Juomarien kapina tuomareita vastaan

(Pahoittelen, tämäkin on vanhaa kierrätyskamaa foorumikirjoituksistani, mutta tarjosi mahdollisuuden niin hauskaan otsikkoon, etten malttanut olla ottamatta tätä uusiokäyttöön.) 

Jos persut oikeasti keskittyisivät vain paheksumaan politiikan elitistisiä piirteitä ja pilkkaamaan poliitikkoja, karkeastikin, ei esimerkiksi minulla olisi mitään sitä vastaan. Käytännössä kuitenkin persutouhuun kuuluu nykyisellään ihan tavallisten, epäpoliittisten ihmisten systemaattinen vainoaminen ja uhkailu, jos he sattuvat olemaan väärää ihonväriä, äidinkieltä tai mielipidettä. Puoluetta, jonka piirissä vainotaan tavallisia, epäpoliittisia ihmisiä, vieläpä pitkälti mielivaltaisin tykkäämisperustein, on koko maailman syy vihata, pelätä ja vastustaa nimenomaan vaarana demokratialle ja yleiselle turvallisuudelle.

Pidän käsittämättömänä maahanmuuttokriitikoiden ja heidän puolustelijoidensa yritystä tuudittautua kuvitelmiin legitiimeistä yhteiskunnallisista ongelmista tai jännitteistä persujen toiminnan moottorina. Tosiasiassa ainoa selkeä yhteiskunnallinen ongelma, jonka persujen takana voi erottaa, on se, että siellä on reilussa pelissä häviölle jääneitä, sekä sen voittaneita, jotka jonkin korvien välissä olevan ongelman vuoksi eivät kykene arvostamaan omaa voittoaan.

Silloin kun työväenliike nousi, sen taustalla oli pyrkimys tehdä pelistä reilumpaa, esimerkiksi niin, että köyhänkin lapset voisivat opiskella varatuomariksi sen sijaan että jäisivät kapakkaan juomariksi. Persujen taustalla tuntuu pikemminkin olevan niiden juomarien protesti sitä vastaan, että sitä varatuomaria arvostetaan enemmän kuin heitä. Siellä pidetään elitisminä suunnilleen jo sitä, että joku käy koulunsa ja menee säännöllisiin töihin, sen sijaan että happanisi toimeentulorahalla kapakassa ja tekisi pikkurikoksia, kuten "kansa". Heikki Ylikangas sanoi aikoinaan, että yhteiskunnan toimivuutta ja oikeudenmukaisuutta mittaa se, miten mahdollisia self made man -tyyppiset menestystarinat kansalaisille ovat luokkasyntyperästä riippumatta, mutta tämän porukan katkeruus kohdistuu juuri self made man -tyyppejä vastaan.

Noin omasta mielestäni kaikki, mitä tällaisille tyypeille yhteiskunnan kannattaa antaa, on sellainen toimeentulotuki, jolla pysyy jota kuinkin leivässä, ja siitä hyvästä yhteiskunnalla on oikeus vaatia, että he noudattavat lakia. (Poliisikomisario Lardotin hiljattainen ehdotus, että taparikollisilta vietäisiin toimeentulotuki, oli mielestäni oikeansuuntainen.) Tämä sakki saa kaiken minkä ansaitseekin (veronmaksaja kustantaa heille siedettävän elämän), mutta se ei tunnu riittävän. Me, jotka maksamme heidän ruokansa, olemme kuulemma vihervasemmistolaisia maanpettureita, jotka pitää tappaa (heidän piirissään "vihervasemmistolaisiksi" luonnehditaan näet yksityisellä töissä käyviä akateemisia kansalaisia, vaikka nämä olisivat kokoomuslaisia). Niin pitkälle he eivät ajattele, että kysyisivät mistä raha tulee sitten kun meidät vihervasemmistolaiset on kuopattu suohautaan. Kai se on se taikaseinä sitten, joka heidät elättää.

