bara en liten skillnad på denna och en "aktiv polisstat" med godtyckliga arresteringar och våld mot arresterade. Den väsentliga likheten består i att polisen öppet politiserats och tagit parti för extremhögern. Det är något polisen själv medgett: en representant för den sade till en ledamot på stadsfullmäktige i Åbo som jag personligen känner att polisen strävar till att ge "invandringskritiska" personer (läs: fräcka rasister) så stor uttrycksfrihet som möjligt. Det är alltså accepterat av polisen att uppvigla till våld mot invandrare och "mångkulturvänner". Brottsanmälningar om sådan uppvigling intresserar polisen inte. Ännu mindre nu, då även presidenten valt sin sida.

Presidentens tal till riksdagen återspeglar samma fientlighet mot internationella avtal och grundlagen som även tidigare gjort sig gällande i samlingspartistiska politikers yttringar. Det är inte bara sannfinländska Laura Huhtasaari som tycker att grundlagen står i vägen för de "bra saker" hennes parti vill införa. I själva verket verkar de finskspråkiga borgerliga partierna ha ingenting att erbjuda annat än avvecklingen av grundlagen, rättsstaten, välfärdsstaten och de medborgerliga rättigheterna, allt detta som självändamål. I denna bemärkelse är sannfinländarna bara centerns och samlingspartiets gemensamma "stalinistiska flygel".

I detta sammanhang bör jag givetvis konstatera, att det alldeles säkert finns ett och annat i välfärdsstaten som man kunde täta till och rationalisera. Jag är inte förtrogen med välfärdsstatens politiska historia, men det är min fingerspetskänsla att det kan föreligga en del stödformer som införts genom sinsemellan oberoende lagar och som det kunde vara möjligt att slå ihop för att spara på både pengar och byråkrati. Likaså är jag på principnivån beredd att acceptera, att välfärdsstaten är ett byråkratiserat system och att det finns en massa välfärdsadministratörer vars arbete inte är särskilt produktivt och som dessutom tenderar att som en intressegrupp kämpa för sin rätt till att vara improduktiva. 

Det pågående korståget mot välfärdsstaten framstår dock som ett ideologiskt motiverat förintelsekrig. Dessutom har högern inte riktigt kunnat erbjuda några praktiska planer på att göra välfärdsstaten smidigare, endast slagord som får en att tänka på Sovjetunionen och som förefaller gå ut på att undvika saklig diskussion. Det är typiskt att det enda praktiska förslaget att avbyråkratisera och reformera välfärdsstaten - medborgarlönen, eller är det basinkomst i dagens språkbruk? - härstammar från vänsterutopistiskt håll. (Jag vill här inte ta ställning till om förslaget alls är realiserbart och fungerande.)

Att samlingspartiet för tie år sen blev det riktgivande partiet i Finland efter årtionden av socialdemokratisk hegemoni var givetvis inte någon katastrof - det var ju ändå vad folket ville. Vad folket väntade sig var affärs- och företagarliberalism, och Jyrki Katainens excellenta imagevård garanterade att partiet framstod som affärsliberalt. Man hade också vaknat till ryska hotet, och av gammalt trodde folk att samlingspartiet skulle vara den bästa försäkringen emot Ryssland. 

Nu har vi dock sett att så inte är fallet. Företagarvänligheten inom partiet är snarast ideologi i Ayn Rands anda: man idealiserar företagaren, som man dock ingenting vet om. Inom partiet har "företagaridealet" i praktiken förkroppsligats av unga arroganta killar vars förtjänster bestått i att kvittera ut företagsstöd till en firma som genast kraschat. Stödpengarna har killarna druckit upp på någon fin klubb. Deras politiska programm går ut på att kräva lättare tillgång till sprit, tobak och lättköpta kvinnor, eftersom det är vad de som viktiga affärsmän behöver. Överhuvudtaget tycker de att samhället finns till för att skämma bort viktiga affärsmän. Om någon som styr ett riktigt produktivt företag vågar ifrågasätta det vettiga i detta, bortmotas dubierna med vulgära könsord och beskyllningar om kommunism. 

Partiets kontakter med fascism åskådliggörs däremot av fallet med Saul Schubak. Denne yngling väckte på sin tid uppmärksamhet med sina socialdarwinistiska åsikter om människor av "svagare virke", som det enligt honom inte var lönt att vare sig utbilda eller ägna någon annan omtanke. Detta kallades i offentligheten för fascism, vilket givetvis är något inexakt. Snarare representerade Schubak samma protofascism som nazismens adliga företrädare Arthur Gobineau och Houston Stewart Chamberlain.

Gobineau och Chamberlain var framför allt adelsmän som var förskräckta över att borgare utan blått blod hade kört om bättre folk bara tack vare någonting så vulgärt som pengar och begåvning. Därför började de utveckla rasteorier för att bevisa att påbrå var bättre än personliga färdigheter.

Schubak inbillar sig tydligen att han och hans likar utgör en motsvarande överklass, en sorts ny adel, och då känner han sig föranledd att cementera sin och de sinas egen ställning och sätta stopp för ståndscirkulation. De som är av "svagare virke" bör inte få konkurrera med hans egen referensgrupp, tycker han och motiverar detta med pseudobiologisk argumentation. Det här går givetvis stick i stäv med vad "borgerlighet" och "borgerliga partier" historiskt står för: deras etos har av gammalt handlat om att alla får hävda sig, visa vad de kan och vad de har anlag till, och att några nedärvda privilegier inte räknas.

Vad sen angår samlingspartiets påstådda försvarsvänlighet och kritiska attityd mot Ryssland, verkar även den bara vara struntprat. I presidentvalet marknadsfördes Sauli Niinistö som en kandidat som skulle ta till hårdhandskarna mot Putin i stället för att stryka honom medhårs, som Halonen. Niinistös förhållande till Ryssland skiljer sig dock inte markant från Halonens. 

I och för sig är det överdrivet att framställa Halonen som en stor vän till Ryssland. Både Halonen och Niinistö har iakttagit samma politiska korrekthet gentemot Ryssland som ännu helt nyligen var det vedertagna i hela Europeiska Unionen: låt oss vara snälla och samarbetsvilliga mot Putin, då kommer Ryssland säkert att så småningom demokratiseras. Jag tror att det var Anne Applebaum som bäst förklarade den här inställningen: när Sovjetunionen kraschade utgick västvärlden från att det ryska problemet nu var löst och att Ryssland hädanefter inte skulle utgöra något större huvudbry. 

Rysk aggression har under Putin åter börjat hota västvärlden, men ingen har brytt sig om att medge att den ryska faran finns till, ta tjuren vid hornen och sätta igång med att utveckla en gemensam västlig policy mot hotet österifrån (med undantag av ekonomiska sanktioner). Denna flegmatism har karaktäriserat både högern och vänstern (och som vi vet är extremhögern och extremvänstern till stor del Putins allierade och springpojkar).

Vänsterns inställning till Ryssland är att man alltid måste förhandla och vara diplomatisk och att militär upprustning alltid är av ondo och att armén i och för sig är en skara vitgardister som inte upprätthålls i försvarssyfte utan för att slå ihjäl vänstermänniskor och arbetare (den här paranojan brukar de nuförtiden hålla tyst om, men det är i överraskande hög utsträckning den förefaller ligga bakom även den moderata vänsterns attityder till försvarsfrågor). Naturligtvis klarar vänstermänniskorna aldrig att besvara frågan, vad månne är deras plan B, om diplomati och förhandlingar inte leder någonstans och om Ryssland sviker alla fördrag. 

Å andra sidan ser affärshögern Ryssland som en sumpmark full med guldtackor som man får bära bort med sig om man orkar och om ens kunskaper i ryska räcker till. I tjugu år har de förkunnat att Ryssland har obegränsade affärschanser att erbjuda, och under den tiden har man utbildat två generationer arbetslösa magistrar i ryska. Samtidigt har man givetvis också utnyttjat det påstådda behovet av ryskkunskaper som ett svepskäl att bekämpa svenskan och tvåspråkigheten. 

Det är lärorikt att ske hur vitt även denna högerextremistiska idé - det eviga gnället om "tvångssvenska" - slagit rot i den finskspråkiga högerns huvudfåra. På sovjettiden skulle det ha varit precis högern som slagit larm om vad det innebär för Finlands internationella image att avlägsna sig från skandinavismen och söka mera närhet till Ryssland. 

Men även här ser vi att den finskspråkiga mainstreamhögern inte har någonting originellt att säga som skulle skilja sig från extremhögern. Som även president Niinistös tal visade, är det den fascistiska extremhögern som agerar hjärna åt hela högern, och partierna i den finsktalande högerns huvudfåra fungerar som zombies åt extremhögern genom att hitta på någorlunda trovärdiga och rationella argument för att göra extremhögerns idéer acceptabla. Något annat är de inte intellektuellt kapabla till. 

Det är värt att uppmärksamma, att när Ryssland försöker sätta Finland i gungning genom att mata in sina egna invandrare hit, så ser den samlingspartistiska presidenten på detta ur en hommaitisk synvinkel och demoniserar flyktingarna. Däremot är han inte intresserad av Rysslands aktiva bidrag till det skedda, inte heller vill han mobilisera landet för att besvara hotet från östra grannlandet. Presidenten fogar sig sålunda exakt i Hommaforumets policy, som går ut på att i smyg idealisera grannlandet, eftersom både rasistiskt våld, mord på naturskyddsaktivister och statlig förföljelse av homosexuella i Ryssland är vardagsmat.

