Äärioikeisto ja persut Venäjän etuvartiona

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 21.toukokuuta 2014)

Nyt kun olemme voineet seurata tiedotusvälineistä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, on syytä vakavasti pohtia, missä määrin persujen ja äärioikeiston nousua voidaan verrata Venäjän solutus- ja hivutusoperaatioihin, joilla Krim ja ilmeisesti kohta myös Itä-Ukraina on saatu alistettua Venäjän vallan alle.

Persut ja äärioikeisto ovat viime aikoina kovasti koettaneet kääntää kelkkaansa Venäjän suhteen. Venäjän mediassa persuja on jo avoimesti luonnehdittu strategiseksi liittolaiseksi Suomen politiikassa, koska puolueessa vihataan niin länsimaita, ruotsin kieltä kuin EU:takin, eikä Natokaan ole hyvässä huudossa. Ilmeisesti joku persuissa huomasi lopultakin, ettei tällainen maine ole sopusoinnussa puolueen muka-isänmaallisuuden kanssa. Halla-ahollekin tuli kiire selittää, kuinka hän oli aina ollut Naton kannalla (varmaankin myös silloin, kun hän kävi pahamaineisella Russia Today -propagandakanavalla Suomen mainetta mustaamassa?).

Seli seli. Todellisuudessa äärioikeiston ystävyys Venäjän kanssa on jo niin ilmeinen asia, että siitä kirjoitellaan aivan kaikkialla. Minä sain kuulla olevani vainoharhainen kirjoittaessani asiasta jo vuosia sitten, mutta katsokaapa kuka oli oikeassa. Äärioikeistolaisen nationalismin venäläismielisyys selvisi minulle jo vuonna 2002, kun eräs heikäläinen intti minulle netissä, että Venäjä ei koskaan ole hyökännyt Suomeen (!!!). Hulluksi haukuttiin, mutta katsokaapa nyt: olen ollut oikeassa koko ajan. Synkimmät ennustukseni ovat ylipäätään koko vuosikymmenen aikana aina osoittautuneet oikeiksi. Kun nauravan maahanmuuttokriitikon ampumat luodit surmaavat lapsesi, tiedät kyllä kuka osasi arvata sen etukäteen. Ja kun olet lukenut tämän jutun, tiedät myös mikä ilmansuunta on toimittanut aseet ja dum dum -luodit.

Persujen linjanvedoissa se tietty ulkomaalainen ketunhäntä näkyy yhä selvemmin. Juuri äsken, kun Viron presidentti oli käymässä Suomessa, Soini ja Halla-aho innostuivat lietsomaan epäluuloa ja katkeruutta – ei suinkaan muslimeja tai afrikkalaisia kohtaan, vaan virolaisia. Siis – juuri kun maan presidentti oli käymässä Suomessa. Sen me kyllä arvaamme, mistä ilmansuunnasta pojille on käynyt käsky mollata etelänaapuria; mutta on silmiinpistävää, että edes bäckmanilaisilla ei riitä röyhkeyttä moiseen käytökseen valtiovierailun aikana. Persuilla ja persujen natsisiivellä riittää. Mutta miksei riittäisi, kun myös Ranskan äärioikeiston Marine Le Pen vastikään avoimesti julisti haluavansa persuista yhteistyökumppania Venäjän myyräntyöhön eurooppalaisten vapautta vastaan.

Voisiko ukrainalaistyyppinen pala palalta etenevä valtaus tapahtua Suomessa? Onko sille käytännön edellytyksiä? Mietitään.

Itä-Suomen persut edustavat pitkälti kaupunkiensa järjestäytynyttä alamaailmaa. Sikäläisten liivijengien johtajia onkin valokuvattu kamuilemassa persukansanedustajien kanssa. Persujen poliittinen ote idän kunnista on viime kuntavaalien myötä kiristynyt, mutta tässä on kyse katutason tilanteen näkymisestä myös valtuustoissa. Poliisia ei villissä idässämme joko ole ollenkaan tai se on poliittisesti pitkälti samalla puolella kuin persut eli alamaailma, siis poliisi katsoo rasistisen ja äärioikeistolaisen väkivalta- ja muun rikollisuuden kasvua sormien läpi. Itä-Suomen tosiasiallinen esivalta pukeutuu jengiliiveihin.

Venäjän vallanotto Ukrainan reuna-alueilla on pitkälti perustunut yhteistyöhön paikallisen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Esimerkiksi Krimin uusi johtaja Sergei Aksjonov (ei ilmeisestikään sukua ennustukselliseksi osoittautuneen Krimin saari -romaanin kirjoittajalle Vasili Aksjonoville?) on sitkeiden väitteiden mukaan kuulunut 1990-luvun alussa Simferopolissa verisen jengisodan käyneeseen ”Salem”-rikolliskoplaan, ja Putinilla on tunnetusti oma prätkäjenginsä. Myös Itä-Ukrainan miehityksessä hyödynnettiin sikäläisiä rikollisia.  Tietysti myös ns. kasakat, jotka ovat mielellään mukana siviiliväestöä terrorisoimassa ja teurastamassa Venäjän kurittaessa naapurimaita, ovat lähinnä rikollisjoukkion luonteinen toimija, vaikka kuorruttavatkin itsensä löpinällä perinteistä ja isänmaallisuudesta.

Meillä on jo rikollinen infrastruktuuri valmiina Itä-Suomen venäläistä haltuunottoa varten. Alueella asuu myös riittävästi venäläisiä toimimaan tekosyynä. Ei toki pidä ajatella, että kukaan Suomessa asuva venäläinen olisi pelkästään venäläisyyttään halukas toimimaan miehittäjän tai soluttautujan asiamiehenä. Sitten kun idästä tulee hyökkääjiä ottamaan osia maastamme haltuunsa, Suomessa asuvien venäläisten omaa mielipidettä ei todellakaan kysytä eikä ole vastaavissa tilanteissa ennenkään kysytty: he ovat pelkkä numero väestötilastossa, ja jos he eivät suostu esittämään heille varattua rooleja maahantunkeutujan ja miehittäjän käsikirjoituksessa, Venäjällä riittää luoteja kyllä heidänkin nitistämiseensä. Muuan venäläinen tuttavani sanoikin murheellisesti, että kohta täkäläisten venäläisten on ”kansanmurhattava” itsensä – ilmoittautumalla maistraatissa suomenkielisiksi, jotta Venäjä ei voisi käyttää heitä tekosyynä uhata Suomea, ja olemalla opettamatta lapsilleen venäjän kieltä, vaikka kuinka tekisi mieli.

Tässä kohdassa joku heittää, että rikolliset ovat usein ainakin fraasien tasolla hyvin isänmaallisia ja maanpuolustustahtoisia. Tämä on aivan totta. Ammattirikollisen sielullisiin itsepuolustusmekanismeihin kuuluu tyypillisesti oman isänmaallisuuden julistaminen. Ammattirikollinen oikeuttaa rikoksensa mielellään esittämällä itse olevansa sorrettu isänmaallinen ja lainkuuliaisten ihmisten olevan epäisänmaallisia retkuja, jotka ovat säätäneet maahan epäoikeudenmukaiset lait hänenlaisiaan miellyttääkseen. (Kuten tiedämme, maahanmuuttokriitikoiden ajatukset kulkevat hyvin samanlaisia ratoja pitkin. Heille lait ovat epäreiluja Demla-lakeja ja kommunistisia sortolakeja. Tämä on taas yksi syy siihen, miksi äärioikeiston ja ammattirikollisten raja on epäselvä.) 

Ammattirikolliselle on kuitenkin varsin helppoa syöttää sellainen maailmanselitys, jossa Suomen itsenäisyyttä uhkaavat nimenomaan länsi, EU ja Ruotsi, ja jossa Venäjä on Suomen turva näitä vihollisia vastaan. Onhan sama mennyt täydestä perussuomalaisille ja äärioikeistollekin. Sitä paitsi ammattirikollinen menee kyllä aina sinne, missä on tarjolla helppoa rahaa, ja Venäjähän on avokätinen liittolaisilleen. On todennäköistä, että Venäjä vaivihkaa kultivoi ammattirikollisia Suomessa jo nyt.

Itä-Suomen valuminen mafiosojen hallitsemaksi Suomen Sisiliaksi (tai Krimiksi) selittyy toki ihan maan sisäisillä kehitystendensseillä. Muutaman vuosikymmenen takainen yksimielisyys oli, että koko Suomi tulee mahdollisuuksien mukaan pitää asuttuna, jolloin ns. kehitysalueille (vrt. kehitysmaat) syntyi laajoin joukoin erilaisista tukiaisista ja tiku-taku-takuuksista riippuvaista kansakunnan liikalihaa. Nykyään itäsuomalaisille ei kai enää maksella itäsuomalaisuuspalkkioita eikä perslävessäasumissubventioita, ja säästöpolitiikka yhdistyneenä individualistiseen liikemiesliberalismiin merkitsee, että se, jolla on varaa, muuttaa rintamaille isoihin kaupunkeihin.