Mitä sitten niihin menestyneisiin, mutta siitä huolimatta katkeriin luonteisiin tulee, niin hyviä esimerkkejä ovat Reijo Tossavainen ja Jussi Halla-aho. Tossavainen on ilmeisesti juuri self made man -tyyppinen, oman kultansa vuollut menestynyt yrittäjä, joka ei ole kuitenkaan pärjännyt koulussa erityisen hyvin, koska hänen bloggauksensa ovat täynnä alemmuudentuntoista katkeruutta "muka-sivistyneistöä" kohtaan. Tällainen tyyppi on saavuttanut kaiken, minkä hänenlaisensa voi odottaa saavuttavan, eli rikastunut yrittäjänä ja päässyt vielä eduskuntaankin. Siinä vaiheessa on todettava, että jos hänellä on - maailmalle kykynsä ja kyntensä näytettyään - vielä jokin ongelma, se on hänen korviensa välissä eikä hänellä ole oikeutta muuttaa isänmaata henkilökohtaiseksi terapiasessiokseen. Sen vielä ymmärtää, että joku kokee alemmuutta huonon koulumenestyksensä vuoksi. Mutta siinä vaiheessa kun hän on sellaisessa asemassa, jossa voi ostaa riihikuivalla rahalla niiden koulussa pärjänneiden palveluksia aina tarvitessaan (ja antaa heille fudut duunista sitten kun ei enää tarvitse näiden palveluksia), häneltä tulee voida odottaa sellaista asennetta, että "se meistä on sivistyneempi jolla on perstaskussa enemmän rahaa", ja hänen luulisi keskittyvän nauttimaan elämästään ja rahoistaan.

Mitä sitten Jussi Halla-ahoon tulee, hän on saavuttanut kaiken, minkä akateemisella puolella voi saavuttaa - hän on filosofian tohtori, jota korkeampaa oppiarvoa ei ole olemassa - ja myös yksityiselämässään hän on menestyksekäs, hyvissä naimisissa, ja lapsiakin on neljä; ja suurin piirtein ainoat aidon inhimillisyyden pilkahdukset koko miehessä ja ainoat todisteet Halla-ahon psykopaattiutta vastaan, joihin netissä on törmätty, ovat hänen kirjoituksensa lapsistaan, joten ilmeisesti isänä oleminen on hänen käsityksensä hyvästä elämästä. Tällaisella miehellä ei yksinkertaisesti ole oikeutta protestoida, koska hän elää jota kuinkin hyvää elämää objektiivisten kriteerien mukaan, ja jos hän siitä huolimatta vielä onnistuu sotkemaan kuvionsa jollain tavalla, niin ettei elämästä enää saakaan tyydytystä ja iloa, se on täysin hänen oma vikansa ja ongelma on hänen omassa asenteessaan ja omien korviensa välissä.

Tällaiset tyypit eivät ole minkään yhteiskunnallisen sorron uhreja, ja jos heistä ei tykätä, vika on heidän omansa. Demokratia, oikeusvaltio ja sosiaalivaltio takaavat tavalliselle ihmiselle aika paljon suojaa ja tukea hätää ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta jos jollakulla on asiat hyvin eikä hän osaa nauttia siitä, hänen kuuluu hakea ammattiapua ongelmaansa eikä kaataa sitä koko yhteiskunnan niskaan. Jonkun oikeasti köyhän ja vaille kouluttautumis- ja sivistymismahdollisuuksia ilman omaa syytään jääneen ihmisen katkeruutta voi vielä ymmärtää, mutta ei sellaisten, jotka ovat saaneet kaiken, mitä kohtuudella voivat vaatia - Halla-ahoakin on "sorrettu" heittämällä hänen päälleen kulttuurirahaston setelipinkkoja. 


(Bonuksena tarjoan samaan keskusteluun sisältyneen puheenvuoroni vastauksena hompanssille, joka rinnasti maahanmuuttajien inhimillisen kohtelun Neuvostoliiton ihannointiin.)

Tuo Neuvostoliiton eli tappavilla ydinaseilla aseistautuneen imperialistisen suurvallan rinnastaminen hätää, sotaa ja köyhyyttä maailman halki pakeneviin ihmisiin on muuten niin syvältä perseestä moraalittomuudessaan, ettei sille oikein löydä sanoja.Minä muuten ihan oikeasti ihmettelen, mitä se "kritiikitön ihailu" on, josta lajitoverisi jatkuvasti sönkkäävät. Tuntuu siltä, että ihmisten hyväntahtoiset pyrkimykset kohdella muista kulttuuripiireistä tulevia tavallisina ihmisinä, lasketaan heti kritiikittömäksi ihailuksi. Ehkäpä hommapiireissä eletään niin tylyssä, rakkaudettomassa ja ikävässä ympäristössä, että kaikenlaiset sydämelliset ihmissuhteet eri kulttuureista tulevien ihmisten välillä ovat "kritiikitöntä vieraan kulttuurin ihailua", koska hommalaisille vieraan kulttuurin edustajiksi identifioituvat ihmiset ovat vain vierasta kulttuuria, eivät koskaan ihmisiä ja yksilöitä. Mutta hommalaisillahan on ylipäätään vaikeuksia ymmärtää länsimaista individualismia, koska hommalaisten oma kulttuuri on niin yhdenmukaistava ja kollektivistinen.

