Kuten arvata saattoi, homojen avioliittolaista tuli suuri symbolinen kysymys: äärioikeistoterroriin kyllästynyt kansa asettui vähemmistön puolelle sen merkiksi, ettei täällä sentään ihan miten hyvänsä saa hillua. Muutospuolueen eduskuntaryhmän kunniakas kunniapuheenjohtaja Isänmaallinenetunimi Hirvisaari ilmaisi tyytymättömyyttään siihen hienostuneen tapakasvatusgurun tyyliin, jota olemme häneltä tottuneet odottamaan ja joka epäilemättä ilmentää suomalaista kulttuuria aidoimmillaan, persut taasen rikkoivat jälleen omat ikkunansa (tällä kertaa vaivautumatta lavastamaan edes anarkisteja syyllisiksi) päästäkseen kieriskelemään itsesäälissä ja parkumaan että suomalaista demokratiaa vastaan hyökätään.
Sitä he eivät tietenkään myönnä, että ovat itse jo vuosikausia ennen vaalimenestystään hyökänneet suomalaista demokratiaa vastaan vainoamalla tavallisia ihmisiä, äänestäjiä, jotka eivät kuulu mihinkään puolueisiin. Kuten nyt näemme Lieksassa, persujen kannattajakunta häiritsee jo elinkeinoelämänkin toimintaa, kun persuagitaattorin kiihottama väestö alkaa ahdistella somalialaistaustaisia maahanmuuttajia työllistävää yrittäjää. Valitettavasti bisnesoikeistomme flirttailee tällä hetkellä nationalistisen äärioikeiston kanssa, eikä sitä kiinnosta puolustaa työ- ja yrittämisrauhaa rasisteilta. Turkistuottajien asiaa toki ajetaan kettutyttöjä vastaan, eikä siinä mitään väärää olekaan; mutta kun äärioikeisto läpinäkyvän rasistisista syistä ahdistelee liikennöitsijää, bisnesoikeisto pitääkin äärioikeistolaisia omina korppeina, joiden silmää ei nokita. (Olen hyvin iloinen, jos olen väärässä tässä asiassa.)
No, tiedämmehän me että persuilla ja persunjärkisillä on omasta mielestään suurempi oikeus mielipiteisiinsä kuin meillä muilla. Hehän ovat tunnetusti meitä isänmaallisempia. Isänmaallisuudessaan he omistavat isänmaan. Kuten persu Veli-Pekka Kortelainen on sanonut: Jos totta puhutaan, niin saattaisin jopa toivottaa sodan tullen ryssät tervetulleeksi, jos tulevat ja erottavat meidät EU:sta. Olen tässä pikku hiljaa nationalistina alkanut pitää väliaikaista miehitystä ja nukkehallitusta pitemmällä tähtäimellä hyväksyttävänä hintana - vaikka menee väliaikaisesti turvallisuus ja demokratia - suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansakunnan säilymisen kannalta. Tämä ei tietenkään ole epäisänmaallisuutta. Meitä kaikkia paremman ja isänmaallisemman puolueen jäsenenä Kortelainen omistaa isänmaan, eli Suomi on hänen vaikka Venäjälle myydä.
Nythän te taas selitätte, että minä olen hullu ja vainoharhainen ja vaikka mitä. No minäpä kerron teille suuren salaisuuden, jonka tietävät vain Isänmaallinenetunimi Hirvisaaren twitter-tiliä seuraavat asioihin vihityt. Hirvisaari ja kaikkien isänmaallisten suomalaisten hyvällä syyllä inhoama Johan Bäckman ovat löytäneet toisensa. Hirvisaaren twitter-puheenvuoroa:
Suomessa alkaa pian hillitön suvaitsevaisten masinoima kristittyjen vaino, pilkka, häpäisy, halveksiminen – häikäilemätön sylky ja syrjintä
seurasi Johan Bäckmanin vastaus:
Sitä vainoa johtaa ”arkkipiispaksi” itseään kutsuva vapaamuurari ja satanisti.
