Pelastin vanhan Plökin arkistoista motokseni seuraavan Tommi Perkola -sitaatin. Valitettavasti Tommin blogin arkistoista tämä pari vuotta sitten ilmestynyt kirjoitus ei löydy:
Minusta feministien vastenmielinen piirre on se, että koska he ajattelevat olevansa sorrettuja, he katsovat ettei heidän tarvitse itse olla tasapuolisia. Siis toisin sanoen kun koko maailma muka sortaa naisia, tasa-arvo saavutetaan naisten raivokkaalla omien etujen ajamisella.
Lopun asiasta on kirjoittanut Plöki. Sain tuossa vuodenvaihteesa kuulla erästäkin ylioppilaskunnan hallituslaista, jonka mukaan kun toinen maailmansota loppui, kaikki päättivät ruveta vihaamaan naisia kun vihollisista oli puutetta. Kylmää sotaa varmaan ei sitten ollutkaan.
Naisasiapuolella nuorten naisten fasistisen ja örseltävän pahuuden valittelun tasoinen vainoharha on niin tarkkaan kuin olen voinut havaita (tunnen paljon feministejä ja naistutkimusta lukeneita) aivan normaalia, mitä Plökissä osuvasti parodioidaankin.
Minusta ihminen joka ei tajua Plökin perusviestiä (siis osaa erottaa sitä vaikkei hyväksyisikään) öyhöttävän pinnan alta on uuslukutaidoton moukka ja saisi hävetä ja syyllistyä.
lauantai 25. maaliskuuta 2006
perjantai 24. maaliskuuta 2006
Jumalan Totuuden suloisten, virvoittavain lähteiden maukas juoma juovuttaa meidät jälleen
Se maukas juoma on tietysti markkina-arvoteoria, tuo totuuksista kirkkain ja timangein. Äskettäin MAT on noussut puheenaiheeksi jo pintajengin raamatussa, itse Kitu-lehdessä, jonka asiaa käsitelleen artikkelin näin ensimmäistä kertaa Helsingin-matkallani. Artikkeli sisälsi tavallisen määrän populäärijulkisuuden väärinkäsityksiä, mutta se myös linkitti aihetta käsitelleisiin blogeihin, kuten Ihmissuhde-Henryyn, joten suuri yleisö päässee alkuperäisen jutun puutteistakin huolimatta pikkuhiljaa osalliseksi Jumalan Totuudesta, "joka on tekevä teidät vapaiksi". Kirjoittaisin tähän vielä enemmänkin ylistystä MAT:n suurenmoisuudelle, mutta tuumin, että lukijat joka tapauksessa jo pitävät minua mielipuolena fanaatikkona, joka uskoo kyseiseen teoriaan kuin herransanaan, joten minun ei erikseen tarvitse huolehtia imagonrakennuksesta, vaan voin siirtyä suoraan varsinaiseen aiheeseen eli ihmettelemään, mikä markkina-arvoteoriassa herättää sellaista torjuntaa ja millaiset ihmiset katsovat asiakseen siitä raivostua.
Suurin osa teorian herättämistä vastareaktioista on hysteerisyydessään ja epäjohdonmukaisuudessaan tahattoman huvittavaa lukemista. Tyypillisesti esimerkiksi naiset paheksuvat sitä, että joku "leimaa itsensä alempitasoiseksi mieheksi", ikään kuin eräät miehet vain tällä tavalla huvikseen julistautuisivat halveksituiksi nekruiksi ja ali-ihmisiksi. Todellisuudessahan mies toteaa itsensä alempitasoiseksi nimenomaan sen kohtelun perusteella, jota hän naisilta saa. Tyypillinen nuori nainen ei kuitenkaan ole koskaan kyseenalaistanut tapaa, jolla hän torjuu alempitasoiseksi olettamansa miehen ennen kuin tämä edes pääsee esittelemään persoonallisuuttaan. Hän toteaa miehen markkina-arvon sekä ulkonäön, elekielen että kateellisten kanssasisarten miehestä kertomien juorujen perusteella, ja jollei MA-mittarissa ole tarpeeksi isoa lukua, hän siirtää miehen "vain ystävät" -laatikkoon, ts. hyväksikäytettävien resurssimiesten joukkoon. Olen jopa valmis myöntämään vaikkapa Chin olevan vilpitön, kun hän viittaa "kemiaan", jonka puuttuessa mukavinkin mies jätetään pelkäksi kaveriksi. "Kemian" määrittelee se hänen takaraivossaan raksuttava kylmä kassakone, joka jauhaa aikansa - tak, tak, takatakatak, kling - kunnes sylkäisee ulos paragonin, jossa lukee arvio miehestä: "mitattu, punnittu ja köykäiseksi havaittu". Ei rikas, ei jännittävän rikollinen, ei jännittävän väkivaltainen, ei jännittävän ulkomaalainen. Se laskukone on niin elimellinen osa nuoren naisen tapaa arvioida miehiä, ettei hän välttämättä ole siitä erityisesti tietoinen. Ei hän ymmärrä, että juuri hänen puheensa "kemiasta" ovat se kuolemantuomio, jonka pääkallokasvoinen tuomari markkina-arvo-oikeudessa langettaa alempitasoiselle miehelle tätä edes kuulematta.
Tuhannet muut nuoret naiset ovat vedonneet samalla tavalla "kemiaan". Heidän "kemiansa" ovat jostain syystä aina olleet yhteneväiset: olemassa ovat ne miehet, joiden kanssa "kemia" osuu yksiin, ja ne, joiden "kemia" ja "synkkaaminen" ei tunnu pelaavan kenenkään naisen kanssa, kaikkein vähiten sellaisen, jonka kanssa heillä pitäisi olla paljonkin yhteistä. Kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton naisylioppilas on varmuudella ylempitasoinen nainen, mutta kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton miesylioppilas on yhtä ilmiselvästi alempitasoinen mies, tuskin mies ollenkaan, halveksittu epämiehekäs nynnerö ja friikki vain. Hänellä ei ole toiveitakaan koulutustasoltaan ja elämäntavoiltaan samanlaisesta tyttöystävästä, sillä kuten kaikki muutkin naiset, myös se ylempitasoinen raitis ja savuton älykkötyttö rientää pimppa kostuen karismaattisen, väkivaltaisen ja immuunikatoisen rokkimuusikon haaremiin. Sitten kun tämä sulttaani, joka ei tietenkään käytä Sultania, on istuttanut naiseen veneeriset pöpöisensä-pöpsykkäisensä ja mahdollisesti laittanut tälle pari lastakin, siiiiiitten ehkä se kuuden laudaturin poika kelpaa elättämään toisen miehen lapsia ja pöpsykkäisiä. Juu, tiedän: toistan itseäni, mutta tokihan minulla harrastajakirjoittajana on oikeus toistuvalla harjoittelulla etsiä sanomalleni osuvinta ja tehokkainta kirjallista muotoa.
Tämä "nuorten naisten fasistinen pahuus" johdattaa meidät tietysti pohtimaan itse pahuuden olemusta. Kuka on paha? Mark Rosenfelder huomautti osuvassa kirjoituksessaan amerikkalaisten ääriuskovaisten ja hörhövasemmiston yhteisistä piirteistä jotain sen suuntaista, että ihmisten kurjuus ja kärsimykset eivät johdu niinkään aktiivisesta, taistelevasta pahuudesta (jota toki on olemassa, esimerkiksi feminismi) kuin typeryydestä ja ajattelemattomuudesta. Paholaisen sijasta meillä on vastassamme pikemminkin Ibsenin Peer Gyntissään kuvaama Bøygen.
Nuori nainen, joka tekee seurustelupäätöksensä kovien markkinataloudellisten lakien mukaan, ei todellakaan miellä olevansa paha eikä julma sen enempää kuin fasistinenkaan. Yhtä lailla kuin mies, hänkin uskoo siihen kulttuurimme, mahdollisesti koko lajimme (erektuslaisissa blogeissahan on esitetty vankkoja evoluutiobiologisia argumentteja sen puolesta, että kyseessä olisi lajityypillinen, eläimellinen vaistomme) sisäänrakennettuun ohjelmointiin, joka esittää naisen, varsinkin nuoren naisen, herttaisena, hauraana ja raatelevalta maskuliinisuudelta suojeltavana olentona, joka on pohjimmiltaan miestä parempi, arvokkaampi ja ihmissuhteissa lähtökohtaisesti viisaampi ja jolla on siis oikeus käyttäytyä hyvinkin julmasti ja epähumaanisti sellaista miestä kohtaan, joka ei tiedä paikkaansa.
Kun mies joutuu odottamattomasti ja käsittämättömästi naisen torjumaksi ja vaatii sille paremmat perustelut kuin "kemian" tai naisen prinsessamaisen oikun, nainen ei osaa reagoida siihen muuten kuin loukkaamalla miestä mahdollisimman julmasti - jos mies on esimerkiksi puolella sanalla viitannut parin vuosikymmenen takaiseen koulukiusaamiseen, nainen julistaa miehen ikuiseksi ja lopulliseksi luuseriksi, koska vain luusereita on kiusattu koulussa ja koulukiusaaja on sankari ja kingi. Tämä tällainen on luvallista siitä syystä, että miehellä ei ole oikeutta vaatia sitä parempaa selitystä, ja useimmat miehet tyytyvät tähän, koska he ovat oppineet alistumaan "kemiaan" ja prinsessan oikkuihin.
Molemmat sukupuolet ovat suurelta osin tyytyväisiä tähän kauppaan: naiset, koska se antaa heille oikeuden lokoisaan moraaliseen laiskuuteen ja itsekkyyteen (kyllä minäkin arvostaisin sellaista elämää, jossa minulla olisi oikeus oikkuilla ja olla vittumainen mielin määrin ja vaatia huomiota ja passaamista, ja silti minua pidettäisiin jotenkin sisäsyntyisesti hienompana ja ylevämpänä olentona kuin passaajani, eikä minun koskaan tarvitsisi kyseenalaistaa omaa hyvyyttäni ja erinomaisuuttani saati pohtia motiivejani ja niiden oikeutusta), ja se osa miehistä, jolla markkina-arvoa naisen saamiseen on, koska on huomattavasti huojentavampaa ajatella, että sai sen tytön oman itsensä ja hienon erinomaisuutensa vuoksi, ei siksi, että silloin sattui olemaan prinsessan parempi päivä. On mukavampaa tuudittautua kuvittelemaan, että ATM:t ovat ihmisinä huonompia ja vähempiarvoisia kuin että heidät on torjuttu ulkokohtaisin ja jossain määrin sattumanvaraisinkin perustein, jotka sitä paitsi voidaan pelkistää yksinkertaiseen matemaattiseen kaavaan. On mukavampaa uskotella itselleen, että "ihmiset ovat erilaisia", sen sijaan, että nöyrtyisi ajattelemaan joutuvansa tyytymään ja alistumaan siihen, mitä teorian puitteissa on tarjolla. On rauhoittavaa kuvitella, että ihmiset hakevat pikemminkin kaltaisiaan kuin tasoisiaan, ja äärimmäisen epämiellyttävää pohtia sellaista mahdollisuutta, että nainen haluaa mieluummin korkeatasoisen miehen, jonka kanssa hänellä ei välttämättä ole juuri mitään yhteistä, kuin matalatasoisen miehen, jonka kanssa hän voi puhua monista asioista. On miellyttävämpää puhua "kemiasta" jonain mystisenä, kohtalokkaana voimana, jolle ihmisen on vain alistuttava, kuin nähdä se "kemia" analysoituna paperille hyvin yksinkertaiseksi kalkyyliksi, joka pelkistää "rakkauden" - siis nimenomaan ei seksiä, vaan sen henkisemmäksi ja henkistyneemmäksi ajatellun rakkauden - seksuaalisuuttakin alhaisemmaksi ja itsekkäämmäksi viettikoneeksi, joka ei juurikaan salli merkittäviä eroja yksilöpyksilöiden välillä.