Muuten, tuo maiden nimien kirjoittaminen pienellä ym. ylenkatse suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä kohtaan on helvetin häiritsevää varsinkin sellaiselta tyypiltä, joka esiintyy suomalaisen kulttuurin ja "todellisen" humanismin edustajana (kyseessä lienee se Robespierren "neohumanismi", johon kuuluu mm. toista mieltä olevien etnisten suomalaisten hukuttaminen suohautoihin). Niin kauan kuin teikäläisille on luonteenomaista oman äidinkielen runteleminen ja (köyhästä tyylistä päätellen) ilmeinen perehtymättömyys suomalaiseen kirjallisuuteen (kaipa siksi, että pidätte sitä kuitenkin kommunistisena propagandana), voisitte ihan oikeasti lopettaa muiden ihmisten syyttelemisen siitä suomalaisen kulttuurin halveksunnasta.

Mitä "suomalaisen kulttuurin halveksuntaan" noin yleisesti ottaen tulee, maassa, jossa oli koko toisen maailmansodan ja Neuvostoliiton kaatumisen välisen ajan luultavasti väestömäärään verraten suurin sellainen kommunistipuolue, jossa oltiin vapaaehtoisesti jäseniä, väittämäsi "suomalaisen kulttuurin halveksunta" (kommunismi) ei tietenkään ollut millään objektiivisilla kriteereillä suomalaisen kulttuurin halveksuntaa, vaan nimenomaan suomalaista kulttuuria ja yksi osa siitä. Länsimaisen liberalismin kannattajana minäkään en pidä tätä kaikilta osin hyvänä asiana, mutta se neuvostomyönteisyys ja kommunismi ovat olleet omaa ja tunnustettua kulttuuria vuosikymmenten ajan vähintään yhtä suurelle osalle suomalaisia kuin perussuomalaisuus ja kämyily ovat nyt. Oman näkemykseni mukaan kämyaaltoa edeltäneet 2000-luvun vuodet olivat kulttuurisesti vapauttavia juuri siksi, että kahtiajako nimenomaan suomalaisen kulttuurin sisällä tuntui kadonneen ja nuoriso saattoi karnevalistisesti poimia pilan päiten käyttämiään iskulauseita sekä kommunistisesta että isänmaallis-oikeistolaisesta perinteestä. Kämyjen nousu ei suuntaudu mitään "suomalaisen kulttuurin halveksuntaa" vastaan, vaan pikemminkin tätä eklektisyyttä ja karnevalismia, josta käytetään myös teknillistä termiä vapaus.

x

Nelikulmaiset tappajarobotit

Ilmauksella ”nelikulmaiset tappajarobotit” viittaan tietysti maahanmuuttokriitikoihin. Jo eräitäkin vuosia olen joutunut maahanmuuttokriitikoiden harjoittaman massaterrorin uhrina pohtimaan, miten tätä terroria voisi parhaiten luonnehtia ja selittää sille, joka ei sitä ole kokenut. Paras tapa on puhua heistä kollektiivina, jonka joukosta ei erotu yksilöitä. Siksi osuvia vertauskuvia ovat Varastetut ihmiset -elokuvan ihmishahmon ottavat palko-olennot tai vaikkapa juuri tappajarobotit.

Tappajaroboteilla ei käytännössä ole yksilöllisiä mielipiteitä. He ovat opetelleet toistamaan sanasta sanaan Halla-ahon maailmalta kalastelemia kliseitä. Heidän puheensa ja kirjoituksensa ovat täynnä valmiita propagandalatteuksia. Esimerkiksi iskulausetta ”rajoittamaton maahanmuutto” jankataan papukaijamaisesti, eikä kukaan heistä koskaan kysy, onko Suomeen suuntautuva maahanmuutto edes kuvaannollisessa mielessä rajoittamatonta ja onko se koskaan ollut. Tietenkin nämä robotit myös jatkuvasti kehuvat itseään ja toisiaan omilla aivoilla ajattelusta ja rohkeasta kyseenalaistamisesta.