Toisin sanoen teollisuutensa ja työpaikkansa menettävät larvakylät pikkukaupunkeja myöten tikahtuvat omaan elinkeinottomuuteensa ja -kelvottomuuteensa. Tällöin tyhjentyneiden tehtaiden työttömiksi jättämät raavaat miehet turvautuvat nopeasti rikollisuuteen itsetunnon lääkitsijänä ja pätemiskeinona. Kynnystä siirtyä rikollisuuteen laskee tietysti myös suomalainen kulttuuri, joka on täynnä laittomuuden ja raa'an väkivallan ihannointia.

En sano että tämä kaikki on hyvä tai huono asia, se vain on. Nykyisessä yhteiskuntailmastossa ja suomalaisessa kulttuurissa muunlaista meininkiä on turha odottaa. Ja kuten maahanmuuttokriitikot meille ensimmäisinä ovat sormi pystyssä kertomassa, ihminen on kulttuurinsa vanki ja tekee vain kuten kulttuuri pakottaa. Heh heh. Vitsi, vitsi. No, takaisin asiaan.

Ei pidä jäädä kuvittelemaan, että nykyinen jamamme johtuisi meistä itsestämme. Meillä täällä Suomessa on tuudittauduttu liikaa siihen ajatukseen, että vieraiden maiden tiedustelupalvelut eivät sotkeutuisi maamme asioihin – että sellaisia olisi oikeasti olemassa muualla kuin vakoojaromaaneissa. Todellisuudessa kuitenkin Helsinki oli kylmän sodan aikana merkittävä kansainvälinen vakoilukeskus, kuten nyt tiedämme.

Tuomas Nevanlinnan sanoin: kukaan ohisotkenut jopolähetti ei aavistanutkaan, mitä kaksi suurvaltadiplomaattia puuhasivat puiston penkillä istuessaan. Kekkosen Suomessa kansa jätettiin ohisotkevan jopolähetin asemaan, turvalliseen tietämättömyyteen. Tämä oli ihan hyväkin juttu silloin kun Supo oikeasti hoiti hommansa. Nykyään tilanne ei ole niin hyvä, joten meidän ohisotkevien jopolähettienkin pitää opetella itse tunnistamaan, millainen kansalaistoiminta on aitoa ja millainen todennäköisesti vieraan vallan manipuloimaa – mitkä ruohonjuuret aitoja ja mitkä tekonurmikoituja.

Maahanmuuttokriitikoiden ja bäckmanilaisten nousu tuli Suomen yhteiskuntaan ikään kuin sivusta, vallitsevista kehityssuunnista riippumatta. Siksi sitä on aiheellista pitää ulkomailta käsin tapahtuneen sekaantumisen seurauksena. Tiedämme hyvin, mikä ulkovalta Suomen asioihin todennäköisimmin sekaantuu.

Bäckmanilaisten ulkomaansympatiat ovat selvä tapaus, mutta kannattaa huomata, että bäckmanilaiset (ja Putin) lähentyvät monissa mielipiteissään halla-aholaisia. Ruotsin kielen vihaamisessa ja suomenruotsalaisten kiusaamisessa eräs näkyvä bäckmanilainen on kunnostautunut käytöksellä, johon hommapuolella tuskin kukaan kravattiosaston mies alentuisi, paitsi ehkä kansanhurmuri ja kunniatapakasvattaja James Hirvisaari. Homovastaisessa moralisoinnissa ja lännen rappion paheksumisessa bäckmanilaiset, Putin ja Homma ovat täysin samoilla linjoilla, ja siitähän on täällä siteerattu useita esimerkkejä, kuinka Hommalla vaivihkaa aivopestään perinteisen isänmaallisuuden kautta äärioikeistoon eksyneet Venäjän vallan kannattajiksi.

Bäckmanilaisten ja maahanmuuttokriitikoiden keskinäinen koordinaatio ja yhteistyö tulee näkyviin siinäkin, että minun sittemmin hiljaiseksi painostettuun blogiini ei koskaan kommentoinut yksikään bäckmanilainen. Sitä vastoin siellä kyllä reuhasi joukoittain halla-aholaisia ihan maahanmuuttokritiikkiin liittymättömienkin kirjoitusten kommenteissa, ja osa heistä syytteli minua ”venäläisvastaisesta rasismista”. Ilmeisesti pojilla oli työnjako ja selkeästi määritellyt vastuualueet, jotta kansa ei saisi selville heidän pelaavan samaan pussiin.

Itse asiassa tässä oli taustalla varsin yleinen, monissa maissa havaittu yhteiskunnallisen vakauden romahtamisen kierre, jota putinoidien ja hompanssien yhtaikaisella toiminnalla Suomen politiikassa yritetään jäljitellä. Äärioikeisto ja äärivasemmisto käyttävät aina toisiaan tekosyynä radikalisoitua yhä tolkuttomammin. Luomalla kaksi näennäisesti vastakkaista ääripoliittista ”kansalaisliikettä” Venäjä voi simuloida tällaista kierrettä ja houkutella äärioikeistosta huolestuneita Bäckmanin, äärivasemmistosta huolestuneita Halla-ahon kautta omaan kelkkaansa.

Siitä, että nämä mekanismit toimivat, on runsaasti todisteita. Olen heittänyt Facebook-kavereistani eräänkin poliisisedän, joka ihan vakavissaan luuli Li Anderssonin ja Johan Bäckmanin edustavan samaa äärivasemmistoa. Toisaalta hörhöin äärivasemmisto, se kommunistijengi jolle Vasemmistoliitto on liian oikeistolainen, uskoo kokemukseni mukaan Bäckmanin julistukseen kuin jumalansanaan. Jotkut näistä tyypeistä ovat jopa onnistuneet soluttautumaan persuihin, tosin näkyvin heistä sai potkut tuuletettuaan rakkaan Putininsa ihanuutta vähän liian näkyvästi. Suomalaisten yhtenäisyyden ja puolustustahdon horjutuskeinona näiden kahden porukan vuorovaikutus toimii kuin junan vessa.

Bäckmanilaisten ja muiden Venäjä-sympatisoijien solutustoiminta haittaa myös äärioikeiston vastaista organisoitumista, koska sanat ”antirasismi” ja ”antifasismi” vetävät kärpäspaperin lailla puoleensa sellaisia ”antifasisteja”, joille on tärkeintä haukkua Yhdysvaltoja ja leimata koko Ukrainan kansakunta fasistiseksi. Tällaiset omaan maaliin potkijat esiintyvät mielellään esimerkiksi anarkisteina, siis Neuvostoliittoon ja neuvostokommunismiin lähtökohtaisen kielteisesti suhtautuvien vasemmistolaissuuntausten edustajina. Käytännössä he kuitenkin suhtautuvat Putiniin epäkriittisemmin kuin länsimaihin ja ovat rasisminvastaisessa työssä lähinnä häiritsemässä. On vaikea olla pitämättä heitä tahallisina sabotoijina.

Sekä maahanmuuttokriitikoiden että bäckmanilaisten rynnistys yhteiskunnalliseen keskusteluun löi meidät ällikällä siksi, että meillä ei tässä maassa ollut kokemusta massamittaisesta törkeästä ja tökeröstä solvaamisesta politiikan keinona. Kun politiikan näyttämölle yhtäkkiä ilmaantui joukko äärimmäisen karkeita ja sivistymättömiä, rikollisia gorilloideja (tai sellaisen elkeet omaksuneita koulutettuja ihmisiä) syyttelemään keskiluokkaisia porvareita milloin kommunisteiksi ja stalinisteiksi, milloin fasisteiksi, heihin ei yksinkertaisesti osattu reagoida oikein.

Suomalaisen poliittisen kulttuurin ensimmäinen tapa reagoida törkeyteen ja räyhäämiseen on ”ymmärtäminen”. Täällä reuhaajat nähdään lähtökohtaisesti väärinkohdeltuina ihmisinä, joiden on paha olla ja joita pitää siksi mielistellä ja hyysätä. Ajatellaan, että reuhaamisen taustalla on aitoja ja epäoikeudenmukaisesti laiminlyötyjä yhteiskunnallisia intressejä: möykkääminen johtuu tällöin vain asianomaisten poliittisesta artikulaatiokyvyttömyydestä, osaamattomuudesta selittää sanottavaansa.

Tämän ymmärtämisen ja hyysäämisen tavoitteena on saada reuhaajat rauhoittumaan ja puhumaan yhteisessä neuvottelupöydässä pahan olonsa syistä. Näin saadaan määriteltyä ne positiiviset tavoitteet, joita reuhaajilla on ja joiden puolesta he reuhaavat, ja sitten päästään neuvottelemaan siitä, voitaisiinko näitä tavoitteita toteuttaa ja missä määrin. Minäkin menin siihen halpaan, että koetin ensin ymmärtäväistä dialogia, ja juuri siitä hyvästä jouduin loanheittokampanjan kohteeksi, joka on jatkunut tulkinnasta riippuen kahdeksan tai yli kymmenen vuotta. Dialogi ei siis kannata.

