Die Rolle der deutschen Sprache unter finnischen Rechtsextremisten

Die Rolle der deutschen Sprache unter finnischen Rechtsextremisten hat sich natürlich seit meinen Jugendjahren sehr verändert, besonders deshalb, weil die Sprachkenntnisse der Finnen immer einseitiger geworden sind. Im Prinzip kann es nicht mehr erwartet werden, dass ein einigermassen gebildeter Finne des Deutschen mächtig wäre. Alles war besser, als ich jung war (so sagt ja jeder Fünfzigjährige, nicht wahr?) - damals kam es durchaus oft vor, dass Leute mit Ingenieur- oder naturwissenschaftlicher Ausbildung sowohl Englisch, Schwedisch als auch eine dritte Sprache (meistens Deutsch, wie es in Finnland traditionell und üblich war) beherrschten - wenigstens gut genug, um Fach- und Sachliteratur zu lesen. Wenn man heute eine andere Sprache als Englisch sprechen und schreiben kann, wird es aber als Sonderkenntnis eingestuft - etwas Berufliches, nicht etwas Zusätzliches. Wer in Finnland Deutsch spricht, ist Germanist oder deutscher Abstammung, und wer Ingenieur ist, spricht kein Deutsch, wenn er nicht deutscher Abstammung ist.

In den siebziger Jahren, als ich noch Kind war, haben die meisten jungen Finnen die ersten deutschen Vokabeln aus ursprünglich englischen Kriegscomics gelernt, die bei uns unter dem Titel "Korkeajännitys" erschienen. Soweit ich weiss, hiessen die ursprünglichen englischen Comichefte so etwas wie "Commando", aber ich muss zugeben, dass ich nicht besonders vertraut mit den Hintergründen der finnischen Hefte bin. Es gab mehrere Reihen, in denen sich die Ereignisse in verschiedenen Milieus abspielten, wie etwa in der nordafrikanischen Wüste oder in der Luft, und vermutlich trugen die englischen Vorbilder dieser Reihen verschiedene Titel - die Sammelbezeichnung "Korkeajännitys" war ein Einfall des finnischen Herausgebers. (Auf der Wikipedia-Seite über "Commando" heisst es, dass es eine "Schwesterreihe" unter dem Titel "Starblazer" gab, in der es nicht um den zweiten Weltkrieg ging, sondern um Zukunftsabenteuer, Science-Fiction und Krieg gegen Ausserirdische - es war vermutlich diese Reihe, die in Finnland als "Avaruuden Korkeajännitys", d.h. Korkeajännitys des Weltalls, gedruckt wurde.)

"Korkeajännitys" ist übrigens eine Art Kalauer oder Wortspiel. Hochspannung als elektrotechnischer Begriff heisst "korkeajännite" auf Finnisch, denn das Wort für elektrische Spannung (Potentialunterschied) ist "jännite", aber das Wort für Spannung im Sinne von Nervenkitzel, thrills, lautet "jännitys". Im Volksmund erhielten die Hefte den Spitznamen "Korkkari", und "korkkarisaksa" oder Korkkari-Deutsch bezeichnet die Deutschbrocken, die in den Korkkari-Heften zu lesen waren. 

Meistens waren es natürlich nur Einzelwörter, wie das allgegenwärtige "Achtung!", aber jeder, der mehr als oberflächlich mit der Korkkari-Welt vertraut ist, erinnert sich noch wenigstens an einen vollständigen Satz, der auf den Korkkari-Seiten zu lesen gewesen ist. Da waren die englischen Helden gleich dabei, eine deutsche Wachstube zu stürmen, den Posten draussen hatten sie schon umgelegt, und die Männer, die in der Stube schliefen, waren von diesem Lärm geweckt worden. Von drinnen waren die Worte "Teufel! Was ist los?" zu hören - allen Lesern längst vertraut. Einer der Engländer, sowohl sprachbegabt wie geistesgegenwärtig, antwortete auf Deutsch (Wort für Wort zitiert): "Nichts, ich habe nur gestolpert und meine Waffe ist gefallen."