Se mitä rohkeasti kyseenalaistetaan, ei kuitenkaan ole maahanmuutto, vaan sellaiset yhteiselämän alkeissäännöt, jotka normaalissa ympäristössä kasvanut ihminen oppii viimeistään nelivuotiaana äidinsä sormenheristyksestä, esimerkiksi nyt vaikka se että valehteleminen on rumaa tai – ennen muuta – se että kaikkien tulee noudattaa samoja sääntöjä.

Juuri tämä yhteismitallisuus tuntuu olevan tappajaroboteille täysin ylivoimaista ymmärtää. Tappajarobotit pitävät oikeutenaan penkoa ihmisten yksityisasioita ja levitellä heistä vaikka millaisia juoruja ja törkeyksiä (tietenkin turvallisesti nettipeitenimien takaa). Jos heitä kuitenkin vaatii tästä tilille, he pystyvät silmää räpäyttämättä kiistämään asian. Sitä vastoin heihin itseensä kohdistuva täysin asiallinen arvostelukin saa heidät raivoihinsa.

Maahanmuuttokriittisyyden ensimmäinen sääntö on tunnetusti: sellainen peli, jonka minä voin hävitä, on epäreilu peli, ja sellainen laki, jonka mukaan minut voi tuomita rikoksesta, on epäoikeudenmukainen sortolaki. Rasismi on oikeastaan vain yksi seuraus tästä perusperiaatteesta.

Tappajarobotit itse asiassa halveksivat avoimesti niin lakia kuin moraaliakin. He käyttäytyvät kuin pikkulapset, jotka eivät ole vielä kehittyneet riittävän pitkälle ymmärtääkseen muilla ihmisillä olevan oikeuksia. Se ylevä moraali, jota he julistavat, ei ole oikeastaan missään tekemisissä heidän todellisen käytöksensä kanssa. Väkivalta- ja huumerikollinen Tony Halme väitti aikoinaan olevansa väkivallan ja huumeiden vastustaja, ja nykyiset tappajarobotit astelevat hänen jalanjäljissään.

Tappajarobotit kammoavat ajatusta kaikkia yhtä lailla velvoittavasta laista. He sanovatkin, että ”laki on vain liberaaleja varten”, kun taas tappajarobotti ”konservatiivina” voi unohtaa lain ja seurata ”arvojaan”, siis esimerkiksi surmata sinun lapsesi, jos hänestä siltä tuntuu. Tästä tulee mieleen se Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo -kirjassaan kuvaama Stalinin aikainen neuvostosyyttäjä, joka sanoi: Mehän emme noudata lakia, vaan vallankumouksellista omaatuntoamme!

Tappajarobotti ei noudata lakia, varsinkin kun se joka tapauksessa on Demlan laki ja tappajarobotin kiusaksi säädetty. Tappajarobotti tulee kotiisi ja ampuu lapsesi silmiesi edessä, koska hän on nähnyt tämän kaveeraavan tummaihoisen mukulan kanssa. Tappajarobotin maahanmuuttokriittinen omatunto käskee tekemään näin ja siinä laki on vain tiellä.

Tappajarobotit rikkovat jatkuvasti lakeja ja nimittelevät kaikkia muita rikollisiksi. He itse esittävät Stalinin julmuuden esikuvallisena (Enemmän kuin Hitler oppi-isiäni olivat Platon ja Lenin ja tietenkin Toynbee, Nietzsche, Machiavelli ja... jopa Stalin! julisti aikoinaan Homma-foorumin edeltäjälaudalla maahanmuuttokriitikko Robespierre, alias Kritias, alias ”E.T.”, jolle Halla-aho ”testamenttasi” turkulaisten kannattajiensa äänet vuoden 2007 vaaleissa), mutta nimittelevät ”stalinisteiksi” sellaisia ihmisiä kuin esimerkiksi minua, joka seitsemän vuoden kolumnistinurallani kirjoitin Stalinin julmuuksista luultavasti enemmän ja asiantuntevammin kuin kukaan suomenkielinen kirjoittaja Sofi Oksasta lukuun ottamatta. He suunnittelevat keskustelulaudoillaan avoimesti ja röyhkeästi aseellista vallankumousta, mutta syyttelevät lainkuuliaisia kansalaisia anarkisteiksi ja terroristeiksi. He ovat verkottuneet paatuneiden kriminaalien kanssa (elleivät ole sellaisia itse), mutta esiintyvät muka kunnon ihmisten puolustajina.

