Vatikaani ärähti

Sen jälkeen kun kommunismi romahti, poliittinen katolisuus on Puolassa mellastanut jokseenkin hillittömästi, mutta kaikella tuntuu olevan rajansa. Redemptoristipappi - onkohan tälle parempaa suomalaista termiä, kun en ole törmännyt sanaan "redemptoristi" koskaan missään suomenkielisessä yhteydessä? - isä Tadeusz Rydzykin johtama radioasema Radio Maryja on tainnut joutua hankaluuksiin: Józef Kowalczyk, paavin nuntius Puolassa, on antanut kyseiselle radioasemalle julkisen varoituksen sen poliittisen toiminnan johdosta. Samalla hän on kehottanut Puolan piispainkokousta "ratkaisemaan lopultakin" Radio Maryjan aiheuttamat ongelmat.

Radio Maryja kuului nykyisen päähallituspuolueen, Prawo i Sprawiedliwośćin ("Laki ja oikeus"), tärkeimpiin tukijoihin vaalien aikana. Sen ansiosta PiS onnistui haalimaan itselleen öyhökatolisten äänet, jotka aiemmin ilmeisestikin jakautuivat useille eri öyhöporukoille ennen kuin PiS tuli maisemiin. 90-luvun alkupuolella sitä vaalikarjaa koki paimentaa omiin aitauksiinsa Stefan Niesiołowskin Zjednoczenie Chrześcijańsko-Narodowe (ZChN), Kristillis-kansallinen yhteenliittymä. Niesiołowski oli lehdissä julkaistuista kannanotoistaan ja kirjoituksistaan päätellen sellainen kärisevä äijän rähjä, että luulin häntä hyvin vanhaksi mieheksi ja oletin hänen sittemmin jo kuolleen vanhuuteen, mutta itse asiassa hän on syntynyt vuonna 1944, eli on vasta äskettäin päässyt kuudenkymmenen ikiin. Silloin kun seurailin tarkemmin Puolan politiikkaa, hän oli viidenkymmenen korvilla. Puolan nykyisestä suuntauksesta kertonee jotain se, että Niesiołowski ei ole PiSin jäsen, vaan toimii maltillisempien kristillisdemokraattien Platforma Obywatelska -puolueessa.

Radio Maryja on tullut surullisen kuuluisaksi homovihan levittäjänä - esimerkiksi homoihin kohdistuvilla väkivallanteoilla on nykyään käytännössä hallituksen tuki Puolassa - mutta sen lisäksi se on ankaran antisemitistinen. Koska Puolassa ei nykyään ole kuin kourallinen juutalaisia, Radio Maryjan antisemitismissä on ennen kaikkea kyse poliittisten vastustajien - olivat nämä juutalaisia tai eivät - leimaamisesta maan edulle vieraiden voimien edustajiksi. Asemaa ovat kritisoineet mm. Varsovan gettokapinan viimeinen eloonjäänyt osanottaja Marek Edelman ja jesuiitoista vuonna 2005 eronnut teologi ja historioitsija Stanisław Obirek, joka on rohjennut aiemmin mm. kritisoida uskovien tapaa palvoa Johannes Paavalia epäjumalana. Edelmanin mukaan aseman antisemitistinen julistus on samalla tasolla Der Stürmerin kanssa.

Isä Tadeusz Rydzyk johtaa Radio Maryjan ohella kokonaista mediakonsernia, johon kuuluu oma televisiokanava (Telewizja Trwam eli "Kestän" tai "Jatkan") ja oma lehti, Nasz Dziennik eli "Meidän lehtemme". Hänellä on myös oma kaaderikoulu, Yhteiskunnallisen kulttuurin ja mediakulttuurin korkeakoulu. Näitä laitoksia johdetaan Lux Veritatis- eli Totuuden valo -säätiön välityksellä. Mistään Berlusconista ei kuitenkaan voida puhua, sillä vaikka isä Tadeusz on tärkeä mediavaikuttaja, hän keskittyy omaan kohderyhmäänsä eli kiihkokatolisiin ikäihmisiin. Nuoria kuuntelijoita hänen radiollaan tuskin on samassa määrin.

