En tiedä, onko ketään muuta alkanut ihmetyttää verbin röyhjetä omituinen status suomen kielen sanavarastossa. Sikäli kuin tiedän, se ei ole päässyt yhdenkään sanakirjanlaatijan armoihin: normitetussa suomen kielessä vulgääristä käytöksestä pahentunut hienosteleva täti-ihminen sanoo kuinka julkeatte tai kuinka rohkenette, mutta ei koskaan kuinka röyhkenette. Tämä siitä huolimatta, että kielestä voidaan hyvinkin osoittaa tämän verbin suuruinen täyttämistä vaativa aukko, ja vahvan etuvokaalipitoisuutensa ansiosta verbi synnyttää varsin ilmaisuvoimaisen vaikutelman. Sille olisi analogiatukea parista rohkea - rohjeta, eikä takuulla ole sellaista äidinkielenään suomea puhuvaa ihmistä, jolla olisi vaikeuksia ymmärtää, mistä puhumme kun puhumme röyhkenemisestä. Röyhkeneminen on muutaman kerran päässyt painettuun sanaan, mutta ilmeisesti se on joka kerta rusennettu lyttyyn, kun se on koettanut hiipiä asialliseen kieleen.
Tuntuu siltä, että äidinkielisen tunnistaa vasta tällaisista kummallisista ja epäjohdonmukaisista epäsäännöllisyyksistä. Ulkomaalainen, joka on innoissaan päästyään perille suomen kielen johtamisjärjestelmästä, puhuu varmasti mielellään röyhkenemisestä. Syntyperäiset kuitenkin tietävät, että röyhkeneminen ei ole asiallista kieltä eikä sitä käytetä.
perjantai 11. maaliskuuta 2005
Emmääjaxablogata
Näin örjäntäi...pörjäntäi-iltana pitäisi kai jaksaa blogatakin jotain jostain, muttemmääyhtäävviittis. No jaa, onhan tällä viikolla kuulunut hyviäkin uutisia: Cló Iar-Chonnachta -kustantamo on osoittanut lievää kiinnostusta Maarit Verronen -iirinnöksiini, ja Michael Everson on ottanut asiakseen hiostaa Coiscéim-kustantamon Pádraig Ó Snodaighia julkaisemaan iirinkielinne nuorisoromaanini. Olisi jo aikakin. Projekti alkoi sentään melkein yhdeksän vuotta sitten.
Sen kunniaksi olen intoutunut nyt iirintämään myös Borgesia, vieläpä suoraan espanjasta. Ketään muuta tuskin uskaltaisinkaan, mutta Ficciones ja El Aleph on panuttu niin viimeisen päälle ja luettu niin moneen kertaan, että niitä voi jo yrittää. Aloitin Saksalaisesta sielunmessusta; sen lisäksi pitäisi vielä hoitaa ns. himaan Tlön, Uqbar, Orbis Tertius sekä vaikkapa Salainen ihme. Tlön, Uqbar, Orbis Tertius lienee Borgesin tunnetuin novelli: minäkin olin kuullut siitä jo vuosia ennen kuin tutustuin Borgesin tuotantoon. Valitettavasti kirjallisuusväen tapa käyttää sanaa "borgesilainen" synnyttää mielikuvan nenät levällään intellektuellista, käsittämättömästä kirjailijasta, jonka teokset ovat kuin uuden ranskalaisen keittiön luomukset: vähän mutta kallista ja hienostunutta. Vaikutelmaa lisää, että Borgesin merkittävimmät teokset ovat novelleja. Julmetun paksuja eeppisiä romaaneja arvostavana suomalaisena miehenä en tietenkään osaa innostua novellikirjailijasta, jollei kyseessä ole todella hyvä novellisti, eli kotimaisessa katsannossa Pentti Haanpää ja islantilaisessa Þórarinn Eldjárn. (Saksalaisista kirjailijoista olen tutustunut perusteellisesti ainakin Hermann Hessen ja Thomas Mannin koko lyhytproosatuotantoon - se on minulla jossain kaapin pohjalla taskukirjoina. Niin, eikä tietenkään unohdeta Kafkan novelleja. Valitettavasti Friedrich Dürrenmatt -nidettä Meistererzählungen ei löydy mistään, katosikohan se suuressa muutossa? Tuossa käsivarrenmitan päässä olisi valikoima Gottfried Kellerin Die Leute von Seldwylaa nimellä Romeo und Julia auf dem Dorfe, mutta enpä minä siitä ole jaksanut innostua. Olenko liian vanha tutustumaan uusiin klassikoihin? Novelli on kielen opiskelijalle ehdottomasti kaikkein kiitollisin kirjallisuuden laji, mutta sitten kun kielen katsoo jo osaavansa, Kuolema Venetsiassa ei enää nappaa, vaan silloin pitää lukea Mann-maraton: Taikavuori, Faustus ja Joosef-romaanit. Paitsi että Joosef-romaaneja en ole vielä löytänyt saksaksi mistään.)
Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kuulostaa jo nimenä erittäin pelottavalta. Erityisesti tuo Tlön. Jos se olisi Tlon, se olisi tavanomainen anglosaksistyyppinen nimi riviscifihenkilölle, -maailmalle tai -planeetalle. Borges on kuitenkin mennyt lisäämään siihen nuo ö:n pisteet. Ö on tunnetusti sekä espanjalle että englannille vieras kirjain, ja nykyäänhän erilaiset anglosaksisista maista kotoisin olevat bändit lisäävät umlaut-pisteitä nimeensä kuulostaakseen katu-uskottavilta: Motörhead, Mötley Crüe jne. Mutta jotenkin Tlönin Ö tekee siitä selvästi Tlonia uhkaavamman. Tlön on ikään kuin suomalaiset(kin) huomioonottava scifinimi. Borges muuten noteeraa meidät muutenkin, sillä jossain hänen novellissaan vilahtaa Runeberg-niminen sivuhenkilö. Tämä siksi, että Borgesilla Argentiinan jenkkilämäinen eurooppalaisperäinen kansallisuuskirjo - italialaisia, saksalaisia, skandinaaveja, irlantilaisia - näyttäytyy hänen kotimaansa leimallisena ja määrittelevänä piirteenä. Siihen sopii varsin hyvin, että ihmisillä on sellaisia nimiä kuin Runeberg - tai Dahlmann, kuten päähenkilöllä käsittämättömässä, mutta Borgesille itselleen tiettävästi henkilökohtaisesti hyvin tärkeässä novellissa Etelä. (Novellin päähenkilö Dahlmann kolauttaa päänsä ja menee sekaisin, matkustaa hetken mielijohteesta maaseudulle etelään ja joutuu triviaalin asian vuoksi kuolettavaan puukkotappeluun gauchojen kanssa.) Dahlmann esitellään kertomalla, että hänen isoisänsä saapui Argentiinaan laivalla silloin ja silloin, mutta että Dahlmann itse tunsi olevansa hondamente argentino, syvästi argentiinalainen. Miksipä ei tuntisi, kun argentiinalaisuuden ydin tuntuu olevan nimenomaan olla maahanmuuttajasukua. Tyypillisellä argentiinalaisella - tai laajemmin ríodelaplatalaisella, siis myös uruguaylaisella - tuntuu olevan nimenomaan italialainen sukunimi. Mario Benedetti ei ole italialainen kirjailija. Mario Benedetti on 1900-luvun suurin uruguaylainen kirjailija. ("Uruguaylainen kirjailija" kuulostaa jonkun mielestä ehkä vitsiltä, mutta itse asiassa Benedetti on hyvin pätevä kaveri jo senkin vähän perusteella, mitä olen hänen tuotantoaan työllä ja tuskalla espanjaksi lukenut. Osa Benedettin tuotannosta on nenät levällään kokeilevaa, osa hyvin streittiä, tommipommimaista realismia, osa jostain siltä väliltä. Olen itse lukenut häneltä novelleja sekä sotilasjunttaa ja maanpakoa kuvaavan romaanin Primavera con una esquina rota.)