Kaikkihan tietysti voivat kommentoida toisten twitter-viestejä haluamallaan tavalla, eikä se tee heitä vielä osallisiksi alkuperäiseen viestiin. Mutta Hirvisaari kunnioitti Bäckmania peesaavalla vastauksella:
Karkkipiispaksi minä häntä kutsunkin.
Hirvisaari tuntuu olevan ainakin puheväleissä Bäckmanin kanssa. Toki Hirvisaari on myös kunnostautunut Hommalla taivuttelemalla perinteisemmän isänmaallisuuden edustajia uuden venäläismielisen äärioikeistolaisuuden taakse. Kun tarkastelemme Hirvisaaren kirjoittelua Hommalla, vaikkapa tätä jo paljon ansaittua julkisuutta saanutta sitaattia:
Olen pohdiskellut viestiketjun aloittajan kanssa samoja asioita. Monien muiden suomalaisten tavoin minua harmittaa rankasti, että venäläiset ostavat kansallisomaisuuttamme. Siihen tarvittaisiin korjaus ja siis lakimuutos. Liian suuri venäläisvähemmistö ei ole Suomelle eduksi. En voi sanoa olevani erityisen Venäjä-myönteinen. Sananvapaus ja ihmisoikeuskysymykset ovat itänaapurissa täysin retuperällä. Ajattelen kuitenkin niin, että heillä on mielestäni oikeaa näkemystä islamin uhasta.
Kirjoittaja [Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala] on rohkea ja hän on oikeassa siinä, että Venäjä vähättelee muita, ja se tekee naapurista hankalan yhteistyökumppanin. Mutta silti olen sitä mieltä, että Suomen ja Venäjän pitäisi olla yhteisrintamassa islamin invaasiota vastaan. Suomalaiset kansallismieliset voivat hyvin kunnioittaa venäläisiä kansallismielisiä, mutta ei tietenkään heidän imperialistisia asenteitaan. Mielestäni imperialismi ei laisinkaan edusta aitoa kansallismielisyyttä. Venäläisten olisi välttämättä opittava aidosti kunnioittamaan pienen länsinaapurinsa itsenäisyyttä, mutta riittäänkö kantti?
Lukekaapa kuitenkin uudelleen ja tarkasti, mitä tuossa pääkirjoituksessa sanotaan. Olen nimittäin näkevinäni siinä katalaan viittaan kätkeytyvää mokuilua. Kyse on huomion siirtämisestä muualle. Joku tämän ketjun kirjoittajista ilmaisikin selvästi, että muukalaisasioissa olisi parempi ottaa oppia Venäjästä kuin esimerkiksi Ruotsista. Päätoimittaja Hakala on varmasti eri mieltä.
Kirjoittaja [Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala] on rohkea ja hän on oikeassa siinä, että Venäjä vähättelee muita, ja se tekee naapurista hankalan yhteistyökumppanin. Mutta silti olen sitä mieltä, että Suomen ja Venäjän pitäisi olla yhteisrintamassa islamin invaasiota vastaan. Suomalaiset kansallismieliset voivat hyvin kunnioittaa venäläisiä kansallismielisiä, mutta ei tietenkään heidän imperialistisia asenteitaan. Mielestäni imperialismi ei laisinkaan edusta aitoa kansallismielisyyttä. Venäläisten olisi välttämättä opittava aidosti kunnioittamaan pienen länsinaapurinsa itsenäisyyttä, mutta riittäänkö kantti?
Lukekaapa kuitenkin uudelleen ja tarkasti, mitä tuossa pääkirjoituksessa sanotaan. Olen nimittäin näkevinäni siinä katalaan viittaan kätkeytyvää mokuilua. Kyse on huomion siirtämisestä muualle. Joku tämän ketjun kirjoittajista ilmaisikin selvästi, että muukalaisasioissa olisi parempi ottaa oppia Venäjästä kuin esimerkiksi Ruotsista. Päätoimittaja Hakala on varmasti eri mieltä.