Jos persut ja äärioikeisto olisivat normaali, Suomen omasta poliittisesta tilanteesta ponnistava liike, dialogi purisi ennemmin tai myöhemmin. He murtuisivat ja suostuisivat keskusteluun ja sovitteluun, koska heillä ei olisi henkisesti eikä fyysisesti varaa jatkaa omassa keinotekoisessa todellisuudessaan elämistä. Murtumisesta ei kuitenkaan ole näkynyt merkkejä. Sen sijaan äärioikeisto jatkaa toista mieltä olevien terrorisointia, porvarillisia puolueita kannattavien reservin upseerien nimittelyä kommunisteiksi ja muita häiriköintikampanjoitaan loputtomiin, jo kahdeksatta vuotta. Mitään normaalia vuorovaikutusta äärioikeiston ja kunnon kansalaisten välillä ei tapahdu. On kuin äärioikeisto koostuisi psykopaateista, ihmisistä, joiden kyky inhimilliseen vastavuoroisuuteen on lähtökohtaisesti pilalla.

Vaikka sellaisiakin oletuksia on esitetty, ei ole realistista kuvitella, että maahanmuuttokriitikot olisivat järkiään psykopaatteja tai potisivat jotain muuta vastaavanlaista persoonallisuushäiriötä. Sellaisista koottu liike hajoaisi nopeasti pikkuführerien keskinäisiin reviirikiistoihin, puoleksi tusinaksi erilliseksi arjalaisten kermaanien veljeskunnaksi, kuten menneinä vuosikymmeninä yleensä kävi. Todennäköisempää on, että nykyinen äärioikeistomme saa rahallista, moraalista ja teknistä tukea (esimerkiksi koulutusta) ulkomailta.

Tiedämme kyllä maan, jossa ”poliittinen teknologia” eli politiikan manipulointi on kehitetty tieteeksi ja jossa on vanhoina KGB-aikoina osattu myös rikollisten hyödyntäminen toisinajattelijoiden terrorisointiin. Esimerkiksi Neuvostoliiton toisinajattelijoiden kuningas Aleksandr Solzhenitsyn sai usein vankileirislangilla kirjoitettuja uhkauskirjeitä leireissä istuneilta ammattirikollisilta (tai sellaista teeskenteleviltä), jotka esittivät hänet jollain epämääräisellä tavalla petturina ja alakulttuurin lojaaliussääntöjä rikkoneena. Täysin samantyyppisiä vihjailuja esiintyi ja esiintyy myös minua vastaan. Mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.

Mamukriitikon hakukaavake

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 14. toukokuuta 2014)

Koska eräs perussuomalainen ”huumorimies” äskettäin kosiskeli rasisteja muka vitsikkäällä ”turvapaikanhakulomakkeella”, minä huonon huumorin ystävänä en tietenkään malta olla tekemättä omaa kaavaketta äärioikeistolaisen alakulttuurimme jäseneksi pyrkivälle.

Olkaa hyvät: tässä mamukriitikon hakukaavake.

1) Onko sinulla rikosrekisteriä?

a) Kysy vaan kuinka pitkä, juuri istun elinkautista kakkua joukkomurhasta. Oikeusmurha tietysti, yksi niistä kahdestakymmenestä neekeristä tuli silleen vittuilemaan minulle tai ainakin katsoi silleen vinosti. Miehinen mies ei sellaista pahalla silmällä katsomista voi olla rankaisematta, niin että kaivoin laukusta esiin ne kaksi ladattua rynkkyä jotka olin juuri käynyt varuskunnan asevarikolta varas...lainaamassa, ja tulihan ne molemmat sitten ammuttua tyhjiksi. Eivät kuitenkaan tuomarit ottaneet näitä lieventäviä asianhaaroja huomioon. Kyllä se Demlan laki taas sortaa ja sorsii syytöntä valkoista heteromiestä, perkele.

b) On toki, ollaan poikien kanssa eräitäkin pankkeja ryöstelty. Mutta ei me mitään rikollisia olla, se vaan on sellaista että nykyään ei valkoinen mies tule palkalla toimeen. Viina ja pillu ja huumeet eivät ole ilmaista tavaraa. Eikä ne pankit siihen kaadu että me vähän lainataan. Ne rahat päätyvät kuiteskin kiertoon bruttokansantuotetta kasvattamaan.

c) On minulla jonkinlainen, lähinnä pahoinpitely- ja raiskailulinjalla mennään. Miehinen mies ei voi aina mieltänsä malttaa, varsinkin kun miehisen miehen täytyy aina saada miestä väkevämpää.Kokonaan toinen juttu tietysti ovat ne muslimit, ne ovat sellaisia rasisteja, hakkaavat ja raiskaavat vääräuskoisia. Minä en silleen pidä värillä enkä uskonnolla väliä, minä olen aina raiskannut kaikenvärisiä. Varsinkin tummaihoisten kynsistä pelastamiani eloveenatyttöjä. Minä olen herrasmies ja pelastan mielelläni nuoria naisia silleen.

d) Enempi vain tyydyn penistäni lypsäen haaveilemaan neekerien murhaamisesta.

2) Oletko homo?

a) Vankiloissa tulee kyllä naisen puutteessa noita hintelämpiä ja nynnympiä pantua perseeseen,mutta tämän pojan oma takapää on exit only -aluetta. Ne mamikset ja hintelät niitä homoja on.Siksihän niitä hinteiksi nimitetäänkin.

b) Vai vielä homo, kun olen jo 49 vuotta turhaan haaveillut naisesta. PILLUA PERKELE! Anteeksi, piti tietysti sanomani että PILLUA VITTU! Olen HETERO! Kuuletteko: HE-TE-RO!

c) Olen hankkinut kulissivaimon, jonka luona sähkömittarin lukija säännöllisesti käy päiväkahvilla kulissilapsia laittamassa. Tähän mennessä kukaan ei ole aavistanut todellista suuntautumistani, paitsi se mokuttaja, jolle olen lähettänyt väärällä nimellä tai kaverien kautta rakkauskirjeitä jo kahdeksan vuoden ajan.

d) Olen aktiivi homo ja pelkään että muslimit ottavat vallan ja tappavat minut ja minunlaiseni, paitsi että täällä Berliinin julkisissa vessoissa kyllä riittää komeita turkkilaispoikia. Ach, Berliner Duft, Duft, Duft!

3) Mikä on mielestäsi Suomen turhin rahanreikä?

a) Pakolaisten kotouttaminen. Halvemmaksi tulisi ampua ne [tästä poistettu kirosana ja rasistinen haukkumanimi maahanmuuttajille] jo rajalla.

b) Pakkoruotsi, koska en osaa lukea enkä kirjoittaa suomeakaan oikein. [Huomaa, että kysely voidaan tarvittaessa suorittaa suullisesti, koska maahanmuuttokriitikolta ei voida kohtuuden nimessä edellyttää luku- eikä kirjoitustaitoa. Tällöin avustaja lukee tämän kohdan ääneen muodossa ”Vitun pakkoruotsi vittu ku mä en vittu osaa lukee vittu enkä vittu kirjottaa vittu suomeekaan vittu saatana” sekä näyttää sopivia kansainvälisiä käsimerkkejä.]

c) Koulutus yleensä, koska kaikki opettajat ja professorit ovat kommunisteja.

d) Kuolleiden kielten tutkimus, koska nekin rahat menevät todellisuudessa turhanaikaisten kellaribloggaajien tupakkikuluihin. [Tämä vastausvaihtoehto on tietysti ansa mokuttajille. Todellinen maahanmuuttokriitikko ei toki valitsisi tätä.]

4) Onko sinulla ammattia?

a) Ammattia? Mikä se on? Sossusta saa rahaa kun siellä on sellainen taikaseinä.

b) On toki. Minulla on levyseppähitsaajan pätevyys, joka tulee yötöissä todella tarpeeseen, kun pitää noita kassakaappeja kiireessä vetää valokaarella auki.

c) Ikävä kyllä on. Olen pakolaiskeskuksen vaksina toista vuosikymmentä eikä tätä kestä järjissä päin kun pitää kuunnella sitä hyysäritätien vatsaa kääntävää lirkuttelua päivät pitkät. Ruokakaan ei pysy sisällä kun niin ällöttää. Antakaa nyt minulle jumalauta kansanedustajan palli ja rahat ennen kuin kuolen aliravitsemukseen ja mahakatarriin.

d) On joo. Olen pitkälle koulutettu kuolleiden kielten asiantuntija ja käytän tutkimustyöhön tarkoitetut apurahat tyhjänpäiväisten rasistiblogien suomentamiseen kellariverstaassani. Stipendit loppuvat ihan just'kohta, eli nyt pitäisi päästä eduskuntaan veronmaksajien elätiksi ennen kuin on myöhäistä.

Hommalaisuuden maanpetoksellinen luonne

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 11. toukokuuta 2014)

Hommalaiset ja maahanmuuttokriitikot esiintyvät mielellään isänmaallisina moraalinjulistajina. Kaikki muut kuin itsensä he leimaavat ”suomalaisuuden häpäisijöiksi”, ”isänmaan mädättäjiksi” sun muiksi. On kuitenkin syytä vakavasti pohtia, onko hommalaisuudessa jäljellä isänmaallisuudesta enää mitään muuta kuin vähän hajanaista retoriikkaa, jolla kuorrutetaan oleellisesti epäisänmaallinen tai suorastaan maanpetoksellinen ydin.