Givetvis är Ryssland mycket attraktivt som strategisk partner för högern. Jag vill absolut inte förneka att högern förr i världen utmärkte sig som garant för demokratin: det berodde på att de viktigaste och mest stabila diktaturerna i Europa var vänsterextremistiskt inspirerade östeuropeiska "folkrepubliker" som högern med rätta ogillade. Visst fanns det även högerdiktaturer, sådana som Spanien under Franco och Grekland under överstarna. 

I Finland sågs Spanien och Grekland som u-länder, både ekonomiskt outvecklade och ur vår synvinkel politiskt primitiva. Dessutom uppfattades Franco som en kvarleva från trettiotalets diktaturer, alltså hemma från ett förgånget tidevarv. Visst fanns det en hel del förståelse för den grekiska juntan även hos oss: åtminstone den skriftställande översten Wolf Halsti (vars sista bok och testamente Euroopan kriisi 1987 ["Den europeiska krisen 1987"] överraskande nog gör ett snarast idealistisk-pacifistiskt intryck) tog på sin tid sina grekiska kolleger i försvar, om jag inte missminner mig. Grekland och Spanien sågs dock inte som lämpliga förebilder eller identifikationsobjekt för Finland.

På Kekkonens tid eftersträvade den finska högern medlemskap i Nato och i övriga västliga samarbetsstrukturer. Förenta Staterna stödde visserligen fascistiska diktaturer i Sydeuropa och i u-länderna, men de flesta av USAs allierade i Nato var stabila demokratier där vänstern inte förföljdes och där fascistiska grupperingar inte hade något större inflytande. I Natolandet Norge var det Arbeidarpartiet, dvs de lokala sossarna (samma parti vars ungdomsorganisation blev offer för Breiviks attentat) som brukade vinna alla val med rungande siffror. 

Finlands eventuella medlemskap i Nato skulle sålunda inte innebära någon högerextremistisk diktatur. Den finska högerns strävan till Natomedlemskap beror definitivt inte på någon fascism - snarare är det en av högerns få entydigt antifascistiska målsättningar. Nato har nämligen redan uppmärksammat Rysslands strategiska samarbete med extremhögern och vaknat till detta hot.

Nu lockar Ryssland dock den finsktalande högern med ett lockbete den har svårt att stå emot: tanken om en högerauktoritär stat under östra grannens skydd. Att vår höger känner sig frestad är inte ens något tecken på särskild fascistisk ondska, snarare på alltför mänsklig syndafallenhet: få kan motstå lockelsen när man kommer och formligen pådyvlar dem makten.

Det är helt bortkastat att inbilla sig att t ex samlingspartiet vore pålitligt Natovänligt. En del i partiet är. Det lönar sig dock att komma ihåg, att ägaren till den rysslandsvänliga webbpropagandasajten MV-lehti har trivts i samma kretsar av ytliga festprissar som en stor del av partiets ungdomsorganisation. Sålunda kan man utgå från att Janitskin har stöd i intressegrupperna bakom samlingspartiet. Propagandateman i hans webbtidning är ofta riktade till anhängare av partiet: det är mest högern som ogillar Finlands Rundradio (eller Yle, som vi i dag förutsätts kalla den, även på svenska), och likaså utmärker sig MV-lehti med öppet och brutalt hat mot vänstern.

I historien om det nya kärnkraftverket har samlingspartisterna likaså uppträtt som Rysslands allierade och positiva hjältar. Kraftverkbygget kommer under alla omständigheter att bli ett evighetsprojekt och kraftverket en vit elefant. Med all sannolikhet ska det aldrig producera så mycket som en mikrowattimme el, men däremot blir det Rysslands ekonomisk-politiska penis i ungfru Finlands vagina. Något annat syfte tjänar det inte till. Det är självklart att samlingspartiet ställde sig bakom projektet bara för att jäklas med de gröna. Det trollandet kommer att kosta fosterlandet dyrt.

Medan det är naivitet eller dogmatism som ligger bakom vänsterns Rysslandsvänlighet, är sannfinnarna den ryska fascismens ideologiska brohuvud i vårt land. Centern tror på barnsliga sagor om lukrativ Rysslandshandel (samma sagor som gett upphov till den ovannämnda generationen ryskkunniga hemmamammor) och samlingspartiets ryska korrumpering har skett på omvägar. De gröna uppfattas som ett försvarsfientligt parti; medan detta vanrykte inte är helt rättvist (det finns överraskande mycket Natoanhängare och reservofficerare i partiet) är det sant att det inte är lätt att uppträda som försvarsvän och Rysslandskritiker i partiet.

Det enda partiet som uppenbarligen vet vad västerländsk demokrati är och vad som hotar den är Svenska Folkpartiet. Det är precis därför som invandringskritikerna och sannfinländarna, dvs Ryssland, ville bli av med SFP och då särskilt med försvarsminister Haglund. Den såkallade finskhetsrörelsen var faktiskt från början en tsaristisk rysk komplott med syftet att vända finländarna emot Sverige, få dem att uppfatta svenska väldets tid som förtryck. Att hela idén om "svenskt förtryck" motsäger sig själv är lätt att visa: Tsarryssland hyllas fortfarande som en rättvis övermakt som upphöjde Finland till en nation, men denna stora rättvisa innebar att Finland ända till ofärdsåren fick behälla sina svenska lagar - alltså samma lagar som införts under det "hemska förtrycket".

När det inte finns någon motkraft ska man alltså utgå från att invandringskritikerna snart kommer att ha en okontrollerbar och gränslös makt över ditt och dina barns liv och lem med både centerns, samlingspartiets och polisens tillstånd och givetvis även med ryskt stöd. Vänstern är det inte lönt att vänta sig hjälp av, eftersom den principiellt stöder och förstår Ryssland med bäbisliknande naivitet, tills Rysslands frivilliga soldater (allehanda odinkrigare och sannfinnar) skjuter den en kula i bakhuvudet.

Under dessa omständigheter finns det verkligen inget annat alternativ än fråga sig, vad som vore ett ärorikt och värdigt sätt att dö. Invandringskritikerna är utan undantag ohederlig och obarmhärtig pöbel, och en primitiv åtrå att tortera och stympa, något man när som helst kan övertyga sig om genom att läsa vad de skriver på sina webbfora. Har du barn så ser denna pöbel dem som kött att skära i för att njuta av deras dödsvåndor och dina lidanden. Sina egna barn älskar denna pöbel inte heller - den skulle döda dem när som helst, om det bara vore möjligt att utpeka dig eller någon annan pöbeln hatar som mördare.

Vad borde man då göra? Väpnat uppror är definitivt ingen bra idé. Ryssland väntar hela tiden på första bästa svepskäl för att skicka hit sina trupper och "rädda den lagliga regeringen" undan västvänliga "terrorister". Som fallet med Syrien visar ger Ryssland katten i civila liv när det broderligt bistår de skurkar det är allierat med. Det kan givetvis hända att Ryssland bara nöjer sig med att beväpna finska brottslingar, som sedan med ryskt raketgevär i högsta hugg, berusade med ryskt amfetamin, riktar verkanseld mot daghem och förskolor för att "bekämpa kommunistiska terrorister".

(Och kom nu inte och påstå att Ryssland inte skulle sälja amfetamin. Under de tidiga årtiondena av vår självständighet hade Finland ett massivt kokainproblem, och då var det faktiskt Sovjetryssland som smugglade in tjacket. Det gick massor av kokain åt i det tidiga Sovjetryssland, eftersom tjekisterna behövde drogen för att inte bli helt galna när de hade för uppdrag att skjuta tusentals människor i bakhuvudet. Kokainproduktionen var så stor att det räckte till för export. I dag försöker Ryssland åter sätta Finlands samhällsfrid i gungning, och i det syftet går det att dela ut amfetamin till tuffa killar och odinssoldater i vårt land.)

Med andra ord bör du allvarligt diskutera frågan om en värdig död med dina barn. Någon räddning är inte i sikte. Invandringskritikerna är utan undantag obotliga psykopatiska sadister, som man inte kan bli pålitligt överens med om någonting. Det är inte lönt att försöka skapa sämja med dem om att vara av olika åsikt i fred, ty den sämjan håller precis lika litet som ett eld upphör med Ryssland.


Och det lönar sig definitivt inte att ta upp dina egna fosterländska förtjänster t ex i armén. Du kan vara en aktiv officerare i femte generationen om det så gäller, men det ger pöbeln katten i, om du profilerat dig som en "mångkulturvän" i deras ögon. Att du försöker bevisa din fosterländskhet för dem är för pöbeln bara en anledning att skratta åt dig och visar dessutom att de har mentalt övertag över dig. Pöbeln hyser nämligen ingen uppskattning för traditionella föreställningar om fosterländskhet. Den välkomnar i sina led även civiltjänstgörare och totalvägrare, förutsatt att dessa är tillräckligt sadistiska och rasistiska galenpannor.