...niin merkille pantavaa siinä on asiallinen ja erittelevä, pragmaattista käytännöllisyyttä korostava ote, joka on valovuosien päässä Hirvisaaren twitteritörkeyksistä. Hirvisaari sanoo, että totta kai Venäjä on monella tavalla epämiellyttävä maa, MUTTA – tämä on se suuri MUTTA – Venäjän kanssa voitaisiin yhdessä puolustaa valkoista ro... ei kun kristillisiä länsimaisia arvoja. Mitä sitten tulee huomion siirtämiseen muualle, sen tuntuu Hirvisaari itse hallitsevan parhaiten. Hänen omankin mielipideleirinsä käsityksen mukaan se kauhea muslimivalta odottaa vasta hamassa tulevaisuudessa, sitten joskus kun väestöennusteet toteutuvat. Sitä vastoin Venäjän uhka on tässä ja nyt, se on nähty viimeistään Venäjän juoksilasjoukkojen vyöryessä Ukrainaan. Näyttää siltä, että se mikä kätkeytyy katalaan viittaan on Hirvisaaren ja hänen lajitoveriensa halu ojentaa isänmaa Putinille tarjottimella.
Mitä sitten tulee Ruotsin ja Venäjän maahanmuuttopolitiikan eroihin, Ruotsi on edelleenkin yksi maailman vakaimpia ja vauraimpia maita, Venäjä taas diktatorisesti hallittu kehitysmaa. Ruotsin maahanmuuttopolitiikka voi olla Suomea avoimempaa mutta se on valvottua ja kansan tahdon mukaista, Venäjän maahanmuuttopolitiikka on lakitekstin tasolla ankaraa mutta käytännössä rajat vuotavat ja suuret kaupungit ovat täynnä paperittomia maahanmuuttajia. Jos valita pitää, en ainakaan valitsisi Venäjää.
Itse asiassahan Venäjän lait – niin maahanmuuton kuin kaiken muunkin osalta – eivät ole ankaria siksi, että niitä olisi tarkoitus noudattaa. Venäjän lait ovat ankaria ja keskenään ristiriitaisia, jotta kukaan ei voisi noudattaa lakia, vaan jotta aivan kaikkien pitäisi elää laittomuuden tilassa. Kun kaikki, maahanmuuttajista tavallisiin ihmisiin, ovat lainrikkojia, kuka vain voidaan koska tahansa pidättää, koska verukkeet siihen löytyvät aina. Tämä on se ”lain diktatuuri”, jonka Putin lupaustensa mukaan pystytti Venäjälle. Tämä ei edelleenkään ole minun keksintöäni, vaan useiden Venäjällä aikansa toimineiden ja sieltä sittemmin karkotettujen länsimaisten liikemiesten laajalti raportoitu yhteinen kokemus.
Päälle päätteeksi monien harmittomana höyrypäänä pitämä Jouko Piho, joka usein kertoo avoimesti sen mitä uskonkiihkoilijamme eivät uskalla sanoa suoraan, kommentoi äänestyspäätöstä seuraavin sanoin:
Jumalan tuomio tulee. Venäjä on rangaistusruoska.
Piho on ennenkin puhunut Venäjästä tuolla nimenomaisella retorisesti hienolla sanalla rangaistusruoskana, jolla Jumala kurittaa Suomea väärälle tielle kääntymisestä. Sinänsähän me muistamme jo lapsuudestamme tiettyjen uskonnollisten ryhmien usein käsinkirjoitetut, yksityiskohtaiset ja pornografisesti mässäilevät julisteet, joissa kaunopuheisesti kuvailtiin Sodoman tielle hairahtuneen isänmaamme moninaisia, tietenkin yksinomaan seksuaalisluonteisia syntejä. Mutta silloin ennen vanhaan ei toivottu Suomelle Neuvostoliittoa rangaistusruoskaksi. Sen verran säädyllisiä silloin oltiin. Nyt tilanne on monella tapaa toinen.