Sen kunniaksi olen intoutunut nyt iirintämään myös Borgesia, vieläpä suoraan espanjasta. Ketään muuta tuskin uskaltaisinkaan, mutta Ficciones ja El Aleph on panuttu niin viimeisen päälle ja luettu niin moneen kertaan, että niitä voi jo yrittää. Aloitin Saksalaisesta sielunmessusta; sen lisäksi pitäisi vielä hoitaa ns. himaan Tlön, Uqbar, Orbis Tertius sekä vaikkapa Salainen ihme. Tlön, Uqbar, Orbis Tertius lienee Borgesin tunnetuin novelli: minäkin olin kuullut siitä jo vuosia ennen kuin tutustuin Borgesin tuotantoon. Valitettavasti kirjallisuusväen tapa käyttää sanaa "borgesilainen" synnyttää mielikuvan nenät levällään intellektuellista, käsittämättömästä kirjailijasta, jonka teokset ovat kuin uuden ranskalaisen keittiön luomukset: vähän mutta kallista ja hienostunutta. Vaikutelmaa lisää, että Borgesin merkittävimmät teokset ovat novelleja. Julmetun paksuja eeppisiä romaaneja arvostavana suomalaisena miehenä en tietenkään osaa innostua novellikirjailijasta, jollei kyseessä ole todella hyvä novellisti, eli kotimaisessa katsannossa Pentti Haanpää ja islantilaisessa Þórarinn Eldjárn. (Saksalaisista kirjailijoista olen tutustunut perusteellisesti ainakin Hermann Hessen ja Thomas Mannin koko lyhytproosatuotantoon - se on minulla jossain kaapin pohjalla taskukirjoina. Niin, eikä tietenkään unohdeta Kafkan novelleja. Valitettavasti Friedrich Dürrenmatt -nidettä Meistererzählungen ei löydy mistään, katosikohan se suuressa muutossa? Tuossa käsivarrenmitan päässä olisi valikoima Gottfried Kellerin Die Leute von Seldwylaa nimellä Romeo und Julia auf dem Dorfe, mutta enpä minä siitä ole jaksanut innostua. Olenko liian vanha tutustumaan uusiin klassikoihin? Novelli on kielen opiskelijalle ehdottomasti kaikkein kiitollisin kirjallisuuden laji, mutta sitten kun kielen katsoo jo osaavansa, Kuolema Venetsiassa ei enää nappaa, vaan silloin pitää lukea Mann-maraton: Taikavuori, Faustus ja Joosef-romaanit. Paitsi että Joosef-romaaneja en ole vielä löytänyt saksaksi mistään.)
Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kuulostaa jo nimenä erittäin pelottavalta. Erityisesti tuo Tlön. Jos se olisi Tlon, se olisi tavanomainen anglosaksistyyppinen nimi riviscifihenkilölle, -maailmalle tai -planeetalle. Borges on kuitenkin mennyt lisäämään siihen nuo ö:n pisteet. Ö on tunnetusti sekä espanjalle että englannille vieras kirjain, ja nykyäänhän erilaiset anglosaksisista maista kotoisin olevat bändit lisäävät umlaut-pisteitä nimeensä kuulostaakseen katu-uskottavilta: Motörhead, Mötley Crüe jne. Mutta jotenkin Tlönin Ö tekee siitä selvästi Tlonia uhkaavamman. Tlön on ikään kuin suomalaiset(kin) huomioonottava scifinimi. Borges muuten noteeraa meidät muutenkin, sillä jossain hänen novellissaan vilahtaa Runeberg-niminen sivuhenkilö. Tämä siksi, että Borgesilla Argentiinan jenkkilämäinen eurooppalaisperäinen kansallisuuskirjo - italialaisia, saksalaisia, skandinaaveja, irlantilaisia - näyttäytyy hänen kotimaansa leimallisena ja määrittelevänä piirteenä. Siihen sopii varsin hyvin, että ihmisillä on sellaisia nimiä kuin Runeberg - tai Dahlmann, kuten päähenkilöllä käsittämättömässä, mutta Borgesille itselleen tiettävästi henkilökohtaisesti hyvin tärkeässä novellissa Etelä. (Novellin päähenkilö Dahlmann kolauttaa päänsä ja menee sekaisin, matkustaa hetken mielijohteesta maaseudulle etelään ja joutuu triviaalin asian vuoksi kuolettavaan puukkotappeluun gauchojen kanssa.) Dahlmann esitellään kertomalla, että hänen isoisänsä saapui Argentiinaan laivalla silloin ja silloin, mutta että Dahlmann itse tunsi olevansa hondamente argentino, syvästi argentiinalainen. Miksipä ei tuntisi, kun argentiinalaisuuden ydin tuntuu olevan nimenomaan olla maahanmuuttajasukua. Tyypillisellä argentiinalaisella - tai laajemmin ríodelaplatalaisella, siis myös uruguaylaisella - tuntuu olevan nimenomaan italialainen sukunimi. Mario Benedetti ei ole italialainen kirjailija. Mario Benedetti on 1900-luvun suurin uruguaylainen kirjailija. ("Uruguaylainen kirjailija" kuulostaa jonkun mielestä ehkä vitsiltä, mutta itse asiassa Benedetti on hyvin pätevä kaveri jo senkin vähän perusteella, mitä olen hänen tuotantoaan työllä ja tuskalla espanjaksi lukenut. Osa Benedettin tuotannosta on nenät levällään kokeilevaa, osa hyvin streittiä, tommipommimaista realismia, osa jostain siltä väliltä. Olen itse lukenut häneltä novelleja sekä sotilasjunttaa ja maanpakoa kuvaavan romaanin Primavera con una esquina rota.)