Isänmaallisuus tarkoittaa suomalaisille yleensä ensimmäiseksi sotamuistoja ja niistä johdettua urhoollisuuden palvontaa. Hommalaisuuden aatejärjestön, Suomen Sisun, suositeltavien lukemisten listassa oli esimerkiksi amerikkalaista tieteiskirjallisuutta, muttei ollenkaan kotimaisia sotaromaaneja. Kirjakaupat ovat kuitenkin käytännössä koko sodanjälkeisen ajan olleet väärällään suomalaisia sotakirjoja. Luulisi isänmaallisiksi itseään väittävien tyyppien suosittelevan luettavaksi juuri tätä tavaraa. Suomalaisesta nykykirjallisuudesta vieraantuneetkin karskit karjut yleensä pitävät sotakirjoista ja sotamuistelmista.

Näin ei kuitenkaan äärioikeistolaistemme keskuudessa ole. Sen sijaan äärioikeisto korostaa kansainvälisen äärioikeistolaisen aatekirjallisuuden arvoa. Kuvaavaa kyllä se ei suosittele luettavaksi Lehväslaihoa, Lauttamusta eikä Anttalaa, vaan Robert A. Heinleinin avaruussotakuvitelmaa Starship Troopers – universumin sotilaat.

En tietenkään väheksy Heinleinin tuotantoa. Mieshän kuuluu amerikkalaisen tieteiskirjallisuuden klassikoihin. Sitä paitsi hänellä on sellaisiakin teoksia, joita maahanmuuttokriitikot pitävät takuulla suorastaan vaarallisina aatteelleen (esimerkiksi lajien välistä suvaitsevaisuutta julistava Double Star, suomeksi Panoksena tulevaisuus). Hänen maailmankuvansa on mielenkiintoisella tavalla ristiriitainen yhdistelmä vapauden kaihoa ja sodan palvontaa, myös tämän suositellun kirjan osalta. Tästä ristiriidasta riittäisi aineksia useampaan kuin yhteen kirjallisuustieteen väitöskirjaan. Silti hämmentää, että äärioikeisto ei suosittele meille ainoatakaan kotimaista sotakirjaa.

Mitä äärioikeistolla voi olla suomalaista sotakirjallisuutta vastaan? Ehkäpä natsimme ja hompanssimme vain suhtautuvat tietyllä epäluulolla sen välittämiin arvoihin. Sodassa nimittäin on kyse isänmaan puolustamisesta. Sodassa miehet antavat henkensä ystäviensä, perheensä ja viime kädessä isänmaansa puolesta. Ei ole sotahulluutta sanoa, että tällainen teko on useimpien uskontojen ja moraalifilosofisten järjestelmien näkökulmasta syvästi moraalinen ja ihailtava. Mutta juuri siksi se on äärioikeiston näkökulmasta uhkaava ja vaarallinen.

Syvästi moraalinen sankariteko herättää itsessään ihailua ja halua tulla sankarin kaltaiseksi. Tämä ihailu on kuitenkin aidoimmillaan yksilöllinen reaktio ja johtaa eri yksilöillä erilaisiin seurauksiin. Joku kenties näkee sotaveteraanien perinnön aidoimmillaan aseellisena taisteluna vuosisataista vihollistamme vastaan ja kiertää Itä-Euroopan uusien valtioiden alueella opettamassa sikäläisille nuorukaisille sotataitoja. Toinen taas näkee asian ytimen olevan varmistaa se, että Suomi on hyvä, moraalinen ja kunniallinen maa, jossa oikeus vallitsee ja heikkoja puolustetaan. Tällainen ihminen voi esimerkiksi estää maahanmuuttokriitikkoa surmaamasta tummaihoista lasta, koska sellainen julma teko olisi isänmaalle häpeäksi.

Toisin sanoen sotaveteraanien moraalinen esikuva ja laajemmin isänmaalliset tunteet ovat liian suuri asia hompanssien hallittavaksi. Itse asiassa Hommafoorumilla raivostuttiin aikoinaan aivan mielipuolisesti siitä, kun jokin maakunnan ykköslehti haastatteli paria sotaveteraania. Veteraanit näet eivät ollenkaan pitäneet nykyrasismista, vaan tulivat ihan mukavasti juttuun maahanmuuttajien kanssa. Olivat nimittäin jo todistaneet isänmaallisuutensa verellään eikä heidän tarvinnut tehdä sitä uhoamalla rasisteina.

Noiden veteraanien edustama isänmaallisuus ei hommalaisia voisikaan tosiasiassa vähempää kiinnostaa, vaikka heidän kellokkaansa käyttävätkin sitä hyväkseen omassa propagandassaan. Se ei ole heille mikään moraalinen itseisarvo. Tämän he myöntävät Hommalla rehellisyyden hetkinään itsekin avoimesti: eräs hommalainen ihmettelikin retorisesti, miksi heikäläisten muka pitäisi olla erityisen isänmaallisia.

Kun Hommalla toimitettiin gallup jäsenten maanpuolustusinnosta, osoittautui, että  hompanssien maanpuolustushenki on selvästi alempana kuin suomalaisten yleensä. Monet pitävät Suomea liian humaanina ja ”hyysäävänä” yhteiskuntana, jonka puolesta ei esitetä sotahuutoa eikä varsinkaan makseta veroja. Sen sijaan he ilmoittautuvat innokkaiksi maastamuuttajiksi ja pakolaisiksi siinä tapauksessa, että Suomeen hyökätään.

Tämä on tietenkin aivan käsittämättömän hullunkurista, kun muistetaan, millaisella raivolla hommahenkiset paheksuvat sitä, että sodan repimistä maista tulee Suomeen pakolaisia. Näidenhän pitäisi olla kotimaassaan puolustamassa sitä rintamalla, julistaa hompanssi, aivan kuten kotimaiset sotaveteraanimme olivat silloin kerran. Mutta itse hompanssit eivät halua panna tikkua ristiin isänmaansa puolesta. Päin vastoin, heidän mielestään heillä itsellään on koko maailman oikeus lähteä pakolaisiksi huitsinnevadaan, vieläpä mahdollisimman alhaisista ja omahyväisistä vaikuttimista. He itse voivat mielestään vaatia, että heille katetaan valmis pöytä johon istua, jos he suuressa ylhäisyydessään armollisesti alentuvat menemään pakolaisiksi johonkin toiseen maahan.

Ennen vanhaan röyhkeyden huippu oli se, joka meni naapurin rappusille kakkimaan ja vaati sitten sisältä vessapaperia, tai vitsin toisen version mukaan se, joka tappaa vanhempansa ja pyytää tuomaria olemaan armelias hänelle orpo raukalle. Mutta aika lähellä kärkeä keikkuvat nämä hompanssit moittiessaan maahanmuuttajia presiis siitä synnistä, johon ovat päättäneet kriisitilassa ensimmäisinä itse syyllistyä.

Hompanssit eivät siis ole erityisen isänmaallisia. Onko liioiteltua sanoa heitä maanpettureiksi?

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että hompanssien ”kansanliike” ei ole reaktiota mihinkään todella olemassaolevaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Hompanssit eivät ole mitään viimeiseen oljenkorteen takertuvia epätoivoisia syrjittyjä. Monet ovat töissä ja leivänsyrjässä kohtuullisen hyvin kiinni, vaikka seassa ilmeisesti on myös selvästi rikollista väkeä (mutta kun asiaa ajattelee, kyllähän taparikollisjoukkioissakin on paljon sellaista porukkaa, jolla on ainakin ammattikoulutus, ellei peräti akateeminen, ja sen mukainen asiallinen työpaikka). Tiedämmehän perussuomalaistenkin erityisesti kuntatasolla toimivan nimenomaan ammatti- ja taparikollisten väylänä poliittiseen päätöksentekoon.

Hompanssien esittämät väitteet maahanmuuton ”hallitsemattomuudesta” ja ”sikiävistä muslimilaumoista” on jo moneen kertaan todettu virheellisiksi. Itse asiassa persutkin ovat epäsuorasti myöntäneet tämän. Eräässä ohjelma-asiakirjassaan he sanovat, että maahanmuuttajilla ei voi paikata työvoimapulaa eikä kansakunnan verenvähyyttä, koska maahanmuuttajat eivät sikiä oleellisesti kantaväestöä enempää eikä maahanmuuttajia kuitenkaan tule riittävästi. Toisin sanoen persuille itselleenkin on selvää, ettei mitään ylisuuren maahanmuuton ongelmaa eikä kaiken alleen hukuttavia muslimilaumoja ole. Silloin kun poliittinen tarve vaatii heitä kiistämään maahanmuuttajien suuren määrän ja sikiävyyden, he tekevät niin. Maahanmuuttajalaumat ovat olemassa vain niissä asiayhteyksissä, joissa persujen tarvitsee pelotella maahanmuuttajalaumoilla. 

Hompanssien nousun taustalla on siis jokin muu syy kuin ”hallitsematon maahanmuutto”. Maahanmuuttokriitikoiden nousun aikaan vuonna 2006 Suomi oli jo pitkään nauttinut ennen kuulumattomasta sisäisen rauhan ja sopusoinnun kaudesta. Maahanmuuttoräksytys, jota ysärivuosina oli riittänyt, oli kuollut luonnollisesti jo aikoja sitten. Myös uusi vasemmistoaktivismi katuhillumisineen oli rauhoittunut.

