Ns. Kuolematon rykmentti, eli käytännössä venäläisyysjärjestä RUFI, iski jälleen sunnuntaina 8. toukokuuta. Kyseessähän on pulju, jota johtaa Daria Skippari-Smirnov, ilkeäluonteinen nuorehko täti-ihminen, jonka sielu on yhtä synkkä kuin katsantokin. Mitä tulee "Kuolemattomaan rykmenttiin" alkuperäisessä merkityksessä, on syytä muistuttaa, että se syntyi Venäjällä alkujaan kansan omana, vallanpitäjistä riippumattomana tapana juhlia suuren isänmaasodan muistoa, mutta kauaa ei kestänyt, kun vallanpitäjät omivat sen itselleen, jotta siitä ei kehittyisi oppositiomielialojen ilmaisutapaa.
Det så kallade Odödliga regementet, i praktiken ryskhetsorganisationen RUFI, slog till igen den 8 maj. Som vi vet rör det sig om en organsation ledd av en viss Daria Skippari-Smirnov, en elakartad relativt ung tant, vars själ är lika dyster som hennes utseende. Vad gäller "Odödliga regementet" i egentlig mening var det ursprungligen en bland vanligt folk uppkommen tradition för att högtidlighålla minnet efter de som dött i stora fosterlandskriget, men det tog inte lång tid för makthavarna att ta över - de var rädda för att "regementet" skulle bli ett sätt att uttrycka oppositionella åsikter och attityder.
Täällä Suomessa tällä Rajamäen rykmentillä oli vastustajansa ihan suomenvenäläisten itsensä keskuudessa. Vastustajat, jotka pitivät oman vastamielenosoituksen Ukrainan lippuja heilutellen, vaikuttivat yleisesti ottaen suomalaistuneemmilta ja keskiluokkaisemmilta kuin rykmenttiläiset. Joku nettituttavistani ilkeili, että jälkimmäiseen ryhmään kuuluu merkittävältä osaltaan 90-luvun alussa Suomeen peräkammaripoikien käyttöpilluiksi maahantuotuja pimuja, jotka eivät enää ole pimuiässä ja joilta on jäänyt ammatti ja kunnollinen suomen kielen taito hankkimatta.
Här i Finland fann detta Rajamäkiregemente (om jag tillåts en liten anspelning på vår nationallitteratur, dvs Sju bröder av Alexis Kivi) opponenter bland finlandsryssarna själva. Motståndarna, som organiserade egen motdemonstration under ukrainska flaggor, gjorde i allmänhet ett mera välanpassat och medelklassliknande intryck än regementet. En av mina onlinebekanta misstänkte raljant att en stor del av regementet var tjejer som i början av 90-talet bosatt sig i Finland och gift sig med ensamma, åldrande finska män, som inte längre är tillräckligt unga för att göra om det och som saknar både yrke och djupare kunskaper i finska.
Jessikka Aro julkaisi blogissaan kirjoituksen eräältä suomenvenäläiseltä, joka oli soluttautunut tilaisuuden järjestäjien nettifoorumille. Tämän mukaan noissa porukoissa on myös jonkin verran inkerinsuomalaisten jälkeläisiä, jotka kuitenkin samaistuvat Venäjän eli Neuvostoliiton "antifasistisiin sankaritöihin". Tässä kohdassa pitää taaskin muistuttaa, miten äärioikeisto, joka jatkuvasti syyttelee "vihervasemmistoa" muka lähtökohtaisesti epälojaalien maahanmuuttajien "maahantuonnista", oli itse aikoinaan innokkaasti maahantuomassa inkeriläisiä, eikä siinä sitten yhtään mietitty katsoa, mitä ongelmia vastaavanlaiset repatriaatiokampanjat olivat aiheuttaneet Saksassa ja Israelissa. Äärioikeiston puheissa oli silloin sellainen sävy, että otetaan mieluummin kulttuurisesti läheistä (lue: valkoihoista) väkeä joka sopeutuu heti, kuin kaikenlaisia afrikkalaisia. Eli rasismilla mentiin.