Da diese Comics englischer Machart waren, verkörperlichten sie die englische Perspektive auf den zweiten Weltkrieg. "Krauts" waren natürlich Feinde, aber eine gewisse Differenzierung von guten und schlimmen Deutschen kam durchaus vor. (In denjenigen Heftreihen, in denen Japan der Feind war, ging es viel rassistischer ab - die "Japsen" wurden meistens als roboterähnliche Killermaschinen ohne Individualität geschildert, obwohl es auch hier zuweilen Ausnahmen gab). Neben fanatischen Nazis gab es auch Berufssoldaten mit Ehrgefühl und Kriegsflieger, die sich mit englischen Kollegen solidarisierten, und zuweilen wurde auch die politische Unterdrückung von Andersdenkenden im NS-Totalitarismus thematisiert.

Aus finnischer Sicht war natürlich diese englische Perspektive problematisch. Finnland war in den Zwischenkriegsjahren sehr prodeutsch orientiert: die bourgeoisen Parteien in Finnland sahen Hitlers Machtübernahme als nationale Auferstehung Deutschlands aus den Ruinen und als Beseitigung der Versailler Schmach. Interessanterweise identifizierten sich die bourgeois stimmenden Finnen eher mit Deutschland als etwa mit Polen, dessen neue Selbständigkeit ohne diesen "Schmachfrieden" nicht möglich gewesen wäre. Man hätte erwarten können, dass mehr Leute bei uns die Ähnlichkeiten zwischen Polen und Finnland erkannt hätten - beide Staaten haben schliesslich ihre Selbständigkeit am Ende des ersten Weltkriegs oder gleich danach errungen bzw. (im Falle Polens) wiedererrungen, nach einer jahrhundertelangen Unterjochung durch ein fremdes Imperium, oder im Fall Polens mehrere Imperien (das deutsche Kaiserreich, die Donaumonarchie und das zaristische Russland - Finnland war ein autonomes Grossfürstentum des russischen Kaisers).

In der finnischen Geschichte nimmt der Bürgerkrieg den Platz des Befreiungskrieges an. In den Jahren des ersten Weltkrieges kämpften finnische Freiwillige in der kaiserlichen deutschen Armee mit, um Kriegserfahrung zu erwerben, die ihnen später, in einem künftigen Freiheitskrieg, zustatten käme. Das Kaiserreich war bereit, die finnischen "Pfadfinder", wie sie zunächst genannt wurden, zu Soldaten auszubilden, da die Selbständigkeitsbestebungen Finnlands geeignet waren, Russland - Deutschlands Widersacher im ersten Weltkrieg - von innen zu schwächen. Es war auch das Ziel der Deutschen, das künftige selbständige Finnland zu einem Satellitenstaat zu machen.

Während die Pfadfinder Krieg führen lernten, spitzten sich gesellschaftliche Konflikte in Finnland zu, und schliesslich gab es einen Bürgerkrieg zwischen der Rechten und der Linken. Wie es in ähnlichen Situationen üblich ist, wurden Gräueltaten von beiden Seiten begangen, aber mit der Unterstützung der Jägertruppen, wie sich die finnischen Freiwilligen inzwischen nannten, und deutschen Interventionstruppen unter Rüdiger von der Goltz' Führung brachten die Weissen Garden es schliesslich fertig, die Roten zu bezwingen. Die überlebenden Rotgardisten wurden in brutalen Konzentrationslagern interniert, und viele wurden hingerichtet oder starben an Hunger oder Krankheiten, aber trotzdem brachten es die Finnen bald danach fertig, eine einigermassen funktionierende demokratische Republik zu gründen, was natürlich an der starken legalistischen und konstitutionalistischen Tradition lag.

Die Geschichte des selbständigen Finnland wird gern als die Geschichte der Heilung jener Wunden gesehen, die dieser Krieg in der finnischen Volksseele hinterliess. Keine der zwei Seiten im finnischen Bürgerkrieg kann als tadellos gelten: einerseits hätte ein roter Sieg zwangsläufig zu einer Wiedervereiningung Finnlands mit dem inzwischen bolschewistischen Russland geführt, andererseits ging die Rache der Weissen an den Rotgardisten so weit, dass kaum etwas Vergleichbares in einem europäischen Land bisher stattgefunden hatte (hier muss daran erinnert werden, dass die Schrecken der grossen Totalitarismen erst ein paar Jahrzehnte später aktuell wurden). 

