Muuan somessa hilluva persu itkeskeli, kuinka muka kommunismin julmuudet ovat unohtuneet ja "vihervasemmisto" muka haluaa palauttaa Neuvostoliiton. Tämäntyylisen valehtelun tarkoituksena on tietysti oikeuttaa "vihervasemmistoksi" leimattujen vaientaminen ja murhaaminen nykyfasismin Vatikaanin eli Venäjän tuella. Venäjän karhunkäpälä näkyy selvästi esimerkiksi siinä, kuinka persut ajettiin aikoinaan minun kimppuuni.
En sannfinne jämrade sig i sociala medier över hur kommunismens grymheter kantänka glömts bort och hur "grönvänstern" kantänka vill återupprätta Sovjetunionen. Dylika lögner syftar naturligtvis på att rättfärdiga den terror mot och de mord på så kallade "vänstergröna" som extremhögern nu med ryskt stöd förbereder - Ryssland är ju Vatikanen för vår tids högerextrema religion. Den ryska björntassen syns klart i hur sannfinnarna på sin tid drevs till att angripa mig.
Hyökkäys alkoi nimittäin tarkalleen sillä hetkellä, kun aloin arvostella Venäjän ulkopoliittista piittaamattomuutta ja röyhkeyttä sekä epäilin itänaapurin tukevan äärioikeistoa. Tällöin - juuri tällöin - kommenttiosastolla oikein räjähti äärioikeistolainen apinan raivo. Kyseessä oli se tavallinen "emme me ketään uhkaile tappamisella ja jos muuta väität niin tapamme" -tyylinen rähinä, eli asianomaiset juuri kiihkeällä kiistämisellään todistivat syytteeni oikeaksi.
Angreppet kom nämligen i gång precis när jag började påtala Rysslands utrikespolitiska vårdslöshet och fräckhet och misstänkte att extremhögern fick stöd av vår östra granne. Då exploderade kommentarlådan när de högerextrema schimpanserna brast i raseri. Det var den vanliga slagdängan: "vi mordhotar ingen och om du påstår något annat ska vi ta kål på dig". De vederbörande bevisade alltså att jag hade rätt precis genom att så högljutt förneka vad de tydligt och uppenbart höll på med.
Muistutan, että tämä oli KGB:n taktiikka Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä: sen sijaan että toisinajattelijoita olisi uhkailtu suoraan, heille läheteltiin uhkauskirjeitä joko ihan rikollisina esiintyen, tai sitten "isänmaallisina kansalaisina", jotka paheksuivat toisinajattelijan "epäisänmaallisuutta". Kun teinipoikana lueskelin Solženitsynin muistelmateosta "Puskipa vasikka tammeen", en todellakaan olisi osannut arvata, että itse joudun aikuisena aivan samanlaisen maalittamisen kohteeksi, ja että taustalla on sama KGB, tai ainakin sen suomalaiset juoksupojat, ts. persut ja heitä lähellä olevat.
Jag påminner att det här var precis den taktik som KGB tillämpade under Sovjetunionens sista årtionden: i stället för att direkt hota oliktänkare tillskickades dessa brev som antingen undertecknats av kriminella eller av "fosterländska medborgare" som ogillade oliktänkarens "fosterlandsfientliga" attityder. När jag som tonåring läste Solzjenitsyns memoar "En kalv med eken stångades", kunde jag verkligen inte gissa att jag som vuxen karl skulle komma att punktmarkeras på precis samma sätt och av precis samma KGB, eller dess finska springpojkar, dvs sannfinnarna och dem närstående.
Aikanaan, kuten jo tiedättekin, persut saivat tahtonsa läpi, eli minun kirjoittamiseni sekä kyseisellä sivustolla että ylipäätään suomenkielisessä mediassa loppui kuin seinään. Ruotsiksi toki olen saanut julkaistua yhtä ja toista, ja iirinkielisillä teksteilläni (jotka toki eivät kirjallisuutena kovin ihmeellisiä ole, kielellisesti äärimmilleen hiottuja kylläkin, enkä minä niitä oikein koskaan muuksi ole tarkoittanutkaan kuin oppimateriaaliksi) olen jo päässyt Irlannin kansallisen kirjallisuusmuseon sivuille. Tilanteesta päätellen suomenkielisellä puolella ei ole merkittävää se, osaanko kirjoittaa, vaan se, ovatko juttuni poliittisesti sopivia, ts. eivät ärsytä äärioikeistoa, noita viestimiemme tosiasiallisia päättäjiä, sensoreita ja yliherroja (saati sitten heidän omaa yliherraansa Kremlissä).
Som ni vet lyckades sannfinnarna i sinom tid få sin vilja igenom, så att det blev slut med min journalistiska karriär både på den sajt jag skrev för och i finskspråkiga medier överhuvudtaget. På svenska har jag visserligen fått en hel del tryckt, och med mina iriska texter (som visserligen inte är så märkliga som litteratur, men språkligt finslipade, eftersom jag i princip avsett dem som läromaterial för språket) har jag redan välkomnats på webbsidorna för Irlands nationella litteraturmuseum. Av situationen att döma är det inte viktigt för finska medier om man kan skriva bra, utan om ens skriverier är politiskt korrekta, vilket i det här sammanhanget betyder att de inte retar gallfeber på extremhögern. Ty det är antingen extremhögern eller extremhögerns högste överherre i Moskva som bestämmer vem som får publicera sina alster i finskspråkiga medier.