Poliittinen korrektius ennen ja nyt - Politisk korrekthet förr och nu

Puolustusministerimme Jussi "Vanjka" Niinistö itkeskeli tuossa juuri, että uuden suomalaista fasismia käsittelevän kirjan tekijät pitävät hänen tutkimuksiaan lapuanliikkeestä tendenssimäisinä ja puhtaaksipesevinä. Hänen mielestään liikkeen esittäminen jotenkin pahana ja haitallisena on nykymaailman poliittista korrektiutta, ja ilmeisesti vain kommunisti tai "kulttuurimarxilainen" (hänen viiteryhmänsä lempitermiä käyttääkseni) voi jotenkin paheksua lapuanliikettä.

Nythän on kuitenkin niin, että nuo ajat kokeneet maltilliset porvaritkin muistelivat lapuanliikettä hyvin katkerina. Minun isoisäni oli maalaisliiton paikallispoliitikko ja sota-aikana sen kansanedustaja (myönnetään, että hän nousi eduskuntaan varamiespaikalta, Petter Wilhelm Heikkisen siirryttyä Kuopion läänin maaherraksi), ja hänkin piti lapuanliikkeen miehiä roskaväkenä ja roistoina - jopa siinä määrin, että hän vielä vanhana miehenä varoitti meitä lapsenlapsia lapuanliikkeen saastuttamana pitämästään kokoomuspuolueesta. Vanhana alahärmäläisenä hän ei tietystikään suhtautunut erityisen arvostavasti "lapualaisina" esiintyneisiin "paskahoususavolaisiin".

Itse asiassa lapuanliike edusti monille oman aikansa porvareille laittomuutta ja rikollisuutta, ja laillisuus oli niin keskeinen arvo juuri senaikaiselle maalaisliitolle, että lapuanliikkeen nyrkkivalta herätti luultavasti suurinta inhoa juuri maalaisliittolaisten keskuudessa. Lapuanliikkeen kunnianpalautus edustaa pikemminkin nykyaikaisia arvoja, kun lakia ja laillisuutta halveksitaan ja pilkataan oikealla, vasemmalla ja keskellä - lähestulkoon kaikkialla, missä suomea äidinkielenä puhutaan - ja taparikolliset lurjukset partioivat kadulla tekemässä ilkitöitään poliisin luvalla.

Oma hauskuutensa on siinä, että Vanjka on otsikoinut puolustelubloggauksensa sanoilla Wie es eigentlich gewesen ist. Tällä hän viittaa saksalaisen klassikkohistorioitsija Leopold von Ranken vaatimukseen, että historiankirjoituksen tulisi arvioida historiaa sekoittamatta siihen oman aikansa arvoarvostelmia. Me täällä saksan laitoksella haluamme kuitenkin huomauttaa, että Ranke jätti sivulauseesta pois liittomuodon apuverbin ja sanoi Wie es eigentlich gewesen. Hänen aikanaan se oli käypää saksaa, mutta on jäänyt sittemmin pois käytöstä (ruotsiinhan tämä saksasta lainattu tapa on juurtunut niin, että se kuuluu luontevaan nykykieleenkin). Jos Vanjka haluaa korostaa, että joka aikaa on arvioitava sen omasta näkökulmasta, hän voisi opetella myös siteeraamaan auktoreita oikein ja ajanmukaisesti.

Vår försvarsminister Jussi "Vanjka" Niinistö snyftade nyligen över att författarna till en ny bok om finsk fascism anser hans forskningsarbeten om lapporörelsen vara tendentiösa och rättfärdigande. Enligt hans mening är det någon sorts politisk korrekthet, ett försök att tillämpa dagens värderingar på gårdagens värld. Och tydligen är det bara en kommunist eller en "kulturmarxist" (för att använda det ord hans gelikar numera föredrar) som kan ogilla lapporörelsen. 

Faktum är dock att även moderata borgare som upplevde lappotiderna i egen person talade mycket bittert om lapporörelsen. Min morfar var politiskt aktiv i Agrarförbundets led, för det mesta bara en lokal pamp, men under krigsåren var han riksdagsman (det bör medges att han inte blev invald, utan steg till riksdagen från suppleantplats, när Petter Wilhelm Heikkinen blev landshövding för Kuopio län) - och han såg lappomännen som kriminell pöbel, till den milda grad att han ännu som gammal gubbe varnade oss barnbarn för samlingspartiet, som för honom framstod som fascistiskt förorenat. Han var hemma från Alahärmä, och att "savolaxare med skit i byxorna" fördristade sig att uppträda som "lappomän" var en förolämpning för honom som genuin österbottning.

Det var faktiskt i många samtida borgares ögon som lapporöreIsen stod för laglöshet och brottslighet, och lagligheten var just för Agrarförbundet ett så centralt egenvärde att lapporörelsens knytnävsvälde bör ha väckt mest avsky just bland agrarerna. Det här med att återupprätta lapporörelsens rykte är snarast ett resultat av dagens förvrängda värderingar: nu är det ju på alla håll i politiken, både inom högern och vänstern och i djupaste huvudfåran - nästan överallt där man talar finska som modersmål - som lag och laglighet föraktas och förlöjligas, och vanekriminella sluskar patrullerar gator och begår illdåd med polisens goda minne.

Det var också på sitt sätt roligt att Vanjka rubricerade sin bloggdrapa om temat med orden Wie es eigentlich gewesen ist. Med detta hänvisar han till det krav som den tyska historieskrivningens klassiker Leopold von Ranke ställde för historikerna: att de bör beskriva historiska händelser utan att blanda in sin egen tids värderingar. Vi här på tyska insten vill dock påpeka att Ranke utelämnade den sammansatta tempusformens hjälpverb i bisatsen: sålunda lyder citatet i sin originella tappning Wie es eigentlich gewesen. På Rankes tid var det här fin tyska, men sedan dess har tyskarna slutat utelämna hjälpverbet så (som vi vet har den här tyska vanan slagit rot i svenskan så djupt att vi fortfarande skriver "hur det egentligen varit"). Om Vanjka vill framhäva att en historisk epok alltid bör värderas utifrån samtida synvinkel, borde han även lära sig citera auktorerna i deras egen ordalydelse.

Miesasiamiehet asialla ja pakolaiset syyllistetään - När manssaksmännen skuldbelade flyktingarna

Nuorempana ja naiivimpana kuvittelin, että suuri osa miesasiamiehistä olisi minun kaltaisiani - feminismiin jo kehdossa kasvaneita älykkömiehiä, jotka sitten joutuivat aikuistuttuaan huomaamaan, että feminismimyönteisyys on heteroseksuaaliselle miehelle pariutumisen kannalta myrkkyä ja että heidän rakkauselämästään voi tulla parempaa vain hylkäämällä feminismin epärealistisen myönteinen naiskuva ja epärealistisen kielteinen mieskuva. Naisviha oli välttämätön välivaihe miehelle, joka syytti epäonnistumisistaan aina vain itseään.

Nykyään en enää ole niin naiivi. Nykyisiä miesasiamiehiä ei oikeasti kiinnosta omaksua realistisempaa naiskuvaa eikä toimivia pariutumisstrategioita, koska suuri osa miesasiamiehistä on yksinkertaisesti itsensä kieltäviä homoseksuaaleja ja sellaisina tuomittuja liukumaan äärioikeistolaisuuteen, joka on ennen muuta terapiaryhmä oman homoseksuaalisuutensa kiistäville. Eivät he todellisuudessa naista halua. Todennäköisempää on, että äärioikeistolaisen miesaktivismin kellokkaat vain haalivat kannattajikseen suuria joukkoja koskematonperseisiä jolppeja, joita sitten käyttävät hyväkseen. Ovat varmaan oppineet idean radikaalifeministilesboilta, heh heh.

Tämä ikään kuin johdantona, ja puhutaan sitten lauantaiksi suunnitellusta raiskaustapahtumasta. Sen takana oli amerikkalainen miesaktivisti Dariush "Roosh" Valizadeh, joka kuten nimestäkin ilmenee on iranilaista sukujuurta. Hupaisaa kyllä Rooshia ei ole miesasiapiireissä väitetty islamilaisen maailmansalaliiton keihäänkärjeksi, koska hänen julistuksensa puree liian hyvin muslimeja vihaaviin äärioikeistolaisnuorukaisiin. Vaikka Rooshin edustama äärikonservatiivinen uusmaskuliinisuus vastaakin aika hyvin läntisiä ennakkokäsityksiä muslimijunttien naisvihasta, ne pojat eivät voi vihata häntä - hänhän on heidän sankarinsa, naisvihan sankari. Ilmeisesti valkonaamaiselle äärioikeistolaiselle kelpaisi erinomaisesti vaikka ISISin ideologia, jos se vain osattaisiin markkinoida, pakata ja brändätä oikein.

Silloin kun minä julistin antifeminismiä, korostin, että feminismissä on ongelmallista sen ristiriitaisuus oikeusvaltion kanssa. Toisin sanoen minun antifeminismini perustui ennen muuta oikeusvaltion puolustukselle (alkuaikoina saatoin toki mennä retoriikassani hieman yli). Kannattaa huomata, että tämä ei ajan pitkään kelvannut "miesasiamiehille" - muslimitaustaisen fasistin (Rooshin) julistus kyllä kelpaa.  

