Isänmaallisuus pois äärioikeistolta? Att återerövra fosterländskheten?

Taas kerran joku - en edes muista kuka - on vaatinut, että isänmaallisuutta ei saisi jättää äärioikeistolle. Minua tällaiset julistukset lähinnä naurattavat katkerasti, koska itse aikoinani omalta osaltani yritin elvyttää ja nykyaikaistaa perinteistä isänmaallisuutta. Ajatukseni oli jota kuinkin se, että ristiriita maanpuolustustahtoisen isänmaallisuuden ja esim. luonnonsuojelun ja maahanmuuttomyönteisyyden välillä oli keinotekoinen ja että vihreiden ja vasemmistoliberaalien täytyisi voida hyväksyä perinteinen isänmaallisuus. No, tehän muistatte varmasti miten siinä kävi. Mutta kerrataan.

Än en gång är det någon - jag kommer inte ens ihåg vem det var - som kräver att vi inte bör ge extremhögern monopol på fosterländskhet. Jag brukar snarast skratta bittert åt sådana här vädjanden. På min tid försökte jag återuppliva och uppdatera traditionell fosterländskhet. Min uppfattning var att motsättningen mellan fosterländsk försvarsvilja å ena sidan och t ex naturskydd och invandrarvänlighet å andra sidan var en artificiell motsättning och att de gröna och de vänsterliberala borde kunna acceptera traditionell fosterländskhet. Ni minns ju hur det gick med det. Men låt oss repetera.

Maksetun bloggaajan alkuaikoinani käytiin jonkin verran polemiikkia Huhtiniemen joukkohaudoista Lappeenrannassa. Kun kirjoitin aiheesta sovinnollisen tekstin, siihen reagoi myönteisesti jopa eräs kaveri, jonka isänmaallisuutta uhoavat sivut olivat täynnä murhanhimoisen oloista kuva-aineistoa, mm. animoituja pääkalloja. Tapaus vahvisti uskoani siihen, että ns. isänmaallisen oikeiston uhon takana oli vilpitöntä huolta isänmaasta ja sen turvallisuudesta, ja että kun tämän huolen ottaisi vakavasti, kyseisenlaiset tyypit saisi rakentavalla tavalla otettua mukaan yhteiskuntaan.

När jag ännu var en nybörjare som avlönad bloggare, fördes det en del polemik om massgravarna i Huhtiniemi nära Villmanstrand. När jag bidrog till debatten med en försonlig text, fick jag en positiv reaktion t o m om en person vars fosterländskt fanatiska webbsidor var fulla med mordlystet bildmaterial, bland annat animerade kranier. Detta förstärkte min tro på att den s k fosterländska högern åtminstone till en viss grad motiverades av genuin sorg över fosterlandet och dess säkert och att dylika fanatiker kunde bidra konstruktivt till samhället om man bara tog deras sorg på allvar.

Tavoitteenani oli synteesi, joka hyväksyisi ympäristöhuolen, huolen köyhimmistä ja maanpuolustushengen tasa-arvoisina osina kattavasti rakentavaa asennetta yhteiskuntaan ja sen kehittämiseen, sen sijaan että näiden välille väkisin keksittäisiin ristiriitoja. Kuten olen sittemmin voinut todeta, tällainen vastuuta ottava asenne on kansan keskuudessa yleisempi kuin jatkuvan poliittisen riitelyn keskellä uskoisi. Mutta juuri sen peräsuolinkaiset ja peräsuolinkaisia viime kädessä ohjaava ja hallitseva Venäjä päättivät kieltää ja estää, ja ensimmäinen merkki tästä oli se, että minut otettiin tulilinjalle.

Vad jag eftersträvade var en syntes, en omfattande konstruktiv attityd till samhället som skulle inkludera både sorgen om miljön, sorgen om de fattigaste och försvarsviljan, i stället för att med våld hitta på konflikter mellan dessa. Som jag senare kunnat konstatera, är en dylik ansvarsfull inställning betydligt vanligare bland folket än man i dessa tider av aldrig upphörande politiskt käbbel och kiv kunde tro. Men det är precis denna inställning som sannfinnarna och Ryssland, som styr sannfinnarna, vill bekämpa, och det första tecknet på detta var att jag utsattes för riktade trakasserier.