Anteeksi se (kuten Raumalla sanotaan), mutta päälle päätteeksi persut leimaavat koko "vihervasemmiston" (johon he laskevat tietysti minunlaiseni mitä epäpoliittisimmat oikeusvaltion kannattajatkin) neuvostototalitarismin elvyttäjiksi ja itkevät siitä, kuinka neuvostojulmuudet on unohdettu, kun ihmiset vielä kehtaavatkin äänestää "vihervasemmistoa". No, puhutaanpa siitä, mitä niistä neuvostojulmuuksista saa sanoa, ja kuka.
Strunt i det, men till på köpet utmålar sannfinnarna hela "grönvänstern" (till vilken de även räknar folk som mig, dvs rätt opolitiska anhängare av rättsstaten) som neosovjetiska totalitarister och gråter över hur folk ännu understår sig att rösta på "vänstergröna" och hur de glömt bort de sovjetiska grymheterna. Okej, låt oss tala om vad som får sägas om de sovjetiska grymheterna, och av vem.
Nuorukaisena luin suurin piirtein ulkoa sekä Aleksandr Solženitsynin "Vankileirien saariston" (joka päinvastaisista huhuista ja liioitteluista huolimatta oli saatavissa suomeksi vasemmistolaismaineisen kotikaupunkini kirjastosta kokonaisuudessaan jo minun lukiovuosinani) että Kerttu Nuortevan muistoista kokoonpannun, salanimellä "Irja Niemi" julkaistun niteen "Neuvostokasvatti" (Yrjö Kivimies, joka toimitti teoksen, varusti sen suomalaiskansallista sanomaa julistavalla lopulla, kuten nyt tiedämme). Jo kaksikymppisenä taas hankin itselleni Lev Kopelevin kolme muistelmakirjaa saksaksi käännettyinä (silloin en vielä osannut venäjää), yhteisnimellä Einer von uns, Yksi meistä. (Niteiden nimet ovat Und schuf mir einen Götzen/И сотворил себе кумира, Aufbewahren für alle Zeit/Хранить вечно ja Tröste meine Trauer/Утоли моя печали.)
Som en ung kille läste jag i praktiken utantill både Aleksandr Solzjenitsyns "Gulag-arkipelagen" (i motsats till vad som allmänt påstås var detta verk i sin helhet tillgängligt på biblioteket i min hemstad när jag gick på gymnasiet, trots att både staden och bibban åtnjöt en viss vänsterreputation) och boken "Neuvostokasvatti" ("En produkt av sovjetisk uppfostran"), en memoarbok av Kerttu Nuorteva som gavs ut under pseudonymen "Irja Niemi" (som vi nu vet försåg Yrjö Kivimies, som redigerade boken, den med en finsk-nationalistisk slutkläm). Och jag var bara tjugo år gammal när jag skaffade mig de tre självbiografiska böckerna av Lev Kopelev i tysk översättning: helheten hette Einer von uns, En av oss. (Delarna heter Und schuf mir einen Götzen/И сотворил себе кумира, Aufbewahren für alle Zeit/Хранить вечно och Tröste meine Trauer/Утоли моя печали. På svenska föreligger mellersta delen under titeln "I evigt förvar".)
Sen jälkeenkin olen jatkanut itseni sivistämistä niin Neuvostoliiton julmuuksista kuin sen kulttuurista ja vaiheista muutenkin. Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet kahdennenkymmenennen vuosisadan venäläistä proosakirjallisuutta tutkien ja siitä (ruotsiksi ja iiriksi) joskus jotain julkaistenkin. Tähän proosakirjoitukseen kuuluvat oleellisesti myös Gulag-muistelmat: Kopelevin lisäksi esimerkiksi Jevgenija Ginzburg, Nina Gagen-Torn ja Jevgenija Fjodorova.
Också därefter har jag fortsatt att informera mig både om Sovjetunionens grymheter som dess kultur och historia i övrigt. De senaste tio åren har jag ägnat åt att studera tjugonde århundradets ryska prosalitteratur, om vilken jag även gett ut artiklar och essäer på svenska och iriska. I denna prosalitteratur ingår också Gulagmemoarer - inte bara Solzjenitsyn och Kopelev, utan även Jevgenija Ginzburg, Nina Gagen-Torn och Jevgenija Fjodorova.
Silloin kun vielä sain kirjoittaa suomenkieliseen mediaan, aika suuri osa kirjoittelustani oli näiden lähdeteosten informoimaa. Kommentoin myös esimerkiksi Anne Applebaumin kaltaisten tunnustettujen ja taatusti kommunismia vastustavien historioitsijoiden teoksia neuvostoimperiumista, kun sellaisia markkinoille ilmaantui. Voi sanoa, että niiden seitsemän vuoden ajan, kun sain kirjoittaa, kerroin neuvostodiktatuurin julmuuksista yksityiskohtaisemmin ja valistuneemmin kuin kukaan suomenkielinen julkinen intellektuelli Sofi Oksasta lukuun ottamatta.