Riimittelyä
Joskus muinoin vastenmielisen Kanava-lehden vastenmielisempi päätoimittaja Seikko Eskola valitteli sitä, että riimi oli hävinnyt nykyrunoudesta ja jäänyt juiceleskisten asiaksi. Minä kirjoitin hänelle tästä hyvästä pitkän haukkumarunon, jota en hänelle lähettänyt ja joka valitettavasti on kadonnut. Muistan siitä vain säeparit
kuta kerjäät, mangut mitä,
tuta toki saat sä sitä
ja
Kanavasta kasvaa ehti
riikin ronskein roskalehti.
Nyt taas olen kaavaillut kunnon naisviharunoa, jossa esiintyisi kaikkien tyttöjen palvoma likainen, paskainen, väkivaltainen, juoppo ja narkomaani YTM. Valitettavasti sitäkään en ole kirjoittanut enempää kuin yhden säkeistön verran:
mies joka naiset kaateli
ei koskaan kylpyyn menis
kas onhan merkki aatelin
ain' pesemätön penis
kuta kerjäät, mangut mitä,
tuta toki saat sä sitä
ja
Kanavasta kasvaa ehti
riikin ronskein roskalehti.
Nyt taas olen kaavaillut kunnon naisviharunoa, jossa esiintyisi kaikkien tyttöjen palvoma likainen, paskainen, väkivaltainen, juoppo ja narkomaani YTM. Valitettavasti sitäkään en ole kirjoittanut enempää kuin yhden säkeistön verran:
mies joka naiset kaateli
ei koskaan kylpyyn menis
kas onhan merkki aatelin
ain' pesemätön penis
tiistai 8. maaliskuuta 2005
Fasistisen pahuuden päivä
Tänään vietetään näköjään naisten päivää. Sen kunniaksi Aftonbladet haastattelee jotain tätiporukkaa, joka on julistanut sodan ruotsalaiselle patriarkaatille. Olenko ainoa, jota mokoma uho lähinnä haukotuttaa - ruotsalaiselle patriarkaatille? Tädeillä ei ole yhtään mitään uutta sanottavaa, ainoastaan koko vanha feministinen liturgia, jossa ideologisilla muotoiluilla kätketään sanottavan puute. "Edes terveyskeskuksissa meitä ei kohdella naisina, vaan miehisen normin mukaan", he julistavat. Tämä on niin epämääräinen heitto, että itse kunkin on helppo tulkita se miten haluaa. Samanlaista tavaraa ovat muutkin heidän julistuksensa: he väittävät, että "kun kuulemme kertomuksia siitä, miltä nuorista tytöistä tuntuu koulunkäynti, oivallamme, että Ruotsia hallitsee yhä patriarkaatti". No, miltä se sitten nuorista tytöistä tuntuu? Sitä eivät tädit meille kerro. Katsokaas kun niillä nuorilla tytöillä ei ole tässä touhussa mitään asiaa itse määritellä, miltä heistä tuntuu. Riittää kun tiedetään, että se, miltä heistä tuntuu, todistaa jonkin "patriarkaatin" olemassaolosta - että viidenkymmenen pahemmalle puolelle ehtinyt täti-ihminen, joka ei halua ikinä kasvaa aikuiseksi, vaan yrittää loputtomiin olla tissiliivejä polttava ikiradikaali, saa käyttää tyttöjen tuntumisia tekosyynä omalle epäkypsälle riekkumiselleen.
Tietenkin tädit koettavat oikeuttaa touhujaan viittaamalla esimerkiksi yksinhuoltajien asemaan. Mikäs siinä. Jossain vain haisee rotanraato, jos tädit eivät ymmärrä, että yksinhuoltajien kurjuus johtuu köyhien sorretusta asemasta yhteiskunnassa, ei naisten. Ja yksinhuoltajat ovat naispainotteinen köyhien ryhmä mm. sen vuoksi, että lapset yleensä tuomitaan äidille; sen vuoksi, että naiset hakevat helpommin eron; ja sen vuoksi, että naiset helposti hakevat eron miehen köyhyyden vuoksi luullen voivansa sitouttaa rikkaamman miehen. Tietysti yksinhuoltajuus on myös pitkälti seurausta huithapeli-YTMien kanssa makaamisesta lapsellisessa iässä, kun ei ymmärretä asian vakavuutta; ja nuorella iällä tehty au-toukka estää naista hakeutumasta koulutukseen, jolla hän voisi hankkia maksetumman ammatin. Tästä voi syyttää patriarkaattia, mutta yhtä lailla tästä voi syyttää puhtaita fysiologisia tosiasioita - sitä, että naisen sisässä on onkalo, josta hyppää yhdeksän kuukauden kuluttua ulos vauva, jos nainen toteuttaa oikeuttaan vetää itsensä niin räkäkänniin, ettei muista ehkäisyä. Ja siitä, että naisella on tällaiseen oikeus, ovat hänet saaneet vakuuttuneeksi nimenomaan feministit, joiden mielestä ryyppääminen ja seksuaalinen koheltaminen ovat vahvan ja upean naisen tapa nauttia elämästään ja miesten kainot toiveet kiltistä ja vastuullisesta tyttöystävästä patriarkaatin harjoittamaa sortoa.