Talouslamaakaan ei silloin vielä ollut, mutta itse asiassa en oikein usko tuohon marxilaislähtöiseen höpötykseen kansantalouden tilanteen rautaisesta kohtalonyhteydestä fasististen liikkeiden nousuun. Yhtä hyvällä ja paremmallakin perusteella voidaan odottaa äärivasemmistolaisten liikkeiden nousevan laman aikana, ja erilaisia yrityksiä keksiä tai brändätä vasemmistoidealismi uudelleen on näkynytkin, Occupy-liikkeestä Zeitgeistiin ja talousdemokratiaan. Toisaalta Suomen viime laman aikana silloisten persujen eli SMP:n nousu taittui nopeasti juuri laman syvetessä, ja äänestäjät kääntyivät koeteltujen vanhojen puolueiden puoleen.

Tulos kuitenkin on, että äärioikeiston nousu ei ole Suomessa mikään reaktio tosiasiallisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Se ei ole lähtöisin Suomen oman yhteiskunnan sisältä. Jussi Halla-ahon blogi on jo aikoja sitten osoittautunut pelkäksi kansainvälisen rasistipropagandan käännöskeskukseksi. Hänen englannin pilaama suomensakin on rumaa ja köyhää, yhtä lailla suoraan yläasteen kiusaajaporukoista kuin hänen kannattajiensa käytöstavatkin.

Timo Soinin kansaa väheksyvän kansanmiehen naamion taakse kätkeytyy vielä selvemmin ulkomaalaisten, Suomen kulttuurille vieraiden ja vihamielisten voimien juoksupoika. Soini on katolinen käännynnäinen, ja monien sellaisten tavoin hän ihailee katolisessa kirkossa nimenomaan sen vanhoillisia ja taantumuksellisia piirteitä samalla vihaten ja halveksien kotimaansa kirkkoa ja kulttuuria liiallisen vapaamielisyyden vuoksi. Vaikka tätä ei meillä yleensä tiedostetakaan, katolinen kirkko on aivan toisella tavalla hierarkkinen ja komentoketjullinen kuin useimmat muut uskonnot ja edellyttää lojaaleilta kannattajiltaan aika kritiikitöntä alistumista oppilauseisiin ja käskyihin. Esimerkiksi islam on siihen verrattuna vain joukko hajanaisia ryhmittymiä, joissa yksi imaami sanoo yhtä ja toinen toista, ja länsi on molempien mielestä toki rappiolla, mutta amerikkalaiset aseet ja jenkkien sotilasapu kelpaavat mainiosti sitä toista imaamia kannattavien kerettiläisten petturien lahtaamiseen.

Soinin piittaamattomuus Suomen edusta näkyy vielä siinäkin, että hän hiljattain myönsi jaelleensa omissa nimissään ”merentakaisten ystävien” kannanottoja. Sinänsähän ei ole mitään uutta siinä, että vierailta mailta haetaan uusia ideoita politiikkaan, mutta ”merentakaisten ystävien” propagandaäänitorveksi rupeaminen ei ole isänmaallista, ainakin siinä tapauksessa, ettei niitä vieraita ideoita yhtään pohdita Suomen yhteiskunnan asiayhteydessä eikä täkäläisten eturyhmien kannalta. On jota kuinkin surkuhupaisaa, että tavallisen kansan puolestapuhujana poseeraava, kaikkia muita isänmaallisemmaksi itseään kutsuva puoluejohtaja toimii Suomen ja suomalaisten eduista viis veisaavien ulkomaisten intressitahojen ämyrinä Suomen politiikassa eikä edes erityisemmin ymmärrä salailla sitä.

Silloin ennen vanhaan kun porvarit kauhistelivat kommunismia, he kauhistelivat sitä siksi, että kommunisteja pidettiin vieraan maan eli Neuvostoliiton henkisinä kansalaisina, joille ulkomailla muotoillut ja ulkomailta maahantuodut aatteet ja ajatukset olivat isänmaan etua tärkeämpiä. Soini on siis moraalisesti samassa asemassa kuin kommunistit aikoinaan. Odottaisin isänmaallisiksi itseään mielellään kutsuvien paheksuvan Soinia samalla tavalla ja samoin syin kuin heidän mummunsa ja vaarinsa (ja itse asiassa myös minun mummuni ja vaarini) aikoinaan paheksuivat kommunisteja. En kuitenkaan aio pidätellä hengitystäni.

Äärioikeistolaiset ovat kärkkäitä jakelemaan kaikille muille maanpetturin leimoja ja esiintymään vastoin parempaa tietoa isänmaallisina. Mutta mietitäänpä, mitä se isänmaallisuus todellisuudessa tarkoittaa – soitetaan vaikka Porilaisten marssi ja mietitään sen viimeisten sanojen sanomaa:

Fram, fram, vårt ädla, trotsiga standar,

Omkring dig än din trogna finska vakt du har...

tai kuten suomennoksessa sanotaan:

Eespäin sä jalo lippu uljakas,

Täss' suomalaiset on sun henkivartijas.

Miettikääpä hetken verran sitä kuvaa, jonka nämä säkeet tuovat mieleen. Siinä suomalaiset – ja Runebergin kielessä finne, finsk viittasivat kaikkiin Suomen asukkaisiin, tai Ruotsin sotaväen muodollisesti suomalaisten joukko-osastojen sotilaisiin äidinkielestä sun muista pikkuasioista riippumatta – unohtavat erimielisyytensä ja ryhmittyvät yhteen lipun (siis isänmaan) turvaksi. Kuten kaikki historiansa lukeneet ja vanhustensa tarinat kuunnelleet tietävät, Suomi oli sisällissotansa jälkeen hyvin jakautunut ja riitaisa maa, mutta talvisodan tullen molemmat puolet enimmäkseen ymmärsivät, että nyt oli puhallettava yhteen hiileen. Monet sellaiset asiat, joita äärioikeisto nyt kiroaa, ovat talvisodan hengen tuotetta.

Mitä äärioikeisto sitten haluaa? Juuri sen sovinnon romuttamista. Äärioikeisto löytää Suomesta milloin mitäkin ryhmiä, jotka eivät sen mielestä ole oikeita suomalaisia: maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset, saamelaiset, vammaiset, homoseksuaalit. Äärioikeisto haluaa talvisotaa edeltäneen kahtiajaon takaisin ja leimaa punikeiksi ja kommunisteiksi aivan kaikki, jotka eivät halua palauttaa sitä, maltillisista porvareista alkaen.

Tämä johtaa tietysti surkuhupaisiin seurauksiin, kun äärioikeistolaiset esimerkiksi haukkuvat vanhuudenhöperöiksi patuiksi tai stalinisteiksi sotaveteraaneja, jotka eivät kannata rasisteja ja joiden mielestä vanhoja ihmisiä kunnioittamaan kasvatetut muslimit ovat ihan mukavaa porukkaa; tai nimittelevät kukkahattuisiksi kommunisteiksi koppalakkipäisiä ammattiupseereja, jotka ovat ylpeitä armeijansa kotouttajaroolista nähdessään somalinuorukaisen käskyttävän kalkkinaamaisia alokkaita. Se, että sivarien ja kruununraakkien prosentuaalinen osuus ”isänmaallisista” maahanmuuttokriitikoista on selvästi suurempi kuin kansasta keskimäärin, nostaa tietysti naurettavuusindeksiä entisestään.

Maahanmuuttokriitikot ovat näillä naurettavuuksillaan kuitenkin onnistuneet yhdessä asiassa: isänmaallisuuden ja maanpuolustustahdon lahottamisessa sisältäpäin. Muistanpa kun itse kahdeksan vuotta sitten aloin kirjoittaa kolumneja Plazalle. Tuolloin konservatiivinen kokoomuslainen äitimuorini, jonka kanssa olimme nuoren radikaalin iässäni ottaneet paljonkin yhteen, menehtyi nopeasti edenneeseen pahanlaatuiseen sairauteen lähes 80-vuotiaana, jolloin – kuten ihmiset tällaisissa elämäntilanteissa usein tekevät – koin asiakseni ottaa myös hänen ajamansa asiat omalle agendalleni, jotta edes jotain hänestä säilyisi.

Toisin sanoen aloin ymmärtää myös perinteistä isänmaallisuutta ja maanpuolustuksen tarpeita sen sijaan että olisin käynyt polemiikkia kaikkea univormupukuista vastaan, kuten falskeilla vasemmistointellektuelleilla on tapana. Sovinnollisessa hengessä kirjoittamani teksti Huhtiniemen hautajupakasta sai jopa myönteistä huomiota osakseen eräillä perinteistä maanpuolustusisänmaallisuutta edustaneilla nettisivuilla. Tämä oli tietysti tavoitteenikin: se, että äärioikeistoon perinteisen isänmaallisuuden kannattajina ajautuneet voisivat oppia heidänkin asiaansa, maanpuolustustahdon lisäämisestä Karjalan palauttamiseen, olevan mahdollista ajaa kenenkään kunniaa tai perusoikeuksia loukkaamatta, laillisuudessa ja demokratian pelisäännöissä pitäytyen.