Rooshin julistus, että maanomistajalla pitäisi olla oikeus raiskata maallaan kulkeva pimpan omistaja, vetää kyllä kyynelet silmiin naurusta. Tämähän on täydellisesti viritetty osumaan pimpatta jääneen, libertarismiin seonneen ja itseään hyvinkin älykkäänä poikkeusyksilönä pitävän teinipojan, eh, sensibiliteettiin. Noista häiskistä kertoo kyllä kaiken tarvittavan se, että heidän näkökulmastaan realistisin tapa päästä naisiin olisi libertaristinen vallankumous, jossa he pääsisivät väkisinmakaamaan oikein luvan perästä. Ajatus, että nainen antaisi heille vapaaehtoisesti ja yhteisestä sopimuksesta, ei tunnu menevän pojille jakeluun edes mielenkiintoisena teoreettisena mahdollisuutena. 

Mutta onhan se jumalauta kummaa kun tämä valkoisia poispilattuja sällejä nimenomaisesti puhutteleva karvanaama kehotti seuraajiaan kaikkialla maailmassa raiskaamaan silmittömästi - niin silloin poliisi lähtee Helsingin keskustaan viitaten muka pakolaiskeskuksissa kiertäneisiin suunnitelmiin. Huhua on levittänyt persujen lehti - persujen, jotka ovat itse asiassa ideologisesti varsin lähellä tapahtumahuhujen takana ollutta antifeministiliikettä. Seuraavaksi varmaan Odinin pojat tekevät jonkin terrori-iskun ja pääsevät kuin koirat veräjästä, koska poliisi on silläkin kertaa huhuilla harhautettu etsimään muslimiterroristeja.

Muuten olin taas kerran pessimismissäni oikeassa: jo vuosia sitten sanoin poliisin olevan persujen taskussa ja käytännössä persujen oma punakaarti. Tämä tapaus vahvistaa väitteeni. Puhun tahallani punakaartista: persut ovat oikeusvaltiota ja laillisuutta vihaava poliittinen ryhmä, joka saa tukea Venäjältä kuin punakaartit aikoinaan.

Sieltä ne tulevat sinun lastasi tappamaan, poliisin luvalla.

När jag var yngre och mera naiv inbillade jag mig att största delen manssaksmän skulle vara som jag - intellektuella killar som uppfostrats till feminism av feminister och som på vuxen ålder insett att profeminism aldrig hjälpt en enda heterosexuell man att bli bättre pojkvän eller pojkvän överhuvudtaget och att deras kärleksliv kan bli bättre bara genom att ge avkall på feminismens orealistiskt positiva bild av kvinnan och dess lika orealistiskt negativa föreställning av mannen. Hatet mot kvinnor är i denna utvecklingsgång ett oundvikligt övergångsskede för en man som alltid skyllt på sig själv när han misslyckats i sina kärleksförhållanden.

I dag är jag inte längre så naiv. Nuförtiden är manssaksmän inte längre intresserade vare sig av en mera realistisk kvinnobild eller av fungerande raggningsstrategier, eftersom den största delen av den helt enkelt är självförnekande homosexuella, och som sådana tenderar de att sluta som högerextremister - extremhögern är ju när allt kommer omkring främst en terapigrupp för de som förnekar sin egen homosexualitet. De är i verkligheten inte intresserade av att hitta flickvänner. Mera sannolikt är att den högerextrema mansaktivismens koryféer bara lockar till sig massor av oerfarna ynglingar som de sedan tänker utnyttja sexuellt. Det är säkert från lesbiska radikalfeminister grundidén kommer, haha.

Det ovanstående ska tjäna som en inledning, och sen talar vi om våldtäktshappeningen som skulle (men inte kom att) äga rum i lördags. Primus motor bakom den var den amerikanske manssaksaktivisten Dariush "Roosh" Valizadeh, vilken som det framgår ur namnet är av iranskt påbrå. Roligt nog har ingen i manssakskretsarna kommit att misstänka att Roosh vore spjutspetsen för den muslimska världskonspirationen - ty hans förkunnelse biter alltför bra på de muslimhatande högerextremistiska ynglingarna. Rooshs ärkekonservativa nymaskulinitet motsvarar visserligen rätt exakt de västerländska fördomarna om bonnmuslimskt kvinnohat, men manssakskillarna kan inte hata honom - han är ju deras hjälte, en kvinnohatets hjälte. Tydligen skulle de högerextrema kritansiktena gilla även ISIS' ideologi, förutsatt att den salu- och marknadsfördes till dem på ett lämpligt sätt.

När jag förkunnade antifeminism, brukade jag framhäva att det problematiska med feminismen är att den inte riktigt går ihop med rättsstaten. Min antifeminism var framför allt baserad på ett försvar av rättsstaten (okej, i början kunde jag tillåta mig en del retoriska excesser). Det är värt att uppmärksamma, att det här i längden inte gillades av manssaksmännen - de föredrar t o m en fascist av muslimsk bakgrund, dvs Roosh.

Roosh tycker att markägaren bör tillerkännas rättigheten att våldta vilken som helst kvinna som råkar befinna sig på hans mark, och den här idén får mig nog att digna av skratt. Tanken är ju alldeles finjusterad för att tilltala en ung kille som aldrig har haft nån flickvän, som har fastnat i libertarianismträsket och som anser sig vara en superintellektuell, exceptionell varelse. Det säger allt om de där killarna att en libertarianistisk revolution som skulle göra det tillåtet att våldta framstår för dem som det mest realistiska sättet att äntligen få sig ett ligg. Att en tjej av sin egen fri vilja kunde ligga med dem kan de inte ens tänka sig som en intressant teoretisk möjlighet. 

Men det är nog så konstigt att se hur polisen reagerar på Rooshs uppmaning. Märk väl att denne skäggige misogyn som särskilt tilltalar vita bortskämda killar uppmanar sina anhängare överallt i världen att våldta utan urskillning - och då blir det ett väldigt polisuppbåd mitt i Helsingfors, eftersom det kantänka cirkulerar någon sorts lömska planer på flyktingcentra. Ryktet har spritts av sannfinnarnas tidning - och sannfinnarna står ideologiskt rätt nära den antifeministiska rörelsen, som ligger bakom planerna på en våldtäktsfestival. Nästa gång ska väl Odinssönerna begå ett terroristiskt brott utan att bli bestraffade, eftersom polisen även den gången kommer att ha vilseletts till att söka efter muslimska terrorister.

Förresten visar det här att jag hade rätt när jag för ett antal år sen sa att polisen sitter i sannfinnarnas ficka och funkar som deras högst eget rött garde. Och det är medvetet jag omtalar dem som rödgardister: sannfinnarna ogillar laglighet och rättsstatlighet och stöds av Ryssland, precis som röda gardet på sin tid.


Där kommer de och de ska döda dina barn, och polisen tänker ingenting göra.

Verta presidentin käsissä - Presidentens blodiga händer

On jo yleisemminkin tiedossa, että presidentti Niinistön äärioikeistoa myötäilevä puhe sai välittömiä seurauksia, kun Petäjävedellä tuhopolttajat iskivät pääasiassa lasten kansoittamaan vastaanottokeskukseen.

Toinen tyyppiesimerkki siitä, miten Niinistön puhe ymmärretään, on tässä. Kyse on nimettömästä viestistä, joka on lähetetty ainakin yhdelle maahanmuuttajataustaiselle kansanedustajalle:

Vitun ylimielinen mutakuono saatana, kannattaa alkaa pakkailee laukkuja ja miettiä, mihin suuntaan lähtee vittuun Suomesta saatana. Nyt on mitta täynnä ylimielisii mutiaisii, ketkä luulee, että ne tulee Suomeen tänne ja selittää meil, miten täällä eletään.

Tiedätsä saatana, että nyt alkoi sellainen katupartio, että mutakuonot saa turpaan ympäri Suomea. Ruvetaan kiertelee ja vetää pataan vittu. Voi olla, että mutiaisten tyttäretkin tulevat raiskatuksi ja vaimot. Ei kannattaisi välttämättä kulkee enää missään vittu.

Nii, suomalaisten mitta on täynnä, ymmärrätsä mutanaama?

Presidentin puhe on sekä Hommafoorumilla että muualla äärioikeistopiireissä tulkittu tukena äärioikeistolaiselle terrorille. Kun nyt terrori väistämättä, presidentin ja poliisin tosiasiallisella luvalla, kasvaa ja johtaa murhiin, presidentillä on verta käsissään.

Presidentti olisi saanut mieluummin suoraan vastuullistaa Venäjän nykyisestä kriisistä, sillä Venäjän syytähän se on. Venäjä pommittaa siviilejä Syyriassa ja Venäjä ajaa väkeä Suomen rajalle. Mutta eihän presidentti Venäjää voi syyllistää, koska hallituksessa on kaksi Venäjän yhteistoimintapuoluetta.

Alla som läser tidningar vet redan att president Niinistös extremhögervänliga tal fick omedelbara följder, när mordbrännare i Petäjävesi försökte tända eld på ett flyktingcentrum där det för det mesta bodde barn.