On myös selvää, että jos se oma tyttöystävä ei tunnukaan tarpeeksi hyvältä - jos on esimerkiksi haaveillut epärealistisesti supertytöstä, joutunut sitten pienenä miehenä tyytymään johonkin tuttavapiiristään löytämäänsä keskinkertaiseen räpätätihilsuun pitempien ja komeampien miesten viedessä supertyttökandidaatit ja yrittää nyt äänekkäästi ja epätoivoisesti uskotella itselleen ja maailmalle supertytön nyt löytyneen - markkina-arvoteoria voi tuntua miehestä ahdistavalta ja se on torjuttava raivokkaasti, koska se herättää hänessä eloon kaikki ne pelot, joita vastaan hän suhteessaan joutuu taistelemaan.
Monet markkina-arvoteorian kannattajatkaan eivät oikein ymmärrä omaa teoriaansa, koska he uskottelevat, että markkina-arvolle olisi paljonkin itse tehtävissä. Näin ei asian laita tietenkään ole: tässä ainoastaan peruskapitalistisen self made man -ideologian aivopesu lyö läpi. Pikemminkin on olemassa tietty klappi reaalisen ja immanentin markkina-arvon välillä. Mies voi jossain määrin parantaa reaalista markkina-arvoaan - kuitata ulos latenttia markkina-arvopotentiaaliaan - tekemällä ehdotettuja asioita, mutta katto tulee aika varhain vastaan. Toisaalta tunnetun ja tunnustetun YTM:n kohdalla toimii eräänlainen hystereesi-ilmiö: kun mies on naistenmiehen kirjoihin päässyt, hän saa mennä todella rupiseen ja kuppaiseen kuntoon ennen kuin se vaikuttaa oleellisesti hänen flaksiinsa.
Mainitsin edellä, että markkina-arvoteoria synnyttää torjuntaa, koska ajatus tyytymisestä ja osaansa sopeutumisesta ei hemaise nykyajan ihmistä, varsinkaan naista tai YTM:ää, joka odottaa mahdollisimman täydellistä tyydytystä tarpeilleen. Ennen vanhaan kristinuskon hallitsemassa monokulttuurissa tyytyminen Herran jakamaan osaan oli paljon korkeammassa kurssissa. Ymmärrettiin, että ihminen ei saa haluamaansa elämältä ja Jumalalta vain heittäytymällä lattialle selälleen ja parkumalla ää-ää, Into tahtoo, Into tahtoo, ää-ää. Vaimolle tai miehelle ei asetettu kovin kohtuuttomia vaatimuksia, vaan ymmärrettiin, että maailma on syntiin langennut ja sellaisena epätäydellinen: mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin se, että vaimo tai mies on myös epätäydellinen? Itse asiassa äkkinäinen voisi luulla, että itsensä epätäydelliseksi kokeva ihminen voisi kokea syvää yhteenkuuluvuutta ja samastumisen tunnetta samalla tavalla epätäydelliseksi mieltämäänsä partneria kohtaan.
Suurin osa teorian herättämistä vastareaktioista on hysteerisyydessään ja epäjohdonmukaisuudessaan tahattoman huvittavaa lukemista. Tyypillisesti esimerkiksi naiset paheksuvat sitä, että joku "leimaa itsensä alempitasoiseksi mieheksi", ikään kuin eräät miehet vain tällä tavalla huvikseen julistautuisivat halveksituiksi nekruiksi ja ali-ihmisiksi. Todellisuudessahan mies toteaa itsensä alempitasoiseksi nimenomaan sen kohtelun perusteella, jota hän naisilta saa. Tyypillinen nuori nainen ei kuitenkaan ole koskaan kyseenalaistanut tapaa, jolla hän torjuu alempitasoiseksi olettamansa miehen ennen kuin tämä edes pääsee esittelemään persoonallisuuttaan. Hän toteaa miehen markkina-arvon sekä ulkonäön, elekielen että kateellisten kanssasisarten miehestä kertomien juorujen perusteella, ja jollei MA-mittarissa ole tarpeeksi isoa lukua, hän siirtää miehen "vain ystävät" -laatikkoon, ts. hyväksikäytettävien resurssimiesten joukkoon. Olen jopa valmis myöntämään vaikkapa Chin olevan vilpitön, kun hän viittaa "kemiaan", jonka puuttuessa mukavinkin mies jätetään pelkäksi kaveriksi. "Kemian" määrittelee se hänen takaraivossaan raksuttava kylmä kassakone, joka jauhaa aikansa - tak, tak, takatakatak, kling - kunnes sylkäisee ulos paragonin, jossa lukee arvio miehestä: "mitattu, punnittu ja köykäiseksi havaittu". Ei rikas, ei jännittävän rikollinen, ei jännittävän väkivaltainen, ei jännittävän ulkomaalainen. Se laskukone on niin elimellinen osa nuoren naisen tapaa arvioida miehiä, ettei hän välttämättä ole siitä erityisesti tietoinen. Ei hän ymmärrä, että juuri hänen puheensa "kemiasta" ovat se kuolemantuomio, jonka pääkallokasvoinen tuomari markkina-arvo-oikeudessa langettaa alempitasoiselle miehelle tätä edes kuulematta.
Tuhannet muut nuoret naiset ovat vedonneet samalla tavalla "kemiaan". Heidän "kemiansa" ovat jostain syystä aina olleet yhteneväiset: olemassa ovat ne miehet, joiden kanssa "kemia" osuu yksiin, ja ne, joiden "kemia" ja "synkkaaminen" ei tunnu pelaavan kenenkään naisen kanssa, kaikkein vähiten sellaisen, jonka kanssa heillä pitäisi olla paljonkin yhteistä. Kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton naisylioppilas on varmuudella ylempitasoinen nainen, mutta kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton miesylioppilas on yhtä ilmiselvästi alempitasoinen mies, tuskin mies ollenkaan, halveksittu epämiehekäs nynnerö ja friikki vain. Hänellä ei ole toiveitakaan koulutustasoltaan ja elämäntavoiltaan samanlaisesta tyttöystävästä, sillä kuten kaikki muutkin naiset, myös se ylempitasoinen raitis ja savuton älykkötyttö rientää pimppa kostuen karismaattisen, väkivaltaisen ja immuunikatoisen rokkimuusikon haaremiin. Sitten kun tämä sulttaani, joka ei tietenkään käytä Sultania, on istuttanut naiseen veneeriset pöpöisensä-pöpsykkäisensä ja mahdollisesti laittanut tälle pari lastakin, siiiiiitten ehkä se kuuden laudaturin poika kelpaa elättämään toisen miehen lapsia ja pöpsykkäisiä. Juu, tiedän: toistan itseäni, mutta tokihan minulla harrastajakirjoittajana on oikeus toistuvalla harjoittelulla etsiä sanomalleni osuvinta ja tehokkainta kirjallista muotoa.
Tämä "nuorten naisten fasistinen pahuus" johdattaa meidät tietysti pohtimaan itse pahuuden olemusta. Kuka on paha? Mark Rosenfelder huomautti osuvassa kirjoituksessaan amerikkalaisten ääriuskovaisten ja hörhövasemmiston yhteisistä piirteistä jotain sen suuntaista, että ihmisten kurjuus ja kärsimykset eivät johdu niinkään aktiivisesta, taistelevasta pahuudesta (jota toki on olemassa, esimerkiksi feminismi) kuin typeryydestä ja ajattelemattomuudesta. Paholaisen sijasta meillä on vastassamme pikemminkin Ibsenin Peer Gyntissään kuvaama Bøygen.
Nuori nainen, joka tekee seurustelupäätöksensä kovien markkinataloudellisten lakien mukaan, ei todellakaan miellä olevansa paha eikä julma sen enempää kuin fasistinenkaan. Yhtä lailla kuin mies, hänkin uskoo siihen kulttuurimme, mahdollisesti koko lajimme (erektuslaisissa blogeissahan on esitetty vankkoja evoluutiobiologisia argumentteja sen puolesta, että kyseessä olisi lajityypillinen, eläimellinen vaistomme) sisäänrakennettuun ohjelmointiin, joka esittää naisen, varsinkin nuoren naisen, herttaisena, hauraana ja raatelevalta maskuliinisuudelta suojeltavana olentona, joka on pohjimmiltaan miestä parempi, arvokkaampi ja ihmissuhteissa lähtökohtaisesti viisaampi ja jolla on siis oikeus käyttäytyä hyvinkin julmasti ja epähumaanisti sellaista miestä kohtaan, joka ei tiedä paikkaansa.
Kun mies joutuu odottamattomasti ja käsittämättömästi naisen torjumaksi ja vaatii sille paremmat perustelut kuin "kemian" tai naisen prinsessamaisen oikun, nainen ei osaa reagoida siihen muuten kuin loukkaamalla miestä mahdollisimman julmasti - jos mies on esimerkiksi puolella sanalla viitannut parin vuosikymmenen takaiseen koulukiusaamiseen, nainen julistaa miehen ikuiseksi ja lopulliseksi luuseriksi, koska vain luusereita on kiusattu koulussa ja koulukiusaaja on sankari ja kingi. Tämä tällainen on luvallista siitä syystä, että miehellä ei ole oikeutta vaatia sitä parempaa selitystä, ja useimmat miehet tyytyvät tähän, koska he ovat oppineet alistumaan "kemiaan" ja prinsessan oikkuihin.
Molemmat sukupuolet ovat suurelta osin tyytyväisiä tähän kauppaan: naiset, koska se antaa heille oikeuden lokoisaan moraaliseen laiskuuteen ja itsekkyyteen (kyllä minäkin arvostaisin sellaista elämää, jossa minulla olisi oikeus oikkuilla ja olla vittumainen mielin määrin ja vaatia huomiota ja passaamista, ja silti minua pidettäisiin jotenkin sisäsyntyisesti hienompana ja ylevämpänä olentona kuin passaajani, eikä minun koskaan tarvitsisi kyseenalaistaa omaa hyvyyttäni ja erinomaisuuttani saati pohtia motiivejani ja niiden oikeutusta), ja se osa miehistä, jolla markkina-arvoa naisen saamiseen on, koska on huomattavasti huojentavampaa ajatella, että sai sen tytön oman itsensä ja hienon erinomaisuutensa vuoksi, ei siksi, että silloin sattui olemaan prinsessan parempi päivä. On mukavampaa tuudittautua kuvittelemaan, että ATM:t ovat ihmisinä huonompia ja vähempiarvoisia kuin että heidät on torjuttu ulkokohtaisin ja jossain määrin sattumanvaraisinkin perustein, jotka sitä paitsi voidaan pelkistää yksinkertaiseen matemaattiseen kaavaan. On mukavampaa uskotella itselleen, että "ihmiset ovat erilaisia", sen sijaan, että nöyrtyisi ajattelemaan joutuvansa tyytymään ja alistumaan siihen, mitä teorian puitteissa on tarjolla. On rauhoittavaa kuvitella, että ihmiset hakevat pikemminkin kaltaisiaan kuin tasoisiaan, ja äärimmäisen epämiellyttävää pohtia sellaista mahdollisuutta, että nainen haluaa mieluummin korkeatasoisen miehen, jonka kanssa hänellä ei välttämättä ole juuri mitään yhteistä, kuin matalatasoisen miehen, jonka kanssa hän voi puhua monista asioista. On miellyttävämpää puhua "kemiasta" jonain mystisenä, kohtalokkaana voimana, jolle ihmisen on vain alistuttava, kuin nähdä se "kemia" analysoituna paperille hyvin yksinkertaiseksi kalkyyliksi, joka pelkistää "rakkauden" - siis nimenomaan ei seksiä, vaan sen henkisemmäksi ja henkistyneemmäksi ajatellun rakkauden - seksuaalisuuttakin alhaisemmaksi ja itsekkäämmäksi viettikoneeksi, joka ei juurikaan salli merkittäviä eroja yksilöpyksilöiden välillä.