Jessikka Aro offentliggjorde i sin blogg vad en finlandsryss som infiltrerat arrangörernas webbforum kunde berätta. Enligt honom befolkades regementet i viss mån också av ingermanländska finnar eller deras avkomlingar, som dock identifierade sig med ryska eller sovjetiska "antifascistiska hjältedåd". Här måste man en gång till påminna hur extremhögern, som oavbrutet beskyller "grönvänstern" för att ha "importerat" illojalt sinande invandrare, på sin tid var ivrigt med om att importera ingermanlänningar utan att alls fråga sig, hur liknande repatrieringskampanjer hade lyckats eller misslyckats i Tyskland och Israel. På den tiden tyckte extremhögern att det var bättre att välkomna kulturellt närstående (läs: ljushyade) människor som blir välanpassade medborgare på fläcken, i st för att importera allehanda afrikaner. Den rasistiska bottenströmningen är uppenbar.
Jos joku kysyy, millaisia ongelmia siitä tuli Saksassa ja Israelissa, niin vastaan mielelläni. Sellaisia esimerkiksi, että venäjänsasalaisten paluumuuttajien ajateltiin edustavan jotain oikeampaa ja alkuvoimaisempaa saksalaisuutta kuin paikallisväestön, ja he merkittävältä osaltaan ilmeisesti uskoivat tähän itsekin. Eli mitään kotoutumista ei tapahtunut, ja nyt tämä porukka vaatii mielenosoituksissaan venäjänkielisin kyltein Saksaa pysymään saksalaisena. Afrikkalainen maahanmuuttaja, joka tietää olevansa ulkomaalainen ja joka haluaa oikeasti päästä sisään uuden kotimaansa kulttuuriin, ei todellakaan käyttäydy näin, mitä valheita Hommafoorumilla sitten kerrotaankin.
Om någon frågar hurdana problem det blev i Tyskland och Israel svarar jag gärna: till exempel sådana, att de tyskättade återflyttarna från Ryssland ansågs representera en bättre och mera ursprunglig tyskhet än stambefolkningen och att en betydande del av dem också trodde så själv. Någon integration skedde inte, och nu går det här gänget ut och demonstrerar med ryskspråkiga skyltar för ett Tyskland som förblir tyskt. En afrikansk invandrare, som är medveten om att vara utlänning och som på riktigt vill in i kulturen i det nya hemlandet, uppför sig inte så här, vad det än är för lögner man berättar på Hommaforumet.
Israeliin taas on mennyt samaan tapaan aika paljon venäjänkielisiä, jotka ovat ehkä halachan eli juutalaisen kanonisen lain mukaan juutalaisia, mutta joiden siteet juutalaiseen kulttuuriin ja uskontoon ovat lähes olemattomat - ja näiden lapset, jotka kokevat olevansa syrjittyjä ja vieraaseen maahan omatta tahdottaan heitettyjä, ovat perustaneet mm. antisemitistisiä uusnatsijärjestöjä. Siis - Israeliin.
På ett liknande sätt har det flyttat en massa rysktalande till Israel - folk som antagligen enligt den judiska kanoniska lagen, halacha, är judar, men som inte uppfattar sig som judar utifrån kulturell eller religiös synvinkel. En del barn till dessa känner sig diskriminerade i Israel och anser att de mot sin vilja lämnats i sticket i ett främmande land - och de har grundat bl a antisemitiska organisationer i Israel.
Ja ei, en sano että inkeriläiset olisi pitänyt jättää oman onnensa nojaan. Mutta esimerkiksi Saksassa on samalla tavalla luotu maahan venäjänkielinen ja venäjänmielinen vähemmistö, ja olisi ehkä pitänyt katsoa, miten siellä oli tehty asiat ja mahdollisesti myös miettiä, mitä saksalaiset olivat mokanneet. Täälläkin lähdettiin kuitenkin siitä, että inkeriläiset ovat suomenkielisiä ja kulttuurisesti suomalaisia, mahdollisesti jopa edustavat jonkinlaista aitoa alkusuomalaisuutta, jota Suomesta ei enää löydy. Heissä oli kuitenkin hyvin kirjavaa porukkaa, suomea puhuvista ja suomalaista yhteiskuntaa tuntevista intellektuelleista tavallisiin venäläisperheisiin, jotka ymmärrettävästi tahtoivat pakoon Venäjän taloudellista ja poliittista sekasortoa, ja jossain välissä suomalaisissa medioissakin myönnettiin, että koko inkeriläisprojektista oli tullut käytännössä venäläisten ja venäjänkielisten perheiden maahanmuuttokanava.