Joka tapauksessa isä Tadeusz on katolisen kirkon pappi, ja häntä sitoo viime kädessä kirkkokuri. Nuntiuksen kirjeen sävy oli Polityka-lehden kommentaattori Adam Szostkiewiczin mukaan niin jyrkkä, että moista ei ole puolalaisessa kirkollisessa elämässä aikaisemmin juurikaan koettu, ja piispoilla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin tarttua asiaan. Nuntius on patistellut heitä toimiin jo aikaisemmin, mutta ilmeisesti ketään ei ole huvittanut lykätä käsiään tähän törkykasaan.

Kuten arvata saattaa, isä Tadeuszin käsikassaroina toimii useita kääntymyksen tehneitä entisiä kommunisteja, jotka aikaisemmin saarnasivat proletariaatin diktatuurin ihanuudesta ja Neuvostoliiton suurenmoisuudesta. Antisemitismiä he lienevät julistaneet jo ennen vanhaan, joten toimenkuva ei pohjimmiltaan ole hirveästi muuttunut. Juutalaisuudesta he ovat epäilleet jopa Antoni Macierewiczia, toisinajattelijataustaista katolista oikeistopoliitikkoa ja yhdenaikaista Kristillis-kansallisen yhteenliittymän isoa kihoa. Tämä siksi, että kommunismin aikana Macierewicz toimi yhteistyössä Puolan nykyisessä poliittisessa kartassa sekulaareiksi vasemmistolaisiksi luokiteltavien silloisten toisinajattelijoiden Adam Michnikin ja Jacek Kurońin kanssa. Puolalainen sanoisi, että tilanne on kuin Sławomir Mrożekin novelleista: entiset kommunistit syyttelevät entistä toisinajattelijaa liiasta vasemmistolaisuudesta. Mutta olihan muistaakseni itse Hitlerkin sitä mieltä, että kommunistista saa aina hyvän natsin, kun taas kaikenlaiset sosiaali- ja muut demokraatit pitää panna leiriin ja kaasuun, koska sellaisista ei kuitenkaan tule kunnon hammaspyöriä totalitarismin koneistoon. - Macierewicz itse ei ollut asiasta pahoillaan, koska hänen näkökulmastaan Radio Maryja kuitenkin edustaa meikäläisiä.

Yksi isä Tadeuszin uskollisimmista avustajista on Edward Prus, joka neuvostoaikoina pelotteli puolalaisia fasistisen ukrainalaisen nationalismin uhalla. Prusia on useaan otteeseen julkisesti syytetty KGB:n ja Puolan kommunismin aikaisen tiedustelupalvelun agentiksi; ainakin hänen ukrainalaiskirjoituksensa olivat ilmeisestikin KGB:n propagandaa, katsoo Bohdan Osaczuk, puolalais-ukrainalaista yhteistyötä kannattava valtiotieteilijä. Nykyään Prus on puolestaan julistanut ihannoivansa "pannationalismia" ja "antikommunisteja ja uusfasisteja", jotka ovat hänen mielestään kommunisminvastaisen taistelun sankareita ja joiden ansioksi hän lukee kapitalistisen järjestelmän palauttamisen entiseen neuvostoblokkiin. Itse asiassa hänellä taitaa olla edelleenkin ystäviä Venäjällä, koska hänen nykyiset juttunsa vaikuttavat puolalaiselta versiolta duginilaisesta kansallisbolševismista.

Pitemmittä puheitta...

Minua ei kovin usein hävetä olla suomalainen. Mutta joskus sitä tekee mieli vajota maan alle. Katsokaa tätä linkkiä, jos ruoansulatuksenne kestää.

Veikkaan, että Perkolan Tommia tämä ei hämmästytä pätkääkään: hän on tunnetusti sitä mieltä, että mikä tahansa nykyajan ammattimuusikkobändi pesee heti kättelyssä kaiken, mitä 70-luvulla on tehty. Hämmentävämpää on huomata hänen olleen oikeassa jopa naiskauneuden kehityksen suhteen. Tosin joka aikakauden kauneuskäsityksiin vaikuttavat ajan tavat trimmata ja customoida nuoria tyttöjä: 70-luvun missi ei näytä meidän silmissämme kaunottarelta, koska häntä ei ole puleerattu eikä koristeltu nykyaikaiseen tapaan.