On myös selvää, että jos se oma tyttöystävä ei tunnukaan tarpeeksi hyvältä - jos on esimerkiksi haaveillut epärealistisesti supertytöstä, joutunut sitten pienenä miehenä tyytymään johonkin tuttavapiiristään löytämäänsä keskinkertaiseen räpätätihilsuun pitempien ja komeampien miesten viedessä supertyttökandidaatit ja yrittää nyt äänekkäästi ja epätoivoisesti uskotella itselleen ja maailmalle supertytön nyt löytyneen - markkina-arvoteoria voi tuntua miehestä ahdistavalta ja se on torjuttava raivokkaasti, koska se herättää hänessä eloon kaikki ne pelot, joita vastaan hän suhteessaan joutuu taistelemaan.
Monet markkina-arvoteorian kannattajatkaan eivät oikein ymmärrä omaa teoriaansa, koska he uskottelevat, että markkina-arvolle olisi paljonkin itse tehtävissä. Näin ei asian laita tietenkään ole: tässä ainoastaan peruskapitalistisen self made man -ideologian aivopesu lyö läpi. Pikemminkin on olemassa tietty klappi reaalisen ja immanentin markkina-arvon välillä. Mies voi jossain määrin parantaa reaalista markkina-arvoaan - kuitata ulos latenttia markkina-arvopotentiaaliaan - tekemällä ehdotettuja asioita, mutta katto tulee aika varhain vastaan. Toisaalta tunnetun ja tunnustetun YTM:n kohdalla toimii eräänlainen hystereesi-ilmiö: kun mies on naistenmiehen kirjoihin päässyt, hän saa mennä todella rupiseen ja kuppaiseen kuntoon ennen kuin se vaikuttaa oleellisesti hänen flaksiinsa.
Mainitsin edellä, että markkina-arvoteoria synnyttää torjuntaa, koska ajatus tyytymisestä ja osaansa sopeutumisesta ei hemaise nykyajan ihmistä, varsinkaan naista tai YTM:ää, joka odottaa mahdollisimman täydellistä tyydytystä tarpeilleen. Ennen vanhaan kristinuskon hallitsemassa monokulttuurissa tyytyminen Herran jakamaan osaan oli paljon korkeammassa kurssissa. Ymmärrettiin, että ihminen ei saa haluamaansa elämältä ja Jumalalta vain heittäytymällä lattialle selälleen ja parkumalla ää-ää, Into tahtoo, Into tahtoo, ää-ää. Vaimolle tai miehelle ei asetettu kovin kohtuuttomia vaatimuksia, vaan ymmärrettiin, että maailma on syntiin langennut ja sellaisena epätäydellinen: mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin se, että vaimo tai mies on myös epätäydellinen? Itse asiassa äkkinäinen voisi luulla, että itsensä epätäydelliseksi kokeva ihminen voisi kokea syvää yhteenkuuluvuutta ja samastumisen tunnetta samalla tavalla epätäydelliseksi mieltämäänsä partneria kohtaan.
torstai 23. maaliskuuta 2006
Meister der Kleinen Form. Neue Folge
Lukulistalla, sattuneesta syystä: Margret Eggerstein-Harutunianin oppikirja Lehrbuch der armenischen Sprache. Sen innoittamana katsoin taas kerran Atom Egoyanin elokuvan Ararat, sen jälkeen myös trailerin. Ihan hyvä filmi se on. Siltikin mieleen tuli aforismi Peter Handken kokoelmasta Geschichte des Bleistifts: Meistens würde das Motto genügen. Aber der Autor hat noch den lächerlichen Ehrgeiz, auch den Rest zu schreiben. "Useimmissa tapauksissa motto riittäisi, mutta kirjailijan pitää naurettavan kunnianhimonsa vuoksi kirjoittaa loputkin." Sitä voisi rukata muotoon: "useimmissa tapauksissa traileri riittäisi, mutta ohjaajan pitää naurettavan kunnianhimonsa vuoksi tehdä loputkin filmistä."
Lukulistalla lisäksi Juri Lotmanin Sotvorenije Karamzina, Paul Prestonin Franco - Caudillo de España, kakkosnide Hertzenin julmetun pitkistä muistelmista Byloje i dumy...niin, ja sitten silmäilen kauhistuneena joku aika sitten ostamaani venäjänkielistä alkutekstiä Arbatin lapsista. Oliko siinä tosiaan silloin aikoinaan kolme 700 sivun paksuista osaa?
Lukulistalla lisäksi Juri Lotmanin Sotvorenije Karamzina, Paul Prestonin Franco - Caudillo de España, kakkosnide Hertzenin julmetun pitkistä muistelmista Byloje i dumy...niin, ja sitten silmäilen kauhistuneena joku aika sitten ostamaani venäjänkielistä alkutekstiä Arbatin lapsista. Oliko siinä tosiaan silloin aikoinaan kolme 700 sivun paksuista osaa?
keskiviikko 22. maaliskuuta 2006
Seuraava barrikadiraportti
(Kastryčnickaja płošča yökuvassa. Lähde: Radio Libertyn valkovenäjänkielinen toimitus.)
Käväisin taas RFE/RL:n nettisivuilla katsomassa, mitä Kastryčnickaja płoščalla on tänään tekeillä. Väkeä on jälleen pidätetty kasapäin, mutta uutta sakkia saapuu torille. Reportterin mukaan aiemmin opiskelijanuorison hallussa ollutta aukiota miehitetään nyt selvästi ikäihmisten voimin. Herää kysymys: eivät kai ne kaikkia voi vankilaan panna?
Lähde: Radio Libertyn valkovenäjänkielinen toimitus.
Tämän nuorukaisen nimi on Michał Aŭdziejeŭ eli venäläisittäin Mihail Avdejev, ja häneltä miliisin erikoisosaston mies yritti repiä käsistä Valko-Venäjän punavalkoisen lipun. Punavalkoinen lippu - keskellä punainen vaakaraita, ylä- ja alakolmannekset lipusta valkoiset - on Valko-Venäjän opposition tunnus, joka 90-luvun alussa oli maan virallinen tunnus, kunnes istuva presidentti vallankaappauksensa jälkeen otti käyttöön vanhaan neuvostolippuun perustuvan mallin - punavihreän lipun, jota on koristeltu kansanomaista kudontataidetta jäljittelevällä pitsikuviolla.
Valko-Venäjän Puolan-suurlähettiläs, Pavał Łatuška, taas menetti malttinsa jouduttuaan puolalaisen televisiotoimittajan haastateltavaksi. Jälkeen päin hän meni ärjäisemään ääneen, että "sille pitäisi antaa turpaan" - eikä mikrofonista ollut vielä katkaistu virtaa. Tarkka sanamuoto oli Radio Libertyn mukaan: "Sanonpahan vain - ikinä en enää anna teidän asemallenne haastattelua. Teidän toimittajanne ovat - noh - kesällä oli aivan sama juttu, ja nyt ne taas alkavat siitä presidentistä...Kerta kaikkiaan...Jos en olisi suurlähettiläs - anteeksi vaan, sanokaa tämä sille pomollenne - antaisin hänelle turpaan." Diplomaatin ei oikein kuuluisi laukoa tällaisia, ja heti kun asia tuli puolalaisten poliitikkojen tietoon, he vaativat Łatuškan maastakarkotusta epätoivottuna henkilönä. Puolan journalistiliiton sananvapausvastaava Miłosz Marczuk julisti olevansa niin puulla päähän lyöty, ettei hän keksinyt sopivia sanoja suurlähettilään tuomitsemiseksi, ja valtiopäivien Valko-Venäjä -solidaarisuuskomiteaa johtava kansanedustaja Robert Tyszkiewicz piti tätä tyypillisenä esimerkkinä Łukašenkan asennoitumisesta vapaisiin tiedotusvälineisiin vaatien ulkoministeriöltä ankaria vastatoimia. Valko-Venäjän Varsovan-lähetystön lehdistöneuvos Dźmitry Vyborny hämmästeli kohua ja piti sitä tahallisesti lietsottuna. (Jostain syystä hän ei näytä maininneen "Valko-Venäjälle vihamielisiä voimia" eikä niiden juonia, ilmeisesti neukkuaikainen rutiini on kadoksissa.)
"Edistyksellinen" maailma ilmaisee toki tukensa istuvan presidentin uudelleenvalinnalle: Fidel Castro on onnitellut häntä vaalivoiton johdosta, ja epäilemättä myös sen, öhhhmmm, johdattamistavasta. Fidel on siis totisesti osoittanut olevansa etunimensä mukaisesti aina uskollinen, semper fidelis, siempre leal, ystävilleen, kuten Kuuba oli Espanjan kruunulle kaikkien muiden siirtomaiden jo itsenäistyttyä sen hallinnasta. Ja kyllähän me tiedämme, että Fidelilläkin on omat käsityksensä siitä, mitä "vapailla vaaleilla" tarkoitetaan.
Tuoreimman päivityksen (23.30) mukaan aukiolla on puolitoista tuhatta ihmistä. Lauluja lauletaan ja puheenvuoroja pidetään. Tunnelma on jännittynyt, aukion laidoilla on himmeälasisia autoja, ja miliisin erikoisosaston tilalle on ilmaantunut salaperäisiä nahkatakkimiehiä. Ulkomaisia lehtimiehiä uhkaa maastakarkoitus, useiden journalistien akkreditoinnit on julistettu peruutetuiksi maaliskuun 24. päivästä alkaen. Sen jälkeen alkavat sitten varmaan konetuliaseet laulaa?
Jos Yhdysvallat olisi iirinkielinen maa
Ivan Hlinkan kanssa olemme viime aikoina piruuttamme kehitelleet suomen kieleen iiristä peräisin olevia lainasanoja, jollaisia käytettäisiin, jos Yhdysvallat olisi iirinkielinen maa. Jos iirillä olisi ollut kirjallinen kulttuuri siinä vaiheessa kun miljoonat iiriä puhuvat ihmiset asettuivat sinne asumaan, niin olisi jopa voinut käydäkin. Eräillä Yhdysvaltain armeijan joukko-osastoilla on nykyäänkin iirinkielinen tunnuslause: Fág an bealach! - Pois tieltä! - tai Riamh nár dhruid ó spairn lann - Joka kuunaan ei kavahtanut kalpain kalsketta.
Tänään kehittelimme seuraavanlaisen pienen tarinan hypoteettisella Bastúnin kaupungin seudulle asettuneiden suomalaisten siirtolaisten puhumalla Gaelainnisilla eli merikansuomella. Lukekaa se ensin ja katsokaa sitten selityksiä.