Aftonbladetin naiskolumnistit kuitenkin osoittavat jonkin verran arvostelukykyä, ainakin osa heistä. Dekkarikirjailija Liza Marklund, jota en todellakaan voi vapauttaa syytteistä, mitä tulee järjettömän miesvihan lietsomiseen, kehottaa sentään tyttöjä pitämään huolta itsestään ja ryyppäämään vähemmän. Yrsa Stenius taas on tavallisen hauska ja fiksu, mutta hän onkin meiltä, eikä mikään riikinruotsalainen. Hän kertoo hupaisasti kulttuurishokista, jonka koki Ruotsissa siirryttyään sinne journalismia harjoittamaan.
Suomessa Yrsa Stenius oli tottunut täkäläiseen lokalaitisjournalistikulttuuriin: miehet olivat alalla enemmistönä, ja miesten sovinistista huumoria oli pakko työpaikalla sietää, mutta toisaalta Stenius arvosti sitä, että sukupuolten väliset suhteet olivat miesvaltaisessa miljöössä pohjimmiltaan reilulla perustalla ilman turhaa koketeeraamista. Att kalla onda ting fittiga var lika självklart som det är i Sverige att kalla dem taskiga - pahojen asioiden kutsuminen vittumaisiksi oli Suomessa yhtä itsestään selvää kuin niiden kutsuminen kyrpämäisiksi oli Ruotsin Riikissä. Kotimaassaan Stenius oppi arvostamaan miesten brutaalia sydämellisyyttä, reilujen jätkien meininkiä. Sitten hän meni Ruotsiin. Ja jo ensimmäisenä päivänä miespuolinen kollega joutui pelastamaan hänet (seuraava sitaatti tulee ääntää ruotsalaisen operettikliseehomon aksentilla): Du, det där går inte. Så där säger man inte i Sverige!
Juttu kävi kylläkin vielä hauskemmaksi, kun Stenius joutui ensi töikseen "hearingiin" eli kuultavaksi siitä, mitä hän aikoo tehdä taistellakseen riikinruotsalaisen lehden toimituksessa vallitsevaa "yleistä poikamaisuutta" vastaan - poikamaisuuteen kuului osana seksuaalinen ahdistelu, totta maar. Ja kuulkaas, mitä Steniuksella on sanottavaa kokouksen kulusta:
Kuulemistilaisuus oli juuri alkanut, kun paikalle saapasteli korkeissa koroissa yksi lehden kuuluisimmista naiskolumnisteista. Hän oli, sanoo Stenius, pukeutunut tavattoman haastavasti, kaula-aukko oli syvä ja paljastava, kintut olivat esillä koko pituudeltaan ja minihame niin tiukka, että siinä tuskin pääsi liikkumaan. Tämä ilmestys valitti sitten keskustelussa, jota Stenius itse piti lähinnä joutavanpäiväisenä, että miehet pitävät häntä pelkkänä seksiobjektina.
Stenius oli lähinnä hämmentynyt siitä, että ihminen voi lähettää niin ristiriitaisia viestejä: toisaalta kroppa lähetti koko ajan niin seksuaalisia viestejä, että ihan kärysi, ja toisaalta suusta kuului valitusta siitä, että miehet ajattelevat vain seksiä.
Näin jälkeenpäin Stenius toteaa, että vaikka naisen käytös ei tietenkään koskaan voi vapauttaa miestä syyllisyydestä edes raiskaajana (on kuvaavaa, että hän joutuu tällä pohjustuspuheella pyytämään anteeksi mielipidettään etukäteen), häntä hämmentää yhä ruotsalaisten feministien ajattelutapa, jossa naisen täydellistä oikeutta kieltäytyä seksistä pidetään myös vapautuksena kaikesta vastuusta sen suhteen, mitä ennen kieltäytymistä on tapahtunut: Ihmisten partnerinhaku perustuu hyvin mutkikkaiden signaalien vaihtamiselle, signaalien, joiden merkityksestä molempien osapuolten tulee olla perillä. Ne, jotka jatkuvasti lähettävät ristiriitaisia viestejä, joutuvat väistämättä ennen pitkää hankaluuksiin ja aiheuttavat niitä myös muille. Eivätkä vain seksielämässä.