Taas kerran lukupäiväkirjasta

Se henkilökuvakokoelma Daoine Dathúla an Iarthair on sitten melkein luettu. Iirinkielinen Irlanti tuntuu olevan täynnä merkillisiä kylähulluja, joita kukaan ei takuulla keksisi omasta päästään, mutta aivan erityisesti minulle jäi mieleen yksinkertainen maalaismies, joka arvosti hyvin paljon kaikkia vankilassa istuneita. Irlannin historiassa syyttömiä, nälkäänsä varastaneita ja kansan ihailemia kapinallisia on tunnetusti vainottu niin kauan, että vankilassa istumista ei pidetä minään varsinaisena häpeänä. Irlanninenglannissa esiintyy kummallinen sanonta felons for our land, raskaita rikollisia isänmaamme tähden, jolla tarkoitetaan isänmaallisista syistä brittivankiloissa istunutta henkilöä. Näytelmässään An Giall, josta on olemassa myös englanninkielinen, music hall -farssiksi työstetty versio The Hostage, Breandán Ó Beacháin irvaili sijoittamalla salaisen IRA-tukikohtansa dublinilaiseen bordelliin. Bordellia... ei kun salaista tukikohtaa johtaa vanhuudenhöperö IRA-veteraani nimeltä Mösjöö, ja bordellissa majailee kantakundeina eriasteisia rosmoja. Kun eräs heistä joutuu vankilaan, Mösjöö julistaa, että hän kärsii rangaistusta isänmaan edestä, vaikka hän on todellisuudessa lusimassa tuomiota jostain ihan tavallisena kunnon rikollisena. ("Tavallisella kunnon rikollisella", ordinary decent criminal, ainakin Pohjois-Irlannin lainvalvojien slangissa tarkoitetaan henkilöä, jonka rikos ei liity terroristitoimintaan, vaan on jotain ihan tavallista omaisuus- tai henkirikollisuutta, esim. selvä varkaus tai kuolemaan johtanut kännipäissä käyty käsirysy. Tosin esimerkiksi huumekaupan puolella puolisotilaalliset ryhmät valvoivat ja valvovat varmaan vieläkin sitä, kuka missäkin saa tajusteita myydä. Väärässä paikassa hasista kaupanneet saivat perinteikkään luodin polvilumpioonsa.)

Daoine Dathúla an Iarthair siis kertoi tällaisesta naiivihkosta maalaismiehestä, joka arvosti sankareina kaikkia vankilan käyneitä miehiä. Hän koetti päästä mukaan paikallisten IRA-miesten rientoihin, muttei häntä pidetty riittävän älykkäänä. Vankilaan hänkin kuitenkin halusi ihailemiensa vapaustaistelijoiden tapaan, joten hän päätti syyllistyä rikokseen. Hän teki sitten pari tuhopolttoa, jotka tunnusti, mutta ensimmäisellä kerralla todisteet eivät riittäneet, ja mies vapautettiin. Toinen tuhopoltto onnistui paremmin, ja ukkeli pääsi Mountjoyn vankilaan lusimaan. Vuoden vankilakeikka oli hänelle lähinnä loma, ja hyvänahkaisena, mukavana irlantilaismiehenä hän tietenkin ystävystyi niin vartijoiden kuin muidenkin vankien kanssa. Vankilasta päästyään hän oli sitten mielestään oikea isänmaallinen urho - pohjalaisittain sanottaisiin kai, että hänestä oli tullut oikea "rautafanki" - ja hän piti jatkuvasti pilkkanaan paikkakunnan IRA-miehiä, jotka eivät olleet edes vankilassa istuneet, kuten hän.

Näin siis ennen vanhaan idyllisessä Irlannissa, kun kaikki puhuivat iiriä ja elämä oli muutenkin rennompaa.