"Oli niin tuna klyväri, että kun lähettiin ajamaan kohti Pastuunaa ja puoharin poikki meni truha niin klyöstänä fanasi siihen fostuksiin. Siinä sitten tehtiin vähän maranaa että mitä sitten pitäis tosata, niin sillon meni tuuskamala kreinin eteen ja alko pastaasi eikä mikään tihku vaan kärtti palkkipastaasi. Lähettiin sitten faarasta hakemaan muttei löytyny muuta kun yksi iso krauni ja sen alle sitten mentiin foskaan mutta silloin krauniin pyöläs tinteri. Huopari oli etten olis nyt tätä skeiliä ähräämässä."
tuna < dona huono
klyväri, klyöstänä < gluaisteán auto
puohari < bóthar tie
truha < sruthán puro, vesivirta
fanata < fan odottaa, jäädä
fostuksissa < fostú kiinnittäminen, juuttuminen, pestaaminen
marana < marana tuumiskelu, pohtiminen
tosata < tosaigh alkaa
tuuskamala < dubh musta + scamall pilvi
kreini < grian, genetiivi gréine, datiivi gréin aurinko
pastaasi < báisteach sade
kärtti < ceart oikea
palkkipastaasi < balc rankkasade
faaras < fáras katto pään päällä, maja
krauni < crann puu
foska < foscadh sateen-, tuulen- tai tulituksensuoja
pyölätä < buail lyödä, iskeä, osua
tinteri < tintreach salama
huopari < hóbair vähältä piti
skeili < scéal tarina
ährätä < eachtraigh kertoa juttuja
Tänään kehittelimme seuraavanlaisen pienen tarinan hypoteettisella Bastúnin kaupungin seudulle asettuneiden suomalaisten siirtolaisten puhumalla Gaelainnisilla eli merikansuomella. Lukekaa se ensin ja katsokaa sitten selityksiä.
"Oli niin tuna klyväri, että kun lähettiin ajamaan kohti Pastuunaa ja puoharin poikki meni truha niin klyöstänä fanasi siihen fostuksiin. Siinä sitten tehtiin vähän maranaa että mitä sitten pitäis tosata, niin sillon meni tuuskamala kreinin eteen ja alko pastaasi eikä mikään tihku vaan kärtti palkkipastaasi. Lähettiin sitten faarasta hakemaan muttei löytyny muuta kun yksi iso krauni ja sen alle sitten mentiin foskaan mutta silloin krauniin pyöläs tinteri. Huopari oli etten olis nyt tätä skeiliä ähräämässä."
tuna < dona huono
klyväri, klyöstänä < gluaisteán auto
puohari < bóthar tie
truha < sruthán puro, vesivirta
fanata < fan odottaa, jäädä
fostuksissa < fostú kiinnittäminen, juuttuminen, pestaaminen
marana < marana tuumiskelu, pohtiminen
tosata < tosaigh alkaa
tuuskamala < dubh musta + scamall pilvi
kreini < grian, genetiivi gréine, datiivi gréin aurinko
pastaasi < báisteach sade
kärtti < ceart oikea
palkkipastaasi < balc rankkasade
faaras < fáras katto pään päällä, maja
krauni < crann puu
foska < foscadh sateen-, tuulen- tai tulituksensuoja
pyölätä < buail lyödä, iskeä, osua
tinteri < tintreach salama
huopari < hóbair vähältä piti
skeili < scéal tarina
ährätä < eachtraigh kertoa juttuja
tiistai 21. maaliskuuta 2006
Valko-Venäjän vapaustaistelun barrikadeilta
Tämä kuva on peräisin Knihi.comin sivuilta, joilta voi imuroida koneelleen vaikkapa Suomessakin maanpaossa olleen kansalliskirjailija Vasil Bykaun keskeiset teokset. Valkovenäjää osaamattomille sieltä löytyy myös hänen yksittäisten kertomustensa käännöksiä ymmärrettävämmille kielille, kuten venäjäksi, puolaksi, englanniksi ja saksaksi. Ääntäminen lienee helpompaa, kun kerron, että tuossa lukee PRYCHODŹ - 21 SAKAVIKA - KASTRYČNICKAJA PŁOŠČA. Kastryčnickaja płošča on sama paikka, jota meidän tiedotusvälineissämme kutsutaan Oktjabrskaja-aukioksi tai Lokakuun aukioksi - valkovenäjässä kun käytetään omia slaavilaisia kuukaudennimiä venäjän pitkälti latinalaisperäisten sijasta. Myös puolassa, ukrainassa ja tšekissä on omat kuukaudennimet, tosin puolassa maaliskuuta (marzec) ja toukokuuta (maj) kutsutaan latinalaisperäisillä nimillä. Mitään yhtenäistä, eri kielille yhteistä järjestelmää slaavilaiset kuukaudennimet eivät muodosta. Puolan ja valkovenäjän nimet ovat kuitenkin pitkälti samankuuloiset, mikä kertoo tietysti puolan vaikutuksesta: styczeń/studzień, luty/luty, marzec/sakavik, kwiecień/krasavik, maj/travień, czerwiec/čyrvień, lipiec/livień, sierpień/žnivień, październik/kastryčnik, listopad/listapad, grudzień/śniežań. Kaikkien nimien merkitystä en osaa suoralta kädeltä selittää, mutta esimerkiksi huhtikuun puolankielinen nimi viittaa kukkiin, elokuun puolankielisessä nimessä kummittelee suomeenkin lainattu sirppiä tarkoittava slaavilainen sana (jonka muoto tšekissä on tietenkin srp), ja valkovenäläisten žnivień taas viittaa suoraan sadonkorjuuseen (puolaksi żniwo). Helmikuun nimi taas on adjektiivi, joka venäjässä on muodossa ljutyj ja tarkoittaa siellä julmaa tai ankaraa, esimerkiksi ankaraa pakkasta, jollaisia helmikuussa tunnetusti usein esiintyykin. Marraskuu taas on sekä puolassa että valkovenäjässä nimeltään "lehtien putoaminen". Sitä ei tarina kerro, saiko J.R.R. Tolkien tästä idean quenyankieliseen myöhäissyksyä tarkoittavaan sanaan lasselanta, joka sekin viittaa lehtien putoamiseen. Luultavasti ei, sillä Tolkien ei pitänyt slaavilaisista kielistä eikä osannut niitä.
Tuon kuvan teksti tarkoittaa joka tapauksessa SAAVU PAIKALLE 21. MAALISKUUTA, LOKAKUUN AUKIO. Katsotaan, mitä Svabodan nettisivut kertovat tämänhetkisestä tilanteesta. Sivuja on päivitetty viimeksi klo 23.15. Ilmeisesti aukiolla on pari tuhatta ihmistä, miliisieversti on käynyt toteamassa tilanteen, mutta väkivaltaisuuksia ei ole ilmennyt. Pidätyksiä on ainakin eilen tehty melkoisesti: miliisi sovelsi, jos olen valkovenäjää oikein ymmärtänyt, sellaista sääntöä, että kaikki, joilla oli mukanaan eväitä - voileipiä tai termospulloja - pyrittiin panemaan käpälälautaan. Ne, joilla ei ollut ruokaa, sitä vastoin saivat jäädä paikalle mieltään osoittamaan.
Hesarin kotisivujen väittely asiasta osoitti muuten ainakin minun hienoiseksi järkytyksekseni, että meillä Suomessa on paatuneita kommareita - ei kai niitä voi muuksi sanoa - joiden mielestä Łukašenka on pienempi paha kuin "USA:n tukema oppositio". Mielikuvitus - olin vähällä kirjoittaa "mielikuvotus", ja virhe olisi kai pitänyt jättää korjaamatta - ei riitä sen käsittelemiseen, mitä tuolla tavalla asennoituvan ihmisen päässä raksuttaa. Virkaheiton sovhoositirehtöörin diktatuuria voi kenties puolustaa jonkinlaiselta kylmän reaalipoliittiselta, paasikiveläisesti valtioviisaalta kannalta, koska sen voi ehkä uskottavasti mieltää jonkinlaiseksi poliittisen vakauden takeeksi. Mutta amerikkalaisvihan täytyy olla todella sairasta ja sokeaa, jotta sen varjolla pitää tukea Mienskissä huseeraavaa Stalinin ihailijakerhon kunniapuheenjohtajaa. Häntä vastassa on laaja oppositiovoimien rintama, johon kuuluu niin vasemmistolaisia, oikeistolaisia, keskustalaisia kuin ympäristönsuojelijoitakin. Sanalla sanoen: koko monipuoluejärjestelmä sinänsä. Sitä paitsi hän on toiminut aktiivisesti valkovenäjän kielen ja valkovenäjänkielisen kulttuurin hävittämiseksi ja kieli solmussa solkatun kyökkiryssän levittämiseksi maassa, kun ihanan Neuvostoliiton puheenparsi muka on hienompaa kuin valkovenäjä.
maanantai 20. maaliskuuta 2006
Komentoorat
Feminismin ideana oli tunnetusti vapauttaa ihmiset ja naiset ahtaista sukupuolirooleista ja antaa heille mahdollisuus olla ennen muuta ihmisiä. Näin kenenkään ei enää tarvitsisi ahdistua siitä, että jokin itse itsensä nimittänyt auktoriteetti asettaa heille kohtuuttomia ja asiattomia vaatimuksia siitä, miten heidän pitäisi elää ja miten aikaansa käyttää. Kun tulevaisuuden Marie Curien tai Lise Meitnerin ei enää tarvitsisi lakata kynsiään, käydä kampaajalla, tappaa itseään anoreksiaan eikä hirttää itseään tukahduttavaan korsettiin ollakseen jonkin epämääräisen Tahon mielestä ja mieliksi "naisellinen", hän voisi täydestä sydämestään keskittyä omiin nörtin juttuihinsa laboratoriossaan, ja ihmiskunnan edistys ottaisi lisää huimia askeleita, kun naisten älylliset kyvyt saataisiin vapautettua sen palvelukseen.
No, miten siinä on käynyt?
(Pitkä, jäätävä hiljaisuus. Enkeli kulkee huoneen läpi. Tai perkele.)
Suomen naiset eivät koskaan historiansa aikana ole olleet vapaampia kuin nyt tekemään sitä, mitä huvittaa. Mitä he sitten tekevät? Lakkaavat kynsiään, käyvät kampaajalla, laihduttavat itsensä hengiltä ja hirttävät itsensä epäkäytännöllisiin ja ääliömäisiin muotitamineisiin. Korsettia voidaan verrata lävistyksiin, joita ehkä harrastavat miehetkin, mutta eivät siinä mitassa kuin nuoret tytöt. Meikit ovat räikeitä ja groteskeja. (Tietysti nuorisokulttuurien vastenmielisiä piirteitä ammatikseen ymmärtelevien tätien virallinen selitys sotamaalaukselle on, että sen kautta tyttö ilmentää persoonallisuuttaan. Aivan yhtä persoonallisesti kuin jenginsä tusina muuta Star Trekin ryhmyotsaisten humanoidilajien kauhukabinetista karannutta avaruuden muukalaista.) Merkittäviin tieteellisiin tai taiteellisiin saavutuksiin he eivät oikeastaan useinkaan yllä. Luonnontieteisiin heitä ei ole kannustamassa kukaan: luonnontieteilijätyttöjä pidetään epänaisellisina luonnonoikkuina, ja alaa opiskelevat naiset päätyvät joka tapauksessa yleensä opettamaan kemiaa Takahikiän yläasteelle. Humanististen tieteiden ylinaisitus taas on johtanut keskinkertaisuuden tyttökulttuuriin: alan huiput ovat sielläkin miehiä, jotka opiskelevat intohimosta, eivät siksi etteivät muutakaan keksi. (Tiedän, tiedän: oma kehu haisee.)
Mikä sitten on feminismin rooli tässä sopassa? Ainakaan feminismi ei ole vapauttanut tyttöjä tekemään epänaisellisia asioita, saati sitten olemaan kiusaamatta itseään turhanaikaisilla kaunistautumistouhuilla. Tuskin kukaan nykyaikainen mies oikeasti odottaa naisen rääkkäävän itseään hengiltä kauneuden vuoksi. Keskimääräinen ATM ei esimerkiksi vaadi tyttöjen meikkaavan itseään. Niin kauan kuin muistan, olen kokenut vahvasti meikatut tytöt pelottavina vieraan maailman ja vieraiden arvostusten edustajina ja joutunut erityisesti pinnistämään suvaitakseni heitä.