Loppukaneetikseen Stenius toteaa, että vaikka naisen harkitsematon käytös tai ristiriitaiset signaalit sinänsä eivät tietenkään vapauta raiskaukseen syyllistyvää miestä vastuusta, naisilta tulee voida odottaa tiettyä medmänskligt ansvar sen varmistamiseksi, ettei synny noloja ja molemmille osapuolille epämukavia tilanteita. Tämä tapahtuu arvostamalla ja pitämällä kunniassa käyttäytymissääntöjä, hän opettaa. Sitähän naisilta ei tietenkään voi vaatia, että he arvostaisivat ja pitäisivät kunniassa miehiä kaltaisinaan ihmisinä, saati yrittäisivät asettua näiden asemaan. Pimppa kun tunnetusti on pulanalaista tavaraa, joka antaa omistajalleen oikeuden käyttäytyä miten vittumaisesti haluaa.
***
Ja antakaa minun vielä lopuksi sanoa mielipiteeni siitä suuresta keskustelusta, jota Henkan kommenttipuolella on käyty naisista ja luonnontieteistä. Minä siis en todellakaan usko, että naiset olisivat yhtään sen vähemmän lahjakkaita luonnontieteellisillä aloilla kuin miehetkään. Silloin kun naiset todella joutuivat taistelemaan päästäkseen opiskelemaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa, - silloin noita suuria luonnontieteilijänaisia oli: esimerkiksi Marie Curie ja Lise Meitner. Antoine Laurent Lavoisier'n saavutukset kemistinä taas olivat pitkälti hänen vaimonsa ansiota, jonka hän nai teinityttönä, mutta joka osoittautui älykkääksi nuoreksi naiseksi ja innostui miehensä tutkimasta alasta siinä määrin, että nai vain kemistimiehiä senkin jälkeen kun ensimmäinen aviomies oli teloitettu Ranskan vallankumouksen aikana ("Vallankumous ei tarvitse kemistejä!").
Valitettavasti naiskulttuuri on panostanut enemmän marttyyriuden hyväksikäyttöön kuin lahjakkuuden hyödyntämiseen. Naisten tapa hyötyä vapautumisestaan on se, että keskinkertaisimmat, röyhkeimmät ja typerimmät naispuoliset Lumpenintellektuellit heittäytyvät inisemään siitä, kuinka surkeasti yhteiskunta heitä kohtelee sukupuolensa takia. Nuoret tytöt saavat sellaisen mallin, että heidän ei ihmisinä tarvitse eikä kannata yrittää mitään, ei varsinkaan parastaan, kun tulosta tulee helpommin heittäytymällä marttyyriksi ja volisemalla.
Sitä paitsi naisille kuitenkin tyyli on substanssia tärkeämpi. Eivät he halua harrastaa omia jänniä juttuja, vaan ennen kaikkea hankkia rahaa ja yhteiskunnallista arvostusta. Siksi lahjakkaat tytöt opiskelevat luonnontieteiden sijasta mieluummin vaikka lakia tai lääketiedettä. Molemmille aloille on kova karsinta, ja molemmat alat tiedetään rahakkaiksi. En usko edes että kyse on varsinaisesta alhaisesta rahanhimostakaan, ainakaan aina. Piitu nyt on Piitu, mutta tunnen henkilökohtaisesti yhden lakitiedettä opiskelevan tytön, josta voin sanoa kohtalaisen varmana asiastani, että hän on alalla, koska rosoisehkon lapsuuden koettuaan haluaa tuntea olevansa turvassa rahallisesti ja muutenkin - ja oman elämänkokemukseni valossa ymmärrän häntä hyvin paljon.
Tietenkin tädit koettavat oikeuttaa touhujaan viittaamalla esimerkiksi yksinhuoltajien asemaan. Mikäs siinä. Jossain vain haisee rotanraato, jos tädit eivät ymmärrä, että yksinhuoltajien kurjuus johtuu köyhien sorretusta asemasta yhteiskunnassa, ei naisten. Ja yksinhuoltajat ovat naispainotteinen köyhien ryhmä mm. sen vuoksi, että lapset yleensä tuomitaan äidille; sen vuoksi, että naiset hakevat helpommin eron; ja sen vuoksi, että naiset helposti hakevat eron miehen köyhyyden vuoksi luullen voivansa sitouttaa rikkaamman miehen. Tietysti yksinhuoltajuus on myös pitkälti seurausta huithapeli-YTMien kanssa makaamisesta lapsellisessa iässä, kun ei ymmärretä asian vakavuutta; ja nuorella iällä tehty au-toukka estää naista hakeutumasta koulutukseen, jolla hän voisi hankkia maksetumman ammatin. Tästä voi syyttää patriarkaattia, mutta yhtä lailla tästä voi syyttää puhtaita fysiologisia tosiasioita - sitä, että naisen sisässä on onkalo, josta hyppää yhdeksän kuukauden kuluttua ulos vauva, jos nainen toteuttaa oikeuttaan vetää itsensä niin räkäkänniin, ettei muista ehkäisyä. Ja siitä, että naisella on tällaiseen oikeus, ovat hänet saaneet vakuuttuneeksi nimenomaan feministit, joiden mielestä ryyppääminen ja seksuaalinen koheltaminen ovat vahvan ja upean naisen tapa nauttia elämästään ja miesten kainot toiveet kiltistä ja vastuullisesta tyttöystävästä patriarkaatin harjoittamaa sortoa.