Syksyllä 2007 otin ensimmäisiä kertoja avoimesti kantaa Venäjää vastaan, Muistaakseni juuri silloin puolustusministeri Häkämies sanoi Suomen turvallisuuden kolmen ensimmäisen ongelman olevan nimeltään Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Olisi voinut luulla, että porvaripoliitikon puolelle asettuminen ei olisi närkästyttänyt ainakaan oikeistolaisia. Mutta "vad rätt du tänkt, fast det var fel", kuten entinenkin runoilija Grönköpingistä sanoi.

Hösten 2007 tog jag för första gången öppet ställning mot Ryssland. Om jag rätt minns skedde detta precis när dåvarande försvarsminister Häkämies sade att de tre viktigaste utmaningar Finlands försvar stod inför hette Ryssland, Ryssland och Ryssland. Man skulle ha kunnat inbilla sig att några högermänniskor inte hade tappat fattningen när jag ställde mig på samma sida med en högerpolitiker. Men "vad rätt du tänkt, fast det var fel", som den förrige poeten från Grönköping sa.

Homma meni näetsen niin, että kommenttiloota tunki täyteen juuri oikeistolaisia - en sano persuja, vaan protopersuja, koska tuolloin Halla-ahon tahdottomat raajat olivat vielä pitkälti poliittisesti kodittomia, ja persuilla oli paljon vennamolaisempi ja juntimpi leima kuin sittemmin, koska puoluetta vielä johti Veikko Vennamon ihailijakerhon kunniapuheenjohtaja Timo Soini. Silloin epäjumalan omilla keskustelusivuillakin pidettiin perussuomalaisia pelleporukkana ja korostettiin, että Eiran Führerin olisi pyrittävä kokoomukseen, joka oli asiallinen valtavirran puolue. 

Vad som hände var att det var precis högermänniskorna som invaderade min kommentarlåda. På den tiden var det inte ännu sannfinnar, utan snarare protosannfinnar, ty på den tiden var Halla-ahos viljelösa kroppsdelar fortfarande politiskt hemlösa, och sannfinnarna hade en mera bondpopulistisk prägel än senare, eftersom det ännu var Timo Soini, hedersordföranden för Veikko Vennamos beundrarklubb, som ledde partiet. På de diskussionssidor som avguden Halla-aho upprätthöll på webben karaktäriserades sannfinnarna som en clowncirkus: anhängarna ville hellre se sin Führer i samlingspartiet, som för dem framstod som ett seriöst parti i samhällets huvudfåra. 

Siihen aikaan kokoomus kuitenkin piti hajurakoa äärioikeistoon, eikä vähiten siksi, että puoluesihteerinä toimi tarmokasotteinen Taru Tujunen. Se oli sitä aikaa, kun minäkin olisin voinut kuvitella äänestäväni kokoomusta. Puoluetta johti Jyrki Katainen, jonka oikeutetusti sanottiin olevan imagonhallinnaltaan sen ajan paras suomalainen poliitikko.

På den tiden höll samlingspartiet ännu distans, inte minst därför att partisekreteraren då var den handlingskraftiga Taru Tujunen. På den tiden kunde t o m jag föreställa mig att eventuellt rösta på samlingspartiet. Partiet leddes av Jyrki Katainen, som med fog och rätt sades ha bättre imagekontroll än någon annan samtida politiker.

Äärioikeiston Venäjä-vastaisuudessa ei kuitenkaan ollut koskaan kysymys mistään aidosta isänmaallisuudesta eikä maanpuolustustahdosta. Se oli ainoastaan sisäpoliittinen lyömäase. Äärioikeisto piti itsestäänselvyytenä, että sen vastapuoli on aina Venäjä-mielinen tai ainakin taipuvainen puolustelemaan naapuria kun se tekee jotain poikkeuksellisen pahaa, epäreilua ja epähumaania. Toisin sanoen aina kun vasemmisto tai vapaamielistö arvostelee oikeistoa tai jotain oikeiston lempilapseksi miellettyä ulkomaista tahoa, äärioikeisto voi aina vastata "mutta entäs Venäjä?"