Gleich nach der Jahrtausendwende sah es aus, als wäre das ewige (und ewiggestrige) Gegeneinander von Weiss und Rot endlich verschwunden und überwunden. Denkste. In der Tat scheint es, dass es in Finnland immer noch zu viel Leute gibt, deren Selbstbild und Weltverständnis völlig abhängig von diesem Gegeneinander ist. Folglich begannen sie zu einem Gegenangriff zu rüsten, auf den die Wiederauflebung der radikalen Rechten in Finnland vor zehn Jahren teilweise zurückzuführen ist, obwohl da natürlich auch internationale Faktoren mitgespielt haben, wie etwa die russische Unterstützung der reaktionären Rechten im ganzen Westen.

Als die faschistoide Rechte im allgemeinen eine Renaissance erlebte, wurden auch "deutschgesinnte" Rechtsradikale stärker. Die "Deutschgesinntheit" - das heisst, die Selbstidentifizierung mit dem Nazismus und mit Nazi-Deutschland - hatte in früheren Zeiten das Wenigste zur Popularität finnischer Rechtsextremistencliquen beigetragen - eher im Gegenteil, denn die in den 90er Jahren aktive Gruppe, die sich "Der Arische Germanenbruderbund" nannte (finnisch: "Arjalainen Germaani Veljeskunta" - eigentlich wäre es korrekt gewesen, "Arjalainen Germaaniveljeskunta" zu schreiben, aber die extreme Rechte beherrscht auch in Finnland die Rechtschreibung ihrer Muttersprache schlechter als die des Englischen), wurde völlig ausgelacht. Der Status der Finnen als "Arier" war ja in der NS-Zeit kaum unangefochten, weil wir eine "östliche", finnougrische Sprache sprechen und einige finnougrische Ethnien der Sowjetunion sehr "mongolisch" aussehen. Ausserdem, wie der führende Intellektuelle der finnischen Zwanziger- und Dreissigerjahre des 20. Jahrhunderts, Olavi Paavolainen, in seinen Kriegserinnerungen erwähnte, wurden einige Aspekte unserer Volkskultur von unseren NS-deutschen Waffenbrüdern als etwas Mongolisches abgetan, so etwa die karelischen Klageweiber. (Paavolainen selbst war in Karelien aufgewachsen - die erste Sprache, die er in seiner Kindheit hörte, war Russisch, und deshalb kränkte die Einstellung der Waffenbrüder ihn persönlich. Übrigens existierte die Tradition der Klageweiber auch im deutschen Schlesien, so behauptete wenigstens Horst Bienek, über den ich einst meine Magisterarbeit geschrieben habe.)

Unter der geistigen Führung Jussi Halla-ahos, eines gelehrten Slawisten und Bloggers, der, teilweise dank seinem akademischen Prestige zu einer charismatischen Führergestalt innerhalb der extremen Rechten emporgestiegen, die bisher sehr zerstrittenen rechtsradikalen Kräfte Finnlands einte, haben sich auch deutschgesinnte Rechtsradikale zur Partei der "Wahren Finnen" angeschlossen. Ein jetzt schon ehemaliger Abgeordneter der Wahren Finnen, James Hirvisaari, hat einige deutschgesinnte Rechtsradikale eingeladen, das Parlament zu besuchen, aber sogar die Partei der Wahren Finnen fand es ein bisschen zu bunt getrieben, wie offen und unverschämt diese Besucher den Hitlergruss machten. Schliesslich ist Hirvisaari aus der Fraktion der Wahren Finnen ausgetreten, und in den nächsten Wahlen hat er die Unterstützung der Partei verloren und konnte die Wiederwahl nicht erreichen.

Hirvisaari hat sich seitdem zurückgezogen und lebt in seinem Heimatdorf Asikkala, von wo her er gelegentlich seinem Gram und seiner Verbitterung in den sozialen Medien Ausdruck gibt. Vor ein paar Jahren äusserte er sich - in deutscher Sprache - wie folgt zu den finnisch-deutschen Beziehungen:

Deutschland und Finnland sind uber [!] alles. Deutschland hat Finnland frei gemacht. Vielen Dank!