Aftonbladetin naiskolumnistit kuitenkin osoittavat jonkin verran arvostelukykyä, ainakin osa heistä. Dekkarikirjailija Liza Marklund, jota en todellakaan voi vapauttaa syytteistä, mitä tulee järjettömän miesvihan lietsomiseen, kehottaa sentään tyttöjä pitämään huolta itsestään ja ryyppäämään vähemmän. Yrsa Stenius taas on tavallisen hauska ja fiksu, mutta hän onkin meiltä, eikä mikään riikinruotsalainen. Hän kertoo hupaisasti kulttuurishokista, jonka koki Ruotsissa siirryttyään sinne journalismia harjoittamaan.
Suomessa Yrsa Stenius oli tottunut täkäläiseen lokalaitisjournalistikulttuuriin: miehet olivat alalla enemmistönä, ja miesten sovinistista huumoria oli pakko työpaikalla sietää, mutta toisaalta Stenius arvosti sitä, että sukupuolten väliset suhteet olivat miesvaltaisessa miljöössä pohjimmiltaan reilulla perustalla ilman turhaa koketeeraamista. Att kalla onda ting fittiga var lika självklart som det är i Sverige att kalla dem taskiga - pahojen asioiden kutsuminen vittumaisiksi oli Suomessa yhtä itsestään selvää kuin niiden kutsuminen kyrpämäisiksi oli Ruotsin Riikissä. Kotimaassaan Stenius oppi arvostamaan miesten brutaalia sydämellisyyttä, reilujen jätkien meininkiä. Sitten hän meni Ruotsiin. Ja jo ensimmäisenä päivänä miespuolinen kollega joutui pelastamaan hänet (seuraava sitaatti tulee ääntää ruotsalaisen operettikliseehomon aksentilla): Du, det där går inte. Så där säger man inte i Sverige!
Juttu kävi kylläkin vielä hauskemmaksi, kun Stenius joutui ensi töikseen "hearingiin" eli kuultavaksi siitä, mitä hän aikoo tehdä taistellakseen riikinruotsalaisen lehden toimituksessa vallitsevaa "yleistä poikamaisuutta" vastaan - poikamaisuuteen kuului osana seksuaalinen ahdistelu, totta maar. Ja kuulkaas, mitä Steniuksella on sanottavaa kokouksen kulusta:
Kuulemistilaisuus oli juuri alkanut, kun paikalle saapasteli korkeissa koroissa yksi lehden kuuluisimmista naiskolumnisteista. Hän oli, sanoo Stenius, pukeutunut tavattoman haastavasti, kaula-aukko oli syvä ja paljastava, kintut olivat esillä koko pituudeltaan ja minihame niin tiukka, että siinä tuskin pääsi liikkumaan. Tämä ilmestys valitti sitten keskustelussa, jota Stenius itse piti lähinnä joutavanpäiväisenä, että miehet pitävät häntä pelkkänä seksiobjektina.
Stenius oli lähinnä hämmentynyt siitä, että ihminen voi lähettää niin ristiriitaisia viestejä: toisaalta kroppa lähetti koko ajan niin seksuaalisia viestejä, että ihan kärysi, ja toisaalta suusta kuului valitusta siitä, että miehet ajattelevat vain seksiä.
Näin jälkeenpäin Stenius toteaa, että vaikka naisen käytös ei tietenkään koskaan voi vapauttaa miestä syyllisyydestä edes raiskaajana (on kuvaavaa, että hän joutuu tällä pohjustuspuheella pyytämään anteeksi mielipidettään etukäteen), häntä hämmentää yhä ruotsalaisten feministien ajattelutapa, jossa naisen täydellistä oikeutta kieltäytyä seksistä pidetään myös vapautuksena kaikesta vastuusta sen suhteen, mitä ennen kieltäytymistä on tapahtunut: Ihmisten partnerinhaku perustuu hyvin mutkikkaiden signaalien vaihtamiselle, signaalien, joiden merkityksestä molempien osapuolten tulee olla perillä. Ne, jotka jatkuvasti lähettävät ristiriitaisia viestejä, joutuvat väistämättä ennen pitkää hankaluuksiin ja aiheuttavat niitä myös muille. Eivätkä vain seksielämässä.