När extremhögern uppträdde som fiende till Ryssland, handlade det aldrig om någon genuin fosterländskhet eller försvarsvilja, det var bara ett inrikespolitiskt slagträ. Extremhögern såg det som självklarhet att dess opponenter alltid är för Ryssland, åtminstone till den grad att de brukar ta grannen i försvar också när den ådagalägger exceptionell illvilja och orättvisa eller begår ett absolut inhumant illdåd. Alltså, alltid när vänstern eller de liberalt inställda kritiserar högern eller någon utländsk aktör som högern anses gilla, kan extremhögern alltid svara "men Ryssland då?"

Minulla taas oli sellainen ote, että vasemmistolaisesta tai vasemmistoliberaalista näkökulmasta (ja äärioikeiston mielestä se minun julistamani inklusiivinen isänmaallisuus oli ja on "vasemmistoliberaaliutta") tulee aina voida arvostella Venäjän raakamaisuutta. Eihän maa edes ole kolmeenkymmeneen vuoteen edes yrittänyt esittää millään tavalla sosialistista tai kommunistista, joten marxilaisimmallakaan, ideologisimmallakaan vasemmistolla ei pitäisi enää olla mitään aatehistoriallista veljeyttäkään tekosyynään puolustella Venäjää.

Jag däremot ville göra det klart att det alltid bör vara möjligt att kritisera Rysslands brutaliteter utifrån ett vänstersinnat eller vänsterliberalt perspektiv (och den inklusiv fosterländskhet jag förkunnade framstod och framstår för extremhögern som "vänsterliberal"). Sedan trettio år tillbaka har Ryssland inte ens försökt uppträda som kommunistiskt eller socialistiskt i någon bemärkelse, så inte ens den mest marxistiska, ideologiska vänster borde ta Ryssland i försvar p g a något idéhistoriskt broderskap.

Äärioikeistolta menivät marmorikuulat pitkin lattiaa kun joku jolle he eivät olleet myöntäneet lisenssiä sanoi että Venäjä oli peräsuolesta kotoisin. Maailma oli muuttumassa ja sehän on vanhoihin kaavoihin kangistuneille aina ahdistuksen aihe. Minä olin yksi ensimmäisistä joka sanoi että keisari oli ilman vaatteita ja Venäjä fasistinen vihollisemme, ja kuten Stanisław Jerzy Lec on sanonut ja minä monesti toistanut, moni aikansa edelle ehtinyt on joutunut odottamaan sitä saapuvaksi hyvin epämukavassa pakopaikassa.

Extremhögern tappade helt fattningen när någon de inte beviljat licens att kritisera Ryssland ändå gjorde det och inte sparade på orden. Världen var i förändring och de som ännu satt fast i det gamla ängslades, som alltid. Jag var en i de första i Finland som sade rent ut att kejsaren saknade kläder och Ryssland var vår fiende, och för att igen citera min favoritaforism av Stanisław Jerzy Lec: många som hunnit före sin tid har tvingats invänta den på mycket obekväma tillflyktsorter.

Tietysti äärioikeiston reaktioon vaikutti myös se, että rohkenin ensimmäisenä epäillä heitä itseään venäläismielisyydestä. Jo vuosituhannen vaihteessa netin hurrivihaoikeiston keskuudesta alkoi kuulua sellaisia puheenvuoroja, että Venäjä oli parempi naapuri kuin Ruotsi, koska Venäjä ei muka ollut koskaan hyökännyt Suomeen. Tällainen väite oli absurdiudessaan täysin yhteensopimaton perinteisen suomalaisen isänmaallisuuden kanssa, jolle on ollut luonteenomaista aika vahva Venäjä-vastaisuus jo ennen sotia. 