Maahanmuuttokriittisestä alakulttuurista ei ihan vielä ole löytynyt saatananpalvojahevimuusikkoa, joka julistaisi puolustavansa Suomen ikiaikaista luonnetta kristillisenä maana, mutta se on vain ajan kysymys. Onhan siellä myös se neljättäkymmenettä käyvä kaveri, joka on edelleen ”opiskelija”, mutta joka samalla huumepöhnäisesti ölähdellen julistaa, että häntä rasistiksi nimittelevien pitäisi ”mennä töihin”.

Tappajarobotit ovat siis mielentilassa, jossa he eivät katso lakien eivätkä moraalin sitovan itseään. He pystyvät tonkimaan vastapuoleksi katsomiensa sekä näiden perheenjäsenten ja lasten yksityiselämää eivätkä näe siinä mitään rikollista eivätkä moraalitonta. Samalla he tietenkin käyttävät omia lapsiaan ja näiden turvallisuutta puolustuksena törkeyksilleen.

Kun sanon, että tappajarobotit ovat valmiita surmaamaan vaikka sinun lapsesi, en todellakaan liioittele. Kannattaa muistaa miten tappajarobotit reagoivat Breivikin tapaukseen. Heillä oli kaksi pääasiallista linjaa: toinen oli Breivikin esittäminen mielipuolena, jota ei saa yhdistää tappajarobotteihin; toinen oli Breivikin teon näkeminen ymmärrettävänä ja väistämättömänäkin reaktiona ”holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan”. (Ja maahanmuuttopolitiikka, kuten tiedämme, on tappajarobotin mukaan aina holtitonta, riippumatta siitä kuinka ankaraa se on.) Tappajarobotin mielestä murhaajalla ei siis ole vastuuta murhateostaan, jos murhaaja selittää sen poliittisena protestina ”holtittomalle maahanmuuttopolitiikalle”.

Oman kokemukseni mukaan tappajarobotit voivat julistaa vihollisekseen ja ”holtittoman maahanmuuton kannattajaksi” yllättäen, salamana kirkkaalta taivaalta ihan kenet tahansa, jota kohtaan heillä on jotain selittämättömiä kaunoja. Tällaiseksi silmätikuksi voi päätyä tosiaan myös täysin epäpoliittinen henkilö, jolla ei ole ollut ikinä minkäänlaista luottamushenkilön eikä päättäjän asemaa yhteiskunnassa.

Itse asiassa tässäkin kohdassa on syytä kysyä, missä määrin tappajarobotit ovat pelkkä kaunaisten murhaajakandidaattien vertaistukiryhmä. Periaatteessa kuka tahansa voisi tehdä täydellisen rikoksen julistamalla vihamiehensä ”arkkimokuttajaksi” ja muslimien ja neekerien ystäväksi ja soluttautumalla vaikka Hommafoorumille esittämään asianomaisesta tämänsuuntaisia vihjailuja. Tappajarobotit hyökkäävät välittömästi asianomaisen kimppuun kuin hyeenalauma haaskan, koska mikään ei tuota heille niin suurta nautintoa kuin viattomien ihmisten ahdisteleminen. Kun joku kerran on ”mokuttajaksi” julistettu, tappajarobotit vainoavat häntä vaikka maailman tappiin asti. Ja kun pari vuotta kuluu, tappajarobottien nuorimmat ja radikaaleimmat murhaavat pohjustustyösi tuloksena vihamiehesi.

Tappajarobottien mielipiteet ovat sanasta sanaan samoja, mielenosoituksellisen epähumaaneja ja raakoja. Heidän kanssaan ei voi keskustella eikä neuvotella, koska heidän tavoitteenaan ei ole sovinto, kompromissi eikä reilu peli, vaan heidän vastapuolekseen ilman omaa syytään tai haluaan päätyneen solvaaminen, nöyryyttäminen, naurunalaiseksi tekeminen, hänen oikeuksiensa riistäminen ja viime kädessä hänen surmaamisensa tai ajamisensa maasta. Tämän tavoitteen he myöntävät avoimesti ja pilkallisesti.