Ehkä juuri siksi äärioikeisto kohdisti minuun koko palkatun bloggaajanurani mittaisen painostuskampanjan. Äärioikeisto ei halunnut kansan ja kulttuurin lopullisesti eheytyvän. Kaikkein vähiten se halusi perinteisen isänmaallisuuden valtavirtaistuvan ja sisäsiistiytyvän, niin että siitä tulisi koko kansaa yhdistävä voima.

Samalla tavalla äärioikeisto tietysti suhtautuu kaikkiin yrityksiin tehdä isänmaallisuudesta entistä inklusiivisempaa. Nykyään esimerkiksi tietoisuus homoseksuaaleista sotaveteraaneista ja rintamaelämään liittyneistä homoseksuaalisista suhteista on lisääntynyt. Tom of Finlandinkin sotaveteraanius on tullut esille. Oikeasti isänmaallisten ja maanpuolustushenkisten mielestä tämä voi olla vain hyvä asia, koska se tarkoittaa, että myös homoseksuaaliset nuorukaiset voivat nähdä itsensä tulevina isänmaan rakentajina ja puolustajina – että heidänkin työnsä ja taistelunsa kelpaa, ja on ennenkin kelvannut.

Saman idean tietysti näemme jo Tuntemattomassa sotilaassa. Muistamme kaikki konservatiivisen Hietasen ja kommunismiin suuntautuneen Lahtisen, jotka mielipide-eroistaan huolimatta taistelevat samalla puolella. Kun Lahtinen sitten oli jo kaatunut, Hietanen sanoi murheellisena kaivanneensa avukseen Lahtista ja tämän konekivääriä. Isänmaallisuuden ydin on juuri siinä, että toden tullen Hietanen kaipaa avukseen Lahtista ja Lahtisen konekivääriä. Maahanmuuttokriitikko sitä vastoin haluaa lähteä maasta pakoon ensi tilaisuuden tullen, koska ”hyysääjä”-Suomen puolesta ei sotahuutoa esitetä.

Äärioikeistolle kaikki pyrkimykset saada vähemmistöryhmätkin kokemaan Suomi puolustamisen arvoisena ovat vastenmielisiä ja pilkattavia. Äärioikeisto ei halua sellaista isänmaallisuutta, jonka suomenruotsalaiset, saamelaiset, muslimit, maahanmuuttajat, homoseksuaalit ja muut sellaiset ryhmät voivat kokea omakseen. Ei, vaikka se tarkoittaisi, että nuori reipas muslimipoika voi menehtyä sodassa puolustaessaan vanhan läskin äärioikeistolaispossun kulunutta ja viinassa uitettua henkiriepua aseellista maahantunkeutujaa vastaan.

Mutta tässäpä se avainkohta tuleekin. Se todennäköisin maahantunkeutuja, se itärajan takainen, ei ole äärioikeistolle nykyisellään erityisen vastenmielinen. Vladimir Putinin valtakunnassa homoihin ja muslimeihin suuntautuu hillitöntä väkivaltaa ja vainoa, palopommit räjähtelevät moskeijoissa ja homoseksuaaleille juotetaan risiiniöljyä. Samalla kun esimerkiksi Stalinin julmuuksien muistojärjestöjä ja muuta normaalin kansalaisyhteiskunnan toimintaa vainotaan ja vaiennetaan, teräväkärkisiin symboleihin sonnustautuneet univormumiehet marssivat korskeina pitkin katuja. Tämä tällainenhan on maahanmuuttokriitikoiden utopia ja ihantola, ja monet heistä myöntävät avoimestikin haluavansa ihantolansa armeijan Suomea miehittämään.

 Itänaapuria nyttemmin johtamaan nousseen Vladimir Putinin vanha viiteryhmä KGB sai aikoinaan neuvostohallitusta kritisoineen toisinajattelijaopposition rivit hajalle kylvämällä sen keskuuteen ”kansallismielistä” rotuvihaa. Ortodoksikristittyjen ja juutalaisten yhteistyö saatiin loppumaan juutalaisvastaisella vihjailupropagandalla, niin että nämä kaksi ryhmää lakkasivat luottamasta toisiinsa.

Nyt meillä Suomessa on ”kansallismielisyyttä”, joka ei ole isänmaan edun kannalta mitenkään hyödyllistä. Päin vastoin, ”kansallismieliset” ovat luoneet maahan kyräilevän epäluottamuksen ilmapiirin, josta joutuvat kärsimään sekä maahanmuuttajat että kantaväestö. Isänmaan puolustukselle välttämätön luottamus ”veikkoon mun vierelläni” on järjestelmällisesti hävitetty.

Itse kukin pohtikoon, kenen laariin tämä tilanne sataa, mutta ei ainakaan Suomen kansan.

Äärioikeistolaisen alakulttuurin homoseksuaalisuus

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 2. toukokuuta 2014)

On yleisesti tiedossa, että homofobien ja äärioikeistolaisten keskuudesta löytyy runsaasti taipumuksensa tukahduttavia tai kiistäviä homoseksuaaleja. Kuten tiedämme, itävaltalainen uusnatsijohtaja Jörg Haider oli alan miehiä; Saksan äärioikeiston aikalaishistorian tuntijat taasen muistavat Michael Kühnenin nimen. Tämä terrorismiin asti uusnatseja villinnyt johtaja kuoli 1990-luvun alussa immuunikatoon, jonka oli saanut homoseksuaalisesta suhteesta. Hänen kannattajiensa keskuudessa homoseksuaalisia raiskauksia käytettiin ilmeisesti kurinpitomenetelmänä: Der Spiegel -aikakauslehden numero 33/1987 (jonka kannessa on iso kuva ajatolla Khomeinista ja islamin uhalla pelotteleva otsikko) kertoo ”Vapaudenhenkisen Työväenpuolueen” (Freiheitliche Arbeiterpartei), Kühnenin verkostoihin kuuluneen äärioikeistojärjestön, nuorten skinikannattajien keskuudessa tapahtuneesta verityöstä.

17-vuotias skinijengiläinen Gerd-Roger Bornemann murhattiin porukalla potkimalla – tappajat olivat suunnilleen samanikäisiä nuorukaisia, hekin kansalliskaljupäitä. Poliisin tutkimuksissa selvisi, että FAPin paikallisjohtajan apulainen, ilmeisesti jo jonkin verran vanhempi Jörg-Gabriel Kiem (liikanimeltä ”Hein”) oli sekä raiskannut Bornemannin tyttöystävän että pakottanut Bornemannin itsensä homoseksuaalisiin tekoihin kanssaan. Bornemannin homoseksuaalinen nöyryytys oli videoitu, jotta videokasetin leviämistä pelkäävä nuori mies voitaisiin pakottaa tekemään käskystä rikoksia; poliisi ei kuitenkaan löytänyt videota. Bornemannin murha johtui ilmeisesti väärinkäsityksestä: hänen luultiin laverrelleen poliisille ja tämän oletuksen pohjalta hänet ”teloitettiin” ”toverioikeuden” päätöksellä.

Homoviha ja homoseksuaalisuus kulkevat käsi kädessä äärioikeiston keskuudessa. Tähän on monenlaisia selityksiä. Yksi mahdollisuus on elämänsä seksuaalisella itsekieltäymyksellä pilanneiden ihmisten katkeruus: vanheneva mies, joka on kokenut homoseksuaalisia himoja muttei ole koskaan saanut niitä toteuttaa, haluaa pitää huolen siitä, että nuoremmille ei käy sen paremmin.

Toinen selitys on, että äärioikeistolainen homoseksualisti on tottunut toteuttamaan himojaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa avoimia homosuhteita paheksutaan. Tällaisissa oloissa vanhenevalle homosedälle riittää seksuaalisesti nälkiintyneitä ja tyydytystä etsiviä nuoria homomiehiä haaremiksi asti. Kulttuuri, jossa homoseksuaaliset suhteet hyväksytään ja joka kannustaa homoja pysyviin suhteisiin antamalla virallisen vahvistuksen homoliitoille, on uhka tällaiselle homoseksuaalille, koska se vie nuoret homomiehet pois hänen ulottuviltaan uskollisiin parisuhteisiin ikäistensä kanssa.

Asiantuntijat voivat varmasti keksiä äärioikeiston homoseksuaalisuudelle paljon muitakin selityksiä. Joka tapauksessa tutkimustietokin osoittaa, että homovihaajat ovat yleensä taipumuksensa kiistäviä homoseksualisteja. Heteroudestaan varman ihmisen ei tarvitse vihata eikä pelätä homoja, korkeintaan vähän kummastella. Homoseksuaalisuutensa kiistävälle ja tukahduttavalle sitä vastoin jokainen homoseksuaalinen lähestyminen on kiusaus, sille vanhalle seksuaalisesti estyneelle homoseksuaalille taas kaikki kadulla näkyvät itsensä hyväksyneet homoseksuaalit ovat kipeä muistutus siitä, että hän ei nuorena koskaan saanut.