Här har vi ett annat typiskt exempel på hur Niinistös tal uppfattats. Det är ett anonymt meddelande som skickats åtminstone till en riksdagsman av invandrarbakgrund:

Jävla arroganta svartskalle för satan, dags för dig att packa resväskor och tänka på vartåt du åker från Finland för helvete. Jag har fått nog av arroganta svartskallar som tror att de kan komma hit och förklara för oss hur man ska leva sitt liv här i landet.

Vet du satan att det nu blir såna gatupatruller att svartskallarna får på käften i hela Finland. Vi ska åka runt och ge på käften satan. Det kan hända att det blir våldtäkt på svartskallars döttrar och frugor. Det är bäst att inte visa sig ute någonstans för fan.

Ja, finnarna har fått nog, fattar du svartskalle?

Presidentens tal har både på rasistforumet Homma och annanstans i högerextrema kretsar tolkats som stöd till högerextrem terror. Nu kommer terrorn med presidentens och polisens de facto tillstånd att växa, och då ska presidenten ha blod på sina händer.

Presidenten borde hellre ha ansvarsbelagt Ryssland för den pågående krisen, ty det är ju Rysslands skuld alltsammans. Ryssland kastar bomber på civila i Syrien och Ryssland föser folk till finska gränsen. Men presidenten kan ju inte skylla på Ryssland, när det sitter två partier i regeringen som kollaborerar med Ryssland.

Se todellinen poliittinen korrektius - Den verkliga politiska korrektheten

"Poliittisella korrektiudella" tarkoitetaan äärioikeiston ja sitä hännystelevien viestimien kielessä sitä, että "kaikkien tietämiä tosiasioita" piilotellaan ideologisista (vasemmistolaisista) syistä. Kuten kaikissa äärioikeiston propagandavalheissa, tässäkin tunnetusti on totuuden siemen - kuten joku minua viisaampi sanoi, äärioikeistolaisuudessa on kyse siitä, että otetaan jokin ilmeinen epäkohta ja muka vastustetaan sitä keksimällä massoittain valheita.

"Poliittista korrektiutta" on olemassa, mutta sillä suojellaan monia muitakin heikoiksi miellettyjä yhteiskuntaryhmiä kuin maahanmuuttajia tai muslimeja. Ennen vanhaan, ennen maahanmuuttovuosia, ammatti- ja taparikollisia varjeltiin samalla tavalla ylenmääräiseltä säälimättömyydeltä. Tappotuomion vaatiminen taparikollisille oli siihen aikaan samanlaista sivistymätöntä käytöstä kuin rasismi nykyään, ja sitä arvosteltiin samaan tapaan. 

Toisaalta tällaisen kielenkäytön suitsijoita ja paheksujia soimattiin vasemmistolaisiksi hyssyttelijöiksi ja rikollisten hyysääjiksi, ja heidän itsensä toivottiin joutuvan rikoksen uhreiksi, jotta he oppisivat, millaisia oikeat paatuneet roistot ja lain ulkopuolelle tippuneet huumeorjat ovat. Niin, ja tosiaan huumeidenkäyttäjistä puheen ollen: silloin ennen vanhaan hyvin kiltit ja lempeät ihmiset saattoivat olla sitä mieltä, että kaikki narkomaanit pitäisi tappaa. Sitäkin kuitenkin pidettiin sivistymättömänä ja sopimattomana puhetapana.

Tuo rasismia edeltänyt eliminatorinen viha rikollisia ja narkomaaneja kohtaan oli kuitenkin sikäli ymmärrettävämpää, että rikolliset ovat rikollisia koska ovat tehneet rikoksia, siis pahoja ja rangaistavia tekoja. Rikollista vihataan sen takia, mitä hän on tehnyt, maahanmuuttajaa, muslimia tai afrikkalaista sen takia, mitä hän on ja mille hän ei voi mitään. Narkomaanikammo taas on ennen muuta niille ominaista, joilla on lapsia vaikutteille alttiissa iässä ja jotka pelkäävät jälkikasvunsa voivan ajautua narkomaaniporukoihin.

"Kaikkien tietämä tosiasia" rikollisten ollessa kyseessä on se, että jos Arskalla on pitkä rikosrekisteri, Arskan rikosrekisteri on todennäköisesti altis pitenemään, pahimmassa tapauksessa siihen saakka kun Arska siirtyy sinne, missä ei rikoksia eikä muutakaan pahuutta enää ole. Toisaalta jo moniaita vuosikymmeniä meitä on ohjeistettu ajattelemaan, että Arskalle tulee aina antaa tilaisuus kunnostautua kunnon kansalaiseksi ja saada anteeksi rikoksensa, jos hän onnistuu irrottautumaan noidankehästään. Siksi Arskaa ei saa leimata parantumattomaksi, vaikka sellainen leimaaminen kuinka tuntuisi terveen arkijärjen mukaiselta. Tämä perustuu kulttuurimme tiedostamattomiin - ellei peräti hyvin tiedostettuihin! - kristillisiin piirteisiin: pohjalla on ajatus, ettei kukaan, edes Arska, ole ennen kuolemaansa kadotettu.

Tämä rikollisten sääliminen ja myötäily on nyt kuitenkin kääntynyt kriminaalien suoranaiseksi suosimiseksi. Ns. maahanmuuttokriittistä liikettä on mediassa paijattu myötäkarvaan - ei välttämättä edes siksi, että pelättäisiin äärioikeiston nettiterroria (vaikka se onkin merkittävä ongelma), vaan myös siksi, että heikäläiset on mielletty vähän reppanoiksi olennoiksi, joita pitää sääliä ja hyysätä samalla tavalla kuin ammattirikollisia.

Rikollisten sääliminen perustuu ajatukseen Suomesta hyvin järjestettynä, vakaana ja lahjomattomana maana, jossa rikollinen väistämättä häviää taistelunsa laillista yhteiskuntaa vastaan ja jossa lainkuuliaisella kansalaisella siksi on varaa tiettyyn hempeilyyn. Rikollinen on nähty nukkavieruna ressukkana, jonka teot ovat oravanpyörästä pudonneen, elämänhallintansa menettäneen ihmisen hätäkeinoja. Tämän näkökulman ei tietenkään tarvitse olla erityisesti vasemmistolainen, mutta voidaan sitä toki vasemmistoargumenteinkin perustella: kapitalisti asettaa erityisesti kouluttamattomille sekatyöläisille (joiden keskuudesta taparikollisten mielletään rekrytoituvan) kohtuuttomia vaatimuksia, jotka murtavat monen selän.

Rikollisten näkeminen uhkana on siis ollut jossain määrin sopimatonta ("poliittisesti epäkorrektia"), koska rikollisten käyttäytyminen on sivistyneen puheenparren mukaan vain oire ja todellinen ongelma on haluttu nähdä itse yhteiskunnan rakenteissa. Rikollisten raakuuden on esitetty heijastelevan yhteiskunnan omaa armottomuutta. Ajatus rikollisesta sisäsyntyisesti parantumattoman pahana - manipuloivana psykopaattina - on karkoitettu mielestä sen sopimattomuuden vuoksi.

Sama koskee tietysti muutettavat muuttaen niin maahanmuuttokriitikoita kuin katupartioitakin. Minähän sain maahanmuuttokriitikoiden terrorikampanjat niskaani siksi että (poliittisesti epäkorrektilla tavalla!) sanoin ääneen sen minkä "kaikki tietävät mutteivät uskalla myöntää": että rasistinen öyhötys ("maahanmuuttokritiikki") kuuluu keskeisesti ammatti- ja taparikollisten elämäntapaan ja että rasismin nousu valtavirtaan väistämättä merkitsee ammattirikollisten nousua vallan käytäville.

Tämän pitkän ja tylsän johdannon jälkeen siirryn varsinaiseen aiheeseen, joka minut alkujaan innoitti tähän bloggaukseen. Aamulehti kirjoitti kuin suurenakin paljastuksena, että "naisia puolustavien" katupartioiden riveissä suuri osa väestä on naisten pahoinpitelyistä ja muista väkivaltarikoksista tuomittuja taparikollisia, huumerikollisista puhumattakaan. Tämähän on täysin itsestään selvää kelle tahansa yöelämässä joskus liikkuneelle - ja jopa minulle, joka en juo viinaksia enkä viihdy yöklubeilla enkä diskoissa, mutta joka olen kyllä kuullut tuossa miljöössä liikkuvien kaverien kertomuksia ja osaan laskea yhteen kaksi ynnä kaksi.

Eräs vanhan Blogistanin aikainen tuttu kertoi aikoinaan siitä, kuinka hän oli tullut eräälle "hyvän jätkän" oloiselle naiskaverilleen heittäneeksi herjan, joka liittyi hänen ilmeisen kookkaisiin tisseihinsä. Nainen ei ollut ilahtunut, ja kaverini myönsi itsekin möläyttäneensä typeryyden. Mutta ei siinä kaikki: keskustelun kuullut väkivallantekijän oloinen muskelimies rupesi ahdistelemaan tuttavaani. "Nyt olet loukannut naista", muskelisankari julisti ja antoi ymmärtää, että piti velvollisuutenaan vetää tuttuani turpaan tämän pyhäinhäväistyksen johdosta. 