Och nää, jag säger inte att vi inte borde ha hjälpt ingermanlänningarna. Men på samma sätt har man i Tyskland skapat en rysktalande och rysksinnad minoritet, och man borde kanske ha tagit en titt på hur tyskarna skött den här historien och hur de eventuellt misskött den. Också här utgick man dock från att ingermanlänningarna kantänka var finsktalande och kulturellt finska, t o m att de representerade någon sorts äkta urfinskhet som man inte längre kan hitta i Finland. Det var dock en mycket brokig församling: en del av dem var finskkunniga intellektuella som förstod sig på finska samhället, men sen fanns det också vanliga ryska familjer som ville lämna bakom sig det ekonomiska och politiska kaoset i Ryssland. Vid något skede medgav t o m de finska medierna att hela det ingermanländska projektet i praktiken blivit en invandringsrutt för rent ryska och rysktalande familjer.
Tämä valkeni toki äärioikeistollekin. Se ryhtyi sitten marmattamaan siitä, kuinka Suomeen nyt Koiviston mahtikäskystä maahantuodaan venäläisiä. Ennen kuin Koivisto oli Suomen presidentin silloisilla mahtivaltuuksilla avannut ovet inkeriläisille, oikeisto oli julistanut "kunniavelkaa inkeriläisille" jo pari vuotta, ja talvisodan kuusikymmenvuotisjuhlinnan uusisänmaallisessa ilmapiirissä myös sotaveteraani Koivisto oli luonnollisesti vastaanottavainen tällaiselle retoriikalle. Mutta kun kotoutuminen ei sujunutkaan tuosta vaan, äärioikeisto kieltäytyi kokonaan ottamasta mitään vastuuta uudesta politiikasta ja vieritti syyllisyyden Koiviston harteille.
Det här insågs givetvis också av extremhögern, som sen började gnälla om hur man nu på Koivistos order importerades ryssar. Innan Koivisto med de omfattande maktbefogenheter som republiken Finlands president på den tiden förfogade över hade öppnat slussarna för ingermanländska återflyttare, hade högern redan i ett par år förkunnat vitt och brett att vi stod i hedersskuld till ingermanlänningarna, och i den nyfosterländska atmosfär som rådde i landet efter vinterkrigets sextioårsjubileum var krigsveteranen Koivisto naturligtvis mottaglig för dylik retorik. Men när integrationen inte gick så snabbt som förväntat, vägrade extremhögern helt att ta något ansvar för den nya policyn och lade ansvaret i stället på Koivistos axlar.
Tässä kohtaa muuten haluan muistuttaa, että Neuvostoliitto ei ollut mikään lännen veroinen kehittynyt maa. Silloin ennen vanhaan Brežnevin aikaan aika levinnyt mielikuva Neuvostoliitosta oli, että siellä ei ollut poliittisia vapauksia mutta että siellä vallitsi eräänlainen vaatimaton arjen onnellisuus - ei sellainen kuin lännessä, mutta siedettävä ja ennen muuta tasa-arvoinen, kurjuuden tasan jakava järjestys. Todellisuudessa tietysti Venäjällä ja sitä ennen Neuvostoliitossa esiintyi ja esiintyy äärimmäistä eriarvoisuutta ja äärimmäistä primitiivisyyttä jopa siinä mitassa, että maata voidaan - ainakin isojen kaupunkien ulkopuolella - pitää aivan afrikkalaistason kehitysmaana (ja todellisuudessa Afrikkakaan ei nykyään ole kokonaisuudessaan "afrikkalaistasolla"). Se, että venäläiset sotilaat ryöväävät Ukrainasta pesukoneita, on tästä vain yksi merkki.