Ennen vanhaan kiihkokristittymme pyrkivät olemaan nimenomaan kristittyjä ja esimerkiksi käyttäytymään sävyisästi ja olemaan kiroilematta. Machomieheyteen kuuluva ryyppääminen, väkivaltaisuus ja törkeys olivat merkki siitä, että oli hairahduttu lavealle tielle. Nykyään, kuten tiedämme, tällainen sävyisyys ei enää ole muodissa pienten kristillisten ryhmien keskuudessa. Tämä johtuu varmaankin siitä, että sitä sävyisyyttä edustavat väärät ihmiset.
Monilla kiihkokristittyjen vihaamilla ihmisillä on nimittäin vahva kristillinen tausta, ja ne sävyisyys- ja kiltteysarvot, jotka ennen vanhaan olivat keskeinen osa kristillistä elämäntapaa, on omaksuttu juuri siltä suunnalta. Niillä arvoilla ja malleilla on ollut huomattavasti enemmän vaikutusta meidän ”mokuttajien” maailmankuvaan kuin yleisesti myönnetäänkään. Minäkin opin esimerkiksi raittiuden isovanhemmiltani, jotka olivat vanhan hyvän ajan kansankynttilöitä, uskonnollisia ihmisiä ja itsenäisen isänmaan rakentajia. Nyt kuitenkin minä ja kaltaisemme saamme kuulla juuri kiihkokristillisiltä, että miehisyytemme on jotenkin kadoksissa, kun emme osaa tehdä miehisiä asioita (eli juoda viinaa, tapella kapakoissa, hakata ja pettää vaimoa?) emmekä ajatella miehisesti (vihata homoja ja vääräuskoisia?). Jenkeistä asti tuodaan entisiä FBI-agentteja (!) kiihkokristittyjen oikean mieheyden opetuspäiville (ihan niin kuin me emme jo nyt katsoisi kaikenlaisia CSI-, NCIS- ja muita kirjainpitoisia sarjoja joka herran iltapuhde).
Siihen äärikristittyjen kammoamaan homojen suvaitsemiseen voi päätyä täysin kristillisistä näkökohdista. Kannattaa muistaa, että Jeesus ei sanallakaan viitannut homoihin, sitä vastoin kyllä erilaisiin heteroseksuaalisen siveettömyyden muotoihin, kuten avioeroon ja pornon katseluun (mies, joka katsoo naista himoiten, tekee sydämessään huorin). Tästä lähtökohdasta käsin me kaikki heterot olemme niin suuria syntisiä, että meillä ei ole varaa heittää kivellä ketään, ei edes homoa.
Täällä meillä päin on aina oltu sitä mieltä, että sen kristillisyyden ytimessä on juuri tuollainen itsekriittisyys ja tietoisuus omasta epätäydellisyydestä, rajallisuudesta ja syntisyydestä. Nimenomaan omasta. Nykyiset äärikristittymme sitä vastoin keskittyvät paheksumaan kaikkien muiden syntejä, ikään kuin Jeesus ei olisi kehottanut ulkokullattuja fariseuksia ottamaan ensin sen kattohirren omasta silmästään.
Rovasti Olavi Peltola kuvasi omaa kristillistä asennettaan seuraavasti:
Koen syvästi sen, että olen joka hetki Jumalan tulisten silmien alla, enkä pääse mihinkään pakoon ja olen siinä läpeensä saastaisena ja Jumalaa vihaavana. [...] Jumalan edessä kukaan ei voi puhua edes hyvän jäänteistä, vaikka roomalaiskatolisessa kirkossa niin tehdäänkin. Ihmisen turmelus on totaalinen, kun sitä arvioidaan Jumalan mitoilla. Jumalan edessä kaikki, mitä ihmisessä on, muuttuu totaalisesti mitan täyttämättömäksi. [...] Jumalan laki johtaa suureen ristiriitaan. Se edustaa absoluuttista vaatimusta. Vähinkään tinkiminen ei tule kysymykseen. Lain kuuliaisuus on ihmisen toimintaa, mutta kun ihminen on vajavainen ja syntinen, ei kuuliaisuudessa koskaan päästä sellaisiin tekoihin, jotka täydelleen kelpaisivat Jumalalle. Jumalan laki vaatii aina mahdottomia ja johtaa siten ihmisen epätoivoon. [...] Kun siis Jumala kohtaa ihmisen, niin kaksi yhteismitatonta suuretta kohtaavat toisensa.