Man könnte sich ja über diese pidginisierten Deutsch-Brocken lustig machen (der arme Mensch hat ja nicht einmal das ü auf seiner Tastatur gefunden!), aber ich bevorzuge, sie ernstzunehmen und zu interpretieren. Dass Hirvisaari nur über rudimentäre Deutschkenntnisse verfügt, überrascht niemanden, denn ein typischer "deutschgesinnter" Finne kennt sich weder in der deutschen Sprache noch in der deutschen Kultur besonders gut aus. Eher sind seine Kenntnisse auf das Korkkari-Deutsch eingeschränkt - denn würde er etwas mehr von der deutschen Kultur wissen, so wäre ihm auch bekannt, wie antifaschistisch eingestellt die meisten Deutschen sind.

Stattdessen versucht er, in einer Phantasiewelt zu leben, wo Deutschland immer noch nazistisch ist und deshalb auch willens, in Finnland eine ebenfalls faschistische Gesellschaftsordnung zu errichten. In dieser Gesellschaft würde seinesgleichen dann den germanischen Oberherren als Schuhputzer dienen. Nein, nicht als Schuhputzer, sondern als Askari.

Askari bedeutet im Prinzip einen Afrikaner, der in den Kolonialtruppen des deutschen Kaisers als Soldat dient. Im Zweiten Weltkrieg aber nannten Deutsche die hilfswilligen Osteuropäer, die am Holocaust teilnahmen, "Askaris" - der rassistische Subtext sollte niemandem entgehen. 

Der Traum dieser "deutschfreundlichen" Finnen wäre es, in einem neuen Holocaust unter deutscher Führung als ebensolche Askaris mitzuwirken. Dass sie Deutsch nie über diese Brocken hinaus lernen, liegt nicht daran, dass sie unbegabt oder faul wären - Hirvisaari soll Theologie studiert haben, und ein anderer Rechtsextremist, der mit der symbolischen Verwendung von Deutschbrocken brillierte, ist Jurist. Die Sache ist die, dass diese Leute nichts von der deutschen Sprache und Kultur über diese Brocken hinaus wissen wollen, um ihre Phantasien nicht von der Wirklichkeit widerlegt zu sehen. Sie wollen sich mit der Rolle von Askaris zufriedengeben - als unterlegene Komplizen, denen es nicht vergönnt ist, die Sprache der Herrenrasse zu lernen.

Ulkomailta ohjatut terroristit kiihottavat laillista oikeusjärjestystä vastaan - Utländskstyrda terrorister uppviglar mot lag och ordning

Venäjältä ohjatun äärioikeiston lähestulkoon jumalallisena johtajana palvottu mies kiihottaa tässä kannattajiaan ahdistelemaan nimeltä mainittua yksittäistä poliisia (tässä nimi on tietenkin poistettu näkyvistä). En ole aina suhtautunut poliisilaitoksen toimintaan kritiikittömästi, mutta koska minulla on kokemusta siitä, miltä tuntuu joutua äärioikeiston henkilökohtaisen loanheittokampanjan kohteeksi, kaikki sympatiani ovat tämän poliisivirkailijan puolella.

Mannen som leder den ryskstyrda extremhögern och tillbeds av den som en gud uppviglar här sina anhängare till att trakassera en namngiven enstaka polisman (här är namnet givetvis osynliggjort). Jag har inte alltid förhållit mig okritiskt till polisen, men med mina erfarenheter av hur det känns att bli föremål för högerextrem klappjakt solidariserar jag mig självklart med denna polistjänsteman.

Totean vain taas kerran, että tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Silloin kun Halla-ahon kannattajien annettiin ajaa minut pellolle omista kolumnistin hommistani, annettiin äärioikeistolle (ja sitä ohjaavalle Venäjälle) signaali, että kaikki käy ja että rikollislaumoja kukaan ei estä ahdistelemasta lainkuuliaisia ihmisiä netissä. Minut uhrattiin siinä toivossa, että se tyydyttäisi äärioikeiston. Ei tyydyttänyt.

Än en gång måste jag konstatera att det här inte bör överraska någon. När Halla-ahos anhängarskara tilläts driva ut mig ur jobbet som webbkåsör fick extremhögern (och Ryssland, manipulatören bakom den) signalen att allt är tillåtet och att ingen hindrar kriminella ligor från att förfölja laglydiga människor på nätet. När jag offrades var det ett försök att blidka extremhögern, men istället uppmuntrades den till ytterligare klappjakter.