Här vill jag förresten påminna om att Sovjetunionen aldrig var ett utvecklad land på nivå med Väst. Förr i världen, när Brezjnev styrde och ställde i Sovjet, var det en utbredd uppfattning att Sovjetunionen visserligen saknade politiska fri- och rättigheter men att det rådde en sorts anspråkslös vardagslycka i landet - inte som i Väst, men att man åtminstone kunde leva drägligt och att den misär som fanns delades jämlikt. I verkligheten förekom det, och förekommer det, extrem ojämlikhet och primitivitet i Sovjet/i Ryssland, till den milda grad att Ryssland åtminstone utanför de stora städerna kan betraktas som ett rent afrikanskt uland (och Afrika är inte heller överallt på "rent afrikansk nivå"). Detta illustreras bl a av att ryska soldater stjäl tvättmaskiner i Ukraina.
Äärioikeisto puhuu jatkuvasti halveksien siitä, kuinka Suomeen tulee "kehitysmaista" väkeä, joka ei muka ikinä kotoudu, mutta inkeriläisten maahanmuutossa oli siinäkin monien osalta käytännössä kyse kehitysmaalaisista ihmisistä, joilta sitten kuitenkin odotettiin valmista suomalaisuutta ja käden käänteessä sulautumista. Kuitenkin monet olivat käytännössä venäjänkielisiä ja samaistuivat pitkälti myös venäläiseen kulttuuriin. Eivät he olleet mitenkään valmiita muuttumaan yhdessä yössä suomalaisiksi; he tarvitsivat tukea kotoutumiseensa aivan yhtä lailla kuin muutkin kehitysmaaoloista tulevat.
Extremhögern snackar hela tiden med förakt om hur det från "uländerna" kommer till Finland folk som kantänka aldrig ska finna sig tillrätta här. När man öppnade portarna för ingermanlänningarna var det dock också till stor utsträckning frågan om människor från ulandsförhållanden, av vilka man dock förväntade att de vore färdiga finnar och skulle integrera sig hux flux. Ändå var många i praktiken rysktalande och identifierade sig med rysk kultur. De var ingalunda beredda att på fläcken förvandla sig till finländare. De behövde stöd för sin integration precis som andra invandrare från uländer.
Eikä inkerinsuomalainen kulttuuri, siinä muodossa kuin siitä vielä jotain oli jäljellä, välttämättä ollut mikään avain nykysuomalaiseen. Esimerkiksi luterilaisen kirkon keskeinen rooli inkeriläisessä kulttuurissa on aika vieras maallistuneelle nykysuomalaiselle. Samalla tavalla monista Lähi-idän maista tulevien kristittyjen kulttuuri ei ole mitenkään itsestään selvästi suomalaisille vähemmän vieras kuin samojen maiden islamilainen valtakulttuuri, mitä sitten Päivi Räsänen sönkkääkin. Kristityn vähemmistön edustajilla on käytännössä paljon suurempi motivaatio ja syy nähdä hengellinen johtajansa koko yhteisön johtajana kuin saman maan valtakulttuuriin kuuluvilla, mahdollisesti hyvinkin maallistuneilla ja urbanisoituneilla muslimeilla.
Och om det ännu finns något kvar av den ingermanländsk-finska kulturen, är det inte nödvändigtvis någon nyckel till modern finskhet. Den centrala roll som lutherska kyrkan spelar i den ingermanländska kulturen är rätt främmande för den sekulariserade nutidsfinnen. På ett liknande sätt kan den kultur som många kristna invandrare från Mellanöstern omhuldar framstå som mer främmande än den muslimska ledkulturen i deras hemländer, vad våra kristna extremister än påstår. De som representerar en kristen minoritet har i praktiken en betydligt större motivation att se sin andlige ledare som ledare för hela deras etniska grupp, medan muslimer från samma stat kan vara urbaniserade och sekulariserade i en helt annan utsträckning.