Kristityn – sellaisena kuin rovasti Peltola kristityn määrittelee – tulisi siis olla omantunnon syistä vaikeaa mennä kertomaan homoseksuaalille, että tämä elää väärin ja synnissä. Kristittyhän on itse vain ihminen eli yhtä kaukana hyvästä Jumalasta, yhtä paha ja yhtä kelvoton kuin homoseksuaalikin: ihmisen turmelus on totaalinen, kun sitä arvioidaan Jumalan mitoilla. Kristitty on siis kutsuttu ennen muuta näkemään homoseksuaali yhtä syntisenä ja saastaisena veljenään tai sisarenaan Kristuksessa Jeesuksessa. Eräiden ihmisten itsetunnon keskeinen pönkkä on kuitenkin vakaa usko siihen, että he heteroseksuaaleina ovat jotenkin homoja parempia ihmisiä (vaikka sitten olisivat neljättä kertaa naimisissa ja viidettä kertaa salasuhteessa). Mikäpä siinä, mutta säädyllisyyden nimessä he saisivat lakata esiintymästä kristittyinä.
Mutta viime kädessähän kristilliset pienporukat ja ääriryhmät eivät opeta mitään kristillisyyttä. Ne opettavat esimerkiksi ”perinteisiä” sukupuolirooleja. Monilla valtavirtaihmisillä on vaikeuksia käsittää, miksi esimerkiksi julkinen seksuaalityrkkyesiintyjä Johanna Tukiainen voi olla pienen kristillisen ryhmittymän aktiivijäsen. Siihen on helppo vastata: Tukiainen kuitenkin elää miehille, miesten kautta ja miehiä miellyttääkseen. Perinteisten sukupuoliroolien puitteissa sellainen on naisen rooli. Jos Tukiainen toteuttaakin sitä roolia tavalla, joka ei aivan vastaa perinteistä sukupuolisiveellisyyttä, se on noissa porukoissa ilmeisesti paljon pienempi synti kuin esimerkiksi naisen kouluttautuminen itselliseksi ammatti-ihmiseksi.
Joskus ennen vanhaan kristilliset ryhmät opettivat, että kristityn on elettävä maailmassa olematta maailmasta. Tämä tarkoitti, että maailman lapsiin on suhtauduttava yleisiä kohteliaisuus- ja reiluussääntöjä noudattaen. Kristityn tuli näyttää hyvää esimerkkiä maailman lapsille, jotta nämä vakuuttuisivat siitä, että kristitty tosiaan oli lähempänä Jumalaa kuin maailman lapsi – ja ”Jumalalla” tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaisen hyvän elämän ja hyvyyden alkulähdettä, jonka maailman lapsikin saattoi hyväksyä.
Nyt sitä vastoin kaikki kristilliset periaatteet heitetään iloisesti roskakoriin vihakampanjojen tieltä. Eräs vapaakirkollistaustainen tyyppi, joka tuossa männävuosikymmenellä esitti kovastikin olevansa ystävääni, kirjoittelee minusta nykyään törkeyksiä maahanmuuttokriitikoiden Facebook-sivuille. Mitään henkilökohtaista välirikkoa meillä ei ole ollut, mutta koska asianomainen on niin sanotustiscriptahtanut, hän on ottanut asiakseen osallistua loanheittoon yhtenä porukasta. Se sakki vainoaa minua siksi, että olen joskus vuonna 2003 poistanut Halla-ahon kommentin blogistani, mikä Halla-ahon mielestä oli majesteettirikos. Koska hänen palvojillaan ei ole Mestaristaan eroavaa älyllistä, emotionaalista eikä seksuaalista elämää – ei ilmeisesti paljon muutakaan elämää, ei edes harrastuksia – he jatkavat minuun kohdistuvaa loanheittoa jo toistakymmentä vuotta. Pitäisi kai sääliä, kun ei noilla muutakaan tekemistä tunnu olevan, eikä heilläkään maanpäällistä aikaa ikuisesti riitä tuhlattavaksi moisiin intohimoihin.