En tiedä, pitääkö paikkaansa se homofobinen kansantarina, jonka mukaan naisten ruipeloihanne johtuisi siitä, että muotisuunnittelijat ovat järkiään homoseksuaaleja, jotka suunnittelevat vaatteita mielessään laiha, rinnaton nuori poika oikean naisen sijasta, mutta tosiasia on, että mallimisut ovat yleensä abstraktilla ja epäseksuaalisella tavalla kauniita. Veikkaanpa, että esimerkiksi Saimi Nousiainen ja Angelika Kallio ovat suurimmalle osalle miehistä aika vastenmielisiä ja kaikkea muuta kuin eroottisesti haluttavia.
Viime aikoina, kun naisten ympärileikkausten sosiologiaa on tutkittu siellä, missä niitä esiintyy, on tultu siihen tulokseen, että perinnettä eivät vie eteenpäin suinkaan miehet, vaan naiset. Tämä ei ole ainoastaan Henryn ihmissusiblogissaan siteeraamien tutkimusten tulos, vaan olen saanut siitä viitteitä moneltakin taholta. Naisten ympärileikkaus on peräisin Egyptin faaraoilta (en muista enää, onko "farao" vai "faarao" nykyinen virallinen oikeinkirjoitus - minun kouluaikoinani "faarao" ja "seetri" ovat pariin otteeseen vaihtaneet vokaalipituussuositusta), jumalkuninkailta. Jotenkin on arvattavaa, että turhamaiset naiset haluavat olla faaraoiden tyttärien - jumalattarien - kaltaisia, tai ainakin omien lastensa olevan. Siitä on saanut alkunsa järjetön perinne. Naiset tekevät mitä tahansa ollakseen jumalallisen muodikkaita ja hienoja, jopa leikkaavat löysät pois pimpasta paskaisella partaterällä.
Meidän kulttuurimme ei eroa tuosta ainakaan laadullisesti. Kuten veli Junakohtaus taannoin sanoi, "oikean naisellisuuden" vaatimuksia eivät esitä miehet, vaan toiset naiset: jokainen nainen, joka on ollut kyllin tyhmä ottaakseen riesakseen jonkin kauneudenhoito- ja naisellisuusvelvollisuuden, vartioi haukansilmin kaikkia muita naisia, jotta nämä alistuisivat samaan typeryyteen - muka "miesten ja patriarkaatin" ikeen alle! Ne samat komentoorat, jotka jossain somalikulttuurissa vahtivat tyttöjen ympärileikkauksia, valvovat meidän kulttuurissamme muiden naisten pukuja ja kampauksia ja älähtävät heti, kun joku nainen kehtaakin viitata kintaalla heidän vaatimuksilleen. Kuka tuollainen oikein luulee olevansa? Hänhän kehtaa kyseenalaistaa vallan, jonka komentoora on omasta pyhästä aloitteestaan ominut itselleen. Sellaisia röyhkimyksiä ei totta tosiaan voi eikä saa suvaita. Siksi juorulehdissä jatkuvasti repostellaan julkisuuden naisten pukeutumista (meinasin kirjoittaa "julkisten naisten", mutta se kuulosti liikaa samalta kuin "yleinen nainen").
Merkitsikö sitten feminismi irtautumista komentooran vallasta? Kissan viikset! Feminismissä oli loppujen lopuksi kysymys sen vallan modernisoinnista ja sovittamisesta uusiin aikoihin, joka naisilla oli miehiinsä aina ollut, ei mistään radikaalista naisroolin muuttamisesta ja kaikkein vähiten naisen vapauttamisesta. Ylimmäisinä feministeinä riehuivat taas kerran komentoorat, uusi komentoorasukupolvi. He keksivät naisille lisää stressaavia ja ahdistavia vaatimuksia, joita ehdottomasti oli noudatettava, jos nainen mieli olla oikea emansipoitunut nykyfemakko. Luonnollisesti vaatimukset jyvitettiin mahdollisimman kohtuuttomiksi, ristiriitaisiksi ja yhteensopimattomiksi, jotta komentooran uhria rasittaisivat väistämättömät riittämättömyyden tunteet. Kaikkein älykkäimmät nuoret naiset, ne, joilla olisi ollut riittävästi lahjoja ja kiinnostusta keskittyä komentooran vaatimuksia tärkeämpiin ja kiinnostavampiin asioihin, vaipuivat viimeistään pari vuotta yliopistoa käytyään vakavaan masennukseen, koska he eivät yksinkertaisesti jaksaneet sekä tehdä omia juttujaan että olla samanaikaisesti komentooralle mieliksi. Niinpä uudenkin naiskulttuurin tahdin sai määrätä hihkuva ja rääkyvä komentoora yhdessä häntä kritiikittä kumartavien keskinkertaisuuksien kanssa.
Entä miehet? Kasvoi uusi nuorten miesten sukupolvi, joka uskoi maailman muuttuneen ja halusi aidosti olla naistensa tasa-arvoisia kumppaneita ja tovereita. Tällaistahan komentoorat eivät voineet ensinkään sietää. Tuollaisista miehistä nuoret naiset olisivat voineet - oi kauhistus! - saada tukea komentooran vaatimuksia vastaan. Kohtahan komentooraa älykkäämmät tytöt olisivat rauhassa ja komentooran häiritsemättä saaneet kehittää lahjojaan siten kuin huvittaa. Niinpä nuo uudenlaiset miehet oli leimattava valehtelijoiksi, tekopyhimyksiksi ja soluttautujiksi. Miehet ovat aina sikoja, julisti komentoora - mutta ainakin entisten aikojen ylistämällä alistavat herrasmiehet ja kunnon machot ja väkivaltaiset hakkaajamiehet ja ammattirikolliset noudattivat sianluontoaan rehellisesti ja konstailematta. Herrasmiehiltä sai rahaa ja hakkaajaroistoilta rajun kiihottavaa seksiä. Mutta nuo "uusina miehinä" itseään pitävät pellet yrittivät kätkeä väistämättömän pahuutensa, joka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin puhkeaisi esiin. Heitä tuli halveksua "nörttineutreina". Ja hehän olivat syyllistyneet rikoksista pahimpaan - kieltäytyneet pelaamasta komentooran peliä, noudattamasta komentooran sääntöjä.
Toki feministikomentoorankaan valta ei ole aukoton. Aina silloin tällöin ilmaantuu nuoria naisia, jotka tekevät kuten huvittaa ja seurustelevat sellaisen miehen - jopa komentooran halveksiman nörttineutrin - kanssa kuin huvittaa. Tällaista komentoora ei tietenkään voi sietää. Raivosta rääkyen hän rientää läksyttämään väärintekijää ja petturia siitä, että tämä kehtaa "alistua miehen valtaan" ja olla tämän "käskyläinen". "Vahvana voimanaisena" komentoora ei tietenkään voi suvaita sitä, että joku nainen "antaa miehen hallita itseään". Luonnollisesti valta on ainoa, minkä päälle komentoora ymmärtää - se valta, johon hänellä ei ole minkäänlaista mandaattia, mutta jonka hän on heikkotahtoisempiaan simputtamalla manipuloinut itselleen. Hänen mieleensä ei juolahda hetkeäkään, että tuo hänen pyhiä lakejaan rikkonut nainen voisi pysytellä miehensä kanssa omasta tahdostaan. Ehehei. Kaikki naiset, jotka eivät kumarra komentooraa, ovat "alistettuja", ja he puhkeavat naiseutensa kukkaan vasta suostuessaan komentooran valtaan. Todjelljinjen vapaauss tuljee Poljitbjuroolta...ei kun todellinen vapaus tulee komentooralta. Komentoora tietää sinua paremmin, miten sinun tulee ajatella ollaksesi vapautunut nainen, ja jos naisen pitää ajatella muita kuin komentooran ajatuksia, häneltä on riistetty tärkein kaikesta - ajattelemisen vapaus.
PS: Käyttääkseni yhtä komentoorien lempi-ilmauksista: tiedätte kyllä keitä tarkoitan.
No, miten siinä on käynyt?
(Pitkä, jäätävä hiljaisuus. Enkeli kulkee huoneen läpi. Tai perkele.)
Suomen naiset eivät koskaan historiansa aikana ole olleet vapaampia kuin nyt tekemään sitä, mitä huvittaa. Mitä he sitten tekevät? Lakkaavat kynsiään, käyvät kampaajalla, laihduttavat itsensä hengiltä ja hirttävät itsensä epäkäytännöllisiin ja ääliömäisiin muotitamineisiin. Korsettia voidaan verrata lävistyksiin, joita ehkä harrastavat miehetkin, mutta eivät siinä mitassa kuin nuoret tytöt. Meikit ovat räikeitä ja groteskeja. (Tietysti nuorisokulttuurien vastenmielisiä piirteitä ammatikseen ymmärtelevien tätien virallinen selitys sotamaalaukselle on, että sen kautta tyttö ilmentää persoonallisuuttaan. Aivan yhtä persoonallisesti kuin jenginsä tusina muuta Star Trekin ryhmyotsaisten humanoidilajien kauhukabinetista karannutta avaruuden muukalaista.) Merkittäviin tieteellisiin tai taiteellisiin saavutuksiin he eivät oikeastaan useinkaan yllä. Luonnontieteisiin heitä ei ole kannustamassa kukaan: luonnontieteilijätyttöjä pidetään epänaisellisina luonnonoikkuina, ja alaa opiskelevat naiset päätyvät joka tapauksessa yleensä opettamaan kemiaa Takahikiän yläasteelle. Humanististen tieteiden ylinaisitus taas on johtanut keskinkertaisuuden tyttökulttuuriin: alan huiput ovat sielläkin miehiä, jotka opiskelevat intohimosta, eivät siksi etteivät muutakaan keksi. (Tiedän, tiedän: oma kehu haisee.)
Mikä sitten on feminismin rooli tässä sopassa? Ainakaan feminismi ei ole vapauttanut tyttöjä tekemään epänaisellisia asioita, saati sitten olemaan kiusaamatta itseään turhanaikaisilla kaunistautumistouhuilla. Tuskin kukaan nykyaikainen mies oikeasti odottaa naisen rääkkäävän itseään hengiltä kauneuden vuoksi. Keskimääräinen ATM ei esimerkiksi vaadi tyttöjen meikkaavan itseään. Niin kauan kuin muistan, olen kokenut vahvasti meikatut tytöt pelottavina vieraan maailman ja vieraiden arvostusten edustajina ja joutunut erityisesti pinnistämään suvaitakseni heitä.
En tiedä, pitääkö paikkaansa se homofobinen kansantarina, jonka mukaan naisten ruipeloihanne johtuisi siitä, että muotisuunnittelijat ovat järkiään homoseksuaaleja, jotka suunnittelevat vaatteita mielessään laiha, rinnaton nuori poika oikean naisen sijasta, mutta tosiasia on, että mallimisut ovat yleensä abstraktilla ja epäseksuaalisella tavalla kauniita. Veikkaanpa, että esimerkiksi Saimi Nousiainen ja Angelika Kallio ovat suurimmalle osalle miehistä aika vastenmielisiä ja kaikkea muuta kuin eroottisesti haluttavia.