Loppukaneetikseen Stenius toteaa, että vaikka naisen harkitsematon käytös tai ristiriitaiset signaalit sinänsä eivät tietenkään vapauta raiskaukseen syyllistyvää miestä vastuusta, naisilta tulee voida odottaa tiettyä medmänskligt ansvar sen varmistamiseksi, ettei synny noloja ja molemmille osapuolille epämukavia tilanteita. Tämä tapahtuu arvostamalla ja pitämällä kunniassa käyttäytymissääntöjä, hän opettaa. Sitähän naisilta ei tietenkään voi vaatia, että he arvostaisivat ja pitäisivät kunniassa miehiä kaltaisinaan ihmisinä, saati yrittäisivät asettua näiden asemaan. Pimppa kun tunnetusti on pulanalaista tavaraa, joka antaa omistajalleen oikeuden käyttäytyä miten vittumaisesti haluaa.
Ja antakaa minun vielä lopuksi sanoa mielipiteeni siitä suuresta keskustelusta, jota Henkan kommenttipuolella on käyty naisista ja luonnontieteistä. Minä siis en todellakaan usko, että naiset olisivat yhtään sen vähemmän lahjakkaita luonnontieteellisillä aloilla kuin miehetkään. Silloin kun naiset todella joutuivat taistelemaan päästäkseen opiskelemaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa, - silloin noita suuria luonnontieteilijänaisia oli: esimerkiksi Marie Curie ja Lise Meitner. Antoine Laurent Lavoisier'n saavutukset kemistinä taas olivat pitkälti hänen vaimonsa ansiota, jonka hän nai teinityttönä, mutta joka osoittautui älykkääksi nuoreksi naiseksi ja innostui miehensä tutkimasta alasta siinä määrin, että nai vain kemistimiehiä senkin jälkeen kun ensimmäinen aviomies oli teloitettu Ranskan vallankumouksen aikana ("Vallankumous ei tarvitse kemistejä!").
Valitettavasti naiskulttuuri on panostanut enemmän marttyyriuden hyväksikäyttöön kuin lahjakkuuden hyödyntämiseen. Naisten tapa hyötyä vapautumisestaan on se, että keskinkertaisimmat, röyhkeimmät ja typerimmät naispuoliset Lumpenintellektuellit heittäytyvät inisemään siitä, kuinka surkeasti yhteiskunta heitä kohtelee sukupuolensa takia. Nuoret tytöt saavat sellaisen mallin, että heidän ei ihmisinä tarvitse eikä kannata yrittää mitään, ei varsinkaan parastaan, kun tulosta tulee helpommin heittäytymällä marttyyriksi ja volisemalla.
Sitä paitsi naisille kuitenkin tyyli on substanssia tärkeämpi. Eivät he halua harrastaa omia jänniä juttuja, vaan ennen kaikkea hankkia rahaa ja yhteiskunnallista arvostusta. Siksi lahjakkaat tytöt opiskelevat luonnontieteiden sijasta mieluummin vaikka lakia tai lääketiedettä. Molemmille aloille on kova karsinta, ja molemmat alat tiedetään rahakkaiksi. En usko edes että kyse on varsinaisesta alhaisesta rahanhimostakaan, ainakaan aina. Piitu nyt on Piitu, mutta tunnen henkilökohtaisesti yhden lakitiedettä opiskelevan tytön, josta voin sanoa kohtalaisen varmana asiastani, että hän on alalla, koska rosoisehkon lapsuuden koettuaan haluaa tuntea olevansa turvassa rahallisesti ja muutenkin - ja oman elämänkokemukseni valossa ymmärrän häntä hyvin paljon.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2005
Rasismin ulottuvuuksia
Tähän hienoon artikkeliin olisi pitänyt linkittää jo kauan sitten. Joka tapauksessa se on taas yksi esimerkki siitä, miten oman maan vanhoihin vähemmistöihin voidaan suhtautua rasistisesti silloinkin kun maahanmuuttajat on jo hyväksytty. Hurrivastainen rasismi on tunnetusti kovin levinnyttä ns. edistyksellisissäkin piireissämme; ja vastaavasti Skotlannissa gaelilaisvastaisuus on hyvinkin hyväksyttyä vielä nykyäänkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)