Tuo mainitsemani kaveri muuten on nimitellyt minua luuseriksi, mikä on sinänsä aika hupaisasti sanottu tyypiltä, joka itse notkui yliopistolla vielä vanhemmaksi kuin minä saamatta aikaan edes maisterintutkintoa. Hänen päihde- ja seksitavoistaankin tietäisin kertoa yhtä ja toista sellaista, mikä ei ole aivan sopusoinnussa vapaakirkollisten kristillissiveydellisten sääntöjen kanssa, mutta jääköön lukijoiden ruman, likaisen ja ilkeän mielikuvituksen varaan.
Kun he pettävät ystävänsäkin, miksipä he eivät pettäisi isänmaataan? Tämä ajatus hiipii esiin tuon Jouko Pihon Venäjä on Jumalan rangaistusruoska -heiton tiimoilta. Ei pidä kuvitella, että Piho olisi jotenkin marginaalissa tai että hänen sanansa eivät kuuluisi äärikristittyjen keskuudessa. Pikemminkin Piho pukee sanoiksi ne tunnot, jotka noissa piireissä ovat yleisempiäkin.
Venäjä on nyt profiloitunut maailmantaantumuksen asevarastoksi, jollainen se oli myös tsaarin aikana. 1800-luvulla tsaarin Venäjän joukot osallistuivat esimerkiksi Lajos Kossuthin vallankumouksen tukahduttamiseen Unkarissa, mistä hyvästä silloinen tsaari, Nikolai I, saikin liikanimen ”Euroopan santarmi”. Nykyisin santarmin tilalle on astunut prätkäjengin judomestari Vladimir I Verinen.
Vladimir Verisen edistämä ja kannattama maailmankuva on, kuten kaikki tiedämme, monellakin tavoin mieluisa äärikristillisille ryhmillemme. Homoseksuaalien nöyryyttäminen on Venäjällä arkea, eikä nöyryyttäjiä millään tavalla edes yritetä ottaa kiinni. Luonnonsuojelujärjestöjä vainotaan ja niiden aktivisteja murhataan. Koska Yhdysvalloissa luonnonsuojelu on kiihkokristittyjen silmissä vasemmistolaista touhua ja koska täkäläiset ääriuskovaiset ovat pelkästään rapakontakaisten esikuvien jäljittelijöitä ilman minkäänlaista kykyä itsenäiseen moraaliseen ajatteluun, tämäkin on heidän mielestään hyvä asia. Lisäksi Venäjä tarjoaa erinomaisen mallin sellaiselle valtiojärjestykselle, jota esimerkiksi Hommalla on haikailtu meillekin: maata johtamaan nousee kyynisen ateistinen, fasistinen eliitti, kansaa taas pidetään kurissa taantumuksellisen uskonnon avulla.
Päälle tulee vielä se, että muutkin kuin Piho näkevät Venäjän Jumalan rangaistusruoskana. Toisin sanoen: jos Venäjä hyökkää Suomeen, se on näiden kiihkokristittyjen mielestä Jumalan työtä. Kuten olemme Itä-Ukrainassa nähneet, naapurimaihin isketään todennäköisesti epämääräisten bassibasuukkilaumojen voimin, jotta hyökkäys voitaisiin tarvittaessa kiistää ja selittää paikalliseksi ”vapautusliikkeeksi” ja kansannousuksi ”fasistista” hallitusta vastaan.
Koska uskonnollinen äärioikeisto katsoo Jumalan olevan maallisen lain yläpuolella ja äärioikeistolaisten ennakkoluulojen ja vihantunteiden olevan kristillisyyttä ja Jumalan tahto, mikään lainkuuliaisuus tai isänmaallisuus ei estä sitä tarvittaessa tarttumasta aseisiin Venäjän puolesta. Laithan ovat äärioikeiston mielestä Demla-salaliiton keksimiä, ja isänmaa on kaikenlaisten väärämielisten hallussa, siis meidän kaikkien, jotka emme kuulu äärioikeistolaisiin piireihin. Meidät saa vaikka tappaa, ja siihen saa käyttää itärajan takaa annettuja aseita. Jumala on näet antanut uskonnollisille fundamentalisteillemme luvan, eikä vain lupaa, vaan käskyn.