Sen tiesivät jo Hurtti-ukko Runebergillä ja Antero Rokka Linnalla, että armottoman vihollisen edessä perääntyminen ei auta mitään. Päin vastoin. Periksi antaminen ja yksittäisten moukkien jättäminen raatelijoiden armoille ei merkitse mitään muuta kuin erävoittoa roistojen taistelussa lakia ja järjestystä vastaan. Eilen annettiin potkut bloggaajalle siinä toivossa, että se riittäisi äärioikeistolle. Tänään äärioikeisto ottaa ahdisteltavikseen yksittäisiä poliiseja, epäilemättä tavoitteenaan murentaa poliisivoimat sisältäpäin. 

Vad redan Gamle Hurtig hos Runeberg och Antero Rokka hos Linna visste är att det inte lönar sig att gå till reträtt när man attackeras av en obarmhärtig fiende. Det är precis tvärtom. Att motståndaren ger efter och utlämnar enstaka schackbönder åt rovdjuren innebär bara en seger för extremhögern i dess kamp mot lag och ordning. Igår gav man en bloggare sparken och hoppades att detta skulle lugna extremhögern. I dag väljer extremhögern enstaka poliser till måltavlor, tvivelsutan för att söndra polisväsendet inifrån.

Huomenna äärioikeisto, joka ei enää salaile yhteyttään Venäjään, hyökkää jo armeijaamme vastaan itänaapurista saamillaan aseilla. Ja kun hallitus on huono ja epäsuosittu eikä kykene yhdistämään kansaa, tätä vaaraa ei kyetä torjumaan. 

I morgon kommer extremhögern, öppet allierad med Ryssland, att attackera vår armé med vapen den får österifrån. Och när landet styrs av en okunnig och impopulär regering, ska detta hot inte avvärjas.

En usko kommunismiin - Jag tror inte på kommunismen

En nimittäin usko siihen, että suomalaiset ns. kommunistit (tällä tarkoitan joko SKP:hen tai Vasemmistoliiton perinnesiipeen kuuluvia oikeita kommunisteja, en niitä kilttejä ja harmittomia nuoria vasemmistolaisia, joita oikeisto älyllistä laiskuuttaan haukkuu "kommunisteiksi") oikeasti kannattaisivat kommunismia. 

Jag menar med det här att jag inte tror att finska s k kommunister (härmed avser jag verkliga kommunister som är medlemmar i Fkp eller i Vänsterförbundets traditionalistiska flygel, inte de snälla och ofarliga unga vänstermänniskor som högern i sin intellektuella lättja kallar för kommunister) alls skulle vara för kommunism.

Kommunismi tarkoittaa ymmärtääkseni vallankumouksellista sosialismia, johon oleellisesti kuuluu ajatus tehtaiden, pankkien ja tuotantovälineiden kansallistamisesta, rikkaiden pääoman ottamisesta kansan, työväenluokan tai rahvaan omistukseen. En sano, että tämä olisi järkevää, sopivaa tai suositeltavaa, mutta ymmärrän kyllä, että tällaisille ideoille löytyy kannattajansa yhteiskunnasta - äänestäväthän jotkut jopa Halla-ahoa, jonka poliittinen aate sentään on vielä tätäkin typerämpi ja vahingollisempi. Ongelma on siinä, että edes kommunistiset puolueet tai tunnustautuneet kommunistit eivät Suomessa oikeasti aja kommunismia.

Om jag inte är helt ute och cyklar så betyder kommunism detsamma som revolutionär socialism, som går ut på att förstatliga fabrikerna, bankerna och produktionsmedlen - att överföra de rikas kapital till folkets, arbetarklassens eller pöbelns ägo. Jag anser inte att detta vore särskilt klyftigt, lämpligt eller rekommenderbart, men jag förstår att dylika idéer vinner anhängare i samhället - som vi vet finns det även folk som röstar på Jussi Halla-aho, vars politiska ideologi är ännu dummare och skadligare. Problemet är att inte ens kommunistiska partier eller uttalade kommunister i Finland på riktigt vill främja kommunism.

Katsotaan nyt jotain Esko Seppästä, joka julisti äänestävänsä seuraavissa vaaleissa presidentiksi Sauli Niinistöä, ilmeisesti siksi, että tämä on hänen mielestään ulkopoliittisesti oikeilla linjoilla, ts. riittävän myöntyväinen Venäjän suuntaan. Tämä siis on Seppäselle tärkeintä presidenttiehdokkaassa. Luulisi, että vanhalle SKP:n miehelle olisi talouspoliittisten periaate-erojen vuoksi mahdotonta kannattaa presidentiksi kokoomuslaista. Mutta ilmeisesti Seppäsen kommunismissa ei ole kysymys (eikä ole ehkä koskaan ollutkaan) mistään muusta kuin myöntyväisyydestä Venäjälle päin.