Viime aikoina, kun naisten ympärileikkausten sosiologiaa on tutkittu siellä, missä niitä esiintyy, on tultu siihen tulokseen, että perinnettä eivät vie eteenpäin suinkaan miehet, vaan naiset. Tämä ei ole ainoastaan Henryn ihmissusiblogissaan siteeraamien tutkimusten tulos, vaan olen saanut siitä viitteitä moneltakin taholta. Naisten ympärileikkaus on peräisin Egyptin faaraoilta (en muista enää, onko "farao" vai "faarao" nykyinen virallinen oikeinkirjoitus - minun kouluaikoinani "faarao" ja "seetri" ovat pariin otteeseen vaihtaneet vokaalipituussuositusta), jumalkuninkailta. Jotenkin on arvattavaa, että turhamaiset naiset haluavat olla faaraoiden tyttärien - jumalattarien - kaltaisia, tai ainakin omien lastensa olevan. Siitä on saanut alkunsa järjetön perinne. Naiset tekevät mitä tahansa ollakseen jumalallisen muodikkaita ja hienoja, jopa leikkaavat löysät pois pimpasta paskaisella partaterällä.
Meidän kulttuurimme ei eroa tuosta ainakaan laadullisesti. Kuten veli Junakohtaus taannoin sanoi, "oikean naisellisuuden" vaatimuksia eivät esitä miehet, vaan toiset naiset: jokainen nainen, joka on ollut kyllin tyhmä ottaakseen riesakseen jonkin kauneudenhoito- ja naisellisuusvelvollisuuden, vartioi haukansilmin kaikkia muita naisia, jotta nämä alistuisivat samaan typeryyteen - muka "miesten ja patriarkaatin" ikeen alle! Ne samat komentoorat, jotka jossain somalikulttuurissa vahtivat tyttöjen ympärileikkauksia, valvovat meidän kulttuurissamme muiden naisten pukuja ja kampauksia ja älähtävät heti, kun joku nainen kehtaakin viitata kintaalla heidän vaatimuksilleen. Kuka tuollainen oikein luulee olevansa? Hänhän kehtaa kyseenalaistaa vallan, jonka komentoora on omasta pyhästä aloitteestaan ominut itselleen. Sellaisia röyhkimyksiä ei totta tosiaan voi eikä saa suvaita. Siksi juorulehdissä jatkuvasti repostellaan julkisuuden naisten pukeutumista (meinasin kirjoittaa "julkisten naisten", mutta se kuulosti liikaa samalta kuin "yleinen nainen").
Merkitsikö sitten feminismi irtautumista komentooran vallasta? Kissan viikset! Feminismissä oli loppujen lopuksi kysymys sen vallan modernisoinnista ja sovittamisesta uusiin aikoihin, joka naisilla oli miehiinsä aina ollut, ei mistään radikaalista naisroolin muuttamisesta ja kaikkein vähiten naisen vapauttamisesta. Ylimmäisinä feministeinä riehuivat taas kerran komentoorat, uusi komentoorasukupolvi. He keksivät naisille lisää stressaavia ja ahdistavia vaatimuksia, joita ehdottomasti oli noudatettava, jos nainen mieli olla oikea emansipoitunut nykyfemakko. Luonnollisesti vaatimukset jyvitettiin mahdollisimman kohtuuttomiksi, ristiriitaisiksi ja yhteensopimattomiksi, jotta komentooran uhria rasittaisivat väistämättömät riittämättömyyden tunteet. Kaikkein älykkäimmät nuoret naiset, ne, joilla olisi ollut riittävästi lahjoja ja kiinnostusta keskittyä komentooran vaatimuksia tärkeämpiin ja kiinnostavampiin asioihin, vaipuivat viimeistään pari vuotta yliopistoa käytyään vakavaan masennukseen, koska he eivät yksinkertaisesti jaksaneet sekä tehdä omia juttujaan että olla samanaikaisesti komentooralle mieliksi. Niinpä uudenkin naiskulttuurin tahdin sai määrätä hihkuva ja rääkyvä komentoora yhdessä häntä kritiikittä kumartavien keskinkertaisuuksien kanssa.
Entä miehet? Kasvoi uusi nuorten miesten sukupolvi, joka uskoi maailman muuttuneen ja halusi aidosti olla naistensa tasa-arvoisia kumppaneita ja tovereita. Tällaistahan komentoorat eivät voineet ensinkään sietää. Tuollaisista miehistä nuoret naiset olisivat voineet - oi kauhistus! - saada tukea komentooran vaatimuksia vastaan. Kohtahan komentooraa älykkäämmät tytöt olisivat rauhassa ja komentooran häiritsemättä saaneet kehittää lahjojaan siten kuin huvittaa. Niinpä nuo uudenlaiset miehet oli leimattava valehtelijoiksi, tekopyhimyksiksi ja soluttautujiksi. Miehet ovat aina sikoja, julisti komentoora - mutta ainakin entisten aikojen ylistämällä alistavat herrasmiehet ja kunnon machot ja väkivaltaiset hakkaajamiehet ja ammattirikolliset noudattivat sianluontoaan rehellisesti ja konstailematta. Herrasmiehiltä sai rahaa ja hakkaajaroistoilta rajun kiihottavaa seksiä. Mutta nuo "uusina miehinä" itseään pitävät pellet yrittivät kätkeä väistämättömän pahuutensa, joka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin puhkeaisi esiin. Heitä tuli halveksua "nörttineutreina". Ja hehän olivat syyllistyneet rikoksista pahimpaan - kieltäytyneet pelaamasta komentooran peliä, noudattamasta komentooran sääntöjä.
Toki feministikomentoorankaan valta ei ole aukoton. Aina silloin tällöin ilmaantuu nuoria naisia, jotka tekevät kuten huvittaa ja seurustelevat sellaisen miehen - jopa komentooran halveksiman nörttineutrin - kanssa kuin huvittaa. Tällaista komentoora ei tietenkään voi sietää. Raivosta rääkyen hän rientää läksyttämään väärintekijää ja petturia siitä, että tämä kehtaa "alistua miehen valtaan" ja olla tämän "käskyläinen". "Vahvana voimanaisena" komentoora ei tietenkään voi suvaita sitä, että joku nainen "antaa miehen hallita itseään". Luonnollisesti valta on ainoa, minkä päälle komentoora ymmärtää - se valta, johon hänellä ei ole minkäänlaista mandaattia, mutta jonka hän on heikkotahtoisempiaan simputtamalla manipuloinut itselleen. Hänen mieleensä ei juolahda hetkeäkään, että tuo hänen pyhiä lakejaan rikkonut nainen voisi pysytellä miehensä kanssa omasta tahdostaan. Ehehei. Kaikki naiset, jotka eivät kumarra komentooraa, ovat "alistettuja", ja he puhkeavat naiseutensa kukkaan vasta suostuessaan komentooran valtaan. Todjelljinjen vapaauss tuljee Poljitbjuroolta...ei kun todellinen vapaus tulee komentooralta. Komentoora tietää sinua paremmin, miten sinun tulee ajatella ollaksesi vapautunut nainen, ja jos naisen pitää ajatella muita kuin komentooran ajatuksia, häneltä on riistetty tärkein kaikesta - ajattelemisen vapaus.
PS: Käyttääkseni yhtä komentoorien lempi-ilmauksista: tiedätte kyllä keitä tarkoitan.
sunnuntai 19. maaliskuuta 2006
Kusi nousi oolantilaisten päähän
Muinaisessa radiohupailussaan Palle ja Wille (en ole ihan varma nimien oikeinkirjoituksesta) irvailivat ahvenanmaalaisille sketsillä, jossa esiintyi äärimmäisen pösig oolantilainen laivanvarustaja. Tämä oli muka haastateltavana: laukoi absurdiuteen asti epähumaaneja bisnesoikeistolaisia mielipiteitä ja aloitti jokaisen repliikkinsä sanoilla På Åland är det pengarna som gäller. Kuvaan kuului luonnollisesti hirvittävän liioiteltu ahvenanmaalainen aksentti, joka ei todellakaan ole sama kuin riikinruotsalainen, vaikka mannersuomalaisesta voisi siltä kuulostaakin. Ahvenanmaalla puhuttu ruotsi on muuten ehdottomasti suomenruotsia, ainakin sanavarastonsa puolesta: vaikka ahvenanmaalaiset eivät ole jatkuvassa kielikontaktissa suomen kielen kanssa, heidän kieleensä kuuluu koko se varasto spesifisti suomalaisia sanoja, jotka ovat yhteisiä suomenruotsille ja suomelle ja josta ei voi sanoa, onko se alun perin suomea, ruotsia vai venäjää. Muudan ahvenanmaalaistyttö otsikoikin bloginsa sanoilla jag säger plättar om pannkakor och halare om overall, eli lätyt ovat lättyjä Ahvenanmaallakin ja haalarit haalareita. Myös prenikat ja karonkat kuuluvat ahvenanmaalaisten kieleen, ja ahvenanmaalaisissakin ravintoloissa on valomerkki, josta siellä tosin ei tietenkään käytetä ilmausta valomerkki, vaan blinken.
Nyt ahvenanmaalaisille on kuitenkin noussut kusi päähän pahimman kerran: Riksradion raportoi nimittäin, että ne haluavat lakkauttaa pakkosuomen kouluissaan. Sehän on tunnettua, että heikäläiset eivät suomen opiskelusta huolimattakaan osaa Riketin enemmistökieltä kovin kaksisesti: minä olen Åbo Akademin-vuosinani tavannut ihmisiä, jotka eivät osaa ääntää omaa sukunimeään - Ahvenanmaalla esiintyy jonkin verran yllättävän savokarjalaisia sukunimiä, kuten Salminen ja Lehtinen - koska eivät kerta kaikkiaan osaa puhua suomea, vaikka kieltä ymmärtävätkin jonkin verran. On selvää, että ahvenanmaalaiset kokevat manterelle tullessaan rasististen suomalaisten sortoa, solvauksia ja väkivaltaakin - kuten tiedämme, suurin osa sisäsuomalaisista junteista, myös ne, jotka mielellään kuvittelevat olevansa intellektuelleja, suhtautuu kaikkiin ruotsinkielisiin jollei nyt alaluokkaisella hammastapurevalla raivolla, niin ainakin Kolmannen valtakunnan saksalaisten suuren enemmistön passiiviseen antisemitismiin verrattavalla latentilla rasismilla. Tämä ei kuitenkaan anna ahvenanmaalaisille mitään etuoikeutta laistaa suomen kielestä. Itse asiassa heidän kuuluu opetella suomea solidaarisuudesta sekä manteren suomenruotsalaisia että ruotsia koulussa lukevia suomenkielisiä kohtaan: on nimittäin harvinaisen selvää, että öyhösuomalainen roskaväki käyttää ahvenanmaalaisten petosta argumenttina ruotsin opetusta vastaan.
Perusteet suomen opetuksen heikentämiselle Ahvenanmaalla kuulostavat Suomalaisuuden liiton agendalta ruotsiksi käännettynä: sanoisinpa jopa (je dirait même plus, kuten etsivät Dupont ja Dupond sanovat alkukielellä), että de har varit i säck innan de kom i påse. Suomea kuulemma opitaan paremmin vapaaehtoisesti, saksa ja ranska ovat tärkeämpiä kieliä. (Kumma kyllä ahvenanmaalaisten opetusministeri, vai mikä koulutusvastaava se nyt siellä lieneekään, ei maininnut espanjaa, koska luulisi Ahvenanmaan salskeiden meripoikien tarvitsevan sitä ainakin maksullisen seuran hankkimiseen Buenos Airesin punaisten lyhtyjen kortteleissa...och sjömansgossens lilla lilla vän blir sörjande på strand.) Ns. läppänä tai performanssitaiteena moinen olisi ihan hyvä vitsi, mutta valitettavasti ahvenanmaalaiset eivät ole mitään käsitetaiteilijoita, vaan tosissaan. Itse asiassa ahvenanmaalaiset kansallismieliset (sellaisia on - irvileuka Staffan Bruun on kirjoittanut joskus romaanin, tai jatkokertomuksen Hufvudstadsbladetiin, jossa ahvenanmaalaiset terroristit vaanivat jonkun silmäätekevän, oliko se nyt peräti Suomen pääministerin, henkeä) ovat Suomalaisuuden liiton jälkeen yksi maailman ärsyttävimpiä porukoita, joista minulla ei juurikaan ole mitään hyvää sanottavana. Tavalliset ahvenanmaalaiset sitä vastoin ovat yleensä ihan mukavaa porukkaa, vaikka juovat melko rankasti viinaa. Ainakin ne laulavat juodessaan, kuten meillä kunnon ihmisillä on tapana.