Joku teistä selittää varmaan hädissään, että se sisällissota ja murhaaminen ja terrori ovat muslimifundamentalistien hommaa, eikä kotimainen kristitty koskaan voisi tehdä näin. Eihän terrori ja murha ole oikean kristillisyyden mukaista. No, muslimit sanovat ettei se ole oikean islaminkaan mukaista. Siinä vaiheessa kun alatte uskoa muslimien puheita, minä alan uskoa teidän puheitanne. En kuitenkaan pidätä hengitystäni.
(Itse asiassa olen pohjimmiltani samaa mieltä molempien vastaväitteiden kanssa. Terrori, kaaos ja murhaaminen eivät ole oikean kristillisyyden eivätkä oikean islamin mukaisia. Uskonnot nimittäin katsovat olevansa lähtökohtaisesti peräisin hyvästä Jumalasta, eikä hyvä Jumala voi haluta lapsilleen sotaa, murhaa eikä kurjuutta, koska hyvän määritelmään kuuluu, ettei se ole pahaa, ja sota, murha ja kurjuus ovat kaikkien mielestä melko pahoja asioita. Jos ihminen sitten sössii asiat, se johtuu siitä, että ihmisellä on vapaa tahto vaikka sössiä.)
Olen aikaisemmin pohtinut, mistä ne puolisotilaalliset bassibasuukkilaumat saadaan, joilla Suomi voidaan Ukrainan tapaan pala palalta liittää Venäjän alaisuuteen. Venäjällähän ei ole riittävän suurta joukkoa suomea puhuvia asekuntoisia miehiä, joista voitaisiin organisoida ”vallankumouksellinen kansanarmeija” nousemaan Suomen laillista (”fasistista”) hallitusta vastaan. Mutta täältä kotimaasta löytyy yllin kyllin vapaaehtoisia ”pieniä vihreitä miehiä”. Tiedätte kyllä mistä piireistä.
Nythän te sitten ihmettelette, miten Venäjä voi tukea Suomessa äärioikeistolaista vallankaappausta, jos kerran Venäjä vastustaa ”fasismia”. Voitte olla varmoja siitä, että Venäjä voi tehdä näin ja myös tekee. Ukrainassa Venäjä esittää juoksupoikiensa vastustavan fasismia ja Tšetšeniassa muslimifundamentalismia. Ukrainan itäalueilla ja Krimillä toimiva ”hallinto” on kuitenkin avoimesti fasistinen otteiltaan – Krimillä esimerkiksi krimintataareja ”katoaa” venäläismielisen hallinnon kidutus- ja teloituskammioihin (yhtäläisyydet Natsi-Saksan juutalaisvainoihin ovat ilmeisiä) – ja Tšetšeniassa Putinin tukema hallitsijaklikki on muokannut lainsäädäntöä šarian suuntaan sekä muutenkin omaksunut fundamentalistiterroristien poliittisia tavoitteita.
Voitte olla varmoja siitä, että Venäjä kelpuuttaa Suomeakin hallitsemaan kansallismielisen satraappijuntan, joka esiintyy suomalaisuuden ja kristillisyyden esitaistelijana, kunhan se maksaa kiltisti kymmenykset Kremliin. Monet persutkin ovat EU-vihassaan kaipailleet vanhaa hyvää idänkauppaa talouden tukipilariksi. Heille sopii varmasti sellainen järjestely, jossa suomalainen äärioikeisto maastopuvuissaan ja aseet käsissä hallitsee maata kadulla partioiden ja mielensä mukaan meitä maan matosia maaorjiaan tappaen, ryöstäen tai raiskaten. Venäjälle sopii itse asiassa mikä tahansa raaka diktatuuri rajamaissaan.