Maahanmuuttokriitikoiden väliset erot ovat niin olemattomia, että yksi maahanmuuttokriitikko voi aukottomasti korvata toisen missä tahansa nettiväittelyssä. Kukaan ei huomaa, että tutun peitenimen takana on toinen ihminen kuin eilen: pilkka, solvaukset, henkilökohtaisuudet ja ulkoa opetellut ”mielipiteet” ovat aivan samoja. Itse asiassa tappajarobottien epäyksilöllisyys on niin musertavaa, että jos esimerkiksi Halla-aho tänään kuolisi johonkin tupakoinnin aiheuttamaan sairauteen, hänen kannattajansa voisivat vuorotellen kirjoittaa hänen blogikirjoituksensa ja naamakirjapäivityksensä. Täydestä menisi.

Tämä samankaltaisuus tuntuu tavallaan huvittavalta. Maahanmuuttokriitikothan julistavat taistelevansa länsimaisten arvojen puolesta ja esittävät asiat niin, että islam on jonkinlainen kollektiivinen kekomieli, joka ei salli individualismia. Tämä on tietysti hölynpölyä, kuten kaikki muutamaan muslimiin tutustuneet tietävät. Sitä vastoin maahanmuuttokriitikoiden oma alakulttuuri on tehokkaasti hävittänyt jäsentensä väliltä kaikki yksilölliset erot ja muuttanut heidät – aivan niin – tappajaroboteiksi.

Tappajarobotit ovat uhaksi ja vaaraksi meille kaikille, mutta ennen kaikkea itselleen ja omalle ihmisyydelleen. Ihmisyyteen kuuluu oleellisesti yksilöllisyys ja kyky kommunikaatioon toisten yksilöiden kanssa. Käyttäytyessään kekomielisen kollektiivin lailla ja näyttäytyessään oman piirinsä ulkopuolisille kekomielisenä kollektiivina tappajarobotit itse asiassa epäinhimillistävät itse itsensä. Enemmän kuin vihaamiaan ryhmiä he nöyryyttävät ja halventavat itseään.

Voivatko tappajarobotit sitten parantua pahuudestaan ja palata ihmisten keskuuteen? Tämä riippuu siitä tappajarobottien alaryhmästä, johon yksittäinen tappajarobotti kuuluu.

Tappajarobottien alakulttuurin sydämessä ovat pitkän linjan äärioikeistolaiset aktivistit, joiden ympärillä koko touhu pyörii. He ovat ohjelmoituneet tappajaroboteiksi jo nuorina ja puuhastelleet äärioikeistolaisissa piireissä jo parin vuosikymmenen ajan, elleivät kauemmin. Heidän kohdallaan on syytä luopua toivosta heti kättelyssä ja todeta, että henkisesti köyhät meillä on aina keskuudessamme.

Suurin ryhmä tappajarobottien keskuudessa ovat harhaanjohdettujen suuret laumat. Nämä on mahdollista saada palaamaan takaisin joron jäljiltään, kun heille saa menemään himaan sen, että tappajarobottien vastapuoli eivät ole mitkään mystiset kulttuurimarxistit tai vihervasemmisto, vaan koko lainkuuliainen yhteiskunta. Ankaralla päättäväisyydellä merkittävä osa heistä on pelastettavissa yhteisen isänmaan kansalaisiksi. Ohjeita siitä, miten tällaista ankaraa päättäväisyyttä käytännössä noudatetaan, olen antanut jo aiemmissa kirjoituksissani.

Lopuksi on pohdittava tappajarobottien alhaisinta osastoa. Kutsutaan sitä vaikka romupuoleksi, kun kerran roboteista on kyse. Romurobotit jakautuvat kahteen alaryhmään. Toinen koostuu pummeista ja pikkurikollisista, jotka hakevat sisältöä arvottomaan elämäänsä ihmisten ahdistelusta netissä. Tämä porukka voi olla vaarallinen, koska siihen kuuluu viinalle ja luultavasti myös äreämmille viihdekäyttöaineille persoja taparikollisia, joille ei ole mikään iso juttu rusikoida kuoliaaksi sinua netin ulkopuolellakaan. (Kuten tunnettua, tietty osa ”maahanmuuttokritiikkiä” on kotoperäisten ja kalkkinaamaisten perusrikollisten tapa uudelleenbrändistäytyä poliittisiksi aktivisteiksi. Kännisestä pahoinpitelystäkin tulee isänmaallinen sankariteko ja ”vastakkaisen ääriryhmän provosoimaa puolustautumista”, jos se osataan sellaiseksi selittää.)