Ilta siis oli pilalla, koska heti kapakan oven edessä oli odotettavissa pahoinpitely. Naisosapuolikaan ei ollut erityisen ilahtunut ritarillisesta puolustajastaan, koska hän tiesi varmasti oikein hyvin, mitä tämä väkivaltainen tunkeilija hänestä halusi. Sillä tietenkin tämä "naisten puolustaminen" on iskustrategia, jolla väkivaltaiset steroidisienet yrittävät saada sänkyseuraa. Nainen, jota "puolustetaan", saatetaan kiitollisuudenvelkaan, jonka hän voi maksaa "pelastajalleen" vain olemalla tämän kanssa sukupuoliyhteydessä. Jos hän ei vapaaehtoisesti tajua tehdä näin, hänet voidaan sekä hakata että raiskata.

Jos joku muistaa vielä Tony Halmeen, niin joitakin vuosia ennen kuolemaansa tämä herra joutui haastatteluun erään hänen kaverinsa syyllistyttyä rikoksista pahimpaan eli murhaan. Halme selitteli, ettei hän olisi voinut uskoa sellaista ystävästään, jonka kanssa hän oli usein liikkunut Helsingin yössä naisia puolustamassa. Tällaista porukkaa ne kotitekoiset ritarit ovat: taparikollisia ja murhaajia. Halme itsehän ei sentään murhannut ketään, mutta aika kotihelvetin hän vaimolleen kuulemma järjesti, puhumattakaan tietysti siitä, että hän syyllistyi elämänsä aikana niin väkivalta-, huume- kuin aserikoksiin. Seksuaalirikoksiin hänen ei toki tiedetä syyllistyneen, mikä hänelle ansioksi luettakoon, mutta muilta osin ei ole väärin pitää häntä taparikollisena.

Odinin soturit sun muut katukaartit ovat ainoastaan seuraavan sukupolven sovellus tästä yöelämän ritarillisuudesta. Toimittajille viina ja vahvemmatkin piristeet maistuvat siihen malliin, että luulisi heillä olevan aika paljon omakohtaista kokemustietoa kapakka- ja yökerhomaailmasta, eli toisin sanoen heidän tulisi osata nauraa pellolle rikolliset, jotka yrittävät esiintyä järjestyskaartina. 

Aamulehti toki raportoi ansiokkaasti katukaartilaisten huume- ja väkivaltarikostaustoista, mutta luultavasti siihenkin tarvittiin jonkin verran yleisön apua. Tutkiva journalismi ei ole suomalaisten ydinosaamista. Muistellaanpa taas äärioikeiston nousun idyllisiä alkuaikoja kymmenkunta vuotta sitten. Silloin eräs Helsingin Sanomien toimittajatäti kirjoitti viattomasti sananvapaudesta ja toimittajien kohtaloista diktatuurivaltioissa jutun, jonka kommenttiosastolle rasistit ryntäsivät julistaen, että heidän sananvapauttaan vastaan rikottiin ja että jutun kirjoittaja oli tekopyhä.

Hyökkäys oli niin odottamaton ja raakamainen, että toimittajatäti järkyttyi tapahtuneesta. Otin häneen jälkeen päin yhteyttä, pahoittelin tapahtunutta ja ehdotin, että Helsingin Sanomat tekisi tutkivaa journalismia näistä äärioikeistolaisista. Toimittaja kiitti myötätunnosta, mutta sanoi, että liiallisen huomion antaminen - esimerkiksi juuri tutkivaa journalismia tekemällä - antaisi vain heille huomiota.

No, mehän tiedämme mikä oli vaihtoehto, nimittäin se, että se sakki pääsi julkisuuteen omilla ehdoillaan eli saattoi esitellä itsensä "maahanmuuttokriittisenä kansanliikkeenä". Jos toimittajat olisivat vaivautuneet tekemään työnsä, heille olisi varsin pian selvinnyt, että tavanomaiset epäillyt ne taas kerran yrittivät tuoda rasismia ja fasismia yhteiskunnan valtavirtaan ja hölinöillä "kansanliikkeestä" ei ollut mitään pohjaa.

Toimittajien luonteeseen kuuluu toki kyseenalaistaa vakiintunut poroporvarillinen näkökulma ja etsiä uusia tapoja suhtautua vaikkapa yhteiskunnan marginaaliryhmiin. Mutta tietyssä vaiheessa pitää kysyä, mitä mieltä tässä rasististen rikollisten ymmärtämisessä ja hyysäämisessä oikein on. Tässä vaiheessa on jo muodostunut uudeksi poliittiseksi korrektiudeksi ymmärtää äärioikeiston ja rasistien "aitoa huolta" isänmaasta, ja katupartioiden "paljastaminen" rikollisjengeiksi (siis käytännössä rikollisten nimittäminen rikollisiksi ja lapioiden lapioiksi) alkaa suorastaan vaikuttaa uusia uria aukovalta.

Oikein paraatiesimerkin siitä, millaista porukkaa "naisten puolustuskaarteihin" käkeää, tarjoaa Veronika Honkasalon Facebook-sivu, koska Honkasalo on aivan erityisesti maahanmuuttokriitikoiden hampaissa ja pitää sivunsa auki roskaväelle. Siellä muuan naisten suojelija tarjosi tällaista kansan ääntä:

Veronika Honkasalo ulos eduskunnasta! Kaikkien niiden raiskattujen suomalaisten lasten ja naisten puolesta, kaiken sen matuterrorin takia. Honkasalo ulos nauttimasta 5000-6000 euron palkkaa maanpetturuudesta ja rasismista kantasuomalaisia kohtaan!

Kirjoitusvirheet olen tästä tekstistä korjannut (tyylilajin tuntevat osaavat jo arvata ainakin yhden virheen), mutta sen oleellisen virheen olen tietenkin jättänyt tekstiin: Veronika Honkasalo ei todellisuudessa ole kansanedustaja. Tämä teksti ei ole kiinnostava itsessään - todellinen hauskuus alkaa siitä, kun selvitetään sen kirjoittaneen ritarillisen sankarismiehen taustaa. Miehen nimeä en kerro, sen voivat viitseliäät selvittää Googlen avulla. 

Punk in Finland -foorumilta löytyneiden linkkien ja sitaattien mukaan tämä sankari on tuomittu entisen tyttöystävänsä kiduttamisesta joskus vuoden 2009 aikoihin. Yhdessä eurajokisen kaverinsa kanssa kyseinen raaka ja ramuton raumalaismies houkutteli naisen ansaan, ja miehet kiduttivat häntä ainakin tunkemalla hänelle saippuaa suuhun, läimimällä avokämmenellä kasvoihin, painamalla päätä veden alle, kuristamalla tajuttomaksi ja uhkaamalla tappamisella ja pakkoprostituoimisella. Häntä myös tökittiin huumeruiskulla ja peloteltiin, että ruiskusta saa hepatiitin.

Herrasmies koki oikeuttaa tätä väkivallantekoa sillä, että nainen oli "vasikka". Tämä voi viitata siihen, että koko tapauksessa oli kyse alamaailman lain jakamisesta, mutta ehkä se tarkoitti ihan vain sitä, että uhri oli jo aikaisemmin puhunut poliisin kanssa miehen väkivaltaisuudesta.

Vaikka asia onkin vakava, tulisi ihan oikeasti voida nauraa sille, että poikkeuksellisen raakana naisenhakkaajana kunnostautunut väkivaltarikollinen esiintyy naisten ja lasten puolustajana. Mutta se juuri on suomalaisen julkisuuden tämänhetkinen ongelma. Mediapellet ja lehtineekerit lähtevät siitä, että tällaisen tyypin "aito huoli naisten ja lasten turvallisuudesta" pitää ottaa vakavasti. Sitä ei kehdata nauraa ulos julkisuudesta. 

Ja muistutan taas kerran: useampi kuin yksi kolmi-nelikymmenluvun suuret totalitarismit henkilökohtaisesti kokenut sanoi totalitarismin ytimen olevan siinä, että järjestelmän naurettaville piirteille ei uskaltanut nauraa. Se, että taparikolliset julistautuvat lainvartijoiksi ja naisenhakkaajat ritarillisiksi naisten puolustajiksi on ennen muuta naurettavaa. Se, että poliisi puolustelee ja puolustaa näitä pellejä naurunalaiseksi joutumiselta, on paha merkki.

"Politisk korrekthet" är ett propagandabegrepp som används i extremhögerns språk och som även medierna i sin inställsamhet övertagit. Politisk korrekthet innebär enligt dem att "allom kända fakta" hemlighålls av (vänster)ideologiska skäl. Som alla högerextrema propagandalögner har även den här en kärna av sanning - någon som är klokare än jag sade att högerextremism handlar om att ta upp något uppenbart missförhållande och kantänka bekämpa det genom att hitta på en massa lögner.

Det finns "politisk korrekthet", men invandrare och muslimer är inte de enda förfördelade samhällsgrupper den gäller. Förr i världen, när invandringen inte ännu var en het samhällsfråga, förekom det liknande hysch-hysch t ex kring vanebrottslingar och yrkeskriminella. Att kräva dödsstraff för vanebrottslingar uppfattades som ociviliserat beteende, alltså ungefär som rasism i dag, och kritiserades som sådant. 