Tänk er t ex Esko Seppänen, som förkunnat att han i nästa presidentval kommer att rösta på Sauli Niinistö, tydligen därför att denne enligt hans mening har rätt utrikespolitisk attityd, dvs är tillräckligt undfallande mot Ryssland. Det här är alltså det som Seppänen finner viktigast i en presidentkandidat. Man kunde tänka sig att en gammal kommunist p g a principiella motsättningar i ekonomiska frågor skulle ha oövervinnerligt svårt att gilla en presidentkandidat med samlingspartistisk bakgrund. Men tydligen handlar inte Seppänens kommunism (och har kanske aldrig handlat) om något annat än undfallenhet mot Ryssland. 

Se oli ymmärrettävää vielä silloin, kun Venäjän paikalla oli ideologisesti kommunistinen neuvostovaltio. Mutta kysyn taas kerran: miksi ihmeessä kommunisti asettuisi millään tavalla tukemaan fasistisen, imperialistisen nyky-Venäjän asiaa, jos hän ottaa kommunisminsa vakavasti? Kommunistisesta - siis oikeasti kommunistisesta eli radikaalin marxilaissosialistisesta - näkökulmasta tuntuisi itse asiassa uskottavammalta asettua pragmaattisin perustein Yhdysvaltain ja Naton puolelle.

Det här må ha varit förståeligt när vår östra granne ännu hette Sovjetunionen och var en ideologiskt kommunistisk stat. Men jag frågar en gång till: varför skulle en kommunist på något sätt solidarisera sig med det nuvarande fascistiska, imperialistiska Ryssland, om han tar sin kommunism på allvar. Ur kommunistisk - alltså genuint kommunistisk, radikalt marxistisk och socialistisk - synvinkel vore det faktiskt mera trovärdigt att av pragmatiska skäl ta parti för USA och Nato.

Tämä ei todellakaan ole tarkoitettu provokaatioksi eikä absurdiksi huumoriksi. Siihen on syynsä, että bolševismi nousi valtaan juuri Venäjällä: tsaarivalta edusti 1900-luvun alussa nimittäin sellaista absoluuttista monarkismia, itsevaltiutta, jota Länsi-Euroopassa ei ollut esiintynyt vuosisatoihin, ja äärivasemmistolaisuus oli luonnollinen reaktio tähän. Se, että Putin haikailee tsaarivaltaan, on taantumuksellisuutena niin äärimmäistä, että sen tulisi herättää yhtä ankara, selkäytimestä nouseva vastareaktio kaikissa Ranskan vallankumouksen (ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen) jälkeisten demokratia-aatteiden kannattajissa, myös kommunisteissa.

Det här är inte menat som provokation eller absurd humor. Det var inte utan skäl som bolsjevismen precis i Ryssland tillskansade sig makten: tsarismen utgjorde i början av 1900-talet en så arkaisk kvarleva av absolut monarki att någonting liknande inte på århundraden hade förekommit i Västeuropa, och vänsterextremism var en naturlig reaktion på detta. Att Putin längtar efter tsarväldet är någonting så extremt reaktionärt att det borde leda till en liknande, ryggmärgsmässig motreaktion hos alla som omfattar den efter franska revolutionen och amerikanska självständighetsförklaringen uppkomna idén om demokrati, inklusive kommunisterna.

Kommunistin tulisi kyetä ymmärtämään, että Yhdysvallat on - kaikista kiistämättömistä yhteiskunnallisista ongelmistaan huolimatta - hänenkin kanssaan viime kädessä samalla puolella maailmanhistorian suurta vedenjakajaa, kun taas Putinin Venäjä haluaa pakottaa meidät sen väärälle puolelle. Tämä tarkoittaa, että kommunistinkin tulisi voida nähdä Nato pienempänä pahana kuin sen riskin ottaminen, että Venäjä saa länsimaiset demokratiat myrkytettyä sillä keskiaikaisella feodalismillaan.