Vaikka poliisin poliittinen myötämielisyys äärioikeistoa kohtaan onkin tehnyt useista rikoksista käytännössä laillisia silloin kun ne tehdään äärioikeistolaisista motiiveista, tämä tappajarobottien rosmoromuosasto joutunee ajan pitkään sukset ristiin valtavirtayhteiskunnan kanssa. Siihen kuuluu vaimonsa käsivarren murtajia, jotka paheksuvat naisten sortoa muslimiyhteisössä, ja muita yhtä sympaattisia veikkoja. Suomessa tunnetusti rikollisia hyysätään, mutta suurin osa näistä tyypeistä on niin kyvyttömiä malttamaan mieltään, että he päätyvät ennemmin tai myöhemmin kingien kongille kiven sisään.

Romurobottien toinen ryhmä on näitä rikollisia vaarallisempi, myös itselleen. Siihen kuuluu nuoria miehiä, jotka ovat aikuistuneet maahanmuuttokritiikin vuosina. Heillä ei yksinkertaisesti ole tulevaisuutta Suomessa niin kauan kuin olemme sivistysvaltio, jossa lakeja noudatetaan. Koska nämä nuoret miehet ovat sosiaalistuneet tappajaroboteiksi, heitä ei voi opettaa lainkuuliaisiksi kunnon kansalaisiksi.

Nämä nuoret miehet eivät ole sillä tavalla kaltevalla pinnalla tai yhteiskunnan marginaalissa kuin se rikollisporukka. Monet ovat päässeet jonkinlaisiin töihinkin. Toiset taas ovat menneet opiskelemaan luonnon- tai insinööritieteitä ja kokevat olevansa hyvinkin nerokkaita koska osaavat matematiikkaa. Itse asiassa sellaisia nörttipoikia on kolmetoista tusinassa: joka koulussa on pari oppilasta, joilta matemaattiset aineet sujuvat kuin valettu mutta jotka sitten yliopistossa saavat huomata olevansa pelkästään riviopiskelijoita – usein jopa keskitasoa huonompia, koska eivät kouluaikana ole oppineet tekemään työtä.

Nämä nörttipojat luulevat yliopistoon mennessään olevansa suuriakin neroja, koska kotikaupungissaan ovat olleet opettajien ylistämiä ja koulukiusaajien vainoamia pikkuvälkkyjä. Isku todellisuuteen voi sitten yliopistossa olla aika järkyttävä, varsinkin jos ainokaisiksi seksikumppaneiksi ovat jääneet Nyrki Kyllisen viisi tytärtä. Kun poikaraasu ei enää voi pitää itsetuntoaan pystyssä omilla saavutuksillaan ja suorituksillaan, hänen pitää kehittää korvaavia ylpeyden aiheita. Kun ei reppana voi itsestään kuvitella superihmistä, hänen pitää yrittää edes väittää olevansa yli-ihmisrotua. Ja siellä, missä on yli-ihmisiä, on väistämättä myös ali-ihmisiä,joita herra ja ylhäisyys katsoo nenänvarttaan pitkin.

Nuoret tappajarobotit ovat tosiaan siitä ongelmallisia, että he ovat jo sosiaalistuneet näihin arvoihin, heihin on jo asentunut tappajarobotin ohjelma. Heistä tulee merkittävä uhka yhteiskuntarauhalle ja arjen turvallisuudelle. Kun aatemaailma on laimentamatonta Breivikiä ja työpaikalla joutuu tekemisiin niin tummaihoisten kuin naistenkin kanssa (tällaiselle pojalle nuoret ja nuorehkot naiset ovat kävelevä provokaatio muistuttaessaan häntä naisettomuudestaan, varsinkin kun hän olettaa että heillä kaikilla on tummapintainen poikaystävä tai aviomies), ja kun tappajarobottien alakulttuuriin kuuluu oleellisesti aseharrastus, nuori tappajarobotti on tappava aikapommi.