De som ville lägga sordin på sådant hatiskt språkbruk fick givetvis också stå ut med en massa okvädinsord, de misstänktes för att vara vänstervridna, de ansågs dalta och klema med kriminella, och givetvis fick de höra att de själva borde råka ut för brutala brott så de skulle inse vad riktiga förhärdade kriminella är för folk, för att inte nämna knarkare som befinner sig utanför lagen. Apropå knarkare, dåförtiden var även mycket milda och snälla människor av den åsikten att alla narkomaner borde avlivas. Det ansågs dock vara ociviliserat språkbruk att säga så.

Det eliminatoriska hat mot brottslingar och knarkare som karaktäriserade det för-rasistiska tidevarvet var dock såtillvida mera förståeligt att brottslingar är brottslingar därför att de faktiskt begått brott, dvs illdåd som de bestraffats för. Brottslingen hatas för det han gjort, invandraren, muslimen och afrikanen för det han är och vad han inte kan ändra på. Vad sen gäller knarkarfobin gör den sig särskilt gällande bland de som har barn i riskåldern och som hyser farhågor att dessa kan fastna i träsket.

Det "faktum som alla vet" om brottslingar är att ett långt brottsregister vanligen bara blir längre, tills dess ägare kommer till det rike där det varken existerar brott eller ondska. Å andra sidan har vi sedan många årtionden tillbaka fått det itutat att en brottsling alltid bör tillhandahållas chansen att bli en laglydig medborgare och få erkänsla som sådan, om han lyckas lösgöra sig från sin onda cirkel. Därför är det inte snällt att utmåla någon som obotlig brottsling, inte ens när brännmärkningen på grund av sunt förnuft förefaller berättigad. Det här beror ytterst på de kristliga impulserna i vår kultur: inte ens en förhärdad vanebrottsling är tillspillogiven före sin död.

I dessa tider har det här daltandet med brottslingarna dock gått för långt. I dag uttrycker man inte bara medlidande för dem, utan även favoriserar dem. Det är precis därför medierna gillar att stryka de såkallade invandringskritikerna medhårs - inte nödvändigtvis ens därför att man skulle vara rädd för högerextremistisk webbterrorism (låt vara att sådan terrorism givetvis är ett betydande problem) utan snarare därför att rasister av gammalt uppfattats som stackars satar som man måste tycka synd om precis som man gör med vanebrottslingar.

Man vågar pjoska med brottslingar, eftersom man litar på Finland som ett välordnat, stabilt och omutligt samhälle, där brottslingen under alla omständigheter kommer att förlora sin kamp mot lag och ordning och där en laglydig medborgare sålunda har råd med en viss barmhärtighet. Brottslingen uppfattas som en sjabbig stackare som tar till våld och brott som den sista utvägen för en människa som trillat ner ur ekorrhjulet och som inte längre har någon riktig kontroll över sitt liv. Den här synvinkeln behöver inte ens vara särskilt vänstervriden, men visst kan den berättigas med vänsterargument: kapitalisten ställer omöjliga krav för obildade diversearbetare (som man inbillar sig utgör det viktigaste rekryteringsunderlaget för vanebrottslingar) som sen dignar under bördan.

Att omtala brottslingar som ett hot har alltså varit i viss män opåbjudet ("politiskt inkorrekt"), eftersom brottslighet i det civiliserade språkbruket bara är ett symtom, medan det verkliga problemet alltid ligger i samhällsstrukturerna. Brottslingars grymhet återspeglar alltså bara samhällets egen obarmhärtighet. Den opassande idén att brottslingen kunde vara obotligt ond, en manipulerande psykopat, har däremot trängts undan.

Detsamma gäller mutatis mutandis för både invandringskritiker som gatupatruller. Jag blev föremål för sagda kritikers webbterror, eftersom jag (politiskt inkorrekt!) vågade säga vad "alla vet men ingen törs yttra": att rasistiskt raseri (såkallad invandringskritik) är typiskt för yrkes- och vanebrottslingarnas uppförande och att rasister i samhällets huvudfåra automatiskt innebär yrkeskriminella i maktens korridorer.

Efter denna långa och långtråkiga inledning övergår jag till det som jag egentligen ville skriva om. Tammerforstidningen Aamulehti skrev - som om det varit ett pangavslöjande - att en stor del av mannarna i gatupatrullerna, som kantänka vill försvara kvinnofreden, är vanebrottslingar som misshandlat kvinnor och begått övriga våldsbrott, för att nu inte tala om deras knarkbrott. Det här var ju på förhand klart för alla som vet någonting om bar- och nattklubbslivet. Även jag, som varken dricker sprit eller någonsin besökt ett disco, kan dra mina slutsatser av de historier mina mera nattvana vänner och kompisar berättat.

En kille jag kände från bloggvärlden för tie år sen berättade på sin tid om hur han satt på baren med kompisar och råkade säga till en av kvinnorna i kompiskretsen någonting om hennes stora bröst. Kvinnan fann det inte särskilt amysant, och min bekant medgav själv att han begått en plumphet. Men inte nog med det: en muskulös kille med våldsverkarfasoner började trakassera min bekant: "Nu har du förolämpat en dam", förkunnade muskelhjälten och lät förstå att han såg det som sin plikt att ge min bekant på käften p g a detta helgerån. 

Kvällen var alltså förstörd, eftersom min bekant kunde räkna med att bli misshandlad utanför dörren till krogen. Kvinnan var inte heller särskilt glad åt sin ridderliga försvarare, ty hon visste nog mer än väl vad denne våldsbenägne inkräktare ville av henne. Ty det här med att "försvara kvinnor" är för steroidatleterna ett sätt att ragga tjejer. Kvinnan de "tar i försvar" förutsätts avbetala sin tacksamhetsskuld genom att gå med på att ligga med "försvararen", och gör hon det inte frivilligt, är det legitimt att slå henne sönder och samman och dessutom också våldta henne.

Om någon ännu kommer ihåg Tony Halme, så intervjuades denne gentleman ett par år före sin död när en kompis till honom begått ett mord. Halme svor att han aldrig hade kunnat föreställa sig att hans vän skulle göra sig skyldig till någonting så hemskt, för de hade tillsammans brukat patrullera på helsingforsiska nattklubbar för att försvara kvinnor. Såna här är våra självutnämnda riddare: vanebrottslingar och mördare. Själv begick Halme gudskelov varken mord eller dråp, men hans fru lär ha upplevt äktenskapet med honom som en veritabel smärtans väg, och sen är det ju ett välkänt faktum att han under sitt liv gjorde sig skyldig till både vålds- och knarkbrott samt olovligt vapeninnehav. Det bör medges att han veterligen inte var sexualbrottsling, men det är inte fel att kalla honom vanebrottsling.

Odinskrigarna och liknande gatupatruller är bara en aktualiserad version av denna nattklubbsridderlighet. Journalister brukar gilla sprit och tjack såpass mycket att de i allmänhet borde ha egen erfarenhet av krogs- och nattklubbsvärlden, och sålunda borde de kunna skratta ut kriminella som försöker uppträda som ordningsvakter. 

Tidningen Aamulehti förtjänar givetvis vår tacksamhet för sin rapportering om knark- och våldsbrotten som begåtts av gatugardisterna, men jag misstänker att redaktörerna därvid utnyttjade material de fått av allmänheten. Grävande journalism är inte direkt ett begrepp i finskan. Vi ska bara dra oss till minnes den idylliska tid för ett tietal år sen då extremhögerns uppgång bara var i antågande och livet i allmänhet var idylliskt. Då var det en kvinnlig redaktör i Helsingin Sanomat som oskyldigt skrev en artikel om uttrycksfrihet och fångade journalister i diktaturer - och såg kommentarlådan till texten fyllas med rasistiska påhopp där det förkunnades att det var deras uttrycksfrihet som mest kringskars och att redaktören var skenhelig.

Invasionen var så oväntad och brutal att den bragte redaktören helt ur fattningen. Jag kontaktade henne efteråt, uttryckte min sympati och föreslog att någon på HS skulle granska extremhögern med grävande journalistiska metoder. Redaktören tackade för medkänslan, men tyckte att det skulle vara bättre att inte granska extremhögern - det skulle ju bara ge dem den uppmärksamhet de vill ha.

Nu vet vi dock vad som var alternativet: att de här killarna tillskansade sig publicitet på sina egna villkor som "invandringskritisk folkrörelse". Hade murvlarna för en gångs skull gjort sitt jobb yrkesmässigt, skulle de snart ha insett att det igen var de vanliga misstänkta som ville införa rasism och fascism i samhällets huvudfåra och att det här om en spontan folkrörelse var rena skitsnacket.

Visst förstår jag att det utgör en del av journalistens yrke att ifrågasätta vad som anses vara det vedertagna kälkborgarperspektivet t ex på marginalgrupperna i samhället. Men vid ett visst skede bör man kunnna fråga, vad det här daltet med rasistiska kriminella egentligen tjänar till. Den nya politiska korrektheten innebär i dag att visa förståelse för extremhögerns och rasisters "genuina omtanke om fosterlandet". Att "avslöja" gatupatrullerna som kriminella ligor (att kalla en brottsling för brottsling och att i allmänhet kalla saker och ting vid deras rätta namn) förefaller onekligen nydanande i den här atmosfären.