Koska en hintahtavana puolihurrina ja Folktingetin salaisena agenttina tietenkään malta olla kylvämättä hirveän hurrikulttuurin tuhoisia siemeniä terveen ja juurevan penistäpesemättömän suomalaisuuden jalojen edustajien keskuuteen, tulkoon tässä loppukevennyksenä yksi niistä juomalauluista, jotka minäkin osaan. Olen oppinut sen Ansgarsgårdenin vessan seinältä Tukholmassa 1990-luvun alussa. Sävel on Internationaalin kertosäe, ts. Tää on viimeinen taisto.
Mera öl uti glasen,
mera glas på vårt bord,
mera bord på kalasen,
mer kalas på vår jord.
Mera jordar kring månen,
mera månar kring Mars,
mera marscher till Skåne,
mera Skåne, bevars, bevars, bevars!
Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että "marsch" ja "Mars" äännetään erinäisissä riikinruotsin muodoissa samalla tai lähestulkoon samalla tavalla. Viimeisen säkeen mera Skåne ei välttämättä viittaa maakuntaan, vaan todennäköisemmin Krönleins-panimon kuulemma hyvinkin suosittuun tuotteeseen nimeltä Skåne Guld Export. Siinä missä meillä Suomessa on olut nimeltä Lapin Kulta, ruotsalaiset juovat Skoonen kultaa. Ehkäpä juuri se onkin se kusi, joka ahvenanmaalaisille on noussut päähän, kun ovat keksineet niinkin ääliömäisen ajatuksen kuin suomenopetuksen vapaaehtoistamisen.
Pitäisi varmaan mennä Maarianhaminaan puhumaan savoa.
Nyt ahvenanmaalaisille on kuitenkin noussut kusi päähän pahimman kerran: Riksradion raportoi nimittäin, että ne haluavat lakkauttaa pakkosuomen kouluissaan. Sehän on tunnettua, että heikäläiset eivät suomen opiskelusta huolimattakaan osaa Riketin enemmistökieltä kovin kaksisesti: minä olen Åbo Akademin-vuosinani tavannut ihmisiä, jotka eivät osaa ääntää omaa sukunimeään - Ahvenanmaalla esiintyy jonkin verran yllättävän savokarjalaisia sukunimiä, kuten Salminen ja Lehtinen - koska eivät kerta kaikkiaan osaa puhua suomea, vaikka kieltä ymmärtävätkin jonkin verran. On selvää, että ahvenanmaalaiset kokevat manterelle tullessaan rasististen suomalaisten sortoa, solvauksia ja väkivaltaakin - kuten tiedämme, suurin osa sisäsuomalaisista junteista, myös ne, jotka mielellään kuvittelevat olevansa intellektuelleja, suhtautuu kaikkiin ruotsinkielisiin jollei nyt alaluokkaisella hammastapurevalla raivolla, niin ainakin Kolmannen valtakunnan saksalaisten suuren enemmistön passiiviseen antisemitismiin verrattavalla latentilla rasismilla. Tämä ei kuitenkaan anna ahvenanmaalaisille mitään etuoikeutta laistaa suomen kielestä. Itse asiassa heidän kuuluu opetella suomea solidaarisuudesta sekä manteren suomenruotsalaisia että ruotsia koulussa lukevia suomenkielisiä kohtaan: on nimittäin harvinaisen selvää, että öyhösuomalainen roskaväki käyttää ahvenanmaalaisten petosta argumenttina ruotsin opetusta vastaan.
Perusteet suomen opetuksen heikentämiselle Ahvenanmaalla kuulostavat Suomalaisuuden liiton agendalta ruotsiksi käännettynä: sanoisinpa jopa (je dirait même plus, kuten etsivät Dupont ja Dupond sanovat alkukielellä), että de har varit i säck innan de kom i påse. Suomea kuulemma opitaan paremmin vapaaehtoisesti, saksa ja ranska ovat tärkeämpiä kieliä. (Kumma kyllä ahvenanmaalaisten opetusministeri, vai mikä koulutusvastaava se nyt siellä lieneekään, ei maininnut espanjaa, koska luulisi Ahvenanmaan salskeiden meripoikien tarvitsevan sitä ainakin maksullisen seuran hankkimiseen Buenos Airesin punaisten lyhtyjen kortteleissa...och sjömansgossens lilla lilla vän blir sörjande på strand.) Ns. läppänä tai performanssitaiteena moinen olisi ihan hyvä vitsi, mutta valitettavasti ahvenanmaalaiset eivät ole mitään käsitetaiteilijoita, vaan tosissaan. Itse asiassa ahvenanmaalaiset kansallismieliset (sellaisia on - irvileuka Staffan Bruun on kirjoittanut joskus romaanin, tai jatkokertomuksen Hufvudstadsbladetiin, jossa ahvenanmaalaiset terroristit vaanivat jonkun silmäätekevän, oliko se nyt peräti Suomen pääministerin, henkeä) ovat Suomalaisuuden liiton jälkeen yksi maailman ärsyttävimpiä porukoita, joista minulla ei juurikaan ole mitään hyvää sanottavana. Tavalliset ahvenanmaalaiset sitä vastoin ovat yleensä ihan mukavaa porukkaa, vaikka juovat melko rankasti viinaa. Ainakin ne laulavat juodessaan, kuten meillä kunnon ihmisillä on tapana.
Koska en hintahtavana puolihurrina ja Folktingetin salaisena agenttina tietenkään malta olla kylvämättä hirveän hurrikulttuurin tuhoisia siemeniä terveen ja juurevan penistäpesemättömän suomalaisuuden jalojen edustajien keskuuteen, tulkoon tässä loppukevennyksenä yksi niistä juomalauluista, jotka minäkin osaan. Olen oppinut sen Ansgarsgårdenin vessan seinältä Tukholmassa 1990-luvun alussa. Sävel on Internationaalin kertosäe, ts. Tää on viimeinen taisto.
Mera öl uti glasen,
mera glas på vårt bord,
mera bord på kalasen,
mer kalas på vår jord.
Mera jordar kring månen,
mera månar kring Mars,
mera marscher till Skåne,
mera Skåne, bevars, bevars, bevars!
Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että "marsch" ja "Mars" äännetään erinäisissä riikinruotsin muodoissa samalla tai lähestulkoon samalla tavalla. Viimeisen säkeen mera Skåne ei välttämättä viittaa maakuntaan, vaan todennäköisemmin Krönleins-panimon kuulemma hyvinkin suosittuun tuotteeseen nimeltä Skåne Guld Export. Siinä missä meillä Suomessa on olut nimeltä Lapin Kulta, ruotsalaiset juovat Skoonen kultaa. Ehkäpä juuri se onkin se kusi, joka ahvenanmaalaisille on noussut päähän, kun ovat keksineet niinkin ääliömäisen ajatuksen kuin suomenopetuksen vapaaehtoistamisen.
Pitäisi varmaan mennä Maarianhaminaan puhumaan savoa.
Радыё Свабода будзе гучаць у эфіры ўсю ноч
Kuuntelen juuri Radio Libertyn, valkovenäjäksi Radyjo Svabodan, vaalilähetystä. On äärimmäisen turhauttavaa kuunnella kieltä, jota juuri ja juuri ei ymmärrä. Se kuulostaa hieman siltä kuin joku puhuisi puolaa umpikännissä sammaltaen: silloin tällöin erottuu aivan ymmärrettäviä lauseita, ja joka lause on täynnä tuttuja sanoja, mutta niistä ei saa koottua kokonaisia lauseita. Hyvin tyypillinen tilanne on, että Prahan toimiston naistoimittaja esittää kysymyksen, joka on puolaa taitavalle täysin ymmärrettävä, mutta Mienskistä tuleva vastaus kuulostaa häiriörätinän takia siansaksalta (vasikanvenäjältä?).
Onneksi kirjoitetusta valkovenäjästä saa sentään tolkkua: Bieraściessa (Brest-Litovskissa) valkovenäläinen vaalitarkkailija poistettiin väkisin äänestyspaikalta; hänen käsityksensä mukaan paikalla rikottiin useaan otteeseen vaalilakia. Kazulinin vaalityöntekijöitä pidätetään: Bieraściessa Siarhiej Jaŭcichejeŭ, Mienskissä Aleh Korban, Pavał Jałavin ja Jury Fabišeŭski. Mienskin metrojunat eivät enää pysähdy Kastryčnickajan metroasemalle.
Myös kansallismielisen opposition takavuosien voimahahmo, sittemmin Kanadaan emigroitunut Zianon Paźniak yritti mukaan vaaleihin, mutta jos ymmärsin oikein, hänen kannatuskorttinsa hylättiin. Meilläkin tunnettu kirjailija Śviatłana Aleksijevič sanoi Radyjo Svabodalle itse asiasta kuultuna, ettei hän ollut tästä varsinaisesti pahoillaan, koska hänen mielestään Paźniak, joka muuten edusti "kristillis-konservatiivista puoluetta", oli luonnoltaan vallankumouksellinen. Aleksijevičin mielestä tarvittiin yhteiskunnallisesti rakentavaa oppositioehdokasta, jollaisia hänen mielestään "luojan kiitos" myös vaaleissa oli.
Milinkievičin nettisivut kaadettiin hakkeri-iskulla. Hakkerit olivat ilmeisestikin istuvan presidentin asialla.
Klo 20:45 Kastryčnickaja-aukiolle oli kokoontunut vähintään kymmenen tuhatta ihmistä, jotka heiluttivat Valko-Venäjän nationalistien valko-puna-valkoisia lippuja ja huusivat: Svaboda! Svaboda! Vapaus! Vapaus!
Anteeksi, nyt luku on jo 20-30 tuhatta. Milinkievičin pidätystä pelätään. Mielenosoituksen mökä kuuluu niin kovaa, että kirjeenvaihtajan äänestä ei saa paljoa tolkkua.
Venäläisen Levada-keskuksen ovensuukyselyt antavat istuvalle presidentille 47 prosenttia äänistä, Milinkievičille 25,6 prosenttia. Viralliset numerot sitä vastoin antavat ymmärtää, että istuva presidentti olisi ottanut selvän vaalivoiton, joskaan ei ihan neuvostotyylisin numeroin.
Kastryčnickaja-aukiolla on käynnissä poliittinen joukkokokous. Milinkievič puhui yleisölle ja sanoi valkovenäläisten voittaneen pelkonsa tulemalla aukiolle. Milinkievičin kannattajat vetoavat ovensuukyselyihin, joiden mukaan M. sai n. 30 % äänistä ja istuva presidentti 47 %. Tämän nojalla vaaditaan toista vaalikierrosta.
Miliisijoukkoja keskitetään, ja väkivaltaista yhteenottoa pelätään. Armeijan kasarmeissa 98 % äänistä meni istuvalle presidentille. Tämä ei kuulosta hyvältä.
Luboŭ Luniova raportoi tapahtumien keskipisteestä, että väkeä saapuu yhä aukiolle.