När det ännu var tillåtet för mig att skriva i finskspråkiga medier, inhämtade jag bakgrundsinformation för en rätt stor del av mina alster i dylika skrifter. När Anne Applebaum eller någon annan uppskattad (och garanterat antikommunistisk) historiker gav ut en ny bok om det sovjetiska imperiet, kommenterade jag alltid diskussionen kring boken. Under de sju år jag fick skriva mot betalning skildrade jag sovjetdiktaturens grymheter mera detaljerat och upplyst än någon offentlig intellektuell i finska Finland, eventuellt med undantag av Sofi Oksanen.
Mutta ilmeisesti juuri tästä syystä jouduin venäläisrahoitteisen äärioikeiston silmätikuksi. Kyllä Gulagista saa periaatteessa puhua, mutta sen täytyy tapahtua äärioikeistolle eli Putinille mieleisellä tavalla. Gulagia saa käyttää aseena länsimaista demokratiaa vastaan (länsimaista demokratiaa, jonka äärioikeisto tietenkin leimaa "kommunismiksi"), mutta sitä ei saa käyttää perusteluna sille, että länsimainen demokratia on puutteistaan huolimatta helkutin paljon parempi kuin kommunistinen tai natsistinen totalitarismi.
Men det är uppenbarligen precis därför som jag blev en nagel i ögat för den av Ryssland finansierade extremhögern. Visst får man tala om Gulag, men det måste ske på ett sätt som extremhögern, dvs Putin, kan acceptera. Gulag kan användas som ett vapen mot västerländsk demokrati (som extremhögern naturligtvis brännmärker som "kommunism"), men Gulag får inte dryftas av de som anser att västerländsk demokrati trots alla sina brister är jävla mycket bättre än kommunistisk eller nazistisk totalitarism.
Tässä on havaittavissa sama kuvio kuin siinä, että Putin suostuu kyllä pitämään puheita Gulagin julmuutta päivittelevissä tilaisuuksissa, jos tilaisuuden järjestää luotettavan antidemokraattinen, nationalistinen ja taantumuksellinen taho. Putinin Venäjällä pannaan rautoihin esimerkiksi Juri Dmitrijev, joka on tutkinut Sandarmohissa teloitettujen suomalaisten kohtaloita ja jolle on siitä hyvästä väsätty oikein mittatilaustyönä läpinäkyvä valesyytös lapsenraiskaamisesta. Mutta kun kirkko juhlii viimeistä tsaaria kommunistien murhaamana pyhimyksenä, Putin osallistuu mielellään juhlallisuuksiin. Tsaari näet oli a) venäläinen (herrarodun edustaja) ja b) luotettavan demokratianvastainen.
Det här får mig att tänka på hur Putin alltid går med på att hålla ett tal på ett evenemang ägnat åt att fördöma Gulaggrymheterna, om det är en pålitligt antidemokratisk, nationalistisk och reaktionär organisation som arrangerar evenemanget. I Putins Ryssland är det personer som Jurij Dmitrijev som buras in: denne barfotahistoriker forskade i hur de sovjetiska säkerhetsmyndigheterna avrättade finnar i Sandarmoch, och för detta skräddarsyddes det åt honom ett uppenbart förfalskat åtal för sexuellt utnyttjande av barn. Men när det är den ortodoxa kyrkan som hedrar den siste tsaren som martyr mördad av kommunisterna, bidrar Putin gärna till högtidligheterna. Tsaren var nämligen a) ryss (en representant för herrefolket) och b) pålitligt antidemokratiskt sinnad.
Persujen tarkoituksena on vahtia, ettei Gulagista kirjoiteta eikä puhuta heidän piiriensä ulkopuolella, aivan kuten Venäjän salaiset palvelut huolehtivat siitä, että Gulagista puhutaan vain virallisesti hyväksytyllä tavalla. Heidän lempi-iskulauseensa on "miksi Stalinin uhreista ei puhuta yhyy, taidatte kaikki muut olla kommunisteja". Mutta kun joku puhuu Gulagista ja siitä oikeasti jotain tietääkin - kun joku puhuu Gulagista historiallisena ilmiönä, josta voidaan tietääkin jotain ja jota voidaan tutkia, analysoida ja selittää - äärioikeisto joutuu raivoihinsa, koska siltä ollaan riistämässä sen lelu.
Sannfinnarna vill se till att ingen vare sig skriver eller talar om Gulag utanför deras egna kretsar, precis som de ryska säkerhetsorganen ser till att Gulag bara omtalas i officiellt accepterade ordalag. Sannfinnarnas favoritslagord lyder: "varför talar ingen om Stalins offer, buhu, ni verkar alla vara kommunister". Men om någon nämner Gulag och vet någonting om Gulag - om någon nämner Gulag som en historisk företeelse man vet en hel del om och som man kan forska i, analysera och kommentera - då blir extremhögern rosenrasande, eftersom man håller på att frånta den dess leksak.