En kommunist borde kunna inse, att Förenta Staterna trots alla sina obestridliga samhälleliga orättvisor är på samma sida om historiens stora vattendelare som han, medan Putins Ryssland vill tvinga oss gå över till den sämre sidan om den. Detta innebär att även en kommunist bör kunna se Natomedlemskapet som en mindre risk än att Ryssland lyckas förgifta de västerländska demokratierna med sin medeltida feodalism.

En sano, että kaikkien kommunistien pitäisi nyt heti kääntyä Naton kannattajiksi tai että ei olisi olemassa hyviä argumentteja vastustaa Natoa. Minäkin voisin mainita useita, mutta en todellakaan aio sitä tehdä: Naton kannattajana minulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä vastapuolen läksyjä heidän puolestaan. Sitä mieltä kuitenkin olen, että kommunistien uskottavuutta nimenomaan kommunisteina - radikaaleina sosialisteina ja fasismin vastustajina - parantaisi kummasti, jos heidän Sodomastaan ja Gomorrastaan löytyisi edes se yksi vanhurskas, joka uskaltaisi kysyä, onko viisasta puhua "liennytyksestä" ilmifasistisen, sodanhaluisen ja kaikki sopimukset rikkovan Venäjänmaan kanssa.

Jag vill inte säga att alla kommunister nu genast borde konvertera till Natoanhängare eller att det inte skulle finnas trovärdiga argument mot Nato. Jag kunde nämna flera, men tänker inte göra det: Natomotståndarna bör helst göra sina hemuppgifter själva. Däremot anser jag att kommunisternas trovärdighet just som kommunister - radikala socialister och antifascister - skulle öka markant, om man i deras Sodom och Gomorra hittade ens en enda rättfärdig, som skulle våga ställa frågan, hur klokt det alls är att tala om "avspänning" med ett öppet fascistiskt, krigstokigt och fördragsbrytande Ryssland.

Ja on aivan turha puhua tässä yhteydessä Donald Trumpista ja kaikenlaisen taantumuksellisuuden, naisvihan ym. vahvistumisesta Yhdysvalloissa. Olemme jo nähneet (minä jo yli kymmenen vuoden ajan, profeetta kun olen), että juuri se on sitä Venäjän vaikutusta länsimaiseen demokratiaan. Parasta ja uskottavinta kommunismia olisi tässä tilanteessa Venäjän vaikutusvallan vastustaminen.

Och det är helt bortkastat att här försöka byta samtalsämne och börja tala om Donald Trump och om hur reaktionära attityder, kvinnohat osv stärks i USA. Vi har redan sett (jag sedan mer än tio år tillbaka, profet som jag är) att sådana tendenser är ett resultat av ryska influenser på den västerländska demokratin. I den här situationen skulle den bästa och mest trovärdiga formen av kommunism innebära att man bekämpar det ryska inflytandet.

Viimeksi kun Venäjää hallitsi tsaari, nimenomaan äärivasemmisto vihasi itänaapuriamme kaikkein eniten - ja hyvällä syyllä, koska Venäjän armeija osallistui demokraattisen liikehdinnän tukahduttamiseen muissakin maissa, Euroopan santarmina. Jos kommunistit oikeasti tuntisivat oman liikkeensä ja aatteensa historian, he älyäisivät palata sen silloisiin äänenpainoihin nyt kun Putin vastaavasti on palauttamassa Venäjän siihen rooliin, joka sillä oli Nikolai I:n aikana.

Senast när Ryssland styrdes av en tsar var det precis yttervänstern som mest hatade vårt östra grannland - och det med ett gott skäl, ty ryska armén var med om att kväsa ned demokratiska rörelser även i andra länder, som "Europas gendarm". Skulle kommunisterna ha någon insikt i sin rörelses historia, skulle de återgå till de tongångar som på den tiden var förhärskande i kommunistiska kretsar, inte minst därför att Putin nu håller på att återbörda Ryssland till den roll det spelade under Nikolaj I.

Ja mitä sitten siihen kommunismiin (oikeaan kommunismiin ilman Venäjän nöyristelyä) tulee, lukija on varmaan kiinnostunut tietämään hyväksynkö sen. Totta kai hyväksyn sen niiltä osin kuin se ei ole ristiriidassa perustuslain eikä ihmisoikeuksien kanssa. Hyväksyisin samoin ehdoin jopa hompanssiaatteen, jos hompanssit eivät olisi tuhonneet uraani mediassa eivätkä terrorisoineet läheisiäni. Koska hompanssit tekivät näin, haluan kostaa heille henkilökohtaisesti. 