Meidän äärioikeistomme homoseksuaalisuudesta on paljonkin todisteita:

• Äärioikeistolaisen kulttuurin miesvoittoisuus. Äärioikeistolainen kulttuuri on meilläkin miesvoittoista, sitä leimaa feministien lempisanaa käyttääkseni homososiaalisuus. Lukumääräsuhteet ovat suuruusluokkaa kymmenen miestä yhtä naista kohti. Äärioikeistolaisissa piireissä liikkuvat naiset ovat myös selvästi marginaalisempia sukupuolensa valtavirtaan verrattuna kuin sikäläiset miehet.
• Äärioikeistolaisten ylenmääräinen tietämys ja kiinnostus käytännön homoseksuaaliseen elämään. Sekä Homma-foorumilla että muidenkin äärioikeistolaisten alakulttuurien keskuudessa kielenkäyttö on voimakkaan seksuaalikarkeaa ja siihen kuuluu nimenomaan hyvin yksityiskohtainen homoseksuaalisten variaatioiden tuntemus ja repostelu. Monenlaisista homoseksuaalisista teoista ja asennoista puhutaan asianmukaisin englannin- tai japaninkielisin termein ja perehtyneisyys on sellaisella tasolla, että tavallinen perushetero joutuu aivan ihmettelemään asiaa.
• Äärioikeistolaisten halu tavata vainoamiaan miehiä henkilökohtaisesti. Eräs kummallisimmista piirteistä, joihin olen minua pakkomielteisesti vainoavien äärioikeistolaisten keskuudessa törmännyt, on ollut heidän kiihkeä halunsa tavata minut henkilökohtaisesti. Treffipyyntöjäkin on tullut. Miksi ihmeessä minua kiinnostaisi tavata joku vastenmielisen epähumaani, umpityhmä ja sivistymätön mies, jolla ei voi olla minulle mitään asiallista asiaa? Ilmeisesti äärioikeistolaiset ihan oikeasti elävät sellaisessa fantasiassa, jossa kaikki heidän piiriinsä kuulumattomat miehet ovat avoimia ja halukkaita homoseksualisteja. Toisin sanoen, samalla kun he solvaavat ja homottelevat meitä, he himoitsevat meitä siittimet jäykkinä ja ryhmyisinä ja terskat violetteina kimaltaen, koska luulevat meitä homoiksi, joiden kanssa he voisivat nauttia haaveidensa homoseksuaalisista iloista. He eivät kykene kuvittelemaan miestä, joka oikeasti haluaisi vain naisia.
• Äärioikeistolaisten kiihkeä rakkaus omiin mielipidejohtajiinsa. Kun Jussi Halla-aho oli ensimmäistä kertaa oikeuden tuomiolla, oikeussali täyttyi Eiran suuren Cthulhun palvojista ja kulttilaisista siinä määrin, että rotutohtorin vaimo ei mahtunut saliin. Lopulta hän joutui istumaan yhden kulttilaisen syliin. Lehdistö haastatteli paikalla ollutta palvojaa, joka osoittautui kykenemättömäksi pukemaan ymmärrettäviksi sanoiksi syytä suureen rakkauteensa Halla-ahoa kohtaan. Tällainen tuo mieleen lähinnä rokkitähtiä palvovien nuorten tyttöjen laumat, joiden kiihkon seksuaalista luonnetta kukaan ei kiistä – päätyväthän monet heistä idoliensa (tai näiden roudarien) sänkyyn.
• Äärioikeistolaisten kiinnostuksen puute heteroseksuaalisuuteen. Seksuaalinen halu on ihmisen tervettä sosiaalista järkeä ja vetää peräkammarinpojan kylille ihmiskontaktia hakemaan. Voisi luulla äärioikeistolaisten romantisoivan esimerkiksi muslimityttöjä tavoittamattomina seksuaalisina herkkupaloina. Tämän sijasta he korostavat musliminaisen epäseksuaalisuutta ja epäinhimillisyyttä sellaisilla rasistisilla haukkumasanoilla kuin ”kaapuapina” ja ”säkki”.

Halla-aholaisten taktiikat

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 29. huhtikuuta 2014)

Luultavasti tästä aiheesta osaisi moni muukin kirjoittaa paremmin kuin minä, mutta otanpa kuitenkin asian ensimmäisenä esiin.

Puhutaan siis niistä taktiikoista, joilla äärioikeisto hallitsee netin ilmatilaa ja julkista keskustelua sekä vaientaa tai saattaa huonoon huutoon vastustajansa. Korostan, että nämä taktiikat ovat varsin kehittyneitä. Ne kielivät sellaisesta psykologisen sodankäynnin osaamisesta, jota ei opita kavereilta William K:n kantapöydässä. Itse asiassa äärioikeiston harjoittaman nettisodankäynnin äkillinen tehostuminen ja jalostuminen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla on ainakin aihetodiste siitä, että vieraan vallan tiedustelupalvelut tai niihin verrattavat kansainväliset toimijat antavat koulutusta maahanmuuttokriitikoille.

Kompromaatti ja henkilökohtainen painostaminen. Kompromaatti on oikeastaan venäjänkielinen ilmaus, mutta käytetäänpä sitä tässä. Kyseessähän on KGB:n suosima taktiikka, ja maahanmuuttokriitikoiden Putin-sympatiat ovat tunnettuja. Kompromaatilla tarkoitetaan kompromettoivan, huonoon valoon saattavan aineiston kaivamista toista mieltä olevista, erityisesti heidän yksityiselämästään.

Omaa tapaustanihan en viitsi edes kerrata, mutta hyvinkin tavalliset kansalaiset voivat joutua kompromaattipommitukseen vastustettuaan maahanmuuttokriitikoiden terroria ja rasismia omalla nimellään. Muutama vuosi sitten pari naiivin ja kiltin oloista lukiolaistyttöä julkaisi jossain maakuntalehdessä yleisönosastokirjoituksen rasismia vastaan – ei todellakaan mitenkään erityisen ideologisen, vaan pikemminkin sellaisen ”ollaan kaikki kilttejä toisillemme” -henkisen. Välittömästi Hommalla alkoi kiihkeä kohkaaminen siitä, tunsiko kukaan asianomaisia tai heidän perhettään, missä he asuivat tms.

Ei pidä kuvitella, ettei tällaista nuuskimista kohdistettaisi tarvittaessa aivan tavallisiin ihmisiin. Omaehtoinen kansalaistoiminta persuja, äärioikeistoa ja fasisteja vastaan pelottaa äärioikeistoa eniten: muita puolueita edustavien poliitikkojen puheet voidaan aina tarvittaessa kuitata retoriikkana. Siksi äärioikeistolta löytyy yllättävän paljon voimaa ja viitseliäisyyttä ihan tavallisten ihmisten vainoamiseen. Töissäkäyvä lainkuuliainen epäpoliittinen kiltti ihminen on fasistien pahin vihollinen. Suomea ei nimittäin pelasta fasismilta kukaan supersankari, vaan ainoastaan vapaa kansalainen. Hänen kaikkivaltias äänensä valitsee kansakunnalle kuninkaat ja kaataa tyrannit.

Halla-aho -kortti tai Hervannan herrasmieshistorioitsija -kortti. Joka kirjoittaa mahdollisimman asiallisen ja analysoivan kirjoituksen äärioikeistosta, voi luottaa siihen, että paikalle ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin kömpelösti maahanmuuttokriitikoiden vastustajaksi naamioituva kommentoija julistamaan kirjoituksen olevan Halla-ahon tai Hervannan herrasmieshistorioitsijan tyylinen ja siksi pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi antirasismille. Selvästi asiattomaan kirjoitteluun tällaiset kommentoijat eivät tietenkään puutu. He tietävät sen hyvin pelaavan maahanmuuttokriitikoiden pussiin.

”Kaikki sataa meidän laariin”. Edelliseen liittyen on muistettava myös tämä: aivan kaikenlaisen arvostelun esitetään ”satavan persujen/maahanmuuttokriitikoiden laariin”. Tällä pyritään lietsomaan arvostelijoihin epävarmuutta parhaista toimintatavoista, epäilystä omien menetelmien järkevyydestä sekä fasistien tulevan ylivallan pelkoa. Tavoitteena on saada kaikki luopumaan mielipiteistään ja kumartamaan natseja oman henkensä pitääkseen. Kuten tiedämme, tämä on purrut erinomaisesti suomalaisiin tiedotusvälineisiin. Ne ovat omaksuneet persuja ja rasisteja myötäilevän linjan ja antaneet potkut rasisteja kritisoineille toimittajille ja kolumnisteille.

”Vastakkaiset ääripäät”. Tällä tarkoitetaan äärioikeiston riehumista inhimillisesti ymmärrettävänä reaktiona kuvitellun äärivasemmiston ylivaltaan. Tämä on erityisen tehokas taktiikka, joka on saatu ujutettua läpi keskitien harhassa elävään lehdistöön. Yksikään toimittaja ei ole kirjoittanut ensimmäistäkään tutkivajournalistista juttua äärioikeistosta. Jos olisi, kaikki tietäisivät ”maahanmuuttokritiikin” olevan vain uusi brändi ”roturealismille”, joka ei aikoinaan mennyt läpi, ja samojen tyyppien – pitkän linjan äärioikeistolaisten – olevan molempien iskusanojen takana. Sen sijaan on menty uskomaan ”maahanmuuttokriitikoiden” olevan jonkinlainen kansanliike ja reaktiota ”vastakkaiseen ääripäähän”.