Klo 22.13: RFE/RL:n valkovenäjänkielinen palvelu kaatui.
Valer! Valer! Kuuletteko minua? Valer (RFE/RL:n toimittaja Valer Kalinoŭski Mienskissä) ei kuule. Radioyhteys toimii yhä, mutta valkovenäjänkieliset nettisivut ovat nurin.
Nyt sivut toimivat taas. Aukiolla on virallisten lähteiden mukaan muutama tuhat ihmistä, mutta RFE/RL puhuu kymmenistä tuhansista. Radioyhteys aukiolle toimii, ja mökä on melkoinen. Ihan vielä mielenosoittajia ei olla runttaamassa panssarivaunuilla hengiltä, mutta ilmeisesti kommunikaatioyhteyksiä on häiritty.
Nyt siellä huudetaan Svabodu! Svabodu! - Vapautta! Vapautta! - ja haastateltavat kuulostavat euforisen iloisilta: tämä on minun maani, tämä on minun kaupunkini... - eikä kukaan enää pelkää diktaattoria. Taustalla kuuluu riemuhuutoja.
Nyt huudetaan: Biełaruś! Biełaruś! Yhteys pätkii. Sitten kuuluu rytmikästä huutoa, tällä kertaa selvällä venäjällä: Kun olemme yksimieliset, meitä ei voiteta!. Hei, sehän on ihan kuin Chilestä: el pueblo unido jamás será vencido.
Neuvostoliitto ampui itseään jalkaan julistaessaan seitsemänkymmenluvulla solidaarisuuttaan latinalaisamerikkalaisille vapautusliikkeille. Kun niiden vapautusliikkeiden sankarillisuutta ylistettiin, mentiin varomattomasti kääntämään niiden iskulauseet venäjäksi. Vallankumoukselliset iskulauseet ovat vaarallista tuontitavaraa diktatuurivaltioissa.
Kazulin esiintyi Milinkievičin rinnalla aukion kokouksessa ja sanoi: Valko-Venäjän kansan on autettava Łukašenkaa eroamaan. --- Vallankumous on jo tapahtunut - ihmisten mielissä.
Aukiolla huudetaan iskulauseita: Hańba! - Häpeä! Praŭdy! Totuutta! Žyvie Biełaruś! Eläköön Valko-Venäjä! Vierym - možam - pieramožam! Uskomme, kykenemme, voitamme!
Nuori pari puhuu selvää venäjää, he ovat tulleet Venäjältä ilmaisemaan solidaarisuutensa valkovenäläisten demokratiapyrkimyksille.
Notatki z podziemian tietotoimisto kiittää, kumartaa ja lopettaa tältä päivältä. Huomisaamun lehdistä näemme varmasti, kuinka tässä kävi.
Onneksi kirjoitetusta valkovenäjästä saa sentään tolkkua: Bieraściessa (Brest-Litovskissa) valkovenäläinen vaalitarkkailija poistettiin väkisin äänestyspaikalta; hänen käsityksensä mukaan paikalla rikottiin useaan otteeseen vaalilakia. Kazulinin vaalityöntekijöitä pidätetään: Bieraściessa Siarhiej Jaŭcichejeŭ, Mienskissä Aleh Korban, Pavał Jałavin ja Jury Fabišeŭski. Mienskin metrojunat eivät enää pysähdy Kastryčnickajan metroasemalle.
Myös kansallismielisen opposition takavuosien voimahahmo, sittemmin Kanadaan emigroitunut Zianon Paźniak yritti mukaan vaaleihin, mutta jos ymmärsin oikein, hänen kannatuskorttinsa hylättiin. Meilläkin tunnettu kirjailija Śviatłana Aleksijevič sanoi Radyjo Svabodalle itse asiasta kuultuna, ettei hän ollut tästä varsinaisesti pahoillaan, koska hänen mielestään Paźniak, joka muuten edusti "kristillis-konservatiivista puoluetta", oli luonnoltaan vallankumouksellinen. Aleksijevičin mielestä tarvittiin yhteiskunnallisesti rakentavaa oppositioehdokasta, jollaisia hänen mielestään "luojan kiitos" myös vaaleissa oli.
Milinkievičin nettisivut kaadettiin hakkeri-iskulla. Hakkerit olivat ilmeisestikin istuvan presidentin asialla.
Klo 20:45 Kastryčnickaja-aukiolle oli kokoontunut vähintään kymmenen tuhatta ihmistä, jotka heiluttivat Valko-Venäjän nationalistien valko-puna-valkoisia lippuja ja huusivat: Svaboda! Svaboda! Vapaus! Vapaus!
Anteeksi, nyt luku on jo 20-30 tuhatta. Milinkievičin pidätystä pelätään. Mielenosoituksen mökä kuuluu niin kovaa, että kirjeenvaihtajan äänestä ei saa paljoa tolkkua.
Venäläisen Levada-keskuksen ovensuukyselyt antavat istuvalle presidentille 47 prosenttia äänistä, Milinkievičille 25,6 prosenttia. Viralliset numerot sitä vastoin antavat ymmärtää, että istuva presidentti olisi ottanut selvän vaalivoiton, joskaan ei ihan neuvostotyylisin numeroin.
Kastryčnickaja-aukiolla on käynnissä poliittinen joukkokokous. Milinkievič puhui yleisölle ja sanoi valkovenäläisten voittaneen pelkonsa tulemalla aukiolle. Milinkievičin kannattajat vetoavat ovensuukyselyihin, joiden mukaan M. sai n. 30 % äänistä ja istuva presidentti 47 %. Tämän nojalla vaaditaan toista vaalikierrosta.
Miliisijoukkoja keskitetään, ja väkivaltaista yhteenottoa pelätään. Armeijan kasarmeissa 98 % äänistä meni istuvalle presidentille. Tämä ei kuulosta hyvältä.
Luboŭ Luniova raportoi tapahtumien keskipisteestä, että väkeä saapuu yhä aukiolle.
Klo 22.13: RFE/RL:n valkovenäjänkielinen palvelu kaatui.
Valer! Valer! Kuuletteko minua? Valer (RFE/RL:n toimittaja Valer Kalinoŭski Mienskissä) ei kuule. Radioyhteys toimii yhä, mutta valkovenäjänkieliset nettisivut ovat nurin.
Nyt sivut toimivat taas. Aukiolla on virallisten lähteiden mukaan muutama tuhat ihmistä, mutta RFE/RL puhuu kymmenistä tuhansista. Radioyhteys aukiolle toimii, ja mökä on melkoinen. Ihan vielä mielenosoittajia ei olla runttaamassa panssarivaunuilla hengiltä, mutta ilmeisesti kommunikaatioyhteyksiä on häiritty.
Nyt siellä huudetaan Svabodu! Svabodu! - Vapautta! Vapautta! - ja haastateltavat kuulostavat euforisen iloisilta: tämä on minun maani, tämä on minun kaupunkini... - eikä kukaan enää pelkää diktaattoria. Taustalla kuuluu riemuhuutoja.
Nyt huudetaan: Biełaruś! Biełaruś! Yhteys pätkii. Sitten kuuluu rytmikästä huutoa, tällä kertaa selvällä venäjällä: Kun olemme yksimieliset, meitä ei voiteta!. Hei, sehän on ihan kuin Chilestä: el pueblo unido jamás será vencido.
Neuvostoliitto ampui itseään jalkaan julistaessaan seitsemänkymmenluvulla solidaarisuuttaan latinalaisamerikkalaisille vapautusliikkeille. Kun niiden vapautusliikkeiden sankarillisuutta ylistettiin, mentiin varomattomasti kääntämään niiden iskulauseet venäjäksi. Vallankumoukselliset iskulauseet ovat vaarallista tuontitavaraa diktatuurivaltioissa.
Kazulin esiintyi Milinkievičin rinnalla aukion kokouksessa ja sanoi: Valko-Venäjän kansan on autettava Łukašenkaa eroamaan. --- Vallankumous on jo tapahtunut - ihmisten mielissä.
Aukiolla huudetaan iskulauseita: Hańba! - Häpeä! Praŭdy! Totuutta! Žyvie Biełaruś! Eläköön Valko-Venäjä! Vierym - možam - pieramožam! Uskomme, kykenemme, voitamme!
Nuori pari puhuu selvää venäjää, he ovat tulleet Venäjältä ilmaisemaan solidaarisuutensa valkovenäläisten demokratiapyrkimyksille.
Notatki z podziemian tietotoimisto kiittää, kumartaa ja lopettaa tältä päivältä. Huomisaamun lehdistä näemme varmasti, kuinka tässä kävi.
Menevä mies edustaa, osa IV
Menevä mies siis meni ja edusti. Valitettavasti väkeä oli hieman liikaa Irlannin suurlähetystönkin tiloihin, joten small talk oli miltei mahdotonta. Onneksi toisessa huoneessa oli elävää musiikkia: muuan britteinsaarelaisen herrasmiehen uppsynillä varustettu miekkonen nimeltä Frank esitti minullekin tuttuja irlantilaisia lauluja, valitettavasti vain englanniksi, mutta hyvä niinkin. Hyvin miellyttävä yllätys oli lähettilään rouva, joka oli itse Se Todella Hyvä Salanimellä Kirjoittava Nykykirjailija - sain häneltä lahjaksi kirjekuoreen kätketyn kirjan, ja kun vasta rautatieasemalle päästyäni avasin kuoren, menin aluksi ihan hämilleni nähdessäni kirjailijanimen, ennen kuin palapelin palat loksahtivat paikalleen: ahaa, hänhän se tietysti oli, ja tulin tavattoman iloiseksi. Puhuin suurlähettiläänkin kanssa iiriksi kirjallisuudesta, mikä oli sopiva aihe hänen kirjahyllynsä ääressä.
Tapasin Helsingissä myös Timon ja Käymälä-Svenin, jälkimmäisen ravintola Tornin näköalatasanteella, joka aiheutti minulle niin pahan korkean paikan kammon, että järkytyin. Miljöö oli kyllä kuin luotu vuosisadan alun suurkaupunkiboheemeille. Kyllä Helsingissä oikeasti on jotain urbaania hienostusta, jos kohta dekadenssiakin.
Puhuin lähetystön kutsuilla erään vähän itseni ikäisen tai pari vuotta nuoremman kaverin kanssa, joka totesi, ettei osaa iiriä, mutta häntä kymmenen vuotta nuoremmat ihmiset kyllä osaavat - it's a generation thing. (Näettekö, kuinka se juna jylisee sieltä tännepäin? Se ei ole vielä ihan kohdalla, mutta se lähestyy.) No, kuka meni nettiin riehumaan iiriksi silloin kun nämä nuoret olivat juuri tulossa aikuisiksi? Koettakaahan arvata.
Tapasin Helsingissä myös Timon ja Käymälä-Svenin, jälkimmäisen ravintola Tornin näköalatasanteella, joka aiheutti minulle niin pahan korkean paikan kammon, että järkytyin. Miljöö oli kyllä kuin luotu vuosisadan alun suurkaupunkiboheemeille. Kyllä Helsingissä oikeasti on jotain urbaania hienostusta, jos kohta dekadenssiakin.
Puhuin lähetystön kutsuilla erään vähän itseni ikäisen tai pari vuotta nuoremman kaverin kanssa, joka totesi, ettei osaa iiriä, mutta häntä kymmenen vuotta nuoremmat ihmiset kyllä osaavat - it's a generation thing. (Näettekö, kuinka se juna jylisee sieltä tännepäin? Se ei ole vielä ihan kohdalla, mutta se lähestyy.) No, kuka meni nettiin riehumaan iiriksi silloin kun nämä nuoret olivat juuri tulossa aikuisiksi? Koettakaahan arvata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)