Och vad sen gäller kommunismen - i ordets egentliga mening, alltså en kommunism utan kryperi för Ryssland - är läsaren säkert intresserad av huruvida jag accepterar den. Visst accepterar jag all kommunism som inte står i konflikt med grundlagen eller de mänskliga rättigheterna. På samma villkor skulle jag även acceptera högerextremismen, om inte högerextremisterna hade förstört min karriär i medierna eller terroriserat mig närstående människor. Men de har gjort både det ena och det andra, vilket innebär att jag vill ta personlig hämnd på dem.

Persupuolue hajosi, äärioikeiston leiri hajotettiin - Sannfinska partiet gick i stycken, extremhögerns läger revs ned

Suomen poliisi on ihan hyvä saamaan asioita aikaan kun se sille sallitaan, mutta onhan se vähän jännää että äärioikeiston mesoamis- ja häirintäleiri Helsingin keskustassa hajotettiin vasta sen jälkeen kun persupuolue oli hajonnut. Poliisi taitaa olla herkkä mittari poliittisen ilmapiirin vaihtelulle?

Polisen i Finland förefaller nog kunna åstadkomma ett och annat i snabb takt när detta tillåts, men det är på sitt sätt spännande att lägret som extremhögern uppfört i Helsingfors stadskärna inte revs ned förrän sannfinska partiet hade gått i stycken. Polisen förefaller vara känslig för fluktuationer i landets politiska atmosfär, eller?

...esiintyy vain niin paljon kuin sallitaan ...förekommer i den utsträckning som tillåts.

Viime aikoina erilaiset norsunluutorninsa turvissa elävät syöttiläät, joita mikään äärioikeistolaisjengi ei takuulla ole ajanut työpaikastaan, ovat vaatineet meitä harjoittamaan dialogia äärioikeiston kanssa. Eli siis sellaisen porukan, joka ei osaa muuta sanoa kuin "vittu suvakit pitää tappaa".

På sistone har allehanda gödgrisar som lever välbeskyddade i sina elfenbenstorn och som aldrig förlorat ett jobb som resultat av högerextremistisk klappjakt har ställt oss krav på att föra dialog med extremhögern, dvs med ett gäng som inte kan säga annat än "satan, ni toleranta måste dödas".

Ennen kuin Marko Hamilo, tuo Suomen Mark Hamill, odotetusti päätti vaelluksensa poliittisen spektrin päästä päähän hurahtamalla sen saman porukan jatkoksi, hän sanoi ainakin yhden fiksun asian. Sen, että koulukiusaamisongelman ratkaiseminen ei edellytä mitään kiusaajan psykologista ymmärtämistä - kiusaamista esiintyy tarkalleen niin paljon kuin yhteisö on valmis sallimaan.

Marko Hamilo, denna finländska motsvarighet till Mark Hamill, har som bekant avslutat sin politiska vandring genom att bli högerextremist själv, men innan han blev det, sade han åtminstone en sak som förtjänar att citeras. Det var ungefär att man inte behöver visa någon psykologisk förståelse för mobbaren för att få bukt med mobbningsproblemet i skolan - det förekommer precis så mycket mobbning som samhället tillåter.

Tämä pätee myös äärioikeistolaiseen reuhaamiseen. Ei tavallisella lainkuuliaisella ihmisellä kuulu olla mitään velvollisuutta ymmärtää ja hyysätä ilmiselviä taparikollisroikaleita eikä voivotella heidän vaikeaa lapsuuttaan. Rikolliset kuuluu panna rautoihin ja heidän rikollinen toimintansa estää. Sitten kun he ovat kiven sisässä, joku Hannu Lauerma voi ymmärtää heitä presiis niin paljon kuin haluaa, hänellä kun on siihen koulutuskin.

Detsamma kan man säga om det oväsen som extremhögern för. Vanliga laglydiga människor kan inte förutsättas att hysa förståelse och empati för vanebrottslingar eller oja sig över deras traumatiska barndomsupplevelser. Kriminella bör buras in och deras brottsliga verksamhet förebyggas. När de väl sitter inburade kan någon Hannu Lauerma förstå dem så mycket han vill, utbildad psykiater som han är.