Tietenkään toimittajia ei kiinnosta ottaa selvää siitä, mikä se ”vastakkainen ääripää” on. Siinähän voisi jopa selvitä, että ”vastakkaiseen ääripäähän” kuuluu tavallisia porvareita, joiden mielestä nyt vain vuosikausien nettiterrori on melko perseestä. Toimittaja on tietysti ehdollistunut ajattelemaan, että yhteiskuntaelämä on dialektiikkaa ja että jos jostain ilmaantuu valtavasti oikeistoradikaaleja, sen täytyy olla reaktiota johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan, ei esimerkiksi kansainvälisen nettialakulttuurin aiheuttamaa poliittista loiskiehuntaa tai suoranaista ulkomaisista voimakeskuksista (esimerkiksi Venäjältä tai amerikkalaisen äärioikeiston ”rotututkimusta” tukevista säätiöistä) kauko-ohjattua Suomen horjuttamista.

Sen sijaan että toimittajat silittelevät äärioikeistoa myötäkarvaan ymmärtämällä sen ”huolenaiheita”, he voisivat kenties pohtia esimerkiksi sitä tosiseikkaa, että nettiäärioikeisto on viimeisen päälle omaksunut Hervannan herrasmieshistorioitsija-aluepalauttajan aikoinaan tunnetuiksi tekemät menettelytavat. Jostain kumman syystä toimittajat eivät silloin aikoinaan pitäneet herrasmieshistorioitsija-aluepalauttajan touhuja ”luonnollisena vastareaktiona äärivasemmiston riehumiseen”, vaikka äärivasemmisto kuokkavierasjuhlineen ja mustavihreine päivineen näkyi kaduilla ja medioissa paljon enemmän silloin kymmenisen vuotta sitten, kun herrasmieshistorioitsijakin oli enemmän esillä. On jopa mahdollista, että äärioikeiston vahvistuminen Suomessa ei ole niinkään kansainvälisen fasismivirtauksen eikä ulkomaisten vakoilukeskusten syytä – vaan että herrasmieshistorioitsija-aluepalauttaja on esimerkillään opettanut aiemmin ihmisiksi olleet äärioikeistolaiset omille tavoilleen. (Kannattaa muistaa, että herrasmieshistorioitsija-aluepalauttaja oli vuosituhannen vaihteen aikoihin aika lailla paarian asemassa äärioikeistopiireissä, koska hänen katsottiin anarkistisella hillumisellaan pilaavan mahdollisuudet "asialliseen" maahanmuuttokritiikkiin. Nykyään hän nauttii piireissä arvostettua asemaa edelläkävijänä, kansantaiteilijana ja älykkönä.)

Puheenvuoroja persuista

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. huhtikuuta 2014)

Seuraavassa muutamia puheenvuoroja nettikeskustelusta, jossa pohdittiin, miksi persuista ei pidetä. Tyyliä on muokattu ja kirjakielistetty asianomaisten anonyymiyden suojelemiseksi.

Kysymys: Mikä mielestänne on ikävintä persuissa ja heidän käytöksessään? Mikä heissä saa niskakarvat nousemaan pystyyn?

Vastauksia:

Henkilö 1: Persut tuomitsevat ihmisiä umpimielisesti ja lokeroiden.

Henkilö 2: Persut vihaavat ja pelkäävät kaikkea ja kaikkia.

Henkilö 3: Timo Soini käyttäytyy itsevaltaisesti sekä puoluettaan että siihen kuulumattomia kohtaan.

Henkilö 4: Persut kaipaavat 80-luvun ankeaan tunkkaisuuteen. Persujen mielestä vain tiilitalossa asuvilla vaaleaihoisilla luterilaisen kirkon jäsenillä on oikeus elää. Perussuomalaisuus on suomalaisuuden irvikuva.

Henkilö 5: Persut ovat takapajuisia. Puolueessa hyysätään äärioikeistolaisia vallantavoittelun osana. Tämän seurausta on sosiaaliseen mediaan levittäytynyt uskomattoman törkyinen käytös, joka on pilannut koko maan ilmapiirin.

Henkilö 6: Perussuomalaiset hyväksyvät täysivaltaisiksi kansalaisiksi vain tiettyyn muottiin sopivat ihmiset. Perussuomalaiset sallivat varauksetta kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän. Sitä vastoin takit kyllä kääntyvät ja politiikka muuttuu tuuliviirinä muissa asioissa. Persut tuputtavat politiikkaan väkisin uskontoa, katselevat kaikkia asioita uskomattoman yksipuolisesta näkökulmasta ja pakoilevat vastuuta. Eniten suututtaa persujen itsesäälinen uhriutuminen: milloin valkoinen kristitty heteromies on sorrettu, milloin tosikot ei-persut ovat suuttuneet leikistä. Persut ovat tehneet suvaitsemattomuudesta ja erilaisuuden tuomitsemisesta taas salonkikelpoista. Tämän seurauksena ilmapiiri maassa on todellakin mennyt pilalle.

Persut toimivat jatkuvasti juuri sillä tavalla, josta syyttävät itse esimerkiksi ääri-islamisteja. Eli se jatkuva kaksinaismoralismi suututtaa myös.

Persut yrittävät omia suomalaisuuden itselleen. Lisäksi persut itkevät aina sananvapaudesta, mutta samalla leimaavat kaikki muut ”punavihermädättäjiksi”, jotka sitten yritetään vaientaa uhkailuilla ja vaikka millä keinoilla.

Henkilö 7: Persut kieltävät faktat ja tieteellisen totuuden, jos se on ristiriidassa heidän omien ennakkoluulojensa kanssa.

Henkilö 8: Kehitys ympäristöasioissa on pysähtynyt ja asenteet palautettu takaisin 80-luvun alun tasolle. Persut eivät ole tähän yksin syyllisiä, mutta ovat toimineet vaa'ankieliroolissa.

Henkilö 9: Minua inhottavat persuissa ennen kaikkea persut. Pahimpana pidän sitä, että Soini esiintyy muka kansan syvien rivien nimissä, mihin kukaan ei ole antanut hänelle oikeutta. En tunnista omaa isänmaallisuuttani persuissa enkä heidän runtelemaansa suomea äidinkielekseni. Tieteestä ja taiteesta haluan nauttia oman järkeni ja makuni mukaan, en persujen näkökulmasta. Haluan että kaikki ihmiset saavat pitää ihmisarvonsa ja että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Minua kuvottaa ajatus siitä, että Halla-aho edustaa kansaamme maailmalla ja pilaa hyvän maineemme. Minua inhottaa Soini kavereineen syyttelemässä kaikkia muita kaksinaismoraalista, kun he itse ovat oppikirjaesimerkkejä tekopyhyydestä. Minua inhottaa se, että politiikka, jonka pitäisi olla sivistynyt tapa päättää yhteisistä asioista, on muutettu sirkukseksi. Minua inhottaa, että keskustelut ovat menneet joko-tai -inttämiseksi sen sijaan että asioita pohdittaisiin asiallisesti monelta kantilta.

Henkilö 10: Julkisen puolen työntekijänä näen persut ihan konkreettisena uhkana kuntatyöntekijöille. Tämä ”työväenpuolue” vaatii lomautuksia kunnan rahojen säästämiseksi ja nostaa itse kuluja jarruttamalla esimerkiksi lautakuntien kokouksia, kun heille pitää erikseen selittää joka asia. Persut syyttelevät ylisuuria etuja nauttivia päättäjiä, mutta nostavat itse kuntien hallintokuluja osaamattomuudellaan. Monissa kunnissa valtuustoryhmät saavat koulutusta, mutta persut eivät opi. Ovatko he viimeinen lukutaidoton väestönosa Suomessa? Kun tyhmyys ja ylimielisyys nostetaan hyveiksi, saadaan persu.

Henkilö 11: Persuissa suututtaa maailmankuvan mustavalkoisuus. Persuna olet mielestäsi oikeassa vain koska sinulla on vahva mielipide jostain asiasta, josta et oikeasti tiedä yhtikäs mitään. Persut yksinkertaistavat politiikan niin, että kaikki heitä vastustavat muka ovat vihervasemmistolaisia. Persujen on vaikea myöntää edes itselleen, että monet heitä vastustavat eivät ole vihreitä, vasemmistolaisia eivätkä ylipäätään poliittisesti sitoutuneita.

Henkilö 12: Persuissa suututtaa tyhmyys. Persut sanovat olevansa arvokonservatiiveja ja suomalaisuuden puolustajia, mutta he eivät erota oikeistolaista vasemmistolaisesta eivätkä tunne suomalaisia perinteitä. Persut eivät tajua, että oikean arvokonservatiivin mielestä olisi sopimatonta uhata luodin ampumisella homon takaraivoon tai muslimien keittämisellä.

Henkilö 13: Persuissa ärsyttää heidän tapansa asettaa köyhät keskenään vastakkain.

Jälkihuomautus: Osallistuin tietysti itse kyseiseen keskusteluun, mutta ylläolevat puheenvuorot eivät ole omiani. Omat mielipiteeni ovat jo tulleet kyllin selväksi blogeistani.