Ett paradexempel på vad det är för folk som säger sig "försvara kvinnor" erbjuder vänsterpolitikern Veronika Honkasalos Fejasida: Honkasalo har fått lida särskilt mycket av extremistiska påhopp, men håller sin sida ändå öppen för pöbeln. Där var det i följande ordalag en rättvisans riddarsman yttrade sig:

Ut med Veronika Honkasalo ur riksdagen! För alla de där våldtagna finska barnens och kvinnornas skull, för all den där invandrarterrorns skull. Ut med Honkasalo, som nu får fem-sextusen euro varje månad för sitt landsförräderi och sin rasism mot den finska stambefolkningen!

Veronika Honkasalo är inte riksdagsledamot, men strunt i det nu. Det verkligen intressanta är riddarsmannens bakgrund. Hans namn avslöjar jag inte, den som vill kan ta reda på det själv - det behövs bara kunskaper i finska och lite googlande. 

Enligt de länkar och citat som fanns att tillgå på webbforumet Punk in Finland har denne hjälte dömts till fängelsestraff för att han torterat sin före detta flickvän nångång kring år 2009. Tillsammans med sin kompis från Euraåminne gillrade denne raumobo en fälla för kvinnan, och när de väl tagit henne tillfånga torterade männen henne åtminstone genom att stoppa in en tvålbit i munnen på henne, ge henne slag med handflatan i ansiktet, trycka hennes huvud i vattnet, strypa henne medvetslös och hota med mord eller prostituering mot hennes vilja. De stack henne också med en knarkspruta som de påstod var kontaminerad med hepatit.

Gentlemannen rättfärdigade våldet med att kalla kvinnan för "kalv". Det här kan innebära att hela historien handlade om rättskipning inom den kriminella undre världen, men kanske det bara berodde på att offret redan tidigare talat med myndigheterna om mannens benägenhet till våld.

Hur allvarliga saker det än handlar om borde man nog kunna skratta åt att en dömd våldsverkare som med exceptionell brutalitet misshandlat en kvinna vill framträda som kvinnors och barns försvarare. Men det är precis vad som är fel med finsk publicitet i dag. Mediemurvlarna utgår från att slyngelns "genuina omtanke om kvinnors och barns trygghet" bör tas på allvar. Man vågar inte helt enkelt utlämna honom till allmänt åtlöje.

Och här är det åter på plats att påminna, att fler än en som i egen person upplevt de stora totalitarismerna på tretti-förtitalet såg totalitarismens kärna ligga i att folk inte vågar skratta åt systemets löjliga drag. Att vanebrottslingar säger sig vara lagens väktare och att killar som misshandlat kvinnor kallar sig riddarsmän och säger sig försvara kvinnor är framför allt skrattretande absurt. Att polisen tar dessa clowner i försvar, att polisen skyddar dem mot åtlöje, är illavarslande.

Miksi "suvakit" eivät uhkaile "maahanmuuttokrtiitikoita" - Varför "pk-vänstern" inte kör med hotelser mot "invandringskritiker"

Maahanmuuttokriitikoilla on tunnetusti tapana uhkailla "suvakkeja" raiskauksilla ja tappamisilla sekä vihjailla, että "suvakin" lapselle voi tapahtua jotain pahaa.

Miksi "suvakit" eivät tee samoin?

Ei siksi, että "suvakit" olisivat jotenkin parempia ihmisiä, vaan siksi, että "suvakit" ymmärtävät taktiikan päälle. Maahanmuuttokriitikko ei rakasta vaimoaan eikä lapsiaan, jos hänellä sellaisia on. Maahanmuuttokriitikko ei itse asiassa mitään odotakaan niin penis pystyssä kuin sitä, että hänen perhettään uhkailtaisiin. Maahanmuuttokriitikko tappaa kylmäverisesti vaikka oman lapsensa, jos vain pystyy lavastamaan syylliseksi jonkun "suvakin" ja uhriutumaan. "Suvakit" tietävät oikein hyvin tämän eivätkä siksi haaskaa aikaansa maahanmuuttokriitikoiden lasten uhkailuun.



Invandringskritikerna brukar som bekant hota "pk-vänstern" (legalisterna) med våldtäkt och mord och låta förstå att det kan gå illa med de "politiskt korrektas" (laglydigas) barn.

Varför kommer inte de "politiskt korrekta" med liknande hotelser?


Inte därför att "pk-människorna" vore så mycket bättre människor, utan därför att de förstår sig på taktik. Invandringskritikern älskar varken sin maka eller sina barn, om han nu råkar ha några. Egentligen är det få andra saker han med kuken i högsta hugg så väntar på än att det skulle riktas hotelser mot hans familj. Han ska mörda kallblodigt sitt eget barn, om han bara kan sätta dit någon av oss legalister och uppträda som offer. Vi vet det här mycket väl och därför slösar vi inte tid på hotelser mot invandringskritikers barn.

Venäjän lakeija tunnustaa väriä - Rysslandslakejen bekänner färg

Kuten uutisista voi lukea, Venäjä käyttää nyt maahanmuuttajia aseena Suomea vastaan. Venäjällä pitkäänkin asuneita Lähi-idän maiden asukkaita pakotetaan lähtemään kodeistaan ja viedään Suomen rajalle, missä he nääntyvät pakkaseen, ellemme päästä heitä maahan. Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola on saanut idean (jos se nyt on hänen omansa): lievennetään Venäjän-vastaisia talouspakotteita, niin Venäjä ehkä lopettaa maahanmuuttajien pakkosiirtämisen Suomen rajalle.

Selvemmin ei Eerola voisi sanoa olevansa Venäjän lakeija ja Venäjän asian ajaja suomalaisessa politiikassa. Jokainen perussuomalainen, jokainen maahanmuuttokriitikko on hammaspyörä Venäjän kuolemankoneessa ja osa Venäjän suurta suunnitelmaa länsimaisen demokratian tuhoamiseksi. Vain Venäjän asevoimien univormu puuttuu.

Passaa miettiä, mitä kansakunnan kohtalonvuosina (joilla maahanmuuttokriitikkomme mielellään mässäilevät) tehtiin selustassa Neuvostoliittoa auttaneille suomalaisille, joilla ei ollut sotavangin kohteluun oikeuttanutta itänaapurin sotilasunivormua.

Som det står i dagens tidning använder Ryssland nu invandrare som vapen mot Finland. Folk från Mellanöstern som bott länge i Ryssland tvingas nu lämna sitt hem och deporteras till finska gränsen, där de fryser ihjäl, om inte vi tar emot dem. Den sannfinske riksdagsledamoten Juho Eerola har fått för sig (om det nu är hans egen idé) att vi borde lätta på sanktionerna mot Ryssland i hoppet att grannen slutar tvångsförflytta invandrare till Finland.


Tydligare kunde Eerola inte medge att han agerar lakej åt Ryssland och går Rysslands ärenden i finsk politik. Varje sannfinländare, varje invandringskritiker är ett kugghjul i Rysslands dödsmaskineri och en del av Rysslands stora plan på att tillintetgöra den västerländska demokratin. Det är bara den ryska uniformen de saknar.

Det är värt att ta reda på, vad man under fosterlandets ödesår (som våra "invandringskritiker" gillar så mycket att gotta sig i) gjorde med finnar som hjälpte fienden i ryggen på våra egna trupper och som inte hade på sig den sovjetiska uniformen (den berättigade dem till att behandlas som krigsfångar).

Kiitokset MV-lehdelle näkyvyydestä - Tackar webbtidningen MV för synlighet

Äärioikeiston ja Venäjän yhteinen pellelehti MV on omaksunut uuden toimituspolitiikan: se julkaisee uudestaan Jussi Halla-ahon tekstejä palvojien kehuilla varustettuna. Onhan se jo vuosia sitten nähty, että ne sieluttomat robotit, jotka Mestaria jumaloivat, eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan eivätkä lukemaan mitään muuta kuin jumalansa pyhiä kirjoituksia, mutta on kieltämättä aina yhtä hauskaa nähdä olevansa oikeassa.

Mutta tähän liittyy semmoinen hauska pikku lisäaspekti, että kyseinen roskalehti julkaisi sellaisen Mestarin tekstin, joka linkitti minun blogiini. Sain siis MV-lehden ansiosta merkittävästi lisää lukijoita, mikä näkyi välittömästi kävijätilastoissa. 

Extremhögerns och Rysslands gemensamma clowntidning MV-lehti har infört ny redaktionspolicy: nu visar den på sina sidor Jussi Halla-ahos gamla texter garnerade med överdrivet berömmande ord från hans beundrare. Det har varit klart sedan ett antal år tillbaka att de själlösa maskinmänniskor som avgudar "Mästaren" varken kan tänka själva eller läsa något annat än sin avguds heliga skrift, men det är onekligen alltid lika roligt att se hur rätt man har.

Men ännu roligare är det att se att slasktidningen ifråga reproducerade en text som länkade till min blogg. Detta innebar massor av nya läsare för mig, det syntes genast i läsarstatistiken.

PS: Lukekaa toki myös tämä klassikko. (Tyvärr bara på finska.)