Naturligtvis bidrog det sitt till extremhögerns reaktion att jag före någon annan understod mig att beskylla dem själva för Rysslandvänlighet. Redan vid millennieskiftet hördes onlineextremhögern påstå att Ryssland var en bättre granne än Sverige, eftersom Ryssland kantänka aldrig invaderat Finland. Ett dylikt påstående var helt absurt och passade absolut inte ihop med Finlands traditionella fosterländskhet, som redan före krigsåren till stor del handlat om att vara emot Ryssland, eller Sovjetunionen. 

2000-luvun alkuvuosina tämä oli kuitenkin silloisen venäläisen propagandan keskeisiä ajatuksia: venäläiset nationalistit korostivat tuolloin, että pyhän Venäjän maata ja kansaa ei millään tavalla saisi syyllistää Neuvostoliiton rikoksista, koska kommunismi oli paha länsimainen aate, ja Neuvostoliitto oli harhatie, jolle paha länsi oli Venäjän johdattanut. Nykyään tietysti venäläisillä propagandanatseilla on jo toinen ääni kellossa: suuri isänmaallinen sota on niin tärkeä osa nykyvenäläistä natsinationalismia, että Neuvostoliittokin on nostettu takaisin maineeseen ja kunniaan, ja myös avaruusohjelman sankariteot kelpaavat. 

På det tidiga 2000-talet var detta dock ett centralt ryskt propagandamotiv: på den tiden framhävde ryska nationalister att heliga Ryssland och dess folk aldrig borde skuldbeläggas för Sovjetunionens ohyggligheter, eftersom kommunismen var en ond västerländsk ideologi och Sovjetunionen en villoväg till vilken Väst i sin ondska hade fört Ryssland. I dag har naturligtvis de ryska propagandanazisterna ett annat ljud i skällan: det stora fosterländska kriget är en så stor del av vår tids ryska nazistiska nationalism att också Sovjetunionen rehabiliterats - också de sovjetiska astronauterna får nu dyrkas som hjältar.

Kun suomalaiset äärioikeiston hörhöt ja persut alkoivat vaivihkaa myötäillä Venäjän propagandan teemoja ja painotuksia, ainakin minulle kävi selväksi, että heitä ei oikeasti kiinnostanut perinteinen suomalainen isänmaallisuus pätkääkään. Vielä vähemmän heitä ilahdutti minun projektini eli sen isänmaallisuuden nykyaikaistaminen ja sisällissodan arpien lopullinen parantaminen.

När de högerextrema tokstollarna och sannfinnarna förstulet började upprepa de teman och prioriteringar som karaktäriserade den ryska propagandan, blev det klart för mig att de egentligen gav blanka fan i traditionell finsk fosterländskhet. Ännu mindre var de förtjusta i mitt projekt, dvs i att modernisera den fosterländskheten och äntligen få såren efter inbördeskriget att läkas. 

Heidän politiikassaanhan on nimenomaan kyse hyökkäyksestä koko demokraattista oikeusvaltiota vastaan - se leimattiin kommunismiksi. Kun tarpeeksi kauan jaksaa kuoria sipulikerroksia pois äärioikeistolaisuuden ytimen ympäriltä, sieltä paljastuu pelkkä psykopaatin antisosiaalisuus. Se ei kunnioita edes niitä arvoja, joita oikeiston perinteisesti odotetaan ajavan: isänmaallisuus ei oikeasti kiinnosta sitä, ja kapitalistitkin ovat sen mielestä kommunisteja, jos kelpuuttavat mustankin miehen rahat. Viime kädessä äärioikeisto haluaa purkaa koko järjestäytyneen yhteiskunnan.

När allt kommer omkring handlar deras politik om att helt och hållet krossa den demokratiska rättsstaten (i deras språk "kommunismen"). Orkar man tillräckligt länge skala bort skikt efter skikt i den högerextrema löken, är det till slut ren psykopatisk antisocialitet som kommer fram. Extremhögern hedrar inte ens de värden som högern traditionellt förväntas ta i försvar. Fosterländskheten ger den blanka fan i, och kapitalisterna är kommunister, eftersom de inte säger nej till svarte mannens pengar. Egentligen vill extremhögern avveckla hela det ordnade samhället.